Mietteitä Jessikka Aron Putinin trollit -teoksesta

Tätä kirjoitusta ei pidä lukea perinteisenä kirja-arvosteluna, vaan kyse on ennemminkin Jessikka Aron teoksen Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta nostattamien ajatusten ja pohdintojen purkamisesta kirjalliseen muotoon. Tässä yhteydessä olisi luontevaa vetää mukaan MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin, Johan Bäckmanin ja Janitskinin tuuraajana toimineen Asta Tuomisen hovioikeuskäsittely, mutta – siitä huolimatta, että MV-lehti on merkittävässä roolissa Jessikka Aroon kohdistuneessa häirinnässä ja maalittamisessa, muita vastenmielisiä ilmiöitä unohtamatta, en kuitenkaan anna hovioikeuskäsittelylle mainittavaa roolia. Enkä koko oikeudenkäyntiprosessille, koska tuolloin, mielestäni, vien asiaa sivuun itse teoksesta ja Aron siinä tekemistä havainnoista, päästään liikaa ääneen sen porukan, joka on Aroon masinoidun vastenmielisen kampanjan taustalla.

Jessikka Aro: Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta.

Jessikka Aron teos on eittämättä eräs tämän syksyn kirjallisia merkkitapauksia – ainakin tietokirjojen puolella. Teos on herättänyt ansaittua huomiota, toki teoksen julkaisuun liittyvät tapahtumat (häirintä tms.) ovat omalla tavallaan myös alleviivanneet niitä tosiasioita, joista Aro kirjassaan kirjoittaa omakohtaisina kokemuksina tai tekeminään yhteiskunnallisina havaintoina. Teoksen julkaisun myötä koloista on kaivautunut esille kokojoukko varsin epämiellyttävää porukkaa, joka ei edes pyri esittämään analyyttistä kritiikkiä tai arvioimaan kirjaa kokonaisuutena, vaan he kohdistavat hyökkäyksensä joko kirjoittajaan tai asiakokonaisuudesta irrotettuihin osasiin, usein näissäkin tapauksissa vieläpä osuessaan harhaan toistaessaan väitteitä, joita Aro ei ole koskaan väitetyssä muodossa esittänyt, alkaen väitteestä, ettei Aro ole nimennyt ainoatakaan trollia – niin, kas kun se ei ollut edes joukkoistetun kyselyn tarkoitus, jonka Jessikka Aro Yleisradion toimittajana esitti vuosia sitten. Muistutukseksi lukijoille:

”Oletko joutunut Venäjän trolliarmeijan kohteeksi – kerro kokemuksistasi

Venäjän trolliarmeija eli nimettömät verkkohäiriköt levittävät propagandaa ja terrorisoivat keskusteluja nettifoorumeilla sekä sosiaalisessa mediassa.” (1)

Myöhemmin samaisessa jutussa mainitaan uudelleen nimettömyys – valeprofiilit:

”Valeprofiilien suojiin piiloutuvat ”Putin-trollit” nimittelevät keskustelijoita, vääristelevät tietoja ja kehuvat ylitsepursuavasti Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia ja tämän johtajuutta.” (1)

Tämän perusteella nimien ja henkilöihin liittyvien todisteiden perääminen ei ole muuta kuin tarkoitushakuista keskustelun ohjaamista pois fokuksesta, eli toimintaa, johon erilaisten resenaattoreiden (hyödyllisten idioottien) ohella ammattimaiset trollitkin syyllistyvät. Tarkoitus on hämärtää keskustelua, keskustelun sekoittamisen ohella sekoittaa ihmismieliä ja kylvää sinne epätietoisuutta ja mahdollisesti muitakin tunteita/ ajatuksia. Venäjän propagandasta ja toimintametodeista Roman Skaskiw on kirjoittanut artikkelin ”Nine Lessons of Russian Propaganda”, jossa hän käy läpi Venäjän propagandakoneiston keinovalikoimaa, ja osa luetelluista tekniikoista erilaiset Venäjä-resenaattorit hyödyntävät keskusteluissa aktiivisesti. (2)

Suomessakin käydyissä keskusteluissa nähdään muun muassa informaatiotilan myrkyttämistä (pollute the information space); keskustelun aiheen vaihtamista; totuuden tuhoamista ja sen tekemistä naurettavaksi (destroy and ridicule the idea of truth). Perulaisen poliitikon, intellektuellin ja Nobel-palkitun kirjailijan Mario Vargas Llosan mukaan, Venäjän propaganda tuhoaa asioiden tarkoituksen/ merkityksen. Nämäkin ovat teemoja, joihin Aro kiinnittää teoksessaan suoraan ja välillisesti huomiota.

Huom. toki muutkin maat propagandassaan turvautuvat samoihin metodeihin, mutta Venäjän räikeä totuuden kieltäminen ja valehteleminen tuntuu tulevan monille yllätyksenä, joten sitä on hankala hyväksyä totena ja vallitsevana asiantilana. Venäjä on valjastanut käyttöönsä totalitaristisen neuvostoyhteiskunnan metodit, asia, jota monen on vaikea hyväksyä, koska he haluaisivat nähdä Venäjän kuuluvan meidän kanssa samaan viiteryhmään. Tai ainakin valtiona, jonka tavoitteena on kaltaisemme läntinen demokratia.

Aivan kuten nimien, kirjan julkaisun jälkeen on tivattu näiden trollien ynnä MV-lehden rahoituksen perään. Tähän toimintaan on onnistuttu, kuten muidenkin todisteiden peräämiseen, harhauttamaan ihmisiä ja henkilöitä, jotka kenties tahattomasti tulevat toistaneeksi teemoja, joiden perään ilkeämieliset ovat esittäneet vaatimuksia vuosien ajan, ja jotka ovat tarkoituksellisesti asettaneet sanoja Aron suuhun, toistaen näitä samoja sanoja totena.

Kirjassaan Aro nostaa erilaisia rahoituskuvioita esille, myös sellaisia, kuten joukkorahoitukset, joita Venäjän tiliin työskentelevät – itseään itsenäisiksi toimittajiksi kuvaavat – tahot myös hyödyntävät, kun heidän tarkoituksena on hämärtäminen ja totuuden kieltäminen. Iso-Britanniasta kotoisin oleva, Venäjän palkitsema, Graham W Phillips on turvautunut tällaisiin joukkorahoituskampanjoihin, aivan kuten yhdysvaltalainen Patrick Lancasterkin. Kumpaakin yhdistää myös se, että he esittelevät itsensä itsenäisinä toimittajina suurelle yleisölle, työskennellen kuitenkin Ukrainan lakien vastaisesti Itä-Ukrainassa ja toimittaen materiaalia venäläispropagandan käyttöön. Joukkorahoituskampanjoiden ohella erityisesti Pay-Pal on keino hämärtää ja kätkeä rahoituslähteitä suurelta yleisöltä.

Ilja Janitskinin kohdalla erityisesti Venäjä-rahoitus on nostettu esille, ja tässäkin hämäräperäiset tahot esittävät väitteitä tosina, niinpä valheesta – disinformaatiosta on tullut (ainakin joillekin) totuus. Jessikka Aron suuhun on asetettu sanoja ja lauseita, hänen esittämiä asioita on vääristelty tahi ymmärretty (tahallisesti) väärin, ja nämä tulkinnat leviävät kautta verkon totuuksina. Uskallamme kuitenkin sanoa, että Janitskinin rahoituskuviot pitävät sisällään outouksia, vai miksi esim. hänen vaalirahoitustilinsä oli sama kuin MV-lehden tukitili? (3) Näiden perusteella voi tietty tehdä omia tulkintoja, mutta ymmärtääkseni Jessikka Aro ei ole sellaista tulkintaa tehnyt, että näiden perusteella esittäisi jonkin väitteen MV-lehden rahoituskuvioista. Sen sijaan perussuomalaisten Jussi Halla-aho on ruplarahoituksesta MV-lehden yhteydessä puhunut.

Mikäli laajennamme kuviota, on aivan oikeutettua sanoa, että Suomeen kohdistetun propagandan taustalla on myös venäläisrahaa. Enkä nyt tarkoita Johan Bäckmania, vaan Itä-Ukrainassa Venäjän miehittämillä alueilla työskentelevää, MV-lehden nykyistä ”päätoimittajaa”, Janus Putkosta. Egorova Leaksin yhteydessä Putkosen toiminnasta paljastui paljon, myös se, että tuolloin Putkosen toimittaman propagandistisen DONi Newsin taustalla on venäläinen raha. (4) Putkosen toimittama, disinformaatio ja propaganda, ulottui myös Suomeen suomalaiselle yleisölle. Hän kirjoittamia propagandistisia kirjoituksia julkaistiin MV-lehdessä jo Ilja Janitskinin aikana. Mikä tilanne mahtaakaan olla nyt, kun Putkonen vastaa koko MV-lehdestä turvapaikassaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. MV-lehden verkkosivujen perusteella sokean reetankin pitäisi ymmärtää kenen tarinaa Putkonen toistaa.

Jessikka Aroa on myös kritisoitu trolli-sanan liiallisesta käytöstä. On totta, että trolli-sana on kokenut inflaation sitten vuoden 2014 ja 2015, mutta onko tämä toimittaja Aron vika? Ei missään nimessä! Ei, vaikka hänen työn kautta termi nousi tässä asiayhteydessä laajempaan tietoisuuteen. Se, että termi on kokenut inflaatiota, on oikeastaan meidän kaikkien vika, unohtamatta sitä, että selkeän tarkoituksellisesti tiettyyn viiteryhmään kuuluvat ihmiset pyrkivät vesittämään termiä ynnä tekemään siitä naurettavan – saattaa sanan trolli, ja etenkin Venäjä-trolli, naurunalaiseksi. Muistetaan vaan mitä Roman Skaskiw kirjoittikaan artikkelissaan ”Nine Lessons of Russian Propaganda” totuuden vesittämisestä ja saattamisesta naurunalaiseksi. Samalla tavalla tässä tapauksessa sanan trolli merkitystä pyritään muuttamaan ja muodostamaan sen ympärille voimakkaita negaatioita ynnä leima, joka leimaa käyttäjänsä. Teoksessaan Aro esittelee, kuinka ihminen leimataan ”mätä silli” -metodilla. Onko sanoillekin käymässä samoin?

Tapauksissa, joissa puhutaan Pietarissa toimivan Internet Research Agencyn eli Pietarin trollitehtaan työntekijöistä, on perusteltua puhua trolleista. Toki asiayhteyden on hyvä olla selkeän, kuten sen voidaan katsoa olevan kirjassa, johon kimmokkeena on toiminut yhtäältä Aron toimeenpanema joukkoistettu kysely Venäjän nimettömistä verkkohäiriköistä ja joka toisaalta perustuu Aron, ja muutamien muiden hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden, henkilökohtaisiin kokemuksiin. Kokemuksiin, joita ei missään nimessä tule väheksyä, eikä leimata pelkästään kiusaamiseksi tai häirinnäksi, kun käytännössä kyseessä on väkivallalla uhkailua, psyykkistä väkivaltaa, tarkoituksellisesti koettaa tehdä kohteen päivittäinen elämä mahdottomaksi. Väkivallan uhka on todellinen, ei kuvitteellinen, Venäjällä tämä uhka on myös konkretisoitunut ulottuen toisinaan maan rajojen ulkopuolellekin. Toki meillä Suomessa konkreettisin väkivallan uhka Jessikka Aroon tulee maamme rajojen sisäpuolelta, ikävimmässä tapauksessa puheet väkivallasta realisoituvat – kirjoittajien toiveet ”venäläisestä itsemurhasta” muuttuvat todeksi ääriajattelun nostaessa päätään ja mahdollisesti kanavoituessa sanoista teoiksi.

Itsessään uhkailu on vastenmielistä ja raukkamaista, samalla myös tuntuu siltä, että kaikki eivät ole sisäistäneet sitä, että kyseessä on uhka, joka voi – ikävässä tapauksessa – realisoitua. Sanat voivat muuttua reaalimaailmassa todellisiksi teoiksi, siinä vaiheessa on turha vedota tietämättömyyteen, tai todeta vitsailleensa. Yksilöiden, ryhmien ja yhteisöjen ja lopulta kansakuntien radikalisoitumisesta on käyty viime aikoina varsin paljon keskustelua, silti osa tuntuu kieltävän sen mahdollisuuden, että Suomessa puheista siirryttäisi tekoihin. Vedotaan sivistykseen, mutta muistakaamme 90-luvun Jugoslaviaa – sielläkin sivistyksen pinta oli lopulta tavattoman ohut kätkien alleen vuosisataisen vihanpidon. Edellinen tuomionpäivän toteamus ei tarkoita, että Suomessa näin kävisi, vaan tarkoitan sitä, että ei pidä tuudittautua liialliseen turvallisuudentunteeseen ja kuvitella, että olemme suojassa äärimmäisimmiltä teoilta. Emme ole!

Kirjasta

Vaikka tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole olla kirja-arvostelu, tähän loppuun lausun (kirjoitan) myös muutaman teosta arvioivan lauseen, jo itsessään sen tähden, koska teos ynnä kirjoittaja sen ansaitsevat.

Jessikka Aron kirjaprojekti oli pitkä, moni epäili (ja epäilemättä myös toivoi), että kirja ei koskaan valmistuisi ja tulisi julkaistuksi. Epäilijät olivat väärässä, Jessikka Aro sai teoksen kaikesta häirinnästä, kiusaamisesta ja psyykkisestä väkivallasta huolimatta valmiiksi. Kovien kansien väliin realisoitui teos, joka on odottamisen arvoinen, ja joka on eräs tämän syksyn merkittävimmistä teoksista.

Jessikka Aron Putinin trollit teoksen julkistamistilaisuudessa.

Teoksessaan Aro onnistuu välttämään ne lukuisat sudenkuopat, joita hänen matkalle oli aseteltu ja joihin olisi ollut mahdollista langeta. Teosta syventää merkittävällä tavalla se, että siinä käydään Aron omien kokemusten ohella läpi useiden muiden henkilöiden kokemuksia – heitä kaikkia yhdistää se, että häiritsijät ovat henkilöitä tahi ryhmiä, joita voi vähimmillään kuvailla Kreml-mielisiksi – minusta he eivät ole Venäjän asialla vaan Kremlin asialla – osan työskennellessä Venäjän johdon hyväksi, ja saaden, muodossa tai toisessa, korvauksen työstään. Joukossa on varmasti hyödyllisiä idiootteja, jotka on tavalla tai toisella onnistuttu masinoimaan mukaan tällaiseen kampanjaan. Henkilöitä, jotka eivät välttämättä alussa ymmärtäneet mihin ryhtyivät, ja nyt on myöhäistä lopettaa, koska vauhti on liian kova. Totuuden tunnustaminen tarkoittaisi oman maailmankuvan täydellistä romahdusta, tehtävä, johon kaikista ei ole, joten katkeroittavaan valheeseen uppoudutaan entistä syvemmälle.

Jessikka Aron Putinin trollien rakenne, useiden henkilöiden kokemusten käyminen läpi, saa aikaan sen, että lukijana en jäänyt kaipaamaan mitään selkeää analyysiosuutta, vaan teos kokonaisuutena ja siinä sisällä rinnakkaisten kokemusten kertaaminen ja tarkastelu saa aikaan sen, että lukijalle muodostuu varsin kattava kuva siitä, millaisin keinoin ja tekniikoin kohteiden kimppuun on sanoin ja teoin hyökätty, kuvausten kautta lukijan on myös mahdollista saada kuva ja riittävästi todisteita siitä, kuka ja millaiset voimat toiminnan takana on. Osan operaatioista on suorittanut valtiotason operaattori, näin on myös käynyt Suomessa, osan taustalla ollessa erilaiset alemman tason operaattorit ja hyödylliset idiootit. Usein toiminta on verkostoitunutta, mikä mahdollistaa hämärryttämisen ts. taustojen piilottamisen ja kätkemisen, jolloin toiminta näyttäytyy enemmän omaehtoiselta, paikalliselta, toiminnalta. Jota uskomusta vielä ruokitaan viestinnällisin keinoin, tai turvautumalla whataboutismiin tai esittämällä perusteettomia epäilyjä tahi syytteitä kohteesta, jonka maine (ja elämä) on tarkoitus tuhota. Valitettavasti Suomesta löytyy korkealtakin tasolta henkilöitä, jotka ovat valmiit kieltämään Aron kokemusten paikkansapitävyyden, ja vielä enemmän kieltämään sen, millainen taho toiminnan taustalla on – heidän motiiveja media ei pahemmin ole ryhtynyt tonkimaan. Aihetta olisi, sillä kaikkea ei voi ”höperyydellä” kuitata.

Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta on teoksena laaja, yli neljäsataa sivua asiaa, mikä saa aikaan sen, että aiheeseen perehtynyt lukija tulee myös pohtineeksi sanojen ja termien tarkoitusta. Uskon kuitenkin, että Jessikka Aro on käyttänyt runsaasti harkintaa päätyessään käyttämiinsä ilmauksiin esim. kuvaillessaan Ylellä toiminutta myyrää – mietin, olisinko käyttänyt samaa termiä vaiko jotain toista. Termin käyttö on ymmärrettävää ja perusteltua, vaikka myyrä pitääkin sisällään voimakkaan tunnelatauksen.

Ja kuten aiemmin viittasin, itse olisin ehkäpä kuvaillut näitä henkilöitä Kreml-mielisiksi, mutta Venäjä-mielinen kuvauksen käyttö sekin on perusteltua, koska media ynnä erilaiset julkaisut ja analyysit Ukrainankin sodan alkuvaiheissa käyttivät kyseiseen viiteryhmään kuuluvista nimitystä Venäjä-mielinen. Mutta ovatko he oikeasti Venäjä-mielisiä, vaiko lähinnä Kreml-mielisiä, vaikka (kenties) kuvittelevatkin olevansa Venäjän asialla. Mitä he eivät mielestäni ole. He ovat Kremlin asialla, eivät Venäjän (maa) ja venäläisten (kansa), vaikka he kenties niin kuvittelevatkin olevansa.

Kun tarkastellaan kokonaisuutta ja aihetta, Aron teos on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ja aivan kuten edellä viittasin, eräs tämän kirjasyksyn merkittävimmistä teoksista, joka on kirjoitettu tyylillä, mikä viehättänee myös sellaista lukijaa, jolle aihepiiri ei ole tuttu, joka ei ole perehtynyt informaatiosotaan, propagandaan, häirintään kuin korkeintaan pinnallisesti. Useissa kohdin teostaan Aro kirjoittaen kärsivällisesti avaa ja kuvaa käyttämiään termejä tehden ne näin ymmärrettävämmiksi.

Jessikka Aro päättää kiinnostavan ja tarkkanäköisen Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta, toteamukseen

”Tuntui, että olin tehnyt parhaani”.

Johon omasta puolestani totean, että olet totisesti tehnyt enemmän kuin tarpeeksi. Merkittävän teon ja teoksen, kiitokset siitä!

Marko

1. https://yle.fi/uutiset/3-7470016 

2. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

3. https://twitter.com/Rusbuster/status/891224445041487872?s=20 

4. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2016080722024403 

Kuvat Marko Enqvist.