perjantai 19. huhtikuuta 2019

Palapelin kokoamista


- jatkoa Johan Bäckmanin verkoilla kalasteluun 

Maaliskuun 17. julkaisin blogin ”Kalastelua Johan Bäckmanin verkoilla”, jossa kiinnitin huomiota Johan Bäckmanin aiemmin avaamaan uuteen Facebook-tiliinsä ”Йохан Бекман”, jota voinee pitää tilin nimeämisen perusteella – JOHAN BÄCKMAN OFFICIAL – perusteella pitää Bäckmanin virallisena tilinä, ainakin jollekin kohderyhmälle. Tili ”Йохан Бекман” on perustettu helmikuussa 2019, aloittaessani tarkkailemaan tiliä, tilillä oli reilut parisataa ”kaveria”, julkaistessani blogin kaverilistalla oli 1172 nimeä (17.3.2019) ja tänään niitä on 1495 – huomattava osa ”kavereista” oli ”kansallismielisinä” itseään pitäviä, sekä kyseiseen viiteryhmään linkittyviä henkilöitä, kohtalainen osa oli perussuomalaisia, joiden joukossa oli lukuisia eduskuntavaaliehdokkaita sekä muutamia vaikutusvaltaisempia puolueen jäseniä. Luonnollisesti kyseisen tilin ”kavereihin” kuului suuri joukko suomalaisia Donetskin ”kansantasavallan” ystäviä sekä muita tunnettuja ja tiedettyjä nyky-Venäjän hallintoa kannattavia kansalaisiamme, unohtamatta tietenkään laajaa joukkoa venäläisiä ja muita ulkomaalaisia, jotka tukevat tai työskentelevät nyky-Venäjän hallinnolle. Tähän joukkoon kuuluu muun muassa poliitikkoja, kuten saksalaisen Vasemmisto-puolueen (saks. Die Linke) Andreas Maurer; ”toimittajia” ja propagandisteja, kuten Graham W. Phillips ja Manuel Ochsenreiter.


Johan Bäckman Saur-Mogilan vuorella toukokuussa 2015 (kuvakaappaus). (1)









Tuolloin pohdin sitä, että mikä Bäckmanin tilin tarkoitus on – vertasin sitä ja sen sisältöä Johan Bäckmanin toiseen Facebook-tiliin huomaten niittäkin tiettyjä eroavaisuuksia, merkittävän sen, että tuolloin, kuten edelleenkin, tilillä Йохан Бекман on nähtävissä myös hänen kaverinsa toisin kuin tilillä Johan Bäckman, jonka kaverilista on ulkopuolisilta piilotettu. Mietin myös sitä, että kuka on ollut aloitteellinen – päättelin, että Johan Bäckman on pääasiassa aloitteentekijä, siksi koska, uudella tilillä nimi Johan Bäckman on kyrillisin kirjaimin kirjoitettu, joten sitä ei välttämättä sattumalla löydä. (Minultakin se vaati työtä ja onnea). Sittemmin olen saanut paristakin lähteestä varmennusta sille, että Johan Bäckman on ollut aloitteellinen etenkin mitä tulee ”kaveripyyntöihin” perussuomalaisiin henkilöihin. Toki on muistettava, että algoritmit tekevät omaa työtään ja että kavereissa on sellaisia, jotka Johan Bäckman on tuntenut pidemmän aikaa, joten osa on varmasti siirtynyt ”luontaisia teitä” myöten tälle uudelle tilille.

Johan Bäckmanin toiminta kummallakin tilillä vaalienjälkeisenä aikana paljastanee yhden syyn tämän kontaktiverkoston luonnille – ilmeisenä tarkoituksena on kylvää ajatus vaalien petollisuudesta ja vilpillisyydestä. Tässä tapauksessa on hyvä huomioida Itä-Ukrainassa Venäjän miehittämillä alueilla majailevan propagandisti Janus Putkosen aktiivinen rooli ja hänen levittämä samansuuntainen tarina, johon Moskovasta käsin yhtyy myös Jon Hellevig.

Kuvakaappaus Йохан Бекман-tililtä


















Kuvakaappaus Janus Putkosen Ivan Putkov-tililtä.


























Kuvakaappaus Jon Hellevig-tililtä.


























Tämän ryhmän narratiivi näyttää olevan se, että Suomessa järjestetyt eduskuntavaalit olivat vilpilliset ja järjestetyt – tulos ennalta tiedossa. On todennäköistä, että tätä tarinaa on ennalta hahmoteltu, ja siksi Bäckman on hakeutunut aktiivisesti ”kansallismielisten” ohella myös perussuomalaisten ”kaveripiiriin” – ikävä kyllä kohtalainen joukko perussuomalaisia näyttää hyväksyneen lähetetyn ”kaveripyynnön”. On todennäköistä, että valta osa kaveripyynnön hyväksyjistä on vilpittömiä, on myös mahdollista, että he eivät edes ole ajatelleet pyynnön taustalla olevan vilpillisiä aikeita. Kaikki eivät välttämättä tiedosta sitä, että Bäckmanin kaltaisille ihmisille ihmisillä on (tässä asiayhteydessä) ensisijaisesti välinearvo. Heitä käytetään hyväksi niin kauan kuin heistä on hyötyä – sen jälkeen heidät hylätään/ unohdetaan. Ikävimmässä tapauksessa vilpittömin mielin liikkeellä ollut rikkoo itsensä.


Bäckman (tai joku kolmas henkilö) on todennäköisesti päätellyt ns. kansallismielisten rinnalla perussuomalaiset ryhmänä sellaisena, jonka ”läheisyyteen” on järkevää hakeutua siitä huolimatta, että puolueessa on heitä, joille Venäjä ei ole muuta kuin vihollinen. On kenties päätelty, että ehdokkaiden joukossa, puhumattakaan heidän kaveripiiristä, on riittävästi harkitsemiskyvyttömiä, jotka voivat ryhtyä resonoimaan voimakkaastikin Bäckmanin ujuttamaa tarinaa vilpillisistä vaaleista – kenties näin on jo käynyt, kun Nykysuomessa on ryhdytty peräämään äänten hylkäysperusteita (esimerkkinä kuva hylätystä äänestyslipukkeesta Eduskuntavaaleista v. 2015). (2)

Ensimmäisellä kerralla syötetyn disinformaation tulos ei välttämättä ole merkittävä, mutta toisto voi tuottaa tulosta – ja vaaleja on lähitulevaisuudessa edessä lisääkin. Mutta eiköhän tämänkin tarinan levittämisen ensisijainen tarkoitus ole riidan ja epätietoisuuden kylväminen, että riittävän moni tarttuu tällaiseen disinformaatioon. Venäjän vaikuttamisen yksi väylä on varjon heittäminen yhteiskunnallisen toiminnan ylle, kyseenalaistaa sellaiset – tässä yhteydessä on perusteltua mainita Venäjä, koska jokainen edellä mainittu henkilö toistaa säännönmukaisesti Venäjän narratiivia salaliittoteorioiden ohella.

Ukrainalaissyntyinen sosiologi Arseniy Svynarenko totesi Ukrainan käynnissä oleviin presidentinvaaleihin liittyen seuraavaa:

”- - Venäjän tavoite ei ole Venäjä-mielinen presidentti tai pääministeri, vaan epävakaus Ukrainassa, keinoilla millä tahansa” (3)

Suomi ja Ukraina eivät ole yhteiskunnallisesti rinnastettavissa toisiinsa, mutta metodeja, joita Venäjä on kohdistanut Ukrainaan viime vuosina, kohdistetaan myös Suomeen, josta voidaan päätellä, että ainakin jollain tasolla tavoitteetkin ovat samat – ainakin yhteiskunnallisen epävakauden lisäämisen osalta. Samaa tavoitetta ajaa Jussi Halla-ahon blogikirjoitusten ja Pirkka-Pekka Peteliuksen sketsihahmojen rinnastaminen, huomioimatta kuitenkaan sitä, että kyse on merkitykseltään erilaisista asioista kuin myös eri aikakaudesta. Peteliuksen ja Kallialan tehdessä sketsihahmonsa, vähemmistöjen stereotypioille nauramista ei yleisesti pidetty niin paheksuttavana ja tuomittavana kuin tänään.


Kuvakaappaus Йохан Бекман-tililtä.









Oma lukunsa Johan Bäckmanin toiminnassa on perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kritisointi ja leimaaminen epäonnistuneeksi poliitikoksi ja maanpetturiksi, jossa on havaittavissa samanlaista kritiikkiä, jota näkyy äärioikeistolaisissa ryhmissä, joissa Halla-aho nähdään ”maanpetturina” toimivan ”sionistien asialla”.

Edelleen kuvakaappaus Йохан Бекман-tililtä.



















Bäckmanin ja hänen taustavoimiensa etua ajaisi entistä radikaalimpi ja entistä aggressiivisempi perussuomalaiset puolue, sellainen, joka nykyistä voimakkaammin hajottaisi yhteiskuntaamme. Tässä kontekstissa Bäckmanin toimintaa onkin syytä tarkastella, disinformatiivinen viestintä, hyökkäykset poliitikkoja ja kansanedustajia sekä mediaa vastaan on nähtävä yrityksenä synnyttää eripuraa ja konflikteja eri ryhmien välille, se jos mikä ajaisi Venäjän asiaa. Venäjän etu on epäyhtenäinen länsi, jossa yhteiskunnissa on eriasteisia purkautuvia tai purkautumista odottavia jännitteitä, jolloin Venäjän on entistä helpompi operoida ja luoda tilanteita, joissa sen on entistä helpompi tehdä kahdenkeskisiä sopimuksia yli monikansallisten organisaatioiden.


Marko




Facebook-tilit, joita hyödynnetty:






















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.