Perussuomalainen turvallisuuspolitiikka – haaveena YYA-Suomi?

Valko-Venäjällä diktaattori Aljaksandr Lukašenka on, vaalit hävittyään, takertunut valtaan koettaen kukistaa kansalaisten rauhanomaisia mielenosoituksia erinäisin laittomin keinoin, turvautuen tehtävässään brutaalia väkivaltaa käyttävien tituškien apuun. Saman aikaisesti Valko-Venäjän itäisessä naapurissa, Venäjällä, Vladimir Putinin hallinnon näkyvin opposition edustaja Aleksei Navalnyi myrkytettiin, toistaiseksi tunnistamattomalla, novitšok-ryhmän hermomyrkyllä.

Samalla Venäjä valmistautuu lähettämään joukkoja Lukašenkan avuksi, mikäli kutsu käy – ollaksemme rehellisiä, Venäjä on jo lähettänyt Valko-Venäjälle kokojoukon erilaisia ”avustajia” alkaen toimittajista ja päätyen edellä mainittuihin tituškoihin, ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä Valko-Venäjälle hallinnon tueksi ilmestyneet tunnuksettomat ”vihreät” mellakkapoliisit ovat niin ikää kotoisin Venäjältä.

Valko-Venäjä ei kuitenkaan ole ainoa ulkomaa, jonka alueella Venäjä operoi – Ukrainassa venäläisjoukot miehittävät Krimiä ja sotivat Ukrainan itäosissa, Georgian ja Moldovan alueella on myös venäläisjoukkoja miehittämässä osia maasta ynnä luomassa yhteiskunnallista jännitettä.

Venäjän toimien seurauksena asetelma Itämerellä on olennaisesti heikompi kuin vuosikymmen sitten, Venäjän lisääntyneen aggressiivisuuden myötä asetelma Pohjoisessa – Arktisella alueella – on olennaisesti jännittyneempi kuin jokunen vuosi sitten.

Euroopassa jännitys on lisääntynyt huomattavasti vuosikymmenen kuluessa, olemme joutuneet kerta kerran jälkeen vastaamaan Venäjän aggressiivisiin toimiin – niin kuvio on sikäli hyvin selkeä, Venäjä on toimija ja muu Eurooppa on joutunut reagoimaan sen toimiin. En nyt ota kantaa eurooppalaisen yhteisön kykyyn ja haluun reagoida riittävällä tehokkuudella ja nopeudella Venäjän toimiin, sen aika koittaa toisella kertaa.

Kun siis huomioimme ympärillämme tapahtuneet turvallisuuspoliittiset muutokset, olemme siirtyneet uudenlaiseen kylmän sodan aikaan; epävakaan tilanteen lähialueillamme; Brexitin, jonka myötä EU:sta eroaa Suomelle tärkeä kumppani, perussuomalaisten toiminta ei herätä luottamusta – heidän viime aikojen puheet ja teot eivät ainakaan vahvista turpo-selkänojaamme, käytännössä perussuomalaiset toiminnallaan edesauttavat Venäjää, sen pyrkiessä heikentämään niin EU:ta kuin myös sen yksittäisiä jäsenmaita.

Jos nyt jätämme huomiotta sen, että europarlamentissa perussuomalaiset kuuluvat ryhmään, joka nöyristelee Venäjän hallinnolle, vaan sen sijaan huomioimme sen, että perussuomalaiset kansanedustajat antavat näkyvän tuen Fixit-mielenosoitukselle. Antaen samalla lisää näkyvyyttä mielenosoitukseen hakeutuneelle, salaliittoteorioihin uskovalle, vaihtoehtoliikehdinnälle ja samasta lähteestä voimaa ammentaville äärioikeistolaisille ryhmille propagandistisine tukijoineen, niin ei tätäkään toimintaa voi maan edun mukaisena pitää. Samalla osa perussuomalaisten eduskuntaryhmään kuuluvista kansanedustajista antaa näkyvän tukensa eduskuntaryhmästä kesäkuussa erotetun Ano Turtiaisen lakialoitteelle kansanäänestyksestä Suomen EU-erosta.

Voimme tässä ohimennen mainita nämä Turtiaisen lakialoitetta tukevat (ja siinä samalla Suomen turpo-selkänojaa heikentävät) perussuomalaiset kansanedustajat –

Juha Mäenpää, Leena Meri, Ritva ”Kike” Elomaa, Jani Mäkelä, Rami Lehto, Sanna Antikainen, Sebastian Tynkkynen, Olli Immonen, Jari Ronkainen ja Jukka Mäkynen sekä Petri Huru. (1) 

Kuvakaappaus Juha Mäenpään Facebook-sivu.

Me kaikki tiedämme, että Euroopan Unioni ei ole puolustusliitto, samalla me kuitenkin ymmärrämme (tai meidän pitäisi ymmärtää), että tänä myrskyisänä aikana Euroopan Unioni vankistaa meidän turvallisuuspoliittista selkänojaamme. Tämä meidän on syytä huomioida niin kauan, kun emme ole puolustusliitto NATO:n jäsenmaa. Jäsenyytemme Euroopan Unionissa asemoi meidät läntiseen (arvo)yhteisöön, mikäli eroaisimme EU:sta, siirtyisimme henkisesti sekä konkreettisesti toiselle vyöhykkeelle. Tätä siirtymistä alleviivaisi se, ettei Suomi kuulu puolustusliitto NATO:on.

Perussuomalaiset puolueena ei ole profiloitunut NATO-jäsenyyden kannattajana, joten, kun huomioidaan heidän pakottava halu korjata jotain, joka ei ole rikki; kun heidän tavoitteena on Suomen EU-ero, niin väkisinkin ryhdyn pohtimaan sitä, että mitä on perussuomalainen turvallisuuspolitiikka? Seuraava kysymys onkin sitten se, että kenen pussiin he pelaavat?

”The most important factor should not be whether these groups are pro-Russian or not. What they oppose is of much greater importance here. The enemy of my enemy is my friend. It is simple and easy to understand. - - -” Alexander Dugin. (2)

Minun silmissä perussuomalaisten viitoittama tie vie meidät takaisin harmaalle vyöhykkeelle, hetteikölle, jossa aggressiivisen Venäjän on nykyistä olennaisesti helpompi painostaa maatamme. Voimmeko jopa sanoa, että perussuomalaisen ratkaisut palauttaisivat Suomen YYA-aikaan. Sekö heidän tavoite on? Jonkin lainen YYA-Suomi Venäjän kainalossa? Vastenmielinen ajatuksenakin!

Tässä kohdin kuulen korpien kuiskivan ”Entäpä vasemmisto…” – niin vasemmistolla on omat syntinsä, mutta tässä kohdin kiinnitän erityislaatuista huomiota juuri perussuomalaisiin, koska puolue selkeällä tapaa haluaa identifioitua isänmaallisena – Suomen etua ajavana – puolueena. Haavekuvien ja todellisuuden välillä on kuitenkin niin suuri ristiriita, etten minä voi pitää perussuomalaista politiikkaa onnistuneena. Puolueen merkittävimpien jäsenten turvallisuuspoliittiset kannanotot ynnä turvallisuuspolitiikkaa sivuavat ulostulot ovat sellaista sekasotkua, ettei Jussi Halla-ahon vuosien takainen protestointi Tehtaankadulla riitä pitämään puoluetta pinnalla. Ei, vaikka puolueen jäsenistö usein sen aivan kuten Halla-ahon NATO-kannan muistaa aina mainita, kun puolueen Venäjää myötäilevä linja nostetaan esiin. Perussuomalaisten kohdalla teot puhuvat puolestaan!

 

Marko

1. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b0b3bb1e-d707-42ca-91ff-ee0a38d388db 

2. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda