Venäjän päämäärä – venäläistetty Donbas

Kirjoitukseni otsikko voi tuntua monesta provosoivalta, etenkin kun media Suomessakin usein toistaa ajatusta Ukrainan sisällissodasta ja separatismista – venäjämielisistä – liikkeistä Itä-Ukrainassa, jotka aloittivat taistelun Ukrainan uutta hallintoa vastaan Euromaidanin ja Venäjän suorittaman Krimin niemimaan miehittämisen ja laittoman anneksoinnin jälkeen keväällä 2014, jättäen tavattoman usein avaamatta taustoja sen paremmin, tai kuvaamatta kunnolla Venäjän vuosia jatkunutta työtä Ukrainan epävakauttamiseksi, jonka voidaan sanoa alkaneen laajamittaisemmin Oranssin vallankumouksen jälkeen vuosituhannen alkupuolella, mutta jonka historia erilaisten aktivistiryhmien kautta ulottuu 90-luvun puolelle, Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisiin vuosiin.

Yllä olevaa kuvausta voimistaa vielä venäläismedioiden valheelliset kuvaukset keväältä ja kesältä 2014, kuinka Itä-Ukrainassa asuva venäjän kielinen väestönosa joutui laajamittaisen vainon kohteeksi. Tämän propagandan eräänä tarkoituksena oli de-humanisoida ukrainalaiset, mutta samalla rakentaa kuvaa siitä, että Itä-Ukrainassa asuvat venäjän kieliset jollain kollektiivisella tavalla tukisivat Venäjän pyrkimyksiä ja tavoitteita, vaikka todellisuudessa valtaosa alueen venäjän kielisestäkin väestöstä oli etnisesti ukrainalaisia, kannattaen – muodossa tai toisessa – yhtenäistä Ukrainaa. (1) Venäjän pyrkimyksiä ja tavoitteita tuki lopulta vain vähemmistö alueen asukkaista, mikä omalla tapaa tuli todistettua alueella keväällä 2014 järjestetyissä mielenosoituksissa, joissa tuettiin niin Venäjää kuin ajatusta ”kansantasavalloista” (mitä sitäkin tarinaa on ulkoa voimistettu) ja joihin Donetskin kokoisessa kaupungissa osallistui parhaimmillaankin vain joitain tuhansia mielenosoittajia, ja joihin saapui huomattavia määriä osallistujia Venäjältä – kyse oli näistä ns. Putinin turisteista.

Ukrainan itäisissä osissa on järjestetty eriasteisia ”kansanäänestyksiä” erosta Ukrainasta 90-luvun puolelta lukien. Kannatus erolle Ukrainasta on aina ollut vähäistä, korkeintaan muutaman prosentin luokkaa. Tämän vuosituhannen puolella keskeisenä tekijänä on ollut Andrei Purgin kumppaneineen, näiden kumppanien joukkoon kuuluu muun muassa Oleg Frolov. Niin Purgin kuin Frolovkin osallistuivat aktiivisesti Venäjällä Evraziyskiy soyuz molodezh’in järjestämille leireille, joka on  Mezhdunarodnoe evraziyskoe dvizhenie’n (MED eli Kansainvälinen euraasialainen liike) tapaan Aleksandr Duginin luomus. (2) Historia ja kevättalven sekä kevään 2014 tapahtumat miehitetyllä Krimin niemimaalla sekä Itä-Ukrainassa huomioiden, on helppoa päätellä, ettei ”kansanäänestyksen” tulos kuvaa alueen asukkaiden todellisia mielipiteitä. Silminnäkijähavainnotkin todistavat sen puolesta, että kyseinen ”kansanäänestys” – kuten muutkin ”vaalit” sen jälkeen – oli manipuloitu ja tulos väärennetty.

Yksipuolista ja vääristynyttä kuvaa alueen tilasta lisäsi tuolloin ja lisää edelleen eräiden läntisten kansalaisjärjestöjen kuin myös medioiden tapa esittää niin sotatoimet kuin muutkin tapahtumat yksipuolisessa valossa, jossa Ukraina esiintyy aktiivisena (ja aggressiivisena) toimijana Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden (eli ns. kansantasavaltojen) asukkaiden ja ”separatistien” esiintyessä korkeintaan puolustajan roolissa. Tämä tarina, jota Suomessa erityisen aktiivisesti jakaa Rauhanpuolustajat, noudattaa Kremlin narratiivia Ukrainasta hyökkääjänä ja alueen asukkaista uhreina ja itsensä puolustajina. Totuus jätetään kuitenkin kertomatta, tai siihen viitataan korkeintaan sivulauseessa ja tuolloinkin siten, että perimmäiset syyt jätetään avaamatta. (En nyt itsekään ryhdy tässä kirjoituksessa avaamaan kuviota laajemmin, olen tehnyt sen esim. ”Ukrainan sota: kaikki alkoi Slovjanskista ja Kramatorskista 12. huhtikuuta 2014” -kirjoituksessa).

Venäläismediat alkoivat toistaa hyvin varhaisessa vaiheessa keväällä 2014 propagandistista tarinaa venäläisväestöstä vainon kohteena, samalla ukrainalaisten de-humanisointi-kampanja voimistui voimistumistaan – ukrainalaiset kollektiivisesti leimattiin fasisteiksi ja natseiksi, jotka uhkaavat kaikkien venäläisten ja venäjän kielisten henkeä. Väite oli sikälikin absurdi, että huomattava osa etnisistä ukrainalaisista käytti tuolloin arjessa venäjää, tai venäjä oli heidän kotikieli, mutta eivät he kokeneet heihin kohdistuvan uhkaa heidän äidinkielensä tähden. Narratiivi uhasta rakennettiin rajojen ulkopuolella – Venäjällä – ja tuotiin Ukrainaan ulkoa, samalla keksityt tarinat vainosta levisivät myös läntisiin medioihin. Samaan aikaan miehitetyssä Itä-Ukrainassa alkoi vaino, se ei kohdistunut venäjän kielisiin vaan niihin ukrainalaisiin, jotka tukivat yhtenäistä Ukrainaa, osoittivat tukensa jollain näkyvällä tapaa – toisinaan vainoon riitti syyksi nimetön ilmianto. Ukrainaa tukevien vaino jatkuu edelleen, he ovat erilaisille ilmiantajille vapaata riistaa. Ja koska alueella ei ole toimivaa yhteiskuntarakennetta eikä oikeuslaitosta, on enemmän kuin todennäköistä, että ihmisiä ilmiannetaan ja sen myötä kidutetaan sekä tuomitaan pitkiin vankeusrangaistuksiin perusteetta. (Huom. luonnollisesti kidutus ei ole hyväksyttyä missään tapauksessa).

Miehityksen ensimmäisten kuukausien kuluessa suuri joukko ukrainalaisia joutui pidätetyksi, pidätettyjä kidutettiin ja heidän perheenjäseniä uhkailtiin, osa militanttien ja venäläisoperaattoreiden vangitsemista ukrainalaisista kidutettiin kuoliaaksi. (3 ja 4) Itä-Ukrainassa näytti toistuvan sama mitä kävi Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, jossa ensihetkistä lähtien erilaiset puolisotilaalliset joukkiot vangitsivat ja murhasivat miehitystä vastaan protestoivia ja Ukrainaa tukevia henkilöitä – Krimillä tämän pelottelukampanjan ensimmäisten uhrien joukossa oli Krimin tataari Reşat Amet. (5) Krimin niemimaalla vaino kohdistuu nykyään erityisesti Krimin tataareihin, mutta myös kansalaisaktivisteihin ja toimittajiin sekä kansalaistoimittajiin ja bloggareihin, joiden toimintaa Venäjä pitää itselleen uhkana. Jokaisen kannattaa pohtia mielessään, että miksi. Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla vaino kohdistuu hyvin pitkälti samoihin ryhmiin – kansalaisaktivisteihin (joista moni on joutunut pakenemaan alueelta miehitysvuosien kuluessa), bloggareihin ja toimittajiin, esim. toimittaja-bloggari Stanislav Aseejev oli vuosia vangittuna, kunnes viime vuonna (v. 2019) hänet vapautettiin Ukrainan ja miehitettyjen alueiden välisessä vankienvaihto-operaatiossa. Vangitsemisaikana häntä kidutettiin säännöllisesti.

Miehitysvuosien aikana Itä-Ukrainassa eriasteista vastarintaa ja oppositiomielialaa on pyritty nujertamaan pelottelulla ja vainolla, samalla alueen väestöä on ruvettu venäläistämään. Kyseessä ei ole vapaaehtoisuuteen perustuva toiminta vaan pakkoon ja ohjailuun, sekä lasten kohdalla opettamiseen liittyvä malli. Eräs toiminnan näkyvistä muodoista oli Venäjän passin myöntäminen henkilöille, joilla on ”kansantasavaltojen” passi. Nyt Venäjä rakentaa rinnalle ”ohituskaistaa”, joten tulevaisuudessa henkilö ei enää tarvitse ”kansantasavaltojen” passia saadakseen Venäjän passin. Riittää, että on alueen asukas, saadakseen Venäjän passin.

Miehitetystä Donbasista bussilla "äänestämään" Venäjälle, kuva: Alexei Alexandrov, AP.

Venäjän kesän ”kansanäänestykseen” liittyi elementtejä, joissa hyödynnettiin Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden venäläistämisprosessia. Tuolloin Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla asuvia, Venäjän passin saaneita paikallisia, kuljetettiin äänestämään Venäjälle. (6) Erityisen rumaksi toiminnan teki se, että miehitetyssä Itä-Ukrainassa asuvia on painostettu ottamaan Venäjän passi, monien ”valtion palveluksessa” olevien on ollut suoranainen pakko ottaa Venäjän passi saadakseen pitää työpaikkansa. Opettajia ja muita lasten parissa työskenteleviä on pakotettu ottamaan Venäjän passi työpaikan menettämisen uhalla, luonnollisesti ”turvallisuusviranomaisten” ja vastaavien organisaatioiden jäseniä on pakotettu ottamaan Venäjän passi. Kun huomioidaan toimintaan liittyvä pakottaminen ja uhkailu – opportunismia unohtamatta, on tavallaan yllättävää, ettei miehitettyjen alueiden asukkaista Venäjän passin ole ottanut kuin parisataatuhatta asukasta.

Saksalaisen Stiftung Wissenschaft und Politikin julkaiseman raportin ”Russia’s “Passportisation” of the Donbas” mukaan –

”Russia has so far issued almost 200,000 Russian passports to Ukrainians from the “People’s Republics” of Donetsk and Luhansk”. (7)

Emmekä voi olla varmoja siitä, kuinka monella on ollut ennestään Venäjän passi, mutta että heitä kierrätetään Venäjällä hakemassa passi erikoistarpeita varten perustetuista maahanmuuttoyksiköistä, jollaisia on avattu Rostovin alueelle, miehitetyn Itä-Ukrainan rajan tuntumaan, Matvejev-Kurganiin, Pokrovskojeen,  Novošahtinskiin ja Rostovin alueen Donetskiin (pieni kaupunki Venäjällä, rajan pinnassa). Näihin toimistoihin on säännölliset linja-autokuljetukset Donetskista, Jasunuvatasta, Horlivkasta ja Luhanskista. Saamieni tietojen mukaan Venäjältä alueelle muuttaneiden/ siirrettyjen tiedetään saavan miehitetyillä alueilla ”kansantasavaltojen” ”passin”, jonka he käyvät vaihtamassa Venäjän passiin. Tämän monimutkaisen kuvion tarkoituksena on todennäköisesti hämärtää tilastoja. Toiminnan säännöllisyys ja Venäjän aktiiviset toimet omalta osaltaan todistavat sen puolesta, että Venäjä tarkoituksellisesti rikkoo Minskin sopimusten henkeä ja sisältöä vastaan.

Parhaiten Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla venäläistäminen näkyy lasten kasvatuksessa, jonka eräs (vastenmielinen piirre) on lasten militaristinen ja ”patrioottinen” kasvatus, joka varhaisimmillaan alkaa jo ennen kouluikää päiväkodeissa. ”Patrioottisen” kasvatuksen ohella tuhansia lapsia ja nuoria on – osin pakotettuina – osallistunut militaristiseen koulutukseen miehitetyillä alueilla tai Venäjällä. (8) Monissa tapauksissa ”koulutuksen” järjestäjinä toimii nykyisiä tai entisiä sotilaita tai palkkasoturijoukoissa palvelleita miehiä, joista osalla on joko rikollinen tausta tai he ovat sotatoimissa syyllistyneet sotarikoksiin. Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla tiedetään lapsia kasvatettavan tämän ”patrioottisen kasvatuksen” nimissä vihaamaan Ukrainaa ja ukrainalaisia, ja tarvittaessa tuhoamaan heidät, vaikka pommi-iskuin. Sodan ja miehityksen joskus päättyessä, miehitetyillä alueilla on kasvanut tuhansia lapsia, joiden maailmankuva ja samalla minäkuva on vääristynyt – he tarvitsevat mittavaa, vuosia kestävää, terapiaa ja apua.

Lapsia miehitetyssä Itä-Ukrainassa, Dovzhansk v. 2019. *

Lapsia ja nuoria Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla juhlistamassa Venäjän lippua, etualalla Yunarmiyan nuoria.

Edelleen Venäjällä kuin myös miehitetyillä alueilla puheissa korostetaan ajatusta ja ideaa ”kansantasavalloista”, samalla taustalla on käynnissä tämä venäläistämisprosessi, joka näkyy ulospäin parhaiten juuri passi- ja kielipolitiikan kautta. Tässä toiminnassa Venäjä ei edes pyri piilottelemaan toimintaansa, se marssii näkyvästi ja räikeästi sopimusten yli. Näkyvien toimintojen rinnalla Venäjä tuhoaa alueen ukrainalaista identiteettiä lasten ja nuorten militarisoinnilla sekä siirtämällä Venäjältä väestöä Itä-Ukrainan miehitetyille alueille. Saamieni tietojen mukaan osa venäläisistä muuttaa alueelle vapaaehtoisesti, heille luvataan asunto ja kohtuullinen elintaso (huom. asunto on useimmiten miehityshallinnon evakkoon lähteneiltä takavarikoimia asuntoja, eikä kohtuullinen elintasokaan useimmiten pidä paikkaansa), mutta vapaaehtoisten rinnalla alueelle on pakkosiirretty kaukaa Venäjältä kodittomia, narkomaaneja ja muita ongelmaryhmiä, joista Venäjän alueet mitä ilmeisimmin haluavat päästä eroon. Toiminta on kuin neuvostoajoilla, jolloin Donetskin alueelle tuotiin junilla ihmisiä neuvostovaltion muista osista – moni pakolla kotiseudultaan riistettynä. On monella tapaa masentavaa kuinka kyvytön kansainvälinen yhteisö on reagoimaan Venäjän toimiin, vaikka sodan rinnalla muokataan miehitetyn alueen väestön identiteettiä, tehdään siitä ”venäläistä maaperää” kuitenkaan liittämättä aluetta Venäjään. Se, ettei Venäjä toistaiseksi ole anneksoinut Itä-Ukrainaa osaksi itseään, tarkoittaa yksinomaan sitä, että Venäjän johto katsoo miehitettyjen alueiden sellaisenaan palvelevan tällä hetkellä enemmän omia tarkoitusperiään. Mitä seuraa Putinin hallinnon kaaduttua, kun miehitetyt alueet palaavat emä-Ukrainan huomaan? Meidän on turha heristää sormea, jos (kun) tuolloin Ukraina häätää tuhansittain venäläisiä rajan yli itään palauttaen samalla varastetun ja ryövätyn omaisuuden niiden oikeille omistajille, koska Venäjä (ja nämä venäläiset) niittävät sitä mitä ovat kylväneet, siitäkin huolimatta, että kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta sanoa ”Ei”, kun Moskova on siirtänyt heidät kotiseuduiltaan Donbasin aroille. Meidän on parempi valmistautua ennalta myös edellä kuvailemaani skenaarioon, joka on seurausta Kremlin julkeasta – kansainvälisiä sopimuksia pilkkaavasta – politiikasta sen venäläistäessä miehitettyä Itä-Ukrainaa.

Marko

1. Public Opinion Survey Residents of Ukraine, March 14 – 26, 2014 s. 36-37. 

2. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html 

3. http://euromaidanpress.com/2015/12/29/euromaidan-sos-war-crimes-in-occupied-donbas-prisoners-tortured-witnessed-executions/ 

4. https://www.rferl.org/a/ukraine-dovgan-public-abuse-donetsk/26561342.html 

5. http://khpg.org/en/index.php?id=1568144056 

6. https://www.radiosvoboda.org/a/vichnyi-putin-golosuvannya-donbas/30704212.html 

7. https://www.swp-berlin.org/en/publication/russias-passportisation-of-the-donbas/ 

8. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/children-as-a-tool-how-russia-militarizes-kids-in-the-donbas-and-crimea/ 

*: Kuva via @loogunda. 

Miehitetystä Donbasista lisää muun muassa seuraavissa blogeissani ”Unohdettu Donbas, elämää miehitetyillä alueilla”, ”Miehitetty Donetsk – elämää kuolleessa kaupungissa” ja ”Elämää ’kansantasavalloissa’”.