Vartiopaikalla - idän ja lännen välissä: Rauhanpuolustajat – työtä ”rauhanohjusten” puolesta vuodesta 1949

torstai 23. helmikuuta 2023

Rauhanpuolustajat – työtä ”rauhanohjusten” puolesta vuodesta 1949

Huomenna, helmikuun 24. päivä tulee vuosi täyteen Venäjän koko Ukrainaan ulottaman hyökkäyssodan alkamisesta, on siis luonnollista, että erilaiset järjestöt ja organisaatiot muistavat sodan uhreja tuomiten Venäjän brutaalin hyökkäyssodan. Silmissäni kaikkien välittämä viesti ei vain tunnu vilpittömältä, Rauhanpuolustajien sanomasta jää itse asiassa paska maku suuhun – asia sivistymättömästi ilmaisten.

Aseistakieltäytyjäliitto (AKL), Rauhanliitto, Rauhanpuolustajat ja Sadankomitea järjestävät lauantaina 25. helmikuuta Rauha Ukrainaan – Venäjä ulos ja vastuuseen -mielenosoituksen Helsingin ohella Tampereella ja Joensuussa. Helsingin mielenosoituksen päättyessä Tehtaankadulle Venäjän suurlähetystön edustalle.

”Vaadimme Eurooppaan rauhaa. Venäjän on välittömästi lopetettava laiton hyökkäyksensä ja poistuttava Ukrainasta. Venäjä on saatettava vastuuseen YK:n peruskirjan vastaisesta hyökkäyksestään, tekemistään sotarikoksista ja aiheuttamastaan tuhosta. Venäjän kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiakehitystä on tuettava. Haluamme, että Suomi ja maailman valtiot etsivät aktiivisemmin tehokkaita keinoja sodan lopettamiseksi ja rauhan edistämiseksi.

Ukrainan ja muiden sotien uhreja ei saa unohtaa eikä jättää yksin. Muistamme tämän sodan kymmeniätuhansia viattomia uhreja yhteisessä mielenilmauksessa. Tule ja tuo mukanasi laulu- ja huutoäänesi sekä rauhanmerkit!” (1)

Näin sanoin kyseiset järjestöt ja organisaatiot kuvaavat tapahtumaa Facebookissa. Yleviä sanoja, kyllä: allekirjoitettavia sanoja, kyllä mutta valitettavasti ne ovat puhtaan ulkokultaisuuden ohella liki vuosikymmenen myöhässä.

Aseistakieltäytyjäliitosta (AKL), Rauhanliitosta ja Sadankomiteasta kuin myös Rauhanpuolustajista löytyisi kaikista hiukan kaivelemalla haiskahtavaa materiaalia mutta kiinnitän tällä kertaa huomioni Rauhanpuolustajiin, yhdistyksen puheenjohtajana toimii Markku Kangaspuro.

Suomalainen rauhanliike ennen ja nyt – mikään ei ole muuttunut.

Rauhaliike Suomessa kohdisti teränsä viime vuosituhannen puolella pääasiallisesti läntisiä yhteiskuntia vastaan. Yksinkertaistettuna imperialistisen lännen toimet olivat tuomittavia, siinä missä sosialismin nimeen vannovia maita kohdeltiin jopa silkkihansikkain, mikä ei ole ihme kun tutustuu Rauhanpuolustajien taustaan.

Rauhanpuolustajien mukaan järjestön tarkoituksena on toimia ”rauhan, aseistariisunnan, suvaitsevaisuuden, ihmisoikeuksien ja maailmanlaajuisen tasa-arvon puolesta”. Toiminnan aatteellisina lähtökohtina pidetään humanismia, sodan- ja rasisminvastaisuutta sekä kansainvälistä yhteisvastuuta, organisaatiosta on kuitenkin hyvä muistaa sen punainen historia – toukokuussa 1949 perustettu Suomen Rauhanpuolustajat – Fredskämparna i Finland ry kuului Neuvostoliitto-johtoiseen Maailman rauhanneuvostoon, jonka päämaja sijaitsi Helsingissä. SKDL (Suomen Kansan Demokraattinen Liitto) oli puolestaan Rauhanpuolustajien jäsenjärjestö ennen äärivasemmistolaisen puolueen lakkauttamista. 1960-luvulla Rauhanpuolustajat tuki sissiliikkeiden aseellista itsenäisyystaistelua monissa maissa katsoen näiden toiminnan olevan leniniläisen imperialismiteorian oikeuttamaa. On myös hyvä muistaa, että Suomen kommunistisen puolueen oppositiolla, jota 1970-luvun alussa alettiin kutsua taistolaisiksi, oli vankka asema Rauhanpuolustajissa. Liike ei edelleenkään ole tehnyt riittävää pesäeroa menneisyyteen, josta eräänä osoituksena sekin, että puheenjohtajana toimii entinen taistolainen Markku Kangaspuro (Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja).

Mutta miksi näen Rauhanpuolustajat epäuskottavana toimijana, miksi näen suurenluokan hurskasteluna sen rauhanvaateet? Tässä kokonaisuudessa Markku Kangaspuron toistuvat epäonnistumiset Venäjä-tuntijana Ukrainan sodassa ovat loppujen lopuksi vain sivuseikka, vaikka suuren yleisön mieliin on palavasti jäänyt hänen toteamuksensa maaliskuulta 2014: ”Venäjä ei aio liittää Krimiä Venäjään”. (2) Paria viikkoa myöhemmin Venäjä laittomasti liitti miehittämänsä niemimaan itseensä.

Huolimatta Venäjän toteuttamasta Krimin niemimaan miehityksestä ja sodan kylvämisestä Ukrainan itäisiin osiin ei Rauhanpuolustajien taholla suhtauduttu Venäjän rikollisiin toimiin riittävällä vakavuudella kuin vasta vuosi sitten Venäjän aloitettua monen rintaman hyökkäysoffensiivin Ukrainaan. Näiden vuosien kuluessa osa henkilöjäsenistä on jopa hyvinkin aktiivisesti ollut tukemassa Venäjän toimia joko vierailemalla Venäjän miehittämillä alueilla tai osallistumalla aktiivisesti Venäjää tukevan propagandan levittämiseen. Onpa menty jopa niinkin pitkälle, että Rovaniemellä v. 2019 järjestetyn Bold Quest -sotaharjoituksen vastaiseen mielenosoitukseen Rauhanpuolustajien paikallisjärjestö kutsui esiintymään Yhdysvaltalaisen Veteraanit rauhan puolesta -järjestön edustajan Will Griffinin, joka saman vuoden toukokuussa twiittaili Venäjän miehittämältä Krimin niemimaalta seuraavaa:

”Is Crimea occupied by Russia?

I’m in Crimea and everyone we’ve encountered has said they want to be part of Russia. There is no occupation here, only nice people & beautiful landscapes. Haven’t seen a single soldier. We’re here as part of the Global Network delegation for peace”. (3)

Mutta jo ennen Will Griffinin vierailua oli Rauhanpuolustajat ryvettynyt moneen kertaan, ilman, että se pystyi tai halusi puuttua tapahtumiin riittävän tehokkaasti.

Rauhanpuolustajien aktivisti Marjaliisa Siira osallistui suomalaisdelegaation propagandistiselle matkalle Krimin niemimaalle maaliskuussa 2018 – matkan näkyvinä johtajina toimivat matkan aikana ns. vaalitarkkailijana toiminut Johan Bäckman sekä Suomalais-venäläinen yhdistys RuFin silloinen puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnov. Matkalla Siira toimi itsenäisenä ”vaalitarkkailijana” miehitetyn Krimin alueella laittomasti järjestetyissä Venäjän ”presidentinvaaleissa”, matkan jälkeen hän jatkoi propaganda-aineiston levittämistä. Siira painotti osallistuneensa matkalle yksityishenkilönä. Siira on julkaissut myös Venäjän narratiivia tukevia kirjoituksia, käytännössä kyse on propagandan toistosta, jollaiseksi Vastavalkeassa julkaistu kirjoitus ”Venäjä on syyllinen – highly likely” on laskettavissa. (4)

Rauhanpuolustajien hallituksen jäsenistöön kuulunut Stig Lång, vieraili pariin otteeseen suomalaisten toteuttamalla propagandamatkalla miehitetyssä Itä-Ukrainassa. Siitä huolimatta, että matkan organisoinnista ja johtamisesta vastasivat Venäjän operaattoreina toimineet suomalaiset Johan Bäckman ja Janus Putkonen, ja että matka suuntautui Venäjän miehittämille alueille, oli Rauhanpuolustajien reagointi Långin matkoihin olematonta. Matkoilla ei ollut ainakaan välitöntä seurausta hänen hallituspaikkaan Rauhanpuolustajissa. Janus Putkonen työskenteli tuolloin propagandistisessa, venäläisten rahoittamassa, DONi Newsissä miehitetyssä Donetskissa. Stig Lång kuului tuolloin myös propagandistisiin ”Suomi-Novorossija-ystävyysseuraan” ja ”Donetskin kansantasavallan ystävät” -yhdistykseen, joiden eräänä toimintamuotona oli Ukrainan vastaisen propagandan jakaminen.

Rauhanpuolustajien oli jo tuolloin organisaationa vaikea irtisanoutua jäsentensä Venäjää tukevasta työskentelystä ja näkemyksistä. Yhdistyksenä se on ennemminkin tehnyt työtä Venäjää tukevien näkemysten levittämisessä ja Venäjän narratiivin toistossa julkaisuissaan.

Jokunen vuosi sitten Suomessa herätti huomiota Rauhanpuolustajissa työskennelleen, edelleen lehden vakituisiin avustajiin kuuluvan Oksana Tšelyševan kohtelu Ukrainassa. Journalistiliitto julkaisi Tšelyševan toimintaa tukevan kannanoton huhtikuussa 2019. (5) Journalistiliiton tarkoitus oli tuolloin epäilemättä hyvä – he olivat mielestään hyvin aikein liikkeellä – mutta valitettavasti heiltä jäi tuolloin huomioimatta erinäisiä seikkoja, jotka vaikuttivat olennaisesti siihen, että Tšelyševan toiminta huomioitiin Ukrainassa niinkin voimakkaasti, että hänen työskentelynsä nähtiin uhaksi.

Merkittävin asia, mikä Journalistiliitossa tuolloin unohdettiin, oli se, että Ukraina oli jo tuolloin sodassa Venäjää ja sen rahoittamia sekä varustamia joukkoja vastaan. Kyseessä olivat käytännössä samat joukot, joiden propagandaa tuottaville ja jakaville medioille Tšelyševa itse on antanut haastatteluita ja joiden aineistoa hän tuolloin kritiikittä sosiaalisessa mediassa jakoi. Nämä mediat tuottivat myös sellaista aineistoa, jonka ainoa tarkoitus oli Ukrainan vahingoittaminen. Propagandamedioina ne osallistuivat myös ukrainalaisten dehumanisointiin. Tältä kantilta katsoen hän oli ukrainalaisten mielestä kaikkea muuta kuin ”puolueeton journalisti”. Tšelyševa oli tietyn ryhmän viestiä levittävä resonaattori – vieraillessaan säännöllisesti miehitetyssä Itä-Ukrainassa mahdollisesti muutakin.

On aivan aiheellista kysyä, että kuinka uskottavana pitäisimme rauhanaktivistia, joka antaisi haastattelun MV-lehden kaltaiselle vasta- ja vihamedialle. Ukrainalaisille NewsFront, jolle Tšelyševa on antanut ainakin yhden haastattelun, on sama asia. Propagandakanavan kannalta haastattelun aihe- ja sisältö ovat merkityksettömiä, merkittävintä on itse haastattelu ja sen välittämä signaali.

Eikä Tšelyševan julkisuuskuvaa ukrainalaisten silmissä lainkaan paranna se, että hän on muun muassa jakanut kritiikittä Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden militanttikomentajien venäläismedioihin antamia lausuntoja, kuten jakaessaan sodan ensimmäisenä talvena (sittemmin eliminoidun) militanttikomentaja Aleksandr Zahartšenkon lausunnon ”300 hiilitonnin toimittamisesta humanitaarisena apuna Ukrainaan”. Ukrainan energiaministeriö ei tällaisesta ”humanitaarisesta avusta” ollut tietoinen.

Uskottavuutta, kuten ei luottamustakaan lisää se, että sosiaalisen median alustoilla Tšelyševa jakaa edelleen tunnettuja propagandisteja ja disinformaatikkoja, kuten Max Blumenthalia (ilmeisesti tapauksissa, joissa hänen narratiivi käy yksiin hänen ajatustensa kanssa) tai Aleksandr Duginin tunnettua kannattajaa Michael Millermania tai AfD-taustaisen säätiön johtoon kuulunutta Alfred de Zayasia. Eikä luottamusta lisää sekään, että levittää ja toistaa yleisesti propagandistisena pidetyn, Ukraine on Fire-elokuvan venäläisen tuottajan Igor Lopatonokin näkemyksiä.

Ymmärrettävää on se, että ukrainalaisten mielestä erilaisten järjestöjen ja organisaatioiden, kuten kansalliskaartin alaisen Azov pataljoonan (huom. Azov pataljoonan arvostelun kohdalla huomiotta on jätetty tyystin pataljoonassa suoritetut uudistukset sodan parin ensimmäisen vuoden jälkeen) arvosteleminen tuntuu kohtuuttomalta, kun samanaikaisesti Tšelyševa vaikeni venäläisfasistien edesottamuksista Itä-Ukrainassa tyystin. Toki Tšelyševan kritiikki osuu eräiltä osin myös oikeaan – Ukrainassa oli äärioikeistolaisia liikkeitä ja puolueita, mutta oli kohtuuttoman yksipuolista tilanteessa, jossa Ukraina oli ollut venäläisinvaasion kohteena vuosien ajan ja jossa ukrainalaisten äärioikeistoon kuuluvien puolueiden saama äänisaalis jäi yhteensä pariin prosenttiin valtakunnallisissa vaaleissa. En ole myöskään huomannut Tšelyševan tai Rauhanpuolustajien aktiivien millään tavalla jaotelleen ukrainalaisia laita- ja äärioikeiston ryhmiä toisistaan, joukossa kun on ollut sellaisia, joiden taustalta löytyi venäläinen raha sekä operaattori, jotka todennäköisesti ryhminä työskentelivät Venäjän hyväksi ollen mahdollisesti Venäjän luomuksia. Osa tällaisten ryhmien jäsenistä – ukrainalaisfasisti Eduard Kovalenko – on siirtynyt Venäjälle maiden välisissä vankienvaihto-operaatioissa (jo aikana ennen 24. helmikuuta 2022). Kokonaisuutta täydensi Venäjä laaja tuki suurelle joukolle eurooppalaisia laita- ja äärioikeiston puolueita ja liikkeitä, joukossa jopa väkivaltaiseen ekstremismiin syyllistyneitä ryhmiä.

Tšelyševalla oli ja on edelleen Suomessa maine Vladimir Putinin hallinnon vastustajana – kriitikkona, jollaiseksi hän päätyi raportoiduttuaan ihmisoikeusloukkauksista Tšetšenian sodassa. Hänessä ja Andrei Nekrasovissa on samoja piirteitä, kumpikin on tullut tunnetuksi Putinin ja hänen hallintonsa kriitikkona mutta kumpikin on – syystä tai toisesta johtuen – päätynyt harmaalle alueelle harhailemaan hyödyllisen idiootin lailla. (6)

Oksana Tšelyševan toiminnasta ja disinformaation levittämisestä laajemmin lähteistetyssä blogissani Rauhanpuolustajat– puolueellista rauhanpuolustamista.

Tšelyševan ohella Rauhanpuolustajat on mieluusti päästänyt ääneen muitakin Ukrainasta kirjoittavia kollaboristeja. Kuten kiovalaisen pasifistin Juri Šeljaženkon, jonka Rauhanpuolustajien verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessa toistuvat (verhottuina) kuin hyödyllisen idiootin runoelmat, jossa Ukrainassa sotaa käyvät Yhdysvaltojen ja CIA:n armeijat venäläisen maailman (Russkiy mir) edustajia vastaan. Kenties juuri Tšelyševan siivellä entinen ukrainalainen erikoisjoukkojen ryhmäjohtaja Aleksander Medinski päätyi aikanaan Suomeen, ja lopulta (jonkin oudon kierroksen kautta) Venäjällä Rossija-1 tv-kanavan propagandistiseen 60 minuuttia ohjelmaan. (7) Omasta puolestani painotan sitä, että pidän Šeljaženkoa kuin myös Medinskiäkin ”sivullisina uhreina”. Todennäköisesti he ovat vilpittömin mielin liikkeellä, kuvittelemansa, oikean asian puolesta. Mitä tulee Rauhanpuolustajiin ja toimittaja Tšelyševaan – uskoisin, että jokainen ymmärtää sen, etten pidä kumpaakaan minään viattomana toimijana.

Joku voi olla tietty sitä mieltä, että tässä tilanteessa tällainen kirjoitus on turhaa niuhottamista. Enpä tiedä onko, kun tällä hetkellä parasta rauhantyötä on toimittaa Ukrainaan sellaista aseistusta, jolla se voi lyödä Venäjän taistelukentällä ja vapauttaa kaikki Venäjän miehittämät alueet.

Ihmettelen myös sitä, että Suomen Rauhanpuolustajat ry sai viime vuonna 150 000 euroa avustuksia valtiolta rauhantyöhön. (8) Ainakin Rauhanpuolustajat pyrki aktiivisesti kampittamaan HX-hanketta, eikä se suopeasti ole suhtautunut Nato laajenemiseenkaan. Että sellaista rauhantyötä!