Venäjän tie hyökkäyssotaan –

 

jota ennen länsi oli myynyt Ukrainan

Vuosi sitten vuorokausi oli juuri vaihtunut, elettiin 24. helmikuuta ensimmäisiä hetkiä, jolloin julkaisin blogin Kremlin propagandaoperaattoreita miehitetyssä Itä-Ukrainassa, joka alkoi:

”Venäjän propagandakoneisto on julkaissut viimeisimpien vuorokausien kuluessa miehitetyn Itä-Ukrainan alueelta lukuisia omaa narratiivia tukevia propagandavideoita, joiden tarkoituksena on toimia ”todisteena” ukrainalaisprovokaattoreiden tai -sabotöörien suorittamista hyökkäyksistä.” (1)

Oletin tuolloin, että tämä propagandan ja disinformaation täyttämä vaihe kestäisi päivistä jopa viikkoihin, kunnes Venäjä aloittaisi operaation seuraavan vaiheen eli hyökkäyssodan toisen vaiheen (huom. ensimmäisen vaiheen voi katsoa päättyneen helmi-maaliskuussa 2015 Debaltseven taisteluiden päätyttyä). Venäjällä oli eri toimijoiden – propagandisteista Vladimir Putiniin – taholta alustanut tätä vaihetta jo pidemmän aikaa. Kuinka väärässä olinkaan, muutamaa tuntia myöhemmin aamuviiden jälkeen maailma muuttui peruuttamattomasti. Ilmahälytyssireenit soivat kautta Ukrainan, venäläiskolonnien aloittaessa etenemisen syvemmälle Ukrainaan.

Vuonna 2014 alkaneessa sodassa kaatuneita, Tšernivtsi – Ukraina 2018.

Helmikuun 24. päivä eri viestimet täyttyivät otsikoista ”Venäjä on aloittanut hyökkäyksen Ukrainaan” – sanat muokkasivat todellisuutta, häivyttivät sen tosiasian, että Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan jo vuosia sitten. Ensin anastaessaan sotilasoperaatiolla Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014 ja myöhemmin samana keväänä kylväessään sodan Ukrainan itäisiin osiin, josta lähtien Ukrainassa oli käyty sotaa, jossa oli menehtynyt joulukuun 2021 loppuun mennessä YK:n julkaiseman arvion mukaan yli 14 000 sotilasta ja siviiliä. (2) Tässä kohdin on syytä huomauttaa se, ettei Venäjä ollut julkaissut tappioitaan Ukrainan sodassa (helmikuun 2014 ja joulukuun 2021 välillä). Tänä aikana Venäjältä oli osallistunut vapaaehtoisjoukkojen ohella sotatoimiin Ukrainassa joukkoja asevoimista ja turvallisuuspalvelun sekä sisäisen turvallisuuden joukoista, että sellaisista palkkasotilasorganisaatioista, joilla oli tiivis yhteys Venäjän valtiollisiin organisaatioihin. Kansalaisjärjestöt Venäjällä ovat arvioineet Venäjän kokonaistappioiden nousseen Ukrainan sodassa joulukuun 2021 loppuun mennessä tuhansista jopa kymmeniin tuhansiin.

Minusta on naiivia ajatella, että Venäjän hyökkäys vuosi sitten olisi ollut täydellinen yllätys, kun niitä ennusmerkkejä oli ilmassa jo niin paljon. Niitä oli kertynyt vuosien ajalta koventuneen sanankäytön myötä. Maailman olisi ollut syytä herätä todellisuuteen viimeistään tammikuussa 2021 RT:n päätoimittajan Margarita Simonjanin vieraillessa miehitetyssä Donetskissa. Hänen ”integraatiofoorumissa” pitämänsä puheen keskeisin ajatus oli Donbas on Venäjää. Puheessa toistui voimakkaana sama narratiivi kuin Krimin niemimaan anneksoinnin yhteydessä, jolloin venäläispropaganda toisti hokemaa – Krim on Venäjää! Jokaisen Venäjä-tuntijan olisi pitänyt ymmärtää sanojen merkitys ja huomioida se, missä ne lausuttiin. Hiljaisuus…

Hiljaisuus oli lähes yhtä rikkumaton Vladimir Putinin, historiaa vääristelleen ja yksipuolisesti tulkitun, esseen julkaisun jälkeen. Historioitsija Johannes Remy tarkasteli kirjoituksessaan ”Vladimir Putinin Ukrainaa ja sen historiaa käsittelevän artikkelin heikkoudet” Putinin kirjoittamaa artikkelia päättäen kirjoituksensa väkevästi:

”Yleisvaikutelmaksi artikkelista jää, että ukrainalaiset ja venäläiset ovat kirjoittajan mielestä yksi kansa riippumatta siitä, mitä ukrainalaiset asiasta ajattelevat. Toinen voimakas vaikutelma on kirjoittajan kyvyttömyys arvioida kriittisesti Venäjän politiikkaa Ukrainassa sekä menneisyydessä että nyt. Olisiko sillä jotain tekemistä sen kanssa, että monet ukrainalaiset kokevat Venäjän vihollisekseen?” (3)

Historioitsija ilmaisee asiansa harkiten mutta selkeästi, kun Putinin artikkelista huokui kyvyttömyys arvioida omia ja Venäjän toimia kriittisesti, niin olisiko tämän pitänyt kertoa meille jotain ja – mikä tärkeintä – olisiko meidän pitänyt tehdä jotain enemmän? Putin kirjoitti (julkaisi) artikkelinsa kesällä 2021 aikaa suurhyökkäyksen alkuun oli vielä runsaasti. Vaikka olimme uinuneet vuosia, aikaa vastatoimille olisi ollut jonkin verran. Vähintäänkin meidän olisi pitänyt aloittaa valmistautuminen pahimman varalle ja ryhtyä varustamaan Ukrainaa jo tuolloin. Vaan olisiko tämä pitänyt tehdä vieläkin varhaisemmassa vaiheessa? Kyllä olisi!

Ranskalaisdokumentissa ”Putinin pitkä tie sotaan” haastatellaan Saksan Venäjän-suurlähettiläs Rüdiger von Fritschiä, joka toteaa –

”Saksan lähetystön sotilasattasea, joka oli huippuammattilainen, oli käynyt avustajineen Venäjän ja Ukrainan rajalla. Hän oli nähnyt siellä kokonaisen kolonnan tunnuksettomia panssarivaunuja ja panssariajoneuvoja. Ne ajoivat Venäjälle Ukrainan alueelta, jonka Venäjä oli käytännössä miehittänyt”. (4)

Tämä tapahtui kevätkesällä 2014 eli sodan ensimmäisinä kuukausina, kyseinen sotilasattasea oli kuvannut tapahtuman (von Fritsch oli luonnollisesti nähnyt kuvat). Tapahtunut tuotiin julki venäläisille Normandian maihinnousun muistojuhlassa kesäkuussa 2014. Voimme siis rehellisesti todeta, että tuolloin saksalaisille on täytynyt käydä selväksi se, että Venäjä on sodan osapuoli Itä-Ukrainassa, että Venäjä sotii Ukrainassa. Hiljaisuus jatkui…

Lännelle annettiin lukuisia mahdollisuuksia toimia, tukea Ukrainaa nähtyä merkittävästi enemmän, useitten syitten takia niin ei tehty. Merkittävään rooliin nousi luonnollisesti Barack Obaman hallinnon päätös kieltäytyä toimittamasta Ukrainalle tappavaa aseistusta. Sen ohella, että se heikensi Ukrainan varustautumista ja tuotti tappioita sotatoimialueella, niin uskoisin sillä olleen vaikutuksensa myös siihen, kuinka ja miten eurooppalaiset valtiot tukivat Ukrainaa.

Donald Trumpin nimitettyä Kurt Volkerin Ukrainan erityislähettilääksi, tämä oli erittäin harmistunut Saksan ja Ranskan toiminnasta. Volker tapasi tehtävässään ensitöikseen ukrainalaisia, vieraillen tämän jälkeen sotatoimialueella Donbasissa –

”Sen jälkeen tapasin ranskalaisia ja saksalaisia, ja kysyin heidän kantaansa siihen, miksi mikään ei ollut edennyt. He syyttelivät Ukrainaa siitä, että se ei ollut tehnyt erinäisiä asioita, eivätkä juurikaan paheksuneet Venäjää siitä, kuinka se oli jättänyt panematta täytäntöön Minskin sopimukset”. (5)

Volkerin havainto käy yksiin niin monen muunkin havaintojen kanssa, etenkin Saksa ja Ranska (mutta myös moni muu maa) kohteli Ukrainaa aivan eri standardein kuin Venäjää. Venäjän toimia katsottiin läpisormien niin Ukrainassa kuin myös Syyriassa, ja myöhemmin monella muullakin konflikti- ja sotatoimialueella. Venäjän asevoimat oli syyllistynyt sotarikoksiin Syyriassa, Venäjä valtiona tuki sotarikoksiin syyllistynyttä Bašar al-Assadin hallintoa. Ilman Venäjän voimakasta tukea al-Assadin hallinto olisi todennäköisesti kaatunut jo vuosia sitten. Aivan kuten läntinen yhteisö on vältellen ja vähätellen käynyt keskustelua Venäjän harjoittamista julmuuksista Syyriassa, yhtä välttelevää keskustelu on ollut Venäjän tiliin laitettavista julmuuksista Ukrainalta miehitetyillä alueilla (ts. Krim ja Donbas, ajalta ennen helmikuuta 2022).

Valitettavasti länsi petasi Venäjälle tien offensiiviin helmikuussa 2022. Se ei ottanut kuuleviin korviinsa Garri Kasparovin varoittavia sanoja –

”Länsimailla oli nykyistä enemmän vaikutusvaltaa Putinin ensimmäisen presidenttikauden alussa, jolloin hän vielä kokeili, mistä kaikesta voi selvitä ilman sanktioita. Kuin kuka hyvänsä itsevaltiaaksi syntynyt, Putin kunnioittaa ainoastaan voimaa. Hän ottaa askeleen, katselee ympärilleen, nuuhkii ilmaa, ja jos kielteisiä seurauksia ei ilmaannu, hän ottaa seuraavan askeleen. Jokaisen askeleen jälkeen hän saa lisää itseluottamusta ja häntä on vaikeampi pysäyttää. Diplomaattien ja ulkoministerien vaimeat huolenilmaisut käyvät Putinin kaltaiselle ihmiselle vihreästä valosta. Hänen tulkitsemanaan sen kaltainen jaarittelu on täysin merkityksetöntä”. (6)

Emmekö me juuri toimineen näin, ja vieläpä monen monta kertaa? Meidän ei tarvinnut sanoa Putinille ”Ota jos haluat”, koska tekomme ja elekielemme puhuivat sen puolesta, että olemme heikkoja ja kykenemättömiä puolustamaan arvojamme ja demokratiaa. Tätä korosti Obaman hallinnon kyvyttömyys toimia Syyriassa sen jälkeen, kun Bašar al-Assadin hallinto toistuvasti, Venäjän tuella, oli käyttänyt kemiallisia aseita kansalaisiaan vastaan ja oli toistuvasti syyllistynyt sotarikoksiin. Ne olivat signaaleja Putinille, merkkejä, joiden perusteella hän uskoi voivansa ryöstää loputkin Ukrainasta.

 

Venäjän sota Ukrainassa eskaloituu

Venäjän laajan (usean rintaman) offensiivin ei pitänyt olla kenellekään yllätys. Aivan eri asia on se, oliko hyökkäys millään mittarilla järkevä (tai oliko se länsimaittain ajateltuna looginen), mutta yllätys se ei missään nimessä ollut. Merkit vuoden 2021 alkupuolelta lähtien kertoivat karua kieltään siitä, että Venäjällä oli hylätty kaikki mahdolliset neuvottelut Volodymyr Zelenskyin hallinnon kanssa. Kuherruskuukausi, jos sellaista oli ollutkaan, oli takana myrskyisä tulevaisuus edessä. Oma epäilykseni on, että laaja offensiivi olisi tullut jo aiemmin, mutta Kremlin pelikirjaa sekoitti epävakaa tilanne Valko-Venäjällä elokuun 2020 presidentinvaalien jälkeen, joiden tulosta Aljaksandr Lukašenka ei kunnioittanut. Lukašenkan varastettua vaalit, kansa lähti kaduille osoittamaan mieltään ja kansa pysyi kadulla hallinnon väkivallasta huolimatta lähes vuodenpäivät aina kesän 2021 loppuun saakka. Lukašenkan rikollisen hallinnon saatua tilanteen jonkinasteiseen hallintaan Valko-Venäjällä, saattoi Venäjä luottaa siihen, että Valko-Venäjän alue oli hyödynnettävissä offensiivissa Ukrainaan, että Valko-Venäjältä käsin oli mahdollista koettaa yllättävää iskua Kiovaan ja pääkaupungin kukistamisen myötä saada Ukraina antautumaan nopealla tahdilla. Venäjän suunnitelmassa oli liian monta jos-sanaa mutta niiden ohella se perustui suodatettuun informaatioon, ehkäpä informaatio oli suodattunut sellaiseksi, jota Putin halusi kuulla ja näin se vääristyi sellaiseksi, ettei se enää vastannut todellisuutta. Laadittiinko vääristyneen tiedustelutiedon pohjalta mielipuolinen suunnitelma ”erikoisoperaatiosta”, jolla Ukraina kukistuisi muutamassa päivässä. Entä ruokkiko mielipuolisia suunnitelmia Krimin niemimaan valtauksen helppous (jolloin jäi huomiotta kokonaisuuteen vaikuttaneet tekijät) tai länsimaiden kyvyttömyys toimia määrätietoisesti Venäjän suhteen, mikä heijasteli myös Ukrainan kykyyn käydä sotaa idässä – käytännössä Ukraina joutui käymään sotaansa vuosien ajan vähintäänkin toinen käsi selän taa sidottuna.

Olen seurannut Ukrainassa käytyä sotaa sen ensihetkistä lähtien. Venäjän helmi-maaliskuussa 2014 suorittama Krimin niemimaan miehitys ja sitä Ukrainan etelä- ja itäosissa seuranneet Venäjän operaattorien toimet olivat askel laajempien sotatoimien alulle. Huhtikuun 12. 2014 venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin komentamat joukot aloittivat operaation Slovjanskin ja Kramatorskin alueella, jota seurasi varsinaisten sotatoimien alkaminen. Kun peilasin vuoden 2021 tapahtumia Itä-Ukrainan sotatoimialueella kevääseen ja kesään 2014, ilmassa näkyivät merkit Venäjän asenteen muuttumisesta. Sota idässä oli ollut vuosien ajan asemasotaa, jossa nähtiin toisinaan lyhyitä (mutta intensiivisiä) yhteenottoja, mutta vuoden 2016 jälkeen Venäjänkään taholta ei ollut pyritty merkittäviin läpimurtoihin.

Vuoden 2021 kevättalven ja kevään kuluessa Venäjän joukkojen (jotka koostuivat 1. ja 2. armeijakunnan joukoista, palkkasotilaista sekä Venäjän asevoimien ja turvallisuusorganisaatioiden joukoista) toiminta alkoi muuttua aiempia vuosia aggressiivisemmaksi. Tykistöä ja raskaita kranaatinheittimiä alettiin käyttää päivittäin, vuosien tauon jälkeen etulinjaan ilmestyivät taistelupanssarivaunut, joilla myös tulitettiin kohteita Ukrainan kontrollissa olevilla alueilla. Venäjä alkoi tulittaa säännöllisesti suojeltuja siviilikohteita Ukrainan kontrolloimilla alueilla, näiden kohteiden joukossa oli Krasnohorivkan keskussairaala, jota tulitettiin 120 mm kranaatinheittimillä illalla 4. toukokuuta, venäläiset tulittivat myös kouluja ja päiväkoteja entistä useammin. Kevään ja kesän 2021 kuluessa Venäjän lisääntyvät aggressiot kohdistuivat myös HALO Trustin miinanraivaajiin kuin myös ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoihin – myöhemmin saman vuoden aikana ETYJ:n tarkkailijoiden työ kävi osassa miehitettyjä alueita mahdottomaksi väkivallan uhan, pelottelun sekä muiden toimien tähden. Se, etteivät länsimaat reagoineet Venäjän näinkään räikeisiin rikkeisiin, näyttäytyi Putinin silmissä heikkoutena – kyvyttömyytenä toimia uhan edessä.

Samaan aikaan jännityksen nousun kanssa Venäjä jatkoi joukkojen siirtoja Ukrainan rajoille. Kiinnitämme usein huomiota loppuvuonna 2021 alkaneisiin, mittaviin, joukkojensiirtoihin Venäjän keski- ja itäosista Ukrainan vastaisille rajoille. Tällöin meiltä jää kuitenkin huomiotta se, että Venäjä aloitti joukkojen ja etenkin kaluston siirrot jo kevättalvella 2021, ensin Krimin niemimaalle ja Rostovin alueelle ja myöhemmin Voronežin sekä Belgorodin alueille. Todellisuudessa Venäjän varautuminen ja varustautuminen oli merkittävästi pidempi prosessi kuin vain pari-kolme kuukautta joulukuusta 2021 helmikuuhun 2022. Kirjoitin kesäkuun 2021 lopulla blogin, jossa tarkastelin Venäjän joukkojensiirtoja keväällä 2021 ja etenkin sitä, kuinka kesäkuussa (Venäjän päinvastaisista puheista huolimatta) kalustoa oli edelleen runsaasti niillä alueilla, joille sitä oli kevättalven kuluessa siirretty.

Sama oli havaittavissa myös syksyllä Zapad-2021-sotaharjoituksen jälkeen Venäjän jätettyä huomattavan määrän kalustoa Ukrainan vastaiselle rajaseudulle pohjoisesta Valko-Venäjän rajantuntumasta etelään miehitetylle Krimin niemimaalle saakka. Tuolloin alkoivat täyttyä harjoitusalueet länsi-Venäjällä Brjanskin ja Kurskin alueilta etelään.

Lännen vastaus Venäjän eskalaatiouhkaa lisääviin toimiin olivat neuvottelut, jatkuvien neuvotteluiden kierre sen sijaan, että viimeiset kuukaudet ennen vääjäämätöntä olisi käytetty myös Ukrainan varustamiseen – mikä alkoi aivan liian myöhään helmikuussa 2022, vain päiviä ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua. (Huom. varustaminen ei olisi sulkenut pois neuvotteluita, nyt vain ensin mainittuun ryhdyttiin aivan liian myöhään – miksi? Eskalaatiouhan vuoksiko?)

Venäjän joukkojensiirron viimeisin vaihe alkoi joulukuun 2021 ja tammikuun 2022 kuluessa, ennen Valko-Venäjällä järjestettyä Union Resolve-2022-sotaharjoitusta. Noina viikkoina junat idästä ja Kaukoidästä siirsivät kalustoa, materiaalia ja entistä enemmän miehiä Ukrainan vastaisille rajoille. Arpa oli heitetty! sodan laajeneminen oli enää ajankysymys.

Helmikuun 21. päivä (v. 2022) Venäjä tunnusti miehittämiensä Itä-Ukrainan alueiden ”itsenäisyyden”. (7) Helmikuun 21. ja 22. päivän välisenä yönä Venäjän asevoimien yksiköt ylittivät näkyvästi Venäjän ja Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden (Venäjän kontrolloiman) rajaseudun – ennen aamua ensimmäiset Venäjän asevoimien yksiköt olivat näkyvästi Donetskissa. Tässä on juuri huomioitavaa toimien näkyvyys, aiemmin Venäjä lähetti yksikkönsä tunnuksettomina ja huomaamattomasti Itä-Ukrainan miehitetyille alueille, nyt toiminta oli näkyvää joukkojen edetessä kolonnissa rajalta kohti Donetskia sekä Luhanskia.

Mutta jo päiviä aiemmin sotatoimet Ukrainan itäosissa olivat nousseet jälleen uudelle tasolle. Helmikuun 17. päivä venäläisjoukot tulittivat Stanytsia Luhanskan pikkukaupunkia miehitetyn Itä-Ukrainan alueelta. Kaupungin alueelle osui tuli-iskuissa kymmeniä tykistökranaatteja, joista yksi osui Kindergarten №21 ”Каzkаn” ulkoseinään, toisen osuessa päiväkodin pihamaalle.

Helmikuun 18. päivä klo. 10:25 venäläiset tulittivat Vrubivkan taajamaa. Tulituksessa 122 millin tykistökranaatti osui peruskoulun pihamaalle oppituntien ollessa käynnissä. Osumahetkellä koulussa oli henkilökunnan lisäksi paikalla kymmeniä koululaisia. Tykkituli vaurioitti myös useita asuinrakennuksia sekä kaasunjakeluverkkoa. Sama toistui Popasnan eteläpuolella, jossa Novozvanivkan kylää tulitettiin 152 millin kenttätykeillä, asuintalojen vaurioitumisen ohella kylä jäi tulituksen jälkeen ilman sähköä, puolenkymmenellä muulla paikkakunnalla Ukrainan itäosissa rintamalinjan tuntumassa.

Kyse ei ollut enää muutamista tykistöllä ja kranaatinheittimillä suoritetuista tuli-iskuista, vaan pidempikestoisesta tulittamisesta, joka kohdistui lukuisiin paikkakuntiin rintamalinjalla. Samalla näiden ns. tulitaukorikkomusten määrä nousi kymmenistä satoihin vuorokaudessa, viimeisinä päivinä ennen Venäjän 24. helmikuuta alkanutta laajaa hyökkäyssotaa sen joukot tulittivat ukrainalaisten asemia ja kohteita Ukrainan kontrolloimilla alueilla kaikilla käytössä olevillaan asejärjestelmillä (pois lukien raketinheittimet). Miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin alueille sijoitetut joukot muodostivat 1. armeijakunnan (Donetskin alue) ja 2. armeijakunnan (Luhanskin alue). Kumpikin armeijakunnista oli jo tuolloin alisteinen Venäjän asevoimille. Ennen 24. helmikuuta 2022 Venäjän Ukrainan sotatoimien esikunta sijaitsi Eteläisen sotilaspiirin alueella, Novotšerkasskissa. *

Venäjän laajan offensiivin alku oli enää ajankysymys, koska päiviä aiemmin (10.-11. helmikuuta) Venäjä oli ryhtynyt keskittämään joukkojaan hyökkäyksen lähtöalueille Ukrainan vastaisen rajan tuntumaan, Belgorodin alueella Venäjä on siirtänyt alle 15 kilometrin päähän Ukrainan vastaisesta rajasta. Aluetta halkova E105-pikatie olikin yksi reiteistä, jota myöten venäläiset yrittivät edetä kohti Harkovaa. Juuri tällä rintamalohkolla Venäjän offensiiviin osallistui myös Petsamon alueelle sijoitettu 200. moottoroitu jalkaväkiprikaati, joka menetti vahvuudestaan huomattavan osan offensiivin ensimmäisinä päivinä ja viikkoina raskaissa taisteluissa Harkovan pohjoispuolisilla alueilla. (8)

Tuhoutuneen venäläisen taistelupanssarivaunun tykkitorni, Harkovan alue, Ukraina.

Vuosi sitten 24. helmikuuta 2022 maailma totisesti muuttui, mutta kiitos Ukrainan ja ukrainalaisten urhean vastarinnan ja taistelun, ja heidän Venäjälle ja venäläisille aiheuttamien mittavien tappioiden myötä tänään päivänsarastus on toiveikkaampi kuin vuosi sitten. Venäjän laajan offensiivin ja sodan brutaaliuden myötä meille on viimeistään paljastunut lukuisten Venäjä-asiantuntijoiden kyvyttömyys ymmärtää Venäjää ja totalitaarisen valtion toimintamekanismeja. Nämä asiantuntijat ja poliitikot ovat ohjanneet meitä kaikkia harhaan vuosien (tai vuosikymmenten) ajan maalaillessaan kuvaa Venäjästä, jota ei ollut olemassakaan muualla kuin heidän kuvitelmissa. Kiitos Ukraina ja ukrainalaiset!

 

Слава Україні!

 

Marko Enqvist

 

Lähteet:

1. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/02/kremlin-propagandaoperaattoreita.html 

2. Conflict-related civilian casualties in Ukraine.

3. https://www.johannesremy.com/blogi/2021/07/19/38712 

4. https://areena.yle.fi/1-63493765  (Rüdiger von Fritschin kommentti ajassa 19:18 eteenpäin).

5. https://areena.yle.fi/1-63493765  (Kurt Volkerin kommentti ajassa 32:50 eteenpäin).

6. Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset, s. 39.

7. https://www.verkkouutiset.fi/a/vladimir-putin-tunnustaa-luhanskin-ja-donetskin/#194c9420

8. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009273222.html 

*: Venäjä siirsi keväällä joukkojaan Ukrainalta miehitetyille alueille – .

**: Venäjän miehitysarmeija Itä-Ukrainassa, ennen 24. helmikuuta 2022.

Kuvat Tšernivtsistä ja Helsingistä, Marko Enqvist.

Tuemme Ukrainaa: Support Ukraine, helmikuu 2022 – Helsinki.

#StandWithUkraine