Izoljatsia, Butša, Mariupol, Olenivka, Izjum – kuolema kulkee punatähden jalanjäljissä

 

Heräämme uuteen aamuun, avaamme television – ruutuun tulee näkymä kuivettuneesta mäntykankaasta, hiekkaista maastoa, jota kirjovat pienikasvuiset männyt ja puiset ristit. Sanat vyöryvät hyökynä tajuntaamme:

”Ukrainalaisviranomaiset ovat löytäneet venäläisjoukoilta takaisin vallatusta Izjumin kaupungista joukkohaudan…” (1)

Vapautetun Izjumin ulkopuolella sijaitsevasta metsästä löydettiin venäläismiehittäjien jäljiltä hautoja sekä joukkohautoja, joissa on mahdollisesti jopa satoja miehityksen aikana kuolleita – joukossa ilmapommitusten ja tykkitulen uhrien ohella myös murhattuja ja teloitettuja ukrainalaissotilaita sekä siviilejä.

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin avustajan Mykhaylo Podolyakin mukaan Izjumista löydetyllä hautausalueella on noin 450 erilaista hautaa. Osassa haudoista on puinen risti ja nimi, osassa vain puinen risti ja numero, näiden lisäksi on myös nimettömiä ja numeroimattomia hautoja tai joukkohautoja. Kyseessä on ensimmäinen hautapaikka, jota ukrainalaisviranomaiset ryhtyvät Izjumin alueella tutkimaan.

Venäjän vetäydyttyä keväällä Kiovan alueelta, venäläismiehittäjän teot paljastuivat kylistä ja kaupungeista – kidutettuja ha murhattuja siviilejä sekä sotavankeja, raiskattuja ja tuhottuja ihmismieliä: sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan. Butšan ja Irpinin lisäksi monen muun paikkakunnan nimi syöpyi mieliimme.

Ukrainan sotaa vuosien ajan seuranneena – niin, muistakaamme, ettei sota Ukrainassa alkanut 24. helmikuuta vaan Venäjän organisoimana keväällä 2014 – on yhdellä kertaa hämmentävää ja masentavaa huomioida se, että nämä julmuudet tulevat ihmisille yllätyksenä. Että on yllättävää, että Venäjä toteuttaa sotarikoksia nähdyssä laajuudessa.

Onko ihmisten mielissä ollut jonkin sortin illuusio siitä, ettei Venäjä Euroopassa ryhtyisi toteuttamaan samalla tapaa brutaalia sotaa, johon sen joukot ovat syyllistyneet Syyriassa ja sitä ennen Tšetšenian sodissa – tai palkkasotureiden muodossa sodissa ja konflikteissa muilla mantereilla, kuten Afrikan mantereella Libyassa, Keski-Afrikan tasavallassa jne.

Eikä tapahtuneen pitäisi tulla meille minään yllätyksenä, koska (pienemmässä mitassa) nyt nähtyä on harjoitettu helmikuusta 2014 Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, joilta teoilta olemme sulkeneet silmämme, kuin myös Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla.

Tämän blogin otsikossa esiintyy nimi ”Izoljatsia”* – sitä mitä tämän, Donetskissa sijainneen, entisen taidekeskuksen seinien sisäpuolella ja kellareissa on tehty vangituille vuodesta 2014 lukien olisi pitänyt avata meidän silmämme ja auttaa meitä ymmärtämään Venäjän todellisia tarkoitusperiä. Suomessa Izoljatsian keskitysleiri-kidutuskeskus on jäänyt vähemmälle huomiolle, siitä huolimatta, että se on noussut esille YK:n ihmisoikeusneuvostolle viime vuonna esitellyssä Itä-Ukrainan ihmisoikeusraportissa, jossa Izoljatsiaa (ukr. Ізоляція) kutsutaan ”Donetskin kidutusvankilaksi”. (2) Venäjän tiedetään siirtäneen Izoljatsian kidutuskeskukseen 24. helmikuuta jälkeen ainakin yksittäisiä, venäläisten perustamien ”suodatusleirien” kautta kulkeneita ukrainalaisia. Izoljatsiasta ennen Venäjän laajan offensiivin alkua vapautuneiden vankien mukaan kidutusvankilassa on kerralla tavanomaisesti 10–70 vankia maanalaisissa tyrmissä, joissa yhtä lukuun ottamatta ei ole vesipistettä ja WC:n virkaa pitää ämpäri.

(Huom. englannin kielisessä tekstissä Ізоляція translitteroidaan usein Izolyatsia).

Suljimme silmämme vuosien ajaksi Venäjän julmuuksilta miehittämillään alueilla, (samalla myös suljimme silmämme siltä todellisuudelta, mikä vallitsi Venäjällä – hyväksyimme totalitaarisen hallinnon teot), vasta Butšasta kantautuneet uutiset ja kuvat havahduttivat meidät todellisuuteen mutta edelleen tuntuu siltä, että osalle ihmisistä Venäjän systemaattisissa ja tarkoituksellisissa teoissa on kyse erillisistä yksittäisistä tapahtumista. Aivan kuin osa meistä haluaisi uskoa – toivoa – Butšan olleen lopulta vain yksittäistapaus.

Butša ei ole yksittäistapaus, Mariupolissa venäläisten käymässä brutaalissa sodassa menehtyneiden ja miehittäjän käsiin murhattujen lukumäärä lasketaan jo kymmenissä tuhansissa – kuolleen kaupungin asukkaiden piinan jatkuessa edelleen, Olenivkassa venäläiset murhasivat kymmeniä sotavankeja todennäköisesti peitelläkseen tekemiään sotarikoksia ja muita jälkiään. Izjum on jatkoa pitkään listaan, vapautetun Harkovan alueelta on paljastunut jo lukuisia venäläisten perustamia kidutuskeskuksia, joissa siviileitä ja sotavankeja on piinattu päivien ja jopa viikkojen ajan – kuinka moni onkaan lopulta kuollut kiduttajiensa käsiin ja haudattu (vielä paljastumattomiin) hautoihin?

Hersonin alueelta etelässä kantautuu miehittäjän käsistä paenneiden kautta samansuuntaisia tiedonmuruja kidutuskeskuksista, kadonneista omaisista, murhatuista ja raiskatuista. Miehitetyssä kylässä asuvat tuttumme kertoivat jo maaliskuun alkupuolella, kuinka venäläiset veivät kylässä asuneita Krimin tataareja. Venäläiset järjestivät useita ratsioita vieden siviilejä, joista kukaan ei ole sittemmin kuullut yhtään mitään. Ja nyt venäläiset uhkaavat teloittaa kaikki kylän asukkaat, mikäli joutuvat vetäytymään alueelta. Miehittäjä käyttää myös koko kylää eräänlaisena ”ihmiskilpenä” ammusvarikolleen, nimittäin ammukset on varastoitu taivasalle kylän keskustaan aivan asuinrakennusten tuntumaan. Toistaiseksi Ukrainan asevoimat ei ole iskenyt kylän keskustaan sijoitettua ammusvarikkoa vastaan, epäilemättä välttääkseen siviiliuhreja.

Hersonin ohella vastaavia uutisia pidätyksistä, kidutuksista ja katoamisista kantautuu myös niistä osista Zaporižžjan aluetta, joka on venäläisten miehittämä. Melitopolissa venäläiset kidnappasivat maaliskuun 11. päivä kaupungin johtajan Ivan Fedorovin, joka kieltäytyi yhteistyöstä miehittäjän kanssa. (3) Sittemmin Ukrainan erikoisjoukkojen onnistui vapauttaa itään, Donbasin alueelle, siirretyn Fedorovin. Fedorov ei suinkaan ollut ensimmäinen näkyvä kidnapattu, päivää aikaisemmin venäläiset asemiehet kidnappasivat Melitopolissa sijaitsevan Ukrainan kulttuurimuseon johtajan, Krimin tataari, Leyla Ibragimovan, joka oli myös alueparlamentin jäsen. (4)

Meidän on syytä varautua siihen, että todisteita julmuuksista ja hirmuteoista on tarjolla tulevaisuudessakin riittämiin. Venäjän sodan luonne ja tavoite, jota se ei tule saavuttamaan, kun on Ukrainan ja ukrainalaisuuden tuhoaminen – kansanmurha.

Venäläismiehittäjän paettua, ensimmäiset kidutuskeskukset ovat jo löytyneen – yllä olevassa kuvassa** vangitun ukrainalaisen vankityrmän seinään raapustama Isä meidän rukous. Huomioitavaa on se, että vangittu ukrainalainen on kirjoittanut rukouksen seinään venäjäksi – samalla karu todistus siitä, millä asialla venäläiset ovat. Eivät he ole vapauttamassa ukrainalaisia vaan tuhoamassa ukrainalaiset ja heidän identiteettinsä kielestä riippumatta. Voidaan sanoa, että tuhoamissotaa käyville venäläisille jokainen ukrainalaiseksi itsensä kokeva on vihollinen.

* * *

Murhaaja on vastuussa teoistaan, sotilaskaan ei voi väistää vastuuta piiloutumalla käskyjen taa, mutta mikä vastuu vihaa ja valheita kylväneellä propagandistilla ja disinformaatikolla on? Suomestakin löytyy heitä, jotka ovat vuosia myrkyttäneet maaperää puhumalla ja kirjoittamalla ”Kiovan juntasta” tai ”kahdeksan vuotta pommitetusta Donetskista” tai ”keskitysleireistä, joita Ukrainaan perustetaan”.

Väitteet Ukrainasta syyllisenä on osoitettu disinformaatioksi - valeuutiseksi.

Propagandistikaan ei voi piiloutua toteamuksen, että ”ne ovat vain sanoja” taa, koska dehumanisointi alkaa sanoista, joita teot seuraavat.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/uutiset/3-12314941/64-3-108119 

2. https://www.verkkouutiset.fi/a/yk-kidutus-jarjestelmallista-ita-ukrainassa/#194c9420 

3. https://twitter.com/LonnqvistMarko/status/1502344768323522561 

4. https://bylinetimes.com/2022/03/11/ukrainian-museum-director-arrested-inattack-on-culture/ 

Kuvat Izjumista via Defense of Ukraina ja Olena Halushka , alla olevan kuvan on ottanut Yuriy Larin.

Kuva by Yuriy Larin.

Taustoitukseen käytetty myös blogiani YK:n raportin mukaan kidutus on päivittäistä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla lähteineen. 

*: Donetskilaislähtöinen taiteilija Sergei Zaharov on kirjoittanut ja piirtänyt omiin kokemuksiin pohjautuvan sarjakuvateoksen ”Діра” Donetskin kidutusvankilasta. Zaharov oli vangittuna taideaktivisminsa seurauksena Izoljatsiassa viikkojen ajan elokuusta 2014 alkaen.

Kattavammin vangitsemisajastaan ja kokemuksistaan Izoljatsiassa on raportoinut donetskilainen toimittaja-bloggari Stanislav Aseev. Aseev oli vangittuna miehitetyillä alueilla kesäkuusta 2017–29. joulukuuta 2019, jolloin hänet vapautettiin osana laajaa vankienvaihtoa. Andreas Umlandin ja Stanislav Aseevin raportti Donetsk’s “Isolation” Torture Prison.

**: Kuvan ottaja ei ole tiedossani, useat eri medialähteet ovat käyttäneet kuvaa uutisissaan. Kuva on Balaklijan alueelta, jonka ukrainalaiset vapauttivat vastahyökkäyksessä.

#StandWithUkraine