Sotilas on vastuussa teoistaan, mutta onko propagandisti vastuussa sanoistaan

 

Suoraviivaisesti asia ilmaisten, murhaaja on vastuussa teoistaan; sotilaskaan ei voi väistää vastuuta piiloutumalla käskyjen taa. Mikäli hän joutuu sodassa tekemiensä rikosten tähden oikeuteen, hän ei voi väistää vastuuta viittaamalla saamaansa käskyyn. Mutta mikä vastuu vihaa ja valheita kylväneellä propagandistilla ja disinformaatikolla on?

Der Stürmerin julkaisija Julius Streicher, todettiin syylliseksi rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja tuomittiin kuolemaan Nürnbergin oikeudenkäynnissä. Streicher teloitettiin hirttämällä 16. lokakuuta 1946 vastaisena yönä yhdeksän muun kuolemaantuomitun kanssa. Merkittävää hänen kohdalla on se, että hän ei ollut sotilashenkilö eikä osallistunut hyökkäyssotiin toisiin maihin, Streicher ei myöskään osallistunut holokaustin suunnitteluun tai konkreettiseen toteuttamiseen – Streicher oli propagandisti ja hänen julkaisemansa antisemitistinen Der Stürmer tämän propagandan äänitorvi.

Toisin kuin Nürnbergissä kuolemaan tuomitut, tänään julmimmankaan tappajan ja kansankiihottajan ei tarvitse pelätä kuolemantuomiota kansainvälisessä oikeudessa. Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan ja laajojen sotarikosten myötä puheet sotarikollisten tuomitsemisesta kansainvälisessä oikeudessa ovat voimistuneet – Izjumin joukkohaudat eivät todellakaan hiljennä näitä vaatimuksia. Eräiden venäläisten propagandistien nimi on jo noussut – aivan oikeutetusti – esille pohdittaessa mahdollisia syytettyjä ja nimenomaan heidän puheiden tähden. RT:n pääpropagandisti Margarita Simonyan tuskin voi välttää joutumasta kansainväliseen oikeuteen, mikäli Ukrainan sota päättyy Venäjän tappioon ja Vladimir Putinin regiimin romahdukseen. Eikä hänen nimi ole ainoa tällä listalla, venäläisten rinnalla ukrainalaisten dehumanisointiin osallistuivat myös erinäiset propagandistit ja operaattorit Venäjän rajojen ulkopuolella. Mikä on näiden muiden maiden kansalaisten vastuu, jotka ovat antaneet kasvonsa, äänensä ja kenties jopa arvovaltansa Kremlin käyttöön?

Tiedossani ei ole toistaiseksi tapauksia, joissa pelkän Venäjä-propagandan tuottamisen tai levittämisen tähden olisi käyty oikeutta. Iso-Britannian on kuitenkin langettanut sanktioita kansalaiselleen, Graham W. Phillipsille, työskentelystään Venäjälle. (1) Phillipsin tapauksessa työskentely käsittää pääasiassa provokaatioiden järjestämisen ohella propagandan tuottamista. Hän on myös syyllistynyt toimintaan, jossa hän on ns. toimittajana tehnyt yhteistyötä Venäjän asevoimien alaisten organisaatioiden kanssa mennen yhteistyössä niin pitkälle, että on välittänyt tietoa videolinkin kautta venäläisille, jotka hyödynsivät kuvaa omassa tykistötoiminnassaan.

Suomestakin löytyy heitä, jotka ovat vuosia myrkyttäneet maaperää puhumalla ja kirjoittamalla ”Kiovan juntasta” tai ”kahdeksan vuotta pommitetusta Donetskista” tai ”keskitysleireistä, joita Ukrainaan perustetaan” tai toistamalla muulla tapaa venäläispropagandan aikaansaannoksia. Onko meidän Suomessa aiheellista käydä keskustelua tämän joukkion tekemisistä tai siitä, onko heidät syytä saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen teoistaan? Oma näkökantani on se, että vaikeneminen on väärä ratkaisu, enkä pitäisi poliisitutkintaakaan vääränä vaihtoehtona. Siitä huolimatta, että Suomessa on viimevuosina käyty keskustelua vaikuttamisesta ja propagandasta, on Suomessa yllättävän vähän – jos lainkaan – saatettu ketään vieraalle vallalle tai terroristiorganisaatiolle propaganda-aineistoa toimittanutta henkilöä tai tahoa oikeuteen. Puhumattakaan, että he olisivat saaneet tuomion.

ISIS:iin värväytyneiden ja Suomeen palanneiden (eräissä tapauksissa takaisin tuotujen naisten ja lapsien) henkilöiden kohdalla käytiin jonkin verran keskustelua heidän osallisuudesta ISIS-propagandan tuottamiseen kuin myös värväystoimintaan osallistumiseen, ymmärtääkseni tällaisen toiminnan tähden yksikään Suomeen palannut henkilö ei ole joutunut oikeuteen. Eräissä tapauksissa näistä naisista on kirjoiteltu ”ISIS-vaimoina” tarkoituksena kenties pyrkiä esittämään heidät uhreina terroristiorganisaation tukemisen sijaan, mitä kirjoittelua myös kritisoitiin voimakkaasti. (2)

Kun Vladimir Putinin hallinto aikanaan Venäjällä romahtaa (ja sehän romahtaa jossain vaiheessa), olen melkoisen varma, että edessä on myös hetki, jolloin joudumme vähintäänkin pohtimaan sitä, että mikä vastuu suomalaisilla Venäjän viha- ja sotapropagandan tuottajilla ja levittäjillä on? Tähän mennessä olemme korkeintaan naureskelleet eräille suomalaisille kremliineille ja siinä sivussa Kremlille sitä, kuinka alas he ovat vajonneet joutuessaan turvautumaan näihin suomalaisiin (joiden nimet jätän nyt tietoisesti mainitsematta). Mutta vaikka meidän silmissä tämä Venäjän propaganda näyttäytyy täysin epäuskottavana ja idioottimaisena, on syytä muistaa, että merkittävä osa siitä on Venäjällä suunnattu maan omille kansalaisille, joille suomalainen dosentti näyttäytyy uskottavampana ja puolueettomampana asiantuntijana kuin kenties venäläistaustainen asiantuntija. Toki sikäläinen media jättää usein kertomatta sen, ettei kyse ole henkilöstä, joka on käsiteltävän asian suhteen asiantuntija kuin myös hänen muut mahdolliset sidoksensa Venäjään.

Venäjälle on ollut vuosien ajan tärkeää saada riveihinsä ulkomaalaisia kommentoimaan ja tuomaan näennäistä asiantuntijuutta. Nämä ”asiantuntijat” hämärtävät todellisuutta Venäjällä, mutta toisinaan näiden henkilöiden onnistui hämätä tätä todellisuutta myös maan rajojen ulkopuolella. Tämä kävi ilmi Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan kevättalvella 2014 ja myöhemmin samana keväänä masinoidessaan sodan Itä-Ukrainaan – ja myöhemmin samana kesänä osallistuessaan siihen hyvin aktiivisesti omilla joukoillaan, jolloin Venäjälle suopeiden medioiden edustajat ja/ tai yksittäiset toimittajat saivat ”ruutuaikaa” Venäjän medioissa ja heidän kautta Venäjän disinformaatio levisi olennaisesti helpommin läntisiin medioihin. Vielä pidemmälle toiminta meni Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, jossa etenkin läntisiä medioita (ja toimittajia) ryhdyttiin pisteyttämään Venäjälle suopeisiin ja vähemmän suopeisiin, ja näin kontrolloitiin entistä tarkemmin sitä, millainen tarina miehitetyiltä alueilta levisi ulospäin. Tässä toiminnassa merkittävässä roolissa oli suomalaistaustainen Janus Putkonen – hänen roolinsa paljastui Egorova Leaksissa, jossa julkaistu aineisto eräiltä osin täydentyi myöhemmän Surkov Leaksin yhteydessä. (3 ja 4)

Propagandistien ja disinormaatikkojen vastuuta pohdittaessa Janus Putkosen nimi nousee luonnollisesti Egorova Leaksin paljastusten kuin myös hänen muun toimintansa myötä esille. Putkonen ehti työskennellä varsin pitkään miehitetyssä Donetskissa DONi Newsin ns. päätoimittajana, tuolloin DONi News kuului merkittävimpiin miehitetyn Donetskin alueella toimiviin monikielisiin propagandatoimituksiin. DONi Newsin toimittajat olivat osallisena myös hyvin kyseenalaisissa tehtävissä miehitetyillä alueilla – päätoimittajana esiintynyt Putkonen on tästä luonnollisesti vastuussa. (5)* Ja kuten tiedämme Putkonen ei ollut aikoinaan ainoa suomalainen DONi Newsissä ja Donetskissa miehittäjän palveluksessa tuottamassa propagandaa ja muuta huttua Venäjälle ja maailmalle.

Propagandan tuottamisen ja levittämisen ohella Venäjä on hyödyntänyt kolmansien maiden kansalaisia myös erilaisten vaalien ja näytösluonteisten valekansanäänestysten ”tarkkailijoina”. (6) Kun kansainvälinen yhteisö ei tunnustanut näitä demonstraatioita, haki Kreml niille uskottavuutta ulkomaisten operaattoreidensa ja juoksupoikiensa kautta. Ukraina langetti aikoinaan useammalle suomalaiselle henkilökohtaisia sanktioita, heidän toimittua tällaisten laittomien kansanäänestysten ”tarkkailijoina” Venäjän miehittämillä alueilla. Sanktioitujen joukkoon kuuluivat Johan Bäckman, Janus Putkonen, Jarmo Ekman, edesmennyt Jon Hellevig sekä Daria Skippari-Smirnov. (7 ja 8) Samassa yhteydessä sanktioita kohdennettiin myös yhteen muuhun suomalaiseen sekä Suomessa asuvaan Venäjän kansalaiseen Oleg L. Usatšoviin. (9)

Ennen Venäjän 24. helmikuuta alkanutta laajaa offensiivia Ukrainassa oli käynnissä tutkinta, joka kohdistui 250 Venäjälle työskennelleeseen tai Venäjän riveissä taistelleeseen ulkomaalaiseen, joiden osalta tutkittiin heidän osallisuutta sotarikoksiin. (10) Näiden ulkomaalaisten joukossa oli neljä suomalaista (nimiä ei ole julkaistu), joten on hyvinkin mahdollista, että aikanaan tämäkin tutkinta jatkuu ja sen myötä Suomessakin joudutaan ottamaan tapahtumiin kantaa. Mikäli syytteiden tasolle edetään ja kyse on sotarikosepäilystä (jokainen on syytön, kunnes toisin todistetaan), ei maamme viranomaisilla ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä yhteistyötä ukrainalaisten kollegoidensa kanssa.

Ukrainassa tutkinnassa olevat ulkomaalaiset maittain. (10)

Ja kun sotilas ei voi piiloutua saamiensa käskyjen taa, ei propagandistikaan voi piiloutua toteamuksen, että ”ne ovat vain sanoja” taa. Dehumanisointi alkaa sanoista, joita teot seuraavat.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.theguardian.com/world/2022/jul/26/british-pro-kremlin-video-blogger-graham-phillips-added-to-uk-government-russia-sanctions-list

2. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ff2b7695-c2d2-4ecb-b669-fa4905ac2764 

3. https://informnapalm.org/en/foreign-journalists-in-dpr/

4. https://informnapalm.org/en/tag/surkovleaks/ 

5. https://www.france24.com/en/20161014-video-reporters-donetsk-dependent-republic-russia-ukraine-weapons 

6. Anton Shekhovtsov on laatinut aiheesta lukuisia raportteja, kuten POLITICALLY BIASED ELECTION OBSERVATION - a threat to the integrity of international institutions.

7. https://www.kaleva.fi/johan-backman-ja-kolme-muuta-suomalaista-ukrainan/1724550

8. Daria Skippari-Smirnov, s. 241.

9. Oleg L. Usatšov, s. 219.

10. https://twitter.com/ChristopherJM/status/1446584526935834624 

*: Tarkempi lähteistetty kuvaus tapahtuneesta luettavissa blogissani Informaatiosotaa, valeuutisia ja mahdollisia false-flag-operaatioita. DONi Newsin tiimin toiminta on tuomittavaa, osallistumisessa venäläismilitanttien tulitaukorikkomuslavastuksen organisointiin syyllistytään vähintäänkin rikolliseen toimintaan.