Sota Ukrainassa alkoi 12. huhtikuuta 2014 – ei 24. helmikuuta 2022, tärkeitä päivämääriä

 

Torstaina 24. helmikuuta 2022 kirjoitin Ukrainan sodasta kommentoijille muistutukseksi blogin otsikolla Sota Ukrainassa alkoi 12. huhtikuuta 2014 – ei 24. helmikuuta 2022, jossa (kuin jo ennakoiden) huomautin lukijoita ja uutisten seuraajia siitä, että sota Ukrainassa on, matalasta intensiteetistä huolimatta, ollut hetkittäin aiemminkin hyvin brutaali, siviilikohteita – kuten kouluja ja sairaaloita – on tulitettu toistuvasti nimeen omaa Venäjän ja sen tukemien joukkojen toimesta. Eivät pelkästään lukijat vaan myös toimittajat medioissa näyttävät olevan sokeita todellisuudelle ja – kenties tiedostamattaan – unohtavan sen, että Ukrainassa on sodittu jo yli kahdeksan vuoden ajan, niin ajattelin kirjoittaa lyhyt ja samalla liiankin yksinkertaistetun tapahtumakuvauksen sodan etenemisestä vuoden 2014 alkupuolelta tähän hetkeen.

”Pieniä vihreitä miehiä Krimillä”.

Kirjoitukseni otsikko on sikäli hämäävä, että se jättää huomiotta tapahtumat ennen 12. huhtikuuta 2014, jota päivää voi pitää sodan konkreettisena alkuhetkenä, koska tuolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamat joukot (Krimin ryhmä ja Donbasin kansanmiliisi) aloittivat operaation Slovjanskin ja Kramatorskin valtaamiseksi (onnistuenkin siinä). Ennen kyseistä päivämäärää tapahtui Venäjän suorittama Krimin niemimaan valtausoperaatio, jonka alkaessa Ukrainan silloinen presidentti Viktor Janukovitš oli vielä Kiovassa ja nimellisesti Ukrainan presidentti, ja Kiovan kaduilla ja aukioilla käytiin Euromaidanin viimeisiä (raskaita ja verisiä) taisteluita. Eli Venäjän aseellinen tunkeutuminen Ukrainaan alkoi jo helmikuussa 2014, siten, että ensimmäiset varmistetut sotilasoperaatioon viittaavat toimet suoritettiin niemimaalla 20. helmikuuta 2014, jolloin 810. merijalkaväkiprikaati ryhmitti joukkoja Gvardiisken lentoasemalle sekä tehosti vartiointia ja valmiutta Sevastopolissa.

Venäjän varsinaiset joukkojen siirrot Krimin niemimaalle käynnistyivät 23. helmikuuta 2014, jolloin venäläissotilaiden havaittiin nousevan maihinnousualuksiin Novorossijskin satamassa. Helmikuun 24. päivä Sevastopolin edustalle saapui viisi maihinnousualusta, jotka kiinnittyivät laituriin 25. päivän kuluessa. Näihin aikoihin Krimin niemimaalla aloitettiin, Kremliä tukevien henkilöiden ja tahojen toimesta, alueellinen ”separatismi” – jota voidaan pitää samalla tapaa ennalta harjoiteltuna ja ulkosyntyisenä mitä Itä-Ukrainassa nähtiin myöhemmin keväällä. Helmikuun 23. päivä Sergei Aksjonovin johdolla ryhdyttiin perustamaan ”itsepuolustuksellisia” kansanmiliisejä, paria päivää myöhemmin (25. helmikuuta) Sevastopoliin johtavalle tielle ja niemimaan mantereesta erottavalle Perekopin kannakselle perustettiin kulunvalvontapaikkoja. Tarkastuspisteiden toimeenpanijoiksi osoittautuivat Ukrainan entiselle presidentille Viktor Janukovitšille uskolliset, Kiovasta paenneet ja Venäjän riveihin siirtyneet, Berkut-mellakkapoliisit yhdessä Krimin kasakoiden ja Venäjältä tulleiden Kubanin kasakoiden kanssa.

Näihin juuri perustettuihin ”itsepuolustusjoukkoihin” solutettiin välittömästi venäläisiä erikoiskoulutuksen saaneita henkilöitä, joka omalta osaltaan todistaa sen puolesta, että tällainen operaatio oli ennalta suunniteltua ja valmisteltu (ja todennäköisesti myös lukuisia kertoja harjoiteltu).

Helmikuun 26. päivänä alkoivat Krimin niemimaan miehitykseen tähtäävän operaation ensimmäisen vaiheen varsinaiset sotilaalliset toimet. Tuolloin Simferopolin ympäristössä havaittiin Venäjän asevoimien BTR-miehistönkuljetusajoneuvoilla liikkuvia osastoja. Todennäköisesti kyseessä oli seuraavana yönä toimeenpannun, Simferopolissa sijainneen, Krimin parlamenttirakennuksen valtausoperaation tiedustelu-, eristys- tai tukijoukkojen ryhmittymisestä. Joukkojen liikkeillä saattoi myös olla demonstratiivinen tarkoitus, osoittaa tukea paikallisille, Venäjää tukeville, ryhmille.

Aktiivinen sotilaallinen toiminta käynnistyi aamuyöstä 27. helmikuuta 2014, jolloin 50–60 Venäjän asevoimien erikoisjoukkojen sotilaista ”itsepuolustusjoukkojen” taistelijoina esiintyen valtasi Krimin alueparlamentin, nostaen Venäjän lipun rakennuksen katolle. Miehitys on sotatoimi, eikä Venäjän toteuttama Krimin niemimaan miehitys suinkaan ollut veretön, vaikka sellaista kuvaa vaalitaankin – se koitui lukuisten siviileiden kohtaloksi, myös ukrainalaisia sotilaita kuoli ja haavoittui. Mutta ennen kaikkea miehittäjän ja sen nimissä toimivien proxy-joukkojen sortotoimet alkoivat välittömästi, kohdistuen miehitystä vastustaviin siviileihin.

 

Slovjansk ja Kramatorsk

Itä- ja Etelä-Ukraina vajosi Venäjän voimakkaalla tuella ja sen operaattorien avustaessa kaaokseen Krimin niemimaan miehityksen jälkimainingeissa. Monilla paikkakunnilla vieraili operaattoreita Venäjältä kuin alustamassa tulevaa liikehdintää. Donetskiin saapui maaliskuussa 2014 venäläisen imperialistisen ja äärioikeistolaisen liikkeen Russkoe Imperskoe Dvizhenien eli RID:in (ven. Русское имперское движение – РИД; engl. Russian Imperial Movementin eli RIM) jäseniä Nikolai Truštšalovin johdolla tapaamaan sikäläisiä yhteystyöhenkilöitä. Vierailu suoritettiin vain muutamaa viikkoa ennen Venäjän organisoiman Itä-Ukrainan ”separatismin” alkua.

Myöhemmin RID:in eli RIM:in koulutusleirin kautta on kulkenut satoja vapaaehtoistaistelijoita Venäjän proxy-joukkoihin. Saman organisaation järjestämillä leireillä on koulutettu myös äärioikeistoon ja kansallissosialistisiin liikkeisiin kuuluvia aktivisteja terrorisodankäynnin saloihin, näillä leireillä on käynyt myös Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aktivisteja. RID on vain yksi näistä venäläisistä äärioikeistolaisista organisaatioista, joihin maan hallinto on tukeutunut Ukrainan sodan aikana.

Ennen huhtikuun 12. päivää ja Igor Girkinin johtamien joukkojen aloittamaa sotilasoperaatiota moni paikkakunta Ukrainan etelä- ja itäosissa oli vajonnut tai vajoamassa kaaokseen Venäjän operaatioiden seurauksena, Janukovitšin syrjäyttäneen Ukrainan tuoreen hallinnon koettaessa pitää alueita hallinnassaan.

Huhtikuun 12. päivä valkeni Slovjanskissa, Ukrainan itäosissa Donetskin alueella, rauhallisena. Rauhaa ei kuitenkaan kestänyt montaakaan tuntia, sillä aamukahdeksan jälkeen venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin kokoama ja johtama joukko ”pieniä vihreitä miehiä” ilmaantui pakettiautojen kuljettamina kaupungin keskustaan.

Igor Girkinin johtaman ryhmän vahvuus oli 52 taistelijaa, jotka olivat hyvin koulutettuja erikoistehtävään ja jonka miehille oli kertynyt kokemusta vastaavasta operaatiosta Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan helmikuussa 2014.

Samana päivänä 12. huhtikuuta tunnuksettomat joukot miehittivät Donetskissa sisäministeriön rakennuksen ilman merkittävää vastarintaa. Rakennuksen miehittäjät saivat tukea, Ukrainan Venäjälle paenneelle ex. presidentille Viktor Janukovytšille lojaaleilta, sisäministeriön Berkut-mellakkapoliisin upseereilta.

Niin ikää 12. huhtikuuta Igor Girkinin johtaman ryhmä tukena ollut – erikoiskoulutuksen saaneilla miehillä vahvistettu – Donbasin ”kansanmiliisi” miehitti Slovjanskista etelään sijainneen Kramatorskin kaupungintalon sekä poliisiaseman. Hyökkäys kaupungintaloon alkoi illalla kello 20:00 aikoihin ja poliisiasemalle myöhemmin illalla noin kello 22:00. Samana iltana ”Donetskin kansantasavallan” edustajiksi esittäytyneet henkilöt puhuivat yleisölle kaupungintalolla taivutellen sitä puolelleen – puhujat saivat yleisöltä kielteisen vastaanoton.

Ukrainan kansallinen turvallisuus ja puolustusneuvosto järjesti hätäkokouksen 12.–13. huhtikuuta välisenä yönä – kokouksessa tehtiin päätös Anti-Terrorist Operation’in eli ATO:n aloittamisesta kello 09:00 huhtikuun 13. päivänä, joukkojen kokoaminen alkoi välittömästi. Varsinaisten sotatoimien voi katsoa alkaneen 12. huhtikuuta 2014 Igor Girkinin johtamien joukkojen toimesta, ja kuten jälkeenpäin on käynyt ilmi, koko operaatio on ollut alkumetreiltä lähtien Kremlin organisoima.

Sodan ensimmäisinä viikkoina taisteluita käytiin useissa ”kuumissa pisteissä” Ukrainan itäosissa, samalla muualla etelässä erilaiset ryhmät koettivat ottaa hallintaansa kaupunkeja ja alueita – onnistumatta siinä. Kesään mennessä tilanne muualla kuin idässä alkoi olla Ukrainan tuoreen hallinnon kontrollissa, Petro Poroshenko valittiin Ukrainan uudeksi presidentiksi, ensimmäinen taistelu Donetskin kansainvälisestä lentokentästä oli käyty toukokuun 2014 lopulla – kenttä jäi tuolloin Ukrainan hallintaan.

Kesän koitettua nähtiin sodan ensimmäinen merkittävä eskalaatio, Ukrainan ilmavoimien Iljushin Il-76 kuljetuskone pudotettiin venäläisoperaattoreiden toimesta koneen ollessa laskeutumassa Luhanskin kansainväliselle lentokentälle 14. kesäkuuta 2014. Näihin aikoihin Venäjältä toimitettiin ensimmäisen kerran raskasta kalustoa Itä-Ukrainaan siltä osalta rajaa, joka ei ollut Ukrainan kontrollissa.

Kesäkuun (v. 2014) loppupuolella Venäjä osallistui sotatoimiin aktiivisesti omalta maaperältään tulittamalla kranaatinheittimillä, tykistöllä ja raketinheittimillä kohteita Ukrainassa. Venäjä toteutti 11. heinäkuuta 2014 (klo. 04:30) huomattavan raskaan raketinheitinkeskityksen Zelenopillian kylän lähelle Ukrainan eteläosiin, isku kohdistui Ukrainan asevoimien ja rajavartiojoukkojen kenttätukikohtaan. Iskussa menehtyi lähes 40 ukrainalaissotilasta ja rajavartijaa, haavoittuneiden lukumäärän noustessa lähelle sataa. Alle viikko eteenpäin, heinäkuun 17. päivä Venäjän maavoimien 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin varustukseen kuuluvalta Novator 9K37 M1 Buk TELAR:ilta nro. 332 laukaistiin ohjus, joka pudotti Malaysia Airlinesin lennon MH17 (Schiphol, Amsterdam – Kuala Lumpur). Venäjä oli mukana sodassa kyynärpäitään myöten mutta edelleen mediat Suomessakin kirjoittivat separatismista Ukrainassa aivan kuin kyse olisi todellisesta, sisäsyntyisestä hallinnon vastaisesta liikehdinnästä.

 

Ilovaisk ja toinen taistelu Donetskin kansainvälisestä lentokentästä

Ensimmäisen sotakesän lähestyessä loppuaan, elokuussa 2014 Ukrainan asevoimat vapaaehtoisjoukkojen ja rajajoukkojen runsaalla avulla olivat valloittamassa takaisin alueita, jotka olivat päätyneet kevään ja alkukesän kuluessa Venäjän varustamille ja johtamille joukoille. Ukraina eteni Ilovaiskiin Donetskin kaakkoispuolella, samalla lähes koko rajaseutu Luhanskin alueen perimmäistä nurkkaa lukuun ottamatta oli jälleen sen hallussa – näytti siltä, että sodan kulminaatiopiste oli lähestymässä ja että edessä olisi syksyn ja talven kestävä ”eristä ja tuhoa” operaatio, jolloin viimeisetkin idän miehitetyt alueet otettaisi takaisin Ukrainan kontrolliin. Näin ei kuitenkaan käynyt, Ilovaisk muodostui eräänlaiseksi kulminaatioksi, jonka aikana Venäjän asevoimat (tunnuksettomilla mekanisoiduilla joukoillaan) puuttui sodankäyntiin kääntäen asetelman päinvastaiseksi. Syksyn koitettua sovittiin näennäisestä tulitauosta, samalla laadittiin ensimmäinen Minskin sopimus – edessä näytti olevan jäätynyt konflikti.

Rauha ei kuitenkaan laskeutunut Ukrainaan. Syyskuun lopulla alkoi toinen taistelu Donetskin kansainvälisestä lentokentästä, taistelu, joka päättyi vasta uuden vuoden jälkeen tammikuussa 2015 ja jonka kuluessa syntyi legenda kentän puolustajista, viimeiseen asti taistelleista, kyborgeista. Kenttä päätyi Venäjän johtamien joukkojen haltuun 21. tammikuuta 2015, jonka jälkeen Ukrainan asevoimat yritti vielä vastahyökkäyksellä saada kentän jälleen haltuunsa. Ukrainan vastahyökkäyksen tultua torjutuksi, vetäytyivät ukrainalaiset lentokentältä sen läntiselle puolelle Piskyn kylään, joka on edelleen Ukrainan asevoimien hallinnassa. Tuolloin valmistauduttiin idempänä, miehitetyn Horlivkan itäpuolella Debaltseven ympäristössä Venäjän johtamien joukkojen toimesta ratkaisevaan taisteluun tästä Ukrainan kontrolloimasta rautateiden risteysasemakaupungista, jonka hallitsija kontrolloi myös liikennettä Donetskin ja Luhanskin välillä.

 

Debaltseve

Reilun kuukauden kestäneeseen Debaltseven taisteluun osallistui runsaasti motorisoituja- sekä mekanisoituja joukkoja Venäjältä, kuin myös osia 232. raketinheitinprikaatista. Varsinaiset taistelut päättyivät Debaltsevessa vasta 20. helmikuuta 2015 vastoin Minskissä allekirjoitetun Minsk II sopimuksen hengen vastaisesti. Sopimuksen vastaisesti Donetskissa Venäjän asettamana johtajana toiminut Aleksandr Zahartšenko tulkitsi, ettei 15. helmikuuta alkavaksi sovittu tulitauko koske Debaltsevea, jonka seurauksena taistelua kaupungin hallinnasta jatkettiin, kunnes se saatiin miehitettyä. Paikallisten joukkojen voima tuskin olisi riittänyt Debaltseven valtaukseen, sen sijaan Venäjän maavoimien ja erikoisjoukkojen sekä PMC Wagneriin kuuluvien joukkojen voimakkaalla tuella (panssarikalusto ja tykistö) kaupunki onnistuttiin miehittämään. Debaltseve oli viimeinen suuri taistelu ennen Venäjän 24. helmikuuta 2022 aloittamaa laajaa offensiivia, jonka Venäjä proxy-joukkoineen onnistui voittamaan.

Venäjän maavoimien tuhoutunutta panssarikalustoa Lohlynoven lähellä, Debaltsevessa.

Debaltseven jälkeen

Helmikuussa 2015 päättyneen Debaltseven taistelun jälkeen ja tämän vuoden 24. helmikuuta alkaneen laajan offensiivin välillä Venäjä koetti toteuttaa Donbasissa useita paikallisia offensiiveja (operaatioita) tarkoituksenaan saada hallintaansa avainkohteita. Näihin operaatioihin kuului lyhyt taistelu Marinkasta kesäkuussa 2015 tai viikon mittainen taistelu Avdiivkasta tammi-helmikuussa 2017 (kumpikin näistä päättyi Ukrainan voittoon). Venäjän tuella sen proxy-joukot yrittivät myös useamman kerran ottaa haltuunsa Ukrainan kontrolloiman Krymsken kylän Siverskyi Donets’in etelärannalla ja edetä tietä P66 länteen – onnistuen tässä vasta 24. helmikuuta jälkeen.

Venäjän avoin sotatoimi Ukrainan laivastoa vastaan Kertšinsalmessa marraskuussa 2018 painettiin lopulta lähestulkoon villaisella läntisen yhteisön toimesta.

Volodymyr Zelenskyi vannoi virkavalansa keväällä 2019 voitettuaan vaaleissa Petro Poroshenkon. Zelenskyin hallintokauden alku sujui sotatoimien kannalta varin rauhallisissa merkeissä, vasta kevättalvella 2021 jännite sotatoimialueella alkoi selkeästi nousta Venäjän johtamien joukkojen aloittaessa hyvin provokatiiviset kranaatinheitin- ja tykistöiskut siviilikohteisiin Ukrainan kontrolloimilla alueilla – kohteiden joukossa oli sairaaloita ja kouluja, siviiliuhreiltakaan ei vältytty. Tätä jatkui käytännössä koko viime kevään, kesän ja syksyn – venäläiset ampuivat siviilikohteisiin myös kymmeniä sirotemiinoja, joukossa myös erittäin vaarallisia ansatyyppisiä POM-2 henkilömiinoja.

Samaan aikaan Venäjä alkoi keskittää joukkojaan Ukrainan rajoille miehitetyltä Krimin niemimaalta Valko-Venäjälle ja vaikeuttaa entisestään ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden toimintaa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Näihin aikoihin Venäjältä toimitettiin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa ammuksia rautateitse Itä-Ukrainan miehitetyille alueille. Media lännessä jätti suurelta osin huomiotta tapahtumat Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla huomion keskittyessä joukkojen kokoamiseen Ukrainan rajoille – vasta helmikuun 2022 loppupuolella läntiset mediat alkoivat heräillä ja kuvailla tapahtumien etenemistä Itä-Ukrainassa todellisemmin, mikä oli aivan liian myöhään.

 

Kahdeksan vuotta sotaa

Siihen hetkeen mennessä, jolloin moni lännessä havahtui siihen, että Venäjä hyökkää Ukrainaan oli Ukrainassa jo käyty kahdeksan vuotta sotaa. Sotaa, jossa oli kuollut Yhdistyneiden kansakuntien arvion mukaan 6. huhtikuuta 2014 ja 31. joulukuuta 2021 välillä jopa 14 400 siviiliä ja sotilasta (siviiliuhrien määrän noustessa YK:n mukaan 3404, joista ulkomaalaisia on yli 300). Kuolonuhrien todellinen määrä ei ole tiedossa, johtuen useammasta tekijästä, kuten venäläiset eivät ole julkaisseet tietoja kuolleiden vapaaehtoisten lukumäärästä; Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta on ollut hyvin hankala saada luotettavaa tietoa miehitysvuosien aikana, kansainväliset organisaatiot eivät ole voineet vierailla pidätyskeskuksissa ja salaisissa vankiloissa; Ukraina on julistanut eräitä tietoja kärsimistään tappioista salaisiksi jne.

Sankarihautoja Tšernivtsissä, kuva Marko Enqvist 2018.

Marko 

 

Kuvista:

Pieniä vihreitä miehiä Krimillä, kuva teoksesta: Вторжение в Украину: Хроника российской агрессии. Kuvassa olevan kuvan on ottanut Sergei Pavlov (Укринформ)  maaliskuussa 2014 Krimillä.

Debaltseven taistelun aikana, helmikuussa 2015, kuvattiin kaksi tuhoutunutta Venäjän maavoimien T-72B model 1989 taistelupanssarivaunua lähellä Lohlynoven kylää. Vaunut kuuluivat erillisen 5. panssariprikaatin kalustoon (sotilasyksikkö 46108, sijoituspaikka Ulan-Ude).

Kirjoituksessa olen käyttänyt omien (lähteistettyjen) kirjoitusteni ohella muun muassa seuraavia kirjoituksia ja julkaisuja:

Kapteeni Jarkko Koistisen diplomityötä “GEORGIASTA UKRAINAAN – VENÄJÄN SOTATAITO JA TAISTELUPOTENTIAALI ASEELLISISSA KONFLIKTEISSA”.

Prometheus NGO:n kustantamia teoksia ”Donbas in Flames, guide to the conflict zone” ja “Crimea Behind the Curtain Guide to the Occupied Zone”.

Maavoimien tutkimuskeskuksen julkaisemia katsauksia: ”Havaintoja Ukrainan sodasta – Donetskin lentoasema” ja ”Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila” (kumpikin laadittu joulukuussa 2016).

People’s Project.com’in artikkelia “Ilovaisk tragedy anniversary: Chronology of events”.