Masha Gessen: Venäjä vailla tulevaisuutta – yksinvaltiuden paluu

Kustannusosakeyhtiö Otavan vuonna 2012 kustantama Masha Gessenin teos Kasvoton mies – Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi on tarkka kuvaus Venäjän, valtaa käsiinsä keskittävästä presidentistä, Vladimir Putinista. Jos kyseinen teos luo tarkan kuvan Putinista, piirtää Masha Gessen uusin suomennettu teos ”Venäjä vailla tulevaisuutta – yksinvaltiuden paluu” lohduttoman, mutta tarkan, kuvan Vladimir Putinin yksinvaltaisesti hallitsemasta Venäjästä – kirjan runkona toimii muutaman venäläisen tarina, venäläisten, joita Gessen on päässyt, yhtä lukuun ottamatta (Aleksandr Dugin), haastattelemaan. Dugin ei suostunut Gessen haastateltavaksi.

Masha Gessen: Venäjä vailla tulevaisuutta - yksinvaltiuden paluu

Teoksessaan Masha Gessen huomioi kuitenkin sen, että Venäjällä nähdyn kehityksen alkutahdit lyötiin jo Boris Jeltsinin kaudella 90-luvulla, jolloin Venäjä sai monia tekojaan anteeksi, jolloin Tšetšeniassa nähtyä voimankäyttöä tyydyttiin korkeintaan paheksumaan. Kuinka tämä kaoottinen 90-luku lopulta johti siihen, että vuosikymmen viimeisen vuoden kuluessa Jeltsin ”erotti Stepašinin ja nimitti tilalle toisen harmaan, mitäänsanomattoman miehen. tällä kertaa manttelinperijänä oli kuitenkin liki tuntematon eversti, jonka Jeltsin oli äskettäin valinnut salaisen poliisin johtajaksi – Vladimir Putin”. (s. 206)

Muistan itse 90-luvun ”hullut vuodet”, jolloin pääministeri vaihtui Venäjällä tiuhaan, Putinin tultua nimetyksi pääministerin tehtävään, odotin itsekin hänen olevan yhtä ohimenevä ilmestys kuin edeltäjänsäkin. Näin ei kuitenkaan käynyt, valitettavasti!

Elo-syyskuussa 1999 Venäjää järkyttivät kerrostaloissa tapahtuneet räjähdykset, joissa menehtyi 293 ihmistä ja reilut tuhat vammautui – pommi-iskut johtivat toiseen Tšetšenian sotaan. Pommi-iskujen aikaan syyttävä sormi kohdistui tšetšeeneihin, varsin mittavan todisteaineiston mukaan iskujen taustalla oli kuitenkin Venäjän turvallisuuspalvelu FSB.

Venäjän ja maailman epäonneksi Vladimir Putin ei ollut ”ohimenevä ilmiö”. En kuitenkaan usko, että kovinkaan moni saattoi tuolloin kuvitella, että samainen mies on Venäjän johdossa parin vuosikymmenen kuluttua, saattanut maansa lukuisiin sotiin, rakentanut verkostoja eurooppalaisten ”kansallismielisten” ja äärioikeistolaisten sekä Venäjän välille, ajanut johtamansa Venäjän – monen silmissä – paariaksi eurooppalaisten valtioiden joukossa.

Levadan tiimin vuoden 1999 tutkimuksen mukaan venäläiset olivat entistä nostalgisempia: ”Haluaisitko, että palattaisiin siihen millaista oli ennen vuotta 1985?” (s. 210) Siis aikaan ennen perestroikaa sai myöntävän vastauksen selvältä enemmistöltä – 58 prosentilta, kun vuoden 1994 tiedustelun lukema oli ollut 44 prosenttia. Venäläiset haaveilivat paluusta menneisyyteen jo tuolloin, suuntaviittoja pystytettiin.

Vuosituhannen alun (v. 2003) duuman vaaleissa Yhtenäinen Venäjä sai 37 prosenttia äänistä, tuolloin ensimmäisen kerran Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen parlamentissa ei ollut yhtäkään puoluetta, joka ajoi liberaalia, reformistista ja yleisesti jälkineuvostoliittolaista politiikkaa. Yhtenäinen Venäjä ohella duumassa oli kommunistit, harhaanjohtavasti nimetty liberaalidemokraattinen puolue ja Kremlin tukema ”Rodina”.

Venäjä oli tiellä, joka johtaisi nykyisen kaltaiseen totalitaariseen Venäjään. Lännessä illuusiota jostain muusta vielä eläteltiin, kenties ei haluttu antaa tilaa kuvitelmille, että Venäjä kääntyy lopullisesti pois länsimaiseen demokratiaan johtavalta tieltä. Näitä samoja – helliteltyjä – kuvitelmia upotettiin myös kansalaisten mieliin, vaikka ennusmerkit olivat jo ilmassa. Presidentti Tarja Halonen muistutti meitä suomalaisia syksyllä 2005:

”Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta.” (1)

Tuolloin Venäjä oli jo sukeltamassa pimeyteen.

En nyt tässä Gessen erinomaisen teoksen tarkastelussa uhraa liian montaa ajatusta sille ajatukselle, olisiko lännen pitänyt tehdä tuolloin jotain konkreettisella tapaa toisin Venäjän suhteen? Vähintäänkin purkaa kulissit ja illuusiot Venäjästä kohti demokratiaa kulkevana maana? Venäjän demokratiakehitys olisi varmasti tarvinnut tuolloin rutkasti enemmän tukea eikä Vladimir Putinin hallinnon toimia olisi pitänyt katsoa läpisormien, eikä uskoa, niitä satuja, joita meille Venäjältä maan hallinnon toimesta kerrottiin.

Masha Gessen kiinnostava teos on raadollinen kuvaus Venäjän syöksystä pimeyteen. Harvoin, tavattoman harvoin, minulle käy niin, että luettavana oleva kirja on hetkeksi laitettava pöydälle – ajatuksia on selkiytettävä, luettavaa on puntaroitava.

Gessen teos teki minut surulliseksi, ja kun avasin sen uudestaan, luin sivuja ”kiihkeästi” edeten kohti ”nykyisyyttä”. Tutut tapahtumat soljuivat silmieni editse: vuosikymmenen alkupuolella valkoiset nauhat ilmestyivät hetkeksi Moskovan katukuvaan tuoden aavistuksenomaisen toivon paremmasta, valkoisia nauhoja seurasi hallinnon kurinpalautus, samalla maassa taisteltiin ”homopropagandaa” vastaan Venäjän ulottaessa samalla lonkeroitaan eurooppalaiseen maaperään:

"Teidän täytyy ymmärtää, että monissa maissa eri puolilla maailmaa isänmaanystävät, jotka haluavat suojella maansa itsenäisyyttä ja kulttuurinsa perustuksia, ovat kohdistaneet katseensa Moskovaan. He katsovat toiveikkaasti Venäjälle, joka on vastustanut homoseksuaalisuuden julkista laillistamista, vastustanut Amerikan salaisten palveluiden manipuloimien, nihilististen kansalaisjärjestöjen sekaantumista ja vastustanut lasten antamista homoseksuaaliparien adoptoitavaksi.

Hyvät naiset ja herrat, kansanedustajat, Venäjästä on tullut koko maailman toivo. - -

Kauan eläköön eurooppalainen kristitty kulttuuri! Kauan eläköön Venäjä! Kauan eläköön Ranska!" (s. 406)

Näin lausui ranskalainen Aymeric Chauprade Venäjällä järjestetyssä kansainvälisessä tapaamisessa vain kaksi päivää "homopropagandalain" hyväksymisen jälkeen kesäkuussa 2013. Tämä ranskalaisen äärioikeiston edustaja nousi viime viikolla otsikoihin, kun paljastui Kremlin puhemiehen Dmitri Peskovin tyttären Yelizaveta Peskovan työskentelevän hänelle harjoittelijana Europarlamentissa. (2)

Homopropagandalait johtivat seksuaalisten vähemmistöjen vainoon Venäjällä, ja siihen kuinka suomalainen ”intelligentsia” on muutamia soraääniä lukuun ottamatta ollut kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Venäjä miehittää ja riistää Krimin niemimaan Ukrainalta, masinoi tuhansia tappaneen ja edelleen jatkuvan sodan Itä-Ukrainaan.

Venäläisjoukkoja, pieniä vihreitä miehiä, miehittämässä Krimiä. Kuva teoksesta: Вторжение в Украину: Хроника российской агрессии. Kuvassa olevan kuvan on ottanut Sergei Pavlov (Укринформ)  maaliskuussa 2014 Krimillä.

Puheessaan 18. maaliskuuta 2014 Vladimir Putin uhriuttaa Venäjän ja venäläiset:

”Kyllä, oli aika, jolloin Krimin tataarit kuten eräät muut Neuvostoliiton kansat kärsivät vääryyttä. Sanon tänään: miljoonat ihmiset kärsivät sorrosta siihen aikaan, ja suurin osa heistä oli tietenkin venäläisiä.” (s. 427-428).

Masha Gessenin teoksen päätös, EPILOGI, on lohduton ynnä kuvaava. Tuntuu siltä, että toivo on kadonnut – jos sitä on koskaan ollutkaan. Lainaus kertojaääni Ljošan kokemuksista hänen muutettua Venäjältä:

”Hän asui edelleen venäläisten suosimassa Brighton Beachissa. Se oli yksi niistä harvoista New Yorkin kaupunginosista, joissa enemmistö oli äänestänyt Donald Trumpia vuoden 2016 presidentinvaaleissa. Ljoša joutui usein vastailemaan ällistyneiden amerikkalaisten ystäviensä kysymyksiin: Kuinka Neuvostoliitosta ja Putinin Venäjältä paenneet saattoivat äänestää Trumpin kaltaista ehdokasta? Mutta nämä ihmiset eivät tietenkään olleet paenneet totalitarismia. Suurin osa oli muuttanut Brighton Beachiin niihin aikoihin, kun Neuvostoliiton imperiumi oli alkanut hajota. Neuvostoliiton romahduksen pelko jos mikä oli saanut heidät lähtemään. He haikailivat paluuta kuvitteelliseen menneisyyteen ja olisivat äänestäneet Putinia, jos olisivat jääneet Venäjälle. Mutta heistä olikin tullut Trumpin äänestäjiä”. (s. 476)

Yleisesti ottaen olemme pyrkineet kohdistamaan kritiikkimme Venäjän hallintoon, sälyttäen vastuun sen harteille, mutta onko näkemyksemme liian suppea? Olisiko vastuuta syytä sälyttää entistä enemmän myös kansalaisten harteille, siitä huolimatta, että heidän vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset? Ja, mitä tehdä, kun joku päivä Vladimir Putinin hallinto romahtaa omaan mahdottomuuteensa? Olemmeko valmistautuneet siihen?

Kiitokset Docendolle Masha Gessen teoksen kustantamisesta. Toivottavasti Venäjää ja sen hallintoa kriittisesti tarkastelevat teokset omalta osaltaan avaavat meidän silmiä näkemään todellisen Venäjän korulauseiden sijaan. Venäjä on totalitaarinen kansalaisiaan sortava valtio, jollaisena sitä – hymistelyn sijaan – pitäisikin kohdella.

Marko

1. https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074072447/Halonen+Venajan+pelon+kanssa+osattava+elaa 

2. https://www.rferl.org/a/daughter-of-putin-s-spokesman-working-in-european-parliament/29789851.html?fbclid=IwAR04D7L9HsK7-8CBh0z_eXJOiqZlR2FsSIbUm9upP2GmUiA9kaBHzlnf26g