sunnuntai 21. elokuuta 2022

Daria Dugina, ei mikään sivullinen uhri vaan pesunkestävä kansankiihottaja

 

Venäjän diktatorisen johtajan Vladimir Putinin ideologiseksi isäksi mainitun Aleksandr Duginin tytär Daria Dugina (Platonova) kuoli viime yönä autopommi-iskun seurauksena Moskovan suurkaupunkialueella. Tapahtunut on päätynyt uutisotsikoihin myös Suomessa, valitettavaa on se, että otsikoissa ja uutisen ingressissä mainitaan liian harvoin – jos kertaakaan – Daria Duginan todellista luonnetta. Se nousee esille vasta itse uutisessa ja sielläkin osana kokonaisuutta, joissa tarkastellaan lähinnä Aleksandr Duginin uraa ja ideologista toimintaa.

Seuraavaksi muutamia perinteisten suomalaismedioiden otsikoita tapahtuneesta:

Ilta-Sanomat: ”Putinin ’aivoina’ pidetyn miehen tytär tapettiin pommi-iskussa Moskovassa

Venäläismedian mukaan filosofi Aleksandr Duginin tytär menehtyi pommi-iskussa lähellä Moskovaa, kertoo BBC.” (1)

Yleisradio: ”Tunnetun venäläisen äärioikeistolaisajattelijan tytär kuoli autopommi-iskussa

Aleksandr Duginin tytär Darja Dugina ajoi isänsä autoa, jossa myös Aleksandrin piti olla.” (2)

Helsingin Sanomat: ”’Putinin aivojen’ Aleksandr Duginin tytär murhattiin lauantaina Moskovassa autopommilla – Duginin oli tarkoitus tulla samaan autoon, mutta perui viime hetkellä

Iskun kohteena tai toisena kohteena uskotaan olleen Vladimir Putinin ideologiseksi innoittajaksi kutsuttu Aleksandr Dugin. Tytär Darja Dugina kuoli heti.” (3)

Iltalehti: ”Kuoliko ’Putinin aivojen’ tytär vahingossa? Pekka Toveri Twitterissä: ’Voi olla merkki valtakamppailusta Venäjällä’.” (4)

Kaikki esille nostamani media sortuvat otsikoinnissaan virheeseen, jossa attentaatissa menehtynyt Daria Dugina esitellään vain ja ainoastaan isänsä tyttärenä unohtaen hänen omat meriittinsä propagandistina ja kansankiihottajana. Luonnollisesti isällään Aleksandr Duginilla on suuri merkitys siihen millainen tyttärestä on kasvanut. Hän on viitoittanut tien, jota tyttärensä kulki ja joka päättyi viime yönä Moskovan suurkaupunkialueella Daria Duginan ollessa palaamassa Zakhar Prilepinin järjestämiltä kutsuilta isänsä Land Cruiserilla.

Toisaalta ei maineikas ja arvostettu BBC onnistunut sen paremmin otsikoidessaan tapahtuneen ”Darya Dugina: Daughter of Putin ally killed in Moscow blast”. (5)

Mutta yhtäkaikki, Daria Dugina on itse saarnannut televisiossa kansanmurhaa ukrainalaisille ja vaatinut Ukrainan ja ukrainalaisuuden tuhoamista. Hän on itse vieraillut venäläisten tuhoamassa Mariupolissa ja Azovstalissa häpäisemässä kaupungin puolustajien maineen.

Viimeisimmässä Zvezdaan kirjoittamassa artikkelissaan Daria Dugina kirjoitti siitä, kuinka Ukraina järjesti tapahtumia Butšassa, (6) jatkaen artikkelillaan sitä valheiden saagaa, jota venäläispropagandistit kuin myös Venäjän valtiolliset mediat levittävät Ukrainasta Butšan joukkotuhonnan tekijänä. Todisteet osoittavat Butšankin tapauksessa vain ja ainoastaan Venäjään, sen joukot syyllistyivät Butšassa julmuuksiin, joista maan johto kuten eivät raakuuksien tekijätkään kanna vastuuta.

Kaikessa tässä on kyse Duginan omista valinnoista, vaikkakin isänsä viitoittamaa tietä kulkien. En todellakaan osaa olla pahoillani, että tuo tie tuli kuljettua viime yönä loppuun. Sitä niittää mitä kylvää!


Daria Dugina venäläisten tuhoamassa Mariupolissa.*








Pommin tuhoama Aleksandr Duginin maastoauto, jolla tyttärensä ajoi viime yönä.**














Oma lukunsa näissä uutisotsikoissa ja ingresseissä on Aleksandr Duginin roolin korostaminen, se varmasti tuo ylimääräisiä klikkauksia, kun Aleksandr Duginin kuvaillaan olleen Putinin ”aivojen”, mitä voi pitää kohtuullisena liioitteluna herran vuonna 2022, mutta onko tämä liioittelu tarpeellista, kun samalla häivytetään attentaatissa kuolleen Daria Duginan omaa roolia? Uutisissa nämä suomalaismediat muistavat mainita, vähintäänkin viittauksen omaisesti, todellisuudesta. Siitä, ettei Aleksandr Duginin rooli niin merkittävä olekaan, mitä otsikot antavat ymmärtää. Helsingin Sanomat esittää asian näin suoraan –

Todellisuudessa Dugin ei liene Putinin lähipiiriä, ja hänen vaikutustaan Putinin toimintaan on todennäköisesti liioiteltu.

STT:n haastattelussa vuonna 2014 Dugin itse kiisti arvelut siitä, että hän olisi Kremlin tai Putinin ideologi. Sen sijaan hän sanoi, että Putin oli tuolloin alkanut puhua lisääntyvässä määrin samoista asioista, joista Dugin itse on kirjoittanut.” (7)

Yleisradiokin viittaa Helsingin Sanomiin sekä toimittaja ja tutkija Kamil Galeeviin kuvaillessaan Duginin todellista merkitystä nyky-Venäjällä. Ja koskapa Aleksandr Dugin on itsekin joutunut Venäjällä ulommaisille kehille (ei häntä kuitenkaan merkityksettömänä voi pitää), onkin varsin kyseenalaista medioilta korostaa Aleksandr Duginin roolia ja häivyttää Daria Dugina tyttäreksi, joka menehtyi attentaatissa. Todellisuus kun saattoi olla se, että kumpikin oli tarkoitus tappaa tai sitten vain toinen. Todennäköisesti kumpikin, koska Aleksandr Dugin vain joitain hetkiä ennen lähtöä päätti käyttää toista autoa, mutta epäilen, ettei hänen tarkoituksensa ollut uhrata tytärtään (jonkin suuremman puolesta?) vaan kenties joku toteutti tehtäväänsä muuttaessaan Duginin aikeet matkata samalla autolla tyttärensä kanssa. Kenties…

Samalla on muistettava myös se, että kirjoitukset, joissa Dugin nostetaan jalustalle tai joissa hänet kuvaillaan ”nukkemestariksi” taustalla, ovat kirjoituksia ja kuvauksia, jotka palvelevat ennen kaikkea juuri Duginia itseään.

Huomioitavaa kuitenkin on se, että Duginilta löytyy menneisyydestä kirjoituksia lasten uhraamisesta asian puolesta. Tämä vain huomiona, en kuitenkaan itse lähde ulottamaan spekulointia tähän suuntaan, koska tämän kirjoituksen kannalta se on suhteellisen merkityksetöntä.

Vaikka Dugin onkin joutunut ulommaisille kehille viime vuosina, ja hänen vaikutusvaltansa (jos sitä koskaan on oikeasti ollutkaan) on vähentynyt, ei hänen tekoja voi kuitenkaan täysin pyyhkiä olemattomiin. Hänen roolinsa on huomioitava, kun tarkastellaan Venäjällä käytyä ja käynnissä olevaa keskustelua ”suurvenäläisyydestä” äärioikeistolaisine, jopa fasistisine, painotuksineen, ja kuinka Venäjän oikeus on toimia Ukrainan ja Valko-Venäjän alueiden hallitsijana.

Dugin on kehitellyt 1990-luvulta lähtien ajatuksiaan ”euraasialaisesta” geopolitiikasta, jossa Venäjä johtaa koko Eurooppaa, niin ikää hän on kehitellyt ajatuksia Saksan sitomisesta Venäjään. Duginin luomuksia ovat Evraziyskiy soyuz molodezhi ja Mezhdunarodnoe evraziyskoe dvizhenie, joiden verkostojen kautta eurasianismia (tai neo-eurasianismia) levitettiin Venäjän naapurimaihin. Näiden liikkeiden ideologisille ”nuorisoleireille” osallistui väkeä myös Ukrainasta, miehiä ja naisia, joista osa nousi (hetkeksi) merkittävään rooliin Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla vuosien 2014 ja 2015 aikana. Sellaiset donetskilaiset, kuten Andrei Purgin ja Oleg Frolov osallistuivat Evraziyskiy soyuz molodezhi’n eli ESM:n leireille.

Dugin puhumassa ESM:n leirillä v. 2006.












Oleg ”Shamaani” Frolov harjoitusleirillä Venäjällä v. 2009.




















Anton Shekhovtsov blogissaan ”How Alexander Dugin's Neo-Eurasianists geared up for the Russian-Ukrainian war in 2005–2013” tarkastelee sitä, kuinka eurasianistinen liikehdintä oli yksi niistä verkoston osista, joita Venäjällä hyödynnettiin epävakauden ja sodan valmistelussa. (8)

* * *

Tämän kirjoituksen kannalta teon tekijän tai tarkoitusperän spekulointi on toisarvoista, jokainen kuitenkin olettaa, tänne asti luettuaan, että jotain aiheesta kirjoitan, joten saamanne pitää.

Mikäli Daria Dugina oli pääkohde, kyseessä on todennäköisimmin tilaustyö, mikäli ei, taustalta löytynee jokin turvallisuusapparaatti ja kyse on joko False Flag-operaatiosta tai organisaatioiden (esim. FSB ja GRU) välisen kamppailun ensihetkistä. Räjähdettä tuskin on kuitenkaan ihan kuka tahansa onnistunut asettamaan kuljettajan penkin alle, koska olen ymmärtänyt, että auto itsessään oli sellainen, jonka turvallisuudesta valtiolliset organisaatiot vastasivat.

 

Marko 

 

Lähteet:


Linkki videoon, jolla räjähdyksen seurauksena palava maastoauto sekä Duginan isä Aleksandr Dugin:

https://twitter.com/SergSlip1/status/1561116068327956481 

Kuvien lähteitä:

*:  https://twitter.com/nyn1nafo/status/1561342551570915329 

**: https://twitter.com/TadeuszGiczan/status/1561108942146732032 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.