Kuusi vuotta sitten ukrainalaiset ottivat kohtalon omiin käsiinsä

– Euromaidanin alkutahdit lyötiin 

Marraskuun 22. päivä 2013 Yleisradion uutisessa Ukrainan päätöksestä olla allekirjoittamatta assosiaatio- ja vapaakauppasopimusta Euroopan unionin kanssa mainittiin lyhyelti seuraavaa:

”Euroopan unioni pettyi Ukrainan päätökseen keskeyttää vapaakauppasopimuksen valmistelut unionin kanssa. Päätös kirvoitti myös noin tuhannen ihmisen mielenosoituksen Kiovan keskustassa torstai-iltana.” (1)

Niin, edellisenä iltana marraskuun 21. 2013 Kiovan Mohyla-akatemian opiskelijoiden johdolla ensimmäiset ukrainalaiset lähtivät pettyneinä osoittamaan mieltään Kiovan keskustaan Maidan Nezalezhnostille eli Itsenäisyyden aukiolle Ukrainan silloista presidenttiä Viktor Janukovytšia vastaan hänen päätettyä olla allekirjoittamatta assosiaatio- ja vapaakauppasopimusta Euroopan unionin kanssa ja aiottua hakea tiiviimpää taloudellista suhdetta Venäjän kanssa Ukrainan jouduttua Moskovan voimakkaan painostuksen kohteeksi. Myös Ukrainan parlamentissa Verkhovna Radassa osoitettiin tuolloin mieltä presidentin ja hallituksen päätöstä vastaan.

Kuten Timo Hellenberg omassa osuudessaan teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta kirjoittaa:

”Kaiken kaikkiaan rauhanomaisen euromaidanin alku oli tavallisten kansalaisten vetoomus päättäjien suuntaan: ”Kuunnelkaa meitä, älkää pettäkö meitä”. Maidanille tulleilla ei ollut ensimmäisenä mielessä Ukrainan sisäpolitiikka, vaan kyseessä olivat eurooppalaiset arvot: oikeudenmukaisuus, demokratia, tuomioistuimen lahjomattomuus tai lasten tulevaisuus”. (2)

Euromaidanin ensimmäisenä vaatimuksena oli tosiaankin assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen allekirjoittaminen ja vaatimus lupausten täyttämisestä. Ukrainan silloisen hallinnon otettua käyttöönsä kovat otteet, ja ryhdyttyä voimalla nujertamaan Euromaidania, vaatimukset kasvoivat ja lopulta vaadittiin silloisen presidentti Janukovytšin ja hallituksen sekä parlamentin erottamista. Nujertaminen alkoi aamuyöllä 30. marraskuuta viranomaisoperaatiolla rauhanomaisia maidanilaisia vastaan. Sisäministeriön Berkut-erikoisjoukkoihin kuuluvat mellakkapoliisit toimivat iskunyrkin kärkenä – kymmeniä Maidanilla olleita opiskelijoita ja muita siviileitä jäi erikoisjoukkojen jalkoihin osan onnistuessa pakenemaan aukiolta katua ylös suojaan Mihailovin luostariin, 

Marraskuun 30. tapahtunut Euromaidanin nujertaminen brutaalia väkivaltaa käyttäen muodostui vedenjakajaksi, Ukrainan hallinnon operaatio muodostui strategisen luokan virheeksi, sillä turvautumalla brutaaliin väkivaltaan se tuli avanneeksi Pandoran lippaan – paluu entiseen oli entistä vaikeampaa.

Liekehtivä Maidan.

Tammikuussa 2014 Kiovan keskusta muistutti ajoittain taistelutannerta, vul. Hrushevskoholla oli otettu rajusti yhteen jo useamman päivän ajan, mutta 22. tammikuuta 2014 yhteenottojen seurauksena kaksi maidanilaista menetti henkensä. Berkutin hyökkäyksen seurauksena armenialais-ukrainalainen Serhyi Nihojan ja valkovenäläistaustainen, ukrainalaiseen UNSO:on kuulunut, Mikhail Zhiznevsky menehtyivät ampumahaavoihin.

Mikhail Zhiznevskyn muistomerkki vul. Hrushevskoholla Kiovassa (6/2014).*

Viimeistään  vul. Hrushevskoholla käydyn brutaalin yhteenoton myötä ylitettiin raja, jonka jälkeen ei ollut enää paluuta entiseen, mutta viitteitä – enteitä – tällaisesta oli saatu jo reilu kuukausi aiemmin joulukuun puolella turvallisuusjoukkojen pyrkiessä voimatoimin maidanin murskaamiseen. Tapahtumista joulukuun 11. 2014, Timo Hellenberg kirjoittaa osuudessaan kirjassa ”Silminnäkijät: Taistelu Ukrainassa” seuraavaa:

”Heti kahden jälkeen yöllä Kiovan kaupungissa kuvailtiin vallinneen lähes keskiaikaisen tunnelman. Mihailovin luostarin oppipoika Ivan oli luvan saatuaan hälyttänyt apuvoimia Maidanille soittamalla hätäsoittoa kirkonkelloilla kello kahdesta kello viiteen aamulla. Tämä oli yksi mieleenpainuvimpia tapahtumia koko Maidanin aikana ennen sen veristä loppunäytöstä. Edellisen kerran tämä oli tapahtunut 1240-luvulla mongolien hyökätessä Kiovaan.” (3).

Kolmea kuukautta myöhemmin, helmikuun 18. – 21. päivä 2014 käytyjen raskaiden katutaisteluiden jälkeen, ukrainalaisia vastaan aseensa kääntänyt Viktor Janukovytš pakeni Kiovasta helmikuun 21. ja 22. päivän välisenä yönä Harkovaan, Ukrainan itäosiin. Myöhemmin helmikuussa 2014 hän pakeni Venäjän miehittämän Krimin niemimaan kautta Ukrainasta Venäjälle, järjestäen helmikuun 28. päivä tiedotustilaisuuden Rostov-na-Donussa Venäjällä. Valta maassa vaihtui, taistelussa vapauden ja arvokkuuden puolesta reilut sata ukrainalaista menetti henkensä.

Euromaidanin uhrit taivaallinen sotnia – Небесна сотня.*

Helmikuussa 2014 taistelu vapaudesta Maidanilla päättyi, sen sijaan sota itsenäisyyden ja vapauden puolesta alkoi Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan helmikuun loppupuolella, ja myöhemmin keväällä masinoitua sodan Ukrainan itäosiin.

Venäjän asevoimat miehittämässä Krimin niemimaata. (4)*

Kuullessani ukrainalaisilta ystäviltäni kuusi vuotta sitten Kiovassa kokoonnuttavan jälleen Maidan Nezalezhnostille hiukan samalla tapaa kuin Oranssin vallankumouksen aikaan, en saattanut arvata mihin nämä vuodet vievät minut, ja ystäväni Ukrainassa. Yllä kuvailemani tapahtumat olivat vasta tuloillaan, tuskin kukaan saattoi aavistaa hallinnon turvautuvan brutaaliin voimaan, kuitenkin lopulta häviten taiston Maidanille kokoontuneille ukrainalaisille – nuorille ja vanhoille, miehille ja naisille – kansalaisille, jotka ottivat kohtalon omiin käsiinsä.

Слава Україні!

Marko

1. https://yle.fi/uutiset/3-6947768 

2. Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta: Timo Hellenberg ja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä) s. 57.

3. Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta: Timo Hellenberg ja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä) s. 91.

4. Вторжение в Украину: Хроника российской агрессии, kuvassa olevan kuvan on ottanut Sergei Pavlov (Укринформ)  maaliskuussa 2014 Krimillä.

*: Kuvat Marko Enqvistin kokoelmista.