Venäjän sotarikoksista Ukrainassa –

 

yli yhdeksääkymmentä prosenttia ukrainalaisista sotavangeista kidutetaan venäläisten toimesta  

Elämme herranvuotta 2024, naapurimaamme Venäjän sotilaat upseereidensa käskystä leikkaavat ukrainalaisten sotavankiensa päät iskien ne seipäännokkaan pelotteeksi. Tämä on totuus Venäjän rikollisesta hyökkäyssodasta Ukrainaan mutta kuinka tähän pisteeseen on päädytty ja miksi me hyväksymme tämän kaiken?

Edellä kertomani tapahtumakuvaus on totta. Juuri näin toimivat Venäjän laivaston kaartin 155. merijalkaväenprikaatin sotilaat, jotka upseerinsa käskystä katkaisivat päät neljältä vangitulta iskien päät näytille ja pelotteeksi seipäiden nokkaan Ukrainan ja Venäjän rajaseudulla Kolotilovkan raja-aseman alueella viikonpäivät sitten. Ainakin yksi uhreista oli Ukrainan asevoimien upseeri. (1) Mutta kuinka olemme päätyneet tähän pisteeseen ja miksi me hyväksymme tämän kaiken?

Tunnustan, että on mahdotonta vastata yksiselitteisesti mutta kuitenkaan yksinkertaistamatta liikaa edellä esittämääni moraalisfilosofiseen kysymykseen. En edes yritä sitä! Sen sijaan palaan ajassa takaisin vuosikymmenen verran avatakseni käynnissä olevan sodan taustaa ja kertoakseni lukijoilleni, ettei Venäjän toiminnassa Ukrainassakaan ole mitään uutta. Venäjän julmuudet, joita se on jo reilun vuosikymmenen verran harjoittanut eivät vain saaneet ansaitsemiaan otsikoita eurooppalaisessa mediassa kevään 2014 ja talven 2022 välillä, siksipä tuntuukin kovin absurdilta, että tänään (venäläisten murhatessa ja raiskatessa Ukrainassa) viikoittain joudumme lukemaan perinteisen median ”hyvä venäläinen”-juttuja, jollaisten julkaisemisessa erityisesti Helsingin Sanomat kunnostautuu mutta eivät muutkaan merkittävät perinteisen median edustajat puhtain paperein selviä.

Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014, Venäjän erikoisjoukkojen rinnalla niemimaalla operoi erilaisia asejoukkoja ja puolisotilaallisia ryhmittymiä, jotka pääasiassa hoitivat venäläisjoukkojen puolesta likaisen työn pelotellessaan tai tarvittaessa kiduttaessaan ja murhatessaan miehityksen vastustajia. Eli Venäjän toteuttaman miehityksen rinnalla alkoi esiintyä välittömästi laittomuuksia, joissa mahdollisia miehityksen vastustajia peloteltiin ja tarvittaessa poistettiin päiviltä. Nämä toimet harvoin nousivat otsikoihin miehitystoimien rinnalla, tai jos ne lännessä huomioitiinkin, Venäjän narratiivi puski tavattoman usein läpi ja niin voimakkaasti, että siitä muodostui totuus. Totuuden lopulta tullessa ilmi, aikaa on jo vierinyt niin kauan, etteivät ihmiset enää yhdistä asioita toisiinsa. Näin kävi venäläisten kaappaaman ja kidutusmurhaaman krimintataari Reşat Amet’in kohdalla – ihmisten mielissä niemimaan miehitys oli veretön kaappaus, vaikka todellisuudessa niemimaan miehitykseen liittyy yhteenottoja, venäläisten toteuttamia kaappauksia ja murhia sekä satoja näytösoikeudenkäynneissä tuomittuja miehityksen vastustajia. Ihmisiä, jotka vaativat perusoikeuksiensa toteutumista.

Se, mikä tapahtui Krimin niemimaalla, toistui viikkoja myöhemmin Itä-Ukrainassa venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamien joukkojen toimiessa sodan airuena Donbasissa. Siinä missä Krimin niemimaalla miehittäjän julmuuksista vastasivat puolisotilaalliset joukot, Donbasissa nämä joukot kantoivat vastuun taisteluiden ohella väestön terrorisoinnista. Tässä on kuitenkin syytä todeta, joukkojen olleen kaikkea muuta kuin homogeeninen koostumukseltaan. Donbasissa Venäjän proxy-joukot koostuivat sotilaskoulutuksen saaneiden kokeneiden taistelijoiden ohella erilaisista vapaaehtoisista ja ukrainalaisista kollaboraattoreista. Kokonaisuuden tuli kuitenkin näyttää siltä, että kyseessä oli sisäsyntyistä toimintaa, jota vapaaehtoiset Venäjältä vain tukivat (mutta jossa Kremlillä tai maan väkivaltakoneistolla ei ollut osaa eikä arpaa). Tämä narratiivi upposi yllättävänkin hyvin läntiseen yhteisöön, sitä ei riittävässä määrin kyseenalaistettu, vaikka todisteita Venäjän laajemmastakin osallisuudesta sodan syttymiseen ja voimistumiseen alkoi löytyä enenevissä määrin kesän koitettua.

Toistuvasti kevään ja kesän 2014 aikana Girkinin johtamien joukkojen harjoittama julmuus ja väestöön kohdistama terrorisointi ohitettiin kuittauksella sisällissodasta. Se oli helppoa mutta se oli toden vastaista, samalla se oli juuri sitä, mihin Venäjä pyrkikin. Venäjällä erilaiset mediat valtakunnallisista ja valtiorahoitteisista aina ääriryhmien omiin julkaisuihin vahvistivat omilla tarinoillaan virallista narratiivia venäläisväestön vainoista Ukrainasta. (2) Keväällä ja kesällä 2014 läntisiin medioihin saakka eteni tarinoita ukrainalaisten harjoittamista julmuuksista. Medioihin harvemmin päätyi kuukausia jäljessä edennyt faktantarkastus, joissa lukuisat venäläismedioiden kertomat tarinat ukrainalaisten toimeenpanemista vainoista paljastuivat räikeiksi valheiksi. Nimittäin oli tavallista, että venäläismediat lavastivat tapahtumia ja haastatteluissa käytettiin venäläisnäyttelijöitä, jotka esittivät uhreja tai silminnäkijöitä. (3)

Nähdäkseni näiden tarinoiden eräs seuraus oli se, että lännessä kummankin osapuolen uskottiin syyllistyvän samanmoisiin julmuuksiin ja kun Venäjän kertomien väkivaltakuvausten rinnalla maalailtiin kuvaa Ukrainan vajoamisesta fasismin käsiin, monella ei tuntunut edes olevan kiinnostusta faktantarkastukseen. Ei edes heillä, joilla olisi oman ammattinsa puolesta tullut olla. Suomesta löytyi lukuisia rauhanaktivisteja, jotka ryhtyivät tuolloin jakamaan varauksetta Venäjän propagandaa, mikä ei lainkaan parantanut Ukrainan asiaa. (4) Osalla oli vieläpä niin paljon uskottavuutta omassa viiteryhmässään, että heitä pidettiin jonkin sortin auktoriteetteina ja heidän puolestansa ryhdyttiin tulevina vuosina kampanjoimaan, vaikka kampanjoinnin sijaan heidät olisi tullut vaatia tilille vihan ja propagandan kylvämisestä. (5 ja 6)

Minun täytyy tunnustaa, että kaikesta kyynistymisestäni huolimatta olin hämmentynyt siitä, kuinka vähän huomiota kesällä 2021 julkaistu Itä-Ukrainan-ihmisoikeusraportti sai osakseen, vaikka raportin mukaan kidutus on järjestelmällistä ja päivittäistä Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla. (7) Niinpä pidinkin melkoisena hurskasteluna pöyristymisiä, joita saimme poliitikoiltamme nähdä venäläisten tekemien julmuuksien alkaessa paljastua keväällä 2022 Ukrainan vapauttaessa Butšan ja Irpinin ympäristöineen Kiovan luoteispuolella. (8)

Väistämättä tuli tunne, että monelle tuntui tulevan yllätyksenä se, että Venäjä pystyi tällaisiin julmuuksiin eurooppalaisella sotatantereella. Yllätyksenä sen ei olisi pitänyt siksikään tulla, koska Venäjä oli syyllistynyt asevoimillaan vastaaviin julmuuksiin vuosien ajan Syyriassa läntisten medioiden raportoidessa niistä ja proxyjoukoillaan lukuisilla sotatantereilla kautta maailman. Mutta, mikä tärkeintä, Venäjä oli syyllistynyt vastaaviin julmuuksiin myös miehittämällään Krimin niemimaalla Itä-Ukrainan ohella. Näihin julmuuksiin kansainvälinen yhteisö oli kiinnittänyt vuosien ajan olemattoman vähän huomiota. Suomessa lukuisat poliitikot jopa paheksuivat sitä, että Euroopan parlamentissa järjestettiin yksittäisiä tilaisuuksia, joissa osoitettiin tukea niille ukrainalaisille, joita Venäjä oli kaapannut ja tuominnut hyvinkin pitkiin vankeusrangaistuksiin näytösoikeudenkäynneissä. Muistamme FreeSentsov-kampanjat, joihin Heidi Hautalaa lukuun ottamatta yksikään suomalainen meppi ei (tainnut) avoimesti osallistua. (9)

Onpa Jussi Halla-ahosta mitä mieltä tahansa, hän kuului niihin harvoihin eturivin suomalaispoliitikkoihin, joka osoitti tukensa Ukrainalle aikana, jolloin Venäjä-pelon tai ”ei keikuteta venettä”-syyn tähden poliitikkomme olivat hiljaa kuin kusisukassa. Toisaalta perussuomalaiset puolueesta löytyi hyvinkin paljon eturivin poliitikkoja, jotka aina Venäjän suurhyökkäyksen alkuun saakka toistivat Venäjän narratiivia. (10) Puolueen taholta tämän narratiivin levittämiseen ei juurikaan puututtu. Ihmisoikeusaktivistina esittäytynyt presidentti Tarja Halonen kuului heihin, jotka valitsivat julkisen vaikenemisen esiintymisen sijaan. En pidä vaikenemisen valinneita päättäjiämme ”epäpoliittisia venäläisiä” parempina. Päättäjillämme oli mahdollisuus – itse asiassa heillä olisi ollut velvollisuus – pysäyttää Venäjä silloin kun se vasta testasi, kuinka helposti tikari uppoaa lännen lihaan.

 

Venäjän sotarikoksista Ukrainassa

Tämän alustuksen jälkeen Venäjän Ukrainassa tehtailemiin sotarikoksiin, joista mediat Suomessa ja maailmalla kirjoittavat mielestäni aivan liian vähän. En voi välttyä ajatukselta, että kirjoittamattomuuteen vaikuttaa omalta osaltaan se, ettei Venäjää mielletä samalla tapaa imperialistiseksi valtioksi kuin eurooppalaiset siirtomaavallat vaikka Venäjä nimenomaan on imperialistinen valtio, joka ei ole vieläkään tehnyt tiliään menneisyytensä kanssa ja jonka väestöstäkin huomattava osa on edelleen sitä mieltä, että maalla on oikeus alueisiin, jotka ovat olleet osa imperiumia jossain vaiheessa.

”…, cut the heads of these four people and put them on the sticks. Copy that, it is an order”, nauhoite venäläisupseerin käskystä katkaista päät neljältä ukrainalaiselta ja iskeä päät seipäännokkaan keskiaikaiseen tapaan. (11)

Kiinnittämällä huomioni Venäjän Ukrainassa helmikuun 2022 jälkeen tekemiin sotarikoksiin ja laajoihin ihmisoikeusrikkomuksiin en tee oikeutta niille Venäjän uhreille, jotka päätyivät venäläisten tai heidän proxy-joukkojensa käsiin ennen suurhyökkäyksen alkua. Heitä on valitettavan paljon, koska murhaaminen ja ihmisoikeusrikkomukset alkoivat samanaikaisesti sodan kanssa. Pelottelu, väkivalta, ihmisten kaappaus ja lopulta kiduttaminen ynnä murhaaminen kulkivat käsikädessä sodankäynnin kanssa Venäjän miehittämillä alueilla aivan kuten se kulki niilläkin alueilla, jotka Venäjä miehitti suurhyökkäyksen alun jälkeen.

Venäläisten terrori kohdistui laajojen kansanosien ohella myös niihin hallinnon edustajiin, jotka vastustivat miehitystä tai kieltäytyivät yhteistyöstä miehittäjän kanssa. Näin kävi Melitopolissa, jossa venäläiset kaappasivat maaliskuun 11. päivä 2022 kaupunginjohtaja Ivan Fedorovin, joka kieltäytyi yhteistyöstä miehittäjän kanssa. (12) Edellisenä päivänä asemiehet olivat kidnapanneet Melitopolissa sijaitsevan Ukrainan kulttuurimuseon johtajan, Krimin tataari, Leyla Ibragimovan, joka oli myös alueparlamentin jäsen. (13) Miehityksestä selvinneet siviilit ovat myös kertoneet venäläisten harjoittamasta julmuudesta ja toimeenpanemista rikoksista siviilejä kohtaan. Kidutus ja seksuaalinen väkivalta tai niillä pelottelu kuuluvat tavanomaisiin venäläisten hyödyntämiin metodeihin. Toisinaan vangeiksi jääneet Venäjän asevoimien sotilaat kertovat tekemistään raakuuksista:

”Helmikuun 8. 2024 löysimme naisen kahden lapsen kanssa kellarista Avdijivkan esikaupunkialueella. Löysimme 38-vuotiaan naisen ja 11- sekä 13-vuotiaat lapset. Kysyimme heiltä mitä he tekevät täällä, miksi he eivät ole lähteneet. He vastasivat, ettei heillä ole paikkaa mihin mennä. Saimme käskyn laittaa heille suukapulat, jottei heitä kuultaisi. [Käskyn antoi heidän komentajansa.] Teippasimme heidän kaikkien suut, jonka jälkeen kävimme heidän kimppuun [konteksti huomioiden, kyse on raiskaamisesta] aloittaen naisesta.” Tätä jatkui kaksi tuntia, jonka jälkeen kolmikko vietiin seinää vasten ja ammuttiin. (14) Samainen sotavanki kertoo myös toisista vastaavista tapauksista Avdijivkassa. He raiskasivat kaksi aikuista naista sekä yhden 10-vuotiaan tytön ampuen heidät lopuksi. Haastattelijoille sotavanki kertoo heidän raiskanneet Avdijivkassa yhteensä kolme poikaa, viisi tyttöä ja kuusi naista.

Lukijan on hyvä tietää, että raiskaaminen tai seksuaalisella väkivallalla uhkaaminen on venäläisille Ukrainassa normaalia toimintaa – kyse ei ole poikkeuksesta vaan toiminnasta, joka on tavallista ja selvästi hyväksyttyä. Butšan, Irpinin ja moni muu paikkakunta todistavat myös sen puolesta, ettei sillä lopultakaan ole eroa onko kyseessä valioyksikkö vaiko epämääräisemmästä miehistöstä koottu joukko-osasto, kumpaankin ryhmään kuuluvat joukko-osastot syyllistyvät siviileihin, sotilaisiin tai sotavankeihin kohdistettuihin julmuuksiin (esim. kidutus, seksuaalinen väkivalta, murhaaminen).

Haasteltaessa Itä-Ukrainan sodan alkupuolen uhreja (v. 2014 ja 2015) kuvaukset seksuaalisen väkivallan käytöstä olivat uhrien kertomuksissa poikkeuksia. Tuolloin tämän arveltiin johtuvan seksuaalisen väkivallan ja raiskausten muodostamasta häpeästä (miesten oli naisiakin vaikeampi antaa aiheesta lausuntoja), joka johti siihen, etteivät vankeudesta vapautuneet ukrainalaiset kertoneet niistä. Seuranneiden vuosien kuvauksissa seksuaalisen väkivallan käyttö mainitaan osana kidutusta olennaisesti useammin. Todennäköisesti syynä oli tietoisuuden lisääntyminen sekä se, että osa vapautetuista uskaltautui antamaan tarkempia kuvauksia venäläisten ja heidän proxyjensa harjoittamasta julmuudesta mukaan lukien raiskaaminen ja seksuaalinen väkivalta osana kiduttamista tai alistamista. Nyt (24. helmikuuta 2022 jälkeen) seksuaalinen väkivalta on venäläisten yleisesti käyttämä ase miehittämiensä alueiden väestön pelottelemisessa ja alistamisessa: lapsia raiskataan vanhempien silmien alla ja toisin päin, vanhempia kiristetään lastensa raiskauksella yhteistyöhön miehittäjän kanssa jne. Kesäkuussa 2022 ETYJ:n pääsihteeri Helga Maria Schmid vaati Venäjää pikaisesti lopettamaan raiskausten ja seksuaalirikosten käytön sodankäynnin aseena Ukrainassa. (15)

Oma lukunsa on Venäjän ottamiinsa sotavankeihin kohdistama fyysinen ja psyykkinen kidutus sekä niistä erotettava väkivalta ja seksuaalinen väkivalta. YK:n sekä Ukrainan valtiollisten organisaatioiden julkaisemien aineistojen mukaan yli 90 prosenttia ukrainalaisista sotavangeista on sotavankeudessa ollessaan kohdannut kidutusta venäläisten taholta. (16) Tuoreimpien kyselyiden perusteella kidutusta kokeneiden sotavankien lukumäärä on noussut jopa 95 prosenttiin. Kidutus on joko fyysistä tai psyykkistä, tai niiden yhdistelmää. Venäjä pitää sotavankejaan myös tarkoituksellisesti nälässä sekä evää sotavangeilta sairaanhoidon.

Merkittävä osa ukrainalaisista sotavangeista ei tavannut sotavankeusaikanaan Kansainvälisen punaisenristin edustajia tai saanut ilmoittaa kohtalostaan omaisilleen. Venäjä ei myöskään ole ilmoittanut Ukrainalle kaikkia ottamiaan sotavankeja. Venäjä on myös tarkoituksellisesti murhauttanut ukrainalaisia sotavankeja. (Esim. venäläisten isku ylläpitämälleen Olenivkan suodatusleirille, iskun tarkoitus oli ilmeisesti peitellä järjestelmällisen kidutuksen jälkiä tappamalla kymmenittäin ukrainalaisia sotavankeja). (17)

Venäjältä vapauteen päässeitä ukrainalaisia sotavankeja, sotavankeus on jättänyt ikuiset arvet heihin. 

Päätän kirjoitukseni pariin kuvatiedostoon, joissa karuja lukuja Venäjän rikollisen sodan uhreista. Muistutan lukijoita siitä, että käytännössä tiedostoissa esitetyt luvut ovat kaikissa tapauksissa minimi. Tarkkoja tietoja on saatavilla vain alueilta, jotka ovat Ukrainan kontrollissa. Venäjän miehittämiltä alueilta ei ole tarkkoja tietoja tai mitään luotettavia tietoja saatavilla, esim. Mariupolissa arvioidaan kuolleen Venäjän hyökkäysvaiheen aikana tai välittömästi sen jälkeen kymmeniä tuhansia siviilejä. Mariupolin hautausmaille on kaivettu kevään 2022 jälkeen tuhansia hautoja, joista osa on joukkohautoja kymmenine tai satoine siviiliuhreineen. (18)

Marko

 

Lähteet:

1. https://kyivindependent.com/ukraine-appeals-to-un-red-cross-over-alleged-footage-of-beheaded-ukrainian-soldier/

2. ”Russia’s application includes multiple alleged violations and blames Kyiv for killing civilians during the 2014 Euromaidan protests as well as for killings and abductions in the following period, a restriction on the use of the Russian language and attacks against Russian embassies and consulates. - - -

Therefore, Moscow’s decision to speak about genocide and ethnic cleansing both before 2014 and amid the February 2022 invasion serves propaganda aims only.”

https://factcheck.ge/en/story/40776-disinformation-ukraine-was-committing-genocide-in-donbas-for-eight-years

3. https://www.stopfake.org/en/russian-disinfo-patterns-same-actors-different-sets/ 

4. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2018/03/kun-antaa-pirulle-pikkusormen.html

5. https://journalistiliitto.fi/fi/ukrainan-aarioikeisto-maalittaa-oksana-chelyshevaa/

6. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/07/rauhanpuolustajat-puolueellista.html

7. https://www.verkkouutiset.fi/a/yk-kidutus-jarjestelmallista-ita-ukrainassa/#6a6aad62

8. https://www.ohchr.org/en/press-releases/2022/12/un-report-details-summary-executions-civilians-russian-troops-northern

9. https://www.gfbv.de/en/news/sakharov-prize-for-oleg-sentsov-is-encouragement-to-human-rights-activists-in-crimea-9459-1/

10. https://yle.fi/a/3-12306993 

11. https://x.com/PStyle0ne1/status/1824551478997959121

12. https://x.com/Mariia_Zolkina/status/1503487266718638083

13. https://bylinetimes.com/2022/03/11/ukrainian-museum-director-arrested-inattack-on-culture/

14. https://x.com/SlavaUk30722777/status/1824821812573962323

15. https://www.osce.org/secretariat/520670

16. https://news.un.org/en/story/2024/03/1148026 

17. https://kyivindependent.com/2-years-after-ukrainian-pows-killed-in-olenivka-camp-explosion-no-one-prosecuted/ 

18. https://www.bbc.com/news/world-europe-63536564 

Taustatyössä olen hyödyntänyt lukuisi raportteja ja artikkeleja (kuten A, B ja C) Venäjän sotarikoksista ja ihmisoikeusrikkomuksista vuonna 2014 alkaneen sodan aikana.