Venäjän kunniaton sota Ukrainassa

 

Venäjä laajentaessa sotaa Ukrainaa vastaan aamuyöstä 24. helmikuuta, sen eräänä tavoitteena oli Ukrainan pääkaupungin Kiova valtaus muutamassa päivässä, todennäköisten tavoitteiden joukkoon kuului myös Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin ja muiden merkittävimpien poliitikkojen vangitseminen ja eräänlaisen pseudovaltion muodostaminen tuhotun Ukrainan tilalle. Suunnitelman epäonnistuttua sodankuvassa tapahtui muutos, ja jos tarkkoja olemme, suunnitelma epäonnistui jo ensimetreillä Ukrainan ryhdyttyä taistelemaan vastaan ja taistellessa jokaisesta metristä maata, jonka jälkeen silmiemme eteen alkoi vyöryä kuvia ja videoita tapahtumista, jotka olivat meille tuttuja Venäjän käymistä sodista Tšetšeniasta ja Syyriasta sekä pienimuotoisemmassa mitassa Itä-Ukrainasta.

Ensin näimme välähdyksiä venäläisen tykistön tuhoamista kortteleista Harkovassa, kerrostalojen tuhoutumisesta ilmapommituksissa Ukrainan pohjoisosissa, venäläistä tykistöä ja panssarijoukkoja moukaroimassa Mariupolia, ja aivan kuin tässä ei olisi ollut painajaiskuvia jo tarpeeksi, näkymä alkoi muuttua entistä mustanpuhuvammaksi –

On käynyt useamman kerran ilmi, ettei sana ”Дети” – lapsia, tuo turvaa vaan vetää venäläisten tulta puoleensa, maaliskuun 16. päivä venäläiset pommittivat Mariupolissa teatteria, jonka suojissa oli jopa tuhat siviiliä. Teatteria ympäröivälle puistomaiselle aukiolle oli kirjoitettu kahteen kertaan ”Дети” – lapsia, kertomaan venäläisille keitä teatterin suojissa on. Vaan sana oli ja on kuin magneetti, joka veti ja vetää tulta puoleensa (ja propagandisteja suoltamaan valheitaan).

Sairaaloiden, koulujen, päiväkotien ja teattereiden pommittaminen – siviili-infrastruktuurin järjetön tuhoaminen, kokonaisten kaupunkien ja kylien järjestelmällinen tuhoaminen toi monien mieleen hyvin henkilökohtaisia muistikuvia ja muistoja, moni suomalainen on kokenut ja nähnyt saman. He ovat nähneet kotiensa palavan, punaisten liekkien kohoavan korkeuksiin – Ukrainan julmuudet ovat meitä niin lähellä, että ne koskettavat meitä enemmän kuin samankaltaiset julmuudet, jotka tapahtuvat tuhansien kilometrien päässä. Tämä on inhimillistä, kokemuksen tekee koskettavammaksi vielä se, että moni meistä oli kaikesta huolimatta tuudittautunut uskoon, ettei tällaista voi tapahtua Euroopassa tällä vuosituhannella – olimme olleet sokeita, koska emme nähneet (tai halunneet nähdä) sitä, mitä tapahtui silmiemme edessä Venäjän toimesta toistuvasti tämän vuosituhannen puolella.

Kaikesta painajaismaisuudestaan huolimatta ukrainalaisten kaupunkien ja kylien tuhoaminen oli vasta alkusoittoa painajaisnäytelmälle, jonka Venäjä on meille päättänyt tarjoilla. Maalis-huhtikuun vaihteessa Venäjä vetäytyi ensin Kiovan alueelta ja hyvin pian Tšernihivin alueelta, tuskin olimme ehtineet huokaista helpotuksesta kun korviimme kantautui ensin kuiskauksena Kiovan suurkaupunkialueella sijaitsevan kaupungin nimi – Butša.

Kidutettuja ja teloitettuja ihmisiä, raakalaismaisesti piinattuja äitejä ja lapsia: raiskauksia, raajojen katkomisia, elossa olevien yli ajamisia: ruumiiden hävittämistä polttamalla, kaivoihin upottamalla, metsään hautaamalla, hylkäämällä niille sijoilleen eläinten syötäväksi.

Sama toistui lukuisilla paikkakunnilla Kiovan länsi ja luoteispuolella, samankaltaisia uutisia kantautui korviimme seuraavina päivinä ja viikkoina Tšernihivin ja Sumyn alueilta, seuduilta, joilta Venäjä oli joutunut pakenemaan – jossa ukrainalaiset olivat lyöneet puna-armeijan perillisen, joka näyttää myös omineen puna-armeijassa vallinneen kulttuurin, josta muun muassa Antony Beevor kirjassaan Berliini 1945 kirjoitti, ja jonka nyky-Venäjän johto kieltää:

”Koska kaikki ikkunat oli räjäytetty, berliiniläiset muistavat huutojen kuuluneen joka yö. Berliinin kahden pääsairaalan arviot raiskauksen uhreista vaihtelivat 95 000:sta 130 000:een. Eräs lääkäri päätteli, että Berliinin noin 100 000 raiskatusta naisesta noin 10 000 kuoli, useimmat tekivät itsemurhan. Kuolleisuuden arveltiin olleen paljon korkeampi 1,4 miljoonan naisen keskuudessa, jotka raiskattiin Itä-Preussissa, Pommerissa ja Sleesiassa. Kaikkiaan vähintään 2 miljoonan saksalaisnaisen arvellaan joutuneen raiskatuksi, ja huomattava vähemmistö, ellei peräti enemmistö, oli raiskattu moneen kertaan”. (1)

Ylläolevan lainauksen kirjoittamalla syyllistyn todennäköisesti puna-armeijan kunnian loukkaamiseen, mikä nyky-Venäjällä on merkittävä rikos. Huomautanpa vaan, että ensin on oltava kunnia, ennen kuin sitä voi loukata ja puna-armeijan lailla Venäjän armeija tekee kyllä parhaansa, jotta sille ei kertyisi kunniaa, jota vetää lokaan.

Beevor lainauksesta pääsemmekin siihen, että Ukrainassa Venäjä käyttää raiskausta aseena. Sen perusteella kuinka venäläiset toimivat, mihin valtiollinen propagandakoneisto yllyttää ja kuinka Putin ukaaseillaan palkitsee ja kuinka Ukrainasta on kirjoitettu ja kirjoitetaan edelleen, raiskaus on samalla tapaa ase kuin on pommit ja kranaatit –

”Over 400 Ukrainians raped by russian soldiers since 24/02. Reports from Ombudswoman Liudmyla Denisova. Getting the victims to talk to investigators and open cases is the biggest challenge.” (2)

Se on yksilöä mutta samalla myös yhteisöä vastaan käytetty ase. Luonnollisesti yksilölle raiskaus on trauma, jonka käsittely voi viedä vuosia mutta joka silti on osa minuutta ja psyykettä elämän loppuun asti, yksilön kokemusten rinnalla kulkee myös kollektiivinen trauma, jonka tällainen laajamittainen seksuaalinen väkivalta aiheuttaa ja jonka kohteiksi on joutunut äitejä kuin myös lapsia. Ikävä kyllä myös taaperoikäisiä pienokaisia, johon tekoon on syyllistynyt ainakin Pihkovassa, Venäjällä, palvellut Aleksei Bytškov, joka videoi taaperoikäisen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja raiskaukseen jakaen videon taistelutovereilleen ja ladaten sen pimeään verkkoon. Todennäköisesti teosta noussut kohu, vastaanpanemattomat todisteet, pakottivat Venäjän reagoimaan ja lopulta pidättämään Bytškovin, joka pidätyksen jälkeen katosi julkisuudesta. (3) En myöskään sulkisi pois sitäkään vaihtoehtoa, että näennäisellä toiminnalla Venäjä voi valtiona ”puhdistaa kruununsa”: todistaa toimineensa ja rankaisseen tällaiseen pahuuteen syyllistynyttä, ja näin syytökset valtiotason piittaamattomuudesta – puhumattakaan rikollisiin tekoihin kannustamisesta – voidaan ohittaa merkityksettöminä. 

Aleksei Bytškovin VK-sivulta, kuva lokakuulta 2017.

Se kuinka venäläiset sotilaat ovat käyttäytyneet ja kuinka he ovat puhuneet raiskaamilleen ja kiduttamilleen äideille, tyttärille ja lapsille antaa ymmärtää, että toimintaan on vähintäänkin yllytetty upseeriston taholta. Kuvaavaa on myös se, että Vladimir Putin on ukaasillaan antanut ”kaartin” arvon  Butšassa moraalittomasti ja rikollisesti toimineelle, joukkosurmiin syyllistyneelle, erilliselle 64. mekanisoidulle prikaatille (sotilasyksikkö 51460), jonka komentajana toimii everstiluutnantti Azatbek A. Omurbekov. (4) Prikaatin sijoituspaikka rauhan aikana on Knjaze-Volkonskojen kylässä, Habarovskin alueella Venäjän Kaukoidässä. On liki mahdoton kuvitella, että läntisissä demokratioissa palkittaisi sotarikoksiin syyllistynyt prikaati vastaavalla tapaa – jotain tämäkin kertoo Venäjän asennoitumisesta Ukrainan sotaan. Voimmekin todeta, että prikaati palkittiin, koska se toteutti ainakin eräiltä osin sille asetetun tehtävän. Se osallistui ukrainalaisten joukkotuhontaan, mikä on selkeästi Venäjän eräs tavoite. Tuhota Ukraina valtiona ja kansana – tehtävä, jossa se ei kuitenkaan tule onnistumaan mutta joka tavoitteena on noussut esille viimeisimpien viikkojen kuluessa niin monella taholla ja sellaisissa yhteyksissä lausuttuna, että voimme ymmärtää kyseessä olevan valtakunnan tahtotilan herran vuonna 2022. Painakaamme ajatus uudelleen pääkoppaamme, Euroopassa on vuonna 2022 vallinnut valtiollinen tahtotila Venäjällä toiseen kansaan kohdistetun kansanmurhan suorittaminen. Mihin unohdimme sen ”ei enää ikinä”?

Ukrainan syyttäjäviranomaisten mukaan tähän mennessä (25. huhtikuuta), Venäjän 24. helmikuuta alkaneen offensiivin kuluessa on menehtynyt reilut 3800 siviiliä –

“Confirmed: 3,818 UKR civilians dead and over 4,000 injured since the beginning of the invasion. The current figures are not accurate, however, since they disregard the besieged Mariupol and parts of Kyiv oblast. Only identified bodies included. - Prosecutor General”. (5)

Meidän on muistettava, että luku ei ole kattava. Lukuun sisältyvät vain tunnistetut ruumiit, lisäksi Ukrainassa on alueita, joilta ei ole mahdollista saada tarkkoja tietoja sodan tai miehittäjän toimien seurauksena. Huomiomme kohdistuu piiritettyyn Mariupoliin, jossa sodan seurauksena on menehtynyt tuhansia siviilejä. kaupungista ja kaupungin ympäristöstä on löydetty satelliittikuvia tutkimalla useita mahdollisia joukkohautoja, suurimpiin on saatettu haudata tuhansia kuolleita. Mariupolin ohella lukuisat muut paikkakunnat Itä-Ukrainan sotatoimialueella ovat pyyhkiytyneet kartalta venäläisten sotatoimien seurauksena – Novotoshkivske on kuin Mariupol pienoiskoossa, jäljellä on enää tykkitulen tuhoamia taloja ja kivikasoja. Vastaavia venäläistykistön ja panssarijoukkojen tuhoamia pikkukaupunkeja ja kyliä löytyy Ukrainan itäisistä osista jo kymmeniä. Tuhansia kuolleita lisää, ja miksi? Russkij Mir…

Novotoshkivsken kylä venäläisten tykkitulen pyyhittyä sen ylitse. Ennen helmikuun offensiivia Novotoshkivske oli Ukrainan hallinnassa, sijaitsen reilun kilometrin päässä rintamalinjasta, sittemmin kylä päätyi venäläisten haltuun. Nyt se on raunioitunut ja eloton.*

 

Marko 

 

Lähteet:

1. Antony Beevor, Berliini 1945 s. 460.

2. https://twitter.com/lesiavasylenko/status/1519212112798699523 

3. https://www.thesun.ie/news/8634354/russian-soldier-rapes-baby-ukraine-war-arrested/ 

4. https://twitter.com/Andrew__Roth/status/1516075783084777474 

5. https://twitter.com/StratcomCentre/status/1518594426368581636 

Kuvakaappaukseen, Butša, upotettujen lainausten lähteitä: Kyiv Independent, Volunteer Info, CNN, ABC, Mediazone ja Meduza.

*: Kuva Novotoshkivskesta, kuvakaappaus miehitetyn Luhanskin alueen ”viranomaisten” kuvaamasta videosta.

#BuchaMassacre