perjantai 3. toukokuuta 2024

Näitä reittejä Venäjän propaganda ja disinformaatio leviää Suomessa – OSA I

 

Venäjän Ukrainan kohdistaman suurhyökkäyksen alun ja Suomen NATO-jäsenyyden myötä Venäjä ja sen Ukrainassa käymä sota kuin myös sen vaikuttamisyritykset Suomeen ja länteen ovat nousseet erilaisten vastamedioiden sekä disinformaatio- ja propagandakanavien teemoiksi Suomessakin. Tässä kaksiosaisessa kirjoituksessa pyrin luomaan katsauksen kanaviin, joita myöten Venäjän propagandaa ja disinformaatiota tai Venäjän narratiivia tukevaa viestiä levitetään Suomeen. Toisin kuin viime vuoden lokakuussa julkaisemassani kirjoituksessa suomalaisista propaganda- ja vastamedioista, tässä kirjoitussarjassa en keskity pelkästään suomalaisiin vastamedioihin ja yksittäisiin disinformaatio- ja propagandakanaviin, vaan tarkoitukseni on käydä läpi kokonaisuutta laajemmin. Näkökulman takia yksittäinen osa-alue ei välttämättä saa riittävän syvällistä huomiota osakseen. Pyrin kuitenkin hyödyntämään lähdeluetteloa tai tekstiin upotettuja linkkejä syventämään teemoja.

Tunnistan myös aiheen laajuuden, joten minun on suosiolla rajattava tiettyjä leviämiskanavia ja -väyliä tarkastelun ulkopuolelle. Tällaisia ovat merkittävät perinteiset mediat yksittäisiä esimerkinomaisia huomioita lukuun ottamatta (palaan niihin kirjoituksen toisessa osassa) kuin myös eduskuntapuolueet ja niiden julkaisukanavat, tilanne huomioiden poliitikkoja tulen kuitenkin mainitsemaan. Hyvin vähälle huomiolle jäävät myös vieraskieliset propaganda-alustat sekä -kanavat.

Miettiessämme kuinka Venäjän propaganda ja disinformaatio leviävät maassamme, mieleemme tulevat useimmiten ensimmäisenä disinformaatiota levittävät vastamediat ja erilaiset verkon keskusteluohjelmat sekä sosiaalisen median alustat, joita yksittäiset henkilöt tai ryhmät hyödyttävät. Kokonaiskuva on kuitenkin huomattavasti laajempi, väyliä disinformaation ja propagandan levittämiseen on paljon enemmän – usein tämä disinformaatiota levittävä operaattori hyödyntää joko yhtä tai useampaa edellä mainitsemistani väylistä.













Yllä oleva kuvakollaasi johdattaa meidät syvemmälle tämän aiheen pariin, jokainen kuvista muistuttaa meitä vähintäänkin yhdestä väylästä, jota myöten Venäjän vaikuttaminen, propaganda ja disinformaatio leviävät yhteiskuntaamme. Seuraavaksi sitten jokaisesta ”osasesta” havaintoja, jotka pyrin sitomaan tähän hetkeen. Muistutan lukijaa vielä kertaalleen siitä, että osa kuvan elementeistä (henkilöistä, yhdistyksistä jne.) on sellaisia, jotka tekevät Venäjän hyväksi työtä useammalla osa-alueella. He voivat kampanjoida sosiaalisessa mediassa, olla aktiivisia perinteisemmissä medioissa sekä kustantaa ja tuottaa erilaista materiaalia, kirjoista muihin julkaisuihin.

Maastamme löytyy eduskuntapuolueiden ja niiden julkaisukanavien ulkopuolelta puolueita, joiden jäseniä yhdistää Venäjän narratiivia tukevan aineiston jakaminen erilaisilla somealustoilla. Hyvin usein näiden puolueiden jäsenistöä yhdistää myös erilaisten salaliittotarinoiden levittäminen. Tällä hetkellä näistä puolueista otsikoissa on Vapauden liitto, otsikoihin pääsemisestä saamme kiittää europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraista, joka on tulevissa eurovaaleissa sitoutumattomana ehdokkaana vapauden liiton listalla. (1) Ossi Tiihosen perustama kansalliskonservatiivinen Vapauden liitto on perustamisestaan lähtien profiloitunut puolueena, jonka näkyvät ehdokkaat ovat joko aktiivisesti levittäneet erilaisia salaliittoteorioita tai toistaneet Venäjän narratiivia – tai tehneet kumpaakin. Mikä ei ole mikään ihme, sillä puolueen perustajan Ossi Tiihosen viime vuosien ”poliittista uraa” ovat sävyttäneet vaalivilppiepäilyjen ylläpitämisen ohella myös muille salaliittoteorioiden jakaminen tai niille tilan antaminen. (2) Tiihosen tie Vapauden liiton perustajaksi kävi perussuomalaisten ja Kreml-mielisen Valta kuuluu kansalle -puolueen kautta.

Tällä hetkellä Valta kuuluu kansalle eli VKK on tuuliajolla. Taannoin puolueen perustaja Ano Turtiainen erotettiin puolueen puheenjohtajan paikalta ylimääräisessä puoluekokouksessa, jolloin puolue sanoutui irti Turtiaisen Venäjä-yhteyksistä. (3) Tällä hetkellä Turtiainen itse jatkaa Venäjän narratiivin jakamista osallistuen edelleen tapahtumiin Venäjällä. (4) Katsotaan mihin suuntaan uusi puoluejohto johdattaa puoluetta. Tosin puolueelle en ennusta kovinkaan pitkää ikää, se on keikkunut kuilunpartaalla jo pidemmän aikaa.

Suomen puoluekentän molemmista ääripäistä löytyy puolueita, joiden voi katsoa suhtautuvan myönteisesti Venäjään tai jonkin tekijän (esim. antiamerikkalaisuus) tähden näkevän Venäjän tarvittavana vastavoimana, mikä heijastuu näiden puolueiden poliittiseen toimintaan. Itse pidän Suomessa oikean äärilaidan puolueita yhteiskunnallisesti ongelmallisempina (ts. vakavampana uhkatekijänä) kuin vasemman äärilaidan puolueita, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että emme pitäisi silmällä sitä, mitä äärivasemmalla tapahtuu. Vasempaan äärilaitaan (eli Vasemmistoliitosta vasemmalle) lasken kuuluvaksi SKP:n eli Suomen Kommunistisen Puolueen, kyseessä on rekisteröity puolue kuin myös KTP:n eli Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta, joka toimii yhdistyksenä puolueen tavoin. Jos Suomessa äärimmäinen vasemmisto on marginaalissa, niin osassa Eurooppaa kommunistiset puolueet ja laitavasemmiston liikkeet ovat näkyvä osa yhteiskunnallista toimintaa kannattaen edelleen hyvin radikaaleja toimintametodeja. Venäjä löytää edelleen hengenheimolaisia myös laitavasemmistosta. Todennäköisesti laitavasemmistoa ajaa osaltaan Venäjän syliin voimakas antiamerikkalaisuus ja amerikkalaisen imperialismin vastustaminen sekä ”peace and neutrality”-retoriikka. (5) Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että laajemmat kansanjoukot Venäjä tavoittaa laita- ja äärioikeiston taholta.

Hallituksen päätettyä lopettavansa oikeusministeriön kautta jaetun valtiorahoituksen rauhanjärjestöiltä, (6) niiden Venäjään hyödyttävä toiminta nousi jälleen otsikoihin. Tästä voimmekin siirtyä seuraavaan Venäjän vaikutusväylään kansalaisyhteiskuntaamme – yhdistyksiin ja kansalaisjärjestöihin. Edellisessä kappaleessa mainittu KTP kuuluu käytännössä tähän kategoriaan, koska kyseessä on yhdistys eikä rekisteröity puolue, mutta historiallisen ja ideologisen taustan tähden oli relevanttia huomioida se edellä. Tänään suomalaisten rauhanjärjestöjen Venäjää myötäilevä työ on hienovaraisempaa kuin se oli menneisyydessä, jolloin ne avoimesti työskentelivät Neuvostoliiton hyväksi taistellessaan rauhanaatteen puolesta mutta samalla myös amerikkalaista imperialismia vastaan.

Suomalainen rauhanliike ennen ja nyt – mikään ei ole muuttunut.










Rauhanjärjestöistä ensinnä tulee mieleen Rauhanpuolustajat, jonka edustajat viestinnässään pyrkivät muistuttamaan, kuinka tuomitsevat Venäjän sotatoimet Syyriassa ja Ukrainassa. Kyllä, tekevät näin, mutta puheiden ja tekojen välillä vallitsee kuitenkin suuren suuri ristiriita. Rauhanpuolustajien kohdalla meidän on hyvä muistaa sen punainen historia. Toukokuussa 1949 perustettu Suomen RauhanpuolustajatFredskämparna i Finland ry kuului Neuvostoliitto-johtoiseen Maailman rauhanneuvostoon, jonka päämaja sijaitsi Helsingissä. SKDL (Suomen Kansan Demokraattinen Liitto) oli puolestaan Rauhanpuolustajien jäsenjärjestö ennen äärivasemmistolaisen puolueen lakkauttamista. 1960-luvulla Rauhanpuolustajat tuki sissiliikkeiden aseellista itsenäisyystaistelua monissa maissa katsoen näiden toiminnan olevan leniniläisen imperialismiteorian oikeuttamaa. Mielestäni liike ei edelleenkään ole tehnyt riittävää pesäeroa menneisyyteensä, josta eräänä osoituksena sekin, että puheenjohtajana toimii entinen taistolainen, Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja, Markku Kangaspuro. Tämä näkyy myös yhdistyksen toiminnassa suhteessa Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa vuosien 2014 ja 2022 alku välillä, jolloin yhdistyksen aktiivijäseniä osallistui jatkuvasti Venäjän narratiivin (propagandan) levittämiseen, jolloin yhdistyksen verkkosivut ja lehti toimivat tällaisen disinformaation jakoalustana, yhdistyksen paikallisosastot jopa kutsuivat vieraille henkilöitä, jotka avoimesti hyväksyivät Venäjän rikolliset toimet (Krimin niemimaan miehityksen ja anneksaation sekä sodan Donbasissa). (7 ja 8) Rauhanpuolustajien lisäksi Suomessa toimii muitakin rauhajärjestöjä, joiden taustalta löytyy tulipunainen aate, ja jotka eivät ole tehneet riittävää pesäeroa menneeseen.

Rauhanliikkeet ovat vain yksi vaikutuskanava, jota myöten Venäjään ymmärtävästi suhtautuva narratiivi tai Venäjän propaganda leviää maahamme. Samaan kategoriaan voimme laskea ystävyys- ja kulttuuriyhdistykset, joiden toiminnassa on mukana Venäjän valtiollisia elimiä. Ne eivät ole enää aikoihin olleet täysin itsenäisiä toimijoita vaan vähimmillään elementtejä, jotka kuuluvat Venäjän pehmeän vaikuttamisen (Soft Power) keinoihin. Tähän joukkoon kuului luonnollisesti Suomi-Neuvostoliitto-Seuran perillinen Suomi-Venäjä-Seura. Seuran suomalaiset aktiivit ja johto pyrkivät kiistämään tämän elementin näkyvän olemassaolon ja korostamaan seuran merkitystä kulttuurivaihdon ja kansalaistoiminnan saralla. Seuran tuomittua Venäjän helmikuussa 2022 toteuttaman hyökkäyksen Ukrainaan, Venäjän ulkoministeriö ilmoitti lopettavansa yhteistyön seuran kanssa. (9) (Huom. lokakuussa 2023 opetus- ja kulttuuriministeriö ilmoitti lopettavansa seuran valtionavun kokonaan, v. 2023 seuralle oli myönnetty valtionapua 486 000 euroa).

Kyseenalaisten yhdistysten joukkoon lasken myös Suomen venäjänkielisten keskusjärjestö ry:n sekä Venäjänkielisten liitto FARO:n, jotka kumpikin saavat valtionavustuksia Suomeen tulleiden ukrainalaispakolaisten tukemiseen. Yhdistykset eivät kuitenkaan kykene tai halua tuomita Venäjän tuhoamissotaa Ukrainassa. Hiljaisuus on kannanotto, puhumattakaan, että kannanoton ilmentää näin:

Suosittelen, että kysytte kantaa Venäjän federaation suurlähetystöstä, koska sieltä vastataan kysymyksiin kannoista. Meillä ei ole mitään kantaa eikä aikomustakaan ilmaista sitä”, vastasi Suomen venäjänkielisten keskusjärjestön edustaja Olga Liukkonen Ylelle haastattelussa. (10) Itse en heille antaisi senttiäkään valtionavustuksia!

Läheskään kaikki Venäjän narratiivia toistavat yhdistykset eivät ole suuria ja näkyviä toimijoita, kuten Rauhanpuolustajat tai Suomi-Venäjä-Seura, vaan Naapuriseura ry:n kaltaisia pienempiä operaattoreita, joilla on kuitenkin hyvin läheiset suhteet Venäjän valtion edustajiin. (11) Tai harrastustoiminnan pohjalle perustettuja yhdistyksiä, jolloin varsinainen aktiviteetti voi olla air-soft-harjoittelua tai moottoripyöräilyä*, mutta tämä harrastustoiminta voi myös toimia kontaktialustana venäläisille operaattoreille.

Tiedossamme on, että Suomessa asuvat venäläiset kokoontuvat yhteen air-soft-harrastuksen pariin, Keravalla toimii myös venäläisomistuksessa oleva air-soft-areena. Mutta me tiedämme myös, että Suomessa asuvia venäläisiä sekä kaksoiskansalaisia on värväytynyt Venäjän joukkoihin ja lähtenyt sotimaan Ukrainaan. (12) Osa heistä lähti sinne jo keväällä 2014 alkaneeseen sotaan, värväytyen venäläisiin vapaaehtoisjoukkoihin. Samat henkilöt ovat Suomessa osallistuneet aktiivisesti air-soft-toimintaan. Tähän joukkoon kuuluvilla on myös suoria yhteyksiä venäläisiin air-soft-harrastajiin sekä venäläisiin ääriryhmiin, joille air-soft on todennäköisesti vain yksi kulissi, jonka taustalla kouluttaa henkilöitä venäläisiin vapaaehtoisjoukkoihin tai eurooppalaisiin ääriryhmiin ja luoda verkostoja samoin ajattelevien välille. Venäjällä, Pietarin alueella, Russian Imperial Movementin eli RIM:in sotilaallisen siiven järjestämille aseellisen koulutuksen -kursseille on osallistunut saksalaismedioiden mukaan myös suomalaisia uusnatseja. (13) Vastaavalle kurssille on osallistunut myös Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ruotsalaisjäseniä, kuten Anton Thulin ja Viktor Melin. (14) Kirjasin ylös havaintojani Suomessa asuvien venäläisten kytköksistä venäläisiin ekstremisteihin heinäkuussa 2023 julkaisemassani blogissa. (15)

Toiminta voi myös olla hienovaraisempaa, jolloin Venäjän vaikutus tulee havaittavaksi vasta pidemmän seuraamisen myötä. Usein tällaisten yhdistysten välittämä viesti ei ole suoraviivaista propagandaa ja disinformaatiota, vaan asetelmaa lähestytään näennäisen neutraalisti – puolueettomasti. Venäjäntoiminnalle löytyy ymmärrystä mutta usein myös jonkin asteista hyväksyntää, joka pyritään häivyttämään mutkuttelun (what-aboutismi) taa. Useampikin vasemmistolainen ajattelija löytyy Vapaus valita toisin ry:n taustalta, samaa sarjaa on Suomen Geopoliittinen Seura ry, jonka kautta ääneen pääsee Venäjä-sympatioista tunnettuja henkilöitä, kuten entinen suurlähettiläs Heikki Talvitie.

Venäjälle erilaiset uskonnolliset järjestöt ovat yksi vaikuttamisväylä kohdevaltioihin (tai kansalaisryhmiin kohdevaltiossa). Suomessa toimivilla (venäläistaustaisilla) sotilaskasakoilla on tiivis yhteys Venäjän ortodoksiseen kirkkoon ja Moskovan patriarkaattiin. (16) Suomen kasakoiden kotiseurakunta on Pyhän Nikolauksen seurakunta, jonka kirkko sijaitsee Helsingin Hietaniemessä. Tässä yhteydessä on syytä kirjoittaa muutama sana enemmän Suomen kasakoista. Seurassa julkaistiin Outi Salovaaran artikkeli tsaarinaikaa ihailevista kasakoista huhtikuussa 2022, jossa kerrottiin venäläiskasakoiden toiminnan aktivoituneen Suomessa Venäjän valtion taustatuella. (17) Heidän kasakkajohtajana toimivan Andrei Šestakovin mukaan kasakat järjestäytyivät virallisesti v. 2017, kun Helsinkiin perustettiin kasakkayhteisö – jurtta. Toimintaa johdetaan Moskovasta, sillä Šestakovin jurtta on Venäjän ja ulkomaiden sotilaskasakkaneuvoston alainen, joka on tiiviissä yhteydessä maan puolustusministeriöön.

Venäjä käytti kasakkajoukkoja Krimin niemimaan miehityksen yhteydessä lopputalvella 2014 ja myöhemmin samana keväänä Donbasissa vapaaehtoisjoukkoina sekä miehityksen vakiinnuttua järjestyksen pitoon sekä siviiliväestön terrorisointiin. (18) Vladimir Putinin hallinto on käyttänyt kasakkoja myös Venäjällä hallinnolle lojaaleina joukkoina kurinpitoon ja mielenosoitusten hajottamiseen, etenkin viime vuosikymmenen puolella, jolloin Venäjällä järjestettiin enemmän organisoidumpia hallinnon vastaisia mielenosoituksia. Aivan kuten Suomessa toimivan Šestakovin jurtan kasakat, joita ei pidä sekoittaa Haminan kasakoiden jälkeläisiin, Venäjän kasakat ovat ehdottoman lojaaleja Vladimir Putinille sekä Moskovan patriarkaatille.

Suomen ortodoksisen kirkon verkkojulkaisussa (3. toukokuuta 2024) tarkastellaan, kuinka Suomen ortodoksisen kirkon autonomista aluetta haastetaan käytännössä Moskovan patriarkaatin toimesta. Moskovan patriarkaatin alaisen Kiovan metropoliitta Onufrin johtama ortodoksinen kirkko (UOC, Ukrainian Orthodox Church) on ryhtynyt aktiivisesti etsimään Suomesta jalansijaa vedoten ukrainalaisten sielunhoidollisiin tarpeisiin. (19) Ukrainan ortodoksinen kirkko on jakautunut kahtia, ekumeeniselta patriarkaatilta vuonna 2018 autokefalian saaneeseen metropoliitta Epifanioksen johtamaan ortodoksiseen kirkkoon (OCU, Orthodox Church of Ukraine) sekä Moskovan patriarkaattiin kuuluvaan, Kiovan metropoliitta Onufrin johtamaan ortodoksiseen kirkkoon (UOC, Ukrainian Orthodox Church). 

Ortodoksisen kirkon ohella Venäjä hyödyntää myös muita uskonnollisia ryhmiä viestinsä saamiseksi läpi tai saadakseen vaikutusvaltaa kohdemaassa. Puolaa saattaisi pitää hyvinkin epäotollisena alustana Venäjälle mutta sielläkin sen on onnistunut soluttautua konservatiiviseen kirkkoon saaden kaikupohjaa viestilleen. Meidän on syytä muistaa se, ettei Venäjä pelkästään etsi yhteistyökumppanikseen venäjämielisiä ryhmiä vaan yhteinen vihollinen riittää syyksi yhteistyöhön ryhtymiseen. Tämä yhteinen vihollinen on liberaali länsi ja siinä sivussa läntiset arvot. Venäjä esittäytyy liberaalien arvojen vastavoimana, perinteisten arvojen vaalijana, mikä houkuttaa vanhoillisia kansalliskonservatiivisia puolueita sekä laita- ja äärioikealle asemoituvia ryhmiä ryhtymään yhteistyöhön sen kanssa. Venäjän omat lopulliset tarkoitusperät eroavat usein merkittävästi kohdevaltioiden kansalliskonservatiivien sekä äärioikealle asemoituvien ryhmien tahtotilasta – sama pätee myös kirkkoon ja uskonnollisiin ryhmiin. Ei Venäjän lopullisena tavoitteena ole tasapuolinen ja tasa-arvoinen työskentely vaan hyötyminen, joka lopulta johtaa kohteen alistamiseen ja tarvittaessa nujertamiseen.

Venäjän luoma illuusio arvoista ja siitä liberaalin lännen vastavoimana, perinteiden vaalijana, on varmasti yksi tekijä, miksi se nähdään sopivana yhteistyökumppanina eri uskonnollisissa ryhmissä ja liikkeissä. Suomessa kaikupohjaa löytyy Jussi-Pekka Saarelan perustamasta Rapsodia-sivustosta, jonka kautta levitetään uskonnolliseen kaapuun puettua disinformaatiota ja salaliittoteorioita. Rapsodia-sivuston kautta leviää myös Venäjän miehittämässä Luhanskissa asuvan Janus Putkosen päätoimitteleman UMV-median aineistoa. Rapsodian toiminnassa mukana olevia henkilöitä osallistui Janus Putkosen organisoimalle Saattue Murmanskiin-propagandamatkalle joulukuussa 2022. Saattueeseen osallistuneen Eveliina Riikolan juontamissa ohjelmissa Venäjä ja etenkin venäläiset esitettiin uhreina, josta esimerkiksi suomalainen media julkaisee propagandaa. (20) Tämä kaikki propaganda ja disinformaatio höystettynä rauhan ja jumalan sanalla.

Yhdysvalloissa Donald Trumpia lähellä olevat uuskarismaattiset liikkeet ovat myös altistuneet Venäjän propagandalle, niiden jäsenistön nähdessä demokraatit Vladimir Putinia ja Venäjää pahempana vihollisena. Näillä liikkeillä yhdessä Trumpia tukevan laitaoikeiston kanssa on selkeä ja näkyvä vaikutus republikaaniseen puolueeseen. Osa puolueen ns. MAGA-uskovaisista edustajista toistaa hyvinkin näkyvästi Venäjän narratiivia. (21) Niinpä Suomessakin on nähtävissä se, että osa Venäjä-narratiivisista salaliittoteorioista saapuu maahamme lännestä, ei suoraan Venäjältä. Todennäköisesti ainakin osa niistä on myös ideoitu Yhdysvalloissa sikäläisen yleisön tarpeisiin.

Kirjoituksen toisessa osassa tarkastelen sosiaalisen median aktiiveja ja kanavia, lyhyelti Venäjään myönteisesti suhtautuvia vastamedioita sekä muita tahoja, joiden kautta Venäjän propaganda ja disinformaatio saa jalansijaa maassamme. Toisessa osassa nostan myös esiin eräitä perinteisen median epäonnistumisia Venäjä-uutisoinnissa ja tilan antamisessa Venäjän välittämälle narratiiville.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/74-20086548 

2. https://ossitiihonen.com/tag/vaalivilppi/ 

3. https://yle.fi/a/74-20080739 

4. https://www.youtube.com/watch?v=MNJ2JV-Am5s 

5. https://www.opendemocracy.net/en/odr/don-t-ignore-left-connections-between-europe-s-radical-left-and-ru/ 

6. https://demokraatti.fi/hallitus-yllatti-rauhanjarjestot-lakkauttaa-muun-muassa-rauhanpuolustajien-tuet-kokonaan-vuonna-2025 

7. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2023/02/rauhanpuolustajat-tyota-rauhanohjusten.html

8. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/05/kenen-joukoissa-seisot-rauhanpuolustajat.html 

9. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008907370.html 

10. https://yle.fi/a/74-20078543

11. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e9b59d8a-5519-4a71-864a-4c4dd9de7b7c 

12. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009511795.html 

13. https://www.focus.de/politik/ausland/rechtsextreme-lager-deutsche-neonazis-ueben-terrorkampf-in-sankt-petersburg_id_12067019.html 

14. https://www.expressen.se/gt/militarutbildades-i-ryssland-precis-fore-bombdaden/ 

15. Ne ”tavalliset Suomessa asuvat venäläiset” sotimassa Venäjän riveissä – kytköksiä venäläisiin ekstremisteihin

16. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000010391282.html 

17. https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-tsaarinaikaa-ihailevat-kasakat-asuvat-yha-suomessa-nain-he-ylistavat-vladimir-putinia-ja-harjoittelevat-sotataitoja/ 

18. https://informnapalm.org/en/is-russia-preparing-new-occupier-forces-at-the-ukrainian-border/ 

19. https://aamunkoitto.fi/ajassa/suomen-ortodoksisen-kirkon-autonomista-aluetta-haastetaan-nain-arkkipiispa-leo-kommentoi

20. https://www.youtube.com/watch?v=fnu1wd9wCtk 

21. https://www.nytimes.com/2024/02/08/opinion/why-maga-loves-russia-and-hates-ukraine.html 

*: Suomeen vuosia sitten perustetun Suomen Yön susien ohella täällä toimii myös Finnish-Russian Bikers Association ry, jonka taustatahoilla on kytköksiä muun muassa Venäjällä toimiviin Yön susien kerhoihin.

Mediassa vähemmälle huomiolle on myös jäänyt se, että yksittäisiä suomalaisia on liittynyt Yön susien venäläisiin kerhoihin, esim. Yön susien Karjalan kerhoon, jonka kotipaikka on Petroskoissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.