Kenen joukoissa seisot Rauhanpuolustajat?

Alkuun on syytä todeta otsikon kysymyksen olevan retorisen, ei millään muotoa tosissaan esitetyn, koska uskoisin, että valtaosa suomalaisista sijoittaa Rauhanpuolustajat organisaationa joukkoon, joka henkii syvää suomettuneisuuden aikaa – eikä tämä mielestäni ole lainkaan väärä viiteryhmä, johon Rauhanpuolustajat yhdistyksenä sijoittaa.

Tavattoman usein Rauhanpuolustajat yhdistyksen aktiivien toiminta antaa ymmärtää sen olevan jonkin muun kuin länsimaisen demokratian asialla, mistä saamme jälleen kerran oivallisen esimerkin Rovaniemellä järjestettävän Bold Quest -sotaharjoituksen vastaisen mielenosoituksen puhujalistaan tutustumalla, joukossa on muun muassa Veteraanit rauhan puolesta (USA) -järjestön edustajana Will Griffin, (1) joka twiittaili toukokuun 4. tätä vuotta Venäjän miehittämältä Krimin niemimaalta seuraavaa:

”Is Crimea occupied by Russia?

I’m in Crimea and everyone we’ve encountered has said they want to be part of Russia. There is no occupation here, only nice people & beautiful landscapes. Haven’t seen a single soldier. We’re here as part of the Global Network delegation for peace” (2)

Kuvakaappaus @peacereportnow.

Rauhanpuolustajien toiminta ei kuitenkaan millään muotoa ole yllättävää, ei tarvitse katsoa kovinkaan kauas historiaa, kun löytyy liikkeen aktivistien taholta Venäjän toimien avointa hyväksymistä – mahdollisesti vasta julkinen paine pakotti yhdistyksen erottamaan johtokunnasta vaasalaisaktivisti Stig Långin, joka on vieraillut ainakin kahdesti Venäjän miehittämässä osassa Itä-Ukrainaa.

Suomalaisia Venäjän Ukrainalta miehittämässä Donbasissa, Stig Lång äärimmäisenä oikealla.

Venäjän miehitystoimet Krimin niemimaalla näyttää hyväksyvän rauhanliikkeen aktivisti Marjaliisa Siira, joka osallistui suomalaisretkueen joukossa propagandistiselle matkalle Krimille viime vuoden maaliskuussa. Saman ”retkikunnan” jäseniä osallistui tuolloin Venäjän järjestämien – miehitetyllä Krimillä laittomasti järjestettyjen – ”presidentinvaalien” ”tarkkailuun”. Kutsuttuna ”tarkkailijana” paikalla oli retkueen jäsenistä Johan Bäckman, RUFI:n puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnov osallistui tuolloin hyvin aktiivisesti julkisiin esiintymistilaisuuksiin antaen propagandistisia lausuntoja venäläismedioille.

Toki jos tarkastelemme liikkeen historiaa, sen ”verenpunaista” kajoa ja syvää yhteistyötä (ääri)vasemmistolaisten liikkeiden kanssa ei voi olla havaitsematta.

Toukokuussa 1949 perustettu Suomen Rauhanpuolustajat - Fredskämparna i Finland ry on kuulunut Neuvostoliitto-johtoiseen Maailman rauhanneuvostoon, jonka päämaja sijaitsi Helsingissä. SKDL (Suomen Kansan Demokraattinen Liitto) oli puolestaan Rauhanpuolustajien jäsenjärjestö ennen puolueen lakkauttamista. 1960-luvulla Rauhanpuolustajat tuki sissiliikkeiden aseellista itsenäisyystaistelua monissa maissa katsoen näiden toiminnan olevan leniniläisen imperialismiteorian oikeuttamaa. On myös hyvä muistaa, että Suomen kommunistisen puolueen oppositiolla, jota 1970-luvun alussa alettiin kutsua taistolaisiksi, oli vankka asema Rauhanpuolustajissa.

Tätä menneisyyttä liike, kuten ei Suomikaan, ole käynyt riittävällä tarmolla läpi (käytännössä ei ole käynyt lainkaan läpi), mikä nähdään sitten Rauhanpuolustajien osalta suoranaisena flirttailuna ja hyväksyvänä yhteistyönä sellaisten tahojen (operaattoreiden) kanssa, jotka hyväksyvät nyky-Venäjän imperialistiset toimet ja valloitussodat.

Rauhanpuolustajien toiminnan voidaan sanoa olevan – vastenmielisen – kaksinaismoralistista. Samalla kun he julkaisevat Oksana Tšelyševan tekstejä Ukrainan äärioikeiston vahvistumisesta ja tekemästä yhteistyöstä esim. suomalaisten kanssa (kuten Olena Semenyakan esiintyminen Awakening II -konferenssissa) (3), liike itse flirttailee Venäjän miehityssotiin hyväksyvästi suhtautuvan jenkin kanssa siinä määrin, että tämä osallistuu Rauhanpuolustajien tilaisuuteen Rovaniemellä, ja unohtaen muun muassa Tšelyševan toimesta sen, että Venäjä on merkittävä – jollei merkittävin – eurooppalaisen ja globaalin äärioikeiston ja nationalismin tukija.

Itä-Ukrainassa Venäjän proxy-joukoissa taistelevien äärioikeistolaisten ryhmien tunnuksia. (4)

Rauhanpuolustajien toiminta ei eroa aatetta lukuun ottamatta oikeastaan millään muotoa suomalaisten nationalistien – äärioikeistoon kuuluvien tahojen – flirttailusta erilaisten ääriryhmien kanssa, mutta toisin kuin Suomessa järjestetyn nationalistisen Awakening II -konferenssin kohdalla, media ei tunnu kiinnostuvan Rauhanpuolustajien – vähintäänkin – oudoksuttavista yhteistyökuvioista.

Tarkoitus ei todellakaan pyhitä keinoja, eikä rauhanaate ole minkään arvoinen, jos se ryhtyy flirttailemaan imperialistisilla pyrkimyksillä varustetun valtion (Venäjä) tukijoiden ja operaattoreiden kanssa. Toisaalta, eroaako tämä toiminta juurikaan niistä ”rauhanmarsseista”, joita saimme nähdä suomalaiskaupunkien kaduilla minunkin lapsuudessa ja nuoruudessa kun punaliput liehuen edistettiin rauhaa. Iskulauseet ainakin ovat yhä samat kuin 80-luvulla – ja taitaa aatekin olla syvän punainen.

Marko

1. https://www.rauhanpuolustajat.org/events/mielenilmaus-bold-quest-sotaharjoitusta-vastaan-rovaniemi/ 

2. https://twitter.com/peacereportnow/status/1124757530725560322 

3. https://www.rauhanpuolustajat.org/ukrainan-aarioikeisto-ja-suomi/ 

4. http://paulocanning.blogspot.com/2015/08/the-fascists-in-russias-hybrid-army.html 

Huomio: Ukrainalaisen äärioikeiston tarkastelu ja sen yhteistyökuviot ansaitsevat myös kriittistä tarkastelua, samalla on myös hyvä pitää mielessä se, että näiden ukrainalaisten nationalististen (äärioikeistolaisten) liikkeiden poliittinen voima on lopulta hyvin marginaalinen, mikä nähtiin viimeksi Ukrainan presidentinvaaleissa, joissa toiselle kierrokselle selvisi kaksi läntisen yhteistyön nimeen vannomaa ehdokasta, Ukrainan tämän hetkinen presidentti Petro Poroshenko ja vaalit lopulta voittanut Volodymyr Zelenskyi äärioikeiston ehdokkaiden jäädessä marginaaliin, jonne ne kuuluvatkin.