Saattue Murmanskiin ”punalippujen” varjossa

 

Oman ikäluokkani miehille (ja miksei naisillekin) nimi Saattue Murmanskiin tuo todennäköisesti mieleen Alistair MacLeanin samannimisen, omiin sotakokemuksiin pohjautuvan, teoksen. Janus Putkosen organisoimalla – samannimisellä – saattuematkalla arktiseen Murmanskin kaupunkiin ei ole mitään tekemistä hyisen arktisen meren ja sankaruuden kanssa, joka MacLeanin teoksesta tulee ensinnä mieleen. Putkosen saattue on automatka menneeseen, se on julkeaa teatteria, josta kylmän sodan aikaan itsensä Neuvostoliitolle myyneet punalippujen heiluttelijat olisivat ylpeitä.

Aiemmin syksyllä, lokakuussa, Fennomatkat järjesti Kosti Heiskasen vetämänä eräänlaisen ”seikkailuretken” Pietariin. Retken riemuisinta antia sivustaseuraajille olivat siihen liittyvät jälkiselvitykset syytöksineen, joissa Janus Putkonen ja Kosti Heiskanen syyttivät toisiaan vilpillisyydestä, valehtelusta ja varastamisesta sun muusta. Jos Fennomatkojen Pietarin reissu oli surkuhupaisa näytelmä ”paluusta rapistuvaan Neuvostoliittoon”, on Putkosen suomalaisille ”patriooteille” – (kuten hän matkalle osallistujia kutsuu) – 2.–4. joulukuuta 2022 järjestämä ”Saattue Murmanskiin” niminen tapahtuma harhainen ”paluu gulagien valtakuntaan”. Kyse ei todellakaan ole mistään nostalgisesta tripistä menneisyyteen, vaan julkeasta teatterista, jossa menneisyys on kaupan ja historiaa vääristellään jopa siinä määrin, että talvisodan aloittajasta kerrotaan nykyvenäläisen historiankirjoituksen mukaista tarinaa.

”Koloradolipun” sanoma: Национально-Освободительное Движение – Kansallinen vapautusliike. 

Janus Putkosen viesti isännille ”Olen suomalainen separatisti” –

Venäjällä onkin viisasta ilmaista harjoittavansa separatismia maan rajojen ulkopuolella. Kas kun separatismi Venäjällä on laissa kiellettyä, paradoksihan tässä on sitten se, että Venäjä tukee hyvin aktiivisesti muissa maissa toimivia separatistisia liikkeitä tai operaattoreidensa avustuksella pystyttää vastaavia liikkeitä, joita se Venäjä voi hyödyntää omissa operaatioissaan. Tällaisina projekteina voidaan pitää Aleksandr Duginin kehittelemiä Evraziyskiy soyuz molodezhi (ESM) sekä Mezhdunarodnoe evraziyskoe dvizhenie’n (MED) -liikkeitä, joista kumpikin oli ehtinyt luoda vuosien ajan verkostoja Ukrainaan ja joiden leireille osallistuneista henkilöistä muutama nousi aktiiviseen rooliin keväällä ja kesällä 2014 Venäjän masinoidessa kaaoksen kautta sodaksi edenneen konfliktin Ukrainan itäosiin. (1)

Saatamme naureskella Putkosen ja hänen hengenheimolaistensa touhuille, sille kuinka mielenosoituksiin osallistuu kourallinen ihmisiä ja joiden toiminta herättää lähinnä myötähäpeän tuntua, mutta käytännöntasolla tämä ei eroa juurikaan siitä, millaista ruohonjuuritason liikehdintää Venäjän Ukrainaan organisoimat ryhmät (solut – kenties kyse on enemmän soluista kuin ryhmistä vrt. terroristisolut) saivat aikaan vuosituhannen alkupuolesta lähtien aina kevättalveen 2014 saakka, jolloin Venäjä aloitti Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen operaation.

Ukrainan valtiollista yhtenäisyyttä vastustaneet Andrei Purgin ja Oleg Frolov sekä Oleksandr Tsurkan perustivat kesällä 2005 “Donetskaya Respublika” eli ”Donetskin kansantasavalta” -liikkeen, jokainen kolmikosta kiersi myös vuosien ajan Venäjällä järjestetyillä MED-liikkeen leireillä harjoittelemassa ”separatistista toimintaa”, johon kuului ammunnan harjoittelua ja erilaisten aseiden käsittelyn opettelua. Harmittomana pidetty kolmikko järjesti myös erilaisia mielenosoituksia Donetskissa vuosien ajan. Mielenosoituksiin osallistui tavanomaisesti kourallinen ihmisiä – tuskin kukaan piti heitä kovinkaan suurena uhkana ennen kevättä 2014.

Suomi on yhteiskuntana vakaampi mitä Ukraina oli itsenäisyytensä ensimmäiset vuosikymmenet, Ukrainassakin kansa yritti vaikuttaa äänestämisen ohella etenkin mieleltään osoittamalla useita kertoja. Oranssin vallankumouksen tulokset Venäjän onnistui lopulta korruptoimiensa poliitikkojen, oligarkkien ja muiden merkkihenkilöiden avulla vesittää, mutta sen ei onnistunut nujertaa ukrainalaisten tahtoa, Euromaidanin myötä kansa nousi vastustamaan entistä itsevaltaisemmaksi käyvää johtajaa – Putinille lojaalia Viktor Janukovitšia. Venäjän vastaiskun myötä Ukrainaan luodut solut, organisaatiot ja verkostot aloittivat toimintansa. Tämän Venäjä esitteli maailmalle ”separatismina”. Samaa kategoriaa on Janus Putkosen ”suomalainen separatismi”. Nähdäkseni Putkosen perustama Fennomaa ei juurikaan eroa Purginin ja hänen tovereidensa Donetskaya Respublika-luomuksesta. Kun vähän pintaa kaivaa, niin samaa paskaa sieltä alta löytyy!

Putkosen organisoima Saattue Murmanskiin näyttää vetäneen puoleensa ainakin joitain Rapsodia Suomi-verkkosivuston suomalaisaktiiveja. (2) Rapsodia Suomi-verkkosivuston taustalla on ”Jussi-Pekka Samuel” eli Jussi-Pekka Saarela-niminen henkilö, joka julkaisee säännöllisesti myös kristillisen TV7-kanavan materiaalia sosiaalisessa mediassa. TV7-kanavaa pidetään eräänä New Apostolic Reformation eli NAR ja World of Faith eli WoF -liikkeiden pää-äänenkannattajana Suomessa. NAR eli uuskarismaattisuus on voinut tulla osalle suomalaisia tutummaksi Donald Trumpin presidenttikaudella hänen hengellisen neuvonantajansa Paula Whiten esiintymisten ja toiminnan myötä.

Perinteiseen tapaan tällaiset vierailut pitävät sisällään julistuksia sekä vierailuita merkittäviksi luonnehdittavilla paikoilla – haluan painottaa sitä, että näiden julistusten ja erilaisten muistioiden avulla vierailun (tapaamisen) luonne pyritään muokkaamaan todellista virallisemmaksi. Niiden yhteydessä käytetään myös hyvin virallisia termejä ja allekirjoitetaan sopimuksia, joilla esitetään olevan jokin virallinen status. Saattue Murmanskiin yhteydessä tehtiin näin, ja samalla kuljettiin sitä polkua eteenpäin, jonka Johan Bäckman on vuosia sitten viitoittanut ja jota myöten Janus Putkonenkin on jo vuosien ajan kulkenut työskennellessään Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Eihän tällainen toiminta ole muuta kuin neuvostoperinteen jatkoa kaikessa kliseisyydessään. 

”Ystävyyden ja rauhan memorandum” – sanoja vailla todellista merkitystä. 

Putkonen kuvaili Venäjää sanakääntein, jotka ovat kuin toisesta maailmasta, tavatessaan Murmanskin alueduuman edustajan Maksim Ivanovin (Yhtenäinen Venäjä) ja luovuttaessaan hänelle ”Ystävyyden ja rauhan memorandumin” –

”Se on fakta, että kuluneen 30 vuoden aikana venäläiset tai Venäjän valtio eivät ole kertaakaan aiheuttaneet uhkaa Suomelle, suomalaisille tai kansallisille intresseillemme. – Venäjä ei ole tehnyt mitään väärää”. (3)

Putkosen puhe oli kömpelö, viimeiset vuosikymmenet on täytynyt kulkea laput silmillä, mikäli puheen nielee sellaisenaan. Isäntiä se varmasti miellytti, koska Venäjä esiintyi siinä uhrina aivan samalla tapaa kuin valtiollinen propaganda esittää Venäjän uhrina. Putkonen toistaa venäläistä tarinaa, sitä, jota hän on jo vuosien ajan toistanut eri viestimissä.

Sama ”uhritarina” toistuu Putkosen kirjoituksissa ennen saattueen starttia, sama välittyy sosiaalisen median viesteistä kuin myös Rapsodia.infon Tokentubessa julkaisemalla videolla (Saattue Murmanskiin 2.-4.12.2022 - kooste video). Saattueeseenkin osallistuneen Eveliina Riikolan juontamassa julkaisussa Venäjä ja etenkin venäläiset ovat uhreja, Suomessa on hirveä hallitus, suomalainen media julkaisee propagandaa Venäjästä, ja tämä kaikki höystettiin rauhan ja jumalan sanalla. (3)

Saattue Murmanskiin toimi myös Putkosen elämäkerrallisen teoksen ”Patriootin päiväkirja” julkaisutilaisuutena. Oma asiansa on se, kuka kyseisen teoksen haluaa ostaa kalliiseen hintaan. Nimittäin, epäilen, että teoksen kirjoittaja on tarkastellut itsensä ohella myös valtiota, jolle hän on vuosien ajan työskennellyt, vähemmän objektiivisesti. Enpä usko, että tällaisella teoksella on suurtakaan arvoa – januskasvoinen propagandisti.

Mitäpä tällaiset matkat olisivat ilman vierailuja muistamassa isännän uhrauksia toisessa maailmasodassa? Eivät mitään ja sitä saattueeseen osallistujille näytettiin myös tarjottavan. En edes ryhdy miettimään sitä, kuinka yksipuolisen kuvan isännät välittivät toisen maailmansodan tapahtumista näillä vierailuilla. Mitä kerrottiin vierailtaessa Murmanskin vanhan hautausmaan muistomerkillä (kuva alla) tai kun vierailtiin Suuren isänmaallisen sodan Neuvostoliiton arktiset puolustajat -muistomerkillä? Muistivatko isännät kertoa sen, kuinka merkittävässä roolissa Yhdysvaltojen Lend-Lease-ohjelma oli siinä, että puna-armeijan onnistui lopulta kukistaa saksalaiset liittolaisineen. Putkonen ilmaisee asian UMV-lehdessä varsin monitulkinnaisella tapaa, kun ei haluta (voida) todeta sitä, että Yhdysvaltoja oli pääosin avusta kiittäminen:

”On kulunut 80 vuotta siitä, kun venäläisiä lähestyttiin auttamalla ja varustamalla Neuvostoliittoa lännen hyökkäyksiä vastaan. Kuuluisat laivasaattueet lännestä Murmanskiin toivat kaivattua helpotusta ja apua maailmansodan keskellä”. (4)

Mikäli propagandasotureiden tulevat julkaisut antavat aihetta, palaan Saattue Murmanskin pariin. 

Marko 

Lähteet (huom. lähteet 2–4 kuvakaappauksena, kyseisten sivujen disinformatiivisen luonteen vuoksi):

1. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html 

Taustoitukseen olen käyttänyt myös Janus Putkosen telegram-tiliä, blogikirjoitustani Ukrainan sodan taustaa – havaintoja Venäjän vaikutustyöstä Ukrainassa sekä kirjoitustani Rapsodia.fi-sivusta lähteineen.