Venäjän tie hyökkäyssotaan –

 

jota ennen länsi oli myynyt Ukrainan

Vuosi sitten vuorokausi oli juuri vaihtunut, elettiin 24. helmikuuta ensimmäisiä hetkiä, jolloin julkaisin blogin Kremlin propagandaoperaattoreita miehitetyssä Itä-Ukrainassa, joka alkoi:

”Venäjän propagandakoneisto on julkaissut viimeisimpien vuorokausien kuluessa miehitetyn Itä-Ukrainan alueelta lukuisia omaa narratiivia tukevia propagandavideoita, joiden tarkoituksena on toimia ”todisteena” ukrainalaisprovokaattoreiden tai -sabotöörien suorittamista hyökkäyksistä.” (1)

Oletin tuolloin, että tämä propagandan ja disinformaation täyttämä vaihe kestäisi päivistä jopa viikkoihin, kunnes Venäjä aloittaisi operaation seuraavan vaiheen eli hyökkäyssodan toisen vaiheen (huom. ensimmäisen vaiheen voi katsoa päättyneen helmi-maaliskuussa 2015 Debaltseven taisteluiden päätyttyä). Venäjällä oli eri toimijoiden – propagandisteista Vladimir Putiniin – taholta alustanut tätä vaihetta jo pidemmän aikaa. Kuinka väärässä olinkaan, muutamaa tuntia myöhemmin aamuviiden jälkeen maailma muuttui peruuttamattomasti. Ilmahälytyssireenit soivat kautta Ukrainan, venäläiskolonnien aloittaessa etenemisen syvemmälle Ukrainaan.

Vuonna 2014 alkaneessa sodassa kaatuneita, Tšernivtsi – Ukraina 2018.

Helmikuun 24. päivä eri viestimet täyttyivät otsikoista ”Venäjä on aloittanut hyökkäyksen Ukrainaan” – sanat muokkasivat todellisuutta, häivyttivät sen tosiasian, että Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan jo vuosia sitten. Ensin anastaessaan sotilasoperaatiolla Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014 ja myöhemmin samana keväänä kylväessään sodan Ukrainan itäisiin osiin, josta lähtien Ukrainassa oli käyty sotaa, jossa oli menehtynyt joulukuun 2021 loppuun mennessä YK:n julkaiseman arvion mukaan yli 14 000 sotilasta ja siviiliä. (2) Tässä kohdin on syytä huomauttaa se, ettei Venäjä ollut julkaissut tappioitaan Ukrainan sodassa (helmikuun 2014 ja joulukuun 2021 välillä). Tänä aikana Venäjältä oli osallistunut vapaaehtoisjoukkojen ohella sotatoimiin Ukrainassa joukkoja asevoimista ja turvallisuuspalvelun sekä sisäisen turvallisuuden joukoista, että sellaisista palkkasotilasorganisaatioista, joilla oli tiivis yhteys Venäjän valtiollisiin organisaatioihin. Kansalaisjärjestöt Venäjällä ovat arvioineet Venäjän kokonaistappioiden nousseen Ukrainan sodassa joulukuun 2021 loppuun mennessä tuhansista jopa kymmeniin tuhansiin.

Minusta on naiivia ajatella, että Venäjän hyökkäys vuosi sitten olisi ollut täydellinen yllätys, kun niitä ennusmerkkejä oli ilmassa jo niin paljon. Niitä oli kertynyt vuosien ajalta koventuneen sanankäytön myötä. Maailman olisi ollut syytä herätä todellisuuteen viimeistään tammikuussa 2021 RT:n päätoimittajan Margarita Simonjanin vieraillessa miehitetyssä Donetskissa. Hänen ”integraatiofoorumissa” pitämänsä puheen keskeisin ajatus oli Donbas on Venäjää. Puheessa toistui voimakkaana sama narratiivi kuin Krimin niemimaan anneksoinnin yhteydessä, jolloin venäläispropaganda toisti hokemaa – Krim on Venäjää! Jokaisen Venäjä-tuntijan olisi pitänyt ymmärtää sanojen merkitys ja huomioida se, missä ne lausuttiin. Hiljaisuus…

Hiljaisuus oli lähes yhtä rikkumaton Vladimir Putinin, historiaa vääristelleen ja yksipuolisesti tulkitun, esseen julkaisun jälkeen. Historioitsija Johannes Remy tarkasteli kirjoituksessaan ”Vladimir Putinin Ukrainaa ja sen historiaa käsittelevän artikkelin heikkoudet” Putinin kirjoittamaa artikkelia päättäen kirjoituksensa väkevästi:

”Yleisvaikutelmaksi artikkelista jää, että ukrainalaiset ja venäläiset ovat kirjoittajan mielestä yksi kansa riippumatta siitä, mitä ukrainalaiset asiasta ajattelevat. Toinen voimakas vaikutelma on kirjoittajan kyvyttömyys arvioida kriittisesti Venäjän politiikkaa Ukrainassa sekä menneisyydessä että nyt. Olisiko sillä jotain tekemistä sen kanssa, että monet ukrainalaiset kokevat Venäjän vihollisekseen?” (3)

Historioitsija ilmaisee asiansa harkiten mutta selkeästi, kun Putinin artikkelista huokui kyvyttömyys arvioida omia ja Venäjän toimia kriittisesti, niin olisiko tämän pitänyt kertoa meille jotain ja – mikä tärkeintä – olisiko meidän pitänyt tehdä jotain enemmän? Putin kirjoitti (julkaisi) artikkelinsa kesällä 2021 aikaa suurhyökkäyksen alkuun oli vielä runsaasti. Vaikka olimme uinuneet vuosia, aikaa vastatoimille olisi ollut jonkin verran. Vähintäänkin meidän olisi pitänyt aloittaa valmistautuminen pahimman varalle ja ryhtyä varustamaan Ukrainaa jo tuolloin. Vaan olisiko tämä pitänyt tehdä vieläkin varhaisemmassa vaiheessa? Kyllä olisi!

Ranskalaisdokumentissa ”Putinin pitkä tie sotaan” haastatellaan Saksan Venäjän-suurlähettiläs Rüdiger von Fritschiä, joka toteaa –

”Saksan lähetystön sotilasattasea, joka oli huippuammattilainen, oli käynyt avustajineen Venäjän ja Ukrainan rajalla. Hän oli nähnyt siellä kokonaisen kolonnan tunnuksettomia panssarivaunuja ja panssariajoneuvoja. Ne ajoivat Venäjälle Ukrainan alueelta, jonka Venäjä oli käytännössä miehittänyt”. (4)

Tämä tapahtui kevätkesällä 2014 eli sodan ensimmäisinä kuukausina, kyseinen sotilasattasea oli kuvannut tapahtuman (von Fritsch oli luonnollisesti nähnyt kuvat). Tapahtunut tuotiin julki venäläisille Normandian maihinnousun muistojuhlassa kesäkuussa 2014. Voimme siis rehellisesti todeta, että tuolloin saksalaisille on täytynyt käydä selväksi se, että Venäjä on sodan osapuoli Itä-Ukrainassa, että Venäjä sotii Ukrainassa. Hiljaisuus jatkui…

Lännelle annettiin lukuisia mahdollisuuksia toimia, tukea Ukrainaa nähtyä merkittävästi enemmän, useitten syitten takia niin ei tehty. Merkittävään rooliin nousi luonnollisesti Barack Obaman hallinnon päätös kieltäytyä toimittamasta Ukrainalle tappavaa aseistusta. Sen ohella, että se heikensi Ukrainan varustautumista ja tuotti tappioita sotatoimialueella, niin uskoisin sillä olleen vaikutuksensa myös siihen, kuinka ja miten eurooppalaiset valtiot tukivat Ukrainaa.

Donald Trumpin nimitettyä Kurt Volkerin Ukrainan erityislähettilääksi, tämä oli erittäin harmistunut Saksan ja Ranskan toiminnasta. Volker tapasi tehtävässään ensitöikseen ukrainalaisia, vieraillen tämän jälkeen sotatoimialueella Donbasissa –

”Sen jälkeen tapasin ranskalaisia ja saksalaisia, ja kysyin heidän kantaansa siihen, miksi mikään ei ollut edennyt. He syyttelivät Ukrainaa siitä, että se ei ollut tehnyt erinäisiä asioita, eivätkä juurikaan paheksuneet Venäjää siitä, kuinka se oli jättänyt panematta täytäntöön Minskin sopimukset”. (5)

Volkerin havainto käy yksiin niin monen muunkin havaintojen kanssa, etenkin Saksa ja Ranska (mutta myös moni muu maa) kohteli Ukrainaa aivan eri standardein kuin Venäjää. Venäjän toimia katsottiin läpisormien niin Ukrainassa kuin myös Syyriassa, ja myöhemmin monella muullakin konflikti- ja sotatoimialueella. Venäjän asevoimat oli syyllistynyt sotarikoksiin Syyriassa, Venäjä valtiona tuki sotarikoksiin syyllistynyttä Bašar al-Assadin hallintoa. Ilman Venäjän voimakasta tukea al-Assadin hallinto olisi todennäköisesti kaatunut jo vuosia sitten. Aivan kuten läntinen yhteisö on vältellen ja vähätellen käynyt keskustelua Venäjän harjoittamista julmuuksista Syyriassa, yhtä välttelevää keskustelu on ollut Venäjän tiliin laitettavista julmuuksista Ukrainalta miehitetyillä alueilla (ts. Krim ja Donbas, ajalta ennen helmikuuta 2022).

Valitettavasti länsi petasi Venäjälle tien offensiiviin helmikuussa 2022. Se ei ottanut kuuleviin korviinsa Garri Kasparovin varoittavia sanoja –

”Länsimailla oli nykyistä enemmän vaikutusvaltaa Putinin ensimmäisen presidenttikauden alussa, jolloin hän vielä kokeili, mistä kaikesta voi selvitä ilman sanktioita. Kuin kuka hyvänsä itsevaltiaaksi syntynyt, Putin kunnioittaa ainoastaan voimaa. Hän ottaa askeleen, katselee ympärilleen, nuuhkii ilmaa, ja jos kielteisiä seurauksia ei ilmaannu, hän ottaa seuraavan askeleen. Jokaisen askeleen jälkeen hän saa lisää itseluottamusta ja häntä on vaikeampi pysäyttää. Diplomaattien ja ulkoministerien vaimeat huolenilmaisut käyvät Putinin kaltaiselle ihmiselle vihreästä valosta. Hänen tulkitsemanaan sen kaltainen jaarittelu on täysin merkityksetöntä”. (6)

Emmekö me juuri toimineen näin, ja vieläpä monen monta kertaa? Meidän ei tarvinnut sanoa Putinille ”Ota jos haluat”, koska tekomme ja elekielemme puhuivat sen puolesta, että olemme heikkoja ja kykenemättömiä puolustamaan arvojamme ja demokratiaa. Tätä korosti Obaman hallinnon kyvyttömyys toimia Syyriassa sen jälkeen, kun Bašar al-Assadin hallinto toistuvasti, Venäjän tuella, oli käyttänyt kemiallisia aseita kansalaisiaan vastaan ja oli toistuvasti syyllistynyt sotarikoksiin. Ne olivat signaaleja Putinille, merkkejä, joiden perusteella hän uskoi voivansa ryöstää loputkin Ukrainasta.

 

Venäjän sota Ukrainassa eskaloituu

Venäjän laajan (usean rintaman) offensiivin ei pitänyt olla kenellekään yllätys. Aivan eri asia on se, oliko hyökkäys millään mittarilla järkevä (tai oliko se länsimaittain ajateltuna looginen), mutta yllätys se ei missään nimessä ollut. Merkit vuoden 2021 alkupuolelta lähtien kertoivat karua kieltään siitä, että Venäjällä oli hylätty kaikki mahdolliset neuvottelut Volodymyr Zelenskyin hallinnon kanssa. Kuherruskuukausi, jos sellaista oli ollutkaan, oli takana myrskyisä tulevaisuus edessä. Oma epäilykseni on, että laaja offensiivi olisi tullut jo aiemmin, mutta Kremlin pelikirjaa sekoitti epävakaa tilanne Valko-Venäjällä elokuun 2020 presidentinvaalien jälkeen, joiden tulosta Aljaksandr Lukašenka ei kunnioittanut. Lukašenkan varastettua vaalit, kansa lähti kaduille osoittamaan mieltään ja kansa pysyi kadulla hallinnon väkivallasta huolimatta lähes vuodenpäivät aina kesän 2021 loppuun saakka. Lukašenkan rikollisen hallinnon saatua tilanteen jonkinasteiseen hallintaan Valko-Venäjällä, saattoi Venäjä luottaa siihen, että Valko-Venäjän alue oli hyödynnettävissä offensiivissa Ukrainaan, että Valko-Venäjältä käsin oli mahdollista koettaa yllättävää iskua Kiovaan ja pääkaupungin kukistamisen myötä saada Ukraina antautumaan nopealla tahdilla. Venäjän suunnitelmassa oli liian monta jos-sanaa mutta niiden ohella se perustui suodatettuun informaatioon, ehkäpä informaatio oli suodattunut sellaiseksi, jota Putin halusi kuulla ja näin se vääristyi sellaiseksi, ettei se enää vastannut todellisuutta. Laadittiinko vääristyneen tiedustelutiedon pohjalta mielipuolinen suunnitelma ”erikoisoperaatiosta”, jolla Ukraina kukistuisi muutamassa päivässä. Entä ruokkiko mielipuolisia suunnitelmia Krimin niemimaan valtauksen helppous (jolloin jäi huomiotta kokonaisuuteen vaikuttaneet tekijät) tai länsimaiden kyvyttömyys toimia määrätietoisesti Venäjän suhteen, mikä heijasteli myös Ukrainan kykyyn käydä sotaa idässä – käytännössä Ukraina joutui käymään sotaansa vuosien ajan vähintäänkin toinen käsi selän taa sidottuna.

Olen seurannut Ukrainassa käytyä sotaa sen ensihetkistä lähtien. Venäjän helmi-maaliskuussa 2014 suorittama Krimin niemimaan miehitys ja sitä Ukrainan etelä- ja itäosissa seuranneet Venäjän operaattorien toimet olivat askel laajempien sotatoimien alulle. Huhtikuun 12. 2014 venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin komentamat joukot aloittivat operaation Slovjanskin ja Kramatorskin alueella, jota seurasi varsinaisten sotatoimien alkaminen. Kun peilasin vuoden 2021 tapahtumia Itä-Ukrainan sotatoimialueella kevääseen ja kesään 2014, ilmassa näkyivät merkit Venäjän asenteen muuttumisesta. Sota idässä oli ollut vuosien ajan asemasotaa, jossa nähtiin toisinaan lyhyitä (mutta intensiivisiä) yhteenottoja, mutta vuoden 2016 jälkeen Venäjänkään taholta ei ollut pyritty merkittäviin läpimurtoihin.

Vuoden 2021 kevättalven ja kevään kuluessa Venäjän joukkojen (jotka koostuivat 1. ja 2. armeijakunnan joukoista, palkkasotilaista sekä Venäjän asevoimien ja turvallisuusorganisaatioiden joukoista) toiminta alkoi muuttua aiempia vuosia aggressiivisemmaksi. Tykistöä ja raskaita kranaatinheittimiä alettiin käyttää päivittäin, vuosien tauon jälkeen etulinjaan ilmestyivät taistelupanssarivaunut, joilla myös tulitettiin kohteita Ukrainan kontrollissa olevilla alueilla. Venäjä alkoi tulittaa säännöllisesti suojeltuja siviilikohteita Ukrainan kontrolloimilla alueilla, näiden kohteiden joukossa oli Krasnohorivkan keskussairaala, jota tulitettiin 120 mm kranaatinheittimillä illalla 4. toukokuuta, venäläiset tulittivat myös kouluja ja päiväkoteja entistä useammin. Kevään ja kesän 2021 kuluessa Venäjän lisääntyvät aggressiot kohdistuivat myös HALO Trustin miinanraivaajiin kuin myös ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoihin – myöhemmin saman vuoden aikana ETYJ:n tarkkailijoiden työ kävi osassa miehitettyjä alueita mahdottomaksi väkivallan uhan, pelottelun sekä muiden toimien tähden. Se, etteivät länsimaat reagoineet Venäjän näinkään räikeisiin rikkeisiin, näyttäytyi Putinin silmissä heikkoutena – kyvyttömyytenä toimia uhan edessä.

Samaan aikaan jännityksen nousun kanssa Venäjä jatkoi joukkojen siirtoja Ukrainan rajoille. Kiinnitämme usein huomiota loppuvuonna 2021 alkaneisiin, mittaviin, joukkojensiirtoihin Venäjän keski- ja itäosista Ukrainan vastaisille rajoille. Tällöin meiltä jää kuitenkin huomiotta se, että Venäjä aloitti joukkojen ja etenkin kaluston siirrot jo kevättalvella 2021, ensin Krimin niemimaalle ja Rostovin alueelle ja myöhemmin Voronežin sekä Belgorodin alueille. Todellisuudessa Venäjän varautuminen ja varustautuminen oli merkittävästi pidempi prosessi kuin vain pari-kolme kuukautta joulukuusta 2021 helmikuuhun 2022. Kirjoitin kesäkuun 2021 lopulla blogin, jossa tarkastelin Venäjän joukkojensiirtoja keväällä 2021 ja etenkin sitä, kuinka kesäkuussa (Venäjän päinvastaisista puheista huolimatta) kalustoa oli edelleen runsaasti niillä alueilla, joille sitä oli kevättalven kuluessa siirretty.

Sama oli havaittavissa myös syksyllä Zapad-2021-sotaharjoituksen jälkeen Venäjän jätettyä huomattavan määrän kalustoa Ukrainan vastaiselle rajaseudulle pohjoisesta Valko-Venäjän rajantuntumasta etelään miehitetylle Krimin niemimaalle saakka. Tuolloin alkoivat täyttyä harjoitusalueet länsi-Venäjällä Brjanskin ja Kurskin alueilta etelään.

Lännen vastaus Venäjän eskalaatiouhkaa lisääviin toimiin olivat neuvottelut, jatkuvien neuvotteluiden kierre sen sijaan, että viimeiset kuukaudet ennen vääjäämätöntä olisi käytetty myös Ukrainan varustamiseen – mikä alkoi aivan liian myöhään helmikuussa 2022, vain päiviä ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua. (Huom. varustaminen ei olisi sulkenut pois neuvotteluita, nyt vain ensin mainittuun ryhdyttiin aivan liian myöhään – miksi? Eskalaatiouhan vuoksiko?)

Venäjän joukkojensiirron viimeisin vaihe alkoi joulukuun 2021 ja tammikuun 2022 kuluessa, ennen Valko-Venäjällä järjestettyä Union Resolve-2022-sotaharjoitusta. Noina viikkoina junat idästä ja Kaukoidästä siirsivät kalustoa, materiaalia ja entistä enemmän miehiä Ukrainan vastaisille rajoille. Arpa oli heitetty! sodan laajeneminen oli enää ajankysymys.

Helmikuun 21. päivä (v. 2022) Venäjä tunnusti miehittämiensä Itä-Ukrainan alueiden ”itsenäisyyden”. (7) Helmikuun 21. ja 22. päivän välisenä yönä Venäjän asevoimien yksiköt ylittivät näkyvästi Venäjän ja Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden (Venäjän kontrolloiman) rajaseudun – ennen aamua ensimmäiset Venäjän asevoimien yksiköt olivat näkyvästi Donetskissa. Tässä on juuri huomioitavaa toimien näkyvyys, aiemmin Venäjä lähetti yksikkönsä tunnuksettomina ja huomaamattomasti Itä-Ukrainan miehitetyille alueille, nyt toiminta oli näkyvää joukkojen edetessä kolonnissa rajalta kohti Donetskia sekä Luhanskia.

Mutta jo päiviä aiemmin sotatoimet Ukrainan itäosissa olivat nousseet jälleen uudelle tasolle. Helmikuun 17. päivä venäläisjoukot tulittivat Stanytsia Luhanskan pikkukaupunkia miehitetyn Itä-Ukrainan alueelta. Kaupungin alueelle osui tuli-iskuissa kymmeniä tykistökranaatteja, joista yksi osui Kindergarten №21 ”Каzkаn” ulkoseinään, toisen osuessa päiväkodin pihamaalle.

Helmikuun 18. päivä klo. 10:25 venäläiset tulittivat Vrubivkan taajamaa. Tulituksessa 122 millin tykistökranaatti osui peruskoulun pihamaalle oppituntien ollessa käynnissä. Osumahetkellä koulussa oli henkilökunnan lisäksi paikalla kymmeniä koululaisia. Tykkituli vaurioitti myös useita asuinrakennuksia sekä kaasunjakeluverkkoa. Sama toistui Popasnan eteläpuolella, jossa Novozvanivkan kylää tulitettiin 152 millin kenttätykeillä, asuintalojen vaurioitumisen ohella kylä jäi tulituksen jälkeen ilman sähköä, puolenkymmenellä muulla paikkakunnalla Ukrainan itäosissa rintamalinjan tuntumassa.

Kyse ei ollut enää muutamista tykistöllä ja kranaatinheittimillä suoritetuista tuli-iskuista, vaan pidempikestoisesta tulittamisesta, joka kohdistui lukuisiin paikkakuntiin rintamalinjalla. Samalla näiden ns. tulitaukorikkomusten määrä nousi kymmenistä satoihin vuorokaudessa, viimeisinä päivinä ennen Venäjän 24. helmikuuta alkanutta laajaa hyökkäyssotaa sen joukot tulittivat ukrainalaisten asemia ja kohteita Ukrainan kontrolloimilla alueilla kaikilla käytössä olevillaan asejärjestelmillä (pois lukien raketinheittimet). Miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin alueille sijoitetut joukot muodostivat 1. armeijakunnan (Donetskin alue) ja 2. armeijakunnan (Luhanskin alue). Kumpikin armeijakunnista oli jo tuolloin alisteinen Venäjän asevoimille. Ennen 24. helmikuuta 2022 Venäjän Ukrainan sotatoimien esikunta sijaitsi Eteläisen sotilaspiirin alueella, Novotšerkasskissa. *

Venäjän laajan offensiivin alku oli enää ajankysymys, koska päiviä aiemmin (10.-11. helmikuuta) Venäjä oli ryhtynyt keskittämään joukkojaan hyökkäyksen lähtöalueille Ukrainan vastaisen rajan tuntumaan, Belgorodin alueella Venäjä on siirtänyt alle 15 kilometrin päähän Ukrainan vastaisesta rajasta. Aluetta halkova E105-pikatie olikin yksi reiteistä, jota myöten venäläiset yrittivät edetä kohti Harkovaa. Juuri tällä rintamalohkolla Venäjän offensiiviin osallistui myös Petsamon alueelle sijoitettu 200. moottoroitu jalkaväkiprikaati, joka menetti vahvuudestaan huomattavan osan offensiivin ensimmäisinä päivinä ja viikkoina raskaissa taisteluissa Harkovan pohjoispuolisilla alueilla. (8)

Tuhoutuneen venäläisen taistelupanssarivaunun tykkitorni, Harkovan alue, Ukraina.

Vuosi sitten 24. helmikuuta 2022 maailma totisesti muuttui, mutta kiitos Ukrainan ja ukrainalaisten urhean vastarinnan ja taistelun, ja heidän Venäjälle ja venäläisille aiheuttamien mittavien tappioiden myötä tänään päivänsarastus on toiveikkaampi kuin vuosi sitten. Venäjän laajan offensiivin ja sodan brutaaliuden myötä meille on viimeistään paljastunut lukuisten Venäjä-asiantuntijoiden kyvyttömyys ymmärtää Venäjää ja totalitaarisen valtion toimintamekanismeja. Nämä asiantuntijat ja poliitikot ovat ohjanneet meitä kaikkia harhaan vuosien (tai vuosikymmenten) ajan maalaillessaan kuvaa Venäjästä, jota ei ollut olemassakaan muualla kuin heidän kuvitelmissa. Kiitos Ukraina ja ukrainalaiset!

 

Слава Україні!

 

Marko Enqvist

 

Lähteet:

1. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/02/kremlin-propagandaoperaattoreita.html 

2. Conflict-related civilian casualties in Ukraine.

3. https://www.johannesremy.com/blogi/2021/07/19/38712 

4. https://areena.yle.fi/1-63493765  (Rüdiger von Fritschin kommentti ajassa 19:18 eteenpäin).

5. https://areena.yle.fi/1-63493765  (Kurt Volkerin kommentti ajassa 32:50 eteenpäin).

6. Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset, s. 39.

7. https://www.verkkouutiset.fi/a/vladimir-putin-tunnustaa-luhanskin-ja-donetskin/#194c9420

8. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009273222.html 

*: Venäjä siirsi keväällä joukkojaan Ukrainalta miehitetyille alueille – .

**: Venäjän miehitysarmeija Itä-Ukrainassa, ennen 24. helmikuuta 2022.

Kuvat Tšernivtsistä ja Helsingistä, Marko Enqvist.

Tuemme Ukrainaa: Support Ukraine, helmikuu 2022 – Helsinki.

#StandWithUkraine 

Rauhanpuolustajat – työtä ”rauhanohjusten” puolesta vuodesta 1949

 

Huomenna, helmikuun 24. päivä tulee vuosi täyteen Venäjän koko Ukrainaan ulottaman hyökkäyssodan alkamisesta, on siis luonnollista, että erilaiset järjestöt ja organisaatiot muistavat sodan uhreja tuomiten Venäjän brutaalin hyökkäyssodan. Silmissäni kaikkien välittämä viesti ei vain tunnu vilpittömältä, Rauhanpuolustajien sanomasta jää itse asiassa paska maku suuhun – asia sivistymättömästi ilmaisten.

Aseistakieltäytyjäliitto (AKL), Rauhanliitto, Rauhanpuolustajat ja Sadankomitea järjestävät lauantaina 25. helmikuuta Rauha Ukrainaan – Venäjä ulos ja vastuuseen -mielenosoituksen Helsingin ohella Tampereella ja Joensuussa. Helsingin mielenosoituksen päättyessä Tehtaankadulle Venäjän suurlähetystön edustalle.

”Vaadimme Eurooppaan rauhaa. Venäjän on välittömästi lopetettava laiton hyökkäyksensä ja poistuttava Ukrainasta. Venäjä on saatettava vastuuseen YK:n peruskirjan vastaisesta hyökkäyksestään, tekemistään sotarikoksista ja aiheuttamastaan tuhosta. Venäjän kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiakehitystä on tuettava. Haluamme, että Suomi ja maailman valtiot etsivät aktiivisemmin tehokkaita keinoja sodan lopettamiseksi ja rauhan edistämiseksi.

Ukrainan ja muiden sotien uhreja ei saa unohtaa eikä jättää yksin. Muistamme tämän sodan kymmeniätuhansia viattomia uhreja yhteisessä mielenilmauksessa. Tule ja tuo mukanasi laulu- ja huutoäänesi sekä rauhanmerkit!” (1)

Näin sanoin kyseiset järjestöt ja organisaatiot kuvaavat tapahtumaa Facebookissa. Yleviä sanoja, kyllä: allekirjoitettavia sanoja, kyllä mutta valitettavasti ne ovat puhtaan ulkokultaisuuden ohella liki vuosikymmenen myöhässä.

Aseistakieltäytyjäliitosta (AKL), Rauhanliitosta ja Sadankomiteasta kuin myös Rauhanpuolustajista löytyisi kaikista hiukan kaivelemalla haiskahtavaa materiaalia mutta kiinnitän tällä kertaa huomioni Rauhanpuolustajiin, yhdistyksen puheenjohtajana toimii Markku Kangaspuro.

Suomalainen rauhanliike ennen ja nyt – mikään ei ole muuttunut.

Rauhaliike Suomessa kohdisti teränsä viime vuosituhannen puolella pääasiallisesti läntisiä yhteiskuntia vastaan. Yksinkertaistettuna imperialistisen lännen toimet olivat tuomittavia, siinä missä sosialismin nimeen vannovia maita kohdeltiin jopa silkkihansikkain, mikä ei ole ihme kun tutustuu Rauhanpuolustajien taustaan.

Rauhanpuolustajien mukaan järjestön tarkoituksena on toimia ”rauhan, aseistariisunnan, suvaitsevaisuuden, ihmisoikeuksien ja maailmanlaajuisen tasa-arvon puolesta”. Toiminnan aatteellisina lähtökohtina pidetään humanismia, sodan- ja rasisminvastaisuutta sekä kansainvälistä yhteisvastuuta, organisaatiosta on kuitenkin hyvä muistaa sen punainen historia – toukokuussa 1949 perustettu Suomen Rauhanpuolustajat – Fredskämparna i Finland ry kuului Neuvostoliitto-johtoiseen Maailman rauhanneuvostoon, jonka päämaja sijaitsi Helsingissä. SKDL (Suomen Kansan Demokraattinen Liitto) oli puolestaan Rauhanpuolustajien jäsenjärjestö ennen äärivasemmistolaisen puolueen lakkauttamista. 1960-luvulla Rauhanpuolustajat tuki sissiliikkeiden aseellista itsenäisyystaistelua monissa maissa katsoen näiden toiminnan olevan leniniläisen imperialismiteorian oikeuttamaa. On myös hyvä muistaa, että Suomen kommunistisen puolueen oppositiolla, jota 1970-luvun alussa alettiin kutsua taistolaisiksi, oli vankka asema Rauhanpuolustajissa. Liike ei edelleenkään ole tehnyt riittävää pesäeroa menneisyyteen, josta eräänä osoituksena sekin, että puheenjohtajana toimii entinen taistolainen Markku Kangaspuro (Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja).

Mutta miksi näen Rauhanpuolustajat epäuskottavana toimijana, miksi näen suurenluokan hurskasteluna sen rauhanvaateet? Tässä kokonaisuudessa Markku Kangaspuron toistuvat epäonnistumiset Venäjä-tuntijana Ukrainan sodassa ovat loppujen lopuksi vain sivuseikka, vaikka suuren yleisön mieliin on palavasti jäänyt hänen toteamuksensa maaliskuulta 2014: ”Venäjä ei aio liittää Krimiä Venäjään”. (2) Paria viikkoa myöhemmin Venäjä laittomasti liitti miehittämänsä niemimaan itseensä.

Huolimatta Venäjän toteuttamasta Krimin niemimaan miehityksestä ja sodan kylvämisestä Ukrainan itäisiin osiin ei Rauhanpuolustajien taholla suhtauduttu Venäjän rikollisiin toimiin riittävällä vakavuudella kuin vasta vuosi sitten Venäjän aloitettua monen rintaman hyökkäysoffensiivin Ukrainaan. Näiden vuosien kuluessa osa henkilöjäsenistä on jopa hyvinkin aktiivisesti ollut tukemassa Venäjän toimia joko vierailemalla Venäjän miehittämillä alueilla tai osallistumalla aktiivisesti Venäjää tukevan propagandan levittämiseen. Onpa menty jopa niinkin pitkälle, että Rovaniemellä v. 2019 järjestetyn Bold Quest -sotaharjoituksen vastaiseen mielenosoitukseen Rauhanpuolustajien paikallisjärjestö kutsui esiintymään Yhdysvaltalaisen Veteraanit rauhan puolesta -järjestön edustajan Will Griffinin, joka saman vuoden toukokuussa twiittaili Venäjän miehittämältä Krimin niemimaalta seuraavaa:

”Is Crimea occupied by Russia?

I’m in Crimea and everyone we’ve encountered has said they want to be part of Russia. There is no occupation here, only nice people & beautiful landscapes. Haven’t seen a single soldier. We’re here as part of the Global Network delegation for peace”. (3)

Mutta jo ennen Will Griffinin vierailua oli Rauhanpuolustajat ryvettynyt moneen kertaan, ilman, että se pystyi tai halusi puuttua tapahtumiin riittävän tehokkaasti.

Rauhanpuolustajien aktivisti Marjaliisa Siira osallistui suomalaisdelegaation propagandistiselle matkalle Krimin niemimaalle maaliskuussa 2018 – matkan näkyvinä johtajina toimivat matkan aikana ns. vaalitarkkailijana toiminut Johan Bäckman sekä Suomalais-venäläinen yhdistys RuFin silloinen puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnov. Matkalla Siira toimi itsenäisenä ”vaalitarkkailijana” miehitetyn Krimin alueella laittomasti järjestetyissä Venäjän ”presidentinvaaleissa”, matkan jälkeen hän jatkoi propaganda-aineiston levittämistä. Siira painotti osallistuneensa matkalle yksityishenkilönä. Siira on julkaissut myös Venäjän narratiivia tukevia kirjoituksia, käytännössä kyse on propagandan toistosta, jollaiseksi Vastavalkeassa julkaistu kirjoitus ”Venäjä on syyllinen – highly likely” on laskettavissa. (4)

Rauhanpuolustajien hallituksen jäsenistöön kuulunut Stig Lång, vieraili pariin otteeseen suomalaisten toteuttamalla propagandamatkalla miehitetyssä Itä-Ukrainassa. Siitä huolimatta, että matkan organisoinnista ja johtamisesta vastasivat Venäjän operaattoreina toimineet suomalaiset Johan Bäckman ja Janus Putkonen, ja että matka suuntautui Venäjän miehittämille alueille, oli Rauhanpuolustajien reagointi Långin matkoihin olematonta. Matkoilla ei ollut ainakaan välitöntä seurausta hänen hallituspaikkaan Rauhanpuolustajissa. Janus Putkonen työskenteli tuolloin propagandistisessa, venäläisten rahoittamassa, DONi Newsissä miehitetyssä Donetskissa. Stig Lång kuului tuolloin myös propagandistisiin ”Suomi-Novorossija-ystävyysseuraan” ja ”Donetskin kansantasavallan ystävät” -yhdistykseen, joiden eräänä toimintamuotona oli Ukrainan vastaisen propagandan jakaminen.

Rauhanpuolustajien oli jo tuolloin organisaationa vaikea irtisanoutua jäsentensä Venäjää tukevasta työskentelystä ja näkemyksistä. Yhdistyksenä se on ennemminkin tehnyt työtä Venäjää tukevien näkemysten levittämisessä ja Venäjän narratiivin toistossa julkaisuissaan.

Jokunen vuosi sitten Suomessa herätti huomiota Rauhanpuolustajissa työskennelleen, edelleen lehden vakituisiin avustajiin kuuluvan  Oksana Tšelyševan kohtelu Ukrainassa. Journalistiliitto julkaisi Tšelyševan toimintaa tukevan kannanoton huhtikuussa 2019. (5) Journalistiliiton tarkoitus oli tuolloin epäilemättä hyvä – he olivat mielestään hyvin aikein liikkeellä – mutta valitettavasti heiltä jäi tuolloin huomioimatta erinäisiä seikkoja, jotka vaikuttivat olennaisesti siihen, että Tšelyševan toiminta huomioitiin Ukrainassa niinkin voimakkaasti, että hänen työskentelynsä nähtiin uhaksi.

Merkittävin asia, mikä Journalistiliitossa tuolloin unohdettiin, oli se, että Ukraina oli jo tuolloin sodassa Venäjää ja sen rahoittamia sekä varustamia joukkoja vastaan. Kyseessä olivat käytännössä samat joukot, joiden propagandaa tuottaville ja jakaville medioille Tšelyševa itse on antanut haastatteluita ja joiden aineistoa hän tuolloin kritiikittä sosiaalisessa mediassa jakoi. Nämä mediat tuottivat myös sellaista aineistoa, jonka ainoa tarkoitus oli Ukrainan vahingoittaminen. Propagandamedioina ne osallistuivat myös ukrainalaisten dehumanisointiin. Tältä kantilta katsoen hän oli ukrainalaisten mielestä kaikkea muuta kuin ”puolueeton journalisti”.  Tšelyševa oli tietyn ryhmän viestiä levittävä resonaattori – vieraillessaan säännöllisesti miehitetyssä Itä-Ukrainassa mahdollisesti muutakin.

On aivan aiheellista kysyä, että kuinka uskottavana pitäisimme rauhanaktivistia, joka antaisi haastattelun MV-lehden kaltaiselle vasta- ja vihamedialle. Ukrainalaisille NewsFront, jolle Tšelyševa on antanut ainakin yhden haastattelun, on sama asia. Propagandakanavan kannalta haastattelun aihe- ja sisältö ovat merkityksettömiä, merkittävintä on itse haastattelu ja sen välittämä signaali.

Eikä Tšelyševan julkisuuskuvaa ukrainalaisten silmissä lainkaan paranna se, että hän on muun muassa jakanut kritiikittä Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden militanttikomentajien venäläismedioihin antamia lausuntoja, kuten jakaessaan sodan ensimmäisenä talvena (sittemmin eliminoidun) militanttikomentaja Aleksandr Zahartšenkon lausunnon ”300 hiilitonnin toimittamisesta humanitaarisena apuna Ukrainaan”. Ukrainan energiaministeriö ei tällaisesta ”humanitaarisesta avusta” ollut tietoinen.

Uskottavuutta, kuten ei luottamustakaan lisää se, että sosiaalisen median alustoilla Tšelyševa jakaa edelleen tunnettuja propagandisteja ja disinformaatikkoja, kuten Max Blumenthalia (ilmeisesti tapauksissa, joissa hänen narratiivi käy yksiin hänen ajatustensa kanssa) tai Aleksandr Duginin tunnettua kannattajaa Michael Millermania tai AfD-taustaisen säätiön johtoon kuulunutta Alfred de Zayasia. Eikä luottamusta lisää sekään, että levittää ja toistaa yleisesti propagandistisena pidetyn, Ukraine on Fire-elokuvan venäläisen tuottajan Igor Lopatonokin näkemyksiä.

Ymmärrettävää on se, että ukrainalaisten mielestä erilaisten järjestöjen ja organisaatioiden, kuten kansalliskaartin alaisen Azov pataljoonan (huom. Azov pataljoonan arvostelun kohdalla huomiotta on jätetty tyystin pataljoonassa suoritetut uudistukset sodan parin ensimmäisen vuoden jälkeen) arvosteleminen tuntuu kohtuuttomalta, kun samanaikaisesti Tšelyševa vaikeni venäläisfasistien edesottamuksista Itä-Ukrainassa tyystin. Toki  Tšelyševan kritiikki osuu eräiltä osin myös oikeaan – Ukrainassa oli äärioikeistolaisia liikkeitä ja puolueita, mutta oli kohtuuttoman yksipuolista tilanteessa, jossa Ukraina oli ollut venäläisinvaasion kohteena vuosien ajan ja jossa ukrainalaisten äärioikeistoon kuuluvien puolueiden saama äänisaalis jäi yhteensä pariin prosenttiin valtakunnallisissa vaaleissa. En ole myöskään huomannut Tšelyševan tai Rauhanpuolustajien aktiivien millään tavalla jaotelleen ukrainalaisia laita- ja äärioikeiston ryhmiä toisistaan, joukossa kun on ollut sellaisia, joiden taustalta löytyi venäläinen raha sekä operaattori, jotka todennäköisesti ryhminä työskentelivät Venäjän hyväksi ollen mahdollisesti Venäjän luomuksia. Osa tällaisten ryhmien jäsenistä – ukrainalaisfasisti Eduard Kovalenko – on siirtynyt Venäjälle maiden välisissä vankienvaihto-operaatioissa (jo aikana ennen 24. helmikuuta 2022). Kokonaisuutta täydensi Venäjä laaja tuki suurelle joukolle eurooppalaisia laita- ja äärioikeiston puolueita ja liikkeitä, joukossa jopa väkivaltaiseen ekstremismiin syyllistyneitä ryhmiä.

Tšelyševalla oli ja on edelleen Suomessa maine Vladimir Putinin hallinnon vastustajana – kriitikkona, jollaiseksi hän päätyi raportoiduttuaan ihmisoikeusloukkauksista Tšetšenian sodassa. Hänessä ja Andrei Nekrasovissa on samoja piirteitä, kumpikin on tullut tunnetuksi Putinin ja hänen hallintonsa kriitikkona mutta kumpikin on – syystä tai toisesta johtuen – päätynyt harmaalle alueelle harhailemaan hyödyllisen idiootin lailla. (6)

Oksana Tšelyševan toiminnasta ja disinformaation levittämisestä laajemmin lähteistetyssä blogissani Rauhanpuolustajat– puolueellista rauhanpuolustamista.

Tšelyševan ohella Rauhanpuolustajat on mieluusti päästänyt ääneen muitakin Ukrainasta kirjoittavia kollaboristeja. Kuten kiovalaisen pasifistin Juri Šeljaženkon, jonka Rauhanpuolustajien verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessa toistuvat (verhottuina) kuin hyödyllisen idiootin runoelmat, jossa Ukrainassa sotaa käyvät Yhdysvaltojen ja CIA:n armeijat venäläisen maailman (Russkiy mir) edustajia vastaan. Kenties juuri Tšelyševan siivellä entinen ukrainalainen erikoisjoukkojen ryhmäjohtaja Aleksander Medinski päätyi aikanaan Suomeen, ja lopulta (jonkin oudon kierroksen kautta) Venäjällä Rossija-1 tv-kanavan propagandistiseen 60 minuuttia ohjelmaan. (7) Omasta puolestani painotan sitä, että pidän Šeljaženkoa kuin myös Medinskiäkin ”sivullisina uhreina”. Todennäköisesti he ovat vilpittömin mielin liikkeellä, kuvittelemansa, oikean asian puolesta. Mitä tulee Rauhanpuolustajiin ja toimittaja Tšelyševaan – uskoisin, että jokainen ymmärtää sen, etten pidä kumpaakaan minään viattomana toimijana.

Joku voi olla tietty sitä mieltä, että tässä tilanteessa tällainen kirjoitus on turhaa niuhottamista. Enpä tiedä onko, kun tällä hetkellä parasta rauhantyötä on toimittaa Ukrainaan sellaista aseistusta, jolla se voi lyödä Venäjän taistelukentällä ja vapauttaa kaikki Venäjän miehittämät alueet.

Ihmettelen myös sitä, että Suomen Rauhanpuolustajat ry sai viime vuonna 150 000 euroa avustuksia valtiolta rauhantyöhön. (8) Ainakin Rauhanpuolustajat pyrki aktiivisesti kampittamaan HX-hanketta, eikä se suopeasti ole suhtautunut Nato laajenemiseenkaan. Että sellaista rauhantyötä! 

Parasta rauhantyötä – aseita Ukrainaan!

Marko 

 

Lähteet:

1. https://www.facebook.com/events/1210417762916921/?ref=newsfeed 

2. https://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/a/2014030418093330 

3. https://twitter.com/peacereportnow/status/1124757530725560322 

4. https://vastavalkea.fi/2018/12/13/venaja-on-syyllinen-highly-likely/ 

5. https://journalistiliitto.fi/fi/ukrainan-aarioikeisto-maalittaa-oksana-chelyshevaa/ 

6. https://www.washingtonpost.com/opinions/russian-agitprop-lands-in-washington/2016/06/19/784805ec-33dc-11e6-8ff7-7b6c1998b7a0_story.html 

7. https://incident.obozrevatel.com/crime/russkie-vyi-nashi-bratya-eks-uchastnik-ato-ustroil-antiukrainskij-demarsh-na-rostv/amp.htm 

8. https://oikeusministerio.fi/yleisavustukset-rauhantyo 

Venäjän hyödyntämistä valevaalitarkkailijoista European Platform for Democratic Elections ‘DATABASE OF POLITICALLY BIASED ELECTION OBSERVERS’.

Taivaallisen sotnian muistolle – yhdeksän vuotta Kiovan verilöylystä

 

”Maybe I’m naive. But I believe that evil must not win” Serhyi Nigoyan – Euromaidanin ensimmäinen kuolonuhri. (1) Nigoyan menehtyi vul. Hrushevskohon yhteenotossa saamiinsa ampumahaavoihin varhain aamulla 22. tammikuuta 2014. Kyseisessä yhteenotossa menehtyi myös valkovenäläistaustainen, kansallismieliseen UNA-UNSOon kuulunut, Euromaidan-aktivisti Mihail Žyznevskyi.

Tänään uskaltanee kirjoittaa, että maailma totisesti muuttui helmikuun 2014 tapahtumien seurauksena. Kiovan keskustan kaduilta ja Maidan Nezalezhnostilta eli Itsenäisyydenaukiolta on kuljettu pitkä matka, jonka kuluessa monen maailmankuvaa on horjutettu – monella se on myös romahtanut menneiden vuosien tapahtumien myötä. Moni on joutunut tarkistamaan käsityksiään ympäröivästä maailmasta, Venäjästä ja lopulta itsestään – minäkin. Tarkoitukseni ei nyt ole kirjoittaa itsestäni, eikä suoranaisesti Venäjästäkään, vaan muutama sana ihmisistä, jotka mahdollistivat muutoksen. Ihmisistä, jotka nousivat sortoa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan, eivät itsensä, vaan tulevien sukupolvien tähden. Helmikuisina päivinä 2014 minulle kirjoitti ukrainalainen – Oranssiin vallankumoukseen aikoinaan osallistunut – L:

”Eivät he lähteneet Maidan Nezalezhnostille itsensä vaan lastensa ja lastensa lasten tähden, jotta heillä olisi tulevaisuus”.

Tämä meiltä, jotka elämme vakaassa demokratiassa, usein unohtuu. Ukrainalaiset eivät tuolloin lähteneet kadulle itsensä vaan tulevien sukupolvien hyvinvoinnin vuoksi. He halusivat lapsilleen paremman, turvatumman, tulevaisuuden kuin mitä heillä itsellään oli. He halusivat lastensa syntyvän maahan ja kasvavan maassa, jossa olisi toimiva oikeuslaitos, joka demokratiana kytkeytyisi länteen ollen osa eurooppalaista perhettä idän – totalitaarisen Venäjän – sijaan.

Taivaallinen sotnia, kesäkuu 2014. © Marko Enqvist, Kiova – Ukraina.  

Maidan Nezalezhnostin ympäristö Kiovan keskustassa muuttui helmikuun 18.–21. päivä 2014 sotatantereeksi, sittemmin Venäjälle paenneen, Ukrainan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin hallinnon pyrkiessä kukistamaan raakaa voimaa käyttäen marraskuussa 2013 alkaneen Euromaidan-kansanliikkeen. Helmikuun 20. päivä jää historiaan Euromaidanin verisimpänä päivänä, jolloin kymmeniä ukrainalaisia menehtyi taisteluissa hallinnon erikoisjoukkoja sekä Venäjältä Viktor Janukovytšin hallinnon tueksi saapuneita tarkka-ampujia vastaan. Päivä jää Kiovan verilöylyn ohella historiaan myös päivänä, jona Venäjä aloitti Krimin niemimaan valtaukseen tähtäävän operaationsa lyöden samalla ensitahdit käynnissä olevalle sodalle, joka laajeni 24. helmikuuta 2022 Venäjän aloitettua monen rintaman offensiivin tavoitteenaan Ukrainan nujertaminen. Tänään, helmikuussa 2023, ukrainalaiset taistelevat taivaallisen sotnian hengessä meidän kaikkien puolesta!

Ukrainassa muistetaan vuosittain näitä reilua sataa vapauden puolesta Maidan Nezalezhnostilla ja muualla Kiovassa sekä Ukrainassa henkensä antanutta – heitä kutsutaan taivaalliseksi sotniaksi (ukr. Небе́сна Со́тня). Sotnia itsessään on sotahistoriallinen käsite tarkoittaen sataa miestä, kasakkajoukkojen eskadroonaa. Taivaallinen sotnia on siis taivaallinen eskadroona.

Kiovan keskustaan, Maidan Nezalezhnostille ja ympäröiville kaduille, kerääntyi ympäri vuorokautisesti, marraskuun lopulta 2013 – helmikuuhun 2014 tuhansia ukrainalaisia puolustamaan vapautta ja demokratiaa. Heidän tavoitteena oli muuttaa maansa suunta. He olivat paikalla ympärivuorokautisesti viikon jokaisena päivänä, muuttaen Maidan Nezalezhnostin suureksi telttakyläksi, vapauden puolesta taistelevaksi leiriksi! Nämä kansalaiset olivat valmiit uhraamaan kaikkensa vapautensa puolesta, onnistuen lopulta ajamaan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin pakoon Kiovasta ja Ukrainasta. Kansansa ja maansa pettänyt Janukovytš pakeni lopulta venäläisten avulla Venäjälle.

Itsenäisyydenaukiolle saapui ukrainalaisia kaikista mahdollisista yhteiskuntaluokista opettajista työläisiin, ja kaikista ikäluokista – nuorista eläkeläisiin. Vanhin Euromaidan yhteenotoissa menehtynyt maidanilainen oli 82-vuotias, punalaivastossakin palvellut, Ivan Nakonetšnyi, joka oli mukana 30. marraskuuta 2013 lähtien menehtyen vul. Instytutskan yhteenotossa 19. helmikuuta 2014 saamiinsa vammoihin. Nuorimpien yhteenotoissa menehtyneiden ollessa alle parikymppisiä, kuten Dmitro Maksimov, 38. itsepuolustuslegioonan jäsen Ustym Holodnjuk ja Nazar Voitovitš. Timo Hellenberg kirjoittaa osuvasti osuudessaan teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta:

”Kaiken kaikkiaan rauhanomaisen euromaidanin alku oli tavallisten kansalaisten vetoomus päättäjien suuntaan: ’Kuunnelkaa meitä, älkää pettäkö meitä’. Maidanille tulleilla ei ollut ensimmäisenä mielessä Ukrainan sisäpolitiikka, vaan kyseessä olivat eurooppalaiset arvot: oikeudenmukaisuus, demokratia, tuomioistuimen lahjomattomuus tai lasten tulevaisuus”. (2)

Kirjassa toistuu lukuisia kertoja Hellenbergin silminnäkijähavainto ja ajatus siitä, että Euromaidan oli tavallisten kansalaisten vetoomus – huuto – päättäjien suuntaan. Kyse ei ollut ulkomaiden interventiosta; eikä äärioikeiston hyökkäyksestä. Euromaidan oli tavallisen kansan protesti ja hätähuuto, jolla he protestoivat korruptoitunutta, valtaa itselleen haalivaa valtiojohtoa vastaan. Omien havaintojeni perusteella voin allekirjoittaa Hellenbergin havainnon. Ukrainalaiset kaipasivat muutosta, he asettivat toivonsa EU-assosiaatiosopimukseen, siihen, että sen allekirjoittaminen avaisi tien yhteiskunnallisille uudistuksille. Se, että Viktor Janukovytš jätti sopimuksen allekirjoittamatta oli se viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selkärangan. Kansa ei enää sietänyt epäoikeudenmukaisuutta sekä vallanväärinkäyttöä.  

 

Maanlaajuinen Euromaidan

Useimmille meistä Kiovassa järjestetyt Euromaidan mielenosoitukset ovat tuttuja, tuolloin harvemmin mainittiin sitä, että Euromaidania tukeva liikehdintä oli käytännössä koko maan laajuinen. Kiovan Euromaidania tukevia mielenosoituksia järjestettiin kautta Ukrainan lännestä maan itäisimpään kolkkaan ja pohjoisesta etelään aina Krimille saakka. Myös niillä alueilla, joita Venäjä nyt miehittää, järjestettiin useita Euromaidania ja lopulta Ukrainan yhtenäisyyttä tukeneita mielenosoituksia.

Eräitä Ukrainassa järjestetyistä Euromaidan tukimielenosoituksista.

Itä-Ukrainassa järjestettiin ensimmäiset Euromaidania tukevat mielenosoitukset jo marraskuun 2013 lopulla. Donetskissa 26. marraskuuta kymmeniä mielenosoittajia osallistui Euromaidan-tukimielenosoitukseen. Joulukuussa järjestetyt tukimielenosoitukset olivat jo merkittävästi suurempia. Donetskissa noin 500 henkeä kokoontui mielenosoitukseen joulukuun 2013 lopulla, ja Luhanskissa tuhat varhaisessa vaiheessa joulukuuta.

Historioitsija Alexander J. Motyl kuvailee Donetskissa järjestettyä mielenosoitusta seuraavasti – “500 marchers to assemble in Donetsk is the equivalent of 50 000 in Lviv or 500 000 in Kiev” – kuvaus kertoo erinomaisesti sen, kuinka paljon silloisen presidentti Viktor Janukovytšin tukialue erosi merkittävästä osasta Ukrainaa. (3) Eräs merkittävimmistä tekijöistä eroon Donetskin alueen ja muun Ukrainan välillä oli Viktor Janukovytšin aluetta suosinut politiikka sekä paikallinen, vuosia kestänyt koheesiota rikkonut viestintä, jossa korostettiin alueellisia eroja Ukrainan yhtenäisyyden sijaan.

Tämän lähes propagandistisen viestinnän ja aktivismin taustalta löytyi Alueiden puoleen ohella Venäjään kytkeytyvät oligarkit sekä paikallispoliitikot ja aktivistit kuin myös venäläiset organisaatiot. Aleksandr Duginin ajatuksista liikkeelle lähteneet liikkeet, Evraziyskiy soyuz molodezhi ja Mezhdunarodnoe evraziyskoe dvizhenie, levittivät verkostojensa kautta eurasianismia (tai neo-eurasianismia) Venäjän naapurimaihin pyrkien synnyttämään niissä sisäistä hajaannusta sekä poliittisia liikkeitä, joiden tavoitteet sopivat yksiin Venäjän tavoitteiden kanssa. (4) Näiden liikkeiden ideologisille ”nuorisoleireille” osallistui väkeä etenkin itäisestä Ukrainasta, miehiä ja naisia, joista osa nousi (hetkeksi) merkittävään rooliin Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla vuosien 2014 ja 2015 aikana. (5)

Tavattoman usein vaille huomiota jää Euromaidanin tueksi 30. marraskuuta 2013 Kiovassa luotu auto-Maidan (ukr. Автомайдан), jolla silläkin oli toimintaa kautta Ukrainan – ei pelkästään Kiovan alueella. AutoMaidanin tehtäviin kuului muun muassa polttopuiden, polttoaineen ja renkaiden toimittaminen mielenosoituksiin, loukkaantuneiden vieminen sairaanhoitoon ja muunlainen toiminnan tukeminen ja vapaaehtoispartiointi kaduilla.

Vallan jo vaihduttua Ukrainassa ja Venäjän aloittaman Krimin niemimaan miehitysoperaation jo alettua, Donetskissa järjestettiin maaliskuussa 2014 lukuisia tuhansia ihmisiä koonneita Ukrainan uutta hallintoa ja maan yhtenäisyyttä sekä EU-assosiaatiosopimusta tukeneita mielenosoituksia.

Edes maaliskuun mielenosoituksissa vuotanut veri ei pysäyttänyt kansalaisia, 13. maaliskuuta Donetskin alueella syntynyt Dmytro Tšernjavskyi puukotettiin kuoliaaksi Venäjää tukevien agitaattoreiden hyökättyä Ukrainan yhtenäisyyttä ja EU-integraatiota tukeneiden mielenosoittajien kimppuun. Tämänkin traagisen tapahtuman jälkeen kansalaiset lähtivät kadulle tukeakseen vapaata Ukrainaa. Viimeiset uutta hallintoa ja Ukrainan yhtenäisyyttä tukevat mielenosoitukset järjestettiin Donetskissa niinkin myöhään kuin huhtikuun lopulla 2014. Tuolloin kaupunki oli siirtymässä anarkiaan, Ukrainalle lojaaleiden poliisien oli lähes mahdotonta suojella kansalaisia ”Putinin turistien” ja agitaattoreiden hyökkäyksiltä. Tuolloin, huhtikuussa 2014, väkivalta ja sota olivat jo saapuneet Ukrainan itäisiin osiin venäläisoperaattoreiden myötä, näitä joukkoja johti Krimin niemimaan miehitykseen osallistunut venäläinen tiedustelu-upseeri Igor Girkin.

Me emme unohda!

Слава Україні!

 

Marko 

 

Lähteet:

1. Teoksesta The Celestial Hundred – Небесна сотня, s. 114.

2. Timo Hellenberg ja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä): Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta, s. 57.

3. https://web.archive.org/web/20180321063254/http://www.worldaffairsjournal.org/blog/alexander-j-motyl/free-donetsk 

4. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html

5. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2020/03/ukrainan-sodan-taustaa-havaintoja.html 

Kirjoituksessa olen hyödyntänyt myös aiempia kirjoituksiani lähteineen, Taivaallisen sotnian muistolle sekä Maidanilta ”Putinin turisteihin”.

”Maybe I’m naive. But I believe that evil must not win” – Serhyi Nigoyan.

 

#StandWithUkraine 

Havaintoja Twitteristä, onko somealusta rikki –

 

blogikirjoittaja ihmettelee

Ajattelin ensin koota havainnoistani lyhyen twitter-langan, mutta koskapa langalle tulisi mittaa kohtuuttoman paljon, päädyin lyhyeseen blogikirjoitukseen (senkin uhalla, että näkyvyys on surkea). Itse aiheeseen eli epämiellyttävällä tavalla kiinnostavaan havaintoon Twitteristä, loppuun lyhyehkö aihetta sivuava huomio Facebookista.

Twitter on ollut merkittävin alusta blogieni jakamisessa, Facebookin tullessa toisella sijalla. Jotain on kuitenkin muuttunut vuodenvaihteen tienoilla, niin merkittävästi, että se näkyy blogien lukijamäärien romahtamisena. Tammikuun alkupuolella en kiinnittänyt asiaan suurempaa huomiota, ajattelin kaiken johtuvan vuodenvaihteen juhlakaudesta. Mutta helmikuun koittaessa ja asiantilan jatkuessa ennallaan ihmetys alkoi jo vallata mieltäni.

Tästä kaikki alkoi, 15. toukokuuta 2017.*

Marras-joulukuussa oli tavallista, että kirjoittamani blogi keräsi yli 1000 lukukertaa (5/15 kirjoittamastani blogista saavutti tämän rajapyykin), kertaalleen on ylitetty jopa 2000 lukukertaa: 7. marraskuuta 2022 kirjoituksella Tantereet täynnä venäläisten hylkäämiä kaatuneita ja haavoittuneita.

Vuodenvaihteen jälkeen ei olla päästy lähellekään tuhatta lukukertaa, 300 lukukertaakin on ylitetty vain neljä kertaa (ennätys 311 lukukertaa blogilla Huomioita Keir Gilesin teoksesta ”Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee”). Entistä useammin jäädään alle kahdensadan lukukerran, uusimman – 16. helmikuuta 2023 – julkaistun blogin kohdalla ei olla ylitetty edes sataa lukukertaa mutta blogin luonteen vuoksi, tämä ei ole yllätys.

Yllätyksenä viimevuotisiin blogeihin verrattuna voin pitää sitä, että esim. 15. tammikuuta julkaisemani blogi Ukrainan epäsuoraa tulta Donetsk-Makiivka-alueella on kerännyt vasta 174 lukukertaa. Yllättävää tämä on siksikin, koska blogi pitää sisällään sellaisia havaintoja miehitetystä Donetskista, jota ei juurikaan ole suomalaisissa medioissa kyetty julkaisemaan miehitettyjen alueiden luonteen tähden. Viime vuonna vastaavaan aihepiiriin kuuluvat kirjoitukseni saivat huomattavasti enemmän lukukertoja, kuten:

- 10. joulukuuta julkaistu Ukraina ulottaa iskunsa syvälle Venäjällä,  672 lukukertaa.

- 25. heinäkuuta julkaistu Ukrainan epäsuoraa vaikuttamista Hersonin alueella 1549 lukukertaa.

Luonnollisesti aika (viikot ja kuukaudet) tuo lisää lukukertoja, mutta lähes poikkeuksetta ensimmäiset päivät osoittavat suunnan. Vähän lukukertoja pariin ensimmäiseen päivään, tietää yleensä sitä, ettei blogi tule saamaan laajaa näkyvyyttä.

Mikä sitten on syynä? Ovatko ihmiset kyllästyneet aiheisiin, joista kirjoitan eli tämän vuoden puolella pääsääntöisesti Ukrainasta, Venäjästä ja propagandasta. Vai onko taustalla jokin muu syy? Mikäli aiheet eivät kiinnosta, olisiko minun syytä lopettaa kirjoittaminen? Jos taustalla on jokin muu syy (vaikkapa Twitteristä johtuva?), onko levitettävä linkkejä useammille alustoille & eri ryhmiin niissä? Mitä taasen olen äärimmäisen huono tekemään, koska en osaa ”markkinoida” itseäni. Minut kasvatettiin (jos sitä nyt voi kasvattamiseksi kutsua) tyyliin: teot puhuvat puolestaan; vaatimattomuus kaunistaa; älä pidä itsestäsi turhaa melua.

Epäilen, että Twitterin muutoksilla voi olla syynsä siihen, että linkit leviävät kehnosti – pitäisikö markkinoida itseä? Kiitos ei! Totalitaaristen hallitsijoiden kanssa hengailevalle Elon Muskille en lahjoita lanttiakaan.

Musk katsomassa Qatarin verikisojen loppuottelua, vierellä Jared Kushner.

Twitterissä ongelmia näyttää etusivulla aiheuttavan ”Sinulle” ja ”Seurataan” – valinnan ”Seurataan” pitäisi taata se, että twiittivirta näyttää tilejä, joita ”seuraat”. Valinta ”Sinulle”, näyttää sen mitä AI suosittelee, jolloin etusivuni täyttyy kaikesta sälästä, ja minua kiinnostavien twiittien jäädessä vähemmistöön.

Valintani on ”Seurataan”, mutta olen huomannut, että etenkin mobiililla se vaihtuu toisinaan ”Sinulle”, jolloin voi käydä siten, että kiinnostavia twiittejä jää huomaamatta. Tuntuu myös siltä, että ”Seurataan” virta on täynnänsä erilaisia mainos-twiittejä, sellaisia joiden ”kiinnostavuusarvo” on nolla.

Kiinnostava twiittivirta näyttää tältä.

Olen tullut huomanneeksi, että useat arvostamani ja seuraamani tilit tuntuvat kadonneen, kuten @GlasnostGone, @pmakela1, @akihheikkinen, @maraj60, @RockOla69. Yleisimmin näen ne silloin kun joku re-twiittaa twiitin. Niinpä yritän aina säännöllisesti hakea kunkin käyttäjän ja re-twiitata tms. ja täten jättää ”merkinnän” kiinnostuksesta.

Aihepiireistä Ukrainan ja Venäjän hyökkäyssodan näkyvyys tuntuu huonontuneen, paitsi ”Sinulle” puolella, jossa esille pomppaavat eräät Venäjän propagandaa levittävät tilit, kuten @Trollstoy88. Vaikka pinnalla oleva venäläispropaganda kiinnostaakin, niin liika on liikaa, etenkin kun toistetaan vanhoja ideoita loputtomiin (esimerkkinä kuvakaappaus selityksineen alla).

En kaikesta näkyvyyden vähentymisestä ryhdy syyttämään tekoälyä tai muita tahoja, myös peiliin on syytä katsoa. Sen olen huomannut, että vajaa vuosi sitten sairastamani korona, vaikka lievä olikin, jätti jälkensä minuun. Uuvun paljon nopeammin, työpäivän jälkeen toipumiseen menee tunteja, jolloin on turha edes yrittää istua koneen äärellä (Ei vaan pysty!). Mutta fyysisen uupumisen rinnalla on lisääntynyt psyykkinen uupuminen, eräänlainen ”aivosumu” siihen liittyvine oireineen (särkytilat jne.)

Pääasia havainnoistani koskee Twitteriä, mutta näkyvyys Facebookissa (Meta) on myös vähentynyt. Nähdäkseni ei kuitenkaan niin paljon, kuin Twitterin puolella. Mutta epäilen Facebookin tekoälypohjaisella moderointikäytännöllä olevan jotain tekemistä näkyvyyden pienenemisen kanssa, esim. joulu-tammikuun aikana olen saanut kaksi varoitusta julkaisemieni kuvien tähden. Kiinnostavaa vaan, että kumpikin kuvista on sellainen, jotka ovat levinneet globaalisti eri medioissa. Toinen kuvista on joulukuulta Harkovasta Venäjän raketti-iskun jälkeen. Meta on myös asettanut varoitusten seurauksena estoja FB-profiililleni, yhden postauskiellon sain poistettua suostuttuani täysin mielivaltaiseen pyyntöön sensuroida päivitystäni.

En sitten tiedä, mikä vaikutus näkyvyydelle Facebookissa on sillä, että tilini on reilun kuuden kuukauden aikana herättänyt tavanomaista enemmän kiinnostusta ulkopuolisissa tahoissa. Tililleni on yritetty kirjautua säännöllisesti (ts. viikoittain) mobiililaitteilta, jollaisia en omista. Yhtä lailla kiinnostusta kohdistuu myös Facebook-tiliin kytkeytyvään sähköpostiin, jolle on niin ikää säännöllisesti yritetty kirjautua IP-osoitteesta, joka näyttäisi sijaitsevan Moskovassa, Venäjällä:

Unusual sign-in activity

Country/region: Russia/Moscow

IP address: 103.225.77.255

Date: Fri, 03 Feb 2023 13:33:55 +0000

 

Katsotaan mitä tuleva tuo tullessaan. Häiriköitä ja trolleja vastaan pystyi sentään taistelemaan, mutta tuulimyllyjä vastaan en jaksa käydä sotaan. Ne puuhat jätän mieluusti Don Quijotelle!

 

Marko

 

*: Blogin avauskuva Marko Enqvist. Kuva on otettu elokuussa 2012 Kleban-Byksken tekoaltaan (ukr. Клебан-Бикське водосховище) äärellä, Donbasin alueella Itä-Ukrainassa.

Linkit osaan kirjoituksessa mainituista blogeistani:

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/11/tantereet-taynna-venalaisten-hylkaamia.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2023/01/huomioita-keir-gilesin-teoksesta.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2023/01/ukrainan-epasuoraa-tulta-donetsk.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/12/ukraina-ulottaa-iskunsa-syvalle.html

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/07/ukrainan-epasuoraa-vaikuttamista.html 

Sanoilla on merkitystä: yhteenveto median kompuroinnista sotauutisoinnissa –

 

eli muutamia havaintoja median uutisoinnista Ukrainasta viime vuosilta.

Kirjoitin helmikuun alkupuolella blogiin perinteisen median kompuroinnista uutisoitaessa Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta, (Perinteinen media kompastelee sotauutisoinnissa – Osa xxx). Mielessäni kävi jo tuolloin laatia lyhyt yhteenveto (lähinnä itseäni varten) havainnoistani ja blogikirjoituksistani, jonka jälkeen – vaalikevään myötä – voisin palata tarkastelemaan viime vuosilta tutuiksi käyneitä vasta- ja vihamedioita ja niitä kautta suoritettavaa vaalityön häirintää (sisältäen myös disinformatiivisen viestinnän tarkastelun).

On tunnustettava, että olen ehkäpä suhteettomankin paljon kiinnittänyt huomiota perinteisen median edesottamuksiin viimeisimpien kuukausien kuluessa, kun ne ovat samaan aikaan julkaisseet lukuisia laadukkaita ja erittäin tärkeitä artikkeleja. Tällaisena tärkeänä artikkelina pidän Yleisradion julkaisemaa artikkelia ”Venäjän varastamat lapset”, (1) joka kertoo meille sen, ettei mikään ole Venäjällä muuttunut sitten ”koivun ja tähden” aikojen. Toisaalta kaikissa tapauksissa palautteenomaiselle kirjoitukselle löytyy peruste, vaikka kirjoituksessa usein huomio kohdistuukin yksittäiseen tekstiin tai kuvaan tai niiden kombinaatioon, taustalla on useimmissa tapauksissa pidempikestoinen havainnointi, jolloin olen huomannut jonkin trendin vallanneen alaa. Tässä tapauksessa tarkoitan trendillä viestintätapaa (sanoja tai kuvia), joiden kautta välittyy vähimmillään vääristynyt ja liian yksipuolinen kuva tilanteesta, merkittävimmillään kyse on Venäjän narratiivin kritiikittömästä toistamisesta, johon perinteisen median edustajat ovat myös syyllistyneet.

Tänään aamulla (14. helmikuuta) Yle aamussa kenties epähuomiossa ja aamukiireen vallitessa ilmaisiin asiat kömpelösti ja siten, että väärinymmärrykselle on sijansa. Alla kuva Yle aamun lähetyksestä, jossa esiintyykin se ongelmallisin kohta ”Ukrainan valtaamille alueille luodaan järjestystä”. Ensimmäisenä korvaan särähtävät sanat ”valtaamille alueille”, joka synnyttää mielikuvan siitä, että Ukrainana käy valloitussotaa, kun tosiasiassa Ukraina vapauttaa Venäjän miehittämiä alueita.

Tikkerin jatko ”luodaan järjestystä”, johtaa myös harhaan herättäen kysymyksiä. Yleisradion toimittaja Antti Kuronen totesi twiittiketjussani Ukrainan vapauttamilla alueilla järjestyksen palautuneen sen jälkeen, kun miehittäjä eli Venäjä joutui vetäytymään niiltä. (2) Vapauttamisen myötä järjestys siis palautui alueille!

Ylen aamu, 14.2.2023.

Poimin seuraavaksi joitain esimerkkejä perinteisen median selkeistä epäonnistumisista uutisoitaessa Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 jälkeen, jonka jälkeen kirjoitustani täydentäen muutama havainto ajalta ennen 24. helmikuuta, joka tässä kirjoituksessa toimii vedenjakajana. En kuitenkaan tässä kirjoituksessa enää palaa 2. helmikuuta 2023 kirjoitukseni esimerkkeihin – tarkastellaan aikaa ennen tätä kirjoitusta.

Suomessakin nousi loppiaisen alla otsikoihin Venäjän johtajan Vladimir Putinin määräys 36 tunnin ”tulitauosta”, jonka oli määrä alkaa tammikuun 6. kello 12:00. Tämä globaalisti levinnyt ilmoitus toistettiin sellaisenaan myös STT:n ilmoitusluonteisessa twiitissä, jossa jätettiin huomiotta muut mahdolliset ulottuvuudet – kuten propaganda ja disinformaatio.

”Venäjän presidentti Vladimir Putin on määrännyt Ukrainaan tulitauon huomiseksi ja ylihuomiseksi. Venäjällä on huomenna jouluaatto ja ylihuomenna joulupäivä.” (3)

Perinteinen media oli tuolloin myös hereillä. Venäjän ilmoitusta taustoitettiin nostaen esille mahdollisia syitä ilmoitukselle, Helsingin Sanomien uutisessa Markku Kangaspuro viittasi ilmoituksen olevan Venäjän poliittista propagandaa. (4) Toisaalta, Ukrainan sotaa vuodesta 2014 seuranneille Venäjän ilmoitus ”tulitauosta” toi mieleen lukuisat aiemmat ”tulitauot”, jotka se proxy-joukkoineen rikkoi Itä-Ukrainan sotatoimialueella menneiden vuosien aikana. Useimmat muutaman tunnin sisään ns. tulitauon alkamisesta, aivan kuten kävi loppiaisenakin.

Poimitaan vielä muutama esimerkki perinteisen median kompuroinnista 24. helmikuuta 2022 jälkeiseltä ajalta, jota pidän rajapyykkinä, koska tuolloin Venäjä aloitti monen rintaman suurhyökkäyksen Ukrainaan. Brutaalia, YK:n peruskirjan vastaista, hyökkäystä pidän niin mittavana rikkeenä, että tapahtuneen jälkeen toimituksissa tulisi olla erityisen tarkkoja uutisten täsmällisyyden suhteen, etenkin huomioida se, että sanoilla on merkitystä. 

Viime vuoden elokuun 4. päivä julkaisemassa katsauksessa – Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa myös hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen – Yleisradio epäonnistui otsikosta lähtien täysin. Otsikoinnin epäonnistumisesta kertoo sekin, että palautteen myötä katsauksen otsikko vaihdettiin muotoon: Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa sodan lisäksi kampanjaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen. (5)

Alkuperäisessä otsikossa korvaan särähti sanamuoto ”hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”, aivan kuin sellaisessa toiminnassa, jonka lopullisena tavoitteena on Venäjän miehittämillä alueilla asuvien ukrainalaisten kansallisen identiteetin, kielen ja kulttuurin tuhoaminen, olisi mitään ”hienovaraista” toteutettiinpa se, miten tahansa – puhumattakaan, että se toteutetaan metodein, joihin Venäjä alueella turvautuu. Tuntuu hämmentävältä, että Yleisradiossa seulan läpi pääsi näinkin ala-arvoinen otsikko, joka ymmärrettiin muokata uuteen uskoon vasta kun riittävän moni oli antanut palautetta toimitukselle.

Yleisradiota ei ole yksin syyttäminen, MTV3:n kohdalle näitä repsahduksia on sattunut useampiakin, kuten maaliskuun 7. päivän uutinen, jossa propagandistinen viesti pääsi läpi sellaisenaan klikkiotsikosta alkaen: ”Ukrainalaissyntyinen Venäjän olympiavoittaja suree synnyinkaupunkinsa kohtaloa – ’Kaikki on tuhottu’”. (6) Tässä MTV3:n uutisessa toistui sellaisenaan venäläispropagandan levittämä, valheellinen viesti, Donetskin tuhoutumisesta ukrainalaisten tulituksessa.

Sen ohella, että uutisen Donetsk-osuus oli puuta-heinää pidettäessä yllä mielikuvaa siitä, että kaupunki on tuhoutunut keväällä 2014 alkaneessa sodassa. Uutisessa syyllistyttiin myös Krimin niemimaan miehityksen vähättelyyn, kuvaamalla tapahtunutta ”Krimin kriisiksi”. Kyseessä ei todellakaan ole kriisi, vaan Venäjän helmi-maaliskuussa 2014 toteuttama niemimaan miehitys. tällaisen tapahtuman yhteydessä uutistoimituksen olisi olennaisen tärkeää käyttää oikeaa verbiä kuvaamaan tilannetta Krimin niemimaalla. Vähättely palvelee vain ja ainoastaan Kremliä sekä sen operaattoreita. Miehittää-verbin käyttö on merkityksellistä, verbin sisältämän määritelmän vuoksi. Yhdistyneiden kansakuntien sääntöjen mukaan miehitetyillä alueilla järjestetyt ”kansanäänestykset” ovat yksiselitteisesti laittomia, vaikka niiden taustalla olisikin jonkin väestönosan tahtotila. (7)

Kyseinen olympiavoittaja väitti siis synnyinkaupunkinsa Donetskin tuhoutuneen täysin. Mutta verrataanpa Donetskia Mariupoliin, Mar’inkaan tai Soledariin, muitakaan tuhottuja ukrainalaiskaupunkeja ja kyliä unohtamatta. Toivottavasti osaatte edes hävetä siellä uutistoimituksessa!

Perinteisissä medioissa ei ole tapahtunut toivomaani todellista ryhdistäytymistä 24. helmikuuta 2022 jälkeen. Edelleen toistetaan niitä virheitä, jollaisiin Keir Giles uusimmassa teoksessaankin viittaa kirjoittaessaan läntisistä medioista Venäjän narratiivin toistajina osiossa ”Venäjä ja lännen tiedotusvälineet” s. 231 eteenpäin, lainatessaan muun muassa ’Larsia’ ”joissakin Euroopan maissa Venäjän tiedotusvälineitä kohdellaan edelleen aivan kuin ne olisivat minkä tahansa muun maan normaaleja tiedotusvälineitä”. (8)

Suomalaismedioiden epäonnistumisia löytyy menneiden vuosien ajalta yksistään Ukrainan osalta lukuisia. Teksteissä toistuvat usein sanat ”kriisi”, ”kapinalliset”, ”separatismi” tai ”sisällissota” kuten Iltalehden uutisessa elokuulta 2020 – Lukašenkan joukot vyöryvät Minskiin – tutkija IL:lle: Tämä ilta näyttää paljon:

”Ei uusi Ukraina

Ukrainassa käynnistyi vuonna 2013 kansannousu, joka johti Venäjän sotilaalliseen puuttumiseen ja edelleen jatkuvaan sisällissotaan. - - -”. (9)

Yleisradiolta on päässyt aiempinakin vuosina läpi hyvin yksipuolisia, disinformaatiota levittäviä, katsauksia. Kuten hämmentävä Marjo Näkin raportti Venäjän miehittämältä Krimin niemimaalta kesäkuussa 2019. (10) Artikkelissa toistettiin surutta Kremlin propagandaa ja valheita jättäen kertomatta olennaisia asioita Artekin lasten leirikeskuksesta sekä tilanteesta Venäjän miehittämällä niemimaalla.

Selkeiden virheiden ohella artikkelissa toistettiin myös räikeitä valheita, kuten –

”Artek on lasten maa, eikä tässä maassa ole osavaltioita, kansalaisuuksia tai politiikkaa, luonnehtii Artekin johtaja Konstantin Fedorenko.”

väite on yksiselitteisesti vale – propagandaa. Artekin silloinen johtaja Konstantin Fedorenko valehtelee, niin että korvat heiluvat. Nimittäin Artek on ”lasten maa”, jossa on läsnä kaiken aikaa politiikka, militarismi – tämä kaikki olisi ollut toimittajankin helppo googlata. Kyseinen artikkeli oli Yleisradiolta kokonaisuudessaan hyvin laiskaa toimittamista. Kesti nimittäin pari viikkoa, kunnes Yleisradio sai päivitettyä artikkelia ”faktalaatikon” verran, jossa kerrottiin Krimin niemimaan kiistellystä asemasta mutta jätettiin mainitsematta tyystin Venäjän suorittama niemimaan miehitys.

Merkittävien suomalaisten mediatalojen rinnalla maakuntamedioillekin on toisinaan sattunut hutilaukauksia Ukrainan sotaa käsittelevissä artikkeleissa. Mikkelissä ilmestyvässä Länsi-Savossa julkaistiin 6. elokuuta 2019 Venäjän proxy-joukoissa sotineen Petri Viljakaisen hyvin yksipuolinen ja kritiikitön haastattelu. (11) Viljakainen värväytyi Johan Bäckmanin avustuksella vuonna 2015 Itä-Ukrainan alueella operoineisiin Venäjän rahoittamiin ja varustamiin sekä osin miehittämiinkin joukkoihin. 

Länsi-Savo, tiistai 6. elokuuta 2019.

Ensimmäisten suomalaisten värväytyessä sotimaan tai operoimaan miehitetyssä Itä-Ukrainassa Venäjän riveissä, moni suomalaismedia tarttui täkyyn, julkaisten värväytyneistä uutisia sekä artikkeleja käyttäen toisinaan kielikuvia, joista tuli mieleen romantisoidut seikkailuelokuvat viime vuosisadalta. Keskisuomalainenkin vieraili Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla keväällä 2016, jolloin ainakin lehden verkkosivuilla julkaistiin useampi katsaus matkalta, joissa – toivottavasti ymmärtämättömyyttään – toistettiin Venäjän narratiivia kansantasavalloista jne. (12 ja 13)

* * *

Ukrainan sodasta uutisointi on omalta osaltaan paljastanut länsimaisen median ongelmakohtia, joihin Keir Gileskin viittaa uusimmassa teoksessaan Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee. Erityisesti teoksen osassa, jossa tarkastelussa on Venäjä ja lännen tiedotusvälineet. Osalla läntisistä medioista taakkana on omistussuhteet tai yhteistyökuviot venäläismedioiden kanssa, joiden myötä uskottavuus eräisiin medioihin on heikentynyt huomattavasti, esim. Reutersin kaupallinen sopimus Tassin (Venäjän valtiollinen uutistoimisto) johti siihen, että Reutersin Venäjä uutisointi ei enää ollut objektiivista vaan niissä alkoi myös toistua Venäjän propagandaväitteet, kuin myös suoranainen propagandan levittäminen Venäjän miehittämiltä alueilta kertovissa puffijutuissa.

Toisaalta Venäjän informaatiosodasta kirjoittaminen (tai sen tutkiminen) on johtanut hyökkäyksiin toimittajia ja tutkijoita vastaan, hyökkäyksiin on masinoitu myös läntisiä medioita. Jessikka Aro teoksessaan Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta kuvaa ruotsalaisen Venäjä-asiantuntija Martin Kraghin joutumista laajamittaisen hyökkäyksen kohteeksi akateemisen selvityksensä jälkeen, ja kuinka Ruotsin suurimman iltapäivälehden Aftonbladetin kulttuurisivuilta johdettiin tätä hyökkäystä yhdessä Venäjän valtiollisten medioiden kanssa. (14)

Minkään median ei pitäisi nostaa itseään norsunluutorniin ja kieltää ongelmaa. Kehitettävää löytyy aina! Meistä vähäisiltä tuntuvat virheet saattavat päätyä myöhemmin osaksi Venäjän propagandaa todistamaan meitä tai Ukrainaa vastaan – tai Venäjän puolesta. Samalla meidän on syytä olla tarkkoina sen suhteen millaista tarinaa meistä (esim. suomalaisista) levitetään venäläisissä medioissa. Hämyisissä nurkissa kiertänyt tarina suomalaisnatseista saattaakin joku päivä päätyä Venäjällä valtiollisen median ykkösuutiseksi muodossa tahi toisessa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/74-20016234

2. https://twitter.com/YLEKuronen/status/1625399060499730433 

3. https://twitter.com/STTuutiset/status/1611020255937150977 

4. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009310865.html 

5. https://yle.fi/uutiset/3-12560389 

6. https://app.mtvuutiset.fi/artikkeli/8371656 

7. Juha-Antero Puistola ja Johanna Suhonen: Itä-Ukraina – Lännen etuvartio, s. 124.

8. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 232.

9. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/dcf07292-c525-42a7-9564-5d79dbb6ce5e 

10. https://yle.fi/uutiset/3-10786805 

11. https://lansi-savo.fi/uutiset/lahella/95df1333-9574-4be4-be3c-e0c67b1d1c69  (maksumuurin takana)

12. https://www.ksml.fi/paikalliset/2557375 

13. https://www.ksml.fi/paikalliset/2557351 

14. Jessikka Aro: Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta, s. 217. 

Linkit esimerkkeinä toimiviin kirjoituksiini, blogeissa lisää lähdeaineistoa:

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2023/01/pahaa-tahtoa-ja-rikottuja-lupauksia.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/08/yleisradion-mahalasku.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/03/mtv-3-uutiset-disinformaation.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2020/08/iltalehti-disinformaation-jakajana.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/06/yya-yleisradio-kohti-naapurineljannesta.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/08/lansi-savo-haastatteli-petri-viljakaista.html