Selkä nöyränä Moskovan suuntaan (osa II)

Entinen Puolustusvoimain komentaja kenraali Gustav Hägglund lausui seuraavaa Vakaus vaakalaudalla -kirjan julkistamistilaisuudessa NATO:n laajenemisesta Itä-Eurooppaan ja siitä kuinka tämä laajeneminen on saanut Venäjän reagoimaan nähdyllä tapaa:

 ”Siinä on käynyt kuin koiralle, joka ajetaan nurkkaan. Se murisee aikansa, sitten se puree. Jos sen sijaan, että lähdettiin laajenemaan olisi tyydytty kumppanuuteen, maailma olisi hyvin erilainen tällä hetkellä. Ei olisi näitä kriisejä. Ei Itämerellä eikä monessa muussakaan paikassa” (1)

Hägglundin arvio on lopulta täysin tyhjänpäiväinen, koska se lähtee liikkeelle olettamasta, että Venäjän kasvaneen aggressiivisuuden syynä on NATO:n itälaajeneminen. Mutta onko asia sitten näin, onko NATO se aggressiivinen osapuoli, joka on laajentunut Venäjän kynnykselle, vai onko se vain tekosyy, jolla Venäjä perustelee toimiaan? Ajatus Venäjästä uhrina on ongelmallinen, koska kyseessä on ollut rauhanomainen ja ehdottomaan vapaaehtoisuuteen perustuva laajeneminen, jolla on täytetty puolustuksellisia tarpeita, kyse on ollut itsenäisten valtioiden vapaasta halusta liittyä läntisten demokratioiden muodostamaan puolustusliittoon NATO:on. On myös löydettävissä runsaasti perusteita sille, että neuvostomiehityksestä vapautuneet valtiot, tunsivat olonsa – vähintäänkin – epävarmoiksi itsenäistyttyään ja että tämä tunne on omalta osaltaan vaikuttanut siihen, että ne ovat halunneet sitoutua länteen niin voimallisesti kuin mahdollista.

Liittyminen EU:hun oli useille maille keino sitoutua länteen taloudellisesti, vastaavasti NATO-jäsenyys oli ainoa uskottava keinoa hakea turvaa sotilaallisesti –  neuvostomiehitys vaikutti väistämättä näiden maiden haluun ottaa etäisyyttä Venäjään, joka ei kuitenkaan yhteiskunnallisesti ollut tehnyt merkittävää pesäeroa neuvostovaltioon. Venäjä ei sanoutunut riittävän voimakkaasti irti neuvostovaltion rikoksista, rikoksista, joihin kuuluivat myös rikokset ihmisyyttä vastaan sekä kokonaisiin kansoihin kohdistuneet joukkotuhonnat. Venäjä ei myöskään käynyt omaa historiaansa läpi, ei suorittanut dekommunisaatiota, neuvostovaltion turvallisuuselinten jäänteitä ei romutettu – niiden henkilökunnan osallisuutta rikoksiin ei perattu. Neuvostoliiton hajottua Venäjällä lopulta yllättävänkin moni neuvostovaltioon kuulunut elementti jatkoi muodossa tai toisessa toimintaansa, mikä varmasti synnytti epävarmuutta osassa rajanaapureita.

Monilta, kenties myös Hägglundilta, jää tyystin huomiotta se, että Venäjä ryhtyi jo 90-luvun puolella voimakkaasti tukemaan separatistisia liikkeitä maan rajojen ulkopuolella. Ilman Venäjän voimakkaita toimia, Moldovaan tuskin olisi syntynyt jäätynyttä kriisiä Transnistrian epävaltion syntymisen myötä. Venäjä oli myös osallisena suoraan ja epäsuorasti 90-luvulla Georgian alueella käydyissä sodissa, joissa separatistiset liikkeet pyrkivät erottamaan Abhasian ja Etelä-Ossetian emämaasta, Etelä-Ossetiassa 90-luvun alkupuolella käydyn sodan seurauksena alueelle sijoitettiin venäläisiä ”rauhanturvaajia”, joita ei kuitenkaan voi verrata YK:n rauhanturvaajiin, niin erilainen näiden venäläisjoukkojen rooli lopulta oli. Epäilemättä myös kaksi sotaa Tšetšeniassa mittavine ihmisoikeusrikkomuksineen on osaltaan vaikuttanut siihen, että Venäjän hyväntahtoisuuteen ei ole suhtauduttu suurella luottamuksella, joista ensimmäinen alkoi vuonna 1994 ja seuraava Venäjällä vuonna 1999 tapahtuneiden kerrostaloihin kohdistuneiden pommi-iskujen sarjan jälkeen, joiden taustalla on Aleksandr Litvinenkon ja historioitsija Juri Felštinskin kirjoittaman kirjan – Venäjä kuilun partaalla – turvallisuuspalvelut demokratian uhkana – mukaan Venäjän turvallisuuspalvelu FSB.

Suomestakin löytyy kokojoukko poliitikkoja ja yhteiskunnallisia vaikuttajia, ja jopa upseereita (evp), jotka toistavat Venäjän narratiivia siitä, että Venäjä on kaltoin kohdeltu uhri ja että länsi on paha, ikään kuin Venäjän omilla toimilla ei olisi ollut mitään vaikutusta siihen, että huomattava osa Venäjän läntisistä naapurimaista on hakeutunut puolustusliitto NATO:n jäseniksi. Mutta jo lyhyt kertaus historiaan paljastaa sen, että Venäjän omat toimet eivät kuitenkaan ole olleet sellaisia, jotka indikoisivat pitkäkestoista demokratiakehitystä.

Vladimir Putinin sementoitua oman valta-asemansa vuosituhannen alkupuolella Venäjällä, maa on entistä voimakkaammin sekaantunut naapurimaidensa tapahtumiin. Georgiassa tapahtunut Ruusujen vallankumous vuonna 2003 herätteli Putinia mutta Ukrainassa Oranssi vallankumous seuraavan vuoden puolella toimi Putinille itselleen merkkinä siitä, että valta ei ole ikuista, että värivallankumous voi yltää Moskovaankin. Tämän havainnon jälkeen Venäjä on entistä aggressiivisemmin pyrkinyt vaikuttamaan naapurimaihinsa, Ukrainassa tämä nähtiin Venäjän kohdistaessa voimakasta tukea Viktor Janukovitšille sekä hänen tukijoilleen. Venäjä ei yksin pyrkinyt lisäämään poliittista vaikutusvaltaan sekaantumalla naapurimaidensa vaaleihin, sen tarkoituksena oli lisätä myös taloudellista vaikutusvaltaa ja käyttää esim. energiaa aseena ja/ tai kiristyskeinona.

Suomen lähialueilla, Viroa vuonna 2007 kohdannut Pronssisoturi-kiista, käy myös esimerkkinä tapahtumasta, johon Venäjältä toimivat tahot sekaantuivat. Virossa vironvenäläiset perustivat Yövartio-liikkeen vastustamaan Pronssisoturi-patsaan siirtoa, Moskovassa Putinia tukenut Naši-nuorisojärjestö järjesti laajoja mielenosoituksia Viron Venäjän-suurlähetystön edustalla Venäjän uhatessa Viroa diplomaattisuhteiden katkaisulla. (2) Pronssisoturi-kiistan aikaan Viro oli jo NATO:n jäsenmaan, maa liittyi NATO:on 29.3.2004 NATO:n viidennen laajenemisen yhteydessä. Voidaan pohtia, että kuinka voimakkaasti Venäjä olisikaan tuolloin painostanut Viroa, mikäli maa ei olisi ollut NATO:n jäsenmaa?

Kävin tarkoituksellisesti läpi vain muutamia varhaisempia tapahtumia, joissa Venäjä on tavalla tai toisella pyrkinyt vaikuttamaan naapurimaidensa harjoittamaan politiikkaan ja kuinka Venäjä on käytännössä 90-luvun alkupuolelta lähtien pyrkinyt vaikuttamaan naapurimaidensa harjoittamaan politiikkaan pyrkien sitouttamaan niitä itseensä ja laskien ne omaan etupiiriinsä kuuluviksi. Venäjän toiminta alkoi muuttua aggressiivisemmaksi tämän vuosituhannen puolella, merkittävänä tekijänä voidaan pitää öljyn maailmanmarkkinahinnan huomattavaa nousua, jonka myötä Venäjän taloudellinen tilanne kohentui ja sen myötä maan oli mahdollista sijoittaa varoja entistä enemmän varusteluun ja asevoimien modernisoitiin sekä turvallisuusorganisaatioiden rahoitukseen. Venäjän aggressiivisuus lisääntyi sen myötä mitä enemmän Putinin hallinnolla on ollut rahaa käytettävissään. (Huom. lasken Dmitri Medvedevin presidenttikauden Putinin hallintoaikaan, syystä, että pääministeriydestään huolimatta Putin oli tuolloin Venäjän tosiasiallinen johtaja).

Näen koko kuvion täysin päinvastaisena mitä Gustav Hägglund – tai presidentti Tarja Halonen väittäessään Viron kärsivän posttraumaattisesta stressistä neuvostomiehityksen jälkeen. En myöskään voi sanoa allekirjoittavani Erkki Tuomiojan Venäjä tai NATO-näkemystä, joissa niissäkin on nähtävillä lisääntyvä Venäjä-narratiivin toisto NATO:sta epävakauden lisääjänä Itämeren alueella samalla kuitenkin lähes kategorisesti jättäen huomiotta sen, että NATO:n toimet ovat vastatoimia Venäjän lisääntyneelle aggressiivisuudelle mukaan luettuna Venäjän suorittama Krimin niemimaan miehitys ja Itä-Ukrainaan ”separatismin” varjolla masinoima sota.

Hägglundin mukaan: ”Meidän referenssiryhmämme on ollut Ruotsi, Sveitsi, Itävalta ja Irlanti. Mikään niistä ei ole liittynyt Natoon. Ne, jotka ovat jäseniksi hakeutuneet ovat entisiä kommunistimaita.”

Meidät (Suomen) erottaa Hägglundin mainitsemasta referenssiryhmästä eräs merkittävä tekijä, se on maantiede, mikä omalta osaltaan selittää sen, miksi referenssiryhmäämme kuuluvien maiden ei ole tarvinnut hakeutua NATO-sateenvarjon alle. Ruotsissa maan asemaa on ruvettu tarkastelemaan olennaisesti kriittisemmin Venäjän lisääntyneen aggression myötä, Ruotsissa on varmuudella tarkasteltu myös karttaa ja tehty sen perusteella päätelmiä Itämeren ja Gotlannin suhteen.

Piirroksessaan David Parkinsin kuvaa oivallisesti Suomen ja Ruotsin aseman maailman myrskyissä NATO-sateenvarjon ulkopuolella ”karhun” levitellessä kouriaan Euroopan ylle.

Piirros David Parkins 

Suomea ja osaa näistä ”entisistä kommunistimaista” – mielestäni Hägglundilta kaikella tapaa halventava nimitys ”entinen kommunistimaa” – sen sijaan yhdistää maantiede ja Venäjän läheisyys, joten ehkäpä meidän olisi syytä ottaa lakki kouraa sen sijaan, että leikimme ylimielisiä sulkiessamme samalla silmämme todellisuudelta.

Vakaus vaakalaudalla – ajatuksiamme turvallisuuspolitiikkamme suunnasta teosta voidaan pitää Hägglundin luonnehdinnan mukaan ”Suomen NATO-jäsenyyteen vähintäänkin varauksellisesti suhtautuneiden kirjoittamaksi” – tosin kirjoittajajoukkoa tarkasteltaessa, uskaltaisin väittää suurimman osan suhtautuvan maamme NATO-jäsenyyteen kielteisesti – tai jopa vihamielisesti – varauksellisuuden sijaan. Ikävä kyllä tämä ryhmä kykenee omalta osaltaan ohjaamaan Suomea takaisin menneisyyteen toistaessaan puhki kuluneita, Venäjän haluja ja toiveita myötäileviä, fraaseja.

He retorisin keinoin, osin puolueen pää-äänenkannattajien avustamana, saavat avointa NATO-keskustelua kaipaavat näyttäytymään ”kiihkoilijoina” tahi ”haukkoina”, mikä heijastelee keskustelunavauksiin, vaikuttaen samalla voimakkaasti mielipideilmastoon. Turvautuessaan ”whataboutismiin” eli ”mutkutteluun” he ohjaavat keskustelua sivuun, tähän keskustelumuotoon Roman Skaskiw viittasi artikkelissaan ”Nine Lessons of Russian Propaganda” (3) eräänä keinona tuhota keskustelu tai johtaa keskustelu harhapolulle. Suomea koskettavassa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa ”mutkuttelu” jarruttaa keskustelua vieden sitä samalla harhapolulle. Aivan samalla tapaa kuin avoin trollaus, myös ”mutkuttelu” myrkyttää keskustelua ja keskusteluilmapiiriä, mikä taasen sopii paremmin kuin hyvin Venäjälle.

NATOsta on hyvä käydä keskustelua, jäsenyyden hyvistä ja huonoista puolista on keskusteltava – Suomen turvallisuuspoliittisista ratkaisuista on syytä käydä asiallista keskustelua Moskova-kortin heiluttelun sijaan. Kylmä sota meni jo, Suomi ei ole enää puolueeton.

Marko

1. https://demokraatti.fi/kenraali-hagglund-pitaa-naton-laajentumista-virheena-siina-on-kaynyt-kuin-koiralle-joka-ajetaan-nurkkaan/ 

2. http://www.academia.edu/9062696/Muistomerkkej%C3%A4_ja_t%C3%B6rm%C3%A4%C3%A4vi%C3%A4_tulkintoja._Vuoden_2007_pronssisoturikiista_ja_yhteis%C3%B6jen_kulttuuriset_ty%C3%B6kalut 

3. http://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

Selkä nöyränä Moskovan suuntaan (osa I)

Pääministerit Juha Sipilä ja Dmitri Medvedev tapasivat toinen toisensa viikolla Pietarissa, epäilemättä suomalaisdelegaatio on ollut tapaamisen jälkeen ”onnesta soikeana” Suomen saadessa runsain mitoin kiitoksia Venäjän pääministeri Medvedeviltä normaalista suhtautumisesta Itämeren kaasuputkeen (valmisteilla oleva Nord Stream 2):

”Haluan kiittää Suomea hyvin käytännöllisestä, rakentavasta ja normaalista suhtautumisesta kaasuputkihankkeeseen”. (Lainaus Helsingin Sanomat 21.9.2017 / 1)

Suomessa Nord Stream 2 -kaasuputkihanketta pidetään ympäristökysymyksenä sekä Venäjän ja Saksan välisenä hankkeena, sitä ei nähdä samalla tavaa Venäjän pyrkimyksenä sitouttaa läntisen Euroopan valtioita Venäjän energiaan, toisin kuin Baltiassa ja Puolassa nähdään.

Pietarissa Sipilä tyytyi toteamaa, ettei ”Suomi ei ole putken asiakas, joten taloudelliset seikat eivät meille kuulu.” (1)

Tässä kohdin on kuitenkin pakko pohdiskella, että onko putki sittenkin myös jotain muuta kuin – paljon hoettu – ympäristökysymys myös Suomelle?

Syyskuun 21. 2017 Maaseuduntulevaisuudessa uutisoitiin ”Fortumista tulee Uniper-kaupan toteutuessa kiistanalaisen Nord Stream 2 -kaasuputken suurrahoittaja”. (2)

Lainaan selvyyden vuoksi uutista:

”Energiayhtiö Fortum vahvisti keskiviikkona käyvänsä pitkälle edenneitä keskusteluja saksalaisen Uniperin osakkeiden ostosta. Yrityskaupan toteutuessa, Fortum ostaisi saksalaiselta E.ONilta 47 prosentin omistusosuuden Uniperista. Fortum maksaa osakkeista lähes 3,8 miljardia euroa tarjouksen osakekohtaisen 22 euron kokonaisarvon mukaisesti. Koko Uniperin arvo olisi näin noin kahdeksan miljardia euroa.

Uniperilla on Saksassa, Ruotsissa ja Venäjällä sähköntuotantoa. Lisäksi yhtiö käy mittavaa trading-kauppaa kaasulla, sähköllä ja öljyllä.

Yrityskaupan toteutuessa Fortumista tulee samalla välillisesti Uniperin omistuksen kautta kiistanalaisen Itämeren alittavan kaasuputkihankkeen, Nord Stream 2:n, suurrahoittaja.”

Minun on vaikea kuvitella, etteikö pääministeri Sipilä olisi ollut tietoinen näistä – valtioenemmistöisen Fortumin käymistä – neuvotteluista. Viimeistään kauppojen toteutuessa Nord Stream 2 on Suomelle muutakin kuin ympäristökysymys. Mitä se, mielestäni, on jo nyt, vaikka poliittiset päättäjämme pyrkivät välttelemään keskustelua Nord Stream 2 putken muista ulottuvuuksista, kuten siitä, että putki vääjäämättä on turvallisuuspoliittinen kysymys. Se on ensisijaisesti turvallisuuspoliittinen kysymys ja vasta toissijaisesti ympäristökysymys.

Venäjällä laadittiin jo reilu vuosikymmen sitten ”energiasupervalta” strategian luonnokset, suunniteltu konseptio miellytti Vladimir Putinia suuresti.

Mihail Zygar – Putinin sisäpiiri, ”energiasupervallasta” s. 163.

Strategiaa ei välttämättä toteutettu kirjaimellisesti, mutta tämän päivän Venäjän toiminnassa on nähtävillä piirteitä tuolloin laaditusta strategiasta. Suomikin näyttää sisäistäneen roolinsa oivallisesti – eipä pahemmin kommentoida, ainakaan liian kriittiseen sävyyn, Venäjän toistuvia ihmisoikeusloukkauksia, puhumattakaan Tšetšeniassa esiintyvistä seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuneista vainoista. 

Herää tietenkin kysymys, että miksi Suomi haluaa suoraan ja välillisesti sitoutua Venäjän ajamiin energiaratkaisuihin kaventaen näin omaa liikkumatilaansa? Naapurustossamme pyritään pääsemään irti venäläisestä energiasta, tästä esimerkkinä Baltian maiden ja Puolan nesteytetyn kaasun toimitukset, sen sijaan Suomessa trendi näyttää olevan päinvastainen. Fennovoiman ydinvoimahanke Pyhäjoella on venäläisten ”värittämä”, laitoksen toimittaa Venäjän valtion ydinenergiayhtiö Rosatom, tarkemmin sanoen sen tytäryhtiö Rusatom Energy International. Ja kuten tiedämme, kaiken maailman Migrit Solarna Energija -sekoiluiden jälkeen, Fortum Oyj ”päätti” osallistua 6,6 prosentin osuudella Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen elokuussa 2015. (4) Mikäli Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokkaan esittämä väite – Rosatomin halusta tehdä Pyhäjoen ydinvoimala venäläisvoimin – pitää paikkansa, tulee myös kyseenalaistetuksi voimalahankkeen alueellinen suora työllistävä vaikutus, välillisesti se tietenkin virkistää alueen elinkeinoelämää. (5)

Miksi Suomi haluaa suoraan ja välillisesti sitoutua Venäjän ajamiin energiaratkaisuihin kaventaen näin omaa liikkumatilaansa? – on tietty retorinen kysymys. Minusta vastaus on ikävällä tapaa itsestään selvä, se käy omalta osaltaan selville tarkasteltaessa suomalaisten entisten poliitikkojen ja talousvaikuttajien Venäjä-sitoumuksia, nimilistalta löytyy seuraavia henkilöitä Paavo Lipponen, Esko Aho, Harry Harkimo. Venäjän ääni pääsee myös kuuluviin kautta koko yhteiskunnallisten vaikuttajien kentän presidentti Tarja Halosesta alkaen ja päätyen marginaaliin luisuneisiin poliitikkoihin, kuten Paavo Väyrynen.

Ja miksi tilanne on sitten tämä? Kyetäksemme vastaamaan tähän kysymykseen, on katse kohdistettava 90-luvun alkupuolella Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin. Neuvostoliiton hajottua, osassa itsenäistyneitä valtioita tehtiin selkeä pesäero menneisyyteen – suoritettiin lustraatio sekä dekommunisaatio, jota Suomessa ei – syystä tai toisesta – tehty. Baltian maat, joissa toimenpiteisiin ryhdyttiin, on kyetty tekemään selkeä pesäero Venäjään, siitä huolimatta, että alueen valtioissa asuu huomattavia venäläisvähemmistöjä. Maat ovat kyenneet tekemään selkeitä ja määrätietoisia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja, niille liittyminen NATO:on en ensisijaisesti tällainen teko, mutta liittymistä EU:hun voidaan pitää talouspoliittisen ratkaisun ohella toissijaisesti myös turvallisuuspoliittisena ratkaisuna. 

Suomessa 90-luvulla ei suoritettu lustraatiota, suomettuneisuuden aikakautta ei käyty läpi, omaa likasankoa ei tutkittu vaan koko roska piilotettiin kaappiin, toivoen, että ”suuri ja mahtava naapuri” ei enää palaa kummittelemaan. Toive ei toteutunut, Venäjä ei valinnut läntiseen demokratiaan johtavaa tietä, vaan suuntasi Putinin kaudella – merkittävältä osin energiarahoilla – takaisin menneisyyteen. Sen myötä Suomen liikkumavara on kaventunut, sen myötä, maamme poliittinen retoriikka on muuttunut entistä enemmän Moskovaa myötäilevämmäksi. Tämän hetken Suomi muistuttaa päivä päivältä enemmän 80-luvun ”puolueettomuuspolitiikkaa” toteuttavaa Suomea, 90-luvun länteen katsovan vapaudesta nauttimaan ryhtyvän Suomen sijaan.

Asioiden kieltäminen ei muuta asiaa toiseksi, Nord Stream 2 kuten ei Fennovoiman Hanhikivikään, lakkaa olemasta turvallisuuspoliittinen kysymys sanomalla, että se ei sellainen ole. Niinpä ensiarvoisen tärkeää on kiertelemättä käyttää oikeita termejä ja uskallettava puhua asioista niiden oikeilla nimillä, siitä huolimatta, että tosiasioiden tunnustamisesta voi seurata se, että Moskovasta ei sadakaan kiitoksia. Että lakkaamme olemasta se "mallioppilas".

Näin loppuun pieni kevennys. Pietarissa Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev onnitteli satavuotiasta Suomea – kylläpä nämä onnittelusanat sitten lämmittävätkin paljon, yhtä paljon kuin talvella housuihin kuseminen…

Marko

Lisäys: Pidän Suomen – aivan kuten Saksankin – harjoittamaa politiikkaa itsekkäänä, juuri sellaisena, mikä edesauttaa Venäjää toteuttamaan omaa ”hajota ja hallitse” -politiikkaa.

1. http://www.hs.fi/paivanlehti/22092017/art-2000005377505.html 

2. http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/fortumista-tulee-uniper-kaupan-toteutuessa-kiistanalaisen-nord-stream-2-kaasuputken-suurrahoittaja-1.206891 

3. http://www.lngworldnews.com/lithuania-gets-its-first-lng-cargo/ 

4. https://www.fortum.com/fi/media/pages/fortum-osallistuu-fennovoima-hankkeeseen-66-lla-tgc-1n-uudelleenjarjestelya-koskevissa-neuvotteluissa-ei-tahan.aspx 

5. http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3659528/Rakennusliitto+paheksuu+Rosatom+haluaa+tehda+Pyhajoen+ydinvoimalan+taysin+venalaisvoimin 

Valeuutisista valesivustoihin

Faktantarkistuksesta on ollut puhetta jo pidemmän aikaa, asiaan on kiinnitetty huomiota hyvinkin parin vuoden ajan, mutta viime aikojen uutisten perusteella mieleen nousee ajatus, että ehkäpä faktantarkistuksen ohella olisi syytä ryhtyä keskustelemaan myös siitä, millaisiin lähteisiin uutisissa viitataan, tai millaisia tehtävänantoja annetaan, jotta epämääräisiä – kysymyksiä nostattavia – lapsuksia ei pääsisi läpi.

Suomessa harva itseään kunnioittava media tohtii enää nykyään viitata MV-lehteen lähteenä, julkaisua vältellään – aivan aiheellisesti – kuin ruttoa. Asia oli kuitenkin toisin vielä jokunen vuosi sitten, ennen "julkaisun" nostoa "tapetille", jolloin toisinaan perinteisessä mediassa viitattiin tähän Ilja Janitskinin luomukseen. Nyt perinteisen median edustajat Suomessa tiedostavat MV-lehden maineen hyvin kyseenalaisena julkaisuna, samaa ymmärrystä ei kuitenkaan ole käytettäessä vierasmaalaisia julkaisuja lähteenä. Ikävä kyllä arveluttavatkin ulkomaalaiset julkaisut saattavat päätyä lähteeksi joko vahingossa tai eräissä tapauksissa tarkoituksellisesti toimituskunnan toimesta.

Epämääräisten sivustojen käyttö lähteenä nousi mieleeni syyskuun alkupuolella Kirkko ja kaupunki -lehdessä julkaistun uutisen "Lidl poisti kirkon ristit pakkauksistaan – syynä suvaitsevuus" myötä. (1) Uutisessa viitattiin alun perin The Telegraphin ohella amerikkalaisen alt-rightin äänitorveen Breitbart-julkaisuun. Sittemmin jälkimmäiseen julkaisuun johtanut linkki poistettiin Kirkko ja kaupunki -lehden uutisesta, muokattu uutinen varustettiin asianmukaisin merkinnöin.

Viikko sitten uutisoitiin useammassa mediassa Breitbart-sivuston käytöstä ylioppilaskirjoitusten englannin kuullun ymmärtämisen kokeen lähteenä. (2 ja 3) Breitbartia ei suinkaan ole käytetty kokeessa yhtä kertaa vaan kaikkiaan seitsemän kertaa, jollin kyse ei enää voi olla sattumasta. Tässä kohdin huomioitavaa on kuitenkin se, että sivusto ei ole ollut Suomessa laajalti tunnettu kuin noin vuoden verran. Julkaisu nousi otsikoihin Donald Trumpin vaalikampanjan aikoihin, Trumpin vaalikampanjaa elokuusta 2016 johtanut Steve Bannon oli Breitbartin Newsin perustajajäseniä.

Bretibartin käyttöön ylioppilaskirjoitusten kuulunymmärryskokeen lähteenä liittyy toki se ongelma, että itse en ole tehtävänantoa nähnyt, joten joihinkin tehtäviin liittyen tällaisen sivuston käyttö lähteenä on perusteltu. Kysymys kuuluukin, että onko englannin kuulunymmärtämisen koe sellainen koe, johon Breitbartin käyttö lähteenä on perusteltu vaiko ei. Yhteiskunnallista vaikuttamista, viestintää tai muita vastaavia aiheita sivuavissa tehtävissä kyseisen sivuston käyttö tehtävänannossa olisi nähdäkseni perustellumpaa. Mutta kysymyksen ympärillä käydyn keskustelun, todennäköisesti olennaisesti parempiakin lähdesivustoja tehtävään löytyisi.

Vaikka kritisoinkin yllä Breitbartin käyttöä lähteenä en tarkoita sitä, etteikö sitä tai vastaavaa mediaa voi halutessaan käyttää lähteenä, se on lopulta itse kunkin oma valinta, johon sisältyy omat riskinsä. Itse pyrkisin parhaani mukaan käyttämään luotettaviksi tiedettyjä ja tunnettuja lähteitä, jolloin riski mahdollisesta hutiosumasta pienenee olennaisesti. Vaikka medialta on syytä vaatia huolellisuutta ja riittävää taustoitusta tänä päivänä, jolloin erilaisia verkkomedioita syntyy ja kuolee tiheään, on hyvinkin mahdollista, että hyvää tarkoittaen erehtyy väärälle sivulle, sellaiselle, joka herättää ulkoasullaan tai harhauttavalla nimellään luottamusta, jonka jälkeen lukijan on entistä helpompaa sortua luottamaan sivustoon. Samalla tapaa lähipiirimme voi johtaa meitä harhaan, välittää signaaleja, jonkin sivun luotettavuudesta, vaikka todellisuus onkin jotain muuta. Mutta toki työtään tekevän ammattilaisen on asetettava rima riittävän korkealle ja muistettava tänään taustoitus ja mielellään käyttää luotettavia lähteitä – melkeinpä sanoisin, että jos aiheesta ei ole uutista luotettavaksi tunnetussa julkaisussa on syytä suhtautua uutiseen tietyllä kriittisyydellä. Kysyä itseltä, onko se liian hyvää ollakseen totta?

Tänään maailma tuntuu olevan täynnä erilaisia kuplia. Minäkin olen omassa kuplassa, vaikka pyrinkin mahdollisimman laajalla sosiaalisen median verkostolla ja kaveripiirillä saamaan aikaan sen, että kuplani ei koostu yhdenlaisista ihmisistä, jolloin väistämättä syntyy tilanne, jossa joudun puntaroimaan erilaisten tahojen välittämää informaatiota ja vertaamaan sitä käytössäni olevaan informaatioon. Todennäköisesti minutkin olisi mahdollista – varovaisuudesta huolimatta – johtaa harhaan, jos liikutaan riittävän kauas omilta vahvuusalueiltani. Sama kääntyy myös toisinpäin, suuri joukko omaan harrastepiiriini kuuluvista sivustoista on kaikkea muuta kuin luotettavia, osaa niistä voidaan pitää selkeän propagandistisina ja harhaanjohtavina, silti näen näihinkin sivuihin viitattavan aina silloin tällöin tai näiden sivustojen uutisia tahi artikkeleja nostettavan esille erinomaisina ja luottamusta herättävinä.

Seuraavaksi luettelen kokojoukon sivustoja, joiden luotettavuus on hyvin kyseenalainen tai suorastaan olematon – joukossa on myös selkeää propagandaa välittäviä verkkosivuja: South Front (southfront.org), Global Research (www.globalresearch.ca), Russia Insider (russia-insider.com/en), Katehon (katehon.com), veterantoday.com, washingtonblog.com, DONi-News (dninews.com), InfoWars (www.infowars.com), voltairenet.org ja Strategic Culture Foundation (www.strategic-culture.org) sekä tvzvezda.ru. Lisätään joukkoon vielä muutama suomalainen verkkosivusto, joiden luotettavuus on kyseenalainen: magneettimedia.com, vastavalkea.fi sekä mahdollisen uudelleen syntymän kokeva Janus Putkosen verkkomedia.org.

Ainakin osalta edellä luettelemiltani sivuilta löytyy toisinaan riittävällä tarkkuudella laadittuja kirjoituksia tai vain hyvin lievin värilasein laadittuja kirjoituksia, tekijä, mikä voi lisätä tunnetta sivujen luotettavuudesta harhauttaen näin lukijansa luottamaan sivuun, joka ei – kokonaisuus huomioiden – kuitenkaan sellainen ole. Josta päästään siihen, että mikäli liikut oman vahvuusalueesi ulkopuolella, on varmempaa turvautua tunnettuun ja luotettavaksi tiedettyyn lähteeseen epämääräisen verkkosivun sijaan, onpa sen sivun nimi, kuinka uskottava tahansa.

Ei siis yksin faktantarkistus vaan tärkeää on myös se, millaisia lähteitä käyttää. Luotettava lähde tarkoittaa toisaalta sitä, että lähdeaineistokin on - pääsääntöisesti - vakaammalla pohjalla, että aineiston kirjoittaja on itse perehtynyt taustoihin riittävän hyvin, että hän on suorittanut riittävää faktan tarkistusta.

Esimerkki propagandasivun jakaman uutisen leviämisestä verkossa

Eli kuinka Janus Putkonen taikoi hatustaan yli 3000 tankkia. Putkosen ”kipparoimassa” DONi-newsissä Donetskin ”kansantasavallasta” julkaistiin tämän vuoden tammikuun 4. uutinen, jonka mukaan USA lähettää 3600 panssarivaunua Venäjää vastaan.

Kuvakaappaus Janus Putkosen Facebook-sivulta.

Pienellä faktan tarkistuksella on helposti osoitettavissa vääräksi Putkosen väittämä tuhansista Eurooppaan rahdattavista panssarivaunuista, tästä huolimatta ”uutinen” sai huomattavaa näkyvyyttä – Putkosen mukaan sitä jaettiin puolentoista vuorokauden kuluessa yli 21 000 kertaa. Kyseistä uutista ja etenkin sen – hämmästyttävää – leviämistä tarkasteltiin myös DFRLabin artikkelissa ”Three thousand fake tanks”. (4) Erityisen kiinnostava artikkelissa oli kaavio, jossa kuvattiin ”uutisen” leviämistä verkossa.

@AtlanticCouncil's Digital Forensic Research Lab: Three thousand fake tanks.

Kuten voimme havaita, Global Research on linkki, jonka kautta uutinen lähti leviämään merkittävässä määrin. Ennen tätä uutinen oli levinnyt yksittäisille verkkosivuille, joilta merkittävää leviämistä ei tapahtunut. DFRLabin artikkelia lainatakseni:

”The DNI story gained a significant boost on January 5, when it was picked up verbatim by Canada-registered website globalresearch.ca. This was not a simple re-post: it expanded the original headline to accuse US President Barack Obama of “political insanity” and inserted an explanatory paragraph. The DNI article was then reproduced underneath.” (4)

Perinteinen englannin kielinen media ei uutiseen tarttunut, edes Russia Todayn englannin kieliset sivut eivät lainanneet suoraan DONi-Newsin uutista. Sen sijaan Russia Todayn saksankielisellä sivustolla kirjoitettiin jo parista tuhannesta panssarivaunusta, ja Venäjällä uutisen voidaan sanoa ”lyöneen läpi”.

Uutinen olemattomista tuhansista tankeista osoittaa sen kuinka oikea-aikainen valeuutinen sopivia väyliä myöten levitettynä saa huomattavaa näkyvyyttä. Tässä Putkosen uutisessa Global Research oli merkittävässä roolissa, sen tiedetään jakavan ”uutisia” epämääräisistä salaliitoista, esim. Hillary Clintonin pedofiiliringistä. Global Research on tunnetusti pro-Putin ja anti-NATO alusta.

Kirjoitukseni alkupuolella annoin itse kullekin vapauden käyttää lähteinään millaisia sivuja tahansa, mutta ennen kuin ryhdyt toimimaan näin, on ehkäpä syytä kuitenkin huomioida seuraavat tekijät.

Näin loppuun voimme vielä lyhyelti palata epämääräisten sivustojen käyttöön lähteinä huomioiden DONi-Newsin uutisen leviäminen. Merkittävä osa näistä vale- ja viha- sekä propagandasivustoista elää näkyvyydestä. Mitä enemmän he saavat näkyvyyttä sen parempi taustatahoille, näkyvyys tuo joko rahaa tai mahdollisia tukijoita, tai kumpaakin. Tukijat tahi sivustojen seuraajat taasen lisäävät omalta osaltaan näkyvyyttä, mikä vahvistaa näiden sivustojen välittämää sanomaa. Tällaiset asiat on syytä huomioida jaettaessa epämääräisten sivujen materiaalia tai kun niitä käytetään lähteinä omille uutisille. Mitä vähemmän vihaa ja propagandaa levittävät sivut saavat näkyvyyttä sen parempi – se on meidän kaikkien etu. 

Marko

1. https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/lidl-poisti-kirkon-ristit-pakkauksistaan-syyna-suvaitsevuus 

2. https://yle.fi/uutiset/3-9828710 

3.  http://www.hs.fi/paivanlehti/13092017/art-2000005364174.html 

4. https://medium.com/@DFRLab/three-thousand-fake-tanks-575410c4f64d 

Venäjän harjoittamasta vaikuttamisesta ja propagandasta

Tämä blogi on päivitys maanpuolustus.net-foorumin blogiin joulukuussa 2016 kirjoittamastani tekstistä ”Venäjän propagandasta, Venäjän vaikuttamisesta” – yritän nyt vastata omien havaintojeni perusteella kysymykseen: millä tavalla Venäjän vaikuttamispyrkimykset ja propaganda näkyvät Suomessa?

Vastatakseni tähän kysymykseen, käytän pohjana Roman Skaskiw’n kirjoittamaa artikkelia ”Nine Lessons of Russian Propaganda” (1) pyrkien hyödyntämään hänen havaintoja ja löytämään niille mahdollisia toteutuneita vastinkappaleita Suomesta, sen myötä lukija voi sitten tehdä omat johtopäätöksensä siitä millaista vaikuttamista ja propagandaa Venäjä kohdistaa Suomeen – onko uhka todellinen (olemassa oleva) vaiko kuviteltu.

Roman Skaskiw’n kirjoituksen pohjalta on laadittu seuraava kuva, jossa eriteltynä nämä ”9 oppituntia”:

1. Rely on dissenting political groups eli käytännössä voidaan sanoa tämän tarkoittavan sitä, että hyödynnetään erilaisia poliittisia ryhmiä vasemmalta oikealle oman asian ajamiseen – käytetään heitä hyödyksi sodassa vihollista vastaan. Viholliskuva on tällä hetkellä rakennettu siten, että länsi on Venäjän ensisijainen vihollinen.

Venäjän presidentin Vladimir Putinin pääideologiksikin nimitty Aleksander Dugin on todennut ”The most important factor should not be whether these groups are pro-Russian or not. What they oppose is of much greater importance here. The enemy of my enemy is my friend…”. (1)

Euroopan tasolla tämän voidaan sanoa toteutuvat mallikelpoisesti, Venäjä on sitouttanut itseensä erilaisia puolueita ja poliittisia ryhmiä/liikkeitä äärivasemmalta äärioikealle. Suomessa ei ollut ennen Perussuomalaisten hajoamista merkittävää suurehkoa tai suurta puoluetta, joka suoraan ajaisi Venäjän asiaa, sen sijaan Suomesta löytyi ja löytyy useammasta puolueesta poliitikkoja, jotka ajavat oman asiansa ohella hyvin selkeällä tapaa myös Venäjän asiaa – heidän puheensa toistaa hyvin seikkaperäisesti Venäjän narratiivia. Jatkossa tulemme näkemään mihin suuntaan Perussuomalaiset liikehtii, ajautuuko se samaan sektoriin, johon valtaosa eurooppalaisia äärioikeistolaisiksi nimettyjä puolueita on ajautunut ja jotka tavalla tai toisella toistavat Venäjän narratiivia. Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren kannanotot käyvät ikävällä tapaa yksiin eurooppalaisen äärioikeiston valtavirran kanssa – Venäjä-narratiivi muodossa tai toisessa on vahvasti mukana.

Roman Skaskiw’in oppituntien kohta 4. ”Putin on vahva – Venäjä on vahva”.

Suomesta löytyy myös kansalaisliikkeitä ja ryhmittymiä, joiden voidaan sanoa toteuttavan näiltä osin Venäjän harjoittamaa politiikkaa. Useampi maahanmuuttajavastainen tai äärioikeistolainen ryhmittymä käyttää retoriikassaan samaa kieltä, jota Venäjällä tavataan käyttää. Suomi Ensin! -liike on maahanmuuttajavastainen kansanliike, sen toiminta on juuri sitä, mitä sopii Duginin ajatuksen alle ja sen taustalta löytyy olemassa olevia kytköksiä suomalaistahoihin, jotka ajavat Venäjän asiaa – kuten Johan Bäckman ja Janus Putkonen, joiden kanssa Suomi Ensin! -liikkeen Marco de Wit veljeilee. Samaa voidaan sanoa epämääräisestä Reformi koalitiosta, (2) jonka tavoitteena on eduskuntavaalit 2019 ja jonka presidenttiehdokkaaksi Ilja Janitskin on nimetty. Tällä hetkellä Janitskinin kannattajakorttien kerääminen on vielä kesken Reformin ohella Suomi Ensin! toimii aktiivisesti Janitskinin hyväksi.

Kansallissosialistinen Vastarintaliike on myös ryhmä, joka on syytä mainita tässä yhteydessä. Aiemmin Suomen Vastarintaliike toimi tiiviissä yhteistyössä ruotsalaisen veljesjärjestönsä kanssa ollen osa Pohjoismaista Vastarintaliikettä, nyt on syytä puhua yhdestä yhtenäisestä Vastarintaliikkeestä. Syksyllä 2015 Nordic Resistance Movementin eli NR:n edustajat tapasivat venäläisen Russkoe Imperskoe Dvizhenien eli RID:n johtajan Stanislav Vorobjov’n, saaden RID:iltä rahalahjoituksen puolueen perustamista varten. (3) Vuoden 2016 aikana kaksi NR jäsentä Anton Thulin ja Viktor Melin osallistuivat RID:in järjestämälle leirille Venäjällä, jossa osallistujille on opetettu aseidenkäsittelyä sekä räjähteiden tekoa, tehden leirin jälkeen useamman terrori-iskun tai sellaisen yrityksen Ruotsissa. (4)

Reilun vuoden ajan Paavo Väyrysen Kansalaispuolue on viihtynyt otsikoissa, joko Väyrysen yhteistyökumppaneiden tai puolueen perin outojen asiantuntijajäsenten tähden. Asiantuntijajäsenistä voimme nostaa esille Jukka Davidssonin, Jarmo Ekmanin ja Timo Isosaaren, joista Davidsson ja Isosaari vierailivat jokunen vuosi sitten Pietarissa Putinia tukevassa äärioikeistopuolueiden kokouksessa – ensin mainitun pitäessä puheen siellä. Vastaavasti Jarmo Ekman on työskennellyt Donetskin ”kansantasavallassa” propagandajulkaisu DONi-newsissä, jonka ohella hän on toiminut alueella järjestettyjen – laittomien – vaalien ”vaalitarkkailijana”. Kyseinen kolmikon ohella Kansalaispuolueessa on muitakin asiantuntijajäseniä, joiden retoriikassa toistuu tavattoman usein Venäjän kertoma tarina. (5)

2. Domestic propaganda is most important eli kotimaan propaganda on tärkeintä. Skaskiw’n analyysissa tätä tarkasteltiin Venäjän näkökulmasta ja tarkasteltiin sitä, kuinka Venäjä kohdistaa omiin kansalaisiinsa laaja-alaista propagandaa luodakseen uhkakuvia ja pitääkseen niitä yllä. Näin tapahtui Euromaidanin aikaan, jolloin Venäjällä levisi laajemmin propagandauutisia julmuuksista, joita Ukrainassa kohdistettiin maan venäjänkielistä väestönosaa kohtaan ja jollaisilla venäjänkielisiä uhattiin. Sama toistui myöhemmin keväällä ja alkukesästä, Itä-Ukrainan separatismia polkaistaessa pystyyn venäläisten toimin – alueelle kohdistettiin jatkuvaa propagandaa julmuuksista, joita venäläisväestöön oli kohdistettu ja kuinka Viktor Janukovytšin kaatanut uusi hallinto, aikoo siirtää etnisesti venäläistaustaiset miehet keskitysleireille. Näin luotiin kuvaa siitä, että Ukrainassa elävät etnisesti venäläiset sekä venäjää puhuvat ovat äärimmäisessä vaarassa ja että heidän suojelemiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen. Venäläisessä retoriikassa viljeltiin myös toistuvasti sanoja, joilla on synkeä kaiku, kuten fasistit ja kansalaisia kutsuttiin taistelemaan fasismia vastaan.

Voidaan sanoa, että Saksassa ”Lisan tapaus” (6) on verrattavissa monilta osin Itä-Ukrainan tapahtumiin, pohjana on valheellinen uutinen, jota Venäjällä valtiollinen media yhdessä valtakoneiston kanssa ryhtyy hyödyntämään, kohdistaen Saksaan voimakkaan disinformaatiokampanjan samalla mobilisoiden mielenosoituksiin suuria joukkoja Saksassa asuvia venäläisiä ja heidän tukijoitaan. Kaava ”Lisan tapauksessa” oli käytännössä toisinto Venäjän Ukrainaan kohdistamasta propagandasta ja vaikuttamisesta.

Entä onko vastaava mahdollista toteuttaa Suomessa? Kyllä on, eräiltä osin voidaan jopa todeta, että tietyt Suomesta uutisoitavat tapaukset jo nyt täyttävät nämä määreet, jos ei muuta niin niiltä osin, että niillä pyritään muokkaamaan ja pitämään yllä tiettyä mielikuvaa ”mielivaltaisesti” venäläislapsia vainoavista suomalaisviranomaisista. Kyseessä ovat uutisoinnit ”lapsikaappauksista”, joiden lähteenä on lähes aina Johan Bäckman. (7) Mielestäni tämä on sellainen propagandan muoto, jota tietoisesti kohdistetaan Venäjällä venäläisiin ja toissijaisesti Suomessa asuviin venäläisiin, jonka perimmäisenä tarkoituksena ei ole muu kuin mielikuvien synnyttäminen ja Suomen näyttäminen mahdollisimman epäedullisessa valossa. Tällä toiminnalla luodaan pohjaa mahdollisille tuleville operaatioille, samalla tavalla kuin Ukrainassa luotiin pohjaa vuosien ajan eriasteisten disinformaatiokampanjoiden ja valeuutisen kautta, kun on näennäisesti olemassa oleva syy sille, miksi ”venäläisiä on suojeltava” maan rajojen ulkopuolella, eriasteiset operaatiot ovat olennaisesti helpommin perusteltavissa kansalle.

3. Destroy and ridicule the idea of truth – tuhoa totuus ja pilkkaa totuutta. Tästä löytyy lukemattomia esimerkkejä viimeisimpien vuosien ajalta niin Ukrainasta kuin myös Syyriasta, totuus menettää merkityksensä. Huomioitavaa on myös se, että valehtelu jatkuu vielä siinä vaiheessa, kun vale on paljastunut, kun on käynyt ilmi se, että Venäjän kertoma ei voi pitää paikkaansa. Tätä nähtiin Venäjän Syyrian sodan alkutaipaleella, jolloin Venäjän puolustusministeriö uutisoi massiivisista ISIS:iin kohdistuneista pommituksista vaikka valtaosa silloisista pommituksista kohdistui Syyrian hallinnon ensisijaisiin vihollisiin. Totuudella ei ollut enää merkitystä, mikä liene tärkeintä tässä disinformaatiotulvassa. Tärkeää ei ollut saada vastaanottajaa uskomaan Venäjän ”totuutta” vaan saada kuulija epäilemään kaikkea tiedonvälitystä. Mikä on, kuten nähtyä, kantanut eräiltä osin myös lännessä hedelmää – otollinen kuulijakunta on löytynyt, joka toistaa ”venäläistä totuutta”.

Sen ohella, että Venäjä ”kyllästää” keskustelun suurella joukolla valheita, Venäjä ja sitä tukevat tahot siirtävät keskustelun tavattoman usein ”whataboutismiin” – suomeksi termi voitaneen kääntää ”mutkutteluun”. Nostettaessa esille Venäjän suorittamat sotarikokset Syyriassa tai Ukrainassa, keskustelu ottaa suunnan, joka kulminoituu ajatukseen ”mutt kun jenkit…” ja jonka ainoa tarkoitus on kääntää keskustelu pois raiteiltaan – tarvittaessa myrkyttää koko keskustelu, muuttaa asetelma joko hienovaraisesti tai brutaalin suoraviivaisesti sellaiseksi, ettei keskustelua ole enää järkevää käydä. Ikävä kyllä eriasteiseen ”mutkutteluun” Suomessa syyllistyy myös kokojoukko poliitikkoja ja Venäjä-asiantuntijoita.

Näiltä osin Suomesta löytyy melkoisen paljon ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta valmiit myrkyttämään keskustelua ja toistamaan Venäjän narratiivia – äärimmilleen vietynä jatkamaan valehtelua siinäkin vaiheessa, kun totuus on jo ilmeinen. Keskusteltaessa, varsin tarkoin seuraamani, Itä-Ukrainan yllä venäläisjoukkojen toimesta alas ammutun Malaysia Airlinesin lennon MH17 tapahtumista, löytyy edelleen määrätietoisia vastaväittäjiä, jotka pyrkivät kiistämään totuuden, sen, että lento ammuttiin alas Venäjän tukemien ”separatistien” hallinnoimalta alueelta venäläisvalmisteisella ilmatorjuntajärjestelmällä, joka oli siirretty alueelle Venäjältä ja joka kuului Venäjän asevoimien yksikölle.

4. "Putin is strong, Russia is strong" – Putin on vahva, Venäjä on vahva. Venäläisten harjoittamassa retoriikassa tämä toistuu tavattoman usein, Putin myös esitetään kuvissa vahvana ja voimakkaana johtajana aivan samalla tapaa kuin Venäjä esitetään vahvana ja voimakkaana valtiona.

Putin paidattomana kalassa, Putin metsällä – maskuliinisia kuvia fyysisesti vahvasta johtajasta luotsaamassa Venäjän menestykseen, tällainen kuva venäläisille – miksei muillekin – pyritään Putinista tarjoamaan. Samalla se on kuva, jollaisena Venäjä halutaan propagandassa esittää. Vahvana ja voimakkaana valtiona. Onko se sitä, tämä onkin jo aivan toinen kysymys.

Tämä venäläinen Putin-propaganda tuntuu vetoavan katsojiin ja lukijoihin myös lännessä. Monelle Putin on se johtaja, joka pelastaa rappeutuvan lännen homojen ja muukalaisten kynsistä – johtaja joka pelastaa Gayroopan. Tämän tarinan toistajia löytyy myös Suomesta kohtalaisen paljon, kuten marginaalipoliitikko James Hirvisaari, samansuuntaista retoriikkaa viljelee myös Laura Hirvisaari (ps.).

Kuvankaappaus Hirvisaaren twittertililtä.

”Russia is strong” -propaganda puree ja voi hyvin, harvemmin Venäjää on paremmaksi naapuriksi kutsuttu, mutta tässä kohdin sekin on ymmärrettävä sanavalinta. Tottahan toki muukalaisvihamielinen ja homokammoinen Venäjä näyttäytyy ”onnelalta” rappeutuvan lännen rinnalla, jos tällainen sarkastinen viittaus sallitaan. En kuitenkaan usko, että kovinkaan moni Venäjää ja Putinia ihaileva on valmis vaihtamaan turvatun elämänsä Suomessa elämään Venäjällä.

Lännessä olennainen osa Putinin ja Venäjän ihailua on Venäjän voimankäytön ihailu yhdistettynä siihen, että Venäjä nähdään voimana, joka uskaltaa vastustaa Yhdysvaltojen maailmanvaltaa ja joka pitää huolta liittolaisistaan. Asetelman tekee kuitenkin kieroksi se, että siinä missä nämä Venäjän voimankäyttöä ihailevat tahot kritisoivat Yhdysvaltoja liiallisesta voimankäytöstä, he ovat valmiit hyväksymään Venäjän voimankäytön ja sen seurauksena tulevat tuhannet uhrit. Selkeää perustelua heiltä ei kuitenkaan saa sille miksi Venäjän toimet ovat hyväksyttyjä, kun vastaavan kaltaiset Yhdysvaltojen toimet eivät sitä ole. Pätevänä perusteluna en suinkaan pidä sitä, että diktatorisesti hallitulta Venäjältä ei voi odottaa samaa kuin länsimaiselta demokratialta – Yhdysvalloilta, vain ja ainoastaan koska Venäjä on jotain mitä Yhdysvallat ei ole. Voiko siis päätellä, että mikäli valtio sanoutuu irti länsimaisista arvoista, kuten Venäjä on tehnyt, sille on kaikki sallittua?

5. Headlines are more important than reality, especially while first impressions are forming, otsikot ja ensivaikutelma ovat todellisuutta tärkeämpiä. Venäjän disinformaatiokampanja Euromaidanin aikana noudatti hyvin selkeällä tapaa tätä kaavaa. Otsikot ja ensivaikutelma olivat todellisuutta tärkeämpiä – fasistit kaappasivat Ukrainassa vallan; venäläisiä murhataan Ukrainassa; Venäjä vie humanitaarista apua Ukrainaan. Tämä ja paljon muuta kumosi uutisvirrassa todellisuuden Venäjällä, kuin myös lännessä. Monella tapaa on ollut hämmentävää havaita, että edelleen löytyy Venäjän välittämään uutisaineistoon kritiikittömästi suhtautuvia, vaikka todisteita räikeästä valehtelusta – kiinnijäämisen jälkeenkin – löytyy vaikka kuinka paljon. Tässä kohdin voi viitata patologiseen valehteluun MH17 alas ampumisen yhteydessä, valehteluun, mikä jatkuu edelleen.

Tänään venäläisellä uutisvirralla höystetty, suomalaisia valeuutisia ja disinformaatiota sisältävä ”uutisvirta” luo osalle suomalaisia todellisuuden, jossa he elävät. Suomessa MV-lehden voidaan todeta toimivan tämän venäläisopin mukaisella tavalla, eräiltä osin MV-lehti on omaksunut tavan länsimaiselta medialta, sen ”klikkiotsikoinnista”, nostaen sen uudelle tasolle. MV-lehdessä otsikko ja ensivaikutelma ovat todellisuutta tärkeämpiä, tähän yhdistyy vielä uutisten ja eräissä tapauksissa keksittyjen uutisten kuvittaminen kuvilla, joilla ei ole mitään tekemistä uutisissa kerrottujen tapahtumien kanssa, kuvien avulla pyritään tukemaan mielikuvaa, jolle ei löydy vastinetta todellisuudesta. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kuva – tai video – on myös oivallinen tapa välittää propagandaa. Edelleen monille kuva on uskottavampi todisteena tekstin sijaan.

MV-lehden kaltaisia disinformaatiota jakavia verkkosivustoja on muitakin, harva niistä kuitenkaan syyllistyy samalla tavalla brutaaliin valehteluun kuin MV-lehti. Niiden toiminta on usein sofistikoidumpaa ja kohdeyleisökin on usein toinen. Vastavalkeaa voidaan pitää tällaisena sofistikoidumpana disinformaation välittämisväylänä. Toiminnan perimmäinen tarkoitus on kuitenkin sama, levittää Venäjän narratiivia ja synnyttää kuvaa, jossa Yhdysvallat esiintyy epävakauden tuojana Itämerelle. Tarkoituksena on muodostaa ilmapiiri, jossa tosiasioilla ei ole enää merkitystä ja jossa ihmisten on äärimmäisen hankala olla varmoja siitä, mikä on totta ja mikä ei. Nämä myös mahdollistavat ja ruokkivat saman henkisten ihmisten muodostamien kuplien syntymisen.

Usein keskustelussa kuulee ihmisten toistavan seuraavaa ”en usko venäläisten uutisiin, mutta en länsimaisiinkaan – totuus on jossain siellä välillä”. Mutta kun asia ei aina ole niin, ei ole olemassa mitään ”väliä” – monissa asioissa on joko fakta tai valhe. Tässä kohdin täytyy todeta Venäjän propagandan ja disinformaatiotulvan kantaneen hedelmää, on onnistuttu kylvämään epäilys, sen myötä epävarmuus ja epäluottamus on lisääntynyt. Näin toimien Venäjä toivoo horjuttavansa läntisiä yhteisöjä, nakertavansa kansalaisten luottamusta yhteiskuntiin ja jopa perinteisesti luotettaviin instituutioihin, kuten poliisiin.

6. Demoralize - demoralisoi. Tätä teemaa Roman Skaskiw tarkasteli niiden tapahtumien kautta, jotka välittyivät lopulta koko maailmalle Georgian ja sittemmin Ukrainan sodan yhteydessä, jolloin maailmalle levisi suuri joukko aineistoa kuolevista, kuolleista tahi kidutettavista vihollissotilaista. On myös syytä huomioida, että samalla tapaa siviileihin kohdistui huomattavaakin väkivaltaa, etenkin tapauksissa, joissa oli syytä epäillä ”venäläisvastaisesta” toiminnasta, konkreettista syytä ei tarvittu – epäilys oli riittävä peruste väkivallan käytölle. Skaskiw’n katsauksessa esille nostettiin kaksi konkreettista esimerkkiä, Krimin tataari – aktivisti – Resat Ametov sekä Itä-Ukrainasta paikallinen Ukrainan hallintoa tukenut poliitikko Volodymyr Rybak. Heidät kummatkin tapettiin Venäjää tukevien tahojen toimesta, Ametovin kidnappasi mukaansa kolme sotilaspukuihin pukeutunutta Venäjää tukenutta ”Crimean self-defense”-joukkojen jäsentä, vastaavasti venäläismieliset militantit kaappasivat Rybakin tappaen hänet. Kummassakin tapauksessa toiminnalla on ilmeinen tarkoitus, nostattaa pelkoa ja näin vähentää mahdollista paikallista vastarintaa.

Tässä muodossa toimet ovat toteuttamiskelpoisia sellaisessa vaiheessa kriisiä tai sotatilaa, jossa ollaan jo siirrytty tai siirtymässä rauhantilasta harmaalle vyöhykkeelle. Näkisin kuitenkin, että tarvittaessa vastaavan kaltaisia operaatioita on mahdollista järjestää myös rauhan vallitessa – vähintäänkin toimia niin shokeeravalla tavalla, että se herättää pelkoa paikallisissa ja heikentää olennaisella tapaa yhteiskuntarauhaa ja auttaa ottamaan ”kadut hetkellisesti haltuun”. Ranskassa järjestettyjen jalkapallon EM-kisojen yhteydessä nähdyt, ilmeisen suunnitellut ja tarkoitukselliset, venäläisfanien toteuttamat iskut sopivat ainakin eräiltä osin tähän kategoriaan. Pelottelulla, väkivallalla ja hyökkäyksillä oli ilmeinen tarkoitus – luoda epävarmuutta ja aiheuttaa kaaosta, mutta oliko niiden tarkoitus myös välittää signaali paikallisille viranomaisille? Paljon mahdollista. Yksinkertaisimmillaan signaali saattoi olla se, että me teemme tämän, koska me voimme, mutta taustalta voi myös löytyä muita ulottuvuuksia, joiden loppunäytelmä nähtäneen Venäjällä pidettävissä jalkapallon MM-kisoissa. Väkivallalla voi myös olla – tarkoituksellinen – poliittinen ulottuvuus.

7. Move the conversation – siirrä keskustelua tai käännä keskustelun suuntaa. Tämä strategia toistuvista valheista huolimatta johtaa yksinkertaisesti siihen, että media ja kanssakeskustelijat joutuvat käyttämään todella paljon aikaa jonkin tietyn teeman käsittelyyn, kuten vaikkapa spekuloimaan ”jos venäläiset hyökkäsivät Ukrainaan” -teeman parissa sen sijaan, että heillä olisi aikaa tarkastella sitä, miten se tehtiin. Valheiden ja jossittelujen kierre on loputon, tähän olen itsekin keskustelussa törmännyt. Minulle on useammin kuin yhden kerran esitetty kysymys ”Onko mitään todisteita Venäjän suorittamasta hyökkäyksestä” – jutun juoni on kuitenkin se, että yksikään todiste ei ole validi, jokaista todistetta seuraa uusi ”entä jos” -kysymys.

Jälleen kerran kuvioon astuu myös uskottavuus-teema ”En usko venäläisten uutisiin, mutta en länsimaisiinkaan – totuus on jossain siellä välillä” – totuus menettää hiljalleen merkityksensä jatkuvien valheiden tulvassa. Ihmisten kyky erottaa informaatio ja disinformaatio toisistaan heikkenee, luottamus uutisia kohtaan ontuu, tämä avaa väylän muulle vaikuttamiselle. Voin viitata kohtaan 5. Headlines are more important than reality, especially while first impressions are forming – Suomestakin löytyy jo tahoja, jotka pyrkivät täyttämään “tietovajeen”, käytännössä siis muovaamaan todellisuutta haluamaansa suuntaan samalla näiden toimien avulla yritetään rapauttaa yhteiskunnan perusrakenteita ja luottamusta esim. perinteiseen mediaan.

8. Pollute the information space, käyttäkäämme tällaista upealta kaskahtavaa käännöstä kuin ”informaatioavaruuden myrkyttäminen”. Saara Jantunen ”Infosota”-teoksessaan käsitteli tätä samaa teemaa, vieläpä samaisen esimerkin kautta (Columbia Chemicals Plant Explosion Hoax), johon myös Roman Skaskiw viittaa. (8) Venäjä on toteuttanut lukuisia disinformaatiokampanjoita – joitain niistä voitaneen pitää infosotakampanjoina – joista edellä mainittu Columbia Chemicals Plant Explosion Hoax on yksi.

”Lisan tapaus” Saksassa tammikuussa 2016 on erinomainen esimerkki voimakkaasta Venäjän masinoimasta valtioon kohdistetusta disinformaatiokampanjasta, jossa valheellisen tiedon levittäminen yhdistyneenä poliittisten toimijoiden (esim. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov) aktiiviseen työhön sai aikaan huomattavaa liikehdintää Saksassa hetkenä, jolloin Eurooppa paini mittavan pakolaiskriisin parissa ja jota Venäjä omalla aktiivisella toiminnallaan vaikeutti – laineet tästä työstä löivät myös Suomeen itärajan yli.

Kreml-kriitikko Aleksei Navalny on sanonut seuraavaa:

”The paid trolls have made it impossible for the normal Internet user to separate truth from fiction. - The point is to spoil it, to create the atmosphere of hate, to make it so stinky that normal people won’t want to touch it.” (9)

En sulje pois sitäkään vaihtoehtoa, etteikö vastaava kampanja voi kohdistua myös Suomeen. Tietyiltä osin lapsikaappausuutiset ovat verrattavissa disinformaatiokampanjoihin, mutta aggression taso ei toistaiseksi ole saavuttanut samaa, joka ”Lisan tapauksessa” toteutui. Imatran ampumistapauksen yhteydessä (joulukuu 2016) oli viitteitä siitä, että yritettiin täyttää ”informaatioavaruus” disinformaatiolla ja johtaa mediaa harhaan. Tässä kohdin testi ei kuitenkaan onnistunut, merkittävimpinä syinä voitaneen pitää keskustelijoiden aktiivisuutta – havaittuaan disinfotilin twitterissä, asiasta viestitettiin eteenpäin. Samoin Ulkoministeriön ajankohtaisviestinnän yksikköpäällikkö Vesa Häkkisen toiminta oli huomioitavan tehokasta. Viime vuonna Euroopastakin löytyi esimerkkejä, joissa disinformaatio-operaatiolla on saatu huomattavaa haittaa aikaan, joten tuntuukin melkoisen oudoksuttavalta, että Suuren valiokunnan sihteeri valiokuntaneuvos Peter Saramo ärhenteli tapauksen tiimoilta nähdyn voimakkaasti:

Ärhentely tosin on varsin ymmärrettävää, kun huomioidaan Saramon menneisyys ja hänen toiminta trollikeskustelun ollessa kuumimmillaan. Voidaan sanoa, että tuolloin Saramo hyökkäsi Venäjän toteuttamaa organisoitua nettihäirintää (eli trollausta) tutkinutta Ylen toimittaja Jessikka Aroa vastaan varsin suoraan.

9. "Gas lighting" -- accuse the enemy of doing what you are doing to confuse the conversation – vihollisen syyttäminen siitä mitä itse tekee. Muiden keskustelijoiden osalta kyse on “whataboutismiin” verrattavasta toiminnasta.

Venäjän kohdalla on nähty Ukrainassa aivan kuten Syyriassakin tätä toimintaa. Omat rikokset pyritään mitätöimään syyttämällä vihollisia (tai oletettuja vihollisia) siitä mihin itse on sotatoimialueella syyllistynyt. Tässä kohdin on syytä huomioida se, että välttämättä vihollinen ei edes ole syyllistynyt niihin toimenpiteisiin joihin sen on väitetty syyllistyneen ja joita Venäjä käyttää oikeutuksena omille rikollisille teoilleen. Ukrainassa tämä nähtiin erityisen hyvin, jossa venäläispropaganda syyllisti ukrainalaisia venäläisiin kohdistuvasta etnisestä vainosta ja muistomerkkien tuhoamisesta. Tosi asiassa ukrainalaiset eivät suhtautuneet venäläisiin (ihmisinä) mitenkään erityisen vihamielisesti kevättalven 2014 aikana, mitään merkittävää vainoa ei ollut havaittavissa, kuten ei venäläismuistomerkkien laajamittaista tuhoamistakaan. Näitä, monilta osin, propagandan luomuksia käytettiin kuitenkin perusteina Venäjän toimille ensin Krimillä ja sittemmin Itä-Ukrainassa. Näillä miehittämillään alueilla Venäjä varustamine joukkoineen on syyllistynyt etniseen vainoon, omaisuuden takavarikointiin, kulttuurimuistomerkkien tuhoamiseen, kirjarovioihin etc. Monissa tapauksissa toiminta on järjestelmällistä ja organisoitua, kuten Krimillä par’ aikaakin harjoitettava Krimin tataareihin kohdistuva vaino.

Itämeren alueella Venäjä on omassa narratiivissaan kyllästymiseen saakka toistanut sitä, että sen toimet ovat vain puolustuksellisia ja vastauksia NATO:n lisääntyneeseen läsnäoloon alueella. Tätä Venäjän kertomaa tarinaa toistaa Suomessakin useampi poliitikko ja kansalaisvaikuttaja, eräitä voitaneen jopa kutsua vaikuttaja-agenteiksi toimintansa perusteella. Suomesta löytyy myös useampi yhdistys, joiden välittämä tarina on hyvin yhtenevää Venäjän kertomaan tarinaan – Suomen Geopoliittinen seura ry (SGS) ja Vapaus valita toisin ry käyvät esimerkeistä tällaisista ryhmistä. Tällaiset operaattorit Venäjän rajojen ulkopuolella vahvistavat maan tarinaa, niiden toimintaa Venäjä hyödyntää myös omassa propagandassaan. Aivan kuten poliitikkojenkin harkitsemattomia lausuntoja, josta esimerkkinä käy presidentti Tarja Halosen lausunto Valdai Clubin kokouksessa ”Mr. President, Vladimir Putin, I was already worried about you because your picture of the future was so gloomy… But then I saw you have hope for future cooperation. We have to work together in order to make it happen.” (10)

Pohdintaa

On syytä huomioida, että tämä kirjoitus käsittelee Venäjän propaganda ja vaikuttamispyrkimyksiä yhdestä näkökulmasta pohjautuen Roman Skaskiw’n kirjoitukseen, käsittelin teemaa sen muodostamissa raameissa. Suomessa Venäjä on YYA-ajan perintönä saanut käyttöönsä huomattavan yhteistyökumppaneiden ja vaikuttaja-agenttien verkoston, jonka kokonaisvaltaista vaikutusta on hyvin vaikea arvioida, jollei Suomessa suoriteta perusteellista suomettuneisuuden aikakauden läpikäyntiä. Kyseinen teema nousi viime vuoden syksyn ja alkutalven myötä esille Suomen Sotilaan julkaistua lukuisia aihetta käsitteleviä artikkeleja, toivoa sopii, että tämä työ kantaa hedelmää ja näemme jatkossa laajamittaisen – kiihkottoman – suomettuneisuuden aikakauden käsittelyn maassamme. Vaikeista asioista on kyettävä keskustelemaan, ne on kyettävä käymään läpi salailun ja kätkennän sijaan.

Kuten olemme nähneet, Suomesta ei vielä löydy merkittävää puoluetta, joka ajaisi selkeästi Venäjän asiaa – Perussuomalaisten kohdalla tämä mahdollisuus on kuitenkin syytä huomioida, mutta maassamme on lukuisia merkittäviä poliitikkoja, joiden mielipiteissä toistuu tavattoman usein Venäjän välittämä tarina. Siinä vaiheessa, kun poliitikko alaa toistuvasti turvautumaan seuraaviin termeihin ”Ukrainassa on sisällissota” tai ”Venäjän toimet ovat puolustuksellisia” on syytä herätä. Kun puheissa toistetaan tavattoman usein termiä ”kahdenväliset suhteet” asetelma on tavattoman usein se, että suhde ei perustu tasa-arvoisuuteen vaan juuri päinvastaiseen asetelmaan. Tämä asetelma kokonaisuudessaan tuottaa ongelmia ja pidän sitä aivan yhtä ongelmallisena kuin tilannetta, jossa jokin merkittävistä puolueista olisi yksinomaan Venäjän talutusnuorassa – jälkimmäisen vaihtoehdon toteutuessa Venäjän vaikutus ulottuu läpi puoluekentän, mikä olennaisesti vaikeuttaa kansalaisten päätöksentekomahdollisuuksia.

Suomessa Venäjän narratiivia toistavia poliitikkoja löytyy suuresta joukosta puolueita, monissa puolueissa tällaiset henkilöt ovat hyvinkin merkittävässä asemassa. Osa heistä on jättänyt jo puoluepolitiikan ollen kuitenkin merkittävissä tehtävissä ja sellaisissa rooleissa joissa Suomen ja Venäjän intressejä ei voi pitää yhtenevinä esim. Nord Stream -kaasuputkihanke. Näyttää myös siltä, että Venäjällä on kokojoukkoon poliitikkojamme niin tiukka puristusote, jonka seurauksena ei löydy rohkeutta viheltää peliä poikki Fennovoiman ydinvoimalahankkeen kohdalla.

Alkuperäisen kirjoituksen luonteen vuoksi osa Venäjän Suomeen kohdistamista toimista on nyt jäänyt käsittelemättä, tai jäivät liian vähäiselle huomiolle. Ei kuitenkaan tarvitse kuin katsoa kuluvaa vuotta taaksepäin niin voimme havaita Venäjän testanneen Suomea, tällaisena voidaan pitää koululaiva Kruzenshternin vierailuyritystä Ahvenanmaalla Zapad-2017-sotaharjoituksen aikana (lopulta Pääesikunta kielsi aluksen vierailun Ahvenmaalla sovittuna ajankohtana).  Suomen lähialueilla on suoritettu muita vastaavia operaatioita, jotka samalla välittävät viestiä myös Suomen suuntaan, täten on mahdotonta olla mitään muuta mieltä kuin sitä, että Venäjä pyrkii vaikuttamaan myös Suomeen. Nähtäväksi jää kuinka merkittäviä ne ovat syksyn ja tulevan talven aikana, jolloin maassamme järjestetään presidentinvaalit. Välttämättä kyseiset vaalit eivät ole Venäjän tähtäimessä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on melkoisella todennäköisyydellä uudelleenvalittunakin Venäjälle suotuisa vaihtoehto, mutta entäpä eduskuntavaalit 2019? Sekoittaako Venäjä tuolloin suomalaista poliittista kenttää, ja jos niin kuinka aktiivisesti? Puolueita, joiden menestyminen on Venäjän etu, löytyy jokunen – merkittävimpänä kenties nyky-Perussuomalaiset.

Menneen perusteella minun on vaikea nähdä kehityskulun olevan tulevaisuudessakaan myönteisen, Venäjä pyrkii hajottamaan EU:n ja laajemmin länsimaisten demokratioiden rintamaa, toiminta johon Donald Trump Yhdysvaltojen presidenttinä tuo oman mausteensa, siitä huolimatta, ettei Trump välttämättä osoittautunut presidenttinä aivan sellaiseksi, mitä Venäjä toivoi. Venäjän keinovalikoimassa voi olla uusia ”tuotteita” joiden avulla rikkoa yhteiskuntarauhaa ja synnyttää epävakautta – Ruotsissa NR:n jäsenten suorittamat terrori-iskut voivat olla osa tällaisia keinoja.  Jotain vanhaa: jotain uutta – silmät on syytä pitää auki, lakata olemasta liian naiivi.

Marko

1. http://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

2. http://jam.pp.fi/reformi/ 

3. http://euromaidanpress.com/2015/09/19/russian-fascist-militants-give-money-to-swedish-counterparts/ 

4. http://www.expressen.se/gt/militarutbildades-i-ryssland-precis-fore-bombdaden/ 

5. http://vartiopaikalla.blogspot.fi/2017/08/kansalaispuolue-kadonnutta-aikaa.html 

6. http://www.nato.int/docu/Review/2016/Also-in-2016/lisa-case-germany-target-russian-disinformation/EN/index.htm 

7. http://echo.msk.ru/news/1842378-echo.html 

8. http://www.nytimes.com/2015/06/07/magazine/the-agency.html?_r=0 

9. http://wilsonquarterly.com/quarterly/the-lasting-legacy-of-the-cold-war/gaining-followers-the-internet-and-cold-war-style-propaganda-in-the-former-soviet-republic/ 

10. https://sputniknews.com/politics/201610271046813067-cooperation-putin-finland-official/ 

Zapad-2017 varjossa – sotaharjoitus ”kansantasavalloissa”?

Perjantaina 8. syyskuuta 2017 kirjoittamani blogin ”Elämää ”kansantasavalloissa’” lopussa viittasin lyhyelti ukrainalaisen sotilasasiantuntija ja parlamentaarikko Dmytro Tymchukin arveluihin Venäjän ja Valko-Venäjän yhteisen Zapad-2017-sotaharjoituksen aikana Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla – mahdollisesti – järjestettävään Venäjän Eteläisen sotilaspiirin 8. armeijan ja Donetskin ”kansantasavallan” 1. armeijakunnan sekä Luhanskin ”kansantasavallan” 2. armeijakunnan yhteiseen sotaharjoitukseen.

Lainaan seuraavaksi otteen blogikirjoituksestani:

”Päivityksessään Tymchuk viittaa tulevan harjoituksen valmistelutöiden alkamiseen, johon esim. liittyy polttoainehuollon varmistaminen. Jotta harjoitus voidaan suorittaa suunnitellusti alueella Venäjältä saapuvien yksiköiden ja Donetskin ”kansantasavallan” 1. armeijakunnan ja Luhanskin ”kansantasavallan” 2. armeijakunnan kanssa, on alueelle toimitettu rautateitse polttoainetta (29.8 – 5.9 välillä 1400 tonnia, määrä vastaa noin 25 säiliövaunullista polttoainetta). Polttoainekuljetukset muun huollon varmistamisen ohella jatkuvat edelleen. Muutaman viimepäivän aikana alueelle on tuotu Venäjältä yli 900 tonnia polttoainetta.

Dmytro Tymchuk kirjoitti samaisesta aiheesta kuluvan vuoden heinäkuun viimeisenä päivänä Facebookissa seuraavaa:

”Preparations are being made for a series of exercises in the operational departments of the 1st Army Corps of the DNR and 2nd Army Corps of the LNR. These exercises are to be led by the Armed Forces of the Russian Federation in August and September of this year. According to the plan of the General Staff of the Armed Forces of the Russian Federation and the staff of the Russian 8th Combined Arms Army…”.

Tuolloin mahdollista yhteisharjoitusta tarkasteltiin kriittisesti DFRLabin artikkelissa ”Are Separatists in Ukraine Joining Russia’s Largest Military Exercise?” (1) – josta yllä oleva Tymchuk-lainaus englanniksi käännettynä.”

Elokuun 3. 2017 julkaistussa DFRLabin artikkelissa päädyttiin seuraavaan johtopäätökseen:

”In all likelihood, Tymchuk’s prediction of joint exercises between the so-called DNR/LNR and Russia’s 8th Combined Arms Army will not take place; however, it is always worth keeping an eye out on potentially suspicious activity from separatist and Russian fighters, especially in the next two months.”

He päätyivät tuolloin siihen johtopäätökseen, että Venäjän 8. armeijan ja ”kansantasavaltojen” joukkojen yhteisiä harjoituksia ei todennäköisesti järjestetä, mutta että seuraavien parin kuukauden ajan on syytä seurata tilanteen kehittymistä – panna merkille epäilyttävä toiminta – etenkin ”kansantasavaltojen” alueella. Kyseinen kaksi kuukautta on sikäli huomioitava, että se pitää sisällään Zapad-2017-sotaharjoituksen, joka alkaa harjoitusalueella muutaman vuorokauden kuluttua. 

Kuvassa Zapad-2017-sotaharjoituksen toiminta-alueet Venäjän puolustusministeriön ilmoituksen mukaan, kuva Andreas Turunen.

Venäjän puolustusministeriön ilmoituksen mukaan Zapad-2017-sotaharjoitus järjestetään Valko-Venäjän alueella pidettävien harjoituksen osien ohella Leningradin ja Pskovin sekä Kaliningradin alueilla. Harjoitukseen liittyvät joukkojensiirrot koskettavat olennaisesti suurempaa aluetta, joukkojen siirtojen ohella Venäjä on kutsunut reserviläisiä palvelukseen harjoituksen ajaksi harjoitusaluetta suuremmalta alueelta. Reserviläisten kutsuminen palvelukseen ei välttämättä indikoi mitään, vastaavaa on tapahtunut aiemminkin esim. vuosi sitten järjestetyn Kavkaz-2016-sotaharjoituksen alla ja kuluessa.

Palatkaamme kuitenkin otsikon aiheeseen. Kuinka todennäköistä on, että Ukrainan maaperällä – miehitetyillä alueilla – järjestetään Venäjän asevoimien Eteläisen sotilaspiirin 8. armeijan sekä Donetskin ”kansantasavallan” 1. armeijakunnan ja Luhanskin ”kansantasavallan” 2. armeijakunnan yhteisharjoitus?

Elokuun 3. DFRLab päätyi johtopäätökseen, jonka mukaan yhteisharjoitusta tuskin järjestetään. Nyt, reilua kuukautta myöhemmin, eräät tapahtumat Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla sekä Venäjällä Itä-Ukrainaan rajoittuvilla alueilla indikoivat sen puolesta, että mahdollisuus yhteisharjoituksen järjestämiseen on olennaisesti suurempi.

Ensinnä on syytä huomioida Itä-Ukrainan miehitetyille alueille saapuneet polttoainetäydennykset. Mikäli ilmoitetut määrät pitävät jotakuinkin paikkaansa, vajaan parin viikon aikana alueelle on toimitettu yhteensä yli 2300 tonnia polttoaineita yksistään rautateitse.

ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden raportit parilta raja-asemalta, jolla heidän on mahdollista suorittaa tarkkailua, kertovat siitä, että liikenne maanteitse on myös aktiivista.

Tässä yhteydessä on myös huomioitava ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tekemät havainnot Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta elokuun lopulta, niiden mukaan alueella on huomattavia kalustokeskittymiä tukikohdissa ja harjoitusalueiden tuntumassa. Tämäkin voi kertoa siitä, että alueella valmistaudutaan laajahkoon sotaharjoitukseen, jolloin ei ole poissuljettua se, etteikö siihen voi ottaa osaa joukkoja myös Venäjältä Eteläisen sotilaspiirin 8. armeijasta.

”Aerial imagery revealed the presence on 28 August of 49 tanks (type unknown) in a training area 3.7km east-south-east of Ternove and 37 tanks (type unknown) in a compound 3.2km west of Manuilivka (65km east of Donetsk).” (2)

Torez-Ternove-alue, satelliittikuvaan merkitty alueen merkittävin tukikohta – alueella on vähintään kaksi muuta Venäjän asevoimien käyttämää varikkoaluetta.

Ukrainan asevoimien yleisesikunnan viestintään on toki syytä suhtautua tietyllä varauksella, yleisesikunnan tiedottaja Vladislav Selezniovin mukaan tilapäisesti Ukrainalta miehitetyillä alueilla Itä-Ukrainassa on tällä hetkellä 6000 Venäjän asevoimien sotilasta, tavanomaisesti miehitetyillä alueilla on 2000-3000 Venäjän asevoimien sotilasta sekä kymmeniä tuhansia militantteja, joista osa on Venäjän asevoimien ex. sotilaita tai venäläisiin yksityisarmeijoihin kuuluvia taistelijoita. (3 ja 4)

Sen ohella, että Itä-Ukrainassa on tällä hetkellä tuhansia Venäjän asevoimien sotilaita, Venäjän joukkojenkeskitykset Ukrainan ympäristössä jatkuvat. Eteläisen sotilaspiirin alueelle sijoitettu 8. armeija muodostaa kaikesta huolimatta olemassa olevan uhan Ukrainaa vastaan. Tällä hetkellä 8. armeijan vahvuus on noin 25 000 miestä. Vuoden 2013 jälkeen perustetun 8. armeijan vahvuus kasvaa edelleen, sen organisaatiorakennetta uudistetaan tällä hetkellä.

Venäjän armeijan joukkoja Ukrainan rajantuntumassa sekä Länsi- ja Etelä-Venäjällä.

Ukrainaan rajoittuville alueille Venäjä on sijoittanut 20. armeijan sekä 8. armeijan, Valko-Venäjän itäpuolelle Smolenskin alueelle on sijoitettuna 144. moottoroitu divisioona, etelässä Venäjän Kaukasiaan on sijoitettuna 49. armeija sekä 58. armeija, joista jälkimmäiseen kuuluvat yksiköt on suunnattu pääasiassa etelässä sijaitsevia potentiaalisia vihollisia vastaan (Georgia) sekä operointiin Kaukasus vuoristoon rajoittuvilla alueilla. On kuitenkin hyvä tiedostaa se, että 58. armeijaan kuuluvia joukkoja on osallistunut sotatoimiin myös Ukrainassa. Krimille on sijoitettuna yli 25 000 Venäjän asevoimien sotilasta.

2S9 Nona-S 120 mm kranaatinheittimellä varustettuja kevyitä ilmakuljetteisia vaunuja Novorossiskissa elokuun lopulla.

Kun huomioidaan yllä esille tuomani tekijät, sekä se, että menneen kesän aikana Venäjän asevoimien yksiköitä on käynyt harjoittelemassa Itä-Ukrainassa sotatoimiin osallistumisen ohella, en lainkaan pidä mahdottomana sitä, ettemmekö näe syksyn aikana suurempaa sotaharjoitusta Itä-Ukrainassa, johon osallistuu myös 8. armeijaan kuuluvia yksiköitä. Tällainen harjoitus ei suoraan sisälly Zapad-2017-sotaharjoitukseen, mutta se voi joko tukea sitä, tai sellainen voidaan järjestää myöhempänä ajankohtana syksyllä esim. sen tähden, että halutaan kohdistaa Ukrainaan pidempikestoista painetta ja pitää yllä alueellista jännitystä. Tähän voi sisältyä merkittävää joukkojen rotaatiota Itä-Ukrainassa, joukkojen liikuttelua Ukrainaan rajoittuvalla alueelle – myös Eteläiseen sotilaspiiriin kuuluvien alueiden ulkopuolella.

Ruotuväki-lehden verkkosivuilla 7. syyskuuta Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori, everstiluutnantti Petteri Lalu sanoo Zapad-2017-sotaharjoituksesta seuraavaa:

”Oman arvioni mukaan tällä kertaa mennään venäläisen kaksoisharhautuksen periaatteella: tehdään juuri niin kuin etukäteen kerrotaankin tehtävän.” (5)

Josta seuraa ajatus siitä, että Zapad-2017-sotaharjoituksen tarkoituksena on vetää katse puoleensa – harhauttaa, toimia siis maskirovkana – mutta todellinen liike ja toiminta tapahtuu toisaalla. 2008 Venäjän sotaharjoituksesta siirryttiin sotaan Georgiaa vastaan, kevättalvella 2014 Venäjän sotaharjoitus päättyi Krimin niemimaan valtaamiseen. Menneen kesän tapahtumia on myös verrattu ”Prahan kevään” murskaamista edeltäviin tapahtumiin Neuvostoliitossa joukkojen keskitysten ja harjoittelun perusteella.

Iltalehden sunnuntaisessa katsauksessa ”Venäjän suuri sotaharjoitus alkaa ensi viikolla - asiantuntijat perkaavat 6 väläytettyä uhkaskenaariota” (6) Ukrainaan kohdistuvaan uhkaan vanhempi tutkija Pauli Järvenpää International Centre for Defence and Security-tutkimuskeskuksesta Virosta arvioi, ettei Venäjä yritä luoda Zapad-2017-sotaharjoituksen yhteydessä maakäytävää miehittämälleen Krimin niemimaalle. Samaisessa katsauksessa everstiluutnantti Juhani Pihlajamaa Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjä-ryhmästä sanoo seuraavaa Zapad-2017 liittyen:

”Jos Itä-Ukrainasta haluttaisiin mennä Krimille saakka, ei siihen tarvita Valko-Venäjää. Jos jotain siis häärätään, niin Itä-Ukrainasta käsin.”

Pihlajamaakin näkee Venäjän joukkojen siirrot Länsi-Venäjällä Ukrainan rajantuntumaan maavoimien suunnitelmien mukaisena joukkojen uudelleen ryhmittelynä, joita ilman ei saataisi suunnitelmien mukaista divisioonaa kokoon. Tässä kohdin olisi kiinnostavaa tietää, mitä Ukrainan rajantuntumaan sijoitettua divisioonaa Pihlajamaa tarkoittaa, vai tarkoittaako hän 8. armeijan organisaatiomuutosta? Huomioitavaa kuitenkin, että 8. armeijan koko vastaa noin kahta divisioonaa ja, että se koostuu luisista v. 2013 jälkeen perustetuista (tai uudelleen organisoiduista) pataljoona ja prikaatikokoluokan yksiköistä.

Näidenkään arvioiden perusteella ei voida kumota tai vahvistaa Dmytro Tymchukin alun perin esittämää arviota Venäjän 8. armeijan ja Donetskin ”kansantasavallan” 1. armeijakunnan ja Luhanskin ”kansantasavallan” 2. armeijakunnan yhteisharjoituksesta. Dmytro Tymchukin arviota puoltavia tekijöitä on ilmaantunut viimeisen kuukauden kuluessa lukuisia, alkaen logistisen valmiuden lisäämisestä ja päätyen joukkojen siirtojen kautta siihen, että olisi loogista organisaatiorakennetta muuttavan 8. armeijan joukkojen harjoittelevan yhdessä ”kansantasavaltojen” alueelle sijoitettujen joukkojen kanssa, koska, mahdollisissa, sotilasoperaatioissa Itä-Ukrainassa joukot kuitenkin operoivat yhtenä kokonaisuutena, todennäköisesti kuitenkin siten, että 8. armeijaan kuuluvat joukot toimivat ”keihäänkärkenä” ja ”kansantasavaltojen” alueella nyt toimivat 1. ja 2. armeijakunta tukevat ja varmistavat operaation onnistumisen.

Vallitsevassa tilanteessa Ukrainan on syytä huomioida ”worst scenario” ja valmistautua pahimpaan. Venäjälläkin aika hupenee tiimalasissa kaiken aikaa, mikäli he haluavat saavuttaa edes jonkin asteisen sotilaallisen ratkaisun Itä- ja Etelä-Ukrainassa. Älä kuuntele mitä suu puhuu vaan katso mitä kädet tekevät!

Marko

1. https://medium.com/dfrlab/separatist-exercises-with-russias-8th-army-b4d0c07e35e 

2.  http://www.osce.org/special-monitoring-mission-to-ukraine/337466 

3. http://112.international/society/about-6-thousand-russian-military-and-up-to-40-thousand-militants-are-in-donbas-20593.html 

4. http://euromaidanpress.com/2017/09/07/moscows-private-military-companies-continue-to-be-a-serious-threat-in-ukraine-euromaidan-press/ 

5. http://ruotuvaki.fi/-/sotilasprofessori-zapad-2017-toteutuu-kuten-etukateen-on-kerrottu-

6. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201709072200374321_ul.shtml 

Huom: tulevien tapahtumien kannalta epätietoisuutta lisää Venäjän armeijan yleisesikuntapäällikkö Valeri Gerasimovin suorittama salassa pidetty vierailu Turkissa. (7)

7. https://www.turkishminute.com/2017/09/10/report-top-russian-commander-secretly-visited-turkey/?utm_content=bufferd14a8&utm_medium=social&utm_source=twitter.com&utm_campaign=buffer