Huomioita Pasi Paroisen pitkään ”Ukraina on häviämässä sodan”-lankaan yhteisö- ja mikroblogipalvelu X:ssä

 

I OSA 

Black Bird Group -analyysiryhmään kuuluva Pasi Paroinen julkaisi 4. maaliskuuta 2025 X:ssä pitkän langan, jota nimitän tässä kirjoituksessa ”Ukraina on häviämässä sodan” -langaksi langan ensimmäisen viestin aloituksen perusteella:

”Miksi nyt puhutaan neuvotteluista, tulitauosta ja turvatakuista? Koska Ukraina on häviämässä sodan.

Ukraina on häviämässä sodan Venäjää vastaan, sillä se ei näillä näkymin tule saamaan menettämiään maa-alueitaan takaisin. Se että Venäjä ei välttämättä saavuta kaikkia tavoitteitaan, tai että ne tulevat järkyttävän kalliilla hinnalla, ei muuta sitä tosiasiaa, että yleensä alueluovutuksiin pakotetun valtion katsotaan hävinneen. Ukraina on häviämässä sodan ja kyse on enää siitä, kuinka pahasti annamme Ukrainan hävitä. - - -”. (1)

Kirjoituksessani en tarkastele Paroisen jokaista väitettä tai huomiota, yksinkertaisesti syystä, että siinä tapauksessa kirjoitukseni venyisi muutaman sivun pituudesta kymmeniin sivuihin. Hänen tekemänsä havainnot ja huomiot nimittäin ovat niin seikkaperäiset, ettei niitä voi ohittaa muutaman rivin vastauksilla. Kirjoitustani ei kuitenkaan pidä tarkastella kritiikkinä tai vastineena Paroisen pitkään lankaan, kyse on ennemminkin kiinnostavan langan nostattamista ajatuksista, joita puran tekstin muotoon. Haluan kuitenkin nostaa esille erään tekijän, joten on luontevaa lainata Paroisen avausviestiä:

”Ukraina on häviämässä sodan ja kyse on enää siitä, kuinka pahasti annamme Ukrainan hävitä. Eli toisin sanoen säilyykö Ukraina itsenäisenä valtiona vai joutuuko se lopulta antautumaan täysin, jolloin Venäjä käytännössä sanelisi rauhanehdot. Siksi neuvottelut sekä puheet tulitauoista ja turvatakuista.- - -”. (1)

Pyydän kiinnittämään huomiota lainauksessa kohtaan ”säilyykö Ukraina itsenäisenä valtiona vai joutuuko se lopulta antautumaan täysin, jolloin Venäjä käytännössä sanelisi rauhanehdot”. Näen merkittävimpänä ongelmana sen, etteivät Ukrainan länsimaiset tukijat joko näytä ymmärtävän tai jos ymmärtävätkin, niin hyväksyvän Venäjän aloittaman sodan todellista luonnetta. Sodan, joka alkoi Krimin niemimaan valtauksella helmi-maaliskuussa 2014 ja jota voi yksinkertaisesti nimittää imperialistiseksi valloitus- ja tuhoamissodaksi, jonka perimmäinen tavoite on Ukrainan olemassa olon lakkauttaminen ja kansallisen identiteetin tuhoaminen.

Venäjän tavoite on selkeä, se on lausuttu suoraan ja verhotusti lukemattomia kertoja sitten kevättalven 2014, joten kun puhumme Ukrainan antautumisesta, meidän on syytä ymmärtää samalla se, että Venäjän tavoite ei ole Ukrainan säilyminen itsenäisenä ja olemassa olevana valtiona. (2) Edellisen toteamuksen tiedostamisen ja hyväksymisen pitäisikin johtaa siihen, että ymmärtää ”tulitauon” tai ”rauhan” olevan lopulta vain väliaikaisen, joten Venäjän hyökkäyssodan jatkuminen jossain vaiheessa lähitulvaisuutta on väistämätöntä, mikäli sen annetaan uudelleenrakentaa asevoimansa. Meidän on syytä valmistautua tähän väistämättömään tulevaisuudenkuvaan ja varmistaa myös oman turvallisuutemme tähden se, ettei Ukrainaa kuohita tulevissa neuvotteluissa (en kutsuisi niitä rauhanneuvotteluiksi, koska Venäjä kuten ei Yhdysvallatkaan ole niissä vilpittömin mielin mukana) ja että sen turvallisuus taataan eurooppalaisin voimin. Yhdysvaltoihin emme voi luottaa, niin kauan kuin presidenttinä on Donald Trump ja maa on trumpilaisten (MAGA:n) kuristusotteessa.

”Ukraina on häviämässä sodan koska sen liittolaisten tuki oli aluksi hidasta, sitten rajattua ja takertui todennäköisesti kohtuuttoman paljon eskalaationhallintaan ja ydinsodan pelkoon. Ukrainaa tukevilla valtioilla ei ollut realistista tilannekuvaa sodasta ja Venäjän kestokyvystä. Pelättiin Venäjän romahtamista, hajoamista ja ydineskalaatiota hetkillä, jolloin Ukrainalla olisi vielä ollut parhaimmat mahdollisuudet työntää venäläiset joukot alueeltaan (syksy ja talvi 2022–2023).

Samaan uskoon Venäjän heikkoudesta on sittemmin ripustauduttu tänne asti. On toivottu ja odotettu, että vuotavat pakotteet alkavat purra ja Venäjän talous sakkaisi totaalisesti. On odotettu ja toivottu että Venäjältä loppuisivat miehet, aseet, ammukset, ajoneuvot ja tahto. On selvää, että Venäjänkin resurssit ovat rajalliset, mutta päätöksen tekoa on hallinnut virheellinen tilannekuva, jossa ei ole otettu realistisesti huomioon Ukrainan kestävyyttä ja kyvykkyyksiä.- - -”. (3)

Tilanne Ukrainassa ja etenkin rintamalla huomioiden, ei ole väärin todeta, että Ukraina sekä sen tukijat ovat tehneet virheitä Venäjän laajamittaisen hyökkäyssodan aikana mutta samalla on syytä todeta, että merkittäviin virheisiin on myös syyllistytty Ukrainassa mutta erityisesti länsimaissa jo ennen 24. helmikuuta 2022. Ukrainassa maksetaan kallista hintaa näistä virheistä – laiminlyönneistä, joista eräitä tulen nostamaan esiin tässä kirjoitussarjassa.

Olen toistuvasti, kevättalvesta 2022 lähtien, muistuttanut lännen tuen hitaudesta ja siihen liittyvästä vaarasta sekä siitä, että Ukrainan merkittävimmät tukijat lännessä antavat liian suuren painoarvon Venäjän ydinaseuhittelulle. Venäjän valtiojohto asetti hyvin varhaisessa vaiheessa hyökkäyssotaa lukuisia ”punaisia viivoja”, joiden rikkominen johtaisi ydinaseiden käyttöön. Länsi on toistuvasti astellut näiden ”punaisten viivojen” yli huomaten Venäjän uhkausten olleen vain sanoja, ei tekoja. Tästä huolimatta, kerta toisensa jälkeen, lännessä takerruttiin pelkoon eskalaatiosta ja ydinaseiden käytöstä. Venäjän uhkailu sai etenkin Yhdysvallat mutta myös Saksan erityisen varovaiseksi. Ymmärtääkseni Joe Bidenin hallinnon ylivarovainen asenne oli merkittävä syy sille, etteivät Nato-maat ampuneet edes omaan ilmatilaansa lentäneitä venäläisiä risteilyohjuksia tai itsemurhalennokkeja alas, puhumattakaan, että Ukrainan läntiset tukijat olisivat luoneet Ukrainan ilmatilaan lentokieltoaluetta Venäjälle, jollaisen muodostaminen nostettiin esille jo hyvin varhaisessa vaiheessa Venäjän laajamittaista hyökkäyssotaa.

Sota olisi voinut saada aivan toisen suunnan, mikäli Ukraina olisi saanut riittävästi kalusto- ja materiaalitukea keväästä 2022 lähtien. Ripeän ja ennakoivan toiminnan sijaan keskusteluja käytiin liian kauan, ja kun kalustoa lopulta toimitettiin, oli sen määrä aivan liian vähäinen tarpeeseen nähden. Kuvaavaa on, että Yhdysvallat lupasi (pitkien keskusteluiden jälkeen) toimittaa Ukrainalle reilut 30 kappaletta M1A1 Abrams-taistelupanssarivaunua syksyyn 2023 mennessä, sittemmin vaunuja on toimitettu Ukrainalle lisää. Tämä esimerkki kuvaa ongelman laajuutta erinomaisesti: Ukraina saa kaikkea liian vähän ja liian hitaasti sekä lopulta liian myöhään. Ensimmäiset Yhdysvaltojen lahjoittamat Abrams-taistelupanssarivaunut saapuivat Ukrainaan vasta Ukrainan kevään ja kesän 2023 vastahyökkäyksen epäonnistumisen jälkeen. En väitä, että niiden saapuminen kevääksi 2023 olisi muuttanut sodankulkua enää miksikään etelässä, Zaporižžjan alueella (oblast), jossa Ukraina ryhtyi vastahyökkäykseensä. Voi olla, että peli oli jo menetetty ennen kuin vastahyökkäys kunnolla alkoikaan: Venäjä oli rakentanut alueelle mittavat miinoite- ja linnoiteketjut. Lisäksi sillä oli, Ukrainan vastahyökkäyksen alkaessa, täydellinen ilmatilanhallinta.

Luonnollisesti aivan yhtä merkittävä virhe oli ripustautua kuvitelmaan, että Venäjä romahtaa lähitulevaisuudessa ja sen myötä sen kyky käydä tuhoamissotaa Ukrainassa päättyy. Merkittävä ongelma kevättalvesta 2014 lähtien on ollut se, että lännen Venäjään kohdistamat sanktiot olivat liian maltilliset ja että Venäjän oli mahdollista kiertää niitä – helpostikin. On todennäköistä, että Venäjä ryhtyi rakentamaan sanktioiden kiertoon tarkoitettua toimitusketjujen verkostoa Itä-Ukrainassa keväällä 2014 alkaneen sodan varhaisessa vaiheessa osana laajempaan sotaan valmistautumista. Ukrainalaiset ovat julkaisseet lukuisia artikkeleja ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua, jotka pohjautuivat sotasaaliiksi saamastaan kalustosta tekemiinsä havaintoihin, joissa esitettiin todisteita Venäjän harjoittamasta sanktioiden kierrosta. (4) Venäjälle virtasi kevään 2014 ja suurhyökkäyksen alun (24. helmikuuta 2022) välillä runsaasti sanktioiden alaisia tuotteita: tietotekniikkaa, koneita, generaattoreita ja moottoreita jne. Käytännössä lähes kaikkea mitä maa tarvitsi asevoimiensa varustamiseen. Luonnollisesti Venäjälle virtaa edelleen runsaasti sanktioituja tuotteita. Suomessakin on käynnissä lukuisia yrityksiin kohdistuvia tutkimuksia Venäjään kohdistuvien sanktioiden kierrosta. (5) Ehkäpä meidän pitäisi tässä kohdin kysyä itseltämme, että missä määrin leväperäisyytemme vuoden 2014 jälkeen on auttanut Venäjää kehittämään sanktioiden kiertoon tarkoitettuja toimitusketjuja, samoin kuin, missä määrin naiiviutemme auttaa sitä siinä?

”Missä Ukraina on tehnyt virheitä ja mitkä ovat olleet sen heikkoudet:

Ukraina päätti käydä kulutussotaan Venäjää vastaan. Ukrainalla ei ole ollut muuta voiton teoriaa tai strategiaa. On uskottu siihen, että Venäjä uhraa miehiä ja materiaalia sietämättömissä suhteissa ja kuviteltu, että ukrainalaiset joukot eivät kärsisi vastaavia tappioita. Näin ei kuitenkaan ole ollut. Ukrainan viime aikoina julkaisemat tappioluvut kertovat tappiosuhteiden olevat todennäköisesti jossain noin 1:2 tai 1:3 välillä, kun esimerkiksi Bakhmutin katkerien taisteluiden aikoihin laaja yleisö uskoi melko kritiikittä väitteet 1:6 tai jopa 1:10 tappiosuhteista. Ja nuo epärealistiset mielikuvat ovat eläneet voimakkaasti näihin päiviin asti. On mahdollista, että myös päättäjien ja ylempien sotilasjohtajien keskuudessa on tehty päätöksiä vääristyneiden mielikuvien pohjalta.” (6)

Tässä kohdin kritisoisin Paroisen päätelmää, etenkin kun hän ei aseta aikahaarukkaa, johon hän viittaa ”Ukraina päätti käydä kulutussotaan Venäjää vastaan”-toteamuksellaan. Koska hän nostaa esille Bah’mutin taistelun, on oletettavaa, että hän tarkoittaa vähintäänkin aikaa loppukesästä 2022 eteenpäin (Bah’mutin taistelu käytiin elokuun 2022 toukokuun loppu 2023 välillä).

Ukrainan asevoimien entinen komentaja Valeri Zalužnyi totesi The Economistille marraskuussa 2023 antamassaan haastattelussa ihmisten olen heidän (Ukrainan) arvokkain resurssi. (7) Haastattelun, samoin kuin MTV3:n haastattelun pohjalta tekemän uutisen pohjalta voi päätellä hänen olleen selvästi sitä mieltä, ettei Ukrainan ole järkevää ryhtyä kulutussotaan Venäjän kanssa, koska sellaisen sodan Ukraina häviää.

Toinen asia on sitten se, että onko Ukraina ajautunut sen (esim. asevoimien komentajavaihdos Valeri Zalužnyista Oleksandr Syrskyihin helmikuussa 2024)  ja tukijoidensa tekemien virheiden myötä asemaan, jossa ollaan Paroisen kuvaamassa tilanteessa: kulutussodassa, jota Ukraina tai länsi eivät voi voittaa ilman merkittäviä muutoksia toiminnassaan. Millaisia nämä toimet voisivat olla? Esim. alkaen yhteiskunnan mobilisoinnista sotaan ja päätyen Ukrainan aiempaa monipuolisempaan ja laaja-alaisempaan aseistamiseen lännen taholta, kumpikaan edellisistä ei juuri nyt näytä todennäköiseltä vaihtoehdolta.

”Ukraina ei ole kyennyt korvaamaan tappioitaan riittävästi. Ukrainan täydennysjärjestelmää ja joukkotuotantoa ovat vaivanneet lukuisat ongelmat. Maan poliittinen johto on viivytellyt katastrofaalisen pitkään liikekannallepanon suhteen. Sodan alkupuolella Ukraina kykeni vielä nojaamaan hyvin vahvasti vapaaehtoisiin, mutta käytännössä syksyllä 2022 alkaen Ukrainan olisi pitänyt päättäväisesti ja tehokkaasti alkaa määräämään suurempia määriä ihmisiä asepalvelukseen ja etenkin jalkaväkeen. Kesän 2023 vastahyökkäysten epäonnistuttua ensimmäisten viikkojen aikana, ne olisi pitänyt ymmärtää lopettaa aiemmin, eikä uhrata tuhansia sotilaita tuloksettomien hyökkäysten jatkamiseen usean kuukauden ajan. Samanaikaisesti olisi tarvittu nopeita päätöksiä tappioiden korvaamisesta ja tätä ehdotti tuolloin muun muassa asevoimien ylipäällikkö Zaluzhnyi.” (8)

Kuukausia ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua Ukrainassa käytiin kamppailua sitä, kuinka maassa on valmistauduttava todennäköiseen Venäjän suurhyökkäykseen. Tuolloin näkyvimmät yhteenotot käytiin Kiovan pormestarin Vitali Klytškon ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin välillä – Zelenskyi luonnollisesti sai tukea tukipuolueeltaan Kansan palvelijalta (ukr. Слуга народу). Klytško vaati Ukrainaa valmistautumaan Itä-Ukrainassa käynnissä olleen sodan eskalaatioon syyskesästä 2021. Tuolloin eräät ukrainalaiset (maan historiaan ja politiikkaan perehtyneet tuttuni) arvioivat Klytškon astuneen Zelenskyin varpaille vaatiessaan nähtyä merkittävämpiä toimia sotaan valmistautumisessa. Yhteenoton toinen erä nähtiin Venäjän suurhyökkäyksen alettua, jolloin Zelenskyin lähipiiriin kuuluneet henkilöt mustamaalasivat Klytškoa Kiovan sekä Kiovan alueen siviiliuhrien tähden. Nähdäkseni Klytško toimi olosuhteet huomioiden niin hyvin kuin mahdollista – hän oli vaatinut valmistautumista jo kuukausien ajan. Tämän ajan hän joutui myös taistelemaan hallinnon edustajia vastaan, jotka pyrkivät kumoamaan hänen päätöksiänsä tai muulla tavoin vaikuttamaan toimiin Kiovassa.

Eräällä tapaa näemme nyt tällaisen taistelun toisinnon Ukrainassa, jossa – syystä tai toisesta johtuen – maan hallinto (käytännössä Verh’ovna Rada toimii kumileimasimena) on jarruttanut väistämättömien päätösten tekoa liian pitkään. Ukrainan asevoimien komentajan roolissa Zalužnyi esitti useita vaatimuksia tappioiden korvaamisesta edes osittaisella mobilisaatiolla, johon Ukrainan hallinto (viimekädessä presidentti Zelenskyi) ei ollut valmis silloin, kun niitä tarvittiin. Väitetään, että mobilisaation toistuva vaatiminen yhdistettynä Valeri Zalužnyin laajaan suosioonsa oli niitä tekijöitä, jotka johtivat siihen, että hänet erotettiin. Siihen en ota kantaa oliko ajatus erottamisesta Zelenskyin oma vai johdateltiinko hänet lähipiirinsä taholta siihen. Hänen lähipiirissänsä on kuitenkin henkilöitä, joilla on hämärä menneisyys tai epäilyttäviä yhteyksiä venäläisiin valtiollisiin operaattoreihin vuosien ajalta. Tähän joukkoon kuului myös Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n johtajana toiminut Ivan Bakanov, joka katosi Venäjän suurhyökkäyksen alettua useaksi päiväksi. (Huom. Zelenskyi erotti lapsuudenystävänsä ja työtoverinsa Kvartal 95-tuotantoyhtiön ajoilta SBU:n johtajan tehtävästä heinäkuussa 2022).

Zelenskyi on myös hylännyt ehdotukset sotapalvelukseen kutsuttavien nuorten ikärajan laskemisesta. Eräänä perusteena on käytetty sitä, ettei Ukrainan asevoimilla ole riittävästi aseistusta ja varusteita mobilisoitaville joukoille. Tässä kritiikissä on sikäli perää, että useat länsimaat toimittavat lupaamaansa aseistusta ja varustusta hyvin hitaasti Ukrainaan. Toimitusten hitautta on käytetty yhtenä perusteena sille, ettei liikekannallepanoikää ole järkevää laskea. Näen Ukrainan hallinnon vastustuksessa ongelmana sen, että välttelemällä kriittisinä aikoina riittävää mobilisaatiota se voi samalla välittää ulkomaille mielikuvan, joka voi vaikuttaa kielteisesti halukkuuteen toimittaa apua ripeämmin. Ukrainan tulisi ehdottomasti olla aloitteellinen, jonka jälkeen sen olisi olennaisesti helpompaa torjua siihen kohdistuvaa kritiikkiä. Nyt ollaan tilanteessa, jossa kumpikin osapuoli voi, niin halutessaan, osoittaa syyttävällä sormella toista, eikä mitään tapahdu. Lukijan on syytä tiedostaa se, että käytännössä vastustuksessa on kyse Zelenskyin hallinnon ja sen tukipuolueen Kansan palvelijan vastustuksesta. Oppositiopuolueilta löytyi kriittisinä aikoina halukkuutta tarvittaviin toimiin, mikäli hallitus olisi niihin tuolloin ryhtynyt. Verh’ovna Radassa Kansan palvelijalla on niukka enemmistö: 245 paikkaa 450 paikasta.

Mobilisaatioiän laskeminen olisi mahdollisesti toiminut signaalina joukoille rintamalla. Antaen heille tarvittavaa lisämotivaatiota jatkaa taistelua, koska tiedossa olisi ollut se, että vahvistuksia on tulossa, että jossain vaiheessa on mahdollista päästä jopa pidemmälle lomalle toipumaan taisteluiden aiheuttamasta fyysisestä- sekä psyykkisestärasituksesta. Tätä signaalia presidentinhallinto eikä Kansan palvelija halunnut antaa: onko syynä se, ettei haluttu tehdä poliittisesti raskasta päätöstä, joka olisi oikeaan aikaan tehtynä säästänyt sotilaita rintamalla ja ehkäpä kääntänyt sodan kulun Ukrainalle suotuisammaksi, mutta olisi voinut olla poliittisesti kohtalokas puolueelle. Mielessäni olen myös pohdiskellut sitä, että vaikuttiko lopulta inhimillinen tekijä siihen, ettei Kansan palveluja puolueen taholta löytynyt riittävää tahtotilaa mobilisaation laajentamiselle? Pitkään jatkunut keskustelu ja viivyttely on myös johtanut eriarvoisuuden lisääntymiseen kansalaisten nähdessä yhteiskunnan kermaan kuuluneiden siirtäneen läheisiään turvaan maan rajojen ulkopuolelle. Tavallisen kansan eläessä sodan ja pommitusten keskellä eliitti on kasvattanut ”Monacon prikaatin” vahvuutta.

Ryhtyessäni tähän kirjoituspuuhaan, kuvittelin kykeneväni tiivistämään Paroisen kirjoittaman langan nostattamat ajatukset yhteen kirjoitukseen – kuvitelmani oli väärä, niinpä palaan langan teemaan tulevina päivinä kirjoitussarjan toisessa osassa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955455462580438

2. Esimerkkinä Vladimir Putinin kesällä 2021 julkaisema artikkeli Ukrainan historiasta ja nykypäivästä, jonka perusteella voi tehdä sen johtopäätöksen, ettei artikkelin kirjoittaja hyväksy kuin korkeintaan Ukrainan muodollisen itsenäisyyden. Artikkelin kirjoittajan (Vladimir Putin) mukaan ukrainalaisten Venäjästä erillinen identiteetti on harhakuva.

3. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955457866182780

4. Esimerkkinä Informnapalmin helmikuussa 2018 julkaisema artikkeli ”Russian drone Orlan-10 consists of parts producedin the USA and other countries”.

5. https://tulli.fi/-/tulli-paljasti-torkean-saannostelyrikoksen-kansainvalisista-verkkokaupoista-ostettua-elektroniikkaa-epaillaan-viedyn-valivarastoinnin-kautta-venajalle

6. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955461183705539

7. https://www.economist.com/europe/2023/11/01/ukraines-commander-in-chief-on-the-breakthrough-he-needs-to-beat-russia

8. https://x.com/Inkvisiit/status/1896955461183705539 

Kirjoitukseni ”Ei ammuta viestintuojaa – eli havaintoja toimittaja Mika Mäkeläisen kohutuista Ukrainan asevoimia tarkastelleista raporteista” tarkastelee osin samaa teemaa.

Aidalla taiteilua suomalaiskansalliseen tyyliin – luurangot kaapissa kolisee

Venäjällä, maan todellisen opposition näkyvin edustaja Aleksei Navalnyi myrkytettiin kuukaudenpäivät sitten, elokuussa, toistaiseksi tunnistamattomalla, Novitšok-ryhmän hermomyrkyllä. Diplomaattisten ponnisteluiden jälkeen hänet siirrettiin hoitoon Saksaan, Charitén yliopistolliseen sairaalaan Berliiniin. Suomen roolia ei ole kuvattu aivan vähäiseksi kamppailussa, jotta Navalnyi saatiin saamaan hoitoa (turvallisessa ympäristössä) Saksassa – myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli yhteydessä Venäjän johtoon asian tiimoilta, asia, josta Navalnyin lähipiiri on lehtiuutisten mukaan kiitollinen.

Niinistö oli todennäköisesti ensimmäinen EU-johtaja, joka reagoi myrkytysuutiseen. (1) Ehkäpä Niinistön nopeaan reagointiin vaikutti edellisten presidentinvaalien alla käyty keskustelu, jossa esille nousi turvallisuuskomitean asiantuntijaverkoston esittämät arviot Suomen vaaleihin kohdistuvista uhkakuvista ja näiden uhkakuvien ympärillä käyty keskustelu. Turvallisuuskomitean asiantuntijaverkoston esittämien uhkakuvien joukossa eräänä äärimmäisenä vaikuttamisen keinona mainittiin salamurha. Niinistö kuvaili asiantuntija-arvioita trollaukseksi. (2)

Tuolloin keskusteltiin tietenkin Suomen presidentinvaaleihin kohdistuvista uhkakuvista, mutta en voi olla muistelematta vellonutta keskustelua ja tuohtumuksen ilmapiiriä Suomessa – suurin osa keskustelijoista kuin myös sen seuraajista ymmärsi (tiedosti) sen, että näihin äärimmäisiin keinoihin turvautuisi todennäköisimmin valtiotason toimija joko suoraan tai välikäsien kautta. Tässä yhteydessä lienee turha mainita Suomen suurinta turvallisuuspoliittista uhkaa, valtiota, joka on suorittanut salamurhia ja myrkytyksiä maansa rajojen ulkopuolellakin.

Привет, это Навальный,… (kuvakaappaus Instagramista).

Navalnyin murhayritys ja siihen liittyvä keskustelu (ja toiminta) Suomessa paljastaa jälleen kerran tiettyjä rakenteita ja tapoja, jotka ovat juurtuneet maahamme – joita voidaan pitää kylmän sodan ja YYA-aikakauden perintönä, ja ne ovat osa yhteiskuntaamme syystä, että emme ole omalta osaltamme käyneet läpi kyseistä aikakautta ja siihen liittyviä, yhteisöä korruptoivia, tapahtumia. Lukitsimme Neuvostoliiton hajottua luurankomme kaappiin, kuvitellen sen olevan toimenpiteenä riittävän. Luulottelimme itsellemme luurankojen pysyvän siellä kaapissa, näin ei kuitenkaan käynyt koska todellisuus erosi ennusteista – olimmeko naiiveja kuvitellessamme ”historian päättyneen” Neuvostoliiton hajoamiseen? Että, se mitä tapahtui YYA-aikakaudella myöskin jäi sinne? Olimme naiiveja, hyväuskoisia kuin myös ymmärtämättömiä, mutta olimme myös typeriä arvostellessamme naapureitamme, jotka tekivät jyrkän pesäeron menneisyyteen.

Mikäli Venäjä olisi oikeusvaltio (jota se ei ole), eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikon (ps.) vaade olisi ymmärrettävä, mutta koska Venäjä ei ole oikeusvaltio, Niikon toteamus on vallan absurdi:

”Ennen syyllisen nimeämistä on tapaus oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti tutkittava perin pohjin. Koska rikos tapahtui Venäjän maaperällä, on yhteistyö Venäjän kanssa välttämätöntä syyllisten vastuuseen saattamiseksi.” (3)

Miksi Niikon vaatimus yhteistyöstä Venäjän kanssa on absurdi? Yksinkertaisimmillaan asian voi ilmaista siten, että Venäjä ei ole luotettava kumppani. Me emme voi luottaa siihen, että Venäjän pyrkimys on sama kuin meidän – syyllisen selvittäminen (ja mahdollisesti rankaiseminen). Itse asiassa on todennäköisempää, että Venäjän pyrkimyksenä on haitata tutkintaa, mikäli pääsee osalliseksi siihen. Meillä on lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka Venäjä valtiona, ei vain yksittäisten viranomaisten toimesta, on haitannut sellaisia tutkimuksia ja oikeuskäsittelyjä, joissa syytetty on suhteessa Venäjän valtioon tai kuuluu valtion hallintoon. Venäjä on toiminut näin muun muassa entisen KGB-agentti ja FSB-eversti Aleksander Litvinenkon myrkytystutkinnassa; juristi ja tilintarkastaja Sergei Magnitskin kuolemansyytutkinnassa; Sergei Skripalin myrkytyksessä – operaatiossa uhriksi joutui myös Skripalin tytär Julia sekä poliiseja ja hoitohenkilökuntaa, kuukausia myöhemmin myrkylle altistui pariskunta kolmen lapsen äidin menehtyessä myrkkyyn; oma lukunsa on Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottaminen Itä-Ukrainan sotatoimialueen yllä heinäkuussa 2014 – kyseinen kone pudotettiin Venäjän maavoimien 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin kalustolla (Novator 9K37 M1 Buk TELAR, nro. 332), komentoketjun johtaessa Venäjän hallintoon, ja jota tutkintaa Venäjä on haitannut lukuisin eri keinoin, alkaen laajamittaisesta disinformaation ja propagandan levittämisestä ja päätyen väärennettyjen todisteiden esittämiseen.

Uskoisin, näiden muutamien esimerkkien riittävän todistamaan sen, että Venäjä ei ole luotettava kumppani, joten yhteistyövaatimusten esittäminen on naiivia. Oikeastaan voimme vain toivoa, että Venäjä ei haittaa tutkimuksia, mihin se todennäköisesti pyrkii, jos ei muuta niin synnyttämään dis-informatiivisella viestinnällä kuvan siitä, että kukaan ei ole luotettava toimija. Tästä saimme jo esimakua parlamentaarikko Andrei Lugovoin syytettyä berliiniläistä klinikkaa Navalnyin myrkyttämisestä.

Andrei Lugovoi on siitäkin mielenkiintoinen nimi, että hän tapasi yhdessä Dimitri Kovtunin kanssa Aleksander Litvinenkon 1. marraskuuta 2006 Millenium-hotellissa, Lontoossa – myöhemmin samana iltana Litvinenko alkoi voida pahoin, sairaalaan Litvinenko toimitettiin marraskuun 3. päivä. Toimittaja Luke Harding käy kirjassaan ”Vaiennettu – Agentti Litvinenkon murha ja Venäjän sota lännen kanssa” Litvinenkon myrkyttämisen polonium-210:llä, kuin myös Lugovoin ja Kovtunin roolin tässä operaatiossa. (4) Iso-Britannian syyttäjäviranomaiset nostivat toukokuussa 2007 syytteen murhasta entistä KGB-agenttia Andrei Lugovoita vastaan. Lugovoi oleskelee edelleen Venäjällä, Venäjän valtio kieltäytyy luovuttamasta häntä oikeudenkäyntiin kolmansiin maihin.

Lugovoi valittiin Venäjän duumaan joulukuussa 2007 Vladimir Žirinovskin johtaman Venäjän liberaalidemokraattinen puolueen listoilta. Venäjällä parlamentaarikoilla on parlamentaarinen koskemattomuus, eikä heitä voida asettaa rikossyytteeseen. Vladimir Putin luovutti vuonna 2015 Lugovoille kunniamerkin kiitokseksi isänmaan hyväksi tehdyistä palveluksista.

Jos Niikon ajatus Venäjän kanssa tehtävästä yhteistyöstä Navalnyin myrkytystapauksen tutkinnassa onkin lapsenmielinen, lapsenmielisenä toimintana ei voida pitää niiden kolmen suomalaismepin tyhjää äänestämistä Europarlamentin tuomitessa jyrkästi Aleksei Navalnyin myrkyttämisen ja äänestäessä kansainvälisen tutkinnan käynnistämisestä Navalnyin myrkytystapauksesta sekä siitä, onko Venäjän kemiallisia aseita koskevia kansainvälisiä sitoumuksia rikottu. (5) Mietin, että millaiset motiivit ovat ohjanneet Eero Heinäluomaa (sd), Kumpula-Natria (sd) ja Mauri Pekkarista (keskusta) äänestämään tyhjää? Navalnyin myrkyttämisessä ei ole kyse mistään yksittäistapauksesta – aiemmin mainitsin muutamia murhia tai murhayrityksiä, joissa jäljet johtavat Venäjän valtioon (tai valtion organisaatioon). Heinäluoma avaa kotisivullaan äänestyskäyttäytymistään, (6) mutta Venäjän toimia vuosien ajan seuranneena, Heinäluoman selittelyt ovat – no – selittelyitä ja vieläpä kehnoja sellaisia. Ehkäpä toisessa vaakakupissa painoi Ystävyyden kunniamerkki, jonka Vladimir Putin myönsi Heinäluomalle ja Paula Lehtomäelle (keskusta) lokakuussa 2017. Prenikalla on kääntöpuolensa, tavataan sanoa.

Aivan kuten äänestystä käsittelevässä Europarlamentin lehdistötiedotteessa mainitaan:

”Aleksei Navalnyin tapaus on vain yksi esimerkki Venäjän harjoittamasta laajemmasta sisäpoliittisesta painostuksesta ja sen harjoittamista maailmanlaajuisista aggressiivisista toimista, päätöslauselmassa todetaan”. (7)

Kyse ei ole yksittäistapauksesta vaan toistuvasta (järjestelmällisestä) toiminnasta, jossa kohteeksi on viime vuosina valittu Venäjän todelliseen oppositioon kuuluvia poliitikkoja ynnä aktivisteja, Venäjän hallinnon vastustajia tai länteen loikanneita henkilöitä, joten jo tyhjää äänestäminen on melkoista vastuunpakoilua (pelkuruutta).

Äänestyksestä tulee mieleeni kesällä 2019 Euroopan neuvostossa järjestetty äänestys, jonka seurauksena Euroopan neuvosto toivotti Venäjän tervetulleeksi takaisin täysivaltaiseksi jäseneksi, ilman, että Venäjä olisi täyttänyt paluulle asetettuja ehtoja. Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja Kimmo Kiljunen (sd) satuili tuolloin:

”Euroopan neuvosto on koko Euroopan ja ehkä koko maailman johtava ihmisoikeusjärjestö. Jos haluamme suojella ihmisoikeuksia kaikissa järjestön jäsenmaissa, mukaan lukien Venäjällä, on yksiselitteisesti parempi, että Venäjä on järjestön jäsen kuin sen ulkopuolella”. (8)

Naiiviudella ja hyväuskoisuudella ei näytä olevan rajaa. Olen odottanut vuosia hetkeä, jolloin poliitikkomme heräävät ruususenunesta todellisuuteen ja ymmärtävät sen, että naapurimme Venäjä ei pelaa tätä peliä samoilla säännöillä, että pelkät puheet eivät pitkälle kanna – eivät etenkään, jos sanoilla ei ole riittävästi katetta.

* * *

Aiemmin saksalainen laboratorio vahvisti Navalnyin myrkytetyn Novitšok-ryhmän hermomyrkyllä, sittemmin erikoislaboratoriot Ruotsissa ja Ranskassa ovat vahvistaneet löydöksen. Saksan liittokansleri Angela Merkelin hallituksen tiedottaja Steffen Seibertin mukaan näytteet on lähetetty tutkittavaksi myös Kemiallisten aseiden kieltojärjestölle OPCW:lle Hollantiin. (9)

Analyysien mukaan Navalnyi myrkytettiin toistaiseksi tunnistamattomalla Novitšok-ryhmän hermomyrkyllä, jonka arvioidaan olevan vaarallisemman ja kuolettavamman kuin Novitšok-hermomyrkky, jolla Sergei Skripal ja hänen tyttärensä Julia myrkytettiin Salisburyssa, Iso-Britanniassa, 4. maaliskuuta 2018. On myös arvioitu, ettei Venäjälläkään turvallisuusorganisaatiot, kuten Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB, voi itsenäisesti suorittaa operaatioita sotilaskäyttöön tarkoitetuilla hermomyrkyillä, että ennen tällaisilla aineilla suoritettua operaatiota, käytäisi vähintäänkin jonkin asteinen neuvonpito sen ja presidentinhallinnon välillä. Mikä, pitäessään paikkansa, nostattaa pintaan pohdintoja siitä, mihin saakka komentoketjussa jäljet johtavat.

Meidän on syytä tunnustaa se tosiasia, että Kremlin käyttämiä taktiikoita on poistaa päiviltä (ts. murhauttaa) vastustajiaan tai kohdistaa heihin väkivaltaa, muita hybridisodankäynnissä käytettyjä keinoja, ennen varsinaisia sotatoimia, ovat muun muassa kyberhyökkäykset, vaaleihin vaikuttaminen, disinformaatio ja suoranainen propaganda sekä erilaiset vaikuttamisen ja pelottelun keinot.

Venäjän valtion turvallisuuselimet, FSB ja GU (eli GRU), toteuttavat paljolti samoja metodeja kuin edeltäjänsä Neuvostoliitossa taistellessaan läntisiä demokratioita ja sananvapautta vastaan. Uskoakseni, mikäli tunnustaisimme tämän itsellemme, meidän olisi helpompi ponnistella (taistella) yhdessä Venäjän toimia vastaan – painotan sitä, että meidän on taisteltava yhdessä Venäjän hallinnon tavoitteita vastaan, näin toimien läntisillä demokratioilla on parhaat edellytykset suojella itseään sekä torjua vihamielisiä pyrkimyksiä. Huomioidessamme edellä kirjoittamani, euroedustajiemme tyhjää-äänestäminen näyttäytyy entistä huonommassa valossa. Se muodostaa yhden särön yhteiseen rintamaan.

 

Marko

1. https://twitter.com/carlbildt/status/1301194347778576385?s=20 

2. https://yle.fi/uutiset/3-9908533 

3. https://twitter.com/mikaniikko/status/1301840089228759040?s=20 

4. Luke Harding ”Vaiennettu – Agentti Litvinenkon murha ja Venäjän sota lännen kanssa” s. 107–144.

5. https://www.europarl.europa.eu/news/fi/press-room/20200910IPR86829/mepit-pakotteita-valko-venajan-presidentille-ja-navalnyin-myrkyttajille 

6. https://eeroheinaluoma.fi/viikon-kuulumiset-38-2020/ 

7. https://www.europarl.europa.eu/news/fi/press-room/20200910IPR86829/mepit-pakotteita-valko-venajan-presidentille-ja-navalnyin-myrkyttajille

8. https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/Kiljunen_ja_Honkonen_Venajasta_24062019.aspx 

9. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/eea20f26-f57a-483e-ae8f-76b58b0e098b 

Tyhjää-äänestäneet mepit.

Nelimastoparkki Sedov – osa venäläistä pehmeää vaikuttamista

Venäjän lipun alla purjehtiva teräsrunkoinen nelimastoparkki Sedov saapui perjantaina Raahen satamaan, en kuitenkaan ”hyökkää” hetimmiten asiaan vaan etenen siihen pienen ”kiertomatkan” kautta eli käsittelen muutamin lausein Venäjän pehmeää vaikuttamista – sanatarkka käännös termistä ”soft power” on pehmeä voima, mutta nähdäkseni käännös pehmeä vaikuttaminen kuvaa toimintaa paremmin. Alkuun on parempi avata termiä ”soft power” tarkemmin:

”Soft power:

Soft power näyttää olevan jo vakiokäsite politologiassa, sosiologiassa ja mediatutkimuksessa. Baltian maissa puhutaan nykyään hyvin paljon – ja huolestuneeseen sävyyn – Venäjän pehmeästä voimasta, pehmeästä vaikuttamisesta. Erittelenkin asiaa näiden maiden näkökulmasta.

Amerikkalainen tutkija Joseph Nye muotoili termin soft power kirjoissaan 1990 alkaen. Se on kykyä saada tahtonsa läpi, päästä tavoitteeseen ei käyttämällä pakkoa, voimaa tai rahaa vaan houkuttelemalla, ”kiehtomalla” ja vetovoiman (attraction) avulla sekä sitouttamalla (co-option). Se tapahtuu kulttuurin, arvojen ja ulkopolitiikan avulla, joilla on legitimiteettiä ja moraalista auktoriteettia. Valtiolle voidaan luoda hyvä imago median, koulutuksen ja julkisen diplomatian avulla.” Soft power, Venäjä ja Baltia – Jukka Rislakki. (1)

Lisäisin seuraavaan kohtaan ”Se tapahtuu kulttuurin, arvojen ja ulkopolitiikan avulla, joilla on legitimiteettiä ja moraalista auktoriteettia” urheilun, jota voidaan pitää nyky-Venäjällä eräänä pehmeän vaikuttamisen keinona ja toimivana esimerkkinäHelsingissä kotiottelunsa pelaava KHL-seura Jokerit, aivan kuten eversti evp. Matti J. Kari viime vuoden tammikuussa totesikin:

”Karin mukaan esimerkiksi Venäjän jääkiekkoliiga KHL on yksi osoitus itäisen naapurimme ”soft powerista”, jolla maa pyrkii edistämään etuaan Suomessa - onhan suomalainen Jokerit yksi KHL:n seurajoukkueista.” (2)

Omasta lapsuudestani muistan punakoneen, Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkueen, joka – kuten laajimminkin kulttuuri ja urheilu Neuvostoliitossa – palveli yhteiskuntaa (valtiota) toimien osana sen propagandakoneistoa. Nyky-Venäjän toiminta näiltä osin ei juurikaan eroa neuvostovaltion toiminnasta, etenkin huippu-urheilijat nähdään myös valtion palvelijoina ja usea heistä, kuten Washington Capitalsin kapteeni Aleksandr Ovetškin, tekee suorastaan pyyteettömästi töitä valtiojohdon eteen. Tähän kulttuurin, urheilun ja ulkopolitiikan – arvoja unohtamatta – maaperään sijoittuu myös osana Venäjän soft poweria nelimastoparkki Sedovin vierailu Raahessa.

Vierailun kertaluonteisuudesta johtuen toimintaa ei ehkäpä nähdä samalla tavalla osana pehmeää vaikuttamista, mutta kun vierailu sijoitetaan omaan ryhmäänsä ja huomioidaan tällaisten suurten purjelaivojen saama huomio, niin ainakin itse näen toiminnan myös osana mielikuvavaikuttamista tai -markkinointia, ihan miten vaan. Suuri purjelaiva, jota tuhannet saapuvat ihailemaan, on omiaan luomaan Venäjän valtiojohdon toivomaa kuvaa nyky-Venäjästä valtiona – mitä siitä pikkuseikasta, että ”elämänsä” Sedov aloitti Magdalene Vinnen II:na satakunta vuotta sitten Saksassa.

Hölmöläiset jonottavat Sedoviin Raahessa.

Sedovin Raahen vierailuun liittyy vieläpä nyansseja, joista ainakaan oululainen paikallislehti Kaleva tahi raahelainen Raahen Seutu ei mainitse tänään (13. heinäkuuta) julkaistuissa ylistävissä katsauksissaan – kumpikin jättää mainitsematta sen, että keväällä Viro ja Puola kielsivät Sedovia purjehtimasta aluevesilleen syystä, että aluksen miehistöön – merikadettien joukkoon – kuului kadetteja Venäjän miehittämältä Krimin niemimaalta, jonka kyseiset maat tulkitsivat EU:n asettamien sanktioiden vastaiseksi toiminnaksi:

”Estonia denies Russian sailing ship entry into territorial waters because of Crimean cadets on board” (3) ja

“Poland denies Russian training ship entry on its territorial waters” (4)

Tässäkin tapauksessa, aivan kuten Euroopan neuvoston Parlamentaarisen yleiskokouksen eli PACE:n Venäjä-äänestyksessä, Suomi on samalla linjalla Saksan kanssa, joka vastaavasti salli Sedovin purjehtia keväällä satamiinsa. Venäjän äänestämistä takaisin PACE:en siitä huolimatta, että maa ei täyttänyt ehtoja, yritettiin selittää mitä moninaisin keinoin. Osan ollessa jopa absurdeja, jollaisesta oivallisena esimerkkinä käy Suomen valtuuskunnan puheenjohtajan Kimmo Kiljusen (demari) toteamus:

”Euroopan neuvosto on koko Euroopan ja ehkä koko maailman johtava ihmisoikeusjärjestö. Jos haluamme suojella ihmisoikeuksia kaikissa järjestön jäsenmaissa, mukaan lukien Venäjällä, on yksiselitteisesti parempi, että Venäjä on järjestön jäsen kuin sen ulkopuolella”. (5)

Onko tämä kaikki vain turhaa hössötystä? Sedovin vierailu Raahessa – viranomaistemme ja poliitikkojemme reagoimattomuus, Venäjän erilaiset pehmeän vaikuttamisen keinot – joita kaikkia kaikki eivät edes tunnu huomioivan tai ymmärtävän keinoiksi, joilla pyritään vaikuttamaan tai luomaan Venäjän valtiojohdolle mieluisaa kuvaa Venäjästä. Tai joiden avulla yritetään iskeä kiilaa erivaltioiden ja instanssien välille ja näin murtaa yhteistä rintamaa ja synnyttää tilanne, jossa Venäjä voi operoida yksittäisten maiden kanssa suurempien kokonaisuuksien sijaan.

Kun media kertoo asioita yksipuolisesti, jättää jotain kertomatta tai suoranaisesti jakaa disinformaatiota, voidaan Moskovassa olla tyytyväisiä. Valitettavasti tällä hetkellä näyttää siltä, että niin Suomessa kuin monessa muussakin maassa jätetään moni olennainen asia vaille huomiota tai liian vähäiselle huomiolle – onko se huomioitava asia, että Sedovin kapteenina toimii Romashkin Eugenii, joka on työskennellyt vastaavissa tehtävissä myös purjelaiva Kruzenshternilla. Pääesikunta muuten kielsi Kruzenshternin pääsyn Ahvenanmaalle syyskuussa 2017 Zapad-sotaharjoituksen aikana. Tiedossani ei ole, kuka Kruzenshternin kapteenina tuolloin oli.

Olemmeko me sokeita Venäjän toimille, eri vaikuttamisen keinoille, vai olemmeko me haluttomia tunnustamaan itsellemme sitä, että todellisuudessa tilanne on kuvittelemaamme (itsellemme uskottelemaa) vakavampi, koska tämän tunnustaminen pakottaisi meitä arvioimaan omia toimiamme (toimimattomuuttamme) rehellisesti ja kriittisesti. Eikä sen arvioinnin tulos, jos olemme rehellisiä, ole meitä mairitteleva.

Väistämättä tulee mieleen Sir Winston Churchillin kuvailema tilanne krokotiilin syöttämisestä, ja kuinka me täällä Suomessa toivomme Venäjän kiinnittävän huomionsa meihin viimeiseksi, jos oikein mielin-kielin olemme krokotiilia lihottaessamme.

Marko

1. http://www.helsinki.fi/idantutkimus/arkisto/2014_4/it_4_2014_rislakki.pdf 

2. https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/168426 

3. http://www.uawire.org/estonia-denies-russian-sailing-ship-entry-into-territorial-waters-because-of-crimean-cadets-on-board 

4. https://www.tvn24.pl/tvn24-news-in-english,157,m/russian-ship-sedov-denied-entry-on-polish-territorial-waters,927031.html 

5. https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/Kiljunen_ja_Honkonen_Venajasta_24062019.aspx