Taivaallisen sotnian muistolle

 

Maidan Nezalezhnostin ympäristö, Kiovan keskustassa, muuttui helmikuun 18.–21. päivä 2014 sotatantereeksi, sittemmin Venäjälle paenneen, Ukrainan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin hallinnon pyrkiessä kukistamaan raakaa voimaa käyttäen marraskuussa 2013 alkaneen Euromaidan-kansanliikkeen. Helmikuun 20. päivä jää historiaan Euromaidanin verisimpänä päivänä, jolloin kymmeniä ukrainalaisia menehtyi taisteluissa hallinnon erikoisjoukkoja sekä Venäjältä Janukovytšin hallinnon tueksi saapuneita tarkka-ampujia vastaan. Päivä jää Kiovan verilöylyn ohella historiaan myös päivänä, jona Venäjä aloitti Krimin niemimaan valtaukseen tähtäävän operaationsa lyöden samalla ensitahdit käynnissä olevalle sodalle.

Ukrainassa muistetaan vuosittain näitä reilua sataa vapauden puolesta henkensä antanutta – heitä kutsutaan taivaalliseksi sotniaksi (ukr. Небе́сна Со́тня). Sotnia itsessään on sotahistoriallinen käsite tarkoittaen sataa miestä, kasakkajoukkojen eskadroonaa. Taivaallinen sotnia on siis taivaallinen eskadroona.

Kiovan keskustaan Maidan Nezalezhnostille eli Itsenäisyydenaukiolle kerääntyi ympäri vuorokautisesti, marraskuun lopulta 2013 – helmikuuhun 2014 eli Janukovytšin kukistumiseen saakka tuhansia ukrainalaisia puolustamaan demokratiaa – muuttamaan maansa suunnan. He olivat paikalla ympärivuorokautisesti viikon jokaisena päivänä, muuttaen Maidan Nezalezhnostin suureksi telttakyläksi.

Aukiolle saapui ukrainalaisia kaikista mahdollisista yhteiskuntaluokista opettajista työläisiin, ja kaikista ikäluokista – nuorista eläkeläisiin. Vanhin Euromaidan yhteenotoissa menehtynyt maidanilainen oli 82-vuotias, punalaivastossakin palvellut, Ivan Nakonechny, joka oli mukana 30. marraskuuta 2013 lähtien menehtyen ul. Instytutskalla 19. helmikuuta 2014. Nuorimmat menehtyneet olivat alle parikymppisiä, kuten Dmitro Maksimov,  Ustym Holodnyuk ja Nazar Voitovitš. Timo Hellenberg kirjoittaa omassa osuudessaan teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta seuraavaa:

”Kaiken kaikkiaan rauhanomaisen euromaidanin alku oli tavallisten kansalaisten vetoomus päättäjien suuntaan: ’Kuunnelkaa meitä, älkää pettäkö meitä’. Maidanille tulleilla ei ollut ensimmäisenä mielessä Ukrainan sisäpolitiikka, vaan kyseessä olivat eurooppalaiset arvot: oikeudenmukaisuus, demokratia, tuomioistuimen lahjomattomuus tai lasten tulevaisuus”. (1)

Kirjassa toistuu useita kertoja Hellenbergin silminnäkijähavainto ja ajatus siitä, että Euromaidan oli tavallisten kansalaisten vetoomus – huuto – päättäjien suuntaan. Ei ulkomaiden interventio; ei äärioikeiston hyökkäys – se oli tavallisen kansan protesti ja hätähuuto korruptoituneelle, valtaa itselleen haalivalle, valtiojohdolle.

Ukrainan suurlähetystöllä Helsingissä järjestettiin tänään muistotilaisuus, jossa halukkaat saattoivat sytyttää kynttilät Euromaidanin uhrien muistolle – tämä kaikki toteutettiin suurta varovaisuutta noudattaen, pitäen mielessä koronavirusepidemian.

Taivaallinen sotnia, Kiova kesäkuu 2014.

Kuten tiedämme, kansa voitti taistelun ja Viktor Janukovytš pakeni Kiovasta 21. helmikuuta 2014 ensin maan itäosiin Harkovaan – jonne häntä kuljettaneet helikopterit laskeutuivat 22. helmikuuta klo. 03:00. Vielä saman päivän aikana Janukovytš jatkoi matkaa tukialueelleen miljoonakaupunki Donetskiin. Donetskista, pakomatkalla ollut ja käytännössä valtansa jo menettänyt ”presidentti”, yritti poistua lentäen Venäjälle. Kaupungin kansainvälisellä lentokentällä Janukovytšia kuljettaneen koneen lentoonlähtö estettiin viranomaisten toimesta, niinpä hän siirtyi kentältä tukijoidensa kanssa Alueiden puoluetta rahoittaneen, Ukrainan rikkaimpiin miehiin kuuluvan, oligarkki Rinat Akhmetovin ”residenssiin”.

Iltayöstä Donetskista autosaattueella paennut Janukovytš saapui aamuyöstä 23. helmikuuta 2014 Berdjanskin alueelle Asovanmeren pohjoiselle rannalle, josta hänen seurueineen lennätettiin venäläiskoptereiden kyydillä, Asovanmeren vastarannalle, Jeiskin kaupungin länsipuolella sijainneeseen  venäläiseen sotilastukikohtaan. Tukikohdan alueelta  Janukovytš lennätettiin kuljetuskoneella Krimin niemimaalle. Krimiltä Viktor Janukovytš pakeni venäläisellä sota-aluksella pysyvämmin Venäjälle. (2)

Ukrainassa verenvuodatus ei suinkaan loppunut Viktor Janukovytšin paettua Kiovasta. Seurasi Venäjän suorittama Krimin niemimaan miehitys, mikä sekään ei ollut täysin veretön operaatio, vaikka niin mediassa usein kerrotaan. Ukrainan kokemat sotilaalliset tappiot jäivät vähäisiksi, mutta jo miehityksen alkupäivinä ensimmäiset Krimin tataarit ”katosivat”. Hyvin pian seuraa alkoivat tehdä ukrainalaisaktivistit. Osa kadonneista on sittemmin löydetty murhattuna, osan ollessa edelleen kateissa, osan istuessa venäläisillä vankileireillä poliittisina vankeina näytösoikeudenkäyntien jälkeen – joidenkin onnekkaiden on onnistuneet sittemmin vapautua ja päästä palaamaan Ukrainaan vankienvaihto-operaatioiden tai vastaavien vapauttamistapahtumien seurauksena. Krimin niemimaalla siviileiden kärsimys edelleen jatkuu miehityshallinnon terrorisoidessa Krimin tataareja ja muita ukrainalaismielisiä – väärän jumalan tunnustaminen riittää vainonkohteeksi joutumiseen.

Krimin niemimaan miehitystä seurasi kaaoksen leviäminen Itä-Ukrainaan. Maaliskuun 13. 2014, Donetskissa ”putinin turistit” hyökkäsivät Ukrainan uutta hallintoa tukevien mielenosoittajien kimppuun, jolloin Donetskin alueella syntynyt, Euromaidan-aktivisti Dmitro Tšernjavskij kuoli puukoniskuihin. ”Putinin turisteja” seurasi kaaos, väkivalta ja sota – yli neljätoistatuhatta kuollutta ukrainalaista, sotilaita ja siviilejä: miehiä, naisia ja lapsia.

”Lämpimät” terveiseni Vladimir Putinille:

Näpit irti Krimistä!

Get Out of Crimea!

Путин, вон из Крыма!

Me emme unohda!

Слава Україні!

Marko

 

Lähteet:

1. Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta: Timo Hellenberg ja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä) s. 57.

2. kuvaus Viktor Janukovytšin paosta perustuu Hromadske Internationalin julkaisemaan videoon ”How Ukraine’s Ex-President Viktor Yanukovych escaped to Russia after Euromaidan”.

Kuvat Marko Enqvist.

”Maybe I’m naive. But I believe that evil must not win” Serhyi Nigoyan – Euromaidanin ensimmäinen uhri. Nigoyan menehtyi ul. Hrushevskohon yhteenotossa saamiinsa ampumahaavoihin varhain aamulla 22. tammikuuta 2014. Kyseisessä yhteenotossa menehtyi myös valkovenäläistaustainen, UNSO:on kuulunut, Euromaidan-aktivisti Mikhail Zhyznevskij.

Kuva kirjasta ”The Celestial Hundred” – “Небесна сотня”.

Ukrainan sota: kaikki alkoi Slovjanskista ja Kramatorskista 12. huhtikuuta 2014

Ukrainassa käynnissä olevan sodan ensitahdit lyötiin kuusi vuotta sitten 12. huhtikuuta, jolloin Venäjän operaattoreiden johdolla Ukrainan itäosissa Donetskin ja Luhanskin alueilla ryhdyttiin valloittamaan hallintorakennuksia sekä merkittävinä pidettäviä kohteita.

Kaaoksen alkuvaiheessa, ennen varsinaisia sotatoimia, Venäjältä tulleiden agitaattoreiden johdolla mielenosoittajat miehittivät Donetskissa osia kaupungin aluehallintorakennuksesta. Maaliskuun 6. Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n joukot siivosivat rakennuksen mielenosoittajista.

Donetskissa paikallisia mielenosoittajia alkoi kerääntyä kaupungin keskustaan Leninin aukiolle yhdessä Venäjältä saapuneiden ”Putinin turistien” sekä venäläisagitaattoreiden kanssa, maaliskuun ensimmäisen puoliskon jälkeen väkimäärät aukiolla alkoivat huveta – kuun toisella puoliskolla viikonvaihteen mielenilmauksiin saapui korkeintaan tuhatkunta mielenosoittajaa ja joitain satoja uteliaita paikallisia seuraamaan tilanteen kehittymistä. Tuolloin Ukrainan hallintoa tukeviin mielenosoituksiin osallistui enemmän ihmisiä kuin näihin Ukrainan ulkopuolelta johdettuihin mielenosoituksiin kaupungin keskustassa.

Huhtikuun 6. 2014 reilut tuhat mielenosoittajaa vaati Donetskissa järjestettäväksi ”kansanäänestystä” alueen tulevaisuudesta. Miljoonan asukkaan kaupungista löytyi tuhatkunta mielenosoittajaa ynnä päälle jokunen bussilastillinen ”Putinin turisteja” Venäjältä vaatimaan ”kansanäänestystä”. Donetskissa torialue Маяк keskustasta luoteeseen oli todennäköisesti yksi keskeisiä kohteita venäläisten värväystoiminnan kannalta, alueella vaikutti ennen sotaa muun muassa rihkamakauppias Oleh ”Shamaani” Frolov, joka osallistui taisteluihin Donetskin lentokenttäalueella osaston komentajana, ja joka jo ennen sotaa vieraili aktiivisesti koulutusleireillä Venäjällä. (1)

Samaan aikaan huhtikuun alussa Luhanskissa noin tuhat mielenosoittajaa ja Venäjän operaattoria hyökkäsi Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n päämajaan miehittäen sen.

Tämän jälkeen tapahtumat etenivät entistä nopeammalla tahdilla Ukrainan itäosissa, huhtikuun 12. 2014 oli tulevien tapahtumien kannalta merkittävin päivä. Tuolloin Venäjän GRU:n tiedustelu-upseeri Igor ”Strelkov” Girkinin ryhmä (ts. ryhmä Krim) aloitti operaation Slovjansk-Kramatorsk -alueella, miehittäen parissa päivässä kummankin kaupungin avainkohteet. Girkinin ryhmä siirtyi Itä-Ukrainaan Venäjän aiemmin miehittämältä, Ukrainalle kuuluvalta, Krimin niemimaalta.

Vul. Suchasnanin ja M03-pikatien risteysalue Slovjanskin itäpuolella, kuva otettu syyskuussa 2019.

Samana päivänä 12. huhtikuuta tunnuksettomat joukot miehittivät Donetskissa sisäministeriön rakennuksen ilman merkittävää vastarintaa. Rakennuksen miehittäjät saivat tukea, Ukrainan Venäjälle paenneelle ex. presidentille Viktor Janukovytšille lojaaleilta, sisäministeriön Berkut-mellakkapoliisin upseereilta.

Sota alkoi huhtikuun 12. 2014 – Ukrainan seuraavana päivänä käynnistämä operaatio nimettiin tuolloin Anti-Terrorist Operation’iksi ATO:ksi, mutta hyvin pian kävi selväksi, että kyseessä on paljon enemmän kuin pienimuotoinen terrorisminvastainen operaatio – kyseessä on kahden valtion välinen sota, jossa Venäjä, alkuun proxy-joukkojaan hyödyntäen, hyökkäsi Ukrainan itäisiin osiin miehittäen osia Donbasista. Tässä kirjoituksessa en kuitenkaan luo katsausta monivuotiseen sotaan, vaan ensimmäisten päivien tapahtumiin Slovjanskin ja Kramatorskin alueilla.

Slovjansk 12.-13. huhtikuuta 2014

Huhtikuun 12. päivä valkeni Slovjanskissa, Ukrainan itäosissa Donetskin alueella, rauhallisesti – rauhaa ei kuitenkaan kestänyt montaakaan tuntia, sillä aamukahdeksan jälkeen venäläisen tiedustelu-upseeri Igor ”Strelkov” Girkinin kokoama ja johtama joukko ”pieniä vihreitä miehiä” ilmaantui pakettiautojen kuljettamina kaupungin keskustaan.

Ryhmä, jonka ydin oli operoinut yhdessä jo Krimillä Venäjän miehittäessä niemimaan, iski ensimmäisenä Slovjanskin keskustassa sijainneeseen poliisiasemaan, jossa sijaitsi myös alueellinen sisäministeriön päämaja – rakennuksessa tuolloin olleet poliisit ja sisäministeriön henkilökunta eivät juurikaan vastustaneet hyökkääjiä. Tuntia myöhemmin keskusta-alueella sijainnut Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n toimisto vallattiin, samana aamupäivänä miehitettiin myös Slovjanskin kaupungintalo/hallintorakennus.

Girkinin ryhmä valmiina hyökkäämään poliisiasemalle Slovjanskin keskustassa, kyseessä kuvakaappaus nettiin ladatulta youtube-videolta. 

Igor Girkinin johtaman ryhmän vahvuus oli 52 taistelijaa, jotka olivat hyvin koulutettuja erikoistehtävään ja jonka miehille oli kertynyt kokemusta vastaavasta operaatiosta Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan helmikuussa 2014. Ryhmän johto ja taistelijat eivät operaatiohetkellä kuuluneet Venäjän asevoimien, mutta he kaikki olivat palvelleet Venäjän asevoimissa tai muissa turvallisuuselimissä ennen Venäjän miehitysoperaatiota Krimillä ja Itä-Ukrainassa. Girkinin ryhmää voitiin pitää ”vapaaehtoisista” koottuna erikoisosastona, jota Venäjän hallinto tuolloin käytti erikoisoperaatioihin tilanteessa, jossa asevoimia ei voinut ensimmäisenä – ja ilman perusteltua syytä* – lähettää maan rajojen ulkopuolelle.

Girkinin ryhmä oli Krimillä 18. maaliskuuta 2014 mukana operaatiossa Simferopolissa, jossa ukrainalainen aliupseerin arvoinen sotilas menehtyi yhteenotossa.

Slovjanskissa Girkinin ryhmä sai tukea paikallisilta kollaboraattoreilta, jotka varustettiin aseilla, jotka Girkin Krimin-ryhmä otti haltuunsa poliisiasemalta sekä SBU:n toimistolta. Ensimmäisen päivän kuluessa Igor Girkinin johtaman osaston vahvuus nousi noin 150 taistelijaan, joista kolmasosa oli erikoisjoukoissa palvelleita miehiä.

Slovjanskin miehitys ja yhteenotot kaupunkialueella 12.-13. huhtikuuta 2014.

Ukrainan kansallinen turvallisuus ja puolustusneuvosto järjesti hätäkokouksen 12.-13. huhtikuuta välisenä yönä – kokouksessa tehtiin päätös Anti-Terrorist Operation’in eli ATO:n aloittamisesta kello 09:00 huhtikuun 13. päivänä, joukkojen kokoaminen alkoi välittömästi. Seuraavana päivänä (14. huhtikuuta) Ukrainan virkaatekevä presidentti Oleksandr Turtšynov allekirjoitti päätöksen ATO:n aloittamisesta. (2)

Slovjanskissa alkoi tapahtumaketju varhain aamulla 13. huhtikuuta (kello 04:53) ryhmä Krimiin kuuluvien taistelijoiden pysäytettyä Yavir-2000 turvayrityksen Renault Logan henkilöauton M03 moottoritiellä Slovjanskin tuntumassa pidättäen yrityksen kaksi vartijaa ja ottaen haltuun henkilöauton. Yrityksen valvomossa havaittiin ajoneuvon poistuneen ennalta suunnitellulta reitiltä (Harkovasta Slovjanskin kautta Venäjälle toimitettavan rautatiekuljetuksen varmistustiiminä) ja kun miehistöön ei saatu yhteyttä, kello 06:00 aikaan yritys lähetti valkoisella Volkswagen Transporterilla tiimin etsimään kadonnutta ajoneuvoa ja sen miehistöä.

Slovjanskin itäpuolella Semenivkan kohdilla moottoritiellä M03 viisi asemiestä yritti pysäyttää turvayrityksen VW Transporterin, ajoneuvo hidasti alueella pysähtymättä, jolloin asemiehet ampuivat ajoneuvoa rynnäkkökivääreillä. Tulituksessa haavoittui ajoneuvon kuljettaja, toisen turvamiehen onnistui kuitenkin ottaa ajoneuvo hallintaansa ja ajaa se turvaan alueelta, ajaa kuljettaja sairaalaan ja tehdä ilmoitus sisäasianministeriön alueelliselle yhteyshenkilölle.

Girkinin ryhmä käytti kaapattua Yavir-2000 turvayrityksen Renault Logania tulevissa operaatioissa. Vangitut turvayrityksen työntekijät vietiin Slovjanskin SBU:n toimiston kellariin.

Myöhemmin samana aamuna kello 09:00 aikaan, M03 moottoritien äärellä, noin 800 metriä kaakkoon paikalta, jolla Yavir-2000 turvayrityksen VW Transporteria tulitettiin haavoittaen kuljettajaa, osa Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n Alfa-ryhmän jäsenistä ja heitä tukeneet 80. erillisen maahanlaskuprikaatin 1. pataljoonan 3. rykmentin sotilaat, komentajanaan Oleksandr Shvets, ottivat yhteen Girkinin ryhmään ja mahdollisesti toiseen ryhmään kuuluneiden taistelijoiden kanssa.

Sotilaista ja erikoisjoukkojen jäsenistä koostunut ryhmä kävi alueella neuvonpitoa Slovjanskin kaupunginjohtajan Nelia Shtepan kanssa, joka vielä tuossa vaiheessa teki yhteistyötä Girkinin joukkojen kanssa. Shtepan poistuttua moottoritien tuntumassa olleelta aukiolta, paikalle saapui Poltavan SBU:n Alfa-ryhmään kuuluneita, tiedustelemassa olleita, erikoistoimintamiehiä, johtajanaan everstiluutnantti  Andrii Dubovik. Alfa-ryhmän ja 3. rykmentin sotilaiden aloitettua neuvonpidon, heitä vastaan hyökättiin – valkoinen Yavir-2000 turvayhtiölle kuulunut Renault Logan pysähtyi tien pientareelle. Autosta nousi välittömästi ainakin neljä asemiestä (ryhmä Krim) aloittaen tulituksen kohti ukrainalaisjoukkoja. Tulitukseen yhtyi läheisestä metsiköstä toiseen, tunnistamattomaan, ryhmään kuuluneita taistelijoita. Havaintojen mukaan moottoritietä saapui alueelle Renault Loganin lisäksi kaksi muuta autoa, joista saapui lisää hyökkääjiä.

Hyökkääjien johdossa oli Krimin niemimaalla v. 1980 syntynyt Sergei Zhurikov, jolle oli myönnetty Venäjän kansalaisuus 20 vuoden iässä. Zhurikovilla on tarkka-ampujan koulutus ja takanaan yli 1500 laskuvarjohyppyä. Hän ”työskenteli” ennen Venäjän Krimin niemimaalla aloittamaa miehitysoperaatiota, avustajana Moskovan patriarkaattiin kuuluvassa  Kiovan luolaluostarissa eli Petšerskin lavrassa Kiovassa. (3) Krimillä Zhurikov osallistui miehitysoperaatioon Girkinin ryhmässä Simferopolissa. Zhurikov kuoli samana keväänä, toukokuun 2. päivänä, Slovjanskin taistelussa.

Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU vastasi hyökkääjien tuleen alkuvaiheessa saamatta tukea laskuvarjojoukoilta, jotka eivät saaneet lupaa vastata tuleen. Tilanne tasapainottui 3. komppaniaan kuuluneen BTR-80 miehistönkuljetusajoneuvon komentajan Vadym Sukharevskyin osallistuttua tulitaisteluun käskyjen vastaisesti, avattuaan BTR-80 miehistönkuljetusajoneuvon 14,5 mm konekiväärillä tulen kohti hyökkääjää. Lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen vihollinen vetäytyi alueelta.

Hyökkäyksessä Ukrainan ATO:on osallistuneet joukot kokivat ensimmäiset tappionsa SBU:n kapteenin Hennadii Bilichenkon menehdyttyä yhteenotossa. Toistaiseksi yksi hyökkäyksessä kuollut vihollinen on tunnistettu, donetskilainen Donbass People’s Militian jäsen Ruben Avanesjan.

Myöhemmin venäläinen propagandakanava LifeNews esitti päivän tapahtumista poikkeavan, hyvin disinformatiivisen, näkemyksen. Huhtikuussa 2014 LifeNewsin toiminta propagandakanavana ei ollut selkeä, joten sen julki syöttämä tarina sai paikoin huomattavaakin julkisuutta, etenkin kun sitä toistettiin Venäjän valtiollisten medioiden toimesta, joiden todellista luonnetta läheskään kaikki eivät tuolloin tiedostaneet.

Aamupäivän tulitaistelu jäi ATO:on osallistuvien joukkojen ja Igor Girkinin johtamien joukkojen ainoaksi yhteenotoksi huhtikuun 13. päivä.

Slovjansk-Kramatorsk 12.-16.4.2014 

Samana päivänä (12. huhtikuuta 2014) Igor Girkinin johtaman ryhmä Krimin tukena ollut – koulutuksen saaneilla miehillä vahvistettu – Donbass People’s Militia miehitti Slovjanskista etelään sijainneen Kramatorskin kaupungintalon sekä poliisiaseman. Hyökkäys kaupungintaloon alkoi illalla kello 20:00 aikoihin ja poliisiasemalle myöhemmin illalla noin kello 22:00. Samana iltana ”Donetskin kansantasavallan” edustajiksi esittäytyneet henkilöt puhuivat yleisölle kaupungintalolla taivutellen sitä puolelleen – puhujat saivat yleisöltä kielteisen vastaanoton.

Joukko militantteja eteni illan ja yön aikana Kramatorskin lentokentän tuntumaan ja lentokentän alueelle. Tuolloin, kuten ei tulevinakaan päivänä Girkin lähettänyt oman ryhmänsä jäseniä lentokentälle, pelätessään kaoottisen tilanteen johtavan koko ryhmän menettämiseen. Lentokentälle hyökkäämisestä vastasivat pääasiassa aseistetut paikalliset ja heitä tukeneet Venäjältä saapuneet ”vapaaehtoiset” (joilla ei ollut erikoiskoulutusta tms.)

Huhtikuun 12. päivä Slovjansk-Kramatorsk alueelle saapui ryhmä Donetskin Berkut-mellakkapoliisiin kuuluneita erikoiskoulutuksen saaneita miehiä liittyäkseen Donbass People’s Militia’an.

Ukrainan Sisäministeriön alaiset Berkut-yksiköt osallistuivat Euromaidanin tukahduttamiseen aiemmin talvella, ja Donetskin alueellisen osaston tiedettiin olleen ehdottoman luotettavan maasta paenneelle, entiselle presidentille, Viktor Janukovitšille. Saamieni tietojen mukaan Donetskin alueella merkittäviä määriä sisäministeriön ja muiden turvallisuuselinten upseereja ja sotilaita joko poistui rivistä tai liittyi Venäjän proxyjoukkoihin kevään 2014 kuluessa.

Yllä olevaan satelliittikuvaan olen merkinnyt eräitä Slovjansk-Kramatorsk-alueen merkittävimpiä tapahtumia ja operaatioita 12.-16. huhtikuuta 2014.

Huhtikuun 16. päivänä Ukrainan asevoimat koki merkittäviä kalustomenetyksiä asevoimien 25. erillisen maahanlaskuprikaatin 3. pataljoonan kolonnan siirtyessä lännestä kohti Kramatorskin keskustaa. Kolonnan matkanteko pysähtyi vul. Rynkovalla satojen organisoidusti toimineiden siviileiden estäessä kolonnaan kuuluvien panssaroitujen ajoneuvojen matkanteon. Tilanne oli haasteellinen, kolonna miehineen ja kalustoineen oli sumputettu kadulle, militantit sekä vihollisen erikoistoimintamiehet ohjailivat operaatiota väkijoukon keskeltä sekä läheisistä rakennuksista – heillä oli etu, koska Ukrainan ATO:on osallistuvien joukkojen tuli välttää siviiliuhreja kaikin tavoin.

Jo tuolloin Ukrainan tuore hallinto kuin myös Ukrainan puolustus- ja turvallisuusneuvosto näki Girkinin kokoamien joukkojen toimet provokatiivisina, joiden tarkoituksena oli synnyttää tilanne, jossa jopa kymmeniä siviilejä kuolisi Ukrainan asevoimien operaation seurauksena, ja näin Venäjä saisi tekosyyn lähettää ”rauhanturvaajia” alueelle, joten Ukrainan ATO:n joukoilla oli operaation alkuvaiheissa hyvin korkea kynnys käyttää voimaa siviilejä kohtaan.

Operaation seurauksena Igor Girkinin komentamat joukot saivat haltuunsa kuusi panssaroitua ajoneuvoa (1x BMD-1; 1x BMD-2; 3x BTR-D; 1x 2S9 Nona 120 mm kranaatinheitinvaunu) sekä useita olkapäältä laukaistavia lähi-ilmatorjuntaohjuksia (MANPADS). Luhanskin alueella syntyneen, laskuvarjojoukkoihin kuuluneen upseerin Jaroslav Anikan ohella muutama muu 3. pataljoonan sotilas siirtyi Donbass People’s Militian riveihin, loppujen saadessa mahdollisuuden poistua kaupungista.

Ukrainan uuden hallinnon ongelmana oli tuolloin huomattava epävarmuus siitä, että kuinka uskollisia asevoimien ja muiden turvallisuuselinten joukot ovat heille, ja vastaavasti, kuinka moni pettää Ukrainan ja joukko-osastonsa siirtyen militanttijoukkojen riveihin, (joiden todellinen luonne tuskin oli kovinkaan monelle rivisotilaalle tuolloin huhtikuussa 2014 selvä – moni mahdollisesti uskoi joukkojen olevan ”kansan” riveistä koottuja).

Huhtikuun 16. päivänä yhden pataljoonan lukuisista kolonnista onnistui saavuttaa tavoitteensa, neljän 25. erillisen maahanlaskuprikaatin 3. pataljoonaan kuuluneen panssaroidun ajoneuvon ja rynnäkkövaunun päästessä miehistöineen Kramatorskin lentokentälle, varmistaen näin tärkeän lentokenttäalueen hallinnan.

Päivää aiemmin (15. huhtikuuta) 25. erillisen maahanlaskuprikaatin 3. pataljoona sai käskyn uudelleen sijoittamisesta Dobropilljasta, Donetskin ja Harkovan alueiden rajalta, Dnipropetrovskin alueelle, jonne siirtyminen aloitettiin välittömästi (vähäisin valmisteluin). Matkalla operaation kohde muuttui, Kramatorskin lentokentän haltuun ottamiseksi kello 17:00 mennessä (16.4.2014). Kohteen muutos, kiireinen aikataulu ja valmistautumattomuus (pataljoonan sotilailla ei ollut aikaa valmistautua kentän haltuunottoon eikä kaluston huoltoon ennen operaatiota, joka saattaisi kääntyä yhteenotoksi vihollistaistelijoiden kanssa) olivat alkusysäys sarjalle epäonnistumisia, jotka johtivat yllä kuvattuun tapahtumasarjaan – pataljoonan voimien hajoamiseen ja kuuden panssaroidun ajoneuvon menettämiseen viholliselle.

Samana päivänä kaapatut kuusi panssaroitua ajoneuvoa siirrettiin ajamalla Kramatorskista strategisesti tärkeämmän Slovjanskin puolustuksen tueksi, ja niin ikää 16. huhtikuuta 2014 Slovjanskissa tehtiin havaintoja Venäjän laskuvarjojoukkoihin kuuluneen kaartin 45. maahanlaskuprikaatin erikoisjoukoista (ts. Spetsnaz). Kyseinen kaartin 45. maahanlaskuprikaati on erikoistiedusteluun ja erikoistoimintaan tarkoitettu spetsnazprikaati, osia siitä osallistui myös Krimin niemimaan miehitysoperaatioon. (4)

On todennäköistä, että Slovjansk valikoitui tuolloin Igor Girkinin ryhmän ensisijaiseksi kohteeksi sijaintinsa ja sopivan kokonsa tähden. Sen hallinnan myötä sai kontrolliinsa Harkovasta Slovjanskin ja Debaltsevon kautta Venäjälle menevän M03 moottoritien sekä merkittäviä raidelinjoja Slovjanskin ja Kramatorskin kautta Horlivkaan sekä Itä-Ukrainan suurimpaan kaupunkiin, reilun miljoonan asukkaan Donetskiin. Reilun sadantuhannen asukkaan, tiiviisti rakennettu, Slovjansk oli miehitettävissä ja hallittavissa vähäisemmin voimin verrattuna alueen suurkaupunkeihin.

Slovjanskin teki myös merkittäväksi kaupungin lounaispuolella sijainnut, ympäröivää tasankoa korkeammalle kohonnut, Karachun kukkula, jolla sijainnut TV-asema linkkitorneineen siirtyi Girkinin joukkojen haltuun 17. huhtikuuta 2014. He menettivät kukkulan aamulla 2. toukokuuta Ukrainan asevoimien 95. erillisen ilmakuljetteisen prikaatin 1. pataljoonan sotilaille.

Karachun kukkula nähtynä Sukhyi Torets joen ylittävältä sillalta.

Huhtikuun 12. ja 13. päivä Slovjanskin ja Kramatorskin ohella venäläiset erikoistoimintamiehet ja Donbass People’s Militiaan kuuluneet taistelijat miehittivät lukuisia hallintorakennuksia ja muita avainkohteita alueen kaupungeissa ja taajamissa, kuten Druzhkivka ja Kostiantynivka. Horlivkassa poliisiaseman piiritys alkoi 12. huhtikuuta, mutta se ja kaupunki siirtyi erikoistoimintamiesten ja militanttien hallintaan muutamaa päivää myöhemmin – miehitystoimia vastustanut kaupunginjohtaja Volodymyr Rybak kidutettiin myöhemmin kuoliaaksi Slovjanskissa SBU:n toimiston kellarissa.

”Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tahi luin kirjoja – ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa (tarkoittaen vuotta 2014) Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava.” Sodan ja miehityksen Donetskissa keväällä ja kesällä 2014 kokenut L.

Marko

1. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html 

2. 2. ”Donbas in Flames, guide to the conflict zone”, Prometheus kustannus s. 35.

3. https://www.religion.in.ua/news/ukrainian_news/25721-v-slavyanske-pogib-ponomar-kievo-pecherskoj-lavry-komandovavshij-otryadom-povstancev.html 

4. https://web.archive.org/web/20150330124704/http://www.suomensotilas.fi/en/artikkelit/crimea-invaded-high-readiness-forces-russian-federation 

Lähteenä hyödynnetty myös ”And So Began Sloviansk” ja ”Things Are Heating Up in Sloviansk” artikkeleja Ukrainian Military Center -verkkosivulla sekä laajemminkin Prometheus kustannuksen teosta ”Donbas in Flames, guide to the conflict zone” ja aiempia kirjoituksiani, kuten “Vapautetut Slovjansk ja Kramatorsk (syyskuussa 2019)” ja “Viisi vuotta sotaa Ukrainassa”.

*: kyseessä siis Venäjän hallinnon mielestä perusteltu syy, ei siis ulkovaltojen hyväksymä syy toimille.

Kuvat Slovjansk-kyltistä ja Karachun kukkulasta allekirjoittaneen ottamia, © Marko Enqvist, Ukraina 2019.

Naapurimme Venäjä kiristää Ukrainaa panttivangeilla

Tarkoituksenani oli jo aiemmin kirjoittaa muutamia ajatuksia Ukrainassa 29. joulukuuta tapahtuneesta mittavasta vankienvaihdosta Ukrainan ja Venäjän sekä sen miehittämien Itä-Ukrainan alueiden eli ns. kansantasavaltojen välillä. Päivät ovat kuitenkin vierineet yli ja ohi melkoista vauhtia, joten nyt hiukan lyhyemmin vaihtoon liittyvistä havainnoista, myös sellaisista, joihin en läntisten poliitikkojen tai valtiojohtajien ole juurikaan havainnut kiinnittäneen huomiota – ainakaan julkisesti, ja johon kirjoitukseni otsikko jo hiukan viittaa.

Jälleennäkemisen hetki on lähellä, omaiset odottavat… (1)

...vapautettuja ukrainalaisia kuljettavan ilmavoimien Iljushin Il-76MD kuljetuskoneen saapumista.

Yleisradion uutisessa aiheesta (29.12.2019) Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila muistuttaa lukijoita Venäjän merkittävästä roolista –

”Mikä on nyt on ollut pidemmän aikaa ilmiselvää on, että Venäjä on siellä toimija ja sen kautta tiedot välittyvät siitä mitä niin sanotut kansantasavallat Ukrainassa tekevät, - - - Kaikki keskeiset päätökset menevät Venäjän kautta” (2) –

mutta otsikkotasolle tämä huomio ei kyseisenä päivänä päätynyt Yleisradion mainintaa lukuun ottamatta, kuten alla olevasta kuvasta voi päätellä. Kovin runsaasti toistetaan Venäjän propagandakertomusta ”separatisteista” itsenäisenä toimijana, vaikka asioita seuraaville totuuden olisi tullut valjeta jo useampi vuosi sitten ja sen soisi näkyvän otsikkotasolla uutisissa. Ongelma ei kosketa yksin Suomea, useampi läntinen media tyytyy laiskaan otsikointiin ja uutisointiin kirjoittaessaan ”separatisteista” – parhaimmillaankin kyse on Venäjän tukemista taistelijoista, mikä toki on separatisti-termin käyttöön verrattuna parempi valinta.

Vankien vaihdossa vapautettujen ukrainalaisten kannalta operaatio on lopputulokseltaan positiivinen, 76 ukrainalaista vankia ja sotavankia pääsi tuolloin vapauteen – osa heistä oli ollut vangittuna vuosia, kuten Donetskissa venäläismilitanttien vangitsema toimittaja Stanislav Asejev, jolle langetettiin näytösoikeudenkäynnissä 15 vuoden tuomio ja joka ehti olla vangittuna 962 päivää ennen vapautustaan joulukuussa. Kokonaisuudessa on sitten muita ulottuvuuksia, sellaisia, jotka Ukrainassa herättivät nyt runsaasti keskustelua ja jotka jatkossakin tehnevät sitä, mikäli vastaavia – Venäjän taholta huomattavia vaatimuksia sisältäviä – vaihtokauppoja nähdään.

Tällä kertaa keskustelua käytiin muun muassa Venäjän vaatimuksesta vaihtokaupassa vapautettujen viiden Berkut-upseerin osalta, heitä kaikkia syytettiin osallisuudesta Euromaidanin verilöylyyn. Upseereina heidän kontolla oli kymmeniä murhattuja Euromaidaniin osallistuneita, jotka menehtyivät erikoisjoukkojen tulessa vul. Institutskajalla Kiovassa helmikuussa 2014. Seuraavat Berkut-upseerit luovutettiin vaihtokaupassa Venäjälle Oleh Janyshevsky, Pavlo Abroskin, Serhiy Zinchenko ja Oleksandr Marinchenko sekä Serhiy Tamtura. Vapautusten myötä Euromaidanin uhrit omaisineen eivät saaneet oikeutta, vapautusten myötä näyttää entistä epätodennäköisemmältä, että he tulevat sitä jatkossakaan saamaan.

Tarkka-ampuja Institutskajalla helmikuussa 2014, varusteena venäläinen SV-98 tarkkuuskivääri.*

Yhtälailla huomio kiinnittyi myös Harkovan pommi-iskusta syytettyjen ja tuomittujen vapauttamiseen vaihtokaupassa, ja tälläkin kertaa heidät oli lisätty listalle Venäjän vaatimuksesta. Joulukuun 28. päivä harkovalainen tuomioistuin langetti Viktor Tetjutskille, Serhiy Bashlykoville ja Volodymyr Dvornikov elinkautisen vankeusrangaistuksen, jonka jälkeen he jäivät odottamaan seuraavana päivänä tapahtuvaa vapautusta ja siirtoa Venäjälle. Tuomittu ja vapautettu kolmikko syyllistyi Harkovan urheilupalatsin pommi-iskuun 25. helmikuuta 2015, iskussa menehtyi neljä siviiliä.

Edellä mainittujen lisäksi suurehko joukko muitakin Ukrainan maaperällä rikollisiin tai terroritekoihin syyllistyneitä ja oikeudessa tuomittuja tai tuomiota odottavia vapautettiin Venäjän esittämien vaatimusten seurauksena. Osaa Venäjä oli esittänyt (vaatinut) vapautettavaksi jo aiemmin, mutta tuolloin Ukrainan viranomaiset ja/ tai maan entinen presidentti Petro Poroshenko olivat kieltäytyneet luovuttamasta heitä Venäjälle, tällä kertaa poliittisesti kokemattoman Volodymyr Zelenskyin hallinto taipui Venäjän painostuksen edessä – oma asiansa on sitten se, että mikä merkitys joulukuisella Pariisin Normandia formaatin tapaamisella oli vaihtokauppaan ja Ukrainan taipumiseen Venäjän painostuksen edessä.

Näitä muita vapautettuja oli muun muassa Artur Denisultanov, Adam Osmaevin ja Amina Okuevan murhaa kesäkuussa 2017 yrittänyt ammattimainen palkkamurhaaja, joka on tarjonnut palveluksiaan myös Tšetšenian tasavallan presidentille Ramzan Kadyroville; brasilialaistaustainen militantti Rafael Lusvarghi, joka istui tuomiotaan Ukrainassa; Odesan pommittajat vuodelta 2015; kiinnostavana vapautettuna voidaan myös mainita tuomittu ukrainalaisfasisti Eduard Kovalenko, joka niin ikää siirtyi vaihtokaupassa Venäjälle, maan esityksestä. (3) Herää tietty ajatus, että Eduard Kovalenko on alun perin ollut Venäjän operaattori Ukrainassa, ja ukrainalaisessa fasistisessa liikehdinnässä ja nyt ”oma” kutsuttiin kotiin.

Kansainvälinen yhteisö, sen johtajat – tasavallan presidentti Sauli Niinistö heidän joukossa (4) – on lähinnä kiitellyt Venäjää vankienvaihdon onnistumisesta. Tässä yhteydessä en ole havainnut merkittävimpien läntisten johtajien taholta sanallakaan kritisoitavan Venäjän toimia tässä yhteydessä, ja aiemminkin sormen heristäminen on kohdistunut lähinnä Ukrainaan, kuten muistamme käyneen aiemmin syksyllä, Ukrainan luovuttaessa Volodymyr Tsemakhin Venäjälle. Tsemakhin vastuualueena oli Snižnen alueen ilmapuolustus loppukesästä ja syksystä 2014 – hän toimi alueen ilmatorjunnassa myös Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudotuksen aikoihin heinäkuun 17. 2014. (5)

Venäjä vaatimalla vapautettavaksi vankienvaihdoissa, Ukrainassa terroritekoihin ja rikoksiin syyllistyneitä, omalta osaltaan rapauttaa ukrainalaisten (muutenkin heikkoa) luottamusta maan oikeuslaitosta kohtaan, sekä heikentää kansalaisten luottamusta maan hallintoon ja presidenttiin, toteuttaa näin sitä saman politiikan jatkoa, mikä Krimillä on johtanut alueen miehittämiseen Ukrainalta ja Itä-Ukrainassa sotaan, ja laajojen alueiden miehitykseen, joten en näe Venäjän toimissa mitään kiittämisen arvoista. Itse asiassa minua hämmästyttää se, että Venäjän toimiin ei ole Ukrainan rajojen ulkopuolella juuri näiltä osin kiinnitetty juurikaan huomiota, joko läntiset johtajat (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta), ovat tavattoman naiiveja tai eivät uskalla lausua totuutta ääneen.

Se, ettei Venäjän hyvin kyseenalaisiin, tuomittaviin, toimiin puututa, voi yllyttää maata jatkossa toimimaan samalla tavalla, ja hyödyntämään Itä-Ukrainassa – usein syyttöminä vangittuja – henkilöitä kiristyksen ja kaupankäynnin välineinä. Ukrainan kolmenvälisen-yhteysryhmän ukrainalainen edustaja Valeriya Lutkovska arvioi Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla olevan yhä vangittuina noin kolmesataa ukrainalaissiviiliä. (6) Lukumäärä on todennäköisesti vain suuntaa antava, käytännön syistä johtuen vangittuina olevien ukrainalaisten todellista lukumäärää tuskin tietää kukaan, eivät välttämättä edes miehitettyjen alueiden ”hallintoviranomaiset”, koska alueen asukkaita voidaan vangita ja tuomita epämääräisen mittaisiin vankeusrangaistuksiin muissakin kuin ns. tuomioistuimissa, jolloin tarkoitetaan pidätyskeskusten ”kellarituomioistuimia”, joiden kautta vangittuja on lähetetty vuosiksi vankilaan tai erilaisille leireille.

Usein tällaisten vankien omaisilta kiristetään rahaa vapauttamista tai helpompia oloja vastaan. Kiristämisellä vaaditut summat voivat nousta tuhansiin tai jopa kymmeniin tuhansiin dollareihin, näiltä osin Sergei Loznitsan elokuvassa ”Donbass” kuvatut tapahtumat antavat hyvin todenmukaisen kuvan. Tämä kiristäminen ja vangitulla kaupankäynti johtaa monessa tapauksessa siihen, etteivät omaiset uskalla ilmoittaa tällaista henkilöä vangituksi tai kadonneeksi, eikä alueen ”viranomaisilla” välttämättä ole intressiä julkaista tietoja näistä vangituista ulkopuolisille tahoille kiusallisten kysymysten tahi ansionmenetysten pelon tähden.

Olemalla hiljaa läntinen yhteisö hyväksyy myös näiltä osin Venäjän hallinnon rikolliset toimet.

Marko

1. Kuvakaappaus UATV:n videolta:

https://www.youtube.com/watch?v=TRJULjKiOSA&feature=emb_title 

2. https://yle.fi/uutiset/3-11137028 

3. https://twitter.com/olex_scherba/status/1213170847109861379?s=20 

4. https://yle.fi/uutiset/3-11138532 

5. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/07/volodymyr-tsemakhin-vangitseminen-ja.html 

6. https://www.ukrinform.net/rubric-polytics/2847781-three-hundred-more-ukrainians-held-captive-in-occupied-donbas.html 

Ukrainan vaihtokaupassa vapauttamien vankien osalta lähteenä käytetty muun muassa 112.international’in uutista aiheesta.

*: SV-98 (ven.kyr. СВ-98) tarkkuuskivääriä valmistaa NPF Tekhinkom Pietarista. Tarkkuuskivääriä on Venäjän ohella toimitettu vain Armeniaan. Ase ja kuvan tarkka-ampujan muu varustus viittaa siihen, että hän kuuluu Ukrainan silloisen, Venäjälle sittemmin paenneen, presidentin Viktor Janukovytšin hallinnon tueksi saapuneisiin venäläisiin erikoisjoukkojen sotilaisiin. Sotilaan asepuvussa tai muussa varustuksessa ei ole joukko-osasto-tunnuksia, toisin kuin esim. ukrainalaisilla sisäministeriön erikoisjoukoilla oli.

Kuusi vuotta sitten ukrainalaiset ottivat kohtalon omiin käsiinsä

– Euromaidanin alkutahdit lyötiin 

Marraskuun 22. päivä 2013 Yleisradion uutisessa Ukrainan päätöksestä olla allekirjoittamatta assosiaatio- ja vapaakauppasopimusta Euroopan unionin kanssa mainittiin lyhyelti seuraavaa:

”Euroopan unioni pettyi Ukrainan päätökseen keskeyttää vapaakauppasopimuksen valmistelut unionin kanssa. Päätös kirvoitti myös noin tuhannen ihmisen mielenosoituksen Kiovan keskustassa torstai-iltana.” (1)

Niin, edellisenä iltana marraskuun 21. 2013 Kiovan Mohyla-akatemian opiskelijoiden johdolla ensimmäiset ukrainalaiset lähtivät pettyneinä osoittamaan mieltään Kiovan keskustaan Maidan Nezalezhnostille eli Itsenäisyyden aukiolle Ukrainan silloista presidenttiä Viktor Janukovytšia vastaan hänen päätettyä olla allekirjoittamatta assosiaatio- ja vapaakauppasopimusta Euroopan unionin kanssa ja aiottua hakea tiiviimpää taloudellista suhdetta Venäjän kanssa Ukrainan jouduttua Moskovan voimakkaan painostuksen kohteeksi. Myös Ukrainan parlamentissa Verkhovna Radassa osoitettiin tuolloin mieltä presidentin ja hallituksen päätöstä vastaan.

Kuten Timo Hellenberg omassa osuudessaan teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta kirjoittaa:

”Kaiken kaikkiaan rauhanomaisen euromaidanin alku oli tavallisten kansalaisten vetoomus päättäjien suuntaan: ”Kuunnelkaa meitä, älkää pettäkö meitä”. Maidanille tulleilla ei ollut ensimmäisenä mielessä Ukrainan sisäpolitiikka, vaan kyseessä olivat eurooppalaiset arvot: oikeudenmukaisuus, demokratia, tuomioistuimen lahjomattomuus tai lasten tulevaisuus”. (2)

Euromaidanin ensimmäisenä vaatimuksena oli tosiaankin assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksen allekirjoittaminen ja vaatimus lupausten täyttämisestä. Ukrainan silloisen hallinnon otettua käyttöönsä kovat otteet, ja ryhdyttyä voimalla nujertamaan Euromaidania, vaatimukset kasvoivat ja lopulta vaadittiin silloisen presidentti Janukovytšin ja hallituksen sekä parlamentin erottamista. Nujertaminen alkoi aamuyöllä 30. marraskuuta viranomaisoperaatiolla rauhanomaisia maidanilaisia vastaan. Sisäministeriön Berkut-erikoisjoukkoihin kuuluvat mellakkapoliisit toimivat iskunyrkin kärkenä – kymmeniä Maidanilla olleita opiskelijoita ja muita siviileitä jäi erikoisjoukkojen jalkoihin osan onnistuessa pakenemaan aukiolta katua ylös suojaan Mihailovin luostariin, 

Marraskuun 30. tapahtunut Euromaidanin nujertaminen brutaalia väkivaltaa käyttäen muodostui vedenjakajaksi, Ukrainan hallinnon operaatio muodostui strategisen luokan virheeksi, sillä turvautumalla brutaaliin väkivaltaan se tuli avanneeksi Pandoran lippaan – paluu entiseen oli entistä vaikeampaa.

Liekehtivä Maidan.

Tammikuussa 2014 Kiovan keskusta muistutti ajoittain taistelutannerta, vul. Hrushevskoholla oli otettu rajusti yhteen jo useamman päivän ajan, mutta 22. tammikuuta 2014 yhteenottojen seurauksena kaksi maidanilaista menetti henkensä. Berkutin hyökkäyksen seurauksena armenialais-ukrainalainen Serhyi Nihojan ja valkovenäläistaustainen, ukrainalaiseen UNSO:on kuulunut, Mikhail Zhiznevsky menehtyivät ampumahaavoihin.

Mikhail Zhiznevskyn muistomerkki vul. Hrushevskoholla Kiovassa (6/2014).*

Viimeistään  vul. Hrushevskoholla käydyn brutaalin yhteenoton myötä ylitettiin raja, jonka jälkeen ei ollut enää paluuta entiseen, mutta viitteitä – enteitä – tällaisesta oli saatu jo reilu kuukausi aiemmin joulukuun puolella turvallisuusjoukkojen pyrkiessä voimatoimin maidanin murskaamiseen. Tapahtumista joulukuun 11. 2014, Timo Hellenberg kirjoittaa osuudessaan kirjassa ”Silminnäkijät: Taistelu Ukrainassa” seuraavaa:

”Heti kahden jälkeen yöllä Kiovan kaupungissa kuvailtiin vallinneen lähes keskiaikaisen tunnelman. Mihailovin luostarin oppipoika Ivan oli luvan saatuaan hälyttänyt apuvoimia Maidanille soittamalla hätäsoittoa kirkonkelloilla kello kahdesta kello viiteen aamulla. Tämä oli yksi mieleenpainuvimpia tapahtumia koko Maidanin aikana ennen sen veristä loppunäytöstä. Edellisen kerran tämä oli tapahtunut 1240-luvulla mongolien hyökätessä Kiovaan.” (3).

Kolmea kuukautta myöhemmin, helmikuun 18. – 21. päivä 2014 käytyjen raskaiden katutaisteluiden jälkeen, ukrainalaisia vastaan aseensa kääntänyt Viktor Janukovytš pakeni Kiovasta helmikuun 21. ja 22. päivän välisenä yönä Harkovaan, Ukrainan itäosiin. Myöhemmin helmikuussa 2014 hän pakeni Venäjän miehittämän Krimin niemimaan kautta Ukrainasta Venäjälle, järjestäen helmikuun 28. päivä tiedotustilaisuuden Rostov-na-Donussa Venäjällä. Valta maassa vaihtui, taistelussa vapauden ja arvokkuuden puolesta reilut sata ukrainalaista menetti henkensä.

Euromaidanin uhrit taivaallinen sotnia – Небесна сотня.*

Helmikuussa 2014 taistelu vapaudesta Maidanilla päättyi, sen sijaan sota itsenäisyyden ja vapauden puolesta alkoi Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan helmikuun loppupuolella, ja myöhemmin keväällä masinoitua sodan Ukrainan itäosiin.

Venäjän asevoimat miehittämässä Krimin niemimaata. (4)*

Kuullessani ukrainalaisilta ystäviltäni kuusi vuotta sitten Kiovassa kokoonnuttavan jälleen Maidan Nezalezhnostille hiukan samalla tapaa kuin Oranssin vallankumouksen aikaan, en saattanut arvata mihin nämä vuodet vievät minut, ja ystäväni Ukrainassa. Yllä kuvailemani tapahtumat olivat vasta tuloillaan, tuskin kukaan saattoi aavistaa hallinnon turvautuvan brutaaliin voimaan, kuitenkin lopulta häviten taiston Maidanille kokoontuneille ukrainalaisille – nuorille ja vanhoille, miehille ja naisille – kansalaisille, jotka ottivat kohtalon omiin käsiinsä.

Слава Україні!

Marko

1. https://yle.fi/uutiset/3-6947768 

2. Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta: Timo Hellenberg ja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä) s. 57.

3. Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta: Timo Hellenberg ja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä) s. 91.

4. Вторжение в Украину: Хроника российской агрессии, kuvassa olevan kuvan on ottanut Sergei Pavlov (Укринформ)  maaliskuussa 2014 Krimillä.

*: Kuvat Marko Enqvistin kokoelmista.

Vieraskynä: Kiova liekeissä: Maidanin vallankumouksen viimeiset päivät

Blogini vieraskynänä kirjoittaa Maidanin vallankumouksen viimeisistä päivistä ja vallitsevista tunnelmista ukrainalainen Kalev Korppinen.

* * *

Kiova Liekeissä: Maidanin vallankumouksen viimeiset päivät

Rankka talvi, veriset päivät, tulen ja pimeyden tanssi vanhalla hautausmaalla, ensimmäiset tapetut ihmiset Mariinskin puiston Hetmanin puutarhassa, valmistautumista verenvuodatukseen ja suureen vihaan - siveltimen vetoja kankaalle Kiovan mielenosoituksissa 18. – 21. helmikuuta 2014. Kylmät talven pakkaspäivät pitävät toisinaan kevään ensimerkkejä piilotettuna kätkössään...

Kiovan keskusta 20. helmikuuta 2014, “Pravyi Sektorin” jäseniä matkalla Kamazillaan Bankovalle.

18. helmikuuta 2014 oli aurinkoinen pakkaspäivä. Kiova nautti raikkaasta talvituulesta, joka liikkui kaduilla majesteettisen rauhallisesti. Juuri mikään ei enteillyt lähestyvästä verenvuodatuksesta. Maidanin mielenosoituksien alku ei ollut ollut mitenkään jännittävä - liikaa moukkamaista kyräilyä, liian paljon karjalaumamaista käyttäytymistä.

Koservatiivisen vallankumouksen ensimmäiset kuolonuhrit tulivat Hruševskon kadulla, ja Hetmanin puutarhassa tapahtunut joukkomurha antoi käsityksen siitä, kuinka suuri olisi se musta-aukko, johon kaikki rauhallisuus oli yht´ äkkiä imeytyisi ja katoaisi.

TV-kanava "1+1" reportteri kertoi TV-lähetyksessä itkuaan nieleskellen, samalla kyyneleitä vuodattaen ja yrittäen koota itseään, että vallassa ollutta presidenttiä tukevat poliisin erikoisjoukkojen ”Berkutin” palkkaamat provosoijat ja mellakoitsijat, "tituškit", olivat tappaneet mielenosoittajia Hetmanin puutarhassa ja että häntä itseäänkin oli lyöty lapiolla vatsaan. Tuo kaikki oli Suuren sodan alku, sodan joka on käynnissä edelleenkin joka päivä.

Huono, tai tarkalleen ottaen erittäin huono, rauha, joka alkoi vuonna 1991, oli tullut päätökseensä. Toivo joka oli herännyt Ukrainassa sata vuotta aiemmin ja joka oli elänyt kansassa läpi Neuvostoliiton miehitysaikojen, painui syvään uneen vuonna 1991, 20-vuoden ajaksi äärivasemmiston ja libertarismin myrkyttämänä, mutta noina helmikuun päivinä 2014 koitti uusi herääminen. Elämä jatkuu, sota jatkuu, sekä Ukrainan vallankumous voittaa lopulta!

Kalev Korpinen