Ukrainan sota: kaksitoista vuotta sotaa Ukrainassa – Slovjansk ja Kramatorsk 12. huhtikuuta 2014

 

OSA I

Tämä kirjoitus on päivitetty versio keväällä 2024 kirjoittamistani Donbas vuonna nolla – vuosikymmenen sotaa Ukrainassa: sota alkoi Slovjanskista ja Kramatorskista 12. huhtikuuta 2014-tekstistä. Toisin kuin alkuperäisessä tekstissä, tässä versiossa laajennan tarkastelua maantieteellisesti Slovjanskin ja Kramatorskin kaupunkien ulkopuolelle sekä ajallisesti tapahtumiin ennen kuin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin Krimin ryhmä aloitti operaationsa Donetskin alueen (oblast) pohjoisosissa.

 

Esinäytös

Ukrainassa käynnissä olevan sodan ensitahdit lyötiin kaksitoista vuotta sitten kevättalvella ja keväällä 2014, Venäjän miehitettyä ensin Krimin niemimaan ja sitä seuranneina viikkoina ryhtyessä operaattoreidensa avulla miehittämään Ukrainan itäosissa, Donetskin ja Luhanskin alueilla, hallintorakennuksia sekä muita merkittäviä kohteita. Vastaavaa se yritti myös useammalla muulla paikkakunnalla Ukrainassa, kuten Harkovassa, onnistumatta aikeissaan.

Harkovassa ’antimaidanilaisten’ sekä Venäjältä saapuneiden operaattoreiden miehittämä kaupungintalo vapautettiin 8. huhtikuuta 2014 Vinnytsiasta Harkovaan saapuneen erikoisjoukkoyksikö ’Jaguarin’ toimesta laukauksitta ja alle puolessa tunnissa. (1) Operaatio alkoi varhain aamulla, vain paria tuntia yksikön Harkovaan saapumisen jälkeen. Vapauttamisoperaatioon osallistuneen Vjatšeslav Hyvtšukin mukaan operaation onnistumisen kannalta merkitsevää oli varhainen toteuttamisajankohta sekä yllätyksellisyys – vain harva kaupungintalossa majailleista miehittäjistä oli hereillä.

Ukrainalaisen erikoisjoukkoyksikkö ’Jaguarin’ sotilaita Harkovan aluehallintorakennuksen vapauttamisen jälkeen. Kuvakaappaus: Історична правда.

Edellisenä päivänä (7. huhtikuuta 2014) Donetskissa aluehallinto ilmoitti aloittavansa terrorisminvastaisen operaation tarkoituksenaan palauttaa tilanne kaupungissa (ja sen ympäristössä) aluehallinnon kontrolliin. Donetskissakin ’antimaidanilaiset’ sekä Venäjältä tulleet operaattorit ja vapaaehtoiset olivat miehittäneet osia aluehallintorakennuksesta sekä muutamasta muusta rakennuksesta. Mutta toisin kuin Harkovassa, Donetskissa yritys tilanteen vakauttamiseksi ei tuottanut kestävää tulosta, vaan huhti-toukokuun aikana kaupunki vajosi hitaasti anarkiaan väkivaltamonopolin siirryttyä Venäjän tukemille militanteille sekä Venäjältä saapuneille vapaaehtoisille.

Idempänä, Venäjän rajan tuntumassa, Luhanskissa tilanne oli, jos mahdollista, niin vieläkin kehnompi. Varhaisessa vaiheessa kevättä suuria määriä aseita päätyi militanttien ja erilaisten asemiesten käsiin. Ukrainan rajavartiosto koetti panna täytäntöön vt. hallituksen määräyksen itä- ja kaakkoisrajan sulusta ja rajaseudun ”haltuunotosta”, jotta venäläisten operaattoreiden olisi hankalampi päästä Ukrainaan.

Ukrainassa oli päädytty tällaiseen tilanteeseen reilussa kuukaudessa Venäjän toteuttaman Krimin niemimaan miehityksen ja sen operaattoreiden käynnistämien epävakauttamistoimien seurauksena. Krimin niemimaan miehityksen Venäjä käynnisti Sotšin olympialaisten jälkeen hetkenä,  jolloin Viktor Janukovitš oli vielä Kiovassa ja virallisesti Ukrainan presidenttinä. Hetkenä, jolloin ukrainalaisten veri virtasi Kiovan kaduilla Janukovitšin hallinnon koettaessa Venäjän voimakkaalla tuella kukistaa ukrainalaisten taistelun vapauden ja demokratian puolesta.

Meille on – valheellisesti – kerrottu Krimin niemimaan miehityksen olleen veretön sotilasoperaatio. Totta on se, etteivät osapuolet kärsineet ihmishengissä mitattuna merkittäviä sotilaallisia tappioita mutta tässä yhtälössä jätämme huomiotta miehitystä seuranneen sorron ja siviileiden kohtaamat kärsimykset, jotka jatkuvat edelleenkin. Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen sotilasoperaation aikana (20. helmikuuta – 26. maaliskuuta 2014) menehtyi kaksi Ukrainan asevoimien sotilasta ja yksi Krimin niemimaan Venäjää tukevien ”itsepuolustusjoukkojen” militantti. Mielenosoituksissa ja muissa yhteenotoissa menehtyi ainakin kolme siviiliä, vammautuneiden lukumäärän noustessa merkittävästi suuremmaksi. Varsinaisen sotilasoperaation rinnalla Venäjää tukeneiden asemiesten ja itsepuolustusjoukkojen toimesta kaapattiin lukuisia yhtenäistä Ukrainaa tukeneita paikallisia, osa heistä murhattiin brutaalisti kaappaajiensa tai venäläisten toimesta.

Lukijalle tiedoksi, näihin itsepuolustusjoukkoihin sekä Venäjän puolelle loikanneisiin Ukrainan sisäministeriön Berkut-joukkoihin värväytyi sotilaita sekä sisäministeriön erikoisjoukkojen jäseniä Venäjältä. (2) Ukrainan itäosassa Venäjä toisti samaa kaavaa, joskin värväytyneiden ”vapaaehtoisten” määrä oli merkittävästi suurempi. Venäjälle alisteisten Donetskin ja Luhanskin alueiden kansanmiliisiin ja aluepuolustusjoukkoihin värväytyi runsaasti sotilaskoulutuksen saaneita venäläisiä. Huomioitavaa on se, että värväytyneiden joukossa oli myös Venäjän asevoimien sopimussotilaita sekä asevoimiin palvelussuhteessa olevia upseereita. Merkittävä osa näiden joukkojen miehistöstä ja upseereista oli venäläistaustaisia.

Itä-Ukrainassa käynnistyneen sodan alkuhetkenä voidaan pitää  huhtikuun 12. päivää 2014, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtama Krimin ryhmä tukijoukkoineen aloitti valtausoperaatiot Ukrainan itäosissa Slovjanskissa ja Kramatorskissa. (3) Seuraavana päivänä Ukraina aloitti terrorisminvastaisen operaation, Anti-Terrorist Operation’in eli ATO:n. Hyvin pian kävi selväksi se, että kyseessä oli olennaisesti merkittävämmästä operaatiosta kuin terrorisminvastaisesta operaatiosta. Tosiasiassa kyse oli kahden valtion välisestä sodasta, jossa Venäjä kieltäessään roolinsa aggressorina hyödynsi erilaisia proxy-joukkoja hyökätessään Ukrainan itäisiin osiin, ja miehittäen kesän loppuun mennessä merkittäviä osia Donbasista. Kirjoituksessani en kuitenkaan luo katsausta monivuotiseen sotaan, vaan huhtikuun 12. päivän ja sitä seuranneiden päivien tapahtumiin Slovjanskin ja Kramatorskin alueilla Donbasissa sekä muutamiin merkittävimpiin seuraavien kevätviikkojen tapahtumiin Ukrainassa.

Girkinin ryhmä valmiina hyökkäämään poliisiasemalle Slovjanskin keskustassa. Kuvakaappaus YouTube-videolta.

Slovjansk 12.–13. huhtikuuta 2014

Huhtikuun 12. päivä valkeni Slovjanskissa, Ukrainan itäosissa Donetskin alueella, rauhallisena. Rauhaa ei kuitenkaan kestänyt montaakaan tuntia, sillä aamukahdeksan jälkeen venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin kokoama ja johtama joukko ”pieniä vihreitä miehiä” ilmaantui pakettiautojen kuljettamina kaupungin keskustaan. Girkinin johtaman ryhmän kokonaisvahvuus oli 52 taistelijaa, jotka olivat hyvin koulutettuja erikoistehtävään. Ryhmän miehistölle oli kertynyt kokemusta vastaavasta operaatiosta Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan Ukrainalta helmi-maaliskuussa. Ryhmän johto ja taistelijat eivät operaatiohetkenä kuuluneet Venäjän asevoimien tai maan turvallisuuselinten henkilöstöön. Ryhmän jäsenet olivat palvelleet Venäjän asevoimissa tai maan muissa turvallisuuselimissä ennen miehitysoperaatiota Krimillä ja sotilasoperaation alkua Itä-Ukrainassa. Girkinin ryhmää voitiin pitää ”vapaaehtoisista” koottuna erikoisosastona, jollaisia Venäjän hallinto tuolloin käytti erikoisoperaatioihin tilanteissa, joissa se ei halunnut (syystä tai toisesta johtuen) lähettää asevoimiaan maan rajojen ulkopuolelle, ja myöhemmin saman vuoden kuluessa PMC Wagner-nimellä tunnettu ryhmä ryhtyi operoimaan vastaavassa tehtävässä.

Voidaan myös perustellusti pohtia sitä, että oliko Igor Girkinin ja hänen ryhmäänsä kuuluneiden taistelijoiden eroaminen asevoimista tarkoituksellinen toimi, jolla Venäjä varasi itselleen mahdollisuuden ”pestä kätensä” operaatiosta, mikäli se ei sujuisi suunnitelmien mukaan.

Girkinin ryhmä osallistui Simferopolissa, Krimin niemimaalla 18. maaliskuuta 2014, toteutettuun operaatioon miehittää Ukrainan asevoimien 13. fotogrammetrinen keskus. Yhteenottoon johtaneessa operaatiossa menehtyi Ukrainan asevoimissa palvelut vääpeli Serhii Kokurin. (4) Slovjanskissa ryhmän ensimmäisenä kohteena oli kaupungin keskustassa sijainnut poliisiasema, jossa sijaitsi myös Ukrainan sisäministeriön alueellinen esikunta. Rakennuksessa operaation alkaessa olleet poliisit ja sisäministeriön henkilökunta ei juurikaan vastustanut hyökkääjiä. Tuntia myöhemmin ryhmä valtasi keskusta-alueella sijainneen Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n toimiston, rakennuksesta Girkinin ryhmä sai haltuunsa lisää aseita ja ammuksia. Ennen puoltapäivää Girkinin ryhmä sai haltuunsa myös Slovjanskin kaupungintalon. Kaupungin keskustassa sijainneet keskeiset kohteet päätyivät Krimin ryhmän hallintaan muutamassa tunnissa.

Slovjanskissa Girkinin joukot saivat tukea paikallisilta kollaboraattoreilta, joita varustettiin aseilla, jotka olivat päätyneet Krimin ryhmän haltuun vallatulta poliisiasemalta sekä SBU:n toimistolta. Ensimmäisen päivän kuluessa Girkinin johtaman osaston vahvuus oli noussut noin 150 taistelijaan, joista kolmasosa oli erikoisjoukoissa palvelleita sotilaita. Kollaboraattoreiden joukossa oli myös paikallisia poliiseja ja sisäministeriön erikoisjoukkojen jäseniä. Ukrainan vt. hallinto lakkautti sisäministeriön erikoisyksikkö Berkutin, joka tuli tunnetuksi Janukovitšin nyrkkinä tämän yrittäessä kukistaa Euromaidania Kiovassa ja muualla Ukrainassa. Lukuisia Berkutin jäseniä siirtyi Krimin niemimaalla sekä Itä-Ukrainassa Venäjän riveihin. (5)

Ukrainan kansallinen turvallisuus ja puolustusneuvosto järjesti hätäkokouksen 12.–13. huhtikuuta välisenä yönä. Kokouksessa päätettiin Anti-Terrorist Operation’in eli ATO:n aloittamisesta kello 09:00 huhtikuun 13. päivänä 2014 – joukkojen kokoaminen alkoi välittömästi. Seuraavana päivänä (14. huhtikuuta) Ukrainan virkaatekevä presidentti Oleksandr Turtšynov allekirjoitti päätöksen ATO:n aloittamisesta. (6)

Slovjanskissa alkoi tapahtumaketju varhain aamulla 13. huhtikuuta (kello 04:53) Krimin ryhmään kuuluvien taistelijoiden pysäytettyä Yavir-2000 turvayrityksen Renault Logan henkilöauton M03 moottoritiellä Slovjanskin tuntumassa, ottaen kiinni yrityksen kaksi vartijaa sekä ottaen haltuunsa yrityksen henkilöauton. Yrityksen valvomossa havaittiin ajoneuvon poistuneen ennalta suunnitellulta reitiltä (Harkovasta Slovjanskin kautta Venäjälle toimitettavan rautatiekuljetuksen varmistustiiminä), kun miehistöön ei saatu yhteyttä (kello 06:xx aikoihin, 13. huhtikuuta 2014) yritys lähetti valkoisella Volkswagen Transporterilla kaksi turvamiestä etsimään kadonnutta ajoneuvoa ja sen miehistöä.

Slovjanskin itäpuolella Semenivkan kohdilla moottoritiellä M03 viisi asemiestä yritti pysäyttää turvayrityksen VW Transporterin. Turvayrityksen ajoneuvo hidasti alueella pysähtymättä, jolloin asemiehet ampuivat ajoneuvoa rynnäkkökivääreillä. Tulituksessa haavoittui ajoneuvon kuljettaja, toisen turvamiehen onnistui kuitenkin ottaa ajoneuvo hallintaansa ja ajaa turvalliseen paikkaan, josta hän teki ilmoituksen sisäasianministeriön alueelliselle yhteyshenkilölle. Ilmoituksen jälkeen turvamies ajoi vammautuneen kuljettajan sairaalaan.

Girkinin ryhmä käytti kaapattua Yavir-2000 turvayrityksen Renault Logania tulevissa operaatioissa. Vangitut turvayrityksen työntekijät vietiin Slovjanskin SBU:n toimiston kellariin, joka toimi vankilan ohella tulevina viikkoina kidutuskeskuksena.

Myöhemmin samana aamuna kello 09:00 aikaan, M03 pikatien tuntumassa, noin 800 metriä kaakkoon paikalta, jolla Yavir-2000 turvayrityksen VW Transporteria tulitettiin haavoittaen kuljettajaa, Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n Alfa-ryhmän jäsenet ja heitä tukeneet 80. erillisen maahanlaskuprikaatin 1. pataljoonan 3. rykmentin sotilaat (komentajana Oleksandr Shvets) ottivat yhteen Girkinin ryhmään ja mahdollisesti toiseen ryhmään (Donbass People’s Militia) kuuluneiden taistelijoiden kanssa.

Sotilaista ja erikoisjoukkojen jäsenistä koostunut ryhmä kävi alueella neuvonpitoa Girkinin kanssa yhteistyötä tehneen Slovjanskin kaupunginjohtajan Nelja Štepan kanssa. Štepan poistuttua moottoritien tuntumassa olleelta aukiolta, paikalle saapui Poltavan SBU:n Alfa-ryhmään kuuluneita, tiedustelemassa olleita, erikoistoimintamiehiä everstiluutnantti Andri Dubovik’in johdolla. Alfa-ryhmän ja 3. rykmentin sotilaiden aloitettua neuvonpidon, heitä vastaan hyökättiin – valkoinen Yavir-2000 turvayhtiölle kuulunut Renault Logan pysähtyi tien pientareelle. Autosta nousi välittömästi ainakin neljä Krimin ryhmään kuulunutta asemiestä aloittaen tulituksen kohti ukrainalaisjoukkoja. Tulitukseen yhtyi läheisestä metsiköstä tunnistamattomaan ryhmään kuuluneita taistelijoita. Havaintojen mukaan alueelle saapui pikatietä myöten Renault Loganin lisäksi kaksi muuta autoa tuoden lisää hyökkääjiä.

Hyökkääjien johdossa oli Krimin niemimaalla v. 1980 syntynyt Sergei Žurikov, jolle oli myönnetty Venäjän kansalaisuus 20 vuoden iässä. Žurikovilla on tarkka-ampujan koulutus ja takanaan yli 1500 laskuvarjohyppyä. Hän ”työskenteli” ennen Venäjän Krimin niemimaalla aloittamaa miehitysoperaatiota avustajana Moskovan patriarkaatin alaisessa Kiovan luolaluostarissa eli Petšerskin lavrassa Kiovassa. (7) Ennen Krimin niemimaan miehitysoperaatiota Žurikov liittyi Girkinin joukkoihin, hänen sotansa Ukrainassa päättyi 2. toukokuuta 2014 kuolemaan sotatoimien yhteydessä. Žurikov on erinomainen esimerkki siitä, kuinka Venäjä hyödynsi Ukrainassa toiminutta Moskovan patriarkaatin alaista ortodoksista kirkkoa operaattoreidensa turvapaikkana. 

Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU vastasi hyökkääjien tuleen, saamatta yhteenoton alussa tukea laskuvarjojoukoilta, joilla ei ollut lupaa vastata tuleen. Tilanne tasoittui 3. komppaniaan kuuluneen BTR-80 panssaroidun miehistönkuljetusajoneuvon komentajan, yliluutnantti Vadym Suh’arevskyin osallistuttuaan tulitaisteluun, ohjeiden vastaisesti, panssaroidun miehistönkuljetusajoneuvon 14,5 mm konekiväärillä. Lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen hyökkääjä vetäytyi alueelta.

Hyökkäyksessä Ukrainan ATO:on osallistuneet joukot kärsivät ensimmäiset tappionsa Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n kapteenin Hennadi Bilitšenkon kaaduttua yhteenotossa. Toistaiseksi vain yksi hyökkäyksessä kuollut vihollinen on tunnistettu, donetskilainen Donbass People’s Militian jäsen Ruben Avanesjan.

Myöhemmin venäläinen propagandakanava LifeNews esitti päivän tapahtumista poikkeavan, hyvin disinformatiivisen, näkemyksen. Huhtikuussa 2014 LifeNewsin toimintaa propagandakanavana ei ymmärretty täysin, joten sen välittämä tarina sai paikoin huomattavaakin julkisuutta. Näkyvyyttä lisäsi se, että sitä toistettiin Venäjän valtiollisten medioiden toimesta. Tuolloin niiden todellista, propagandistista luonnetta ei tiedostettu riittävän hyvin, joten Venäjän narratiivi läpäisi useiden medioiden seulan. Aamupäivän tulitaistelu jäi ATO:on osallistuvien joukkojen ja Igor Girkinin johtamien joukkojen ainoaksi yhteenotoksi Slovjanskissa 13. huhtikuuta 2014.

 

Slovjansk ja Kramatorsk 12.-16.4.2014

Samana päivänä (12. huhtikuuta 2014) Girkinin johtaman Krimin ryhmän tukena ollut – sotilaskoulutuksen saaneilla miehillä vahvistettu – Donbass People’s Militia miehitti Slovjanskista etelään sijainneen Kramatorskin kaupungintalon sekä poliisiaseman. Hyökkäys kaupungintaloon alkoi illalla kello 20:00 aikoihin ja poliisiasemalle myöhemmin illalla noin kello 22:00. Samana iltana ”Donetskin kansantasavallan” edustajiksi esittäytyneet henkilöt puhuivat yleisölle kaupungintalolla taivutellen sitä puolelleen – puhujat saivat yleisöltä kielteisen vastaanoton.

Joukko militantteja eteni illan ja yön aikana Kramatorskin lentokentän tuntumaan ja lentokentän alueelle. Girkin ei tuolloin, kuten ei tulevinakaan päivinä, lähettänyt ryhmänsä jäseniä lentokentälle, pelätessään kaoottisen tilanteen johtavan koko ryhmän menettämiseen, ja sen myötä mahdollisesti koko operaation epäonnistumiseen. Lentokentälle hyökkäämisestä vastasivat pääasiassa Donbass People’s Militian jäsenet, ja heitä tukeneet Venäjältä saapuneet vapaaehtoiset, joilla ei välttämättä ollut erikoiskoulutusta. Tässä vaiheessa Venäjältä saapuneiden vapaaehtoisten määrä oli vielä vähäinen. Heidän määränsä alkoi kasvaa kesän lähetessä.

Huomioitavaa on kuitenkin se, että huhtikuun 12. päivä Slovjansk-Kramatorsk alueelle saapui Donetskista ryhmä Ukrainan entiselle presidentille Viktor Janukovytšille lojaaleja sisäministeriön erikoisyksikkö Berkutiin kuuluneita poliiseja. Heistä valtaosa liittyi Donbass People’s Militian riveihin. Saamieni tietojen mukaan Donetskin alueella merkittäviä määriä sisäministeriön ja muiden turvallisuuselinten upseereja ja sotilaita liittyi Venäjän proxy-joukkoihin keväällä ja alkukesästä 2014 tai poistui yksiköistään.

Kuvaan olen merkinnyt eräitä Slovjansk-Kramatorsk-alueen merkittävimpiä tapahtumia ja operaatioita 12.–16. huhtikuuta 2014.

Huhtikuun 16. päivänä Ukrainan asevoimat koki merkittäviä kalustomenetyksiä maan asevoimien 25. erillisen maahanlaskuprikaatin 3. pataljoonan kolonnan siirtyessä lännestä kohti Kramatorskin keskustaa. Kolonnan matkanteko pysähtyi vul. Rynkovalla satojen organisoidusti toimineiden siviileiden estäessä kolonnaan kuuluvien panssaroitujen ajoneuvojen ja rynnäkkövaunujen matkanteon. Tilanne oli haasteellinen, kolonna miehineen ja kalustoineen oli sumputettu kadulle, militantit sekä venäläiset operaattorit ohjailivat operaatiota väkijoukon keskeltä sekä läheisistä rakennuksista. Heillä oli myös merkittävä etu puolellaan, Ukrainan ATO:on osallistuvien joukkojen tuli välttää siviiliuhreja kaikin mahdollisin keinoin. Sitä vastoin Venäjälle siviiliuhrien runsas lukumäärä oli etu – ne olisivat propaganda-ase, jota hyödyntää taistelussa.

Jo tuolloin Ukrainan tuore hallinto kuin myös Ukrainan puolustus- ja turvallisuusneuvosto näki Igor Girkinin kokoamien joukkojen toimet provokatiivisina, joiden tarkoituksena oli synnyttää tilanne, jossa jopa kymmeniä siviilejä kuolisi Ukrainan asevoimien operaation seurauksena. Tällaisen joukkosurman seurauksena Venäjä voisi saada tekosyyn lähettää ”rauhanturvaajia” alueelle, joten Ukrainan ATO:n joukoilla oli operaation alkuvaiheissa hyvin korkea kynnys käyttää tappavaa voimaa siviilejä vastaan.

Operaation seurauksena Igor Girkinin komentamat joukot saivat haltuunsa kuusi panssaroitua ajoneuvoa (1x BMD-1; 1x BMD-2; 3x BTR-D sekä 1x 2S9 Nona 120 mm kranaatinheitinvaunu) sekä useita olkapäältä laukaistavia lähi-ilmatorjuntaohjuksia (MANPADS). Luhanskin alueella syntyneen, laskuvarjojoukkoihin kuuluneen upseerin Jaroslav Anikan lisäksi muutama muu 3. pataljoonan sotilas siirtyi Donbass People’s Militian riveihin, loppujen saadessa mahdollisuuden poistua kaupungista.

Ukrainan tuoreen hallinnon ongelmana oli tuolloin huomattava epävarmuus siitä, että kuinka uskollisia asevoimien ja muiden turvallisuuselinten joukot olivat Ukrainalle ja sen vt. hallitukselle. Asia toisin ilmaisten, heillä ei ollut tietoa siitä, kuinka moni pettäisi Ukrainan ja joukko-osastonsa siirtyen Girkinin johtamien joukkojen riveihin, joiden todellinen luonne tuskin oli monenkaan rivisotilaan tiedossa huhtikuussa 2014. On hyvinkin mahdollista, että moni sotilas uskoi Girkinin johtamien joukkojen olevan ”kansan” riveistä koottuja ja heidän edustavan kansan ”tahtoa”.

Samana päivänä (16. huhtikuuta 2014) yksi pataljoonan lukuisista kolonnista onnistui saavuttaa tavoitteensa, Kramatorskin lentokentän. Neljä 25. erillisen maahanlaskuprikaatin 3. pataljoonan panssaroitua ajoneuvoa ja rynnäkkövaunua pääsi miehistöineen Kramatorskin lentokentälle, varmistaen näin sotilaallisesti tärkeän lentokenttäalueen hallinnan. Edellisenä päivänä (15. huhtikuuta 2014) ATO:n joukkojen onnistui saada Kramatorskin lentokenttä uudelleen hallintaansa Donbass People’s Militialta. Kyseiseen operaatioon osallistui Ukrainan sisäministeriön Omega-ryhmä ja SBU:n Alfa-ryhmä.

Ukrainan Kramatorskiin kohdistuneen operaation heikon menestyksen taustalta löytyy yksi merkittävä syy - heikko valmistautuminen. Päivää aiemmin eli 15. huhtikuuta 2014 25. erillisen maahanlaskuprikaatin 3. pataljoona sai käskyn siirtyä tukikohdastaan Dobropilljasta, Donetskin ja Harkovan alueiden rajalta, Dnipropetrovskin alueelle, jonne siirtyminen aloitettiin välittömästi samana päivänä. Matkalla operaation kohde muuttui siirtymisestä uudelle sijoitusalueelle, tehtävänä oli Kramatorskin lentokentän haltuun ottaminen. Aikataulu oli tiukka, joukkojen piti olla kentällä 16. huhtikuuta 2014 klo. 17:00 mennessä. Kohteen muutos, kiireinen aikataulu ja valmistautumattomuus (pataljoonan sotilailla ei ollut aikaa valmistautua kentän haltuunottoon; eikä heillä myöskään ollut aikaa huoltaa ja varustaa kalustoa ennen operaatiota, joka saattaisi kääntyä yhteenotoksi vihollistaistelijoiden kanssa) olivat alkusysäys sarjalle epäonnistumisia, jotka johtivat yllä kuvattuun tapahtumasarjaan: pataljoonan voimien hajoamiseen Kramatorskin kaupunkialueella ja kuuden panssaroidun ajoneuvon menettämiseen viholliselle.

Kaapatut kuusi panssaroitua ajoneuvoa siirrettiin vielä samana päivänä ajamalla Kramatorskista strategisesti tärkeämmän Slovjanskin puolustuksen tueksi. Niin ikää 16. huhtikuuta 2014 Itä-Ukrainassa tehtiin havaintoja Venäjän maahanlaskujoukkoihin (VDV) kuuluneen kaartin 45. maahanlaskuprikaatin erikoisjoukoista. Kyseinen kaartin 45. maahanlaskuprikaati on erikoistiedusteluun ja erikoistoimintaan tarkoitettu spetsnaz-prikaati, osia siitä osallistui myös Krimin niemimaan miehitysoperaatioon. (8)

On todennäköistä, että Slovjansk valikoitui Igor Girkinin ryhmän ensisijaiseksi kohteeksi sijaintinsa ja sopivan kokonsa tähden. Sen hallinnan myötä sai kontrolliinsa Harkovasta Slovjanskin ja Debaltseven kautta Venäjälle menevän M03 pikatien sekä merkittäviä raidelinjoja, jotka veivät Slovjanskin ja Kramatorskin kautta Horlivkaan sekä Itä-Ukrainan suurimpaan kaupunkiin, reilun miljoonan asukkaan, Donetskiin. Reilun sadantuhannen asukkaan, tiiviisti rakennettu, Slovjansk oli miehitettävissä ja hallittavissa vähäisemmin voimin verrattuna alueen suurkaupunkeihin.

Slovjanskin teki myös merkittäväksi kaupungin lounaispuolella sijainnut, ympäröivää tasankoa korkeammalle kohonnut, Karatšun vuori – oikeammin kukkula. Alue TV-aseman linkkitorneineen siirtyi Girkinin joukkojen haltuun 17. huhtikuuta 2014. He menettivät kukkulan aamulla 2. toukokuuta Ukrainan asevoimien 95. erillisen ilmakuljetteisen prikaatin 1. pataljoonan sotilaille.

Slovjanskin ja Kramatorskin ohella venäläiset erikoistoimintamiehet ja Donbass People’s Militiaan kuuluneet militantit miehittivät huhtikuun 12. ja 13. päivä lukuisia hallintorakennuksia ja muita avainkohteita alueen muissa kaupungeissa ja taajamissa, kuten Družkivkassa ja Kostjantynivkassa. Horlivkassa militantit aloittivat piirittämään poliisiasemaa 12. huhtikuuta 2014, poliisiaseman ja kaupungin siirryttyä militanttien ja venäläisten operaattoreiden hallintaan muutamaa päivää myöhemmin. Militantteja ja venäläisiä erikoistoimintamiehiä urhollisesti vastustanut kaupunginjohtaja Volodymyr Rybak vangittiin ja siirrettiin Slovjanskiin, jossa häntä kidutettiin SBU:n kellaritiloissa Girkinin joukkojen toimesta. Rybak heitettiin lopulta vatsa auki leikattuna läheiseen jokeen, josta hänen ruumiinsa löydettiin myöhemmin. Rybak oli todennäköisesti ensimmäinen sotarikoksen uhri. Syy hänen julmaan kiduttamiseensa oli isänmaan rakkaus, hän ei taipunut venäläisten ja militanttien painostuksen edessä.

Rybak ei jäänyt ainoaksi julmalla tavalla murhatuksi siviiliksi kevään ja kesän 2014 aikana. Lukuisia ukrainalaisia vangittiin, kidutettiin ja murhattiin Igor Girkinin joukkojen sekä militanttien toimesta. Uhreiksi joutui miehiä, naisia ja jopa alaikäisiä. Nuorimpiin uhreihin kuului 16-vuotias kramatorskilainen aktivisti ja jalkapalloilija Stepan Tšubenko. (9) Hänet murhasi kolme Venäjän proxy-joukkojen riveissä aluetta terrorisoinutta Kertšin pataljoonaan kuulunutta militanttia. Marraskuussa 2017 Dzeržynskin tuomioistuin tuomitsi kolmikon poissaolevana elinkautiseen vankeuteen. (10)

Huomioitavaa on se, että Venäjä-johtoisen operaation ensihetkistä lähtien venäläisten ja paikallisten kollaboraattoreiden kohteeksi päätyivät siviileistäkin lähes poikkeuksetta sellaiset henkilöt, jotka joko puolustivat Ukrainaa tai tukivat yhtenäistä Ukrainaa. Heitä vastaan käytiin asein mutta myös propagandan keinoin. Venäjän ukrainalaisiin kohdistamaa propagandaa kuvasi osuvasti Donetskissa elämänsä syksyyn 2014 asunut Л: ”Muutuimme [venäläisten silmissä] yhdessä yössä vihollisiksi – fasisteiksi”.

Ajanhenki Venäjän propagandassa oli jo tuolloin se, että ollessasi ukrainalainen olet automaattisesti fasisti. Valitettavaa on se, että tätä Venäjän narratiivia ukrainalaisfasisteista toistettiin hyvin kritiikittömästi myös läntisissä medioissa, mikä ei ainakaan auttanut ukrainalaisten asemaa. Samaa kritiikitöntä ja leimaavaa puhetta harjoitettiin myös läntisissä rauhanjärjestöissä ja muissa vastaavissa organisaatioissa sodan ensihetkistä lähtien. Itseasiassa tällaisen disinformaation levittäminen kävi kyseisiltä rauhanjärjestöiltä helposti, olivathan ne lähes poikkeuksetta leimanneet talven Euromaidan-kansanliikkeen ukrainalaisen äärioikeiston aikaansaannokseksi, mikä narratiivina oli venäläispropagandasta lähtöisin.

Timo Hellenberg kuvasi Euromaidanin tapahtumia Kiovassa erinomaisesti tarkasti teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta. Mikäli hänen silminnäkijähavaintonsa ja ajatuksensa pukisi lyhyeen muotoon, voisi todeta Euromaidanin olleen tavallisten kansalaisten vetoomus – hätähuuto – päättäjien suuntaan. Ei ulkomaiden interventio; ei etenkään äärioikeiston hyökkäys. Se oli tavallisen kansan protesti ja hätähuuto korruptoituneelle ja valtaa itselleen haalivalle valtiojohdolle. Venäjän ja Ukrainan silloisen valtiojohdon silmissä (Janukovytšin klikki) Euromaidanissa kyse oli uhasta, jota vastaan he kävivät myös retoriikalla, jolloin käyttöön otettiin perinteiset neuvostoaikaiset termit viholliskuvan luonnissa. Perinteisesti Neuvostoliitossa fasisti toimi synonyyminä ultimaattiselle viholliselle.

Ukrainan asevoimat ja sitä operaatiossa tukeneet vapaaehtoisjoukot vapauttivat Slovjanskin ja Kramatorskin miehityksestä 5. heinäkuuta 2014, eikä Venäjän ole onnistunut miehittää kaupunkeja vapauttamisen jälkeen uudestaan.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://suspilne.media/kharkiv/120417-dopomogla-raptovist-ak-zvilnali-harkivsku-oda-spogadi-vinnickogo-aguaru/

2. https://informnapalm.org/en/how-ukrainian-berkut-officer-from-russian-ulyanovsk-assaulted-crimean-parliament-back-in-2014/

3. https://mil.in.ua/en/articles/and-so-began-sloviansk/

4. https://crimea-platform.org/en/news/serhii-kokurin-the-first-ukrainian-soldier-killed-by-the-russian-occupiers/

5. https://vz.ru/world/2014/4/12/681771.html

6. Prometheus kustannus: “Donbas in Flames, guide to the conflict zone” s. 35.

7. https://www.religion.in.ua/news/ukrainian_news/25721-v-slavyanske-pogib-ponomar-kievo-pecherskoj-lavry-komandovavshij-otryadom-povstancev.html

8. Prometheus kustannus: “Crimea Behind the Curtain” s. 76-77.

9. https://khpg.org/en/1608809352

10. https://www.pravda.com.ua/news/2017/11/10/7161372/

Olen hyödyntänyt lähteenä myös ”And So Began Sloviansk” ja ”Things Are Heating Up in Sloviansk” artikkeleja Ukrainian Military Center-verkkosivulta sekä mainittua laajemmin Prometheus kustannuksen ”Donbas in Flames, guide to the conflict zone” ja “Crimea Behind the Curtain” -teoksia.

Timo Hellenbergin (valtiotieteen tohtori) Euromaidan-havaintoa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta-teoksesta. Teoksen kirjoittivat yhdessä Timo Hellenberg sekä toimittaja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä). Leinonen kuvasi tapahtumia Itä-Ukrainassa teoksen jälkimmäisessä osassa.

Donbas vuonna nolla – vuosikymmenen sotaa Ukrainassa: sota alkoi Slovjanskista ja Kramatorskista 12. huhtikuuta 2014

 

OSA II

Jos pidämme Venäjän toteuttamaa Krimin niemimaan miehitystä (helmi-maaliskuu 2014) Ukrainan sodan alkunäytöksenä, jonka Venäjä käynnisti hetkenä, jolloin Ukrainan silloinen presidentti Viktor Janukovitš oli vielä Kiovassa ja virallisesti Ukrainan presidentti. Hetkenä, jolloin kansalaisten veri virtasi Kiovan kaduilla Janukovitšin hallinnon koettaessa epätoivoisesti kukistaa, Venäjän voimakkaalla tuella, ukrainalaisten taistelun vapauden ja demokratian puolesta, niin edelleen käynnissä olevan sodan alkuhetkenä voimme pitää huhtikuuta 2014, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtama ryhmä (eli Krimin ryhmä) aloitti operaation Ukrainan itäosissa Slovjanskin ja Kramatorskin alueella, miehittäen parissa päivässä kummankin kaupungin avainkohteet.

Tavallaan teen väärin kuvaillessani Krimin niemimaan miehitystä ”alkunäytökseksi”, koska kaikella tapaa kyse on sotilasoperaatiosta, joka ei edes ollut veretön, vaikka niin usein väitetäänkin. Usein toistuva valheellinen väite on se, että Venäjän suorittama Krimin niemimaan miehitysoperaatio olisi ollut veretön. Totta on se, etteivät osapuolet kärsineet merkittäviä sotilaallisia tappioita (ihmishengissä mitattuna) mutta tässä yhtälössä jätämme huomiotta miehitystä seuranneen sorron ja siviileiden kohtaamat kärsimykset, jotka jatkuvat edelleen. Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen sotilasoperaation kuluessa (20. helmikuuta – 26. maaliskuuta 2014) menehtyi kaksi Ukrainan asevoimien sotilasta ja yksi Krimin niemimaan Venäjää tukevien ”itsepuolustusjoukkojen” militantti. Mielenosoituksissa ja muissa yhteenotoissa menehtyi ainakin kolme siviiliä, vammautuneiden lukumäärän noustessa merkittävästi suuremmaksi. Varsinaisen sotilasoperaation rinnalla Venäjää tukeneiden ”itsepuolustusjoukkojen” toimesta kaapattiin lukuisia yhtenäistä Ukrainaa tukeneita paikallisia, osa heistä murhattiin brutaalisti kaappaajiensa (tai venäläisten) toimesta. Lukijalle tiedoksi, näihin ”itsepuolustusjoukkoihin” sekä Ukrainan sisäministeriön Berkut-joukkoihin (jotka siirtyivät Venäjän puolelle) värväytyi Krimillä myös sotilaita sekä sisäministeriön erikoisjoukkojen jäseniä Venäjältä. (1) Myöhemmin Ukrainan itäosassa Venäjä toisti samaa kaavaa, joskin kokoluokka oli merkittävästi suurempi. Venäjälle alisteisen Donetskin ja Luhanskin alueen ns. kansanmiliisiin ja aluepuolustusjoukkoihin värväytyi runsaasti sotilaskoulutuksen saaneita venäläisiä, huomioitavaa on se, että joukossa oli myös Venäjän asevoimien sopimussotilaita sekä asevoimiin palvelussuhteessa olevia upseereita. Valtaosa miehistöstä ja upseereista oli venäläisiä.

Sota alkoi huhtikuun 12. 2014, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtama Krimin ryhmä tukijoukkoineen aloitti operaatiot Itä-Ukrainassa, Donbasin alueella. (2) Ukraina aloitti seuraavana päivänä Anti-Terrorist Operation’in eli ATO:n. Hyvin pian kävi selväksi se, että kyseessä oli olennaisesti merkittävämpi tapahtuma kuin pienimuotoinen terrorisminvastainen operaatio. Kyseessä on kahden valtion välinen sota, jossa Venäjä roolinsa aggressorina kieltäessään, erilaisia proxy-joukkojaan hyödyntäen, hyökkäsi Ukrainan itäisiin osiin, miehittäen lopulta osia Donbasista. Kirjoituksessani en kuitenkaan luo katsausta monivuotiseen sotaan, vaan huhtikuun 12. päivän ja sitä seuranneiden päivien tapahtumiin Slovjanskin ja Kramatorskin alueilla Donbasissa sekä muutamiin merkittävimpiin seuraavien kevätviikkojen tapahtumiin Ukrainassa.

Rintamalinja liikkui Donbasin alueella käydyssä sodassa varsin paljon sodan ensimmäisten kuukausien kuluessa. Kesän kääntyessä loppuaan kohden, Ukrainan asevoimien oli yhdessä vapaaehtoispataljoonien kanssa onnistunut kääntää taistelun suunta ja saada koko Venäjän vastainen rajaseutu haltuunsa muutamia yksittäisiä kohtia lukuun ottamatta. Moni kuvitteli tuolloin sodan kääntyvän Ukrainalle ja jopa päättyvän ennen vuoden loppua. Kuvitelmat murskaantuivat kesän lopulla Venäjän puuttuessa sodan kulkuun asevoimillaan. Syksyllä solmittiin näennäinen tulitauko (Minsk I sopimus) Venäjän miehittäessä edelle Krimiä ja osia Donbasissa – mutta samalla läntinen yhteisö ei kohdellut sitä sodan osapuolena, vaikka tiesikin Venäjän sotkeutuneen sotaan kyynärpäitään myöten. Se soti Ukrainassa ja miehitti Ukrainaa. Viimeiset merkittävät raskaat taistelut ennen 24. helmikuuta 2022 alkanutta Venäjän suurhyökkäystä ja sodan eskalaatiota nähtiin Donetskin pohjoispuolella taisteltaessa Donetskin kansainvälisen lentokentän hallinnasta (taistelu päättyi 21. tammikuuta 2015) ja sen jälkeen nähdyssä Debaltseven kattilan taistelussa, joka päättyi helmikuun 2015 loppupuolella, ja johon osallistui joukkoja lukuisia Venäjän asevoimien yksiköistä, kuten osia 232. raketinheitinprikaatista.

Girkinin ryhmä valmiina hyökkäämään poliisiasemalle Slovjanskin keskustassa: kuvakaappaus YouTube-videolta.

Slovjansk 12.–13. huhtikuuta 2014

Huhtikuun 12. päivä valkeni Slovjanskissa, Ukrainan itäosissa Donetskin alueella, rauhallisena. Rauhaa ei kuitenkaan kestänyt montaakaan tuntia, sillä aamukahdeksan jälkeen venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin kokoama ja johtama joukko ”pieniä vihreitä miehiä” ilmaantui pakettiautojen kuljettamina kaupungin keskustaan. Girkinin johtaman ryhmän vahvuus oli 52 taistelijaa, jotka olivat hyvin koulutettuja erikoistehtävään ja jonka miehille oli kertynyt kokemusta vastaavasta operaatiosta Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan aiemmin samana vuonna. Ryhmän johto ja taistelijat eivät operaatiohetkellä kuuluneet Venäjän asevoimien tai maan turvallisuuselinten henkilöstöön. Kaikki heistä kuitenkin olivat palvelleet Venäjän asevoimissa tai muissa turvallisuuselimissä ennen miehitysoperaatiota Krimillä ja sotilasoperaation alkua Ukrainassa. Girkinin ryhmää voitiin pitää ”vapaaehtoisista” koottuna erikoisosastona, jota Venäjän hallinto tuolloin käytti erikoisoperaatioihin tilanteessa, jossa se ei halunnut (syystä tai toisesta johtuen) lähettää asevoimia maan rajojen ulkopuolelle.

Voidaan myös perustellusti pohtia sitä, että oliko Igor Girkinin ja hänen ryhmäänsä kuuluneiden sotilaiden eroaminen asevoimista vain ja ainoastaan tarkoituksellinen toimi, jolla Venäjä varasi itselleen mahdollisuuden ”pestä kätensä” operaatiosta, mikäli se ei sujuisi suunnitelmien mukaan. Nimittäin moni Girkinin komentaman ryhmän sotilaista oli eronnut asevoimista (tai muista turvallisuus elimistä) vain viikkoja ennen Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen operaation alkua.

Girkinin ryhmä osallistui Simferopolissa, Krimin niemimaalla 18. maaliskuuta 2014, toteutettuun operaatioon miehittää Ukrainan asevoimien 13. fotogrammetrinen keskus. Yhteenottoon johtaneessa operaatiossa menehtyi Ukrainan asevoimissa palvelut vääpeli Serhii Kokurin. (3) Slovjanskissa ryhmän ensimmäisenä kohteena oli kaupungin keskustassa sijainnut poliisiasema, jossa sijaitsi myös alueellinen Ukrainan sisäministeriön esikunta. Rakennuksessa operaation alkaessa olleet poliisit ja sisäministeriön henkilökunta ei juurikaan vastustanut hyökkääjiä. Tuntia myöhemmin ryhmä valtasi keskusta-alueella sijainneen Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n toimiston, rakennuksesta Girkinin ryhmä sai haltuunsa lisää aseita ja ammuksia. Ennen puoltapäivää Girkinin ryhmä sai haltuunsa myös Slovjanskin kaupungintalon. Kaupungin keskustassa sijainneet keskeiset kohteet päätyivät Krimin ryhmän hallintaan muutamassa tunnissa.

Slovjanskissa Girkinin joukot saivat tukea paikallisilta kollaboraattoreilta, joita varustettiin aseilla, jotka olivat päätyneet Girkinin ryhmän haltuun poliisiasemalta sekä SBU:n toimistolta. Ensimmäisen päivän kuluessa Igor Girkinin johtaman osaston vahvuus oli noussut noin 150 taistelijaan, joista kolmasosa oli erikoisjoukoissa palvelleita sotilaita. Kollaboraattoreiden joukossa oli myös paikallisia poliiseja ja sisäministeriön erikoisjoukkojen jäseniä.

Ukrainan kansallinen turvallisuus ja puolustusneuvosto järjesti hätäkokouksen 12.–13. huhtikuuta välisenä yönä – kokouksessa tehtiin päätös Anti-Terrorist Operation’in eli ATO:n aloittamisesta kello 09:00 huhtikuun 13. päivänä, joukkojen kokoaminen alkoi välittömästi. Seuraavana päivänä (14. huhtikuuta) Ukrainan virkaatekevä presidentti Oleksandr Turtšynov allekirjoitti päätöksen ATO:n aloittamisesta. (4)

Slovjanskissa alkoi tapahtumaketju varhain aamulla 13. huhtikuuta (kello 04:53) Krimin ryhmään kuuluvien taistelijoiden pysäytettyä Yavir-2000 turvayrityksen Renault Logan henkilöauton M03 moottoritiellä Slovjanskin tuntumassa ottaen kiinni yrityksen kaksi vartijaa sekä ottaen haltuunsa yrityksen henkilöauton. Yrityksen valvomossa havaittiin ajoneuvon poistuneen ennalta suunnitellulta reitiltä (Harkovasta Slovjanskin kautta Venäjälle toimitettavan rautatiekuljetuksen varmistustiiminä), kun miehistöön ei saatu yhteyttä (kello 06:xx aikoihin, 13. huhtikuuta) yritys lähetti valkoisella Volkswagen Transporterilla kaksi turvamiestä etsimään kadonnutta ajoneuvoa ja sen miehistöä.

Slovjanskin itäpuolella Semenivkan kohdilla moottoritiellä M03 viisi asemiestä yritti pysäyttää turvayrityksen VW Transporterin. Turvayrityksen ajoneuvo hidasti alueella pysähtymättä, jolloin asemiehet ampuivat ajoneuvoa rynnäkkökivääreillä. Tulituksessa haavoittui ajoneuvon kuljettaja, toisen turvamiehen onnistui kuitenkin ottaa ajoneuvo hallintaansa ja ajaa se ensin turvalliseen paikkaan, josta hän teki ilmoituksen sisäasianministeriön alueelliselle yhteyshenkilölle sekä ajoi vammautuneen kuljettajan sairaalaan.

Girkinin ryhmä käytti kaapattua Yavir-2000 turvayrityksen Renault Logania tulevissa operaatioissa. Vangitut turvayrityksen työntekijät vietiin Slovjanskin SBU:n toimiston kellariin, joka toimi vankilan ohella tulevina viikkoina kidutuskeskuksena.

Myöhemmin samana aamuna kello 09:00 aikaan, M03 moottoritien tuntumassa, noin 800 metriä kaakkoon paikalta, jolla Yavir-2000 turvayrityksen VW Transporteria tulitettiin haavoittaen kuljettajaa, Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n Alfa-ryhmän jäsenet ja heitä tukeneet 80. erillisen maahanlaskuprikaatin 1. pataljoonan 3. rykmentin sotilaat (komentajana Oleksandr Shvets) ottivat yhteen Girkinin ryhmään ja mahdollisesti toiseen ryhmään (Donbass People’s Militia) kuuluneiden taistelijoiden kanssa.

Sotilaista ja erikoisjoukkojen jäsenistä koostunut ryhmä kävi alueella neuvonpitoa Girkinin kanssa yhteistyötä tehneen Slovjanskin kaupunginjohtajan Nelia Shtepan kanssa. Shtepan poistuttua moottoritien tuntumassa olleelta aukiolta, paikalle saapui Poltavan SBU:n Alfa-ryhmään kuuluneita, tiedustelemassa olleita, erikoistoimintamiehiä everstiluutnantti Andri Dubovik’in johdolla. Alfa-ryhmän ja 3. rykmentin sotilaiden aloitettua neuvonpidon, heitä vastaan hyökättiin – valkoinen Yavir-2000 turvayhtiölle kuulunut Renault Logan pysähtyi tien pientareelle. Autosta nousi välittömästi ainakin neljä Krimin ryhmään kuulunutta asemiestä aloittaen tulituksen kohti ukrainalaisjoukkoja. Tulitukseen yhtyi läheisestä metsiköstä toiseen, tunnistamattomaan, ryhmään kuuluneita taistelijoita. Havaintojen mukaan moottoritietä saapui alueelle Renault Loganin lisäksi kaksi muuta autoa, joista saapui lisää hyökkääjiä.

Hyökkääjien johdossa oli Krimin niemimaalla v. 1980 syntynyt Sergei Žurikov, jolle oli myönnetty Venäjän kansalaisuus 20 vuoden iässä. Žurikovilla on tarkka-ampujan koulutus ja takanaan yli 1500 laskuvarjohyppyä. Hän ”työskenteli” ennen Venäjän Krimin niemimaalla aloittamaa miehitysoperaatiota avustajana Moskovan patriarkaatin alaisessa Kiovan luolaluostarissa eli Petšerskin lavrassa Kiovassa. (5) Ennen Krimin niemimaan miehitysoperaatiota Žurikov liittyi Girkinin joukkoihin, hänen sotansa Ukrainassa päättyi 2. toukokuuta 2014 kuolemaan sotatoimien yhteydessä. Žurikov on erinomainen esimerkki siitä, kuinka Venäjä hyödynsi Ukrainassa toiminutta Moskovan patriarkaatin alaista ortodoksista kirkkoa operaattoreidensa turvapaikkana.  

Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU vastasi hyökkääjien tuleen alkuvaiheessa saamatta tukea laskuvarjojoukoilta, jotka eivät saaneet lupaa vastata tuleen. Tilanne tasapainottui 3. komppaniaan kuuluneen BTR-80 miehistönkuljetusajoneuvon komentajan yliluutnantti Vadym Suh’arevskyin osallistuttua tulitaisteluun ohjeiden vastaisesti, avattuaan tulen BTR-80 miehistönkuljetusajoneuvon 14,5 mm konekiväärillä kohti hyökkääjiä. Lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen vihollinen vetäytyi alueelta.

Hyökkäyksessä Ukrainan ATO:on osallistuneet joukot kärsivät ensimmäiset tappionsa SBU:n kapteenin Hennadi Bilitšenkon kaaduttua yhteenotossa. Toistaiseksi vain yksi hyökkäyksessä kuollut vihollinen on tunnistettu, donetskilainen Donbass People’s Militian jäsen Ruben Avanesjan.

Myöhemmin venäläinen propagandakanava LifeNews esitti päivän tapahtumista poikkeavan, hyvin disinformatiivisen, näkemyksen. Huhtikuussa 2014 LifeNewsin toiminta propagandakanavana ei ollut selkeä, joten sen välittämä tarina sai paikoin huomattavaakin julkisuutta. Näkyvyyttä lisäsi se, että sitä toistettiin Venäjän valtiollisten medioiden toimesta, joiden todellista (propagandistista) luonnetta läheskään kaikki eivät tuolloin tiedostaneet, joten Venäjän narratiivi läpäisi useiden medioiden seulan. Aamupäivän tulitaistelu jäi ATO:on osallistuvien joukkojen ja Igor Girkinin johtamien joukkojen ainoaksi yhteenotoksi Slovjanskissa 13. huhtikuuta 2014.

 

Slovjansk-Kramatorsk 12.-16.4.2014

Samana päivänä (12. huhtikuuta 2014) Igor Girkinin johtaman Krimin ryhmän tukena ollut – sotilaskoulutuksen saaneilla miehillä vahvistettu – Donbass People’s Militia miehitti Slovjanskista etelään sijainneen Kramatorskin kaupungintalon sekä poliisiaseman. Hyökkäys kaupungintaloon alkoi illalla kello 20:00 aikoihin ja poliisiasemalle myöhemmin illalla noin kello 22:00. Samana iltana ”Donetskin kansantasavallan” edustajiksi esittäytyneet henkilöt puhuivat yleisölle kaupungintalolla taivutellen sitä puolelleen – puhujat saivat yleisöltä kielteisen vastaanoton.

Joukko militantteja eteni illan ja yön aikana Kramatorskin lentokentän tuntumaan ja lentokentän alueelle. Girkin ei tuolloin, kuten ei tulevinakaan päivinä, lähettänyt ryhmänsä jäseniä lentokentälle, pelätessään kaoottisen tilanteen johtavan koko ryhmän menettämiseen (ja sen myötä mahdollisesti koko operaation epäonnistumiseen). Lentokentälle hyökkäämisestä vastasivat pääasiassa Donbass People’s Militian jäsenet ja heitä tukeneet Venäjältä saapuneet ”vapaaehtoiset” (joilla ei välttämättä ollut erikoiskoulutusta). Tässä vaiheessa Venäjältä saapuneiden vapaaehtoisten määrä oli vielä vähäinen. Heidän määränsä alkoi kasvaa kevään edetessä kohti kesää.

Huomioitavaa on kuitenkin se, että huhtikuun 12. päivä Slovjansk-Kramatorsk alueelle saapui Donetskista ryhmä Ukrainan entiselle presidentille Viktor Janukovytšille lojaaleja sisäministeriön Berkut-erikoisjoukkoihin kuuluneita erikoiskoulutuksen saaneita poliiseja. Heistä valtaosa liittyi Donbass People’s Militia’an.

Ukrainan Sisäministeriöön kuuluneet Berkut-erikoisjoukot osallistuivat Euromaidanin tukahduttamiseen marraskuusta 2013 helmikuuhun 2014. Donetskin alueellisen osaston tiedettiin olleen lojaalin maasta paenneelle, syrjäytetylle ex. presidentti Viktor Janukovitšille. Saamieni tietojen mukaan Donetskin alueella merkittäviä määriä sisäministeriön ja muiden turvallisuuselinten upseereja ja sotilaita joko poistui rivistä tai liittyi Venäjän proxy-joukkoihin keväällä ja alkukesästä 2014.

Yllä olevaan karttakuvaan olen merkinnyt eräitä Slovjansk-Kramatorsk-alueen merkittävimpiä tapahtumia ja operaatioita 12.–16. huhtikuuta 2014.

Huhtikuun 16. päivänä Ukrainan asevoimat koki merkittäviä kalustomenetyksiä asevoimien erillisen 25. maahanlaskuprikaatin 3. pataljoonan kolonnan siirtyessä lännestä kohti Kramatorskin keskustaa. Kolonnan matkanteko pysähtyi vul. Rynkovalla satojen organisoidusti toimineiden siviileiden estäessä kolonnaan kuuluvien panssaroitujen ajoneuvojen ja rynnäkkövaunujen matkanteon. Tilanne oli haasteellinen, kolonna miehineen ja kalustoineen oli sumputettu kadulle, militantit sekä venäläiset erikoistoimintamiehet ohjailivat operaatiota väkijoukon keskeltä sekä läheisistä rakennuksista. Heillä oli myös merkittävä etu puolellaan, Ukrainan ATO:on osallistuvien joukkojen tuli välttää siviiliuhreja kaikin mahdollisin tavoin.

Jo tuolloin Ukrainan tuore hallinto kuin myös Ukrainan puolustus- ja turvallisuusneuvosto näki Igor Girkinin kokoamien joukkojen toimet provokatiivisina, joiden tarkoituksena oli synnyttää tilanne, jossa jopa kymmeniä siviilejä kuolisi Ukrainan asevoimien operaation seurauksena. Tällaisen joukkosurman seurauksena Venäjä saisi tekosyyn lähettää ”rauhanturvaajia” alueelle, joten Ukrainan ATO:n joukoilla oli operaation alkuvaiheissa hyvin korkea kynnys käyttää voimaa siviilejä kohtaan.

Operaation seurauksena Igor Girkinin komentamat joukot saivat haltuunsa kuusi panssaroitua ajoneuvoa (1x BMD-1; 1x BMD-2; 3x BTR-D; 1x 2S9 Nona 120 mm kranaatinheitinvaunu) sekä useita olkapäältä laukaistavia lähi-ilmatorjuntaohjuksia (MANPADS). Luhanskin alueella syntyneen, laskuvarjojoukkoihin kuuluneen upseerin Jaroslav Anikan ohella muutama muu 3. pataljoonan sotilas siirtyi Donbass People’s Militian riveihin, loppujen saadessa mahdollisuuden poistua kaupungista.

Ukrainan uuden hallinnon ongelmana oli tuolloin huomattava epävarmuus siitä, että kuinka uskollisia asevoimien ja muiden turvallisuuselinten joukot olivat Ukrainalle ja sen tuoreelle hallinnolle. Asia toisin ilmaisten, heillä ei ollut tietoa siitä, kuinka moni pettäisi Ukrainan ja joukko-osastonsa siirtyen Girkinin johtamien joukkojen riveihin, joiden todellinen luonne tuskin oli monenkaan rivisotilaan tiedossa huhtikuussa 2014. On mahdollista, että moni uskoi Girkinin johtamien joukkojen olevan ”kansan” riveistä koottuja ja heidän edustavan kansan ”tahtoa”.

Samana päivänä (16. huhtikuuta 2014) yksi pataljoonan lukuisista kolonnista onnistui saavuttaa tavoitteensa, Kramatorskin lentokentän. Neljä erillisen 25. maahanlaskuprikaatin 3. pataljoonan panssaroitua ajoneuvoa ja rynnäkkövaunua pääsi miehistöineen Kramatorskin lentokentälle, varmistaen näin sotilaallisesti tärkeän lentokenttäalueen hallinnan. Edellisenä päivänä (15. huhtikuuta 2014) ATO:n joukot onnistuivat saamaan Kramatorskin lentokentän uudelleen hallintaansa Donbass People’s Militialta. Kyseiseen operaatioon osallistui Ukrainan sisäministeriön Omega-ryhmä ja SBU:n Alfa-ryhmä.

Ukrainan Kramatorskiin kohdistuneen operaation heikon menestyksen taustalla oli kehno valmistautuminen. Päivää aiemmin eli 15. huhtikuuta 2014 erillisen 25. maahanlaskuprikaatin 3. pataljoona sai käskyn siirtyä tukikohdastaan Dobropilljasta, Donetskin ja Harkovan alueiden rajalta, Dnipropetrovskin alueelle, jonne siirtyminen aloitettiin välittömästi samana päivänä. Matkalla operaation kohde muuttui siirtymisestä uudelle sijoitusalueelle Kramatorskin lentokentän haltuun ottamiseen. Aikataulu oli tiukka, joukkojen piti olla kentällä 16. huhtikuuta 2014 klo. 17:00 mennessä. Kohteen muutos, kiireinen aikataulu ja valmistautumattomuus (pataljoonan sotilailla ei ollut aikaa valmistautua kentän haltuunottoon; eikä heillä myöskään ollut aikaa huoltaa ja varustaa kalustoa ennen operaatiota, joka saattaisi kääntyä yhteenotoksi vihollistaistelijoiden kanssa) olivat alkusysäys sarjalle epäonnistumisia, jotka johtivat yllä kuvattuun tapahtumasarjaan: pataljoonan voimien hajoamiseen Kramatorskin kaupunkialueella ja kuuden panssaroidun ajoneuvon menettämiseen viholliselle.

Kaapatut kuusi panssaroitua ajoneuvoa siirrettiin vielä samana päivänä ajamalla Kramatorskista strategisesti tärkeämmän Slovjanskin puolustuksen tueksi. Niin ikää 16. huhtikuuta 2014 Itä-Ukrainassa tehtiin havaintoja Venäjän maahanlaskujoukkoihin (VDV) kuuluneen kaartin 45. maahanlaskuprikaatin erikoisjoukoista. Kyseinen kaartin 45. maahanlaskuprikaati on erikoistiedusteluun ja erikoistoimintaan tarkoitettu spetsnaz-prikaati, osia siitä osallistui myös Krimin niemimaan miehitysoperaatioon. (6)

On todennäköistä, että Slovjansk valikoitui Igor Girkinin ryhmän ensisijaiseksi kohteeksi sijaintinsa ja sopivan kokonsa tähden. Sen hallinnan myötä sai kontrolliinsa Harkovasta Slovjanskin ja Debaltseven kautta Venäjälle menevän M03 moottoritien sekä merkittäviä raidelinjoja, jotka veivät Slovjanskin ja Kramatorskin kautta Horlivkaan sekä Itä-Ukrainan suurimpaan kaupunkiin, reilun miljoonan asukkaan, Donetskiin. Reilun sadantuhannen asukkaan, tiiviisti rakennettu, Slovjansk oli miehitettävissä ja hallittavissa vähäisemmin voimin verrattuna alueen suurkaupunkeihin.

Slovjanskin teki myös merkittäväksi kaupungin lounaispuolella sijainnut, ympäröivää tasankoa korkeammalle kohonnut, Karachun kukkula, jolla sijainnut TV-asema linkkitorneineen siirtyi Girkinin joukkojen haltuun 17. huhtikuuta 2014. He menettivät kukkulan aamulla 2. toukokuuta Ukrainan asevoimien erillisen 95. ilmakuljetteisen prikaatin 1. pataljoonan sotilaille.

Slovjanskin ja Kramatorskin ohella venäläiset erikoistoimintamiehet ja Donbass People’s Militiaan kuuluneet militantit miehittivät huhtikuun 12. ja 13. päivä lukuisia hallintorakennuksia ja muita avainkohteita alueen muissa kaupungeissa ja taajamissa, kuten Družkivkassa ja Kostjantynivkassa. Horlivkassa militantit aloittivat piirittämään poliisiasemaa 12. huhtikuuta 2014, poliisiasema ja kaupunki siirtyivät militanttien ja venäläisten operaattoreiden hallintaan muutamaa päivää myöhemmin. Militantteja ja venäläisiä erikoistoimintamiehiä urhollisesti vastustanut kaupunginjohtaja Volodymyr Rybak vangittiin ja siirrettiin Slovjanskiin, jossa häntä kidutettiin SBU:n kellaritiloissa Girkinin joukkojen toimesta. Rybak heitettiin lopulta vatsa auki leikattuna läheiseen jokeen, josta hänen ruumiinsa löydettiin myöhemmin. Rybak oli todennäköisesti ensimmäinen sotarikoksen uhri, syy hänen julmaan kiduttamiseensa oli isänmaan rakkaus. Hän ei taipunut venäläisten ja militanttien edessä.

Rybak ei jäänyt ainoaksi julmalla tavalla murhatuksi siviiliksi kevään ja kesän 2014 aikana. Lukuisia ukrainalaisia vangittiin, kidutettiin ja murhattiin Igor Girkinin joukkojen sekä militanttien toimesta. Uhreiksi joutui miehiä, naisia ja jopa alaikäisiä. Nuorimpiin uhreihin kuului 16-vuotias kramatorskilainen aktivisti ja jalkapalloilija Stepan Tšubenko. (7) Hänet murhasi joukko Venäjän proxy-joukkojen riveissä aluetta terrorisoineita militantteja, jotka piilottelevat tänään joko Itä-Ukrainan Venäjän miehittämillä alueilla tai Venäjällä – jolleivat ole päässeet hengestään.

Huomioitavaa on se, että Venäjä-johtoisen operaation ensihetkistä lähtien venäläisten ja paikallisten kollaboraattoreiden kohteeksi päätyivät siviileistäkin lähes poikkeuksetta sellaiset henkilöt, jotka joko puolustivat valtiovaltaa (Ukrainaa) tai tukivat yhtenäistä Ukrainaa. Heitä vastaan käytiin asein mutta myös propagandan keinoin. Venäjän ukrainalaisiin kohdistamaa propagandaa kuvasi osuvasti Donetskissa elämänsä syksyyn 2014 asunut Л: ”Muutuimme [venäläisten silmissä] yhdessä yössä vihollisiksi – fasisteiksi”.

Ajanhenki Venäjän propagandassa oli se, että ollessasi ukrainalainen olit automaattisesti fasisti. Valitettavaa on se, että tätä Venäjän narratiivia ukrainalaisfasisteista toistettiin hyvin kritiikittömästi myös läntisissä medioissa, mikä ei ainakaan auttanut ukrainalaisten asemaa. Samaa kritiikitöntä ja leimaavaa puhetta harjoitettiin myös läntisissä rauhanjärjestöissä ja muissa vastaavissa organisaatioissa sodan ensihetkistä lähtien. Itseasiassa tällaisen disinformaation levittäminen kävi niiltä (rauhanjärjestöiltä) helposti, olivathan ne (lähes poikkeuksetta) leimanneet talven Euromaidan-kansanliikkeen ukrainalaisen äärioikeiston aikaansaannokseksi, mikä narratiivina oli venäläispropagandasta lähtöisin. Timo Hellenberg kuvasi Euromaidanin tapahtumia Kiovassa erinomaisesti tarkasti teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta. Mikäli hänen silminnäkijähavaintonsa ja ajatuksensa pukisi lyhyeen muotoon, voisi todeta Euromaidanin olleen tavallisten kansalaisten vetoomus – hätähuuto – päättäjien suuntaan. Ei ulkomaiden interventio; ei äärioikeiston hyökkäys. Se oli tavallisen kansan protesti ja hätähuuto korruptoituneelle ja valtaa itselleen haalivalle valtiojohdolle. Venäjän ja Ukrainan valtiojohdon silmissä (Janukovytšin klikki) Euromaidanissa kyse oli uhasta, jota vastaan he kävivät myös retoriikalla, jolloin käyttöön otettiin perinteiset neuvostoaikaiset keinot viholliskuvan luonnissa. Perinteisesti Neuvostoliitossa fasisti toimi synonyyminä ultimaattiselle viholliselle.

Ukrainan asevoimat ja sitä operaatiossa tukeneet vapaaehtoisjoukot vapauttivat Slovjanskin ja Kramatorskin miehityksestä 5. heinäkuuta 2014.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://informnapalm.org/en/how-ukrainian-berkut-officer-from-russian-ulyanovsk-assaulted-crimean-parliament-back-in-2014/ 

2. https://mil.in.ua/en/articles/and-so-began-sloviansk/ 

3. https://crimea-platform.org/en/news/serhii-kokurin-the-first-ukrainian-soldier-killed-by-the-russian-occupiers/

4. Prometheus kustannus: “Donbas in Flames, guide to the conflict zone” s. 35.

5. https://www.religion.in.ua/news/ukrainian_news/25721-v-slavyanske-pogib-ponomar-kievo-pecherskoj-lavry-komandovavshij-otryadom-povstancev.html 

6. Prometheus kustannus: “Crimea Behind the Curtain” s. 76-77.

7. https://khpg.org/en/1608809352 

Lähteenä hyödynnetty myös ”And So Began Sloviansk” ja ”Things Are Heating Up in Sloviansk” artikkeleja Ukrainian Military Center-verkkosivulta sekä laajemminkin Prometheus kustannuksen ”Donbas in Flames, guide to the conflict zone” ja “Crimea Behind the Curtain” teoksia.

Timo Hellenbergin (valtiotieteen tohtori) Euromaidan-havainto Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta-teoksesta. Teoksen kirjoittivat yhdessä Timo Hellenberg sekä toimittaja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä). Leinonen kuvasi tapahtumia Itä-Ukrainassa teoksen jälkimmäisessä osassa.

#StandWithUkraine 

Sota Ukrainassa alkoi 12. huhtikuuta 2014 – ei 24. helmikuuta 2022, tärkeitä päivämääriä

 

Torstaina 24. helmikuuta 2022 kirjoitin Ukrainan sodasta kommentoijille muistutukseksi blogin otsikolla Sota Ukrainassa alkoi 12. huhtikuuta 2014 – ei 24. helmikuuta 2022, jossa (kuin jo ennakoiden) huomautin lukijoita ja uutisten seuraajia siitä, että sota Ukrainassa on, matalasta intensiteetistä huolimatta, ollut hetkittäin aiemminkin hyvin brutaali, siviilikohteita – kuten kouluja ja sairaaloita – on tulitettu toistuvasti nimeen omaa Venäjän ja sen tukemien joukkojen toimesta. Eivät pelkästään lukijat vaan myös toimittajat medioissa näyttävät olevan sokeita todellisuudelle ja – kenties tiedostamattaan – unohtavan sen, että Ukrainassa on sodittu jo yli kahdeksan vuoden ajan, niin ajattelin kirjoittaa lyhyt ja samalla liiankin yksinkertaistetun tapahtumakuvauksen sodan etenemisestä vuoden 2014 alkupuolelta tähän hetkeen.

”Pieniä vihreitä miehiä Krimillä”.

Kirjoitukseni otsikko on sikäli hämäävä, että se jättää huomiotta tapahtumat ennen 12. huhtikuuta 2014, jota päivää voi pitää sodan konkreettisena alkuhetkenä, koska tuolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamat joukot (Krimin ryhmä ja Donbasin kansanmiliisi) aloittivat operaation Slovjanskin ja Kramatorskin valtaamiseksi (onnistuenkin siinä). Ennen kyseistä päivämäärää tapahtui Venäjän suorittama Krimin niemimaan valtausoperaatio, jonka alkaessa Ukrainan silloinen presidentti Viktor Janukovitš oli vielä Kiovassa ja nimellisesti Ukrainan presidentti, ja Kiovan kaduilla ja aukioilla käytiin Euromaidanin viimeisiä (raskaita ja verisiä) taisteluita. Eli Venäjän aseellinen tunkeutuminen Ukrainaan alkoi jo helmikuussa 2014, siten, että ensimmäiset varmistetut sotilasoperaatioon viittaavat toimet suoritettiin niemimaalla 20. helmikuuta 2014, jolloin 810. merijalkaväkiprikaati ryhmitti joukkoja Gvardiisken lentoasemalle sekä tehosti vartiointia ja valmiutta Sevastopolissa.

Venäjän varsinaiset joukkojen siirrot Krimin niemimaalle käynnistyivät 23. helmikuuta 2014, jolloin venäläissotilaiden havaittiin nousevan maihinnousualuksiin Novorossijskin satamassa. Helmikuun 24. päivä Sevastopolin edustalle saapui viisi maihinnousualusta, jotka kiinnittyivät laituriin 25. päivän kuluessa. Näihin aikoihin Krimin niemimaalla aloitettiin, Kremliä tukevien henkilöiden ja tahojen toimesta, alueellinen ”separatismi” – jota voidaan pitää samalla tapaa ennalta harjoiteltuna ja ulkosyntyisenä mitä Itä-Ukrainassa nähtiin myöhemmin keväällä. Helmikuun 23. päivä Sergei Aksjonovin johdolla ryhdyttiin perustamaan ”itsepuolustuksellisia” kansanmiliisejä, paria päivää myöhemmin (25. helmikuuta) Sevastopoliin johtavalle tielle ja niemimaan mantereesta erottavalle Perekopin kannakselle perustettiin kulunvalvontapaikkoja. Tarkastuspisteiden toimeenpanijoiksi osoittautuivat Ukrainan entiselle presidentille Viktor Janukovitšille uskolliset, Kiovasta paenneet ja Venäjän riveihin siirtyneet, Berkut-mellakkapoliisit yhdessä Krimin kasakoiden ja Venäjältä tulleiden Kubanin kasakoiden kanssa.

Näihin juuri perustettuihin ”itsepuolustusjoukkoihin” solutettiin välittömästi venäläisiä erikoiskoulutuksen saaneita henkilöitä, joka omalta osaltaan todistaa sen puolesta, että tällainen operaatio oli ennalta suunniteltua ja valmisteltu (ja todennäköisesti myös lukuisia kertoja harjoiteltu).

Helmikuun 26. päivänä alkoivat Krimin niemimaan miehitykseen tähtäävän operaation ensimmäisen vaiheen varsinaiset sotilaalliset toimet. Tuolloin Simferopolin ympäristössä havaittiin Venäjän asevoimien BTR-miehistönkuljetusajoneuvoilla liikkuvia osastoja. Todennäköisesti kyseessä oli seuraavana yönä toimeenpannun, Simferopolissa sijainneen, Krimin parlamenttirakennuksen valtausoperaation tiedustelu-, eristys- tai tukijoukkojen ryhmittymisestä. Joukkojen liikkeillä saattoi myös olla demonstratiivinen tarkoitus, osoittaa tukea paikallisille, Venäjää tukeville, ryhmille.

Aktiivinen sotilaallinen toiminta käynnistyi aamuyöstä 27. helmikuuta 2014, jolloin 50–60 Venäjän asevoimien erikoisjoukkojen sotilaista ”itsepuolustusjoukkojen” taistelijoina esiintyen valtasi Krimin alueparlamentin, nostaen Venäjän lipun rakennuksen katolle. Miehitys on sotatoimi, eikä Venäjän toteuttama Krimin niemimaan miehitys suinkaan ollut veretön, vaikka sellaista kuvaa vaalitaankin – se koitui lukuisten siviileiden kohtaloksi, myös ukrainalaisia sotilaita kuoli ja haavoittui. Mutta ennen kaikkea miehittäjän ja sen nimissä toimivien proxy-joukkojen sortotoimet alkoivat välittömästi, kohdistuen miehitystä vastustaviin siviileihin.

 

Slovjansk ja Kramatorsk

Itä- ja Etelä-Ukraina vajosi Venäjän voimakkaalla tuella ja sen operaattorien avustaessa kaaokseen Krimin niemimaan miehityksen jälkimainingeissa. Monilla paikkakunnilla vieraili operaattoreita Venäjältä kuin alustamassa tulevaa liikehdintää. Donetskiin saapui maaliskuussa 2014 venäläisen imperialistisen ja äärioikeistolaisen liikkeen Russkoe Imperskoe Dvizhenien eli RID:in (ven. Русское имперское движение – РИД; engl. Russian Imperial Movementin eli RIM) jäseniä Nikolai Truštšalovin johdolla tapaamaan sikäläisiä yhteystyöhenkilöitä. Vierailu suoritettiin vain muutamaa viikkoa ennen Venäjän organisoiman Itä-Ukrainan ”separatismin” alkua.

Myöhemmin RID:in eli RIM:in koulutusleirin kautta on kulkenut satoja vapaaehtoistaistelijoita Venäjän proxy-joukkoihin. Saman organisaation järjestämillä leireillä on koulutettu myös äärioikeistoon ja kansallissosialistisiin liikkeisiin kuuluvia aktivisteja terrorisodankäynnin saloihin, näillä leireillä on käynyt myös Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aktivisteja. RID on vain yksi näistä venäläisistä äärioikeistolaisista organisaatioista, joihin maan hallinto on tukeutunut Ukrainan sodan aikana.

Ennen huhtikuun 12. päivää ja Igor Girkinin johtamien joukkojen aloittamaa sotilasoperaatiota moni paikkakunta Ukrainan etelä- ja itäosissa oli vajonnut tai vajoamassa kaaokseen Venäjän operaatioiden seurauksena, Janukovitšin syrjäyttäneen Ukrainan tuoreen hallinnon koettaessa pitää alueita hallinnassaan.

Huhtikuun 12. päivä valkeni Slovjanskissa, Ukrainan itäosissa Donetskin alueella, rauhallisena. Rauhaa ei kuitenkaan kestänyt montaakaan tuntia, sillä aamukahdeksan jälkeen venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin kokoama ja johtama joukko ”pieniä vihreitä miehiä” ilmaantui pakettiautojen kuljettamina kaupungin keskustaan.

Igor Girkinin johtaman ryhmän vahvuus oli 52 taistelijaa, jotka olivat hyvin koulutettuja erikoistehtävään ja jonka miehille oli kertynyt kokemusta vastaavasta operaatiosta Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan helmikuussa 2014.

Samana päivänä 12. huhtikuuta tunnuksettomat joukot miehittivät Donetskissa sisäministeriön rakennuksen ilman merkittävää vastarintaa. Rakennuksen miehittäjät saivat tukea, Ukrainan Venäjälle paenneelle ex. presidentille Viktor Janukovytšille lojaaleilta, sisäministeriön Berkut-mellakkapoliisin upseereilta.

Niin ikää 12. huhtikuuta Igor Girkinin johtaman ryhmä tukena ollut – erikoiskoulutuksen saaneilla miehillä vahvistettu – Donbasin ”kansanmiliisi” miehitti Slovjanskista etelään sijainneen Kramatorskin kaupungintalon sekä poliisiaseman. Hyökkäys kaupungintaloon alkoi illalla kello 20:00 aikoihin ja poliisiasemalle myöhemmin illalla noin kello 22:00. Samana iltana ”Donetskin kansantasavallan” edustajiksi esittäytyneet henkilöt puhuivat yleisölle kaupungintalolla taivutellen sitä puolelleen – puhujat saivat yleisöltä kielteisen vastaanoton.

Ukrainan kansallinen turvallisuus ja puolustusneuvosto järjesti hätäkokouksen 12.–13. huhtikuuta välisenä yönä – kokouksessa tehtiin päätös Anti-Terrorist Operation’in eli ATO:n aloittamisesta kello 09:00 huhtikuun 13. päivänä, joukkojen kokoaminen alkoi välittömästi. Varsinaisten sotatoimien voi katsoa alkaneen 12. huhtikuuta 2014 Igor Girkinin johtamien joukkojen toimesta, ja kuten jälkeenpäin on käynyt ilmi, koko operaatio on ollut alkumetreiltä lähtien Kremlin organisoima.

Sodan ensimmäisinä viikkoina taisteluita käytiin useissa ”kuumissa pisteissä” Ukrainan itäosissa, samalla muualla etelässä erilaiset ryhmät koettivat ottaa hallintaansa kaupunkeja ja alueita – onnistumatta siinä. Kesään mennessä tilanne muualla kuin idässä alkoi olla Ukrainan tuoreen hallinnon kontrollissa, Petro Poroshenko valittiin Ukrainan uudeksi presidentiksi, ensimmäinen taistelu Donetskin kansainvälisestä lentokentästä oli käyty toukokuun 2014 lopulla – kenttä jäi tuolloin Ukrainan hallintaan.

Kesän koitettua nähtiin sodan ensimmäinen merkittävä eskalaatio, Ukrainan ilmavoimien Iljushin Il-76 kuljetuskone pudotettiin venäläisoperaattoreiden toimesta koneen ollessa laskeutumassa Luhanskin kansainväliselle lentokentälle 14. kesäkuuta 2014. Näihin aikoihin Venäjältä toimitettiin ensimmäisen kerran raskasta kalustoa Itä-Ukrainaan siltä osalta rajaa, joka ei ollut Ukrainan kontrollissa.

Kesäkuun (v. 2014) loppupuolella Venäjä osallistui sotatoimiin aktiivisesti omalta maaperältään tulittamalla kranaatinheittimillä, tykistöllä ja raketinheittimillä kohteita Ukrainassa. Venäjä toteutti 11. heinäkuuta 2014 (klo. 04:30) huomattavan raskaan raketinheitinkeskityksen Zelenopillian kylän lähelle Ukrainan eteläosiin, isku kohdistui Ukrainan asevoimien ja rajavartiojoukkojen kenttätukikohtaan. Iskussa menehtyi lähes 40 ukrainalaissotilasta ja rajavartijaa, haavoittuneiden lukumäärän noustessa lähelle sataa. Alle viikko eteenpäin, heinäkuun 17. päivä Venäjän maavoimien 53. ilmatorjuntaohjusprikaatin varustukseen kuuluvalta Novator 9K37 M1 Buk TELAR:ilta nro. 332 laukaistiin ohjus, joka pudotti Malaysia Airlinesin lennon MH17 (Schiphol, Amsterdam – Kuala Lumpur). Venäjä oli mukana sodassa kyynärpäitään myöten mutta edelleen mediat Suomessakin kirjoittivat separatismista Ukrainassa aivan kuin kyse olisi todellisesta, sisäsyntyisestä hallinnon vastaisesta liikehdinnästä.

 

Ilovaisk ja toinen taistelu Donetskin kansainvälisestä lentokentästä

Ensimmäisen sotakesän lähestyessä loppuaan, elokuussa 2014 Ukrainan asevoimat vapaaehtoisjoukkojen ja rajajoukkojen runsaalla avulla olivat valloittamassa takaisin alueita, jotka olivat päätyneet kevään ja alkukesän kuluessa Venäjän varustamille ja johtamille joukoille. Ukraina eteni Ilovaiskiin Donetskin kaakkoispuolella, samalla lähes koko rajaseutu Luhanskin alueen perimmäistä nurkkaa lukuun ottamatta oli jälleen sen hallussa – näytti siltä, että sodan kulminaatiopiste oli lähestymässä ja että edessä olisi syksyn ja talven kestävä ”eristä ja tuhoa” operaatio, jolloin viimeisetkin idän miehitetyt alueet otettaisi takaisin Ukrainan kontrolliin. Näin ei kuitenkaan käynyt, Ilovaisk muodostui eräänlaiseksi kulminaatioksi, jonka aikana Venäjän asevoimat (tunnuksettomilla mekanisoiduilla joukoillaan) puuttui sodankäyntiin kääntäen asetelman päinvastaiseksi. Syksyn koitettua sovittiin näennäisestä tulitauosta, samalla laadittiin ensimmäinen Minskin sopimus – edessä näytti olevan jäätynyt konflikti.

Rauha ei kuitenkaan laskeutunut Ukrainaan. Syyskuun lopulla alkoi toinen taistelu Donetskin kansainvälisestä lentokentästä, taistelu, joka päättyi vasta uuden vuoden jälkeen tammikuussa 2015 ja jonka kuluessa syntyi legenda kentän puolustajista, viimeiseen asti taistelleista, kyborgeista. Kenttä päätyi Venäjän johtamien joukkojen haltuun 21. tammikuuta 2015, jonka jälkeen Ukrainan asevoimat yritti vielä vastahyökkäyksellä saada kentän jälleen haltuunsa. Ukrainan vastahyökkäyksen tultua torjutuksi, vetäytyivät ukrainalaiset lentokentältä sen läntiselle puolelle Piskyn kylään, joka on edelleen Ukrainan asevoimien hallinnassa. Tuolloin valmistauduttiin idempänä, miehitetyn Horlivkan itäpuolella Debaltseven ympäristössä Venäjän johtamien joukkojen toimesta ratkaisevaan taisteluun tästä Ukrainan kontrolloimasta rautateiden risteysasemakaupungista, jonka hallitsija kontrolloi myös liikennettä Donetskin ja Luhanskin välillä.

 

Debaltseve

Reilun kuukauden kestäneeseen Debaltseven taisteluun osallistui runsaasti motorisoituja- sekä mekanisoituja joukkoja Venäjältä, kuin myös osia 232. raketinheitinprikaatista. Varsinaiset taistelut päättyivät Debaltsevessa vasta 20. helmikuuta 2015 vastoin Minskissä allekirjoitetun Minsk II sopimuksen hengen vastaisesti. Sopimuksen vastaisesti Donetskissa Venäjän asettamana johtajana toiminut Aleksandr Zahartšenko tulkitsi, ettei 15. helmikuuta alkavaksi sovittu tulitauko koske Debaltsevea, jonka seurauksena taistelua kaupungin hallinnasta jatkettiin, kunnes se saatiin miehitettyä. Paikallisten joukkojen voima tuskin olisi riittänyt Debaltseven valtaukseen, sen sijaan Venäjän maavoimien ja erikoisjoukkojen sekä PMC Wagneriin kuuluvien joukkojen voimakkaalla tuella (panssarikalusto ja tykistö) kaupunki onnistuttiin miehittämään. Debaltseve oli viimeinen suuri taistelu ennen Venäjän 24. helmikuuta 2022 aloittamaa laajaa offensiivia, jonka Venäjä proxy-joukkoineen onnistui voittamaan.

Venäjän maavoimien tuhoutunutta panssarikalustoa Lohlynoven lähellä, Debaltsevessa.

Debaltseven jälkeen

Helmikuussa 2015 päättyneen Debaltseven taistelun jälkeen ja tämän vuoden 24. helmikuuta alkaneen laajan offensiivin välillä Venäjä koetti toteuttaa Donbasissa useita paikallisia offensiiveja (operaatioita) tarkoituksenaan saada hallintaansa avainkohteita. Näihin operaatioihin kuului lyhyt taistelu Marinkasta kesäkuussa 2015 tai viikon mittainen taistelu Avdiivkasta tammi-helmikuussa 2017 (kumpikin näistä päättyi Ukrainan voittoon). Venäjän tuella sen proxy-joukot yrittivät myös useamman kerran ottaa haltuunsa Ukrainan kontrolloiman Krymsken kylän Siverskyi Donets’in etelärannalla ja edetä tietä P66 länteen – onnistuen tässä vasta 24. helmikuuta jälkeen.

Venäjän avoin sotatoimi Ukrainan laivastoa vastaan Kertšinsalmessa marraskuussa 2018 painettiin lopulta lähestulkoon villaisella läntisen yhteisön toimesta.

Volodymyr Zelenskyi vannoi virkavalansa keväällä 2019 voitettuaan vaaleissa Petro Poroshenkon. Zelenskyin hallintokauden alku sujui sotatoimien kannalta varin rauhallisissa merkeissä, vasta kevättalvella 2021 jännite sotatoimialueella alkoi selkeästi nousta Venäjän johtamien joukkojen aloittaessa hyvin provokatiiviset kranaatinheitin- ja tykistöiskut siviilikohteisiin Ukrainan kontrolloimilla alueilla – kohteiden joukossa oli sairaaloita ja kouluja, siviiliuhreiltakaan ei vältytty. Tätä jatkui käytännössä koko viime kevään, kesän ja syksyn – venäläiset ampuivat siviilikohteisiin myös kymmeniä sirotemiinoja, joukossa myös erittäin vaarallisia ansatyyppisiä POM-2 henkilömiinoja.

Samaan aikaan Venäjä alkoi keskittää joukkojaan Ukrainan rajoille miehitetyltä Krimin niemimaalta Valko-Venäjälle ja vaikeuttaa entisestään ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden toimintaa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Näihin aikoihin Venäjältä toimitettiin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa ammuksia rautateitse Itä-Ukrainan miehitetyille alueille. Media lännessä jätti suurelta osin huomiotta tapahtumat Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla huomion keskittyessä joukkojen kokoamiseen Ukrainan rajoille – vasta helmikuun 2022 loppupuolella läntiset mediat alkoivat heräillä ja kuvailla tapahtumien etenemistä Itä-Ukrainassa todellisemmin, mikä oli aivan liian myöhään.

 

Kahdeksan vuotta sotaa

Siihen hetkeen mennessä, jolloin moni lännessä havahtui siihen, että Venäjä hyökkää Ukrainaan oli Ukrainassa jo käyty kahdeksan vuotta sotaa. Sotaa, jossa oli kuollut Yhdistyneiden kansakuntien arvion mukaan 6. huhtikuuta 2014 ja 31. joulukuuta 2021 välillä jopa 14 400 siviiliä ja sotilasta (siviiliuhrien määrän noustessa YK:n mukaan 3404, joista ulkomaalaisia on yli 300). Kuolonuhrien todellinen määrä ei ole tiedossa, johtuen useammasta tekijästä, kuten venäläiset eivät ole julkaisseet tietoja kuolleiden vapaaehtoisten lukumäärästä; Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta on ollut hyvin hankala saada luotettavaa tietoa miehitysvuosien aikana, kansainväliset organisaatiot eivät ole voineet vierailla pidätyskeskuksissa ja salaisissa vankiloissa; Ukraina on julistanut eräitä tietoja kärsimistään tappioista salaisiksi jne.

Sankarihautoja Tšernivtsissä, kuva Marko Enqvist 2018.

Marko 

 

Kuvista:

Pieniä vihreitä miehiä Krimillä, kuva teoksesta: Вторжение в Украину: Хроника российской агрессии. Kuvassa olevan kuvan on ottanut Sergei Pavlov (Укринформ)  maaliskuussa 2014 Krimillä.

Debaltseven taistelun aikana, helmikuussa 2015, kuvattiin kaksi tuhoutunutta Venäjän maavoimien T-72B model 1989 taistelupanssarivaunua lähellä Lohlynoven kylää. Vaunut kuuluivat erillisen 5. panssariprikaatin kalustoon (sotilasyksikkö 46108, sijoituspaikka Ulan-Ude).

Kirjoituksessa olen käyttänyt omien (lähteistettyjen) kirjoitusteni ohella muun muassa seuraavia kirjoituksia ja julkaisuja:

Kapteeni Jarkko Koistisen diplomityötä “GEORGIASTA UKRAINAAN – VENÄJÄN SOTATAITO JA TAISTELUPOTENTIAALI ASEELLISISSA KONFLIKTEISSA”.

Prometheus NGO:n kustantamia teoksia ”Donbas in Flames, guide to the conflict zone” ja “Crimea Behind the Curtain Guide to the Occupied Zone”.

Maavoimien tutkimuskeskuksen julkaisemia katsauksia: ”Havaintoja Ukrainan sodasta – Donetskin lentoasema” ja ”Havaintoja Ukrainan sodasta – Ilovaiskin kattila” (kumpikin laadittu joulukuussa 2016).

People’s Project.com’in artikkelia “Ilovaisk tragedy anniversary: Chronology of events”.