torstai 26. huhtikuuta 2018

Tšernobylin tragediasta 32-vuotta – neuvostovaltiossa kasvaneen muistoja


Tämä on päivitetty versio parin vuoden takaisesta SSS-Radioon kirjoittamastani ”30-vuotta Tšernobylistä – neuvostokansalaisen muistoja” -blogitekstistä.

Tänään huhtikuun 26. päivä tulee kuluneeksi 32-vuotta historian tuhoisimmasta ydinvoimalaa koskettaneesta onnettomuudesta. Huhtikuussa 1986 Tšernobylin ydinvoimalassa Neuvostoliitossa, suoritettiin epäonnistunut koejärjestely, jonka seurauksena ydinvoimalan neljäs reaktori räjähti.

Kyseinen onnettomuus on syöpynyt sen ajan ihmisten mieliin, monelle se on eräs 80-luvun merkittävimpiä yksittäisiä tapahtumia. Kuvat raunioituneesta reaktorirakennuksesta, reaktorirakennuksen yläpuolella lentävistä helikoptereista ja raunioissa raatavista työmiehistä ovat syöpyneet miljoonien ihmisten verkkokalvoille ikiajoiksi. Voidaan sanoa, että Tšernobyl muutti maailmaa ja suhtautumistamme ydinvoimaan monella tapaa.

Kuvankaappaus youtubevideosta "Chernobyl disaster rare footage". (1)




















En kuitenkaan aio kirjoittaa sitä perinteistä tarinaa voimalaonnettomuudesta, siitä seurannutta keskustelua ydinvoiman turvallisuudesta ja siitä kuinka Tšernobylin onnettomuus vaikutti ratkaisevalla tavalla useiden maiden energiatalouden suunnitelmiin. Lukuisissa maissa laitettiin voimalaprojekteja jäihin ja vähintään yhtä lukuisassa joukossa maita päätettiin ydinvoimasta luopumisesta – joskin monessa maassa on tämän jälkeen harkittu asiaa uudelleen ja kannat ovat lieventyneet, uusia voimalaprojekteja on myös aloitettu maissa, joissa suhtautuminen ydinvoimaan on hetkittäin Tšernobylin jälkeen ollut kriittistä tai kielteistä. Tämä kirjoitus ei ole kirjoitus ydinvoimasta itsestään, tämä ei ole ydinvoiman puolustuspuhe tai vastaisku ydinvoiman kannattajia kohtaan. Tämä on 80-luvun Neuvostoliitossa varttuneen, silloin nuoren naisen, muistikuviin perustuvia havaintoja onnettomuuden ajoilta sekä ajatuksia Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisiltä vuosilta, jolloin hänen kotimaassa Ukrainassa, onnettomuudesta keskusteltiin ensimmäisiä kertoja avoimesti ja onnettomuudesta näytettiin lukuisia dokumentteja. Nämä ovat L:n ajatuksia ja muistoja.

Mutta ennen tätä kuvaava toteamus Valeri Legasovilta, Kurtshatovin atomienergiainstituutin varajohtajalta:

"Tshernobyl ilmoitti, että oli tapahtunut onnettomuus ja syntynyt radioaktiivisia päästöjä. Oli syttynyt tulipalokin, mutta reaktori oli hallinnassa. Kun itse saavuimme aamulla paikalle, niin näimme, ettei mitään reaktoria ollut enää olemassakaan…" (2)

Seuraavaksi L:n ajatuksiin ja mietteisiin:

Tšernobylin onnettomuuden tapahtumahetkellä elettiin kevättä, kuten muistamme. Olin nuori ja onnellinen. Opiskelin teknikumissa (opistossa), minulla oli lukuisia ystäviä ja koko elämä oli edessäni. Kevään tuoksut täyttivät ilman, odotimme vapunpäivää ja paraatia päät pyörällä. Paraati ja sitä seuraavat vapaapäivät, päivät ilman kotitehtäviä koulusta täyttivät mielen. Mielessä oli hauskanpito ystävien kanssa ja keväästä nauttiminen.

Noina päivinä jolloin Tšernobylin tragedia tapahtui en kuullut tapahtumasta mitään koulussa tai televisiossa – kotonamme näkyi yksi televisiokanava. En muista vanhempieni puhuneen onnettomuudesta mitään, ainoa outo ja poikkeava lause oli ystäväni äidin N.V:n meille nuorille sanoma lause:

”Nyt ei voi avata ikkunoita, eikä tarvitse mennä vähään aikaan ulos”.

Kysyimme häneltä: ”Miksi”, saimme vastauksen: ”koska ulkona on jokin säteily”. Emme tienneet mikä säteili ja miksi, jokin vain säteili.

Myöhemmin N.V sanoi meille ”Ei saa juoda vettä” ja jälleen syynä oli tämä ihmeellinen ”säteily”.

Onnettomuudesta ei puhuttu opettajien toimesta teknikumissa laisinkaan, mitään virallista tiedonantoa ei koulussa meille annettu. Toukokuun loppupuolella alkoi tihkua hiukan enemmän tietoa Tšernobylin onnettomuudesta, mutta jo tätä ennen Kiovassa liikkui huhuja.

Vuosien kuluttua Neuvostoliiton hajottua sain tietää mitä Tšernobylissä todella tapahtui. Ymmärsin tragedian kauhistuttavuuden ja sen syvyyden – laajuuden, samalla ymmärsin silloisen Neuvostoliiton kokonaisvaltaisen ideologisen typeryyden ja samalla sen kyvyttömyyden ratkaista ongelmia. Ukrainan itsenäistyttyä televisio tarjosi tietoa ja dokumentteja Tšernobylin onnettomuudesta, näin ensimmäistä kertaa mitä tuolloin Tšernobylissä todella tapahtui.

Nyt ymmärrän, että Neuvostoliitto halusi näyttäytyä suurena, joten sen oli kätkettävä heikkoutensa ja kyvyttömyytensä propagandan ja salailun verhon taa. Kansalaisilleen se ei voinut näyttää heikkouttaan, se salasi ja kätki kansalta Tšernobylin tragedian ja tragedian uhrit.

* * *

Kun vertailee L:n muistoja omiini, on huomattavissa merkittäviä eroja. Tuolloin yläastekoululaisena muistan, kuinka Tšernobylin onnettomuus oli kaikkien huulilla, kunhan varmistus onnettomuudesta oli saatu neuvostoviranomaisilta päivien kuluttua onnettomuudesta. Muistan keväiset huhtikuun päivät ennen vappua aivan kuten jatkuvan keskustelun vapun jälkeenkin. Keskustelua ydinvoiman vaaroista koulussa ja kotona, viranomaistiedotukset ja uutisten kuvat ja rakeiset videopätkät voimala-alueelta – helikopterit, palo- ja pelastusmiehet. Muistan ajoittaisen hysteriankin!

Onnettomuus oli kaikkien huulilla siitä huolimatta, että Suomessakin poliitikkojen taholla vallitsi pienoinen epävarmuus siitä, kuinka onnettomuuteen tulisi suhtautua, kun se tapahtui Neuvostoliitossa syvän suomettuneisuuden aikakaudella. Samaan aikaan useamman tuhannen kilometrin päässä Donetskissa – Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa elämä jatkui entisellään, aivan kuin mitään onnettomuutta Tšernobylissä ei olisi tapahtunutkaan. L:n ystävän äiti mainitsi oudon lauseen, sana ”säteily” mainittiin ja elämä jatkui entisellään.


Ydinkatastrofin uhka Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla

Neuvostoliitossa tehtiin vuosien 1965 – 1988 välillä 239 ”rauhanomaista ydinräjäytystä” niin kutsutussa Ohjelma 6:ssa (Program 6) ja Ohjelma 7:ssä (Program 7). (3 ja 4) Ohjelmiin kuuluvista rauhanomaisista ydinräjäytyksistä Ukrainan maaperällä tehtiin 1970-luvulla kaksi.

Vuonna 1972 yritettiin sammuttaa kaasukenttäpaloa 2500 metrin syvyydessä maan pinnan alapuolella 3,8 kT:n ydinlatauksella Harkovan oblastin länsiosassa. Operaatiosta käytettiin koodinimeä Fakel (Torch). Palon sammuttaminen epäonnistui operaatiossa, myöhemmin palo sammutettiin perinteisin menetelmin.

Osana "rauhanomaista atomiohjelmaa" räjäytettiin Yunkomin hiilikaivoksessa Donetskin oblastin alueella 903 m syvyydessä 0,3 kT:n ydinlataus vuonna 1979, yhä osin salatun kokeellisen räjäytyksen tarkoituksena oli muun muassa ehkäistä vaarallista hiilikaivosta tämän tästä vaivanneita metaaniräjähdyksiä vapauttamalla hiilikerroksiin loukkuun jäänyttä kaasua. Vastaavaa vaikutusta oli havaittu aiemmin maanjäristyksistä kärsineillä alueille. Räjähdyksessä muodostui "lasikammio", joka tunnetaan nimellä Objekt Klivazh.

Yunkomin hiilikaivos sijaitsee Itä-Ukrainan venäläisten miehittämällä alueella Yunokomunarivskissa (Bunge) Jenakijeven itäpuolella.

Donetskin "kansantasavallan" viranomaiset ovat, konsultoituaan venäläisasiantuntijoita, tehneet päätöksen lopettaa Yunkomin hiilikaivokseen ja "Klivazhiin" tihkuvan veden pumppaamisen pois. Venäläisasiantuntijoiden mukaan pumppujen pysäyttämiseen ja siitä seuraavaan tulvimiseen ei sisälly luonnonkatastrofin vaaraa.


Ukrainan viranomaisten mielestä riski on olemassa oleva. Ukrainan puolustusministeriön ympäristöasioista vastaavan komentajan, eversti Maksim Komisarovin mukaan, kaivoksen tulviminen voi johtaa koko alueen kattavaan katastrofiin.

Yunkomin hiilikaivoksen sijainti miehitetyllä alueella, Horlivkan kaakkoispuolella.
















Yunkomin hiilikaivoksen tarkka sijainti, kuva Euromaidan Press.
















Vuodesta 2008 lähtien Ukrainan hallinto budjetoi vuosittain suunnilleen 45 miljoonaa dollaria pitääkseen käytöstä poistettuun Yunkomin hiilikaivokseen asennetut pumput ja järjestelmän toiminnassa, ja estääkseen saastuneen kaivoksen tulvimisen.

Nyt näyttää siltä, että Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden ”kansantasavaltoja” rahoittava Venäjä pistää näiltä osin rahahanat kiinni. Tähän mennessä ”kansantasavaltojen” ilmoituksen mukaan Venäjä on budjetoinut 150 000 euroa kuukaudessa Yunkomin kaivoksen järjestelmien ylläpitoon. (5) Nyt järjestelmät olisi myös uusittava, mikä tarkoittaa noin 10 miljoonan euron kustannuserää, mihin miehitettyjen alueiden hallinnosta vastaavilla tahoilla ei näytä olevan varaa – todennäköisemmin kyse on halusta ts. ei ole halua sijoittaa 10 miljoonaa järjestelmien uusimiseen.

Suhtaudun varauksella väitteisiin varojen puutteesta, todennäköisesti taustalla on muita syitä miksi ei haluta sijoittaa varoja Yunkomin järjestelmien uusimiseen ja kunnossapitoon. Kenties toivotaan rahoituksen lopulta tulevan Ukrainasta tai ulkomailta, vaikka osia Itä-Ukrainaa miehittävänä valtiona Venäjällä on vastuunsa, jota se ei näemmä halua kantaa.

Bild-lehden tammikuussa 2016 julkaiseman artikkelin mukaan Venäjän valtio maksaa miehitetyille alueille kuukaudessa yksistään palkkoja, eläkkeitä ja muita korvauksia noin 79 miljoonaa euroa. (6) Tähän päälle tulevat sodankäynnistä syntyvät menot ja muut menot, joten tuntuu oudolta vedota rahoitusongelmiin Yunkomin kohdalla, kun vuositasolla Venäjä joutuu budjetoimaan noin miljardin miehittämiensä Itä-Ukrainan alueiden ylläpitoon ilman sodankäynnistä aiheutuvia kuluja. Ehkäpä jollakin militanttikomentajalla on tarvetta muutamalle miljoonalle henkilökohtaisessa budjetissaan… Ei olisi sodan ja miehityksen aikana ensimmäinen kerta jolloin miljoonia siirtyy rikollisiin käsiin tekaistulla verukkeella. Ekokatastrofin uhkaan vedoten on myös helpohkoa ”kiristää” ulkomaista rahoitusta kunnostusprojektiin. Yunkom kun ei ole ainoa riskikohde alueella. Lukuisat vanhat hiilikaivokset ja muut kohteet, jotka ovat jääneet vaille huoltoa, muodostavat olemassa olevan uhan alueen asukkaille.



Marko







maanantai 23. huhtikuuta 2018

Venäjälle energia on muutakin kuin bisnestä


Suomessa Venäjän kanssa tehtävä ”energiayhteistyö” ja kauppa pitävät sisällään ”institutionaalisia totuuksia”, joilla ei ole juuri mitään tekemistä todellisuuden kanssa – tällaisena valtiollisena totuutena voidaan pitää pääministeri Juha Sipilän hokemaa siitä, että Nord Stream 2 on vain ja ainoastaan ympäristökysymys – ja vähäisessä määrin talouskysymys. Turvallisuuspoliittiseen keskusteluun Nord Streamin kohdalla on suhtauduttu torjuvan vihamielisesti, monelta osin sama pätee myös Pyhäjoen Hanhikivi 1 -ydinvoimalahankkeeseen, jossa RosAtom ja sen myötä Venäjän valtio on voimakkaasti mukana.

Lukiessa uutisia Venäjän harjoittelusta Itämeren eteläosissa Ruotsin ja Latvian rannikoiden tuntumassa ja samalla Nord Stream -kaasuputkien reitteillä, samoin kuin lukiessa mitä Angela Merkel on viime aikoina todennut Nord Stream 2 -kaasuputkesta, en voi välttyä ajatukselta, että joku valehtelee meille suomalaisille väistäessään kysymyksen Nord Stream 2 -putken turvallisuuspoliittisesta puolesta.

Saksan liittokansleri Angela Merkel Nord Stream 2 -kaasuputkesta:

I made very clear that a Nord Stream 2 project is not possible without clarity on the future transit role of Ukraine,” she told a joint news conference in Berlin with Ukrainian President Petro Poroshenko…

“So you can see that it is not just an economic issue but there are also political considerations, …”. (1)

Kuin eräänlaisena nuijan kopautuksena ”umpisokeiden” poliitikkojemme päähän, Nord Stream 2 -yhtiön saatua kaasuputkelleen toisenkin Suomesta tarvitsemansa luvan Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntäessä hankkeelle vesilain mukaisen luvan, Venäjällä on kohdistettu Fortumiin – ja samalla Suomeen – erittäin aggressiivista viestintää. (2) Itse tulkitsen tällaisen viestinnän Venäjän taholta muistutukseksi siitä, että ”köysi on kaulalla”. Se, että valtiojohto ei sitä suoraan ole sanonut, on tässä eräällä tapaa sivuseikka, viestiä on toistettu riittävän monta kertaa ja riittävän vaikutusvaltaisten henkilöiden taholta, jotta ei voi välttyä ajatukselta, että sillä on valtiollinen hyväksyntä.

Yllä olevaa on toistettu toistamistaan eri tahojen toimesta, on varoitettu poliittista johtoa liiallisesta sinisilmäisyydestä ja herkkäuskoisuudesta, itse palaan teemaan vaihteeksi kerran Ukrainasta kantautuneiden uutisten myötä.

Ukrainassa syyttäjäviranomainen Ruslan Kravchenko toimitti Obolonskyin käräjäoikeudelle Kiovassa tiedot kahdesta Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n Ukrainan edelliselle presidentille Viktor Janukovitšille toimittamasta tiedonannosta, joissa varoitettiin Venäjän uhasta Ukrainan kansalliselle turvallisuudelle.

Tiedonannoista viimeisin toimitettiin Ukrainan silloiselle presidentille Viktor Janukovitšille vain muutamaa päivää ennen tämän pakoa Kiovasta helmikuun 17. 2014. Tuolloin SBU:n johtaja Jakimenko varoitti tätä ”ulkovallan synnyttämän separatismin” vaarasta.

Tiedonannoista ensimmäinen on kuitenkin se, mikä meidän suomalaistenkin olisi syytä huomioida, se toimitettiin Viktor Janukovitšille 15. tammikuuta 2013, siinä Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n johtaja Igor Kalinin informoi Janukovitšia Venäjälle perustetusta virastojen välisestä komissiosta, jonka tarkoituksena oli ”luoda poliittisia, humanitaarisia ja taloudellisia edellytyksiä, jotka olisivat suotuisia Ukrainan interventioon”, tiedonannossa todettiin Venäjän presidentin koordinoivan komissiota. Sen mukaan Venäjän federaation tavoitteet olivat "venäläisten energiayhtiöiden hallitsevan aseman vahvistaminen Ukrainan markkinoilla ja saavuttaa vaikutusvaltaa viestinnässä, koneenrakennuksessa, merenkulussa ja muilla elintärkeillä aloilla". (3) Huomio on syytä kohdistaa boldattuun kohtaan lainausta: venäläisten energiayhtiöiden hallitsevan aseman vahvistaminen Ukrainan markkinoilla…


Kuvakaappaus: hromadskeradio.org. (4)







































Venäjälle energia on muutakin kuin bisnestä, suuntaviivoja tästä luotiin jo reilu vuosikymmen sitten.


Mihail Zygar ”Putinin sisäpiiri” – ”energiasupervalta” s. 163.
















Strategia ”energiasupervallasta” ei välttämättä sellaisenaan toteutunut, mutta ei voi välttyä ajatukselta, etteikö Venäjä eräiltä osin pyri hyödyntämään tämän strategian keinoja pyrkiessään saamaan valtioita riippuvaisiksi venäläisestä energiasta ja samalla Venäjästä. Venäjä on saanut vipuvartta eurooppalaisiin valtioihin myös leiriinsä värväämien poliittisten päättäjien myötä, suomalaisista Paavo Lipponen on konsultoinut Nord Stream -kaasuputkihankkeessa, vastaavasti Esko Aho on venäläisen Sberbank-pankin hallituksen jäsen.

Olen kuullut viimeisimpien vuosien kuluessa monet kerrat sanotun ”Suomi ei ole Ukraina”, mikä pitää paikkansa, Suomi ei ole Ukraina, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Venäjä voi kohdistaa myös Suomeen sellaisia vaikuttamisen keinoja joita se on testannut aiemmin muissa maissa, kuten vaikkapa venäläisten energiayhtiöiden hallitsevan aseman vahvistamista XX markkinoilla.

Edesmenneen presidentin Juho Kusti Paasikiven tunnusomaisena lausahduksena pidetään hänen arvostamansa englantilaisen historioitsijan Thomas Babington Macaulayn lausetta: "Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku" – olisiko aika ruveta tunnustamaan niitä tosiasioita, ja samalla kuunnella asiantuntijoita, jotka ovat varoittaneet Venäjään liittyvistä riskeistä. (5)


Marko



torstai 19. huhtikuuta 2018

MV-paatissa vuoto, jättävätkö rotat uppoavan laivan?


MV-lehden perustaja Ilja Janitskin tuotiin viime viikolla Andorrasta Suomeen, Helsingin käräjäoikeus vangitsi tiistaina (17.4.2018) Janitskinin todennäköisin syin epäiltynä useista eri rikoksista muun muassa törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, rahankeräysrikoksesta ja rahapelirikoksista. (1 ja 2) Yhteensä Janitskinia epäillään 12 eri rikoksesta, jotka on tehty usean vuoden aikana.

Poliisin tiedotteen mukaan myös muita ihmisiä epäillään ja tutkitaan anonyymeistä nettikirjoituksista MV-lehti-vyyhtiin liittyen. Tämän tutkinnanhaaran osalta on kiinnostavaa seurata, tullaanko tulevaisuudessa paljastamaan eri nimimerkkien taustalla piilevät todelliset kirjoittajat. Johan Bäckmanin tuttavapiiriin kuuluvien henkilöiden väitetään kirjoittaneen MV-lehteen.

Toivoaksemme tämän vyyhdin purun myötä myös MV-lehden sekä Janitskinin rahoituskuviot avautuvat tarkemmin, keitä lahjoittajat ovat ja millaisin motiivein he ovat toimineet.

Viikonloppuna MV:n striimien "moderaattorin" eli päätoimittaja Juha Korhosen avustaja Asta Tuominen kertoi VKontaktessa olleensa poliisin pidättämä vajaat kaksi vuorokautta ja poliisin takavarikoineen hänen tietokoneet, kännykät, lisämuistit ja muistitikut.

Erilaiset ”kansallismielisiksi” itse itsensä nimeämät ryhmittymät ja henkilöt ovat organisoineet useita mielenilmauksia, joissa vaaditaan Ilja Janitskinin vapauttamista. Samaiset tahot ovat myös jakaneet disinformaatiota medioihin Andorrassa ja Suomessa, heidän mukaan Janitskinilta on poliisin toimesta evätty syöpälääkitys – tätä disinformaatiota on Suomessa levittänyt myös Seiska-lehti, joka päätoimittajansa suulla sitoutui vastuulliseen journalismiin kuukauden päivät sitten – todella vastuullista journalismia. (3) Näihin mielenosoituksiin pyrittäneen jatkossa sitomaan ”sananvapaustaistelu” voimakkaasti – palaan aiheeseen myöhemmin.

Janitskinin tukijoiden ja MV-lehden lukijakunnan toimesta poliisin toimintaan on kohdistunut voimakasta kritiikkiä, osa poliisista rinnastetaan toimitavoiltaan entisten kommunistidiktatuurien turvallisuuselimiin. Poliisi – osa siitä – leimataan myös nimikkeellä polpo eli poliittinen poliisi, kyseistä termiä viljellään myös venäläispropagandassa ja on tyypillinen projektio, jota toistetaan nyt orkestroidusti ynnä organisoidusti monella taholla. Todennäköisesti kaikki termiä käyttävät eivät ymmärrä termiin liittyvää syvempää merkitystä, sitä, että sillä pyritään luomaan – tässä tapauksessa – voimakkaan negatiivisia assosiaatioita poliisista ja synnyttämään epäluottamusta poliisia kohtaan.

Termiä polpo on käyttänyt myös kansallissosialistinen Vastarintaliike oikeudenkäyntiensä aikana. Ei ole ihme, että termi on kulkeutunut Janitskinin tukijoiden käyttöön, koska nämä ns. kansallismieliset ryhmät tekevät paljon yhteistyötä organisaatio ja henkilötasolla, osa henkilöistä on myös mukana useammassa eri organisaatiossa samanaikaisesti, kuten Vastarintaliikkeessä ja Soldiers of Odinissa. Tunnetusti Janitskin myös tuki, vähintäänkin henkisesti ja MV-lehden foorumeiden kautta, Soldiers of Odinia kuin myös Vastarintaliikettä.

Tässä yhteydessä on syytä mainita vielä se, että tiistaina MV-aktivistit kävivät tekemässä lukuisia rikosilmoituksia tutkinnanjohtajasta. Myös sosiaalisessa mediassa (esim. Twitterissä) Janitskinin tukijoiden harjoittama viestintä on ollut hyvin aggressiivista, kohdistuen myös viranomaistahoihin, kuten poliisiin. He eivät tunnu ymmärtävän edelleenkään sitä, että sananvapauteen kuuluu olennaisena osana myös vastuu sanoistaan.

Seiska 17.4.2018.



























Seiska ei kuitenkaan ole korjannut uutista – otsikon sanamuoto on lehden verkkosivuille korjattu muotoon ”ILJA JANITSKININ ÄITI VÄITTÄÄ: ILJA EI SAA SYÖPÄLÄÄKKEITÄÄN POLIISIVANKILASSA – "TÄMÄ ON KIDUTUSTA!’” keskiviikkona 18.4. aamupäivällä, todennäköisesti palautteen seurauksena. Tässä ns. uutisessa ei edelleenkään ole selkeää mainintaa siitä, että Janitskin on saanut tarvitsemaansa lääkinnällistä hoitoa.

Kuvakaappaus @HelsinkiPoliisi twitter-tili.






















Janitskinin tukijat kertovat pyrkineensä valittamaan tämän kokemasta vainosta myös kansainvälisiin toimittaja- ja ihmisoikeusjärjestöihin. MV-median tiedotteen mukaan MV-media lähestyi tänään Toimittajat ilman rajoja -järjestön puheenjohtaja Jarmo Mäkelää – väitteen todenperäisyyttä en ole tarkastanut Jarmo Mäkelältä.

Kuvakaappaus mvlehti.net.















Jo nyt esille on nostettu eri henkilöiden toimesta ”sananvapaustaistelu”, Janitskinin kannattajien mukaan hän on ”sananvapaustaistelija” – myös Johan Bäckman nostaa tässä yhteydessä tavattoman usein sananvapauden, luoden disinformatiivista kuvaa Suomen sananvapauden kehnosta tilasta, josta osoituksena Janitskiniin kohdistetut oikeustoimet. MV-lehden taholta ollaan organisoimassa toukokuulle mielenosoitusta sananvapauden puolesta, idea on sama, jota Vastarintaliike toteutti viime vuoden puolella Tampereella saaden liikkeelle henkilöitä, jotka eivät tienneet taustaorganisaation tarkoitusperiä, tuskin edes tiesivät, mikä tämä Vastarintaliike todellisuudessa on. Heidän käsityksensä sananvapaudesta on valikoiva, eivätkä he halua ymmärtää sitä, että siihen kuuluu myös vastuu sanoistaan. Oma asiansa on sitten se, että onko kansallissosialistinen Vastarintaliike tai erilaiset kansallismielisinä itseään pitävät laitaoikeistolaiset tai rasistisetjärjestöt valmiit luovuttamaan sananvapauden samassa laajuudessa poliittisen kentän vastakkaiselle laidalle? Mikäli teemme päätelmiä historiallisten tapahtumien perusteella niin uskallan todeta, että eivät ole valmiit siihen.

Kuvakaappaus mvlehti.net.

























Todennäköisesti tulemme näkemään Ilja Janitskinin vangitsemisen myötä jälleen kerran sananvapaustilanteen noston esille venäläismedioissa Johan Bäckmanin toimesta, ainakin hänen Facebook-päivityksen perusteella tällainen ”esiinmarssi” on jälleen kerran odotettavissa.

”Sananvapaus” mainittu… kuvakaappaus Johan Bäckmanin FB-tili.





















Entäpä jättävätkö rotat uppoavan laivan – tehdään nyt selväksi se, että kyseessä on vertauskuva en nimittele ketään rotaksi – nimittäin ei olisi ensimmäinen kerta, jolloin laajassa oikeudenkäynnissä alkaa ”selkäänpuukotus” osapuolten yrittäessä epätoivoisesti pelastaa oman nahkansa. Mukana on enemmän kuin yksi henkilö, joten on enemmän kuin todennäköistä, että joku haluaa ”pelastaa” oman nahkansa vierittäen syytä muiden epäiltyjen harteille.

Marko


3. https://www.seiska.fi/Uutiset/Seiskan-paatoimittajalta-Vastuullista-journalismia/1129598

Huom. tekstiä muokattu kappaleen kaksi osalta, sekä lisätty kappale kolme selventämään tekstiä.












sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Avoinkirje pääministeri Juha Sipilän hallitukselle


Kuten tiedettyä Nord Stream 2 -yhtiö sai kaasuputkelleen toisenkin Suomesta tarvitsemansa luvan Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntäessä hankkeelle vesilain mukaisen luvan.


Uutinen Nord Stream 2 kaasuputken saamasta luvasta ”piilotettu” Helsingin Sanomissa sivun A29 alanurkkaan.

























Hallitus on pääministeri Juha Sipilän suulla toistanut useammankin kerran Nord Stream 2-hankkeen olevan Suomelle ympäristökysymyksen (ja talouskysymyksen) – puheet turvallisuuspoliittisesta kysymyksestä on joko ohitettu tahi niihin on suurella närkästyksellä puututtu painottaen, ettei kyseessä ole turvallisuuspoliittinen kysymys. Lukiessa uutisia Venäjän harjoittelusta Itämeren eteläosissa Ruotsin ja Latvian rannikoiden tuntumassa, lukiessa mitä Angela Merkel on viime aikoina todennut, en voi välttyä ajatukselta, että joku valehtelee meille suomalaisille väistäessään kysymyksen Nord Stream 2 -putken turvallisuuspoliittisesta puolesta.

Saksan liittokansleri Angela Merkel Nord Stream 2 -kaasuputkesta:

I made very clear that a Nord Stream 2 project is not possible without clarity on the future transit role of Ukraine,” she told a joint news conference in Berlin with Ukrainian President Petro Poroshenko…

“So you can see that it is not just an economic issue but there are also political considerations,…”. (1)

En nyt kuitenkaan syytä hallitusta valehtelusta, epäilen kuitenkin, että syystä tai toisesta, vastuuministerit kieltäytyvät puhumasta asioista niiden oikeilla nimillä – niinpä esitän teille ajatuksen, että tosiasioiden kieltämisen sijaan ryhtyisitte puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä, etenkin Nord Stream 2-kaasuputken kaltaisten hankkeiden yhteydessä. Me suomalaiset emme enää ole alamaisia, joita pitää suojella ikäviltä asioilta, vaikka niin ehkäpä joku tässä maassa edelleen saattaa kuvitella.

Asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä voi tuntua tuskalliselta, ehkäpä se pelottaakin, jos – kun – on uskallettava sanoa ääneen hankkeeseen, jossa Venäjä on voimakkaasti mukana, liittyvän turvallisuuspoliittisia elementtejä, joista on puhuttava, jotka on huomioitava, joista myös kansan on hyvä tietää kieltämisen ja tuohtumuksen sijaan.

Venäjä on kasvattanut Itämerellä sotilaallista voimaa, Krimin niemimaan miehityksen ja Ukrainan sodan myötä Venäjä on entisestään lisännyt aktiivisuuttaan sotaharjoitusten muodossa Itämerellä, toisinaan sotaharjoituksiin ja Venäjän asevoimien muuhun toimintaan liittyy aggressiivisia elementtejä. Nord Stream 2-kaasuputken myötä Venäjällä on yksi syy lisää sitouttaa voimaa alueelle, Venäjän muusta toiminnasta välittyy väistämättä kuva siitä, että maa haluaa sitouttaa sen projekteihin eurooppalaisia johtajia – Suomesta entinen pääministeri Paavo Lipponen on ollut voimakkaasti mukana Nord Stream -hankkeissa, vastaavasti Esko Aho on sidottu venäläiseen pankkimaailmaan. Millainen vaikutus tällaisilla sitouttamisille on haluun – kykyyn – tarkastella hankkeita, joissa Venäjä on mukana tarpeen vaatimalla kriittisyydellä? Maamme kohdalla on syytä vielä huomioida menneisyys – suomettuneisuuden aika, jota emme ikävä kyllä ole peranneet ja käyneet läpi.

Poliittisen johdon ynnä presidentin puheista kuultaa suuren suuri närkästys puheen kääntyessä Venäjän muodostamaan turvallisuuspoliittiseen uhkaan. Kuinka oikeassa silloinen puolustusministeri Jyri Häkämies olikaan, linjatessaan syyskuussa 2007 CSIS-instituutissa pitämässään puheessa Suomen kolme pääasiallisinta turvallisuushaastetta seuraavasti: Venäjä, Venäjä, Venäjä.

Edesmenneen presidentin Juho Kusti Paasikiven tunnusomaisena lausahduksena pidetään hänen arvostamansa englantilaisen historioitsijan Thomas Babington Macaulayn lausetta: "Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku." Olisiko aika ruveta tunnustamaan näitä tosiasioita?

Marko Enqvist



torstai 12. huhtikuuta 2018

Miehitetty Donetsk – elämää kuolleessa kaupungissa


Tämän kirjoituksen perustana – pohjana – on Donetskin vuoden 2014 kevään ja kesän kokeneen muistelot, alun perin ajatuksenani oli laatia lyhyt haastattelu, jonka sisällä käydä läpi muutamia kiinnostavia seikkoja Donetskin ja Itä-Ukrainan sotaan johtaneista tapahtumista keväältä 2014. Haastattelusta ei kuitenkaan tullut haastattelua – tässä tapauksessa ei kuitenkaan käynyt siten kuten vanhassa sadussa, jossa hiiri teki kissalle takkia, mutta takista ei tullutkaan takkia vaan lopulta kangas hupeni silmissä, niin ettei kangasta riittänyt kuin rusettiin.

Haastattelu ei kuitenkaan huvennut olemattomiin, sen sijaan keskustelun kuluessa huomasin, pohtivani useammankin kerran sitä, että kuinka voin pukea ymmärrettävästi sanojen muotoon kertojan kaiken kokeman? Kuten haastateltava – kertoja, jonka nimeä en nyt turvallisuussyistä julkisesti kerro mutta josta voimme käyttää nimimerkkiä L, itsekin tuumasi keskustelumme lomassa useammankin kerran.

-Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tahi luin kirjoja – ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa (tarkoittaen vuotta 2014) Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava.


Venäjän varustamien joukkojen tarkastuspiste Slovjanskissa, 12.4.2014 - kuvakaappaus Espreso.TV.


12. huhtikuuta 2014 – Slovjansk

Jo ennen varsinaisten taisteluiden alkua Itä-Ukrainassa tilanne oli ollut epävarma – paikoin kaoottinenkin. Donetskissa puukotettiin kuoliaaksi venäläishuligaanien toimesta Ukrainan uuden hallinnon tukimielenosoitukseen osallistunut donetskilaissyntyinen Lvivissä opiskellut Dmytro Chernyavskiy maaliskuun 9. 2014 – tapahtunut oli ensimmäinen aavistuksenomainen muistutus siitä, että Venäjän toimet eivät kenties päätykään Krimin niemimaan miehitykseen.

Donetskin keskustaan ns. Leninin aukiolle alkoi kerääntyä maaliskuussa viikonloppuisin protestoijia, jotka tukivat Kiovasta paennutta Viktor Janukovytšia ja Alueiden puoluetta – alussa mielenosoitukset olivat pieniä mutta kuun loppupuolella niiden koko alkoi kasvaa.

-Nyt tiedän, että Janukovytšin tukijoita käytettiin hyödyksi, samoin Majakista (Маяк) tuotiin väkeä protesteihin. Olin pettynyt, kun näin ihmisiä kokoontuvan aukiolle jokainen viikonloppu. Moni Venäjältä Itä-Ukrainaan muuttanut eläkeläinen kuvitteli rakentavansa Neuvostoliittoa uudelleen – he haikailivat Neuvostoliiton perään, eivät Ukrainan tai Venäjän vaan Neuvostoliiton.

Slovjanskin ja Kramatorskin valtaus alkoi 12. huhtikuuta 2014 – samoihin aikoihin useamman muun kaupungin hallintorakennuksia yritettiin valloittaa, osassa valtausyrityksiä – tuolloin vielä ”separatisteiksi” kutsutut Venäjän varustamat joukot – onnistuivat. Donetskin keskustassa hallintorakennus joutui huhtikuussa militanttien haltuun, haastateltavani joutui kevään ja kesän kuluessa käymään muutamia kertoja alueella – jo keväällä silmin pistävää olivat rengasröykkiöiden ohella ei-paikalliset nuoret miehet. Heidän kanssa ei tehnyt mieli jutella, mutta toisinaan oli pakko vaihtaa joku sana tai kuulla heidän puhetta. Jo puheen aksentista erotti välittömästi sen, ketkä eivät olleet ukrainalaisia tai eivät olleet asuneet alueella pysyvästi, monet puhuivat venäjää venäläisellä korostuksella – moni oli värvätty Venäjän maaseudulta Ukrainaan.

-Slovjanskin valtaus tuntui unelta, minun oli mahdotonta uskoa mitä tapahtui – toivoin kaiken aikaa herääväni painajaisesta. Ensihetkillä oli vaikea hahmottaa kokonaisuuksia, tapahtumat kehittyivät nopeasti – myöhemmin ymmärsin Venäjän roolin paljon paremmin, ymmärsin ” Масштаб” (skaalan). Ymmärsin, että tämä kaikki oli vaatinut paljon valmistelua.

-Kun ukrainalaiset vapauttivat kesällä Slovjanskin, uskoin, että kaikki päättyy vielä hyvin, että seuraavaksi on Donetskin vuoro. Painajaisuni ei päättynytkään, Donetskia ei vapautettu… Menetin kodin!

Miehitetty Donetsk

Viktor Janukovytšin kaudella Alueiden puolueen toistuva ”iskulause” oli se, että Donbass elättää Ukrainan! L:n mukaan moni uskoi iskulausetta, he ottivat sen todesta – eivät he kuitenkaan ajatelleet itsenäisyyttä Ukrainasta vaan laajempaa itsehallintoa Donbassiin.

-Moni ajatteli, vähän enemmän rahaa ja rikkauksia!

Samalla tavalla kuin pienemmilläkin paikkakunnilla, Donetskissa kaikki oli organisoitua ja valmisteltua – Venäjä oli valmistellut kaiken, Vladimir Putin odotti vain oikeaa hetkeä, hetkeä jolloin Ukraina on heikko ja kaaoksessa, ottaakseen haluamansa.

Normaalistikin Donetsk hiljenee kesällä, lapsia ja nuoria lähtee pois kaupungista, monet menevät lomailemaan merelle tai luontoon – viikonlopuiksikin työläiset pyrkivät poistumaan kaupungista. Samalla tavalla Donetsk hiljeni sotakesänä, mutta tuolloin kaupunki tuntui erilaiselta – sen ohella, että kesällä kaupunkiin alkoi kantautua taisteluiden ääniä – sen ilmapiiri oli muuttunut.

En nyt kerro missä L. tarkalleen asui, todetaan kuitenkin, että hän ei asunut Donetskin länsi- ja pohjoisosien tuntumassa, joten taistelut eivät ennättäneet hänen kotiovelle kesän kuluessa. Lännessä Mar’inkassa ja Petrovs’kissa sodittiin kesällä, samoin pohjoisessa Donetskin reunamilla sekä tietenkin lentokentän alueella. Ystäväperhe oli parin viikon ajan evakossa taisteluiden edettyä Mar’inkaan ja ollen erityisen rajuja – heidänkin asuinalueelle Mar’inkaan osui kranaatteja. Nyt heidän kotitalonsa Mar’inkassa on ammusten arpeuttama.

Sotaa ei kuitenkaan voinut paeta – se oli läsnä. L. kertoi nukkuneensa koko kesän eteisessä, koska siellä ei ollut ikkunoita, jotka rikkoutua, mikäli pommi tai kranaatti räjähtäisi talon lähistöllä. Asunnon suojaisin paikka, oli eteinen, mikäli taloon tulisi osuma. Kerran Leninski prospektin suuntaan osui kranaatteja, paineaalto tuntui sisällä saakka – se työntyi asuntoon täyttäen sen, tuntui siltä, että ikkunat hajoaisivat, ja sitten paineaalto ”vetäytyi” jättäen ikkunat helisemään ja paukkumaan.

-Heinäkuun lopulla tai aivan elokuun alussa militantit ampuivat vanhemman miehen aivan kotitaloni tuntumaan. Kuulin ikkunoista ja avoimesta parvekkeen ovesta ammuntaa, kurkistin varoen ikkunasta ja kuulin kuinka naapuri huusi ja parkui osoittaen tielle. Ne ampuivat miehen! Naapuri osoitti tien suuntaan, aseistautuneita maastopukuisia miehiä – roskasakkia.

-Kesä oli raskas minulle, kaupunki, jossa olin syntynyt ja kasvanut valmistautui sotaan. Kauppojen näyteikkunoita peitettiin vanerilevyillä, kotien ikkunoita teippailtiin. Kaupungista alkoi poistua yrityksiä, syyskesällä poistuminen vain kiihtyi – työpaikka muutti tuolloin Bila Tserkvaan joidenkin työntekijöiden jäädessä Donetskiin.

-Olin masentunut ja des orientoinut, asiat – vaikka olivatkin tosia – tuntuivat epätodellisilta. Pelkäsin liikkua kaupungilla, aamupäivällä tein välttämättömät ostokset – keskustaan en mielelläni mennyt. Siellä oli runsaammin sotilaita ja asemiehiä, joita ihmiset pelkäsivät. En aina tiennyt mitä tehdä seuraavaksi, tai en osannut päättää mitä pitäisi tehdä seuraavaksi.

-Oli myös varottava kaiken aikaa, Ukrainan lippua ei voinut pitää esillä, eikä Ukrainan symbolejakaan – kesällä niiden julkinen esittäminen tarkoitti käytännössä kuolemantuomiota. Kukaan ei uskaltanut tehdä mitään vaikka ihminen olisi tapettu Ukrainan lipun takia.

Kesäkuussa L. vieraili Kiovassa, matka oli epätodellinen – hänestä tuntui väärältä ja oudolta se, että ihmiset hymyilivät ja olivat iloisia, kun hänen rintaa raastoi suru ja tuska, kun pelko oli kaiken aikaa läsnä. Kiovassakaan ei voinut rentoutua – muutettuaan Donetskista syksyllä kului kuukausia, kunnes saattoi hengittää vapaasti, olla rentona.

Sota ja rauha olivat kaksi eri todellisuutta!

Varatessaan junalippuja Kiovaan, L. oli huomannut asemalla ja sen tuntumassa vetelehtimässä nuoria epäsiistejä – ilmeisen köyhiä – miehiä, valtaosa oli aseettomia. L. pani merkille miesten liikkuvan ihmisten – paikallisten – luo, pysähtyen juttelemaan jatkaen sitten matkaa. Hänen luo tuli nuorehko epäsiisti mies, jutteli ensin muutamia sanoja ihan niitä näitä. Katsellessaan köyhää ja epäsiistiä miestä haastateltavani ymmärsi, ettei tämä ”каца́п” ole mihinkään matkalla, mikä kävi ilmi lopulta kysymyksistäkin. 

Juteltuaan niitä näitä mies ryhtyi kyselemään mielipidettä Ukrainasta ja Venäjästä – sodasta, voimakkaan venäläisellä aksentilla. Mies oli tullut Donetskiin, vieraaseen maahan, häntä tenttaamaan, kaukaa Venäjältä – kuka hänet oli lähettänyt, kuka hänelle maksoi ja kuinka paljon – ne olivat asioita, joita hän ei voinut mieheltä kysyä (vaikka halusikin). Mies oli testaaja, keskustellessaan kollegoiden kanssa kesällä työpaikalla tapauksesta, kaikilla naisilla oli kokemusta testaajista – henkilöistä, jotka keräsivät informaatiota näennäisen viattomalla tapaa.

2S9 Nona kolonnaa Donetskissa kesällä 2014.



















Loppukesästä etenkin ilta- ja yöaikaan kalustoa siirrettiin Donetskin reuna-alueille, hänen kotinsa lähistöltä siirrettiin kalustoa lounaan- ja lännensuuntaan. Aamuisin tienpinnat olivat rikki, telaketjujen jälkiä oli risteysalueilla, katujen reunuksia ajettu hajalle – joukkoja kuljetettiin myös tavallisilla linja-autoilla: harhautusta - maskirovkaa.

-Ukrainan armeija oli tuolloin köyhä ja huonosti varusteltu, monet nuoret miehet Ukrainan keski- ja länsiosista lähtivät puolustamaan maataan kehnosti varusteltuna. Olin surullinen kuultuani uutisista venäläistykistön tuhonneen ukrainalaisyksikön – reilut parikymmentä nuorukaista kuoli, koko ukrainalaisyksikkö lakkasi olemasta...

(Huom. kyseessä on tapahtuma, jossa Venäjän asevoimien tykistöpatteristo tulitti Venäjän maaperältä Ukrainan aluetta ja leiriytynyttä Ukrainan asevoimien moottoroitua yksikköä).

* * *

Syyskuun ensimmäisellä viikolla 2014 L. jätti Donetskin ynnä kokojoukon ystäviään ja läheisiään taakseen muuttaen miehitetystä kaupungista vapauteen. Matkan ensimmäinen etappi oli Donetskista linja-autolla Mariupoliin. Matka meinasi koitua heidän kaikkien kohtaloksi linja-auton ylittäessä ”ei kenenkään maata”, tuolloin Donetskin suunnasta ammuttiin kranaatteja kohti linja-autoa.

-Naiset ja lapset ja vanhukset itkivät ja parkuivat sekä rukoilivat. Kranaattien räjähdykset pöllyttivät mustaa multaa bussin katolle kuskin ajaessa epätoivoisesti tietä myöten kohti kauempana siintävää Ukrainan lipulla varustettua vartioasemaa.

-Oliko se pelottelua vaiko tarkoitus tappaa…

Vasta Mariupolissa L. saattoi hengittää vapaammin, vasta sieltä länteen lähtiessä hän koki itsensä vapaaksi – mutta samalla kuitenkin kahlituksi. Hän on kahleissa aivan kuten on maa, jota hän rakastaa – Ukraina.

L. kuitenkin uskoo, että vielä tulee aika, jolloin Ukraina on kiinteä osa Eurooppaa, että se on päässyt irti Venäjän otteesta. Että Ukraina on osa eurooppalaista perhettä, osa länttä. Hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin uskoa ja toivoa, se antaa hänelle voimaa jaksaa ero kodista ja rakkaista. Juuriltaan väkisin revitty…

Sota on hajottanut ystävyyssuhteita, L:kin kertoi pettyneenä moniin, jättäneensä joitain ”ystäviään” lopullisesti taakseen. Oli pakko!

-Moni Venäjälle muuttanut on myös palannut, moni palanneista ei jäänyt Donetskiin vaan jatkoi matkaa Ukrainan länsiosiin. Todella moni on pettynyt Venäjään – ihmiset sokaistuivat propagandasta, he kuvittelivat saavansa jotain, jota eivät sitten saaneet.

-Moni Venäjälle sodan alussa muuttanut on palannut, koska heitä on painotettu Venäjällä muuttamaan kauas itään – Vladivostokiin saakka. Heille on vain sanottu, että idässä tarvitaan slaaveja. Venäjä pelkää Kiinaa.

L. on syntynyt Neuvostoliitossa, kasvanut aikuisuuteen Neuvostoliitossa rautaesiripun itäpuolella – elänyt lähes koko ikänsä loppukesään 2014 saakka Donetskissa. Hän on ylpeä juuristaan – ukrainalaisuudestaan.

Sodan myötä hän näki erityisen sen, kuinka Venäjällä FSB jatkaa KGB:n metodeja, vääristää historiaa, muokkaa sitä haluamakseen, synnyttää termien avulla mielikuvia (kuten ”fasisti”, ”banderalainen” etc.) Termeillä synnytetty mielikuva harvoin kuitenkaan vastaa todellisuutta, kyse on neuvostovallan jatkumosta, jossa historia oli osa propagandaa – oma koulutuksensa on auttanut häntä ymmärtämään metodeja paremmin, näkemään toiminnan taustalla piileviä tarkoituksia.

L. totesi kärjistäen:

-Minusta tuli Euromaidanin jälkeen yhdessä yössä vihollisista ultimaattisin – fasisti. Neuvostoliitossa viholliset olivat fasisteja, Venäjällä viholliset ovat fasisteja.

Kiitokset L:lle – kiitokset ukrainalaisille, jotka taistelette meidän puhuessa!

Слава Україна!


Marko


Sanoja ja selityksiä:

Маяк (suom. majakka): ostosalue – tori ul. Arteman varrella Kyivskin alueella luoteeseen Donetskin keskustasta.

Маяк’ia todennäköisesti hyödynnettiin paljon operaation valmistelussa, alueella yrittäjänä toiminut Oleh ”шаман” Frolov toimi etenkin keväällä ja kesällä 2014 militanttikomentajana, mutta jo ennen tätä hän oli vieraillut militaristisilla EMS-leireillä Venäjällä. Leirien toiminta perustui Alexander Duginin ajatuksiin. Myös muita Маяк’illa työskennelleitä siirtyi kesällä 2014 miehitysjoukkojen tukijoiksi.

Масштаб: skaala/laajuus.

Каца́п: alun perin halventava nimitys venäläismiehestä, nyt ”katsapeiksi” voidaan kutsua ivallisesti kaikkia venäläisiä.



torstai 5. huhtikuuta 2018

Putinin turisteja Latviassa

Talvella ja keväällä 2014 venäläismedioissa esiintyi tavan takaa Tatjana Samoilenko – milloin hän esiintyi ”odessalaisena kotirouvana”, milloin ”kiovalaisena sotilaan äitinä”, toisinaan häntä haastateltiin ”harkovalaisena antimaidanilaisena”. Samoilenko on myös osallistunut mielenosoituksiin Sevastopolissa Krimillä sekä Novotšerkasskissa Rostovin alueella Venäjällä, kaikkialla yhteistä hänen roolille mielenosoittajana oli Euromaidanin sekä Ukrainan – Viktor Janukovytšin kauden jälkeisen – hallinnon vastustaminen. Toisinaan Samoilenkon hiukset ovat kuvissa ja videoilla ruskeat.

Nyt samainen Tatjana Samoilenko on havaittu Latviassa ottamassa osaa maan venäläisten järjestämiin kielilakia vastustaviin mielenosoituksiin. Samoilenkon esiintyminen niissä, herättää väistämättä epäilyn siitä, että nämäkin mielenosoitukset on johdettu ulkoa – Venäjältä. Voinemme todeta, että kyse ei ole pelkästä epäilystä, melkoisella todennäköisyydellä nämäkin mielenosoitukset Latviassa on organisoitu ja johdettu maan ulkopuolelta, tai Latviassa toimivien yhteystoimintamiesten toimesta. Sivuhuomiona on syytä mainita se, että samanaikaisesti Venäjä harjoittelee Etelä-Itämerellä osin myös Latvian aluevesien tuntumassa. (1)

Putinin turisti Tatjana Samoilenko eri rooleissa, kuvan yläosassa Latviassa nyt (2018).
























Ukrainassa talvella ja keväällä 2014 Venäjältä maahan tulleet ns. Putinin turistit organisoivat sekä ottivat osaa mielenosoituksiin useilla paikkakunnilla, osa heistä oli mukana väkivaltaisemmassa toiminnassa ottaen esim. Itä-Ukrainassa osaa hallintorakennusten valtauksiin, tai yrittäen niiden valtauksia. Ryhmiin kuului myös Venäjältä tulleita provokaattoreita, joilla oli oma – Venäjän kannalta tärkeä – rooli Krimillä sekä Itä-Ukrainassa. Mutta jo ennen Venäjän suorittamaa Krimin miehitystä Viktor Janukovytšin hallinto turvautui Euromaidanin aikaan provokaattoreihin (tituška) synnyttämään kaaosta sekä aiheuttamaan sekaannusta provokaattoreiden pyrkiessä esiintymään median edustajille Euromaidanin tukijoina tai euromaidanilaisina.

Venäjän propagandakoneiston tiedetään hyödyntäneen myös näyttelijöitä erilaisissa rooleissa niin Ukrainassa kuin myös Venäjällä. Venäjällä maan presidentti Vladimir Putin on tavannut milloin kalastajia, milloin tehdastyöläisiä, useamman kerran on kuitenkin käynyt siten, että työläisten joukossa on ollut yksiä ja samoja henkilöitä – osassa tapauksista heidän on tunnistettu kuuluneen valtionhallintoon tai valtiollisiin turvallisuusorganisaatioihin heidän kuitenkin esiintyessä työläisen roolissa. Teatteria tämäkin!

Alla kuva, jossa Tatjana Samoilenkon ohella kolme muuta henkilöä, jotka ovat esiintyneet venäläispropagandassa erilaisissa rooleissa.

Näyttelijöitä ja Putinin turisteja.

























Kuvassa ylhäällä vasemmalla brittiläinen näyttelijä Bruce Grant, joka esiintyi venäläispropagandan Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamisen ”tutkimuksia” käsittelevällä videosarjalla kommentaattorina tuomassa uskottavuutta. Kyseiset videot tunnistettiin kuvatun Venäjän suurlähetystössä Lontoossa. Hänen vierellä Tatjana Samoilenko – häntä voimme kutsua maksetuksi Putinin turistiksi.

Grantin alapuolella on Galina Pysnyak, hänen kenties shokeeravin rooli oli esittää Itä-Ukrainalaisen Slovjanskin asukasta, joka kertoi maailmalle, kuinka ”ukrainalaisfasistit” tulivat kaupunkiin ja ristiinnaulitsivat pienen pojan. Tämäkin propagandatarina levisi maailmalle, ennen kuin Pysnyakin todellinen ”minä” – rooli – paljastui. Pysnyakin oikealla puolen on tuntemattomaksi jäänyt mies, joka on esiintynyt ainakin kahdesti venäläismediassa. Toisella kertaa hän oli väkivaltaisesti käyttäytyneiden mielenosoittajien uhri ja toisella kertaa ukrainalaisterroristi.

Putin tapaa kansalaisia kirkossa, Putin ja Medvedev tapaavat kansalaisia kalassa, kuva via onsmi.ru.
























Tässä on painotettava, että yllä nostin esimerkinomaisesti esille vain muutamia tunnettuja/ tunnistettuja henkilöitä, jotka ovat osallistuneet venäläispropagandan tekoon Euromaidanin alun jälkeen Ukrainassa, Venäjällä tai Venäjän miehittämillä alueilla ja nyt Latviassa. Heidän välittämää sanomaa Venäjä on pyrkinyt levittämään maailmalle hyvinkin aggressiivisesti, kyseessä on usein suoranainen disinformaatio tai propaganda, jossa ei ole totuutta edes nimeksi. Enkä sulje pois sitä, ettemmekö mahdollisesti näe tulevina viikkoina ja kuukausina lisää erilaisia protesteja, joihin ottaa osaa Venäjältä matkaan lähteneitä Putinin turisteja – milloin he levittäytyvät Suomeen, vai riittääkö Venäjälle maamme lukuisat hyödylliset idiootit viidennen kolonnan rinnalla?

Heitäkin voinemme kutsua ”Putinin turisteiksi”, suomalaisdelegaation jäseniä propagandamatkalla Venäjän miehittämällä Krimillä maaliskuussa 2018 – antaen tukeaan Latvian venäläisille.


Kuvakaappaus: Suomalais-venäläinen yhdistys RUFI (Facebook).
















Johan Bäckmanin ja Suomalais-venäläisen yhdistyksen RUFI:n puheenjohtajan Daria Skippari-Smirnovin johtaman suomalaisdelegaation Krimin matkaan ei ole tässä syytä tämän tarkemmin puuttua. Bäckman toimi Venäjän miehittämällä niemimaalla maan kutsumana ”vaalitarkkailijana” presidentinvaalien aikaan – Bäckmanin rooli ”vaalitarkkailijana” ei ollut kansainvälisesti tunnustettu ja hyväksytty, hän oli osa Venäjän valtion organisoimaa propagandaa ja teatteria.

Marko



Huom. kirjoituksessa hyödynnetty eräiltä osin maanpuolustus.net-foorumin blogiin aiemmin laatimaani lyhyttä kirjoitusta ”Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”.