Kosmologi liikkuu harmaalla vyöhykkeellä –

 

Räsäsen disinformatiivisen viestinnän väreet etenevät Amnestystä Ursaan

Amnesty Internationalin julkaistessa elokuun 4. päivänä kritisoidun Ukraina-raporttinsa (Ukraine: Ukrainian fighting tactics endanger civilians) Suomessa otsikoihin nousi aivan aiheellisesti myös Amnesty Internationalin Suomen osaston johtokunnan jäsenen – tunnetun kosmologin ja ihmisoikeusaktivistin – Syksy Räsäsen sosiaalisen median viestintä, (1) joka ei kaikilta osin kestä päivänvaloa.

Julkaisin elokuun 7. päivä blogin ”Huomioita Amnestyn Ukraina-raportista – sekä Amnestyn Internationalin Suomen osaston johtokunnan jäsenen disinformatiivisesta toiminnasta” jossa tarkastelin kyseisen raportin puutteita kuin myös Syksy Räsäsen disinformatiivista toimintaa. Kyseisessä kirjoituksessani kiinnitin lopultakin liian vähän huomiota Räsäsen kyseenalaiseen toimintaan, jossa hän toistuvasti (huomautusten jälkeenkin) levittää disinformatiivisten vastamedioiden julkaisemaa materiaalia ja koskapa Räsänen toimii edelleen samalla tavalla, on perusteltua palata aiheeseen hiukan enemmän pöyhien.

Syksyinen kohu ei vaikuttanut Räsäsen asemaan Amnestyn Suomen osaston johtokunnassa – hän on edelleen sen jäsen. Tiedä sitten mikä on tilanne, kun Amnesty Internationalin Suomen osastolle valitaan uusi johtokunta, mikäli Räsänen edelleen jatkaa sen jäsenenä on se samalla Amnestyn taholta osoitus hyväksynnästä hänen toiminnalle, mikä pitää ihmisoikeusaktivismin ohella myös Venäjää tukevan propagandan levittämisen ohella vastamedioiden julkaisuiden aktiivista jakamista kuin myös Syyrian hallintoa tukevien tahojen toimittaman disinformaation ja propagandan, joissa kiistetään Bašar al-Assadin hallinnon julmuudet, kuten kemiallisten aseiden käyttö tai laajamittainen kidutus, jakaminen eteenpäin. Ja kun, Räsänen on myös kyseenalaistanut Bellingcatin tutkimukset kemiallisten aseiden käytöstä, kyse on ehdottomasti toiminnasta, jolla on pahantahtoiset tarkoitusperät.

Räsänen kirjoitta myös kolumneja Ursalle (Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry), (2) mikä on ainakin osassa Ursan tukijoita ja lukijoita herättänyt pahennusta (onpa myös esitetty toiveita Räsäsen hyllyttämisestä – joita toiveita Ursa ei ole ryhtynyt täyttämään). Ursan taholta on perusteltu yhteistyön jatkamista ainakin Facebookin päivitysten kommentointiosiossa. Ursan perustelu on ymmärrettävä, mutta onko se sitä eettisesti, onkin toinen asia. (3) Toivottavasti Ursa ei joudu vastaavan kohun kohteeksi (jonkin toisen kolumnistin osalta) tulevaisuudessa, tai jos päätyy, niin onpa heillä ennakkotapaus, johon vedota ja jonka mukaan toimia.

Otetaan seuraavaksi pari kuvakaappausta ja avataan sitä, mikä niissä mättää.

Yllä olevassa kuvakollaasissa Syksy Räsänen jakaa jälleen holokaustirevisionismia re-twiitatessaan Ali Abunimahia. Twiitissä väitetään sionistisen liikkeen toimineen natsi-Saksan liittolaisena toisen maailmansodan aikaan, ja tämän liittolaisuuden väitetään ilmenevän Ukrainan aseistamisena. Ali Abunimah twiittasi: “- - - Recall that Israel was arming Azov Nazis since before it became taboo in the “West” to call them what they are.” (4)

Oikeanpuoleisessa twiitissä Räsänen kirjoittaa ”Venäjän hyökkäyksen jälkeisistä tapahtumista ei ole yhtä kattavia raportteja, mutta ks. tämä artikkeli” suositellen The Grayzonessa 17. huhtikuuta 2022 julkaistua ja Esha Krishnaswamyn ja Max Blumenthalin kirjoittamaa (toimittamaa) katsausta ”’One less traitor’: Zelensky oversees campaign of assassination, kidnapping and torture of political opposition”.

Rysky Riiheläinen tarkastelee blogissaan ”Punaruskea maailma: Max Blumenthal” tarkemmin Max Blumenthalia ja hänen perustamaa The Grayzonea, joka tunnetaan harhaanjohtavasta raportoinnista sekä suoranaisen disinformaation levittämisestä. Sen ohella, että The Grayzone -sivustolla julkaistaan Venäjää sekä Syyrian Bašar al-Assadin hallintoa tukevaa materiaalia, kiistetään sivustolla esim. Kiinan uiguureihin kohdistamat laajat ihmisoikeusloukkaukset, keskitysleireihin sulkeminen jne. (5) Kiinan hallinnon ja kommunistisen puolueen katsotaankin suhtautuvan myönteisesti The Grayzone -julkaisuun.

Räsäsen re-twiittaaman artikkelin toisesta kirjoittajasta, Esha Krishnaswamysta voidaan myös todeta se, että hän on sosiaalisessa mediassa todennut, ettei Suomikaan ansaitse itsenäisyyttä. Niin ikää hän on myös sitä mieltä, että Baltian maiden ohella Suomessakin on natsihallinto. (6)

Seuraava esimerkki on Räsäsen osalta, jos mahdollista, vieläkin raskauttavampi. Kyseistä twiittiä ei voi rinnastaa re-twiittaamiseen tai tahattomaan vahinkoon – kyse on tarkoituksellisesta (pahansuovasta) toiminnasta.

Tämän vuoden elokuun 5. päivänä Räsänen julkaisee twiitin ”Amnesty on raportoinut siitä, miten Ukrainan 8 vuotta kestäneen sisällissodan aikana molemmat osapuolet syyllistyivät sotarikoksiin”, jonka linkki ohjaa Amnestyn julkaisemaan raporttiin, joka on laadittu 22. elokuuta 2015. Kun huomioimme asiayhteyden ja ajankohdan (Amnestyn kriittinen Ukraina-raportti oli julkaistu 4. elokuuta 2022) sekä sen, ettei Räsänen mainitse sanallakaan sitä, että raportti, johon hän viittaa, on laadittu vuosia aiemmin, ja että kyseisen raportin julkaisun jälkeen Ukrainassa* on tutkittu lukuisia sotarikosepäilyjä ja niistä on tuomittukin henkilöitä, kyse ei ole Räsäsen taholta muusta kuin tarkoituksellisesta toiminnasta. Hän on käyttänyt hyväkseen päivää aiemmin julkaistun Amnesty-raportin synnyttämää kohua julkaistessaan twiitin, jossa hän jättää kertomatta olennaisia seikkoja. Ei minusta kovinkaan hyväksyttävää toimintaa henkilöltä, joka kuuluu Amnestyn Suomen osaston johtokuntaan. Enkä edes ryhdy kommentoimaan disinformatiivista väittämää ”sisällissodasta” tämän enempää.

Huomioitavaa on myös se, että Venäjän Ukrainaan kohdistaman offensiivin alla (ts. tämän vuoden alkupuolella) Räsänen jakoi Alan MacLeodin kirjoitelmia, joissa tämä väitti lännen aseistavan ukrainalaisia uusnatseja, jotta nämä kävisivät ”brutaalia sotaa” miehitetyn Ukrainan venäjänkielisiä kohtaan – käytännössä siis suorittaisivat kansanmurhan alueella (toistaen näin Vladimir Putinin narratiivia venäläisiä ja venäjänkielisiä uhkaavasta ukrainalaisten suorittamasta kansanmurhasta). Venäjän 24. helmikuuta alkaneen hyökkäyssodan jälkeen Syksy Räsäsen kommenteista paistaa läpi whataboutismi eli kansanomaisemmin mutkuttelu, jossa keskustelu Venäjän brutaaleista sotarikoksista pyritään joko ohittamaan tai kiinnittämään huomio toisaalle, jollaisina esim. holokaustirevisionistisia twiittejä voi pitää.

Syksy Räsäsen toiminta muistuttaa eräiltä osin Rauhanpuolustajissa työskennellyttä, mahdollisesti edelleen työskentelevää, Oksana Tšelyševaa (hänen sukunimestänsä on käytetty myös muotoa Chelysheva), jonka toimintaa tukevan kannanoton Journalistiliitto julkaisi huhtikuussa 2019. (7) Journalistiliiton tarkoitus oli tuolloin epäilemättä hyvä – he olivat mielestään hyvin aikein liikkeellä – mutta valitettavasti heiltä jäi tuolloin huomioimatta erinäisiä seikkoja, jotka vaikuttivat olennaisesti siihen, että Tšelyševan toiminta huomioitiin Ukrainassa niinkin voimakkaasti.

Merkittävin asia, mikä Journalistiliitossa tuolloin unohdettiin, on se, että Ukraina oli jo tuolloin sodassa Venäjää ja sen varustamia proxy-joukkoja vastaan. Samoja joukkoja, joiden propagandaa jakaville medioille Oksana Tšelyševa itse on antanut haastatteluita ja joiden aineistoa hän tuolloin kritiikittä jakoi, joten tältä kantilta katsoen hän ei ole ukrainalaisten mielestä ”puolueeton journalisti” vaan tietyn ryhmän viestiä levittävä resonaattori.

Tšelyševa propagandistisen NewsFrontin haastattelussa jokunen vuosi sitten.

Tšelyševalla oli ja on edelleen Suomessa maine Vladimir Putinin hallinnon vastustajana – kriitikkona, jollaiseksi hän päätyi raportoiduttuaan ihmisoikeusloukkauksista Tšetšenian sodassa. Suomalaisilta (ja ilmeisesti laajemmin läntisen yhteisön edustajilta) on jäänyt huomaamatta hänen toinen puoli, mikä näkyy kritiikittömänä viestintänä, haastatteluiden antamisena propaganda- ja vihamedioille sekä osallistumisina ulkomailla vaikuttamistapahtumiin, joiden taustalta löytyy Venäjän valtiollisia organisaatioita.

Silmissäni uskottavuutta, eikä luottamusta lisää se, että sosiaalisen median alustoilla Tšelyševa jakaa tunnettuja propagandisteja ja disinformaatikkoja, kuten Max Blumenthalia (ilmeisesti tapauksissa, joissa hänen narratiivi käy yksiin hänen ajatustensa kanssa) tai Aleksandr Duginin tunnettua kannattajaa Michael Millermania tai AfD-taustaisen säätiön johtoon kuulunutta Alfred de Zayasia tai toistaessaan, yleisesti propagandistisena pidetyn, Ukraine on Fire-elokuvan venäläisen tuottajan Igor Lopatonokin näkemyksiä.

Kuvakollaasissa Tšelyševan re-twiittausta.

Kumpikin, niin Räsänen kuin myös Tšelyševa saattavat kuvitella työskentelevänsä ”hyvän asian puolesta” ja ”hyvää tarkoittaen”, työssään kumpikin tulee resonoineeksi hyvin voimakkaasti Venäjän narratiivia. Niin voimakkaasti, ettei se enää tunnu tahattomalta. Väistämättä tuntuu myös siltä, että kumpikin saa taustansa tähden hyvin paljon anteeksi – kenties liiankin paljon.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008989738.html 

2. https://www.ursa.fi/blogi/kosmokseen-kirjoitettua/tuulien-kaantymista/ 

3. Lainaus Ursan Facebook sivulta:

”Syksy Räsänen bloggaa Ursan sivuilla kosmologiasta, emmekä ota kantaa siihen, mitä hän yksityishenkilönä muilla elämänalueilla ajattelee. Eri asia olisi, jos blogissa alkaisi olla politiikkaa. Ursan toimintaa määrittelevät säännöt, ja Ursa toimii sääntöjensä mukaan tähtitieteen ja nykyaikaisen luonnontieteellisen maailmankuvan edistämiseksi.

Ymmärrän, että jotkut katsovat yhteistyömme Syksy Räsäsen kanssa olevan poliittinen kannanotto, mutta me näemme asian toisin. Niin kauan kuin blogissa ei ole poliittisia kannanottoja, emme näe estettä yhteistyön jatkamiselle. Ursa on poliittisesti sitoutumaton yhdistys.” (päivitys 29. elokuuta 2022).

4. https://twitter.com/AliAbunimah/status/1605169650186199042 

5. https://www.codastory.com/disinformation/grayzone-xinjiang-denialism/ 

6.  https://twitter.com/LittleDsrtFlowr/status/1556070976214863872 

7. https://journalistiliitto.fi/fi/ukrainan-aarioikeisto-maalittaa-oksana-chelyshevaa/ 

Lähteinä hyödynnetty myös Tšelyševan twitter-tiliä ja yksityiskeskusteluja. 

*: Ukrainan kohdalla kyse on oikeudenkäynneistä, joissa syytettyinä oli Ukrainan asevoimien tai vapaaehtoisjoukkojen sotilaita, joiden on epäilty syyllistyneen sotarikoksiin sodan ensimmäisinä vuosina. Venäjällä vastaaviin oikeudenkäynteihin ei ole ryhdytty, maa on itse asiassa palkinnut lukuisia sotarikoksiin syyllistyneitä korkein ansiomerkein.

Ukrainassa auringonkukkapellot saavat lannoitetta

 

Venäjä laajentaessa keväällä 2014 aloittamaansa sotaa Ukrainassa aamuyöstä 24. helmikuuta, sen eräänä tavoitteena oli Ukrainan pääkaupungin Kiova valtaus muutamassa päivässä. Lisäksi Venäjän todennäköisten tavoitteiden joukkoon kuului myös Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin ja muiden merkittävimpien poliitikkojen vangitseminen ja eräänlaisen pseudovaltion muodostaminen tuhotun Ukrainan tilalle, jonka väestä osa merkittävä osa oli venäläisten ennakkosuunnitelmien mukaan tarkoitus tappaa (konkreettisia lukemia ei ole julkaistu, mutta venäläisillä tiedetään olleen olemassa tappolistat murhattavista ukrainalaisista).

RUSIn eli Royal United Services Instituten tutkijat, Ukrainan maasotaa helmikuusta heinäkuuhun 2022 käsittelevässä raportissa päätyivät toteamaan Venäjän sodanjohdon ymmärtäneen kolmen päivän hyökkäyssodan jälkeen suunnitelmansa epäonnistuneen. Seuraavaksi lainaus Tekniikka ja talous -lehden verkkosivulla julkaistusta artikkelista, Ukraina jymäytti Venäjän tiedustelua erikoisella kangasoperaatiolla heti sodan alussa – Raportti paljastaa, kuinka hyökkäys pysäytettiin jopa 12-kertaisesta ylivoimasta huolimatta:

”Tutkijoiden mukaan jo kolmen päivän sodan jälkeen Venäjän sodanjohto ymmärsi, että suunnitelma oli mennyt pahemman laisesti mönkään: Ukrainan ilmapuolustusta ei ollut tuhottu, Venäjän maajoukkojen eteneminen oli pysähtynyt ja vastarinta oli rajua.

Lisäksi sotasuunnitelman kannalta kriittinen tavoite neutralisoida Ukrainan poliittinen johto ei ollut onnistunut.

Tutkijoiden mukaan invaasion ensimmäinen vaihe voidaan katsoa päättyneeksi kolmessa päivässä, minkä jälkeen Venäjä joutui muuttamaan taktiikkaansa.” (1)

Voimme siis todeta Venäjän muutaman päivän mittaiseksi suunnitteleman ”erikoisoperaation” karahtaneen karille siinä vaiheessa, kun ukrainalaisten onnistui torjua venäläisjoukot Harkovan kehätiellä ja estää merkittävämmät maahanlaskut Kiovan alueella. Venäjän onnistui saada Kiovan alueella haltuunsa vain Hostomelin lentokenttä (kentästä käytetään myös Antonovin lentokenttä-nimeä syystä, että lentokoneita valmistava ja rahtilentoja lentävä ukrainalainen Antonov yhtiö operoi kentältä käsin). (2) Hostomelin lentokentästä taisteltiin parin päivän ajan helmikuun lopulla (24. ja 25 helmikuuta). Taisteluiden jälkeen kenttä jäi venäläisten käsiin reiluksi kuukaudeksi, kunnes heidän oli pakko vetäytyä ensin Kiovan alueelta ja seuraavien päivien kuluessa Tšernihivin alueelta ja muualta Ukrainan pohjois- ja koillisosista.

Kiovan taisteluiden kannalta merkittävää oli se, ettei Venäjän onnistunut kukistaa Tšernihiviä – kaupunki saatiin lähes piiritettyä mutta ei kukistettua, jonka seurauksena Dneprin itärannan puolelta Kiovaa pohjoisesta lähestyneet venäläiset eivät saaneet kertaakaan merkittäviä maa-alueita haltuunsa kuten eivät saaneet joukkojensa logistiikkaa toimimaan. Idästä Kiovaa lähestyneillä joukoilla oli samoja ongelmia, hyökkäyskärkien ollessa kapeita huolto joutui operoimaan pitkiä matkoja (vihamielisten alueiden halki) teitä myöten, koska Venäjän ei onnistunut saada haltuunsa merkittäviä raidelinjoja ja ratapihoja.

Tämän alustuksen jälkeen Venäjän mittaviin miehistötappioihin – Ukrainan ilmoituksen mukaan Venäjä oli menettänyt 22. joulukuuta mennessä jo 100 000 miestä kaatuneina. (3) Venäjän mittavia kalustomenetyksiä sivuan lyhyelti kirjoituksen loppupuolella. Tässä vaiheessa joku jo sormea heristäen muistuttaa siitä, ettei meillä ole mitään varmuutta Venäjän tappioista, ettei Venäjä ole ilmoittanut tappioistaan. Toisaalta tällaisten vähäisten signaalien pitäisi omalta osaltaan kertoa meille myös siitä, ettei sota ole sujunut Kremlin toivomalla tavalla – siitä ei tullut paraatimarssia Kiovaan, eikä pelkästään Ukrainan ja ukrainalaisten, vaan meidän kaikkien onneksi.

Kaatuneita venäläisiä jossain päin Ukrainaa.

Venäjä on pyrkinyt eri syitten takia salaamaan tappionsa Ukrainassa jo keväästä 2014 lukien, johtuen luonnollisesti siitä, ettei Venäjän (oman ilmoituksensa mukaan) edes ollut osallinen Ukrainan sodassa. Eri lähteiden perusteella voidaan kuitenkin päätellä vähintäänkin satojen Venäjän asevoimien sotilaiden kaatuneen Ukrainassa vuoden 2015 alkupuoleen mennessä. (4) Tuolloin merkittävin peruste salailulle oli edellä mainitsemani, sen sijaan 24. helmikuuta alkaneen laajan hyökkäyssodan kohdalla tuskin mitään yksittäistä syytä salailulle edes on olemassa, jos kaikissa tapauksissa kyse edes on tarkoituksellisesta salailusta vaan yksinkertaisesti siitä, ettei venäläisillä itselläkään ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka monta miestä he ovat menettänyt.

Tämän tietämättömyyden taustalla voi sitten olla eri syitä, kuten täydellinen piittaamattomuus ihmiselämästä, etenkin jos kyseeseen tulee Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta pakkovärvätty tai Venäjällä syksyn mobilisaation seurauksena ilman koulutusta tai vain lyhyen koulutuksen jälkeen rintamalle viedyt mobilisoidut eli ns. mobikit.* Samaa piittaamattomuutta on havaittavissa myös siinä, että vankeja värvätään palkkasotilasorganisaatioihin, kuten PMC Wagneriin, lähinnä tykinruoaksi. (5) PMC Wagnerin omistajan Jevgeni Prigožinin suunnitelmissa on ryhtyä värväämään seuraavaksi naisvankeja joukkoihinsa. (6) Voin kertoa pari esimerkkiä kevättalvelta ja keväältä Makiivkasta, Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta, jossa miehitysviranomaiset yhdessä venäläisten erikoistoimintamiesten kanssa panivat täytäntöön useita (pakko)liikekannallepanoja tämän vuoden alkupuolella. (Huom. näitä [pakko]liikekannallepanoja pantiin täytäntöön useita kaikkialla Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla vuoden 2021 lopun ja tämän vuoden alun kuluessa).

Makiivkan tapauksessa kyse on kahdesta, pääasiassa pakkovärvätyistä kootuista komppanioista, joista kumpikin lähetettiin rintamalle siten, ettei miehistö tai omaiset saaneet tietoa rintamalohkosta. Jälkikäteen omaiset ovat lukeneet ”pitkiltä listoilta” läheisensä olevan ”palveluksessa”, mutta tuolloinkaan listoilta ei aina selvinnyt mihin läheinen oli sijoitettu; eivätkä listat ole ajantasaiset, niiltä ei käynyt selville edes se onko läheinen hengissä vaiko kaatunut, tai kenties haavoittunut – tällaiset asiat eivät välttämättä edes kiinnosta toiminnasta vastaavia upseereita. Heille tuntui olevan tuolloin, kuten on edelleenkin, tärkeintä se, että miehiä – ja toisinaan poikasia – lähtee rintamalle riittävä määrä. Makiivkan alueelta tulleiden tietojen mukaan pakkovärväys kohdistuu myös alaikäisiin. Tiedossamme on perheitä, joista isät ja pojat on viety rintamalle.

Näistä kahdesta Makiivkan alueelta (pakko)värvätyistä kootuista komppanioista, joista meillä on tietoa, omaiset eivät kesän koittaessakaan välttämättä tienneet mikä värvättyjen kohtalo on – toisen kohdalla sairaalaan haavoittuneina päätyneet kertoivat komppanian menettäneen kaatuneina tai kadonneina ensimmäisen viikon kuluessa yhdeksän sotilasta kymmenestä. Moni toivoi kadonneen läheisensä jääneen ukrainalaisten sotavangiksi, koska pitivät sitä ainoa mahdollisuutena omaisensa hengissä selviämiselle.

Yleisesti ottaen Venäjä on suhtautunut hyvin piittaamattomasti tappioihin, etenkin kun kyseessä ovat kaatuneet tai vakavasti haavoittuneet, kumpaankin ryhmään kuuluneita on jätetty ukrainalaisten käsiin venäläisten vetäytyessä alueilta. Yksittäistapauksissa vakavasti haavoittuneita on julki tulleiden tietojen mukaan tapettu venäläisten itsensä toimesta vetäytymisvaiheessa. Samaa piittaamattomuutta ja kunnioituksen puutetta on havaittavissa myös muussa kaatuneiden kohtelussa. Venäjän on todettu toimittaneen rintaman tuntumaan (selustassa) mobilisoituja krematorioita, joilla on tuhkattu Mariupolin alueella kuolleiden siviileiden ohella kaatuneita – mahdollisesti näin pyritään häivyttämään jälkiä sotarikoksista kuin myös vähentämään kotiin toimitettavien ruumiiden määrää (tässä logiikka on hyvin kylmäävä, kun ei ole ruumista, ei myöskään tarvitse maksaa omaisille korvauksia). (7) Luotettavien lähteiden mukaan miehitetyssä Donetskissa ruumiiden hävittäminen oli hyvinkin tehokasta, pakkomobilisoitujen ruumiita tuhkattiin DMZ:n terästehtaan laitoksissa (ukr. Донецький Металургійний Завод). Tässäkin tapauksessa olemassa on vain ihmisten sana, tarkempaa tilastointia tms. ei ole esittää todisteeksi.  

Jotain päätelmiä Venäjän mittavista tappioista voi myös tehdä @KilledInUkraine twittertilin julkaiseman aineiston kautta. Kyseinen sivusto julkaisee aineistoa Ukrainan sodan kuluessa kaatuneista venäläisupseereista. He kokoavat aineistonsa avoimista lähteistä, hyväksyen tilastointiinsa vain sellaiset upseeritappiot, joiden osalta on löydettävissä tieto hautajaisista, tai on olemassa oleva muistokirjoitus tai jokin uutissivusto on julkaissut tiedon kaatumisesta (esim. paikallinen media tai puolustushallinnon alainen Zvezda tv-kanava). (8) @KilledInUkraine eli Russian Officers killed in Ukraine -tilin mukaan 22. joulukuuta mennessä Venäjä on menettänyt Ukrainassa 24. helmikuuta 2022 jälkeen 2 kenraaliluutnanttia, 8 kenraalimajuria, 49 everstiä, 109 everstiluutnanttia ja 216 majuria sekä suuren joukon muita upseereita (kapteeneita, luutnantteja jne.), jolloin minimissäänkin Venäjän upseeritappiot nousevat 1576 upseeriin. (9) Sen ohella, että tilastointi osoittaa venäläisupseereiden minimitappiot, siihen eivät välttämättä päädy kaikkien palkkasotilasorganisaatioiden kärsimät upseeritappiot (esim. PMC Wagner), eivätkä Ramzan Kadyrovin hallinnon sisäministeriön erikoisjoukkojen eli kadyrovtsien upseeritappiot tai Venäjän kansalliskaartin Rosgvardijan vastaavat tappiot.

Tilastoanalyysia Venäjän upseeritappioista, pohjautuen @KilledInUkraine twittertilin aineistoon tarjoaa Tracking Russia's losses in Ukraine.

 

Venäjän kalustotappioista

Kirjoitukseni aiheen kannalta Venäjän kalustotappioiden tarkastelu ei välttämättä ole relevanttia, mutta niiden huomioiminen antaa kuitenkin jonkin kuvan Venäjän kyvyistä jatkaa sotaa tulevina kuukausina. Tässä kohdin haluan kuitenkin muistuttaa lukijoita siitä, että Venäjän strategia ja sodankäyntitapa ei ole suoraan istutettavissa osaan läntistä ajattelutapaa. Tarvittaessa venäläiset korvaavat puutteensa massalla tai yksiköillä; jos tavoitteeseen ei päästä suoraan, voidaan siihen yrittää päästä kiertoteitse (tällainen voi olla esim. tarkoituksettomalta näyttävä siviileiden murhaaminen). Voimmeko jopa todeta, että venäläisten mielestä tarkoitus pyhittää keinot. Suomessa tähän venäläisten mentaliteettiin on varauduttu mutta näyttää siltä, että suurin osa Eurooppaa on sulkenut tällaiselta uhalta silmänsä, jolloin varautuminen on lyöty pahoin laimin.

Venäjän kalustomenetyksiä Ukrainan sodassa seuraa useampi taho. Avoimien lähteiden perusteella omaa tilastointiaan pitää yllä oryxspioenkop-verkkosivusto. Heidän ilmoittamia lukuja kalustotappioiden osalta voidaan pitää miniminä, he tilastoivat tappiot vasta siinä vaiheessa, kun siitä löytyy dokumentoitua kuva-aineistoa (joka ei ole yhdistettävissä aiempiin ilmoituksiin menetyksistä), käytännössä siis todelliset menetykset Venäjälläkin ovat merkittävästi oryxspioenkop-sivuston ilmoitusta suuremmat. Heidänkin tilastointinsa mukaan Venäjä on menettänyt yhteensä 1575 taistelupanssarivaunua (tuhoutuneet, vaurioituneet, hylätyt ja kaapatut eli Ukrainan haltuun päätyneet); 1847 rynnäkköpanssarivaunua ja muuta taisteluajoneuvoa; 735 panssaroitua miehistönkuljetusvaunua; 280 panssaroitua miehistönkuljetusajoneuvoa; 43 MRAP-ajoneuvoa jne. (10)

Seuraavaksi Ukrainan asevoimien ilmoitukseen perustuva tilasto Venäjän miehistö, kalusto- ja materiaalitappioista käynnissä olevan hyökkäyssodan aikana, 24. helmikuuta – 23. joulukuuta 2022.

Tämän kirjoitukseni haluan päättää kuolemattomaan lausahdukseen Venäjän 24. helmikuuta alkaneen brutaalin hyökkäyssodan ensihetkiltä. Hetkiltä, jolloin Venäjä näyttäytyi suurimman osan silmissä maailman toiseksi voimakkaimpana sotilasmahtina –

”Покладіть насіння собі в кишені, щоб, коли вас уб'ють, проросли соняшники” (suom. Laita auringonkukansiemenet taskuusi, jotta ne itävät, kun sinä kuolet”) –

totisesti Ukrainassa auringonkukkapellot tulevat jatkossakin saamaan lannoitetta.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/ukraina-jymaytti-venajan-tiedustelua-erikoisella-kangasoperaatiolla-heti-sodan-alussa-raportti-paljastaa-kuinka-hyokkays-pysaytettiin-jopa-12-kertaisesta-ylivoimasta-huolimatta/052df124-caac-4442-b733-4dd4f53a7cda

2. https://www.oryxspioenkop.com/2022/04/destination-disaster-russias-failure-at.html

3. https://twitter.com/Ukrinform_News/status/1605831059404357632 

4. https://www.aa.com.tr/en/politics/us-says-about-500-russian-soldiers-killed-in-eastern-ukraine/68091

5. https://jamestown.org/program/wagner-pmc-recruits-russian-criminals-and-convicts-for-war-in-ukraine/ 

6. https://www.msn.com/en-us/news/world/putins-wagner-group-mercenaries-want-to-recruit-women-prisoners-as-snipers/ar-AA15yCOc 

7. https://thehill.com/policy/international/3264666-donestk-official-russia-using-mobile-crematoriums-to-dispose-of-bodies/

8. https://twitter.com/KilledInUkraine

9. https://twitter.com/KilledInUkraine/status/1606004963741532160 

10. https://www.oryxspioenkop.com/2022/02/attack-on-europe-documenting-equipment.html 

11. https://news.obozrevatel.com/ukr/society/hocha-pokladit-u-kisheni-nasinnya-kvitiv-u-zahoplenomu-genichesku-zhinka-zvernulasya-do-okupanta-video.htm 

*: Mobik on ukrainalaisten käyttämä termi, jolla kuvataan värvättyä venäläistä miehittäjää. Termi tulee sanoista mobilized + vatnik. Vatnik tarkoittaa kouluttamatonta propagandalla aivonsa pehmentänyttä venäläistä. Mobikkien elinajanodote rintamalla ei ole pitkä, Venäjän käyttäessä näitä värvättyjä lähinnä tykinruokana.  

#StandWithUkraine 

Suomen Sotilas lehti: informaatiosta disinformaatioon

 

Ukrainassa on sodittu jo reilut kahdeksan vuotta, jonka kuluessa olen kirjoittanut kriittiseen sävyyn lukuisia blogeja (ja muita kirjoituksia) perinteisen median kompuroinnista sotauutisoinnissa – ikävämmillään sortumisesta Venäjän välittämän narratiivin kritiikittömään toistamiseen. Toistaiseksi olen jättänyt, vakavasti otettavat pienemmät mediat kritiikkini ulkopuolelle yksittäismainintoja lukuun ottamatta, tämä kirjoitus omalta osaltaan rikkoo tämän perinteen.

Kirjoituksen otsikossa nostan informaation ohella esille disinformaation, niin väärin kuin se lehteä kohtaan kenties onkin, tässä kirjoituksessa huomioni kohdistuu nimenomaa tähän disinformaatioon. Informaatio-sanan otin otsikkoon mukaan tasapainottaakseni asetelmaa. Otsikkona Suomen Sotilas -lehti: disinformaatiota, olisi ollut vääristävä, koska kyseinen lehti tarjoaa lukijoilleen kaikesta huolimatta runsaasti informatiivisia artikkeleja. Venäjän aloitettua 24. helmikuuta 2022 usean rintaman hyökkäyksen Ukrainaan (Donbasissa vuosia jatkuneen asemasodan jälkeen) lehden sivuilla on vieraillut säännöllisesti lukuisia arvostamiani asiantuntijoita, kuten Pekka Toveri, kenraalimajuri evp ja puolustusvoimien pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, joten disinformaation korostaminen olisi ollut vääristävää harhaanjohtamista. Etenkin kun huomioimastani disinformatiivisesta tai muulla tavalla harhaanjohtavasta aineistosta vastaa pääsääntöisesti yksi ja sama kirjoittaja, jo vuosien ajan lehteen artikkeleja kirjoittanut, Aleksei Kettunen.

Suomen Sotilas ja satusetä Aleksei Kettunen.

Suomen Sotilas on ilmestynyt vuodesta 1919, ikää lehdelle on siis kertynyt jo rapiat vuosisata. Lehti toimittajineen on nähnyt aikakausien muuttumisen, vuosituhannen vaihtumisen ja ajan, jolloin Suomessakin moni oli romuttamassa perinteikästä asevelvollisuusarmeijaa: maamme puolustus lepää koko kansan harteilla, tänään tiedon ja valheen rooliin kiinnitetään jälleen menneitä vuosikymmeniä enemmän huomiota – eikä vähiten naapurimme Venäjän toimien tähden. Niinpä omissa silmissäni korostuu tiedon jakajien rooli, medialla on suuri vastuu jakamastaan aineistosta. Vastuunkantajina on mediat suurimmista pienempiin, kuten edellä viittasin, suurimpien tekoihin olen aiemmin kiinnittänyt lukuisia kertoja huomiota – blogieni ohella lähestynyt suoraan toimituksia ja toimittajia hetkinä, jolloin olen huomannut uutisen tai artikkelin olevan tavalla tai toisella harhaanjohtavan, toisinaan jopa disinformatiivisen.

Suomen Sotilaan pitkäaikaisena seuraajana olen pannut merkille Aleksei Kettusen sortuvan toistuvasti suoranaiseen Venäjän fanittamiseen – ilmaus on suora mutta ei perusteeton. Kettusen fanipoikamainen asenne näkyi jo vuosia sitten Suomen Sotilaassa julkaistuissa venäläisen Armata-tuoteperheen esittelyissä. Armata-tuoteperheessä on kyse Venäjän asevoimille suunnitellusta Armata-tela-alustasta (tai universaalista tela-alustasta), jonka varaan Venäjä laski paljon viime vuosikymmenen puolivälin tietämillä. Venäjän suurellisten suunnitelmien mukaan alustalle piti rakentaa kokonainen vaunuperhe, taistelupanssarivaunusta (T-14) raskaan rynnäkkövaunun (T-15) kautta panssarihaupitsiin ja muihin tela-alustaa hyödyntäviin vaunuihin. Tähän päivään mennessä Venäjä ei ole onnistunut valmistaa kuin yksittäisiä vaunuja, joiden kyvyistä suurin osa näyttää jääneen suunnittelijoiden työpöydälle.

Kirjoituksessani aikomukseni ei kuitenkaan ole ruotia Aleksei Kettusen kirjoitushistoriaa, vaan tarkastella eräitä hänen 24. helmikuuta 2022 jälkeen kirjoittamia (ja Suomen Sotilaassa julkaistuja) artikkeleja ja näyttää niissä piilevät – toistuvat – virheet. Päätin puuttua virheisiin kyseisen kirjoittajan roolin vuoksi, moni voi pitää häntä asiantuntijana kirjoittaessaan laajoja artikkeleja harrastelehteen. Kettunen on myös toiminut asiantuntijan roolissa muissa medioissa, (1) joten kirjoitukselle on enemmän kuin riittämiin perusteita.

Aloittakaamme ruodinta tarkastelemalla lyhyesti Aleksei Kettusen kirjoittamaa Terässade – lyhyt oppimäärä tykistöraketinheittimistä -artikkelia, joka julkaistiin Suomen Sotilas -lehdessä nro. 4/2022.

Yllä (kuvan yhteydessä) kävin läpi muutamia selkeitä virheitä, jokainen näistä artikkelissa tosiasioina esitetyistä virheistä (disinformaatiosta ja/ tai propagandasta) olisi ollut mahdollista käydä vieläkin seikkaperäisemmin läpi. Huomiotta jätin myös violetissa suorakulmiossa esitetyn väitteen Venäjän toteuttamasta varastojen hajauttamisesta, jonka syvällisempi tarkastelu olisi vaatinut huomattavan paljon tilaa, jolloin meidän olisi pitänyt määritellä se, mitä tämä ”hajauttaminen” tarkoittaa.

Tarkoittaako se sitä, että ammuksia kasataan taivasalle ratapihoille, koulujen liikuntasaleihin, vai sitä, että polttoainesäiliöitä varastoidaan ratapihoille sekä käyttämättömille junaradoille jne. Toisaalta Venäjän toiminta osoittaa sen, että samoja alueita on käytetty varastointiin ja kaluston säilytykseen Ukrainan toteuttamien iskujen jälkeenkin. Eli jos Venäjä hajauttaakin materiaalivarastojaan, käyttää se myös samaa kohdetta toistuvasti (jatkuvasti) materiaalinsa varastointiin. Se, että Venäjä on logistiikan kautta sidoksissa rataverkkoon, sitoo ainakin jossain määrin sen huoltoakin. On myös syytä huomioida se, että Ukrainan itäosien miehitetyillä alueilla Venäjä on rakentanut erilaisten ja erikokoisten varastojen verkoston vuoden 2014 jälkeen. Osa näistä huoltotukikohdista ja -varikoista on Ukrainan vaikutuskyvyn ulottumattomissa.

Jatkakaamme vyyhdin purkua, seuraavaksi voimme siirtyä uusimman Suomen Sotilas -lehden pariin (6/2022) ja artikkeliin Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta, josta löytyy lukuisia kohtia, jossa on toistettu sellaisenaan venäläisten väittämiä tuomatta muuta näkökulmaa esille, tai jossa rinnastetaan asioita, jotka eivät ole vertailukelpoisia – rinnastettavissa. Kiinnostavaa on se, että kerratessaan kyseisessä artikkelissa OTR-21 Totška-U -ohjusjärjestelmää ja sen käyttöhistoriaa, Kettunen omasta puolestaan esitä mitään kritiikkiä Venäjän väittämälle, että se on poistanut järjestelmän asevoimiensa käytöstä vuonna 2019. (2) Venäjän brutaalin offensiivin ollessa jo alkanut, Valko-Venäjälle sijoitetulla Venäjän asevoimien yksiköillä oli käytössä juuri OTR-21 Totška-U -ohjusjärjestelmiä. (3) Kyseiset järjestelmät oli vieläpä merkitty V:llä (taktinen merkintä), muun muassa kyseistä taktista merkintää venäläisjoukot käyttivät tunkeutuessaan Ukrainaan usealta suunnalta 24. helmikuuta 2022.

Venäläinen kolonna liikkeellä Valko-Venäjällä valtatiellä M10, kuvassa Totška-U:n laukaisualusta.

Seuraava kohta samaisessa artikkelissa on suorastaan hämmentävä, kun huomioimme, että tämä artikkeli on kaikesta päätellen kirjoitettu kokonaisuudessaan kuukausia Venäjän hyökkäyssodan alkuhetkien jälkeen:

”Ukrainan mukaan Venäjä käyttää myös S-300:n it-ohjuksia ukrainalaisia maakohteita vastaan väitetyn ohjuspulan takia. Tämä on tietenkin mahdollista elinkaarensa päähän tulevien ohjusten hyödyntämiseksi, pakon edessä tai käyttäjien kouluttamiseksi. Osa käytettyjen ohjusten jäänteistä osoittaa, että ne on valmistettu 1980-luvulla. - - - Lienee kuitenkin epätodennäköistä, että näin vanhoja, yli kolminkertaisesti 10 vuoden elinkaarensa ylittäneitä ohjuksia vielä löytyisi Venäjän arsenaaleista”. (4)

Väistämättä mieleen hiipii ajatus siitä, että kun todellisuus ei ole yhdistettävissä kuvitelmiin (muistamme Kettusen ilmeisen Venäjän asejärjestelmiin kohdistuvan fanituksen), oman mielenrauhan tähden kuvitelmista pidetään kiinni. Sama ristiriitaisuus saa jatkoa paria kappaletta myöhemmin Kettusen kirjoittaessa Venäjän käyttämistä itsemurhalennokeista, josta Kettunen käyttää venäläisten Iranista ostamista itsemurhalennokeistaan käyttämää Geran-2 nimitystä. Ja koska sanoilla on merkitystä, sillä kuinka asiat artikkelissa ilmaistaan, on suuri merkitys. Aleksei Kettusen tapa saa aikaan sen, että tietämättömämpi lukija jää epätietoisuuden valtaan sen suhteen, mistä Venäjä kyseiset lennokit on todellisuudessa saanut. Tai vähintäänkin synnytetään epäilys sen suhteen, mikä on totuus – ja juuri tähän Venäjä omassa informaatiosodassaan myös pyrkii: tuhoamaan totuuden. (5) Synnyttämään tilan, jossa on useita totuuksia tai ei ole yhtään totuutta.

Ja täyttä puppuahan on se, että Geran-2 eli iranilainen HESA Shahed-136 lennokki olisi jollain tapaa vaikeasti torjuttava, kuten Kettunen väittää. (6) Kettunen myös muistuttaa lukijoita kriittisestä tarkastelusta, johon hän ei (todellisuudessa) itse juurikaan pysty. Muistamme Kettusen toistamat venäläisväitteet lukuisista tuhotuista M142 HIMARS-raketinheitinjärjestelmän ajoneuvoista tai ilmatorjunnan onnistumisista rakettien torjunnassa.

Kirjoituksesta huokuu myös jollain tapaa piittaamaton asenne Venäjän sodankäyntitapaa kohtaan, se ilmenee esim. seuraavasti –

”Näiden ohjusten laukaisuilla on luultavasti haluttu parantaa käyttöhenkilöstön osaamista sekä ampua pois vanhimpia vuodesta 2002 alkaen valmistettuja ohjuksia”. (7) Kyseisessä kohdassa kuvataan, kuinka Venäjä on vaikuttanut maamaaleja vastaan 3M55 Oniks/Oniks-M-pintamaaliohjuksilla. Sama on havaittavissa kohdassa, jossa kuvataan Venäjän S-300 ilmatorjuntaohjusten käyttöä Ukrainassa – ”Ukrainan mukaan Venäjä käyttää myös S-300:n it-ohjuksia ukrainalaisia maakohteita vastaan - - - Tämä on tietenkin mahdollista elinkaarensa päähän tulevien ohjusten hyödyntämiseksi, pakon edessä tai käyttäjien kouluttamiseksi.” (8)

Kyse on Kettusen mukaan asejärjestelmien käyttämistä sodassa joukkojen kouluttamiseksi, ja vaikka hyväksyisimmekin tämän (oman ymmärrykseni mukaan se koulutus pitäisi pääasiassa kyllä tehdä jossain muualla kuin taistelukentällä) selityksen, niin hämmentävää on se, ettei sanallakaan mainita käyttötarkoitusta, mikä etenkin maamaaleja vastaan käytettynä, epätarkoilla S-300 ilmatorjuntaohjuksilla, on siviilikohteiden terroripommitukset.

Kun vertaa Aleksei Kettusen kirjoittamaa katsausta Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta, Suomen sotilas -lehden numerossa 3/2022 julkaistuun, Ahti Lapin (eversti evp), katsaukseen Ohjussotaa Ukrainassa, niin erot ovat huomattavia. Toki on mainittava, että Ahti Lappi on ilmatorjunnan rautainen ammattilainen. Katsauksessaan Lappi tarkastelee kriittisesti Venäjän toteuttamia operaatioita, mutta huomioiden myös Ukrainan toimet samalla tavalla. Lappi toteaa sen, minkä me kaikki tiedämme (Venäjän sodanjohdossa ja -käynnissä on nähty dramaattisia puutteita ja osaamattomuutta), mutta jonka Kettunen jättää kirjoittamatta. Onkin valitettavaa, että tällaisena aikana pitkänlinjan maanpuolustuksellisessa julkaisussa näkyvästi palstatilaa saa toimittaja, joka ei kirjoituksissaan pysty noudattamaan ohjeitaan ts. seuraamaan kriittisesti sodan osapuolten viestintään.

Edelliseen lisäisin sen, että samalla kirjoittajan tulisi kuitenkin huomioida sodan osapuolten viestinnän erot ja vertailla niitä puolueettomien tahojen raportoinnissaan tekemiin havaintoihin, joissa näkyy hyvin selvästi se, että Venäjän sodasta maalaama kuva on hyvin kaukana todellisuudesta – paljon kauempana mitä Ukrainan. Esim. Venäjä on, ilmoitustensa mukaan, tuhonnut Ukrainan ilmavoimat, ampunut alas kaikki Bayraktar TB-2 lennokit jne. (9) Samalla kuitenkin näemme Ukrainan ilmavoimien toteuttavan päivittäin taistelulentoja rintamalla, haastaen näin Venäjän ilmavoimat: (10) näemme myös Ukrainan toteuttavan edelleen harvakseltaan operaatioita – niillä moneen kertaan pudotetuilla – TB-2 lennokeilla jne. Toki Bayraktar TB-2 lennokkien rooli on nyt pienempi kuin reilut puolivuotta sitten, mutta Venäjän brutaalin hyökkäyssodan alkupuolella niillä oli oma merkittävä osansa hyökkäyksen hidastamisessa, mikä kenties sai venäläiset väheksymään sen tehoa ja vastaavasti korostamaan liioitteluun saakka, oman ilmatorjuntansa onnistumisia.

Aleksei Kettusen kirjoittamissa artikkeleissa puitteet ovat usein kunnossa, mutta artikkeleiden tasoa heikentää olennaisesti – puitteista ja kiinnostavasta aiheesta huolimatta – outojen tulkintojen rinnalla tilan anto disinformaatiolle ja suoranaiselle sotapropagandalle, ilman, että tekstissä tuodaan millään tapaa esille sitä, että kyse on edellisistä.

Olen kuulunut Suomen Sotilaan lukijoihin ja tilaajiin jo vuosien ajan, joten katson, että myös tässä roolissa minulla on oikeus kritisoida lehteen toimitettua ja siinä julkaistua materiaalia, mutta ennen kaikkea tämä kritiikki on kirjoitettu asianharrastajan roolissa. Olen seurannut Ukrainan yhteiskunnallista kehitystä tarkemmin jo yli vuosikymmen ajan, sotaa Ukrainassa Venäjän suorittamasta Krimin niemimaan miehityksestä ja keväästä 2014 lähtien. Historian ja sotahistorian harrastaminen on sitten aivan oma juttunsa, se alkoi vuosikymmeniä sitten.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/3-11549276  (Jutussa on käytetty muun muassa seuraavia lähteitä ja haastatteluja: - - - Suomen Sotilas lehden toimittaja Aleksei Kettunen - - -).

2. Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta, Suomen sotilas 6/2022 s. 70.

3. https://twitter.com/MotolkoHelp/status/1509099435262976000 

4. Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta, Suomen sotilas 6/2022 s. 71.

5. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

6. https://www.rferl.org/a/ukraine-iran-drones-russia/32097697.html 

7. Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta, Suomen sotilas 6/2022 s. 70.

8. Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta, Suomen sotilas 6/2022 s. 71.

9. https://www.oryxspioenkop.com/2022/10/lost-in-lies-keeping-track-of-russian.html 

10. https://www.ukrinform.net/rubric-ato/3632142-war-update-ukrainian-air-forces-launch-five-strikes-on-enemy-positions.html 

Lähteinä ja taustoitukseen käytetty myös Suomen sotilas lehden numeroita 3/2022 ja 4/2022 sekä vanhempien vuosikertojen numeroita – 6/2018 ja 3/2015 (Aleksei Kettusen kirjoittama artikkeli Venäjän uusi nyrkki Armata s. 26). Unohtamatta Suomen sotilas -lehden verkkosivuja sekä uusimman lehden (6/2022) artikkelia Tykinkuulalla takalaittomaksi, kirjoittajana Jarmo Sinkkonen, ye-everstiluutnantti.

Rikokset, joihin Venäjä Ukrainassa syyllistyy, eivät ole yllätys –

 

kirjoitus arkistojen kätköistä

Venäjän aloitettua reilut yhdeksän kuukautta sitten laajan, usean rintaman hyökkäyksen Ukrainaan, tyrmistys valtasi monen mielen. Venäjän brutaalin sodankäyntitavan paljastuttua, entistä useampi on ollut kovin pöyristynyt sen piittaamattomasta tavasta sotia – jos Venäjä ei piittaa omista kansalaisistaan, vaan ajaa miehiä tapettavaksi, miksi se piittaisi hävitettäväksi tarkoitetuista ukrainalaisistakaan? Kysymykseni on luonnollisesti retorinen, sen sijaan aivan aidosti olen ihmetellyt sitä, että niin moni on ollut tyrmistynyt (suorastaan kauhuissaan) Venäjän harjoittamista julmuuksista. Eniten minua ihmetyttää se, että se on tullut monille täydellisenä yllätyksenä, että Venäjä on piittaamattomasti ylittänyt niin monet rajat 24. helmikuuta jälkeen. Jos mielestä karistaa ajatuksen siitä, että koko sota on (läntisen logiikan mukaan) järjetön, ja tarkastelee Venäjän tapaa sotia 90-luvusta tähän päivään, niin Ukraina on osa tätä jatkumoa, jossa hyökkäyksen kohde ollaan valmis tuhoamaan täydellisesti, jossa kokonaiset kaupungit ollaan valmiit jauhamaan tykistöllä murskaksi, jos tavoitetta ei kyetä saavuttamaan.

Jos Venäjän sodankäyntitavasta on saatu runsaasti esimerkkejä Tšetšeniasta ja Syyriasta sekä vähäisemmässä määrin Georgiasta, ja Moldovasta, jossa 90-luvulla käytyyn sotaan osallistui myös venäläisvapaaehtoisia, niin samalla tavalla olemme saaneet näyttöä Venäjän ja venäläisten piittaamattomuudesta siihen, mitä tulee ihmisoikeuksiin ja hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden siviileiden kunnioittamiseen. Kunnioitusta ei välttämättä ole! Sitä mitä nyt tapahtuu kautta Ukrainan (Venäjä harjoittaa julmuuksia edelleen myös niillä alueilla, joita se on miehittänyt vuodesta 2014), on tapahtunut pienemmässä mittakaavassa miehitetyllä Krimin niemimaalla kuin myös Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Tietoa oli saatavilla, siihen olisi ollut mahdollista reagoida, mutta syystä tai toisesta poliitikkomme ja päättäjämme (Putinin kuiskaajaa unohtamatta), joko sulkivat silmänsä todellisuudelta tai olivat täydellisiä typeryksiä, kuvitellessaan Venäjästä jotain sellaista mitä se ei välttämättä ole ollut koskaan.

Tietoa oli totisesti saatavilla, kyse taisi olla ennemminkin siitä, että julkaistu aineisto oli liian suuressa ristiriidassa itse luomansa – kuvitteellisen – Venäjä-kuvan kanssa, joten oli helpompaa sulkea silmät (ja korvat) todellisuudelta kuin horjuttaa omaa illuusiota. Muistan Sauli Niinistön tuohtumuksen viime vaalikampanjan alla, turvallisuuskomitean asiantuntijaverkoston esitettäessä Suomen vaaleihin kohdistuvana mahdollisena (joskin äärimmäisenä) skenaariona Venäjän toteuttaman salamurhan vaalivaikuttamiseksi. Tuolloin Niinistö kuvaili asiantuntija-arviota trollaukseksi. (1) Jälleen todellisuus erosi illuusioista, skenaarioiden sellaisia, joihin Venäjä saattaisi äärimmäisessä tapauksessa ryhtyä.

Olen itse kirjoittanut elämästä miehitetyssä Itä-Ukrainassa vuodesta 2014 – ensin vähemmän julkisesti mutta jo vuodesta 2015 omalla nimelläni. Pääasiassa kirjoitukseni ovat kuvanneet elämää ja arkea miehitetyssä Donetskissa, toisinaan havaintoja on kertynyt laajemmaltakin alueelta. Kuvaukseni ovat piirtäneet häivähdyksen siitä todellisuudesta, jossa tuolloin elettiin Venäjän kontrolloimilla alueilla. Tänään Venäjä toteuttaa näitä(kin) metodeja mutta vaan monta kertaa suuremmassa skaalassa kautta miehittämiensä alueiden.

Alla oleva kirjoitus on kaivettu arkistoistani, löytyi hävinneeksi luullulta muistitikulta ja on aikoinaan julkaistu ainakin SSS-Radion verkkosivulla (tai useampi osaisena kirjoituksena radion Facebook-sivulla). Kirjoitus on todennäköisesti vuoden 2015 lopulta tai seuraavan vuoden (2016) alkupuolelta.

* * * 

Ihmisoikeusrikkomuksia ja sananvapauden polkemista miehitetyssä Donetskissa

Olen aiemmin sivunnut aihetta viesteissäni SSS-Radion Facebook-sivulle, kyseisissä viesteissäni olen nostanut esille tilannetta Donetskissa siviileiden näkökulmasta tarkasteltuna, olen myös pohtinut useammassa viestissä sananvapauden ja ilmaisunvapauden toteutumista ns. Donetskin kansantasavallassa – tuolloin olen nostanut esille Suomen kansalainen Janus Putkonen toimet Donetskin ”kansantasavallassa” ja uutistoimisto DONi Newsissä (1) ynnä pohdiskellut sitä mikä merkitys hänen toimilla on ollut siinä, että kesällä 2015 kahden suomalaisen toimittajan akkreditoinnit alueelle evättiin. Tässä kirjoituksessani en puutu journalistien kohteluun kuin sivuhuomioina, sen sijaan pyrin tarkastelemaan edes jollain tasolla alueella tapahtuneita ihmisoikeusrikkomuksia sekä nostamaan jälleen kerran esille sen millaisissa olosuhteissa alueen siviilit joutuvat elämään ja millaisen kohtelun kohteeksi sellainen siviili voi joutua, joka ei jaa ”’kansantasavaltalaista’ unelmaa”. Kirjoitukseni lopussa noukin esille muutamia esimerkkejä alueen Donetskin tapahtumista viime ja sitä edellisen vuoden puolelta, nämä tapahtumat ovat sellaisia, joita omat kontaktini alueella ovat todistaneet – joista heillä on konkreettisia silminnäkijähavaintoja pelkkien kuulopuheiden sijaan. Mutta alkuun yleisluontoisempaa aiheen tarkastelua.

Viimeisimpien viikkojen kuluessa aihe on noussut useamman kerran esille muissakin kuin ukrainalaisissa medioissa, ikävä kyllä en ole nähnyt aihetta käsiteltävän riittävällä vakavuudella medioissa koto-Suomessa – olen yrittänyt löytää laaja-alaisempaa kattausta aiheesta, mutta sellaiset tuntuvat loistavan poissaolollaan. Pieniä mainintoja löytyy sieltä täältä mutta muutoin ihmisoikeusasioiden käsittely on kovin vähäistä – oikeastaan olematonta blogimaailman ulkopuolella. Sikäli aiheen ohittaminen yllättää, koska aiheesta on kuitenkin kirjoitettu maailmalla kohtalaisen paljon ja useampiakin raportteja on julkaistu – joskin on huomioitava, että esim. HRW ja Amnesty raporteissaan ovat kiinnittäneet enemmän huomiota Krimin ihmisoikeustilanteeseen kuin vallitsevaan – heikkoon – tilanteeseen Donbassin alueella, mutta huomiotta Itä-Ukrainakaan ei ole jäänyt.

Donetskin alueella suoritetut ihmisoikeusrikkomukset voi jakaa useampaan osa-alueeseen. Ensinnä tulevat vangittuihin Ukrainan asevoimien ja vapaaehtoisjoukkojen sotilaisiin kohdistetut rikkomukset, joissa vangittuja sotilaita ei ole kohdeltu asiaankuuluvalla tavalla. Amnesty Internationalilla on todisteita siitä, että huhtikuussa 2015 Arseni Pavlov – paremmin tunnettu nimellä Motorola – on ”ampunut kuoliaaksi” 15 vangittua ukrainalaissotilasta. (2) Motorolan suorittamat teloitukset ei ole ainoita laatuaan, viitteitä muistakin vankien teloituksista on olemassa, mutta teloitusten ohella vangittuja ukrainalaissotilaita (statuksesta riippumatta) on kohdeltu ”separatistijoukkojen”, yleisön ja paikallis- sekä venäläismedian toimesta nöyryyttävästi – heitä on marssitettu julkisesti sekä häpäisty julkisesti useamman kerran Donetskissa. (3 ja 4) Näiden ohella on syytä muistaa myös Nadija Savtšenko tapaus, häntä ei millään muotoa ole kohdeltu kuten sotavankia tulee kohdella – hänen pidättämiseensä ja siirtämiseen Venäjälle ja hänen oikeudenkäyntiinsä liittyy runsaasti kritisoitavaa. Nadija Savtšenko on monellakin tapaa antanut kasvot sille kuinka kansainvälisten oikeuksien vastaisesti ns. kansantasavallat kuin myös Venäjä – ja hänen tapauksessansa etenkin Venäjä – on toiminut. Savtšenkon oikeudenkäyntiä kuvaa parhaiten se, että oikeudenkäyntiä voi pitää ”oikeudenkäynnin irvikuvana”.

Teloitusten ja vankien väärinkohtelun ohella ongelmana on se, että on olemassa vankeja, joiden olinpaikka ei ole tiedossa. Ukrainan viranomaisilla kuten ei omaisillakaan ole tiedossa ovatko nämä ”kadonneet” kuolleet ja jääneet taistelukentälle, vangittu ja siirretty tuntemattomaan sijoituspaikkaan tai onko heidät mahdollisesti tapettu jossain myöhemmässä vaiheessa, näitäkin ”kadonneita” on joitain kymmeniä. En kuitenkaan tässä kirjoituksessa ruodi varsinaisten sotavankien kohtelua tämän tarkemmin, vaikka aihe kokonaisuudessa ansaitsisi tarkempaa käsittelyä, koska sotavankien kohtelu pitää sisällään huomattavat määrät väärinkäytöksiä teloitusten lisäksi. Yllä esille nostamani vankien häpäisyt ja julkiset nöyryyttämiset, tilaisuudet, joissa siviilit pääsevät lyömään vankeja ja sylkemään heidän päällensä ovat ehdottoman rikollista toimintaa. Aivan kuten ovat vankien kiduttamiset, joista on lukuisia suoria ja epäsuoria todisteita, sosiaaliseen mediaan on ladattu videoita, joissa separatistijoukkojen miehet ja naiset nöyryyttävät ja kiduttavat vankejaan – joissa vankeja lyödään, pakotetaan syömään hihamerkkejä vangitsijoiden uhatessa heitä aseilla etc. Seuraavaksi siirryn siviileiden kohteluun aloittaen muutamista julkisuuteen nousseista tapauksista.

Ihmisoikeusrikkomuksia on tapahtunut ”separatistien” hallinnoimalla alueella käytännössä koko ”kansantasavaltojen” olemassaolon ajan. Keväällä 2014 Slovjanskin ja Kramatorskin miehittämisiä seuranneina viikkoina useita paikallispoliitikkoja ja paikallisia, jotka eivät tukeneet tuolloin venäläisen entisen tiedustelu-upseerin Igor Girkinin eli Igor Strelkovin johtamaa hallintoa pidätettiin ja lukuisia tapettiin pidätysten aikana. Useita pidätettyjen ruumiita löytyi kevään aikana ”separatistien” hallinnoimalta alueelta ja vielä senkin jälkeen, kun alueet siirtyivät takaisin Ukrainan hallintaan myöhemmin kesällä. Huomiota herätti myös Strelkovin määräys ottaa käyttöön Josef Stalinin sodanaikainen 22. kesäkuuta 1941 julistama poikkeuslaki. Tämän lain perusteella teloitettiin useita vangittuja, joukossa pikkurikollisia – kuten Aleksei Pitško, jonka syntilistalta löytyi vähäinen varkaus. (5)

Tällä hetkellä kadonneiden kokonaismäärä on 774 (6) – joukossa on niin sotilaita kuin myös siviilejä. Venäjän nimittämät hallinnot ilmoittavat kadonneiden määräksi 480 ihmistä. Kuinka moni näistä kadonneista on kuollut, on arvailuiden varassa? Kadonneet ovat vain yksi ongelma tässä kysymyksessä, heidän ohellansa on huomioitava ne lukuisat raportit alueelta, joissa kerrotaan pidätettyjen siviileiden pahoinpitelystä ja järjestelmällisestä kiduttamisesta (7) – julkisen nöyryyttämisen ohella. Kiduttamisen ohella vankeja on teloitettu, eivätkä teloitukset välttämättä ole mitään ”yksittäistapauksia”, koska 16 % vangituista kertoo todistaneensa teloituksia. Kidutuksessa on käytetty fyysisen väkivallan ohella myös henkistä väkivaltaa, 12 % kidutetuista on naisia. Kidutuksen yleisyydestä kertoo jotain se, että haastatteluiden mukaan 71 % vangituista on kokenut joko fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa – tai molempia. Yksistään virallisen datan mukaan 1333 siviiliä on ollut vangittuna, saman kohtalon on kokenut myös 27 toimittajaa, sotilaista ja vapaaehtoistaistelijoista puhumattakaan. Seksuaalinen väkivalta ja sen käyttö on toistaiseksi ollut ”kätketty ongelma”. Toistaiseksi vain yksi vankina ollut mies on kertonut naisten raiskauksista ja hyväksikäytöistä – raiskauksia on myös suoritettu kasviksilla. Naiset ovat olleet toistaiseksi hiljaa – ymmärrettävien syitten takia.

Siviileiden perusoikeudet ovat rajoitetut alueella, käytännössä siviileillä ei ole juurikaan mahdollisuutta esittää julkisesti Venäjän nimeämiä hallintoja vastustavia mielipiteitä – asukkailla ei ole todellista oikeutta ilmaista mielipiteitään julkisesti. Useamman kerran on myös todistettu se, että paikallinen (laiton) hallinto hyväksyy täysin mielivallan mikä kohdistuu sitä vastustaviin siviileihin. Siviilit, jotka ovat yrittäneet ilmaista Ukrainan laillista hallintoa kannattavia mielipiteitä, tai joita epäillään sellaisista, on pahoinpidelty ja nöyryytetty muiden siviileiden toimesta. (8) Ukrainan hallintoa myötäileviä mielipiteitä ilmaisseita siviileitä on myös pidätetty ja viety pidätyskeskuksiin kidutettavaksi. Donetskissa on myös ilmiannettu ihmisiä hallintoa kritisoivista mielipiteistä, nämä ovat ainakin tietyissä tapauksissa johtaneet myös erinäisiin seuraamuksiin – vangitsemisia kidutuksineen. Tietooni on tullut useampi tapaus, jossa ”kahvipöytäkeskustelut” ovat johtaneet seuraamuksiin, joissa hallintoa kritisoinutta henkilöä on tavalla tai toisella rangaistu (esim. evätty työntekijöille jaettavaksi tarkoitettua ruoka-apua ja perusteena on juuri käytetty ”vääriä mielipiteitä” ja eräällä kerralla ilmoitettu, ettei luvattua bonusta tule, ja jälleen viitattiin ”vääriin mielipiteisiin”.)

Venäjän kontrolloiman Donetskin alueella on järjestetty lukuisia näyttäviä hallintoa tukevia paraateja, joihin on osallistunut jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä – mahdollisesti enemmänkin. Niihin osallistuminen on monella työpaikalla käytännössä pakollista, osallistumattomuudesta seuraa hyvin usein seuraamuksia, kyseessä voi olla palkanmaksun viivästyttämistä tai jonkin bonuksen epäämistä. Vaihtoehtoisesti osallistujille voidaan jakaa ruokapaketteja, mikä toimii kohtuullisena kannustimena kaupungissa, jossa on pulaa elintarvikkeista tai vaihtoehtoisesti rahasta, jolla ostaa ruokaa itselle tai perheelle. Nämäkin toimet osoittavat omalla tavallaan sen, ettei alueen asukkailla ole oikeutta ilmaista mielipidettään vapaasti tai tehdä itsenäisiä päätöksiä sen suhteen haluavatko osallistua paraateihin tai julkisiin kokoontumisiin – osallistumattomuus tulkitaan usein merkiksi hallinnon protestoinnista.

Proxyjoukkojen sekä Venäjän sodankäyntitapa on myös monin paikoin rikollista ja vaarantaa siviileiden hengen sekä omaisuuden. Pelkästään youtube-videoiden perusteella voidaan havaita kuinka militantit ja heitä tukevat venäläisjoukot ovat useita kertoja sijoittaneet tykistöään sekä raketinheittimiä asutuksen keskelle, paikoin tykistöä on sijoitettu asutuksen keskelle pidemmiksikin ajoiksi pysyväluonteisiin asemiin. Tiedossani on kesältä 2014 tapaus, jolloin Leninskin alueelle Donetskissa oli sijoitettu telatykkejä kerrostalojen ja omakotitalojen keskelle useamman päivän ajaksi. Alueelle sijoitetut telatykit osallistuivat myös tulitukitoimintaan tulittaen Donetskin länsi- ja luoteispuolelle sijoitettuja Ukrainan asevoimien joukkoja. Saamieni tietojen mukaan sinä aikana jonka telatykit olivat alueelle sijoitettuna ukrainalaisjoukot eivät tulittaneet alueelle sijoitettuja telatykkejä. Tässä kohdin valittu taktiikka säästi siviilihenkiä, epäilemättä Ukrainan ATO-operaatioon osallistuneet joukot olivat ottaneet opiksi alkukesän Slovjanskin ja Kramatorskin piirityksistä. Tuolloin joukkoja syytettiin tarpeettomasta siviilikohteiden tulittamisesta, Donetskissa kyseisellä alueella vastaavaa ei tapahtunut koko kesän 2014 aikana.

Alueelle sijoitetut militanttijoukot ovat syyllistyneet Donetskissakin tekoihin, joita voi pitää selkeinä sotarikoksina. Propaganda on useita kertoja uutisoinut kranaatti-iskuista siviilikohteita vastaan ja syyttänyt niistä Ukrainan joukkoja. Sota on ollut pitkä ja aivan varmasti sodan aikana myös ukrainalaisjoukot ovat tulittaneet syystä tai toisesta siviilikohteita kaupunkialueella, mutta useissa tapauksissa voidaan selkeästi todistaa, ettei iskun takana voi olla ukrainalaisjoukot. Mediassa eniten huomiota on saanut trolleybussi-isku 22. tammikuuta 2015, isku tapahtui Leninskin alueella, alueelta oli tuolloin reilut 15 kilometriä ATO:n asemiin (eli Ukrainan asemiin). Alueella tehtyjen havaintojen (ml. kranaatinkappaleet & sirpaleet) perusteella linja-autopysäkkiä ja trolleybussia tulitettiin 82 millin kranaatinheittimellä. * Venäjän käytössä olevien 82 millin kranaatinheittimien kantama on pääsääntöisesti 4,27 km (esim. alueella käytetyt 2B9 Vasilek tai 2B14 Podnos).

Myöhemmin olen saanut tietää, että Donetskissa separatistijoukoilla on käytössä ns. ”roska-autoja”, eli kuorma-autoja, jotka ulkoisesti muistuttavat roska-autoa mutta joiden lavalle on sijoitettu esim. 82 millin kranaatinheitin (ks. kuva). Keskustellessani syksyllä aiheesta alueella asuneen henkilön kanssa, hän kertoi sen kaltaisen kuorma-auton liikkuneen loppukesästä 2014 Donetskissa. Pidän hänen silminnäkijälausuntoansa luotettavana, kuin myös sitä, että hän sanoi kertaalleen nähneensä, kyseistä ajoneuvoa käytetyn kaupunkialueella tulitoimintaan – kyseinen alue sijaitsi tuolloin selkeästi rintamalinjojen takana selustassa.

Samoin kevättalvella 2015 sattunut länsimediassa olematonta huomiota ansainnut tapaus herättää ajatuksia (tässä kohdin jätän eksaktin kaupunginosan turvallisuussyistä mainitsematta). Jolloin kerrostalojen sisäpihalle ammuttiin pari kranaattia tai räjäytettiin jonkin sortin pommeja. Kerrostalojen sisäpiha sijaitsee yli 15 kilometrin päässä rintamasta, vauriokuvausten perusteella käytetyt kranaatit eivät olleet järeitä (jäisessä maassa oli pieniä räjähdekuoppia, rakennuksista rikkoutui lukuisia ikkunoita, pari ovea hajosi sekä rakennuksen päätyseinää murtui – räjähdyksien seurauksena pari ihmistä sai lieviä vammoja). Teosta syytettiin propagandistien toimesta Ukrainan asevoimia. Vauriot nähnyt ja tapahtunutta kommentoinut henkilö tuumasi sen olevan ”hevonpaskaa”. Hän piti sitä militanttien tekona – pommeina tai vastaavana.

Alueen tilaa voi kutsua jonkin sortin anarkiaksi – valta on sillä, kenellä on voimaa eli käytännössä aseet tukenaan. Siviileiden kannalta asetelma on tietenkin hyvin ongelmallinen, koska toimivaa oikeuslaitosta tai poliisia ei ole olemassa – etenkään ei sellaista, johon voi luottaa ja joka tuomioissaan pyrkisi oikeudenmukaisuuteen ja noudattaisi lakia. Tiedossani on kuulo- ja silminnäkijähavaintoja, joissa aseistetut militantit ovat käyttäneet aseitaan hyvin vähäisistä tai suorastaan olemattomista syistä johtuen siviileitä vastaan. Esim. kesällä 2014 ul. xxx (miehitetty Donetsk) sijainneella tarkastuspisteellä asemiehet ampuivat pysähtymiskäskyä noudattamatta jättäneen miehen. Jo miehen ampuminen tällaisen syyn tähden on osoitus rikollisuudesta, mutta asetelman teki vaarallisemmaksi se, että aseita käytettiin alueella, jolla on paljon asuintaloja ja siviilejä liikkeellä – oli siis olemassa oleva riski, että sivulliset haavoittuvat tai jopa kuolevat tulituksessa. Tämä ei ole ainoa kerta, jolloin kontaktini ovat nähneet käytettävän aseita Donetskin kaupunkialueella ts. selustassa hyvin olemattomasta syystä.

Omien havaintojeni mukaan siviileiden kohtelu on saanut aivan liian vähän huomiota mediassa. Etenkin nyt kun sota on pitkittynyt ja puhutaan ns. tulitauosta. Ukrainan sota on jäänyt paitsioon monen ollessa sitä mieltä, että sanktioista pitäisi päästä eroon ja jokin sopimus saada aikaan. Tästä ns. tulitauosta huolimatta etenkin ne Donetskissa asuvat siviilit, jotka eivät jaa miehittäjän – Venäjän ”unelmaa”, elävät epävarmuudessa ja jopa pelossa anarkian ja diktatorisen hallinnon alaisuudessa. Ja tämä tulitaukokaan ei ole muuta kuin sana paperilla. Minsk II sopimuksen jälkeen, keväällä vallinnutta rauhallisempaa hetkeä lukuun ottamatta Donetskin alueella – pääasiassa lännessä ja luoteessa – on jatkuvaa taistelutoimintaa ja Venäjän tukemat militantit ovat rikkoneet tulitaukoa säännönmukaisesti, käytännössä päivittäin.

On monella tapaa tärkeää, ettei Ukrainan sotaa unohdeta. Unohtaminen tai mikä tahansa kaupankäynti voi heijastella paljonkin Venäjän lähiympäristöön ja antaa Moskovalle vääriä signaaleja. Mutta tässä kirjoituksessani en nyt tähän ongelmaa puutu, tämä kirjoitus oli laadittu yksinomaan muistellen ihmiskohtaloita alueella – yrittäen omalta osaltani tuoda julki sen todellisuuden mikä näissä ns. ”kansantasavalloissa” vallitsee. Millainen ihmisoikeustilanne siellä vallitsee.

Marko

Lähteet:

1. https://dninews.com/?q=content/about-us 

2. https://www.amnesty.org/en/latest/news/2015/04/ukraine-new-evidence-of-summary-killings-of-captured-soldiers-must-spark-urgent-investigations/ 

3. http://www.kyivpost.com/content/ukraine-abroad/agence-france-presse-rebels-parade-ukrainian-pows-through-shelled-city-378150.html 

4. http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/ukraine/11053807/Prisoners-of-war-marched-through-streets-of-Donetsk.html 

5. http://www.hs.fi/ulkomaat/a1405055899517 

6. http://ua-pressa.com/polotica/101167-zniklimi-bezvsti-v-donbas-vvazhayutsya-774-ukrayincya-sbu.html 

7. http://euromaidanpress.com/2015/12/29/euromaidan-sos-war-crimes-in-occupied-donbas-prisoners-tortured-witnessed-executions/ 

8. http://www.nytimes.com/2014/08/26/world/europe/russia-ukraine.html?_r=1 

Huom. lähdeaineiston kaikki linkit eivät välttämättä enää toimi. Tekstiin olen myös tehnyt pientä kielenhuoltoa joulukuussa 2022.

* * *

Kun huomioimme sen, että alkuperäinen kirjoitus on reilun kuuden vuoden takaa, ja jo se omalta osasaltaan kertoo karua kieltä siitä, mitä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla tuolloin tapahtui, eikä kyseessä ole millään tavalla ainutlaatuinen kuvaus, niin väitteet siitä, että Venäjän julmuus tuli yllätyksenä on… No, jätänpä kirjoittamatta, koska mieleni tekisi ilmaista asia vähemmän kauniilla tavalla. Todisteita laajoista ihmisoikeusrikkomuksista ja jopa sotarikoksista oli saatavilla, ongelmana lienee oli se, ettei haluttu nimetä Venäjää syylliseksi niihin, joten ryhdyttiin ylläpitämään kuvitteellista kuvaa, jossa Venäjä ei ollut osa ongelmaa – osa sotaa. Mutta vielä huolestuttavampaa oli se, että Venäjä nähtiin osana ratkaisua, näin se pääsi harjoittamaan kaksinaamaista peliään neuvottelupöytiin ja sekoittamaan pakkaa niissäkin. Ikävimmissä tapauksissa Ukrainaan kohdistettiin painetta useammalta taholta, Venäjän ohella useat läntiset poliitikot sortuivat toistamaan Venäjän narratiivia rajoittaen näin Ukrainan liikkumatilaa entisestään.

Tämä lepsuilu johti ennakoitavaan lopputulokseen. Venäjän johto katsoi lännen olevan heikon – Krimin miehityksen seuraukset vielä korostivat tätä lännen jatkaessa lopulta elämää kuin mitään miehitystä ja anschluss’ia ei olisi tapahtunutkaan, kaasu virtasi, voimaloita rakennettiin, sanktioita kierrettiin jne. – joten Moskovassa päädyttiin tulokseen, jonka mukaan seuraava askel Ukrainan tuhoamisessa voidaan ottaa. Moskova, aivan kuten osa läntisiäkin poliitikkoja ja päättäjiä, jätti huomiotta yhtälöstä yhden tekijän – ukrainalaiset.

Läntisten poliitikkojen kohdalla korostuu se, että mitä kauempana Moskovasta sijaitsee, sitä pienempänä uhkana Venäjä nähtiin. Sen sijaan Venäjään suhtauduttiin realistisesti, uhkakuvat ymmärtäen, etenkin Puolassa ja Baltian alueella, joissa oli nähty mitä puna-armeijan miehitys sai aikaan ja millaista venäläinen imperialismi oli.

 

Marko

 

Lähde:

1. https://yle.fi/a/3-9908533 

*: Alueen tuntumassa asunut paikallinen on todennut suoraan teon taustalla olevan Venäjän johtamat joukot. Hän on todennut hyvin suorasanaisesti venäläisten tulittaneen tuolloin johdinautoa (trolleybussia). 

#StandWithUkraine 

Ukraina ulottaa iskunsa syvälle Venäjällä –

 

turvassa eivät myöskään ole miehitetyt alueet

Venäjän hyökättyä laajalla rintamalla Ukrainaan 24. helmikuuta 2022, Ukrainan onnistui jo hyvin varhaisessa vaiheessa ulottaa omat iskunsa ensin syvälle selustaan Venäjän miehittämillä alueilla erikoisjoukoillaan sekä tuolloin käytössään olleella aseistuksella (pääsääntöisesti ballistisilla OTR-21 Totška-ohjuksilla), seuraavassa vaiheessa Ukrainan onnistui toteuttaa iskuja entistä syvemmälle Venäjän miehittämillä alueilla (myös sellaisille alueille, joita Venäjä on miehittänyt vuodesta 2014 lukien) ja lopulta Venäjän maaperällekin (alkuvaiheessa erilaisilla lennokeilla, OTR-21 Totška-ohjuksilla ja erikoisjoukkojen toteuttamilla operaatioilla). Ukrainan ensimmäinen isku Venäjän maaperälle tapahtui niinkin varhaisessa vaiheessa, kuin 25. helmikuuta, jolloin Millerovon lentotukikohdan alueelle, Rostovin oblastin pohjoisosassa, osui yhdestä useampaan OTR-21 Totška-ohjusta tuhoten ainakin yhden Sukhoi Su-30SM monitoimihävittäjän ja aiheuttaen muita vaurioita tukikohta-alueella. (1)

Ukrainan ensimmäisten hyökkääjän selustaan ulottamien iskujen vaikutukset olivat useimmiten vähäisiä. Todennäköisesti ne kuitenkin valoivat uskoa ukrainalaisiin, heidän havaitessa, että vaikuttaminen oli mahdollista ulottaa syvälle hyökkääjän selustaan ja, että Venäjän (tuolloin vielä pelätty ja kehuttu) ilmapuolustus oli mahdollista läpäistä. Maalikuun 24. päivä Ukrainan iski ballistisella OTR-21 Totška-U-ohjuksella ja Bayraktar TB2 lennokilla (tai lennokeilla) Berdjanskin satamaan ankkuroituneita aluksia vastaan, upottaen iskulla Venäjän Mustanmeren laivaston Project 1171-luokan maihinnousualuksen sekä aiheuttaen vähäisiä vaurioita muille laituriin kiinnittyneinä olleille aluksille. (2)

Kevään edetessä pidemmälle Ukrainan vaikuttaminen syvälle Venäjän selustaan sen miehittämillä alueilla ja muuttui entistä tavanomaisemmaksi toiminnaksi, iskujen ollessa pääsääntöisesti yksittäisiä tai harvakseltaan uudelleen samaan kohteeseen kohdistuneita. Poikkeuksina voimme pitää Hersonin kansainvälistä lentokenttää Tšornobaivkassa sekä Melitopolin lentokentän aluetta, joiden alueelle Ukraina kohdisti iskuja säännöllisesti keväästä lähtien – Melitopoliin, joka on edelleen Venäjän miehittämä, iskuja kohdistetaan säännöllisesti vieläkin. Ukrainan saatua lännestä tykistöä ja raskaita raketinheittimiä (M142 HIMARS) vaikuttamisesta syvälle selustaan Venäjän miehittämillä alueilla tuli niin arkipäiväistä toimintaa, että sillä oli hyvin suuri vaikutus siihen, että Venäjän logistiset ketjut heikkenivät ja paikoin romahtivat kokonaisuudessaan vaikuttaen näin tilanteeseen rintamalla merkittävästi.

Oma luku tässä vaikuttamisessa ja operoinnissa Venäjän miehittämillä ja/ tai kontrolloimilla alueilla on Käärmesaaren taistelu. Siinä saavutettujen, merkittävien voittojen myötä, Ukrainan onnistui ensin riistää Venäjän Mustanmeren laivastolta toimintavapaus Mustanmeren länsiosassa upottamalla sen Mustanmeren laivaston lippulaiva, ohjusristeilijä Moskva ja lopulta upottamalla tai vaurioittamalla kohtalaista joukkoa muita pinta-aluksia. Taistelu tästä pienestä kalliosaaresta tuli päätökseensä kesäkuun viimeinen päivä, jolloin Venäjä vetäytyi lopullisesti saarelta. (Kirjoitukseni: Taistelu Käärmesaaresta – Русский военный корабль, иди на хуй!).

Kesällä Ukraina osoitti Venäjälle (ja maailmalle), etteivät venäläiset ole turvassa edes miehittämällään Krimin niemimaalla. Elokuun 9. päivä Ukraina toteutti iskun Sakin lentotukikohtaan, Venäjän miehittämän Krimin niemimaan länsirannikolla (matkaa Sakin lentotukikohtaan alueilta, joita Ukraina tuolloin kontrolloi oli vähintäänkin 220 km). (3 ja 4) Sen ohella, että isku oli sotilaallisesti onnistunut (Venäjä menetti kerralla vähintäänkin kymmenkunta lentokonetta ja muuta kalustoa sekä varustusta) oli se onnistunut myös psykologisesti, vietettiinhän tuolloin lomakautta ja Sakin alueella tuhannet Venäjältä saapuneet turistit näkivät ja kokivat iskun.

Tämän jälkeen Ukraina on toteuttanut lukuisia iskuja (ja operaatioita) Venäjän miehittämän Krimin niemimaan alueella, joukossa lähes täydellisesti onnistunut rekkapommi-isku Kertšinsalmen ylittävälle sillalle – päivän myöhästynyt syntymäpäivälahja Vladimir Putinille. (5 ja 6) Silta kärsi niin pahoja vaurioita, ettei se ole vieläkään täysin liikennöitävässä kunnossa (raskas kalusto joutunee edelleen turvautumaan lauttakuljetuksiin salmen yli). Onnistunut isku sillalla oli samalla isku vasten Putinin (ja Venäjän) kasvoja. Näyttävyydessään samaan luokkaan Kertšinsalmen ylittävän sillan iskun kanssa ei nouse Ukrainan, lokakuun lopussa, miehittämättömillä pinta-aluksilla toteuttama hyökkäys Sevastopolin satamaan. (7) Mutta jos jätämme huomiotta näyttävyyden, kyseinen operaatio on osoitus Ukrainan kyvyistä toteuttaa hyvin monimutkaisia operaatioita kaukana kontrolloimiltaan alueilta. Melkeinpä uskaltaisin väittää, että kyseessä on tähänastisista monimutkaisin yksittäinen tehtävä, jonka Ukrainan asevoimat on toteuttanut.

 

Joulukuun 5. 2022 – Djagilevo ja Engels-2

Marras-joulukuun vaihteeseen mennessä Ukraina oli kyennyt kaiken aikaa laajentamaan operointialuettaan. Se kykeni toteuttamaan iskuja hyvinkin syvällä Venäjän selustassa räjäyttämällä osan Kertšinsalmen ylittävästä sillasta, saavuttamalla miehittämättömillä pinta-aluksilla (ilmeisesti kaksi kappaletta) Novorossijskin sataman Mustanmeren itärannalla ja onnistumalla erikoisjoukoilla toteuttaa operaatio Pihkovan alueella lentotukikohdassa (ainakin kaksi taisteluhelikopteria tuhoutui). (8 ja 9) Sitä, onko Ukraina Pihkovan operaation taustalla, epäiltiin aluksi, mutta maan viimeisimpien syvällä Venäjällä toteuttamien operaatioiden jälkeen, epäilykset hälvenevät. On todennäköistä, että ukrainalaiset erikoisjoukot ovat toteuttaneet hyökkäyksen Pihkovaan, jos he kykenevät operoimaan niinkin syvällä Venäjällä, että kykenevät avustamaan Ukrainaa iskuissa Saratovin kupeessa sijaitsevaan Engels-2 lentotukikohtaan sekä Rjazanin länsipuolella olevaan Djagilevon lentotukikohtaan – ukrainalaisten oman ilmoituksensa mukaan heidän SOF avusti iskussa Venäjän maaperältä käsin. Ukraina toteutti iskut Engels-2 ja Djagilevon lentotukikohtaan varhain aamulla, 5. joulukuuta. (10) Samana aamuna (päivänä) Ukraina suoritti lennokki-iskut myös Belgorodin ja Brjanskin alueella, ja seuraavana päivänä Kurskin itäpuolella sijaitsevan lentokentän sotilaslentokentän puolelle. Näissä kaikissa kohteena oli Venäjän polttoaineinfraa.

Engels-2 lentotukikohta ennen Ukrainan toteuttamaa lennokki-iskua, kuva Maxar.

Ukrainan iskut Engels-2 lentotukikohtaan ja Djagilevon lentotukikohtaan ovat aiheuttamiaan tuhoja merkittävämmät. Iskuissa vaurioitui paikallisten lähteiden mukaan kahdesta neljään lentokonetta. Valokuvien ja satelliittikuvien perusteella vaurioituneiden koneiden joukossa on ainakin yksi Tupolev Tu-22M3 strateginen pommikone sekä yksi Tupolev Tu-95SM strateginen pommikone, rjazanilaislähteiden mukaan myös yksi Iljušin Il-78 ilmatankkauskone vaurioitui iskussa.

Satelliittikuva Engels-2 lentotukikohdasta Ukrainan ilmaiskun jälkeen, kuva ©SarahHa42. (11)

Ukrainan iskun vaurioittama Tupolev Tu-22M3 Djagilevossa. (12)

Iskut osoittavat Ukrainan kykenevän kehittämään käynnissä olevan laajamittaisen sodan aikana kaukovaikutuskykyään, ne myös osoittavat sen kykenevän ulottamaan iskunsa entistä syvemmälle Venäjän maaperälle. Ukrainalaisten mukaan heillä on käytössä hiipiväasejärjestelmä (itsemurhalennokki), jonka kantama on tuhat kilometriä ja joka voidaan varustaa 75 kilon taistelukärjellä. On spekuloitu, että Ukrainan järjestelmä pohjautuu neuvostoaikaiseen Tupolev Tu-141 Striž tiedustelulennokkiin, joka otettiin käyttöön 1970-luvulla ja joka jäi jo kertaalleen eläkkeelle Neuvostoliiton hajotessa. Kuitenkin pakottavien syitten takia, Ukraina otti järjestelmän uudelleen käyttöön v. 2014, Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan ja aloitettua myöhemmin samana vuonna sodan Ukrainassa.

Ukrainan operaatiot erilaisilla lennokeilla osoittaa myös sen, ettei Venäjän ilmapuolustus ole niin hyvä kuin on oletettu – se voidaan läpäistä vuosikymmeniä vanhalla (pienen hävittäjän kokoisella) lennokilla, tai vaihtoehtoisesti ilmapuolustuksesta vastaava henkilöstö ei ole riittävän hyvin koulutettua tai ole muulla tavalla tehtävänsä tasalla (motivaatio-ongelmia suorittaa tehtävänsä hyvin tms.) Todennäköisesti kyse on useammasta kuin yhdestä syystä, miksi Ukrainan onnistuu (toistuvasti) läpäistä Venäjän puolustusjärjestelmät. Huomioitavaa on myös se, että Ukraina onnistuu operaatioissaan erilaisissa toimintaympäristöissä ja erilaisella kalustolla (itsemurhalennokeista miehittämättömiin pinta-aluksiin). Ukraina on onnistunut myös yllättämään Venäjän ohella sotaa seuraavat ammattilaiset, toistuvasti. Eräät sen operaatiot (kuten hyökkäys Sevastopolin satamaan) ovat jopa uraauurtavia. Venäjä ei ole kyennyt vastaavaan yllätyksellisyyteen ja luovuuteen millään osa-alueella, niinpä se onkin joutunut puolustuskannalle ja kärsinyt huomattavia tappioita rintamalla.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://fighterjetsworld.com/latest-news/ukrainian-missile-strike-destroyed-russian-sukhoi-su-30sm-at-millerovo-airbase/27610/ 

2. https://www.thedrive.com/the-war-zone/44904/russian-landing-ship-destroyed-in-massive-explosion-in-captured-ukrainian-port-city 

3. https://www.aviacionline.com/2022/08/stab-at-russian-air-power-in-crimea-saky-airbase-attacked/ 

4. https://www.rferl.org/a/crimea-saky-blasts-ukraine-russia-bad-news-kremlin/31985260.html 

5. https://yle.fi/a/3-12653785 

6. https://yle.fi/a/74-20000982 

7. https://www.intellinews.com/ukraine-s-attack-on-sevastopol-is-a-world-first-260880/ 

8. https://avia-pro.net/news/v-seti-poyavilis-videokadry-vzryva-v-neftegavani-shesharis-v-novorossiyske 

9. https://www.thedrive.com/the-war-zone/sabotage-raid-on-attack-helicopters-at-base-in-russia-supposedly-shown-in-video 

10. https://theaviationist.com/2022/12/05/explosion-hits-engels-2-airbase-russia-reportedly-damaging-at-least-two-tu-95-bombers/ 

11. https://twitter.com/SarahHa42/status/1600128004113342464 

12. https://twitter.com/Ohra_aho/status/1599860421472964609 

Lähteinä ja taustoitukseen käytetty myös Russian Military Forces: Interactive Map’ia, GlobalSecurity.org, The Aviationist, Hush-Kit Aviation News’iä ja Rob Lee’tä (tohtoriopiskelija, King’s College – Lontoo).

#StandWithUkraine