Venäjä ei piittaa sodankäynnin säännöistä, kohteina ukrainalaiset lääkintämiehet

 

Venäjä laajentaessa sotaa Ukrainaa vastaan aamuyöstä 24. helmikuuta 2022, sen tavoitteisiin kuului Ukrainan pääkaupungin Kiova valtaus muutamassa päivässä, on enemmän kuin todennäköistä, että Venäjä tavoitteli myös Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin ja muutamien muiden merkittävimpien poliitikkojen vangitsemista – mahdollisesti jopa murhaamista, ja eräänlaisen pseudovaltion muodostamista tuhotun Ukrainan tilalle. Suunnitelman epäonnistuttua jo ensimetreillä, Ukrainan ryhdyttyä taistelemaan vastaan ja taistellessa jokaisesta metristä maata, alkoi silmiemme eteen alkoi vyöryä kuvia ja videoita tapahtumista, jotka olivat meille tuttuja Venäjän käymistä sodista Tšetšeniasta ja Syyriasta sekä Itä-Ukrainasta – kuvia siviileiden murhaamisesta, sairaaloiden ja koulujen pommittamisista jne. Itä-Ukrainan osalta tällaiset kuvat harvemmin ylittivät täällä Suomessakaan uutiskynnystä, vaikka Venäjä ja sen proxy-joukot ovat tulittaneet raskailla aseilla lukuisia kouluja ja sairaaloita Itä-Ukrainan sotatoimialueella vuoden 2014 jälkeen.

Hekin menettivät henkensä venäläisten käsissä palvellessaan maataan.*

Venäjän toteuttamien rikollisten pommitusten ja iskujen määrä nousee yksistään 24. helmikuuta alkaneen laajan offensiivin ajalta satoihin (kohteina sairaalat, koulut ja päiväkodit), sen sijaan, että uppoutuisin tällaiseen määrään rikollisia tekoja, rikollisia ne ovat siksi, että valtaosassa kohdetta pommitettiin tai tulitettiin juuri sen merkittävyyden vuoksi (ts. kyse oli nimenomaa sairaalasta, koulusta, päiväkodista jne.) käyn läpi pidemmältä ajanjaksolta Venäjän ja sen varustamien joukkojen hyökkäyksiä sotatoimialueella tehtäväänsä suorittavia ukrainalaisia lääkintämiehiä vastaan. Pääpainon ollessa ajalla ennen tätä vuotta, mutta ennen varsinaiseen aiheeseen uppoutumista, havainnonomaisina huomioina joitain Venäjän ja sen proxy-joukkojen sairaaloihin ja kouluihin kohdistamia iskuja. Nämä havainnot lähinnä siksi, jotta lukijalle syntyy ymmärrys siitä, että Venäjän toiminta on jatkuvaa ja kestänyt vuosia, vaikka se ei välttämättä olekaan ylittänyt uutiskynnystä Suomessa tai muualla lännessä.

Toukokuun 12. 2021 venäläisjoukot ampuivat panssarintorjuntaohjuksen kohti Ukrainan hätätilaministeriön miinanraivausyksikön ajoneuvoa Mariupolin rintamalohkolla, Hraniten alueella. Panssarintorjuntaohjus meni läpi GAZ-66 maastokuorma-auton räjähtämättä. Kuorma-auton kuljettaja, kuten eivät HALO Trust organisaation miinanraivaajat, loukkaantunut tulituksessa. Kyseinen ryhmä oli siviilitehtävässä suorittamassa miinojen, ammusten sekä tunnistamattomien räjähteiden raivaamista alueella.

Panssarintorjuntaohjuksen vaurioittama Ukrainan hätätilaministeriön GAZ-66 maastokuorma-auto.

Illalla 4. toukokuuta 2021 miehitetyn Donetskin länsipuolella sijaitsevaa Krasnohorivkan kaupunkia tulitettiin 120 mm kranaatinheittimillä sekä muilla aseilla. Kaupungin keskussairaalan alueelle osui lukuisia 120 mm kranaatinheittimen kranaatteja. Sairaalassa oli kyseisenä hetkenä hoidossa 45 koronaviruspotilasta. Krasnohorivkan keskussairaala kärsi tulituksessa mittavia vaurioita iskussa, samoin sairaala-alueella ollut ambulanssi vaurioitui. Onneksi yksikään potilas tai henkilökuntaan kuulunut ei saanut fyysisiä vammoja iskussa.

7. toukokuuta 2019 Zolote-4:n kylää tulitettiin, tulituksessa vaurioitui yksi siviilirakennus. Zolote-4:n koulua on tulitettu venäläisjoukkojen toimesta lukuisia kertoja joulukuun 2018 jälkeen.

18. joulukuuta 2017 Ukrainan hallinnassa olevaan parin tuhannen asukkaan Novoluhansken kylään  ammuttiin noin 40 kpl 122 mm rakettia BM-21 Grad raketinheittimellä. Ukrainalaisviranomaisten mukaan tulituksessa vaurioitui tai tuhoutui 47 kodin ohella päiväkoti, koulu ja terveysasema. Iskun seurauksena kahdeksan siviiliä toimitettiin sairaalahoitoon, heidän joukossa pahoin traumatisoitunut lapsi. Unicefin mukaan vuoden 2017 aikana Itä-Ukrainan sotatoimialueella tulitettiin yhteensä 40 erilaista oppilaitosta, (1) valtaosan sijaitessa Ukrainan kontrolloimalla alueella.

28. toukokuuta 2017 Krasnohorivkaan kohdistetussa tykistö- ja raketinheitinkeskityksessä palamaan syttynyt koulu nro. 2 (Школа № 2). Koulu kärsi tulituksessa mittavia vahinkoja.

Hyökkäykset oppilaitoksia ja päiväkoteja vastaan kuuluivat Venäjän johtamien joukkojen tavanomaiseen toimitapaan myös Itä-Ukrainassa, joten ei ole ihme, että ennen Venäjän 24. helmikuuta 2022 aloittamaa laajaa, Ukrainaan kohdistunutta offensiivia, nähtiin Itä-Ukrainan sotatoimialueella lukuisia venäläisjoukkojen toteuttamia – provokatiivisia – tuli-iskuja. Iskujen kohteina oli muun muassa päiväkoti Kindergarten №21 ”Каzkаnista” Stanytsia Luhanskassa ja peruskoulu Vrubivkassa. (2)

Venäjä ei ole piitannut monivuotisessa sodassa ukrainalaisten oppilaitosten eikä sairaaloiden koskemattomuudesta, ennemminkin se on toteuttanut samaa taktiikkaa kuin Syyriassa tukiessaan al-Assadin joukkoja, joten ei ole ihme, ettei se myöskään noudata Geneven sopimuksia mitä tulee lääkintähenkilökunnan turvallisuuteen (ja koskemattomuuteen). Ukrainassa käynnissä olevan sodan alkuhetkistä (kevät 2014) lähtien Venäjä on toistuvasti (ja tarkoituksellisesti) hyökännyt Ukrainan asevoimien lääkintähenkilökuntaa vastaan erilaisin asejärjestelmiä – myös ilmasta, jolloin sen komennossa olleet joukot ovat iskeneet modifioiduilla nelikoptereilla esim. evakuointiajoneuvoja vastaan, kuten ne tekivät maaliskuussa 2020. Tuolloin Venäjän varustamat joukot pudottivat nelikopterilla kaksi 30 mm kranaattikonekiväärin VOG-17 kranaattia Ukrainan maavoimien evakuointiambulanssin päälle Talakivkan lähellä, Mariupolin koillispuolella. Kyseisessä iskussa kukaan ei onneksi haavoittunut tahi kuollut.

30 mm VOG-17 kranaatin vaurioittama evakuointiambulanssi.

Mutta läheskään aina ukrainalaisilla lääkintämiehillä ei ollut onni myötä. Heinäkuun 1. 2019 Venäjän varustamat joukot tulittivat panssarintorjuntaohjuksella evakuointitehtävässä ollutta Ukrainan merijalkaväen ambulanssia, Vodianen alueella Mariupolin koillispuolella sillä seurauksella, että Humween kuljettajana toiminut Serhiy Mayboroda menehtyi paikan päällä vammoihinsa ja sotatoimialueella vuosien ajan lääkintätehtävissä ollut – arvostettu ja kokenut – lääkäri Irina Shevchenko menehtyi matkalla sairaalaan. (3) Rintamalta evakuoitu haavoittunut selvisi hyökkäyksestä hengissä.

Panssarintorjuntaohjuksen tuhoama ukrainalaisten evakuointi-Humvee. 

Heinäkuun 4. 2021 Ukrainan asevoimien 93. mekanisoidun prikaatin mekanisoidun pataljoonan kenttälääkintäyksikön komentaja, lääkintäkapteeni Juri Pismennij, menehtyi tykistökeskityksessä saamiinsa sirpalevammoihin.

Lääkärikoulutuksen saanut Juri Pismennij värväytyi vapaaehtoisena lääkärinä vapaaehtoisvoimin toimivaan 1. liikkuvaan kenttäsairaalaan 2016. Vuoden 2018 lopulla hän liittyi Ukrainan asevoimiin ottaen komentoonsa 93. mekanisoituun prikaatiin kuuluvan mekanisoidun pataljoonan kenttälääkintäyksikön.

Lääkintäkersantti Klavdia Sytnik kaatui vihollisen kranaattitulessa 1. helmikuuta 2020, hänen ollessa toimittamassa lääkintämateriaalia ukrainalaisjoukoille etulinjaan.

Lääkintämies Mykola ”Smurfik” Volkov menehtyi sotilassairaalassa 15. huhtikuuta 2019, viittä päivää aiemmin venäläinen tarkka-ampuja sai Volkovin tähtäimeensä ampuen tätä päähän. (4) Upseereiden ohella lääkintähenkilökunta kuului jo tuolloin venäläisten tarkka-ampujien korkean prioriteetin kohteisiin.

Helmikuussa 2018 lääkintämies Sabina Halytska menehtyi venäläisjoukkojen hyökkäyksen seurauksena – kuollessaan hän oli avustustehtävässä siviilien parissa. (5) Halytskan parina ollut lääkintämies haavoittui tulituksessa. Vuotta aiemmin, helmikuussa 2017, lääkintämies Natalia Khorunzha menehtyi tehtävässään venäläisproxyjen tulitettua ambulanssia panssarintorjuntaohjuksella. (6) Auton kuljettaja ja toinen lääkintämies haavoittuivat vakavasti iskussa.

Julma kohtalo saattoi myös olla niillä ukrainalaisvapaaehtoisilla, jotka avustivat ja toimittivat lääkintä- ja muuta ei-tappavaa materiaalia rintamalle ja jäivät jossain vaiheessa venäläisjoukkojen vangiksi. Tällainen työskentely koitui Olena Kulishin ja Volodymyr Aliokhinin kohtaloksi, militanttien vangitessa heidät elokuussa 2014, ja teloitettua kiduttamisen jälkeen. (7)

Edellä mainitsemani Ukrainan asevoimien lääkintämiehet ja lääkintähenkilökunta avustajineen on kaatunut tilanteissa, joissa on tarkoituksellisesti hyökätty lääkintähenkilökuntaa vastaan tietäen, menetyksen olevan Ukrainalle merkittävän henkilöiden ja kaluston myötä. Irina Shevchenkon ja monien muiden ohella Ukrainan asevoimat on menettänyt taistelutehtävissä tai vihollisen tulituksessa lukuisia lääkintämiehiä, osa heistäkin todennäköisesti päätyi tulituksen kohteeksi kun heidät oli tunnistettu lääkintähenkilökuntaan kuuluvaksi.

Venäjän 24. helmikuuta aloittaman hyökkäyssodan aikana on käynyt lukuisia kertoja ilmi sen piittaamattomuus sodankäynnin sääntöjen kunnioittamista kohtaan. Eräitä sotavangeiksi joutuneita lääkintämiehiä (ja -naisia) on edelleen kateissa, vaikka heidän tiedetään olleen venäläisten käsissä viikkoja. Azovstalissa sotavangiksi jääneestä Katerinasta eli ”Ptaškasta” hänen äitinsä ei ole kuullut mitään sitten toukokuun loppupuolen. Sen sijaan venäläiset syyttävät lääkintämiehenä toiminutta Katerinaa siviileiden murhaamisesta, ja häntä uhkaa näytösoikeudenkäynti Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, jossa vastaavassa näytösoikeudenkäynnissä on langetettu kuolemantuomiot kolmelle Ukrainan asevoimissa palvelleelle ulkomaalaistaustaiselle sotavangille. (8)

Ukrainalainen lääkintämies Julia ”Taira” Paevska jäi kaapattiin venäläisten toimesta maaliskuussa 2022, hänen ollessa matkalla piiritettyyn Mariupoliin avustamaan siviileiden evakuoinnissa. (9) Paevska oli vankeudessa yli kaksi kuukautta kunnes hänet vapautettiin, vankeusajan oloja huomattavasti laihtunut Paevska kuvasi ”keskitysleirimäisiksi”.

Tällä hetkellä Venäjällä ja Venäjän miehittämillä alueilla on sotavankeina tai kaapattuina suuri joukko Ukrainan asevoimien lääkintähenkilökuntaa, miehiä ja naisia. Osaan Ukrainan viranomaisten tai kansainvälisten organisaatioiden ei ole onnistunut saada yhteyttä, jotkut ovat päässeet sotavankienvaihto-operaatioiden myötä vapauteen. Osa sotavangeista on sijoitettu Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla (Olenivkassa, Donetskin lähellä) sijaitsevalle leirille, jossa olot ovat äärimmäisen kehnot ja sotavankien kohtelu julmaa. Osa venäläisten sotavangeiksi saamista lääkintähenkilökunnan jäsenistä on päätynyt Rostovin alueelle SIZO:on eli tutkintavankilaan. (10)

Venäläiset eivätkä heidän proxy-joukkonsa ole kunnioittaneet ukrainalaisia lääkintämiehiä tai muutakaan lääkintähenkilökuntaa koko sodan aikana (keväästä 2014) tai tunnustettuja symboleja (esim. punainen risti). Ukrainalaisille tämä kävi ilmi ensimmäisen kerran karvaasti toukokuussa 2014 jolloin käytiin Donetskin kansainvälisen lentokentän ensimmäistä taistelua.

Ukrainan suoritettua 26. toukokuuta 2014 ilmaiskun hyökkääviä militantteja vastaan, nämä osoittivat neuvotteluhalukkuutta ukrainalaisten kanssa. Militanttien joukossa ollut, Punaisen ristin edustajaksi esittäytynyt henkilö pyysi lupaa haavoittuneiden evakuointiin uudesta terminaalista. Ukrainalaisten taholta lupa evakuointiin annettiin. Jonkin ajan kuluttua ambulanssi saapui uuden terminaalin luo, sen pysähdyttyä, naamioituneet taistelijat ryhtyivät purkamaan siitä välittömästi aseita ja ammuksia sekä muuta täydennystä terminaaliin linnoittautuneille militanteille. Sopimusrikkomuksen seurauksena ukrainalaiset avasivat tulen linnoittautuneita militantteja vastaan.

Ukrainan sodan paradokseihin kuuluu se, että Venäjä proxy-joukkoineen on toistuvasti rikkonut tekemiään sopimuksia sekä kansainvälisiä sopimuksia vastaan, se on hyökännyt hoitohenkilökuntaa ja sairaaloita vastaan, se on hyökännyt siviileille apua toimittavia lääkintämiehiä vastaan, se on hyökännyt evakuointiajoneuvoja vastaan (myös tapauksissa, joissa evakuoinnista on sovittu Ukrainan ja Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden edustajien kanssa). On valitettavaa, että sama toiminta jatkuu edelleen ja että Venäjän toistuvista sopimusrikkomuksista huolimatta sille ei ole annettu ultimaatumia, josta ei lipsuta.  

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.unicef.org/press-releases/attacks-schools-quadruple-conflict-hit-eastern-ukraine-unicef 

2. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/02/provokatiivisia-tuli-iskuja-ja.html 

3. https://twitter.com/GlasnostGone/status/1145719553923719168 

4. https://journalist.today/en/the-fighter-of-the-8th-battalion-aratta-died/ 

5. https://www.ukrinform.net/rubric-defense/2407499-militants-fired-at-doctors-in-donbas-military-nurse-died.html

6. https://euromaidanpress.com/2017/02/06/paramedic-killed-by-russian-missile-while-saving-the-wounded/ 

7. https://euromaidanpress.com/2021/03/08/honouring-and-remembering-the-fallen-female-heroes-of-ukraine/ 

8. https://news.un.org/en/story/2022/06/1120102 

9. https://khpg.org/en/1608810642 

10. https://khpg.org/en/1608810778 

*: Kuvan henkilöt kirjoituksessa mainittuja, venäläisten ja heidän proxy-joukkojensa sodassa tappamia – Olena Kulishin tapauksessa kiduttamisen jälkeen teloittama.

Erään imperiumin iltarusko –

 

Venäjän aika käy vähiin

Venäjän tyrannimaisen johtajan Vladimir Putinin kerrotaan sanoneen Neuvostoliiton hajoamisen olleen viime vuosisadan suurin katastrofi. Neuvostoliiton hajoamiseen johtaneen prosessin havaittavin alkusysäys nähtiin jo vuosia aiemmin 80-luvulla Keski-Euroopassa itäsaksalaisten loikatessa ensin Unkarin kautta länteen ja lopulta kävellen Berliinin itäpuolelta länteen ja vapauteen. Tätä prosessia KGB-upseeri Vladimir Putin seurasi lähietäisyydeltä Itä-Saksan Dresdenistä – epäilemättä tapahtumat jättivät häneen pysyvän muistijäljen mutta en edes katso aiheelliseksi ryhtyä spekuloimaan sillä, millainen tämä jälki on. Olipa se millainen tahansa, mikään ei oikeuta Venäjää käymään tuhoamissotaa Ukrainassa tai terrorisoimaan naapureitaan. Tuhoamissotaa, joka (toivoakseni) johtaa lopulta venäläisen maailman romahtamiseen – autonomisten tasavaltojen ja alueiden eroon valtiosta, jonka tunnemme Venäjänä.

Käydessään tuhoamissotaa Ukrainassa, Venäjän johto katsoo entistä tiukemmin menneisyyteen halutessaan palauttaa maansa kunnianpäivät, jos sellaisia on koskaan ollutkaan häivähdyksenomaisia hetkiä lukuun ottamatta. Venäjällä juhlittiin pari viikkoa sitten Pietari Suuren 350-vuotispäivää, jolloin Putin vertasi itseään Pietari Suureen (anteeksi naurunpyrskähdykseni!) kuvaillen samalla – valheellisin sanankääntein – Pietari Suuren sotaretkillään ”palauttaneen” maita Venäjän hallintaan. (1) Lukijaa on muistutettava siitä, että nämä maat, jotka ”palautettiin” Venäjän hallintaan eivät ennen kyseistä päivää olleet olleet Venäjän hallinnassa. Tämä ”palauttaminen” oli siis miehittämistä, samalla tapaa kuin on Krimin niemimaan miehittäminen miehittämistä.

Venäjän johto, Vladimir Putin etunenässä, jättää kuitenkin huomiotta 12. kesäkuuta 1990 annetun Venäjän federaation suvereniteettijulistuksen – tai jos mainitseekin sen, niin unohtaa julistuksen hengen. Unohtaen sen hengen nähdäkseni siksi, koska kyseinen julistus ei sovellu millään muotoa hänen (tai silovikkien) narratiiviin, jonka taustalla on ajatus Venäjästä suurvaltana ja imperiumina, jossa imperiumista eronneet (itsenäistyneet) alueet on palautettava Venäjän yhteyteen ja hallintaan. Tässä kohdin meidän on kuitenkin muistettava tämän hallinnan tarkoittavan kansojen orjuuttamista, niiden vapauden viemistä ja julmimmassa tapauksessa kansanmurhaa, ja jos ei koko kansan konkreettista tuhoamista, niin kansallistunteen ja identiteetin tuhoamista, jonka jälkeen kansa hitaasti lakkaa olemasta. Edellisen johdosta voisinkin kysyä, että tuhoaako Venäjä Ukrainassa yhden kansan sijaan useita kansoja? Ei vain ukrainalaisia vaan myös vähemmistökansoja Venäjältä, joiden köyhiä nuoria miehiä kuolee joukoittain Ukrainassa sotiessaan Kremlin puolesta? Ja jos näin on asiantola, mikä Venäjän päämääränä on (jos sitä ei pysäytetä)?

Jos tarkastelee Vladimir Putinin puheita, tai hänen vuodentakaista Ukrainaa ja maan historiaa käsittelevää artikkelia, niin mielestäni ei ole väärin väittää Putinin ja sen myötä Venäjän tavoitteena olevan kansojen alistaminen alueilla, jotka se katsoo kuuluvan itselleen. Putinin Ukrainaa ja maan historiaa käsitellyttä artikkelia ja sen lukuisia heikkouksia tarkasteli kirjoituksessaan historioitsija Johannes Remy, päätyen seuraavaan loppuyhteenvetoon:

”Yleisvaikutelmaksi artikkelista jää, että ukrainalaiset ja venäläiset ovat kirjoittajan [Vladimir Putin] mielestä yksi kansa riippumatta siitä, mitä ukrainalaiset asiasta ajattelevat. Toinen voimakas vaikutelma on kirjoittajan kyvyttömyys arvioida kriittisesti Venäjän politiikkaa Ukrainassa sekä menneisyydessä että nyt. Olisiko sillä jotain tekemistä sen kanssa, että monet ukrainalaiset kokevat Venäjän vihollisekseen?” (2)

Meidän on myös syytä muistaa, kuinka Venäjän johto on syöttänyt mieliimme disinformaatiota ja propagandaa vuosien ajan, kuinka Vladimir Putin väitti joulukuussa 2018 seuraavaa –

”Ukrainan sota jatkuu niin kauan kuin maan nykyinen hallitus on vallassa”. (3)

Tuolloin Ukrainan presidenttinä oli Petro Porošenko, jota Vladimir Putin syyllisti haluttomuudesta sodan päättämiseen. Kuten näimme, Venäjän aloittama sota Ukrainassa ei päättynyt vapaissa vaaleissa tapahtuneeseen vallan vaihtoon, Volodymyr Zelenskyin voittoon Petro Porošenkosta presidentinvaaleissa keväällä 2019. Valitettavasti ajatuksen vallan vaihtumisesta Ukrainassa ehtona sodan loppumiselle, moni läntinen päättäjä nieli koukkuineen päivineen vaatien Ukrainalta toistuvasti myönnytyksiä, vastaantuloa ja sitoutumista Minskin sopimuksiin ja Normandia Formaattiin. Samalla unohdettiin se, että todellinen syyllinen sodan ja väkivallan kierteen jatkumiseen Ukrainassa löytyi ja löytyy Venäjältä.

Surullisinta kuviossa on se, että edelleen läntisestä maailmasta löytyy päättäjiä, jotka kuvittelevat Vladimir Putinin kanssa kyettävän neuvottelemaan, tai että Venäjällä kunnioitetaan neuvotteluiden tulosta. Kremlissä kunnioitetaan vain yhtä asiaa – voimaa! Pelon ollessa Venäjän tehokkaimman aseen.

Pohtiessamme mihin tyrannian liian heppoinen vastustaminen voi johtaa, on hyvä palauttaa mieliin ote Garri Kasparovin ja Mig Greengardin teoksesta Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset, tähdentäen samalla ettei Vladimir Putin ole Adolf Hitler (kuten Kasparovkin teoksessaan toteaa):

”Adolf Hitler ei hyökännyt Puolaan vuonna 1939 siksi, että liittoutuneet olisivat puolustaneet Tsekkoslovakiaa vuonna 1938, sillä sitähän ne eivät tehneet. Hitler ei valloittanut sudeettialueita siksi, että maailma olisi vastustanut ankarasti Itävallan miehitystä, vaan siksi, että vastustus oli niin heikkoa. Nimenomaan vastustuksen puuttuessa Hitler saavutti alkuvaiheen voittonsa niin pienellä vaivalla ja uskalsi lopulta mennä liian pitkälle”. (lainaus teoksen sivuilta 27-28).

Millainen tulevaisuus on maalla, joka takertuu menneisyyteen (haluamatta tunnustaa tosiasioita), joka taloudellisin mittarein mitattuna on kaukana globaalista suurvallasta, joka brutaalin hyökkäyssodan seurauksena on ajettu erityksiin – jonka kestoa on parempi olla arvailematta, ja jonka – jos asian hiukan kärjistäen ilmaisen – voima piilee ydinpelotteessa, jota se häpeilemättä tulee käyttämään niin kauan kuin länsi taipuu tämän pelotteen edessä.

Pietarin talousfoorumilla pitämässään puheessa Putin julisti Venäjän olevan uuden aikakauden kynnyksellä. Putinin julistus osuu oikeaan, Venäjä on uuden aikakauden kynnyksellä, mutta epäilen, ettei Venäjä lopulta astu tähän uuteen aikakauteen ”voimakkaana, suvereenina valtiona”, eikä maailmatila tule tarjoamaan sille ”kolossaalisia mahdollisuuksia”. (4) Päinvastoin – Krimin niemimaan miehitys helmikuussa 2014 aloitti tapahtumaketjun, jonka seurauksena Venäjällä eletään imperiumin iltaruskon aikaa, ja lopulta hiekka tiimalasissa loppuu.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008876823.html 

2. https://www.johannesremy.com/blogi/2021/07/19/38712 

3. https://yle.fi/uutiset/3-10535722 

4. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008893507.html 

Vaikuttaja-agentit – ja geopoliittiset sedät – heräilevät horroksesta

 

Penkoessani arkistojani, silmiini osui blogikirjoitus vuosien takaa, kirjoituksessa sivusin Suomessakin jälleen otsikoihin noussutta vaikuttajien ryhmää – vaikuttaja-agentteja.* Aiheen ajankohtaisuuden vuoksi kopioin kyseisen tekstin tähän kirjoitukseen kokonaisuudessaan, lisäten joitain aihetta sivuavia ajantasaisia havaintoja ja kommentteja. Alkuperäiskirjoituksen pituuden ja aiheen laajuuden tähden kommentointi ja huomiot ovat enemmän yleisluonteisia, (huom. alkuperäiskirjoitus lainausmerkeissä ja kursiivilla).

”Viimeisimpien päivien kuluessa termi ”vaikuttaja-agentti” on noussut jälleen esille pienen hiljaiselon jälkeen, esille siinä mielessä, että suuri yleisö on sen huomioinut. Eri tahojen informaatiovaikuttamista seuraavat tahot ovat olleet toiminnasta tietoisia, he ovat panneet merkille tiettyjen tahojen aktivoitumisen Suomessa. Tässä aktivoitumisessa on havaittavissa selkeä olemassa oleva linkki Venäjän aggression lisääntymiseen lähialueillamme ja laajemmin Euroopassa sekä myös globaalisti.”

Kirjoitusajankohtana Venäjä oli erityisen aktiivinen Suomenlahden ja laajemmin Itämeren alueella, ilmatilaamme loukattiin lukuisia kertoja lyhyen ajan sisään venäläisten toimesta – Suomeen kohdistettiin painetta. On kuitenkin muistettava, että Venäjä oli jo miehittänyt Krimin niemimaan ja soti operaattoreidensa sekä omien joukkojensa avulla Itä-Ukrainassa eli Venäjä oli jo ryhtynyt niihin sotatoimiin, joiden suoraa jatkumoa on sen laaja – 24. helmikuuta 2022 aloittama – monen rintaman offensiivi Ukrainaan.

”Reilut kaksi vuotta sitten Arto Luukkanen käsitteli blogissaan ”KGB:n agenttien perkaamisesta – Suomi vaarassa!” (1) teemaa yhdestä, hyvin merkittävästä, näkökulmasta eli siitä, että yhteiskunnan olisi syytä käydä kunnolla läpi suomalaiset KGB-nimet ja että neuvostoaikaisten tiedusteluverkostojen paljastaminen on yleisen edun kannalta tärkeää. Kaksi vuotta on kulunut Arto Luukkasen kirjoituksesta, kaksi vuotta, joiden aikana asia ei tärkeydestään huolimatta ole nytkähtänyt liikkeelle. Itse asiassa jos nyt tarkastellaan yleistä ilmapiiriä ja tapahtumien etenemistä Suomessa, tulee vääjäämättä tunne ettei todellista halua ja tahtoa käydä läpi menneisyyttä ole edes olemassakaan. Suomessa ei ole poliittista tahtoa perata läpi menneisyyttä. Jokainen voi mielessään pohtia, että miksi ei ole?”

Vuosia sitten Luukkanen, perustellusti, vaati suomalaisten KGB-nimien perkaamista, mihin maassamme ei vieläkään ole ryhdytty. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä huomauttaa, että Luukkanen on itse ajautunut marginaaliin. Toisinaan tämän, loistavan menneisyyden omanneen historioitsijan ja Venäjän sekä Itä-Euroopan tutkijan, nimi nousee esiin verkostoissa, joissa liikkuu enemmän maamme koheesiota hajottavia (Venäjälle työskenteleviä) voimia. Ei mikään meriitti CV:ssä tänään!  

”Olen käynyt aiheesta paljonkin keskusteluja eri tahoilla suuren joukon kanssa. Monien mielestä menneisyyden perkaaminen olisi tullut tehdä jo 90-luvulla Neuvostoliiton hajottua, mutta että se ei ole myöhäistä nytkään. Näin siis kansalaisista asiantuntijoihin, heidän keskuudessa halua perkaamiseen (lustraatioon) tuntuu olevan. Tämä halu ei kuitenkaan tunnu tarttuneen kuin muutamiin nimekkäämpiin poliitikkoihin. Menneisyyden perkaamisen tarve vastaavasti tunnutaan kieltävän hyvinkin aktiivisesti tahoilla, jotka puheiden ja tekojen myötä näyttäytyvät Suomessa monella tapaa Venäjän ja sen harjoittaman politiikan ymmärtäjiltä – jotkut jopa hyvinkin aktiivisesti välittävät eteenpäin Venäjän narratiivia.

Tänä aikana on syytä huomioida ja ymmärtää se, että Venäjän vaikuttamisoperaatioille on tunnusomaista se, etteivät Venäjän valtiolliset toimijat välttämättä suorita niitä itse. Hybridisodassa avainrooleissa ovat erilaiset välikädet. Suomessa on moni poliitikko tosin kieltää sen, että Suomeen kohdistuisi hybridisodan uhkaa tai että Suomeen kohdistettaisi hybridisodassa käytettäviä keinoja, vaikka todisteita näistä on olemassa ja toteutettuna juuri siten, että niiden taustalla ovat lukuisat välikädet.”

Keskustelu jatkuu edelleen, keskustelulle kuvaavaa on se, että käymme keskustelua enemmän siitä pitäisikö joku, epäsopivana pitämämme, patsas poistaa jostain paikasta. Vastaan, että kyllä – jotkut patsaat olisi parempi siirtää sopivampaan paikkaan näytteille, jossa olisi samalla mahdollista laajemmalla perspektiivillä taustoittaa historiallisia tapahtumia ja aikakautta, jolloin patsas on paikalleen pysytetty. En kuitenkaan halua, että patsaita ryhdytään tuhoamisvimman vallassa runnomaan kappaleiksi – siinä voi mennä lapsi pesuveden mukana.

Meidän olisi syytä ryhtyä perkaamaan menneisyyttämme, käydä keskustelua nimien ja tekojen kautta, jotta Paavo Väyrysen kaltaiset poliitikot ummehtuneine lausuntoineen päätyisivät sinne minne kuuluvatkin – historian romukoppaan.

Moskoviittien maailman rauha – nyrkit pystyssä. Geopoliittinen tilanne huomioiden patsaalle on laitettu oikeat liput käsiin. 

”Alpo Rusi siteerasi Verkkouutisissa ’Näin Venäjän tiedustelupalvelu vaikuttaa Suomessa’ (17.11.2015) New Yorkin yliopiston professoria ja tiedusteluasiantuntija Mark Galeottia:

’Hänen mukaansa Venäjän hybridiarmeijan uusia sotilaita ovat venäläisten yhtiöiden länsimaiset avustajat, hyvin palkatut toimittajat, jotka työskentelevät Venäjän omistamissa medioissa, Venäjälle myönteiset ’asiantuntijat’ ja entiset länsimaiset Venäjän lähettiläät, jotka ovat valmiita puoltamaan Venäjän ja lännen yhteistyön lisäämistä lyhytaikaisiin taloudellisiin hyötyihin perustuen ja pitkän tähtäimen strategiset näkökohdat sivuuttaen.’

Suomalaisia on venäläisten yhtiöiden länsimaisina avustajina/työntekijöinä, jopa hyvin korkean profiilin viroissa, nimeltä voidaan mainita Esko Aho (Venäjän suurimman pankin Sberbankin hallituksen jäsen) sekä Paavo Lipponen (toimien Nord Stream yhtiön konsulttina). Puhuttaessa Venäjän tiedustelupalvelun luomista verkostoista Suomessa ei kuitenkaan voida kiinnittää katsetta vain ja ainoastaan nimekkäimpiin toimijoihin – politiikan tai liike-elämän huippuihin. Katse on syytä kohdistaa näihin verkostoihin ja niiden erilaisiin ja eriasteisiin vaikuttamisoperaatioihin Suomessa, niiden vaikuttaja-agentteihin, joita löytyy profiililtaan hyvinkin erilaisia. Toisella laidalla on hyvin kiihkeästi, suorastaan aggressiivisesti, esiintyvä Johan Bäckman, jonka roolia tuskin kukaan kiistää. Hänen kohdalla on syytä huomioida se, että sanomastaan suurin osa kohdistuu venäläisille pyrkien muokkaamaan heidän mielikuvaa Suomesta tiettyyn suuntaan, eikä tämä muodostettava mielikuva ole Suomen kannalta positiivinen. Toiseen ääripäähän voidaan katsoa kuuluvan erilaiset, sinänsä hyvin maltilliset ja joidenkin mielissä jopa luottamusta herättävät yhdistykset, kuten Suomen Geopoliittinen seura (SGS) ja Vapaus valita toisin ry. Suomen Geopoliittinen seura nousi viikolla otsikoihin – aiheesta. Olen itsekin seuraillut SGS:n toimintaa jo jonkin aikaa, sen toiminta ja tarkoitusperät on herättänyt lukuisia kysymyksiä. Seuran nimissä esitetyt ajatukset käyvät hyvin pitkälti yksiin Venäjän esille nostamien ajatusten kanssa, seuran ”edusmiehet” toistavat säännönmukaisesti Venäjän narratiivia mitä tulee esim. kiristyneeseen tilanteeseen Baltiassa ja Itämeren alueella. Heidän mukaansa Venäjän toimet ovat puolustuksellisia, vastareaktioita NATO:n lisääntyneeseen toimintaan alueella, samalla he tuntuvat kuitenkin unohtavan perimmäisen syyn NATO:n lisääntyneelle toiminnalle – Venäjän Ukrainassa suorittamat sotatoimet ja Krimin niemimaan miehityksen ja laittoman anneksoinnin.”

Venäjän laajaa Ukraina-offensiivia seurasi Suomessa kiivas NATO-keskustelu, joka päättyi jäsenhakemuksen lähettämiseen. Tämän keskustelun yhteydessä pintaan pulpahti keltaisten kylpysorsien lailla Suomen Geopoliittisen seuran sekä Vapaus valita toisin ry:n aktiiveja, esittäen kyllä varsin outoja ja jopa disinformatiivisia väitteitä siitä, ettei jäsenhakemusprosessissa kuunneltu kaikkien kantoja. ja ettei siinä kohdeltu kaikkia näkemyksiä tasapuolisesti. Tällaiset väitteet ovat oudoksuttavia lähinnä siksi, että Suomessa NATO-keskustelua hallitsi vuosikymmenten ajan – sitä tukahduttaenkin – juuri se poliitikkosukupolvi, joka nyt koki tulleensa jollain tapaa kyynärpäätaktiikalla ohitettua, joka ei oman tuntemuksensa mukaan saanut puheenvuoroa vaikka olivat sitä vuosikymmenten ajan hillinneet, ohjailleet ja kahlinneet. Lyhyt on ihmisen muisti!

”Aivan kuten Suomen Geopoliittinen seura, myös Vapaus valita toisin ry:n toiminta herättää runsaasti epäilyksiä. Sen lähiaikojen ohjelmassa on Itämeren turvallisuuspoliittista tilannetta ja median siitä välittämää kuvaa käsittelevä tilaisuus marraskuun loppupuolella. Tilaisuudessa esiintyy yhteiskuntatieteiden tohtori Risto Volanen, VTT Pekka Visuri ja Ydin-lehden päätoimittaja VTT Arja Alho, tilaisuuden moderaattorina toimii kansanedustaja ja entinen ulkoministeri VTT Erkki Tuomioja. Kuinka ollakaan Pekka Visuri on SGS:n puheenjohtaja ja Risto Volanen hallituksen jäsen. Vastaavasti Arja Alho on Vapaus valita toisin ry:n hallituksen jäsen, aivan kuten on Erkki Tuomiojakin.

Suomen Geopoliittisen seuran puheenjohtajan Pekka Visurin mukaan seura ei ole Venäjän pyrkimysten edistäjä. Verkkouutisten uutisen perusteella voidaan päätellä, ettei SGS:n hallitukseen kuuluva Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinander pidä uskottavana väiteitä, joiden mukaan seura olisi ajautunut palvelemaan Venäjän taholta Suomeen kohdistuvia vaikuttamispyrkimyksiä:

’Ymmärrän joidenkin voivan lukea Pekka Visurin, Risto Volasen ja Heikki Talvitien blogijuttuja siten, että niiden motiivina on vaikuttaa suomalaiseen keskusteluun Ukrainasta ja Suomen Nato-jäsenyydestä. Mutta eihän näiden juttujen analyysitaso ja empiria ole tieteellistä tasoa, Meinander sanoo.’ (2)

Mielestäni Meinander tekee arviossaan perustavaa laatua olevia virhepäätelmiä. Ensimmäinen on tietenkin se, että hän kohdistaa tarkastelun vain ja ainoastaan blogikirjoituksiin jättäen huomiotta sen, että esim. Pekka Visuri on toiminut usein asiantuntijakommentaattorina turvallisuuspoliittisissa keskusteluissa mediassa ja että Risto Volanen on entinen poliittinen valtiosihteeri valtioneuvoston kansliassa, missä hän toimi pääministeri Matti Vanhasen kansliapäällikkönä. Tällainen toiminta blogikirjoitusten ohella tuo aivan toisella tapaa uskottavuutta myös niihin kirjoituksiin, siitä huolimatta, ettei niiden analyysitaso ja empiria ole tieteellistä tasoa. Niiden ei pidäkään olla, koska niiden kohdeyleisö on laajempi kuin tieteen tekijät tai alansa ammattilaiset. Myös kyseisillä kirjoituksilla on oma tehtävänsä, millä tapaa ne palvelevat tarkoitustaan on sitten aivan toinen asia, mutta näkemäni perusteella ne tavoittavat hyvin kohdeyleisönsä ja niitä siteerataan kohdeyleisön toimesta laajahkosti. Huomautan siitä millaisiin toimijoihin Mark Galeotti edellä viittaisi ’Venäjälle myönteiset ’asiantuntijat’ ja entiset länsimaiset Venäjän lähettiläät’ – johon ryhmään voidaan katsoa laskettavan myös SGS:n varapuheenjohtaja, suurlähettiläs Heikki Talvitie, joka on toiminut suurlähettiläänä Moskovassa 1988-1992. Dosentti Jukka Seppinen on arvostellut Talvitien toimintaa, syyttäen tätä neuvostomyönteisten virkamiesten suosimisesta ja siitä ettei Talvitie hänen mukaan pyrkinyt patoamaan KGB:n vaikutusta Suomessa.”

Ystävyyden kunniamerkillä Vladimir Putinin toimesta palkittu Heikki Talvitie joutui hiukan suuremman kohun kohteeksi kesäkuun alkupuolella, hänen Moskovan näkökulmaa myötäilevien lausuntojensa tähden. Talvitien mukaan Ukrainan ja Venäjän välille vuonna 1994 hyväksytty raja on koko ajan ollut ongelmallinen Krimin ja Donbasin osalta – niin raja on ollut ongelmallinen vain ja ainoastaan menettämäänsä suurvalta-asemaa kipuilevalle Venäjälle.

Kummankin alueen asukkaat ovat vapaasti valinneet kuuluvansa Ukrainaan, ainoita joille valinnanvapaus on ongelma, on imperialistinen Kreml myötäjuoksijoineen – kuten Talvitie.

”Suomessa neuvostoaikana syntyneet tiedusteluverkostot on jätetty putsaamatta. Alpo Rusin, Stasin lukuihin perustuvan, arvion mukaan KGB:llä ja GRU:lla (nykyään GU) oli Helsingissä ainakin sata ’nuoremman polven operatiivista kontaktia’. Hänen arvion mukaan niistä on voinut syntyä uusia verkostoja, ja että määrät voivat nykyään olla suurempiakin, pienempiä ne eivät hänen mukaansa ole. Rusin mukaan kohdemaissa käytetään toimintaohjeita salassa odottavia niin sanottuja ’nukkuvia agentteja’ (sleeper agent). Eräs tällainen verkosto paljastui Yhdysvalloissa vuonna 2010, kun Yhdysvaltoihin loikannut Venäjän tiedustelupalvelun eversti Sergei Tretjakov paljasti kymmenen 2000-luvun alusta lähtien Yhdysvalloissa toiminutta nukkuvaa agenttia. (3) Tässä kohdin moni voi epäillä sitä, että Suomessa toimisi nukkuvia agentteja, kysyä, että onko sellaisille tarvetta? Miksi ei olisi? Venäjä on kohdistanut Suomeen erilaisia hybridisodan toimenpiteitä viimeisimpien vuosien kuluessa, Venäjällä on Neuvostoliiton peruja Suomeen luotuja verkostoja, joiden tehtävänä on palvella sen etua tavalla tai toisella, Suomessa toimii venäläisiä ja/tai Venäjää tukevia kansalaisjärjestöjä - non-governmental organization eli NGO:ita. Venäjällä kansalaisjärjestöjen toimintaa on rajoitettu hyvin paljon, moni on leimattu ’ulkomaiseksi agentiksi’ mikäli tekevät yhteistyötä ulkomaisten tahojen kanssa. Todennäköisesti Venäjä on valinnut tämän toimintastrategian siksi, koska se  itse käyttää ulkomailla toimivia NGO:ta eräänä vaikuttamis- ja mielipiteen muokkaus väylänä. Kokonaisuus huomioiden pidän itse hyvin todennäköisenä, että Suomi historiansa tähden on Venäjän vaikuttamistoimille altis ja tällöin kuviossa ovat mukana erilaiset keinot vaikuttamisesta tiedonkeräämiseen – myös ’nukkuvat agentit’. Pidän hyvin todennäköisenä syynä suomalaisen keskustelun aktivoitumiselle ja muuttumiselle eräiltä osin hyökkäävämmäksi sitä, että Venäjän toimien myötä keskustelua on herätelty tarkoituksellisesti, tässä kuviossa trollit ovat vain yksi osa kokonaisuutta. Joskin hyvin aggressiivinen osa.”

”Onko Suomessa oltu liiankin naiiveja ja hyväuskoisia Venäjän toimia kohtaan? Hyvin suurella todennäköisyydellä asetelma on juuri tämä, eräiltä osin tilanne on se, että edelleen pyritään kieltämään Venäjän tietyt Suomeen kohdistamat keinot ja leimaamaan julkisuuden henkilöitä, jotka niistä haluavat keskustella. Venäjän-tuntija, kirjailija Jukka Mallisen mukaan Suomea on jo vuosikymmenen ajan hoideltu samaan tapaan kuin neuvostoaikoina – tämä oli siis tilanne pari vuotta sitten toukokuussa 2014 Verkkouutisten haastattelussa. Sen mitä kyseisen haastattelun jälkeen Suomessa ja lähialueillamme on tapahtunut, osoittavat erinomaisella tapaa sen kuinka oikeaan osuva Mallisen tuolloinen toteamus on ollut. Suomeen ja suomalaisiin kohdistuu eriasteisia vaikuttamistoimenpiteitä ja pyrkimyksiä Venäjän taholta, eikä vaikuttaminen välttämättä kohdistu pelkästään poliittiseen ja liike-elämän huippuun vaan myös laajempiin kansanosiin. Näin nähdäkseni pyritään siihen, että kansalaisliikehdinnän ynnä demokratiaan kuuluvien äänestysten myötä pyritään saamaan valtaan Suomea hajaannuttavia voimia. Poliittisella kentällä on useita toimijoita, joiden omat intressit eivät välttämättä käy yksiin Suomen turvallisuuspoliittisten intressien ja tarpeiden kanssa. Sama pätee liike-elämän huippuun. Trendi on sama kautta Euroopan, Venäjä tukee eriasteisesti äärioikeistolaisia puolueita, mutta tässä kuviossa en myöskään unohtaisi vasemmistoakaan – sieltäkin löytyy myötäsyntyistä Venäjän ymmärtämistä yhdistettynä Venäjän intressien ajamiseen. Suomessa vaikutus ulottuu – YYA-ajan perintönä – hyvinkin laajalle puoluekentässä mutta selkeästi Venäjän edun ajamiseen profiloitunutta merkittävää puoluetta Suomessa ei ole. Sen sijaan on suuri joukko entisiä ja nykyisiä poliitikkoja, joiden Venäjä-kommentointi ja analyysit ovat hyvin pitkälti Venäjän itse esittämän narratiivin toistoa. Tällä hetkellä Suomea vaivaa äärimmäinen varovaisuus suhteessa Venäjään, melkeinpä varotaan poliittista diskurssia, jossa Venäjän synnyttämää turvallisuuspoliittista uhkaa käsitellään aiheen vaatimalla vakavuudella. Keskustelunavaajia kohtaan käytetään jopa hyvinkin leimaavaa ja halveksuvaa kieltä, josta löytyy esimerkkejä tältäkin syksyltä. On kuin Suomi olisi tietyiltä osin lipumassa lähemmäs ja lähemmäs Venäjää, väläytellen samalla lännen suuntaan signaaleja, joiden on tarkoitus todistaa maamme olevan osa läntistä arvoyhteisöä. Mitä se toki onkin, mutta samalla Venäjän vaikutuksen kasvua Suomessa ei voi olla havaitsematta. Sen kieltäminen on naiiviutta tahi sokeutta, kyvyttömyyttä tunnustaa tosiasioita. Suomi pyrkii istumaan tukevasti kahdella jakkaralla.”

Kysymykseen, onko Suomessa oltu liian naiiveja ja hyväuskoisia Venäjän toimia kohtaan vastaan, että on oltu. Suomessa, kuten niin monessa muussakin maassa, herättiin karulla tavalla todellisuuteen aamuyöstä 24. helmikuuta 2022, jolloin Venäjä aloitti monen rintaman offensiivin Ukrainaan. Herätyksen olisi pitänyt tapahtua vuosia aiemmin, viimeistään helmikuussa 2014, jolloin Venäjä aloitti Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen operaation.

Toisaalta alkuperäisen kirjoituksen aikaan verrattuna edistystäkin on tapahtunut. Venäjän vaikuttamisesta keskustellaan avoimemmin, siihen kiinnitetään huomiota ja tunnistetaan myös se, että Suomessa on yksilöiden ja ryhmien ohella myös puolueita, joiden agendaan kuuluu Venäjän etujen ajaminen, tai vähintäänkin Venäjän agendaa myötäilevän keskustelun käyminen. Eduskuntapuolueista Venäjän kanssa tiiviimmässä paritanssissa on Ano Turtiaisen perustama Valta kuuluu kansalle.

Mutta muiltakin puolueilta löytyy, joko kansanedustajien tahi europarlamentaarikkojen taholta, epäilyttäviä yhteistyökuvioita Kreml-myönteisten henkilöiden tahi operaattoreiden kanssa. Osa on ajautunut tällaiseen yhteistyöhön kenties typeryyttään tai naiiviuttaan, yhteistyöhön, jossa ovat päätyneet edesauttamaan Venäjän vaikuttamisoperaatioita Suomessa ja/ tai Euroopassa. Tiedä sitten mihin joukkoon Laura Huhtasaaren (perussuomalaiset) avustajana Brysselissä toimiva Olli Kotro kuuluu, aktiivisesti hän kuitenkin kommentoi disinformaatiota levittävillä kanavilla. Toki joukossa on puhtaasti ideologiselta pohjalta työskenteleviä, joiden toimintaa ohjailee vakaumus, voimakas anti-imperialismi jne. 

Valta kuuluu kansalle – Valta kuuluu Kremlille.

”Maailma ja paikat -blogin pitäjä kirjoitti 21. joulukuuta 2015 erinomaisen kirjoituksen vaikuttaja-agenteista nimellä ’Vaikuttaja-agenteista.’ (4) Suosittelen lukemaan kyseisen blogin ajatuksella, kirjoittaja käy läpi vaikuttaja-agenttien toimintatapoja ja keinoja ymmärrettävän selkeästi mutta samalla riittävällä tarkkuudella. Kirjoittajan tekstistä otan lyhyen lainauksen, joka monella tapaa pukee sanoiksi kirjoitukseni erään teeman vaikuttaja-agenttien toimitavoista:

”Toisin kuin avoimesti jonkin asian hyväksi toimivat lobbarit, jotka esimerkiksi edistävät idänkaupan intressejä, vaikuttaja-agentit toimivat konspiratiivisemmin ja pyrkivät salaamaan toimivansa vieraan vallan hyväksi. Heidän vaikuttavuutensa on paljon suurempi jos he onnistuvat esiintymään "puolueettomina" tai peräti asiantuntijoina tai auktoriteetteina.”

Toistan vielä kertaalleen sanat: puolueeton, asiantuntija ja auktoriteetti. Suomalaisina selkäytimeemme on taottu tietty auktoriteetteihin kohdistuva kunnioitus, sama pätee myös asiantuntijoihin kohdistuvaan kunnioitukseen. Ja YYA-ajan Suomessa puolueettomuus oli suuren suuri hyve ja tätä meidän puolueettomuutta muistettiin painottaa eri ilmansuuntiin kohdistetuissa puheissa niin paljon, että lopulta uskoimme sitä itsekin. On kuitenkin syytä muistaa se, että epävarmoina aikoina asiantuntijoina toimivilla auktoriteeteilla ei välttämättä ole puhtaat jauhot pussissa.”

Olen syntynyt ja kasvanut aikana, jolloin Suomessa korostettiin puolueettomuutta, paitsi, että tosiasiassa kyse oli näennäisestä puolueettomuudesta, jossa meillä oli tietty liikkumatila, mutta jossa päätöksiimme vaikutettiin Moskovasta käsin – vähäisemmässä määrin toki 80-luvun lopun lähestyessä.

Puolueettomuuden vaalimisesta näyttää tulleen joillekin tahoille hyve, johon on ehdollistunut, ja joillakin, kuten Heikki Talvitiellä ja Paavo Väyrysellä, tähän yhdistyy voimakas Venäjän tekojen ymmärtäminen ja vieläpä siten, että ne nähdään jollain tavalla oikeutettuina. Aivan kuin Venäjällä olisi ikiaikainen oikeus alueisiin, jotka se on menneinä vuosisatoina väkivalloin liittänyt itseensä ja joiden se kuvittelee kuuluvan osaksi valtiopiiriään ja täten se on oikeutettu niihin (niin kauan kuin maa kiertää aurinkoa).

Puolueettomuus-mantran toistaminen on myös johtanut siihen, että hyvin pitkään oikeus Venäjä-kommentointiin tuntui olevan hyvin rajallisella joukolla ihmisiä. Meitä on varoitettu jo vuosia siitä, että kaikilla tähän joukkoon kuuluvilla ei välttämättä ole puhtaat jauhot pussissa, tai, että he eivät ehkäpä ole niin puolueettomia, mitä antavat ymmärtää olevansa. Tähän todellisuuteen olemme vasta heräilemässä.

”Näen Suomen olevan erityisen altis vaikuttaja-agenttien, samoin kuin muun ulkoisen vaikuttamisen keinoille, niin kauan kun Suomessa ei ole suoritettu riittävän laajaa yhteiskunnallista keskustelua suomettuneisuuden ajasta ja käyty aikakautta perin pohjin läpi – perattu yhteiskuntaamme pohjamutia myöten. Neuvostoliiton ja sen perillisen Venäjän synnyttämistä verkostoista on käytävä keskustelua, ne on perattava ja tarvittaessa ryhdyttävä oikeudellisiin toimenpiteisiin. Näiden toimien kieltäminen on eräs osoitus suomettuneisuuden palaamisesta, siitä, että menneisyyden tapahtumia ei haluta perata vaan ne mieluummin haudataan ja toivotaan niiden unohtuvan. Mutta vaikka me ne unohtaisimme, ei ole taetta, että vaikuttamaan pyrkivät tahot näin haluavat tehdä. Mielestäni on riittämiin todisteita sen puolesta, että verkostoihin kuuluvia ei haluta unohtaa ulkoisten vaikuttajien – Venäjän – toimesta.”

Menneenä keväänä Suomessa on otettu oikeansuuntaisia askeleita, on uskallettu tehdä ripeitä mutta päättäväisiä toimia 24. helmikuuta jälkeen. Haluan kuitenkin muistuttaa, että paljon on vielä tekemättä, eikä myöskään pidä kuvitella, että NATO-jäsenyys (sen lopulta toteutuessa) riittää paikkaamaan menneet virheet. Ei, se ei saa lopettaa yhteiskunnallista keskustelua, eikä myöskään kahlita keskustelua millään muotoa. Meidän on kyettävä olemaan kriittisiä itseämme kohtaan kuin myös muita toimijoita kohtaan – menneeseen ei ole enää paluuta.  

 

Marko

 

Lainatun kirjoituksen lähteet:

1. http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/175799-kgbn-agenttien-perkaamisesta-%E2%80%93-suomi-vaarassa 

2. http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/visuri_sgs-57724 

3. http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/alpo_rusi_venajan_tiedustelu-43280 

4. http://maailmajapaikat.blogspot.fi/2015/12/vaikuttaja-agenteista.html 

*: Alkuperäinen kirjoitus julkaistu vuoden 2016 lopulla tai 2017 alkupuolella SSS-Radion verkkosivulla, kirjoitus ei ole enää luettavissa kyseisellä verkkosivulla.

 

Kirjoituksen kommenteissa huomioitu lähdeaineisto upotuslinkkeinä avainsanoissa.

Ukrainan sota: Havaintoja miehitetystä Donetskista

 

Tämän kirjoituksen alustukseksi lainaan itseäni epätavanomaisen pitkälti 30. maaliskuuta 2022 julkaisemastani blogista ”Ukrainan sota: ’Näyttäkää meille se kahdeksan vuotta pommitettu Donetsk’”:

”Venäjä on myös siirtänyt Donetskiin Mariupolista pakosiirrettyjä siviilejä. Erääseen oppilaitokseen on majoitettu useita bussilastillisia Mariupolista pakkosiirrettyjä. Huomioitavaa on se, että venäläiset ovat vieneet pakkosiirretyiltä mariupolilaisilta henkilökohtaiset dokumentit ja muut henkilökohtaiset asiakirjat (esim. passit, sisäisen passin – joilla sellainen on jne.). Tietojeni mukaan näille Mariupolista pakkosiirretyille ei ole kerrottu sitä onko Donetsk heidän lopullinen määränpää, vai onko heidät tarkoitus siirtää kaupungista jonnekin muualle – Venäjälle.

Ainakin nämä oppilaitokseen majoitetut siviilit ovat ehtineet aiheuttaa runsaasti hämmennystä ympäristössä. Saapumispäivänä he laittoivat oppilaitoksessa näkyville paikoille Ukrainan lippuja ja samana iltana he lauloivat kovaäänisesti Ukrainan kansallislaulua – samaa on jatkunut muinakin päivinä.

Paikallisilta Mariupolista pakkosiirretyt ovat tivanneet – ”Näyttäkää meille se kahdeksan vuotta pommitettu Donetsk”. He ovat myös näyttäneet kuvia ja videoita sekä kertoneet paikallisille kuinka Venäjä tuhosi Mariupolin tykistöllä ja ilmaiskuilla viikoissa. Venäläispropagandan synnyttämässä kuplassa eläneitä donetskilaisia tällainen informaatiotulva on hämmentänyt.” (1)

Perustelen pitkähköä lainausta sillä, että se auttaa lukijaa hahmottamaan ja ymmärtämään paremmin seikkoja, jotka nousevat esille tässä kirjoituksessa. Muistutan myös lukijaa siitä, että kirjoituksen lähteinä toimivat tunnetut ja tiedetyt henkilöt, jotka asuvat Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, joten heidän turvallisuuden tähden nimiä tai muitakaan tunnistamiseen auttavia tietoja en kerro.

Kuten edellä lainasin, Venäjä on pakkosiirtänyt Mariupolista siviilejä miehitettyyn Donetskiin, jossa siviilejä on asutettu kouluihin ja päiväkoteihin. Hetimmiten ensimmäisinä päivinä Mariupolista miehitettyyn Donetskiin pakkosiirretyt siviilit aiheuttivat (paikallisten ”viranomaistahojen” mukaan) ongelmia esim.  laulamalla Ukrainan kansallislaulua, tivaamalla donetskilaisilta sitä, että ”Missä se  kahdeksan vuotta pommitettu Donetsk oikein on” kun he näkivät ympärillään vain hitaasti rapistuvan ja huonolle huolenpidolle jääneen suurkaupungin – samalla nämä pakkosiirretyt kertoivat ja näyttivät kuvia venäläisten pommituksilla tuhoamasta Mariupolista ja venäläisjoukkojen julmuuksista.

Jos näiden Mariupolista pakkosiirrettyjen joukossa oli joku, joka kuvitteli ennen Venäjän laajaa offensiivia Donetskin muistuttavan edes etäisesti Mariupolia Venäjän tykkitulen jälkeen, on tällainenkin ihminen ymmärtänyt Venäjän vuosia jatkuneen viestinnän olleen alusta loppuun suurta valhetta. Juuri mikään Donetskissa ei muistuta venäläisen tykkitulen tuhoamaa Mariupolia, lähimmäksi tätä päästään rintamalla ja etenkin alueilla, joita Ukraina on kontrolloinut vuodesta 2014 lähtien – Pisky miehitetyn Donetskin luoteispuolella kärsi vuosien ajan toistuvista Venäjän proxyjoukkojen tykkitulesta ja kranaatinheitinkeskityksistä. Parintuhannen asukkaan kylä jauhautui monivuotisessa sodassa ja tulituksessa olemattomiin – viimeisimpinä vuosina kylässä asui enää jokunen eläkeläinen.

Epäilen, etteivät venäläiset ja heille työskentelevät kollaboraattorit Donetskissa ajatelleet sitä, että Mariupolista Donetskiin pakkosiirretyt siviilit haastaisivat miehitettyjen alueiden ”todellisuutta” (ts. propagandaa) – tai jos haastaisivat, niin toiminta ei olisi nähdyn voimakasta ja aktiivista, jossa siviilit omalla toiminnallaan oikeasti haastavat miehitetyn kaupungin asukkaita ja asejoukkoja, ja niin voimakkaasti, että se herättää kummeksuntaa ja hämmennystä kaupunkipiirien asukkaissa.

Joku kenties saattoi ajatella, että yksittäiset ihmiset lausuvat muutaman sanan, että joku pakkosiirretty tekee jotain poikkeavaa, mutta epäilisin, että jokainen ajatteli aseilla pelottelun viimeistään hiljentävän heidät. Näin ei ole käynyt, joten – päätelmäni mukaan – toukokuussa miehitetyssä Donetskissa alkanut, Mariupolista pakkosiirrettyihin kohdistuva vihapropaganda on miehityshallinnon vastaisku ongelmaan. Useampi miehitetyssä Donetskissa ja sen ympäristössä asuva läheisemme ja ystävämme on kuvaillut propagandaa ja sen ilmenemismuotoja. Katutasolla se näkyy vihamielisenä puheena ja syyttelynä (kun kaupoissa ei ole ruokaa, on se mariupolilaisten syy; kun kaupungilla ei ole varaa korjata vesijohtoverkostoa; on se Mariupolin syy, jonka ”jälleenrakentamiseen” rahat menevät). Toiminta on kuitenkin selkeästi organisoitua ja johdettua, erityisen aktiivisina juorujen ja huhujen levittäjinä toimivat henkilöt, jotka ovat työskennelleet vuosia miehityshallinnolle tai jotka ovat osallistuneet ns. aluepuolustusjoukoissa (vapaaehtoisina) sotatoimiin sodan alkupuolella, vuosina 2014 ja 2015. Kyse on muustakin kuin juoruista ja huhuista, kyse on uhkaavasta käyttäytymisestä ja samoista elementeistä, joilla Ukrainaa tukevat paikalliset hiljennettiin keväällä ja kesällä Venäjän ja sen operaattoreiden (kuten ns. Putinin turistien) toimesta.

Kiinnostavaa on myös se, että viime viikolla useampaa Donetskin alueella sijaitsevaa koulua tulitettiin erilaisin asein. Lähteidemme mukaan ainakin kahteen tulituksen kohteeksi joutuneeseen kouluun (esim. Koulu 22/ Школа 22) oli tuolloin majoitettuna Mariupolista pakkosiirrettyjä siviilejä (naisia, lapsia ja vanhuksia). Venäläispropaganda on maininnut Donetskissa kouluja tulitetun tykistöllä, uhrien on kerrottu olleen naisia ja lapsia – mainitsematta on jäänyt se keitä kouluihin on ollut majoitettuna ja että esim. Koulusta 22. on lähimpiinkin Ukrainan asevoimien rintamalla sijaitseviin asemiin on matkaa lähes 12 kilometriä, ukrainalaisten tykistön ollessa reilusti kauempana.

Näistä koulujen tulittamisista on kertonut useampikin toisistaan erillinen, Donetskissa tai sen alueella asuva taho, eräs heistä asuu miehitetyssä Makiivkassa ja on nähnyt kuinka kaupungista ammutaan raketinheittimillä Donetskia. En myöskään kiellä sitä mahdollisuutta, etteikö Ukrainan asevoimat ole tulittanut siviilikohteita – näin on melkoisella varmuudella käynyt, toisaalta syytkin ovat ilmeiset ja olen (lähteisiini viitaten) maininnut niistä lukuisia kertoja viime vuosina. Merkittävin tekijä on luonnollisesti se, että Venäjä ja sen proxy-joukot sijoittivat ja sijoittavat edelleen raskasta kalustoa siviilikohteisiin tai niiden välittömään läheisyyteen miehittämillään alueilla – rakasta kalustoa on sijoitettu myös sairaaloiden tuntumaan. Tästä toiminnasta myös ETYJ:n Ukrainan monitorointimissio on tehnyt havaintoja viime vuosina. (2) Toiminta on toistuvaa ja tarkoituksellista, kirjoitin aiheesta itse viimeksi tammikuussa ”Havaintoja miehitetystä Itä-Ukrainasta – ’asekätkentää’ asutetuille alueille”. Samaisesta aiheesta on kirjoittanut moni muukin, kuten Informnapalm julkaistessaan artikkelin ”Russian Mercenaries: From Expodonbas to a Barn” maaliskuussa 2015 (3) ja eräänlaisen jatko-osan artikkelille, artikkelin ”ExpoDonbas Exhibition Center in Donetsk is a Russian Military Base” muodossa. (4)

Expodonbas on näyttely- ja messuhalli Donbas Arenan pohjoispuolella, aivan Donetskin keskusta-alueen kupeessa. Halli on ollut satelliittikuvien, valokuvien ja videoiden perusteella sotilaallisessa käytössä sotavuosien ajan, ja säästynyt Ukrainan iskuilta aina 16. kesäkuuta 2022 asti, seuraavana päivänä Expodonbasiin kohdistettiin epäsuoraatulta Ukrainan asevoimien taholta. (5)

Donbas Arenan ja Expodonbas messuhallin ympäristö miehitetyssä Donetskissa.

Tällä hetkellä Donetskissa on akuutti pula puhtaasta juomavedestä (sitä toimitetaan epäsäännöllisesti tankkiautoilla kaupunkilaisille). Vesijohtoverkoston toimintaa on rajoitettu, pesuvedeksi kelpaavaa vettä on saatavilla (Donetskin kaupunkipiireistä) riippuen 2-3 tuntia päivässä, kaksi tai kolme kertaa viikossa – toisinaan vesijohtoverkosto toimii vain yöllä. Syy vesijohtoverkoston huonoon kuntoon on selvä. Läheisemme oli tiedustellut asiaa näkemältään henkilökuntaan kuuluvalta, joka oli kertonut syyn olevan seurausta kahdesta asiasta – varaosista on pulaa, samoin osaavasta henkilökunnasta, koska niin moni Donetskin ”vesilaitoksen” palveluksessa oleva on pakkovärvätty rintamalle. Ennen 24. helmikuuta tilanne oli parempi, johtuen osaltaan siitä, että ukrainalaiset huoltomiehet pystyivät huoltamaan ja pitämään myös Donetskin vesihuollon verkostoa kunnossa. Venäjän laajan offensiivin jälkeen tilanne on muuttunut kehnosta katastrofaaliseksi. Eikä parannusta tilanteeseen ole näköpiirissä, ennemminkin tulevaisuudelta on odotettavissa vielä suurempaa katastrofia, koska Donetskin vesihuollon kannalta tärkeät vesialtaat ovat joko kuivuneet tai kehnon kunnossapidon tähden muuttumassa käyttökelvottomiksi. Jäljellä oleva henkilökunta yrittää havaintojen mukaan erilaisin pumppausratkaisuin ja väliaikaisin putkistovedoin pitää edes kriittisiä osia toiminnassa.

Donetskissa vesihuollon ohella myös elintarvikehuolto on kehnossa tilassa. Vuosian sodan myötä tiettyjen elintarvikkeiden puutoksista tuli ”uusi normaali” alueella, koronapandemia heikensi tilannetta entisestään, koska vapaan Ukrainan puolelta ei ollut enää mahdollisuutta hakea täydennyksiä. Helmikuun 24. päivän jälkeen huoltoreitit Venäjältäkin ovat kuihtuneet. Venäjälle miehitettyjen alueiden asukkaiden selviäminen ei ole tärkeysjärjestyksessä korkeimmalla, sille on tärkeintä huoltaa joukkojaan sekä käyttää kalustoaan satokauden tuotteiden varastamiseen pois alueelta. Miehitetyn Luhanskin alueelta on varastettu viljaa Venäjälle junavaunuittain. (6)

Jotain Venäjän toiminnan irvokkuudesta kertoo myös se, että miehitetyn Donetskin alueelta lähti ”tiedotusministeriön” osastojohtajan Maja Pirogovan tytär ryhmänsä kanssa Mariupoliin kuvaamaan ohjelmaa ”humanitaarisen avun” toimittamisesta kaupungin asukkaille. Todellisuudessa tämä ”humanitaarinen apu” piti sisällään muutaman laatikon appelsiinejä sekä kuivaelintarvikkeita, joita ohjelmassa jaettiin suurieleisesti asukkaille – tai jos olemme tarkkoja, henkilöille, jotka esiteltiin Mariupolin asukkaina. Luonnollisesti tällainen toiminta on helppoa kääntää Donetskissa päälaelleen, jolloin mielialat kaupungissa muuttuvat entistäkin vihamielisimmiksi pakkosiirrettyjä mariupolilaisia kohtaan. Ja näin Donetskissa on agitaattoreiden toimesta tehty, koska Mariupol rakennetaan uudelleen entiselleen, me täällä Donetskissa kärsimme.

Kehno elintarviketilanne näkyy myös donetskilaisissa, etenkin kasvuiässä olevissa lapsissa. Ruoan puutteesta johtuvaa laihtumista: yksipuolista ravintoa, johon kesän toivotaan tuovan kohennusta. Asetelmaa ei lainkaan paranna se, että lääkkeistä on huutava pula – aivan kuten terveyshoitohenkilökunnastakin, joista moni mies on viety rintamalle tai pakotettu työskentelemään sotilassairaaloissa.

Siinä missä venäläistykistö tuhosi Mariupolin viikoissa, Venäjä tuhoaa Donetskin hivuttamalla tuloksen ollessa lopulta saman – kymmeniä tuhansia kuolleita, joista sen irvokas propaganda propagandisteineen syyttää Ukrainaa ja länttä.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/03/ukrainan-sota-nayttakaa-meille-se.html 

2. Esim. ”24/11/2021 2 Self-propelled howitzer (2S1 Gvozdika, 122 mm) At a compound near a residential area of Komisarivka (60km west of Luhansk) Mini-UAV”. https://www.osce.org/special-monitoring-mission-to-ukraine/505804 

3. https://informnapalm.org/en/russian-mercenaries-from-expodonbas-to-a-barn/ 

4. https://informnapalm.org/en/expodonbas-russian-military-base/ 

5. https://twitter.com/bayraktar_1love/status/1537845992996884480 

6. https://www.reuters.com/world/europe/moscow-backed-luhansk-region-ukraine-send-liberated-grain-russia-tass-2022-06-09/ 

#УкраїнаЧинитимеОпір #UkraineWillResist #StandWithUkraine 

Emme saa unohtaa Mariupolia – emmekä Azovstalin viimeisiä puolustajia

 

Huhtikuussa 2014 alkaneen sodan kuluessa Mariupolia ja sen asukkaita on koeteltu lukuisia kertoja, touko-kesäkuussa 2014 kaupunki oli hetken aikaa Venäjän tukemien ja varustamien joukkojen hallinnassa kunnes ukrainalaiset vapaaehtoisjoukot vapauttivat kaupungin lyhyestä miehityksestä. Kesän 2014 päätyttyä ja rintamalinjan vakiinnuttua, Mariupol pysyi Ukrainan hallinnassa, venäläisjoukkojen miehittäessä lähimmillään alueita viidentoista kilometrin päässä kaupungin itäpuolella.

Aamulla 24. tammikuuta 2015 Mariupolia tulitettiin BM-21 Grad ja BM-27 Uragan raketinheittimillä Venäjän asevoimien upseereiden johtamien yksiköiden toimesta – rakettikeskityksessä kuoli kymmeniä siviilejä yli sadan siviilin vammautuessa. (1) Ukrainalaisten suorittamien tutkimusten mukaan kyseinen rakettikeskitys toteutettiin suoraan Venäjän eteläisen sotilaspiirin komennossa. Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla vastuullisena upseerina toimi Venäjän asevoimien eversti Aleksandr ”Gorets” Tsaplyuk, operaation suorittaneet yksiköt olivat sitä vastoin Venäjän asevoimiin kuuluvan everstiluutnantti Maksim ”Jugra” Vlasovin alaisuudessa. (2)

Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n tietojen mukaan 200 mekanisoidun kivääriprikaatin miehitetyillä alueilla operoivat yksiköt toteuttivat iskun Mariupoliin, prikaatin komentajana toimi tuolloin eversti Oleg Tsekov.

Kevään 2014 koettelemukset, kuten eivät ukrainalaisten vapauttamaan Mariupoliin viime vuosina kohdistetut sotatoimet kyenneet valmistelemaan kaupunkia eivätkä kaupunkilaisiakaan siihen, mitä he joutuivat kokemaan 24. helmikuuta 2022 alkaneen Venäjän laajamittaisen, Ukrainaan kohdistuneen, usean rintaman hyökkäyksen myötä – epäilen, ettei mikään olisi kyennyt valmistamaan asukkaita heidän kohtaamiin painajaismaisiin julmuuksiin. Vain joitain vuosia aiemmin verkkokalvoillemme piirtyi kuvia Syyriasta, kuinka venäläiset pommikoneet tyhjensivät pommilastinsa kaupunkien ja kylien yllä, kuinka Syyrian ilmavoimien helikopterit leijuivat hiekanväristen kortteleiden yläpuolella pudottaen tynnyripommeja asukkaiden niskaan.

Voimattomina kuuntelimme kärsivien ja surevien syyrialaisten muistolle soitettujen kirkonkellojen kumua – meidän suomalaisten mieliin saattoivat palautua kuvajaiset vuosikymmenten takaa punatähtisten koneiden pommittaessa suomalaisia kaupunkeja ja kyliä. Mutta saatoimmeko mekään kuvitella, että Venäjä tekee saman Euroopassa 2020-luvulla ja vieläpä siten, että olemme yhtä voimattomia ja yhtä kyvyttömiä osoittamaan tarvittavaa päättäväisyyttä?

Näkymä hautuumaalle Mariupolissa, kuvakaappaus Alexandra Dalsbaekin  julkaisemalta videolta.

Toimittaja Alexandra Dalsbaek vieraili kesäkuun alkupuolella Venäjän miehittämässä Mariupolissa, vierailukohteena oli myös yksi kaupungin lukuisista hautuumaista. Tämäkin hautuumaa oli täynnänsä tuoreita hautoja, niitä oli tuhansia –

”Nous nous sommes rendus la semaine dernière dans l'un des cimetières de Marioupol. Nous y avons vu des milliers de tombes récentes, surmontées d'un numéro. De ce côté du cimetière les numéros allaient au-delà de 3000.” (3)

Ennen varsinaisen piirityksen alkua maaliskuun alkupuolella venäläistykistö moukaroi Mariupolia lukuisia kertoja 24. helmikuuta alkaneen laajan offensiivin ensimmäisinä päivinä. Helmikuun 24. päivä tykistökeskitysten saldona yli kaksikymmentä kaupunkilaista vammautui tulituksessa, seuraavina päivinä kranaatteja alkoi sataa kaupunkiin ja sitä ympäröiviin taajamiin kiihtyvällä tahdilla.

Mariupolissa arvioidaan menehtyneen Venäjän offensiivivaiheen ja maaliskuun alkupuolella alkaneen varsinaisen piiritysvaiheen ja sitä seuranneen Venäjän raskaan tulitoiminnan ja kaupunkisodan seurauksena kymmeniä tuhansia siviilejä, virallisenkin lukeman noustessa jo useisiin tuhansiin menehtyneisiin siviileihin. (4)

Tällä hetkellä Mariupolia kuvataan olosuhteiltaan apokalyptisiksi – siviileiden kärsimyksen irvokkuutta lisää Venäjän kaupunkiin toimittamat propaganda-autot, joista kaupunkilaisille syötetään propagandaa, jota näytöstä ryydittävät venäläisten performanssinkaltaiset näytelmät, joissa kaupungista välitetään venäläisille valheellista kuvaa ja joihin asukkaita ikävimmillään painostetaan (pakotetaan) osallistumaan. (5 ja 6) Venäläisten toimintametodi miehittämillään alueilla toistaa samaa kaavaa, jossa miehitettyjen alueiden asukkaat saavat ruokaa tai muita hyödykkeitä palveluksia vastaan – palvelus voi olla esiintyminen sovitussa roolissa ”toimittajille” tai hyökkääjän ylistäminen. Kuka tahansa meistä pystyy vastustamaan kiusausta päivistä viikkoihin, mutta kun yhtälöön tulee mukaan kärsivät lapset, sairastuneet läheiset niin kovinkin saattaa antaa periksi antaen lopulta kasvonsa ja äänensä propagandalle.

Mariupolista kirjoittaessa ei voi olla huomioimatta kaupungin puolustustaisteluun osallistuneita sotilaita, rajasotilaita, kansalliskaartin ja poliisin jäseniä, puhumattakaan tuhansista vapaaehtoisista, jotka tavalla tai toisella avustivat taistelevia joukkoja viikkojen ajan. Eikä Azovstalia – vastarinnan teräsbetonista symbolia.

Azovstal – teräksen, betonin ja tunneleiden muodostama linnoitus

Luontevaa olisi tietenkin aloittaa kirjoittaminen niistä miehistä ja naisista, jotka puolustivat tätä monikerroksista, betonin, teräksen ja tunneleiden muodostamaa linnoitusta, viikkojen ajan mutta toisinaan itse paikka tai nimi toimii symbolina vastarinnalle ja juuri näin on Azovstalin laita, joten on enemmän kuin perusteltua kirjoittaa alkuun muutama rivi tästä kompleksista, joka levittäytyi useiden neliökilometrien alalle Mariupolin ytimessä Asovanmeren rannalla.

Neuvostoliiton korkein taloudellinen neuvosto päätti helmikuussa 1930 perustaa uuden terästehtaan Mariupoliin, koska kaupunki sijaitsi merellisesti lähinnä Krimin niemimaan itäisen osan eli Kertšin niemimaan Kamyš-Burunskojen rautamalmivaroja. Kertšrudstroi alkoi valmistella malmivarojen hyödyntämistä ja Mariupolissa aloitettiin uuden sataman ja masuunien rakentaminen Kalmiusjoen vasemmalle rannalle. Kolme vuotta myöhemmin, elokuussa 1933 Azovstal otettiin käyttöön sen valmistaessa alkuun valurautaa ja paria vuotta myöhemmin (v. 1935) Azovstalin kombinaatissa valmistettiin myös terästä. Azovstalin avasivat sen ensimmäinen johtaja Jakiv S. Gugel ja Ukrainan kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri Stanislav V. Kosior. (7) Venäjän miehityksestä huolimatta Azovstalin (ukr. Металургійний комбінат ”Азовсталь”) kombinaatin omistaa Metinvest, jonka pääomistaja on ukrainalaisoligarkki Rinat Ah’metov.

Pinta-alan ohella (11 neliökilometriä) Azovstalin kukistamista hidasti kompleksin monikerroksisuus – sitä on kuvattu kaupungiksi maan alla tai kaupungiksi kaupungin alla. Azovstalin tunnelit ja pommisuojat rakennettiin toisen maailmansodan jälkeen. Tunneleita ja maan alaisia rakennelmia on useissa kerroksissa, osa risteilevistä tunneleista ja rakennelmista oli kaivettu kymmenien metrien syvyyteen ollen käytännössä pommituksen kestäviä. Kerrotaankin, että suojat oli tehty ydinsodan kestäviksi.

Välittömästi Venäjän Mariupoliin kohdistuneen hyökkäyksen alun jälkeen, aloitettiin Azovstalin terästehtaan kaikkien yksiköiden sulkeminen ja jäähdytys, mikä kesti noin viikon. Azovstalin masuunit sammuivat tänä kevättalvena ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen.

Mariupolin ja Azovstalin puolustajista nousee useimmiten esiin Ukrainan kansalliskaartiin kuuluva Azov rykmentti (Azov SOD), keskustelun keskittyessä Azov rykmenttiin tulemme unohtaneeksi sen, että Mariupolin ja Azovstalin puolustustaisteluun osallistui yhteensä tuhansia sotilaita Ukrainan asevoimista, kansalliskaartista, rajavartiolaitoksesta sekä Ukrainan poliisista, jotka saivat apua Pravyi Sektorin vapaaehtoisjoukot eli DUK PS (ukr. ДУК ПС) sekä tavallisilta kaupunkilaisilta.

Venäjän propaganda on omalta osaltaan vaikuttanut siihen, että huomiomme kohdistuu juuri Azov rykmenttiin, mutta onpa Azov rykmentin sotilaista ja muista Mariupolin ja lopulta Azovstalin puolustajista mitä mieltä tahansa, on Venäjä omalla sodankäyntitavallaan ja sillä mitä se on Mariupolissa 24. helmikuuta alkaneen laajan hyökkäyssodan ja kaupungin piirityksen, ja lopulta tuhoamistaistelun, kuluessa tehnyt, saanut aikaan sen, että Mariupolin ja lopulta Azovstalin tunneleiden puolustajat ovat tämän päivän spartalaisia – he ovat kuolemattomia.

Me unohdamme ennemmin tai myöhemmin katulamppuja ampuneet ja siviilejä piinanneet, Ramzan Kadyrovin, tiktok-sotilaat aivan kuten kaupungissa vierailevat venäläispropagandistit ja Venäjälle työskentelevät propagandistit, mutta me emme unohda Azovstalia kuten emme niitä miehiä ja naisia, jotka puolustivat kombinaattia viikkojen ajan. Toukokuun puolivälin tietämillä Mariupoliin sijoitetun Azov rykmentin suomalais-ukrainalainen komentaja Denis Prokopenko ilmoitti heidän täyttäneen saamansa käskyn ja käyneen viivytystaistelua Venäjän asevoimia vastaan 82 päivän ajan – 20. toukokuuta 2022 taistelu Azovstalista ja samalla Mariupolista päättyi.

Moni on esittänyt kysymyksen – oliko puolustustaistelusta hyötyä?

Voidaan sanoa, että oli sillä kaupungin puolustajat sitoivat alueelle kuukausiksi, enimmillään jopa 15 pataljoonan taisteluosastoa (BTG) – lisäksi Venäjän ilmavoimat suoritti Mariupolin puolustajia vastaan kymmeniä taistelulentoja päivittäin viikkojen ajan. Mariupol on toistaiseksi ainoa kaupunki, jota Venäjän ilmavoimat on pommittanut strategisilla pommikoneilla. Venäjä suoritti kaupungin puolustajia vastaan useamman taistelulennon Tupolev Tu-22M3 pommikoneilla, jotka pudottivat tonnikaupalla ”rautapommeja” asukkaiden ja kaupungin puolustajien niskaan. Myös Venäjän laivasto osallistui kaupungin merisaartoon, kaupunkia puolustaneet joukot onnistuivat vaurioittamaan panssarintorjuntaohjuksella ainakin yhtä Venäjän Mustanmeren laivaston tai Kaspian laivueen Project 03160- eli Raptor-luokan partiovenettä.

Venäjän arvioidaan menettäneen kaatuneina Mariupolin taistelussa 6000 sotilasta; miestappioiden lisäksi raskaissa kaupunkitaisteluissa se menetti runsaasti panssarikalustoa ja muuta kalustoa mutta ennen kaikkea aikaa – lähes kolme kuukautta. Kokonaisuus huomioiden voitaneen todeta, etteivät venäläiset osoittaneet Mariupolin taistelussa kovinkaan kummoista strategista ajattelua tai luovuutta – ja sivumennen huomioiden, näyttää siltä, että taistelussa Sjeverodonetskin alueesta venäläiset tekevät samat virheet ajautuessaan raskaisiin, viikkoja kestäviin, kuluttaviin kaupunkitaisteluihin. 

Venäläinen taistelupanssarivaunu tuhotaan Mariupolin katutaisteluissa, kuva t.me/polkazov.

Azovstal, kuva t.me/polkazov.

Puolustajat – ihmiset

Luonnollisesti ukrainalaisten menetykset ovat mittavat, puolustustaistelussa menehtyi tuhansia sotilaita. Yksistään Azovstalin taistelussa kaatuneiden joukossa on viisitoista naista, he olivat joko sotilaita tai lääkintähenkilöstöä. Kaatuneiden ohella tuhansia ukrainalaissotilaita jäi venäläisten sotavangiksi, lukuisten yksinkertaisesti kadotessa olemattomiin betonia jauhavassa tykkitulessa ja ilmapommituksissa. Heidän uhrauksensa ei ollut turha – heitä ei unohdeta, Ukrainan hallinnon pyrkiessä saamaan heistä mahdollisimman usean takaisin kotiin. Mutta kuinka moni heistä todella palaa kotiin, ja kuinka moni katoaa venäläisten leirijärjestelmään? Mariupolin puolustajat eivät saa unohtua, sillä unohtamisen myötä he katoavat – unohtaminen on kuolema!

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa – kuvien kautta moni Azovstalin puolustaja tuli maailmalle tutuksi, kuten ukrainalaista kansansoitinta banduraa eli kobzaa soittanut ja tulimyrskyn keskellä laulanut 21-vuotias Katerina ”Ptaška”, joka on nyt venäläisten vankina. Venäläiset syyttävät lääkintämiehenä toiminutta Katerinaa siviileiden murhaamisesta, ja häntä uhkaa näytösoikeudenkäynti Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, jossa vastaavassa näytösoikeudenkäynnissä on langetettu kuolemantuomiot kolmelle Ukrainan asevoimissa palvelleelle ulkomaalaistaustaiselle sotavangille. (8)

Katerina ja bandura.

Azovstalin ”silmiksi ja ääneksi” kutsuttiin Dmytro Kozatskyita, joka taltioi Azovstalista lukuisia ikonisia kuvia, jotka hän jätti perinnöksi maailmalle päädyttyään venäläisten sotavangiksi 20. toukokuuta. Sotavangiksi jäämisen jälkeen hänen twitter-tili @Kozatsky_D on hiljennyt. (9)

Ylikersantti Mihail Dianov, Azovstal – kuva Dmytro ”Orest” Kozatskyi.

”Дякую з прихисток Азовсталь - місце моєї смерті і мого життя.” – ”Kiitos Azovstalin turvapaikasta – kuolemani ja elämäni paikasta” Dmytro Kozatskyi, Azovstal.

Слава Україні!

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://www.bellingcat.com/news/uk-and-europe/2018/05/10/full-report-russian-officers-militants-identified-perpetrators-january-2015-mariupol-artillery-strike/ 

2. https://informnapalm.org/en/the-anniversary-of-mariupol-rocket-attack-who-led-it-and-what-is-known-about-them-in-2019/ 

3. https://twitter.com/alexdalsbaek/status/1534897804186894338 

4. https://kyivindependent.com/uncategorized/un-human-rights-commissioner-civilian-casualties-in-mariupol-in-thousands/

5. https://twitter.com/nexta_tv/status/1535835578708680704 

6. https://twitter.com/OlenaHalushka/status/1535866477156438017 

7. https://industry.segodnya.ua/industry/kompanii/azovstal-istoriya-zavoda-kotoryy-stal-simvolom-nesgibaemosti-ukraincev-1619101.html 

8. https://news.un.org/en/story/2022/06/1120102 

9. https://twitter.com/Kozatsky_D 

Kirjoituksessa hyödynnetty myös Yleisradion verkkosivuilla julkaistua artikkelia ”Viestit Azovstalin jättitehtaan sisältä kertovat epätoivosta – tällainen on Mariupolin viimeinen pakopaikka”.

”Azovstalin silmiksi ja ääneksi” kutsuttu Dmytro Kozatskyi julkaisi Azovstalissa ottamiaan kuvia ennen venäläisten vangiksi joutumistaan, pyytäen toimittamaan ne kaikkiin mahdollisiin (journalistisiin ja valokuvaus) kilpailuihin. Linkki hänen viimeisiin twiitteihin, josta löytyy linkki kuvat sisältävään google.drive-kansioon: https://twitter.com/Kozatsky_D/status/1527552273781600256 

#Азовсталь #Azovstal