Emme unohda tapahtumia Moskovassa 23. elokuuta 1939

 

Tällä viikolla Euroopassa muistetaan toisen maailmansodan uhreja, aseet hiljenivät Euroopan rintamilla toukokuussa 1945 Saksan antauduttua liittoutuneille. Meillä Suomessa sodan uhrien muistamisella toukokuun 8. (tai venäläisten voitonpäivänä toukokuun 9.) ei ole perinteitä, koska Suomea ankarasti kurittaneet sodat päättyivät aiemmin – jatkosota syyskuun 19. 1944 ja Lapin sota 27. huhtikuuta 1945, jona päivämääränä vietämme kansallista veteraanipäivää.

Alun perin tarkoituksenani oli tyytyä huomioimaan sodan päättyminen Euroopan rintamilla lyhyellä päivityksellä, mutta koskapa useilla eri sosiaalisen median kanavilla venäläisten rinnalla lukuisat henkilöt ja ryhmät muista maista ovat nostaneet esille voitonpäivän Venäjän narratiivin hengessä, katsoin paremmaksi muistuttaa hiukan pidemmän kirjoituksen myötä hyödyllisiä idiootteja ynnä Venäjän auliita apureita toimintansa näköalattomuudesta ja historiattomuudesta. Silmissäni nämä Venäjän tunnuksia, punalippuja ja banderolleja kantavat ihmiset näyttävät samalla kertaa koomisilta kaikessa totisuudessaan kuin myös vastenmielisiltä kaikessa julkeudessaan.

Kuulun sukupolveen, joka kävi peruskoulunsa 1970- ja 80-luvuilla, ja joille opetettiin toisen maailmansodan taisteluiden päättyneen Euroopan mantereella 8. toukokuuta 1945 natsi-Saksan antautumiseen. (Huom. Neuvostoliitossa, kuten edelleen Venäjälläkin, voitonpäivää juhlitaan 9. toukokuuta, koska Saksan antautumisen astuessa voimaan 8. toukokuuta 1945 klo. 23:01, vuorokausi Moskovassa oli jo ehtinyt vaihtua). Tässä tarinassa (käytän tarkoituksellisesti sanaa ’tarina’) länsiliittoutuneet vapauttivat läntisen Euroopan natsi-Saksan miehityksestä ja Neuvostoliitto vapautti itäisen Euroopan. Painotan sanaa ’vapautti’, niin meille opetettiin suomettuneessa Suomessa, että myös itäisen Euroopan kansat kokivat vapautuksen puna-armeijan marssiessa heidän maille. Todennäköisesti jo tuolloin yksittäisissä suomalaiskouluissa poikettiin opetussuunnitelmasta sen verran, että kerrottiin saksalaismiehityksen vaihtuneen neuvostomiehitykseen vapauttamisen sijaan.

Valitettavasti edelleen aivan liian usein toisen maailmansodan tarina Euroopan rintamalla päättyy kuvaukseen natsimiehityksen päättymisestä ja vapauden koittamisesta, jolloin unohdamme sen, ettei natsi-Saksan lyöminen tuonut vapautta kaikille eurooppalaisille kansoille. Käytännössä terrorikoneisto monessa valtiossa vaihtui vain toiseen, eikä punainen terrori ollut toimissaan yhtään natsi-Saksan terrorikoneistoa lempeämpi. Neuvostomiehitys koetteli toisen maailmansodan jälkeen kymmeniä miljoonia itäeurooppalaisia: eräissä tapauksissa Neuvostoliittoon aiemmin pakolla liitetyt alueet, pakkoliitettiin siihen uudelleen sodan päätyttyä ja eräissä tapauksissa uudet valtiot ja kokonaiset kansat kahlittiin neuvostovaltioon satelliitteina vuosikymmeniksi. Näitä pakkoliitoksia ja miehityksiä seurasi laajamittaisia kansalaisten pakkosiirtoja sekä karkotuksia, jotka erityisesti kohdistuivat neuvostovaltion vihollisina pitämiinsä henkilöihin ja kansanosiin – jopa kokonaisiin kansoihin. Eräissä tapauksissa nämä kansanosiin ja kansoihin kohdistetut toimet alkoivat jo ennen natsi-Saksan kukistumista ja rauhaa.

Emme voi kieltää sitä, etteikö toukokuu 1945 herätä siis kovin kahtiajakoisia tunnelmia eurooppalaisten keskuudessa riippuen siitä onko kyse lännen kokemasta vapautuksesta vaiko miehityksen vaihtumisesta toiseen. Tänään tämä tunne on aiempaa voimakkaammin läsnä Venäjän käydessä brutaalia tuhoamissotaa Ukrainassa ja ripustautuessaan kirjoittamaansa – sepitteelliseen tarinaan – jossa todellisuus korvautuu houreisella sadulla. Houreisella sadulla, jossa kunnia natsien kukistamisesta näyttää lankeavan yksinomaa venäläisille, aivan kuin miljoonat ukrainalaiset tai valkovenäläiset eivät olisi menettäneet henkeään sodassa. Tai aivan kuin Neuvostoliitto olisi taistellut voittoon natsi-Saksasta yksin, ilman mittavaa apua läntisiltä liittoutuneilta. Niinpä onkin syytä muistuttaa historian uudelleen kirjoittajia karusta todellisuudesta.

 

Prosessi historiankirjoituksen muokkaamisen taustalla

Venäjällä on pyritty vuosien ajan käymään läpi historiaa hyvin valikoiden, nyky-Venäjän osalta lähtölaukauksena voidaan pitää toukokuussa 2009 Venäjällä perustettua komissiota, jonka tehtävänä oli tutkia ”Venäjän intressin vastaista historian vääristämistä”. (1) Samaan aikaan Vladimir Putinin puolue Yhtenäinen Venäjä ehdotti lakia ”natsismin rehabilitointia vastaan”, lain mukaan ”toisen maailmansodan aikana tapahtuneen historiallisen muiston vahingoittaminen” oli (on) rangaistava teko. (2) Näissä toimissa on nähtävillä selkeällä tapaa halu puuttua tapahtumiin maan rajojen ulkopuolella. Muistamme Viron ja Venäjän välisen pronssipatsas-kiistan syksyn 2006 ja kevään 2007 välillä, joka sai alkunsa Viron päätöksestä siirtää kiistelty Pronssisoturi-patsas sijaintipaikaltaan Kesklinnan Tõnismäeltä. (3) Kiistan yhteydessä Venäjä kohdisti Viroon huomattavan voimakasta vaikuttamista sekä kyberhyökkäyksiä, Tallinnassa nähtiin vironvenäläisten organisoimina laajoja mellakoita kahtena huhtikuisena yönä (v. 2007). Samoihin aikoihin Moskovassa, Kremliä lähellä olevat järjestöt organisoivat  27. huhtikuuta – 4. toukokuuta 2007 välisenä aikana Viron Moskovan suurlähetystön saarron. Saartoon osallistui Našin eli ’meikäläisten’ johdolla Yhtenäisen Venäjän Nuori Kaarti (Molodaja Gvardija), Kremlin luoma Rossija Molodaja-järjestö sekä Mestnye, mikä sekin on Kremlin luomuksia.

Krimin niemimaan rikollisen miehityksen nostattaman kansallisen humalan myötävaikutuksella toukokuussa 2014 säädetty ”muistilaki” käytännössä suojasi lainvoimalla Stalinin ajan tulkinnan suuresta isänmaallisesta sodasta. (4) Kyseisen lain mukaan puna-armeijan kunniakkaan taistelun häpäiseminen on rikollista. Edellinen tarkoittaa samalla myös sitä, että historiallisen tapahtuman kertomisen voidaan katsoa olevan puna-armeijan häpäisemistä, tai väärän informaation levittämistä. Niinpä on rikollista todeta puna-armeijan sotilaiden raiskanneen miljoonia naisia miehittämillään alueilla. Todennäköisesti sekin, että kutsun alueita, joille neuvostojoukot etenivät ”puna-armeijan miehittämiksi” on samalla puna-armeijan häpäisemistä, joten edellisellä syyllistyin samalla rikolliseen tekoon.

Moskova 23. elokuuta 1939 – Molotov-Ribbentrop-sopimuksen allekirjoittaminen

Edelliseen nivoutuu olennaisella tapaa se, että Molotov-Ribbentrop-sopimus salaisine lisäpöytäkirjoineen on historiallinen tapahtuma, jota Venäjällä ei nykyään haluta muistella. Osan venäläisistä jopa kiistäessä Neuvostoliiton koskaan olleen liittolaissuhteen kaltaisessa suhteessa natsi-Saksan kanssa. Molotov-Ribbentrop-sopimuksen eräs, meitä suomalaisiakin koskettava seuraus on se, ettei Venäjällä muistella toisen maailmansodan ensimmäisiä vuosia. Talvisotakin oli heille vain vähäinen rajakahakka neuvostovaltion ja Suomen välillä. Venäjällä talvisotakaan ei ole enää niin yksiselitteinen tapahtuma, maassa on osin jo palattu stalinistiseen historiankirjoitukseen, jossa Neuvostoliitto ei enää toiminutkaan rikollisesti vaan korkeintaan korjasi vain aiempia rajavirheitä. Muisti on valikoiva Venäjällä, historialliset tapahtumat kieltävä, niinpä tapahtumat on sovitettava hyväksyttyyn historiankirjoitukseen, josta seuraa se, että toinen maailmansota ei alkanut syyskuussa 1939 vaan natsi-Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. Venäjällä Neuvostoliiton tapaan sodasta käytetään suuri isänmaallinen sota-nimeä oman erityislaatuisuuden korostamiseksi, joka samalla häivyttää ajan ennen operaatio Barbarossan alkua ja totalitaaristen Saksan ja Neuvostoliiton keskinäistä liittoa.

Edellisestä seuraa myös se, että Puolan itäosien miehittämisen kehyskertomuksena ja mahdollistajana toimivat syytökset, joita Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pää-äänenkannattajan Pravdan sivuilta kohdistettiin 14. syyskuuta 1939 Puolan ”johtaviin piireihin”, syyttäen heitä vähemmistökansallisuuksien sortamisesta. Samalla Pravda muistutti lukijoitaan Puolassa asuvista miljoonista ukrainalaisista ja valkovenäläisistä. Muutamaa päivää myöhemmin (17. syyskuuta 1939) puna-armeija aloitti Molotov–Ribbentrop-sopimuksessa Neuvostoliiton etupiiriksi määritellyn Puolan itäisten osien miehitykseen tähdänneen operaation, ulkoministeri Vjatšeslav Molotovin julistaessa neuvostohallituksen velvollisuutena olevan ”heimoveljien” suojelun. (5) Kuinka tuttu onkaan tämä tarina, jolla rikollisia toimia perustellaan, muistuttaen meitä samalla Venäjän Ukrainaan kohdistamista perusteettomista syytöksistä!

Chicago Sunday Tribune 17. syyskuuta 1939: Reds Invade Poland.

Minun ei ole järkevää nyt huomioida Venäjän jokaista valheellista narratiivia, jonka varaan se historiaansa ja tulevaisuuttaan rakentaa. Ei, vaikka onkin väärin jättää huomiotta se, kuinka merkittävässä roolissa Lend-Lease-apu Neuvostoliitolle oli. (6) Tai kuinka Venäjä omiessaan puna-armeijan kunnian voitosta, tietoisesti jättää huomiotta puna-armeijan nimissä tehdyt mittavat sotarikokset, joista siviileihin kohdistuneet ryöstöt ja väkivallanteot sekä miljoonien naisten ja tyttölasten raiskaukset olivat vasta jäävuoren huippu. (7) Ja muistuttaessamme puna-armeijan vähemmän kunniakkaasta menneisyydestä, tulemme häpäisseeksi puna-armeijan kunniaa… venäläisten silmissä.

* * *

Venäläiset osallistuvat kollektiivisesti valtionsa historian uudelleen kirjoittamiseen, pyyhkien samalla tietoisuudesta miljoonat vainojen ja pakkosiirtojen uhrit, häpeälliset hetket ja tapahtumat, kokonaisten kansojen tuhoamiset tahi kansoihin kohdistuvat kollektiiviset rankaisutoimet. Julminta näissä toimissa on se, että pyyhkiessään historiankirjoituksesta pois nämä häpeälliset tapahtumat, he toistavat uudelleen juuri samoja rikollisia tekoja kautta laajan Venäjänmaan mutta myös valtakunnan rajojen ulkopuolella viedessään maailmalle ”venäläistä maailmaa” ja siirtäessään ”kansanvihollisia” kotoaan valtakunnan syrjäseuduille.

Toukokuun 18. 1944 alkoi Krimin tataarien karkottaminen (krimintataariksi: Qırımtatar halqınıñ sürgünligi). Kolmen päivän aikana Krimin tataarit lastattiin NKVD:n toimesta karjavaunuihin ja vietiin tuhansien kilometrien päähän kotiseudultaan Keski-Aasiaan, pääasiassa Uzbekistanin alueelle. Pakkosiirron kohteena olivat kaikki Krimin tataarit taustaan katsomatta, se kohdistui niin puna-armeijassa taistelleisiin kuin myös sitä vastaan kapinoineisiin ja saksalaisten kanssa yhteistyöhön ryhtyneisiin Krimin tataareihin. Karkotukset kohdistuivat kaikkiin sylilapsista isovanhempiin. Tänään Venäjä toimii samoin Ukrainalta miehittämillään alueilla, myös Krimin niemimaalla, kymmeniä tuhansia ukrainalaisia on viety pakolla kodeistaan. Monien olinpaikka on tuntematon, osa on kenties murhattu ja haudattu joukkohautoihin Venäjän miehittämille alueille tai Venäjälle.

Tämä historian vääristely ja uudelleen kirjoittaminen ei pysy yksin Venäjän rajojen sisäpuolella, vaan näemme maan rajojen ulkopuolellakin osallistuttavan valheelliseen historiankirjoitukseen ja disinformaation levittämiseen. Johan Bäckman osallistui jo viime vuosikymmenellä aktiivisesti Venäjän hallinnon näkemystä tukevan, valheellisen historianarratiivin tuottamiseen ja levittämiseen. Hänen kustantama ilmestyi Armas Mashinin ja Sergei Veriginin kirjoittama ’Sandarmohin arvoitus’ – kirjasen tarkoituksena oli tukea ns. Suomi-teoriaa, jonka mukaan Sandarmohiin on haudattu suomalaisten jatkosodassa teloittamia sotavankeja. (8) Alleviivaten totean kyseisen teorian olevan sepitettä. Sandarmohin hiekkakankaille on haudattu tuhansia Stalinin terrorin uhreja. Joukkoteloitukset alkoivat Sandarmohissa elokuun 11. 1937 jatkuen 14 kuukauden ajan. Arkistolähteiden mukaan paikalla ammuttiin yli 7 000 henkeä: työläisiä, talonpoikia, virkailijoita, kulttuurityöntekijöitä, taiteilijoita, pappeja ja sotilaita.

Bäckman ei suinkaan ole ainoa historian valkopesuun venäläisten eduksi ryhtynyt. Viime vuosikymmenen puolella muutaman vuoden ajan aktiivisena toimineen Suomalais-venäläisen RuFi ry:n puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnovin kynästä lähti lukuisia Venäjän narratiivia tukevia kommentteja. Venäjän suurhyökkäyskään ei muuttanut asetelmaa, edelleen löytyy heitä, jotka vääristelevät historiaa yrittäessään saada Venäjän näyttämään edullisessa valossa. Mielestäni tähän joukkoon on syytä laskea kaikki ne, jotka Venäjän rikollisen hyökkäyssodan aikana osallistuvat Venäjän tai Venäjää tukevien kansalaisjärjestöjen tapahtumiin, joissa osoitetaan suoraa tukea Venäjän hallinnolle ja sitä kautta sen rikollisille toimille. Tietääkseni Suomessa ei järjestetä näkyviä Venäjää tukevia paraateja voitonpäivän tienoilla, toisin, kuin lukuisissa eurooppalaisissa kaupungeissa on järjestetty tai tullaan järjestämään. Eikä tämä hulluus pysy Euroopassa, myös Washingtonissa liehuivat punaliput viikonpäivät sitten. Toisaalta moni suomalainen on jo ilmaissut kiitollisuutensa Venäjälle, kuten Suomen Uusi Strategia ry:n puheenjohtaja Jussi Särkelä kirjoittaessaan Facebook-sivullaan:

”Kahden viikon kuluttua tulee kuluneeksi 81 vuotta saksalaisesta natsismista ja eurooppalaisesta fasismista saadusta voitosta. Myös suomalaiset oppivat juhlimaan Voiton päivää eli juhlimaan omaa tappiotaan sodassa. Ellei Saksaa ja sen liittolaisia olisi Neuvostoliiton johdolla voitettu, ei Suomessa olisi voitu toteuttaa hyvinvointivaltioon johtanutta sisäpolitiikkaa ja rauhan ulkopolitiikkaa. - - - Minulle oli suuri kunnia Suomen Uusi Strategia ry:n puheenjohtajana saada Venäjän Federaation Suurlähettiläs Pavel Kuznetsovilta kutsu Suuren Isänmaallisen sodan Voiton 81-vuotispäivävastaanotolle Venäjän suurlähetystöön. – Tämä kirjoitukseni on minun osani fasismin vasaisessa taistelussa.”

Huomioidessamme edellä kirjoittamani ja muistaessamme sen, että Euroopassa on sodittu Venäjän käynnistämää ja alkuun operaattoreillaan käymää sotaa jo huhtikuusta 2014, ja että kesän koitettua se puuttui asevoimillaan sotaan Ukrainassa suoremmin. Alkuun vaikuttamalla tykistöllään rajan yli kohteisiin Ukrainassa ja vielä suoremmin elokuussa 2014 lähettämällä useita asevoimiensa taisteluosastoja rajan yli Itä-Ukrainaan (arvioiden mukaan yli 3500 sotilasta), olemme yllättävänkin pitkämielisiä antaessamme punalippujen ja Venäjän imperialististen tunnusten täyttää katumme päivänä, jonka pitäisi muistuttaa meitä vapautumisesta hirmuhallinnosta: natsi-Saksa on kukistettu, taistelkaamme rusismia – punaista fasismia – vastaan sen kukistumiseen saakka!

 

Marko

 

Lähteet:

1. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 316.

2. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 316.

3. https://www.ts.fi/a/1074172934

4. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 317.

5. https://eng.ipn.gov.pl/en/digital-resources/articles/7258,The-Mirror-Cracked-from-Side-to-Side-Poland-from-the-perspective-of-Soviet-autho.html

6. https://seura.fi/ilmiot/historia/voitonpaiva-yhdysvaltain-tuella/

7. Esimerkiksi Antony Beevor teoksessaan Berliini 1945 s. 460.

8. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006210665.html

9. https://x.com/U24_gov_ua/status/2052834286093373767 

Pariisi 8. toukokuuta 2026: viesti on selkeä. (9) 

Totalitarismin kasvot: johtaja ja hänen hovinsa

 

Aloittakaamme tämä kirjoitus kysymyksellä – Onko Venäjä autoritaarinen vai totalitaarinen valtio? Alkuun totean, ettei poliittisten järjestelmien luokitteluun käytettävistä käsitteistä ole täyttä yksimielisyyttä. Totalitarismia ja autoritaarisuutta yhdistää vapauden puute. Tavanomaisimmin ne erotetaan toisistaan sen perusteella, kuinka kattavasti hallinto kontrolloi alamaisiaan. Autoritäärisuus voidaan nähdä yleisnimenä sellaisille järjestelmille, joissa kansalaisten vapautta on rajoitettu eikä poliittisia vastavoimia hallitsijalle (tai hallitsijoille) enää ole. Totalitaarisen ja autoritaarisen hallinnon välinen ero huomataan erityisesti siinä vaiheessa, kun ne ovat varmistaneet valta-asemansa. Siinä missä autoritaariselle hallitsijalle riittää, ettei hänen poliittista valtaansa uhata, etenkään sisäisesti, totalitarismissa hallitsija (hallinto) sen sijaan vain kiihdyttää omaa liikettään valtaan päästyään. Hallinto kiristää otettaan oman maansa sisällä pyrkien samalla laajentumaan maan rajojen yli. (1) Venäjän kehitys Vladimir Putinin valtakaudella piirtää kuvan siitä, kuinka Venäjä on käynyt muutoksen autoritaarisesta valtiosta totalitaariseksi valtioksi.

Nyky-Venäjää on Neuvostoliiton ohella verrattu natsi-Saksaan, entäpä onko Venäjä fasistinen valtio? Nyky-Venäjän fasistisuudesta käydään keskusteluja myös tutkijapiireissä, asiasta ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä, mikä voi johtua osaltaan siitä, ettei fasismille ole selkeää määritelmää eikä se perustu mihinkään ideologiseen perusteokseen. Vaikka Venäjä ei välttämättä olekaan määritelmällisesti fasistinen valtio, Venäjällä kansaa hallitaan fasistien tavoin ja hallinto turvautuu metodeihin, joihin totalitaariset valtiot turvautuvat. Helsingin yliopiston akatemiatutkija Oula Silvennoista lainatakseni –

”Venäjä pyrkii hallitsemaan kansalaisten mieliä propagandalla, militarisoimaan yhteiskuntaa sekä lietsomaan nationalismia. Valtio yrittää myös kiinnittyä äärikonservatiiviseen arvomaailmaan. Nämä ovat kaikki fasistisia toimintatapoja”. (2)

Venäjältä sanotaan puuttuvan eräitä fasismille tyypillisiä piirteitä, kuten ideologia, jota valtiovalta käyttää hyväkseen. Mielestäni Venäjä on siirtynyt helmikuun 2014 ja Krimin niemimaan miehityksen jälkeen entistä enemmän suuntaan, jossa natsi-Saksasta saavutetun voiton juhlinta alkaa muistuttaa ideologista tai jopa uskonnollista rituaalia, jonka palvonta ohjaa kansalaisten elämää. Edellistä tukee venäläinen strateginen kulttuuri Russkij Mir eli venäläinen maailma, joka muistuttaa entistä enemmän ideologista toimintaa, joka on valjastettu ajamaan valtion (hallinnon) tarpeita. Ja nyt Venäjä – kansakunta – on valjastettu käymään siirtomaasotaa Russkij Mirin eli venäläisen maailman hallinnasta. Kyse on kaiken kulttuurisesti, kielellisesti tai muuten vain venäläiseksi mielletyn kuvitteellisesta hallinnasta. Ideologiana Russkij Mir on hyvin muunneltavissa ollen samalla myös monimerkityksellinen.

Russkij viittaa sanana Venäjän kielen puhujaan, jonka ei tarvitse olla Venäjän kansalainen, mutta joka identifioituu kielen kautta venäläiseen kulttuuripiiriin. Huomioitavaa on myös se, että venäjän kieltä puhuva henkilö kuuluu ikään kuin automaattisesti venäläiseen maailmaan, halusipa hän sitä tahi ei. Mir (ven. Мир) on myös monimerkityksellinen tarkoittaessaan sekä maailmaa että rauha. Huomioitavaa tässä ”konseptissa” on se, ettei Russkij Mir -ideologiassa yksilöllä ole mitään todellista itseisarvoa, yksilöt ovat Kremlin politiikan välineitä – mikä nähdään esim. siinä, että maan johto on valmis tapattamaan Ukrainassa satojatuhansia sotilaitaan, mikä luonnollisesti heijastelee myös siihen, kuinka Venäjä kohtelee miehittämiensä alueiden siviilejä. Etenkään siviileillä, jotka eivät alistu Kremlin toteuttaman politiikan välineiksi, ei ole mitään arvoa.

Etenkin Venäjän laajan, 24. helmikuuta 2022 alkaneen, offensiivin jälkeen Vladimir Putinia on usein verrattu natsi-Saksan johtajaan Adolf Hitleriin. Halukkuutta vertailuun varmasti lisää myös se, millä vauhdilla Venäjä on muuttunut entistäkin totalitaarisemmaksi valtioksi ”erikoisoperaation” epäonnistumisen jälkeen, tätä muutosta vauhdittaa paikoin kulttimainenkin Z-symboleiden viljely, johon yhdistyy kiihkomielinen fanatismi, jota monin paikoin täydentää vastustajien ja vihollisten de-humanisointi. Siinä missä Vladimir Putin rinnastuu Adolf Hitleriin johtajana, rinnastuu Z symbolitasolla hakaristiin. Käsittelin aihetta reilu vuosi sitten, maaliskuussa 2022 blogissani Z – Venäjä luisuu kohti pohjaa.

Vladimir Putinia on kuvailtu riskinottajaksi aivan kuten Hitlerkin oli, heitä myös yhdistää se, että kumpikin on onnistuessaan suunnannut katseensa kohti yhä suurempia riskejä. Garri Kasparov yhdessä Mig Greengardin kanssa kirjoittamassa kirjassa ”Talvi lähestyy” kuvaili meille erinomaisesti Putinin toimintametodin:

”Länsimailla oli nykyistä enemmän vaikutusvaltaa Putinin ensimmäisen presidenttikauden alussa, jolloin hän vielä kokeili, mistä kaikesta voi selvitä ilman sanktioita. Kuin kuka hyvänsä itsevaltiaaksi syntynyt, Putin kunnioittaa ainoastaan voimaa. Hän ottaa askeleen, katselee ympärilleen, nuuhkii ilmaa, ja jos kielteisiä seurauksia ei ilmaannu, hän ottaa seuraavan askeleen. Jokaisen askeleen jälkeen hän saa lisää itseluottamusta ja häntä on vaikeampi pysäyttää. Diplomaattien ja ulkoministerien vaimeat huolenilmaisut käyvät Putinin kaltaiselle ihmiselle vihreästä valosta. Hänen tulkitsemanaan sen kaltainen jaarittelu on täysin merkityksetöntä.” (4)

Putinin annettiin ottaa varsin monta askelta menneinä vuosina, ja nyt Kahovkan padon tuhoamisen jälkeen, näyttää siltä, että osa läntisestä yhteisöstä vetäytyy kuoreensa varoen ottamasta liian voimakkaasti kantaa. Tällaiset huolenilmaisut tai epämääräiset sanojen pyörittelyt ovat kärpäsen surinaa Putinin korvissa – ikävimmässä tapauksessa ne kertovat hänelle lännen heikkoudesta, jonka jälkeen hän on jälleen valmis ottamaan uuden askeleen. Siitä kuinka Putinin Venäjää on kohdeltu viimeisen vuosikymmenen ajan tulee mieleen Neville Chamberlainin paluu Münchenistä ja hänen kuuluisat sanansa ”Rauha meidän elinajaksemme” hänen solmittuaan Münchenin sopimuksen Adolf Hitlerin kanssa. Vuosi tästä eteenpäin ja olimme vajonneet maailmansotaan.

Venäjällä Putinin hallinto käyttää samoja tekniikoita kansan hallitsemiseen kuin fasistiset ja totalitaariset yhteiskunnat. Hallinto pyrkii militarisoimaan yhteiskuntaa, natsi-Saksaa todennäköisemmin esikuvana toimii Neuvostoliitto, joka yhteiskuntana oli äärimmäisen militaristinen nuorisoliikkeistä lähtien. Totalitaaristen yhteiskuntien tapaan myös Venäjä pyrkii lietsomaan nationalismia, jonka kohdalla maan strateginen kulttuurin Russkij Mir rinnastuu varsin helposti nationalistiseen kiihottamiseen. Ja lopuksi, aivan kuten totalitaariset natsi-Saksa tai Pohjois-Korea Venäjäkin pyrkii  hallitsemaan kansalaistensa mieliä propagandalla.

Venäjän kohdalla kiinnostavaa on se, että toisin kuin Neuvostoliitossa, jossa kansalaiset lopulta oppivat erottamaan totuuden ns. virallisesta totuudesta, Venäjällä suurissa kansanjoukoissa tällaista kykyä ei näytä olevan. Aivan kuin totuus olisi menettänyt merkityksensä. Roman Skaskiw kirjoituksessaan ”Nine Lessons of Russian Propaganda” nostaa esille merkittävänä propagandistien hyödyntämänä keinona totuuden tuhoamista tai totuuden pilkkaamista  (Destroy and ridicule the idea of truth) eri metodein, (5) jolloin päädymme yhteiskuntaan, jossa totuus menettää merkityksensä. Asian voi myös ilmaista toisella tapaa, asiat ovat kuin ne koetaan.

Venäjällä televisio on edelleen tärkeässä roolissa propagandan välittämisessä, useimmille venäläisille televisio on edelleen tärkein käytössä oleva media, niinpä valtio käyttää sitä sumeilematta kansalaisten aivopesuun. Venäjällä valtion tuottama propaganda henkilöityy muutamiin näkyviin hahmoihin, mutta kun kaikki media-alustat huomioidaan, on erilaisen propagandan ja valtion narratiivia tukevan viestinnän tuottajia kuitenkin lukuisa joukko. Tämän joukon toisessa laidassa ovat RT:n päätoimittaja Margarita Simonjanin ja televisio- ja radiojuontaja Vladimir Solovjovin kaltaiset tunnetut mediapersoonat, ja siellä toisessa laidassa pienten – hyvinkin likaista työtä tekevien – propagandamedioiden esiintyjien, eräissä tapauksissa jopa perustajien, kuten WarGonzon Semion Pegovin kaltaiset hahmot.

Venäjällä ei ole natsi-Saksan kaltaista, Joseph Göebbelsin johtamaa kansanvalistus- ja propagandaministeriötä, eikä täten samalla tavalla näkyvää propagandaministeriä. Venäjän ministeriöistä viestinnän ja median hallinta kuuluu digitaalikehityksen, viestinnän ja joukkoviestinnän ministeriön alaisuuteen, jonka toiminnallisiin osastoihin kuuluu Viestinnän, tietotekniikan ja joukkotiedotusvälineiden liittovaltion valvontapalvelu eli Roskomnadzor. Kyseessä on vuonna 2009 perustettu Venäjään liittovaltion toimeenpaneva elin, joka suorittaa joukkotiedotusvälineiden valvontaa mukaan lukien sähköinen viestintä ja tietotekniikka, käytännössä valvonta on sensuuria.

Venäjällä suuret valtio-omisteiset yhtiöt on valjastettu propagandan tuottamiseen ja jakamiseen. Propagandaohjelmissa esiintyy näkyviä mediapersoonia, kuten edellä mainittu Solovjov kuin myös hänen kollegansa juontaja ja propagandisti Olga Skabejeva. Skabejeva on tullut tunnetuksi valtio-omisteisen Rossija 1 -televisiokanavan 60 minuuttia -ohjelman juontajana, myös Solovjovilla on ohjelmia samalla televisiokanavalla. Rossija 1 kanava tavoittaa 98,5 prosenttia Venäjän väestöstä. Venäjän laajan hyökkäyssodan alettua 24. helmikuuta 2022 propagandaohjelmien pituudet kasvoivat tuntitolkulla, esim. 60 minuuttia -ohjelmaa näytettiin jopa viisi tuntia päivässä, (joulukuussa 2022). (6)

Kotimaan ohella Venäjä jakaa runsaasti propagandistista materiaalia ulkomaille valtio-omisteisten yhtiöiden ja muiden yhteistyökumppaneiden kautta. Valtio-omisteisista yhtiöistä merkittäviä ovat Dmitri Kiseljovin johtamaan mediaryhmä Rossija Segodnyaan kuuluva RT eli entinen Russia Today, joka monikansallisena ja monella kielellä uutisoivana levittää häikäilemättä venäläispropagandaa globaalisti, aivan kuten tekee myös Sputnik eli Sputnik News.

Hyvin pitkään globaalisti hämmennystä herätti ministeriöiden ohella venäläisedustustojen ja diplomaattien räikeä, jopa hyvinkin julkea, valehtelu ja propagandistinen viestintä, joka paikoin muistuttaa jopa halpahintaista trollaamista, jossa Venäjän Iso-Britannian suurlähetystö on ollut vuosia erityisen taitava. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kuin myös hänen johtamansa ulkoministeriön aina niin ahkera tiedottaja Marija Zaharova, ovat jääneet usein kiinni palturin puhumisesta. 

Uniformupukuinen Zaharova on kuin karikatyyrin karikatyyri. 

Venäjän propaganda toistaa Vladimir Iljitš Leninin oppia – Valhe, joka kerrotaan riittävän monta kertaa, muuttuu todeksi, (7) jotakuinkin samansuuntaisesti asian ilmaisi myös Joseph Göebbels –

Kun valhetta toistetaan riittävän monta kertaa, se muuttuu totuudeksi.

Tämä kirjoitus johdattelee meidät Vladimir Putinin (rapautuvaan) hoviin, palaan teemaan uudelleen tuonnempana tarkastellen hovia hännystelijöistä narreihin – joukkoon mahtuu opportunististen valehtelijoiden ohella synkeän rikollisia mieliä, pahoja ihmisiä. Eli kovin tuttuja persoonia muiden totalitaaristen järjestelmien hallinnoista, kasvot vaihtuvat mutta persoonista kasvojen takana löytyy paljon tuttua.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://politiikasta.fi/kysy-politiikasta-mika-on-autoritaarisen-ja-totalitaarisen-jarjestelman-ero/

2. https://demokraatti.fi/onko-putinin-venaja-fasistinen-valtio-nain-tutkijat-vastaavat 

3. Russkij Mir’istä enemmän Martti J. Karin ja Antero Holmilan yhteisteoksessa Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 296 eteenpäin.

4. Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset, s. 39.

5. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

6. https://yle.fi/a/74-20010190 

7. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 323.

#StandWithUkraine 

Z – Venäjä luisuu kohti pohjaa

 

Venäjän hallinto pyrkii vaikuttamaan kansaan myös symboleiden välityksellä, mikä ei ole uutta Venäjällä kuten ei aiemmin Neuvostoliitossakaan. Krimin niemimaan miehityksen jälkeen Venäjällä kansalliseksi symboliksi nousi musta-oranssi Yrjön nauha, joka on sittemmin kielletty muutamissa maissa Venäjän toimien tähden. Yrjön nauha yhdistyy symbolisella tasolla nyky-Venäjän imperialistiseen laajenemispolitiikkaan. Nyt symbolirintamalla kokoavaksi voimaksi on valjastettu Z-kirjain, jonka voidaan tulkita tarkoittavan myös voittoa (Z eli Za pobedy = voitto), joka houkuttelee puoleensa myös maan rajojen ulkopuolelta Venäjää tukevia, laita- ja äärioikeistolaisia, ryhmiä.

Samainen Z-tunnus kahtena eri variaationa (Z ja Z neliön sisällä) esiintyy myös venäläiskalustossa Ukrainassa, jossa tunnus toimii tietyltä alueelta koottujen joukko-osastojen/ rintamalohkojen tunnuksena.* Tämä tunnus on luontevasti siirtynyt osaksi propagandaa, jonka tarkoituksena lienee yhdistää kansaa.

Yllä tuhoutunutta venäläiskalustoa Ukrainassa, panssaroiduissa Tigr-maastoajoneuvoissa tunnuksena Z neliön sisällä. (1)

Kyseistä symbolia toistetaan lukuisissa yhteyksissä, viestin välittäjäksi on valjastettu niin poliitikkoja kuin myös päiväkoti-ikäisiä lapsia heidän opettajineen. Myös urheilijoista löytyy heitä, jotka siekailematta (ja ilman pakkoa) esiintyvät Z-tunnus vaatteissaan.

Venäjän operaattori ja duuman jäsen Maria Butina Z:n mannekiinina.

Kazanilaisessa sairaalassa henkilökunta yhdessä potilaiden ja heidän omaistensa kanssa järjestivät flash mobin Venäjän ”erikoisoperaation” eli sodan tueksi.

Venäläisen voimistelijan Ivan Kuliakin käyttäytymistä voidaan pitää erityisen vastenmielisenä, etenkin kun hänen kilpakumppaneiden joukossa oli ukrainalaisia – onneksi palkintopallilla Kuliak joutui katsomaan voittanutta ukrainalaista ylöspäin.

Symboli levisi jo ensimmäisten päivien kuluessa Venäjän rajojen ulkopuolelle. Tunnuksella tukeaan Venäjän brutaalille sodalle Ukrainassa osoittavat maan rajojen ulkopuolella asuvat venäläiset kuin myös  Venäjää tukevat ryhmät ja yksittäiset operaattorit.

Kazakstanissa asuvat venäläiset osoittavat tukensa Venäjän Ukrainan offensiiville, he toimivat vastavoimana maassa esiintyvälle Нет войны!-liikehdinnälle.

Belgradissa Serbiassa serbinationalistit ovat osoittaneet tukeaan Venäjälle. Z-symbolia on maalattu asfalttiin sen ohella, että nationalistit ylpeinä sonnustautuvat siihen. Ei myöskään ole ihme, että eräät suomalaiset ”koristelevat” sosiaalisen median tilinsä kyseisellä symbolilla – toimikoon Johan Bäckman esimerkkinä tällaisesta vaikuttajasta.

Näyttää myös siltä, että symbolin ja muiden, Venäjän hallinnon pystyyn polkaisemien tai tukemien kampanjoiden kautta ukrainalaiset pyritään de-humanisoimaan, mikä Ukrainassa tarkoittaa yksinomaa sitä, että siviileihin ja sotavankeihin kohdistuvan väkivallan (kidutus, raiskaukset jne.) määrä lisääntyy merkittävästi samalla pidäkkeet murhaamiseen vähenevät entisestään. Siunauksensa puhdistukselle Vladimir Putin saa myös Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkka Kirilliltä. (2)

Kun tarkastellaan sitä kiihkoa ja vihaa, jota symbolinpalvonnan ympärillä esiintyy, niin ei ihme, että Venäjän toimia verrataan natsi-Saksaan – yhtymäkohtia on enemmän kuin tarpeeksi, ja on olemassa pelko, että ilman riittävän voimakasta vastavoimaa, tämän kampanjan innoittamana ihmiset syyllistyvät tekoihin, jotka ovat julmia ja epäinhimillisiä. He kokevat tekevänsä oikein ryhtyessään taisteluun propagandan luomaa ”Kiovan natsijunttaa” vastaan, ja pelkään, että tulevina viikkoina ja kuukausina miljoonat ukrainalaiset joutuvat kokemaan miehittäjän harjoittamaa julmuutta heidän toteuttaessa Putinin hallinnon asettamia tavoitteita. Tämä arvelu perustuu yksinomaa siihen, mihin olen nähnyt venäläisten ja heidän tukijoidensa syyllistyneen Krimin niemimaan sekä Itä-Ukrainan osien miehityksen jälkeen miehittämillään alueilla: katoamisia, kidutuksia, kidutuskeskuksia, vankileirejä, siirtoja psykiatrisiin hoitolaitoksiin kärsimään rangaistusta jne.

Oikeastaan ukrainalaisten siviileiden vainoaminen ja murhaaminen on jo alkanut, venäläissotilaat sekä kadyrovitsit ovat pidättäneet ja pahoinpidelleet siviilejä, ryöstäneet heidän omaisuutensa ja jopa ryhtyneet teloittamaan heitä. Toisen maailmansodan jälkeen sanottiin, ettei enää koskaan – suljemmeko jälleen silmämme, koska vastassa on ydinasein varustautunut, meitä kiristävä ja ydinaseillaan uhkaava, valtio. Kansainvälisen yhteisön syytä siirtyä sanoista tekoihin ennen kuin on liian myöhäistä – Putin on kuten Josif Stalin, hän kunnioittaa voimaa ja hän pysähtyy vain riittävällä voimalla.  

Marko

 

Lähteet:

1. Alkuperäinen kuva Andrew Marienko.

2. https://twitter.com/ArtyomLukin/status/1500822744627179520 

Lähteenä käytetty myös Tri. Ian Garnerin ja Kamil Galeevin sekä Shannon R. Wattsin havaintoja.

*: Z: Kaukoidän sotilaspiirin alueelta tulleet joukot, operoivat pääsääntöisesti Ukrainan pohjois- ja koillisosissa.

Z neliön sisällä: pääasiassa etelästä Krimin suunnalta Ukrainaan hyökänneet joukot.

Z:lta ei voi välttyä missään.

Venäläinen äärioikeisto ja nationalistiset liikkeet, osa Kremlin työkalupakkia

Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla asuva, disinformatiivisen MV-lehden nykyinen päätoimittelija ja ns. Toimittajaliiton varapuheenjohtaja Janus Putkonen, esitti taannoin pöyristyksensä väitteelle ”fasistitaistelijoista” Venäjän varustamien ja johtamien joukkojen riveissä. Lyhyessä blogikirjoituksessa (Toimittajaliiton varapuheenjohtaja ”puhuu” muunneltua totuutta) kumosin eräitä hänen esittämiä väitteitä, palaan nyt teemaan hiukan laajemmin, tarkastellen ilmiötä – johon sisällytän venäläiset nationalistiset, imperialistiset, äärioikeistolaiset ja muut ekstremistiset ääriryhmät, mukaan luettuna kansallisbolsevikit – hiukan syvällisemmin.

Neuvostoliiton hajottua 90-luvun alussa, Venäjällä nähtiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa voimakkaan nationalistisen liikehdinnän rinnalle nousevan kansallissosialismista ja fasismista oppinsa ammentavia liikkeitä ja ryhmiä, venäläinen politologi, sosiologi ja huomattava neo-eurasianismin ja venäläisen ultra-nationalismin edustaja Aleksandr Dugin kuului nuoruudessaan natsismia ihailevaan salaseuraan – SS:n Mustaan Järjestöön. (1) Myöhemmällä iällä Dugin on julkisuudessa suhtautunut Kolmannen Valtakunnan oppirakenteisiin varovaisemmin, mutta silti hän on kirjoissaan ja haastatteluissaan osoittanut ihailua natsismia kohtaan – milloin avoimemmin ja milloin peitellymmin, etenkin varhaisemmissa teoksissaan hän on kopioi omaan venäläisen fasismin malliinsa ajatuksia suoraan natsismista.

Osalla, näistä 90-luvulla pinnalle nousseista äärikansallismielisistä liikkeistä, historia juontaa neuvostoaikoihin – alkuvaiheessa Pamjat (ven. Память, suomeksi ”Muisto”) korosti toiminnassaan kirkkojen ja muun perinteisen venäläisen arkkitehtuurin ja kulttuurin suojelua muuttuen kuitenkin 1980-luvulla ideologialtaan äärikansallismieliseksi ja juutalaisvastaiseksi. Vuosikymmenen (90-luvun) loppuun mennessä Pamjat katosi julkisuudesta, liikkeen pitkäaikainen johtaja Dmitri Vasiljev kuoli heinäkuussa 2003. Liikkeen osalta nähtiin ”kuolleista nouseminen” vuonna 2005, ja jo seuraavana vuonna uudestisyntynyt liike osallistui äärikansallismielisten ryhmien organisoimiin, useissa kaupungeissa 4. marraskuuta 2006 järjestettyihin, Русский марш (Russkiy marsh) -mielenosoitusmarsseihin. Marssien järjestäjinä oli ryhmiä Kommunistisesta nuorisojärjestöstä neo-eurasianismia ajavaan – Duginin johtamaan – Eurasia (ven. Евразия) puolueeseen saakka, unohtamatta uusnatsisista Venäjän kansallisliittoa (engl. Russian National Union).

Venäjällä, kuten niin monessa muussakin maassa, näille äärilaidan liikkeille ja puolueille näyttää olevan yhteistä hajoaminen pienempiin liikkeisiin, ryhmiin ja organisaatioihin näkemyserojen tai henkilökohtaisten konfliktien myötä. Näin kävi Pamjatille ensimmäisen kerran jo 80-luvulla, ja uudelleen 90-luvulla, jolloin Aleksandr Barkashov erosi liikkeestä, perustaen oman ryhmänsä – Venäjän kansallinen yhtenäisyys (engl. Russian National Unity eli RNU). Barkashov on myös kirjoittanut teoksen ”Venäjän kansallismielisten ABC”. Nyt Venäjällä arvioidaan olevan yli 120 näkyvästi toimivaa nationalisteihin ja äärioikeistoon kuuluvaa ryhmittymää, joukossa ultranationalisteja kuin myös uusnatseja mutta myös imperialisteja, osa näistä ryhmistä on kooltaan varsin marginaalisia, osan vastaavasti ollessa kooltaan tai toiminnaltaan merkittävämpiä, kuten kevään ja kesän kuluessa useamman kerran esille noussut imperialistinen ja kansainvälisesti verkostoitunut (valkoista ylivaltaa ajava) Russian Imperial Movement eli RIM.

RNU on myös näkyvästi ollut mukana Venäjän Ukrainan sodassa, liike ulotti lonkeroitaan jo ennen sotaa Ukrainan itäosiin, värväten sieltä riveihinsä jäseniä ja operaattoreita – kuten Ukrainan SNT:n alueella syntyneen Pavel Gubarevin, joka nousi hetkeksi miehitetyn Donetskin alueen ”kansankuvernööriksi” sodan ja miehityksen alkupuolella. RNU – kuten moni muukin venäläinen äärikansallismielinen tahi kansallissosialistinen liike on näennäisesti Venäjällä kiellettyjen listalla, mutta ne saavat jatkaa toimintaansa niin kauan kuin niitä on (tavalla tai toisella) hyötyä maan hallinnolle. RNU ja esim. imperialistinen Russian Imperial Movement palvelevat valtiojohtoa tukemalla sen ekspansiivista politiikkaa ja kannattajakuntansa kautta mahdollistamalla otollisen maaperän vapaaehtoisten värväykselle, operaatioiden levittämiselle Venäjän rajojen ulkopuolelle jopa vuosia ennen aktiivivaihetta jne.

Nationalistisen RNU:n jäseniä, Pavel Gubarev eturivissä kolmas vasemmalta.

Ukrainassa venäläiset ryhmittymät operoivat jo vuosien ajan ennen Euromaidania ja Viktor Janukovytšin paosta alkanutta dominoefektiä, joka johti Venäjän suorittaman Krimin niemimaan miehityksen ja laittoman anneksaation kautta sotaan Itä-Ukrainassa. Venäläiset ryhmät ja organisaatiot unohtamatta valtiohallinnon operaattoreita etsivät Ukrainasta kumppaneita poliittisen janan ääripäistä kommunisteista äärioikeistoon, (2) pyrkien samalla voimistamaan valtion epäyhtenäisyyttä korostavia puolueita ja ryhmiä pienistä suuriin, donetskilaisen Andrei Purginin joulukuussa 2005 perustamasta, marginaalisesta, ”Donetskin kansantasavalta” -liikkeestä Viktor Janukovytšin Alueiden puolueeseen. Myös Duginin Eurasia-puolue ja hänen ideoista liikkeelle lähtenyt eurasianismi-liikehdintä verkostoitui Ukrainassa vuosia ennen sotaa. Kohtalainen joukko ukrainalaisia osallistui vuosien ajan Duginin ideoimille Evraziyskiy soyuz molodezhi -leireille Venäjällä, joukkoon kuului myös edellä mainittu Purgin kumppaneineen. (3)

Näiltä osin Venäjä toimi Ukrainassa hyvin pitkälti Duginin ajatusten mukaisesti, jossa kumppaneita kosiskellaan nationalismilla ja muilla ideologisilla tekijöillä poliittisen kentän vastakkaisilta laidoilta, perimmäisenä tavoitteena oli Ukrainan pitäminen yhteiskunnallisesti heikkona ja hajanaisena:

”The most important factor should not be whether these groups are pro-Russian or not. What they oppose is of much greater importance here. The enemy of my enemy is my friend. - -“. (4)

Ohessa taulukko, johon olen koonnut reilut viisikymmentä erilaista venäläistä ääriliikettä, organisaatiota tai puoluetta, joukossa on nationalistisia, fasistisia, imperialistisia ja erilaisia bolsevikkiryhmiä (joista eräissä näyttää yhdistyvän kansallissosialistiset ja bolsevistiset teemat) sekä uskonnollisia ekstremistisiä ryhmiä (ortodokseista musliminationalisteihin). Taulukkoa tarkasteltaessa on hyvä muistaa, että eräissä tapauksissa yksi ja sama henkilö on useiden ryhmien taustalla, esim. Aleksandr Barkashov on perustanut useita ryhmiä ja liikkeitä, joista osa on edelleen toimivia ja joiden toiminnassa perustajakin on edelleen – tavalla tai toisella – mukana.

 Olen jättänyt taulukosta tietoisesti pois sellaiset tunnetut puolueet, kuten nationalistisen Rodinan (ven. Родина) ja Vladimir Žirinovskin Venäjän liberaalidemokraattisen puolueen (ЛДПР), joka on kaikkea muuta kuin liberaalidemokraattinen.

Taulukosta puuttuvat myös eräiden ryhmien puolisotilaalliset osastot, kuten RIM:in Imperial Legion, ja rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusich, joka koostuu pääasiassa venäläisistä uusnatseista tai ultranationalisteista. Näiden joukko-osastojen militantit osallistuvat Venäjän sotiin useissa maissa, myös Ukrainassa. Niin ikää taulukosta puuttuvat kokonaan venäläiset kasakkaliikkeet, joita yhdistää nationalismi, konservatiiviset arvot, ortodoksisuuden vaaliminen ja nykyään Venäjän hallinnon tukeminen – usein myös puolisotilaallisten organisaatioidensa kautta hallinnon työrukkasena toimiminen. Huhtikuisessa blogissani ”Kasakkojen puolisotilaalliset joukot Venäjällä likaisentyöntekijöinä” kävin läpi kasakkajoukkojen roolia Venäjän hallinnon toimien tukijana kuin myös joukkojen käyttöä Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla Krimillä ja Itä-Ukrainassa.

Kuten aiemmin viittasin, Russian National Unity kuin myös Russian Imperial Movement palvelevat Venäjän valtiojohtoa tukemalla sen ekspansiivista politiikkaa, joten onkin luontevaa, että Venäjä hyödyntää näiden, usein hyvin kiihkomielistä ja ultranationalistista, kannattajakuntaa ”reservinä” värvätessään joukkoja miehittämiensä alueiden ”aluepuolustusjoukkoihin” Krimille ja Donbasiin. ”Tykinruoan” ohella Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla on nähty korkeissakin asemissa venäläisnationalisteja ja uusnatseja.

Donetskin ”kansantasavallan” ”pääministerinä” toiminut Aleksandr Borodai kirjoitti aktiivisesti venäläiseen fasistiseen ”uutislehti” Zavtraan; propagandistisen ANNA-newsin ”toimittaja” Julia ”Tselinskaja” Harlamova on tunnettu venäläinen äärinationalisti ja fasisti, hänen tiedetään työskentelevän myös FSB:lle; Sparta-pataljoonan entinen kameramies (ja propagandisti) Gennadi Dubovoi käyttää kuvissaan natsisymboliikkaa, viljellen myös fasistisia mielipiteitään; (5) Sparta-pataljoonan pommi-iskulla likvidoitu, sotarikoksiin syyllistynyt, entinen komentaja Arseni ”Motorola” Pavlov, oli myös tunnettu venäläisnationalisti, jota oli myös haastateltu fasistiseen Zavtraan; rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusichin komentajana toiminut Alexei ”Serb” Milchakov on ”henkeen ja vereen” uusnatsi, jo ennen sotaa hän oli syyllistynyt erilaisiin julmuuksiin, alkaen eläinten kiduttamisesta ja koiranpentujen tappamisesta. Tässä yhteydessä ei myöskään pidä unohtaa Igor Girkiniä, siitä huolimatta, että hän kuului venäläisjoukkojen sodanjohtoon keväällä ja kesällä 2014, on hän myös imperialisti ja vastatessaan Donetskin ”kansantasavallan” sodanjohdosta, hän loi pohjaa venäläisten ääriryhmien käytölle, perustaen ja johtaen itsekin tällaista, nationalistista ja ekstremismistä Russian Orthodox Army’a (ven. Русская православная армия), joka syyllistyi Girkinin komennossa julmuuksiin ja sotarikoksiin kesällä 2014, kuten helluntaiseurakuntalaisten raakaan murhaamiseen Slovjanskissa kesäkuussa. (6)

Aihe, venäläiset nationalistit ja imperialistit, venäläisissä vapaaehtoisjoukoissa on kuitenkin niin laaja, etten tässä kirjoituksessa muuta kuin sivua teemaa. Palaan aiheeseen tuonnempana, täydentämällä ja laajentamalla reilun vuodentakaista kirjoitustani ”Venäläiset ekstremistit terrorisoimassa Itä-Ukrainaa”.

Alexei "Serb" Milchakov.

Ruokkimalla nationalistista kiihkoa, ja yhdistelemällä sitä ”voiton ideologiaan” (eli voitonpäivän palvontaan), Venäjällä valtiojohdon onnistuu käyttää hyväksi näitä ryhmiä, joiden ääriajattelu ja -toiminta saattaisi muussa tapauksessa tuottaa enenevissä määrin ongelmia kotona. Ne myös toimivat omalla sarallaan valtiojohdon ”katujenginä”, jonka aggressioiden kohteeksi joutuvat sellaiset ihmisryhmät, jotka Venäjän johto on – suoraan tai epäsuoraan – nimennyt valtion (venäläisyyden) viholliseksi. Samalla Venäjän valtiojohdon on mahdollista hyödyntää näiden ryhmien olemassa olevia kolmansien maiden verkostoja, ja taloudellisen tai muun tuen avulla, laajentaa näitä verkostoja ja myös sitä kautta pyrkiä synnyttämään kohdevaltioihin sisäisiä jännitteitä, Suomessakin tätä toimintaa on havaittavissa Venäjä-operaattoreiden harjoittamana.

Nähdäkseni Suomessa on useita tähän ryhmään kuuluvia operaattoreita, jotka ovat muodostaneet jonkinasteisia verkostoja ja joiden on havaittu itsenäisen toiminnan ohella tekevät myös yhteistyötä, joukossa on myös sellaisia organisaatioita, kuten Suomalais-venäläinen yhdistys RUFI, joka tukee selkeästi Kremlin harjoittamaa ekspansiivista politiikkaa. Osan vastaavasti tehdessä yhteistyötä Venäjä-operaattoreiden kanssa kuvitellessaan toiminnan hyödyttävän itseä jollain tapaa (näyttää siltä, että moni EU-vastustaja kääntyy Venäjä-asiamieheksi, syystä, että kokee heillä olevan saman vihollisen – EU:n ja kenties myös läntiset arvot). Lasken monet maamme laitaoikeiston ”kansallismielisistä” siihen joukkoon, joka on valinnut Venäjän kumppanikseen kuvitellessaan hyötyvänsä asetelmasta tavalla tai toisella itse. Yksittäisen ihmisen hyöty ei välttämättä ole kansakunnan etu, eikä näitä yksittäisiä hyötyjiäkään välttämättä lopulta montaa löydy – suurimman osan ollessa lopulta pelinappuloita, joista imetään kaikki mahdollinen irti ja tämän jälkeen heidät hylätään.

Niin kauan kuin Vladimir Putin KGB-perillisineen on Venäjän johdossa, maan johto tullee käyttämään hyväksi erilaisia ryhmiä ja operaattoreita pyrkiessään vaikuttamaan naapurimaihin – ja laajemminkin – siten, että yhteiskuntien yhtenäisyys heikkenee, jotta ne eivät muodosta uhkaa Venäjälle, ja jotta niiden päätöksentekokoneistoa Kremlin on mahdollista ohjailla mahdollisimman vähällä vaivalla. Nähdäkseni tässä kuviossa venäläinen äärioikeisto ja maan imperialistiset liikkeet ovat yksi työkalu hallinnon työkalupakissa.

Marko

1. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1879366510000242 

2. http://historynewsnetwork.org/article/23821 

3. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html 

4. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

5. http://paulocanning.blogspot.com/2015/08/the-fascists-in-russias-hybrid-army.html 

6. https://www.csmonitor.com/World/Europe/2014/0812/A-Ukrainian-murder-mystery-ensnares-a-church-in-former-rebel-stronghold 

Yllä olevien, eriteltyjen lähteiden lisäksi hyödynnetty myös seuraavia lähteitä: Voices of Ukraine’a, Julia Davis News’iä, Novaja Gazetaa, Encyclopædia Britannica (verkkosivut) ja wikipedia artikkelia Political parties in Russia.

Toimittajaliiton varapuheenjohtaja ”puhuu” muunneltua totuutta

Näin juhannuksena voimme ottaa hiukan kevyemmin ja ruotia muutamalla sanalla, taustoiltaan hämärän ja disinformatiivisen, Toimittajaliiton varapuheenjohtajan taannoista purkausta toimittamassaan – vastenmielisessä vihaa ja disinformaatiota kylvävässä – MV-lehdessä.

Toimittajaliiton varapuheenjohtajan, myös venäläisrahoitteiselle DONi Newsille propagandistina työskennelleen, Janus Putkosen purkaukseen on toki hyppysellinen aihetta, mikä osaltaan johtuu – hänen kritisoimansa Iltalehden uutisen luonteesta (tasottomuudesta), mutta kun tarkastelemme Putkosen koko kirjoitusta, huomaamme hänen syyllistyvän suuren suureen lukijan aliarviointiin, suurempaan kuin kritisoimansa Iltalehden toimittaja.

Käyn läpi Putkosen MV-lehdessä julkaisemaa kirjoitusta muutaman kuvakaappauksen myötä, kirjoituksen lopussa on kuvatiedostona linkki alkuperäiseen kirjoitukseen – kuvatiedostona siksi, etten halua ohjata lukijoita MV-lehden sivuille ”yhdellä klikkauksella”.

Kuvakaappaus mvlehti.net.

Otsikon jälkeen Putkosen laatima ingressi pitää sisällään jo harhaanjohtavia väitteitä, kokonaisuuden näyttäessä kuitenkin vielä koherentilta. Väitteille länsimaiden uusnatsien saamasta sotilaskoulutuksesta Venäjällä löytyy konkreettista näyttöä – niminä voimme nostaa esille kaksi ruotsalaista uusnatsia, Anton Thulinin ja Viktor Melinin, jotka ovat saaneet RIM:in Partizan kurssilla koulutusta yhdentoista päivän ajan sabotaasitoimiin (käytännössä terrori-iskuihin pehmeitä kohteita vastaan) elokuussa 2016, jonka kurssin jälkeen he palasivat takaisin Ruotsiin syyllistyen myöhemmin saman vuoden lopulla ja seuraavan alkupuolella useampaan terrori-iskuun tai sellaisen yritykseen Ruotsissa. (1 ja 2)

Meidän on tietenkin vaikeampi näyttää toteen sitä, että tietyt (yksilöidyt) länsimaista kotoisin olevat uusnatsit (tai laajemmin äärioikeistoon kuuluvat) saisivat ensin sotilaskoulutusta Venäjällä ja sitten siirtyisivät Venäjän proxy-joukkojen riveihin sotimaan Itä-Ukrainassa. Sen sijaan todisteita on esittää siitä, että länsimaista lähtöisin olevia uusnatseja sotii Venäjän proxy-joukoissa Itä-Ukrainassa. Ulkomaalaisia taistelijoita Ukrainan sodassa tarkastelee laajemmin Egle E. Murauskaite analyysissaan ”Foreign Fighters in Ukraine: Assessing Potential Risks” huomioiden taistelijat äärivasemmalta äärioikealle.

Venäjä on luonut jo vuosien ajan verkostoja ääriryhmiin Euroopassa (ja globaalisti), tämän vuoden huhtikuussa Yhdysvalloissa, venäläinen Russian Imperial Movement (RIM) määriteltiin seuraavasti: ”Russian Imperial Movement (RIM) as a Specially Designated Global Terrorist (SDGT) entity…” – kyseessä on ensimmäinen kerta, jolloin Yhdysvallat määrittelee valkoista ylivaltaa ajavan järjestön kansainväliseksi terroriuhaksi. Edellinen on seurausta RIM:in aktiivisesta toiminnasta. Muistetaan myös se mitä edellä kirjoitin, RIM järjestää Partizan kursseja, joille on osallistunut ideologisesti äärioikeistoon kuuluvia henkilöitä useista eri maista.

Venäjän hallinnosta erillään olevien yksityisten ryhmien ja organisaatioiden lisäksi Venäjän valtion elimet ovat mukana eurooppalaisen äärioikeiston tukemisessa, pari vuotta sitten Unkarissa paljastui tapaus, jossa Venäjän federaation asevoimien sotilastiedustelun keskuselin – GU (tunnettu aiemmin GRU nimellä) jäi kiinni  Unkarin kansanrintama -nimisen uusnatsijärjestön tukemisesta. (3)

Venäläinen osapuolihan tuodaan hyvin selkeästi esille - Russian Imperial Movement eli RIM, jonka Partizan kurssille eurooppalaisia laita- ja äärioikeiston jäseniä on osallistunut. Aika, jolloin Anton Thulinin ja Viktor Melinin osallistuivat koulutukseen, on myös tiedossa, he saapuivat Pietariin elokuussa 2016, jolloin heidän yksitoista vuorokautta kestänyt koulutusperiodi alkoi. (4) Tänä vuonna julkaistun aineiston perusteella voidaan myös määritellä paikat, joissa RIM järjestää koulutusta. Pietarissa sijaitsee koulutustila osoitteessa ul. Drezdenskaya 20, Sosnovkan puiston länsipuolella, julkaistun kuvamateriaalin perusteella maastossa tapahtuvaa koulutusta järjestetään Laatokalla sijaitsevalla Heinäsenmaa nimisellä saarella. (5) RIM lähettää myös vapaaehtoisia sotimaan Itä-Ukrainaan, organisaation sotilaallinen siipi tunnetaan nimellä Imperial Legion.

On myös enemmän kuin todennäköistä, että Venäjän proxy-joukkoihin liittyviä, lännestä tulevia uusnatseja ja/ tai äärioikeistoon kuuluvia koulutetaan muidenkin kuin RIM:in toimesta. Julkaistujen reittien perusteella voidaan päätellä, että etelässä Rostovin alueella Venäjä antaa proxyilleen koulutusta ennen heidän sijoittamista miehitetyssä Itä-Ukrainassa operoiviin joukko-osastoihin. Johan Bäckmanin värväämistä suomalaisista suurin osa matkusti Pietarin kautta Rostovin alueelle, josta heidät sijoitettiin Venäjän proxy-joukkoihin miehitetyssä Itä-Ukrainassa. (Huom. Bäckmanin värväämien ideologinen kanta ei ole tiedossa, joten heitä ei ole syytä yhdistää automaattisesti uusnatseihin).

Venäjällä on myös useita puolisotilaallisten joukkojen ja militanttien kouluttamiseen tarkoitettuja keskuksia ja organisaatioita. Denis Rjauzovin johtama Wolf International Center for Special Training, järjestää koulutusta myös Venäjän rajojen ulkopuolella – kiinnostavasti myös Unkarissa, josta on värväytynyt nationalisteja ja äärioikeistoon kuuluvia Legion of Saint Stepheniin (sijoitettu osaksi kansainvälistä pataljoonaa Venäjän proxy-joukoissa Donetskin alueella) sekä Saksassa ja Serbiassa. Tšetšenian Gudermesissa toimii Kadyrov keskus, jossa koulutusta annetaan pääasiassa Venäjän alueelta kotoisin oleville, keskus on perustettu Ramzan Kadyrovin aloitteesta. Myös RIM:n Partizan kurssi kuuluu tähän joukkoon. (6)

Niin, käytössä olevien tietojen perusteella emme voi nimetä ketään suomalaista äärioikeistoon kuuluvaa tai uusnatsia, joka olisi taistellut Venäjän proxy-joukoissa. Sen sijaan Putkosen väite siitä, ettei Venäjän proxy-joukoissa taistele uusnatseja on potaskaa – kyllä taistelee, ja näiden uusnatsien rinnalla taistelee venäläisiä imperialisteja, venäläiseen äärioikeistoon kuuluvia henkilöitä, Venäjän kasakoita, joita kaikkia yhdistää äärioikeistolainen ideologia, osa tukee avoimesti valkoista ylivaltaa ja venäläistä imperialismia, jossa maalle täytyy palauttaa vanhat rajat.

Tässä yhteydessä on hyvä palauttaa mieliin seuraava havainto. Venäjän ja sen propagandistien sekä sen narratiivia toistavien ”fasisti” ja ”uusnatsi” -kirjoittelussa on syytä huomioida seuraava seikka, jonka Timothy Snyder nosti esille erinomaisessa kirjassaan Musta maa – holokausti: tapahtumat, opetukset:

”Vaikka Puolan armeija, päinvastoin kuin puna-armeija, ei ollut koskaan taistellut saksalaisten rinnalla, neukuille ei tuottanut vaikeuksia nähdä puolalaisia fasisteina. Stalinistisen maailman diskurssissa ”fasisti” oli sellainen, joka stalinistisen hallinnon mielestä ei toiminut Neuvostoliiton etujen mukaisesti”. (s. 300).

Omassa propagandassaan Putkonen myötäilee tätä oppia, Venäjän nykyhallinnon vastustajat leimataan fasisteiksi tai uusnatseiksi piittaamatta siitä ovatko he sellaisia vaiko eivät. (Ja totta, Ukrainan riveissä sotii myös äärioikeistoon kuuluvia, mutta ei läheskään niin paljon kuin venäläispropaganda antaa ymmärtää).

Kirjoituksessani ”Venäläiset ekstremistit terrorisoimassa Itä-Ukrainaa” (kirj. 1. kesäkuuta 2019), nostan esille nimeltä eräitä venäläisiä uusnatseja, jotka ovat taistelleet tai taistelevat edelleen venäläisjoukoissa Ukrainan maaperällä.

Venäläinen rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusich Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, jäseninään lukuisia uusnatseja, kuten sotarikoksiin syyllistynyt Alexei ”Serb” Milchakov ja Norjassakin asunut venäläistaustainen Jan Petrovsky. 

Tämähän ei kerro muuta kuin sen, että tilastointi ei ole lainkaan luotettavalla pohjalla Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Toiseksi Putkonen jättää sujuvasti kertomatta alueen miehityshallinnon toistuvista ihmisoikeusrikkomuksista ja -loukkauksista, laittomista pidätyksistä, vainosta mielipiteen ja uskonnon vuoksi jne. Nämä ovat asioita, joista läntinen media on valitettavasti vaiennut, unohtaen samalla niiden miljoonien miehitetyillä alueilla asuvien kärsimyksen.

Putkosen välittämän ”todellisuuden” rinnalla on toinen – oikea – todellisuus Unohdettu Donbas, elämää miehitetyillä alueilla.

Itse asiassa, kun huomioimme Venäjän toimet miehittämillään alueilla Itä-Ukrainassa, Venäjälle siirretyn varastetun omaisuuden (tehtaista ja koneista lukien), laittomat vangitsemiset ja vangituista lunnaiden vaatimisen omaisilta vapauttamista vastaan (toiminnan ollessa ns. viranomaisten hyväksymää, heidän kerätessä oman osuutensa lunnaista) jne. niin emmekö voi kutsua miehityshallintoa yhdeksi suureksi rikollisjärjestöksi?

Voi olla, että niiden paikallisten joukossa ei näitä uusnatseja ole, mutta Putkonen ei arkaile kaveerata laita- ja äärioikeistoon kuuluvien kanssa, kuten ei muidenkaan rikollisiin tekoihin ryhtyneiden.

Janus Putkonen saksalaisen äärioikeistoon kuuluvan, EU-vastaisen, Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) Gunnar N. Lindemannin kanssa Luhanskissa.* Lindemann on ”vakiovieras” Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla, Donbasin ohella hän on vieraillut lukuisia kertoja Krimin niemimaalla.  

Tällä kertaa Putkonen on eksynyt saksalaisen äärioikeistolaisen Zuerst!’in ”päätoimittaja” Manuel Ochsenreiterin kanssa lasilliselle.* Ochsenreiterilla on myös läheiset yhteydet AfD-puolueeseen, hänen työskennellessä Saksan liittopäivä parlamentaarikko Markus Frohnmaierin toimistolla. Viime vuonna julkaistujen tietojen mukaan Frohnmaier on Venäjän kontrollissa. (7)

Manuel Ochsenreiter sitä vastoin on epäiltynä Ukrainan Taka-Karpatian (Zakarpatia) Užhorodissa helmikuussa 2018 tehdyn polttopulloiskun rahoittamisesta. Isku tehtiin puolalaisten Kreml-myönteiseen äärioikeistoon kuuluvien henkilöiden toimesta, joiden riveistä on lähtenyt militantteja myös Venäjän proxy-joukkoihin Itä-Ukrainaan. Helmikuussa 2018 Užhorodin polttopulloiskun kohteena oli Unkarin kulttuurikeskus kaupungissa, kyseisellä operaatiolla oli yksi selkeä tarkoitus – nostattaa konfliktia Ukrainan ja Unkarin välille, välikappaleena käytettiin Ukrainan unkarilaisvähemmistöä. 

Päätetään tämä kirjoitus kuvaan Putkosesta ja Yön susien Luhanskin kerhon presidentistä Vitali Kishkinovista (keskellä).* Kishkinov on myös osallistunut taisteluihin Itä-Ukrainan sotatoimialueella, kuten moni muukin Yön susien jäsen. Yön susien julkaisemien ja useiden tahojen vahvistamien tietojen mukaan kerhon venäläisiä aktiivijäseniä on kuollut taistelutehtävissä Ukrainan ohella myös Syyriassa, jossa heitä on sotinut PMC Wagnerin joukoissa. Yön sudet taasen on kaukana hyväntekeväisyysjärjestöstä, kyseessä on Venäjän valtiolle hybridi- ja propagandaoperaatioita järjestävästä organisaatiosta, jonka jäseniä osallistuu aktiivisesti sotatoimiin ja väkivaltaisuuksiin konfliktialueilla.

Marko

1. https://thesoufancenter.org/wp-content/uploads/2020/04/TSC-Report-Inside-the-Russian-Imperial-Movement-Practical-Implications-of-U.S.-Sanctions.pdf 

2. https://www.expressen.se/gt/militarutbildades-i-ryssland-precis-fore-bombdaden/ 

3. https://www.verkkouutiset.fi/vakoilupaljastus-venajan-gru-aseisti-unkarin-uusnatseja/#6ec6c1aa 

4. https://thesoufancenter.org/wp-content/uploads/2020/04/TSC-Report-Inside-the-Russian-Imperial-Movement-Practical-Implications-of-U.S.-Sanctions.pdf 

5. https://igtds.org/2020/06/combat-training-for-european-neo-nazis-in-russia/ 

6. http://euromaidanpress.com/2018/06/16/three-largest-russian-militant-training-facilities-identified/ 

7. https://www.bbc.com/news/world-europe-47822835 

Linkki kuvana MV-lehden kirjoitelmaan: 

*: Kuvat Janus Putkosen sosiaalisen median tileiltä.

Russian Imperial Movement’in eli RIM:in venäjän kielinen nimi on Русское имперское движение eli РИД (Russkoe Imperskoe Dvizhenien – RID).

Rysky Riiheläinen Toimittajaliitosta, Analyysi: Disinformaatio järjestäytyy Toimittajaliittoon.