Helmikuu 2014 – Venäjä miehitti Krimin niemimaan

 

Venäjän pääministeri Mihail Mišustin totesi taannoin, pahaenteiseen sävyyn, että Krimin, ontuva – romahduspisteessä oleva, vesihuolto on kyettävä varmistamaan – entä, kuinka tähän tilanteeseen on päädytty? Kyetäksemme vastaamaan tähän kysymykseen on meidän palattava ajassa taaksepäin helmikuuhun 2014, jonka seurauksista Krimin niemimaalla nykyään kärsitään muun muassa puutteellisen vesihuollon muodossa. Helmikuussa 2014, samanaikaisesti Sotšin talviolympialaisten aikaan, Venäjä käynnisti operaation, joka tähtäsi Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan miehitykseen.

”Pieniä virheitä miehiä” Krimin niemimaalla. (1)

Venäjä aloitti Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen operaation hetkenä, jolloin Ukrainan silloinen presidentti Viktor Janukovitš oli vielä Kiovassa ja virallisesti Ukrainan presidentti. Hetkenä, jolloin Kiovan kaduilla virtasi kansalaisten veri Janukovitšin hallinnon koettaessa epätoivoisesti kukistaa, Venäjän voimakkaalla tuella, ukrainalaisten taistelua vapaudesta. Kiovassa kello oli jo lyönyt viimeiset lyöntinsä Viktor Janukovitšille, kansalaisiaan murhaavan hallinnon taholta kyse oli enää hävityn kamppailun venyttämisestä, mutta satoja kilometrejä Kiovasta etelään Krimin niemimaalla kello oli liikahtamassa juuri päinvastaiseen suuntaan.

Ennen Venäjän suorittamaa Krimin niemimaan miehitykseen johtanutta sotilasoperaatiota, niemimaalle oli sijoitettu Ukrainan ja Venäjän välisen sopimuksen perusteella pääosa Venäjän Mustanmerenlaivaston joukoista. Niemimaalle sijoitettuihin joukkoihin kuului muun muassa 68. rannikkopuolustusprikaati, Sevastopoliin sijoitettu 810. erillinen merijalkaväenprikaati, Gvardiisken ja Katšan lentokentille sijoitettuja joukkoja kalustoineen, lisäksi Venäjän Mustanmeren laivaston 31. koekeskus toimi Feodosiassa. Venäjän Krimin niemimaalle sijoitettujen joukkojen kokonaisvahvuus oli vuoden 2014 alussa noin 11 000 sotilasta, mutta ainoastaan 810. merijalkaväkiprikaatin 2 000 sotilasta voidaan laskea taisteleviksi joukoiksi.

Vuoden 2014 alussa Ukrainan asevoimien joukkojen kokonaisvahvuus Krimin niemimaalla oli 22 000 sotilasta, joista suurin osa kuului merivoimiin. Joukkoihin kuului muun muassa 36. erillinen mekanisoitu rannikkopuolustusprikaati Perevalnessa, 1. erillinen merijalkaväkipataljoona Feodosiassa ja 501. erillinen merijalkaväkipataljoona Kertšissä sekä 56. erillinen kaartinpataljoona Sevastopolissa. Simferopoliin oli sijoitettu 406. erillisen prikaatin tykistöryhmä, Sevastopoliin 25. ja 85. erilliset meritorjuntaohjuspataljoonat, ja ilmatorjuntarykmentit Feodosiaan, Jevapatorijaan sekä Sevastopoliin. Lisäksi Krimillä oli Ukrainan sisäministeriön alaisia aseistettuja joukkoja 2 500 henkilön verran sekä rajavartiopalvelun 5. rannikkovartio-osasto Balaklavassa, 23. rannikkovartio-osasto Kertšissä ja erillinen Spetsnaz-pataljoona sijoitettuna Jaltaan.

 

Venäjän miehitysoperaation alku

Vahvistamattomien tietojen mukaan ensimmäiset havainnot venäläisten poikkeuksellisesta aktiivisuudesta Krimin niemimaalla tehtiin jo tammikuussa 2014, sen sijaan ensimmäiset varmistetut sotilasoperaatioon viittaavat toimet suoritettiin 20. helmikuuta 2014. Tuolloin 810. merijalkaväkiprikaati ryhmitti joukkoja Gvardiisken lentoasemalle sekä tehosti vartiointia ja valmiutta Sevastopolissa. Edellä kuvatut toimenpiteet olivat todennäköisesti osa Krimille laadittua ja vuosien ajan ylläpidettyä varautumissuunnitelmaa, jonka toimeenpanon valmistelu käskettiin toteuttaa juuri 20. helmikuuta.

Viitteitä laajemmasta operaatiosta saatiin pari päivää myöhemmin 22. helmikuuta 2014, kun maahanlaskujoukkojen 45. erillinen Spetsnaz-prikaati lähti tukikohdastaan Kubinkasta koko vahvuudellaan todennäköisesti Anapaan. Myös Toljattiin sijoitetun 3. erillisen Spetsnaz-prikaatin ja Tamboviin sijoitetun 16. erillisen Spetsnaz-prikaatin valmiutta kohotettiin ja niistä siirrettiin osastot todennäköisesti Rostov-na-Donuun. Tuolloin Mustanmeren itärannikolle, Novorossijskin lähelle Venäjälle sijoitetun 7. ilmarynnäkködivisioonan valmiutta kohotettiin. On todennäköistä, että joukkosiirtojen ajoittamisella Sotšin olympialaisten ajalle tavoiteltiin harhauttavaa vaikutusta. Sotšin kaupunki ja olympia-alue sijaitsivat Mustanmeren itärannikolla noin 200 km Novorossijskista kaakkoon.

Varsinaiset joukkojen siirrot Venäjältä Krimille käynnistyivät 23. helmikuuta kuluessa, jolloin venäläissotilaiden havaittiin nousevan maihinnousualuksiin Novorossijskin satamassa. Helmikuun 24. päivä Sevastopolin edustalle saapui viisi maihinnousualusta, jotka kiinnittyivät laituriin 25. päivän kuluessa. Venäjän Mustanmeren laivaston kuljetuskapasiteetti huomioiden osastolla on kyetty kuljettamaan noin 1 500–2 000 sotilasta.

Venäjän Mustanmeren laivastoon maihinnousualukset:

alusluokka	lukumäärä	kuljetuskyky, sotilaita	kuljetuskyky, rahtia
Alligator	3	300–425	20 tstpsv tai 40 APC tai 1000 tn lastia
Ropucha-I	3	200–340	10 tstpsv tai 12 BTR tai esim. 500 tn lastia
Ropucha-II	1	200–340	sama kuin Ropucha-I

 

Joukkosiirrot osoittavat, että Venäjä oli aloittanut Vakkauksen mainitseman operatiivistaktisen muodostelman tai Vahruševin esille tuoman itsenäisen operaatioryhmän muodostamisen sotilaallista operaatiota varten. (Viittaan lähteissä mainitun kapteeni Jarkko Koistisen diplomityön havaintoihin, alalukuun 3,5).

Alueellisen ”separatismin” kasvualustaksi muodostui kansallisen juhlapäivän vietto 23. helmikuuta, jolloin Sevastopolissa, ja muissa kaupungeissa venäläismielisten (käytännössä Kremlin harjoittamaa politiikkaa tukevia henkilöitä) järjestämissä kansankokouksissa kiistettiin Ukrainan uuden hallinnon laillisuus. Kansankokouksissa vaadittiin myös ”itsepuolustuksellisten” miliisijoukkojen perustamista, samalla aloitettiin väen rekrytointi niihin. Krimin parlamentin jäsen Sergei Aksjonov vetosi myös julkisesti Venäjän presidentti Vladimir Putiniin avun saamiseksi.

Moldavialaistaustaisen Sergei Aksjonovin isä oli Pohjois-Moldavian venäläisyhteisön johtaja Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin, ja myöhemmin hän tuli tunnetuksi Moldavian itäosien, Transnistrian alueen, venäläismiehitystä tukevana johtohahmona. Sergei Aksjonov muutti 1989 Moldavian alueelta Krimin niemimaalle kirjautuen alueella sijainneeseen sotilasakatemiaan. Neuvostoliiton hajottua Aksjonov kieltäytyi vannomasta sotilasvalaa Ukrainalle, vuonna 1993 hän valmistui Simferopolin rakennusteknisestä sotilaskorkeakoulusta.

Aksjonov tunnettiin 90-luvulla kutsumanimellä ”Goblin”, hänen ollessa poliisiraporttien mukaan Krimin suurimman rikollisjärjestön Seilemin (Salem) jäsen.

Aksjonovin poliittinen ura alkoi Krimillä vuonna 2008, jolloin hänestä tuli Krimin venäläisyhteisön (ven. Русская община Крыма) jäsen, sekä venäläismielisen Krimin kansalaisaktivistiliikkeen jäsen. Vuosien 2008–2009 välillä Aksjonov lainasi lähes viisi miljoonaa dollaria Mykola Kirilchukilta perustaakseen niemimaalle Venäjän yhtenäisyys -puolueen. Puolueen kannatus ei koskaan noussut suuren suureksi, Venäjän miehittäessä niemimaan, puolueella oli kolme edustajaa Krimin niemimaan satapaikkaisessa alueparlamentissa.

Tietyt toimet ja tapahtumat todistavat sen puolesta, että ajatus ”itsepuolustusjoukoista” oli ulkosyntyistä – todennäköisesti aiemmissa niemimaan haltuunottoon tähdänneissä harjoituksissa hiottuja skenaarioita, joilla pyrittiin harhauttamaan ja synnyttämään kuvaa paikallisesta, sisäsyntyisestä, toiminnasta. Se, että juuri muodostettuihin ”itsepuolustusjoukkoihin” solutettiin välittömästi venäläisiä erikoiskoulutuksen saaneita henkilöitä, todistaa omalta osaltaan tämän puolesta.

Paria päivää myöhemmin (25. helmikuuta) Sevastopoliin johtavalle tielle ja niemimaan mantereesta erottavalle Perekopin kannakselle perustettiin kulunvalvontapaikkoja. Tarkastuspisteiden toimeenpanijoiksi osoittautuivat Ukrainan entiselle presidentille Viktor Janukovitšille uskolliset, Kiovasta palanneet ja Venäjän riveihin siirtyneet, Berkut-mellakkapoliisit* yhdessä Krimin kasakoiden ja Venäjältä tulleiden Kubanin kasakoiden kanssa. Kasakoiden tehtävänkuvana kerrotaan olleen Sevastopolin suojaaminen sekä alkuvaiheessa niemimaalle sijoitettujen ukrainalaisjoukkojen saartaminen ja uhkailu. Myöhemmin kulunvalvontapaikkoja miehittivät myös venäläisten moottoripyöräkerhojen – pääasiassa Yön susien – jäsenet, jotka kertoivat saapuneensa Krimille turvaamaan niemimaan Venäjään liittämistä sekä auttaakseen taistelussa Kiovan ”fasisteja” vastaan.

Tiedetään myös, että Ukrainan alueella toimineiden Yön susien jäseniä siirtyi tuolloin Krimin niemimaalle turvaamaan Venäjän ”etuja”, myöhemmin tämän saman nähtiin toteutuvan Itä-Ukrainassa.

Krimin niemimaan miehitykseen tähtäävän operaation ensimmäisen vaiheen varsinaiset sotilaalliset toimet alkoivat 26. helmikuuta 2014. Tuolloin Simferopolin ympäristössä havaittiin Venäjän asevoimien BTR-miehistönkuljetusajoneuvoilla liikkuvia osastoja. Todennäköisesti kyseessä oli seuraavana yönä toimeenpannun, Simferopolissa sijainneen, Krimin parlamenttirakennuksen valtausoperaation tiedustelu-, eristys- tai tukijoukkojen ryhmittymisestä. Näkyvän esiintymisen toissijainen tarkoitus saattoi olla tarkoituksellinen voimannäyttö ja samalla tuen osoitus niemimaalle perustetuille ”itsepuolustusjoukoille” ja muille Venäjän hallintoa tukeville ryhmille, nimittäin helmikuun 26. päivä tuhansia Krimin tataareja ja Krimin Euromaidan liikkeen jäseniä kokoontui Krimin parlamentin edustalle osoittamaan tukea yhtenäiselle Ukrainalle ja Ukrainan uudelle hallinnolle. Samana päivänä Krimin tataarit yhdessä niemimaan muiden kansallisuuksien perusti omat itsepuolustusjoukot turvaamaan moskeijoita, kirkkoja ja muita kohteita venäläismielisiltä ”itsepuolustusjoukoilta”. Helmikuun 26. päivän yhteenotoissa eri ryhmien välillä Simferopolissa kuoli kaksi siviiliä parin tusinan saadessa eri asteisia vammoja.

Simferopol 26. helmikuuta 2014. (2)

Aktiivinen sotilaallinen toiminta käynnistyi aamuyöstä 27. helmikuuta 2014, jolloin 50–60 ”itsepuolustusjoukkojen” taistelijaksi itseään väittänyttä tunnuksetonta taistelijaa valtasi Krimin alueparlamentin, nostaen Venäjän lipun rakennuksen katolle. Myöhemmin on käynyt ilmi, kyseisen osaston koostuneen Venäjän asevoimien erikoisjoukkojen sotilaista.

Iltapäivällä (27. helmikuuta) parlamentille saapui Krimin parlamentin jäseniä, jotka aloittivat hätäkokouksen venäläisjoukkojen miehittämässä parlamenttirakennuksessa. Ylivoimaisella enemmistöllä päätettiin muiden muassa erottaa Ukrainan uudelle hallitukselle uskollinen Krimin autonominen hallitus ja järjestää toukokuussa kansanäänestys niemimaan asemasta. Krimin parlamentin kokoontuminen (vajaalukuisena) venäläisjoukkojen valtaamaan rakennukseen – päättämään niemimaan asemasta – vahvistaa käsityksen tämän ”separatismin” organisoimisesta ennalta. Ennen ”äänestystä” edustajilta kerättiin matkapuhelimet ja muut viestintälaitteet pois, puolueettomien medioiden edustajien ei sallittu olla läsnä äänestyksissä. Eräiden parlamentaarikkojen mukaan heitä uhattiin ennen ”äänestystä”; myös sellaisille parlamentaarikoille, jotka eivät olleet paikalla äänestyshetkinä merkittiin annettu ääni. Venäläinen tiedustelu-upseeri Igor Girkin sanoi tammikuussa 2015 antamassaan haastattelussa Krimin niemimaan alueparlamentin jäsenten äänestäneen pakotettuna Venäjän anneksaation puolesta. (3)

Venäjän asevoimien onnistui miehittää Krimin niemimaan Ukrainalta nopeasti ja tehokkaasti. Kyse on miehittämisestä, mikä on itsessään määritelmänä hyvin merkittävä, koska Yhdistyneiden kansakuntien sääntöjen mukaan miehitetyillä alueilla järjestetyt ”kansanäänestykset” ovat yksiselitteisesti laittomia, joten miehitetyllä niemimaalla järjestetyt ”kansanäänestykset” ovat laittomia, vaikka niiden taustalla olisi jonkin väestönosan tahtotila. (4)

Venäjän Läntisessä sotilaspiirissä ja osassa Keskistä sotilaspiiriä käynnistettiin laaja valmiustarkastus 26. helmikuuta 2014. Vaikka suurin osa harjoitusjoukoista keskitettiin Ukrainasta kaukana sijaitseviin kohteisiin, tuhansia Spetsnaz- ja maahanlaskujoukkojen sotilaita siirtyi sen aikana Krimille, kun Uljanovskin lentotukikohdasta lähti 26.–27. helmikuuta 2014 neljäkymmentä Iljushin Il-76 kuljetuskonetta. Yli kymmenen koneista laskeutui Mustanmeren itärannikolla sijainneen Anapan lentokentälle. Seuraavana päivänä (28. helmikuuta) joitakin niistä havaittiin Krimillä. Toisaalta valmiusharjoituksen ilmoitetun vahvuuden 150 000 sotilasta muodostivat Ukrainan hallituksen näkökulmasta uhkaavan hyökkäysvoiman, jota se ei voinut jättää huomiotta.

 

Toisen vaiheen sotilaalliset operaatiot Krimin niemimaalla

Aamuyöllä 28. helmikuuta 2014 noin komppanian vahvuinen venäläisosasto eteni vapaasti Ukrainan 204. taktisen lentoprikaatin tukikohtaan Belbekissä, Krimin niemimaan länsirannikolla. Samanaikaisesti venäläiset erikoisjoukkojen sotilaat ottavat haltuun Simferopolin kansainvälisen lentoaseman sekä kentän lennonjohdon.

Samaisena aamuna Kertšinsalmen yli lensi kolme Mil Mi-8 -kuljetushelikopteria, kahdeksan luvattomasti ilmatilaan tulleen Mi-35M Hind-E-taisteluhelikopterin saattamana. Helikoptereissa kuljetettiin 431. erillisen meritiedustelun Spetsnaz-aseman joukkoja niemimaan länsiosaan.

Myöhemmin  samana päivänä ainakin kahdeksan Anapan alueelta lähtenyttä ja kuljetuskapasiteettinsa puolesta noin 1 500 sotilaan siirtämisen mahdollistanutta Iljushin Il-76 -kuljetuslentokonetta laskeutui ilman lupaa Gvardiisken lentokentälle Simferopolin pohjoispuolelle. Edelleen samana päivänä Ukraina lähetti ilmaan kaksi Sukhoi Su-27 ilmaherruushävittäjää ilmoittaen varautuvansa pudottamaan kaikki ilmatilaansa loukkaavat lentokoneet. Uhkaus keskeytti Venäjän aloittamat joukkojen siirtolennot Krimin niemimaalle useiksi vuorokausiksi.

Iltapäivällä 28. helmikuuta Sevastopolissa luvallisesti laituriin kiinnittyneestä Venäjän Mustanmeren laivaston maihinnousualuksesta jalkautui ilman Ukrainan lupaa 300 merijalkaväen sotilasta (382. erillinen merijalkaväkipataljoona). Edelleen samana päivänä Sevastopoliin kuljetettiin meritse noin komppanian vahvuiset osastot 10. ja 24. Spetsnaz-prikaateista.

Venäjällä, presidentti Putin pyysi lupaa asevoimien joukkojen käytölle Krimillä etnisten venäläisten suojelemiseksi parlamentilta maaliskuun 1. päivän aikana.

Suurin osa operaation toisen vaiheen joukkojen noin 3 000–3 500 sotilaasta siirrettiin Krimin niemimaalle vain kolmessa vuorokaudessa ilma- ja merikuljetuksilla. Keskeisen sijaintinsa ansiosta operaation logistiseksi keskukseksi muodostui Venäjällä Anapan lentokenttä, jonne joukkoja keskitettiin kauempaa Venäjältä jo operaation alkuvaiheessa. Lentokenttä sijaitsee merikuljetusten lähtösatamina käytetyistä Kertšin-salmen lauttaterminaalista 70 kilometrin ja Novorossijskin laivastotukikohdasta 50 kilometriä päässä. Anapasta toteutettiin myös suoria ilmakuljetuksia Krimin lentokentille, esim. Gvardiiskeen 28. helmikuuta 2014.

Helmikuun 28. ja maaliskuun 11. välisenä aikana venäläiset laivaston alukset kävivät Krimin satamissa 15 kertaa, venäläisiä helikoptereita ja lentokoneita niemimaalle laskeutui 48 kertaa ja Kertšin-salmen ylitti kymmenen saattuetta yhteensä 139 ajoneuvon vahvuudella.

Lisäjoukkojen saapuminen edellytti logistisen kapasiteetin kasvattamista myös Krimillä. Venäläisen yliopiston osin käyttämille ja muuten tyhjillään olleille, 1800-luvulta peräisin oleville Lazarevskijen kasarmeille Sevastopoliin perustettiin logistinen keskus, jota käytettiin samalla joukkojen majoittamiseen.

Operaation toinen vaihe laajeni maapuolustuksen kohteisiin 2. maaliskuuta. Tuolloin eri puolella niemimaata havaittiin pataljoonan ja komppanian suuruisia kuorma-autoilla ja panssaroiduilla Tigr-ajoneuvoilla liikkuvia osastoja, jotka saivat edetä kohtaamatta vastarintaa silloinkin, kun sotilaat ryhmittyivät kohteilleen.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin mukaan maan pidättyväinen linja johtui ennen kaikkea pyrkimyksestä varmistaa miehitetyn Krimin niemimaan asemaa koskevan kansanäänestyksen häiriötön toteutus 16. maaliskuuta 2014. Toisaalta korostetaan myös psykologista painostuksen ja Venäjän puolelle loikkaamaan houkuttelemisen vuorottelua valittuna menetelmänä, jota tuettiin Venäjän valtionjohdon strategisella viestinnällä.

Esitetyt arviot Venäjän joukkojen toiminta-ajatuksesta ovat oikeansuuntaisia. Krim ja sen sotilaallinen infrastruktuuri haluttiin Venäjän hallintaan pysyvästi ja alueen väestö haluttiin sitouttaa uuteen asetelmaan alusta alkaen. Taistelut ukrainalaisjoukkojen kanssa olisivat todennäköisesti heikentäneet venäläisjoukkojen osakseen saamaa hyväksyntää ja kiistäneet ”separatismin” käynnistämisvaiheessa toimille hankitun näennäisen oikeutuksen. On mahdotonta tietää, olisiko operaatio keskeytetty, jos Ukrainan joukot olisivat ryhtyneet merkittäviin vastatoimiin ja aiheuttaneet venäläisille huomattavia tappioita. Selvää on, että operaation korkeaa riskitasoa pyrittiin kompensoimaan venäläisjoukkojen läsnäolon kiistämisellä sekä ”itsepuolustusjoukkoja” ja ulkoistettuja toimijoita, kuten Yön susia, käyttämällä.

Venäjän miehitysoperaation aikana (20. helmikuuta – 26. maaliskuuta 2014) menehtyi kaksi Ukrainan asevoimien sotilasta ja yksi Krimin niemimaan venäläismielisten ”itsepuolustusjoukkojen” militantti. Mielenosoituksissa ja muissa yhteenotoissa menehtyi yhteensä kolme siviiliä, vammautuneiden lukumäärän noustessa merkittävästi suuremmaksi. Varsinaisen sotilasoperaation kuluessa venäläismielisten ”itsepuolustusjoukkojen” toimesta pidätettiin tai kaapattiin lukuisia yhtenäistä Ukrainaa tukeneita paikallisia – heidän joukossa oli myös rauhanomaisesti miehitystä vastustanut Krimin tataari Reshat Ametov, joka kaapattiin ”itsepuolustusjoukkojen” toimesta maaliskuun 3. päivä. 2014. Maaliskuun 16. päivä hänen runneltu ruumiinsa löydettiin Belogorskin ulkopuolelta. (5)

Paikallisten, Venäjän miehitystä rauhanomaisesti vastustavien, asukkaiden painajainen alkoi helmikuussa 2014 jatkuen edelleen.

 

Huomioita loppuun

Maaliskuuhun 2015 mennessä Venäjä oli ryhmittänyt Krimille varovaistenkin arvioiden mukaan vähintään 26 000 sotilasta, mukaan lukien Mustanmeren laivaston 13 000 sotilasta. Joidenkin arvioiden mukaan Venäjän asevoimien joukkomäärä niemimaalla saattoi nousta jopa 40 000 sotilaaseen. Miehitetylle Krimin niemimaalle perustettiin myös ns. Krimin ”aluepuolustusprikaateja” Venäjän toimesta, näiden organisaatioiden taustalta löytyy venäläiskenraali Nikolai Pankov. (6) Ja tästä pääsemme kirjoituksen alussa esittämääni Venäjän pääministeri Mihail Mišustinin toteamukseen niemimaan vesihuollon varmistamisesta.

Venäjän miehitti niemimaan seitsemän vuotta sitten, sen jälkeen maa on käyttänyt huomattavia summia niemimaan militarisointiin, sillan rakentamiseen niemimaalle mutta se ei ole kyennyt varmistamaan niemimaan vesihuoltoa. Ennen miehitystä niemimaan vesihuolto oli riippuvainen Dnepriltä niemimaalle kaivetusta kanaalista, jonka Ukraina sulki miehityksen myötä.  Kanaalin kautta niemimaalle virtasi valtaosa (jopa 85 prosenttia) niemimaan alueella tarvittavasta vedestä. Viime vuonna niemimaan vesivarastot kuivuivat merkittäviltä osin, tilannetta heikensivät Venäjän toimet. Se johti eräistä merkittävimmistä tekojärvistä käyttö- ja juomavettä maan asevoimien tarpeeseen, mikä lisäsi siviileiden kuin myös maanviljelyn vesipulaa.

Niemimaan miehitys on itsessään laiton toimenpide, mutta lisääntyvä vesipula yhdistettynä Venäjän hallintoon kohdistuvaan voimakkaaseen sisäpoliittiseen paineeseen, lisää entisestään Ukrainaan kohdistuvaa uhkaa. Pyrkiikö Venäjä ratkaisemaan miehittämänsä niemimaan ongelmat ainoalla osaamallaan tavalla yrittäen samalla siirtää katseet kotimaan ongelmista maan rajojen ulkopuolelle? Vuosi 2020 oli monella tapaa huolestuttava miehitetyllä Krimin niemimaalla, kuluva vuosi on alkanut samansuuntaisena. En ryhdy spekuloimaan mahdollisella Venäjän offensiivilla, Ukrainan on kuitenkin perusteltua valmistautua siihen, että Venäjä pyrkii ratkaisemaan ongelman (vesihuolto) tavalla tai toisella, jolloin voimankäyttö on yksi potentiaalinen keino.

 

Marko

 

Lähteet:

1. ”Pieniä vihreitä miehiä Krimillä”, kuva teoksesta: Вторжение в Украину: Хроника российской агрессии. Kuvassa olevan kuvan on ottanut Sergei Pavlov (Укринформ)  maaliskuussa 2014 Krimillä.

2. https://www.liveinternet.ru/users/6209540/post450433531/ 

3. https://www.kyivpost.com/article/content/war-against-ukraine/putins-narrative-on-crimea-annexation-takes-an-evolutionary-leap-383183.html 

4. Juha-Antero Puistola ja Johanna Suhonen: Itä-Ukraina – Lännen etuvartio, s. 124.

5. https://www.hrw.org/news/2014/03/18/crimea-disappeared-man-found-killed 

6. https://informnapalm.org/en/russia-loses-control-over-self-defense-of-crimea/ 

Lähteenä käytetty myös Prometheus NGO:n kustantamaa “Crimea Behind the Curtain Guide to the Occupied Zone” ja Maanpuolustuskorkeakoulun Yleisesikuntaupseerikurssilla tehtyä kapteeni Jarkko Koistisen diplomityötä “GEORGIASTA UKRAINAAN – VENÄJÄN SOTATAITO JA TAISTELUPOTENTIAALI ASEELLISISSA KONFLIKTEISSA” sekä ukrainalaisen, jo edesmenneen, Dmytro Tymchukin havaintoja keväältä 2014.

*: Ukrainalaisia, Krimille sijoitettuja, Berkut-yksiköitä oli miehitetty kevättalvella 2014 myös venäläisillä sotilailla. Informnapalmin artikkelissa ”How ‘Ukrainian Berkut Officer’ from Russian Ulyanovsk Assaulted Crimean Parliament Back in 2014” aiheesta.

Helmikuun 23. päivä: #CrimeaIsUkraine – #RussiaInvadedUkraine

 

Helmikuun 23. päivä sosiaalisessa mediassa vietetään #CrimeaIsUkraine- ja #RussiaInvadedUkraine-kampanjapäivää Twitter-käyttäjä @GlasnostGonen aloitteesta. (1) Hän on jo useamman päivän ajan muistuttanut meitä sosiaalisen median viesteillään ja muilla julkaisemilla kirjoituksillaan sekä videollaan tästä kampanjapäivästä, jolloin tarkoituksena on muistuttaa maailmaa Venäjän, helmi-maaliskuussa 2014 suorittamasta Krimin niemimaan miehityksestä sekä samana keväänä Ukrainan itäosiin kylvämästään sodasta, jossa on kuollut noin 14 000 ukrainalaista – sotilasta ja siviiliä; miehiä, naisia ja lapsia.

Tämän vuoden tammikuun 1. päivän ja helmikuun 14. päivän välillä Itä-Ukrainan sotatoimialueella on kaatunut 11 Ukrainan asevoimien sotilasta, haavoittuneiden määrän noustessa pariin kymmeneen. Kaatuneet ovat:

Vihollisen tarkka-ampuja tappoi Oleg Andrienkon tammikuun 11. päivä Piskyn kylän alueella, miehitetyn Donetskin luoteispuolella. 37. mekanisoidussa jalkaväkipataljoonassa palvellut Oleg Andrienko oli ensimmäinen tämän vuoden puolella kaatunut Ukrainan asevoimien sotilas.

Ylimatruusi Oleksandr Otrepjev palveli 36. erillisessä merijalkaväen prikaatissa. Hän kaatui illalla 21. tammikuuta vihollisen tarkka-ampujan luotiin rintaman eteläisessä osassa, Hnutoven ja Vodianen välisellä lohkolla.

Luhanskin alueella syntynyt Roman Dziubenko kuoli vihollisen tarkka-ampujan luotiin tammikuun 26. päivä Novo-Oleksandrivkan lähellä. Alikersantti Roman Dziubenko palveli Ukrainan maavoimien 92. erillisessä mekanisoidussa prikaatissa.

28. erillisen mekanisoidun prikaatin Oleksii Podvezenny kaatui maamiinan räjähdyksessä Mari’inkan alueella, miehitetyn Donetskin lounaispuolella helmikuun 6. päivä. Samassa räjähdyksessä kaatui toinen ukrainalaissotilas, kolmannen sotilaan haavoittua vaikeasti.

28. erillisen mekanisoidun prikaatin Nazariy Polishchuk kaatui maamiinan räjähdyksessä Mari’inkan alueella, miehitetyn Donetskin lounaispuolella helmikuun 6. päivä. Samassa räjähdyksessä kaatui Polishchukin taistelutoveri Oleksii Podvezenny, kolmannen sotilaan haavoittua vaikeasti.

59. mekanisoidun prikaatin 5. taktiseen ryhmään kuulunut Vjatšeslav Oleksijenko kaatui maamiinan räjähdyksessä Novoluhansken lohkolla helmikuun 14. päivä.  

59. mekanisoidun prikaatin 5. taktisen ryhmän kapteeni Oleksandr Voitenko kaatui 14. helmikuuta maamiinan räjähdykseen Novoluhansken lohkolla. Samassa räjähdysten sarjassa kaatui kaksi muuta 5. taktisen ryhmän sotilasta.

59. mekanisoidun prikaatin 5. taktisen ryhmän korpraali Dmitro Myronenko kaatui maamiinan räjähdyksessä Novoluhansken lohkolla helmikuun 14. päivä.

81. erillisessä maahanlaskuprikaatissa palvellut pioneeri Oleksandr Hlushko kaatui vihollisen tarkka-ampujan luotiin Zaitseven lähellä 11. helmikuuta.

503. erillisessä merijalkaväen pataljoonassa palvellut Dmitro Vlasenko kaatui vihollisen tarkka-ampujan luotiin Šumyn kylän lähellä helmikuun 2. päivä.

28. erillisessä mekanisoidussa prikaatissa palvellut Vladislav Liashchenko kaatui vihollisen tulituksessa Novomyhailivkan lohkolla 11. helmikuuta.

Sotatoimissa kaatuneiden lisäksi ainakin yksi Ukrainan Joint Forces Operation’in taistelujoukkoihin kuulunut sotilas on menehtynyt alkuvuoden kuluessa rintama-alueella. Helmikuun 8. päivä 28-vuotias Jaroslava Koliadenko menehtyi mariupolilaisessa sairaalassa keuhkokuumeen aiheuttamiin komplikaatioihin, hän palveli 56. erillisessä mekanisoidussa prikaatissa. Koliadenkoa jäi kaipaamaan vanhempiensa ohella hänen lapsensa.

Samalla kun sotatoimet jatkuvat Ukrainan itäosissa, jatkaa Venäjä miehittämänsä Krimin niemimaan väestön terrorisointia. Aamuyöllä 17. helmikuuta kello 04:00 aikoihin venäläisviranomaiset suorittivat laajan, Krimin tataareihin ja muihin alueen muslimeihin kohdistuneen operaation miehittämällään niemimaalla. Tähän, usealla paikkakunnalla samanaikaisesti suoritettuun operaatioon, osallistui joukkoja useista venäläisistä organisaatioista, kuten Venäjän kansalliskaartista (Rosgvardija) ja Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:stä.

Krimin tataarien solidaarisuusorganisaation mukaan ratsiat järjestettiin samanaikaisesti ainakin viidellä paikkakunnalla tai alueella – Simferopolissa, Bilohirskissa, Bah’tšysaraissa ja Orlinoen kylässä sekä Sovjetskyin ja Sevastopolin piireissä.

Ratsian yhteydessä pidätettiin kuusi Krimin tataaria sekä yksi ukrainalaistaustainen muslimi ja takavarikoitiin ”kiellettyä kirjallisuutta”. Myöhemmin saman päivän aikana FSB vapautti Abdulobory Makhamadaminovin muiden pidätettyjen pysyessä vangittuina. Operaatiossa vangittiin –

Azamat Eyupov, joka osallistui heinäkuussa 2019 Krimin tataarien Moskovassa järjestämään rauhanomaiseen mielenosoitukseen; ukrainalaistaustainen liikemies Oleh Fedorov, joka on osallistunut useisiin rauhanomaisiin poliittisten vankien tukimielenosoituksiin miehitetyllä niemimaalla; Ernest Ibragimov, joka on vapaaehtoisena aktiivisesti mukana liikkeessä, jonka jäsenet tukevat ja työskentelevät poliittisten vankien lasten parissa; Lenur Seydametov, tukee aktiivisesti poliittisia vankeja ja heidän perheitä, hän on myös toimittanut ruokaa ja henkilökohtaisen hygienian tarvikkeita Krimin SIZO’on (tutkintavankilaan); Yashar Shikhametov oli puolustuksen todistajana Enver Seytosmanovin näytösoikeudenkäynnissä. Shikhametov on avustanut muiden poliittisten vankien lapsia, sekä järjestänyt tilaisuuksia miehitetyssä Sevastopolissa poliittisten vankien lapsille; Timur Yalkabov on vieraillut aiemmissa poliittisissa oikeudenkäynneissä sekä osoittanut solidaarisuutta aiempien ratsioiden yhteydessä. (2)

Aiemmissa näytösoikeudenkäynneissä vastaavissa olosuhteissa vangittuja on usein tuomittu ”asiantuntijoiden arvioiden” sekä ”salaisten todistuslausuntojen” ja ”salaisten silminnäkijähavaintojen” perusteella jopa kahdenkymmenen vuoden vankeusrangaistuksiin. Yllätysratsioiden, pitkiä tutkintavankeuksia seuraavien näytösoikeudenkäyntien, ja niissä langetettujen pitkien vankeusrangaistusten tarkoituksena on pyrkiä hiljentämään Krimin tataarien miehityksen vastainen liikehdintä. Laajemman uskonnollisen ja kulttuurivainon tarkoituksena on nujertaa Krimin tataarit – tai ajaa heidät pois miehitetyltä Krimin niemimaalta. Helmikuussa 2014 alkaneen miehityksen aikana kymmeniätuhansia niemimaan alkuperäisiä asukkaita on joutunut pakenemaan niemimaalta eri syiden tähden – samalla Venäjältä on muuttanut niemimaalle arvioiden mukaan jopa satoja tuhansia ihmisiä.

Lähetän  ”lämpimät” terveiseni Venäjän terrorihallinnolle:

Näpit irti Krimistä!

Get Out of Crimea!

Путин, вон из Крыма!

Kuva Marko Enqvist.

Слава Україні!

Marko

1. https://www.youtube.com/watch?v=DBU37_lUo0U&feature 

2. http://khpg.org/en/1608808836 

Lähteet kaatuneiden osalta uacrisis.org ja Euromaidan Press.

Kuvakollaasi Marko Enqvist.

Taivaallisen sotnian muistolle

 

Maidan Nezalezhnostin ympäristö, Kiovan keskustassa, muuttui helmikuun 18.–21. päivä 2014 sotatantereeksi, sittemmin Venäjälle paenneen, Ukrainan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin hallinnon pyrkiessä kukistamaan raakaa voimaa käyttäen marraskuussa 2013 alkaneen Euromaidan-kansanliikkeen. Helmikuun 20. päivä jää historiaan Euromaidanin verisimpänä päivänä, jolloin kymmeniä ukrainalaisia menehtyi taisteluissa hallinnon erikoisjoukkoja sekä Venäjältä Janukovytšin hallinnon tueksi saapuneita tarkka-ampujia vastaan. Päivä jää Kiovan verilöylyn ohella historiaan myös päivänä, jona Venäjä aloitti Krimin niemimaan valtaukseen tähtäävän operaationsa lyöden samalla ensitahdit käynnissä olevalle sodalle.

Ukrainassa muistetaan vuosittain näitä reilua sataa vapauden puolesta henkensä antanutta – heitä kutsutaan taivaalliseksi sotniaksi (ukr. Небе́сна Со́тня). Sotnia itsessään on sotahistoriallinen käsite tarkoittaen sataa miestä, kasakkajoukkojen eskadroonaa. Taivaallinen sotnia on siis taivaallinen eskadroona.

Kiovan keskustaan Maidan Nezalezhnostille eli Itsenäisyydenaukiolle kerääntyi ympäri vuorokautisesti, marraskuun lopulta 2013 – helmikuuhun 2014 eli Janukovytšin kukistumiseen saakka tuhansia ukrainalaisia puolustamaan demokratiaa – muuttamaan maansa suunnan. He olivat paikalla ympärivuorokautisesti viikon jokaisena päivänä, muuttaen Maidan Nezalezhnostin suureksi telttakyläksi.

Aukiolle saapui ukrainalaisia kaikista mahdollisista yhteiskuntaluokista opettajista työläisiin, ja kaikista ikäluokista – nuorista eläkeläisiin. Vanhin Euromaidan yhteenotoissa menehtynyt maidanilainen oli 82-vuotias, punalaivastossakin palvellut, Ivan Nakonechny, joka oli mukana 30. marraskuuta 2013 lähtien menehtyen ul. Instytutskalla 19. helmikuuta 2014. Nuorimmat menehtyneet olivat alle parikymppisiä, kuten Dmitro Maksimov,  Ustym Holodnyuk ja Nazar Voitovitš. Timo Hellenberg kirjoittaa omassa osuudessaan teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta seuraavaa:

”Kaiken kaikkiaan rauhanomaisen euromaidanin alku oli tavallisten kansalaisten vetoomus päättäjien suuntaan: ’Kuunnelkaa meitä, älkää pettäkö meitä’. Maidanille tulleilla ei ollut ensimmäisenä mielessä Ukrainan sisäpolitiikka, vaan kyseessä olivat eurooppalaiset arvot: oikeudenmukaisuus, demokratia, tuomioistuimen lahjomattomuus tai lasten tulevaisuus”. (1)

Kirjassa toistuu useita kertoja Hellenbergin silminnäkijähavainto ja ajatus siitä, että Euromaidan oli tavallisten kansalaisten vetoomus – huuto – päättäjien suuntaan. Ei ulkomaiden interventio; ei äärioikeiston hyökkäys – se oli tavallisen kansan protesti ja hätähuuto korruptoituneelle, valtaa itselleen haalivalle, valtiojohdolle.

Ukrainan suurlähetystöllä Helsingissä järjestettiin tänään muistotilaisuus, jossa halukkaat saattoivat sytyttää kynttilät Euromaidanin uhrien muistolle – tämä kaikki toteutettiin suurta varovaisuutta noudattaen, pitäen mielessä koronavirusepidemian.

Taivaallinen sotnia, Kiova kesäkuu 2014.

Kuten tiedämme, kansa voitti taistelun ja Viktor Janukovytš pakeni Kiovasta 21. helmikuuta 2014 ensin maan itäosiin Harkovaan – jonne häntä kuljettaneet helikopterit laskeutuivat 22. helmikuuta klo. 03:00. Vielä saman päivän aikana Janukovytš jatkoi matkaa tukialueelleen miljoonakaupunki Donetskiin. Donetskista, pakomatkalla ollut ja käytännössä valtansa jo menettänyt ”presidentti”, yritti poistua lentäen Venäjälle. Kaupungin kansainvälisellä lentokentällä Janukovytšia kuljettaneen koneen lentoonlähtö estettiin viranomaisten toimesta, niinpä hän siirtyi kentältä tukijoidensa kanssa Alueiden puoluetta rahoittaneen, Ukrainan rikkaimpiin miehiin kuuluvan, oligarkki Rinat Akhmetovin ”residenssiin”.

Iltayöstä Donetskista autosaattueella paennut Janukovytš saapui aamuyöstä 23. helmikuuta 2014 Berdjanskin alueelle Asovanmeren pohjoiselle rannalle, josta hänen seurueineen lennätettiin venäläiskoptereiden kyydillä, Asovanmeren vastarannalle, Jeiskin kaupungin länsipuolella sijainneeseen  venäläiseen sotilastukikohtaan. Tukikohdan alueelta  Janukovytš lennätettiin kuljetuskoneella Krimin niemimaalle. Krimiltä Viktor Janukovytš pakeni venäläisellä sota-aluksella pysyvämmin Venäjälle. (2)

Ukrainassa verenvuodatus ei suinkaan loppunut Viktor Janukovytšin paettua Kiovasta. Seurasi Venäjän suorittama Krimin niemimaan miehitys, mikä sekään ei ollut täysin veretön operaatio, vaikka niin mediassa usein kerrotaan. Ukrainan kokemat sotilaalliset tappiot jäivät vähäisiksi, mutta jo miehityksen alkupäivinä ensimmäiset Krimin tataarit ”katosivat”. Hyvin pian seuraa alkoivat tehdä ukrainalaisaktivistit. Osa kadonneista on sittemmin löydetty murhattuna, osan ollessa edelleen kateissa, osan istuessa venäläisillä vankileireillä poliittisina vankeina näytösoikeudenkäyntien jälkeen – joidenkin onnekkaiden on onnistuneet sittemmin vapautua ja päästä palaamaan Ukrainaan vankienvaihto-operaatioiden tai vastaavien vapauttamistapahtumien seurauksena. Krimin niemimaalla siviileiden kärsimys edelleen jatkuu miehityshallinnon terrorisoidessa Krimin tataareja ja muita ukrainalaismielisiä – väärän jumalan tunnustaminen riittää vainonkohteeksi joutumiseen.

Krimin niemimaan miehitystä seurasi kaaoksen leviäminen Itä-Ukrainaan. Maaliskuun 13. 2014, Donetskissa ”putinin turistit” hyökkäsivät Ukrainan uutta hallintoa tukevien mielenosoittajien kimppuun, jolloin Donetskin alueella syntynyt, Euromaidan-aktivisti Dmitro Tšernjavskij kuoli puukoniskuihin. ”Putinin turisteja” seurasi kaaos, väkivalta ja sota – yli neljätoistatuhatta kuollutta ukrainalaista, sotilaita ja siviilejä: miehiä, naisia ja lapsia.

”Lämpimät” terveiseni Vladimir Putinille:

Näpit irti Krimistä!

Get Out of Crimea!

Путин, вон из Крыма!

Me emme unohda!

Слава Україні!

Marko

 

Lähteet:

1. Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta: Timo Hellenberg ja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä) s. 57.

2. kuvaus Viktor Janukovytšin paosta perustuu Hromadske Internationalin julkaisemaan videoon ”How Ukraine’s Ex-President Viktor Yanukovych escaped to Russia after Euromaidan”.

Kuvat Marko Enqvist.

”Maybe I’m naive. But I believe that evil must not win” Serhyi Nigoyan – Euromaidanin ensimmäinen uhri. Nigoyan menehtyi ul. Hrushevskohon yhteenotossa saamiinsa ampumahaavoihin varhain aamulla 22. tammikuuta 2014. Kyseisessä yhteenotossa menehtyi myös valkovenäläistaustainen, UNSO:on kuulunut, Euromaidan-aktivisti Mikhail Zhyznevskij.

Kuva kirjasta ”The Celestial Hundred” – “Небесна сотня”.

Eliot Higgins: Me olemme bellingcat – Tiedustelupalvelu verkossa

 

OSINT – Open Source Intelligence eli avoimien lähteiden tiedustelu nousi laajempien kansanosien tietoisuuteen Ukrainan ja Syyrian sotien myötä. Sota- ja konfliktiuutisoinnissa lyhenne nostaa monien mieleen ensinnä Bellingcatin. Jyväskyläläinen Docendo vastaa Eliot Higginsin teoksen ”We Are Bellingcat – An Intelligence Agency for the People” suomenkielisen laitoksen ”Me olemme Bellingcat – Tiedustelupalvelu verkossa” kustantamisesta. Teoksen suomalaiselle lukijoille esipuheen on kirjoittanut, Bellingcatin alkuperäisjäseniin kuulunut, Veli-Pekka Kivimäki. Ymmärrykseni mukaan teos julkaistiin useissa maissa samanaikaisesti helmikuun alkupäivinä, Docendon palvellessa meitä suomalaisia erinomaisen hyvin julkaistessa teoksen ensimmäisessä aallossa.

Eliot Higgins: Me olemme bellingcat – Tiedustelupalvelu verkossa. Kuva M. Enqvist.

Näinä päivinä Bellingcat on meille monille tuttu, jotka seuraamme turvallisuuspolitiikkaa ja konflikteja sekä sotia eri rintamilla. Uskoakseni useimmilla on myös jokin tietty tapahtuma tai tutkimus, johon Bellingcat henkilöityy, tutkimus, joka tulee Bellingcatista ensimmäisenä mieleen. Minulla se on Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamiseen liittyvä seikkaperäinen tutkimustyö, johon tutustuminen ja josta koottujen raporttien ja analyysien lukeminen on usein kuin lukisi salapoliisiromaania. Vertauksella en halua väheksyä Bellingcatin työtä, ennemminkin kuvata sitä, kuinka yksi johtolanka johtaa toiseen ja hitaasti muodostuu kokonaiskuva, joka paljastaa syyllisen. Toisin kuin salapoliisiromaaneissa, Bellingcatin tutkimustyössä tämä syyllinen kävi ilmeiseksi jo ennen viimeistä näytöstä lukuhuoneessa, mutta tästä huolimatta, jokainen pala, joka seikkaperäisen tutkimustyön myötä onnistuttiin kaivamaan esiin ja asettamaan oikealle paikalle, täydensi kuviota, niin, että lopulta kuka tahansa meistä voi käydä tämän todisteketjun läpi ja sen perusteella tehdä oman johtopäätöksen syyllisestä (tai syyllisistä).

Mutta, kuten kirja osoittaa, Bellingcat on paljon muutakin kuin MH17-tutkinta tai Syyriassa hallituksen suorittamien kaasuiskujen seikkaperäinen tutkinta – itse asiassa tänään Bellingcat on paljon juuri tätä muuta, mutta edelleen sen ympärillä käydyssä keskustelussa toistuu syytös ”CIA:n luomuksesta”, näiden syytösten tullessa tavattoman usein Venäjän johtoon myönteisesti suhtautuvan laita- ja äärioikeiston taholta, unohtamatta kuitenkaan vasemman laidan vankkumattomia amerikkalaisimperialismin vihaajia, jotka vihansa sokaisemana eivät näe malkaa omassa silmässään. Rakenteeltaan tämä kirjoitus on kuin olisin ryhtynyt lukemaan kirjaa keskeltä, vaikka ennen Bellingcatin syntyä ja, minulle merkittävää, MH17-tutkintaa, oli kuitenkin ollut jo mies ja sylimikro ja loputtomasti aikaa. Tämä mies oli Eliot Higgins.

Tavallaan kiehtovaa Bellingcatin ja samalla Eliot Higginsin tarinassa on se, että kaikki palaset olivat jo olemassa (internetin kuvavirta, mahdollisuus geolokaatioon, Google Maps ja Google Earth jne. jne.), mutta niitä ei ollut osattu, tai haluttu, hyödyntää ennen tätä suurten uutistoimistojen tai muidenkaan julkisten tahojen toimesta. Aivan kuin meillä olisi ollut palapeli, jota kukaan ei ollut jaksanut kasata. Huom. en nyt ota kantaa siihen, etteikö joku ole voinut jossain tehdä pienimuotoisesti tätä jo ennen Eliot Higginsiä, mutta Higgins oli todennäköisesti ensimmäisiä, joka havaitsi sen mahdollisuudet ja kokonaisvaltaisen tutkimustyön, raportoinnin ja analysoinnin osana – täydentämässä palettia.

Teoksen perusteella syntyy kuva, että vielä siinä vaiheessa, kun mahdollisuudet olivat jo tiedossa, julkisten organisaatioiden toiminnassa esiintyi siinä määrin konservatiivisuutta, ettei kaikkia osasia haluttu hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla:

”Peter de Kock palveli eräässä Alankomaiden poliisin peiteyksikössä MH17 tutkimuksen aikana. Kun turvallisuuspalvelun vakinainen kuudenkymmenen vahvuinen henkilöstö pyrki tuskalla ja vaivalla edistämään tutkimustaan, hän seurasi, miten Bellingcat selvitti ripeästi Buk-lavetin kulkureitin pelkkien julkisten lähteiden avulla. - - - …poliisilaitos oli konservatiivinen ja piti perinteisiä tutkimusmenetelmiä parempina.” s. 222–223.

Tietenkin alueellisia eroja on, mutta on todennäköistä, että havainto on jotakuinkin yleispätevä. Bellingcatin tutkimuksia seuratessa olemme myös havainneet sen, että suurten julkisten organisaatioiden, kuten Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n, toiminnassa muutokset tapahtuvat hitaasti määräyksistä huolimatta. Venäjän kohdalla läpensä korruptoitunut yhteiskunta asettaa omat lisähaasteensa, mikä on hyödyttänyt huomattavassa määrin myös Bellingcatia ja heidän yhteistyökumppaneita heidän kyetessä ostamaan pimeiltä markkinoilta dataa ja informaatiota, joka kuitenkin muodostaa vain osan heidän tutkimuksissa käyttämästään materiaalista. Kirjassa esiteltyjä, eräitä erityislaatuisia tutkimuksia, kuten Skripalin myrkytystutkinta, lukuun ottamatta avoimet lähteet ovat edelleen Bellingcatin tutkimustoiminnan kivijalka – perusta. Ne toistamalla, me itsekukin pystymme käymään läpi koko todisteketjun – kuten olen tehnyt esim. Malaysia Airlinesin lennon MH17 aineistoa läpikäydessäni tehnyt – ja tekemään johtopäätökset esitettyjen todisteiden pohjalta. Olen epäilemättä istunut satoja tunteja tietokoneen äärellä vain toisintaakseni Bellingcatin tutkimustyötä, käynyt läpi kuvia ja videoita sijoittaen niitä kartalle, lukenut sotilaiden somepostauksia jne.

Joukossamme on ihmisiä, joita todisteketjut eivät vakuuta, heidän joukossa on ihmisiä, jotka menevät vielä pidemmälle ryhtyessään toistamaan esimerkiksi Venäjän valtiollisten medioiden suoltamaa disinformaatiota, valheita ja harhatietoa – teoksessa Eliot Higgins kuvaa tällaisen ekosysteemin toiminnassa, kun Syyrian siviilipuolustusjärjestö eli valkokypärät joutuivat ankaran propagandakampanjan kohteeksi, jossa heidän maine pyrittiin tuhoamaan syyttäessä heitä murhaajiksi ja jopa elinkauppiaiksi:

”Osoittautui kuitenkin, että jotain kolkkoa oli tekeillä: harhatietokampanja ilman johtajaa, jossa väitteitä viskoivat edestakaisin salaliittoteoreetikot, valtiolliset propagandistit ja vaihtoehtoisen median äänitorvet – ekosysteemi, jolle olen antanut nimen ’kontrafaktuaalinen yhteisö’.” s. 125.

Toiminta on käytännössä sitä, jota toimittaja Jessikka Aro kuvailee teoksessaan ”Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta” termeillä ”mätä silli” ja ”suuri valhe” – ensimmäisen tarkoittaessa sitä, että kohde yhdistetään johonkin skandaaliin ja tätä kytköstä toistetaan niin pitkään, että kohteen nimi ryvettyy – alkaa haista, jonka seurauksena häntä ryhdytään karttelemaan; jälkimmäisen vastaavasti tarkoittaessa sitä, että keksitään niin suuri valhe, jollaista on mahdotonta uskoa kenenkään voivan keksiä, valhe on niin suuri, että se aiheuttaa traumoja kohdeyleisölle ja määrittelee tavan, jolla kohdeyleisö suhtautuu loattuun tahoon tulevaisuudessa.

Teoksessa Eliot Higgins kuvaa Bellingcatin toimintaa, toiminnan periaatteita kuin myös tavoitteita. Kuten kirjoitukseni alkupuolella viittaisin, kiehtovaa Bellingcatin ja samalla Eliot Higginsin tarinassa on se, että kaikki palaset olivat jo olemassa hänen ryhtyessä – ensin harrastajana, nyttemmin asiantuntijana – töihin, ja vaikka Bellingcat on toiminut jo vuosien ajan, olemme edelleen vasta tilanteessa, jossa olemme taipaleen alussa. Viittaan olla-verbillä toimintaan, jota voimme tehdä vapaaehtoisina hyödyntäen niitä tekniikoita, jotka Eliot Higgins ja Bellingcat ovat tehneet meille tutuiksi. Higgins kuvaa kirjassa hienosti, kuinka pohjimmiltaan samoja tekniikoita voi hyödyntää suurista mittakaavoista, kuten MH17 tutkimuksesta tai Jemenin sodassa siviileihin kohdistuneiden pommitusten tutkinnasta meitä lähellä oleviin kohteisiin, kuten ympäristön ja luonnontilan kirjaamiseen, tutkintaan ja lopulta analysointiin, ja tätä voivat tehdä ihan kaikki nuorista vanhuksiin.

Niin kiinnostavia ja erinomaisia kuin Bellingcatin julkaisemat merkittävät tutkimukset esim. Skripalien myrkyttämisestä kuin myös Syyriassa tehdyistä sotarikoksista ovatkin, ehkäpä meidän kaikkien kannalta merkittävin anti on se, mille tielle Eliot Higgins sylimikronsa kanssa meidät johdatti –  

”Aloitin kirjoittamalla blogia vapaahetkinäni. Nyt me olemme Bellingcat – ja tämä on vasta alkua”. s. 231.

Teosta on hyvin vaikea ruveta kritisoimaan. Ennemminkin kyseessä on teos, jossa käsiteltyjä aiheita ja kokonaisuuksia olisi suotavaa tuoda mukaan kouluopetukseen. Samalla kirjan lukeminen toimii jälleen yhtenä todisteena käynnissä olevasta pyrkimyksestä horjuttaa tietoa disinformaatiolla ja harhatiedolla ja kuinka tässä operaatiossa on mukana suuri joukko erilaisia operaattoreita yksittäisistä ihmisistä ryhmien kautta valtiojohtoisiin organisaatioihin ja yrityksiin, kuten Venäjän valtiorahoitteiset mediat, jotka ovat samalla merkittävä työkalu Venäjän informaatiosodankäynnin arsenaalissa. Ja tottahan kirjassa olisi saanut olla toinen mokoma lisää sivuja, lopulta lähdeluetteloineen ja henkilöhakemistoineen reilut 250 sivua oli varsin maltillisesti tekstiä tästä kiinnostavasta aiheesta.

Bellingcatin tunnuslause ”Tunnista, todenna, voimista” on hyvä pitää mielessä tänä aikana, jolloin joudumme kamppailemaan ”kontrafaktuaalisten yhteisöjen” tuottamaa melua vastaan.

 

Marko

 

Lainaukset Eliot Higginsin Me olemme bellingcat – Tiedustelupalvelu verkossa sivuilta:

125; 222–223; 231; 126.

Kirjan tekstin siteeraamiselle on lupa teoksen kustantaneelta Docendolta.

Jessikka Aron Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta viittaus teoksen sivuilta 168–169.

Kuntavaalien kenraaliharjoitus – Bäckman manaa ”vaalivilppiä”

 

Tammikuun puolivälissä julkaisemassani blogissa ”Disinformaatikkojen uusivuosi – entiset ”kujeet” mielessä” viittasin Johan Bäckmanin (jälleen) esille nostamaan teemaan kuntavaaleihin liittyvästä mittavasta vaalivilpistä, jota narratiivia Bäckman on toistanut blogin kirjoitushetkestä lukien. Aihe ei kuitenkaan ole Bäckmanille uusi, vaalivilppi-teemaa hän ryhtyi rummuttamaan myös keväällä 2019 järjestettyjen eduskuntavaalien jälkeen. Tuolloin – jälkikäteen – käyntiin polkaistu kampanja ei sen suurempaa kohua saanut aikaan, pois lukien Bäckmanin lähipiiri sekä muutamat perussuomalaisiin kytkeytyvät tahot, kuten puoluetta lähellä olevan Nykysuomi-verkkojulkaisun. Tukea kampanjalleen Bäckman sai eräiltä lähipiiriin kuuluvilta operaattoreilta, kuten Janus Putkonen (osallistuen kampanjaan ainakin silloisella Ivan Putkov -tilillään) sekä, jo edesmennyt, Jon Hellevig.

Kuvakaappaus Johan Bäckmanin Facebook-tililtä, 10. tammikuuta 2021.

Verrattuna parinvuoden takaiseen aikaan, kevään kuntavaaleissa kaikupohja saattaa olla merkittävästi suurempi, johtuen osaltaan vaalien luonteesta, siitä, että Bäckman aloittaa kampanjansa jo reilusti ennen vaaleja mutta merkittävimpänä syynä pidän sitä, että tulevissa vaaleissa näyttäisi oleva ehdolla verrattain paljon oikean äärilaidan ehdokkaita, joista monella näyttää olevan taustaa myös Fixit-liikehdinnässä kuin myös laita- ja äärioikeiston ”kansallismielisessä” liikehdinnässä – osalla jopa äärioikeistoon kuuluvissa ryhmissä. Edellisen ohella on kuitenkin syytä huomioida, että Johan Bäckman itse on lähestynyt parin viime vuoden aikana kohtalaisen suurta joukkoa laita- ja äärioikealle asemoituvia puolueaktiiveja, saavuttaen useiden kanssa jonkin asteisen ”luottamussuhteen” – tai ainakin sellaisen suhteen, että hänen lähettämää viestiä toistetaan tässä joukossa, jolloin viestin on mahdollista tavoittaa uusia (kohde)ryhmiä. Tähän Johan Bäckmanin harjoittamaan verkostonrakentamiseen kiinnitin huomiota vuoden 2019 eduskuntavaalien alla kahdessa erillisessä blogissa:

Kalastelua Johan Bäckmanin verkoilla (17. maaliskuuta 2019).

Palapelin kokoamista – jatkoa Johan Bäckmanin verkoilla kalasteluun (19. huhtikuuta 2019).

Tammikuun 10. päivän (ks. kuvakaappaus yllä) jälkeen Bäckman on jatkanut vaalivilppi-teeman toistamista viikoittain, entistä useammin päivittäin. Julkaisemiensa viestien perusteella vaalivilpin ohella toistuvat seuraavat teemat:

- vaalien peruminen

- perussuomalaisten kannatus ”nousee yli 35 prosentin”

- käynnissä on punavihreä salaliitto, (Bäckman viittaa puoluetoimistojen töhrimiseen, jonka hän väittää olevan punavihreiden-operaatio perussuomalaisten leimaamiseksi)

- hyökkäysten kohteena on myös Ruotsalainen kansanpuolue (RKP) sekä oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (RKP).

Kuvakaappaus Johan Bäckmanin Facebook-tililtä, 28. tammikuuta 2021.

Kuvakaappaus Johan Bäckmanin Facebook-tililtä, 8. helmikuuta 2021.

Tokentube, jota Bäckman myös käyttää julkaisualustana, on uusi, suomalainen, Youtuben korvike, jonne näyttää kokoontuvan laita- ja äärioikeistoa sekä erilaisia salaliittoteoreetikoita ”ohjelmineen”. Tokentuben vetäjänä on erilaisten laitaoikeistoa tukevien vaihtoehtomedioiden ylläpitäjänä tunnettu Juha Korhonen. Korhonen on reilun vuoden toimineen, vasta- ja valemedioiden edustajien organisoiman, disinformatiivisen Toimittajaliiton puheenjohtaja. (1)

Johan Bäckmanin suunnitelmiin kuuluu myös isomman jutun kirjoittaminen vaalivilpistä, aineistoa varten hän esittää tietopyynnön lukijoilleen ja seuraajilleen. Itse näen tämän tietopyynnön ensisijaisena tarkoituksena tässä vaiheessa teeman pitämisen esillä. Tietopyynnön ja kirjoitussuunnitelman varjolla hän voi toistaa tarinaa vaalivilpistä mahdollisine syytöksineen ja spekulointeineen vielä parin kuukauden ajan ennen huhtikuussa järjestettäviä kuntavaaleja eri sosiaalisen median alustoilla sekä videopalveluissa.

Kuvakaappaus Johan Bäckmanin Facebook-tililtä, 7. helmikuuta 2021.

* * *

Uskallan jo tässä vaiheessa todeta sen, että tuleviin kuntavaaleihin liittyen syytöstä vaalivilpistä tullaan toistamaan edellisiä eduskuntavaaleja laajemmassa mitassa, osaltaan siitä pitää huolen Johan Bäckman verkostoineen. Mutta ääntä teeman ympärillä pitää varmuudella myös joukko perussuomalaisia ja heidän kannattajiaan, siitä pitää huolen esim. perussuomalaisiin kuuluva Ossi Tiihonen, joka esitti spekulatiivisia väitteitä vaalivilpistä jo viime elokuussa (ks. kuva) palaten teemaan ennen Bäckmania blogissaan ”Kansalaiset vaalitarkkailijoina -projekti hakee vapaaehtoisia vaalivilppiä vastaan” tammikuun 6. päivä. (2) Ossi Tiihosen synnyttämään epäluottamuksen kylvöön politiikan tutkija Johanna Vuorelma tarttui jo tammikuun alkupuolella. (3) Tiihosen alullepanemaan vaalitarkkailu-kansalaisprojektiin on hänen sanojensa mukaan liittynyt jo kymmeniä kansalaisia.

Toistaiseksi näissä spekulaatioissa ja vihjailuissa on kuitenkin kyse suhteellisen marginaalisesta ilmiöstä, jolta ei kuitenkaan pidä sulkea silmiä (ja korvia) esitettyjen väitteiden luonteen tähden – tarkoitus on ilmeinen, synnyttää epäluottamusta kansallisia instituutioita kohtaan. Vaaleihin on aikaa pari kuukautta, vaalikamppailu on vasta kiihtymässä, joten on enemmän kuin todennäköistä, että vaalivilppi-epäilyjä ja mahdollisia syytöksiä esittävät tahot tulevat vielä aktivoitumaan tulevina viikkoina.

Kevään 2019 eduskuntavaalien aikaan vaalivilppi-epäilyjä toistanut, miehitetyssä Itä-Ukrainassa asusteleva MV-lehden päätoimittelija, Janus Putkonen ei ole vielä näkyvästi ryhtynyt toistamaan vaalivilppi-epäilyjä. Aiemmin hän on julkaisutoiminnassaan teemaan aktiivisesti tarttunut, viimeksi Yhdysvaltojen presidentinvaalien yhteydessä, joten ei ole poissuljettua, etteikö aktivoitumista nähdä myös hänen saralla. Tai hänen ja yhteistyökumppaneidensa osalta.

Toisaalta MV-lehti kuin myös aiemmin mainittu Tokentube voivat toimia alustoina, joiden kautta eri tahot voivat resonoida tarinaa vaalivilpistä kuntavaaleissa. Kumpikin alustoista on kerännyt ympärilleen kärpäsinä joukon laita- ja äärioikeistoon kuuluvia ”kansallismielisiä”, joita näyttää myös yhdistävän viehtymys erilaisiin salaliittoteorioihin tai perusteettomiin yhteiskuntaan kohdistuviin syytöksiin. Todennäköisesti näitä syytöksiä sinkoilee ilmoille runsaasti vaalien jälkeenkin, kun kuviteltu ja itselle uskoteltu maanvyöryvaalivoitto perussuomalaisille ei realisoidukaan, jota muun muassa Johan Bäckman perusteettomilla ennusteillaan ruokkii ja jota vahvistaa useiden perussuomalaisten viljelemä ja levittämä ajatus perinteisen median julkaisemien gallupien valheellisuudesta. Kohtalaisen suurella joukolla perussuomalaisia ja heidän kannattajiaan on vankka usko siitä, että puolueen kannatus on merkittävästi julkaistuja gallupeja suurempi. Mahdollisessa vaalienjälkeisessä pettymyksenvaiheessa on tavattoman helppoa kiihottaa itsensä syytöksiin ”vaalivilpistä”, ”vaalien varastamisesta”, kenties jopa ”syvästä valtiosta” kaiken tämän takana.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://toimittajaliitto.com/yhteystiedot/ 

2. https://www.ossitiihonen.com/2021/01/06/kansalaiset-vaalitarkkailijoina-projekti-hakee-vapaaehtoisia-vaalivilppia-vastaan/ 

3. https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tutkija-huolestui-perussuomalaisen-kirjoituksesta-enta-jos-tallainen-lietsonta-valtavirtaistuu-puolueessa-joka-on-talla-hetkella-kannatusmittausten-karjessa/750f63a3-758c-4ee7-a669-86f1568f685a 

Lähteenä käytetty myös Johan Bäckmanin Facebook-tiliä.