Venäjän vaikuttamisesta Suomessa – havaintoja I

 

Venäjän 24. helmikuuta 2022 käynnistämän, Ukrainaan kohdistaman monen rintaman hyökkäyssodan rinnalla se on jatkanut erilaisia vaikuttamisoperaatioitaan kolmansissa maissa, kuten Suomessa. Osan vaikuttamisoperaatioistaan Venäjä oli aloittanut kohdemaissa jo vuosia ennen suurhyökkäyksen alkua. Suurhyökkäyksen alun jälkeen vaikuttamisen intensiteetti on useimmissa maissa lisääntynyt. Yksittäisten maiden ohella Venäjän vaikuttamisen kohteina on ollut kansainvälisiä organisaatioita sekä taloudellisia- sekä sotilaallisia liittoumia. Yksinkertaistettuna todeten Venäjän vaikuttamisen tavoitteena on saada kohdemaa tekemään sen kannalta epäedullisia ja Venäjää hyödyttäviä päätöksiä (jotka voivat vaikuttaa maan ohella myös monikansallisiin organisaatioihin tai yhteisöihin), ilman, että Venäjän tarvitsee käyttää varsinaisia voimakeinoja, äärimmäisessä tapauksessa sotatoimia, tavoitteidensa saavuttamiseen. Tällä hetkellä Venäjän keskeisimpiä tavoitteita on heikentää Naton ja EU:n yhtenäisyyttä sekä vähentää länsimaiden tukea Ukrainalle. (1) Vaikuttamisen rinnalla Venäjä on toteuttanut kohdemaissa myös muita operaatiota. Käytännössä Venäjä käy hybridisotaa kohdemaita vastaan, kirjoituksessani huomioni kohdistuu vain Venäjän vaikuttamiseen.

Venäjän vaikuttaminen voi kohdistua yksilöihin, yhteisöihin ja yrityksiin, poliittisiin puolueisiin sekä erilaisiin instituutioihin. Tässä kirjoituksessa tarkastelen sellaisia yksilöitä ja yhteisöjä, jotka ovat olleet näkyvämmässä roolissa viimeisen vuoden parin aikana – lisäksi tarkasteluni kohdistuu erityisesti sellaisiin tahoihin, joiden päätöksenteossa on mukana kaksoiskansalaisia.

Mutta ennen aiheeseen uppoutumista, on syytä muistuttaa lukijoita tekijästä, mikä mahdollistaa Venäjän vaikuttamisen (ja tuo sille sen mahdollisen menestyksen)? Vastaan tähän kysymykseen lainaamalla Keir Giles’in teoksesta Venäjän sota jokaista vastaan:

”Venäjän käymässä kamppailussa demokratioita ja niiden väestöä vastaan sen saavuttamia menestyksiä liittää toisiinsa yhteinen tekijä, olipa sitten kysymys yksittäisten ihmisten suiden tukkimisesta häirinnällä tai koko maan poliittisen suunnan muuttamisesta. Yhdistävä tekijä on se, että Venäjän saavuttama menestys ei olisi ollut mahdollista ilman kohdemaassa olevien halukkaiden tukijoiden aktiivista toimintaa.” (2)

Meidän on muistettava, että savuttaakseen tarvittavaa menestystä, Venäjällä on oltava kohdemaassa halukkaita tukijoita, jotka ovat valmiit aktiivisesti avustamaan sitä tarvittavissa operaatioissa. Huolestuttavampi kehityssuunta on se, että Venäjä voi myös länsimaissa turvautua rikollisryhmiin tai -organisaatioihin saavuttaakseen tavoitteitaan, joista yksi voi olla kohdemaan koheesion rikkoutuminen sekä turvattomuuden tunteen lisääminen, johon myös propagandalla voidaan pyrkiä. Ukrainassa Viktor Janukovitšin kaudella maan hallinto turvautui samoihin metodeihin, jossa kohteena olivat esim. hallinnon toimia tutkineet toimittajat ja kansalaisaktivistit. Vastaavasti eräissä toimissa näkyi Venäjän kädenjälki, esimerkkinä voisin mainita poliittisen kentän äärilaidoista löytyvät ryhmät, joista osan toimintaa Venäjä tuki taloudellisesti mutta myös koulutusapua tarjoten. Tässä kohdin on syytä täsmentää Venäjän tukeneen eritavoin äärivasemmistoon kuin myös äärioikeistoon kuuluvia ryhmiä. (Huom. ukrainalaisesta äärioikeistosta puhuttaessa aivan liian usein jää huomioimatta se, että osa näistä ryhmistä oli venäjämielisiä ja Venäjän imperialistisia pyrkimyksiä ajavia. Läntisen lehdistön, rauhanliikkeiden jne. oli vain helppoa niputtaa kaikki samaan, näkemättä eroa pyrkimyksissä, motiiveissa ja taustoissa).

Suomen ja Venäjän välillä huomio on kohdistunut jo pidemmän aikaa maidemme väliseen rajaan. Venäjän tavoitteiden kannalta pidän ongelmallisimpana pysyvää tilannetta (ratkaisua) rajalla, sille nimittäin voi olla hyötyä siitä, että raja on toisinaan suljettu ja vastaavasti määräajoin auki, jolloin sillä on enemmän vipuvartta Suomen vaikuttamiseen. Nyt kun maidemme välinen raja on kiinni, asetelma on pysyvä, jollaisen asetelman rikkominen olisi nähdäkseni Venäjälle edullista. Niinpä Venäjän kannalta on edullista, että Suomessa (sisältä päin) poliitikkoihin kohdistuu painetta asetelman muuttamiseen, näiltä osin näen esim. rajan avaamista ajavan Aleksanterinliiton palvelevan nimenomaan Venäjän etua. Liiton jäsenillä voi myös olla omia vilpittömiä pyrkimyksiä ja tavoitteita, mutta toiminnallaan he tahtomattaan edistävät myös Venäjän tavoitteita. Tarkastellessamme liiton toiminnassa mukana olevien kannanottoja ja näkemyksiä, niin epäilen suuresti sitä, että kaikki heistä olisivat aivan vilpittömin mielin liikkeellä.

Kuva Seuran artikkelista ja Aleksanterinliiton Lappeenrannassa järjestämästä, itärajan sulkemista vastustavasta mielenosoituksesta otettu kannettavan näytöltä. Alkuperäinen kuva löytyy seura.fi. 

Aleksanterinliiton taustalla on ryhmä henkilöitä, jotka perustivat viestipalvelu Telegramiin venäjänkielisen Granitsa Finljandii -kanavan (Suomen raja -kanavan) Suomen ensimmäisen rajasulun jälkeen marraskuussa 2023. (3) Seurassa (12. toukokuuta 2024) julkaistussa artikkelissa kuvataan liiton ja eräiden aktiivijäsenen toimintaa. Artikkelissa kuvataan yhdistyksen toimintatapaa tavalla, jonka metodit muistuttavat erehdyttävästi Suomen koordinaationeuvoston toimintaa. Aleksanterinliitto keräsi uhrikertomuksia Suomen venäjänkielisten (kokemasta) syrjinnästä, kertomusten kirjoittamiseen oli laadittu tarkat ohjeet. Uhrikertomusten keräämisestä tulee mieleen Suomen koordinaationeuvoston toiminta vuodelta 2014, jolloin se keräsi venäjänkielisiltä syrjintätarinoita Suomesta, pyytäen lähettämään ne Vladimir Putinille.

Koordinaationeuvosto on toiminut Suomessa Venäjän ulkoministeriön ja suurlähetystön tuella vuodesta 2007. Ympäri maailmaa toimivat koordinaationeuvostot ovat olennainen osa Venäjän vaikuttamistyötä, niiden avulla venäläiset yritetään pitää Moskovan vaikutuspiirissä. (4)

Uhrikertomusten keräämisen ohella Aleksanterinliiton uskottavuutta heikentää myös viestintään liittyvät ristiriitaisuudet sekä retoriikan erot riippuen onko kyseessä suomenkielinen vaiko venäjänkielinen yleisö.

Aleksanterinliiton hallituksen jäsenistöstä näkyvimmin esillä ovat olleet puheenjohtaja Rostislav Vladimirskiy sekä Lappeenrannassa asuva vasemmistoaktiivi Ekaterina (Katja) Marova. Marovan kommentteihin kiinnitin huomiota jo Venäjän suurhyökkäyksen ensimmäisen vuoden kuluessa, joulukuussa 2022 Marova esitti Helsingin Sanomien artikkelissa toiveen tiedotusvälineille, jotta ne kertoisivat uutisissaan myös Venäjän näkemyksiä sodan taustoista, kuten Naton laajentumisen pelosta. (5)* Nähdäkseni tällaisen ajatusrakennelman taustalla täytyy olla, ainakin jollain tasolla, usko siitä, että Venäjän irrationaalinen pelko Naton hyökkäyksestä Venäjälle on paikkansa pitävä. Toisaalta Seuran artikkeli paljastaa Marovan omaksumista toimintametodeista olennaisen – rikosilmoituksella uhkaaminen muistuttaa lähinnä autoritaaristen yhteiskuntien toimintaa, kuin läntistä demokratiaa ja vapaata tiedonvälitystä:

”Marova vastasi vain joihinkin Seuran esittämiin kysymyksiin hänen aiemmista lausunnoistaan ja uhkasi rikosilmoituksella, jos Seura siteeraisi osia hänen julkisuudessa esittämistään lausunnoista.” (6)

Siinä missä Suomen puolella on järjestetty rajan avaamista vaativia mielenosoituksia Suomessa asuvien venäläisten ja heidän tukijoidensa toimesta, on myös Venäjällä järjestetty demonstraatioita rajavyöhykkeellä, jotka omalta osaltaan alleviivaavat sitä, että päätös rajan sulkemisesta ja kiinnipitämisestä on oikea.

Viime heinäkuussa Viipurissa järjestettiin Baltic Rally -motoristitapahtuma, jonka rahoitus tuli Vladimir Putinin alaisuudessa toimivalta (presidentilliseltä) rahastolta sekä Leningradin aluehallinnolta. Moottoripyöräparaatin johtajana toimi Leningradin alueen kuvernööri Aleksandr Drozdenko. (7) Järjestäjien mukaan tapahtumaan osallistui motoristeja myös Suomesta. Baltic Rallyn verkkosivuilta käy ilmi, että tapahtumalla on myös nimetty edustaja Suomessa – Vladimir S. Kyseisellä mieshenkilöllä on myös yhteyksiä Vladimir Putinin hallinnon tukijoihin kuuluvan ja venäläistä imperialismia levittävän Yön susien jäseniin. Vladimir S on myös tavannut Yön susien johtajan Aleksandr Zaldostanovin ainakin kertaalleen vuosia sitten Venäjän miehittämällä kesäisellä Krimin niemimaalla. Tiedämme Yön susien järjestäneen miehitetyllä Krimin niemimaalla useampana vuonna propagandashow elokuussa. Vladimir S:n someverkosta löytyy myös useita henkilöitä, joilla on yhteyksiä venäläisiin puolisotilaallisiin organisaatioihin tai ryhmiin. Suomessa toimiva Finnish-Russian Bikers Association ry:n posti osoitetaan samaiselle henkilölle. (8) Vladimir S:n toiminnassa ei ole enää kyse viattomasta puuhastelusta, vaan kyllähän siitä välittyy kaikella tapaa tuki venäläiselle imperialismille ja sen rikolliselle sodalle Ukrainassa. Kyse on myös pidempään kestäneestä toiminnasta ja tuesta, ei ”erikoisoperaation” alkua seuranneesta heräämisestä ja hallinnon tukemisesta. 

Kuvassa Vladimir S. vierailulla Pietarin Yön susien luona.

Vaikuttamisena ja viestin välittämisenä Suomen suuntaan voidaan myös pitää rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusitšin eli DShRG Rusitšin ja Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n alaisten rajajoukkojen suorittamaa yhteispartiointia Venäjän ja Suomen vastaisella rajalla, osa partioinnista suoritettiin kanava-alueella. (9) DShRG Rusitš julkaisi telegram-kanavallaan kuvia partioinnista, joukossa on myös Rättijärven sululta otettu kuva (geolokaatio Petri Mäkelä). Toiseen DShRG Rusitšin perustajista, Jan Petrovskiin eli Voislav Tordeniin Suomessa kohdistunut sotarikostutkinta valmistui perjantaina, 11. lokakuuta 2024. (10) Keskusrikospoliisi epäilee DShRG Rusitšin entisen komentajan Jan Petrovskin syyllistyneen törkeään sotarikokseen sekä useisiin sotarikoksiin Itä-Ukrainassa syksyllä 2014.

Huomautus lukijoille: DShRG Rusitš kuului Venäjän proxy-joukkoihin Ukrainassa sodan alkuvaiheessa 2014 ja 2015, jonka jälkeen joukko-osastoon kuuluvat palkkasotilaat ovat esiintyneet muillakin sotatoimialueilla. Venäjän suurhyökkäyksen alettua helmikuun 2022 lopulla, DShRG Rusitšiin kuuluvia taistelijoita on osallistunut sotatoimiin eri rintamalohkoilla Ukrainassa.

DShRG Rusitšin partio Rättijärven sululla.

DShRG Rusitšin rajavyöhykkeellä ja kanava-alueella järjestämästä näytöksestä voimme siirtyä yksikön toisen perustajan Jan Petrovskin eli Voislav Tordenin oikeusavustaja Natalia Malginan toimintaan. Uskoakseni monet laskivat hänet (ja kaltaisensa) ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua niiden Suomeen muuttaneiden venäläisten joukkoon, jotka edustivat sitä koulutettua väestönosaa, joka oli nähnyt maailmaa ja joka – kuten meille oli uskoteltu – edusti sitä venäläisyyttä, jonka varaan maa tulevaisuus rakentuu. Todellisuus ei ole satua tahi fantasiaa.

Malgina on omilla lausunnoillaan muokannut mielikuvaa suomalaisista, ja yhtälailla omilla toimillaan osoittanut tukeaan Venäjän tuhoamissodalle Ukrainassa. Malginan tiedetään yrittäneen käydä laskemassa Yrjönnauhalla koristeltuja kukkia Helsinkiin viime vuoden lopulla tuodun tuhoutuneen venäläistankin kannelle. Tarkoituksellinen provokaatio ja samalla voimakas tuenosoitus Venäjän tuhoamissodalle.

Heinäkuussa 2023 Malgina antoi laajan haastattelun, jossa hän väitti suomalaismedioiden propaganda yllyttävän kielteisiin asenteisiin Venäjää ja kaikkia venäjää puhuvia kohtaan. (11) Toimiessaan Petrovskin oikeusavustajana, on hän venäläismedioille antamissaan lausunnoissa syyttänyt suomalaista vankeinhoitolaitosta Petrovskin oikeuksien tiukemmasta rajoittamisesta kuin muilla vangeilla, mikä väite on helppoa kääntää syytteeksi suomalaisten russofobiasta. Hän on myös väittänyt Tordenia pidettävän Suomessa vangittuna ”ankarissa oloissa” – mikä on disinformaation ohella harhaanjohtamista, koska Venäjällä venäläinen yleisö ymmärtää ”ankarat olot” aivan toisin. (12) Kirjoitin Malginasta tekemistäni havainnoista blogin elokuussa 2023, ”Sotarikollinen Jan Petrovskin oikeusavustaja: - - -”.

Tämä kirjoitus käsittelee vain kaistaletta venäläisten vaikuttamisesta, ja kuten on nähtävissä, Venäjä ja sen operaattorit sekä ”halukkaat tukijat” pyrkivät vaikuttamaan eri kohdeyleisöihin ja tarvittaessa viestiä muokataan kohdeyleisön mukaan. Aivan kuten Aleksanterinliitto tekee viestinnässään riippuen siitä, onko kohdeyleisö suomenkielistä vaiko venäjänkielistä – tarvittaessa totuuden rajoja venytetään tai levitetään suoranaista disinformaatiota. Koskapa tässä kirjoituksessa tulin tarkastelleeksi aihetta lopultakin hyvin kapeasta näkökulmasta, palaan teemaan toisen kirjoituksen myötä, jossa ”lisää havaintoja” Venäjän vaikuttamisesta laajemmasta näkökulmasta tarkasteltuna.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://supo.fi/tiedustelu-ja-vaikuttaminen

2. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 264.

3. https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-tallainen-on-aleksanterinliitto-jonka-mielesta-venajankielisten-oikeuksia-rikotaan/

4. https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-tallainen-on-aleksanterinliitto-jonka-mielesta-venajankielisten-oikeuksia-rikotaan/ 

5. https://www.hs.fi/suomi/art-2000009239132.html

6. https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-tallainen-on-aleksanterinliitto-jonka-mielesta-venajankielisten-oikeuksia-rikotaan/

7. https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000010571717.html 

8. https://www.asiakastieto.fi/yritykset/fi/finnish-russian-bikers-association-ry/32203849/rekisteritiedot

9. https://t.me/dshrg2/2268

10. https://yle.fi/a/74-20117296

11. https://telegra.ph/Bez-tormozov-kak-finny-unizhayut-i-vygonyayut-iz-strany-russkih-07-04

12. https://www.hs.fi/suomi/art-2000010115857.html 

*: Havainnosta blogissa ”Tavallisen venäläisen” toive: Median pitäisi lännessä kertoa Ukrainan sodasta myös Venäjän näkökulma.

Venäjän propaganda leviää europarlamentissa

 

Aiemmin tällä viikolla otsikoihin nousi latvianvenäläisen europarlamentaarikko Tatjana Ždanokan jo vuosikymmeniä kestänyt yhteistyö Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n kanssa. (1 ja 2) Ždanoka valittiin Euroopan parlamenttiin ensimmäisen kerran 2004 Latvian venäläisten unionin listoilta (3) ja edellisissä eurovaaleissa hänet valittiin niin ikää edustamaan Latvian venäläisiä europarlamenttiin.

Luonnollisesti tällä viikolla Ždanokan yhteistyökumppaneihin europarlamentissa on kiinnitetty huomiota. Tässä yhteydessä esille on noussut Euroopan parlamentissa otettu valokuva, jossa yhdessä Ždanokan kanssa on pienimuotoisessa mielenilmauksessa irlantilaiset, vasemmistolaisen Independents 4 Change-puolueen mepit Mick Wallace ja Clare Daly sekä slovakialaisen Slovak PATRIOT-puolueen meppi Miroslav Radačovský. Kuva on alun perin julkaistu Tatjana Ždanokan Facebook-tilillä 16. helmikuuta 2022, jolloin Ždanoka yhdessä edellä mainitun kolmikon kanssa järjesti ”STOP KILLING DONBASS CHILDREN!”-kampanjan Euroopan parlamentissa. (4) Koskapa kuvan välittämä viesti on monella tapaa kiintoisa ja kuvattu viisi vuotiaan pikkupojan kuolema tapahtumana tuttu, tarkastelen kuvaa seuraavaksi.

Kuvassa Mick Wallace, Miroslav Radačovský ja Tatjana Ždanoka sekä Clare Daly. 

Kuvaan liittyvässä Facebook päivityksessä Ždanoka kirjoittaa kehottaneensa Euroopan parlamentin puhujakorokkeelta olemaan lisäämättä viimekuukausien disinformaatiovuota, vaan näkemään Ukrainan todellisen ongelman – Donbasin tilanteen ja kahdeksan vuotta jatkuneen siviileiden murhaamisen:

”STOP KILLING DONBASS CHILDREN!

- - -

Я же с трибуны призвала Европарламент не усугублять поток дезинформации, который вылился на всех нас за последние месяцы, а увидеть настоящую проблему Украины – ситуацию на Донбассе и убийства мирного населения, продолжающиеся уже 8 лет. 'Stop killing Donbass children!' – с этим призывом я обратилась сегодня ко всем с трибуны Европарламента.” (5)

Järjestämässään mielenilmauksessa Tatjana Ždanoka pitää käsissään julistetta, jossa kerrotaan viisivuotiaan Vladislav Dmitrievin kuolemasta lennokki-iskussa 2. huhtikuuta 2021. Totta, huhtikuun 2021 alkupuolella Oleksandrivkan kylässä, Venäjän miehittämillä alueilla Donbasissa kuoli lapsi räjähdyksen seurauksena. Huhtikuun 5. 2021 Donetskissa ruumishuoneen johtaja kertoi puhelimitse ETYJ:n Ukrainan monitorointimission edustajalle, että viisivuotiaan pojan ruumis tuotiin ruumishuoneelle 2. huhtikuuta ja että poika oli menehtynyt aiemmin samana päivänä ”due to blast trauma and shrapnel wounds”. (6) Seuraavana päivänä, 6. huhtikuuta 2021, ETYJ:n Ukrainan monitorointimission edustaja tavoitti puhelimella kuolleen pojan isoäidin, joka kertoi lapsenlapsensa olleen leikkimässä pihatiellä Oleksandrivskassa hänen kuullessa räjähdysäänen. Mennessään ulos, hän näki lapsenlapsensa makaavan maassa. (7)

ETYJ:n huhtikuun 6. ja 8. päivä tapahtunutta käsitelleissä raporteissa ei mainita sanallakaan lennokki-iskua. Kuvaillaan kylläkin räjähdyksen aiheuttamia vaurioita rakennuksessa ja sen ympäristössä. Sen sijaan lennokki-isku mainitaan venäläisissä propagandajulkaisuissa sekä muissa Kremliä tukevissa medioissa jo huhtikuun 3. 2021. Näin tekee myös suomalaistaustainen Janus Putkonen kirjoittaessaan tapahtuneesta disinformatiivisesti 6. huhtikuuta 2021 MV-lehdessä. (8)

Tapahtuneesta raportoi taustoittaen ukrainalainen StopFake-verkkojulkaisu 5. huhtikuuta 2021 paikallisia lähteitä ja asukkaita lainaten. (9) Viisivuotiaan pojan kuolema on näiden havaintojen mukaan ikävä onnettomuus, joka oli seurausta lapsen saatua haltuunsa isovanhemmilla vieraillessaan isoisän löytämän ja kotonaan säilyttämän räjähteen, mikä räjähti ikävin seurauksin.

StopFaken julkaisema raportti antaa tapahtuneesta luotettavamman kuvan verrattuna venäläismedioiden kuvauksiin tapahtuneesta, joissa ne pystyivät nimeämään syyllisen jo ennen kunnollisen tutkinnan suorittamista. Lukijoiden on syytä muistaa se, että Venäjällä propagandajulkaisuiden rinnalla viranomaiset voivat häpeilemättä käyttää vahinkoja ja tapaturmia hyväkseen rakentaessaan valheellisia tarinoita (valtiollisen) propagandan tarpeiksi. Helmikuun 24. 2022 alkaneen suurhyökkäyksen kuluessa Venäjä on toiminut lukemattomia kertoja näin, edelleen liian moni läntinen media sortuu toistamaan niitä kyltymättömässä uutisnälässään.

Mielenilmaukseen osallistujista kolmella on päällään ”Stop killing Donbass”-paidat. Venäjä operaattoreineen on järjestänyt lukuisia kampanjoita Itä-Ukrainassa huhtikuussa 2014 alkaneen sodan alun jälkeen, joissa toistuvat iskulauseet kuten ”Save Donbass People” tai ”Save Donbass Children” ja jotka sisältävät joko ääneen lausutun tai hiljaisen Ukrainaan kohdistuvan perusteettoman syytöksen.

Ukrainan vastainen #SaveDonbassPeople-kampanja, jossa kuvakaan ei ole Donbasista vaan venäläis-valkovenäläisestä The Brest Fortress -elokuvasta. 

Niin, tämä kampanja todellakin ajoittuu aikaan puolivuotta Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen. Aikaan, jolloin maailmalle virtasi uutisia Venäjän asevoimien ja sen muiden joukkojen toimeenpanemista julmuuksista Ukrainalta miehittämiltään alueilta: Butša, Irpin, Mariupol, Izjum lukemattomien muiden kaupunkien ja kylien ohella oli nähnyt ja kokenut venäläisen sotakoneen julmuuden.

* * *

Vielä loppuun muutama sana Ždanokan yhteistyökumppaneista demonstraatiossa.  Mick Wallace ja Clare Daly tunnetaan Venäjää tukevista ja myötäilevistä lausunnoista, joita he ovat antaneet Venäjän Ukrainaan kohdistaman suurhyökkäyksen alun – 24. helmikuuta 2022 – jälkeenkin. Wallace on kannanotoissaan tukenut Venäjän ohella pidemmän aikaa myös Bašar al-Assadin hallintoa Syyriassa. Venäjän ja Syyrian ohella Wallace tukee entistä näkyvämmin Kiinan kommunistista hallintoa. Hän pitää raportteja uiguureiden keskitysleireistä ”suuresti liioiteltuina”. Ei siis ole lainkaan yllättävää, että Wallace on kutsunut Valko-Venäjän presidentinvaalit todellisuudessa voittanutta Svetlana Tsih’anouskajaa ”länsimaisen uusliberalismin pelinappulaksi” (11) ja Ukrainaa ”epäonnistuneeksi valtioksi”. 

Wallace ja Daly ovat irlantilaisen vasemmistolaisen Independents 4 Change-puolueen meppejä. Puolue kuuluu europarlamentissa Euroopan yhtynyt vasemmisto/ Pohjoismaiden vihreä vasemmisto- eli GUE/NGL-ryhmään, johon Suomesta kuuluu Vasemmistoliitto.

Neljäntenä demonstraatioon osallistui Ždanokan, Wallacen ja Dalyn rinnalla laita-/ äärioikeistolaisen Slovak PATRIOT-puolueen perustaja Miroslav Radačovský. Slovak PATRIOT on seurausta sen perustajan irtautumisesta äärioikeistolaisesta Kotleba – Kansanpuolue Meidän Slovakiamme -puolueesta. Slovak PATRIOT kuten Kotlebakin on myös venäläismielinen puolue. Tämä pieni otanta Venäjän äänistä europarlamentissa sisältää edustajia laitavasemmalta äärioikealle, muistuttaen meitä siitä, että Venäjä pyrkii käyttämään hyväksi kaikkia niitä tahoja, jotka hyödyttävät sitä. Tai kuten Aleksandr Dugin on todennut: “The most important factor should not be whether these groups are pro-Russian or not. What they oppose is of much greater importance here. The enemy of my enemy is my friend. It is simple and easy to understand…”. (12)

 

Marko  

 

Lähteet:

1. https://theins.ru/en/politics/268694

2. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010153062.html 

3. https://jamestown.org/program/zhdanoka-candidacy-polarizes-latvian-election/ 

4. Tatjana Ždanokan Facebook-tili, 16. helmikuuta 2022.

5. Tatjana Ždanokan Facebook-tili, 16. helmikuuta 2022.

6. https://www.osce.org/files/2021-04-06_SMM_Daily_Report_Vienna.pdf?itok=34028 

7. https://www.osce.org/files/2021-04-06_SMM_Daily_Report_Vienna.pdf?itok=34028 

8. https://mvlehti.net/2021/04/06/tanaan-verkkostudio-live-totuus-taalta-donbassista-6-4-2021-alkaen-klo-19/

9. https://www.stopfake.org/en/fake-a-child-died-in-donbas-as-a-result-of-a-ukrainian-drone-attack/ 

10. Russian Embassy in London, 18. syyskuuta 2022.

11. https://x.com/P_Kallioniemi/status/1613077080794886145 

12. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

ETYJ:n Ukrainan monitorointimission raportit: 6. huhtikuuta 2021 ja 8. huhtikuuta 2021.

#StandWithUkraine 

Suomen ja Venäjän vastainen raja: ”kohteliaat miehet” rajalta

 

Tämä olkoon ensimmäinen havainnonomainen kirjoitukseni jännittyneestä tilanteesta Suomen ja Venäjän vastaisella rajalla. Otsikon ”kohteliaista miehistä” monelle tullee mieleen Krimin niemimaan miehitys vajaat kymmenen vuotta sitten, kuinka tunnuksettomat ”vihreät miehet”, joita Venäjällä kutsuttiin ”kohteliaiksi miehiksi”,  ilmaantuivat katukuvaan. (1) Venäjän toimissa ei ole mitään kohteliasta, kyse on häikäilemättömän rikollisesta ja sopimuksista piittaamattomasta toiminnasta, mikä on nyky-Venäjälle tavanomaista. Idea otsikkoon kumpusi uutisesta, jossa viitattiin Venäjältä saapuneiden, turvapaikkaa hakeneiden poikkeuksellisen kohteliaaseen käytökseen vastaanottokeskuksissa – ehkäpä sillä käytöksellä oli tarkoituksensa.

Eduskunnan puhemies Jussi Halla-ahon Venäjän vastaisen rajan tilannetta käsittelevästä twiittiketjusta nousi kohu maanantaina (20. marraskuuta). (2) Lainkaan Halla-ahoa henkilönä puolustelematta on todettava, että mielestäni hän saa kohtuutonta parjausta osakseen kyseisen twiittiketjun myötä. Erityisesti huomio tuntuu keskittyvän kohtaan, jossa hän nostaa esille mahdollisuuden, että joukossa voi olla muitakin kuin ”kolmansien maiden kansalaisia”, kirjoittamalla muun muassa –

”TIEDÄMME, että Venäjä työntää hyvin varustautuneita nuoria miehiä rajalle. Voimme PÄÄTELLÄ, että Venäjällä on jokin syy toimia näin. Herää kysymys: Miten meillä jotkut voivat olla niin varmoja, että tulijat eivät ole venäläisiä erikoisjoukkoja tai Wagnerin palkkasotilaita?” (3)

Kuvakaappaus Ilta-Sanomista.

En voi kieltää, ettenkö ole pohdiskellut samansuuntaista skenaariota Venäjän toteuttamana lukuisia kertoja viimeisen vuosikymmenen kuluessa. Sen uskallan sanoa, että ainakaan minä en havaintojeni perusteella uskaltaisi olla niin ehdoton, ja todeta, että on varma, ettei Venäjä yritä soluttaa palkkasotilaita – itse en viittaisi mihinkään tiettyyn organisaatioon kuten Halla-aho teki, mikä mielestäni oli harkitsematonta häneltä – tai muita operaattoreita turvallisuuspalvelu FSB:n toimesta rajalle ohjattujen henkilöiden joukossa Suomeen. Seuraavaksi muutama esimerkki Ukrainasta Venäjän toteuttamana reilun vuosikymmenen takaa osoittamaan, että Venäjän keinovalikoima on moninainen. Mikäli joku nyt toteaa, että Suomi ja Ukraina ovat kaksi aivan eri asiaa, niin se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Venäjä voisi kokeilla samoja keinoja Suomessa mihin se Ukrainassa ryhtyi ja näin on käynytkin.

Suomen ja Ukrainan välillä on runsaasti eroja mutta niitä yhtymäkohtiakin löytyy, mikä tarjoaa Venäjälle mahdollisuuksia testata sietokykyämme ja eri organisaatioiden kykyä toimia paineisessa tilassa. Maassamme on tuhansien suuruinen itsensä venäläisiksi identifioiva väestönosa, josta huomattava osa näyttää myös tavalla tai toisella tukevan Venäjän imperialistisia pyrkimyksiä, mikä itsessään luo pahansuovalle taholle vaikuttamisen välineen. Ja Venäjä on pahansuopa meitä kohtaan!

Suomessa on suuri joukko venäläisten omistamia kiinteistöjä, joista osa tärkeiden kohteiden tuntumassa. (4) Suhtautuminen Suomessa venäläisten omistamiin kiinteistöihin on ollut tavattoman naiivia aina 24. helmikuuta 2022 saakka, useimmat ovat sulkeneet silmänsä näiden kiinteistöjen mahdolliselta turvallisuusuhalta. Ne tarjoavat suojaa, soveltuen tarvittaessa jopa tukikohdaksi. Tästä löytyy myös yhtymäkohta ”venäläiseen kevääseen” Ukrainassa kevättalvella ja keväällä 2014, Venäjä varautui tähän lähettämällä jo ennakkoon operaattoreita Ukrainan maaperälle (eli aikana, jolloin maan silloinen presidentti Viktor Janukovitš oli vielä kiinni vallankahvassa ja rajuimmat katutaistelut Kiovassa vielä edessä). Osa Venäjän Ukrainaan lähettämistä soluttautujista ja operaattoreista asui Venäjä-mielisten kiinteistöissä jne.

Edelliseen liittyen, tiedämme, että Ukrainassa oli jopa vuosien ajan ennen Krimin niemimaan miehitystä Venäjän operaattoreita odottamassa käskyä toimia. Heitä oli niinkin eksoottisissa paikoissa kuin luostareissa (Ukrainassa toiminut Moskovan kirkon oli Venäjän soluttama tarjoten suojapaikan FSB:n operaattoreille ja muille erikoistoimintamiehille, tämä tieto saavutti meidät laajemmassa mitassa vasta jälkikäteen). Luostareihin sijoitettujen operaattoreiden joukossa oli Venäjän asevoimissa palvelleita, eräät heistä osallistuivat operaatioon Donbasissa huhtikuusta 2014 eteenpäin.

Ennen Krimin niemimaan miehityksen ja Donbasin sodan alkua (vuoden 2014 puolella kuitenkin) Venäjältä siirtyi Ukrainaan lisää operaattoreita. Venäjän toimia ei estänyt se, että Kiovassa vallassa oli edelleen siihen myötämielisesti suhtautuva Viktor Janukovitš.  Osa näistä operaattoreista tunnistettiin myöhemmin erilaisten palkkasotilasorganisaatioiden palveluksessa oleviksi henkilöiksi mutta tuolloin heidän tehtävä oli valmistella tulevaa, Venäjällä siis huomioitiin jo se, että Janukovitš voi menettää valtansa. Näiden operaattoreiden joukkoon voimme myös laskea helmi-maaliskuussa 2014 Donbasiin matkanneet Russian Imperial Movementin eli RIM:in aktivistit, jotka olivat käynnistämässä ”venäläistä kevättä” Donbasissa. (5) Harkovaan ilmaantui kevään korvilla muun muassa eräs Arseni Palvov, joka myöhemmin opittiin tuntemaan taistelijanimellä ”Motorola” ja jonka kontolle ehti ennen likvidointiaan kertyä melkoinen joukko sotarikoksia. (6) Todennäköisesti kaikilla kevättalvella ja keväällä 2014 Ukrainassa operoineilla vapaaehtoisjoukoilla ja ryhmillä oli jonkin oligarkin tai hierarkiassa korkeammalla olevan henkilön kautta yhteys Venäjän turvallisuuselimiin. Esiin nousee oligarkeista usein  Konstantin Malofejevin eli ”ortodoksioligarkin” nimi, hänen tuttavapiiriin taasen kuuluivat muiden muassa Aleksandr Dugin ja Igor Girkin. Novaja Gazetan mukaan Malofejev on ollut luomassa Venäjän Ukraina-muistiota.

Myöhemmin keväällä 2014 (maalis-huhtikuussa) eli ennen Igor Girkinin johtaman Krimin ryhmän 12.4.2014 alkanutta operaatiota Donbasiin ja muualle Ukrainan etelä- ja koillisosiin alkoi saapua Venäjältä runsaasti ”turisteja”. Donetskissa heistä käytettiin myös nimeä ”Putinin turistit”, toisinaan viitataan vain ”venäläisturisteihin”. Heidän tehtävänsä olivat moninaiset, kuten provokaatiot, synnyttää kaoottisia yhteenottoja (esim. tapahtumat Donetskissa 9. maaliskuuta 2014, ja siitä muutama vuorokausi eteenpäin), levittää huhuja ja juoruja. Näiden ”turistien” joukossa oli myös soluttautujia sekä erikoisjoukkojen miehiä, jotka tätä sekavaa tilannetta hyväksikäyttäen etenivät suojapaikkoihinsa Ukrainassa. Heidän aikansa koitti sitten huhtikuun puolivälin tietämillä ja siitä eteenpäin, mutta on hyvin todennäköistä, että osa jatkoi ”uinumista” jopa vuosien ajan tai suorittaen tehtäväänsä matalalla profiililla. 

Marija Butina miehitetyssä Donetskissa kesäkuussa 2014. 

Itä-Ukrainan sodan alettua, osa näistä soluttautujista siirtyi Ukrainan sisäisinä evakkoina muualle Ukrainaan ja koska maassa oli jopa lähelle miljoona ihmistä liikkeellä, soluttautujien oli helpompaa asettua asumaan uusille paikkakunnille. Tulevina vuosina (eli vuodesta 2014 eteenpäin) Ukrainan turvallisuusviranomaisten onnistui aina silloin tällöin pidättää joku tällainen operaattoriksi tai soluttautujaksi paljastunut sisäinen pakolainen. Ei tämäkään toiminta eroa niin kovinkaan paljon siitä, mihin Venäjä on suoraan tai Valko-Venäjää välikätenä käyttäen ryhtynyt viime vuosina. Meidän on myös hyvä muistaa, että FSB pyrki jo vuosia sitten värväämään ISIS:ssä taistelleita terroristeja yrittäen soluttaa heitä Ukrainan asevoimien rinnalla taistelleisiin vapaaehtoispataljooniin. (7) Jos nyt tarkastelemme tätä maailmanhetkeä, Hamasin raakalaismaisesta, satojen siviileiden joukkomurhaan päättyneestä terrorihyökkäyksestä seurannutta Israelin sotilasoperaatiota Gazan kaistalla ja entisestään kasvavaa jännitettä lännessä, niin näen Venäjän hyötyvän siitä, jos se saa solutettua vastaanottokeskuksiin operaattoreitaan, joiden on mahdollista provosoida ilmapiiriä niissä tai kadota niistä jatkaakseen tehtäväänsä toisaalla.

Ja jos joku väittää, että viranomaisemme tietävät tarkalleen keitä vastaanottokeskuksissa asuu, niin tämäkään ei pidä paikkaansa kuten Voislav Tordenin eli Jan Petrovskin tapaus osoittaa. (8) Tiedossa oli pitkään vain valehenkilöllisyys oikean henkilöllisyyden sijaan.

Ollakseni rehellinen, minusta on aika naiivi olettamus, ettei Venäjä yrittäisi käyttää synnyttämäänsä ”turvapaikanhakija”-ongelmaa millään muulla tapaa hyväksi, joten Halla-ahonkaan spekulointi tilanteen erilaisilla skenaarioilla ei ole aivan kaukaa haettua. Väistämättä tulee tunne, että osa vastakommenteista johtuu vain ja ainoastaan siitä, että esittäjänä on Halla-aho, jota nyt ei aivan rakentavimpana persoonana voi pitää. Vastakommenttien jyrkkyys on ymmärrettävää, mutta en nyt lähde tarkastelemaan tätä puolta tässä kirjoituksessa, kuten en Halla-ahoakaan henkilönä. Ne ovat epäolennaisia asioita Venäjän kohdistaessa Suomeen hybridisodan toimia. Niin, Venäjälle kyse on sodasta, ei pelkästään vaikuttamisesta, jonka avulla se pyrkii saamaan Suomen tekemään päätöksiä, jotka ovat oman etumme vastaisia mutta Venäjää hyödyttäviä. Tässä tilanteessa Venäjälle voi myös riittää se, että yhteiskuntamme koheesio rikkoutuu entisestään.

Oma asiansa on myös se, että olisiko ollut järkevämpää, että kyseisiä skenaarioita pohtii julkisuudessa ensin joku muu kuin eduskunnan puhemies? Kuten vaikkapa nahjusmaisen pääministerimme johtaman hallituksen vastaava ministeri. Mutta tämäkin on kokonaisuus huomioiden epäolennainen tekijä, oppositiosta olisi aina löytynyt heitä, joille oma tai eturyhmien etu on kokonaiskuvan ymmärrystä tärkeämpi. Kiinnostava on myös se näkemys, että näiden skenaarioiden julkituonti olisi pelonlietsontaa. Itse näen asian ennemminkin päinvastoin, keskustelemattomuuden ollessa pään pensaaseen pistämistä.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006023692.html 

2. https://www.is.fi/politiikka/art-2000010001773.html 

3. https://x.com/Halla_aho/status/1726231338498380285 

4. Toimittaja Tuula Malinin teos ”Putinin pihapiirissä — Venäjän suurvaltaoperaatiot Suomessa” piirtää seikkaperäisen kuvan venäläisomistuksista Suomessa.

5. https://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2015/09/russian-fascist-militants-give-money-to.html 

6. https://x.com/TatAtfender/status/1114688408570478592 

7. https://meduza.io/feature/2023/05/16/ty-zhe-i-pravda-terrorist-prosto-skazhi-im-chto-rossiyu-ne-lyubish 

8. https://yle.fi/a/74-20048108 

Putinin Venäjällä NKVD:n perillinen metsästää ”valtionvihollisia”

 

Poliittisilla salamurhilla ja murhilla on Venäjällä ja sen edeltäjässä Neuvostoliitossa pitkä perinne, tämä ketju johtaa katkeamattomana Venäjän imperiumin aikaan saakka. Neuvostoliitossa ”valtionviholliset” (sana on tarkoituksellisesti lainausmerkeissä) saatettiin tuomita näytösoikeudenkäynneissä pitkiin vankeusrangaistuksiin tahi kuolemaan – poissaolevia tuomittiin joko kuolemaan tai valtiojohdon sanallisella päätöksellä heidät määrättiin tapettavaksi, kuten kävi maanpaossa olleelle Lev Trotskille, joka murhattiin Stalinin käskystä ja NKVD:n lähettämän salamurhaaja toimesta. Lev Trotski asui maanpaossa Meksikossa, jossa häntä vastaan tehtiin lukuisia murhayrityksiä, 20. elokuuta 1940 salanimellä esittäytynyt NKVD:n agentti Ramón Mercader onnistui pääsemään jäähakulla varustautuneena Trotskin tarkoin vartioituun toimistoon ja lyömään tätä kuolettavasti päähän. Trotski kuoli saamiinsa vammoihin seuraavana päivänä, 21. elokuuta 1940.

Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena poliittiset salamurhat ja murhat haihtuivat hetkeksi Venäjälläkin taka-alalle. Lännessä toivottiin Venäjän kehittyvän Boris Jeltsinin johdolla kohti länsimaista demokratiaa ja oikeusvaltiota, jolla ei olisi tarvetta ratkoa sisäisiä ongelmiaan murhien kautta. Itsenäistynyt Venäjä oli kaoottinen – heikkokin. Boris Jeltsinin kaudella maa otti haparoivia askeleita kohti demokratiaa, samalla kaoottinen yhteiskunta tarjosi monelle taholle väylän raivata pois kilpailijoitaan tahi toimittajia kyseenalaisin keinoin, eikä heikon oikeuslaitoksen onnistunut tuomita tekijöitä – tai jos onnistuikin, vain nimellisesti.

Näin jälkikäteen voidaan myös todeta, että lännessä oltiin ehkäpä liiankin sinisilmäisiä. Toivoimme haparoivan Venäjän pysyttelevän demokratian tiellä, poliitikkomme sulkivat silmänsä Jeltsinin aikakauden julmuuksista, niin maan sisäisiltä kuin myös Venäjän operaatioista maan rajojen ulkopuolella. Jeltsin sai paljon, liikaakin, anteeksi, koska muistimme hänet miehenä, joka nousi panssarivaunun päälle puhumaan kansanjoukoille sen sijaan, että olisimme muistaneet itseämme siitä,  että hän oli mies, joka lähetti panssarivaunuja omaa kansaansa ja naapureitaan vastaan. Erehtyminen on ymmärrettävää, mutta että toistaa erheensä – se ei ole muuta kuin typeryyttä!

Venäjän pääministeriksi nousi elokuussa 1999 entinen tiedustelu-upseeri Vladimir Putin, häntä pidettiin arvoituksellisena mutta enpä usko, että kovinkaan moni uskoi tämän harmaan byrokraatin selviävän voittajaksi kamppailusta vallasta. Silloinen Venäjän presidentti Boris Jeltsin jätti virkansa yllättäen uudenvuoden puheensa jälkeen, tällöin pääministeri Putinista tuli virkaatekevä presidentti ja vaalien kautta hänet valittiin kyseiseen tehtävään 26. maaliskuuta 2000. Vladimir Putinin äänisaalis ensimmäisellä kierroksella nousi 52,94 prosenttiin, näin kansa valitsi hänet presidentiksi. Vladimir Putinin valtaannousun myötä lännessä toistuivat samat odotukset, joiden pauloihin se oli joutunut vajaata vuosikymmentä aiemmin Jeltsinin noustua valtaan – jälleen toivottiin kymmentä hyvää ja yhtätoista kaunista.

Putinin astuessa hoitamaan presidentintointa, maassa oli käynnissä toinen Tšetšenian sota, joka oli alkanut edellisenä syksynä Putinin pääministerikaudella. Syyskuussa 1999 Venäjällä räjähti eri paikkakunnilla useita kerrostaloja, iskuissa – joista valtiojohto syytti tšetšeenejä – kuoli satoja siviilejä. Ja nyt, tämän alustuksen jälkeen, pääsemme itse asiaan – ”valtionvihollisten” metsästämiseen.

Entinen tiedustelu-upseeri Aleksandr Litvinenko, käynnisti yhdessä, tuolloin Yhdysvalloissa asuneen ystävänsä, historioitsija Juri Felštinskin kanssa tutkimukset, jonka tuloksena syntyi kiistanlaisena pidetty kirja Venäjä kuilun partaalla, jossa kerrostaloräjäytysten osalta syyttävä sormi kohdistui Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:hen. Litvinenkon ja Felštinskin teoksen mukaan kerrostalojen räjäytykset olivat lähtölaukaus Putinin valtaannousulle.

Marraskuun 1. 2006 Aleksandr Litvinenko tapasi Lontoossa Millenium-hotellissa Andrei Lugovoin ja Dmitri Kovtunin. Jo samana iltana Litvinenko alkoi voida pahoin – pahoinvoinnin syy ei ollut tiedossa. Marraskuun 3. Litvinenko kiidätettiin Pohjois-Lontoossa sijaitsevaan Barnet and Chase Farm -sairaalaan, jossa hänelle diagnosoitiin ”maha-suolitulehdus ja lievä kuivuminen”. Marraskuun 7. Litvinenkon vaimo Marina mainitsi ensimmäisen kerran mahdollisen myrkytyksen. Marraskuun 11. Litvinenkon hiukset alkoivat tippua, muutama päivä tästä eteenpäin sairaalan veritautilääkäri Andres Virchis kirjoitti Litvinenkon potilastietoihin: ”Pyydetään radiologia tutkimaan uudestaan radioaktiiviset myrkytyslähteet”.

Aleksandr Litvinenko kuoli illalla 23. marraskuuta 2006. Kuusi tuntia ennen Litvinenkon kuolemaa, iltapäivällä Scotland Yardin terrorisminvastaisen yksikön SO15:sta silloinen johtaja, rikosylitarkastaja Clive Timmons, sai soiton Aldermastonin ydinasekeskuksesta: Litvinenko oli poloniumin ”hirvittävästi saastuttama”.

Seuraavaksi lainaus Luke Hardingin teoksesta Vaiennettu – Agentti Litvinenkon murha ja Venäjän sota lännen kanssa:

”Tasan kuusi vuotta aiemmin, 1. marraskuuta 2000, Litvinenko oli saapunut ensi kerran Britanniaan. Nyt hän teki kuolemaa, vaikka ei itse vielä tiennyt sitä. Tappoase oli valittu niin, ettei kuoleman aiheuttajasta jäisi jälkiä. Se toimi. Tuosta hetkestä lähtien mikään, ei maailman parhain lääkäritiimi eikä taivaan ihme, olisi enää kyennyt pelastamaan Litvinenkoa”. (s. 120)

Litvinenkon murhan yhteydessä meidän on hyvä muistaa mitä tapahtui muutamaa viikkoa aiemmin, lokakuun 7. päivä, Moskovassa. Tuolloin toimittaja Anna Politkovskaja murhattiin ampumalla salamurhaajan toimesta, päivä oli myös Vladimir Putinin syntymäpäivänä. Tähän päivään mennessä murhan tilaajaa ei ole kyetty selvittämään. Muistetaan aine, jolla Aleksandr Litvinenko murhattiin – polonium-210, joka on erittäin toksinen ihmiselle ja muille nisäkkäille, mutta vain jos se päätyy kehon sisälle. Litvinenko nautti myrkkynsä teessä.

On enemmän kuin todennäköistä, että ilman Litvinenkon määrätietoisuutta, tarkkanäköisyyttä ja tietotaitoa hänen kuolema olisi saattanut jäädä mysteeriksi, jonka seurauksena Iso-Britannian kyky reagoida riittävän tehokkaasti (ja riittävän varhain) Sergei ja Julia Skripalin myrkytystapauksen jälkeen yhdistettynä haluun toimia riittävän määrätietoisesti olisi ollut nähtyä olennaisesti heikompi.

Litvinenkon kuoleman ja Skripalin murhayrityksen välille mahtuu Iso-Britanniassa kokojoukko murhia tahi niiden yrityksiä, joissa syyllistä ei ole voitu suoraan osoittaa, tai niin ei ole (poliittisista syistä johtuen) haluttu tehdä, tai se ei ole tiedossa. Mutta Sergei Skripaliin ja hänen tyttäreensä Juliaan kohdistuneen murhayrityksen jälkeen Aleksandr Perepilitššnin kuin myös Boris Berezovskin kuolemat ovat nousseet uudelleen otsikoihin. Aallot ovat lyöneet myös Yhdysvaltoihin, sillä 5. marraskuuta 2015 Washingtonissa, epäselvissä olosuhteissa kuolleen, Mihail Lesinin nimi on noussut uudelleen otsikoihin.

Sergei ja Julia Skripalin murhayrityksen kohdalla on syytä muistaa aine, jolla heidät yritettiin murhata: novitšok (ven. новичок, tarkoittaa tulokasta), se on nimi ryhmälle organofosfaatti-hermomyrkkyjä, jotka Neuvostoliitto kehitti kemiallisiksi aseiksi. Vuodesta 2019 alkaen osa novitšokeista on kielletty kemiallisten aseiden kieltosopimuksessa. (1) Emme ole kuitenkaan päässeet novitšokeista eroon.

Venäjällä, maan todellisen opposition näkyvin edustaja Aleksei Navalnyi myrkytettiin tämän vuoden elokuun 20. päivä novitšok-ryhmään kuuluvalla hermomyrkyllä. Diplomaattisten ponnisteluiden, joista Suomikin sai kiitosta, jälkeen Navalnyi siirrettiin Charitén yliopistolliseen sairaalaan Berliiniin jatkohoitoon.

Saksan hallitus lähetti teknisen avunpyynnön kemiallisten aseiden kieltojärjestöön (OPCW) 4. syyskuuta 2020. Syyskuun 5. päivä OPCW:n teknisen avun ryhmä saapui Saksaan, ja seuraavana päivänä 6. syyskuuta ryhmä vieraili Charitén yliopistollisessa sairaalassa tavaten Aleksei Navalnyin ja saaden häneltä tarvittavat näytteet:

”In line with OPCW procedures, blood and urine sampling was conducted by the hospital staff under the direct supervision and continuous visual observation of the team members. The samples were maintained under OPCW chain of custody and transported to the OPCW Laboratory.” (2)

OPWC on vahvistanut aineen, jolla Aleksei Navalnyi myrkytettiin olevan novitšok-muunnelman, kyseessä ei kuitenkaan ole sama, jolla Sergei ja Julia Skripal myrkytettiin maaliskuussa 2018. Navalnyin edustajan mukaan edellinen tarkoittaa Venäjän kehittelevän edelleen aktiivisesti kemiallisia aseita. Myös Bellingcatin julkaisema aineisto tukee väitettä kehitystyön jatkumisesta Pietarin sotilaslääketieteellisessä tutkimuslaitoksessa sekä GRU:n sotilasyksikössä nro. 29155. (3)

Olemme nyt tilanteessa, joka on samalla kertaa vastenmielinen että kiinnostava. Venäjän hallinto (käytetty aine huomioiden, voimme sanoa jälkien johtavan, jollekin Venäjän hallinnon tasolle) on toistuvasti, hyvin lyhyen ajan sisään turvautunut kemialliseksi aseeksi suunniteltuun hermomyrkkyyn murhauttaessaan henkilöitä, joita se pitää vastustajinaan – vihollisinaan.

Niin ikää maa on lukuisten muiden poliittisten tai poliittisluontoisten salamurhien taustalla, osassa näistä salamurhista on käytetty ainetta, jota valmistetaan vähäisiä määriä erikoislaitoksissa (kuten polonium-210 tai novitšok), joten voidaan jälleen kerran todeta, jälkien johtavan maan hallintoon. Ilman riittävän korkealta taholta tullutta lupaa ainetta ei olisi ollut mahdollista saada käyttöön.

Tavattoman usein esille nostetaan Politkovskajan perinteisempään tyyliin tehty salamurha, Litvinenkon murha alkoi saada huomiota vasta 2010-luvulla, mutta ehkäpä meidän olisi syytä ulottaa katse kauemmas historiaan kuin vuoteen 2006, jolloin Politkovskaja ja Litvinenko murhattiin (murhatkin tavallaan nivoutuvat toisiinsa, koska Litvinenko oli yksityisesti tutkimassa Politkovskajan murhaa tullessaan murhatuksi), ainakin vuoteen 2004 ja Ukrainan presidentinvaaleihin, jolloin länsimielinen Viktor Juštšenko, jonka vaalikampanjan rahoittajana toimi Lontooseen karkotettu Boris Berezovski, sai vastaansa Viktor Janukovitšin – johon Putin suhtautui alkuun nihkeästi, mutta jolle hän vaalikampanjan edetessä antoi varauksettoman tukensa. Tai kuten Mihail Zygar kirjassaan Putinin sisäpiiri kirjoittaa: ”Tapahtuma oli ennennäkemätön: Venäjän presidentti osallistui henkilökohtaisesti vaalikampanjaan vieraassa valtiossa”. (s. 127).

Ja jonka (tarkoitan vaalikampanjaa) kuluessa Juštšenko yritettiin murhata dioksiinilla, jota todennäköisesti tarjoiltiin hänelle illallisella, jolle hän otti osaa yhdessä Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n silloisten johtajien seurassa. Seurueeseen kuului SBU:n silloinen johtaja Volodymyr Satsyuk, joka siirtyi tapahtuneen jälkeen Venäjälle. Satsyukilla on nykyään Venäjän kansalaisuus. Ukraina on esittänyt hänestä luovutuspyynnön, johon Venäjä on vastannut kieltävästi. The Lancetissa elokuussa 2009 julkaistu tutkimus vahvisti sen, että Juštšenko myrkytettiin dioksiinilla – ”The dioxin that poisoned Ukrainian presidential candidate Viktor Yushchenko in 2004 was so pure that it was definitely made in a laboratory”.

Oliko kyseessä kotikutoinen vaiko ulkoa ohjattu operaatio? Siihen en nyt ota kantaa. Tarjotessaan epäillyille suojelua, Venäjä on vähintäänkin todistanut olevansa osallinen tapahtumaan. Tapauksen muistelu palauttaa mieleeni edellisten presidentinvaalien alla käydyn keskustelun, jolloin esille nousi turvallisuuskomitean asiantuntijaverkoston esittämät arviot Suomen vaaleihin kohdistuvista uhkakuvista ja näiden uhkakuvien ympärillä käyty keskustelu. Turvallisuuskomitean asiantuntijaverkoston esittämien uhkakuvien joukossa eräänä äärimmäisenä vaikuttamisen keinona mainittiin salamurha – Juštšenkon myrkyttäminen dioksiinilla ei tästä kauas jää, onnistuessaan se olisi ollut sitä.

Meidän on syytä muistaa, että Aleksandr Litvinenko laatimissaan raporteissa mainitsi, FSB:n turvautuneen palkkamurhiin, ampumisiin, väijytyksiin, sieppauksiin etc. erikoisoperaatioissaan 90-luvulta lähtien. Toisinaan FSB käytti järjestäytyneen rikollisuuden toimijoita omiin tarkoituksiinsa, joten onko sitten ihme, että turvallisuuspalvelutaustaisen Putinin valtakaudella Venäjä on ottanut samat metodit laajamittaisemmin käyttöönsä tuoden ne samalla ”kaduilta” takaisin ”palatsien käytäville”? Ikävä kyllä kyseessä on nähdäkseni luonnollinen, joskin ei-toivottu, kehityskulku, jossa askel askeleelta on edetty julkeampiin ja julkeampiin tekoihin, osin myös lännen myötävaikutuksella. Suljimme mieluummin silmämme vuosien ajan sen sijaan, että olisimme vaatineet Venäjää vastuuseen teoistaan aikana, jolloin maa vasta kokosi voimiaan.

Kuten Garri Kasparov ja Mig Greengard teoksessaan Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset kuvaavat kylmäävää kehityskulkua oivallisesti:

”Länsimailla oli nykyistä enemmän vaikutusvaltaa Putinin ensimmäisen presidenttikauden alussa, jolloin hän vielä kokeili, mistä kaikesta voi selvitä ilman sanktioita. Kuin kuka hyvänsä itsevaltiaaksi syntynyt, Putin kunnioittaa ainoastaan voimaa. Hän ottaa askeleen, katselee ympärilleen, nuuhkii ilmaa, ja jos kielteisiä seurauksia ei ilmaannu, hän ottaa seuraavan askeleen. Jokaisen askeleen jälkeen hän saa lisää itseluottamusta ja häntä on vaikeampi pysäyttää. Diplomaattien ja ulkoministerien vaimeat huolenilmaisut käyvät Putinin kaltaiselle ihmiselle vihreästä valosta. Hänen tulkitsemanaan sen kaltainen jaarittelu on täysin merkityksetöntä”. (s. 39)

Ja sitten paluu maanpinnalle. Langetetuista sanktioista huolimatta näyttää siltä, että Aleksei Navalnyin myrkyttämisen jälkeen läntinen maailma onnistui jälleen kerran näyttäytymään Putinin silmissä epäyhtenäisenä ja epävarmana toimijana. Voidaan kenties todeta, että teknisesti sanktiot onnistuttiin kohdistamaan oikein, mutta jotta EU:n toimilla olisi ollut todellista merkitystä, toimenpiteiden olisi pitänyt olla monin verroin voimakkaampia ja pitää sisällään laaja repertuaari erilaisia sanktioita ja sopimusten irtisanomisia (luonnollisesti Nord Stream 2 pitäisi kuulua tähän joukkoon). Sanktioiden olisi pitänyt kohdistua myös Vladimir Putinin henkilökohtaiseen lähipiiriin, siitä huolimatta, että he eivät kirjaimellisesti olleetkaan osallisia Navalnyin myrkyttämiseen.

Europarlamentin tuomitessa äänestyksessä jyrkästi Aleksei Navalnyin myrkyttämisen, kolme suomalaismeppiä äänesti tyhjää. (Tyhjää äänestivät Eero Heinäluoma (sd), Miapetra Kumpula-Natri (sd) ja Mauri Pekkarinen (keskusta)). (4) Oikeusvaltioperiaatteen perääminen EU:lta olisi ollut ymmärrettävää viisitoista vuotta sitten, mutta ei enää nyt, kun löytyy riittävästi näyttöä siitä, että Venäjän valtio on salamurhien ja muiden rikollisten henkilöön kohdistuvien toimien takana. Tässä kirjoituksessa olen tuonut esille vain eräitä tällaisia salamurhia, pääasiassa sellaisia, joihin joukkotuhoaseet liittyvät läheisesti – siksi esimerkiksi Boris Nemtsovin murhaan Kremlin äärellä en kiinnitä huomiota.

En voi muuta kuin toivoa, että Navalnyin myrkyttämisen jälkeen EU:ssa on ryhdytty valmisteleviin toimiin vastaisuuden varalta. Nimittäin pidän enemmän kuin todennäköisenä, että vuoden parin sisään edessämme on tilanne, jossa Venäjällä joku todelliseen oppositioon kuuluva poliitikko yritetään jälleen murhata, ikävimmässä tapauksessa kohde on jälleen Navalnyi. Tai joku merkittävä kansalaisaktivisti päättää päivänsä. Voi myös olla mahdollista, että entistä useampi kansalaisaktivisti ja paikallispoliitikko kokee historioitsija Juri Dmitrijevin kohtalon – murhan sijaan langetetaan tuomio, joka pituuden tähden on kuin kuolemantuomio.

Mutta entäpä jos se seuraavakin kerta toteutetaan poloniumilla tai novitšokilla Venäjän talloessa allekirjoittamiensa kansainvälisten sopimusten yli? Muistuttavatko poliitikkomme jälleen kerran oikeusvaltioperiaatteesta, unohtaen tietenkin samalla sen, että Venäjä vähän välittää oikeusvaltioperiaatteen toteutumisesta tuodessaan joukkotuhoasein toteutetut murhat kaduillemme? Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin valehteleminen on vastenmielistä, mutta eivät poliitikkojemme tahi jo eläkkeelle siirtyneiden poliitikkojemme naiivit höpinät, puhumattakaan muusta Venäjän pussiin pelaamisesta, ole juuri sen parempaa. Ne puheet johtavat meitä pahimmillaan harhaan, saaden meidät kuvittelemaan Venäjästä jotain sellaista mitä se ei ole, ja unohtamaan tekoja, joita ei saa unohtaa. Mukaillen Garri Kasparovin ja Mig Greengardin teoksen nimeä, Vladimir Putinin Venäjä on vapaan maailman vihollinen.

 

Marko

1. https://www.opcw.org/sites/default/files/documents/2020/01/s-1821-2019r1%28e%29.pdf 

2. https://www.opcw.org/sites/default/files/documents/2020/10/s-1906-2020%28e%29.pdf 

3. https://www.bellingcat.com/news/uk-and-europe/2020/10/23/russias-clandestine-chemical-weapons-programme-and-the-grus-unit-21955/ 

4. https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/5075083/Kolme+suomalaismeppia+aanesti+tyhjaa+kun+EUparlamentti+paatti+tuomita+Navalnyin+myrkytyksen++nain+he+perustelevat+ratkaisuaan 

Lähteinä käytetty myös seuraavia teoksia:

Luke Harding: Vaiennettu – Agentti Litvinenkon murha ja Venäjän sota lännen kanssa.

Mihail Zygar: Putinin sisäpiiri.

Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset.

”Droonisotaa” Itä-Ukrainassa, pudotettuja venäläisiä tiedustelulennokkeja

 

Nykyaikaisessa sodankäynnissä tiedustelulennokeilla, laajemmin erilaisilla miehittämättömillä lentolaitteilla, on merkittävä rooli tiedustelusta kohteiden tuhoamiseen. Venäjän kohdalla moni nostaa esille Syyriassa käynnissä olevan sodan maan modernien asejärjestelmien testikenttänä, mutta tuolloin unohdetaan (joko ymmärtämättömyyttään, epähuomiossa tai tahallisesti) Ukrainassa käynnissä oleva sota, jota Venäjä on hyödyntänyt asejärjestelmiensä testikenttänä sodan ensiviikoista lukien. Itä-Ukrainassa Venäjä on moderneimmista asejärjestelmistään testannut ja harjoittanut sekä luonut taktiikoita taistelukentän olosuhteisiin erityisesti tiedustelulennokkien sekä elektronisen sodankäynnin järjestelmien kohdalla, eräissä tapauksissa toiminnan ja taktiikoiden kehittämisen päämääränä on ollut tiedustelulennokkien ja elektronisen sodankäynnin järjestelmien yhteistoiminnan kehittäminen ulottuen aina psykologiseen sodankäyntiin ja vaikuttamiseen.

Ukrainalaisten pudottamia venäläisiä tiedustelulennokkeja.

Tämän kirjoituksen teema on kuitenkin yksinkertaisempi – Ukrainan asevoimien ja sitä tukevien yksiköiden (kuten kansalliskaarti ja rajajoukot) sekä vapaaehtoisjoukkojen pudottamat venäläiset tiedustelulennokit, tarkastelun pääpainon ollessa Venäjän asevoimien ja turvallisuusorganisaatioiden menettämissä tiedustelulennokeissa (ja muissa miehittämättömissä lentolaitteissa).

Huhtikuussa 2014 alkaneen Ukrainan sodan aikana Venäjä on menettänyt yli 120 tiedustelulennokkia ja nelikopteria. Todennäköisesti ensimmäisen tiedustelulennokkinsa Venäjä menetti toukokuussa 2014, jolloin ukrainalaisjoukkojen onnistui pudottaa Orlan-10 tiedustelulennokki, malli kuului tuolloin moderneimpiin Venäjän asevoimien tiedustelulennokkeihin. (1) Ukrainan haltuun päätynyt, tuhoutunut tiedustelulennokki kuului ensimmäisiin konkreettisiin todisteisiin siitä, että Venäjä osallistuu suoraan Ukrainan sotaan, ettei kyse ole pelkästä Itä-Ukrainaan toimitetusta ”kivääriavusta”.

Ukrainan julkaiseman aineiston mukaan, maan puolustusministeriön tiedusteluosasto on tutkinut lähes kaikki maan haltuun päätyneet venäläiset tiedustelulennokit. Merkittävä osa Ukrainan haltuun päätyneistä venäläisistä tiedustelulennokeista on maan joukkojen pudottamia, mutta joukossa on myös tiedustelulennokkeja sekä nelikoptereita, jotka ovat tulleet maahan teknisen vian tai jonkin muun syyn tähden, ja osa tällaisistakin on sittemmin päätynyt ukrainalaisten spesialistien käsiin.

Ukrainalaisten käsiin on päätynyt seuraavia Venäjän asevoimien ja turvallisuusorganisaatioiden käyttämiä tiedustelulennokkeja: Forpost (pohjautuu israelilaiseen IAI Searcher II tiedustelulennokkiin), Orlan-10, Granat-1, Granat-2, Granat-3, Granat-4 (Rubež-20), Eleron-3SV ja Takhion, ZALA 421-04M sekä Zastava (lisenssillä valmistettu israelilainen Bird Eye 400).

Edellisten ohella ukrainalaisjoukot ovat pudottaneet sodassa lukuisia Venäjän proxy-joukkojen käyttämiä nelikoptereita. Merkittävä osa niistä on kiinalaisvalmisteisia, DJI Phantom 4 nelikoptereita tai niistä paikallisesti modifioituja versioita. Osa tällaisistakin nelikoptereista on toimitettu Ukrainan asevoimien erikoisjoukoille tutkittavaksi.

Ukrainalaisten tekemien havaintojen mukaan Venäjä on joutunut korvaamaan käyttämiensä tiedustelulennokkien ja nelikoptereiden ulkomaalaisia komponentteja huonompilaatuisilla venäläisillä komponenteilla tai markkinoilta helposti saatavilla kaupallisilla komponenteilla (kaupallisilla komponenteilla > siviilikäyttöön tarkoitetuilla komponenteilla?).

Ukrainalainen OSINT-ryhmä InformNapalm on julkaissut aineistoa, joissa on käyty läpi venäläisten tiedustelulennokkien komponenttien alkuperämaita – merkittävä osa tärkeimmistä komponenteista on tuotu kolmansista maista Venäjälle. (2)

Saksassa nousi kohu tammikuussa 2019 Bildin tutkivien toimittajien onnistuessa paljastaa Venäjän käyttävän tiedustelulennokeissaan runsaasti saksalaisia Graupnerin ja Aero-Nautin valmistamia potkureita. (3) Myös Ukraina on pudottanut venäläisiä tiedustelulennokkeja, joissa on saksalaista alkuperää oleva potkuri.

Seuraavissa venäläisissä tiedustelulennokeissa tiedetään käytettävän Graupnerin tai Aero-Nautin valmistamia potkureita: Orlan-10, Granat-1, Granat-2, Granat-3, Granat-4, Eleron-3 ja Tahion sekä Zastava. Tieto siitä, että yritysten valmistamia osia käytettiin venäläisissä, sotilaskäyttöön tarkoitetuissa tiedustelulennokeissa oli tuolloin järkytys kyseisten saksalaisyritysten edustajille. En ryhdy tässä yhteydessä spekuloimaan sillä, mitä reittejä myöten Venäjä kyseisiä osia hankki, enkä silläkään, käyttävätkö venäläiset edelleen em. saksalaisyritysten valmistamia osia.

Venäläinen Granat-2 minitiedustelulennokki, jossa Aero-Nautin potkuri.

Ukrainalaisten aiemmin tänä syksynä julkaisemien tietojen mukaan 45 prosenttia venäläisistä tiedustelulennokeista pudotettiin erilaisilla ilmapuolustusjärjestelmillä, mukaan lukien ilmatorjuntatykit ja -konekiväärit ja olkapäältälaukaistavat ohjukset; 40 prosenttia pudotettiin pienikaliiperisilla aseilla ja loput elektronisen sodankäynnin järjestelmillä. Venäjä on menettänyt lukuisia tiedustelulennokkeja ja nelikoptereita myös teknisten vikojen tai muiden syiden (sää olosuhteet) vuoksi.

 

Katsaus Ukrainan pudottamiin sekä heidän haltuun joutuneisiin lennokkityyppeihin

Huhtikuussa 2014 alkaneen Ukrainan sodan kuluessa Venäjä on siis menettänyt yli 120 tiedustelulennokkia ja nelikopteria, joukossa on ainakin seuraavia malleja: Forpost (joka pohjautuu israelilaiseen IAI Searcher II tiedustelulennokkiin), Orlan-10, Granat-1, Granat-2, Granat-3, Granat-4 (Rubež-20), Eleron-3SV ja Takhion, ZALA 421-04M sekä Zastava (lisenssillä valmistettu israelilainen Bird Eye 400) tiedustelulennokkeja. Edellisten lisäksi ukrainalaisjoukkojen käsiin on päätynyt ainakin yksi tunnistamaton taktinen tiedustelulennokki, jonka on päätelty olevan jokin Orlan-10 versio.

Forpost

Venäjän puolustusministeriö teki v. 2010 kaupat israelilaisten kanssa IAI Searcher II tiedustelulennokeista, Forpost pohjautuu IAI Searcher II lennokkiin. (4)

Ukrainan sodassa Venäjä on menettänyt pudotettuina tai muusta syystä ainakin viisi Forpost tiedustelulennokkia. Ensimmäisen elokuussa 2014 Novopetrivsken kylän lähistöllä Ukrainan kaakkoisosassa, myöhemmin syksyllä 2014 kaksi, joista toinen löydettiin Novokaterynivkan läheltä. Toukokuussa 2015 Dnipro-1 vapaaehtoispataljoona pudotti Forpost tiedustelulennokin Avdiivkan lähellä, lennokin tunnistenumero on 923. Lokakuussa 2016 Venäjä menetti Ukrainan sodassa viidennen Forpostin (nro. 915).

Ukrainalaisen Dnipro-1 pudottama Forpost Avdiivkan lähellä. (5)

Venäjä on menettänyt myös Syyria-operaatiossaan ainakin kaksi Forpost tiedustelulennokkia. Tammikuussa 2018 Nur al-Din al-Zinki niminen ryhmä ilmoitti pudottaneensa venäläisen Forpost tiedustelulennokin, ja heinäkuussa 2018 Israelin ilmapuolustus pudotti yhden Forpostin Golanin kukkuloilla.

Orlan-10

Tammikuuhun 2019 mennessä ukrainalaisjoukot olivat pudottaneet ilmatorjunnalla tai elektronisella häirinnällä 18 Orlan-10 tiedustelulennokkia, vastaavasti yhden on pudottanut Ukrainan maavoimien Mil Mi-24 taisteluhelikopteri Borivsken kylän lähellä (13.10.2018). Sodan ensimmäisenä kesänä Ukrainan asevoimat ja vapaaehtoisjoukot pudottivat vähintään kolme Orlan-10 tiedustelulennokkia, toukokuussa, heinäkuussa ja elokuussa 2014.

Ukrainalaisten pudottama Orlan-10 tiedustelulennokki.

Venäjä on valmistanut maaliskuuhun 2018 mennessä 1000 Orlan-10 tiedustelulennokkia, mallista on 11 eri versiota. Tiedustelulennokkia on Venäjällä nyt käytössä muillakin organisaatioilla kuin asevoimilla esim. FSB:n alaisella rajavartiolaitoksella.

Venäjä käyttää Orlan-10 tiedustelulennokkeja myös Syyrian operaatiossaan, jossa niitä on tuhoutunut ilmatorjuntatulessa sekä teknisten vikojen seurauksena.

Granat-1, Granat-2, Granat-3, Granat-4 (eli Rubež-20)

Venäläisestä Granat-1 minitiedustelulennokista tehtiin ensimmäiset havainnot Debaltsevon taistelun aikaan helmikuussa 2015.

Huhtikuun 2. 2017 ukrainalaisjoukot pudottivat Svitlodarskin alueella Granat-1 minitiedustelulennokin, lennokissa oli FSB:n merkinnät. (6)

Granat-1 minitiedustelulennokki, Debaltsevo 13. helmikuuta 2015. (7)

Venäläiset vapaaehtoisjoukot harjoittelivat joulukuussa 2014 Kuzminkan harjoitusalueella Rostovin alueella Granat-2 taktisilla tiedustelulennokeilla, seuraavan vuoden puolella, helmikuussa 2015 vastaavia tiedustelulennokkeja käytettiin Debaltsevon taistelussa.

Ukrainalaisten tammikuussa 2018 pudottama Granat-2 tiedustelulennokki. (8)

Ensimmäisen kerran Venäjän asevoimilla käytössä ollut Izhmash LLC:n suunnittelema Granat-4 taktinen tiedustelulennokki pudotettiin Ukrainan asevoimien toimesta marraskuussa 2014 Štšastjan kaupungin lähellä, Donetsin pohjoisrannalla. Tammikuussa 2015 Ukrainan asevoimat pudotti toisen Granat-4 taktisen tiedustelulennokin.

Venäläisjoukot ovat käyttäneet Granat-4 tiedustelulennokkia tiedusteluun ja tulenosoitukseen todennäköisesti myös Debaltseven taistelussa helmikuussa 2015. Venäjällä Novorossijskin alueelle sijoitettu tiedusteluyksikkö osallistui havaintojen mukaan Debaltsevon taisteluun, yksikön varustukseen kuuluu Granat-4 tiedustelulennokkeja.

Ukrainan asevoimien marraskuussa 2014 pudottama Granat-4 tiedustelulennokki.

Eleron-3SV ja Takhion

Eleron-3SV ja siihen pohjautuva T23 (kuvassa alla) on venäläinen tiedusteluun käytetty minikokoinen lennokki. Eleronia valmistava venäläinen ENIKS teki Venäjän asevoimien kanssa ensimmäiset kaupat Eleron-3SV tiedustelulennokista joulukuussa 2013, kauppa piti sisällään 17 maa-asemaa ja 34 lennokkia. Ennen asevoimia Eleron-3SV minitiedustelulennokkia on käyttänyt Venäjän hätätilaministeriö vuodesta 2003 lukien.

Ukrainan kansalliskaartiin kuuluvan Azov pataljoonan erikoistoimintarykmentti pudotti venäläisen Eleron-3SV minitiedustelulennokin 1. maaliskuuta 2019 Svitlodarskin alueella.

Eleron-3SV tiedustelulennokkia Venäjän asevoimat on Ukrainan sodan ohella käyttänyt Syyriassa, jossa ainakin yksi Eleron-3SV on pudotettu.

Eleron-3SV:hen pohjautuva pohjautuva T23 katapulttilaukaisimella.

Izhmash LLC esitteli Takhion minitiedustelulennokin vuonna 2012. Toimitukset Venäjän maavoimille sekä Pohjoiselle laivastolle alkoivat vuoden 2016 alkupuolella, jota ennen minitiedustelulennokkia oli testattu Keskiseen sotilaspiiriin kuuluvassa yksikössä sekä Itä-Ukrainan sotatoimialueella.

Joulukuussa 2014 venäläisyksikkö kadotti Takhion minitiedustelulennokin Itä-Ukrainassa. Lennokin tunnus oli 141169. Kyseinen lennokki kuului venäläisen sotilasyksikkö nro 77077 varustukseen, kyseinen tiedusteluyksikkö on perustettu miehitetyssä Itä-Ukrainassa toimivaan 2. armeijakuntaan ja sen johdossa on Venäjän asevoimien eversti, joka käyttää koodinimeä ”Sergeev”. Ukrainalainen Informnapalm julkaisi yksikön tunnistamisesta artikkelin ”Russian soldiers who lost Takhion drone in Donbas have been identified” 15. elokuuta 2017.

Takhion minitiedustelulennokki katapulttilaukaisimella.

Zastava

Israelilaiseen Bird Eye 400 tiedustelulennokkiin pohjautuva Zastava on aseistamaton tiedustelu-, etsintä- ja valvonta sekä tulenosoituskäyttöön suunniteltu lennokki.

Ukrainan sodan aikana Venäjä on menettänyt kolme ”Zastava” Bird Eye 400 mini-tiedustelulennokkia, joista yhden Harkovan alueella ja kaksi alas ammuttuna Donbasissa sotatoimialueella:

- 24. heinäkuuta 2014 ukrainalaiset rajavartijat löysivät pudonneen ”Zastava” Bird Eye 400 mini-tiedustelulennokin Ukrainan maaperältä, Harkovan alueella kahden kilometrin päässä maiden välisestä rajasta.

- 22. heinäkuuta 2015 ukrainalaiset rajavartijat pudottivat ”Zastava” Bird Eye 400 mini-tiedustelulennokin Luhanskin alueella 1,5 kilometrin päässä maiden välisestä rajasta. Alueelta, jolla rajavartijat pudottivat tiedustelulennokin, oli 25 kilometriä Itä-Ukrainan miehitetyille alueille, joten lennokin kantama huomioiden, se oli saapunut Ukrainan ilmatilaan suoraan Venäjältä.

- tämän vuoden huhtikuun 5. päivä Ukrainan maavoimiin kuuluvat joukot pudottivat Svitlodarskin alueella ”Zastava” Bird Eye 400 mini- tiedustelulennokin.

Kahdentoista Venäjän asevoimien yksikön tiedetään käyttävän ”Zastava” Bird Eye 400 mini-tiedustelulennokkia. Ukrainalainen InformNapalm on OSINT-tietojen perusteella havainnut näistä yksiköistä kahdeksan osallistuneen säännöllisesti sotaan Ukrainan maaperällä. Suomen kannalta kiinnostavat ovat Petsamoon sijoitettu Pohjoisen laivaston alainen sotilasyksikkö nro. 08275 (200. mekanisoitu prikaati) ja Viipurin eteläpuolelle Kamenkaan sijoitettu sotilasyksikkö nro. 02511 (kaartin 138. erillinen mekanisoitu prikaati), joista kummankin vahvuuteen kuuluvia sotilaita on ollut sotimassa Itä-Ukrainassa.

Tänä vuonna Svitlodarskin alueella pudotettu "Zastava" Bird Eye 400 minitiedustelulennokki.

ZALA 421-04M

ZALA Aero Groupin valmistamaa ZALA 421-04M mikrotiedustelulennokkia on toimitettu vuodesta 2008 lähtien useille Venäjän valtion organisaatioille, kuten sisäasiainministeriölle, hätätilaministeriölle sekä Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:lle ja muutamille merkittäville yrityksille, kuten Gazprom.

Huhtikuussa 2016 Ukrainan asevoimiin  kuuluva yksikkö pudotti Donetskin eteläpuolella Volnovakhan alueella ZALA 421-04M mikrotiedustelulennokin.

Volnovakhan alueella pudotettu ZALA 421-04M mikrotiedustelulennokki.  (9)

DJI Phantom 3 ja 4

Venäjän asevoimille on myös hankittu kiinalaisvalmisteisia DJI Phantom 3 ja 4 nelikoptereita, jollaisilla Venäjän proxy-joukot sekä miehitetyille alueille perustetut ns. aluepuolustusjoukot operoivat Itä-Ukrainassa. Kumpaakin nelikopterimallia käytetään tiedustelun ohella myös ilmasta suoritettaviin iskuihin. 

Venäjän proxy-joukot sekä ns. aluepuolustusjoukot ovat käyttäneet kustomoituja nelikoptereita iskuihin sotilas- tai siviilikohteita vastaan jo useamman vuoden ajan. Kustomoitu nelikopteri kuljettaa usein joko kranaattikonekiväärin 30 mm VOG-17 kranaatin tai käsikranaatin tai muun pienitehoisen räjähteen, joka kuljetetaan nelikopterilla kohteen yläpuolelle, jossa se pudotetaan kohteeseen. Osa nelikoptereista todennäköisesti törmää kohteeseensa kamikaze-tyyliin.

Ukrainalaisten toukokuussa 2020 pienikaliiperisilla aseilla pudottama nelikopteri.

Edellä lyhyelti esittelemieni ukrainalaisjoukkojen käsiin joutuneiden ja tunnistettujen tiedustelulennokkien sekä nelikoptereiden ohella Ukrainan asevoimat on pudottanut ainakin yhden tunnistamattoman tiedustelulennokin. Pudotetun tiedustelulennokin on päätelty olevan jokin Orlan-10 taktisen tiedustelulennokin versio tai muu pietarilaisen Special Technology Centerin kehittämä lennokki.

Venäläisten propagandakanavien julkaiseman aineiston perusteella miehitetyn Itä-Ukrainan alueella operoivat joukko-osastot harjoittelevat suurikokoisemmilla neli- ja kahdeksanroottorisilla koptereilla. Kyseessä on mahdollisesti Strekoza-tyyppinen pioneerien käyttöön suunniteltu drooni.

 

Marko

1. https://www.vice.com/en/article/zm58e8/ukraine-says-it-shot-down-a-russian-spy-drone

2. https://informnapalm.org/en/russian-drone-orlan-10-consists-of-parts-produced-in-the-usa-and-other-countries-photo-evidence/

3. https://www.bild.de/politik/ausland/politik-ausland/german-propellers-on-putins-drones-is-russia-violating-eu-sanctions-59846310.bild.html 

4. https://medium.com/@DFRLab/five-downed-russian-drones-in-ukraine-b76d53d4bcf0 

5. https://twitter.com/Liveuamap/status/601264663679127553?s=20 

6. https://www.unian.ua/war/1860271-v-zoni-ato-viyavili-bezpilotnik-iz-markuvannyam-fsb-rosiji-video.html

7. https://www.youtube.com/watch?v=EjB9MlAZ2aY&feature=emb_title 

8. https://www.uavdach.org/?p=1156698 

9. https://www.unian.ua/war/1322522-pid-volnovahoyu-ukrajinski-viyskovi-zbili-bezpilotnik-virobnitstva-rf-video.html 

Lähteenä myös ВОЕННОЕ ОБОЗРЕНИЕ ja InformNapalm, kirjoituksessa hyödynnetty myös toukokuussa 2020 kirjoittamaa blogiani ”’Droonisotaa’ Itä-Ukrainassa”.