Muistoissa – paluu Donbasiin

Ukrainaan suuntautuneen matkamme päätyttyä olen kirjoittanut matkakokemuksiani ynnä havaintojani blogien muotoon. Luulin jo kirjoittaneeni havainnoistani niin paljon kuin mahdollista, mutta parin viimeisimmän viikon kuluessa – lukiessani uutisia vetäytymisprosessin käynnistymisestä eräillä paikkakunnilla Itä-Ukrainan sotatoimialueella – syntyi tarve koostaa kuvista ja havainnoista ynnä tiedonmurusista vielä yksi kirjoitus, josko tämä jäisi viimeiseksi ja seuraavan kerran saattaisin kirjoittaa Itä-Ukrainasta palattuani vapaaseen Donetskiin. Niin, se on edelleen haaveenani – vapaa Donetsk, aivan kuten toivon vielä koittavan päivän, jolloin koko Ukraina on vapaa Mordorin otteesta.

Ukrainan itäisiin osiin suuntautuneen matkaosuuden asemapaikkana toimi, sodan ensimmäisenä kesänä, heinäkuussa 2014 vapautettu, Kramatorsk – erilaisista havainnoista kirjoitin laajemmin blogiini kotiuduttuamme reissusta syyskuun 26. päivä.

Kuinka monen täytyy vielä kuolla, Kramatorsk.

Tässä kirjoituksessa jätän kuvailematta viipyilevistä hetkistä paahteisenkuumassa Kramatorskissa, sen sijaan lähdemme vielä kertaalleen ”kiertoajelulle” Kramatorskin ympäristöön. Kiertoajelulle, joka vei minut huomioitavien taistelupaikkojen ohella vain muutaman kilometrin päähän rintamalinjasta.

Lähdimme ”kiertoajelulle” aamuvarhaisella syyskuun 6. päivä, syy varhaiselle startille oli ”luonnollinen” – rintaman tuntumasta oli ehdittävä turvallisemmalle alueelle ennen illan koittoa, jolloin tulitus tavanomaiseen tapaan joka päivä kiihtyi rintamalla Venäjän proxy-joukkojen toimesta. Alla oleva kuva on otettu lyhyellä pysähdyksellä H20-pikatiellä Kostjantynivkan alueella, paikalta on matkaa noin 60 kilometriä miehitettyyn Donetskiin – ja rapiat 25 kilometriä rintamalle.

Lyhyt pysähdys, Kostjantynivka.

Kostjantynivkan ohitimme lyhyttä pysähdystä lukuun ottamatta, josta ajoimme röykyttäviä teitä myöten Chasiv Yariin Kostjantynivkan koillispuolelle. Bakhmutin (ent. Artemivsk) kaupunkipiiriin kuuluvassa Chasiv Yarissa teimme ensimmäisen pidemmän pysähdyksen tavaten Ukrainan asevoimien Joint Forces Operationin tiedotuksesta vastaavan upseerin – Viktor Š:n, hänen pitäessä meille lyhyen kertauksen sen hetkisestä tilanteesta miehitettyyn Horlivkaan rajoittuvalla lohkolla.

Chasiv Yarissa, Putinin tukijana tunnetuksi tulleen ja sittemmin Venäjän duumaan valitun Josef Kobzonin synnyinkaupungissa, liehuu tänään Ukrainan lippu. Viihdelaulajanakin tunnettu Kobzon kuului niihin venäläistaustaisiin, jotka tukivat voimakkaasti Venäjän Itä-Ukrainaan perustamia ”kansantasavaltoja”. Hän vieraili lukuisia kertoja Itä-Ukrainaan perustetuissa ”kansantasavalloissa”, toimien myös erilaisissa (propagandistisissa)edustustehtävissä alueella. EU kohdisti sanktioita Josef Kobzoniin helmikuussa 2015. Itseensä kohdistuneilla sanktioilla ylpeillyt Kobzon potkaisi tyhjää loppukesästä 2018.

Chasiv Yar, Donbas - Ukraina.

Kaupunkiin kuin myös kaupungista pois ajoimme rytyyttäviä pieniä teitä myöten. Näille pienemmille teille ei näytetty sodan aikana tehty juuri mitään – eikä pikatie Bakhmutiinkaan enää pikatieltä näyttänyt, jos se edes oli sitä kesällä 2013, jolloin viimeksi Bakhmutissa, tuolloin vielä Artemivskissa, kävin. Seuraava kohteemme oli kuitenkin Bakhmutin sijaan Toretsk.

Toretsk (entinen  Dzeržinsk) sijaitsee reilut 17 kilometriä luoteeseen miehitetystä Horlivkasta, ja hiukan yli seitsemän kilometrin päässä rintamalinjasta. Sodan alkupuolella Venäjän proxy-joukot miehittivät kaupungin. Heinäkuun 11. 2014 ukrainalaisjoukot käynnistivät alueella operaation Venäjän proxy-joukkoja vastaan, ja 21. heinäkuuta Toretsk vapautettiin ukrainalaisjoukkojen toimesta.

Vapautuksen jälkeen kaupunkia on tulitettu useita kertoja vihollisen toimesta, viimeisin merkittävä kranaattikeskitys kohdistettiin kaupungin alueelle 4. heinäkuuta 2016, jolloin tulitus kohdistui myös alueella sijainneeseen vankilaan. Kymmeniä kaupungin asukkaita on menehtynyt sinne kohdistetuissa hyökkäyksissä. Kesän 2014 jälkeenkin, jolloin alueella käytiin intensiivisiä taisteluita, Toretskia on tulitettu kranaatinheittimin sekä rynnäkkövaunujen pääaseilla – kaupungin ympäristöä on tulitettu myös erilaisilla tykistöjärjestelmillä.

Venäjän proxy-joukkojen kranaattitulitusta seuranneessa tulipalossa tuhoutunut Toretskin kaupungintalo on jätetty tuleville sukupolville muistomerkiksi sodan mielipuolisuudesta. Tuolloin, kaupungintaloon kohdistuneen hyökkäyksen seurauksena, kranaatteja ja muita ammuksia osui myös läheisen, kaakossa sijainneen, kerrostalon ylimpiin kerroksiin ja kaakkoon avautuvaan ulkoseinään vaurioittaen ja tuhoten useita asuntoja.

Toretskin tuhoutunut kaupungintalo.

Käynnissä oleva sota näkyy kaupungissa – tuhoutuneen, monumentiksi jätetyn kaupungintalon ohella – monella tapaa, vaikka itse kaupunki ei olekaan tällä hetkellä intensiivisimpien taisteluiden näyttämönä.

Kadulla kävellessä katse kiinnittyy vääjäämättä jossain vaiheessa umpeen muurattuihin ikkunoihin ja oviin, etenkin lounaan, etelän ja kaakon suuntaan avautuvissa huoneistoissa kaupunkiin kohdistuneissa tulituksissa ja kranaattikeskityksissä tuhoutuneet ikkunat on jätetty uusimatta – vauriot on paikattu muuraamalla ikkuna-aukot ja tuhoutuneet ovet umpeen, näin toimien vältetään uusien sirpalevaurioiden synty sen ohella, että jatkuva ikkunoiden uusiminen kävisi kalliiksi kaupungin asukkaille, joista todella moni on edelleen työttömänä. Ennen sotaa alueen hiilikaivokset olivat merkittävin alueellinen työllistäjä, tänään hiilikaivokset käyvät joko vajaatehoisesti tai ne on suljettu.

Toretsk, Ukraina.

Tunnusomainen näky alueella ovat jätemaakasat, joista paikalliset käyttävät ukrainan kielistä nimeä ”терикон”, jotka kumpuina ”kohoilevat” hiilikaivosten ympärillä. Toretskin ympäristössä jätemaakasoja on lukuisia, joista käytöstä poistuneet metsittyvät hitaasti luonnon vallatessa ne takaisin. Ne ovat hiilikaivosten hissitornien ohella näkyvin merkki alueen teollistumisesta 1800-luvun puolella, kuinka ihminen alkoi kaivautua satojen metrien syvyyteen maan alle tavoitellessaan hiiltä teollisuuden tarpeisiin.

Jätemaakasa (urk. терикон) Toretskin länsikolkassa.

Huhtikuun 12. 2014 GRU:n tiedustelu-upseeri Igor ”Strelkov” Girkinin ryhmä aloitti operaation Slovjansk-Kramatorsk -alueella, miehittäen parissa päivässä kummankin kaupungin avainkohteet. Girkinin ryhmä siirtyi Itä-Ukrainaan Venäjän aiemmin miehittämältä, Ukrainalle kuuluvalta, Krimin niemimaalta. Slovjansk ja Kramatorsk olivat ensimmäiset merkittävät kaupungit, jotka venäläisjohtoiset joukot Itä-Ukrainassa miehittivät. Kaupunkien miehitys päättyi heinäkuussa 2014, jolloin Ukrainan asevoimat ja sitä tukevat vapaaehtoisjoukot aloittivat laajan operaation Slovjanskin ja Kramatorskin takaisinvaltaamiseksi – heinäkuun 5. Ukrainan lippu nousi jälleen Slovjanskin ylle.

Slovjanskin itäpuolella vul. Suchasnalla käytiin kesällä 2014 raskaita taisteluita ukrainalaisjoukkojen ottaessa alueita hallintaansa. Alla oleva kuva on otettu risteysalueella, jossa moni nuori menehtyi takaisinvaltausoperaatioihin kuuluvissa taisteluissa.

Slovjansk – Слава Україні!

Alla näkymä yllä olevalta Slovjansk-kyltiltä itään, raskaissa taisteluissa tuhoutuneita rakennuksia vul. Narvskan varrella.

Slovjanskista lounaaseen sijaitseva Karachunin vuori – vaikka kukkulalta se ennemminkin näyttää – kohoaa ympäröivää tasamaata korkeammalle – reilun 167 metrin korkeudelle merenpinnasta. Karachunin kukkula päätyi Ukrainan haltuun toukokuun alkupuolella 2014 ukrainalaisjoukkojen onnistuneen vastahyökkäyksen seurauksena. Tämän jälkeen kukkulan hallinnasta käytiin raskaita taisteluita aina heinäkuun alkupuolelle saakka, jolloin Ukrainan asevoimat otti laajahkon operaation myötä Slovjansk-Kramatorsk -alueen kokonaisuudessa hallintaansa työntäen Venäjän proxy-joukot Horlivkan ja Donetskin alueille.

Ympäröivää tasankoa korkeammalle kohoava kukkula kuului alueen avainkohteisiin, sen laelta ukrainalaisjoukot ohjasivat tulta keväällä ja kesällä 2014 Venäjän proxy-joukkojen kontrolloimille alueille. Kukkulan laella kohoava tv-torni sortui vihollisen tykistökeskityksessä heinäkuussa 2014, sittemmin kukkulan laelle on rakennettu uusi 180 metriä korkea tv-torni, jonka myötä ukrainalaiset televisio- ja radio-ohjelmat tavoittavat hiukan paremmin rintamalinjan tuntumassa asuvia ukrainalaisia – näin he eivät ole pelkästään venäläispropagandan vaikutuspiirissä. Televisio- ja radio-ohjelmien näkyvyydessä on edelleen paikoin suuriakin ongelmia, johtuen Venäjän asevoimien harjoittamasta voimakkaasta elektronisesta häirinnästä.

Karachun vuori, Slovjanskin lounaispuolella.

Зала Памяті – muistojen halli, Kiova

Lähes jokainen aamu Ukrainan puolustusministeriön alueella sijaitsevassa muistojenhallissa (Зала Памяті) soivat kellot Itä-Ukrainan sodassa kuolleiden sotilaiden muistolle. Aamun varhaisena hetkenä, aamuruuhkan äänet tuntuivat haihtuvan jonnekin kaukaisuuteen omaisten ja vieraiden kuunnellessa ääneen luettuja, kyseisenä päivämääränä kuolleiden sotilaiden nimiä. Aamusta, jona olimme kutsuttuna paikalla, teki erityisen liikuttavan aiemmin syyskuussa sotatoimissa menehtyneen nuoren sotilaan kunniaksi järjestetty muistohetki, jossa oli paikalla nuorukaisen surevat vanhemmat.

Слава Україні! Героям Слава!

Sota Ukrainassa jatkuu hyvää tarkoittavista puheista huolimatta. Marraskuun 4. Venäjän proxy-joukot tulittivat tykistöllä sekä kranaatinheittimillä Novotoshkivsken kylää parin kilometrin päässä rintamalinjasta, ja alle 15 kilometrin päässä Zoloten alueesta, josta Ukrainan asevoimat on – sopimusten mukaisesti – vetäytymässä. (1) Koululaiset ja lapset piiloutuivat pommisuojiin, ties kuinka monetta kertaa tämän sodan aikana. Sodan, jota käydään Euroopassa reilun puolentoista tuhannen kilometrin päässä koto-Suomesta. Sodan, jonka maailma näyttää haluavan unohtaa.

Marko

1. https://www.rferl.org/a/amid-shelling-school-evacuated-near-ukraine-town-where-troops-withdrew-ahead-of-peace-talks/30253499.html 

Havaintoja Ukrainasta, etenkin Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta ja rintamalta

Ukrainaan suuntautunut matkamme päätyttyä olen purkanut matkakokemuksia blogeihin, itse asiassa aloitin projektin jo Ukrainassa ollessamme blogillani Vapautetut Slovjansk ja Kramatorsk (syyskuussa 2019) – kotiuduttuani olen jatkanut projektia kahdella kirjoituksella Reissaten ristiin rastiin Ukrainaa (syyskuussa 2019) ja ilmailuun sekä entisen Poltava-4 lentotukikohdan historiaan painottuvalla blogilla Strategisten ilmavoimien museossa entisessä Poltava-4 lentotukikohdassa. Tässä blogissa tarkastelen syvällisemmin tekemiäni sotaan ja Ukrainan turvallisuuspolitiikkaan ynnä miehitetyillä alueilla asuvien siviileiden elämään liittyviä havaintoja.

Toretsk, Ukraina – alle 10 km rintamalinjasta.

Niissä tapauksissa, joissa havaintojen tekijöinä ja kertojina ovat miehitetyillä alueilla asuvat siviilit, tai mikäli asianosaisen kertomus voi vaarantaa miehitetyillä alueilla asuvien hengen, viittaan kertojaan vain kirjaintunnisteella. Vastaavasti, mikäli kohde on miehitetyillä alueilla laajalti tunnettu (elossa oleva tai kuollut), mainitsen henkilön nimen tässä kirjoituksessa, muussa tapauksessa henkilö esiintyy etunimellään tai nimilyhenteellä. Näihin turvatoimiin ryhdyn suojellakseni asianosaisia, jotka joutuvat elämään miehitetyillä alueilla terrorin, ilmiantajien pelon ja muiden henkeä uhkaavien tekijöiden keskellä.

Vieraillessamme Kramatorskissa Ukrainan lippu liehui hallintorakennuksen katolla, ulkoisesti kaupunki näyttää toipuneen lyhyestä miehityksestä ja sodasta – käynnissä olevan sodan ensitahdit lyötiin 12. huhtikuuta 2014 Slovjansk-Kramatorsk -alueella, jolloin venäläisen (palveluksesta talvella eronneen) GRU:n tiedustelu-upseeri Igor ”Strelkov” Girkinin ryhmä aloitti operaation, miehittäen parissa päivässä kummankin kaupungin avainkohteet. Girkinin ryhmä siirtyi Itä-Ukrainaan Venäjän aiemmin miehittämältä, Ukrainalle kuuluvalta, Krimin niemimaalta. Alueella käytiin keväällä ja kesällä 2014 taisteluita heinäkuun 4. ja 5. päiviin asti, jolloin Igor Strelkovin komennossa olevan joukot vetäytyivät ja pakenivat alueelta M03 ja N20 eli P19 pikateitä myöten Artemivskin (nykyään Bakhmut) ja Kostiantynivkan kautta Horlivkaan ja Donetskiin. Heinäkuun 5. 2014 Ukrainan lippu liehui jälleen kaupungeissa.

Kramatorsk, Ukraina – syyskuu 2019.

Kuitenkin jossain pinnan alla on havaittavissa aavistus jännitystä ja epävarmuutta, epäilemättä Kramatorskin päätymisellä raketti-iskun kohteeksi helmikuussa 2015 on vaikutusta asiaan, kuin myös sillä, että rintama on kuitenkin vain 45 kilometrin päässä eli kaupunki on edelleen tykistön ja raketinheittimien ulottuvilla. Se mikä tapahtui helmikuun 10. 2015 voi toistua, mutta leimaavaa kaupungissa vallitsevalle hengelle näyttää olevan toivo paremmasta tulevaisuudesta. Uusia yrityksiä on avattu, asuntoja on vuokrattavana majoituspalveluiden kautta kohtuuhintaan (voisin kuvitella, että osa syynä laadukkaaseenkin tarjontaan on alueella työnsä puolesta vierailevilla tarkkailijoilla kuin myös toimittajilla sekä muilla alueelle vapaaehtoisesti hakeutuvilla sekä Ukrainan viranomaisilla).

Tietty helteisenä syyskesän päivänä, minulle tutun tuoksu- ja äänimaiseman keskellä Kramatorsk näyttäytyy aivan toisessa valossa kuin viileänä ja tuiskuisena talvipäivänä, jolloin on Donbasin allasta pyyhkivä raaka tuuli tekee ilmasta purevamman eikä kaasulämmitys välttämättä riitä pitämään vanhoja asuntoja riittävän lämpiminä.

Vaikka Ukrainan matka oli meille odotettu lomamatka, paluu Donbasiin ei ollut minulle mikään ”huvimatka”, mitä se ei todellisuudessa ollut kenellekään meistä. Jo Kramatorskiin ja samalla vapaaseen Donbasiin saapuminen oli koskettava hetki, tuntui kuin olisin palannut kotiin maisemien ollessa tutut ja vuosia kaipaamiani. Paahteisena päivänä kaupungin tuoksut olivat tutut, illalla ympäröivältä maaseudulta kaupunkiin ajelehti savuinen tuulahdus, ja öinen äänimaailma hyönteisineen tuuditti minut uneen. Kaikki tämä oli jotain sellaista, jota ei voi Suomea kokea ja jota olen kaivannut nämä sotavuodet.

Tapasimme Kramatorskissa ollessamme ystäviämme ja tuttaviamme, jotka asuvat Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, ja joiden kanssa käymämme keskustelut olivat kiehtovia ja antoisia mutta samalla tavattoman surullisia. Vaikka olenkin seurannut sotaa ja elämää miehitetyillä alueilla käytännössä päivittäin näiden reilun viiden vuoden ajan, ja vaikka olen kuullut miehitetyillä alueilla asuvilta kuulumisia säännöllisesti, heidän kanssa keskustelu ja tarvittaessa tarkentavien ja syventävien kysymysten teko ja heidän olemuksen havainnointi kertoi minulle verrattomasti enemmän kuin yksikään verkkokeskustelu tätä ennen.

Meillä elämään kuuluvat perusasiat ovat heille ylellisyyttä – hammasharja ja hammastahna on heille ylellisyystuote, johon kaikilla ei ole varaa. Meillä olevaa vapautta ilmaista itseään ei heillä ole – vaikka suomalaisetkin propagandistit Janus Putkosen ja Johan Bäckmanin johdolla koettavat muuta uskotella ja jota tarinaa alueella vierailleet suomalaiset propagandaturistitkin toistavat, ymmärtämättä (tai haluamatta ymmärtää) totalitaarisen miehitysalueen todellisuutta, johon eräänä todellisuutena kuuluu varovaisuus ja valehtelu, koska jokainen tuntematon ihminen voi olla ilmiantaja tai muuta vastaavaa. Selvitäkseen hengissä heidän on opeteltava kätkemään todelliset ajatuksensa ja todellinen minänsä, aivan kuten moni on tehnyt varhaisemmassa elämässään syntyessään ja kasvaessaan totalitaarisessa neuvostovaltiossa.

Keskusteluissa, joissa kuulee toisesta vain äänen, jossa toista ei näe, paljon viestintää jää havaitsematta – tai havainnot ovat vähintäänkin puutteelliset. Ilmeet ja eleet jäävät näkemättä, äänestäkään ei aina kaikkea voi päätellä – eikä ihminen välttämättä aina halua tai jaksa käydä samalla tapaa keskustelua kuin kasvotusten. Niinpä nyt kun ihminen oli läsnä, siinä vierellä, tilanne oli aivan toinen, ja tilanteen teki entistä paremmaksi se, että saattoi puhua vapaasti ja rauhassa. Kertoa ajatuksiaan tarvitsematta pelätä, että joku kuulee ja ilmiantaa kumouksellisten mielipiteiden tähden – asia, mikä on todellisuutta miehitetyillä alueilla Ukrainan itäosissa. Ihmiset elävät siellä pelossa, he joutuvat varomaan sanojaan, mutta samalla tapaa he joutuvat pelkäämään tekojensa (tai tekemättä jättämiensä asioiden) tähden. Miehitetyillä alueilla muistotilaisuuden tai paraatin väliin jättäminen voi johtaa nuhteisiin tai palkan pidättämiseen tms. tekoon. Vastaavasti eläkeläinen voi menettää elintarvikepaketin, jonka alkuperä on usein miehitettyjen alueiden ulkopuolella ja tarkoitettu hädänalaisille, mutta joutunut – syystä tai toisesta johtuen – miehityshallinnon takavarikoimaksi.

Propaganda ja psykologinen terrori ulottuvat miehitetyillä alueilla halki yhteisöjen lasten joutuessa sen uhreiksi päiväkodeissa ja kouluissa, ja aikuisten työelämässä. Tuhannet lapset joutuvat osallistumaan leireille, joilla heidät kasvatetaan vihaamaan ukrainalaisia ja länttä. Lapsia militarisoidaan samalla tavalla kuin Venäjällä, mutta eräiltä osin vieläkin parempi vertailukohde on terroristien koulutusleirit, joilla lapsista kasvatetaan tulevia itsemurhaiskujen tekijöitä – jotka opetetaan tavoittelemaan marttyyrikuolemaa. Hiukan vastaavaa on havaittavissa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, joissa lapsiin istutetaan vihaa mutta heihin istutetaan myös ajatus kuolemisesta taistelussa Ukrainaa ja länttä vastaan. Millainen tulevaisuus näillä lapsilla on, entä Ukrainalla, sen ottaessa joku päivä haltuunsa miehitetyt alueet? Moni vanhempi onkin ollut kaukaa viisas ja lähettänyt ainakin lapsensa turvaan (pois miehitetyiltä alueilta), jollei koko perheen ole ollut mahdollista tehdä sitä.

Kiinnostava oli myös havainto, jonka läheisemme oli tehnyt vierailullaan Horlivkassa, jossa hän oli kuunnellut bussimatkan kuluessa parin vanhuksen keskustelua, ja kuinka nämä vanhukset – oman elämän ankeudesta ja rajoittuneisuudesta huolimatta – surkuttelivat sitä, kuinka onnetonta vuosi sitten pommiattentaatissa kuolleen Alexandr Zahartšenkon lesken elämä mahtaakaan olla. Propaganda on tehnyt tehtävänsä, Zahartšenko on noussut kuolevaisten yläpuolelle, ja nämä kuolevaiset joko unohtavat oman tuskansa tai ulkoistavat sen ja surevat itsensä sijaan leskeä, joka on jäänyt yksin lastensa kanssa. Omassa propagandassaan Janus Putkonenkin rakentaa Zahartšenkosta kuvaa marttyyrina, joka antoi henkensä – niin, minkä puolesta? Terrorin, kurjuuden, vainon ja vihan.

Terrori, pelko, on läsnä miehitetyillä alueilla. Eräs terrorin muoto on mielivaltaisuus, rangaistukset voivat olla mielivaltaisia. Demarkaatiolinjan ylittäminen tarkastusasemien kautta pitää muassaan samoja elementtejä – mielivaltaisuus on läsnä jokaisella kerralla, kun joutuu kulkemaan Venäjän proxy-joukkojen tarkastusasemien kautta. Joku kerta takavarikoidaan lihatuotteita, toisella kertaa etsitään hygieniatuotteita, viime aikoina erityisen suosittu takavarikoinnin kohde on suklaa ja makeiset – erityisesti Roshenin makeiset ja suklaa. Roshen on Ukrainan edellisen presidentin Petro Poroshenkon perustama yhtiön.

Valitettavasti media lännessä on kirjoittanut aivan liian vähän miehityksen tästä puolesta, se on heräämässä Venäjän harjoittamaan sortoon miehittämällään Krimin niemimaalla, mutta miehitetty itäinen Ukraina on vielä suunnaton ”musta-aukko”, josta läntisen median on vaikea saada luotettavaa tietoa, niinpä yliedustettuna ovat erilaisten propagandamedioiden ja toimijoiden välittämä kuva ”kansantasavaltalaisesta” todellisuudesta juhlaparaateineen ja ulkomaalaisine vieraineen – tässä häpeilemättömässä toiminnassa ovat myös suomalaiset propagandistit Janus Putkosen ja Johan Bäckmanin johdolla mukana, mutta samaan ”virteen” yhtyvät lukemattomat muut propagandistit ynnä poliitikot, jotka vierailevat alueella antaen kasvonsa (ja hyväksyntänsä) propagandajulkaisuille, ja täten myös hyväksyntänsä Venäjän harjoittamalle valtioterrorille. Tämän vuoden kevään ja kesän aikana Vaihtoehto Saksalle eli AfD:n Gunnar Lindemann on ollut erityisen ahkera vierailija, tavaten myös Janus Putkosen useamman kerran.

Matkan aikana tapasimme myös tuttumme O:n ja L:n Poltavan alueella, hekin olivat jättäneet sodan alettua Donetskin taakseen. Perheellisellä hyvin toimeentulevalla ratkaisu ei ollut helppo, koska lähtö tiesi kaiken jättämistä taakse, moni heidän lailla muutti pois miehitetyiltä alueilta toivoen sodan päättyvän nopeasti. He elävät evakkoina omassa maassaan, koti miehitetyillä alueilla. Koti, joka on käytännössä arvoton sodasta ja miehityksestä johtuen. Tai vähintäänkin sen arvo on laskenut osiin arvosta ennen sotaa, eikä sen myyminen ole järkevää tällä hetkellä, koska pahimmassa tapauksessa asuntokaupan sijaan asunto otetaan ”kansantasavallan” haltuun, näinkin on useiden kohdalla käynyt. Ymmärtääkseni tällaiset haltuunotot ovat Ukrainan lakien mukaan mitättömiä, joten sodan ja miehityksen päätyttyä, takavarikoidut eli käytännössä varastetut asunnot palautuvat niiden oikeille omistajille.

Tuttujemme Poltavassa oli lopulta kuitenkin helppoa tehdä ratkaisu muutosta. Heillä on lapsi, niinpä lapsen tulevaisuuden takia muutto oli ainoa järkevä ratkaisu. Edelleen tuhannet miehitetyillä alueilla peruskoulunsa käyneet nuoret hakeutuvat jatko-opintoihin ukrainalaisiin oppilaitoksiin, koska käytännössä miehitettyjen alueiden oppilaitosten todistukset ja diplomit ovat arvottomia. Monissa tapauksissa Venäjälläkin ne todistukset ja diplomit, jotka on myönnetty miehityksen alkamisen jälkeen, on todettu arvottomiksi.

Keskusteluissa nousi myös esille muutamia henkilöitä miehitetystä Donetskista, henkilöitä, jotka syystä tai toisesta johtuen tekivät valintansa ryhtyen tukemaan miehitysvaltaa. Näin jälkikäteen näyttää siltä, että taustalla on myös peri-inhimillisiä syitä – valta ja raha. Mikä on epäilemättä viehättänyt, sittemmin Donetskin N.U. instituutissa ”apulaisjohtajan” vakanssilla palkittua Sergei B…:ia, joka keväällä 2014 ”loikkasi” välittömästi miehitysvallan tukijoiden joukkoon esittäen ”kansantasavaltaa” tukevia kannanottoja ja vaatimuksia paikallisella tasolla.

Ennen sotaa kaupassa vartijana työskennellyt, Somali pataljoonan komentajan toiminut, sittemmin attentaatissa surmattu Mikhail ”Givi” Tolstykh viehättyi (rajoittamattomasta) vallasta, jonka sota hänelle soi. Vallasta, johon ei liittynyt vastuuta teoista, mikä ilmeni rikollisina tekoina rintamalla kuin myös selustassa. Osa sotilaskomentajista on välttänyt Tolstykhin kohtalon, taisteluosaston komentajana ja ”parlamentaarikkona” toiminut Oleg ”Shamaani” Frolov, entinen tilpehöörikauppias Majakista, on kyllä säilyttänyt henkensä, mutta tietojeni mukaan viettää aikaa enemmän pullon kuin minkään muun kanssa. Hänkin oli jo ennen sotaa käynyt Venäjällä saamassa koulutusta aseiden käyttöön ja terroritoimiin, päästen vuonna 2014 hetkeksi nauttimaan ”työnsä” hedelmistä.

On myös hyvin todennäköistä, että jo ennen sotaa Itä-Ukrainasta lähetettiin henkilöitä länteen kylvämään epäluuloisuutta ja eripuraa, muuten on vaikea selittää kaikkia niitä tapauksia, joissa viikkoja ennen sotaa länteen (esim. Kiovaan) muuttaneet ryhtyivät sodan alettua ”saarnaamaan” Venäjän ja näiden ns. kansantasavaltojen erinomaisuuden puolesta, joiden olemassa olosta saimme Kiovassa havainnollistavia esimerkkejä. Miten ja miksi he osasivat muuttaa viikkoja ennen sotaa länteen? Ennen kaikkea miksi he tekivät tämän ratkaisun? Ohjattiinko tai opastettiinko siihen?

Huomautan, että sodan alettua Ukrainan länsiosiin on muuttanut ihmisiä, jotka mentaalisesti tukevat Venäjän toimia – heitä ei pidä sekoittaa edellä kuvailemiini henkilöihin, jotka muuttivat jo ennen sotaa, ryhtyen sodan alettua ajamaan Venäjän asiaa oltuaan sitä ennen hiljaa. Vaikka lopputulos on sama, toiminnan peruste ja taustat ovat nähdäkseni eriävät.

Nämäkin esimerkit omalta osaltaan paljastavat yhteisöjen (ja yhteiskuntien) erilaisuudet, siinä missä totalitaarisilla ja mielivaltaisesti hallituilla Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla Ukrainan avoin tukeminen johtaa vaikeuksiin, sen värien kantaminen jopa kuolemaan, vapaassa Ukrainassa venäläisen maailman (Russkij Mir) tarinan levittäminen venäjäksi, ei johda muuhun kuin korkeintaan väittelyyn pihamaalla naapureiden kanssa. Tätä tietenkään Venäjälle työskentelevät propagandistit, kuten ei Venäjän valtiollinenkaan propaganda, kerro, vaan ne toistavat kollektiivisesti tarinaa venäläisiä vainoavista ukrainalaisista.

Samalla miehitetyillä alueilla asuvat ystävämme ja läheisemme kertovat kuinka erilaisissa medioissa, myös ukrainan kielisissä, liikkuu huhuja ja disinformaatiota, jonka yksiselitteisenä tarkoituksena näyttäisi olevan synnyttää epätietoisuutta ja pelkoa miehitetyillä alueilla asuvien ukrainalaisten mieliin. Medioiden taustoja en tietenkään tässä tilanteessa voi ryhtyä tutkimaan, ukrainan kielistenkin lähetysten taustalla voi olla kollaboraattoreiden ryhmä tai lähetys voi tulla Venäjältä.

Huhuissa ja näissä näennäisuutisissa kerrotaan ja kuvaillaan, kuinka Ukrainan hallinto ryhtyy siinä vaiheessa, kun alueet palaavat niiden haltuun vainoamaan miehitetyillä alueilla asuvia siviilejä, syyttäen heitä sodasta ja kärsimyksestä. Disinformaation eräs kantava teema on myös se, ettei Ukraina aio panostaa rahaa uudelleenrakentamiseen. Tässä teemassa toistuu selkeällä tapaa se kantava ajatus, jolla venäläisoperaattorit ryhtyivät perustelemaan ”separatismia” keväällä 2014, että läntinen Ukraina tuhoaa Donbasin. Tosin se Donbasin todellinen uhka tulee idästä – Venäjältä.

Tässä kohdin näen Ukrainan kannalta parhaana vasta-aseena osoittaa sen, että miehitykseltä vapautettuja alueita korjataan ja uudisrakennetaan, että kansalaiset niillä pääsevät osallistumaan yhteiseen päätöksentekoon (kuten saattoivat osallistua keväällä Ukrainan presidentinvaaleihin ja kesällä parlamenttivaaleihin). Että siviileihin ei kohdistu minkään sortin syytöksiä kenenkään taholta, jota en itse ole nähnytkään kohdistuvan, mutta jos joku ryhmä tällaista toimintaa harjoittaa, on enemmän kuin suotavaa, että Ukrainan hallinto puuttuu tällaiseen disinformaatioon. Mikäli levittäjä toimii Ukrainan rajojen sisäpuolella, itse pitäisin tällaista toimintaa – tilanne huomioiden – maanpetoksellisena. Toiminta palvelee hyökkääjän, Venäjän, etua.

On ymmärrettävää, että jouduttuaan elämään vuosien ajan miehitetyillä alueilla totalitaarisessa yhteisössä, ihmiset pelkäävät, mutta he pelkäävät myös ulkoa tulevaa informaatiota, jonka lähdettä he eivät tunnista, mutta jonka sanoma on sen suuntainen, jossa heitä uhreina syyllistetään sodasta ja miehityksestä ynnä kurjuudesta. Tällaisessa tilanteessa ihmiseltä vaaditaan paljon, että hän jaksaa uskoa parempaan, että hän ei ryhdy resonoimaan disinformaatiota pahentaen näin tilannetta entisestään. Tällainen edellä kuvaamani ristiriitaan johtava tilanne voi myös vaikuttaa siihen, että siviilivastarintaan tai protestointiin ei ole halua ryhtyä toivon sammuttua. Ihmisillä on oltava toivo (haave) jostain, jotta he voivat perustella itselleen sen miksi toimia, taistella (pienin elkein) miehitystä vastaan. Lamaantuneita ihmisjoukkoja on helpompaa hallita ja kontrolloida terrorilla.

Ja tästä voin edetä toivoon ja sen vaalimiseen.

Jos Kramatorskissa oli aavistettavissa ja havaittavissakin toivoa paremmasta, kaupungista etelään ja kaakkoon, lähempänä rintamaa, toivoa paremmasta kuvastaa ehkäpä parhaiten kasvava sukupolvi lapsia, ilman heitä tulevaisuus saattaisi näyttäytyä liiankin lohduttomalta Toretskin (entinen Dzeržinsk) kaltaisissa pienissä kaupungeissa, joissa elämä on elämistä kranaatinheittimen kantaman piirissä. Sota on konkreettinen osa elämää, siihen on sopeuduttava - tai on lähdettävä, ja moni on lähtenyt. Lopullisesti!

Omiin silmiini Toretsk näyttäytyi todella lohduttomalta paikalta asua. En edes ryhdy tässä kuvittelemaan itseäni kaupungin asukkaiden asemaan, vaikka vaihtoehtojen ollessa olemattomat – tai hyvin vähäiset – ihmisen tiedetään pystyvän sopeutumaan asioihin, joihin hän ei aiemmin olisi voinut kuvitellakaan kykenevänsä sopeutumaan. Osa minunkin läheisistä ja tutuista on sopeutunut asumaan miehitetyssä Donetskissa, heidän vaihtoehtojen ollessa niin olemattomat vuosia sitten, ettei lähteminen kuulunut niihin. Nyt kaupungin jättäminen ja alueelta muuttaminen on vieläkin vaikeampaa.

Umpeen muurattuine ikkunoineen, hajonneiden ikkunoiden uusiminen ei olisi järkevää, koska seuraavan iskun – koska se isku kuitenkin joskus tulee – osuessa kohdalle ikkunat hajoavat jälleen viiltohaavoja tekeviksi ”sirpalepilviksi”, Toretsk on surullinen, lohduton ja hiljainen. Kaduilla oli vain jokunen ihminen, etenkään keskustasta etelään ja kaakkoon rajoittuvat kadut olivat lähes autiot – ihmisiä ei ryhmiksi asti ollut. (Huom. ryhmä on myös houkuttelevampi kohde tulitukselle kuin yksittäinen ihminen).

Samana päivänä, jolloin kävimme Toretskissa, tapasin myös Kramatorskin eteläpuolella sijaitsevan sotilassairaalan edustajan. Sairaalan edustaja kertoi meille lyhyelti sairaalan toiminnasta, lääkäreiden tekemästä yhteistyöstä siviilisairaalan kanssa ja siitä, kuinka myös siviileille tarjotaan, tarvittaessa, hoitoa.

Sotilassairaalan edustajien harjoittamaa kansainvälistä yhteistyötä myös sivuttiin, sairaalalla on vieraillut delegaatioita lukuisista länsimaista tutustumassa ja kartuttamassa osaamista vaikeiden sotavammojen ensihoidossa ynnä kirurgiassa. Itä-Ukrainan sotatoimialueella haavoittuneilla on vammoja, joiden hoitoon länsimaiden sotilassairaaloiden kirurgit ja hoitajat eivät ole laajassa mitassa joutuneet viime vuosina paneutumaan. Itä-Ukrainassa ja laajemmin Ukrainassa, ynnä ukrainalaisten haavoittuneiden hoidossa omissa maissaan, läntiset kumppanit ovat – vähintäänkin – ylläpitäneet valmiuksiaan ja taitojaan.

Tälläkin sairaalalla oli valmiudessa omat medivac-tiiminsä 24 tuntia vuorokaudessa viikon kaikkina päivinä evakuoimaan haavoittuneita tai vammautuneita rintamalta. Taistelutoimissa (tai vakavissa onnettomuuksissa) vammautuneet luokitellaan kolmiasteisen portaikon mukaan (vihreä, punainen ja musta), mikäli haavoittuneita on kerralla enemmän. Alkutoimet luokitteluineen suoritetaan omalla erillisellä osastolla sairaala-alueella, jollei tätä ole kyetty tekemään aiemmin.

Päivään kuului myös tapaaminen Ukrainan asevoimien Joint Forces Operation eli JFO:n mediaupseerin Viktor Š:n kanssa, hänen järjestäessä lyhyen informaatiotilaisuuden minulle rintamalla vallitsevasta sen hetkisestä tilanteesta, joka oli jännittynyt, mutta eskalaation uhkaa ei tuolloin ollut. Kyseisellä lohkolla tilanne oli kyseisinä päivinä jännittynyt mutta rauhallinen, toisin kuin viime viikolla, jolloin yhteenotot miehitetyn Horlivkan ympäristössä olivat päivittäisiä, ja Minsk II-sopimuksessa kiellettyjä raskaita-asejärjestelmiä oli käytetty Venäjän ja sen proxy-joukkojen toimesta Horlivkan luoteis- ja pohjoispuolella useita kertoja.

Sotilaat näkivät tilanteen rintamalla ja laajemmin sotatoimialueena tuolloin sellaisena, että poliittisen päätöksentekokoneiston toimesta heidän kädet olivat sidotut – poliittisella päätöksentekokoneistolla he viittasivat Ukrainaa laajempaan kokonaisuuteen, jonka tekemien päätösten seurauksista he joutuvat ensinnä maksamaan. Tulkitsen tämän tarkoittavan sitä, että he eivät mielestään saa toimia parhaaksi katsomallaan tavalla rintamalla.

JFO:n toiminta-alueella siviilihallinto ja operatiivinen johto tekevät entisestään laajenevaa yhteistyötä, johon liittyy myös siviileiden tarpeiden entistä parempi (ja laajempi) huomioiminen, mitä ilmenee muutenkin kuin sotilassairaalan ja siviilisairaalan harjoittamana yhteistyönä. Tiedonvälityksen rooli nousi tässä yhteydessä myös esille, koska alue altistuu edelleen voimakkaalle propagandalle ja muulle vaikuttamiselle kollaboraattorisia ryhmiä ja operaattoreita unohtamatta, mukana on myös poliittisia toimijoita.

Helteinen syyskuinen iltapäivä, Kramatorskin rautatieasemalla odottamassa Intercity junaa, pääteasemalta Kostiantynivkasta, saapuvaksi. Noustessani junaan mielen valtaa haikeus, jos kaupunkiin saapuminen oli tunteikas kokemus, sitä oli lähtökin – haaveena vapaa Donetsk, Donbas ja Ukraina.

Marko

Linkit aiempiin Ukrainan matkaa käsitteleviin blogeihin:

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/09/vapautetut-slovjansk-ja-kramatorsk.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/09/reissaten-ristiin-rastiin-ukrainaa.html 

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2019/09/strategisten-ilmavoimien-museossa.html 

Kuvat Marko Enqvist.

Vapautetut Slovjansk ja Kramatorsk (syyskuussa 2019)

Kirjoitan tätä Kramatorskissa, itä-ukrainalaisessa teollisuuskaupungissa, jonka asukkaat ovat ehtineet kokea käynnissä olevan sodan aikana miehityksen julmuuksineen, ja vapautuksen heinäkuussa 2014. 

Ukrainassa käynnissä olevan sodan ensitahdit lyötiin reilut viisi vuotta sitten huhtikuussa 2014, jolloin Venäjän operaattoreiden johdolla Ukrainan itäosissa Donetskin ja Luhanskin alueilla ryhdyttiin valloittamaan hallintorakennuksia sekä merkittävinä pidettäviä kohteita.

Kaaoksen alkuvaiheessa Venäjältä tulleiden agitaattoreiden johdolla mielenosoittajat miehittivät Donetskissa osia kaupungin aluehallintorakennuksesta, maaliskuun 6. Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n joukot siivosivat rakennuksen mielenosoittajista. 

Donetskissa paikallisia mielenosoittajia alkoi kerääntyä kaupungin keskustaan Leninin aukiolle yhdessä Venäjältä saapuneiden ”Putinin turistien” sekä venäläisagitaattoreiden kanssa, maaliskuun ensimmäisen puoliskon jälkeen väkimäärät aukiolla alkoivat huveta – kuun toisella puoliskolla viikonvaihteen mielenilmauksiin saapui korkeintaan tuhatkunta mielenosoittajaa ja joitain satoja uteliaita paikallisia seuraamaan tilanteen kehittymistä. Tuolloin Ukrainan hallintoa tukeviin mielenosoituksiin osallistui enemmän ihmisiä kuin näihin Ukrainan ulkopuolelta johdettuihin mielenosoituksiin kaupungin keskustassa.

Huhtikuun 6. 2014 reilut tuhat mielenosoittajaa vaati Donetskissa järjestettäväksi ”kansanäänestystä” alueen tulevaisuudesta. Miljoonan asukkaan kaupungista löytyi tuhatkunta mielenosoittajaa ynnä päälle jokunen bussilastillinen ”Putinin turisteja” Venäjältä vaatimaan ”kansanäänestystä”. Donetskissa torialue Маяк keskustasta luoteeseen oli todennäköisesti yksi keskeisiä kohteita venäläisten värväystoiminnan kannalta, alueella vaikutti ennen sotaa muun muassa rihkamakauppias Oleh ”Shamaani” Frolov, joka osallistui taisteluihin Donetskin lentokenttäalueella osaston komentajana, ja joka jo ennen sotaa vieraili aktiivisesti koulutusleireillä Venäjällä.

Samaan aikaan huhtikuun alussa Luhanskissa noin tuhat mielenosoittajaa ja Venäjän operaattoria hyökkäsi Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n päämajaan miehittäen sen.

Tämän jälkeen tapahtumat etenivät entistä nopeammalla tahdilla Ukrainan itäosissa, huhtikuun 12. 2014 oli tulevien tapahtumien kannalta merkittävä päivä. Tuolloin Venäjän GRU:n tiedustelu-upseeri Igor ”Strelkov” Girkinin ryhmä aloitti operaation Slovjansk-Kramatorsk -alueella, miehittäen parissa päivässä kummankin kaupungin avainkohteet. Girkinin ryhmä siirtyi Itä-Ukrainaan Venäjän aiemmin miehittämältä, Ukrainalle kuuluvalta, Krimin niemimaalta.

Saapuminen idän suunnalta Slovjanskiin, tällä paikalla otettiin rajusti yhteen alkukesästä 2014. 

Samana päivänä 12. huhtikuuta tunnuksettomat joukot miehittivät Donetskissa sisäministeriön rakennuksen ilman merkittävää vastarintaa. Rakennuksen miehittäjät saivat tukea, Ukrainan Venäjälle paenneelle ex. presidentille Viktor Janukovytšille lojaaleilta, sisäministeriön Berkut-mellakkapoliisin upseereilta.

”Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tahi luin kirjoja – ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa (tarkoittaen vuotta 2014) Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava.” Sodan ja miehityksen Donetskissa keväällä ja kesällä 2014 kokenut L.

Sota alkoi huhtikuun 12. 2014 – Ukrainan käynnistämä operaatio nimettiin tuolloin Anti-Terrorist Operation’iksi ATO:ksi, mutta hyvin pian kävi selväksi, että kyseessä on paljon enemmän kuin pienimuotoinen terrorisminvastainen operaatio – kyseessä on kahden valtion välinen sota, jossa Venäjä, alkuun proxy-joukkojaan hyödyntäen, hyökkäsi Ukrainan itäisiin osiin miehittäen osia Donbasista. Mitä pidemmälle kesä eteni, sitä ilmeisemmäksi kävi Venäjän osallisuus sotatoimissa, kyse ei ollut enää vain proxy-joukoista vaan myös Venäjän asevoimien yksiköistä.

Kevään ja kesän 2014 alun kuluessa Mariupolin ohella merkittävimmät taistelut käytiin Slovjanskin ja Kramatorskin alueilla. Slovjansk ja Kramatorsk olivat Igor Strelkovin komentamien joukkojen hallinnassa 12. huhtikuuta ja 5. heinäkuuta välisen ajan, Strelkovin komentamien proxy-joukkojen vetäytyessä – paetessa – kaupungeista 4. ja 5. heinäkuuta välillä M03 ja N20 eli P19 pikateitä myöten Artemivskin (nyk. Bakhmut) ja Kostiantynivkan kautta Horlivkaan ja Donetskiin, alueille, jotka olivat tuolloin Strelkovin komentamien joukkojen hallinnassa, kaupungit palasivat Ukrainan hallintaan – ne vapautettiin miehityksestä. Heinäkuun 5. 2014 Ukrainan lippu liehui jälleen kaupungeissa.

Reilut kaksi kuukautta ja kolme viikkoa kestänyt miehitys koetteli kaupunkien siviiliväestöä, miehitetyillä alueilla otettiin tuolloin käyttöön Igor Strelkovin määräyksestä Stalinin ajan sotatilalait vuodelta 1941, jotka johtivat teloituksiin Strelkovin joukkojen kontrolloimilla alueilla. 

Huhtikuun 13. ja toukokuun 26. päivän välillä Slovjanskissa ja Kramatorskissa kuoli sotatoimien ja väkivaltaisuuksien seurauksena vajaat 30 siviiliä. Toukokuun 27. ja kaupunkien vapautuksen, 5. heinäkuuta 2014, välillä sotatoimien ja väkivaltaisuuksien vuoksi kuolleiden siviileiden lukumäärä ei ole tiedossa. Miehityksen aikana 17 siviiliä ja ulkomaalaista toimittajaa tms. kaapattiin, osa siviileistä on edelleen kateissa. 

Kesäkuun 9. 2014 neljä helluntaiseurakuntaan kuulunutta teloitettiin militanttien toimesta. Helluntaiseurakuntalaiset teloittaneet militantit kuuluivat ”Russian Orthodox Armyyn”. 

Venäläinen toimittaja sekä italialainen kuvaaja menehtyivät alueella sotatoimien seurauksena.

Alueen vapautuksen jälkeen, helmikuun 10. 2015 Kramatorskin aluetta pommitettiin venäläisjoukkojen toimesta 32 raketilla. Iskussa menehtyi yhdeksän siviiliä 35 siviilin vammautuessa tulituksessa. Iskun ensimmäinen aalto osui Kramatorskin kaakkoispuolella, lentokentän alueella, sijainneeseen ATO:n esikuntaan, jolloin menehtyi kahdeksan sotilasta 29:n haavoittuessa.

Ukrainan asevoimien ja sitä tukeneiden vapaaehtoisjoukkojen ja muiden turvallisuusorganisaatioiden tappiot Slovjanskin ja Kramatorskin taisteluissa kuuteenkymmeneen kaatuneeseen, kymmenien sotilaiden ja vapaaehtoisten jäädessä vangeiksi. Ukrainalaisjoukot menettivät myös jonkin verran kalustoa, maan ilmavoimat vastaavasti lukuisia lentokoneita ja helikoptereita, joista osa oli maavoimien ilmarynnäkköjoukoille alistettuna – kuten menetetyt Mil Mi-24 taisteluhelikopterit ja Mil Mi-8 keskiraskaat kuljetushelikopterit.

Vapaassa Kramatorskissa

Tänään Ukrainan lippu liehuu hallintorakennuksen katolla, kaupunki näyttää toipuneen lyhyestä miehityksestä ja sodasta – jossain pinnan alla on havaittavissa aavistus jännitystä ja epävarmuutta, epäilemättä Kramatorskin päätymisellä raketti-iskun kohteeksi helmikuussa 2015 on vaikutusta asiaan, kuin myös sillä, että rintama on kuitenkin vain 45 kilometrin päässä eli kaupunki on edelleen tykistön ja raketinheittimien ulottuvilla. Se mikä tapahtui helmikuun 10. 2015 voi toistua. Mutta leimaavaa kaupungissa vallitsevalle hengelle näyttää olevan toivo paremmasta tulevaisuudesta. 

Nämä syyskuiset päivät tuovat mieleeni aiemmat vierailuni, vuosia sitten, Donetskissa ja Donbasin alueella. Auringon paahtama maa, kuuma - hetkittäin, jopa "aavikkoinen" - tuuli, joka ei virkistä lainkaan ja korkealle kaartuva taivas. Näitä maisemia olen kaivannut vuosia, junan tuodessa minut Kramatorskiin, tuntui kuin olisin saapunut kotiin.

Jos Kramatorskissa voi aavistaa toivon paremmasta, kaupungista etelään ja kaakkoon, lähempänä rintamaa, toivoa kuvastaa kasvava uusi sukupolvi, ilman heitä tulevaisuus saattaisi näyttäytyä liiankin lohduttomalta Toretskin (ent. Dzeržinsk) kaltaisissa kaupungeissa, joissa elämä on elämistä kranaatinheittimen kantaman piirissä. Sota on konkreettinen osa elämää, siihen on sopeuduttava - tai on lähdettävä, ja moni on lähtenyt. Lopullisesti. 

Toretsk, Ukraina syyskuussa 2019, sodan tuhoamia ja arpeuttamia rakennuksia. Tuhoutuneesta hallintorakennuksesta on muotoutunut kaupunkiin sodan järjettömyyden muistomerkki. Rakennus syttyi tuleen venäläis-proxyjen tulituksen seurauksena. Rintamalinjalle ja "Mordorin" miehittämään alueeseen Donbasia on matkaa alle kymmenen kilometriä.

Laajemmin havainnoista, keskusteluista ja kokemuksista rintaman tuntumassa kotiuduttuani takaisin Suomeen. 

Haaveena miehityksestä vapaa Donetsk, Donbas ja yhtenäinen Ukraina. 

Marko

Raportti Kramatorskin raketti-iskusta 10. helmikuuta 2015:

https://www.civicmonitoring.org/rockets-hit-residential-area-in-kramatorsk-ukraine/  

Kuvat: Marko Enqvist. 

Havainnollistava karttakuva: Marko Enqvist, pohjana halotrust.maps.