Holodomor – kansanmurha

Tänään Ukrainassa muistetaan holodomorin (ukr. Голодомор) miljoonia uhreja, holodomor tarkoittaa yksiselitteisesti ”nälällä tappamista” ja siitä holodomorissa oli kyse – miljoonat ihmiset näännytettiin nälkään. Kokonaiset kylät tyhjenivät väestä: maa autioitui horisontista horisonttiin, kunnes näihin autioihin kyliin saapui väkeä pakolla kaukaa vieraasta maasta pyyhkien tullessaan viimeisenkin muiston aiemmista asukkaista, heidän tavoista ja kulttuurista, yrittäen tuhota aiemmin kukoistaneen kulttuurin tapoineen. Venäläiset – katsapit (Кацапьі) – tulivat.

En nyt kuitenkaan ryhdy kirjoittamaan uudelleen holodomorin historiaa, sen sijaan kirjoitan omista tuntemuksistani ja ajatuksistani mitä sana holodomor ja kyseinen kansanmurhana nostaa mieleeni.

Гірка пам'ять дитинства eli Lapsuuden karvas muisto Holodomor museolla Kiovassa kesäkuussa 2014.

Holodomor – Голодомор

Kiovassa aivan Kiovan luolaluostarin eli Petšerskin lavran (Kiev Pechersk Lavra) tuntumassa sijaitsee Holomodorin uhrien muistomerkki. Itsessään museo on hyvin intiimi ja tiivis, sisätilat eivät ole suuret – ne ovat ennemminkin käsin kosketeltavat, tuntuu, että yhdellä silmäyksellä on mahdollista hahmottaa kokonaisuus. Mutta… kun tähän intiimiin ja hyvin tiivishenkiseen museoon kävelee, hiljenee vääjäämättä – kiireiset ajatukset jäävät taakse ja katon suunnaton paino alkaa tuntua harteilla.

Museoon ei päivä paista, sen sijaan lukuisista kirjoista huokuu kuolema – sivu sivun jälkeen kuolleita ihmisiä, perheitä, kokonaisia sukuja. Kirjat nimilistoineen ovat valokuviakin pysäyttävämpiä, sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta kirjoissa, joissa on tuhansien ja tuhansien, ei vaan lopulta miljoonien kuolleiden nimet kertoo enemmän kuin yksikään kuva kuolleesta riutuneesta lapsesta tai kadulle uupuneesta aikuisesta. Nämä kirjat miljoonine tarinoineen kertovat kokonaisen kansan tuskasta.

Vieraillessani museolla viimeksi keväällä 2016 seuralaiselleni nimien lukeminen oli tuskallinen kokemus – raastava henkisesti, sillä hänen äitinsä suku oli kokenut holodomorin kauhut. Niissä kirjoissa oli hänenkin kaukaisia sukulaisia, sukulaisia joita hän ei koskaan saanut nähdä, joita hän ei koskaan saanut oppia tuntemaan. Niissä kirjoissa kerrottiin nimien kautta kansakunnan historiaa ja kansallisen itsetunnon heräämisen julmaa tukahduttamista. Ne kirjat kuvastivat omalla julmalla tavallaan neuvostovaltiota, jossa ihmishenki oli arvoton – miljoonat kansalaiset voitiin pyyhkiä olemattomiin. Jäljet kokonaisista suvuista katosivat, niiden historia murskattiin – toivottiin, että ihmiset unohtaisivat historiansa, juurensa kasvaen neuvostokansalaisiksi. Näin ei käynyt – miljoonatkaan murhat eivät pyyhkineet kansankuntia olemattomiin. Liekki jäi kytemään tuoden lopulta valon – vapauden – pimeyteen.

Nykyään kokojoukko valtioita on tunnustanut holodomorin kansanmurhaksi – Suomi ei ole näiden valtioiden joukossa – naapuristamme Viro, Latvia ja Liettua ovat tunnustaneet holodomorin kansanmurhaksi, aivan kuten Itämeren etelärannalla Puola on tehnyt. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on se, että holodomorissa on kyse kansanmurhasta – tarkoitus oli tuhota yksilöiden ohella kansa. Moni väittää vastaan esittämällä perusteen, että tuolloin nuoren neuvostovaltion alueella kuoli muuallakin mahdollisesti jopa miljoonia kansalaisia nälkään ja tauteihin. Niin kuoli, mutta holodomorissa käytännössä kohteena oli koko kansa – holodomor ulottui kaikkialle Ukrainaan. Holodomor oli julmaa jatkumoa ukrainalaisten vainolle.

Jo ennen holodomoria suuri joukko ”rikkaita talonpoikia” eli kulakkeja oli murhattu tai siirretty tuhansien kilometrien päähän kotoaan kuolemaan taivasalle Keski-Aasian aroille tai Siperian mittaamattomien havumetsien keskelle. Eivätkä nämä ”rikkaat talonpojat” meidän käsityksen mukaan rikkaita olleet. He olivat tavallisia ahkeria talonpoikia, jotka viljelivät viljaa tuoden leivän kansan pöytään. Näiden ”rikkaiden talonpoikien” tilojen koko oli keskimäärin muutaman hehtaarin, ei sen enempää.

Muistan kuinka koulussa käsitellessämme historian tunnilla Neuvostoliiton alkuvuosia, esille nousi kulakkeihin kohdistunut vaino ja kuinka retorisesti kikkaillen opettaja sai kulakit näyttäytymään epäedullisessa valossa, kun heitä nimitettiin ”rikkaiksi maanomistajiksi”, jotka eivät suostuneet neuvostovaltion sanelemiin viljanmyyntiehtoihin, ja jotka täten kurittivat köyhää työväestöä ja uunituoretta – sortoon perustuvaa – neuvostovaltiota. Näin Suomessa muokattiin kuvaa ihmisryhmästä ja väritettiin historiaa, ja yritettiin saada murhaaminen näyttäytymään hyväksyttävänä tai vähintäänkin ymmärrettävänä asiana. Mietinpä vaan jos samoin retorisin keinoin juutalaisiin kohdistunutta holokaustia olisi selitelty parhain päin. Tästä suomalaisessa peruskoulussa suoritetusta neuvostovaltion joukkosurmien valkopesusta on aikaa kolmisenkymmentä vuotta. Holodomor jätettiin oppitunneillamme huomiotta.

Todennäköisesti yli miljoona kulakkia murhattiin, sadat tuhannet perheenjäsenet ja sukulaiset pakkosiirrettiin kauas kotoa. Ukrainan alueella, jota kulakkien vaino erityisen rajusti kohteli, seurasi holodomor eli ”nälällä tappaminen”. Ajallisesti holodomor kesti vajaan vuoden myöhäissyksystä 1932 vuoden 1933 puolelle, tämä vajaan vuoden mittainen aika oli tuhoisa kokonaisille kylille ja pikkukaupungeille – neuvostovaltion suorittama joukkomittainen nälällä tappaminen vei ihmisiä, kokonaisia perheitä ja sukuja, kokonaisista kylistä ei jäänyt kukaan henkiin.

Kuolleita oli paljon, mittaamattomasti, niitä oli enemmän kuin miljoona, enemmän kuin kaksi miljoonaa, itse asiassa tähän päivään mennessä ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, kuinka monta miljoonaa – pääasiassa ukrainalaista – holodomorin aikana kuoli. Virallisestikin puhutaan 4-6 miljoonasta kuolleesta, mutta todennäköisesti kuolleiden lukumäärä on tätäkin korkeampi ja kaikki tämä vajaassa vuodessa.

Holodomorin sekä kulakkien murhaamisten, että pakkosiirtojen vaikutus Ukrainan alueella oli monella tapaa tätä merkittävämpi. Holodomorin seurauksena satoja pieniä kyliä ja kaupunkeja jäi likimain tyhjilleen ja näihin kyliin muutti miljoonittain venäläisiä ja muihin kansallisuuksiin kuuluvia – ei välttämättä vapaaehtoisesti vaan yhteiskunnan käskystä ja näin lukuisat sydän-Ukrainan seudut muuttivat etnisesti luonnettaan ja samalla Moskova saattoi huokaista helpotuksesta. He kuvittelivat tuhonneensa orastavan ukrainalaisten kansallisen itsetunnon lopullisesti, että kymmenistä miljoonista ukrainalaisista ei enää koituisi uhkaa neuvostoyhteiskunnalle. Josif Stalin – kaiken arkkitehti – elätteli näitä uskomuksia, mutta kuinka väärässä hän olikaan.

Holodomorin seurauksena orvoiksi jäi suuri joukko lapsia – pitkälti yli miljoona – tiedä sitten oliko hengissä selviäminen heille suurikin onnenpotku. Suurin osa heistä päätyi leireille, joissa heistä kasvatettiin ”neuvostonuorten” uusi sukupolvi – heidän menneisyys ja historia, heidän suku ja perhe tuhottiin näin lopullisesti yhteiskunnan toimesta. Ja kuin kaiken kruunuksi yhteiskunta päätti pyyhkiä holodomorin pois olemasta, se muuttui tapahtumattomaksi asiaksi, sitä ei ollut enää olemassakaan. Siitä ei mainittu sanaakaan neuvostohistoriankirjoituksessa, kukaan ei kyseenalaistanut tapahtunutta, kukaan ei virallisesti ihmetellyt sitä, mihin 30-luvun alussa miljoonat ukrainalaiset olivat ”kadonneet”. Holodomor lakkasi olemasta olemassa. Vasta 80-luku ja perestroikan aika toi muutoksia, mutta täysin historiankirjat aukenivat vasta 90-lulla Neuvostoliiton hajotessa ja ukrainalaisten saadessa ilman pelkoa ja sensuuria tutustua historiaansa, tuolloin he joutuivat kasvokkain tämän todellisuuden kanssa.

Itse pidän kokonaisuutta, joka alkaa oikeastaan jo ajasta ennen kulakkien murhaamista ja karkottamista, ja etenee holodomorin miljoonien kuolleiden ynnä uudelleen leireillä kasvatettujen lasten kautta kobzareiden** murhaamiseen 1932, jolloin Josif Stalinin käskystä Harkovaan kutsutut kobzar-runonlaulajat murhattiin raa’asti, ukrainalaisiin kohdistuneena järjestelmällisenä ja organisoituna kansan ja identiteetin tuhoamisena – kansanmurhana. Toimenpiteenä ei vain ollut tarkoitus tuhota kansaa vaan tuhota kokonainen kulttuuri – pyyhkiä se olemattomiin. 

Marko

*: Katsapit (Кацапьі) venäläisistä käytettävä halventava nimitys.

**: Kobzarit olivat sokeita runonlaulajia, jotka säestivät lauluaan joko kobzarilla tai banduralla.

Luhanskilainen ”joulusiivous” eli pieniä vihreitä miehiä Luhanskissa

Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla sijaitsevassa Luhanskin ”kansantasavallassa” tapahtui eilen tiistaina (21.marraskuuta 2017) todennäköinen ”vallankaappaus” – vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa mikä tämän ”vallankaappauksen” lopputulos on. Tai onko kyseessä edes todellinen vallankaappaus.

Alueelta tänään saatujen tietojen mukaan Luhansk on tällä hetkellä täysin alueen pseudotasavallan ”sisäministeri” Igor Kornetille uskollisten joukkojen hallussa. Eiliseen saakka alueen johtajana esiintyneen Igor Plotnitskin tulevaisuudesta sen sijaan käydään neuvotteluja Venäjällä. Mikä sitten johti tähän tapahtumakulkuun?

Saamieni tietojen mukaan viime aikoina Igor Plotnitskin ja Igor Kornetin välillä on ollut voimakkaita erimielisyyksiä, viime viikon puolella erimielisyydet etenivät konfliktitasolle saakka. Eri lähteistä ammentamieni tietojen mukaan henkilöiden taustalla on taloudellisia ristiriitoja Plotnitskin vaatiessa itselleen Kornetin hallussa olevaa ”omaisuutta” – omaisuutta, jonka Kornet on laittomasti ottanut hallintaansa käynnissä olevan sodan ja miehityksen aikana Bukajevin perheeltä.

Ennen varsinaista konfliktin eskaloitumista Igor Kornet syytti Plotnitskia Luhanskin ”kansantasavallan” entisen pääministerin Gennadi Tsyplakovin murhasta syksyllä 2016. ”Kansantasavallan” viranomaisten pidättämä Tsyplakov kuoli vankeudessa, virallinen kuolinsyy on hirttäytyminen, joskin silminnäkijähavaintojen mukaan Tsyplakovin ruumiissa oli merkkejä väkivallasta. Tsyplakovin silloisen kuoleman arvioitiin liittyneen alueen sisäiseen valtataisteluun, johon liittyen Plotnitskia vastaan tehtiin autopommi-isku elokuussa 2016. (1) Ei ole täyttä varmuutta siitä, että oliko autopommi-iskun tarkoituksena tappaa Plotnitski vai oliko se lavaste – false flag-operaatio, jolla saatiin syy sisäiselle ”uudelleen organisoinnille” eli puhdistukselle.

Tiistaina 21. marraskuuta Luhanskin keskustassa avainkohteita siirtyi ”tunnuksettomien sotilaiden” valvontaan – toiminta ja joukkojen käyttäytyminen muistutti eilen erehdyttävästi kevättalvea 2014 ja ”pienten vihreiden miesten” suorittamaa Krimin niemimaan miehittämistä, ja myöhemmin keväällä, Igor ”Strelkov” Girkinin joukkojen suorittamia operaatioita Itä-Ukrainassa.

”Pieniä vihreitä miehiä” Luhanskissa, kuva via @ddya_sasha.

Asetelman kaaoksellisuutta kuvaa se, että vielä eilen iltapäivällä Igor Plotnitskin kerrottiin olevan luottomiestensä parissa ja tilanteen olevan kontrollissa, tästä eteenpäin muutama tunti – noin kello 17:00 jälkeen – alkoi Luhanskin alueelta tulla viestejä, joiden mukaan Plotnitski on poistunut tai poistumassa Luhanskista, ja että on hän olisi matkalla Venäjälle.

Hyvin pian tämän jälkeen ainakin osa Luhanskin ”kansantasavallan” alueella olevista joukoista ilmaisi tukevansa ”sisäministeri” Igor Kornetia, samalla Kornet sai myös tukea Donetskin ”kansantasavallan” suunnalta.

Eilen alkuillasta Luhanskiin saapui joukkoja Donetskin suunnalta (2 ja 3) – mukana mainittiin olevan nk. Somali pataljoonan taistelijoita. Helmikuussa 2017 Donetskin kupeessa Makiivkassa ”toimistoonsa” tapetun militanttikomentaja Mikhail "Givi" Tolstykh tuolloin komentaman pataljoonan kutsumanimenä oli ja on Somali pataljoona. "Kansantasavaltalaislähteiden" mukaan pataljoona siirrettiin Luhanskiin ”rauhoittamaan” tilannetta ja estämään ”ryöstelyä”. Myös Venäjän laittomasti hallussaan pitämällä rajaosuudella (409 km) on havaittu joukkojen liikehdintää.

Tänään Kornetille uskolliset joukot ovat ottaneet lisää kohteita hallintaansa yhdessä Donetskin ”kansantasavallan” alueelta saapuneiden joukkojen kanssa. Toimittaja Maksim Edwardsin mukaan merkittävä ero Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen välillä on ollut se, että Plotnitskilla ei ole ollut koskaan takanaan sotilasyksiköiden voimakasta tukea toisin kuin Aleksandr Zahartšenkolla on Donetskissa.

Huomioita

On myös esitetty arvioita, joiden mukaan Luhanskin ”kansantasavalta” siirtyisi joko suoraan tai välillisesti Donetskin ”kansantasavallan” militanttikomentaja Aleksandr Zahartšenkon alaisuuteen. Tilanne on kuitenkin niin kaoottinen, ettei vielä ole järkevää tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta edellä mainittu skenaario on syytä pitää mielessä, koska tuolloin Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden asema kokisi olennaisen muutoksen, Ukrainan kannalta muutos olisi negatiivinen, koska omien havaintojeni mukaan Zahartšenko on Plotnitskia olennaisesti aggressiivisempi retoriikaltaan. Hän saa myös militanttitaistelijoilta voimakasta tukea, toisin kuin Plotnitski sai. 

Toinen esille nostettu huomio on se, että ”sisäinen” kaaos ”kansantasavalloissa” voi luoda Venäjälle mahdollisuuden lähettää ”rauhanturvaajia” Itä-Ukrainan miehitetyille aluille. Keskustelu YK:n rauhanturvaajista on noussut esille. YK:n rauhanturvaoperaatiolle Venäjä on asettanut tiukkoja ehtoja, kuten mitä alueita joukot saavat valvoa – käytännössä vain demakraatiolinjan aluetta mutta ei Ukrainan ja Venäjän välistä Venäjän hallussa olevaa rajaa; Venäjä ei myöskään hyväksy joukkoja kuin puolueettomiksi katsomistaan maista. Luhanskissa tällä hetkellä vallitseva tilanne tarjoaa Venäjälle mahdollisuuden ”virallistaa” Itä-Ukrainan miehityksen ”rauhanturvainvaasion” varjolla, ja näin viedä pohja pois muilta rauhanturvasuunnitelmilta.

Propagandaa

Eilinen ”vallankaappaus” Luhanskissa on johtanut myös laajahkoon disinformaatiokampanjaan, jossa venäläismediat sekä paikalliset ”kansantasavalloissa” toimivat propagandamediat välittävät eilisiin tapahtumiin liittyvää disinformaatiota, syyttäen tapahtuneesta Ukrainaa. Disinformaatio – ikävä kyllä – nieltiin koukkuineen kohoineen päivineen eilen muun muassa Iltalehdessä (ks. kuva). Sittemmin uutista muokattiin todenmukaiseksi, kuten pitikin. Kiitos siitä! (4)

Epäonnistunut uutisointi Iltalehdeltä Luhanskin ”kansantasavallan” eilisistä tapahtumista.

Eilen mestarillista OSINT-työtä teki muun muassa @5urpher tunnistaessaan Luhanskissa päivällä kuvatun BTR-miehistönkuljetusajoneuvon nro. 771 kuuluvan Donetskin ”kansantasavallan” Spetsnaz-yksikölle, mikä tarkoittaa sitä, että nämä ”tunnistamattomat joukot” olivat saapuneet alueelle Donetskin suunnalta eivätkä Ukrainasta, kuten ”sisäministeri” Kornet väitti.

Kuvakollaasissa Donetskin ”kansantasavallan” Spetsnazin BTR kuvattuna harjoituksissa ja eilen päivällä Luhanskissa.

Näkyykö ”vallankaappauksessa” Moskovan ”kädenjälki”?

Ensinnä on hyvä muistaa, että vielä viime viikolla (16.marraskuuta 2017) Aleksandr Zahartšenko sekä Igor Plotnitski keskustelivat puhelimitse Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa. Kremlin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan kyseessä oli ensimmäinen kerta Venäjän suorittaman Krimin niemimaan miehityksen ja Itä-Ukrainan, sodaksi edenneen, kriisin alkamisen jälkeen, jolloin ”kansantasavaltojen” johtajilla on virallinen puhelinkeskustelu Venäjän presidentin kanssa. Väitetysti tuolloin keskusteltiin ukrainalaistaustaisen Venäjää tukevan oligarkki Viktor Medvedchukin ehdotuksesta laajamittaisesta vankien vaihdosta.

Tuolloin mikään ei indikoinut mahdollisesta ”vallankaappauksesta” - Plotnitskin ja Kornetin väliset erimielisyydet eskaloituivat saman viikon kuluessa. Tiedossa on myös se, että niin Plotnitskilla kuin myös Kornetilla on omat tukijansa Venäjän hallinnossa, ja kun huomioidaan se, että aiemminkin Venäjä on ollut aktiivinen ”kansantasavaltojen” hallinnon järjestelyn suhteen, esim. se on vaihtanut komentajia haluamikseen, syyskesästä 2014 Igor ”Strelkov” Girkin kutsuttiin takaisin Moskovaan – kyseessä oli lähinnäkin määräys, osa Venäjän asevoimien Krimin niemimaan miehitykseen tai Itä-Ukrainan sotaan nivoutuvista upseereista on kuollut hämärissä olosuhteissa, ja kun käytännössä kaikilla ”kansantasavaltojen” komentajilla ja johtajilla on yhteyshenkilö Venäjän hallinnossa, esim. Denis Pushilinilla on läheiset suhteet presidentinhallinnon sisärenkaaseen kuuluvaan Vladislav Surkoviin, on vaikea kuvitella tilannetta, jossa eilisillä tapahtumilla ei olisi jonkinasteista Moskovan hyväksyntää.

Tähän päätteeksi huomioisin vielä omilta Donetsk-kontakteiltani viime viikolla saamani tiedon, tuolloin Donetskiin oli saapunut runsaasti sotilasasuisia "tuoreita nuoria kasvoja". Heitä liikkui etenkin ul. Kuibyshevan tuntumassa olevan "Общежитие'n" ympäristössä, kyseisellä alueella sijaitsee muun muassa Aleksandr Zahartšenkon alaisuudessa olevan Oplot prikaatin esikunta. Tuolloin päättelin tuoreiden joukkojen saapumisen Donetskiin tarkoittavan joko a) rotaatiota b) joukkoja vahvistetaan talven varalta – mutta liittyvätkö ne sittenkin eilisiin tapahtumiin? Ja mikäli liittyvät… jokainen arvaa loput.

Tässä kohdin on järkevämpää etten ryhdy liiaksi spekuloimaan tulevaisuudella, avoimena on aivan liian monta tekijää alkaen siitä, että kenen hallintaan Luhanskin ”kansantasavalta” lopulta päätyy ja mihin suuntaan Venäjä tapahtumia tulevina päivinä ohjaa. Ukrainassa on kuitenkin jo nostettu asevoimien valmiutta, he eivät sulje pois mahdollisuutta sodankäynnin eskaloimiseksi tapahtuneen varjolla – muuta Ukrainan ei toistaiseksi kannata tehdä. Parempi olla entistä valmiimpi ja odottaa miehittäjäjoukkojen seuraavaa siirtoa.

Marko

1. https://themoscowtimes.com/articles/plotnitsky-assassination-attempt-struggle-for-power-or-provocation-54895 

2. https://www.youtube.com/watch?time_continue=130&v=hV22VLrEwoo 

3. https://medium.com/dfrlab/the-war-of-the-pretenders-c77705325e38 

4. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201711212200549790_ul.shtml 

Näemmekö venäläisiä uusnatseja itsenäisyyspäivänmarssilla Helsingissä

Pohjoismainen Vastarintaliike esitti kutsun VKontakte sivuillaan venäläisille uusnatseille saapua marssimaan 6. joulukuuta – itsenäisyyspäivänämme – Helsinkiin. Vastarintaliikkeen kutsu päättyy:

”Itsenäisyyspäivä ei ole meille vain tylsä ​​muistopäivä, se on meille päivä, jolloin kunnioitetaan vapaustaistelijoita, niin vanhoja kuin uusiakin. Jos rakastat maata ja palat halusta taistella kansasi puolesta, odotamme teitä riveihimme 6. joulukuuta Helsingissä!" 

Kuvakaappaus sivulta https://vk.com/nordfront_sverige

Näin alkuun voidaan jo pohtia, että minkä kansan puolesta venäläiset uusnatsit tulisivat marssimaan ja taistelemaan Helsinkiin itsenäisyyspäivänämme 6. joulukuuta? Minun on likipitäen mahdotonta sovittaa samaan yhtälöön Suomen itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia ja venäläisiä uusnatseja – tai ketään uusnatseja, tulevatpa he sitten kotimaasta tahi maamme rajojen ulkopuolelta. Suomalaisten uusnatsien (tarkoitan erityisesti Vastarintaliikettä) tarkoitusperät ovat aivan jotain muuta kuin itsenäinen Suomi ja maahamme liitettävät ylevinä pidettävät aatteet ja arvot, kuten demokratia, tasa-arvo, ihmisoikeudet. Vastarintaliike julistaa verkkosivuillaan: Vastarintaliike tunnustaa kansallissosialistisen maailmankatsomuksen. 

Lukiessani tästä kutsusta ensimmäisen kerran torstaina 16. marraskuuta Iltalehdestä Nina Järvenkylän kirjoittamasta uutisesta, (1) mieleeni palasi blogini ”Vastarintaliike, kaikkea muuta kuin isänmaan asialla” (2) jonkin viikon takaa, jolloin kirjoitin muun muassa seuraavaa:

Vastarintaliike ei ole Suomen eikä demokratian asialla!

Tämä kuvio, jossa Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Ruotsin osasto esittää kutsun venäläisille ei käytännössä eroa millään muotoa siitä, jos kutsun esittäjinä olisivat toimineet suomalaiset. Tällaisissa suuremman luokan kysymyksissä päätöksenteko on todennäköisesti yhtenäistetty, liialliselle individualismille ei ole sijaa.

Tässä kuviossa on myös syytä huomioida se, että ruotsalaiset eivät ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.

Kesäkuussa useampikin ruotsalaislehti uutisoi kuinka kaksi oikeudessa pommi-iskuista syytettynä ollutta ruotsalaista uusnatsia – Anton Thulin ja Viktor Melin - oli osallistunut Venäjällä järjestetylle leirille, jolla oli opetettu aseiden käsittelyä sekä räjähdekoulutusta. (3) Tämän Partizan-leirin järjestäjänä toimi venäläinen RID (Russkoe Imperskoe Dvizhenie), kouluttajina leirillä oli venäläisupseereja. Kolmas syytettynä ollut ei ollut osallistunut kyseisille leireille.

Kyse ei kuitenkaan ollut ensimmäisestä kerrasta, jolloin ruotsalaiset ovat tehneet yhteistyötä venäläistahon kanssa. Syyskuussa 2015 Anton Shekhovtsov blogitekstissään ”Russian fascist militants give money to Swedish counterparts” kirjoitti seuraavaa:

“Most importantly, however, the Swedish report on the meeting states that, during its visit to Sweden, the Russian delegation has donated money to the Swedish fascists as a contribution to the building of a political party on the basis of the "Nordic Resistance’”. (4)

Venäläinen RID on vahvistanut rahoituksen. Edellä mainitut ruotsalaiset uusnatsit ovat kouluttautuneet Venäjällä ennen Ruotsissa suorittamaansa iskua, kuitenkin jälkeen RID:in myöntämän rahoituksen, näin voidaan päätellä uutistekstin ja muiden kirjoitusten perusteella. Väistämättä herää ajatus siitä, että syvempää yhteistyötä on ryhdytty harjoittamaan viimeistään syyskuun 2015 tapaamisen jälkeen ja tähän syvempään yhteistyöhön on kuulunut myös koulutuksen järjestäminen Venäjällä. Jollain asteella yhteistyötä on täytynyt olla jo ennen syyskuuta 2015.

Käyttääkseni rahvaanomaista termiä – tämä kuvio haisee.

Viimeisimpien vuosien ajalta löytyy kokojoukko esimerkkejä siitä, kuinka venäläisiä ”vapaaehtoisia” on saapunut kutsuttuna tai itse itsensä kutsuen Venäjän naapurustoon ja välillä hiukan kauemmaskin. Seuraukset ovat tiedettyjä ja tunnettuja, nämä ”vapaaehtoiset” ovat synnyttäneet vähimmilläänkin jonkinasteista kaaosta, ja enimmillään – katsokaa miehitettyä Krimin niemimaata ja tuhottua Itä-Ukrainaa, joilla alueilla ”vapaaehtoisia” seurasivat Venäjän asevoimien joukot. Enkä nyt väitä, että venäläisnatseja seuraa venäläisjoukot. Todennäköisesti kyse on ennemminkin yhteiskuntamme testaamisesta, etsitään heikkoja kohtia, joihin vaikuttaa jatkossa entistä enemmän, joiden kautta yhteisöämme on mahdollista rapauttaa jatkossa, mikäli tarvetta sellaiselle on.

Itä-Ukrainaan saapui kevättalvella 2014 Krimin niemimaan miehityksen jälkimainingeissa Venäjältä bussilasteittain agitaattoreita synnyttämään kaaosta, paikalliset kutsuivat näitä agitaattoreita ”Putinin turisteiksi”. On aiheellista kysyä, että tulemmeko me suomalaiset saamaan ”maistiaisia” itsenäisyyspäivänämme ”Putinin turistien” muodossa? Jos näin käy, muuta en toivo kuin, että viranomaisemme ovat tuolloin hereillä ja pistävät jokaisen rettelöitsijän ”jäähylle”.

Olen yrittänyt takoa viimeisimpien vuosien kuluessa yhden, jos toisenkin kalloon, että Vastarintaliike ei ole Suomen asialla, se ajaa totalitaarista yhteiskuntajärjestelmää – sellainen kansallissosialistinen Saksa oli, valkopestäänpä sitä kuinka paljon tahansa. Olen yrittänyt huomauttaa kytköksistä Venäjälle, kovin moni on vaan niille naureskellut samalla väheksyen ”suomalaisia kuulapäitä”. Tässä kuviossa nämä ”Putinin turistit” eli venäläiset uusnatsit ja nationalistit minua olennaisesti enemmän huolettavat, vaikka en väheksy kotomaammekaan natseja.

Josko nyt – vihdoin ja viimein – suomalaisetkin alkaisivat ymmärtää sen, että Vastarintaliike on, kaikkea muuta kuin isänmaan asialla.

Marko

1. http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201711162200539315_u0.shtml 

2. http://vartiopaikalla.blogspot.fi/2017/10/vastarintaliike-kaikkea-muuta-kuin.html 

3. http://www.expressen.se/gt/militarutbildades-i-ryssland-precis-fore-bombdaden/ 

4. http://anton-shekhovtsov.blogspot.fi/2015/09/russian-fascist-militants-give-money-to.html 

”Venäjä ei ole länsimainen maa, niillä on ihan omat jutut…”

Blogini otsikko on suora lainaus Venäjää ja NATO koskevasta keskustelusta, johon olen osallistunut viime päivinä. Lainauksen kirjoittaja on tekstillään halunnut ilmaista sen, miksi Venäjältä ei voi vaatia samaa kuin läntisiltä demokratioilta. Kirjoittajan mielestä se, että Venäjä ei ole länsimainen maa, ja että niillä on ihan omat jutut, on riittävä peruste sille, että Venäjällä on oikeus toimia, siten kuten se on toiminut, se on myös riittävä peruste sille, miksi Venäjältä ei voida vaatia samaa kuin länsimailta. Joko ymmärtämättään tai tietämättään kirjoittaja tulee toistaneeksi syytä, jolla niin monet kerrat on pyritty selittämään Venäjän häikäilemätön toiminta ja pyrkimykset – toki on mahdollista, että kirjoittaja tietoisesti toistaa tätä yleistä ”teesiä”.

Perusteena se, että ”Venäjä ei ole länsimainen maa, niillä on ihan omat jutut…” ei ole millään tapaa pitävä. Se, että jokin maa ei ole länsimainen demokratia, ei suinkaan tarkoita sitä, että sen toiminta olisi jollain tapaa hyväksyttävämpää ja että se kävisi perusteeksi sille, että me kohtelemme maata eristandardien mukaisesti kuin kohtelisimme toista läntistä demokratiaa vastaavassa tilanteessa.

Se, että Venäjä ei ole läntinen demokratia ei kuitenkaan anna maalle ja sen johdolle oikeutta rikkoa järjestelmällisesti allekirjoittamiaan kansanvälisiä sopimuksia, se ei oikeuta heitä valehtelemaan järjestelmällisesti kuten ei oikeuta muihinkaan Venäjän suorittamiin toimenpiteisiin ulkomailla. Eikä se tietenkään käy perusteesta harjoittaa sortoa ja vainoa oman maan kansalaisia kohtaan, meidän on nimittäin syytä muistaa, että Vladimir Putinin hallinnon harjoittamasta sorrosta ja piittaamattomuudesta kärsivät yhtä lailla miljoonat venäläiset.

Venäjä on allekirjoittanut kokojoukon kansainvälisiä sopimuksia, maa on muun muassa allekirjoittanut ja ratifioinut kemiallisten aseiden kieltosopimuksen, mikä ei kuitenkaan ole estänyt Venäjää, joko itse käyttämästä kemiallisia aseita Syyriassa tai välittämästä niitä Syyrian käyttöön. Käytännössä enää ei ole merkityksellistä se kumpi taistelukaasuja sisältäneitä pommeja on pudottanut kohteisiin, koska voidaan katsoa, että Venäjän osallistuttua Syyriassa käytävään sotaan, Bashar al-Assadin hallinto ei ilman venäläisten hyväksyntää turvaudu kemiallisten aseiden käyttöön siviilikohteita vastaan. Huhtikuun 2017 hyökkäyksessä Khan Sheikhouniin venäläinen tiedustelulennokki oli suorittanut valvontaa alueella hetkeä ennen iskua – jokainen voi pohtia, että miksi.

Khan Sheikhoun joutui 4. huhtikuuta 2017 Syyrian hallinnon ja sitä tukevien joukkojen iskun kohteeksi aamulla kello 06:30, kaupunkiin tehdyn ilmaiskun seurauksena vähintään 74 ihmistä kuoli, joukossa naisia ja lapsia, yli kolmensadan vammautuessa iskussa, jossa käytettiin myös sariinia, jonka YK on luokitellut joukkotuhoaseeksi. (1 ja 2)

Samalla tavalla Venäjä on osoittanut piittaamattomuutta allekirjoittamiaan sopimuksia kohtaan Itä-Ukrainassa, jossa sotaa ei olisi syttynyt ilman Venäjän voimakasta myötävaikutusta ja sittemmin suoraa osallistumista, jonka voidaan katsoa alkaneen loppukesästä 2014.

Yhtä lailla Venäjä jätti kunnioittamatta Budapestin sopimusta vuodelta 1994 miehittäessään Krimin niemimaan kevättalvella 2014. Budapestin sopimuksessa Ukraina suostui luopumaan ydinaseistaan, vastineeksi muut sopimusosapuolet takasivat Ukrainan rajojen loukkaamattomuuden. Sopimuksen allekirjoittajamaina oli Venäjän ohella Yhdysvallat ja Iso-Britannia, sopimuksen myötä Ukrainan ohella myös Valko-Venäjä sekä Kazakstan luopuivat ydinaseistaan. Sopimuksen puutteena oli se, että siihen ei oltu sidottu mitään konkreettista velvoitetta, vain takuu siitä Ukrainan rajojen loukkaamattomuudesta. Kuten on nähty, ilman konkreettisia velvoitteita (esim. aseellinen tuki) sopimus on osoittautunut hyödyttömäksi. Teknisesti ottaen Yhdysvallat kuten ei Iso-Britanniakaan ole pitänyt omaa osuutta sopimuksesta, ne eivät ole kyenneet takaamaan Ukrainan rajojen koskemattomuutta – tuolloin tuskin kukaan kuvitteli sopimusosapuolen rikkovan sopimusta näin räikeästi.

Venäläinen ”mainostaulu” miehitetyssä Luhanskissa: ”Venäjän rajat eivät pääty missään”.

Ja kuitenkin kirjoitukseni otsikko ”Venäjä ei ole länsimainen maa, niillä on ihan omat jutut…” näyttää pitävän monella tapaa paikkansa, tai ainakin sellainen tunne minulle tulee seuratessani suomalaistenkin poliitikkojen toimia. Siinä missä tavattoman moni poliitikko on valmis kritisoimaan uskonnollisten teokratioiden ihmisoikeusrikkomuksia, tai Lähi-idän ainoan demokratian Israelin toimia, Venäjän suhteen ollaan kuin ”kusi sukassa” – ikäviä tapahtumia yritetään ”maltillistaa” tai niistä ei puhuta lainkaan. Mikäli tämä ei auta, esille vedetään ”USA-kortti” ja todetaan ”mutt kun USA…” eli syyllistytään ”whataboutismiin”.

Se, että Yhdysvallat on joskus toiminut piittaamattomasti rikkoen kansainvälisiä sopimuksia, ei todellakaan tee Venäjän rikoksista sen hyväksyttävämpiä. Tässä asiayhteydessä on toki syytä muistaa, että tavattoman usein Yhdysvaltojen vastatoimet Venäjän aggressioille käännetään siten, että ne toimivat perusteena Venäjän toimille. Näin on käynyt esim. Baltiassa, jonne NATO Yhdysvaltojen johdolla, on tuonut lisää joukkoja, mutta nyt nämä joukot, jotka alun perin tuotiin sinne Venäjän suorittaman Krimin niemimaan miehittämisen ja Itä-Ukrainan sodan kuin myös Venäjän aggressiivisen toiminnan myötä, toimivat perusteena tälle ”mutt kun USA…” -kortille. Tässä kontekstissa Venäjän narratiivia on toistanut Suomessa myös entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja hyvin näkyvästi.

Venäjää on syytä kohdella kuin mitä tahansa maata, joka toistuvasti – Venäjän kohdalla järjestelmällisesti – rikkoo allekirjoittamiaan sopimuksia sortuen samalla sodankäynnissään sodankäynnin sääntöjen polkemiseen lokaan. Venäjän toimia ei pidä hyväksyä, niitä ei pidä hyssytellä ja jättämättä kertomatta, etenkään perusteena Venäjän toimien hyväksymiselle tai niiden selittelemiselle ei tule käyttää otsikon toteamusta Venäjän omalaatuisuudesta ja siitä, ettei Venäjä ole länsimaa. Rikollisia tekoja ei tule palkita, niistä on langetettava rangaistus, tarvittaessa nämä rangaistukset on kohdistettava maan sijaan sen hallintoon ja Putinin lähipiiriin.

Vaikka Putin ei ole Hitler, eikä Venäjä natsi-Saksa, lainaan tästä huolimatta lyhyelti Garri Kasparovin ja Mig Greengardin teosta:

 ”Länsimailla oli nykyistä enemmän vaikutusvaltaa Putinin ensimmäisen presidenttikauden alussa, jolloin hän vielä kokeili, mistä kaikesta voi selvitä ilman sanktioita. Kuin kuka hyvänsä itsevaltiaaksi syntynyt, Putin kunnioittaa ainoastaan voimaa. Hän ottaa askeleen, katselee ympärilleen, nuuhkii ilmaa, ja jos kielteisiä seurauksia ei ilmaannu, hän ottaa seuraavan askeleen. Jokaisen askeleen jälkeen hän saa lisää itseluottamusta ja häntä on vaikeampi pysäyttää.” (Garri Kasparov ja Mig Greengard, Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset s. 39)

Kuinka monta askelta annamme Putinin vielä ottaa?

Näin loppuun lainaan vielä Andrei Saharovia, Neuvostoliiton ydinpommin isää, sekä maansa tunnetuinta toisinajattelijaa, Nobelin rauhanpalkinnon saajaa:

”Maa, joka ei kunnioita omien kansalaistensa oikeuksia, ei kunnioita myöskään naapurivaltioidensa kansalaisten oikeuksia”.

Marko

1. https://www.bellingcat.com/news/mena/2017/07/04/summary-claims-surrounding-khan-sheikhoun-chemical-attack/ 

2. https://en.wikipedia.org/wiki/Khan_Shaykhun_chemical_attack 

Lähteenä myös Garri Kasparovin ja Mig Greengardin teos ”Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset”.

P.S. Jos Venäjä käyttäytyy kuin kiviä viskova idiootti, sitä on myös kohdeltava sen mukaisella tavalla.

Kansainvälisen lokakampanjan kohteena

Tämän eräiltä osin kansainväliseen lokakampanjaan paneutuvan blogin alkuun haluan tähdentää, että olen keskustellut aiheesta Jessikka Aron kanssa ja saanut häneltä suostumuksen käyttää häneen kohdistunutta lokakampanjaa konkreettisena esimerkkinä tällaisen ”kudelman” synnystä. Aro itse on kirjoittanut kokemuksistaan erinomaisesti My Year as a Pro-Russia Troll Magnet: International Shaming Campaign and an SMS from Dead Father. (1)

Venäläismedioissa ja erityisesti Venäjän hallintoa tukevissa propagandistisissa julkaisuissa julkaistaan toisinaan henkilöön kohdistuneita lokakampanjoita, joissa asiat esitetään näennäisen uskottavalla tapaa, käyttäen olemassa olevia lähteitä kuitenkin tarkoitushakuisesti ja vääristellen, joten toimien lukijalle pyritään synnyttämään kuva siitä, että tekstin taustalla on asiantuntijuutta ja että tekstin lähdeviitteet ovat uskottavia. Lähteet kuten asiantuntijatkaan kestävät hyvin harvoin – jos koskaan – kriittistä tarkastelua. Asiantuntijoina esiintyy usein henkilöitä, joilla ei välttämättä ole riittävää asiantuntijuutta (osaamista) kyseisestä aiheesta, toisinaan he ovat ammentaneet kompetenssinsa salaliittoteorioita viliseviltä sivuilta.

Esim. Donetsk Embassy Helsinki -youtube-tilillä julkaistiin 29. syyskuuta video ”Finnish expert: Western mainstream media is a hybrid threat against the people” (2) jolla asiantuntijana esiintyy Donetskin ”kansantasavallan” Helsingin ”lähetystön” sihteeri Jarmo Ekman. Todennäköisesti tittelillä ”secretary” tarkoitetaan ”lähetystösihteeriä”, mutta kyseistä titteliä en käytä, koska kyseisellä ”lähetystöllä” ei ole mitään virallista asemaa. Tämän ”lähetystön” kohdalla kyse on ennemminkin propagandan jakamisesta ja ihmisten harhauttamisesta, tämä toiminta pyritään häivyttämään virallisenoloista terminologiaa käyttämällä.

Jos tarkkoja ollaan, kyseisen youtube-tilin videolla esiintyy jo useita venäläispropagandan tyypillisesti käyttämiä harhautus- ja disinformaatiokeinoja:

Ensinnä Jarmo Ekman esitellään asiantuntijana, viittaan aiemmin kirjoittamaani – asiantuntijoina esiintyy usein henkilöitä, joilla ei välttämättä ole riittävää asiantuntijuutta ko. aiheesta.

Toiseksi uskottavuutta pyritään luomaan youtube-tilin nimen myötä (Donetsk Embassy Helsinki) kuin myös esittelytekstillä: Mr. Jarmo Ekman, secretary of the Donetsk People's Republic Helsinki office: …

Kolmanneksi keskustelu kokonaisuutena on pyritty ”rakentamaan” uskottavuutta lisääväksi, esittelyt ovat virallisia ja kertoessaan toiminnastaan Donetskissa Ekman puhuu käyttäen nimiä, jotka ovat virallisia ja joiden he mitä ilmeisimmin toivovat herättävän luottamusta katselijoissa, joita videolle on kertynyt tähän mennessä 1009.

Keinot ovat sellaisia joihin törmää tavattoman usein tutkiessa propagandistisen venäläismedian artikkeleja, katsauksia tai videojulkaisuja. Ei ole lainkaan tavatonta, etteikö merkittävämpikin uutistoimisto voi käyttää asiantuntijalähteenään bloggaria, jonka välittämä tarina ei kuitenkaan kestä syvällisempää tarkastelua. Lisää uskottavuutta tuo asiantuntijan länsimaisuus, mikä on eräs venäläismedian käyttämä harhautusmuoto, tämä on suunnattu erityisesti venäläislukijoille, jotka voivat luottaa tietyissä (esim. ihmisoikeuskysymykset) enemmän länsimaiseen ”asiantuntijaan” venäläisen sijaan. Venäjällä etenkin lapsiasioissa ja ihmisoikeuksissa on kunnostautunut RISS eli RISI:llä työskentelevä Johan Bäckman.

Toinen tavanomainen keino harhauttaa lukijaa on käyttää lähteenä jotain pseudouutistoimistoa, joka on uutisen alkuperäislähde ja jonka julkaisemaa uutinen välitetään eteenpäin. Nykyään varsin usein Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden eli näiden ns. kansantasavaltojen alueilla toimivat propagandatoimistot toimivat uutisten alkuperäisinä lähteinä tai uutisten levittäjinä.

Janus Putkosen DONi Newsin valeuutinen – fake news.

Lokakampanjan koukerot

Tämän alustuksen jälkeen voimme siirtyä seuraavaan osioon, jossa tarkastelen Jessikka Aroon kohdennettua lokakampanjaa – tai erästä lukuisista. Kiinnitän tähän kampanjaan huomiota tiettyjen tekstissäni esille tuotavien seikkojen tähden, merkittävimpiin kuuluu kampanjan aloituksen ajankohtaisuus ja se, että sen etenemistä on mahdollista seurata, mikäli kampanjassa merkittävässä roolissa mukana oleva tanskalainen – Donetskin ”kansantasavallassa” vieraillut – bloggaaja Jesper Larsen toteuttaa blogissaan Afsløring: Dansk politik designes af lyssky tænketank - del 1” esittämänsä uhkauksen:

”Hvis fortællingen om Aro var sandfærdig, så ville det være et lidt mindre problem, for kendsgerningerne er, at Aro-historien er falsk.

…

Det gør jeg i mit næste blogindlæg, hvor jeg også afdækker Aros egen historie.” (3)

Kuvakaappaus miehitetyssä Donetskissa vierailleen Jesper Larsenin Facebook-sivulta.

Mutta miten tanskalainen bloggaaja, joka ei tiettävästi koskaan aiemmin ollut kirjoittanut riviäkään Jessikka Arosta, tuli kirjoittaneeksi herjaavan tekstin hänestä?

Tässä kohdin on syytä siirtää katse syyskuussa Helsingissä järjestettyyn paneeliin, johon otti osaa kokojoukko Putinin hallintoa kannattavia henkilöitä. Edellä mainitun Jarmo Ekmanin ohella tapaamiseen otti osaa muun muassa Jesper Larsen (paneelissa hänet esiteltiin tutkivana toimittajana), ruotsalainen rauhan aktivisti Agneta Norberg sekä norjalainen historian tohtori ja kommunisti Bjorn Nistad. Emmekä myöskään unohda Johan Bäckmanin näkyvää roolia paneelissa sekä haastattelijana – hän haastatteli muun muassa tanskalaista bloggaaja Jesper Larsenia Jarmo Ekmanin ohella. (4)

Johan Bäckman ja Jesper Larsen tapasivat Helsingissä syyskuun lopulla, tästä kuukausi eteenpäin ja Larsen julkaisi bloginsa, joka pitää sisällään EU- ja NATO-vastaista materiaalia yhdistettynä erinäisiin salaliittoteorioihin, sekä MV-lehdestä poimittua kuva-aineistoa ja – epäilemättä – suomalaislähtöiseen materiaaliin pohjautuvaa disinformaatiota Jessikka Arosta. Larsenin kirjoitus päättyy uhkaukseen paljastaa koko Aron historia:

”Det gør jeg i mit næste blogindlæg, hvor jeg også afdækker Aros egen historie.”

Disinformaatiosta sopii esimerkiksi seuraavaa ote blogista. Tekstissä Larsen väittää Jessikka Aron palkattoman loman Yleltä olevan seurausta ”huumeriippuvuusskandaalin” paljastumisesta, mikä ei pidä paikkaansa. Fakta on se, että Aro on palkattomalla vapaalla voidakseen paneutua kirjaprojektiinsa.

”Splidsboel var her moderator for en event med den finske undersøgende journalist, Jessikka Aro, der arbejdede for finske statskanal, YLE, men har været på ubetalt orlov siden skandalen om hendes narkotikadom blev afsløret.”

Kuvio on hyvin yksinkertainen, jossa tavanneet (ja todennäköisesti verkostoituneet) saman ideologian jakavat ihmiset häikäilemättömästi hyökkäävät vihollisena pitämäänsä henkilöä vastaan levittämällä valheita ja esittämällä häneen kohdistuneita uhkauksia. Suomessa olemme nähneet vastaavia operaatioita toteutetun vale ja vihamedia MV-lehden kautta. Tässä nimenomaisessa tapauksessa astutaan jälleen kerran kansainvälisiin ympyröihin, mutta voitaneen sanoa, että idea ja ainakin osa tässä nimenomaisessa lokakampanjassa käytetystä aineistosta on tullut Suomesta.

Tämän operaation tarkoituksena liene ulottaa Jessikka Aron vastainen kampanja uuteen maahan ja kieleen blogitekstin ollessa tanskaksi kirjoitetun. Voidaan sanoa, että heidän tarkoituksena on saattaa Jessikka Aro mahdollisimman huonoon valoon ja häpäistä hänet ihmisenä sekä kyseenalaistaa hänen ammattitaitonsa. Mutta kuvittelevatko he todellakin pääsevänsä tavoitteeseensa, kun Jessikka Aro on jo ollut tässä rumbassa useamman vuoden ajan? Miksi Aro luovuttaisi nyt kun hän ei ole sitä aikaisemminkaan tehnyt? Toiminnalla on tietty muitakin kohteita kuin Jessikka Aro – tarkoituksena on myös pelotella Aron läheisiä, kääntää ihmisiä toinen toistaan vastaan ja lopulta myös karkottaa mahdollisia yhteistyökumppaneita Aron luota pois. Nyrkkeilytermiä käyttääkseni, he yrittävät lyödä vyön alle.

On myös hyvä huomioida se, että samaisilla ihmisillä voi olla useita toisiaan täydentäviä rooleja. Yksi ja sama henkilö voi esiintyä asiantuntijana ja toisaalla lokakampanjan operaattorina, osan esiintyessä myös useammalla persoonallisuudella verkossa sekä sosiaalisessa mediassa, toisinaan itse itseään siteeraten ja lainaten ja tarinaansa levittäen.

Kuviota täydentää myös lähteiden lainaaminen ristiin, alkuperäistä – kyseenalaista – lähdettä pyritään hämärryttämään tällaisella operaatiolla, toiminnan tarkoituksena on myös saada lukija luottamaan lähteeseen. En pitäisi lainkaan mahdottomana sitä, etteikö Jesper Larsenin blogia lainattaisi jatkossa kolmannen tahon toimesta, ja näin alkuperäinen Aroa koskeva disinformaatio alkaisi elää omaa elämäänsä, etenkin kun Larsenin blogissa ei ole mainintaa disinformatiivisista alkuperäislähteistä.

Jessikka Aro ei ole ensimmäistä kertaa lokakampanjan kohteena

Aron vastainen lokakampanja alkoi Suomessa välittömästi syyskuussa 2014 julkaistun jutun "Oletko joutunut Venäjän trolliarmeijan kohteeksi - kerro kokemuksesi" jälkeen.   Keväällä 2015 Suomessa julkaistiin Aron Venäjän trolleja käsitellyt artikkeli ”Kioski Venäjän some-propagandan alkulähteillä – katso ennennäkemätön materiaali trollitehtaalta”(5)* ja myöhemmin palkittu juttusarja Venäjän trollien vaikutuksista suomalaisiin. Havaintojeni mukaan tuolloin Aroon kohdistunut vaino sai uutta vauhtia Suomessa entistä laajempien kansanosien ottaessa hänet silmätikuksi. Ketään tuskin yllättää, että eräs promoottoreista on Venäjällä RISS:ssä (josta käytetään myös nimeä RISI) työskentelevä suomalaissyntyinen Johan Bäckman.

Voimakasta tukea Bäckman on saanut niin ikään suomalaisilta Venäjää tukevilta henkilöiltä, kuten Juha Molarilta – joka on ollut vuosia aktiivinen lokakampanjoinnissa sekä Mikko Elolta, jonka ensimmäinen Aron työskentelyä vähättelevä ja halveksuva kirjoitus ilmestyi jo 15. syyskuuta 2014 eli samana päivänä, jolloin julkaistiin "Oletko joutunut Venäjän trolliarmeijan kohteeksi - kerro kokemuksesi" -juttu. (6) Mukana Aron vastaisessa ”operaatiossa” on ollut muitakin – tässä asiayhteydessä – tutuiksi tulleita nimiä, kuten Jon Hellevig ja Peter Iiskola. Myös Donetskissa ”kansantasavallan” ja samalla Venäjän palveluksessa työskentelevä propagandasoturi Janus Putkonen on osallistunut aktiivisesti Aron vastaiseen toimintaan.

Heidän häpäisykirjoituksensa ovat saaneet näkyvyyttä myös Venäjällä ja venäjänkielisessä maailmassa. Eräiden kirjoitusten ja sosiaalisen median kampanjoiden myötä Aroa on yritetty mustamaalata myös läntisissä vaihtoehto-, vasta- ja valemedioissa, viimeisimpänä Larsenin epämääräisessä blogissa.

Taustatukea nämä tahot ovat saaneet muun muassa Eduskunnan Suurenvaliokunnan sihteeriltä valiokuntaneuvos Peter Saramolta – vieläpä useampaan otteeseen. Jokaisen sopii mielessään pohtia, että mikä motivoi Eduskunnan korkeaa virkamiestä hyökkäämään – vieläpä useamman kerran – toimittaja Jessikka Aroa vastaan.

Jo ennen Aron laajan, Venäjän some-propagandaa käsittelevän artikkelin julkaisua Suomessa, oli venäläismedioiden Aro-jahti alkanut. Sen voidaan sanoa alkaneen syyskesästä 2014, jolloin esim. notum.infon sivuilla julkaistiin ”Йохан Бекман: В Финляндии формируют банк данных о сторонниках политики Путина” katsaus, jossa asiantuntijahaastateltavana toimi Johan Bäckman. (7)** Kyseisessä kirjoituksessa syytettiin Jessikka Aron tekevän yhteistyötä Viron turvallisuuspoliisin Kapon sekä NATO:n Tallinnassa toimivan verkkotiedustelukeskuksen kanssa. Kampanja on suoraa seurausta "Oletko joutunut Venäjän trolliarmeijan kohteeksi - kerro kokemuksesi" jutusta.

Kävin läpi toistakymmentä erilaista venäjänkielistä herjauskirjoitusta, jotka ovat vasta jäävuoren huippu mitä tulee Jessikka Aroon kohdistuneeseen vainoon – niissä toki väitettiin Jessikka Aron Viron turvallisuuspoliisin ja NATO:n verkkotiedustelukeskuksen yhteistyökumppanina aloittaneen ”noitavainon”. Monella verkkosivulla joko haastateltiin tai siteerattiin Johan Bäckmania, hyvin usein painottaen kerrottiin Bäckmanin olevan suomalaisen ihmisoikeusasiamiehen (!) – kertomatta kuitenkin jäi se, kenelle dosentti Bäckman työskentelee.

Kuten jo aiemmin viittasin, venäläisväestön keskuudessa ulkomaalaisien asiantuntijoiden käytöllä pyritään synnyttämään luottamusta kyseistä artikkelia tai jopa koko julkaisua kohtaan. Tässä on eräs syy miksi on syytä harkita tarkkaan, millaiseen yhteistyöhön venäläisjulkaisuiden kanssa ryhtyy. Johan Bäckman toki on aktiivinen toimija, häntä tuskin on missään vaiheessa harhautettu mukaan – hän on disinformaattori vapaasta tahdosta.

Oma lukunsa Aroon kohdistuneessa kampanjoinnissa on suomalaisen Ilja Janitskinin perustaman vale- ja vihamediana pidettävän MV-lehden Aro-vastainen toiminta, mutta tässäkin tapauksessa osallisena kirjoittelussa ja kampanjoinnissa on Johan Bäckman sekä Juha Molari, joka aikanaan kirjoitteli T9-tunnuksella MV-lehteen – saamieni tietojen mukaan Molari on kirjoittanut MV-lehteen myös T101-tunnuksella. Johan Bäckman on myös toimittanut Jessikka Aron oikeudenkäynnin aineistoa julkaistavaksi MV-lehdessä, mikä kertoo paljon hänen tarkoitusperistä.

MV-lehdessä on julkaistu syyskuussa 2017 Jessikka Arosta spekuloiva panetteluviesti ”Onko Jessikka Aro sortunut jälleen koviin huumeisiin?” toinen samaa tasoa oleva kirjoitus on niin ikään syyskuulta ”Jari Sillanpää ja Jessikka Aro – median kaksi erilaista suhtautumista huumesekoiluun”. Ensin mainittu kirjoitus on tähän päivään mennessä kerännyt 17254 lukukertaa ja jälkimmäinen 61760. Sivuilla spekuloidaan toistuvasti Aron menneisyydellä, josta spekulaatiot eri reittejä myöten leviävät Suomen kielialueen ulkopuolellekin, kuten Larsenin kirjoituksen kohdalla näimme (ja tätä leviämistä tapahtuu suomalaisten myötävaikutuksella).

s.o.o Kimi (Soldiers of Odin, Oulu) osallisena MV-lehden lokakampanjassa huhtikuussa 2017.

MV-lehden propaganda – ja vihapuhe – on saanut runsaasti kaikupohjaa sen aktiivisiin lukijoihin kuuluvilta ryhmiltä, joita yllä esimerkinomaisesti edustaa Oulun Soldiers of Odinin jäsenen viesti. Näitä ryhmiä ovat maahanmuuttoa vastustavat, itseään isänmaallisina pitävät joukkiot jäsenineen, kuten Suomi Ensin!, Soldiers of Odin, Vastarintaliike – joiden isänmaallisuuteen ynnä Suomen edun ajamiseen on syytä suhtautua suurella varauksella. Mielestäni he ovat kaikkea muuta kuin Suomen asialla, ennemminkin he ovat yhteiskuntaamme hajottava joukkio.

Näin loppuun voitaneen todeta, että työllään Aro on tullut paljastaneeksi sen ettei ”savua ilman tulta”.

Marko

1. http://kioski.yle.fi/omat/my-year-as-a-pro-russia-troll-magnet 

2. https://www.youtube.com/watch?v=Vkl8BvGv188 

3. http://www.kommunikationsforum.dk/jesper-larsen-5/blog/afsloering-dansk-politik-designes-af-lyssky-taenketank-del-1 

4. https://kohudosentti.blogspot.fi/2017/09/ 

5. http://kioski.yle.fi/omat/kioski-pietarin-trollitehtaalla 

6. http://mikkoelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176041-oletko-jo-ilmoittaunut-trolliksi-jessikkalle 

7. http://www.notum.info/news/politika/joxan-bekman-v-finlyandii-formiruyut-bank-dannyix-o-storonnikax-politiki-putina 

*: samainen laadukas kirjoitus on julkaistu myös englanniksi: http://kioski.yle.fi/omat/at-the-origins-of-russian-propaganda 

**: suom. Johan Beckmann (Johan Bäckman): Suomi muodostaa tietokannan Putinin politiikan tukijoista.

Venäjä informaatiovaikuttaa

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin lausunnosta on noussut Suomessa – vähintäänkin – myrsky vesilasissa:

”To counteract the evidence-free danger coming from Moscow, various anti-Russian entities are being created, such as the Strategic Communication Group East, which will function as part of the European Foreign Service, as well as a multinational “centre of excellence” for combating “hybrid” threats in Helsinki. I recently had talks with Foreign Minister of Finland Timo Soini and asked him what the centre will actually be doing. He said that, probably, it will engage in studying all the hybrid threats that there are, and that they would be glad if Russia joined this centre. It was mentioned during a conversation, but nobody invited us there officially. If they do, it will probably be an interesting project to join.” (1)

Lavrovin suulla asia esitettiin siten, että ”hybridikeskuksessa olisivat iloisia, mikäli Venäjä liittyisi tähän keskukseen”. (2)

Ymmärrettävästi lausunnosta on noussut kohu Suomessa, ulkoministeri Timo Soini on kieltänyt ehdottaneensa mitään tällaista.

En edes ryhdy spekuloimaan, sillä onko Timo Soini sanonut mitään sellaista, jonka voi edes jollain tapaa ymmärtää tarkoittavan Venäjälle esitettyä ”kutsua” liittyä keskukseen, koska – mielestäni – tämän spekulointi on täysin tarkoituksetonta. Se ei johda keskustelua mihinkään suuntaan, emmekä tule saamaan varmuutta asiaan onko näin sanottu vaiko ei. Itse asiassa rohkenen jopa todeta, että on älyllisesti epärehellistä pohtia näiden vaihtoehtojen välillä, koska se on samalla osoitus siitä, että suljemme silmät todelliselta ongelmalta – siltä, että Venäjä pyrkii tälläkin lausunnolla vaikuttamaan Suomeen.

Asia yksinkertaisesti sanottuna Venäjä informaatiovaikuttaa Suomeen ja jo käydyn keskustelun perusteella voidaan sanoa, Venäjän ainakin jollain tasolla saaneen aikaan haluamansa. Lavrov muutamalla taiten lausutulla sanalla synnytti Suomessa epäjärjestystä – epäjärjestyksen määrä kasvoi aiempaan verrattuna.

* * *

Miksi on epärelevanttia pohtia sitä, sanoiko ulkoministeri Timo Soini jotain, jonka Lavrov on voinut ymmärtää ilmaisemallaan tavalla?

Yksinkertaisimmillaan asia voidaan esittää siten, että Venäjä on toistuvasti tämän vuosituhannen puolella käyttänyt retorista keinoa politiikassaan, jossa kertoo tai väittää toisen osapuolen sanoneen tai luvanneen, jotain sellaista, jota ei kuitenkaan ole sanottu tai luvattu.

Venäjä on Vladimir Putinin hallintokaudella toistuvasti esittänyt väitteen, jonka mukaan NATO on luvannut olla laajenematta Venäjän naapurustoon – kuitenkin seuraava lainaus Neuvostoliiton viimeiseltä johtajalta Mihail Gorbatšovilta antaa ymmärtää aivan jotain muuta:

”The topic of ‘NATO expansion’ was not discussed at all, and it wasn’t brought up in those years. … Another issue we brought up was discussed: making sure that NATO’s military structures would not advance and that additional armed forces would not be deployed on the territory of the then-GDR after German reunification. Baker’s statement was made in that context… Everything that could have been and needed to be done to solidify that political obligation was done. And fulfilled.” (3)

Putinin Venäjän väitteiltä vie näiltä osin pohjaa pois myös Venäjän omat toiveet – halut – tulla kutsutuksi NATO:n jäsenmaaksi:

”Jo ennen valintaansa presidentiksi helmikuussa 2000, ensimmäisessä tapaamisessaan Naton pääsihteerin Georg Robertsonin kanssa Putin kysyi, milloin liittouma aikoo kutsua Venäjän jäseneksi…

Venäjä-Nato-neuvosto perustettiin jo 2002, sen keksi Italian pääministeri Silvio Berlusconi väliaskelmaksi Venäjä täysipainoiselle liittymiselle Pohjois-Atlantin liittoon.” (Mihail Zygar: Putinin sisäpiiri – Nyky-Venäjän lyhyt historia s. 153).

Tämä nimenomainen Suomea koskeva lausunto tuli Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovilta, voidaan kuitenkin todeta, että se ilmentää koko lailla Venäjän tapaa toimia ja vaikuttaa tällä hetkellä. Kyse ei ole mistään individualismista vaan tarkoituksellisesta tavasta työskennellä, ja jotta tämä tapa aukeaisi, seuraavaksi lainaus Garri Kasparovin ja Mig Greengardin teoksesta Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset – alun perin teksti esiintynyt Mr. Putin: Operative in the Kreml -teoksessa (Fiona Hill & C.G.Gaddy), jota en ole lukenut:

”Putinia ei niinkään kiinnosta esittää tietynlaista versiota todellisuudesta kuin nähdä, kuinka toiset reagoivat häneltä saamaansa informaatioon. Hänelle toiset ovat osallisia pelissä, jota hän johtaa. Hän päättää, mitä peliin syötetään sisään, minkä jälkeen toiset reagoivat… Toisten reaktiot hänen syöttämäänsä materiaaliin paljastavat hänelle sen, millaisena he häntä pitävät – mutta reagoidessaan he paljastavat samalla itsensä: …” (Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset s. 124-125).

Kun sijoitamme Putinin tilalle sanan ”Venäjä”, kyseessä on eräänlainen nyky-Venäjän toiminnan kuvaus.

Venäjä jakaa informaatiota (ja disinformaatiota) kohteille, reaktiomme paljastavat Venäjälle jotain olennaista meistä itsestämme, samalla kuviossa on myös toinen puoli, eli Venäjän jakama disinformaatio lisää aiemmin mainitsemaani yhteiskunnallista epävarmuutta eri muodoissaan, mikä sekin omalta osaltaan hyödyttää Venäjää. Venäjän etu on se, että sen rajoilla on heikkoja sisäisesti riitaisia valtioita, aivan kuten Venäjän etu on se, että länsi – jota se pitää vihollisenaan – on heikko ja sisäisesti riitaisa.

Mielestäni yllä oleva omalta osaltaan selittää myös sen, miksi Venäjä jakaa, toisinaan häikäilemättömällä tavalla, disinformaatiota. Miksi sen kertomien tarinoiden muodot voivat vaihtua liki lennossa! Tässä yhteydessä on myös hyvä huomioida Roman Skaskiw’n artikkelissaan Nine Lessons of Russian Propaganda esille tuoma tekijä:

”3. Destroy and ridicule the idea of truth.  Many people, including Peruvian statesman and Nobel Prize winning author Mario Vargo Llosa, have observed that Russian propaganda destroys meaning.

They pursue several tactics including the false moral equivalences of "whataboutism," polluting the information space (more below), and hosting seemingly objective discussions that give equal play to the truth alongside the most ludicrous distortions, making the truth seem like the least interesting of many possible narratives…” (4)

Eli “Destroy and ridicule the idea of truth – tuhoa totuus ja pilkkaa totuutta” – tästä löytyy suuri joukko esimerkkejä muutaman viime vuoden ajalta, alkaen Venäjän suorittamasta krimin niemimaan miehittämisestä, joka ensimmäisten venäläisväitteiden mukaan suoritettiin vapaaehtoisjoukoin ja ettei Venäjän asevoimien yksiköt olleet osallisena siinä. Tämän Putin kuitenkin kielsi jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Venäjä levittää säännönmukaisesti disinformaatiota – räikeitä valheita Ukrainassa ja Syyriassa käynnissä oleviin sotiin liittyen.

Lavrovin lausuntoon ja vastaaviin lausuntoihin, joita todennäköisesti saamme osaksemme ennen tulevia presidentin vaaleja, virallisen Suomen on järkevää vastata selkeästi ja yksiselitteisesti – rehellisesti. Liikaa ei pidä ruveta selittelemään asioita suuntaan tai toiseen, koska sellainen antaa heijasteita useammalle taholle – Venäjälle, Suomen rajojen sisäpuolelle sekä kolmansiin maihin.

Toisaalta meidän suomalaisten on keskenämme järkevää suhtautua hyvin skeptisesti tällaisiin venäläislausuntoihin. Ensisijaisesti on syytä pitää mielessä se, että kyse on todennäköisesti keinosta tai pyrkimyksestä vaikuttaa Suomeen, synnyttää sisäistä epäjärjestystä ja hajottaa yhteiskuntaamme ennen tulevia vaaleja, mikä – hajaannus – voi jo riittää Kremlille tässä tapauksessa. Heillä ei välttämättä ole tarvetta saada ”omaa” ehdokasta presidentiksi, sen sijaan synnyttää tila, jossa presidentti – onpa hän kuka tahansa – joutuu aloittamaan tehtävän mylleryksenomaisen tilan vallitessa.

Loppuun haluan myös muistuttaa siitä, että meidän – etenkin poliitikkojemme – on syytä olla tarkkoja sen suhteen millaisia lausuntoja antavat ja kuinka ryhtyvät myötäilemään Venäjän toistamaa narratiivia. Presidentinvaalikampanjan käynnistyessä on jo nähty karkean luokan virheitä kampanjaan osallistuvien ja heidän tukijoidensa taholta – tasavallan presidentti Sauli Niinistön lausunto niistä epäonnistuneimpana. (5) Harkitsematon lausunto julkisuuteen tuotuna, etten sanoisi edesvastuuton.

Marko

1. http://www.mid.ru/en/foreign_policy/news/-/asset_publisher/cKNonkJE02Bw/content/id/2927175 

2. https://yle.fi/uutiset/3-9913965 

3. https://www.brookings.edu/blog/up-front/2014/11/06/did-nato-promise-not-to-enlarge-gorbachev-says-no/ 

4. http://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

5. https://yle.fi/uutiset/3-9908533