sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

”Jumping All Over the World”

Jumping all over the world” – Scooteria lainatakseni pätee Scooterin ohella Oliver Stoneenkin. Kumpikin heistä on, arveluttavalla tapaa, päätynyt otsikoihin viime viikkojen aikana. Stonen kohdalla hämmentynyttä keskustelua on herättänyt hänen – kritiikitön ja suorastaan palvova – Vladimir Putin-haastattelunsa, joka näyttää saaneen farssimaisia piirteitä näin jälkikäteen. Samalla tapaa hämmennystä ja ihmettelyä on herättänyt Scooterin päätös osallistua, ainoana Venäjän rajojen ulkopuolelta tulevana yhtyeenä, Ukrainalta miehitetyllä Krimillä järjestettävään #ZB Fest 2017 - Zolotaya Balka Festivaliin elokuun 4. ja 5. (1) Euroopan kiertueellaan Scooterin on aikomus esiintyä Ukrainalta miehitetyn Krimin ohella esim. Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. (2)

Saksalaisen Bildin haastattelussa Scooterin taholta vastattiin tiedusteluun, miksi vierailla juuri Krimillä kaikista mahdollisista paikoista:
We are not going to Crimea to engage in politics there, but because we have a fan base there. We want to give them something.”
Yhtyeen managerin Jens Thelen vastaus Bildille on samalla tapaa hämmentävän naiivi – vastauksesta huokuu suurta ymmärtämättömyyttä:
We were not aware of entering a political conflict here. Our music is entirely apolitical, and we want to keep out of political issues. We have been visiting Ukraine and Russia since 1995 and have many fans there who look forward to seeing Scooter.” (2)

Minulle tulee vastauksista ensinnä mieleen se, että yhtyeen jäsenet managerinsa ohella ovat täydellisen vieraantuneita ympäröivästä todellisuudesta – kyvyttömiä tiedostamaan sitä, että vaikka heillä ei ole mitään ”poliittista tarkoitusta”, se ei tarkoita sitä, etteikö heitä voida käyttää poliittisiin tarkoituksiin ja etteikö heidän vierailusta tulla tekemään kohtuullinen propagandanumero.

Tietojen mukaan Scooterin on aikomus lentää Krimille Moskovasta, jolloin he tulevat rikkomaan Ukrainan lakia, jonka mukaan tilapäisesti miehitetylle Krimin niemimaalle ulkomaalaisten on sallittua matkustaa vain erityistarkoituksessa ja tuolloinkin alueelle on kuljettava ja sieltä on poistuttava Ukrainan alueiden kautta. Tällä hetkellä Ukrainassa on käynnissä rikostutkinta useita Krimille laittomasti matkanneita ulkomaalaisia kohtaan. Toukokuun Euroviisu-episodin perusteella voidaan päätellä Ukrainan viranomaisten olevan tosissaan tämän lainkohdan valvomisessa ja toteuttamisessa.

Scooterin vierailun Krimillä tekee moraalisesti tuomittavammaksi sen, että miehitetyllä Krimillä harjoitetaan Venäjän taholta etenkin Krimin tataareihin kohdistuvaa vainoa, tämän vainon kohteeksi ovat joutuneet myös muut Venäjän miehitystä vastustavat tahot, kuten on näytösoikeudenkäyntien myötä nähty.

Venäjän suoritettua Krimin niemimaan miehittämisen helmi-maaliskuussa 2014, niemimaan etnisiin vähemmistöihin kuuluvien Krimin tataareiden vainot alkoivat hyvin pian miehityksen alettua, maaliskuun puolella katosivat ensimmäiset tataarit ja samaisen kuun puolella löydettiin ensimmäiset miehitystä seuranneen pidätysaallon aikana pidätetyt ja sittemmin kidutetut ynnä murhatut tataarit.


Kevään 2014 jälkeen niemimaan miehittänyt Venäjä on jatkanut erityisesti Krimin tataarien vainoa, tuhansia tataareita on häädetty kodeistaan – Ukrainan puolelle on muuttanut tuhansia tataariyhteisöön kuuluneita, uskonnon harjoittamista on vaikeutettu, perinteisten juhlien ja muistotilaisuuksien (kuten toukokuun karkotuksen muistopäivä) pitoa on estetty. Useita tataarijohtajia on pidätetty eripituisiksi ajoiksi, lukuisa joukko aktiiveja on pidätyksen jälkeen tuomittu vuosien vankeustuomioihin oikeudenkäynneissä, joita pidetään vähintäänkin epäoikeudenmukaisina syystä, että puolustusasianajajien toimintaa on vaikeutettu tai estetty kokonaan, monissa tapauksissa ei ole olemassa perusteita oikeudenkäynneille. Oikeudenkäyntejä on kuvattu teatteriksi, näitä näytösoikeudenkäyntejä on järjestetty myös Venäjällä – tuomioiden jälkeen pidätettyjä on siirretty tuhansien kilometrien päähän kotiseudulta. Eräissä tapauksissa pidätettyjä on kidutettu, jotta ”korkean profiilin” pidätetyille saadaan pidemmän tuomiot. Venäjä on myös ottanut käyttöönsä neuvostoaikaisia menetelmiä siirtäessään pidätettyjä psykiatrisiin hoitolaitoksiin oikeudenkäyntien aikana tai niiden jälkeen. Asia johon myös ihmisoikeusjärjestöt ovat kiinnittäneet huomiota. Edellä lueteltuja miehittäjän harjoittamia toimia on kohdennettu tataareiden ohella myös muihin Venäjän miehitystä vastustaneisiin tai kritisoineisiin pidätettyihin – useiden pidätettyjen kohdalla luetut syytteet eivät vastaa todellisuutta, kuten Oleg Sentsovin ja Oleksandr Kolchenkon kohdalla.


Krimin tataareiden 1944 karkotuksen muistojuhlassa Kiovassa (toukokuussa 2016), banderollissa tataariaktivisteja, jotka Venäjä on pidättänyt miehityksen kuluessa.

















Krimin niemimaan tapahtumien myötä voidaan aivan perustellusti todeta Scooterin vierailun miehitetyllä niemimaalla olevan samalla myös poliittinen kannanotto. He ovat tehneet päätöksen esiintyä niemimaalla, niemimaalla suoritetuista räikeistä ihmisoikeusloukkauksista huolimatta. He sulkevat silmänsä todellisuudelta, heidän päätöksensä esiintyä Krimin niemimaalla on kaikella tapaa poliittinen kannanotto – sitä voidaan jopa pitää ihmisoikeusrikkomusten hiljaisena hyväksyntänä. Heitä väestöön kohdistuva vaino ei haittaa, he ovat – syystä tai toisesta – valmiit rikkomaan Ukrainan lakeja vastaan, puhumattakaan vierailun moraalisesta puolesta.

Suhtaudun kovin skeptisesti yhtyeen taholta annettuun selitykseen ”…have a fan base there. We want to give them something” – vaikea kuvitella, että yhtyeen faneja on niin paljon, että on tarvetta vierailla miehitetyllä alueella, jossa suoritetaan räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia. (Huom: kirjoituksen lopussa muutama linkki alueella suoritettuihin ihmisoikeusrikkomuksiin).

Oliver Stonen Putin-haastattelu on tähän mennessä kerännyt huomattavasti huomiota kautta maailman. (3) Sitä on kritisoitu aiheesta – sitä on pidetty palvovana haastatteluna, jota on jopa kutsuttu ”vaalivideoksi”. Todellista tarvetta ”vaalivideolle” ei ole olemassa, Venäjän tulevissa presidentinvaaleissa ei käytännössä ole kuin yksi todellinen ehdokas, istuva presidentti, Vladimir Putin. Aleksei Navalnyi, jonka osallistuminen vaaleihin, käytännössä estettiin oikeudenkäynnissä annetun rangaistuksen myötä, oli Venäjän todellisen opposition näkyvin edustaja, mutta ei hänenkään mahdollisuuksiin kukaan uskonut.

Onko enää jäljellä todellisia, Putinia haastavia, ehdokkaita? Vaaleihin on aikaa vielä vajaat vuosi, tällä hetkellä todellista haastavaa ehdokasta ei ole – Navalnyikaan ei sellainen olisi ollut, mikäli olisi saanut ottaa osaa vaaleihin. Venäjän hallinto tulee tekemään kaikkensa, jotta Putin valitaan – tarvittaessa syyllistyen vieläkin räikeämpiin laittomuuksiin, mitä tähän mennessä on nähty. Navalnyin korruptiotuomiota maassa, jossa korruptio ylettyy räikeänä vallan huipulle saakka, on vain temppu raivata Navalny pois pelistä. En nyt ota kantaa siihen kuinka viaton Navalny todellisuudessa on. Voiko Venäjällä edes olla korruptoitumaton sanan varsinaisessa merkityksessä? Tuskin, mutta Navalnyin kohdalla puhe on kuitenkin ”kahvirahoista” verrattuna niihin miljardeihin – kymmeniin miljardeihin – joita Putinin lähipiiriin kuuluvat ovat itselleen varastaneet ja keinotelleet, Putinista puhumattakaan. Hänkään ei tässä tapauksessa ole viaton kymmenine hallinnassaan olevine datshoineen ja majapaikkoineen ynnä palatseineen. Venäjälle on myös tulossa uusi laki, jossa määritellään valtiojohdon ja heidän perheenjäsentensä omaisuus valtiosalaisuudeksi. (4)

Oma episodinsa Stonen Putin-haastattelussa on sitten kohuttu video-episodi, jossa Putin esittelee Stonelle videon, jonka hän väitti kuvaavan Venäjän ISIS:n vastaista Syyriassa taistelua, vaikka todellisuudessa video on vuosien takaa ja kuvaa yhdysvaltalaishelikopterien hyökkäystä talibaneja vastaan Afganistanissa. (5).

Joidenkin mielestä Stonen Putin-haastattelu oli niiltä osin perusteltu, että se avasi Putinia henkilönä sekä Putinin näkökulmaa ja Venäjän tarpeita. Itse suhtaudun tällaiseen perusteluun kovin skeptisesti, ensinnäkin siksi, että on syytä suhtautua koko haastatteluun kriittisesti – siihen, ettei se ole tarkoin käsikirjoitettu kokonaisuus, jossa on määritellyt roolit, joten tämä huomioiden, voidaan pohtia sitä, että onko se muuta kuin haastattelu, jossa ihaillaan Putinia sen sijaan, että tämä pyrittäisi haastamaan ja tämän toimintaa tarkastelemaan kriittisesti. Tarvitaanko kritiikitöntä Putin-henkilökuvaa? Ei missään nimessä, ei diktaattorista (tai semidiktaattorista) pidä rakentaa kritiikittömiä henkilökuvia, joissa upotaan hänen maailmankuvaan ihastuksen mairea hymy kasvoilla. Stonen Putin-haastattelu palvelee Putinia sekä häntä itseään, näin hän takaa sen, että jatkossakin on tervetullut Moskovaan tapaamaan ja ylistämään Putinia.

* * *

Kirjoitukseni loppuun voidaan poimia uutinen perjantailta – Unian infon mukaan ”French politicians heading for Donetsk to "support Russia army’”. (6) Pieni joukko ranskalaisia paikallispoliitikkoja aikoo vierailla laittomasti Donetskissa aikomuksenaan ”to support the Russian army, which is being constantly attacked by Ukraine, despite the Minsk agreements” – vierailuun on sisällytetty myös Donetskin ”kansantasavallan” johtajan Aleksandr Zahartšenkon tapaaminen. Vierailun eräänä syynä esitetty aikomus tukea Venäjän asevoimia, jota vastaan Ukrainan asevoimat hyökkää, on paradoksaalinen. Herää kysymys, että ymmärtäväkö kyseiset poliitikot kyseisen syyn paradoksaalisuutta? Todennäköisesti nämä poliitikot toisena aikana olisivat tukeneet mieluusti Ranskaa miehittävän natsi-Saksan asevoimia siinäkin vaiheessa, kun liittoutuneet tekivät Normandiaan maihinnousun aikomuksenaan vapauttaa Ranska miehittäjän kynsistä.

Kun tarkastellaan – kovin lyhyesti – vierailevien poliitikkojen taustoja, ei ole lainkaan ihme, että he asettautuvat tukemaan Ukrainaan hyökännyttä Venäjää ja siinä sivussa miehitettyjen alueiden – rikollista – paikallishallintoa ynnä Aleksandr Zahartšenkoa. Alueella vieraileva Christiane Pujol kuuluu Debout la France'en eli "France Ariseen" - kyseessä on nationalistinen ja äärioikeistolainen puolue. Pujolin seurassa on myös hänen miehensä. Hubert Fayard taasen on Centre National des Indépendants et Paysans eli CNIP aluejohtaja. Tässäkin on kyseessä äärioikeistolaisesta pienpuolueesta. Christian Borelli taasen kuuluu keskustaoikeistolaiseen Ranskan Les Républicains'iin, joka on näistä kolmesta puolueesta selkeästi suurin. Donetskin ”kansantasavallan” alueelle tämä pieni ryhmä matkusti Moskovan kautta, jossa he ovat tavanneet duuman kansainvälisten asioiden komitean puheenjohtaja Leonid Slutskyn. (Huom: kirjoitushetkellä he ovat todennäköisesti matkalla Donetskiin).

Tavalla tai toisella tämä blogissa esitelty joukko eritaustaisia ihmisiä palvelee Putinia ja Venäjää – osa tarkoituksellisesti, osa ehkäpä naiiviuttaan. Toiminnan taustalla on epäilemättä erilaisia vaikuttimia, mutta valintansa on tuomittava ja kaikella tapaa itsekäs – halveksuttava!

Marko



Ihmisoikeustilanne Krimillä on huolestuttava:


torstai 22. kesäkuuta 2017

Tulitaukoa pukkaa, jälleen kerran

Itä-Ukrainan sotatoimialueelle on solmittu jälleen kerran tulitauko Ukrainan hallinnon ja sitä vastaan sotivien - Venäjän varustamien, tukemien ja kouluttamien – ”kansantasavaltojen” välillä, tulitauon on tarkoitus alkaa sunnuntain vastaisena yönä ja kestää elokuun loppuun asti. Käynnissä olevan sodan aikana vastaavia tulitaukoja on solmittu jo useita, viimeksi 1. huhtikuuta ja sitä ennen helmikuussa. Kumpikaan aiemmin tänä vuonna sovituista tulitauoista ei kestänyt edes ensimmäisiä tunteja, kunnes sitä jo rikottiin, kummallakin kerralla kaikkien todisteiden valossa voidaan todeta tulitaukoa rikotun ensinnä juuri ”kansantasavaltojen” puolelta Venäjän varustamien joukkojen taholta.

Donetskista kotoisin oleva L kommentoi uutisen kuultuaan tulitaukoa lakonisesti ”sadas ensimmäinen kerta ja sitä seuraa sitten seuraava ”tulitauko’” – luottamus ja usko näihin tulitaukoihin on täysin olematon. Käytännössä voidaan sanoa, että rintamalinjan kummallakaan puolen kukaan ei usko siihen, että tulitauko on lopullinen, että se kestää, niin monta kertaa näitä tulitaukoja on rikottu. Tässä kirjoituksessa tarkoituksenani ei kuitenkaan ole käsitellä sitä miksi tulitaukoihin ei uskota ja mistä johtuu se, että ne harvoin onnistuvat siinä laajuudessaan kuten on aiottu. 

Toisinaan on käynyt siten, että lyhyt tulitauko, jonka on sovittu kestävän pari-kolme päivää kestää tämän ajan, kunnes taistelut jälleen jatkuvat. Esimerkki tällaisesta onnistuneesta ”tulitauosta” löytyy esim. viime syyskuun alusta, jolloin koulujen alkuun ajoitettiin muutaman päivän tulitauko, joka – muutamaa välikohtausta lukuun ottamatta – piti sovitun ajan. Tämä osoittaa sen, että lyhyet tulitauot pitävät silloin, kun se palvelee jotain tarkoitusta – tässä tapauksessa etenkin näille ”kansantasavalloille” oli tärkeää pyrkiä näyttämään se, että koululaiset aloittavat koulunsa kuten ennen sotaa, kyseessä oli eräänlainen näytös, jolla haluttiin osoittaa tilanteen olevan ”normaalin”. Ilkeämielisesti todettuna propagandaa siis, ja ”näytöksen” jälkeen sota jatkui normaaliin tapaan. Itä-Ukrainassa epänormaalista tilasta – sodasta – on tullut uusi ”normaali” näiden vuosien kuluessa, tämä siis paikallisten tilannekuvauksen mukaan.

Miksi tartuin tähän aiheeseen, vaikka aiempien esimerkkien perusteella siitä ei juuri ole uutisoitavaa? En välttämättä olisi pitänyt aihetta blogikirjoituksen arvoisena, jollei Helsingin Sanomat olisi eilen (21.6.2017) uutisoinut aiheesta ”Itä-Ukrainan separatistit ja Ukrainan hallitus sopivat tulitauosta – edelliset tulitauot eivät ole kestäneet.”(1)

Ukrainassa on sodittu keväästä 2014 lähtien, viimeistään heinäkuussa 2014 kävi toteen, että sodan osapuolia ovat Ukraina ja Venäjä eivätkä Ukraina ja epämääräiset ”separatistit”. Niinpä onkin hämmentävää, että edelleen valtakunnanmediassa viljellään paikkansapitämätöntä nimitystä ”separatistit” sodan toisesta osapuolesta sen sijaan, että käytettäisi asetelmaa paremmin kuvaavia nimityksiä. Mikäli ei haluta ilmaista käytävän sotaa Ukrainan ja Venäjän välillä, on parempiakin termejä kuin ”separatistit” kuvaamaan sodan toista osapuolta, kuten Venäjän hybridiarmeija, joka kuvaa sitä, että Venäjän johtamat joukot koostuvat monenlaisista yksiköistä.

Helsingin Sanomien uutiseen sisältyi toinenkin hämmentävä ja harhaanjohtava termi, nimittäin Ukrainan hallintoa vastaan taistelevien nimittäminen ”Venäjän-mielisiksi”- olisi luullut, että tästäkin Venäjän narratiiviin sopivasta termistä olisi vihdoin ja viimein päästy eroon, mutta näin ei näytä käyneen ja se, että Helsingin Sanomat tällaisen harhauttavan termin käyttöön syyllistyy, tekee tilanteesta ongelmallisemman verrattuna siihen, jos termiä viljelisi pienilevikkinen maakuntalehti.


Helsingin Sanomien mukaan Ukrainan hallintoa vastaan taistelevat ovat ”Venäjän-mielisiä separatisteja”. Lievästi kärjistäen, voisin esittää Helsingin Sanomien toimitukselle kysymyksen, sotiko Suomea vastaan talvisodassa ”Moskova-mieliset separatistit” – logiikka termien käytön suhteen on jotakuinkin samaa luokkaa, jos kuvittelemme, että Terijoen hallitus edusti näitä ”separatistisia” voimia, jotka neuvostovaltion tuella hyökkäsivät Suomeen, samalla tapaa Ukrainan hallintoa vastaan taistelee ”separatistisia” voimia Venäjän tuella. Talvisodassa Suomi soti neuvostovaltiota vastaan, nyt Ukraina sotii Venäjän asevoimien johtamia joukkoja vastaan, jotka koostuvat Venäjän asevoimien joukoista, venäläisistä erikoisjoukoista sekä sitten ”vapaaehtoisista” – joista suurin osa on venäläisiä etniseltä taustaltaan.

















Kuvakollaasissa Venäjän asevoimien kalustoa Itä-Ukrainassa, ylhäältä lukien Pantsir-S1 ilmatorjuntajärjestelmä; 2B26 Grad-K 122 mm raketinheitinjärjestelmä; Itä-Ukrainassa alas ammuttu Venäjän asevoimilla käytössä oleva Forpost-tiedustelulennokki; Venäjän asevoimien elektronisen sodankäynnin yksikkö RB-341V “Leer-3” Donetskissa. Mitään näistä järjestelmistä ei ole koskaan toimitettu Ukrainan asevoimille.

Helsingin Sanomien tämänpäiväinen uutisointi on vain yksi esimerkki Suomessa esiintyvästä Venäjän narratiivin suorasta tai epäsuorasta toistamisesta. Eikä Helsingin Sanomat ole mediana ainoa, joka tähän sortuu – yksin tämän vuoden puolella suuri joukko erikokoisia medioita on käyttänyt harhaanjohtavia tai jopa disinformatiivisia termejä Ukrainan sodasta, Ukrainassa vallitsevasta tilanteesta. (2 ja 3)

Kommentoidessaan YLE:n kyselyä Venäjän uhasta Tampereelle suuntautuneella maakuntamatkallaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö kuvasi Ukrainassa vallitsevaa tilannetta – sotaa – seuraavalla tapaa:

”– Kun on nähty, että vaikkakin kriisi yhä jatkuu, että se nyt pysähtyi niille aloilleen, niin on tavallaan yhtä luontevaa, että hivenen on tultu alaspäin näissä tuntemuksissa, sanoo Niinistö.” (4)

Niinistön tilannearviota kritisoitiin tuolloin voimakkaasti sosiaalisessa mediassa, monien mielestä kyseinen arvio on merkittäviltä osin väärä, samalla se myös normalisoi epänormaalina tilana pidettävän tilan - sodan. Niinistön mukaan Ukrainan kriisin tasaantuminen on vähentänyt Venäjän synnyttämän uhan tunnetta. Aivan oma asia on se, että onko Ukrainan ”kriisi”, kuten Niinistö sotaa kuvasi, tasaantunut. Tässä kohdin en ryhdy ruotimaan kysymystä siitä, onko ”kriisi” tasaantunut vaiko ei, sen sijaan kritisoin voimakkaasti käytettyä termiä ”kriisi”. Mikäli oikein muistan, Stalin pyrki mitätöimään talvisodan vähäiseksi rajakahakaksi – samalla tapaa Ukrainan sodan nimittäminen kriisiksi on tilanteen aliarviointia olennaisilta osin. Mielestäni kyse on harkitsemattomasta sanavalinnasta, on nimittäin vaikea kuitenkaan kuvitella, etteikö tasavallan presidentti olisi tietoinen tilannekuvasta Itä-Ukrainassa ja Krimillä – joka sekin on edelleen, de jure, osa Ukrainaa.

Termien ”kriisi”, ”separatismi” – puhumattakaan ”sisällissodasta” – käyttö häivyttää Venäjän roolin jonnekin taustalle, mikä omalta osaltaan vaikeuttaa ihmisten kykyä hahmottaa sen hetkistä tilannetta Ukrainassa. Kun valtiojohto kuvaa Ukrainassa käynnissä olevaa sotaa kriisiksi, on hyvin ymmärrettävää, että kansalaisten tilannekuva Itä-Ukrainassa vallitsevasta todellisuudesta vääristyy. Tai kun valtakunnallinen media, jolla tavoitetaan satoja tuhansia lukijoita vuorokaudessa, kuvaa sodan toista osapuolta ”separatisteiksi”, ollaan jälleen tilanteessa, jossa kokonaiskuva vääristyy olennaiselta osin. Puhumattakaan sitten siitä, että kansanedustajat, entiset ministerit – ”poliittiseen eliittiin” kuuluvat – puhuvat Ukrainan ”sisällissodasta”, ollaan tiellä, joka palvelee yksinomaa Venäjää. Tässä kirjoituksessa jätän nyt väliin pohdiskelun siitä, että onko Venäjän tarinan levittäminen tarkoituksellista vaiko tahatonta – eräiden kohdalla kyse on kaikella tapaa tarkoituksellisesta toiminnasta.

Suomalainen media ei yksin syyllisty näiden harhauttavien termien käyttöön, mutta se, että muissakin länsimedioissa viljellään samoja termejä ei käy puolustukseksi sille, että maassamme syyllistytään samaan venäläisnarratiivin toistoon ja sen myötä Venäjän roolin häivyttämiseen taustalle – se on asia, jota Venäjä juuri haluaa. Että unohdamme Venäjän merkittävän roolin sodan alkamiseen ja käynnissä olevaan sotaan.

Marko


sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Valonkajastus pimeyteen

Edelliset presidentinvaalit käytiin aikana, jolloin Eurooppa ja sen myötä maailma ei ollut luisunut avoimeen Venäjän ja lännen välisen vastakkainasettelun aikaan, vaikka viitteitä voimistuvasta vastakkainasettelusta oli jo nähtävillä Venäjän käyttämän retoriikan ja lisääntyneen aggressiivisuuden tähden – Georgian ja Venäjän viiden päivän sodan elokuussa 2008 olisi pitänyt tässä tapauksessa toimia herättäjänä, mutta moni päättäjä lännessä jatkoi tyytyväisenä – vaiko itsetyytyväisenä – torkkumistaan. Kenties tämä asetelma heijasteli Suomeenkin siinä määrin, ettei edellisten presidentinvaalien aikaan nähty kiihkeitä turvallisuuspoliittisia keskusteluja, lähinnäkin huomio tuntui kiinnittyvän vähemmän merkittäviin asioihin, kuten ehdokas Haaviston seksuaaliseen suuntautumiseen ja vastaaviin tekijöihin. Nyt edessä ovat vaalit, joissa turvallisuuspoliittisten kysymysten tulisi nousta keskiöön – toivon, että media haastaa tulevat ehdokkaat ja asettaa heidät tarvittaessa vaikka selkä seinää vasten.

Tällä hetkellä 21 prosenttia suomalaisista on NATO-jäsenyyden kannalla, 51 prosenttia vastaa ehdottomasti ”EI” – sen sijaan 28 prosenttia ei osaa kertoa kantaansa. (1) Tästä olisi tavattoman helppoa vetää se johtopäätös, ettei NATO-kysymys ole ajankohtainen – ettei tulevissa vaaleissa ole järkeä kiinnittää huomiota tähän kysymykseen. Mutta onko asia lopultakaan näin? Ei välttämättä, jos tarkastellaan käynnissä olevaa turvallisuuspoliittista keskustelua, johon – ainakin osa – merkittävistä poliitikoistamme on haluttomia ottamaan suoraan kantaa, tai he asettelevat sanansa hyvin kryptisesti. Turvallisuuspoliittisessa keskustelussa on nähtävillä selkeitä pelinavauksia, kuten Vihreiden Heidi Hautalan lausunto (huom: Vihreiden ehdokas tulevissa presidentinvaaleissa on Pekka Haavisto):

– On ajan kysymys, milloin Suomi joutuu vakavasti käymään sen keskustelun ja hakeutumaan mahdollisesti Naton jäseneksi.
– Mutta me vihreät emme halua militarisoida EU-budjettia. Ei tarvita toista Natoa. Nato on jo olemassa, eikä EU:sta tarvitse tehdä puolustusliittoa. (2)

Onko tämä sitten suora kannanotto NATO:n puolesta vaiko toteamus, että parempi liittyä NATO:on ettei tarvitse militarisoida EU:ta, jolloin tämän voi linkittää viime aikojen keskusteluun, jossa EU:n oma puolustus on noussut entistä voimakkaammin esille ja jossa useampi NATOa vastustava poliitikko on antanut puoltavan äänensä EU:n yhteiselle puolustukselle. Onko Heidi Hautalan ajatuksen takana selkeä turvallisuuspoliittinen ajattelu, joka kumpuaa ajatuksesta, ettei tarvita kahta kilpailevaa organisaatiota EU:n alueelle tilanteessa, jossa valtaosa jäsenmaista on jo tehnyt turvallisuuspoliittisen valintansa, ja se on NATO? Vai onko taustalla ajatus siitä, että EU on parempi säilyttää yhteisönä, jolla ei ole puolustuspoliittista yhteyttä jäsenmaidensa välillä? Tähän en ota kantaa, mutta sikäli Hautalan näkemys on selkeä ja johdonmukainen, ei tarvita kahta rinnakkaista organisaatiota kilpailemaan keskenään.

Nyt asetelma on se, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Juha Sipilä tuntuvat tarkastelevan asiaa siltä kannalta, että EU:n puolustuksessa on käyttämätöntä potentiaalia. Onko heidän ajattelussa sitten eroa siinä kohdin kuinka aktiivisesti ja määrätietoisesti tätä päämäärää kohden pyritään? (3 ja 4) - Asia johon en ota kantaa. Tasavallan presidentti Niinistön ja pääministeri Sipilän kanssa samalla – turvallisella – linjalla on keskustalainen presidenttiehdokas Matti Vanhanen.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön sanoin:

”–Emme puhu ainakaan vielä yhteisestä puolustuksesta. Pohdimme kuitenkin yhä enemmän siitä, mitä voimme tehdä ja mitä meidän on pakko tehdä suojellaksemme kansalaisiamme sekä yhteisiä intressejämme ja arvojamme.”


Eli kärjistäen, ei puhuta mutta pohditaan ja ollaan tekevinämme, mutta todennäköisesti ei tehdä mitään merkittävää asian eteenpäin viemiseksi, asia, josta tulee mieleeni Saska Saarikosken tviitti 5. kesäkuuta 2017:
















Mikäli maamme johto perustelisi asian riittävän selväsanaisesti ja ymmärrettävästi, seuraus olisi todennäköisesti se, että jääräpäinen kansa seuraisi johtajaansa ja antaisi tukensa NATO-jäsenyydelle. Mikäli tasavallan presidentti Sauli Niinistö asian arvojohtajana näin esittäisi ja perustelisi asian, enpä oikein usko, että kukaan – höyrypäitä lukuun ottamatta – pystyisi häntä syyttämään asemansa väärinkäyttämisestä. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että Sauli Niinistö antaa tukensa näin selkeästi NATOlle ainakaan ennen vaaleja, josta päästään asiassa eteenpäin, nimittäin NATO-kysymykseen tulevissa vaaleissa.

Keski-Uusimaa-lehdessä Matti Höök (VTM) esitti kannanottonsa NATO-kysymykseen muodossa ”Nato-kannattaja voisi pärjätä Niinistölle” (5) Höökin kirjoituksesta on suotavaa nostaa esille pari kohtaa:

Poliittinen johto on kuitenkin ollut Venäjän-politiikassaan hyvin varovainen” ja ”On suotavaa, että lähestyvissä presidentinvaaleissa ehdokkaat ottavat selkeästi kantaa Nato-kysymykseen ja kertovat valitsijoille, missä päätetään Suomen ulkopoliittisesta linjasta”.

Allekirjoitan Höökin (VTM) arvion poliittisen johdon Venäjä-politiikasta, se on hyvin varovaista – karhua ei haluta ärsyttää. Yhtälailla toivoisin ehdokkailta selkeitä turvallisuuspoliittisia kannanottoja, kuin myös selkeät vastaukset NATO-kysymykseen. Kahdella jakkaralla istumisen aika on jo ohi, olisi pitänyt olla ohi jo reilu neljännesvuosisata sitten Neuvostoliiton hajottua.

Onko pimeydessä nähtävillä valonkajastusta?

Viikolla Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Petrus Pennanen – Helsingin kaupunginvaltuutettu - teki kunnioitettavan keskustelunavauksen:





















Juuri tällaisia rohkeita keskustelunavauksia tämä maa kaipaa, ja juuri siksi minä mielelläni allekirjoitan hänen kannatuskortin, mikäli sellaisia ryhdytään keräämään. Ei kiertelyä tai kaartelua, ei epävarmoja lupauksia tai puheita ”Suomen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta” – jälkimmäisestä tulee kaikella tapaa mieleen kylmän sodan aikainen hokema ”Suomen puolueettomuudesta”, jonka jatkuva hokeminen synnytti tunteen siitä, että meidän on jatkuvasti hoettava valhetta itsellemme, koska muutoin emme siihen usko. Tuolloin valehtelimme itsellemme (ja lännelle) olevamme puolueeton, vaikka olimme ”hirttäytyneet” neuvostovaltioon.

Näen Petrus Pennasen viestin valonkajastuksena pimeyteen, toivon tämän kajastuksen konkretisoituvan kannattajakorttien keräyksen myötä presidenttiehdokkuuteen saakka. Tässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa sekin olisi jo ”puolivoittoa”, ehdokas, joka pelaa avoimin kortein ja josta – toivottavasti – seuraa se, että myös muut ehdokkaat joutuvat avaamaan kantojaan tarkemmin ja puhumaan asioista ymmärrettävästi. Mutta – kuten alussa kirjoitin - toivon, että media haastaa ehdokkaat vaatien heiltä selkeitä vastauksia puolivillaisten heittojen sijaan. On myös suotavaa, että median toimesta kriittisesti ruoditaan ehdokkaiden lausuntoja, onpa ehdokkaan asema millainen tahansa. Edes istuva presidentti ei voi ääneen ajatellen lausua ehdottomia lupauksia – näen maailman siten, että nyt ei voida antaa liian kattavia lupauksia kuten Neville Chamberlain aikoinaan teki Münchenistä palattuaan.

Suomi on läntinen demokratia, maamme on sitoutunut eurooppalaisiin arvoihin, niinpä tuntuu kummalta, että monissa kysymyksissä maamme on henkisesti metsäläinen kumartaen karhua idässä. Onko tämä läntisiin arvoihin ja arvopohjaan vetoaminen lopulta vain silmänlumetta, todellisuudessa olemme valmiit myymään itsemme jotta ”pahansisuinen” Kremlin isäntä ei herkeämättömäksi rupea? Suomi100 tarvitsee petruspennasia tuomaan valoa hämäryyteen!

Marko


5. Keski-Uusimaa 5.6.2017.

Saska Saarikosken ja Petrus Pennasen twiitit kuvakaappauksia. 

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Mitä ennen Zapad-2017 harjoitusta?

Venäjä ja Valko-Venäjä järjestävät jälkimmäisen maaperällä syyskuun 14. – 20. Zapad-2017 sotaharjoituksen (1) – tässä kirjoituksessa koetan kuitenkin hahmotella sitä, mitä voi tapahtua ennen kyseistä suurharjoitusta Itä-Ukrainassa, perustan pohdiskeluni ja arveluni siihen mitä viimeisimpien kuukausien aikana Itä-Ukrainan sotatoimialueella on tapahtunut ja millaisia havaintoja Ukrainan asevoimien edustajat ovat tehneet, unohtamatta ETYJ Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden havaintoja unohtamatta omia havaintojani, joita intensiivisen seuraamisen myötä on kertynyt mittavasti.

Venäläisten sotilaslähteiden mukaan Venäjän tarkoituksena on luoda ”syväänoperointiin” kykenevät tiedustelujoukot, samalla tehostaa tykistön kykyä iskeä nopeasti ja tappavasti.

On esitetty päätelmä siitä mitä syyskesän Zapad-17 sotaharjoitus voi tuoda tullessaan:

1. uusi taistelutapa.
2. yllättävät syvät manööverit.
3. pitkät marssit/siirrot.
4. tulivoimaa lisää.

ETYJ:n Itä-Ukrainan havaintoja

Aloitetaan ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden tekemistä havainnoista. Ensimmäinen havainto koskee siviileihin kohdistuneita iskuja ja siviilikohteiden intensiivistä pommittamista – siviiliuhrien kasvanutta määrää.(2) ETYJ:n keräämän aineiston mukaan viimeisimpien kuukausien kuluessa ”kansantasavaltojen” alueelta, etenkin Donetskin ”kansantasavallan” alueelta, on tulitettu entistä enemmän ja entistä intensiivisemmin siviilikohteita rintamalinjan tuntumassa ja ns. harmaalla vyöhykkeellä, tulitus on voimakkaimmillaan kohdistunut seuraaville alueille, Avdiivkan kaupunkiin Donetskista pohjoiseen; Piskyn alueelle Donetskista luoteeseen; Donetskin länsi- ja lounaispuolelle Krasnohorivkan ja Marinkan kaupunkeihin; Mariupolin ympäristössä kaupungin itäpuolelle Shyrokinesta Asovanmeren rannalta pohjoiseen kulkevan rintamalinjan tuntumaan.

Krasnohorivka, 28.5.2017 Venäjän tukemien joukkojen tykistöiskun tuhoja.























Toinen ETYJ:iä koskettava asia on sitten itse ETYJ:in tarkkailijoihin kohdistuva väkivalta sekä seksuaalinen häirintä, mikä on lisääntynyt kesään kuluessa etenkin ”kansantasavaltojen” alueella. Huhtikuussa kuoli miinan/IED:n räjähdykseen ETYJ:n tarkkailija Luhanskin ”kansantasavallan” alueella, (3) tapauksen jälkeen ETYJ on joutunut muuttamaan toimintaansa erityisesti ”kansantasavaltojen” alueella. Pian tämän tapauksen jälkeen monitorointimission naistarkkailija joutui seksuaalisen häirinnän kohteeksi – jälleen ”kansantasavallan” alueella. Seksuaaliseen häirintään syyllistyi rynnäkkökiväärillä aseistautunut militantti. ETYJ on tuominnut toistuvasti häirinnän ja toiminnan haittaamisen, etenkin ”kansantasavaltojen” alueella sotilasjohto on hyvin haluttomasti puuttunut häirintään – sitä on paikoin jopa väheksytty. ETYJ:n tarkkailussa käyttämää välineistöä on vaurioitettu ja tuhottu, tiedustelulennokkeja ja tarkkailussa käytettyjä automaattisia tiedusteluhelikoptereita on tulitettu useamman kerran niiden lentäessä Venäjän varustamien ”kansantasavaltojen” hallinnassa olevien alueiden yllä. (4)

Omien havaintojeni mukaan Venäjän tukemat ja varustamat sekä rahoittamat joukot – joiden joukossa on huomattavia määriä Venäjän asevoimien joukkoja – ovat tulittaneet aiempaa rajummin Ukrainan hallinnassa olevien alueiden siviilikohteita, yllä luettelin alueita, joita on tulitettu. Tulituksen kohteiksi on aiempaa enemmän valikoitunut myös kouluja ja oppilaitoksia, sairaaloita (esim. Krasnohorivkassa Donetskin länsipuolella), sähkölinjoja, kaasuputkia sekä vesihuollon laitoksia. Sairaaloiden ja koulujen tulittaminen on sodankäynnin sääntöjen vastaista, niitä on kuvattu sotarikoksiksi – joita ne ovatkin. ETYJ:n tarkkailijoiden mukaan siviiliuhrien määrä on lisääntynyt huomattavasti kevään kuluessa,(5) surullisimpana tapahtumana Avdiivkaan kohdistunut tykistökeskitys toukokuun 13. samana päivänä, jolloin Ukrainassa juhlittiin Euroviisujen finaalia – iskussa kuoli neljä pihamaalla grillaamassa ollutta siviiliä, yksi (mies) haavoittui vakavasti ja kaksi lasta jäi iskun myötä orvoiksi. (6)

Entäpä Ukrainan asevoimien sotatoimialueella tekemät havainnot?

Osa havainnoista on lueteltu jo yllä eli siviileihin kohdistunut, lisääntynyt, väkivaltaisuus, mutta Ukrainan asevoimat on tehnyt myös sodankäyntiin liittyviä havaintoja, joista osasta tulee mieleen sodan aiempien – kiihkeiden vuosien – käytetty taktiikka.

Ukrainalaishavaintojen mukaan Venäjän tukemat joukot ovat entistä useammin kohdistaneet tulituksen selustassa oleviin asemiin (enemmän kuin 20 km rintamalinjasta), mikä tarkoittaa sitä, että venäläisjoukot käyttävät entistä enemmän raskasta kalustoa (152 mm kenttätykkejä sekä panssarihaupitseja). Samalla venäläisjoukkojen alueella tiedustelulennokeilla suorittama ilmatiedustelu on lisääntynyt olennaisesti, (7) ukrainalaisjoukot ovat ampuneet kevättalven ja kevään aikana alas joitain tiedustelulennokkeja. Osassa tapauksia ilmatiedustelua käytetään yksinomaan tiedusteluun ja tarkkailuun, kyseisten toimien ohella lennokkeja on myös käytetty aggressiivisesti tulen kohdistamiseen ukrainalaisasemiin – aiempina vuosina kiihkeimpien taisteluiden aikana toimintataktiikka on ollut samaa. Samalla vihollinen on suorittanut ukrainalaisasemiin säännönmukaisesti väkivaltaista tiedustelua paikallisten offensiivien ohella.

Esimerkkinä: kesäkuun 7. ja 8. tykistön ja kranaatinheitintulen tuella Venäjän varustamat joukot yrittivät suorittaa paikallisen läpimurtoyrityksen Novotoshkivs’ken ja Krymsken välisellä alueella painopisteen kohdistuessa Zholobokiin. Miksi sitten Zholobokin alue? (8)

On mahdollista, että tarkoituksena oli yrittää työntyä Zholobokin kohdalla noin neljän kilometrin matka Donets-joelle ja näin erottaa Krymsken Donets-joen eteläpuolinen alue muusta Ukrainan hallinnassa olevasta alueesta – motittaa se ja pyrkiä ottamaan haltuun.

Tarkoituksena voi myös olla testata ukrainalaisjoukkojen puolustuksen vahvuutta rintaman eri osissa, tämä voi olla valmistelua tulevan varalle.

Propaganda on lisääntynyt ja muuttunut aggressiivisemmaksi

”Kansantasavaltojen” alueelta alueelle, Venäjälle ja globaalisti levitetty propaganda on kevättalven ja kevään kuluessa muuttunut entistä aggressiivisemmaksi – kiihkeämmäksi. Omien havaintojeni mukaan hyvin aktiivisessa roolissa on ollut suomalaistaustainen DONi-Newsin päätoimittajana esiintyvä Janus Putkonen. Aiheesta olen kirjoittanut useammankin blogin lähdeviitteineen kevään kuluessa.(9) Myös muiden toimesta on kiinnitetty huomiota DONi-Newsin propagandaan ja sen globaalia leviämistä on myös tarkasteltu seikkaperäisesti tammikuussa DFRLabsin toimesta.(10) Myös venäläismediat ovat tarttuneet entistä hanakammin ”kansantasavaltojen” alueelta levitettävään propagandaa. Tässä kohdin on tietty syytä pohtia sitä, että mikä on lopulta marssijärjestys ja missä uutiset oikeasti tuotetaan? En sulje pois sitä mahdollisuutta, että ainakin osa uutisista on tuotettu Venäjällä mutta levittämiskanavina käytetään miehitetyillä alueilla toimivia propagandatoimistoja. Osassa uutisia jäljet johtanevat kuitenkin Putkosen ”toimitukseen”.

Alla kuvakaappauksina esimerkki uutisesta, joka todennäköisesti on laitettu leviämään maailmalle DONi-Newsin kautta ja johon venäläismedia on sittemmin tarttunut (esim. tvzvezda.ru), googlehaut viittaavat siihen, että alkuperäinen uutinen on julkaistu juuri DONi-Newsissä.












































Ennakointia kesälle

Yllä kuvailemieni havaintojen ohella on syytä huomioida aiempien kesien tapahtumat Itä-Ukrainan sotatoimialueella. (11) Vuosi sitten alkukesästä Venäjän tuella militantit yrittivät valloittaa Avdiivkan kaupungin Donetskin pohjoispuolella, kesällä – heinäkuu – 2015 Venäjän voimakkaalla tuella paikallista läpimurtoa yritettiin Donetskin läntisellä puolella, paine kohdistui etenkin Mariinkan pikkukaupungin alueelle. Sodan ensimmäisenä kesänä 2014 Venäjän laajamittaisin hyökkäys sijoittui loppukesään (elo-syyskuun vaihde). Tähän mennessä yli kolme vuotta kestäneen sodan kuluessa Venäjän tuella kunakin kesänä Itä-Ukrainassa on yritetty suorittaa, vähintäänkin, paikallisia läpimurtoja. Kahden viimeisen kesän aikana pääpaino tuntuu olevan Donetskin alueella – Mariinka ja Avdiivka, tällä hetkellä Avdiivkaan kohdistuu huomattavaa painetta, mutta eriasteisia läpimurtoyrityksiä ja alueiden haltuunottoja on vihollisen toimesta yritetty tehdä myös Svitlodarskin pullistuman alueella sekä Krymsken alueella Donets-joen etelärannalla.

Mikäli mikään ei aiempiin kesiin verrattuna muutu – viittaan seuraavaan arvioon ”The report warns that, as summer approaches, there is a risk of further escalation in hostilities, as in previous years” (11) - Itä-Ukrainassa tullaan näkemään tämän kesän kuluessa vähintäänkin paikallinen offensiivi, jolloin on tarkoituksena ottaa hallintaan jokin avainkohde alueella – tuolloin katse kohdistuu erityisesti Avdiivkaan, mutta en sulkisi pois muitakaan vaihtoehtoja, potentiaalisin alue on kuitenkin Donetskin ympäristö seuraavaksi luettelemieni tekijöiden tähden. Painotan kuitenkin sitä, että esittämäni tekijät voivat olla tarkoituksellista disinformaatiota – liikkeelle laskettuja huhuja tai sitten spekulointia suunnitteilla olevasta operaatiosta, jonka lopullista toteuttamista ei ole vielä varmistettu ja jonka toteutuminen voi riippua jostain ulkoisesta tekijästä X.

Donetskissa – paikallisten kanssa enemmän yhteistyössä toimivat – ”sotilasviranomaiset” ja militantit ovat välittäneet ainakin osalle väkeä sen suuntaista tietoa, jonka mukaan on parempi, että siviilit poistuvat kaupungista kesällä heinä-elokuussa, koska tuolloin sotatoimet kiihtyvät merkittävästi.

Kaupungista ja miehitetyiltä alueilta on kantautunut myös muita vastaavan kaltaisia viestejä, joiden perusteella voi olettaa, että Donetskin alueella on suunnitteilla jotain, jonka lopullinen toteutuminen voi riippua ulkopuolisista tekijöistä. En kuitenkaan sulkisi pois sitäkään vaihtoehtoa etteikö mahdollinen operaatio ole aiemmin tämän vuoden kuluessa suoritettuja operaatioita merkittävästi suurempi, katseiden suuntauduttua elokuussa Valko-Venäjän suuntaan, valmistauduttaessa Zapad-17-harjoitukseen, asetelma voi olla sellainen, että Venäjä yrittää Itä-Ukrainassa aiempaa merkittävämpää sotilasoperaatiota, jossa – todellisessa tilanteessa – toteutetaan Venäjän uudistettua taistelutapaa.

Venäjä on myös siirtänyt Krimille huomattavia joukkoja, joita ei välttämättä käytetä mahdollisessa operaatiossa, mutta joiden tehtävänä, taisteluvalmiudessa ollessaan, on sitoa ukrainalaisvoimia alueella ja näin Ukrainan asevoimat joutuvat hajottamaan voimiaan kahdelle suunnalle – itään ja Hersonin oblastin alueelle Krimin niemimaan pohjoispuolelle. Nähdäkseni Ukrainalle tällainen joukkojen hajauttaminen sekä valmiuden ylläpito Krimin suunnalla on Venäjää ongelmallisempi asia.

Toivon olevani spekuloinneissani väärässä, mutta moni tekijä viittaa siihen, että kesän loppupuolella – jollei syksyllä – Venäjä tekee merkittävän sotilaallisen liikkeen, jollei se sitten ole Valko-Venäjän miehittäminen Zapad-17-harjoituksen aikana.


Marko













lauantai 10. kesäkuuta 2017

Hekin ovat vierastaistelijoita

Keskusteltaessa vierastaistelijoista yleensä ensinnä mieleen tulevat radikalisoituneet, jotka ovat lähteneet taistelemaan sellaisten terroriorganisaatioiden kuin Daesh (ISIS) ja al-Qaida sekä somalialaisen al-Shabaabin riveihin. Palatessaan Suomeen he muodostavat, ymmärrettävistä syistä, uhan yhteiskunnallemme heidän mahdollisesti toimiessa uuden sukupolven terroristien värvääjinä tai vaihtoehtoisesti ollessa itse valmiita tuomaan ”sodan” Suomeen – Eurooppaan – terrori-iskujen myötä.

Vierastaistelijoista keskusteltaessa unohtuu tavattoman usein eräs ryhmä suomalaisia vierastaistelijoita, jotka aivan samalla tavalla sotivat laillista hallitusta vastaan ryhmissä (joukko-osastoissa), jotka ovat kollektiivina syyllistyneet terroritekoihin ja sotarikoksiin sekä rikoksiin ihmisyyttä vastaan. (1 ja 2) Tässä kohdin kohdistan katseeni Suomesta Itä-Ukrainaan näiden ”kansantasavaltojen” riveihin lähteneisiin taistelijoihin. Tiedämme Johan Bäckmanin värvänneen taistelijoita Itä-Ukrainaan sotimaan Ukrainan laillista hallintoa vastaan, tiedämme, että ainakin osa heistä – Petri Viljakainen - kuuluu joukko-osastoon (Prizrak prikaati/pataljoona), joka on sodan kuluessa syyllistynyt sotarikoksiin Luhanskin ”kansantasavallan” hallinnoimalla alueella sekä esim. laittomiin oikeudenkäynteihin ja teloituksiin. (3) Suomessa tähän ryhmään kuuluvat taistelijat ja muut Ukrainan hallintoa vastaan aktiivisesti operoivat henkilöt (esim. Janus Putkonen) tunnutaan unohdettavan täydellisesti median puolelta keskusteltaessa erilaisista uhkakuvista. Olisiko Suomessakin syytä herätä seuraavan Ruotsista kantautuneen uutisen myötä - Här krigstränar nazisterna i Ryssland före bombdåden? (4)


Eilen useampi ruotsalaislehti uutisoi ruotsalaisten uusnatsien, jotka ovat oikeudessa syytettyinä pommi-iskuista, saaneen sotilaskoulutusta Venäjällä venäläisten reservinupseereiden toimiessa kouluttajina. Tarkalleen sanoen, kyse on ollut puolisotilaallisille joukoille järjestettävästä koulutuksesta, johon on kuulunut aseidenkäsittelyä sekä räjähdekoulutusta – taitoja, joita myös terroristit tarvitsevat.

Anton Thulin ja Viktor Melin kuvattuna Venäjällä koulutuksessa.
















Kolmesta perjantaina tuomiolla olleesta uusnatsista kaksi – Anton Thulin ja Viktor Melin - on saanut ennen tekemiään räjähdeiskuja yllä mainittua puolisotilaallisille joukoille tarkoitettua koulutusta Venäjällä. Kolmikko oli syytettynä iskusta pakolaiskeskukseen Göteborgissa tammikuun 5. 2017 - iskussa pakolaiskeskuksen henkilökuntaan kuulunut haavoittui jalkoihin. Kaksi kuukautta ennen kyseistä iskua, kolmikon epäillään räjäyttäneen räjähteen äärivasemmiston Syndikalistiskt Forum Kafen ulkopuolella.  Tammikuun 25. löydettiin kolmas räjähde leirintäalueelta, jonne oli väliaikaisesti majoitettu turvapaikanhakijoita. Kyseinen räjähde ei räjähtänyt. (4 ja 5) Syytettynä oleva kolmikko on linkitetty Pohjoismaiseen vastarintaliikkeeseen, ruotsalaislähteiden mukaan hyökkäysten ei kuitenkaan uskota liittyvän suoraan organisaatioon – olevan organisaation suunnittelemia tai valtuuttamia.

Pohjoismaisella vastarintaliikkeellä on toimintaa myös Suomessa Vastarintaliikkeen muodossa, Vastarintaliikkeeseen nivoutuu myös Soldiers of Odin, jolla on toimintaa Suomen ohella joukossa muitakin maita. Soldiers of Odinin perustaja Mika Ranta on ollut aktiivi Vastarintaliikkeessä ja hänen lisäksi moni muu Soldiers of Odinin jäsen kytkeytyy tavalla tai toisella uusnatsijärjestöön.

Syyskuun 19. 2015 Anton Shekhovtsov blogitekstissään ”Russian fascist militants give money to Swedish counterparts” kirjoitti seuraavaa:

Most importantly, however, the Swedish report on the meeting states that, during its visit to Sweden, the Russian delegation has donated money to the Swedish fascists as a contribution to the building of a political party on the basis of the "Nordic Resistance’”. (6)

Rahoituksen on vahvistanut RID (Russkoe Imperskoe Dvizhenie). Edellä mainitut ruotsalaiset uusnatsit ovat kouluttautuneet Venäjällä ennen Ruotsissa suorittamaansa iskua, kuitenkin jälkeen RID:in myöntämän rahoituksen, näin voidaan päätellä uutistekstin perusteella. Väistämättä herää ajatus siitä, että syvempää yhteistyötä on ryhdytty harjoittamaan viimeistään syyskuun 2015 tapaamisen jälkeen ja tähän syvempään yhteistyöhön on kuulunut myös koulutuksen järjestäminen Venäjällä.

Ruotsissa vieraillut RID on ollut mukana Venäjällä järjestetyissä äärioikeistoon kuuluvien puolisotilaallisten joukkojen koulutustilaisuuksissa, RID on myös välittänyt erilaista tukea (myös aseita) ja vapaaehtoisia Itä-Ukrainan sotatoimialueelle ”Imperial Legioniin”. Julkaistun aineiston perusteella on hyvin todennäköistä, että RID on tehnyt syvempääkin yhteistyötä Venäjän hallinnon kanssa kuin myös Itä-Ukrainassa sotilaskomentajana toimineen Igor ”Strelkov” Girkinin kanssa vaikka RID positoikin itsensä Putinin hallinnon vastustajaksi.

Toistaiseksi ei ole selkeitä todisteita sen puolesta, että suomalaisia Vastarintaliikkeen jäseniä olisi käynyt saamassa koulutusta Venäjällä. Venäjän ruotsalaisten kanssa harjoittama yhteistyö ei kuitenkaan ole harvinaislaatuista Euroopassa ja EU-jäsenmaissa. Venäjällä kouluttautumassa on käynyt yksittäisiä taistelijoita ja kokonaisia ryhmiä useista eurooppalaisista valtioista, tiivistä yhteistyötä tehdään muun muassa seuraavissa maissa toimivien ryhmien kanssa Slovakia (ainakin Slovenski Branci ja Slovenske Hnutie obrody), Unkari (Jobbikkiin kytkeytyvä Legion of Saint Stephen), Tsekki, Ranska ja Italia – yksittäisiä taistelijoita on hakeutunut venäläisten oppiin esim. Norjasta.

Suomesta Itä-Ukrainaan on lähtenyt sotimaan Johan Bäckmanin värväämänä muutama ”antifasisti” tai sellaisenaan itseään pitävä militantti.
















Kuvassa suomalaisten ”Osasto Karhu” vahvistettuna amerikkalaisella Russell ”Texas” Bentleyllä, kuvasta puuttuu Itä-Ukrainaan sotimaan lähtenyt ”Harri” sekä propagandatoiminnassa mukana olevia/olleita henkilöitä, kuten Jaana-Marika Kurtti (eli Jaana Koo) sekä Jarmo Ekman (Paavo Väyrysen Kansalaispuolueen asiantuntijajäsen).
Suomessa olennaisesti harvempi tuntuu kyseenalaistavan nämä ”kansantasavaltojen” riveihin taistelemaan lähteneet militantit – terroristit, jollaisiksi heitä myös voidaan kutsua. Toisinaan heihin tunnutaan suhtauduttavan jopa jollain tapaa idealistisen ymmärtäväisesti, kuvaava on Helsingin Sanomien (7) otsikko ”Pieksämäeltä sotilaaksi Itä-Ukrainaan – Petri Viljakainen odottaa rintamalle pääsyä Donetskin liepeillä” – jossa täysin harkitsemattomasti Viljakainen nimitetään ”sotilaaksi” siitä huolimatta ettei hän kuulu lailliseen sotilasorganisaatioon, vaan tuolloin hän liittyi Donetskin ”kansantasavaltojen” riveihin ja nyt hän taistelee – sotarikoksiinkin syyllistyneessä – Prizrak pataljoonassa/prikaatissa. Kuinkahan moni kutsuisi Daeshin riveissä taistelevaa terroristia sotilaaksi ja jos kutsuisi, millainen poru syntyisi termin käytöstä?

Tarkoitukseni ei ole ryhtyä spekuloimaan sillä, miksi eräin paikoin suhtautuminen suomalaismilitantteihin ”kansantasavaltojen” joukoissa on kovin idealistista ja ymmärtäväistä, väistämättä mieleen nousee ajatus siitä, että Viljakaisenkin tarina taistelusta ”fasisteja” vastaan on nielty koukkuineen ja kohoineen päivineen. Taistelua ultimaattisena pahana pidettyä ”fasismia” vastaan pidetään hyväksyttävänä, tämä tarina voidaan uskoa, jollei ymmärretä kokonaisuutta ja tiedosteta venäläispropagandan tarkoitusperiä ja sitä disinformaation määrää, jota venäläispropaganda on levittänyt Ukrainan sodan tiimoilta sen alkumetreiltä lähtien, tai jo ajalta ennen Ukrainassa käynnissä olevaa sotaa. Tiettyjä ryhmiä ohjaa sitten asemoituminen sen suhteen millainen suhtautuminen Yhdysvaltoihin on, antiamerikkalaisen on helppoa luisua tukemaan ”kansantasavaltojen” riveissä ”fasismia” vastaan taistelevia terroristeja.

Petri Viljakaisen Facebook -päivitys 1.huhtikuuta 2016.





















Tähän mennessä mediassa käydyssä keskustelussa terrorismista ja vierastaistelijoista edellä mainittu ryhmä on likimain täysin ohitettu, vaikka sosiaalisen median viestinnän perusteella ryhmää ja heidän tukijoita ei välttämättä voi aivan olkainkohautuksella ohittaa. Ei etenkään kun tiedossa on Johan Bäckmanin harjoittama yhteistyö erilaisten Suomessa toimivien, yhteiskuntaamme hajottavien voimien, kanssa – tähän joukkoon voidaan sitten laskea kuuluvaksi myös Vastarintaliike, johon Bäckmanilla on kontakteja – jos ei suoraan niin välikäsien kautta. Ja toisaalta Vastarintaliikkeen taholta löytyy Ruotsin emo-organisaation kautta olemassa olevat kontaktit myös Venäjälle. En voi tehdä muuta kuin sen johtopäätöksen, että mediankin olisi syytä tarkastella Bäckmaniin linkittyvien Itä-Ukrainassa operoivien toimijoiden/ryhmien tekemisiä aiempaa kriittisemmin, he eivät ole mitään idealisteja vaan useaa heistä ajaa eteenpäin halu taistella läntistä yhteiskuntajärjestystä vastaan, siinä sivussa myös Suomea vastaan. Heistä osa on myös aktiivisesti mukana Suomeen kohdistuvassa propagandaviestinnässä, osan ollessa aktiivisia erilaisissa Suomeen kohdistuvissa vaikutus- ja painostustoimissa.


keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Ajatuksia Puolustusvoimain lippujuhlan jälkeen

Vietin sunnuntain Helsingissä, ohjelmassa oli Puolustusvoimain lippujuhlapäivän valtakunnallisen paraatin seuraamista, kalustonäyttelyssä vierailua sekä merivoimien aluksiin tutustumista. Ohjelmaa yhdelle päivälle oli enemmän kuin tarpeeksi, illalla saapuessa bussilla kotiin tunsin aavistuksen väsymystä jaloissa mutta mieli oli virkeä onnistuneesta päivästä. Päivän kruunasi aurinkoinen ilma ja raikas merituuli, jotka hellivät minua – meitä – koko päivän ajan.

Päivä alkoi marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsaalta (4.6.2017).






































Tämä oli toinen kerta jolloin seurasin lippujuhlapäivän valtakunnallista paraatia Helsingissä, edellisestä kerrasta onkin ehtinyt vierähtää jo tovi aikaa – tuolloin elettiin 90-luvun alkuvuosia, Neuvostoliitto oli juuri hajonnut ja maailmalle levisi toiveikas henkäys peruuttamattomasta muutoksesta – ehkäpä itsekin nielin kuvitelman muutoksesta koukkuineen päivineen. Tänään – vuonna 2017 – peruuttamaton muutos on haudattu jo aikaa sitten, Venäjästä ei tullut demokratiaa vaan se on luisunut Putinin alaisuudessa takaisin totalitaristiseksi valtioksi. Stalin on rehabilitoitu, maahan perustettua – käytännössä Vladimir Putinille alisteista - kansalliskaartia verrataan yksintein Stalinin kauden pahamaineiseen NKVD:hen. (1) Siitä huolimatta, että Euroopan taivaalla on runsas joukko synkkiä pilviä, sunnuntaina – Puolustusvoimain lippujuhlapäivänä – auringon ja raikkaan merituulen helliessä minua, kyseiset ajatukset työntyivät hetkeksi taka-alalle lapsuuden innon vallatessa mieleni minun seuratessa paraatia, vieraillessa kalustonäyttelyssä sekä Eteläsatamassa merivoimien aluksia kuvaamassa ja niihin tutustumassa.


Etualalla merivoimien Hamina-luokan ohjusvene Hamina (80).






















Muistan edelleen kuinka kävin ensimmäisen kerran sotilasparaatissa, kyseessä oli itsenäisyyspäivänparaati ja elettiin 70-lukua - taisin olla tuolloin ala-asteen ensimmäisillä luokilla. Siitä alkoi monivuotinen perinne, vuosi vuoden jälkeen pyöräilin joulukuun 6:s Lappeenrannan keskustaan katsomaan itsenäisyyspäivän paraatia, ja ottamaan - useimmiten epäonnistuneita - kuvia laatikkokamerallani. Jossain vaiheessa ohjelmaan tuli Puolustusvoimain lippujuhlapäivän paraatin seuraaminen kesäkuun 4.

Paraatit herättivät kiinnostuksen sotahistoriaan, kirjasto auttoi tähän nälkään kirjojen ja lukemattomien lehtien muodossa, vuosien vieriessä tämä kiinnostus kasvoi ja laajeni käsittämään muutakin kuin sotahistorian seuraamisen (sotilastekniikkaan tutustumisen ohella) – tuolloin 80-luvulla ei kansan keskuudessa juurikaan käytetty termiä ”turvallisuuspolitiikka” vaikka sitä se keskustelu, usein vajavaisin tiedoin, oli. Keskustelua turvallisuuspolitiikasta ja tietty keskustelua siitä kuinka sodassa kävisi jos Suomeen hyökättäisi – varsin usein kyse ei ollut ”jos” vaan ”kun”. Tästä olisi tavattoman helppoa siirtää kirjoitukseni turvallisuuspolitiikan saralle, mutta nyt en toimi näin – hetki vielä lippujuhlapäivän hengessä kuvien ja mieleen nousseiden tunnelmien kera ja kirjoitukseni loppuun lyhyt ajatuksenomainen viivähdys viimepäivien tapahtumissa.


Saksalaisvalmisteinen Leopard 2A6 Mannerheimintiellä.

















Lapsesta lähtien panssarivaunut ovat vetäneet minua puoleensa magneetin lailla, muistan kuinka naapurin upseerismies vei meidät katsomaan panssarivaunuja – T-55:sia – ja miehistönkuljetusajoneuvoja (BTR-60) 70-luvun puolivälin kieppeillä Lappeenrannan silloiselle päällystöopistolle.

Kävin tavaatoman usein kavereiden kanssa leikkimässä Lappeenrannassa lentokentän laidalla panssarivaunun ”raadolla” – mikäli oikein muistan, kyseessä oli saksalainen PzKpfw IV (Ausf-J) –tyypin keskiraskas vaunu. Toisinaan nämä hetket kruunasi päällystöopistolta lähteneet T-55-vaunut, katseemme liimautui niihin, niiden ”möyrytessä” eteenpäin kentänlaidalla. Niistä lapsuuden hetkistä panssarivaunu on merkinnyt minulle voimaa, moottorin käynnistyminen on tuntunut tunteena luissa ja ytimissä.

Suomeen Etelä-Koreasta käytettynä ostettu K9 Thunder (suom. Moukari) panssarihaupitsi .

















Toki Puolustusvoimain lippujuhlapäivän tarjonta oli muutakin kuin panssarivaunuja, panssarihaupitseja tahi merivoimien ohjusveneitä – se oli kokonaisuus, joka muodostaa maanpuolustuksemme selkärangan. Kokonaisuus, jossa jokainen tekijä – osa – on merkittävä, jossa minkään osasen panosta ei tule väheksyä vaikka usein katseemme kohdistuu siihen näkyvimpään osaan, jota edustavat ilmavoimat hävittäjineen, maavoimat panssarivaunuineen ja panssarihaupitseineen, merivoimat ohjusveneineen ja tulevaisuudessa Laivue 2020-alusten muodossa.
  
Minulle Puolustusvoimat edustaa tänään sitä luotettavinta valtiollista instituutiota – organisaatiota. Kiitokset Puolustusvoimille ja kiitokset sotiemme veteraaneille ja heille, jotka antoivat kalleimpansa tämän maan puolesta. Kiitokset jokaiselle, joka kantaa kortensa kekoon tämän maan puolesta, senkin voi tehdä monella tapaa – näkyvästi tahi näkymättömämmällä tavalla.

* * *

Maanantaina 5. kesäkuuta NATO sai uuden jäsenmaan piskuisen Montenegron muodossa, (2) sen myötä NATO kasvoi 29. maan muodostamaksi puolustusliitoksi.

Venäjä on vastustanut voimakkaasti liittolaisenaan pitämänsä Montenegron NATO-jäsenyyttä. Viime vuoden puolella maan NATO-jäsenyyttä kannattanut pääministeri yritettiin syrjäyttää epäonnistuneessa vallankaappauksessa, montenegrolaisen erikoissyyttäjä Milivoje Katnicin mukaan ”Venäjän valtiolliset elimet” olivat osallisia maassa tapahtuneessa vallankaappausyrityksessä viime vuoden lokakuussa. (3) Venäjä on esittänyt voimakkaita uhkauksia Montenegron suuntaan, mikäli maa liittyy NATO:on - onpa Venäjällä kehotettu kansalaisia olemaan matkustamatta maahan, maassa vallitsevan ”venäläisvastaisen hysterian” tähden. Montenegrossa käy vuosittain parisataatuhatta turistia Venäjältä, joten turistivirtojen katkeamisella voi olla merkittävät vaikutukset turistielinkeinoon ja sen myötä piskuisen maan talouteen. 

Uhkailusta, pelottelusta ja suoranaisesta toiminnasta huolimatta päättäjät Montenegrossa osoittivat huomattavaa suoraselkäisyyttä ja rohkeutta viedessään maansa NATO:on. Venäjän maahan kohdistamaa suoraa ja välillistä painostusta ei voi jättää huomiotta, siitä huolimatta – vaiko kenties juuri siksi – päätös tehtiin. Samalla tämä osoitti jälleen sen, että Venäjä voi yrittää estää etupiiriinsä laskemiensa maiden länsi-integroitumiset – myös sotilaalliset integroitumiset, mutta että päättäväinen toiminta heikentää olennaisesti Venäjän mahdollisuuksia estää läntinen integroituminen taloudellisella tai sotilaallisella tasolla. NATO:n (ja EU:n) jäsenvaltiot vastaavasti voivat omilla toimillaan helpottaa integroitumista ja heikentää Venäjän mahdollisuuksia vaikuttaa ja vaikeuttaa integroitumista. Se mitä tapahtui Montenegrossa, on syytä huomioida myös täällä Suomessa, mikäli päättäjiltämme löytyy rohkeutta saman liikkeen tekemiseen, on syytä tiedostaa se, että Venäjä kohdistaa eriasteisia painostus- ja vaikutustoimenpiteitä Suomeen, mutta sellaisten edessä ei pidä alistua ja nöyrtyä, niiden ei pidä antaa vaikuttaa päätöksentekoprosessiin.

Lattiamattoa kohdellaan lattiamattona, Montenegro ei alistunut lattiamatoksi, entäpä Suomi? Mikäli Sauli Niinistö valitaan toiselle kaudelle, hänellä on ennennäkemätön tilaisuus laajaa kansansuosiota nauttivana presidenttinä johdattaa maamme NATO:on – Niinistön ei tuolloin enää tarvitse piitata uudelleen valinnasta, hänen ei tarvitse vältellä kiperiä aiheita, hän voi halutessaan viitoittaa Suomen osaksi läntistä puolustusliitto NATO:a johon suurin osa EU:n jäsenvaltioista jo tällä hetkellä kuuluu, jonka tuomaa turvaa ei voi – Trumpin toimista huolimatta – aliarvioida.

Tällä hetkellä Suomi istuu kahdella jakkaralla, tasapainoilee idän ja lännen välillä samalla tapaa kuin kylmän sodan aikaan. Entistä useammin kuulee muistutettavan Suomen olevan sotilaallisesti liittoutumaton – ilmeisesti muistuttajat haluavat, että se sellaisena Suomi myös pysyykin. Retoriikka vaan on kovin samaa kuin kylmän sodan aikana, jolloin muistutettiin toistuvasti Suomen olevan puolueeton, aivan kuin meidän olisi itse itsellemme sitä pitänyt jatkuvasti uskotella, koska muutoin emme valheeseen olisi uskoneet. Valehtelemmeko nyt itsellemme samalla tapaa, toistamalla mantraa ”Suomen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta” kun emme enää voi toistaa mantraa ”Suomen puolueettomuudesta” tai ”liittoutumattomuudesta” – puolemme olemme jo EU:hun liittymällä valinneet. Olemme luopuneet puolueettomuudesta liittyessämme EU:hun. Miksemme siis luopuisi ”sotilaallisesta liittoutumattomuudesta” ja valitsisi NATOa?

Marko



Montenegron epäonnistuneesta vallankaappauksesta:





Huom: blogin kuvat bloginpitäjän kokoelmista.