Ukraine Fights for Europe!

 

Seistessäni tiistaina (19. marraskuuta 2024) viimaisella Kolmensepänaukiolla osoittamassa tukea Ukrainalle, sen käydessä puolustustaistelua Venäjää vastaan, koetin työntää mielestäni vääristyneen ajatuksen siitä, että Eurooppa on menettänyt ”kaksi vuotta varautumisaikaa” luottaessaan jatkuvaan Yhdysvaltojen tukeen Ukrainassa ja laajemmin Euroopan turvallisuusarkkitehdissa. Käytännössä Eurooppa oli menettänyt jo reilun vuosikymmenen verran varautumis- ja valmistautumisaikaa.

Ukrainan tukimielenosoitus – 1000 днів – Kolmensepänaukiolla Helsingissä. 

Tämän viikon tiistaina (19. marraskuuta 2024) muistimme ukrainalaisia, jotka ovat käyneet puolustustaistelua Venäjän laajamittaista hyökkäystä vastaan jo tuhat päivää. Venäjän laajamittainen hyökkäys Ukrainaan alkoi varhain aamulla 24. helmikuuta 2022 Vladimir Putinin puhetta seuranneina hetkinä. Silmissäni hyökkäys oli vuosia jatkuneen, Venäjän vuonna 2014 käynnistämän matalan intensiteetin sodan, eskalaatio. Ukrainalaiset ovat taistelleet demokratian ja vapautensa puolesta jo yli vuosikymmenen. Tämä taistelu alkoi helmi-maaliskuussa 2014 Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan, ja masinoitua sodan Ukrainan itäosiin, Donbasiin muutamaa viikkoa myöhemmin. Sota Donbasissa alkoi huhtikuun 12. 2014 venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamien joukkojen aloitettua sotilasoperaation Slovjanskin ja Kramatorskin kaupungeissa saaden tukea paikallisilta Venäjää tukevilta puolisotilaallisilta organisaatioilta ja ryhmiltä, jotka yrittivät ottaa haltuun paikallisia hallintorakennuksia useilla paikkakunnilla. 

Ukraine Fights for Europe!

Ukraine fights for Europe – lännen olisi syytä viimein herätä

Niin, Donald Trumpin valinnan seurauksena on keskustelussa jälleen nostettu esiin ajatus siitä, että Eurooppa on menettänyt ”kaksi vuotta varautumisaikaa” luottaessaan Yhdysvaltojen jatkuvaan tukeen Ukrainassa ja laajemmin Euroopassa. Mielestäni ajatus on vääristynyt siksi, koska Eurooppa (laajemmin läntinen yhteisö) on menettänyt kahden vuoden sijaan vähäisimmilläänkin vuosikymmenen jatkaessaan ruususen unta Venäjän kevättalvella 2014 suorittaman Krimin niemimaan miehityksen jälkeen. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta läntinen yhteisö ei herännyt Krimin niemimaan miehitykseen helmi-maaliskuussa 2014, kuten se ei herännyt kuukautta myöhemmin alkaneeseen sotaan Donbasissa.

Mielestäni merkittävimmät suomalaiset kuin myös eurooppalaiset poliitikot on päästetty aivan liian helpolla. Heitä ei ole haastettu siitä, etteivät he ottaneet ennusmerkkejä riittävän vakavasti – monissa tapauksissa olivat Krimin niemimaan miehityksenkin jälkeen alttiita Venäjän vaikutukselle jatkaen työtään, joka sitoi meidät entistä tiukemmin Venäjään.

Olimmepa kuinka ymmärtäväisiä tahansa, niin meidän olisi tullut herätä todellisuuteen kesällä 2014 sodan todellisuuden myötä. Kesän, jolloin Venäjän maaperältä käsin vaikutettiin epäsuoralla tulella Ukrainan maaperälle satoja kertoja: Malaysia Airlinesin lento MH17 pudotettiin Itä-Ukrainan yllä 17. heinäkuuta 2014: tai viimeistään syyskesällä käydyn Ilovaiskin taistelun seurauksena, johon taisteluun osallistui Venäjän asevoimien yksiköitä. Aivan kuten osallistui taisteluihin Ukrainan itäisimmässä kolkassa, Luhanskin alueella.

Kevään ja kesän 2014 jälkeen lännestä ei löytynyt riittävästi johtajuutta pysäyttämään Venäjää. Viimekädessä tarkoitan Yhdysvaltojen presidentti Barack Obamaa sekä Saksan liittokansleri Angela Merkeliä, jotka syystä tai toisesta johtuen kielsivät totuuden ryhtyen pelaamaan peliä Venäjän ehdoilla. Merkel jopa sitoi Saksan entistä tiukemmin kiinni Venäjän energiaan, lisäten näin Venäjän vaikutusvaltaa Eurooppaan.

Merkelin on täytynyt olla hyvin tietoinen sodan luonteesta jo alkukesästä 2014, mikäli suurlähetystö Moskovassa tiedotti häntä asianmukaisesti. Nimittäin ranskalaisdokumentissa ”Putinin pitkä tie sotaan” haastatellaan Saksan Venäjän-suurlähettiläs Rüdiger von Fritschiä, joka totesi haastattelussa:

”Saksan lähetystön sotilasattasea, joka oli huippuammattilainen, oli käynyt avustajineen Venäjän ja Ukrainan rajalla. Hän oli nähnyt siellä kokonaisen kolonnan tunnuksettomia panssarivaunuja ja panssariajoneuvoja. Ne ajoivat Venäjälle Ukrainan alueelta, jonka Venäjä oli käytännössä miehittänyt”. (1)

Kuvailtu vierailu tapahtui kevätkesästä 2014 eli kuukausi puolitoista Igor Girkinin joukkojen toteuttaman operaation alun jälkeen. Kyseinen sotilasattasea oli kuvannut tapahtuman (von Fritsch oli luonnollisesti nähnyt kuvat). Saksalaiset myös välittivät viestin havainnostaan venäläisille 6. kesäkuuta 2014 Normandiassa.

Mutta ollaksemme rehellisiä. Lännen olisi pitänyt ryhtyä määrätietoisempiin tekoihin vuosia aiemmin, elokuussa 2008 käydyn Georgian sodan jälkeen. Sen sijaan Barack Obaman hallinto nollasi suhteet Venäjään maaliskuussa 2009 (the Russian reset) – mikä käytännössä tarkoitti pöydän puhdistamista: Venäjän ”syntien” anteeksiantoa.

Yhdysvaltojen määrätietoisuuden puute suhteessa Venäjään näkyi Ukrainan lisäksi myös Syyriassa, jossa Venäjän laajamittainen tuki mahdollisti Bašar al-Assadin hallinnon omiin kansalaisiinsa kohdistamat sortotoimet ja sotarikokset, mukaan lukien kaasuaseen käytön. Obaman hallinto asetti ”punaisen viivan” joukkotuhoaseiden käytölle, jonka yli al-Assadin hallinto Venäjän tuella marssi toistuvasti. Obaman hallinnon reagoimattomuus oli selkeä signaali Venäjälle heikkoudesta – tikaria työnnettiin entistä syvemmälle.

Merkittävässä osassa länsimaita Venäjä-politiikka oli Venäjän suurhyökkäyksen alkuun saakka itsepetoksen ja toiveikkuuden muodostama kudelma jostain sellaisesta, jota ei enää ollut olemassakaan – oliko koskaan Venäjällä ollutkaan? Lännessä lukuisat poliitikot leimasivat russofobeiksi heitä, jotka vaativat ryhdistäytymistä ja puhumista asioista niiden oikeilla nimillä. Me näimme tämän Suomessakin syksyllä 2017 presidentinvaalikampanjan kuluessa, jolloin Sauli Niinistö suorastaan hermostui turvallisuuskomitean asiantuntijaverkoston esitettyä arvionsa Suomen vaaleihin kohdistuvista uhkakuvista. (2)

Niinpä onkin valitettavaa, että tämän saman Venäjän kanssa lukuisat poliitikot ja päättäjät näyttävät olevan valmiit neuvottelemaan Ukrainasta piittaamatta ja menneestä mitään oppimatta. Kuinka oletettavaa on, että Venäjä kunnioittaa mitään allekirjoittamaansa sopimusta kauempaa, kuin se katsoo parhaaksi? Kevään 2014 ja helmikuun 2022 välin Venäjä istui (vähintäänkin) kahdella jakkaralla neuvotellessaan ”tulitauoista” Ukrainaan. Tulitauoista, jotka sen johtamat ja varustamat sekä valtaosin miehittämät joukot lähes välittömästi rikkoivat. Puhumattakaan siitä, että voivatko ukrainalaiset luottaa yhteenkään länneltä saamaansa turvatakuuseen – muistamme Yhdysvaltojen lupauksen tuen jatkumisesta Ukrainalle ”as long as it takes”. Eivätkä ukrainalaiset ole unohtanut Budapestin sopimusta, jonka Venäjä rikkoi miehittäessään Krimin niemimaan mutta jonka henkeä sopimuksen läntiset allekirjoittajamaat niin ikää rikkoivat jättäessään Ukrainan yksin kevättalvella 2014.  Ehkäpä paras turvatakuu Ukrainalle on oma ydinase, joista se Budapestin sopimuksen myötä luopui. (3)

”Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tai luin kirjoja. Ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa (tarkoittaen vuotta 2014) Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava.” Sodan ja miehityksen Donetskissa keväällä ja kesällä 2014 kokenut Л.

Minun on tunnustettava olevani voimakkaan pettymyksen vallassa. Pettymyksen, koska koen lännen pettäneen ne arvot, joiden puolesta isovanhempamme taistelivat ja joiden puolesta ukrainalaiset tänään taistelevat, ovat taistelleet vuodesta 2014.

Voitto Ukrainalle!

Слава Україні!

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://areena.yle.fi/1-63493765  (Rüdiger von Fritschin kommentti ajassa 19:18 eteenpäin).

2. https://yle.fi/a/3-9908533

3. https://fi.wikipedia.org/wiki/Budapestin_sopimus_(1994) 

Free Azovstal Defenders!

Olen hyödyntänyt lähdeaineistona arkistoani sekä aiempia kirjoituksiani, joissa on käsitelty muun muassa Krimin niemimaan miehitystä, sodan alkua Donbasissa ja MH17 pudottamista sekä Ilovaiskin taistelua.

Kuvat Ukrainan tukimielenosoituksesta (19. marraskuuta 2024), Marko Enqvist.

Asiantuntijalausunto vuosikymmenen takaa: ”Venäjä ei aio liittää Krimiä Venäjään”

 

Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro arvioi maaliskuun alkupuolella 2014, ettei ”Venäjä ei aio liittää Krimiä Venäjään”. (1) En nyt käy tämän tarkemmin analysoimaan kyseistä, vuosikymmenen takaista Kangaspuron lausuntoa. Se saa kuitenkin toimia aasinsiltana itse asiaan eli siihen, että todellisuudessa Venäjän Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyssodan ensitahdit lyötiin jo vuosikymmen sitten Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan Ukrainalta.

Helmikuussa 2014, samanaikaisesti Sotšin talviolympialaisten aikaan, Venäjä käynnisti operaation, joka tähtäsi Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan miehitykseen.

”Pieniä vihreitä miehiä” Krimin niemimaalla. (2) 

Venäjä käynnisti Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen operaation hetkenä, jolloin Ukrainan silloinen presidentti Viktor Janukovitš oli vielä Kiovassa ja virallisesti Ukrainan presidentti. Hetkenä, jolloin kansalaisten veri virtasi Kiovan kaduilla Janukovitšin hallinnon koettaessa epätoivoisesti kukistaa, Venäjän voimakkaalla tuella, ukrainalaisten taistelun vapauden ja demokratian puolesta. Kiovassa kello oli jo lyönyt viimeiset lyöntinsä Viktor Janukovitšille ja hänen hallinnolleen, kansalaisiaan murhaavan hallinnon taholta kyse oli enää hävityn kamppailun venyttämisestä, mutta satoja kilometrejä Kiovasta etelään Krimin niemimaalla kello oli liikahtamassa juuri päinvastaiseen suuntaan.

Lukijan on hyvä tietää, että Krimin niemimaalle oli tuolloin (v. 2014) sijoitettu Ukrainan ja Venäjän välisen sopimuksen perusteella pääosa Venäjän Mustanmerenlaivaston joukoista. Niemimaalle sijoitettuihin joukkoihin kuului muun muassa 68. rannikkopuolustusprikaati, Sevastopoliin sijoitettu 810. erillinen merijalkaväenprikaati, Hvardiisken ja Katšan lentokentille sijoitettuja joukkoja kalustoineen: lisäksi Venäjän Mustanmeren laivaston 31. koekeskus toimi Feodosiassa. Venäjän Krimin niemimaalle sijoitettujen joukkojen kokonaisvahvuus oli vuoden 2014 alussa noin 11 000 sotilasta, mutta ainoastaan 810. erillisen merijalkaväkiprikaatin 2 000 sotilasta saatettiin laskea taistelukykyiseksi joukko-osastoksi.

Vuoden 2014 alussa Ukrainan asevoimien joukkojen kokonaisvahvuus Krimin niemimaalla oli 22 000 sotilasta, joista suurin osa kuului merivoimiin. Joukkoihin kuului muun muassa 36. erillinen mekanisoitu rannikkopuolustusprikaati Perevalnessa, 1. erillinen merijalkaväkipataljoona Feodosiassa ja 501. erillinen merijalkaväkipataljoona Kertšissä sekä 56. erillinen kaartinpataljoona Sevastopolissa. Simferopoliin oli sijoitettu 406. erillisen prikaatin tykistöryhmä, Sevastopoliin 25. ja 85. erilliset meritorjuntaohjuspataljoonat sekä ilmatorjuntarykmentit Feodosiaan, Jevapatorijaan ja Sevastopoliin. Lisäksi Krimillä oli Ukrainan sisäministeriön alaisia aseistettuja joukkoja 2 500 henkilön verran sekä Ukrainan rajavartiopalvelun 5. rannikkovartio-osasto Balaklavassa, 23. rannikkovartio-osasto Kertšissä ja erillinen Spetsnaz-pataljoona sijoitettuna Jaltaan.

 

Venäjän miehitysoperaation alku

Vahvistamattomien tietojen mukaan ensimmäiset havainnot venäläisten poikkeuksellisesta aktiivisuudesta Krimin niemimaalla tehtiin jo tammikuussa 2014, sen sijaan ensimmäiset varmistetut tulevaan sotilasoperaatioon viittaavat toimet toteutettiin 20. helmikuuta 2014. Tuolloin 810. erillinen merijalkaväkiprikaati ryhmitti joukkoja Hvardiisken lentotukikohdan alueelle sekä tehosti vartiointia ja valmiutta Sevastopolissa. Edellä kuvatut toimenpiteet olivat todennäköisesti osa Krimille laadittua ja vuosien ajan ylläpidettyä varautumissuunnitelmaa.

Samaan aikaan (20. helmikuuta) Moskovassa vierailulla ollut Krimin korkeimman neuvoston puhemies Vladimir Konstantinov ilmoitti, ettei hän sulje pois mahdollisuutta Krimin erottamiseen Ukrainasta, mikäli tilanne maassa heikkenee. Krimintataarien Mejlisin puhemies Refat Çubarov kritisoi tuolloin  voimakkaasti Konstantinovia, tämän esitettyä avoimen pyynnön Venäjälle lähettää turvallisuusjoukkoja niemimaalle. (3)

Venäjällä heitettiin helmikuussa ”vettä myllyyn” valedokumentilla Korsun-Ševtšenkivskyissä tapahtuneesta ”Korsunin pogromista”, jossa propagandatarinoiden mukaan menehtyi useita Kiovaan busseilla matkalla olleita Janukovitšin hallinnon tukijoita. Ihmisoikeusaktivistien tutkiessa tapahtunutta ja koettaessa ottaa yhteyttä dokumentin tekijöihin, paljastui, ettei dokumentin julkaissutta organisaatiota ollut olemassakaan. Dokumentin tekijöiden taustoja tutkineet tahot, päättelivät kyseessä olleen pro-Kreml-tahon luoma Euromaidanin ja Ukrainan vastainen propagandakampanja. (4) 

Viitteitä Venäjän laajemmasta operaatiosta saatiin pari päivää myöhemmin 22. helmikuuta 2014, kun maahanlaskujoukkojen eli VDV:n 45. erillinen Spetsnaz-prikaati lähti tukikohdastaan Kubinkasta koko vahvuudellaan todennäköisesti Anapaan. Myös Toljattiin sijoitetun 3. erillisen Spetsnaz-prikaatin ja Tamboviin sijoitetun 16. erillisen Spetsnaz-prikaatin valmiutta kohotettiin ja niistä siirrettiin osastot todennäköisesti Rostov-na-Donuun. Tuolloin Mustanmeren itärannikolle, Novorossijskin lähelle Venäjälle sijoitetun 7. ilmarynnäkködivisioonan valmiutta kohotettiin. On todennäköistä, että Venäjä tavoitteli joukkosiirtojen ajoittamisella Sotšin olympialaisten ajalle harhauttavaa vaikutusta. Sotšin kaupunki ja olympia-alue sijaitsivat Mustanmeren itärannikolla noin 200 km Novorossijskista kaakkoon.

Varsinaiset joukkojen siirrot Venäjältä Krimille käynnistyivät 23. helmikuuta kuluessa, jolloin venäläissotilaiden havaittiin nousevan maihinnousualuksiin Novorossijskin satamassa. Helmikuun 24. päivä Sevastopolin edustalle saapui viisi maihinnousualusta, jotka kiinnittyivät laituriin 25. päivän kuluessa. Venäjän Mustanmeren laivaston kuljetuskapasiteetti huomioiden osastolla on kyetty kuljettamaan noin 1 500–2 000 sotilasta. Julkaistujen tietojen mukaan lopullinen päätös Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneestä operaatiosta tehtiin 22. – 23.helmikuuta 2014 välisenä yönä Vladimir Putinin ja Venäjän turvallisuudesta vastaavien elinten johdon välisessä tapaamisessa. Tapaamisen päätteeksi Vladimir Putin totesi: ”Meidän on aloitettava työ Krimin palauttamiseksi osaksi Venäjää”. (5)

Joukkosiirrot osoittavat, että Venäjä oli aloittanut Vakkauksen mainitseman operatiivistaktisen muodostelman tai Vahruševin esille tuoman itsenäisen operaatioryhmän muodostamisen sotilaallista operaatiota varten. (Viittaan lähteissä mainitun kapteeni Jarkko Koistisen diplomityön havaintoihin, alalukuun 3,5).

Alueellisen ”separatismin” kasvualustaksi muodostui kansallisen juhlapäivän vietto 23. helmikuuta, jolloin Sevastopolissa, ja muissa kaupungeissa venäläismielisten (käytännössä kyse oli Kremlin harjoittamaa politiikkaa tukevia henkilöitä) järjestämissä kansankokouksissa kiistettiin Ukrainan uuden hallinnon laillisuus. Kansankokouksissa vaadittiin myös ”itsepuolustuksellisten” miliisijoukkojen perustamista, samalla aloitettiin väen rekrytointi niihin. Krimin parlamentin jäsen Sergei Aksjonov vetosi myös julkisesti Venäjän presidentti Vladimir Putiniin avun saamiseksi niemimaalle.

Moldavialaistaustaisen Sergei Aksjonovin isä, Valeri Aksjonov oli entinen puna-armeijan upseeri ja Pohjois-Moldavian venäläisyhteisön johtaja Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin. Myöhemmin hän tuli tunnetuksi Moldavian itäosien, Transnistrian alueen, venäläismiehitystä tukevana johtohahmona. Sergei Aksjonov muutti 1989 Moldavian alueelta Krimin niemimaalle kirjautuen alueella sijainneeseen sotilasakatemiaan. Neuvostoliiton hajottua Aksjonov kieltäytyi vannomasta sotilasvalaa Ukrainalle, vuonna 1993 hän valmistui Simferopolin rakennusteknisestä sotilaskorkeakoulusta.

Aksjonov tunnettiin 90-luvulla kutsumanimellä ”Goblin”, hänen ollessa poliisiraporttien mukaan Krimin suurimman rikollisjärjestön Seilemin (Salem) jäsen.

Aksjonovin poliittinen ura alkoi Krimillä vuonna 2008, jolloin hänestä tuli Krimin venäläisyhteisön (ven. Русская община Крыма) jäsen sekä venäläismielisen Krimin kansalaisaktivistiliikkeen jäsen. Vuosien 2008–2009 välillä Aksjonov lainasi lähes viisi miljoonaa dollaria Mykola Kyryltšukilta perustaakseen niemimaalle venäläisnationalistisen Venäjän yhtenäisyys -puolueen (ven. Русское Единство). Puolueen kannatus ei koskaan noussut suuren suureksi. Venäjän miehittäessä niemimaan helmi-maaliskuussa 2014, puolueella oli kolme edustajaa Krimin niemimaan satapaikkaisessa alueparlamentissa.

Tietyt toimet ja tapahtumat todistavat sen puolesta, että ajatus ”itsepuolustusjoukoista” oli ulkosyntyistä. Todennäköisesti aiemmissa niemimaan haltuunottoon tähdänneissä harjoituksissa hiottuja skenaarioita, joilla pyrittiin harhauttamaan ja synnyttämään kuvaa paikallisesta, sisäsyntyisestä, toiminnasta. Se, että juuri muodostettuihin ”itsepuolustusjoukkoihin” solutettiin välittömästi venäläisiä erikoiskoulutuksen saaneita henkilöitä, todistaa omalta osaltaan tämän puolesta.

Paria päivää myöhemmin (25. helmikuuta 2014) Sevastopoliin johtavalle tielle ja niemimaan mantereesta erottavalle Perekopin kannakselle perustettiin kulunvalvontapaikkoja. Tarkastuspisteiden toimeenpanijoiksi osoittautuivat Ukrainan entiselle presidentille Viktor Janukovitšille uskolliset, Kiovasta palanneet ja Venäjän riveihin siirtyneet, Berkut-mellakkapoliisit (huom. osa Berkut-mellakkapoliiseina esiintyneistä oli itse asiassa Venäjän erikoisjoukkoihin kuuluneita sotilaita*) yhdessä Krimin kasakoiden ja Venäjältä tulleiden Kubanin kasakoiden kanssa. Myöhemmin näitä joukkoja täydennettiin venäläisiin erikoisjoukkoihin kuuluvilla sotilailla. Kasakoiden tehtävänkuvana kerrotaan olleen Sevastopolin suojaaminen sekä alkuvaiheessa niemimaalle sijoitettujen ukrainalaisjoukkojen saartaminen ja uhkailu. Myöhemmin kulunvalvontapaikkoja miehittivät myös venäläisten moottoripyöräkerhojen – pääasiassa Yön susien – jäsenet, jotka kertoivat saapuneensa Krimille turvaamaan niemimaan Venäjään liittämistä sekä auttaakseen taistelussa Kiovan ”fasisteja” vastaan.

Tiedetään myös, että Ukrainan alueella toimineiden Yön susien jäseniä siirtyi tuolloin Krimin niemimaalle turvaamaan Venäjän ”etuja”, myöhemmin saman nähtiin toteutuvan Itä-Ukrainassa. Venäjän toimet kevättalvella ja keväällä 2014 olivat niin läpinäkyviä, että suorastaan hämmästyttää se, kuinka lännessä Venäjän disinformatiivinen tarina ”separatismista” Donbasin kohdalla meni läpi niin helposti. Uskoisin, että ainakin eräiltä osin kyse on poliittisesta päätöksestä, jonka läntiset poliitikot tekivät. Oli poliittisesti helpompi uskotella itselleen Venäjän narratiivin paikkansapitävyys, jonka seurauksena oli mahdollista ”palata” takaisin entiseen aikaan ja kuvitella, että Venäjä on jollain tapaa mahdollista sitouttaa yhteistyöhön energiakaupan jne. avulla. Kaikki tämä perustui hyväuskoisuuteen ja suunnattomaan itsepetokseen! Unohtamatta sitä, että poliitikkojen itsepetoksella ja totuuden kiertelyllä (lue valehtelulla) on lopulta vaikutusta myös ihmisten äänestyskäyttäytymiseen.

Krimin niemimaan miehitykseen tähtäävän operaation ensimmäisen vaiheen varsinaiset sotilaalliset toimet alkoivat 26. helmikuuta 2014. Tuolloin Simferopolin ympäristössä havaittiin Venäjän asevoimien BTR-miehistönkuljetusajoneuvoilla liikkuvia osastoja. Todennäköisesti kyseessä oli seuraavana yönä toimeenpannun, Simferopolissa sijainneen, Krimin parlamenttirakennuksen valtausoperaation tiedustelu-, eristys- tai tukijoukkojen ryhmittymisestä. Näkyvän esiintymisen toissijainen tarkoitus saattoi olla tarkoituksellinen voimannäyttö ja samalla tuen osoitus niemimaalle perustetuille ”itsepuolustusjoukoille” ja muille Venäjän hallintoa tukeville ryhmille. Nimittäin samana päivänä (26. helmikuuta) tuhansia Krimin tataareja ja Krimin Euromaidan liikkeen jäseniä kokoontui Simferopolissa Krimin parlamentin edustalle osoittamaan tukea yhtenäiselle Ukrainalle ja Ukrainan uudelle hallinnolle. (6) Samana päivänä Krimin tataarit yhdessä niemimaan muiden kansallisuuksien perusti omat itsepuolustusjoukot turvaamaan moskeijoita, kirkkoja ja muita kohteita venäläismielisiltä ”itsepuolustusjoukoilta”. Helmikuun 26. päivän yhteenotoissa eri ryhmien välillä Simferopolissa kuoli kaksi siviiliä parin tusinan saadessa eri asteisia vammoja.

Simferopol, Krimin niemimaa, 26. helmikuuta 2014.

Aktiivinen sotilaallinen toiminta käynnistyi aamuyöstä 27. helmikuuta 2014, jolloin 50–60 ”itsepuolustusjoukkojen” taistelijaksi itseään väittänyttä tunnuksetonta taistelijaa valtasi Krimin alueparlamentin, nostaen Venäjän lipun rakennuksen katolle. Myöhemmin kävi ilmi, kyseisen osaston koostuneen Venäjän asevoimien erikoisjoukkojen sotilaista.

Iltapäivällä (27. helmikuuta) parlamentille saapui Krimin parlamentin jäseniä, jotka aloittivat hätäkokouksen venäläisjoukkojen miehittämässä parlamenttirakennuksessa. Ylivoimaisella enemmistöllä päätettiin muiden muassa erottaa Ukrainan uudelle hallitukselle uskollinen Krimin autonominen hallitus ja järjestää toukokuussa kansanäänestys niemimaan asemasta. Krimin parlamentin kokoontuminen (vajaalukuisena) venäläisjoukkojen valtaamaan rakennukseen – päättämään niemimaan asemasta – vahvistaa käsityksen tämän ”separatismin” organisoimisesta ennalta. Ennen ”äänestystä” edustajilta kerättiin matkapuhelimet ja muut viestintälaitteet pois, puolueettomien medioiden edustajien ei sallittu olla läsnä äänestyksissä. Eräiden parlamentaarikkojen mukaan heitä uhattiin ennen ”äänestystä”; myös sellaisille parlamentaarikoille, jotka eivät olleet paikalla äänestyshetkinä merkittiin annettu ääni. Venäläinen tiedustelu-upseeri Igor Girkin kertoi tammikuussa 2015 antamassaan haastattelussa Krimin niemimaan alueparlamentin jäsenten äänestäneen pakotettuna – pistooli ohimoilla – Venäjän anneksaation puolesta. (7)

Venäjän asevoimien onnistui miehittää Krimin niemimaan Ukrainalta nopeasti ja tehokkaasti. Kyse on miehittämisestä, mikä on itsessään määritelmänä hyvin merkittävä, koska Yhdistyneiden kansakuntien sääntöjen mukaan miehitetyillä alueilla järjestetyt ”kansanäänestykset” ovat yksiselitteisesti laittomia, vaikka niiden taustalla olisi jonkin väestönosan tahtotila. (8)

Venäjän Läntisessä sotilaspiirissä ja osassa Keskistä sotilaspiiriä käynnistettiin laaja valmiustarkastus 26. helmikuuta 2014. Vaikka suurin osa harjoitusjoukoista keskitettiin Ukrainasta kaukana sijaitseviin kohteisiin, tuhansia Spetsnaz- ja maahanlaskujoukkojen sotilaita siirtyi sen aikana Krimille, kun Uljanovskin lentotukikohdasta lähti 26.–27. helmikuuta 2014 neljäkymmentä Iljushin Il-76 kuljetuskonetta. Yli kymmenen koneista laskeutui Mustanmeren itärannikolla sijainneen Anapan lentokentälle. Seuraavana päivänä (28. helmikuuta) joitakin niistä havaittiin Krimillä. Toisaalta valmiusharjoituksen ilmoitetun vahvuuden 150 000 sotilasta muodostivat Ukrainan hallituksen näkökulmasta uhkaavan hyökkäysvoiman, jota se ei voinut jättää huomiotta. Tämän hyökkäysvoiman uhka vaikutti myös siihen, ettei Ukrainan uusi hallitus ryhtynyt aktiivisiin vastatoimiin Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, tilanteessa, jossa koko maan asema ja turvallisuus oli vaakalaudalla.

 

Toisen vaiheen sotilaalliset operaatiot Krimin niemimaalla

Aamuyöllä 28. helmikuuta 2014 noin komppanian vahvuinen venäläisosasto eteni vapaasti Ukrainan 204. taktisen lentoprikaatin tukikohtaan Belbekissä, Krimin niemimaan länsirannikolla. Samanaikaisesti venäläiset erikoisjoukkojen sotilaat ottavat haltuun Simferopolin kansainvälisen lentoaseman sekä kentän lennonjohdon.

Samaisena aamuna Kertšinsalmen yli lensi kolme keskiraskasta Mil Mi-8 -kuljetushelikopteria, kahdeksan luvattomasti ilmatilaan tulleen Mi-35M Hind-E-taisteluhelikopterin saattamana. Helikoptereissa kuljetettiin 431. erillisen meritiedustelun Spetsnaz-aseman joukkoja niemimaan länsiosaan.

Myöhemmin  samana päivänä ainakin kahdeksan Anapan alueelta lähtenyttä ja kuljetuskapasiteettinsa puolesta noin 1 500 sotilaan siirtämisen mahdollistanutta Iljušin Il-76 -kuljetuslentokonetta laskeutui ilman lupaa Gvardiisken lentokentälle Simferopolin pohjoispuolelle. Edelleen samana päivänä Ukraina lähetti ilmaan kaksi Sukhoi Su-27 ilmaherruushävittäjää ilmoittaen varautuvansa pudottamaan kaikki ilmatilaansa loukkaavat lentokoneet. Uhkaus keskeytti Venäjän aloittamat ilmakuljetteisten joukkojen siirtolennot Krimin niemimaalle useiksi vuorokausiksi.

Iltapäivällä 28. helmikuuta Sevastopolissa luvallisesti laituriin kiinnittyneestä Venäjän Mustanmeren laivaston maihinnousualuksesta jalkautui ilman Ukrainan lupaa 300 merijalkaväen sotilasta, sotilaat kuuluivat 382. erilliseen merijalkaväen pataljoonaan. Edelleen samana päivänä Sevastopoliin kuljetettiin meritse noin komppanian vahvuiset osastot 10. ja 24. Spetsnaz-prikaateista.

Venäjällä, Vladimir Putin pyysi maaliskuun 1. päivä 2014 Venäjän parlamentilta lupaa asevoimien joukkojen käytölle Krimillä ”etnisten venäläisten suojelemiseksi”.

Suurin osa operaation toiseen vaiheeseen kuuluvien joukkojen noin 3 000–3 500 sotilaasta siirrettiin Krimin niemimaalle vain kolmessa vuorokaudessa ilma- ja merikuljetuksilla. Keskeisen sijaintinsa ansiosta operaation logistiseksi keskukseksi muodostui Venäjällä Anapan lentokenttä, jonne joukkoja keskitettiin kauempaa Venäjältä jo operaation alkuvaiheessa. Lentokenttä sijaitsee merikuljetusten lähtösatamina käytetyistä Kertšin-salmen lauttaterminaalista 70 kilometrin ja Novorossijskin laivastotukikohdasta 50 kilometriä päässä. Anapasta toteutettiin myös suoria ilmakuljetuksia Krimin lentokentille, esim. Hvardiiskeen 28. helmikuuta 2014.

Helmikuun 28. ja maaliskuun 11. välisenä aikana venäläiset laivaston alukset kävivät Krimin satamissa 15 kertaa, venäläisiä helikoptereita ja lentokoneita niemimaalle laskeutui 48 kertaa ja Kertšin-salmen ylitti kymmenen saattuetta yhteensä 139 ajoneuvon vahvuudella.

Lisäjoukkojen saapuminen edellytti logistisen kapasiteetin kasvattamista myös Krimillä. Venäläisen yliopiston osin käyttämille ja muuten tyhjillään olleille, 1800-luvulta peräisin oleville Lazarevskijen kasarmeille Sevastopoliin perustettiin logistinen keskus, jota käytettiin samalla joukkojen majoittamiseen.

Operaation toinen vaihe laajeni maapuolustuksen kohteisiin 2. maaliskuuta. Tuolloin eri puolella niemimaata havaittiin pataljoonan ja komppanian suuruisia kuorma-autoilla ja panssaroiduilla Tigr-ajoneuvoilla liikkuvia osastoja, jotka saivat edetä kohtaamatta vastarintaa silloinkin, kun sotilaat ryhmittyivät kohteilleen.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin mukaan maan pidättyväinen linja johtui ennen kaikkea pyrkimyksestä varmistaa miehitetyn Krimin niemimaan asemaa koskevan ”kansanäänestyksen” häiriötön toteutus 16. maaliskuuta 2014. Toisaalta korostetaan myös käytetyn psykologista painostuksen ja Venäjän puolelle loikkaamaan houkuttelemisen vuorottelua valittuna menetelmänä, jota tuettiin Venäjän valtionjohdon strategisella viestinnällä.

Esitetyt arviot Venäjän joukkojen toiminta-ajatuksesta ovat oikeansuuntaisia. Krim ja sen sotilaallinen infrastruktuuri haluttiin Venäjän hallintaan pysyvästi ja alueen väestö haluttiin sitouttaa uuteen asetelmaan alusta alkaen. Taistelut ukrainalaisjoukkojen kanssa olisivat todennäköisesti heikentäneet venäläisjoukkojen osakseen saamaa hyväksyntää ja kiistäneet ”separatismin” käynnistämisvaiheessa toimille hankitun näennäisen oikeutuksen. On mahdotonta tietää, olisiko operaatio keskeytetty, jos Ukrainan joukot olisivat ryhtyneet merkittäviin vastatoimiin ja aiheuttaneet venäläisille huomattavia tappioita. Selvää on, että operaation korkeaa riskitasoa pyrittiin kompensoimaan venäläisjoukkojen läsnäolon kiistämisellä sekä ”itsepuolustusjoukkoja” ja ulkoistettuja toimijoita, kuten Yön susia, käyttämällä.

 

Krimin niemimaan miehitys ei ollut veretön

Usein kuulee väitettävän Krimin niemimaan miehitysoperaation olleen verettömän, mikä ei pidä paikkaansa. Osapuolet eivät kärsineet merkittäviä sotilaallisia tappioita (ihmishengissä mitattuna) mutta tässä yhtälössä jätämme huomiotta miehitystä seuranneen sorron ja siviileiden edelleen jatkuvat kärsimykset. Venäjän Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen operaation kuluessa (20. helmikuuta – 26. maaliskuuta 2014) menehtyi kaksi Ukrainan asevoimien sotilasta ja yksi Krimin niemimaan venäläismielisten ”itsepuolustusjoukkojen” militantti. Mielenosoituksissa ja muissa yhteenotoissa menehtyi yhteensä kolme siviiliä, vammautuneiden lukumäärän noustessa merkittävästi suuremmaksi. Varsinaisen sotilasoperaation kuluessa venäläismielisten ”itsepuolustusjoukkojen” toimesta pidätettiin tai kaapattiin lukuisia yhtenäistä Ukrainaa tukeneita paikallisia – heidän joukossa oli myös rauhanomaisesti miehitystä vastustanut Krimin tataari Reşat Amet, joka kaapattiin ”itsepuolustusjoukkojen” toimesta maaliskuun 3. päivä. 2014. Maaliskuun 16. päivä hänen runneltu ruumiinsa löydettiin Belogorskin ulkopuolelta. (9) Reşat Ametille on myönnetty postuumisti Ukrainan sankarin arvonimi. (10)

Venäjän miehitystä rauhanomaisesti vastustavien niemimaan asukkaiden painajainen alkoi helmikuussa 2014 jatkuen edelleen. Venäjän poliittisen vainon ja sorron ensisijainen kohde oli vuoteen 2022 saakka Krimin tataarit. Venäjän miehitysvuosina vangitsemista 204 poliittisesta vangista 123 on Krimin tataareja (noin 60 prosenttia poliittisista vangeista, niemimaan väestöstä heitä oli Ukrainassa vuonna 2001 tehdyn väestölaskennan mukaan 12,1 prosenttia).

Krimin tataareiden 1944 karkotuksen muistojuhla Kiovassa, toukokuussa 2016. Banderollissa Krimin tataariaktivisteja, jotka Venäjä on vanginnut miehityksen aikana. © Marko Enqvist.

 

Voidaan sanoa, että länsi sulki silmänsä Venäjän toteuttamilta, räikeiltä, ihmisoikeusrikoksilta miehittämillään alueilla voidakseen jatkaa elämää ”kuten ennenkin”. Halpa energia oli tärkeämpää kuin ihmisoikeudet ja niiden puolustaminen. Seinä tuli vastaan helmikuun 24. päivä 2022.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/a/2014030418093330 

2. ”Pieniä vihreitä miehiä Krimillä”, kuva teoksesta: Вторжение в Украину: Хроника российской агрессии. Kuvassa olevan kuvan on ottanut Sergei Pavlov (Укринформ)  maaliskuussa 2014 Krimillä.

3. https://www.pravda.com.ua/news/2014/02/20/7015235/ 

4. https://www.kyivpost.com/post/7285 

5. https://web.archive.org/web/20151216131755/http://news.yahoo.com/putin-describes-secret-operation-seize-crimea-212858356.html 

”’We ended at about seven in the morning,’ Putin says. ‘When we were parting, I said to my colleagues: we must start working on returning Crimea to Russia’.”

6. https://www.liveinternet.ru/users/6209540/post450433531/ 

7. https://www.kyivpost.com/post/9020 

”In a televised interview on Jan. 24 Igor Girkin, a former defense minister of the self-proclaimed Donetsk People’s Republic, said that the local parliament members were basically held at gunpoint to support the annexation. “Militants literally had to gather Crimean deputies in the hall so they would vote.”

8. Juha-Antero Puistola ja Johanna Suhonen: Itä-Ukraina – Lännen etuvartio, s. 124.

9. https://www.hrw.org/news/2014/03/18/crimea-disappeared-man-found-killed 

10. https://zakon.rada.gov.ua/laws/show/134/2017#Text 

Lähteenä käytetty myös Prometheus NGO:n kustantamaa “Crimea Behind the Curtain Guide to the Occupied Zone” ja Maanpuolustuskorkeakoulun Yleisesikuntaupseerikurssilla tehtyä kapteeni Jarkko Koistisen diplomityötä “GEORGIASTA UKRAINAAN – VENÄJÄN SOTATAITO JA TAISTELUPOTENTIAALI ASEELLISISSA KONFLIKTEISSA” ja ”Crimea Platform; important facts” sekä UNHCR:n julkaisu March 16, 2014.

*: Ukrainalaisia, Krimille sijoitettuja, Berkut-yksiköitä oli miehitetty kevättalvella 2014 myös venäläisillä sotilailla. Informnapalmin artikkelissa ”How ‘Ukrainian Berkut Officer’ from Russian Ulyanovsk Assaulted Crimean Parliament Back in 2014” lisää aiheesta. 

#CrimeaIsUkraine

Eurooppalainen äärioikeisto sotimassa Venäjän rinnalla Ukrainassa

Julkaisin toukokuun 13. päivä blogin, jossa kävin kertauksenomaisesti läpi Venäjän ja eurooppalaisen äärioikeiston poliittista yhteistyötä Ukrainalta miehitetyillä alueilla. Kirjoituksessa päähuomion varasti ”vaalitarkkailutyö” Ukrainalta miehitetyillä alueilla. Kyseisessä tehtävässä Venäjä hyödyntää aktiivisesti operaattoreitaan ja kumppaneitaan lännessä, pyrkien heidän avullansa muokkaamaan mielikuvia järjestämistään vaaleista, jotka ovat ennemminkin vaalien irvikuvia – ja Ukrainalta miehitetyillä alueilla järjestettyinä myös laittomia. Nämä ”vaalitarkkailutoimet” ovat johtaneet myös Ukrainan suomalaisille langettamiin sanktioihin. Maaliskuussa 2019 Ukraina lisäsi pakotelistalleen seuraavat ”vaalitarkkailuun” osallistuneet suomalaiset, Janus Putkosen, Johan Bäckmanin ja Jarmo Ekmanin sekä, jo edesmenneen, Jon Hellevigin. (1) Aiemmassa kirjoituksessani huomioin, vähintäänkin viittauksenomaisesti, myös muita poliittis-yhteiskunnallisen yhteistyön muotoja konferensseista alkaen ja päätyen erilaiseen ”koulutusyhteistyöhön”, jossa Venäjälle lojaalit operaattorit toimivat kurssien ja luentojen vetäjinä.

Tässä kirjoituksessa siirrymme poliittisluonteisesta yhteistyöstä sotilaalliseen yhteistyöhön, jossa aihekokonaisuus huomioiden merkittävään rooliin nousevat eurooppalaisen äärioikeiston jäsenet sotimassa vapaaehtoisina Venäjän proxy-joukoissa Itä-Ukrainassa. En kuitenkaan jätä huomioimatta muita sotilaallisen yhteistyön muotoja, joista meitä suomalaisia ja laajemmin Pohjoismaiden jäseniä koskettaa Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ja venäläisen – nationalistisen ja imperialistisen, valkoista ylivaltaa ajavan – Russian Imperial Movementin eli RIM:in (ven. Русское имперское движение – РИД; Russkoe Imperskoe Dvizhenien – RID) välinen yhteistyö.

Yhteistyön ensitahdit lyötiin syksyllä 2015, jolloin RIM:in johtoon kuuluva Stanislav Vorobjev vieraili Ruotsissa Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Ruotsin osaston vieraana. Tuolloin Pohjoismainen vastarintaliike sai venäläistaholta rahalahjoituksen ”puolueen perustamista” varten. Vierailusta on tarkemmin kirjoittanut Anton Shekhovtsov blogitekstissään ”Russian fascist militants give money to Swedish counterparts”. (2)

Sittemmin on käynyt ilmi yhteistyön pitävän sisällään myös sotilaallisen ulottuvuuden (vai kutsuisimmeko tätä terroristiseksi ulottuvuudeksi), nimittäin elokuussa 2016 kaksi Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ruotsalaisjäsentä, Anton Thulin ja Viktor Melin, matkasi Venäjälle saamaan aseellista koulutusta (käytännössä koulutusta terroritoimiin) RIM:in Partizan kurssilla. Viime vuonna julkaistujen saksalaisuutisten mukaan RIM:in kursseille on osallistunut myös suomalaisia uusnatseja, (3) tähän mennessä yhdenkään osallistuneen henkilöllisyys ei ole varmistunut. Palaan tähän aiheeseen tarkemmin myöhemmin tässä kirjoituksessa.

Anton Thulin ja Viktor Melin (kaksikko vasemmassa reunassa) RIM:in Partizan-leirillä.

Uusnatsit ja fasistit sotimassa Venäjän joukoissa

Venäjän propagandakoneisto on Euromaidanin alkuhetkistä lähtien rummuttanut ”ukrainalaisfasisteista” ja ”Kiovan juntasta” kaappaamassa maassa vallan. Tätä propagandatarinaa ovat toisintaneet Venäjän operaattorit ja sen hyödyntämät tahot myös Euroopassa äärivasemmalta äärioikealle – niin absurdilta kuin se tuntuukin, niin myös laita- ja äärioikeisto toistaa Venäjän valtiollisen propagandakoneiston propagandaa. En nyt uhraa ajatuksiani sille, että huomaavatko he oman toimintansa absurdiuden vaiko eivät, vai eivätkö he vain piittaa siitä – vai toteutuuko tässä se ikivanha totuus, ”sen lauluja laulat, kenen leipää syöt”.

Tätä narratiivia toistaessaan eurooppalaisen laitavasemmiston rinnalla eurooppalainen äärioikeistokin unohtaa sen, että Venäjä aktiivisesti värvää joukkoihinsa venäläisten nationalistien ja imperialistien rinnalle myös eurooppalaisen äärioikeiston edustajia, joukossa on myös kovanlinjan uusnatseja. Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta tuotetussa propagandassa näytetään kuitenkin tietoisesti häivyttävän fasistien ja uusnatsien osallistuminen sotatoimiin – usein venäläispropagandistit tai Venäjälle työskentelevät propagandistit kuvailevat heitä ”patriooteiksi”, käyttäen termiä kuin kiertoilmauksena fasistille tai uusnatsille. Irvokkaaksi tämä näytelmä käy sitten siinä vaiheessa, kun eurooppalaisen laitavasemmiston edustajat vierailevat Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla saarnaten samalla ”Kiovan juntasta” tai ”ukrainalaisfasisteista” sulkien todellisuuden kokemuspiirinsä ulkopuolelle. Todellisuuden, jossa sota Ukrainassa on venäläisen imperialismin ilmentymää ja johon Venäjä värvää aktiivisesti väkeä oman maansa äärioikeiston ml. uusnatsit lisäksi eurooppalaisen äärioikeiston riveistä. Kuvailemallani tapaa toimi muun muassa italialaisen kommunistipuolue Partito della Rifondazione Comunistan (PRC:n) meppinäkin toiminut Eleonora Forenza perustellessaan vierailuaan miehitettyyn Luhanskiin toukokuussa 2017, perustelun kuuluessa:

”Ukrainasta on valitettavasti tullut uusfasististen järjestöjen laboratorio Euroopan sydämessä… Toisaalta Euroopan toimielimet tukevat edelleen Kiovan äärioikeistolaista – banderismia nostalgisoivaa – natsien kanssa yhteistyötä tekevää hallintoa…”.

Siirrytään seuraavaksi itse aiheeseen eli eurooppalaisen äärioikeiston ja Venäjän militaristisiin yhteistyökuvioihin. Mutta sitä ennen lukijan on hyvä muistaa se, että eurooppalainen äärioikeisto muodostaa vain vähäisen osan Venäjän värväämistä vapaaehtoisjoukoista, jos jätämme huomiotta Venäjän asevoimat ja turvallisuusorganisaatiot ja niiden riveistä värvätyt sekä palveluksessa olevat sotilaat ja taistelijat, niin Venäjän varustamien ja johtamien sekä organisoimien joukkojen rungon muodostavat venäläiset, joita maa on lähettänyt tuhansittain sotimaan Ukrainaan ja tässä joukossa merkittävässä roolissa on venäläinen äärioikeisto, imperialistiset ja nationalistiset liikkeet. Tarkastelin tätä kuviota pari vuotta sitten, kesäkuussa 2019 julkaisemassani blogissa ”Venäläiset ekstremistit terrorisoimassa Itä-Ukrainaa”, laajuutensa vuoksi aihe vaatii ehdottomasti oman kirjoituksen, joten en tässä kirjoituksessa suo tämän laajempaa huomiota venäläiselle äärioikeistolle ja imperialistisille liikkeille, joista Venäjä ammentaa ”tykinruokaa” Ukrainaan (kuin myös muille sotatantereille).

Venäjän on onnistunut värvätä Euroopan alueelta yksittäisten taistelijoiden ohella suurempiakin yhtenäisiä osastoja, joiden taistelijat jakavat äärioikeistolaisen tai fasistisen ideologian. Unkarista äärioikeistolaiseen Jobbikiin kytketty Legion of Saint Stephen on lähettänyt vapaaehtoisia sotimaan ”fasismia” vastaan. Slovakialaisilla Slovenski Brancilla ja Slovenske Hnutie obrodylla tiedetään olevan tiiviit yhteydet venäläisiin nationalistisiin ryhmiin, niinpä kummankin slovakialaisen ryhmittymän taistelijoita on käynyt koulutuksessa Venäjällä kuin myös sotimassa venäläisjoukoissa Itä-Ukrainassa. Slovakialaisen kansallismielisen ja äärioikeistolaisen L'SNS-puolueen eli Kotlebovcin heikentyminen voi johtaa siihen, että erilaisten militanttiryhmien toimiminen maassa muuttuu merkittävästi vaikeammaksi. Itse asiassa tästä on nähty jo viitteitä, tai vaihtoehtoisesti ryhmät ovat painuneet maan alle poliittisen ilmapiirin hitaan muuttumisen seurauksena.

Ehkäpä yllättäen myös puolalaisia kansallismielisiä on sotinut Venäjän proxy-joukkojen riveissä Itä-Ukrainassa, ensimmäiset puolalaisvapaaehtoiset saapuivat miehitetyille alueille loppuvuodesta 2014. (4) Venäjän proxy-joukoissa Donbasissa on taistellut joitain kansallismielisen puolalaisen anti-Banderovci-ryhmän jäseniä. Puolalaisia on ajanut liikkeelle ajatus Ukrainan jakamisesta Puolan ja Venäjän kesken.

Puolalaisvapaaehtoisia yhteiskuvassa rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusichin jäsenten kanssa.

Puolalaiset, äärioikeistoyhteyksistä tunnetut henkilöt, olivat osallisena Ukrainan Taka-Karpatian Užhorodissa suoritetussa tuhotyössä helmikuussa 2018, jossa alueen unkarilaisvähemmistön kulttuurikeskukseen tehtiin polttopulloisku, josta syy vieritettiin ”ukrainalaisnationalistien” harteille – tässä kampanjoinnissa venäläismedioilla oli myös keskeinen rooli. Kuulusteluissa, yksi epäillyistä tekijöistä, puolalainen Michal Prokopowicz, kertoi teon tilaajan olevan saksalaisen, äärioikeistolaisen Venäjä-yhteyksistä tunnetun Vaihtoehto Saksalle eli AfD-puoluetta lähellä olevan, toimittaja Manuel Ochsenreiterin. (5) Ochsenreiterilla, kuten muutamalla muullakin, AfD:n jäsenellä tai puolueen tukijalla on vähintäänkin tiivihköt yhteydet eräisiin suomalaisiin Kreml-operaattoreihin ja propagandisteihin, kuten Johan Bäckmaniin ja Janus Putkoseen.

Saksalainen äärioikeisto nousi viime vuonna otsikoihin tiiviistä yhteyksistä venäläiseen Russian Imperial Movementiin eli RIM:iin saksalaisen Focusin uutisen myötä. (6) Saksalaislähteiden mukaan lukuisia saksalaisen äärioikeiston jäseniä on osallistunut RIM:in organisoimille kursseille, joilla on opetettu ammuntaa, pommien tekoa – ruotsalaisuusnatsit osallistuivat samansisältöiselle RIM:in järjestämälle kurssille v. 2016. Kurssisisällön perusteella voimme jopa ilmaista niillä opetettavan terrorististen iskujen suorittamista, ja käytännössä tätä toimintaa toteutetaan Venäjän valtion sallimuksella. Venäjän lain mukaan tällainen toiminta on kiellettyä, mutta koska nämä ryhmät toiminnallaan edistävät myös Venäjän valtion intressejä, viranomaiset sulkevat silmänsä ja hiljaa hyväksyvät tällaisen ”koulutustoiminnan”.

Saksalaislähteiden mukaan näille RIM:in järjestämille Partizan kurssille on osallistunut samaan aikaan myös ruotsalaisia ja suomalaisia uusnatseja (tai ”kansallismielisiä”). Ruotsalaisuusnatsit Anton Thulin ja Viktor Melin osallistuivat kurssille elokuussa 2016, saksalaislähteiden perusteella voidaan päätellä koulutukseen osallistuneen useampia ruotsalaisia kuin Thulin ja Melin, muita nimiä ei kuitenkaan ole tähän mennessä noussut esiin, kuten ei ole noussut suomalaistenkaan nimiä. Omat lähteeni ovat vihjanneet kahden suomalaistaustaisen, todennäköisesti äärioikeistoon kuuluneen, värväytyneen Venäjän proxyihin vuoden 2019 jälkeen, yhtään konkreettista todistetta värväytymisestä ei kuitenkaan ole vielä noussut esiin.

Sodan alkupuolella miehitetyn Donetskin kuin myös miehitetyn Luhanskin alueilla toimi useita ulkomaalaisvapaaehtoisista perustettuja joukko-osastoja, jotka usein olivat osa pataljoonaa, rykmenttiä tai prikaatia. Tällainen ulkomaalaisista laita- ja äärioikeistoon kuuluvista jäsenistä koottu joukko-osasto oli aiemmin mainittu Legion of Saint Stephen. Myös bulgarialaisvapaaehtoisista oli koottu oma osasto ”Ortodoksinen aamunkoitto” (Православна Зора); serbinationalistit perustivat Jovan Šević’in mukaan nimetyn osaston, jonka komentajana toimi sodan alkupuolella Bratislav Živković – huomattava osa kyseisen osaston taistelijoista palasi Serbiaan syksyllä 2014; Donetskin alueella ulkomaalaisia vapaaehtoisia liitettiin sodan alkupuolella myös kansainväliseen prikaatiin, Pjatnashkaan, jonka komentajana toimi tuolloin abhaasitaustainen militantti Akhra Avidzba.

Miehitetyn Luhanskin alueella ranskalaisia, serbialaisia sekä brasilialaisia vapaaehtoisia on sijoitettu Prizrak prikaatiin kuuluvaan Unité Continentaleen, jonka toinen perustaja ja ensimmäisiä komentajia oli ranskalainen ultranationalisti Guillaume Lenormand. Unité Continentalen perustajiin ja aiempiin komentajiin kuuluu myös ranskalainen Victor-Alfonso Lenta, joka kertoi tulleensa erotetuksi Ranskan asevoimista uusnatsi-organisaation jäsenyytensä vuoksi. Jonkinasteinen paradoksi on siitä, että Lenta on toiminut myös Prizrak prikaatiin kuuluvan antifasisti- ja kommunistivapaaehtoisten yksikön DKO:n (ven.: ДКО - Добровольческий коммунистический отряд) eli entisen InterUnitin komentajana.

Toimittaja Maja Zivanovic luo kirjoittamassaan artikkelissa “Donbass Brothers: How Serbian Fighters Were Deployed in Ukraine” tarkemman katsauksen serbitaistelijoiden osallistumiseen Venäjän proxy-joukoissa Ukrainan sotaan. (7) Serbialaisten tuomioistuin asiakirjojen perusteella serbitaistelijoita oli värväytynyt ainakin kahdeksaan miehitetyillä alueilla operoivaan, Ukrainan hallintoa vastaan sotivaan, joukko-osastoon. Zivanovicin artikkelin kirjoitus- ja julkaisuajankohtana tammikuussa 2019, kaksikymmentäyhdeksän serbiä oli tuomittu osallistumisesta Ukrainan sotaan kuudentoista odottaessa tuomiota.

Osa Ukrainassa sotineista serbeistä on sittemmin värväytynyt esim. PMC Wagneriin osallistuen sen joukoissa Venäjän käymiin sotiin muiden maiden alueilla, Serbian-Hussar rykmentissä Ukrainassa sotinut Dimitrije Jojic kaatui Syyriassa.

Merkittävin osa Venäjän proxy-joukkoihin värvätyistä nationalisteista, äärioikeiston edustajista on kotoisin keskisen-Euroopan itäosista ja Balkanilta, serbinationalistien muodostaessa merkittävimmän joukon. Merkittävämpiä määriä äärioikeiston edustajia on lähtöisin myös Ranskasta ja Unkarista, venäläisoperaattorit ovat yrittäneet värvätä joukkoihinsa myös puolalaisia – onnistuen ainakin yksittäistapauksissa. Puolalaisista äärioikeistolaisista liikkeistä etenkin Falanga näyttää olevan Venäjän talutusnuorassa, useampi liikkeen jäsen on värväytynyt Venäjän proxyjoukkoihin liikkeen johtajan Bartosz Bekier tehdessä poliittispropagandistista työtä Venäjälle. (8)

Pohjois-Euroopan alueelta Venäjän proxyjoukkoihin värväytyneiden laita- ja äärioikeistolaisen maailmankuvan jakavien lukumäärä ei ole noussut suuren suureksi, rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusichin riveissä sotinut, Norjassa asunut, venäläistaustainen Jan Petrovski (nimen kirjoitusasu englanninkielisessä mediassa: Yan Petrovsky) kuului näkyvimpiin uusnatseihin. Palattuaan Norjaan, Petrovski oli lyöttäytynyt Soldiers of Odinin jäsenten seuraan, mikä oli ilmeisesti eräs tekijöistä, miksi maan viranomaiset heräsivät toimimaan ja vaatimaan hänen karkottamistaan maasta.

Venäjän tiedetään ulottaneen värväystoimintansa venäläisten maahanmuuttajien keskuuteen Euroopassa, myös Baltian alueella. Venäläinen nationalismi kuuluu viljeltyjen teemojen joukkoon, mutta maan propagandistit ja operaattorit hyödyntävät myös xenofobiaa ja homofobiaa kantavina teemoina yhdistettynä ”perinteisen kristillisen arvomaailman” vaalimiseen. Venäjä esitetään eurooppalaisten konservatiivien silmissä ”kristillisen arvomaailman” viimeisenä linnakkeena Euroopassa. Marine Le Pen on myös toistanut kyseistä teemaa ja kyllä samainen ajatus näyttää lyövän läpi myös suomalaisen laita- ja äärioikeiston viestinnässä läpi. Ajatuksen eteen tekee uutterasti työtä myös Johan Bäckman.

Kiinnostavaa tässä on se, että Venäjän konservatiivivoimille kohdistuvassa viestinnässä ja värväystoiminnassa korostuvat ne teemat, joita – niin ikää Venäjän proxy-joukoissa taistelevat – laita- ja äärivasemmistoon kuuluvat aktivistit vastustavat ja joista he syyttävät Ukrainaa. Ja juuri näiden syiden tähden kohtalainen joukko eurooppalaisia laita- ja äärioikeistoon kuuluvia tekee uutterasti työtä Venäjän eteen – enemmistö toki muualla kuin rintamalla.

Tässä kohdin on syytä huomioida, että Venäjälle tämä propagandistinen ja disinformatiivinen työ on hyvin merkittävää, yksittäisten militanttien taisteluarvo ei ole suuren suuri, sen sijaan heillä on hyvin usein suurempi juuri propaganda- ja informaatiosotureina. Käytän tässä nyt esimerkkinä suomalaistaustaista Petri Viljakaista (vaikka ilmeisesti vasemmistolaisen maailmankuvan jakoikin), jonka toiminta sopii täysin tähän kuvaan. Haastatteluja erilaisille medioille, esiintymisiä Johan Bäckmanin tai Janus Putkosen ohjelmissa jne. Putkonen taasen esiintyy ”suomalaispatrioottina” – palvellen kuitenkin, käytännössä, yhtä isäntää – Venäjää.

Venäjän toiminnan kannalta merkittävämmässä roolissa näyttäisivät olevan tämä muu militaristinen toiminta maan nationalististen liikkeiden ja eurooppalaisen laita- ja äärioikeiston välillä.

Russian Imperial Movement kuuluu niihin venäläisiin liikkeisiin ja organisaatioihin, jotka ovat verkostoituneet eurooppalaisen (radikaalin) äärioikeiston kanssa, sen verkostoitumisessa kulkee poliittisen yhteistyön rinnalla sotilaallinen yhteistyö. RIM:issä sotilaallisen toiminnan vetäminen on Venäjän asevoimien Strategisissa ohjusjoukoissa palvelleen Denis Garievin vastuulla. Hän on myös ottanut osaa sotatoimiin Venäjän proxy-joukoissa Itä-Ukrainassa, RIM:in sotilaallisessa siivessä ”Imperial Legionissa”.

Russian Imperial Movementin Partizan kursseille (leireille) on osallistunut jäseniä useista maista, ruotsalaisten Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen jäsenten ohella varmuudella osallistujia on tullut saksankielisen Keski-Euroopan alueelta, saksalaislähteiden mukaan myös Suomesta. Saksa on eurooppalaisista yhteistyömaista RIM:ille tärkeä – jollei tärkein. RIM:in yhteistyökumppaneina on esim. National Democratic Partyn nuorisosiipi sekä Der Dritte Weg, saksalaiselta kielialueelta on hyvä mainita vielä itävaltalainen monarkistinen Schwarz-Gelbe Allianz (Musta-keltainen allianssi).

Yhdysvalloissa Russian Imperial Movement määriteltiin viime vuonna seuraavasti:

”Russian Imperial Movement (RIM) as a Specially Designated Global Terrorist (SDGT) entity…”. (9)

Venäjän tarkoituksena on heikentää länttä, etenkin Euroopan Unionia, tässä tehtävässä se hyödyntää erilaisia ääriryhmiä ja marginaaliin laskettuja ryhmiä (jollaisista esimerkkinä käy salaliittoteoreetikot). Venäjä haluaa rikkoa yhteistä rintamaa, saada aikaan tilanne, jossa yhden keskustelukumppanin sijaan se voi käydä neuvotteluja ”ohi Brysselin”, mikä palvelee Venäjää. Retoriikaltaan EU- ja/ tai NATO-vastaiset ryhmät ovat Venäjälle otollinen maaperä, tällaisia puolueita, ryhmiä ja liikkeitä löytyy laitavasemmalta äärioikealle. Eripuraisina, usein myös keskenään yhteistyökyvyttöminä, nämä ryhmät palvelevat Venäjää synnyttämiensä konfliktien ja ”poliittisten myrskyjen” myötä.

Kokonaiskuvassa nämä ryhmät ovat vain yksi elementti (työkalu) Venäjän arsenaalissa, on myös huomioitava, että Venäjän joukoissa sotineet muodostavat myös uhkatekijän palattuaan takaisin kotimaihinsa. Ranskassa keltaliivien joulukuussa 2018 organisoimiin mielenosoituksiin hakeutui lukuisia Venäjän operaattoreita, joukossa oli myös Venäjän proxy-joukoissa sotineita äärioikeistolaisten liikkeiden jäseniä, kuten tässäkin kirjoituksessa mainittu Victor-Alfonso Lenta ja samaan aikaan Donbasissa sotinut Sergei Munier. Useat eurooppalaiset valtiot suhtautuvatkin jo tähän turvallisuusuhkaan vakavasti, kymmeniä Venäjän proxy-joukoissa sotineita militantteja on tuomittu tekojensa vuoksi vankeuteen, tai he odottavat oikeudenkäyntejä.  

Suomessa tilanne on moniin eurooppalaisiin valtioihin verrattuna erilainen, poikkeava, Venäjän proxy-joukoissa sotineiden synnyttämästä turvallisuusuhasta ei juurikaan ole käyty julkista keskustelua. En nyt ryhdy spekuloimaan syyllä, miksi tämä keskustelu on käymättä, samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että Suojelupoliisin uhka-arviossa äärioikeistolaisen terrorismin kasvaneeseen uhkaan kiinnitetään huomiota, ja että verkkoympäristö on keskeisessä roolissa ideologian levittämisessä. (10) Venäjän suomalaisoperaattoreista osa on hyvin aktiivisia juuri verkossa, tehden aktiivista yhteistyötä myös laita- ja äärioikeistoon kuuluvien ryhmien kanssa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/art-2000007440607.html

2. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2015/09/russian-fascist-militants-give-money-to.html 

3. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/086d6859-8789-48c5-a0e2-0a6d2bb83ed0?fbclid 

4. https://polishforums.com/polonia/poland-volunteers-novorossiya-72332/ 

5. https://www.dw.com/en/afd-worker-accused-of-ordering-arson-attack-in-ukraine/a-47093618 

6. https://www.focus.de/politik/ausland/rechtsextreme-lager-deutsche-neonazis-ueben-terrorkampf-in-sankt-petersburg_id_12067019.html 

7. https://vsquare.org/donbass-brothers-how-serbian-fighters-were-deployed-in-ukraine/ 

8. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2014/06/polish-fascists-are-joining-pro-russian.html 

9. https://icct.nl/publication/the-russian-imperial-movement-rim-and-its-links-to-the-transnational-white-supremacist-extremist-movement/

10. https://vuosikirja.supo.fi/aarioikeistolaisen-terrorismin-uhka 

Lähteinä käytetty myös ”Operation Novorossiyan” FB-sivua ja verkkosivua; Sergei Sukhankinin artikkelia ”Foreign Mercenaries, Irregulars and ‘Volunteers’: Non-Russians in Russia’s Wars”; Kharkiv Human Rights Protection Group’in julkaisemaa aineistoa.

Venäjä ja eurooppalainen laitavasemmisto lyövät kättä Donbasissa –

ja miehitetyllä Krimillä  

Olen aiemmin kirjoittanut eurooppalaisten laita- ja äärioikeistoon kuuluvien ryhmien jäsenten osallistumisesta Ukrainan sotaan Venäjän varustamissa joukko-osastoissa tai sen varustamissa, Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla operoivissa ”aluepuolustusprikaateissa”, johon aiheeseen palaan ajantasaisessa katsauksessa myöhemmin tänä keväänä/ kesänä. Tässä kirjoituksessa luon katseen eurooppalaisen laitavasemmiston toimiin Venäjän miehittämillä Ukrainan alueilla – Krimillä sekä osissa Donbasia. Aivan kuten eurooppalaiseen laita- ja äärioikeistoon kuuluvat liikkeet ja puolueet, myös eurooppalaiseen laita- ja äärivasemmistoon kuuluvat puolueet ja ryhmät ovat osallisina Venäjän sotatoimissa tai miehitystoimia tukevissa toimissa Itä-Ukrainassa ja Krimillä – toisinaan nämä poliittisen janan ääripäät lyövät jopa kättä toistensa kanssa, myös siellä juoksuhaudassa taistellessaan ”ukrainalaisfasisteja” vastaan.

Laita- ja äärioikeistosta kirjoittaessani olen käynyt erillisissä kirjoituksissa läpi ryhmiä ja tahoja, joiden kautta värväytyy vapaaehtoisia Venäjän varustamiin joukkoihin, ja toisaalta sitten sellaisia ryhmiä, joiden toiminta on ennemminkin poliittista yhteistyötä tai muuta ei-sotilaallista yhteistyötä Venäjän kanssa. Toki, jälkimmäiseen joukkoon kuuluu ryhmiä ja puolueita, kuten Saksan AfD, jonka jäseniä on osallisina poliittisen vaikutustyön ohella myös sotilaallisessa toiminnassa tai terroritekojen organisoinnissa. Toisin kuin laita- ja äärioikeiston kohdalla, laita- ja äärivasemmiston kohdalla koetan mahduttaa koko ”paketin” yhteen ja samaan kirjoitukseen. Perustana tälle kirjoitukselle toimii kesäkuussa 2019 kirjoittamani blogi ”Venäjä ja eurooppalainen laitavasemmisto lyövät kättä Donbasissa ja miehitetyllä Krimillä”, joten kirjoituksessani on tarkoitus käydä läpi Venäjän ja laitavasemmistoon kuuluvien puolueiden ja ryhmien sekä erilaisten yhdistysten poliittista kuin myös sotilaallista yhteistyötä Itä-Ukrainassa sekä poliittista yhteistyötä Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla.

Myöhemmin tänä vuonna tarkastelen laita- ja äärioikeiston vastaavia kuvioita uudelleen, mutta uskallan jo nyt todeta sen, että pyrkiessään hajottamaan Eurooppaa ja luomaan länsimaihin eripuraa tai jopa konfliktinaihioita, Venäjä hyödyntää kaikkia mahdollisia operaattoreita poliittisella sekä yhdistyskentällä (kansalaistoiminnassa). Mediassa kiinnitetään, ymmärrettävistä syistä johtuen, tällä hetkellä kiinnitetään eniten huomiota ”kansallismielisten” ja äärioikeistoon kuuluvien ryhmien sekä puolueiden Venäjä-yhteyksiin, mutta sirpaleinen vasemmistokaan ei ole niin viaton kuin usein annetaan ymmärtää. Meillä Suomessa mielikuvaa ehkäpä hämärtää osaltaan se, että Vasemmistoliitto ei aktiivisesti aja sellaisia toimia, jotka merkittävällä tavalla hajottaisivat Eurooppaa. Ja jollei muutamia yksittäisiä irtiottoja huomioida, puolueen linja on hyvässä ja pahassa yhtenäinen Suomen poliittisen linjan kanssa. Euroopan tasolla hajonta on kuitenkin merkittävämpi, ja löytyy tätä hajontaa vasemmalta Suomessakin, josta esimerkkejä myöhemmin.

Kirjoituksessani käyn ensin läpi poliittista sekä yhteisöllistä tukea, jota vasemmistopoliitikot ja ryhmät Venäjän toimille Ukrainalta miehitetyillä alueilla antavat. Tämä tuki pitää sisällään erilaiset vierailut, poliittiset – toisinaan voimakkaatkin – Venäjää tukevat kannanotot sekä erilaisen yhteistyön kansalaisryhmien ja organisaatioiden (joukossa myös NGO:ita sekä GONGO: ja) * välillä. Ja loppuun, ennen siirtymistäni sotilaalliseen yhteistyöhön, nostan esille vielä yksittäisiä havaintoja vasemmistotaustaisten poliitikkojen ja henkilöiden Venäjää myötäilevistä kannanotoista ja toimista.

 

Venäjä ja vasemmisto saman ”pöydän” äärellä

Luontevinta on aloittaa Venäjän ja vasemmistoryhmien (puolueiden) välisen yhteistyön tarkastelu luomalla katsaus siihen, kuinka laajalti vasemmistoryhmät osallistuvat Venäjän Ukrainalta miehittämiltään alueilla järjestämien vaalien ”tarkkailuun” – mitkä puolueet (tai ryhmät) lähettävät puolueen (tai ryhmän) nimissä toimivia ”tarkkailijoita” ja kuinka paljon tällaisia ”tarkkailijoita” on.

Venäjä on Ukrainalta miehittämillään alueilla järjestänyt useita laittomia (rikollisia) vaaleja, alkaen miehitetyllä Krimin niemimaalla maaliskuussa 2014 järjestetystä ”kansanäänestyksestä” Venäjään liittymisestä ja päättyen viime vuonna Krimin niemimaalla järjestettyyn ”vaaliin” perustuslainmuutoksesta. Suomalaisista Johan Bäckman toimi ”vaalitarkkailijana” maaliskuussa 2014, Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla järjestetyssä ”kansanäänestyksessä”.

Myös miehitetyillä Donetskin ja Luhanskin alueilla on järjestetty kevään 2014 ”kansanäänestyksen” ohella lukuisia ”aluevaaleja” miehittäjän organisoimana ja valvonnassa – näihin ”aluevaaleihin” on osallistunut myös suomalaisia ”vaalitarkkailijoina”.

Seuraavana muutama taulukko, joihin olen poiminut eri lähteistä vasemmistopuolueiden tai organisaatioiden nimissä toimineita ”vaalitarkkailijoita”.

Miehitetyt alueet Itä-Ukrainassa, ”aluevaalit” marraskuu 2014. (**)

henkilö	puolue	maa/ alue
Georgios Lambroulis	Kreikan kommunistinen puolue	Kreikka
Sotirios Zarianopoulos	Kreikan kommunistinen puolue	Kreikka
Viliam Longauer	Slovakian antifasististen taistelijoiden yhdistys.	Slovakia

 

Samaan aikaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla oli vaaleja seuraamassa ja/ tai tarkkailemassa myös Venäjän kommunistisen puolueen lähettämiä tarkkailijoita, sekä EU-maiden kansalaisia, joiden poliittinen kenttä on ollut hyvin liikkuva, kuten puolalaistaustainen Mateusz Piskorski, jonka poliittinen koti on vaihdellut puolalaisesta vasemmistosta agraari-nationalistiseen SRP:hen, joka on talouspoliittisesti vasemmalla mutta sosiaalisesti laita-/äärioikealla. Piskorski on ollut/ on mukana myös äärioikeistolaisten ryhmien toiminnassa.

Seuraavaksi voimme tarkastella hiukan tarkemmin Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla järjestettyjä ”presidentinvaaleja” maaliskuussa 2018, joiden aikana suomalaisturisteista koostunut delegaatio oli laittomasti niemimaalla. Suomalisdelegaation jäsenistä Johan Bäckman oli kutsuttuna ”vaalitarkkailijana” paikalla ja suomalaisdelegaatioon kuulunut Marjaliisa Siira toimi, omien sanojensa mukaan itsenäisenä ”vaalitarkkailijana” – ymmärtääkseni hänen roolinsa oli epävirallinen. RuFi:n puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnov osallistui yhdessä Johan Bäckmanin kanssa aktiivisesti erilaisiin propagandistisiin tilaisuuksiin vierailun aikana, vieraillen myös äänestyspaikalla, julkaissen vierailulta videokoosteen. Hän ei kuitenkaan osallistut varsinaiseen ”vaalitarkkailuun”.

Miehitetty Krim, Venäjän ”presidentinvaalit” maaliskuu 2018. (**)

henkilö	puolue	maa/ alue
Elias Demetriou	Kyproksen edistyksellinen työväenpuolue AKEL	Kypros
Skevi Koukouma Koutra	Kyproksen edistyksellinen työväenpuolue AKEL	Kypros
Sofoklis Yanni Sofokli	Kyproksen edistyksellinen työväenpuolue AKEL	Kypros
Jérôme Lambert	Sosialistinen puolue (r. Parti socialiste)	Ranska
Narcís Romà i Monfà	Katalonian tasavaltalainen vasemmisto	Espanja (Katalonia)
Andreas Maurer	Vasemmisto (s. Die Linke)	Saksa

 

Krimin alueella järjestettyjä ”presidentinvaaleja” oli valvomassa vasemmistoon luettavia henkilöitä ja tahoja myös Euroopan ulkopuolelta, kuten Venezuelan yhdistyneen sosialistisen puolueeseen kuulunut Carmen Luisa Bohórquez Morán. Yhdysvalloista paikalla oli – poliittisesti sitoutumaton – Gilbert Doctorow, jonka eräänä tavoitteena on tuoda lähemmäs äärivasemmiston ja äärioikeiston Venäjään myönteisesti suhtautuvia kannattajia ja ryhmiä sekä puolueita. Doctorow on myös säännöllinen kommentaattori propagandistisella Russia Insider verkkosivulla.

Yhteensä miehitetyllä Krimin niemimaalla oli tuolloin, ainakin, 43 ulkomaalaista ”vaalitarkkailijaa” äärivasemmalta äärioikealle, joukossa oli myös lukuisia poliittisesti sitoutumattomia ”vaalitarkkailijoita” tai henkilöitä, joilla on talouden tai uskonnollisen toiminnan kautta tiiviit kontaktit Venäjään, kuten ruotsalaistaustainen Ulf Grönlund poikansa Alexander Grönlundin kanssa. 

Vaalien aikaan Venäjällä oli myös ryhmä nuoria, jotka osallistuivat Venäjän presidentinhallinnon järjestämälle nuortenfoorumille “Russia – a Country of Opportunities”, osa ryhmään kuuluvista matkusti (venäläisten kutsumana) miehitetylle Krimin niemimaalle. He eivät olleet virallisia ”vaalitarkkailijoita”, vaikka – ainakin osa heistä – vieraili ”äänestyspaikoilla” antaen myös lausuntoja venäläismedioille (joista osa antoi katsojiensa ymmärtää nuorten osallistuneen ”vaalityöhön” ja ”-tarkkailuun” niemimaalla).

Saman vuoden marraskuussa miehitetyssä Itä-Ukrainassa, Donetskin ja Luhanskin alueilla, järjestettiin ”aluevaalit”, joita ”tarkkailemassa” oli myös joukko suomalaisia: Johan Bäckman, miehitetyillä alueilla asuva Janus Putkonen, Jarmo Ekman ja – jo edesmennyt – Jon Hellevig.

Miehitetyt alueet Itä-Ukrainassa, ”aluevaalit” marraskuu 2018. (**)

henkilö	puolue	maa/ alue
Artur Leier	Vasemmisto (s. Die Linke)	Saksa
Andreas Maurer	Vasemmisto (s. Die Linke)	Saksa
Kostas Isihos	Syriza eli Radikaalin vasemmiston liitto	Kreikka
Bjørn Ditlef Nistad	-	Norja

 

Taulukossa mainittu norjalainen Bjørn Ditlef Nistad on tunnettu historioitsija ja vasemmistoideologi, hän toimii säännöllisesti venäläisten medioiden, kuten Sputnikin ja RT:n kommentaattorina. Hän on vieraillut myös Suomessa, Johan Bäckmanin järjestämässä konferenssissa, jonka aiheena oli hybridiuhat, Pohjoismaat ja Donbasin tulevaisuus. (1)

Turkkilaisen vasemmistolaisen Evrensel-päivälehden kirjeenvaihtaja Okay Deprem toimi miehitetyssä Itä-Ukrainassa järjestetyissä ”aluevaaleissa” myös ”vaalitarkkailijana”.

Euroopan ulkopuolelta Brasiliasta Brasilian kommunistinen puolue lähetti kaksi ”vaalitarkkailijaa” ”aluevaaleihin”. Vastaavasti Venäjältä useampi kommunisti toimi ”aluevaaleissa” ”vaalitarkkailijan” tehtävässä. Venäjän Georgiasta irrottamien (ja käytännössä miehittämien) Abhasian ja Etelä-Ossetian alueilta saapui miehitettyyn Itä-Ukrainaan useampi ”vaalitarkkailija”, kaikkien puoluetausta/ ideologinen tausta ei ole tiedossa.

Viime vuonna (v. 2020) Venäjällä järjestettiin ”yleisvenäläinen äänestys” perustuslaista, koronavirusepidemian vuoksi ulkomaalaisten ”vaalitarkkailijoiden” lukumäärä oli tavanomaista pienempi. Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla ”vaalitarkkailuun” osallistui kymmenkunta EU:n jäsenmaista kotoisin olevaa henkilöä. Tunnistettujen ”vaalitarkkailijoiden” joukkoon ei kuulunut ainoatakaan laitavasemmistoon kuuluvaa henkilöä, bulgarialaiseen keskustavasemmistolaiseen АБВ -puolueeseen kuluvan Lyubomira Ganchevan ollen ainoan vasemmalle kallellaan olevan. Johan Bäckman suoritti viime vuonna ”vaalitarkkailua” Venäjällä, Pietarissa.

Yllä olevissa taulukoissa esille nousee muutamia nimiä ja puolueita, erityisen tärkeää on huomioida saksalainen Vasemmisto (jatkossa Die Linke), joka syntyi Saksan demokraattisen tasavallan Sosialistisen yhtenäisyyspuolueen (SED) toimintaa jatkaneen Vasemmistopuolue PDS:n yhdistyessä kesäkuussa 2007 pääosin entisistä SPD:sta eronneista vasemmistososiaalidemokraateista koostuneen WASG:n kanssa.

Potsdamin yliopiston valtio-opin professori Jürgen Dittberner mukaan Die Linke ei kelvannut liittovaltion tasolla sosiaalidemokraattien ja vihreiden hallituskumppaniksi, koska moni pitää sitä DDR:n kommunistipuolueen (SED) toiminnan jatkajana. (HS 19.9.2013)

Die Linken Andreas Maurer on vieraillut säännöllisesti Venäjän miehittämillä alueilla Itä-Ukrainassa kuin myös Venäjän Ukrainalta miehittämällä Krimillä. Puolueena Die Linke on mennyt vieläkin pidemmälle, helmikuussa 2015 puolueen jäseniä (Wolfgang Gehrcke ja Andrej Hunko) matkusti Donetskiin, tavaten silloisen militanttikomentaja Aleksandr Zahartšenkon, toimittaen alueelle Venäjän kautta ”humanitaarista apua”. (2)

Die Linken jäsenille ei myöskään ole ollut ongelma tehdä yhteistyötä saksalaisten äärioikeistoon kuuluvien kanssa, maaliskuussa 2014 useampi puolueen jäsen – joukossa muun muassa Torsten Koplin, entinen Stasin ilmiantaja/ lähde – matkusti yhdessä äärioikeistolaisen toimittajan Manuel Ochsenreiterin kanssa Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle ”vaalitarkkailijaksi”. Tällaiset episodit huomioiden, äärioikeistolaisen AfD:n näkyvä vastustaminen Die Linken toimesta näyttää tekopyhältä toiminnalta, koska Venäjän miehittämillä alueilla yhteinen sävel ainakin jollain tasolla löytyy. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt!

Euroopan parlamentissa Euroopan yhtyneen vasemmiston / Pohjoismaiden vihreän vasemmiston konfederaatioryhmä on tukenut sanojen ja äänestysten muodossa merkittävässä määrin Venäjän hallintoa, elokuussa 2015 julkaistun katsauksen ”Europe’s New Pro-Putin Coalition: the Parties of ‘No’” mukaan:

”According to our data, in 93 percent of cases the pre-ENF members voted “no” in Russia-related decisions, which essentially suited Russian interests (see figures 2 and 3 below1). To compare, the radical-left group GUE/NGL voted “no” in 78 percent of cases, while the EFDD group did so in 67 percent of cases.” (3)

Helsingin sanomien toukokuussa 2019 julkaisemassa artikkelissa ”Kenelle ääni menee, kun äänestää suomalaista eurovaaliehdokasta? Tällaisille ryhmille annat äänesi” tuotiin esille se, että edelleen Euroopan yhtyneen vasemmiston edustajat kannattavat Venäjä-pakotteiden purkua, jonka perusteella voimme päätellä, että merkittävää muutosta suuntaan tai toiseen ei ole tapahtunut sitten ”Europe’s New Pro-Putin Coalition: the Parties of ‘No” -katsauksen julkaisuajankohdan.

Vasemmistoliitto kuuluu Euroopan yhtyneeseen vasemmistoon.

Perinteisesti Ranskan, Italia ja Kreikan kommunisteilla ja vasemmistoradikaaleilla on ollut hyvät suhteet Venäjän kommunistiseen puolueeseen, suhde on peruja neuvostoajoilta.

Italialaisen kommunistipuolue Partito della Rifondazione Comunistan (PRC:n) meppinäkin ollut Eleonora Forenza perusteli vierailuaan miehitettyyn Luhanskiin toukokuussa 2017 seuraavalla tapaa:

”Ukrainasta on valitettavasti tullut uusfasististen järjestöjen laboratorio Euroopan sydämessä… Toisaalta Euroopan toimielimet tukevat edelleen Kiovan äärioikeistolaista – banderismia nostalgisoivaa – natsien kanssa yhteistyötä tekevää hallintoa…”, (käännös blogin kirjoittajan).

Perustelu vierailulle on täysin kestämätön lausuttuna henkilöltä, joka vierailee miehitetyssä kaupungissa, tervehtii ”Lenin setää” – ja punaterroria – samalla antaen tukensa Vladimir Putinin totalitaariselle ihmisoikeuksia polkevalle hallinnolle, joka lyö kättä useiden eurooppalaisten laitaoikeistoon kuuluvien ääriryhmien kanssa, ja joka on lähettänyt tuhansittain venäläisiä ultranationalisteja ja fasisteja sotimaan ulkomaalaisten aatetovereidensa kanssa Itä-Ukrainaan Ukrainan hallintoa ja kansaa vastaan.

Tässä kohdin mieleeni nousee kohta Timothy Snyderin teoksesta Musta maa – holokausti: tapahtumat, opetukset:

”Vaikka Puolan armeija, päinvastoin kuin puna-armeija, ei ollut koskaan taistellut saksalaisten rinnalla, neukuille ei tuottanut vaikeuksia nähdä puolalaisia fasisteina. Stalinistisen maailman diskurssissa ”fasisti” oli sellainen, joka stalinistisen hallinnon mielestä ei toiminut Neuvostoliiton etujen mukaisesti”. (s. 300)

Yksinkertaistettuna, nyky-Venäjällä ynnä sen liittolaisten silmissä ”fasisteja” ovat he, jotka eivät toimi Venäjän etujen mukaisesti – tämän mantran Forenza kumppaneineen on sisäistänyt paremmin kuin hyvin. He ovat myös menneet niin pitkälle, että ovat kutsuneet Europarlamenttiin Andrei Kotšetovin, ”Luhanskin kansantasavallan” ”ammattiliittojen” ”federaation” puheenjohtajiston jäsenen, joka vieraili Europarlamentissa kesällä 2017, hyvin pian Eleonora Forenzan Luhanskin vierailun päätyttyä. Kotšetovin seurueeseen kuului myös miehitetyillä alueilla vieraillut ja ”vaalitarkkailuun” osallistunut sekä Prizrak prikaatin mukana liikkunut, mahdollisesti myös sotatoimiin osallistunut, internationalisti Riccardo Sotgia, Italiasta.

Kotšetovin historiasta voidaan poimia detalji asepalveluksen suorittamisesta. Hän suoritti ainakin osan siitä (v. 1985–1987) Unkarissa, Neuvostoliiton maavoimien sotilasyksikössä nro. 20623, joka oli sijoitettuna Pápan kaupungin alueelle aina 90-luvun alkuun asti, jolloin se vedettiin pois ja uudelleen sijoitettiin nykyisen Ukrainan alueelle.

Andrei Kotšetov europarlamentissa, kuvassa äärimmäisenä oikealla Eleonora Forenza. (4)

Kotšetov vastasi ulkomaalaisten ”vaalitarkkailijoiden” kaitsemisesta ns. aluevaaleissa Luhanskin alueella marraskuussa 2018. Suomalaisista Luhanskin alueella ”vaalitarkkailijoina” toimi tuolloin Jarmo Ekman, Janus Putkonen ja Jon Hellevig – Johan Bäckmanin toimiessa ”vaalitarkkailijana” Donetskin alueella.

Sota- ja miehitysvuosista huolimatta italialaiset kommunistit näyttävät edelleen tukevan vankkumattomasti imperialistista (ja kleptokraattista) Venäjän hallintoa, näin tekee Marco Rizzo – entinen europarlamentin jäsen, ja Partito Comunistan (Kommunistisen puolueen) pääsihteeri levittäessään disinformatiivista valeuutista huhtikuun alkupuolelta (v. 2021). (5) En edes ryhdy pohtimaan sitä, että millaisen ”nyrjähdyksen” se vaatii, että kommunisti ryhtyy avoimesti tukemaan kleptokraattista, kansaansa ryöväävää, hallintokoneistoa. Nähdäänkö Venäjä edelleen jonkin asteisena vastavoimana Yhdysvalloille, jolloin motivaattorina onkin perinteinen Amerikka-viha, jolloin tukea osoitetaan Yhdysvaltojen vihollisille, olivatpa ne yhteiskuntina kuinka totalitaarisia ja epätasa-arvoisia tahansa. Vai löytyykö henkilöhistoriasta tekoja tahi tapahtumia, jotka pakottavat varauksettomaan tukeen?

Venäjän imperialistista, naapureitaan sortavaa toimintaa näytetään tukevan laajemminkin välimerellisessä maailmassa. Kreikassa Venäjään myötämielisesti suhtautuvia löytyy (on löytynyt) ideologisesti äärioikealla olevan Kultaisen aamunkoiton piiristä kuin myös vasemmistopopulistisen Syrizan eli Radikaalin vasemmiston liiton taholta – kuten aiemmat taulukot osoittavat. Useiden vasemmistopuolueiden tapaan Syrizankin euroedustajat ovat vastustaneet säännönmukaisesti europarlamentin Venäjän vastaisia julkilausumia. Venäjän suorittaman Krimin niemimaan miehityksen alkuvaiheessa, toukokuussa 2014, Syrizan johtaja ja Kreikan silloinen pääministeri Aléxis Tsípras puolusti Krimin ”kansanäänestystä” itsenäisyydestä. Vuoden 2018 joulukuun, Moskovan vierailun lehdistötilaisuudessa, Tsípras kuvaili Kreikan voivan toimia siltana Venäjän ja EU:n sekä NATO:n välillä.

Marksilais-leniniläistä politiikkaa noudattava Kreikan kommunistinen puolue on myös lähettänyt vaalitarkkailijoita Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla järjestettyihin laittomiin ”vaaleihin”. (6)

Venäjä on pyrkinyt aktiivisesti luomaan yhteyksiä Katalonia vasemmistolaisiin separatistisiin liikkeisiin. (7) Katalonian tasavaltalaisen vasemmiston Narcís Romà i Monfà toimi ”vaalitarkkailijana” Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla vuoden 2018 presidentinvaalien aikaan.

Myös itäisen-Euroopan maiden vasemmistopuolueista löytyy lukuisia Kremlin valloitussotiin myötämielisesti suhtautuvia puolueita. Tšekistä Böömin ja Määrin kommunistinen puolue (KSČM) lähetti edustajansa ”vaalitarkkailijaksi” miehitettyyn Itä-Ukrainaan, Donetskin alueelle, tammikuussa ja lokakuussa 2016. Puolueen linja poikkeaa muutoinkin Tšekin virallisesta ulkopoliittisesta linjasta, esim. puolueen puheenjohtaja Vojtěch Filip hyväksyi Venäjän duuman silloisen varapuheenjohtajan Sergei Zeleznakin kutsun saapua vierailulle Moskovaan – kutsun hyväksymistä paheksuttiin, koska Zeleznak on Yhdysvaltojen ja EU:n sanktioitujen henkilöiden listalla. (8) Tuolloin pidettiin mahdollisena, että Venäjä hyödyntää matkaa propagandassaan.

Tšekin sosiaalidemokraattinen puolue suhtautui myötämielisesti lasten lähettämiseen Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla sijaitsevaan Artek-leirikeskukseen. (9) Jaroslav Foldyna on vieraillut puolueen edustajana leirikeskuksessa, miehitetylle Krimille hän matkusti laittomasti Venäjältä.

Slovakialainen Union of Fighters against Fascism -ryhmä lähetti jäsenensä Viliam Longauerin “vaalitarkkailijaksi” Itä-Ukrainan miehitetyille alueille marraskuussa 2014.

Puolassa radikaalin oikeiston ohella myös radikaali vasemmisto tukee Venäjän miehitys- ja sotatoimia Ukrainassa, radikaalin vasemmiston edustajia on ollut ”vaalitarkkailijoina” Krimillä sekä miehitetyillä Donetskin ja Luhanskin alueilla. Puolalainen radikaali vasemmisto on lähettänyt myös taistelijoita Itä-Ukrainaan, aiheesta myöhemmin lisää. Puolalaista radikaalia vasemmistoa läntisiin kumppaneihinsa yhdistää myös sodanvastaisuus sekä anti-amerikkalaisuus. Toisaalta heillä ei välttämättä ole naiivia luuloa Venäjän ”hyväntahtoisuudesta” ja heillä on ymmärrys siitä, että itsenäisyyden säilyttäminen kaipaa sanojen ohella tekoja. (10) Vastaavaa ymmärrystä ei kuitenkaan tunnu löytyvän, yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta, suomalaiselta laitavasemmistolta (tarkoitan tässä asiayhteydessä vasemmistolla joukkoa puolueita ja ryhmiä sekä ihmisiä Vasemmistoliitosta ideologisesti vasemmalle), joista moni tuntuu suhtautuvan kovin naiivisti nyky-Venäjään ja maan johtoon. Eräiden puolustaessa Venäjän toimia hyvinkin kovasanaisesti.

Vasemmistoliitto on puolueena yhteis-eurooppalaisessa rintamassa, puolueesta löytyy myös Venäjän ymmärtäjiä, mutta merkittävää ja näkyvää tukea Venäjän miehitystoimille ei ole osoitettu, toisin kuin Suomen repaleisen laitavasemmiston piiristä, josta löytyy ymmärrystä ja tukea Venäjän Krimin miehitykselle sekä sotatoimille Itä-Ukrainassa. Jokunen suomalaiskommunisti on myös vieraillut laittomasti miehitetyillä alueilla Itä-Ukrainassa, ynnä hyvinkin aggressiivisesti (sanallisesti) tukenut Venäjän sotatoimia. Edellisten joukkoon voidaan laskea kuuluvaksi Vilho Juntunen, aivan kuten toimittaja Leena Hietanen – kumpikin heistä on myös vieraillut laittomasti Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Entinen kansanedustaja Pirkko Turpeinen-Saari toimii nykyään Venäjän eduksi monella tapaa, tukien myös maan imperialistisia pyrkimyksiä sekä levittäen erilaisia salaliittoteorioita.

Näyttää myös siltä, että Suomessa eräät salaliittoteoriat ja denialismin muodot, kuten koronadenialismi, yhdistävät laitavasemman ja äärioikean operaattoreita. Aihetta on havainnoinut muun muassa Rysky Riiheläinen blogissaan Väkivallaton maanpuolustus ja sen henki, muun muassa kirjoituksessaan ”Disinformaatio katsausta alkuvuoteen 2019” sekä lukuisissa salaliittoteorioita tarkastelevissa kolumneissaan. Venäjän toistama Syyrian sotaa käsittelevä narratiivi näyttää vallanneen alaa myös eräiden ihmisoikeus- ja kansalaisaktivistien mielissä. Olen pannut merkille teoreettisen fysiikan lehtorin, Suomen Amnesty International’in hallituksen jäsenen Syksy Räsäsen jakavan hyvin aktiivisesti Syyrian hallintoa tukevien tahojen materiaalia, joissa hyvin usein kiistetään Bašar al-Assadin hallinnon julmuudet.

Myös Baltian – Viro, Latvia ja Liettua – alueella on Venäjän aggressiota tukevia voimia laitavasemmalta äärioikealle, valtaosa heistä on etniseltä taustalta venäläisiä tai puhuvat äidinkielenään venäjää, ja muuttaneet alueelle neuvostovallan aikana miehittäjänä (tai pakolla). Heidän kannattama alueellinen kielipolitiikka saa tukea ja kannatusta ulkoa, muualtakin kuin Venäjältä. Baltian alueelta on myös lähtenyt yksittäisiä taistelijoita Venäjän proxy-joukkoihin, osa palanneista on saanut syytteen tai tuomion – oikeutetusti – tekojensa tähden.

Eurooppalaisen rauhanliikkeen piirissä on nähtävillä selkeää hajaannusta sen suhteen, kuinka Venäjän miehitystoimiin ja masinoimaan sotaan suhtaudutaan, Suomessakin Rauhanpuolustajien toiminta on hyvin skitsofreenista, eivätkä he kaihda kutsua tilaisuuksiinsa henkilöitä, jotka tukevat avoimesti Venäjän miehitystoimia Ukrainassa – tällainen vieras, Will Griffin, nähtiin Rovaniemellä Bold Quest -sotaharjoituksen vastaisessa mielenosoituksessa v. 2019. (11) Suomen Rauhanpuolustajien jäsen, Marjaliisa Siira, on myös vieraillut Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, ja yhdistykseen kuulunut Stig Lång on vieraillut useamman kerran miehitetyssä osassa Donbasia. Se, että heitä ei välittömästi erotettu liikkeestä, kertoo omalla karulla tavalla Rauhanpuolustajien kyvyttömyydestä vetää selvää rajaa siihen mikä on sallittua ja mikä ei, mikä sitten mahdollistaa liikkeen nimen käytön propagandistisissa tarkoituksissa, kuten esim. suomalaisdelegaation Krimin vierailun yhteydessä nähtiin toimittavan.

Suomen Rauhanpuolustajat ei suinkaan ole ainoa rauhanjärjestö laatuaan, jonka suhde nyky-Venäjään on ongelmallinen, jonka toiminnan piirissä toistetaan jopa räikeimpiä venäläispropagandan narratiiveja. Ruotsin rauhan neuvoston (Sveriges Freds Råd) varapuheenjohtaja Agneta Norberg on vieraillut maassamme niin Johan Bäckmanin järjestämässä tilaisuudessa – Censorship in European Union - the case of East StratCom, and other hybrid threats – syyskuussa 2017, johon osallistui useampia kutsuvieraita, joiden taustalta löytyy Venäjän myötäilyä tai sen toimien voimakasta tukemista, kuten Bjørn Ditlef Nistad sekä tanskalainen, tutkivana journalistina esitelty, Jesper Larsen. Larsen on osallistunut, mahdollisesti Bäckmanin innoittamana, toimittaja Jessikka Aron vastaiseen vihakampanjointiin. Larsenin toimia tarkastelin blogissani ”Kansainvälisen lokakampanjan kohteena”. Larsen on myös vieraillut laittomasti Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla.

Agneta Norberg on vieraillut Suomessa aikaisemminkin, kesäkuussa 2015 järjestetyssä Peace Alert – kansainvälisessä rauhanseminaarissa, jonka järjestämisestä vastasi muun muassa Eurooppalainen vasemmisto, Suomen kommunistinen puolue, Saksan Die Linke, jonka jäsenistä moni on osallistunut hyvin aktiivisesti Venäjää tukeviin toimiin miehitetyllä Krimin niemimaalla sekä Itä-Ukrainassa. Norbergin puhe Peace Alertissa oli hyvin Amerikka-vastainen. Puheen narratiivi oli sen luokkainen, ettei ihme, että hän osallistui myös Bäckmanin keskustelutilaisuuteen paria vuotta myöhemmin, syyskuussa 2017.

 

Vasemmisto ja Venäjä samassa juoksuhaudassa äärioikeiston kanssa

Aivan kuten äärioikeistoon kuuluvien ryhmittymien jäseniä, myös radikaaliin vasemmistoon kuuluvia henkilöitä on värväytynyt Venäjän proxy-joukkoihin sotimaan Ukrainan hallintoa vastaan. Italialaisia ja espanjalaisia kommunisteja on värväytynyt uusnatsin puukottaman antifasisti Carlos Palominon mukaan nimettyyn prikaatiin, (huom. osasto ei vastaa vahvuudeltaan prikaatia).

Venäjän miehittämien alueiden 2. armeijakuntaan (Luhanskin alue) kuuluvan Prizrak prikaatin (ven. Бригада ”Призрак”) riveissä taistelee suuri joukko kolmansista maista venäläisten riveihin siirtyneitä antifasisteja ja kommunisteja – suomalaisen Johan Bäckmanin avustuksella alueelle sotimaan siirtynyt pieksämäkeläislähtöinen Petri Viljakainen kuului ennen erottamistaan Prizrak prikaatiin. Prikaatiin kuuluu myös Pjotr Birjukovin komentama yksikkö DKO (ven.: ДКО - Добровольческий коммунистический отряд), entinen ”InterUnit”, joka on kansainvälinen antifasisti- ja kommunistivapaaehtoisten yksikkö. Donbassföreningen joulukuussa 2015 julkaiseman uutisen mukaan suomalainen, ”Igoriksi” esittäytynyt, antifasisti oli ensimmäinen Pohjoismaista InterUnit’iin värväytynyt. (12)

Kuvaavaa on kuitenkin se, että kyseisen yksikön komentajien joukkoon on kuulunut ranskalainen Victor-Alfonso Lenta, joka kertoi tulleensa erotetuksi Ranskan asevoimista uusnatsi-organisaation jäsenyytensä vuoksi.

Ranskalaisia, serbialaisia sekä brasilialaisia vapaaehtoisia on sijoitettu muun muassa Prizrak prikaatiin kuuluvaan Unité Continentaleen, jonka perustajiin ja aiempiin komentajiin kuului edellä mainitun Lentan ohella ultranationalisti Guillaume Lenormand.

Saksalaiset vasemmistolehdet kutsuvat Prizrak prikaatin edesmennyttä komentaja Aleksei Mozgovoita todelliseksi ”antifasistiksi” ja ”Donbasin Che Guevaraksi”. (13)

Prizrak prikaatin militantteja, keskellä polvillaan Petri Viljakainen, taustalla Viljakaisen morsiameksi esitelty puolalainen Ljudmila Dobrzyniecka.

Aseelliseen toimintaan osallistumisen ohella eurooppalaisen laitavasemmiston joukosta löytyy runsaasti myös heitä, jotka tukevat Venäjän toimia Ukrainassa ideologisista syistä, kommunismin ja antifasismin noustessa merkittävään rooliin. Eurooppalaiset antifasistit järjestivät ”solidaarisuusmatkoja” Itä-Ukrainan miehitetyille alueille sodan ensimmäisten vuosien aikana, näille matkoille on osallistunut myös delegaatioita Ruotsista. Näiden matkojen toiminta näyttää näin ulkopuolisesta katsottuna hiukan naiivilta, vieraillaan Prizrak prikaatin ”maatilalla”, kollektiivisesti omistetuilla metallipajoilla, sekä toimitetaan humanitaarista apua alueelle jne. (14) Kuvitellaan vierailtavan ”sosialistisessa onnelassa”, jota ei oikeasti ole olemassakaan – on vain totalitaarisesti hallittu miehitetty alue, jossa valta paikallisesti on sillä, jolla on aseet ja parhaat suhteet Moskovaan.

Todennäköisesti tällaisen antifasistisen liikehdinnän innoittamana läntiseen Eurooppaan, myös Ruotsiin, syntyi – taustoiltaan hämäriä – antifasistista materiaalia jakavia ja toimintaa tukevia organisaatioita, joiden viestinnässä toistui selkeä, Venäjään viittaava, narratiivi ”Kiovan juntasta” ja ukrainalaisista fasisteista uhkaamassa Itä-Ukrainaa (ja Venäjää). Ruotsissa eri kaupungeissa aktiivisesti toiminut Donbassföreningen kuului tähän joukkoon, joka ”katuaktivismin” rinnalla jakoi varsin paljon Venäjän narratiivia tukevaa ja mahdollisesti Venäjältä lähtöisin olevaa materiaalia. Facebook-sivujen perusteella esim. Donbassföreningen Malmön toiminta näyttää hiipuneen syksyllä 2019, jollei sosiaalisen median alustaa ole vaihdettu toiseksi. Eräissä kaupungeissa, kuten Umeåssa, toiminta hiipui jo aiemmin.

Monien mielestä anti-amerikkalaisuus ja länsivastaisuus on lähes ideologisessa asemassa Itä-Ukrainan Venäjän miehittämille alueille perustetuissa ns. kansantasavalloissa, ja kenties juuri tästä johtuen miehitetyillä alueilla toimiviin Venäjän proxy-joukkoihin on värvätty joitain vasemmistoideologian jakavia Yhdysvaltojen kansalaisia. Teksasista kotoisin oleva Russell ”Texas” Bentley liittyi stalinistisen Sut’ Vremeni ryhmän riveihin ennen siirtymistään propagandistiksi. Eräissä yhteyksissä ”Texas” Bentley on esitellyt itsensä kommunistiksi. Ennen liittymistä Venäjän proxy-joukkoihin, hän ehti olla marihuanaa vapaaksi vaativan liikkeen aktivistina Yhdysvalloissa sekä palvella Yhdysvaltojen maavoimien pioneerijoukoissa Saksassa.

Yksittäisten taistelijoiden ja vasemmistopropagandistien ohella Yhdysvalloista löytyy organisaatioita, jotka toistavat venäläispropagandan viljelemiä iskulauseita, kuten ”Taistelu Kiovan junttaa vastaan!” – tällainen on esim. 1959 perustettu marksilaisorganisaatio Workers World Party, joka jakaa tämänhetkisen johtajansa Greg Butterfieldin suulla ja kynällä sumeilematta venäläispropagandaa, jossa ”donbassilaiset taistelevat fasismia vastaan”. Butterfield menee propagandassaan jopa niin pitkälle, että hän nimittää Venäjän synnyttämää, Igor ”Strelkov” Girkinin Donbasissa käynnistämää, sodaksi edennyttä, ”separatismia”, antifasistisen liikehdinnän alullepanemaksi. Mahtaa venäläisimperialisti Igor Girkiniä moinen satuilu naurattaa…

Kenellekään tuskin on yllätys se, että Workers World Partyn venäläisiä yhteistyökumppanipuolueita RKRP:tä eli Venäjän kommunistista työväenpuoluetta ja Borotbaa on kuvattu erittäin rasistisiksi ja homofobisiksi, joilla on yhteistyökumppaneita venäläisessä äärioikeistossa.

Katson, että Yhdysvaltoja on perusteltua sivuta tässä kohdin lyhyelti, mutta en kuitenkaan ryhdy käsittelemään Yhdysvaltojen tilannetta tätä mainintaa tarkemmin. Sen kokonaisuuden avaaminen vaatisi laajan kirjoituksen ohella syvällistä perehtymistä aiheeseen, josta olen kuitenkin vasta raapaissut pintaa.

 

Miksi eurooppalainen vasemmisto tukee Venäjää?

Kirjoituksessaan ”Don’t ignore the left! Connections between Europe’s radical left and Russia” Péter Krekó ja Lóránt Gyõri esittävät kysymyksen “Why Russia?” ja vastatessaan kysymykseensä he nostavat esille kolme merkittävää syytä:

- “peace and neutrality” -retoriikka

- “autonomy and self-determination” -argumentti

- “anti-fascism”

Vasemmistoliiton presidenttiehdokkaana olleen meppi Merja Kyllösen vaaliretoriikka ennen 28. tammikuuta 2018 järjestettyjä presidentinvaaleja on eräiltä osin sovitettavissa Krekón ja Gyõrin esille nostamiin syihin. Kyllösen retoriikasta esimerkki:

”Vasemmistoliiton presidenttiehdokas, europarlamentaarikko Merja Kyllönen on sitä mieltä, että Suomi on osaltaan vastuussa Venäjän uhittelusta. Yhteistyö lännen, erityisesti Naton kanssa on Kyllösen mielestä turhaa provokaatiota ja ristiriidassa Suomen puolueettomuuspolitiikan kanssa.” (14)

On kuitenkin huomioitava, että suomettuneesta ulosannista huolimatta toiminnan tasolla Kyllösen linja asemoituu Suomen ulkopoliittiseen linjaan – hyvässä ja pahassa.

Eräissä tapauksissa taustalla voi myös olla henkilökohtaisemmat syyt, kuten kompromatin (ven. компромат) eli sananmukaisesti vahingoittava materiaalin olemassa olon mahdollisuuden, jolla kohdetta kiristetään. Kompromatilla voitaneen selittää eräiden operaattoreiden Venäjä-myönteisyys, mutta tuskin kovinkaan monen marginaalissa olevan poliitikon tahi aktivistin. Heidän Venäjä-myönteisyytensä selittäviä syitä ovat esim. Krekón ja Gyõrin mainitsemat syyt sydämestä kumpuavan antiamerikkalaisuuden ohella, jossa Venäjä eräiden muiden valtioiden ohella nähdään vastavoimana ”kapitalistiselle lännelle”.

Kulttuuripiireissä kenties yksi määrittävistä tekijöistä myönteiseen suhtautumiseen Venäjään on seurausta kulttuurisesta anti-amerikkalaisuudesta yhdistettynä anti-imperialismiin, jonka seurauksena nyky-Venäjä nähdään edelleen jonkin sortin vastavoimana Yhdysvalloille – kärjistetymmin ilmaistuna imperialistiselle lännelle. Hiukan syvempään tarkasteluun olisi helppoa poimia esimerkkejä Suomesta, mutta tällä kertaa käytän esimerkkinä toimittaja Jessikka Aron teoksen ”Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta” osuutta, jossa kuvataan tarkoin ruotsalaisen Venäjä-asiantuntija Martin Kraghin joutumista ruotsalaisten uusnatsien ohella äärivasemmiston sekä eräiden ruotsalaisissa medioissa työskentelevien toimittajien vainon kohteeksi. Kovin kohu nostettiin Ruotsin suurimman iltapäivälehden Aftonbladetin kulttuuritoimituksessa, yhteisessä rintamassa Venäjän valtion medioiden kanssa. Herjaus ja vainokampanja oli seurausta Martin Kraghin ja hänen harjoittelijakollegansa Sebastian Åsbergin laatimasta ja Journal of Strategic Studies -julkaisussa julkaistusta artikkelista ”Russia’s Strategy for Influence Through Public Diplomacy and Active Measures: the Swedish Case”, jossa iltapäivälehti Aftonbladetin toimintaa oli perattu tarkemmin. Aftonbladetin kulttuuritoimituksen Venäjän narratiivia toistavaan tarinointiin oli kiinnitetty huomiota myös Suomessa. Suomen Ulkopoliittinen instituutti nimesi Aftonbladetin kulttuuriosaston ainoaksi ruotsalaiseksi mediaksi, joka kyseenalaisti sekä vähätteli koko Venäjän sodankäynnin olemassaoloa Ukrainassa. (16)

Pidän Venäjän ja laita- ja äärioikeiston yhteistyötä, eräissä tapauksissa toistensa hyväksi työskentelyä, EU:n kannalta ongelmallisempana – suurempia riskejä sisältävänä. Edellinen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö eurooppalaisella tasolla laitavasemmiston toimintaan pidä kiinnittää huomiota ja etteikö se omalta osaltaan voi heikentää – heikennä – EU:n yhtenäistä rintamaa. Lukuisat yhteistyönmuodot kertovat sen, että vasemmaltakin löytyy yksilöiden ohella puolueita, organisaatioita ja liikkeitä, jotka ovat valinneet puolensa, jotka tukevat ihmisoikeuksia ja kansainvälistä oikeutta rikkovaa Venäjää, ja joiden toimintaa on syytä tarkastella samalla kriittisyydellä kuin laita- ja äärioikeiston.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://kohudosentti.blogspot.com/2017/09/censorship-in-european-union-case-of.html 

2. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2015/02/german-die-linke-delegation-visits.html 

3. https://imrussia.org/en/analysis/world/2368-europes-new-pro-putin-coalition-the-parties-of-no 

4. Андрей Кочетов’in Facebook-profiili: https://www.facebook.com/avkochetov/photos 

5. https://twitter.com/MarcoRizzoPC/status/1378739078393430019 

6. http://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2014/11/fake-monitors-observe-fake-elections-in.html 

7. https://www.voanews.com/europe/spain-investigates-russian-links-catalan-separatists 

8. https://europeanvalues.cz/en/legitimization-of-the-russian-federation-regime-by-the-members-of-parliament-of-the-czech-republic/

9. https://europeanvalues.cz/en/legitimization-of-the-russian-federation-regime-by-the-members-of-parliament-of-the-czech-republic/ 

10. http://politicalcritique.org/cee/poland/2016/is-the-polish-left-militaristic/ 

11. https://rauhanpuolustajat.org/events/mielenilmaus-bold-quest-sotaharjoitusta-vastaan-rovaniemi/ 

12. https://donbassforeningen.wordpress.com/2015/12/08/volunteers-eng-the-first-nordic-volunteer-has-arrived-to-interunit/ 

13. https://www.eurozine.com/how-right-is-the-left/ 

14. https://ukraineantifascistsolidarity.wordpress.com/2015/05/11/report-and-statements-from-the-antifascist-caravan-and-the-antifascist-international-forum/ 

15. http://www.radiohelsinki.fi/podcastit/merja-kyllonen-tasavallassa-suomi-provosoi-venajaa/ 

16. Jessikka Aro: ”Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta” s. 217–248.

*: GONGO: government-organized non-governmental organization, useimmiten kyseiset organisaatiot ajavat taustaoperaattorina toimivan valtion intressejä tavalla tai toisella.

**: Taulukoissa hyödynnetty Anton Shekhovtsovin kokoamaa aineistoa, jota on julkaistu bloginsa lisäksi muun muassa ”European Platform for Democratic Elections”-verkkosivulla.