Donbas vuonna nolla – vuosikymmenen sotaa Ukrainassa: sota alkoi Slovjanskista ja Kramatorskista 12. huhtikuuta 2014

 

OSA II

Jos pidämme Venäjän toteuttamaa Krimin niemimaan miehitystä (helmi-maaliskuu 2014) Ukrainan sodan alkunäytöksenä, jonka Venäjä käynnisti hetkenä, jolloin Ukrainan silloinen presidentti Viktor Janukovitš oli vielä Kiovassa ja virallisesti Ukrainan presidentti. Hetkenä, jolloin kansalaisten veri virtasi Kiovan kaduilla Janukovitšin hallinnon koettaessa epätoivoisesti kukistaa, Venäjän voimakkaalla tuella, ukrainalaisten taistelun vapauden ja demokratian puolesta, niin edelleen käynnissä olevan sodan alkuhetkenä voimme pitää huhtikuuta 2014, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtama ryhmä (eli Krimin ryhmä) aloitti operaation Ukrainan itäosissa Slovjanskin ja Kramatorskin alueella, miehittäen parissa päivässä kummankin kaupungin avainkohteet.

Tavallaan teen väärin kuvaillessani Krimin niemimaan miehitystä ”alkunäytökseksi”, koska kaikella tapaa kyse on sotilasoperaatiosta, joka ei edes ollut veretön, vaikka niin usein väitetäänkin. Usein toistuva valheellinen väite on se, että Venäjän suorittama Krimin niemimaan miehitysoperaatio olisi ollut veretön. Totta on se, etteivät osapuolet kärsineet merkittäviä sotilaallisia tappioita (ihmishengissä mitattuna) mutta tässä yhtälössä jätämme huomiotta miehitystä seuranneen sorron ja siviileiden kohtaamat kärsimykset, jotka jatkuvat edelleen. Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen sotilasoperaation kuluessa (20. helmikuuta – 26. maaliskuuta 2014) menehtyi kaksi Ukrainan asevoimien sotilasta ja yksi Krimin niemimaan Venäjää tukevien ”itsepuolustusjoukkojen” militantti. Mielenosoituksissa ja muissa yhteenotoissa menehtyi ainakin kolme siviiliä, vammautuneiden lukumäärän noustessa merkittävästi suuremmaksi. Varsinaisen sotilasoperaation rinnalla Venäjää tukeneiden ”itsepuolustusjoukkojen” toimesta kaapattiin lukuisia yhtenäistä Ukrainaa tukeneita paikallisia, osa heistä murhattiin brutaalisti kaappaajiensa (tai venäläisten) toimesta. Lukijalle tiedoksi, näihin ”itsepuolustusjoukkoihin” sekä Ukrainan sisäministeriön Berkut-joukkoihin (jotka siirtyivät Venäjän puolelle) värväytyi Krimillä myös sotilaita sekä sisäministeriön erikoisjoukkojen jäseniä Venäjältä. (1) Myöhemmin Ukrainan itäosassa Venäjä toisti samaa kaavaa, joskin kokoluokka oli merkittävästi suurempi. Venäjälle alisteisen Donetskin ja Luhanskin alueen ns. kansanmiliisiin ja aluepuolustusjoukkoihin värväytyi runsaasti sotilaskoulutuksen saaneita venäläisiä, huomioitavaa on se, että joukossa oli myös Venäjän asevoimien sopimussotilaita sekä asevoimiin palvelussuhteessa olevia upseereita. Valtaosa miehistöstä ja upseereista oli venäläisiä.

Sota alkoi huhtikuun 12. 2014, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtama Krimin ryhmä tukijoukkoineen aloitti operaatiot Itä-Ukrainassa, Donbasin alueella. (2) Ukraina aloitti seuraavana päivänä Anti-Terrorist Operation’in eli ATO:n. Hyvin pian kävi selväksi se, että kyseessä oli olennaisesti merkittävämpi tapahtuma kuin pienimuotoinen terrorisminvastainen operaatio. Kyseessä on kahden valtion välinen sota, jossa Venäjä roolinsa aggressorina kieltäessään, erilaisia proxy-joukkojaan hyödyntäen, hyökkäsi Ukrainan itäisiin osiin, miehittäen lopulta osia Donbasista. Kirjoituksessani en kuitenkaan luo katsausta monivuotiseen sotaan, vaan huhtikuun 12. päivän ja sitä seuranneiden päivien tapahtumiin Slovjanskin ja Kramatorskin alueilla Donbasissa sekä muutamiin merkittävimpiin seuraavien kevätviikkojen tapahtumiin Ukrainassa.

Rintamalinja liikkui Donbasin alueella käydyssä sodassa varsin paljon sodan ensimmäisten kuukausien kuluessa. Kesän kääntyessä loppuaan kohden, Ukrainan asevoimien oli yhdessä vapaaehtoispataljoonien kanssa onnistunut kääntää taistelun suunta ja saada koko Venäjän vastainen rajaseutu haltuunsa muutamia yksittäisiä kohtia lukuun ottamatta. Moni kuvitteli tuolloin sodan kääntyvän Ukrainalle ja jopa päättyvän ennen vuoden loppua. Kuvitelmat murskaantuivat kesän lopulla Venäjän puuttuessa sodan kulkuun asevoimillaan. Syksyllä solmittiin näennäinen tulitauko (Minsk I sopimus) Venäjän miehittäessä edelle Krimiä ja osia Donbasissa – mutta samalla läntinen yhteisö ei kohdellut sitä sodan osapuolena, vaikka tiesikin Venäjän sotkeutuneen sotaan kyynärpäitään myöten. Se soti Ukrainassa ja miehitti Ukrainaa. Viimeiset merkittävät raskaat taistelut ennen 24. helmikuuta 2022 alkanutta Venäjän suurhyökkäystä ja sodan eskalaatiota nähtiin Donetskin pohjoispuolella taisteltaessa Donetskin kansainvälisen lentokentän hallinnasta (taistelu päättyi 21. tammikuuta 2015) ja sen jälkeen nähdyssä Debaltseven kattilan taistelussa, joka päättyi helmikuun 2015 loppupuolella, ja johon osallistui joukkoja lukuisia Venäjän asevoimien yksiköistä, kuten osia 232. raketinheitinprikaatista.

Girkinin ryhmä valmiina hyökkäämään poliisiasemalle Slovjanskin keskustassa: kuvakaappaus YouTube-videolta.

Slovjansk 12.–13. huhtikuuta 2014

Huhtikuun 12. päivä valkeni Slovjanskissa, Ukrainan itäosissa Donetskin alueella, rauhallisena. Rauhaa ei kuitenkaan kestänyt montaakaan tuntia, sillä aamukahdeksan jälkeen venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin kokoama ja johtama joukko ”pieniä vihreitä miehiä” ilmaantui pakettiautojen kuljettamina kaupungin keskustaan. Girkinin johtaman ryhmän vahvuus oli 52 taistelijaa, jotka olivat hyvin koulutettuja erikoistehtävään ja jonka miehille oli kertynyt kokemusta vastaavasta operaatiosta Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan aiemmin samana vuonna. Ryhmän johto ja taistelijat eivät operaatiohetkellä kuuluneet Venäjän asevoimien tai maan turvallisuuselinten henkilöstöön. Kaikki heistä kuitenkin olivat palvelleet Venäjän asevoimissa tai muissa turvallisuuselimissä ennen miehitysoperaatiota Krimillä ja sotilasoperaation alkua Ukrainassa. Girkinin ryhmää voitiin pitää ”vapaaehtoisista” koottuna erikoisosastona, jota Venäjän hallinto tuolloin käytti erikoisoperaatioihin tilanteessa, jossa se ei halunnut (syystä tai toisesta johtuen) lähettää asevoimia maan rajojen ulkopuolelle.

Voidaan myös perustellusti pohtia sitä, että oliko Igor Girkinin ja hänen ryhmäänsä kuuluneiden sotilaiden eroaminen asevoimista vain ja ainoastaan tarkoituksellinen toimi, jolla Venäjä varasi itselleen mahdollisuuden ”pestä kätensä” operaatiosta, mikäli se ei sujuisi suunnitelmien mukaan. Nimittäin moni Girkinin komentaman ryhmän sotilaista oli eronnut asevoimista (tai muista turvallisuus elimistä) vain viikkoja ennen Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen operaation alkua.

Girkinin ryhmä osallistui Simferopolissa, Krimin niemimaalla 18. maaliskuuta 2014, toteutettuun operaatioon miehittää Ukrainan asevoimien 13. fotogrammetrinen keskus. Yhteenottoon johtaneessa operaatiossa menehtyi Ukrainan asevoimissa palvelut vääpeli Serhii Kokurin. (3) Slovjanskissa ryhmän ensimmäisenä kohteena oli kaupungin keskustassa sijainnut poliisiasema, jossa sijaitsi myös alueellinen Ukrainan sisäministeriön esikunta. Rakennuksessa operaation alkaessa olleet poliisit ja sisäministeriön henkilökunta ei juurikaan vastustanut hyökkääjiä. Tuntia myöhemmin ryhmä valtasi keskusta-alueella sijainneen Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n toimiston, rakennuksesta Girkinin ryhmä sai haltuunsa lisää aseita ja ammuksia. Ennen puoltapäivää Girkinin ryhmä sai haltuunsa myös Slovjanskin kaupungintalon. Kaupungin keskustassa sijainneet keskeiset kohteet päätyivät Krimin ryhmän hallintaan muutamassa tunnissa.

Slovjanskissa Girkinin joukot saivat tukea paikallisilta kollaboraattoreilta, joita varustettiin aseilla, jotka olivat päätyneet Girkinin ryhmän haltuun poliisiasemalta sekä SBU:n toimistolta. Ensimmäisen päivän kuluessa Igor Girkinin johtaman osaston vahvuus oli noussut noin 150 taistelijaan, joista kolmasosa oli erikoisjoukoissa palvelleita sotilaita. Kollaboraattoreiden joukossa oli myös paikallisia poliiseja ja sisäministeriön erikoisjoukkojen jäseniä.

Ukrainan kansallinen turvallisuus ja puolustusneuvosto järjesti hätäkokouksen 12.–13. huhtikuuta välisenä yönä – kokouksessa tehtiin päätös Anti-Terrorist Operation’in eli ATO:n aloittamisesta kello 09:00 huhtikuun 13. päivänä, joukkojen kokoaminen alkoi välittömästi. Seuraavana päivänä (14. huhtikuuta) Ukrainan virkaatekevä presidentti Oleksandr Turtšynov allekirjoitti päätöksen ATO:n aloittamisesta. (4)

Slovjanskissa alkoi tapahtumaketju varhain aamulla 13. huhtikuuta (kello 04:53) Krimin ryhmään kuuluvien taistelijoiden pysäytettyä Yavir-2000 turvayrityksen Renault Logan henkilöauton M03 moottoritiellä Slovjanskin tuntumassa ottaen kiinni yrityksen kaksi vartijaa sekä ottaen haltuunsa yrityksen henkilöauton. Yrityksen valvomossa havaittiin ajoneuvon poistuneen ennalta suunnitellulta reitiltä (Harkovasta Slovjanskin kautta Venäjälle toimitettavan rautatiekuljetuksen varmistustiiminä), kun miehistöön ei saatu yhteyttä (kello 06:xx aikoihin, 13. huhtikuuta) yritys lähetti valkoisella Volkswagen Transporterilla kaksi turvamiestä etsimään kadonnutta ajoneuvoa ja sen miehistöä.

Slovjanskin itäpuolella Semenivkan kohdilla moottoritiellä M03 viisi asemiestä yritti pysäyttää turvayrityksen VW Transporterin. Turvayrityksen ajoneuvo hidasti alueella pysähtymättä, jolloin asemiehet ampuivat ajoneuvoa rynnäkkökivääreillä. Tulituksessa haavoittui ajoneuvon kuljettaja, toisen turvamiehen onnistui kuitenkin ottaa ajoneuvo hallintaansa ja ajaa se ensin turvalliseen paikkaan, josta hän teki ilmoituksen sisäasianministeriön alueelliselle yhteyshenkilölle sekä ajoi vammautuneen kuljettajan sairaalaan.

Girkinin ryhmä käytti kaapattua Yavir-2000 turvayrityksen Renault Logania tulevissa operaatioissa. Vangitut turvayrityksen työntekijät vietiin Slovjanskin SBU:n toimiston kellariin, joka toimi vankilan ohella tulevina viikkoina kidutuskeskuksena.

Myöhemmin samana aamuna kello 09:00 aikaan, M03 moottoritien tuntumassa, noin 800 metriä kaakkoon paikalta, jolla Yavir-2000 turvayrityksen VW Transporteria tulitettiin haavoittaen kuljettajaa, Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n Alfa-ryhmän jäsenet ja heitä tukeneet 80. erillisen maahanlaskuprikaatin 1. pataljoonan 3. rykmentin sotilaat (komentajana Oleksandr Shvets) ottivat yhteen Girkinin ryhmään ja mahdollisesti toiseen ryhmään (Donbass People’s Militia) kuuluneiden taistelijoiden kanssa.

Sotilaista ja erikoisjoukkojen jäsenistä koostunut ryhmä kävi alueella neuvonpitoa Girkinin kanssa yhteistyötä tehneen Slovjanskin kaupunginjohtajan Nelia Shtepan kanssa. Shtepan poistuttua moottoritien tuntumassa olleelta aukiolta, paikalle saapui Poltavan SBU:n Alfa-ryhmään kuuluneita, tiedustelemassa olleita, erikoistoimintamiehiä everstiluutnantti Andri Dubovik’in johdolla. Alfa-ryhmän ja 3. rykmentin sotilaiden aloitettua neuvonpidon, heitä vastaan hyökättiin – valkoinen Yavir-2000 turvayhtiölle kuulunut Renault Logan pysähtyi tien pientareelle. Autosta nousi välittömästi ainakin neljä Krimin ryhmään kuulunutta asemiestä aloittaen tulituksen kohti ukrainalaisjoukkoja. Tulitukseen yhtyi läheisestä metsiköstä toiseen, tunnistamattomaan, ryhmään kuuluneita taistelijoita. Havaintojen mukaan moottoritietä saapui alueelle Renault Loganin lisäksi kaksi muuta autoa, joista saapui lisää hyökkääjiä.

Hyökkääjien johdossa oli Krimin niemimaalla v. 1980 syntynyt Sergei Žurikov, jolle oli myönnetty Venäjän kansalaisuus 20 vuoden iässä. Žurikovilla on tarkka-ampujan koulutus ja takanaan yli 1500 laskuvarjohyppyä. Hän ”työskenteli” ennen Venäjän Krimin niemimaalla aloittamaa miehitysoperaatiota avustajana Moskovan patriarkaatin alaisessa Kiovan luolaluostarissa eli Petšerskin lavrassa Kiovassa. (5) Ennen Krimin niemimaan miehitysoperaatiota Žurikov liittyi Girkinin joukkoihin, hänen sotansa Ukrainassa päättyi 2. toukokuuta 2014 kuolemaan sotatoimien yhteydessä. Žurikov on erinomainen esimerkki siitä, kuinka Venäjä hyödynsi Ukrainassa toiminutta Moskovan patriarkaatin alaista ortodoksista kirkkoa operaattoreidensa turvapaikkana.  

Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU vastasi hyökkääjien tuleen alkuvaiheessa saamatta tukea laskuvarjojoukoilta, jotka eivät saaneet lupaa vastata tuleen. Tilanne tasapainottui 3. komppaniaan kuuluneen BTR-80 miehistönkuljetusajoneuvon komentajan yliluutnantti Vadym Suh’arevskyin osallistuttua tulitaisteluun ohjeiden vastaisesti, avattuaan tulen BTR-80 miehistönkuljetusajoneuvon 14,5 mm konekiväärillä kohti hyökkääjiä. Lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen vihollinen vetäytyi alueelta.

Hyökkäyksessä Ukrainan ATO:on osallistuneet joukot kärsivät ensimmäiset tappionsa SBU:n kapteenin Hennadi Bilitšenkon kaaduttua yhteenotossa. Toistaiseksi vain yksi hyökkäyksessä kuollut vihollinen on tunnistettu, donetskilainen Donbass People’s Militian jäsen Ruben Avanesjan.

Myöhemmin venäläinen propagandakanava LifeNews esitti päivän tapahtumista poikkeavan, hyvin disinformatiivisen, näkemyksen. Huhtikuussa 2014 LifeNewsin toiminta propagandakanavana ei ollut selkeä, joten sen välittämä tarina sai paikoin huomattavaakin julkisuutta. Näkyvyyttä lisäsi se, että sitä toistettiin Venäjän valtiollisten medioiden toimesta, joiden todellista (propagandistista) luonnetta läheskään kaikki eivät tuolloin tiedostaneet, joten Venäjän narratiivi läpäisi useiden medioiden seulan. Aamupäivän tulitaistelu jäi ATO:on osallistuvien joukkojen ja Igor Girkinin johtamien joukkojen ainoaksi yhteenotoksi Slovjanskissa 13. huhtikuuta 2014.

 

Slovjansk-Kramatorsk 12.-16.4.2014

Samana päivänä (12. huhtikuuta 2014) Igor Girkinin johtaman Krimin ryhmän tukena ollut – sotilaskoulutuksen saaneilla miehillä vahvistettu – Donbass People’s Militia miehitti Slovjanskista etelään sijainneen Kramatorskin kaupungintalon sekä poliisiaseman. Hyökkäys kaupungintaloon alkoi illalla kello 20:00 aikoihin ja poliisiasemalle myöhemmin illalla noin kello 22:00. Samana iltana ”Donetskin kansantasavallan” edustajiksi esittäytyneet henkilöt puhuivat yleisölle kaupungintalolla taivutellen sitä puolelleen – puhujat saivat yleisöltä kielteisen vastaanoton.

Joukko militantteja eteni illan ja yön aikana Kramatorskin lentokentän tuntumaan ja lentokentän alueelle. Girkin ei tuolloin, kuten ei tulevinakaan päivinä, lähettänyt ryhmänsä jäseniä lentokentälle, pelätessään kaoottisen tilanteen johtavan koko ryhmän menettämiseen (ja sen myötä mahdollisesti koko operaation epäonnistumiseen). Lentokentälle hyökkäämisestä vastasivat pääasiassa Donbass People’s Militian jäsenet ja heitä tukeneet Venäjältä saapuneet ”vapaaehtoiset” (joilla ei välttämättä ollut erikoiskoulutusta). Tässä vaiheessa Venäjältä saapuneiden vapaaehtoisten määrä oli vielä vähäinen. Heidän määränsä alkoi kasvaa kevään edetessä kohti kesää.

Huomioitavaa on kuitenkin se, että huhtikuun 12. päivä Slovjansk-Kramatorsk alueelle saapui Donetskista ryhmä Ukrainan entiselle presidentille Viktor Janukovytšille lojaaleja sisäministeriön Berkut-erikoisjoukkoihin kuuluneita erikoiskoulutuksen saaneita poliiseja. Heistä valtaosa liittyi Donbass People’s Militia’an.

Ukrainan Sisäministeriöön kuuluneet Berkut-erikoisjoukot osallistuivat Euromaidanin tukahduttamiseen marraskuusta 2013 helmikuuhun 2014. Donetskin alueellisen osaston tiedettiin olleen lojaalin maasta paenneelle, syrjäytetylle ex. presidentti Viktor Janukovitšille. Saamieni tietojen mukaan Donetskin alueella merkittäviä määriä sisäministeriön ja muiden turvallisuuselinten upseereja ja sotilaita joko poistui rivistä tai liittyi Venäjän proxy-joukkoihin keväällä ja alkukesästä 2014.

Yllä olevaan karttakuvaan olen merkinnyt eräitä Slovjansk-Kramatorsk-alueen merkittävimpiä tapahtumia ja operaatioita 12.–16. huhtikuuta 2014.

Huhtikuun 16. päivänä Ukrainan asevoimat koki merkittäviä kalustomenetyksiä asevoimien erillisen 25. maahanlaskuprikaatin 3. pataljoonan kolonnan siirtyessä lännestä kohti Kramatorskin keskustaa. Kolonnan matkanteko pysähtyi vul. Rynkovalla satojen organisoidusti toimineiden siviileiden estäessä kolonnaan kuuluvien panssaroitujen ajoneuvojen ja rynnäkkövaunujen matkanteon. Tilanne oli haasteellinen, kolonna miehineen ja kalustoineen oli sumputettu kadulle, militantit sekä venäläiset erikoistoimintamiehet ohjailivat operaatiota väkijoukon keskeltä sekä läheisistä rakennuksista. Heillä oli myös merkittävä etu puolellaan, Ukrainan ATO:on osallistuvien joukkojen tuli välttää siviiliuhreja kaikin mahdollisin tavoin.

Jo tuolloin Ukrainan tuore hallinto kuin myös Ukrainan puolustus- ja turvallisuusneuvosto näki Igor Girkinin kokoamien joukkojen toimet provokatiivisina, joiden tarkoituksena oli synnyttää tilanne, jossa jopa kymmeniä siviilejä kuolisi Ukrainan asevoimien operaation seurauksena. Tällaisen joukkosurman seurauksena Venäjä saisi tekosyyn lähettää ”rauhanturvaajia” alueelle, joten Ukrainan ATO:n joukoilla oli operaation alkuvaiheissa hyvin korkea kynnys käyttää voimaa siviilejä kohtaan.

Operaation seurauksena Igor Girkinin komentamat joukot saivat haltuunsa kuusi panssaroitua ajoneuvoa (1x BMD-1; 1x BMD-2; 3x BTR-D; 1x 2S9 Nona 120 mm kranaatinheitinvaunu) sekä useita olkapäältä laukaistavia lähi-ilmatorjuntaohjuksia (MANPADS). Luhanskin alueella syntyneen, laskuvarjojoukkoihin kuuluneen upseerin Jaroslav Anikan ohella muutama muu 3. pataljoonan sotilas siirtyi Donbass People’s Militian riveihin, loppujen saadessa mahdollisuuden poistua kaupungista.

Ukrainan uuden hallinnon ongelmana oli tuolloin huomattava epävarmuus siitä, että kuinka uskollisia asevoimien ja muiden turvallisuuselinten joukot olivat Ukrainalle ja sen tuoreelle hallinnolle. Asia toisin ilmaisten, heillä ei ollut tietoa siitä, kuinka moni pettäisi Ukrainan ja joukko-osastonsa siirtyen Girkinin johtamien joukkojen riveihin, joiden todellinen luonne tuskin oli monenkaan rivisotilaan tiedossa huhtikuussa 2014. On mahdollista, että moni uskoi Girkinin johtamien joukkojen olevan ”kansan” riveistä koottuja ja heidän edustavan kansan ”tahtoa”.

Samana päivänä (16. huhtikuuta 2014) yksi pataljoonan lukuisista kolonnista onnistui saavuttaa tavoitteensa, Kramatorskin lentokentän. Neljä erillisen 25. maahanlaskuprikaatin 3. pataljoonan panssaroitua ajoneuvoa ja rynnäkkövaunua pääsi miehistöineen Kramatorskin lentokentälle, varmistaen näin sotilaallisesti tärkeän lentokenttäalueen hallinnan. Edellisenä päivänä (15. huhtikuuta 2014) ATO:n joukot onnistuivat saamaan Kramatorskin lentokentän uudelleen hallintaansa Donbass People’s Militialta. Kyseiseen operaatioon osallistui Ukrainan sisäministeriön Omega-ryhmä ja SBU:n Alfa-ryhmä.

Ukrainan Kramatorskiin kohdistuneen operaation heikon menestyksen taustalla oli kehno valmistautuminen. Päivää aiemmin eli 15. huhtikuuta 2014 erillisen 25. maahanlaskuprikaatin 3. pataljoona sai käskyn siirtyä tukikohdastaan Dobropilljasta, Donetskin ja Harkovan alueiden rajalta, Dnipropetrovskin alueelle, jonne siirtyminen aloitettiin välittömästi samana päivänä. Matkalla operaation kohde muuttui siirtymisestä uudelle sijoitusalueelle Kramatorskin lentokentän haltuun ottamiseen. Aikataulu oli tiukka, joukkojen piti olla kentällä 16. huhtikuuta 2014 klo. 17:00 mennessä. Kohteen muutos, kiireinen aikataulu ja valmistautumattomuus (pataljoonan sotilailla ei ollut aikaa valmistautua kentän haltuunottoon; eikä heillä myöskään ollut aikaa huoltaa ja varustaa kalustoa ennen operaatiota, joka saattaisi kääntyä yhteenotoksi vihollistaistelijoiden kanssa) olivat alkusysäys sarjalle epäonnistumisia, jotka johtivat yllä kuvattuun tapahtumasarjaan: pataljoonan voimien hajoamiseen Kramatorskin kaupunkialueella ja kuuden panssaroidun ajoneuvon menettämiseen viholliselle.

Kaapatut kuusi panssaroitua ajoneuvoa siirrettiin vielä samana päivänä ajamalla Kramatorskista strategisesti tärkeämmän Slovjanskin puolustuksen tueksi. Niin ikää 16. huhtikuuta 2014 Itä-Ukrainassa tehtiin havaintoja Venäjän maahanlaskujoukkoihin (VDV) kuuluneen kaartin 45. maahanlaskuprikaatin erikoisjoukoista. Kyseinen kaartin 45. maahanlaskuprikaati on erikoistiedusteluun ja erikoistoimintaan tarkoitettu spetsnaz-prikaati, osia siitä osallistui myös Krimin niemimaan miehitysoperaatioon. (6)

On todennäköistä, että Slovjansk valikoitui Igor Girkinin ryhmän ensisijaiseksi kohteeksi sijaintinsa ja sopivan kokonsa tähden. Sen hallinnan myötä sai kontrolliinsa Harkovasta Slovjanskin ja Debaltseven kautta Venäjälle menevän M03 moottoritien sekä merkittäviä raidelinjoja, jotka veivät Slovjanskin ja Kramatorskin kautta Horlivkaan sekä Itä-Ukrainan suurimpaan kaupunkiin, reilun miljoonan asukkaan, Donetskiin. Reilun sadantuhannen asukkaan, tiiviisti rakennettu, Slovjansk oli miehitettävissä ja hallittavissa vähäisemmin voimin verrattuna alueen suurkaupunkeihin.

Slovjanskin teki myös merkittäväksi kaupungin lounaispuolella sijainnut, ympäröivää tasankoa korkeammalle kohonnut, Karachun kukkula, jolla sijainnut TV-asema linkkitorneineen siirtyi Girkinin joukkojen haltuun 17. huhtikuuta 2014. He menettivät kukkulan aamulla 2. toukokuuta Ukrainan asevoimien erillisen 95. ilmakuljetteisen prikaatin 1. pataljoonan sotilaille.

Slovjanskin ja Kramatorskin ohella venäläiset erikoistoimintamiehet ja Donbass People’s Militiaan kuuluneet militantit miehittivät huhtikuun 12. ja 13. päivä lukuisia hallintorakennuksia ja muita avainkohteita alueen muissa kaupungeissa ja taajamissa, kuten Družkivkassa ja Kostjantynivkassa. Horlivkassa militantit aloittivat piirittämään poliisiasemaa 12. huhtikuuta 2014, poliisiasema ja kaupunki siirtyivät militanttien ja venäläisten operaattoreiden hallintaan muutamaa päivää myöhemmin. Militantteja ja venäläisiä erikoistoimintamiehiä urhollisesti vastustanut kaupunginjohtaja Volodymyr Rybak vangittiin ja siirrettiin Slovjanskiin, jossa häntä kidutettiin SBU:n kellaritiloissa Girkinin joukkojen toimesta. Rybak heitettiin lopulta vatsa auki leikattuna läheiseen jokeen, josta hänen ruumiinsa löydettiin myöhemmin. Rybak oli todennäköisesti ensimmäinen sotarikoksen uhri, syy hänen julmaan kiduttamiseensa oli isänmaan rakkaus. Hän ei taipunut venäläisten ja militanttien edessä.

Rybak ei jäänyt ainoaksi julmalla tavalla murhatuksi siviiliksi kevään ja kesän 2014 aikana. Lukuisia ukrainalaisia vangittiin, kidutettiin ja murhattiin Igor Girkinin joukkojen sekä militanttien toimesta. Uhreiksi joutui miehiä, naisia ja jopa alaikäisiä. Nuorimpiin uhreihin kuului 16-vuotias kramatorskilainen aktivisti ja jalkapalloilija Stepan Tšubenko. (7) Hänet murhasi joukko Venäjän proxy-joukkojen riveissä aluetta terrorisoineita militantteja, jotka piilottelevat tänään joko Itä-Ukrainan Venäjän miehittämillä alueilla tai Venäjällä – jolleivat ole päässeet hengestään.

Huomioitavaa on se, että Venäjä-johtoisen operaation ensihetkistä lähtien venäläisten ja paikallisten kollaboraattoreiden kohteeksi päätyivät siviileistäkin lähes poikkeuksetta sellaiset henkilöt, jotka joko puolustivat valtiovaltaa (Ukrainaa) tai tukivat yhtenäistä Ukrainaa. Heitä vastaan käytiin asein mutta myös propagandan keinoin. Venäjän ukrainalaisiin kohdistamaa propagandaa kuvasi osuvasti Donetskissa elämänsä syksyyn 2014 asunut Л: ”Muutuimme [venäläisten silmissä] yhdessä yössä vihollisiksi – fasisteiksi”.

Ajanhenki Venäjän propagandassa oli se, että ollessasi ukrainalainen olit automaattisesti fasisti. Valitettavaa on se, että tätä Venäjän narratiivia ukrainalaisfasisteista toistettiin hyvin kritiikittömästi myös läntisissä medioissa, mikä ei ainakaan auttanut ukrainalaisten asemaa. Samaa kritiikitöntä ja leimaavaa puhetta harjoitettiin myös läntisissä rauhanjärjestöissä ja muissa vastaavissa organisaatioissa sodan ensihetkistä lähtien. Itseasiassa tällaisen disinformaation levittäminen kävi niiltä (rauhanjärjestöiltä) helposti, olivathan ne (lähes poikkeuksetta) leimanneet talven Euromaidan-kansanliikkeen ukrainalaisen äärioikeiston aikaansaannokseksi, mikä narratiivina oli venäläispropagandasta lähtöisin. Timo Hellenberg kuvasi Euromaidanin tapahtumia Kiovassa erinomaisesti tarkasti teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta. Mikäli hänen silminnäkijähavaintonsa ja ajatuksensa pukisi lyhyeen muotoon, voisi todeta Euromaidanin olleen tavallisten kansalaisten vetoomus – hätähuuto – päättäjien suuntaan. Ei ulkomaiden interventio; ei äärioikeiston hyökkäys. Se oli tavallisen kansan protesti ja hätähuuto korruptoituneelle ja valtaa itselleen haalivalle valtiojohdolle. Venäjän ja Ukrainan valtiojohdon silmissä (Janukovytšin klikki) Euromaidanissa kyse oli uhasta, jota vastaan he kävivät myös retoriikalla, jolloin käyttöön otettiin perinteiset neuvostoaikaiset keinot viholliskuvan luonnissa. Perinteisesti Neuvostoliitossa fasisti toimi synonyyminä ultimaattiselle viholliselle.

Ukrainan asevoimat ja sitä operaatiossa tukeneet vapaaehtoisjoukot vapauttivat Slovjanskin ja Kramatorskin miehityksestä 5. heinäkuuta 2014.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://informnapalm.org/en/how-ukrainian-berkut-officer-from-russian-ulyanovsk-assaulted-crimean-parliament-back-in-2014/ 

2. https://mil.in.ua/en/articles/and-so-began-sloviansk/ 

3. https://crimea-platform.org/en/news/serhii-kokurin-the-first-ukrainian-soldier-killed-by-the-russian-occupiers/

4. Prometheus kustannus: “Donbas in Flames, guide to the conflict zone” s. 35.

5. https://www.religion.in.ua/news/ukrainian_news/25721-v-slavyanske-pogib-ponomar-kievo-pecherskoj-lavry-komandovavshij-otryadom-povstancev.html 

6. Prometheus kustannus: “Crimea Behind the Curtain” s. 76-77.

7. https://khpg.org/en/1608809352 

Lähteenä hyödynnetty myös ”And So Began Sloviansk” ja ”Things Are Heating Up in Sloviansk” artikkeleja Ukrainian Military Center-verkkosivulta sekä laajemminkin Prometheus kustannuksen ”Donbas in Flames, guide to the conflict zone” ja “Crimea Behind the Curtain” teoksia.

Timo Hellenbergin (valtiotieteen tohtori) Euromaidan-havainto Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta-teoksesta. Teoksen kirjoittivat yhdessä Timo Hellenberg sekä toimittaja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä). Leinonen kuvasi tapahtumia Itä-Ukrainassa teoksen jälkimmäisessä osassa.

#StandWithUkraine 

Rikokset, joihin Venäjä Ukrainassa syyllistyy, eivät ole yllätys –

 

kirjoitus arkistojen kätköistä

Venäjän aloitettua reilut yhdeksän kuukautta sitten laajan, usean rintaman hyökkäyksen Ukrainaan, tyrmistys valtasi monen mielen. Venäjän brutaalin sodankäyntitavan paljastuttua, entistä useampi on ollut kovin pöyristynyt sen piittaamattomasta tavasta sotia – jos Venäjä ei piittaa omista kansalaisistaan, vaan ajaa miehiä tapettavaksi, miksi se piittaisi hävitettäväksi tarkoitetuista ukrainalaisistakaan? Kysymykseni on luonnollisesti retorinen, sen sijaan aivan aidosti olen ihmetellyt sitä, että niin moni on ollut tyrmistynyt (suorastaan kauhuissaan) Venäjän harjoittamista julmuuksista. Eniten minua ihmetyttää se, että se on tullut monille täydellisenä yllätyksenä, että Venäjä on piittaamattomasti ylittänyt niin monet rajat 24. helmikuuta jälkeen. Jos mielestä karistaa ajatuksen siitä, että koko sota on (läntisen logiikan mukaan) järjetön, ja tarkastelee Venäjän tapaa sotia 90-luvusta tähän päivään, niin Ukraina on osa tätä jatkumoa, jossa hyökkäyksen kohde ollaan valmis tuhoamaan täydellisesti, jossa kokonaiset kaupungit ollaan valmiit jauhamaan tykistöllä murskaksi, jos tavoitetta ei kyetä saavuttamaan.

Jos Venäjän sodankäyntitavasta on saatu runsaasti esimerkkejä Tšetšeniasta ja Syyriasta sekä vähäisemmässä määrin Georgiasta, ja Moldovasta, jossa 90-luvulla käytyyn sotaan osallistui myös venäläisvapaaehtoisia, niin samalla tavalla olemme saaneet näyttöä Venäjän ja venäläisten piittaamattomuudesta siihen, mitä tulee ihmisoikeuksiin ja hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden siviileiden kunnioittamiseen. Kunnioitusta ei välttämättä ole! Sitä mitä nyt tapahtuu kautta Ukrainan (Venäjä harjoittaa julmuuksia edelleen myös niillä alueilla, joita se on miehittänyt vuodesta 2014), on tapahtunut pienemmässä mittakaavassa miehitetyllä Krimin niemimaalla kuin myös Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Tietoa oli saatavilla, siihen olisi ollut mahdollista reagoida, mutta syystä tai toisesta poliitikkomme ja päättäjämme (Putinin kuiskaajaa unohtamatta), joko sulkivat silmänsä todellisuudelta tai olivat täydellisiä typeryksiä, kuvitellessaan Venäjästä jotain sellaista mitä se ei välttämättä ole ollut koskaan.

Tietoa oli totisesti saatavilla, kyse taisi olla ennemminkin siitä, että julkaistu aineisto oli liian suuressa ristiriidassa itse luomansa – kuvitteellisen – Venäjä-kuvan kanssa, joten oli helpompaa sulkea silmät (ja korvat) todellisuudelta kuin horjuttaa omaa illuusiota. Muistan Sauli Niinistön tuohtumuksen viime vaalikampanjan alla, turvallisuuskomitean asiantuntijaverkoston esitettäessä Suomen vaaleihin kohdistuvana mahdollisena (joskin äärimmäisenä) skenaariona Venäjän toteuttaman salamurhan vaalivaikuttamiseksi. Tuolloin Niinistö kuvaili asiantuntija-arviota trollaukseksi. (1) Jälleen todellisuus erosi illuusioista, skenaarioiden sellaisia, joihin Venäjä saattaisi äärimmäisessä tapauksessa ryhtyä.

Olen itse kirjoittanut elämästä miehitetyssä Itä-Ukrainassa vuodesta 2014 – ensin vähemmän julkisesti mutta jo vuodesta 2015 omalla nimelläni. Pääasiassa kirjoitukseni ovat kuvanneet elämää ja arkea miehitetyssä Donetskissa, toisinaan havaintoja on kertynyt laajemmaltakin alueelta. Kuvaukseni ovat piirtäneet häivähdyksen siitä todellisuudesta, jossa tuolloin elettiin Venäjän kontrolloimilla alueilla. Tänään Venäjä toteuttaa näitä(kin) metodeja mutta vaan monta kertaa suuremmassa skaalassa kautta miehittämiensä alueiden.

Alla oleva kirjoitus on kaivettu arkistoistani, löytyi hävinneeksi luullulta muistitikulta ja on aikoinaan julkaistu ainakin SSS-Radion verkkosivulla (tai useampi osaisena kirjoituksena radion Facebook-sivulla). Kirjoitus on todennäköisesti vuoden 2015 lopulta tai seuraavan vuoden (2016) alkupuolelta.

* * * 

Ihmisoikeusrikkomuksia ja sananvapauden polkemista miehitetyssä Donetskissa

Olen aiemmin sivunnut aihetta viesteissäni SSS-Radion Facebook-sivulle, kyseisissä viesteissäni olen nostanut esille tilannetta Donetskissa siviileiden näkökulmasta tarkasteltuna, olen myös pohtinut useammassa viestissä sananvapauden ja ilmaisunvapauden toteutumista ns. Donetskin kansantasavallassa – tuolloin olen nostanut esille Suomen kansalainen Janus Putkonen toimet Donetskin ”kansantasavallassa” ja uutistoimisto DONi Newsissä (1) ynnä pohdiskellut sitä mikä merkitys hänen toimilla on ollut siinä, että kesällä 2015 kahden suomalaisen toimittajan akkreditoinnit alueelle evättiin. Tässä kirjoituksessani en puutu journalistien kohteluun kuin sivuhuomioina, sen sijaan pyrin tarkastelemaan edes jollain tasolla alueella tapahtuneita ihmisoikeusrikkomuksia sekä nostamaan jälleen kerran esille sen millaisissa olosuhteissa alueen siviilit joutuvat elämään ja millaisen kohtelun kohteeksi sellainen siviili voi joutua, joka ei jaa ”’kansantasavaltalaista’ unelmaa”. Kirjoitukseni lopussa noukin esille muutamia esimerkkejä alueen Donetskin tapahtumista viime ja sitä edellisen vuoden puolelta, nämä tapahtumat ovat sellaisia, joita omat kontaktini alueella ovat todistaneet – joista heillä on konkreettisia silminnäkijähavaintoja pelkkien kuulopuheiden sijaan. Mutta alkuun yleisluontoisempaa aiheen tarkastelua.

Viimeisimpien viikkojen kuluessa aihe on noussut useamman kerran esille muissakin kuin ukrainalaisissa medioissa, ikävä kyllä en ole nähnyt aihetta käsiteltävän riittävällä vakavuudella medioissa koto-Suomessa – olen yrittänyt löytää laaja-alaisempaa kattausta aiheesta, mutta sellaiset tuntuvat loistavan poissaolollaan. Pieniä mainintoja löytyy sieltä täältä mutta muutoin ihmisoikeusasioiden käsittely on kovin vähäistä – oikeastaan olematonta blogimaailman ulkopuolella. Sikäli aiheen ohittaminen yllättää, koska aiheesta on kuitenkin kirjoitettu maailmalla kohtalaisen paljon ja useampiakin raportteja on julkaistu – joskin on huomioitava, että esim. HRW ja Amnesty raporteissaan ovat kiinnittäneet enemmän huomiota Krimin ihmisoikeustilanteeseen kuin vallitsevaan – heikkoon – tilanteeseen Donbassin alueella, mutta huomiotta Itä-Ukrainakaan ei ole jäänyt.

Donetskin alueella suoritetut ihmisoikeusrikkomukset voi jakaa useampaan osa-alueeseen. Ensinnä tulevat vangittuihin Ukrainan asevoimien ja vapaaehtoisjoukkojen sotilaisiin kohdistetut rikkomukset, joissa vangittuja sotilaita ei ole kohdeltu asiaankuuluvalla tavalla. Amnesty Internationalilla on todisteita siitä, että huhtikuussa 2015 Arseni Pavlov – paremmin tunnettu nimellä Motorola – on ”ampunut kuoliaaksi” 15 vangittua ukrainalaissotilasta. (2) Motorolan suorittamat teloitukset ei ole ainoita laatuaan, viitteitä muistakin vankien teloituksista on olemassa, mutta teloitusten ohella vangittuja ukrainalaissotilaita (statuksesta riippumatta) on kohdeltu ”separatistijoukkojen”, yleisön ja paikallis- sekä venäläismedian toimesta nöyryyttävästi – heitä on marssitettu julkisesti sekä häpäisty julkisesti useamman kerran Donetskissa. (3 ja 4) Näiden ohella on syytä muistaa myös Nadija Savtšenko tapaus, häntä ei millään muotoa ole kohdeltu kuten sotavankia tulee kohdella – hänen pidättämiseensä ja siirtämiseen Venäjälle ja hänen oikeudenkäyntiinsä liittyy runsaasti kritisoitavaa. Nadija Savtšenko on monellakin tapaa antanut kasvot sille kuinka kansainvälisten oikeuksien vastaisesti ns. kansantasavallat kuin myös Venäjä – ja hänen tapauksessansa etenkin Venäjä – on toiminut. Savtšenkon oikeudenkäyntiä kuvaa parhaiten se, että oikeudenkäyntiä voi pitää ”oikeudenkäynnin irvikuvana”.

Teloitusten ja vankien väärinkohtelun ohella ongelmana on se, että on olemassa vankeja, joiden olinpaikka ei ole tiedossa. Ukrainan viranomaisilla kuten ei omaisillakaan ole tiedossa ovatko nämä ”kadonneet” kuolleet ja jääneet taistelukentälle, vangittu ja siirretty tuntemattomaan sijoituspaikkaan tai onko heidät mahdollisesti tapettu jossain myöhemmässä vaiheessa, näitäkin ”kadonneita” on joitain kymmeniä. En kuitenkaan tässä kirjoituksessa ruodi varsinaisten sotavankien kohtelua tämän tarkemmin, vaikka aihe kokonaisuudessa ansaitsisi tarkempaa käsittelyä, koska sotavankien kohtelu pitää sisällään huomattavat määrät väärinkäytöksiä teloitusten lisäksi. Yllä esille nostamani vankien häpäisyt ja julkiset nöyryyttämiset, tilaisuudet, joissa siviilit pääsevät lyömään vankeja ja sylkemään heidän päällensä ovat ehdottoman rikollista toimintaa. Aivan kuten ovat vankien kiduttamiset, joista on lukuisia suoria ja epäsuoria todisteita, sosiaaliseen mediaan on ladattu videoita, joissa separatistijoukkojen miehet ja naiset nöyryyttävät ja kiduttavat vankejaan – joissa vankeja lyödään, pakotetaan syömään hihamerkkejä vangitsijoiden uhatessa heitä aseilla etc. Seuraavaksi siirryn siviileiden kohteluun aloittaen muutamista julkisuuteen nousseista tapauksista.

Ihmisoikeusrikkomuksia on tapahtunut ”separatistien” hallinnoimalla alueella käytännössä koko ”kansantasavaltojen” olemassaolon ajan. Keväällä 2014 Slovjanskin ja Kramatorskin miehittämisiä seuranneina viikkoina useita paikallispoliitikkoja ja paikallisia, jotka eivät tukeneet tuolloin venäläisen entisen tiedustelu-upseerin Igor Girkinin eli Igor Strelkovin johtamaa hallintoa pidätettiin ja lukuisia tapettiin pidätysten aikana. Useita pidätettyjen ruumiita löytyi kevään aikana ”separatistien” hallinnoimalta alueelta ja vielä senkin jälkeen, kun alueet siirtyivät takaisin Ukrainan hallintaan myöhemmin kesällä. Huomiota herätti myös Strelkovin määräys ottaa käyttöön Josef Stalinin sodanaikainen 22. kesäkuuta 1941 julistama poikkeuslaki. Tämän lain perusteella teloitettiin useita vangittuja, joukossa pikkurikollisia – kuten Aleksei Pitško, jonka syntilistalta löytyi vähäinen varkaus. (5)

Tällä hetkellä kadonneiden kokonaismäärä on 774 (6) – joukossa on niin sotilaita kuin myös siviilejä. Venäjän nimittämät hallinnot ilmoittavat kadonneiden määräksi 480 ihmistä. Kuinka moni näistä kadonneista on kuollut, on arvailuiden varassa? Kadonneet ovat vain yksi ongelma tässä kysymyksessä, heidän ohellansa on huomioitava ne lukuisat raportit alueelta, joissa kerrotaan pidätettyjen siviileiden pahoinpitelystä ja järjestelmällisestä kiduttamisesta (7) – julkisen nöyryyttämisen ohella. Kiduttamisen ohella vankeja on teloitettu, eivätkä teloitukset välttämättä ole mitään ”yksittäistapauksia”, koska 16 % vangituista kertoo todistaneensa teloituksia. Kidutuksessa on käytetty fyysisen väkivallan ohella myös henkistä väkivaltaa, 12 % kidutetuista on naisia. Kidutuksen yleisyydestä kertoo jotain se, että haastatteluiden mukaan 71 % vangituista on kokenut joko fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa – tai molempia. Yksistään virallisen datan mukaan 1333 siviiliä on ollut vangittuna, saman kohtalon on kokenut myös 27 toimittajaa, sotilaista ja vapaaehtoistaistelijoista puhumattakaan. Seksuaalinen väkivalta ja sen käyttö on toistaiseksi ollut ”kätketty ongelma”. Toistaiseksi vain yksi vankina ollut mies on kertonut naisten raiskauksista ja hyväksikäytöistä – raiskauksia on myös suoritettu kasviksilla. Naiset ovat olleet toistaiseksi hiljaa – ymmärrettävien syitten takia.

Siviileiden perusoikeudet ovat rajoitetut alueella, käytännössä siviileillä ei ole juurikaan mahdollisuutta esittää julkisesti Venäjän nimeämiä hallintoja vastustavia mielipiteitä – asukkailla ei ole todellista oikeutta ilmaista mielipiteitään julkisesti. Useamman kerran on myös todistettu se, että paikallinen (laiton) hallinto hyväksyy täysin mielivallan mikä kohdistuu sitä vastustaviin siviileihin. Siviilit, jotka ovat yrittäneet ilmaista Ukrainan laillista hallintoa kannattavia mielipiteitä, tai joita epäillään sellaisista, on pahoinpidelty ja nöyryytetty muiden siviileiden toimesta. (8) Ukrainan hallintoa myötäileviä mielipiteitä ilmaisseita siviileitä on myös pidätetty ja viety pidätyskeskuksiin kidutettavaksi. Donetskissa on myös ilmiannettu ihmisiä hallintoa kritisoivista mielipiteistä, nämä ovat ainakin tietyissä tapauksissa johtaneet myös erinäisiin seuraamuksiin – vangitsemisia kidutuksineen. Tietooni on tullut useampi tapaus, jossa ”kahvipöytäkeskustelut” ovat johtaneet seuraamuksiin, joissa hallintoa kritisoinutta henkilöä on tavalla tai toisella rangaistu (esim. evätty työntekijöille jaettavaksi tarkoitettua ruoka-apua ja perusteena on juuri käytetty ”vääriä mielipiteitä” ja eräällä kerralla ilmoitettu, ettei luvattua bonusta tule, ja jälleen viitattiin ”vääriin mielipiteisiin”.)

Venäjän kontrolloiman Donetskin alueella on järjestetty lukuisia näyttäviä hallintoa tukevia paraateja, joihin on osallistunut jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä – mahdollisesti enemmänkin. Niihin osallistuminen on monella työpaikalla käytännössä pakollista, osallistumattomuudesta seuraa hyvin usein seuraamuksia, kyseessä voi olla palkanmaksun viivästyttämistä tai jonkin bonuksen epäämistä. Vaihtoehtoisesti osallistujille voidaan jakaa ruokapaketteja, mikä toimii kohtuullisena kannustimena kaupungissa, jossa on pulaa elintarvikkeista tai vaihtoehtoisesti rahasta, jolla ostaa ruokaa itselle tai perheelle. Nämäkin toimet osoittavat omalla tavallaan sen, ettei alueen asukkailla ole oikeutta ilmaista mielipidettään vapaasti tai tehdä itsenäisiä päätöksiä sen suhteen haluavatko osallistua paraateihin tai julkisiin kokoontumisiin – osallistumattomuus tulkitaan usein merkiksi hallinnon protestoinnista.

Proxyjoukkojen sekä Venäjän sodankäyntitapa on myös monin paikoin rikollista ja vaarantaa siviileiden hengen sekä omaisuuden. Pelkästään youtube-videoiden perusteella voidaan havaita kuinka militantit ja heitä tukevat venäläisjoukot ovat useita kertoja sijoittaneet tykistöään sekä raketinheittimiä asutuksen keskelle, paikoin tykistöä on sijoitettu asutuksen keskelle pidemmiksikin ajoiksi pysyväluonteisiin asemiin. Tiedossani on kesältä 2014 tapaus, jolloin Leninskin alueelle Donetskissa oli sijoitettu telatykkejä kerrostalojen ja omakotitalojen keskelle useamman päivän ajaksi. Alueelle sijoitetut telatykit osallistuivat myös tulitukitoimintaan tulittaen Donetskin länsi- ja luoteispuolelle sijoitettuja Ukrainan asevoimien joukkoja. Saamieni tietojen mukaan sinä aikana jonka telatykit olivat alueelle sijoitettuna ukrainalaisjoukot eivät tulittaneet alueelle sijoitettuja telatykkejä. Tässä kohdin valittu taktiikka säästi siviilihenkiä, epäilemättä Ukrainan ATO-operaatioon osallistuneet joukot olivat ottaneet opiksi alkukesän Slovjanskin ja Kramatorskin piirityksistä. Tuolloin joukkoja syytettiin tarpeettomasta siviilikohteiden tulittamisesta, Donetskissa kyseisellä alueella vastaavaa ei tapahtunut koko kesän 2014 aikana.

Alueelle sijoitetut militanttijoukot ovat syyllistyneet Donetskissakin tekoihin, joita voi pitää selkeinä sotarikoksina. Propaganda on useita kertoja uutisoinut kranaatti-iskuista siviilikohteita vastaan ja syyttänyt niistä Ukrainan joukkoja. Sota on ollut pitkä ja aivan varmasti sodan aikana myös ukrainalaisjoukot ovat tulittaneet syystä tai toisesta siviilikohteita kaupunkialueella, mutta useissa tapauksissa voidaan selkeästi todistaa, ettei iskun takana voi olla ukrainalaisjoukot. Mediassa eniten huomiota on saanut trolleybussi-isku 22. tammikuuta 2015, isku tapahtui Leninskin alueella, alueelta oli tuolloin reilut 15 kilometriä ATO:n asemiin (eli Ukrainan asemiin). Alueella tehtyjen havaintojen (ml. kranaatinkappaleet & sirpaleet) perusteella linja-autopysäkkiä ja trolleybussia tulitettiin 82 millin kranaatinheittimellä. * Venäjän käytössä olevien 82 millin kranaatinheittimien kantama on pääsääntöisesti 4,27 km (esim. alueella käytetyt 2B9 Vasilek tai 2B14 Podnos).

Myöhemmin olen saanut tietää, että Donetskissa separatistijoukoilla on käytössä ns. ”roska-autoja”, eli kuorma-autoja, jotka ulkoisesti muistuttavat roska-autoa mutta joiden lavalle on sijoitettu esim. 82 millin kranaatinheitin (ks. kuva). Keskustellessani syksyllä aiheesta alueella asuneen henkilön kanssa, hän kertoi sen kaltaisen kuorma-auton liikkuneen loppukesästä 2014 Donetskissa. Pidän hänen silminnäkijälausuntoansa luotettavana, kuin myös sitä, että hän sanoi kertaalleen nähneensä, kyseistä ajoneuvoa käytetyn kaupunkialueella tulitoimintaan – kyseinen alue sijaitsi tuolloin selkeästi rintamalinjojen takana selustassa.

Samoin kevättalvella 2015 sattunut länsimediassa olematonta huomiota ansainnut tapaus herättää ajatuksia (tässä kohdin jätän eksaktin kaupunginosan turvallisuussyistä mainitsematta). Jolloin kerrostalojen sisäpihalle ammuttiin pari kranaattia tai räjäytettiin jonkin sortin pommeja. Kerrostalojen sisäpiha sijaitsee yli 15 kilometrin päässä rintamasta, vauriokuvausten perusteella käytetyt kranaatit eivät olleet järeitä (jäisessä maassa oli pieniä räjähdekuoppia, rakennuksista rikkoutui lukuisia ikkunoita, pari ovea hajosi sekä rakennuksen päätyseinää murtui – räjähdyksien seurauksena pari ihmistä sai lieviä vammoja). Teosta syytettiin propagandistien toimesta Ukrainan asevoimia. Vauriot nähnyt ja tapahtunutta kommentoinut henkilö tuumasi sen olevan ”hevonpaskaa”. Hän piti sitä militanttien tekona – pommeina tai vastaavana.

Alueen tilaa voi kutsua jonkin sortin anarkiaksi – valta on sillä, kenellä on voimaa eli käytännössä aseet tukenaan. Siviileiden kannalta asetelma on tietenkin hyvin ongelmallinen, koska toimivaa oikeuslaitosta tai poliisia ei ole olemassa – etenkään ei sellaista, johon voi luottaa ja joka tuomioissaan pyrkisi oikeudenmukaisuuteen ja noudattaisi lakia. Tiedossani on kuulo- ja silminnäkijähavaintoja, joissa aseistetut militantit ovat käyttäneet aseitaan hyvin vähäisistä tai suorastaan olemattomista syistä johtuen siviileitä vastaan. Esim. kesällä 2014 ul. xxx (miehitetty Donetsk) sijainneella tarkastuspisteellä asemiehet ampuivat pysähtymiskäskyä noudattamatta jättäneen miehen. Jo miehen ampuminen tällaisen syyn tähden on osoitus rikollisuudesta, mutta asetelman teki vaarallisemmaksi se, että aseita käytettiin alueella, jolla on paljon asuintaloja ja siviilejä liikkeellä – oli siis olemassa oleva riski, että sivulliset haavoittuvat tai jopa kuolevat tulituksessa. Tämä ei ole ainoa kerta, jolloin kontaktini ovat nähneet käytettävän aseita Donetskin kaupunkialueella ts. selustassa hyvin olemattomasta syystä.

Omien havaintojeni mukaan siviileiden kohtelu on saanut aivan liian vähän huomiota mediassa. Etenkin nyt kun sota on pitkittynyt ja puhutaan ns. tulitauosta. Ukrainan sota on jäänyt paitsioon monen ollessa sitä mieltä, että sanktioista pitäisi päästä eroon ja jokin sopimus saada aikaan. Tästä ns. tulitauosta huolimatta etenkin ne Donetskissa asuvat siviilit, jotka eivät jaa miehittäjän – Venäjän ”unelmaa”, elävät epävarmuudessa ja jopa pelossa anarkian ja diktatorisen hallinnon alaisuudessa. Ja tämä tulitaukokaan ei ole muuta kuin sana paperilla. Minsk II sopimuksen jälkeen, keväällä vallinnutta rauhallisempaa hetkeä lukuun ottamatta Donetskin alueella – pääasiassa lännessä ja luoteessa – on jatkuvaa taistelutoimintaa ja Venäjän tukemat militantit ovat rikkoneet tulitaukoa säännönmukaisesti, käytännössä päivittäin.

On monella tapaa tärkeää, ettei Ukrainan sotaa unohdeta. Unohtaminen tai mikä tahansa kaupankäynti voi heijastella paljonkin Venäjän lähiympäristöön ja antaa Moskovalle vääriä signaaleja. Mutta tässä kirjoituksessani en nyt tähän ongelmaa puutu, tämä kirjoitus oli laadittu yksinomaan muistellen ihmiskohtaloita alueella – yrittäen omalta osaltani tuoda julki sen todellisuuden mikä näissä ns. ”kansantasavalloissa” vallitsee. Millainen ihmisoikeustilanne siellä vallitsee.

Marko

Lähteet:

1. https://dninews.com/?q=content/about-us 

2. https://www.amnesty.org/en/latest/news/2015/04/ukraine-new-evidence-of-summary-killings-of-captured-soldiers-must-spark-urgent-investigations/ 

3. http://www.kyivpost.com/content/ukraine-abroad/agence-france-presse-rebels-parade-ukrainian-pows-through-shelled-city-378150.html 

4. http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/ukraine/11053807/Prisoners-of-war-marched-through-streets-of-Donetsk.html 

5. http://www.hs.fi/ulkomaat/a1405055899517 

6. http://ua-pressa.com/polotica/101167-zniklimi-bezvsti-v-donbas-vvazhayutsya-774-ukrayincya-sbu.html 

7. http://euromaidanpress.com/2015/12/29/euromaidan-sos-war-crimes-in-occupied-donbas-prisoners-tortured-witnessed-executions/ 

8. http://www.nytimes.com/2014/08/26/world/europe/russia-ukraine.html?_r=1 

Huom. lähdeaineiston kaikki linkit eivät välttämättä enää toimi. Tekstiin olen myös tehnyt pientä kielenhuoltoa joulukuussa 2022.

* * *

Kun huomioimme sen, että alkuperäinen kirjoitus on reilun kuuden vuoden takaa, ja jo se omalta osasaltaan kertoo karua kieltä siitä, mitä Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla tuolloin tapahtui, eikä kyseessä ole millään tavalla ainutlaatuinen kuvaus, niin väitteet siitä, että Venäjän julmuus tuli yllätyksenä on… No, jätänpä kirjoittamatta, koska mieleni tekisi ilmaista asia vähemmän kauniilla tavalla. Todisteita laajoista ihmisoikeusrikkomuksista ja jopa sotarikoksista oli saatavilla, ongelmana lienee oli se, ettei haluttu nimetä Venäjää syylliseksi niihin, joten ryhdyttiin ylläpitämään kuvitteellista kuvaa, jossa Venäjä ei ollut osa ongelmaa – osa sotaa. Mutta vielä huolestuttavampaa oli se, että Venäjä nähtiin osana ratkaisua, näin se pääsi harjoittamaan kaksinaamaista peliään neuvottelupöytiin ja sekoittamaan pakkaa niissäkin. Ikävimmissä tapauksissa Ukrainaan kohdistettiin painetta useammalta taholta, Venäjän ohella useat läntiset poliitikot sortuivat toistamaan Venäjän narratiivia rajoittaen näin Ukrainan liikkumatilaa entisestään.

Tämä lepsuilu johti ennakoitavaan lopputulokseen. Venäjän johto katsoi lännen olevan heikon – Krimin miehityksen seuraukset vielä korostivat tätä lännen jatkaessa lopulta elämää kuin mitään miehitystä ja anschluss’ia ei olisi tapahtunutkaan, kaasu virtasi, voimaloita rakennettiin, sanktioita kierrettiin jne. – joten Moskovassa päädyttiin tulokseen, jonka mukaan seuraava askel Ukrainan tuhoamisessa voidaan ottaa. Moskova, aivan kuten osa läntisiäkin poliitikkoja ja päättäjiä, jätti huomiotta yhtälöstä yhden tekijän – ukrainalaiset.

Läntisten poliitikkojen kohdalla korostuu se, että mitä kauempana Moskovasta sijaitsee, sitä pienempänä uhkana Venäjä nähtiin. Sen sijaan Venäjään suhtauduttiin realistisesti, uhkakuvat ymmärtäen, etenkin Puolassa ja Baltian alueella, joissa oli nähty mitä puna-armeijan miehitys sai aikaan ja millaista venäläinen imperialismi oli.

 

Marko

 

Lähde:

1. https://yle.fi/a/3-9908533 

*: Alueen tuntumassa asunut paikallinen on todennut suoraan teon taustalla olevan Venäjän johtamat joukot. Hän on todennut hyvin suorasanaisesti venäläisten tulittaneen tuolloin johdinautoa (trolleybussia). 

#StandWithUkraine 

Uutisia miehitetystä Donetskista – Ukrainalle pieniä voittoja rintamalla

Säännöllisestä blogin kirjoittamisesta huolimatta olen joutunut pitämään pientä taukoa uutisoinnissa omilta kontakteiltani rintamalinjojen toiselta puolen Donetskista, nyt tilanne on kuitenkin sellainen, että on mahdollista jakaa heiltä saamiani tiedonmurusia eteenpäin.

Ajattelin ensin otsikoida tämän blogikirjoituksen ”Onko "kansantasavalloilta" ruplat - jälleen - loppu?” mutta koskapa tämä ruplien – mahdollinen – loppuminen on vain yksi kirjoituksen aiheista, päätin unohtaa kyseisen otsikon harhaanjohtavana, mutta aloittakaamme kuitenkin ruplien loppumisella.

Vastauksena kysymykseen, onko ”kansantasavalloista” ruplat loppu, voidaan vastata, on hyvinkin mahdollista, että ne ovat loppu, sillä Donetskin ”kansantasavalta” ei ole kyennyt maksamaan eläkkeitä toukokuun 21. päivänä, eikä senkään jälkeen. Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla on määritetty eläkeläisille eläkkeiden maksupäivät. Ne eläkeläiset, joille oli määrätty maksupäiväksi 21. toukokuuta eivät ole saaneet vielä eläkkeitään – ”virallinen” syy on tietokoneongelmat, jotka ovat virallisen tiedon mukaan jatkuneet jo reilun viikon ajan – uskokoon ken tahtoo. Todellinen syy taitaa jälleen kerran olla se, että ruplat on loppu.

Toukokuun 21. päivän jälkeen ei ole kyetty laittamaan eläkkeitä maksuun, tämä tarkoittaa sitä, että siinä vaiheessa kun Moskova on toimittanut ruplia, maksaminen aloitetaan 21. toukokuuta -ryhmästä ja sen jälkeen eläkkeitä maksetaan niin monen ”ryhmän” eläkeläiselle kuin ruplia vain riittää.

Ruplien puutteen lisäksi alueen asukkaita vaivaa akuutti polttoainepula. Bensiinistä kuin myös dieselistä on pulaa, sen seurauksena hinnat ovat nousseet huomattavasti (28. toukokuuta 95M bensiinin hinta oli 51 ruplaa litralta eli noin 70 senttiä litra, mikä sikäläinen tulotaso huomioiden on korkea). Alueella vallitseva polttoainepula koskee vain siviilejä, Venäjä kykenee edelleen toimittamaan riittävästi polttoainetta alueella operoivien Venäjän asevoimien yksiköiden ja niitä tukevien proxy-joukkojen tarpeisiin. On mahdollista, että keväällä kiihtyneet taistelut ovat johtaneet siihen, että polttoainejakelussa on jouduttu priorisoimaan, etusijalla ovat asevoimat sekä niitä tukevat joukot. Tiedossani ei ole onko siviilisektorilla ongelmia myös Venäjän puolella Rostovin oblastissa, vai rajoittuvatko ne vain Ukrainalta miehitettyihin alueisiin.

Jonotusta huoltamolle miehitetyssä Donetskissa, kuva via @rjpthjuz.

Donetskissa ja todennäköisesti myös Luhanskissa liikkuvien Ukrainan kesähyökkäystä ennakoivien ”virallisten tietojen” taustalla on varmuudella venäläisjohtoinen propagandatoiminta. Eilen (maanantaina) saamieni tietojen mukaan Donetskissa välitetään uutista, jonka mukaan Ukraina suunnittelee laajamittaista hyökkäystä kaupunkiin kesäkuun 14. päivänä – tavallaan nämä ennakoivaa hyökkäystä manaavat propagandaviestit ovat odotettuja ja tavanomaisia. Edellisten sotavuosien aikana tällaiset ”uutiset” ovat pääsääntöisesti tarkoittaneet sitä, että kyseisenä päivänä on odotettavissa Venäjän varustamien joukkojen taholta jonkin sortin provokaatio tai omien alueiden tulittaminen tykistöllä tms. Tässä nimenomaisessa tapauksessa päivämäärä on vieläpä erityisen merkityksellinen, koska jalkapallon MM-kisat Venäjällä alkavat juuri 14. kesäkuuta, avausotteluna Venäjän ja Saudi-Arabian välinen peli. Epäilen, että kyseisenä päivänä Ukrainan asevoimien yksiköillä on ehdoton kielto vastata tuleen, poikkeuksena JFO:n* esikunnasta annettu lupa vastata tuleen/puolustautua.

Ukraina ottanut hallintaansa alueitaan

Taistelut Itä-Ukrainassa – etenkin Horlivkan ympäristössä – jatkuvat kiihkeinä. Eilisten tietojen mukaan Ukrainan asevoimien yksiköt yhdessä vapaaehtoisten kanssa ovat onnistuneet valloittamaan avainkohteena pidetyn venäläisjoukkojen linnoitetun tukikohdan Horlivkan ja Debaltsevon väliseltä alueelta Ukrainan hallinnassa olevan Svitlodarskin eteläpuolelta vajaan 10 kilometrin päässä Debaltsevosta (Debaltseve).

Ukrainan asevoimien hallintaan siirtyneitä alueita.

Tiedustelulennokkikuva, via Juri Mysyagin.

Linnoitettua tukikohta-aluetta voidaan pitää sijainniltaan merkittävänä, koska ylänköiseltä alueelta voidaan tarkkailla (ja tarvittaessa ohjata epäsuoraa tulta) Horlivkan ja Debaltsevon väliselle M04-pikatielle (eli E40-tie). Tie on merkittävin ja suorin huoltoyhteys Donetskin ja Luhanskin välillä. Alueen valloittaminen voi myös helpottaa Svitlodarskin alueen ahdinkoa sekä vähentää alueelle kohdistuvaa venäläisjoukkojen epäsuoraa tulta, Debaltsevon alueelta on tulitettu säännöllisesti Svitlodarsk – Troitske rintamalohkoa.

Ukrainalaisjoukkojen hallintaan siirtynyt alue on kooltaan alle neliökilometrin, kyseessä on jo kolmas alue Horlivkan ympäristössä, jonka Ukrainan asevoimat on ottanut hallintaansa kevään intensiivisten taisteluiden aikana. Toukokuun puolivälissä käytiin Pivdennen kylän hallinnasta taisteluita, nyt kylä on ukrainalaisjoukkojen hallinnassa. Myös Holmivs’kiin itäpuolella ukrainalaisjoukot ottivat haltuunsa pieniä alueita, aiemmin talvella Ukrainan asevoimat otti hallintaansa harmaalla alueella sijainneen Holmivs’kiin kylän. Vielä on kuitenkin liian aikaista ryhtyä spekuloimaan laajemmilla Ukrainan asevoimien alueelle kohdistuvilla operaatioilla. Horlivkan saartaminen ja eristäminen muista miehitetyistä alueista on nostettu esille sosiaalisen median keskusteluissa, mutta näitä puheita on todellakin syytä pitää puhtaana spekulaationa.

Eilen päättyneisiin taisteluihin Svitlodarskin "pullistuman" eteläosissa otti Ukrainan asevoimista osaa sotilaita 25. pataljoonasta ja 24. prikaatista.

Marko

Lähteenä Ukrainan sotatoimien osalta Юрии Мысягин sekä @UnianInfo.

*: ATO muuttui JFO:ksi kuluvan vuoden huhtikuun viimeinen päivä. 

Taistelut kiihtyvät Itä-Ukrainassa – panssarikalustoa mukana sotatoimissa

Ukrainassa pääsiäisen vietto päättyi maanantaina 9. huhtikuuta – pääsiäistä otettiin vastaan Avdiivkassa muutamien kilometrien päässä rintamalta aurinkoisissa merkeissä. Vanhemmat nauttivat pyhästä ja koittaneesta keväästä lastensa kanssa, Avdiivkassa sota jäi pieneksi hetkeksi taka-alalle. Huhtikuun 9. oli myös vedenjakaja, siihen päättyi osapuolten sopima ”pääsiäisen ajan -tulitauko” – rauhallisuudesta huolimatta kyseessä oli kaikesta huolimatta vain näennäinen tulitauko, sota rintamalla jatkui ja toisen pääsiäispäivän kääntyessä iltaan tulitauko oli enää sana paperilla, kyseisenä maanantaina sotatoimista johtuen kolme Ukrainan asevoimien sotilasta haavoittui rintamalla.

Seuraavaksi tilasto Ukrainan asevoimien tappioista sotatoimialueella 9. – 30- huhtikuuta 2018*:

päivämäärä	kuolleet	haavoittuneet
9.4.2018	-	3
10.4.2018	-	5
11.4.2018	-	-
12.4.2018	1	1
13.4.2018	-	1
14.4.2018	-	3
15.4.2018	-	2
16.4.2018	1	5
17.4.2018	1	3
18.4.2018	-	2
19.4.2018	1	1
20.4.2018	-	2
21.4.2018	1	4
22.4.2018	-	-
23.4.2018	-	5
24.4.2018	-	11
25.4.2018	-	11
26.4.2018	-	5
27.4.2018	-	3
28.4.2018	-	7
29.4.2018	-	2
30.4.2018	-	3
Kokonaistappiot	5	79

On syytä muistaa, että em. tilasto käsittää vain asevoimien ja niihin liitettyjen joukko-osastojen tappiot, vapaaehtoisjoukoista Pravyi Sektorin (Oikea Sektori) DUK (Добровольчий український корпус) toimii itsenäisesti, eikä sen tappioita huomioida virallisissa tilastoissa. Jo pidemmän aikaa on käyty keskusteluja Pravyi Sektorin osaston yhdistämisestä Ukrainan kansalliskaartiin, toistaiseksi DUK operoi itsenäisenä joukko-osastona.

Minsk II-sopimuksessa kiellettyjen asejärjestelmien käyttö venäläiskomenteistenjoukkojen toimesta Itä-Ukrainassa 15. – 30. huhtikuuta 2018, paikkakunnittain.**

Paikkakunta	82 mm ja 120 mm krh	tykistö 100 mm, 122 mm ja 152 mm	raketinheittimet	panssarivaunut ja rynnäkköpanssarit
Avdiivka	4	-	-	1
Bohdanivka	1	-	-	1
Hnutove	3	-	-	2
Krasnohorivka	1	-	-	-
Krymske	1	1	-	3
Lebedynske	5	-	1	1
Lomakyne	1	1	-	-
Luhanske	4	2	-	3
Mykolaivka	1	-	-	-
Nevelske	1	-	-	-
Novhorodske	2	1	-	1
Novoluhanske	1	1	2	1
Novooleksandrivka	4	-	-	1
Novoselivka	4	-	-	2
Novotoshkivske	1	1	-	-
Novotroitske	7	-	-	-
Novozvanivka	3	-	-	1
Opytne	1	-	-	-
Pavlopil	1	-	-	-
Pishchevyk	1	-	-	1
Pisky	5	-	-	2
Popasna	3	-	-	1
Prychepylivka	1	1	-	-
Shakhta Butovka	6	-	-	1
Shyrokyne	2	1	-	-
Svitlodarsk	5	1	-	1
Talakivka	1	-	-	3
Troitske	8	-	-	2
Verkhniotoretske	2	-	-	-
Vodiane	8	-	-	2
Zaitseve	2	3	-	-
Zolote	1	-	-	-

Taulukon numerolukema tarkoittaa kuinka monena vuorokautena ajanjaksolla kyseisillä asejärjestelmillä on Ukrainan hallinnassa olevaa aluetta tulitettu. Lukemat ovat 82 mm kranaatinheittimien sekä rynnäkköpanssarivaunujen osalta suuntaa antavia, koska kaikkien päivien kohdalla ei kaikissa tapauksissa tarkkaan eritelty, millä paikkakunnilla asejärjestelmiä käytettiin – lukemaa voidaan siis pitää miniminä.

Venäjän komentamat joukot tulittivat ukrainalaiskohteita 122 mm BM-21 Grad raketinheittimillä huhtikuussa kolme kertaa, kullakin kerralla ukrainalaisasemiin tai kohteisiin – osa oli siviilikohteita – ammuttiin vähintään 40 kappaletta 122 mm raketteja. Kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten joulukuun 2017, jolloin venäläisjoukot tulittivat ukrainalaiskohteita suurella määrällä raketteja kerralla. Joulukuun 19. 2017 ukrainalaisten viettäessä Pyhän Nikolauksen päivää, Novoluhansken alueelle ammuttiin ainakin 15 kpl 122 mm rakettia miehitetyn Horlivkan alueelta, osa raketeista putosi/osui miehitetyille alueille. (1)

Huhtikuun aikana venäläisjoukot ovat operoineet useammallakin paikkakunnalla taistelupanssarivaunuilla, huhtikuun 12. ukrainalaisjoukot julkaisivat tiedustelulennokilla/quadkopterilla kuvatun videon, jolla näkyi Piskyä tulitettavan kaakon suunnalta taistelupanssarivaunulla – kyseessä on todennäköisesti T-64BV-taistelupanssarivaunu. (2) Piskyssä asuu edelleen myös siviilejä, siitä huolimatta, että kylän alueella on taisteltu pian neljä vuotta.

Venäläinen T-64BV taistelupanssarivaunu Piskystä kaakkoon.

Taistelupanssarivaunun ja Piskyn "keskustan" välimatka noin 3 km.

Sota koskettaa monella tapaa alueella asuvia siviilejä, 7. huhtikuuta kadonneeksi ilmoitettu nelihenkinen perhe löydettiin kuolleena pääsiäispyhien jälkeen. Perhe oli ajanut pikkutiellä Luhanskin oblastin alueella panssarimiinaan tai räjähdeansaan, autossa olleet vanhemmat ja heidän täysi-ikäinen poika vaimoineen kuolivat turmassa. (3)

ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijat ovat raportoineet pääsiäisen jälkeen em. perheen ohella kolmesta muusta kuolleesta siviilistä, joiden kuolinsyy on suoraa seurausta käynnissä olevasta sodasta. Heidän lisäksi vähintään 13 siviiliä on saanut vammoja, jotka ovat seurausta käynnissä olevasta sodasta tai seurausta sodan aikana maastoon jääneistä räjähteistä/ammuksista, joukossa viisi Voda Donbassan työntekijää, joita kohti ammuttiin AK-47 rynnäkkökivääreillä, heidän mennessä korjaamaan vaurioitunutta Donetskin (pohjoista) vedenpuhdistamoa demarkaatiolinjalla. Työntekijöitä tulitettiin etelästä miehitettyjen alueiden suunnasta, ETYJ ei ole ottanut kantaa kuka huoltomiehiä tulitti.

ATO muuttuu JFO:ksi (Joint Forces Operation)

Huhtikuun viimeisenä päivänä ATO eli Anti-Terrorist Operation muuttui Joint Forces Operation’iksi, (4) merkittävin muutos aiempaan on se, että operaatio on asevoimien hallinnassa tästä edespäin, mikä tarkoittaa myös sitä, että JFO:n alaisuudessa ovat myös Donetskin ja Luhanskin alueiden turvallisuus- ja lainvalvontaviranomaiset eli sisäasiainministeriön ja kansallisen poliisin alaiset yksiköt.

Uudistetun lainsäädännön mukaan JFO:n komentaja osallistuu suoraan päätöksentekoon joukkojen käyttöönotosta, sekä osallistuu valmiussuunnitelmien kehittämiseen asevoimille. Hänellä on oikeus raportoida suoraan presidentille tilanteesta sekä yhtymien valmiustason kehittymisestä. JFO:n komentajaksi on nimetty kenraaliluutnantti Serhiy Naiev.

JFO:n alkamisen jälkeen Donetskin ja Luhanskin alueilla otetaan käyttöön paikalliset erityissäädökset, asiaa koskeva määräys on annettu 30. huhtikuuta. Kyseisen asiakirjan mukaan turvallisuusviranomaisille annetaan useita erityisiä toimivaltuuksia. Toimivaltuuksissa on annettu sotilaille sekä lainvalvontaviranomaisille erityisvaltuudet käyttää aseita ja muita poikkeuskeinoja hätätapauksissa rikoksentekijöitä vastaan.

JFO valmistautuu myös mahdollisen offensiivin varalle, joukkojen komentajan mukaan Ukrainan asevoimat valmistautuu yhteisoperaatioihin Venäjän offensiivin torjumiseksi, tarvittaessa muut puolustushaarat tukevat JFO:n yksiköitä – Naiev mainitsi myös ilmavoimat.

Niin kauan kuin kansainväliset sopimukset ja kansainvälinen yhteisö rajoittaa Ukrainan sodankäyntiä, JFO tuskin muuttuu offensiiviseksi operaatioksi. Puheita tulkitsemalla voi kuitenkin päätellä, että Ukrainassa on ryhdytty laatimaan laajempia suunnitelmia Itä-Ukrainan haltuun ottamiseksi siinä tapauksessa, että Venäjän kyky tai halukkuus operoida Itä-Ukrainassa olennaisesti muuttuu huonompaan suuntaan.

Myös se, että ATO muuttui JFO:ksi siirtyen operaationa asevoimien hallintaan, voidaan tulkita toimenpiteenä, jonka tarkoituksena on valmistautua Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden haltuunottoon, mikäli tilanne muuttuu yllättäen suuntaan tai toiseen. Näyttäisi siltä, että tällä hetkellä Ukrainassa keskustellaan ns. rauhanturvaoperaatiosta mutta samalla siirretään ATO asevoimille operaation nimeä ja tarkoitusta muokaten. Kertooko tämä myös jotain asevoimien oman iskukyvyn ja toimintakulttuurin kehittymisestä? Hyvin paljon mahdollista, että Ukrainassa nähdään asevoimien operatiivisen kyvyn ja päätöksenteon muuttuneen niin paljon, että laaja operaatio voidaan alistaa sen alaisuuteen.

Marko

1. https://informnapalm.org/en/russian-militants-cynically-greeted-residents-of-novoluhanske-with-grad-rockets-on-st-nicholas-day/ 

2. https://medium.com/dfrlab/minskmonitor-pisky-under-fire-3ea7b52b5f49 

3. https://www.rferl.org/a/family-of-four-killed-in-antitank-mine-blast-in-eastern-ukraine/29160926.html 

4. https://www.unian.info/war/10099772-joint-forces-operation-kicks-off-in-donbas.html?utm_source=unian&utm_medium=related_news&utm_campaign=related_news_in_post 

*: lähteenä uacrisis.org ja unian.info.

**: lähteenä uacrisis.org.