PMC Wagner Venäjän hallinnon työkaluna – OSA I

 

Venäläisen palkkasotilaspalveluita tarjoavan PMC Wagnerin nimi on noussut esille lukuisissa viimevuosien konflikteissa ja sodissa joihin Venäjä virallisesti tai epävirallisesti osallistuu. Kirjoitukseni ensimmäinen osa on yhteenveto PMC Wagnerista ja toisessa osassa huomio kohdistuu pääasiassa PMC Wagnerin osallistumiseen Ukrainan sotaan vuodesta 2014 eteenpäin. Venäjän hallinnon toiminta ja PMC Wagnerin maine huomioiden tässä ensimmäisessä osassa on taustoituksen ohella hyvä huomioida yhtiön ulkomaan operaatioita, joista osa näyttäisi olevan hyvin yksityisluontoisia – jopa henkilökohtaisia, jotka on toteuttanut ryhmä tai pieni joukko PMC Wagnerin palkkasotilaita osan vastaavasti ollessa operaatioita, jonka taustalta löytyy Venäjän valtiollinen organisaatio tavalla tai toisella (kyse voi olla joko turvallisuusorganisaation operaatiosta tai laajemmasta operaatiosta).

Kuvakaappaus Integralin julkaisemalta videolta ”Wagner in action. Winter campaign”. (1)

Taustoitusta: mikä PMC Wagner on

Tämä taustoitus pohjautuu pääasiassa Mikko Räikköläisen Idäntutkimuksessa julkaisemaan Kaupallisten sotilaspalveluyritysten synty Venäjällä -artikkeliin sekä The Ulkopolitistissa julkaistuun Wagner-ryhmän palkkasotilaiden toiminnan takaa paljastuu Venäjän strategia laajentaa vaikutusvaltaansa Afrikan maissa -artikkeliin, jonka kirjoittajina on Agneta Kallstrom ja Karoliina Lehtola. Mikäli olen käyttänyt jotain muuta lähdettä, merkitsen tämän erillisellä lähdeviitteellä.

Kylmän sodan loppu ja Neuvostoliiton hajoaminen vuonna 1991 olivat murros kaupalliselle turvallisuudelle myös Venäjällä, mahdollistajia toiminnalle oli kaksi a) sosialistisen järjestelmän loppu mahdollisti vapaamman kaupallisen toiminnan synnyn, b) Neuvostoliiton hajoamista ja yhteiskunnallista murrosta seurannut asevoimien ja turvallisuusorganisaatioiden voimakas supistuminen vapautti markkinoille runsaasti työvoimaa. Paikoin jopa kokonaiset yksiköt organisoituivat uudelleen kaupalliselta pohjalta, esim. Alpha Group -turvallisuusyrityksen muodostivat vuonna 1991 entiset Neuvostoliiton terrorisminvastaisen Alfa-erikoisyksikön veteraanit.

Kansainvälisesti toimivia ja selkeämmin sotilaallisia yrityksiä alkoi syntyä Venäjälle tämän vuosituhannen puolella. Kysyntää kasvatti erityisesti vuonna 2003 alkanut Irakin sota. Venäläiset yritykset pyrkivät osallisiksi Irakin mittavia jälleenrakennushankkeista haluten ostaa turvapalvelunsa mieluiten maanmiehiltään. Näihin lukeutui vuonna 2003 perustettu Antiterror-Orel -niminen yritys, josta eriytyi vuonna 2011 Moran Security Group, joka rekisteröitiin Moskovaan ja Belizeen. Moran erikoistui kauppamerenkulun turvapalveluihin ja vaikuttaa olleen monessa suhteessa samankaltainen, julkisesti ja laillisesti toimiva kaupallinen turvapalveluiden tuottaja länsimaisten vastineidensa lailla. Moran Security Group ilmeisesti toimi peitteenä ensimmäiselle kaupalliselle venäläiselle osallistumisella Syyrian sisällissotaan.

Seuraavana vuonna (v. 2012) Moran Security Group’in johto rekisteröi Slavonic Corps -nimisen yrityksen Hong-Kongiin (ja Pietariin). (2) Keväällä 2013 Slavonic Corps’iin ryhdyttiin rekrytoimaan lähinnä sotilastaustaista henkilökuntaa, yritys järjesti rekrytoitavien työhönottohaastattelut Moran Security Group’in tiloissa Pietarissa. Yrityksellä oli jo tuolloin sopimus Syyrian hallituksen kanssa.

Haastattelut Pietarissa suoritti Moran Security Groupin johtaja, Vjatšeslav Kalašnikov, joka oli myös Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n reservin everstiluutnantti. Tämän perusteella työnhakijat sekä eräät tapahtumaan myöhemmin perehtyneet tutkijat päättelivät, että projektilla täytyi olla vähintäänkin Venäjän valtion turvallisuuselinten epävirallinen siunaus.

Reilun 260 miehen osasto kuljetettiin Latakiaan, Syyriaan lokakuussa 2013. Latakian sotilastukikohdassa heistä muodostettiin kaksi yksikköä, joista toista kerrotaan johtaneen Dmitri ”Wagner” Utkin. Vasta Syyriassa joukoille paljastui, että heidän odotettiin vartiointitehtävien sijaan osallistuvan taisteluihin Daesh -järjestön (ISIS) joukkoja vastaan. Huonosti varustettu osasto kärsi tappioita ensimmäisessä taistelukosketuksessa, joutui vetäytymään ja kuljetettiin lopulta takaisin Venäjälle.

Takaisin Venäjälle saapuneet miehet joutuivat FSB:n kuulusteltaviksi, heitä vastaan ei nostettu syytteitä. Kiinnostavaa on kuitenkin se, että tuolloin kaksi yrityksen johtajaa tuomittiin Venäjällä kolmen vuoden vankeusrangaistuksiin palkkasoturitoiminnasta.

Aiheeseen perehtyneet tutkijat ja journalistit eivät ole päässeet selvyyteen tapahtumien taustoista. Toisin kuin palkatuille työntekijöille kerrottiin, Slavonic Corpsilla oli ilmeisesti sopimus yksityisen energia-alan yrityksen ja Syyrian energiaministeriön kanssa Deir-el Zourin öljykenttien suojelusta. Se, ettei Moran Security Groupin johtajaa Vjatšeslav Kalašnikovia asetettu syytteeseen antaa olettaa, että projektiin liittyi tuntemattomiksi jääneitä yhteyksiä Venäjän hallintoon. Epäonnistumisestaan huolimatta Slavonic Corpsia voidaankin pitää eräänlaisena modernin venäläisen sotilaspalveluyhtiön prototyyppinä.

Monet Slavonic Corpsin Syyria-operaatioon osallistuneet henkilöt palvelivat seuraavana vuonna (2014) Ukrainassa, Wagner-ryhmän (jatkossa PMC Wagner) ensimmäisessä tunnetussa operaatiossa.

PMC Wagnerin operatiivinen johtaja on tiettävästi Venäjän tiedustelupäähallinnon eli GRU:n reservin everstiluutnantti Dmitri Utkin. Hän siirtyi eläkkeelle Venäjän valtion palveluksesta vuonna 2013 ja on mitä ilmeisimmin työskennellyt sekä Moran Security Groupille että Slavonic Corpsille. PMC Wagnerin omistaja ja rahoittaja puolestaan on laajan yritysjoukon omistava, Putinin kokkina tunnettu, oligarkki Jevgeni Prigožin.

Venäjälle PMC Wagnerin käyttö mahdollistaa hämärät ja epämääräiset toimet konflikteissa ja poliittisesti epävakaissa maissa, toisaalta epävirallisen yhteyden tähden Venäjä voi kiistää yhteyden PMC Wagneriin, mikäli ryhmä aiheuttaa merkittäviä ongelmia. Tähän taktiikkaan Venäjä on toistuvasti turvautunut, eikä ryhmää ole virallisesti olemassa, koska maan laki kieltää palkka-armeijat. (Huom. Venäjän laki kieltää myös separatismin, tästä huolimatta se tukee lukuisia separatistisia liikkeitä).

Viime vuosina Venäjä on käyttänyt PMC Wagneria työkalunaan lukuisissa Afrikan valtioissa, kuten Libyassa, Malissa ja Keski-Afrikan tasavallassa, jossa venäläiset ovat auttaneet hallituksen joukkoja taisteluissa kapinallisia tai jihadistisia ryhmiä vastaan.

PMC Wagner on osallistunut vuodesta 2018 Libyan sisällissotaan, jossa ryhmä tukee Venäjän hallituksen suosiman marsalkka Khalifa Haftarin joukkoja taistelussa maan tunnustettua hallitusta vastaan. Libyassa on ilmeisesti toiminut noin 1200 taistelijan osasto, minkä lisäksi PMC Wagner on rekrytoinut taistelijoita myös Syyriasta. Libyassa PMC Wagnerin valvomilta lentokentiltä on myös operoinut Venäjän alueelle siirtämiä (tunnuksettomia) lentokoneita. (3)

Mosambikissa ja Keski-Afrikan tasavallassa PMC Wagnerin palkkasotilaiden tehtävänä on ollut osallistua taisteluihin Jevgeni Prigožin taloudellisten intressien ja etujen suojelemiseksi (Prigožinin hallitsema kaivosyhtiö toimii Keski-Afrikan tasavallassa). Keski-Afrikan tasavallassa PMC Wagnerin jäsenten epäillään osallistuneen kolmen Prigožinin toimintaa tutkineen toimittajan murhaan. Toimittajakolmikko Aleksandr Rastorguev, Orhan Džemal ja Kirill Radtšenko, houkuteltiin Keski-Afrikan tasavaltaan, jossa heidät murhattiin kylmäverisesti illalla 30. heinäkuuta 2018. (4)

Tähän mennessä PMC Wagner on osallistunut operaatioihin ainakin 15 maassa, mukaan lukien Ukraina, Syyria, Sudan, Mali, Libya ja Keski-Afrikan tasavallassa sekä Venezuela. (5) PMC Wagnerin taistelijat ovat syyllistyneet kaikilla operointialueilla eriasteisiin ihmisoikeus- tai sotarikoksiin. Syyriassa PMC Wagnerin taistelijat ovat syyllistyneet kidutuksiin ja vankien teloituksiin, ikävällä tapaa kuuluisin lienee Deir ez-Zorista kotoisin olleen syyrialaiskarkurin kidutusmurha PMC Wagnerin taistelijoiden toimesta. (6) PMC Wagnerin taistelijoiden julkaisemilta videoilta käy ilmi, kuinka taistelijat surmaavat kiduttamalla syyrialaiskarkurin ja tämän jälkeen irrottavat pään veitsellä leikkaamalla ruumiista (ei ole täysin varma, onko syyrialainen jo kuollut vai vain tajuton tässä vaiheessa); miehet kädet hakataan pistolapiolla irti käsivarsista ja lopulta ruumis ripustetaan jaloista riippumaan ja sytytetään tuleen. (7)

Kiinnostava episodi PMC Wagnerin ”historiassa” nähtiin 29. heinäkuuta 2020 Valko-Venäjällä maan valtiollisen median uutisoidessa Valko-Venäjän turvallisuuspalvelu KGB:n pidättäneen erikoisoperaatiossa 33 ”wagnerilaista” palkkasotilasta Minskissä.

Tapahtunut herätti tuolloin ihmetystä erityisesti sen tähden, koska pidätetyt olivat venäläisen PMC Wagnerin palkkasotilaita – organisaation, jonka palkollisia Venäjän valtio oli käyttänyt lukuisissa salaisissa operaatioissa kuin myös suoranaisissa sotatoimissa useiden valtioiden alueella. Villeimmissä huhuissa arveltiin jo Venäjän valmistelleen erikoisoperaatiota Valko-Venäjän alueella, mikä ei kuitenkaan ollut totuus – totuuden ollessa ehkäpä vieläkin villimmän.

Bellingcat julkaisi yhteistyökumppaneidensa kanssa raportin, jossa avattiin tapahtuman taustoja. (8) Valko-Venäjällä suoritettua pidätystä edelsi uskaliaasti suunniteltu Ukrainan sotilastiedustelun GUR MOU:n ja Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n operaatio, jonka oli tarkoitus huipentua reilun 30 peiteyhtiöön värvätyn PMC Wagnerin palkkasotilaan vangitsemiseen Ukrainan maaperällä näitä kuljettaneen matkustajakoneen tehdessä hätälaskun ukrainalaiselle lentokentälle. Valko-Venäjän turvallisuuselimet suorittivat palkkasotilaiden vangitsemisen näiden odottaessa Minskissä lentoa Istanbuliin – huipennusta ei nähty.

Valitettavasti Bellingcat yhteistyökumppaneineen ei raportissa vastaa tärkeimpään kysymykseen, vuosiko joku tietoja Minskiin vai suoritettiinko pidätys Valko-Venäjän ”presidentinvaalien” alla Aljaksandr Lukašenkan vainoharhaisuuden seurauksena. Sittemmin Lukašenka varasti Svjatlana Tsih’anouskajalle häviämänsä vaalit, vaalien varastamista seurasi Valko-Venäjällä kansan rohkea lähtö kadulle – yhtämittaiset mielenosoitukset diktaattoria vastaan jatkuivat vuodenpäivät.

Helsingin Sanomissa julkaistiin toimittaja Laura Halmisen kirjoittama, Bellingcatin raporttiin pohjautuva, artikkeli Bellingcat: Venäläisten palkka­sotilaiden pidätys Valko-Venäjällä viime vuonna oli Ukrainan tiedustelun juoni, joka meni pieleen.

 

PMC Wagnerin harjoittelukeskus Molkinossa

Venäläisen palkkasotilaspalveluita tarjoavan PMC Wagnerin harjoittelukeskus sijaitsee Molkinossa, Krasnodarin aluepiirissä (Krasnodar Krai) Venäjän eteläosissa. PMC Wagnerin tukikohta ja harjoittelukeskus sijaitsee GRU:n eli GU:n 10. Spetsnaz prikaatin (sotilasyksikkö 51532) tukikohdan tuntumassa, samalla alueella sijaitsee myös 1. ohjusprikaatin (sotilasyksikkö 31853) tukikohta, jonne on sijoitettu kaksitoista Iskander-M ohjusten МZKT-7930-laukaisualustaa.

Venäjän valtion ja PMC Wagnerin yhteistoiminnasta kertoo jotain sekin, että PMC Wagnerin operatiivinen johtaja Dmitri Utkin palkittiin Moskovassa joulukuussa 2016. Tiedon palkitsemisesta on vahvistanut Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov. Selville ei kuitenkaan ole saatu sitä, mistä ansioista Utkin palkittiin ja minkä mitalin hän sai.

Venäjällä PMC Wagnerin ja sitä salaisemman Patriotin kaltaisten  toimijoiden taloudelliset ja käskyvaltasuhteet valtion virallisiin edustajiin ovat edelleen osin hämäränpeitossa. Tiedossamme on kyllä rahoittajien ja näennäisten omistajien nimiä, samalla joudumme kuitenkin pohtimaan, että onko Jevgeni Prigožin muutakin kuin ”hyödyllinen ystävä”, joka kaikesta huolimatta operoi PMC Wagneriakin vain ”ehdollisena” eläen tavallaan maailmassa, jossa hän voi menettää saavuttamansa hetkenä minä hyvänsä.

Sen sijaan, kuten Mikko Räikköläinen analyysissaan kirjoittaa –

PMC Wagner saattaakin tällä hetkellä olla salailukeinon sijaan Venäjän ulkopoliittiseen signalointiin käytettävä työkalu. (9)

Onko salaisia operaatioita toteuttanut palkka-armeija muuttunut näkyväksi työkaluksi, ja jos on, niin mitä se kertoo meille nyky-Venäjästä? Muutakin kuin mitä näemme tapahtuvan Ukrainassa, josta PMC Wagner-kirjoitusten toisessa osassa enemmän.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://www.youtube.com/watch?v=RE4UgEXhUXM 

2. https://foreignpolicy.org.tr/wagging-wagner-genesis-of-a-russian-private-military-security-contractor/ 

3. https://www.bbc.com/news/world-africa-52811093 

4. https://dossier.center/car-en/ 

5. https://yle.fi/uutiset/3-12556640 

6. https://novayagazeta.ru/articles/2019/11/20/82805-golovorezy-21 

7. https://www.youtube.com/watch?v=40-EoejDySc 

8. https://www.bellingcat.com/news/uk-and-europe/2021/11/17/inside-wagnergate-ukraines-brazen-sting-operation-to-snare-russian-mercenaries/ 

9. https://journal.fi/idantutkimus/article/view/101984 

(pdf-tiedosto linkistä).

 

Kirjoituksessa hyödynnetty myös Russian Military Forces: Interactive Map -verkkosivua.

Mikko Räikköläinen: Kaupallisten sotilaspalveluyritysten synty Venäjällä.

Agneta Kallstrom ja Karoliina Lehtola: Wagner-ryhmän palkkasotilaiden toiminnan takaa paljastuu Venäjän strategia laajentaa vaikutusvaltaansa Afrikan maissa.

Donbas, ratkaisevan taistelun aattona

 

Venäjän hyökätessä laajalla rintamalla Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 sen ensisijaisena tavoitteena oli Kiovan valtaus muutamassa päivässä. Kiova ei antautunut muutamassa päivässä, eikä viikoissakaan, Ukrainan sitkeä vastarinta ja hyökkäykseen osallistuvien joukkojen kuluttaminen johtivat siihen, että – käytännössä – Venäjän oli vetäydyttävä ensin Kiovan ympäristöstä ja seuranneiden päivien aikana myös Tšernihivin ja Sumyn alueilta. Vetäytyneet joukot jättivät jälkeensä surmattujen ja murhattujen siviileiden ohella kidutettuja ja raiskattuja paikallisia, kostonhimoisten sotilaiden käsittelyltä eivät säästyneet lapset kuten eivät vanhuksetkaan. Mielestäni kyse ei myöskään ole tappion kokeneiden sotilaiden turhautuneisuudesta vaan systemaattisesta toiminnasta, jonka ovat hyväksyneet komentoketjussa korkeammassa asemassa olleet upseerit, ja puheiden tasolla joukkoja ovat yllyttäneet brutaaliin käytökseen Venäjän poliittinen johto ja valtion omistamien ja/ tai rahoittamien medioiden ns. toimittajat.

Kiovan tappion jälkimainingeissa venäläispropagandistit ja Venäjälle työskentelevät operaattorit ovat parhaansa mukaan koettaneet pestä mustaa valkoiseksi ja osoittaa, että vetäytyminen Kiovasta oli jotain muuta kuin täydellinen epäonnistuminen – mahalasku, tai etten sanoisi, pohjakosketus! Katse suunnattiin itään, kun ei saatu Kiovaa, halutaan Donbas (ja kenties hiukan enemmän) – aivan eri asia on sitten se, että saako Venäjä edes Donbasia vai elämmekö tulevina viikkoina ja kuukausina aikaa, jolloin hiekka tyranni Vladimir Putinin tiimalasissa käy vähiin ja lopulta hän kokee saman kohtalon kuten niin kovin moni diktaattori ennen häntä.

Miltä idässä näyttää ratkaisevan taistelun aattona? Vielä jokin aika sitten Pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri (evp) Pekka Toveri kirjoitti twitterissä seuraavasti Venäjän valmistautumisesta Donbas-operaatioon:

”Venäjä on valitettavasti ottanut opiksi kuuden viikon aikana tekemistään lukuisista virheistä. Tämä näkyy Donbassissa kohta käynnistyvän operaation valmisteluissa.

Voimat keskitetään yhdelle alueelle, jolloin saadaan tuli- ja joukkojen ylivoima ja voimia riittää selusta-alueiden suojaamiseen jos saavutetaan menestystä. Lisäksi ilmavoimaa keskitetään tukemaan operaatiota. Koko Ukrainan sijasta yritetään vain kaakkoisosien valtaamista.” (1)

Valko-Venäjän rintamalta Harkovan alueelle siirrettyjä maahanlaskujoukkoja moottorimarssilla kohti Izjumia – seuraavina päivinä osa tästäkin kolonnasta tuhottiin Ukrainan asevoimien erikoisjoukkojen toimesta.

Nyt alkaa näyttää siltä, ettei Venäjä sittenkään ole ottanut opiksi aiemmista virheistä, ettei operaatiota valmistella siten kuten pitäisi valmistella. Tämän viikon kuluessa olemme nähneet Venäjän heittävän joukkoja pienissä osastoissa rintamalle esim. Izjumin eteläpuolella sen sijaan, että keräisivät korvaavia joukkoja koordinoidumpaa hyökkäystä varten. Osa näistä joukoista on vieläpä sellaisia, jotka vedettiin kuun vaihteessa pois Kiovan rintamalta, jonka jälkeen ne siirrettiin Valko-Venäjän kautta Venäjälle ja Belgorodin alueelta Ukrainaan. Kun muistetaan, että nämä joukot osallistuivat Kiovan alueella viikkojen ajan raskaisiin taisteluihin, osa niistä on kokenut huomattavia miehistö ja kalusto tappioita saamatta vahvistuksia tai kalustotäydennyksiä, niin on vaikea kuvitella, että niiden kyky laajoihin operaatioihin olisi kovinkaan hyvä – ja olettamuksen mukaan Venäjän olisi tarkoitus suorittaa Harkovan ja Donbasin alueilla laajoja operaatioita, ja hakea näin riittävän näyttävää voittoa toukokuun alkupuoleen mennessä, jotta maa voi juhlia voittoa symbolisesti tärkeänä voiton päivänä 9. toukokuuta.

Jos se ei saavuta sellaista kyseisellä alueella, herää kysymys, riittääkö voitoksi mahdollinen Mariupolin valtaus? Asovanmeren pohjoisrannalla sijaitsevasta Mariupolista on taisteltu raskaasti jo viikkojen ajan – kaupunki kukistumista on povattu jo pidemmän aikaa mutta yhä edelleen kaupungin puolustajat, jäljellä olevat kansalliskaartin 12. prikaatin, Ukrainan laivaston 36. merijalkaväenprikaatin ja Azov rykmentin 1. pataljoonan sotilaat, jatkavat taisteluaan. Mutta palataan Donbas operaatioon ja siihen nivoutuviin tapahtumiin.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että myös Donbasin alueella taistellaan Ukrainalle edullisella tavalla, Venäjä on sortunut alueella toistuvasti samoihin virheisiin, joiden tähden sen ei ole onnistunut koota riittävästi voimaa mahdollisiin läpimurtokohtiin, jonka seurauksena Ukrainan asevoimien on onnistunut joko torjua täysin hyökkäysyritykset tai ohjata ne puolustustaistelun kannalta edullisille alueille. Samalla ukrainalaisten erikoisjoukkojen on onnistunut iskeä venäläisten huoltolinjoihin, paikoin jopa hyvinkin kaukana rintamasta Venäjän puolella, kuten varhain aamulla 12. huhtikuuta, jolloin ukrainalaiset erikoisjoukkojen sotilaat räjäyttivät Nezhegol joen ylittävän rautatiesillan Titovkan kylän kupeessa Belgorodin alueella. (2)

Ukrainan erikoisjoukkojen isku Titovkan alueella Venäjällä, 12. huhtikuuta 2022.

Ukrainan erikoisjoukkojen suorittamista operaatioista kannattaa erikseen huomioida myös Borovan kylän pohjoispuolella sijainneen maantiesillan räjäyttäminen Ukrainan, alueelle kohdistaman vastahyökkäyksen, edellä. Sillan räjäyttämisen yhteydessä ukrainalaisten onnistui tuhota siltaa ylittänyt venäläisten huoltokolonna, johon kuului useita ajoneuvoja. Sillan tuhoutuminen räjähdyksessä katkaisi samalla yhden venäläisten pohjois-etelä-suuntaisista huoltoreiteistä alueella, jossa sota muutenkin on jo runnellut maanteitä ja rautateitä.

Karttapohja liveuamap.com.

Toisaalta on kuitenkin olemassa näyttöä sen puolesta, että samanaikaisesti Venäjä on myös kokoamassa voimakkaampaa taisteluosastoa Izjumin alueelle ja ainakin yrittävän varmistaa huoltoreittejään paremmin kuin laajan offensiivin alkuvaiheessa Kiovan, Tšernihivin ja Sumyn alueilla. Venäjällä sanotaan olevan koottuna Harkivan itäpuolelle ja Izjumin pullistumaan 22 pataljoonan taisteluosastoa, mikä sekään ei välttämättä riitä muuhun kuin läpimurtoon mutta ei syvemmälle Donbasiin ulottuvaan operaatioon – etenkin jos tavoitteena on laajempi motti tai yritys tavoitella Dnepriä lounaassa. Venäläisten todennäköisin tavoite lienee Barvinkove, parikymmentä kilometriä Izjumin pullistumasta lounaaseen ja sulkea Ukrainan asevoimien vetäytymisreitti Slovjansk-Kramatorsk-alueelta länteen. Samaan aikaan on syytä tarkkailla Ukrainan toimia, esim. voimakas vastahyökkäys Harkivan (Harkovan) kaakkoispuolelta Izjumin pohjoispuolelle, jonka seurauksena asetelma alueella voi muuttua täysin venäläisten jäädessä mottiin.

Venäjän Ukrainaan kohdistama operaatio ja samalla tuleva Donbasin alueelle kohdistuvan offensiivin toteuttamisesta vastaa armeijakenraali Aleksandr Dvornikovin esikuntineen, mikä voi johtaa Toverin ennakoimaan aselajien välisen operoinnin koordinoinnin paranemiseen, (3) josta ei kuitenkaan vielä ole saatu konkreettista näyttöä.

Omilta, miehitetyn Donetskin alueen kontakteiltani, olen saanut havaintoja venäläisten runsaasta helikopteritoiminnasta mutta vain yksittäisiä havaintoja runsaammasta venäläisten lentokoneiden (rynnäkkökoneet ja monitoimihävittäjät) operoinnista alueella, ja silloin kun niitä havaitaan Donetskin kaupunkialueen yllä ja lähistöllä, koneita on hyvin harvoin kerralla enemmän kuin kaksi eli Venäjä ei ole kyennyt mihinkään todelliseen ilmatilan dominointiin ja haltuunottoon edes Itä-Ukrainan miehitettyihin alueisiin rajoittuvilla alueilla. Itse asiassa ukrainalaisten lähi-ilmatorjunta synnyttää huomattavan uhan venäläisille – he menettävät alueella päivittäin helikoptereita sekä erilaisia lennokkeja, lentokoneitakin useita viikossa.

Venäjän toimista näyttää paistavan myös turhautuneisuus, Harkivan aluetta on jälleen tulitettu tykistöllä ja raketinheittimillä raskaammin kuin kuun alkupuolella. Jonkin moisena osoituksena kyvyttömyydestä ratkaista ongelmaa voidaan myös pitää Mariupolin pommittamista strategisilla pommikoneilla – perjantaina 15. huhtikuuta Tupolev Tu-22M3 pommikoneet suorittivat pommituslennon kaupunkia vastaan. (4) Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta kun Venäjä suorittaa tämän offensiivin kuluessa pommituslennon Ukrainan ilmatilaan strategisilla pommikoneilla. Edellisillä kerroilla Venäjän kaukotoimintailmavoimien koneet ovat tulittaneet Ukrainassa sijaitsevia kohteita joko Venäjän tai Valko-Venäjän ilmatilasta. Perjantaisessa operaatiossa oli kyse perinteisestä pommituslennosta, jossa kohteeseen pudotettiin vapaasti putoavia (tyhmiä) pommeja.

 

Armeijakenraali Aleksandr Dvornikov – Syyrian teurastaja

Loppuun vielä muutama sana Venäjän nimeämästä uudesta komentajasta, Venäjän Kaukoidän Ussurijskista kotoisin olevasta, armeijakenraali Aleksandr Dvornikovista. Hän on komentanut Venäjän joukkoja myös Syyriassa, jossa hän on viimekädessä ollut vastuullinen upseeri joukkotuhoaseiden (kemialliset aseet) käytöstä. Samaten Syyriassa hän on kaupunkisodassa sekä kaupunkien piirityksessä turvautunut voimankäyttöön ts. kohteina olleita kyliä ja kaupunkeja on tuhottu tykistöllä ja ilmavoimilla. Näiden näyttöjen perusteella Dvornikovin lisänimi ”Syyrian teurastaja” on aivan ansaittu. (5)

Aleksandr Vladimirovitš Dvornikov.

Aleksandr Dvornikov on myös toiminut Venäjän eteläisen sotilaspiirin komentajana, ja vaikka Venäjän Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden sotilasoperaatio oli käytännön tasolla Venäjän asevoimien yleisesikunnan sekä Venäjän maavoimien esikunnan kontrollissa, on Dvornikovin alaisiin kuulunut 8. armeijakunnan komentaja ollut tiiviissä tekemisissä Itä-Ukrainan miehitetyille alueille perustettujen 1. ja 2. armeijakunnan esikuntien kanssa. Huomioidessamme tämän taustan ja mahdolliset vierailut Itä-Ukrainan miehitetyillä alueella, on todennäköistä, että hän tuntee alueen vallitsevat olot Moskovaa paremmin. Teoriassa Dvornikovin pitäisi paremman paikallistuntemuksen takia kyetä suunnitelmallisempaan operointiin alueella ja hyödyntämään mekanisoitua ja motorisoitua kalustoa oikealla (paremmalla) tavalla, mitä tähän mennessä on nähty. Samalla meidän on kuitenkin muistettava se, että Syyriassa hänen komentamansa joukot ovat turvautuneet operatiivisten tavoitteiden saavuttamisessa hyvin rajuun voimankäyttöön (epäsuoratuli, tynnyripommit helikoptereista sekä ilmaiskut rynnäkkökoneilla ja pommikoneilla) ja tarvittaessa myös joukkotuhoaseiden käyttöön, mikä voi tietää suurta siviiliuhrien määrää riippumatta siitä onnistuvatko operaatiot tahi eivät.

Syyriassa kyse ei ole ollut mistään kirurgisista iskuista kohteeseen vaan tarvittaessa kokonaisten kortteleiden tai kylien tuhoamisesta, jotta tavoite saavutetaan. (En nyt ota edes kantaa siihen, että onko tavoite itsessään edes hyväksyttävä – sairaaloiden tarkoituksellinen tuhoaminen ei sitä ole, useimmissa tapauksissa kyse on myös sotarikoksesta).

Eläkkeelle jääneen Yhdysvaltojen laivaston amiraalin James George Stavridisin mukaan Dvornikov on ”julmista julmin”. (6)

Kun tarkastelee Dvornikovin meriittilistaa, niin väistämättä herää ajatus, että onko hän se mies, jota Venäjä tällä hetkellä kaipaa? Toki on, jos tarkoituksena on tuhota Ukraina ja yrittää tuhota kansa ja kulttuuri ts. tavoitteena on se denatsifikaatio, jollaisena venäläinen media ja propagandistit sen tänään esittävät, tällöin Aleksandr Dvornikov on sopiva mies tähän tehtävään. Sadistinen paskiainen, sanon minä, joka toivottavasti päätyy joku päivä oikeuteen vastaamaan teoistaan.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://twitter.com/PToveri/status/1512915559339413505 

2. https://twitter.com/mhmck/status/1513846849928667138 

3. https://twitter.com/PToveri/status/1512917591098068995

4. https://t.me/ukrinform_news/65232 

5. https://www.defenseone.com/threats/2022/04/after-losses-russia-regroups-donbas-and-names-butcher-syria-head-ukraine-ops/365501/ 

6. https://www.nbcnews.com/news/world/russia-appoints-general-cruel-history-oversee-ukraine-offensive-rcna23784 

Lähteenä käytetty myös liveuamap.com-verkkosivua.

Lapsia – Дети: pommit irti

 

Muutamia vuosia sitten verkkokalvoillemme piirtyi kuvia Syyriasta, kuinka venäläiset pommikoneet tyhjensivät pommilastinsa kaupunkien ja kylien yllä, kuinka Syyrian ilmavoimien helikopterit leijuivat hiekanväristen kaupunkien yllä pudottaen tynnyripommeja ihmisten niskaan. Muistamme kuinka kirkkojen kellot soivat venäläisen ja syyrialaisen tykistön jauhaessa Aleppoa soraksi. Moni oli hämmentynyt ja ihmeissään, kuinka se oli mahdollista, kuinka maailma saattoi hiljaa hyväksyä kokonaisten kortteleiden tuhoamisen – joku ehkäpä pohti sitäkin, kuinka sotilaat pystyivät täyttämään käskynsä, kuinka he pystyivät nukkumaan tekojensa jälkeen.

Venäjän aloittaessa laajan offensiivin kaikkialle Ukrainaan varhain 24. helmikuuta, Syyriasta alkoi kuulua varoituksen ääniä. He muistivat millaista totaalista tuhoamissotaa Venäjä kävi yhdessä Bašar al-Assadin hallinnon kanssa Syyriassa, ja jo hyvin varhain he varoittivat ukrainalaisia pahimmasta mahdollisesta, mikä voi toteutua – iskuista sairaaloita ja oppilaitoksia vastaan, iskuista lapsia vastaan: he muistuttivat, ettei edes YK:n edustajille pidä kertoa missä sairaalat sijaitsevat, koska tiedot välittyvät venäläisille ja lopulta rintamalle, jossa tietoja käytetään tuhoamissotaan. Syyrialaiset myös varoittivat, ettei pidä kertoa missä lapset ovat, mitä reittejä ja milloin heitä kuljetetaan, koska venäläiset iskevät juuri näihin kuljetuksiin. Lainkaan kärjistämättä voidaan todeta, että venäläisille sana ”Дети” (lapsia) on kuin kutsu iskeä kohteeseen ja voimalla – tämän näimme Mariupolissa muutama päivä sitten.

Kuinka tämä sitten on mahdollista, miten sotilas voi moraalisesti perustella tekonsa itselleen ja yhteisölleen? Esseessään ”Vladimir Putin ei ole hullu, ja asialla spekulointi vie huomion olennaiselta” kirjailija Sofi Oksanen vastaa edellä esittämiini kysymyksiin tyhjentävästi – lainaan esseestä pari kappaletta:

”Putinin propagandassa ukrainalaisten kansallistunne omaa valtiota, kieltä ja itsenäisyyttä kohtaan on jotain, mistä Putin-messiaan on heidät parannettava, jotta he voisivat liittyä terveiksi slaavilaisen perheen jäseniksi.

Ukrainalaisten määrittely nationalisteiksi on Putinin Venäjälle tärkeää, koska sanalla on venäläisille yhtä negatiivinen kaiku kuin uusnatsilla Pohjoismaissa. Mustamaalaavalla kielellä riisutaan kohteena olevan kansan ihmisyys, mikä tekee tappamisesta helpompaa eikä kotien tuhoaminen tai maan miehittäminen ole moraalinen ongelma, vaan kohde oikeastaan ansaitsee kohtelunsa. Vainon siemen itää aina tietyn ihmisryhmän epäinhimillistämisessä ali-ihmiseksi.” (1)

Vladimir Putinin Venäjällä Ukrainaan ja ukrainalaisiin on kohdistettu eriasteista vaikuttamista parin vuosikymmenen ajan, samalla Venäjällä venäläisille Ukrainasta ja ukrainalaisista on maalattu hyvin värittynyt kuva – ukrainalaisia on leimattu (vähäisemmässä määrin) jo ennen Euromaidania, mutta Viktor Janukovitšin paon jälkeen Venäjän valtiojohtoinen propaganda ryhtyi uurastamaan de-humanisoidakseen ukrainalaiset ja samalla Ukraina valtiona esitettiin epäonnistuneena, jonka olisi palattava ”kotiin”.

Kun valtiojohtoinen propaganda yhtäällä de-humanisoi kokonaisen kansan ja toisaalla ryhtyy paatoksellisesti militarisoimaan omaa kansaa, päädytään tilanteeseen, jossa nyky-Venäjä näyttäytyy ulkomaailmalle totalitaarisena ja fasistisena valtiona, jonka väestöstä huomattavan suuri osa näyttää kannattavan sotaa ja mitä ilmeisimmin juuri sellaista sotaa, jota Venäjä tällä hetkellä Ukrainassa käy – pommittaa siviilikohteita, tuhoaa sairaaloita ja kouluja, iskee ilmavoimillaan väestösuojiin ja kohteisiin, joista ihmiset hakevat suojaa. Ja samalla valtiojohtoisen propagandan avulla Venäjä hakee oikeutusta itselleen näihin tekoihin – vaan voimme todeta, että valheella on lyhyet jäljet, ja toivottavasti useampi kuin yksi venäläinen päätyy oikeuteen vastaamaan teoistaan.

Alla Maxarin julkaisema satelliittikuva Mariupolin teatterista venäläisten suorittaman ilmaiskun jälkeen. Aukiolle maalattu ”Дети” – lapsia on nähtävillä selkeästi. Teksti on maalattu reilusti ennen ilmaiskua, se on nähtävillä satelliittikuvista aukiolla, joten venäläiset eivät voi sanoa, etteivät tienneet. He tiesivät, mutta he eivät piitanneet tekstistä lainkaan (ja ehkäpä propagandallaan ovat hakeneet oikeutusta sotarikokselleen).

Maaliskuun 16. päivä suoritetun ilmaiskun aikaan Mariupolin teatterissa oli turvaa hakemassa satoja, kenties jopa tuhat siviiliä. Eilisen ilmoituksen perusteella raunioista on saatu hengissä ulos reilut sata teatterista suojaa hakenutta, kukaan ei vielä tuolloin tiennyt kuinka paljon siviilejä oli hautautuneena raunioihin tai elossa teatterin kellaritiloissa. Pelastustyöt teatterin raunioilla jatkuvat äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa pommitusten ja tykistökeskitysten vaikeuttaessa työskentelyä alueella.

Keväällä 2014 alkaneen sodan aikana Mariupolia on koeteltu lukuisia kertoja, touko-kesäkuussa kaupunki oli hetken aikaa Venäjän tukemien ja varustamien joukkojen hallinnassa kunnes ukrainalaiset vapaaehtoisjoukot vapauttivat kaupungin lyhyestä miehityksestä. Kesän 2014 päätyttyä ja rintamalinjan vakiinnuttua, Mariupol pysyi Ukrainan hallinnassa, venäläisjoukkojen miehittäessä lähimmillään alueita parikymmenen kilometrin päässä kaupungin itäpuolella. Tammikuussa 2015 kaupunkia tulitettiin BM-21 ja BM-22 raketinheittimillä Venäjän asevoimien upseereiden johtamien yksiköiden toimesta – rakettikeskityksessä kuoli kymmeniä siviilejä yli sadan vammautuessa. (2)

Se mitä tänään Mariupolissa tapahtuu on kuitenkin jotain sellaista, johon siviilejä ei ole voinut valmistella – synnytyssairaalan pommitus, teatteriin kohdistettu ilmaisku, kaupungin piiritys ja tuhoaminen tykistöllä ja panssaritulella. Loukussa on edelleen satojatuhansia siviilejä ilman ruokaa ja vettä – meidän silmien edessä Venäjä syyllistyy sotarikokseen (tai oikeammin sotarikosten sarjaan) ja samalla kokonaisen kaupungin tuhoamiseen ja viimeisimmän tiedon mukaan tuhansien asukkaiden pakkosiirtämiseen Venäjälle. (3) Kaiken tämän rinnalla kaupunkilaisten kokemaa tuskaa häpäistään Venäjälle työskentelevien propagandistien toimesta, tähän joukkoon lukeutuu myös suomalaissyntyinen – Venäjän miehittämässä Luhanskissa asuva – Janus Putkonen. (4)

Bellingcatin perustaja Eliot Higgins on kritisoinut voimakkaasti Venäjän suurlähetystöjä niiden tavasta levittää valeuutisia ja disinformaatiota Venäjän Mariupoliin kohdistamien pommitusten jälkeen. (5) Higginsin kritiikin toinen kärki osuu sitten sosiaalisen median alustoihin, jotka hyväksyvät Venäjän valtiollisten edustajien toimet.

Maaliskuun 10. päivä kirjoittamassani blogissa loin ensimmäisen laajemman katsauksen Venäjän mahdollisiin sotarikoksiin Ukrainassa, kyseisen päivän jälkeen Venäjän sodankäyntitapa on muuttunut entistä brutaalimmaksi.

Sairaaloita, oppilaitoksia ja päiväkoteja tulitetaan tykistöllä tai ilmasta päivittäin, evakuointikäytävien kautta turvaan siirtyviä siviilejä on tulitettu – Kiovan kupeessa Irpinissä kokonainen perhe menehtyi, siviilejä on otettu panttivangeiksi, miehitystä vastustavia henkilöitä on kidnapattu – osa on ollut kateissa jo viikkojen ajan, naisia on raiskattu, hoitolaitosten potilaita tapettu jne. jne.

Ukrainalaisten viranomaislähteiden mukaan 16. maaliskuuta mennessä venäläiset olivat tulittaneet 117 sairaalaa, sairaaloista 7 ei voi korjata; 411 erilaista oppilaitosta oli tulitettu, oppilaitoksista 63 on siinä kunnossa, ettei niitä voi korjata tai kunnostaa (oppilaitoksiin kuuluvat päiväkodit, peruskoulut ja ylemmän asteen oppilaitokset); Venäjä ei myöskään ole säästänyt uskonnollisia kohteita, 16. maaliskuuta mennessä 28 uskonnolliseen kohteeseen oli isketty, kuva-aineiston perusteella osa on tuhoutunut perustuksiaan myöten.

Sodan vaurioittama Siunatun Neitsyt Marian syntymän kirkko, Vjazivkan kylässä, Žytomyrin alueella.

Ukrainan terveydenhoitoviranomaisten mukaan 24. helmikuuta ja 19. maaliskuuta välillä sotatoimien seurauksena on menehtynyt 112 lasta ja yli 140 lasta on vammautunut. Meidän on kuitenkin muistettava se, että paikoin tuho on niin massiivista, ettei ole ketään ketä haudata, ei tietoa siitä, kuinka moni on kuollut. Jo nyt virallisten ja epävirallisten siviiliuhrien lukumäärässä on merkittävä ero, YK:n ilmoituksen mukaan sotatoimissa on menehtynyt 847 siviiliä ja vammautunut 1399 siviiliä (24. helmikuuta – 18. maaliskuuta 2022) kun paikallisviranomaisten mukaan yksistään Mariupolissa on menehtynyt piirityksen alun jälkeen vähintään 2500 siviiliä. (6)

Kun rauha aikanaan palaa Ukrainaan, jälleenrakennus alkaa, on Venäjällä edessään itsetutkiskelun aika. Siinä missä saksalaiset kantoivat kollektiivista vastuuta natsi-Saksan teoista 30-luvulta lähtien Saksan antautumiseen saakka, teemme suuren virheen, jos Venäjän kohdalla vastuullisten piiri rajataan käsittämään vain vallan ytimessä olleet. Myös yksilöiden on mahdollista tehdä valintoja, tukea hallintoa, olla hiljaa (ja näin antaa tilaa hallinnon propagandalle) tai tehdä moraalisesti kestäviä valintoja ja nousta hallintoa vastaan, kuten olemme nähneet tuhansien ja tuhansien tehneen.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008681742.html 

2. https://informnapalm.org/en/the-anniversary-of-mariupol-rocket-attack-who-led-it-and-what-is-known-about-them-in-2019/ 

3. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008694742.html 

4. https://mvlehti.net/2022/03/18/raportti-ukrainan-azov-pataljoona-rajaytti-teatterin-mariupolissa-syyttaakseen-venajaa-siviilien-tappamisesta/ 

5. https://twitter.com/EliotHiggins/status/1503320094721593344 

6. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008694742.html 

Mariupolin teatteri ennen Venäjän ilmapommitusta – teksti ”Дети” nähtävillä selvästi.

Eliot Higgins: Me olemme bellingcat – Tiedustelupalvelu verkossa

 

OSINT – Open Source Intelligence eli avoimien lähteiden tiedustelu nousi laajempien kansanosien tietoisuuteen Ukrainan ja Syyrian sotien myötä. Sota- ja konfliktiuutisoinnissa lyhenne nostaa monien mieleen ensinnä Bellingcatin. Jyväskyläläinen Docendo vastaa Eliot Higginsin teoksen ”We Are Bellingcat – An Intelligence Agency for the People” suomenkielisen laitoksen ”Me olemme Bellingcat – Tiedustelupalvelu verkossa” kustantamisesta. Teoksen suomalaiselle lukijoille esipuheen on kirjoittanut, Bellingcatin alkuperäisjäseniin kuulunut, Veli-Pekka Kivimäki. Ymmärrykseni mukaan teos julkaistiin useissa maissa samanaikaisesti helmikuun alkupäivinä, Docendon palvellessa meitä suomalaisia erinomaisen hyvin julkaistessa teoksen ensimmäisessä aallossa.

Eliot Higgins: Me olemme bellingcat – Tiedustelupalvelu verkossa. Kuva M. Enqvist.

Näinä päivinä Bellingcat on meille monille tuttu, jotka seuraamme turvallisuuspolitiikkaa ja konflikteja sekä sotia eri rintamilla. Uskoakseni useimmilla on myös jokin tietty tapahtuma tai tutkimus, johon Bellingcat henkilöityy, tutkimus, joka tulee Bellingcatista ensimmäisenä mieleen. Minulla se on Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudottamiseen liittyvä seikkaperäinen tutkimustyö, johon tutustuminen ja josta koottujen raporttien ja analyysien lukeminen on usein kuin lukisi salapoliisiromaania. Vertauksella en halua väheksyä Bellingcatin työtä, ennemminkin kuvata sitä, kuinka yksi johtolanka johtaa toiseen ja hitaasti muodostuu kokonaiskuva, joka paljastaa syyllisen. Toisin kuin salapoliisiromaaneissa, Bellingcatin tutkimustyössä tämä syyllinen kävi ilmeiseksi jo ennen viimeistä näytöstä lukuhuoneessa, mutta tästä huolimatta, jokainen pala, joka seikkaperäisen tutkimustyön myötä onnistuttiin kaivamaan esiin ja asettamaan oikealle paikalle, täydensi kuviota, niin, että lopulta kuka tahansa meistä voi käydä tämän todisteketjun läpi ja sen perusteella tehdä oman johtopäätöksen syyllisestä (tai syyllisistä).

Mutta, kuten kirja osoittaa, Bellingcat on paljon muutakin kuin MH17-tutkinta tai Syyriassa hallituksen suorittamien kaasuiskujen seikkaperäinen tutkinta – itse asiassa tänään Bellingcat on paljon juuri tätä muuta, mutta edelleen sen ympärillä käydyssä keskustelussa toistuu syytös ”CIA:n luomuksesta”, näiden syytösten tullessa tavattoman usein Venäjän johtoon myönteisesti suhtautuvan laita- ja äärioikeiston taholta, unohtamatta kuitenkaan vasemman laidan vankkumattomia amerikkalaisimperialismin vihaajia, jotka vihansa sokaisemana eivät näe malkaa omassa silmässään. Rakenteeltaan tämä kirjoitus on kuin olisin ryhtynyt lukemaan kirjaa keskeltä, vaikka ennen Bellingcatin syntyä ja, minulle merkittävää, MH17-tutkintaa, oli kuitenkin ollut jo mies ja sylimikro ja loputtomasti aikaa. Tämä mies oli Eliot Higgins.

Tavallaan kiehtovaa Bellingcatin ja samalla Eliot Higginsin tarinassa on se, että kaikki palaset olivat jo olemassa (internetin kuvavirta, mahdollisuus geolokaatioon, Google Maps ja Google Earth jne. jne.), mutta niitä ei ollut osattu, tai haluttu, hyödyntää ennen tätä suurten uutistoimistojen tai muidenkaan julkisten tahojen toimesta. Aivan kuin meillä olisi ollut palapeli, jota kukaan ei ollut jaksanut kasata. Huom. en nyt ota kantaa siihen, etteikö joku ole voinut jossain tehdä pienimuotoisesti tätä jo ennen Eliot Higginsiä, mutta Higgins oli todennäköisesti ensimmäisiä, joka havaitsi sen mahdollisuudet ja kokonaisvaltaisen tutkimustyön, raportoinnin ja analysoinnin osana – täydentämässä palettia.

Teoksen perusteella syntyy kuva, että vielä siinä vaiheessa, kun mahdollisuudet olivat jo tiedossa, julkisten organisaatioiden toiminnassa esiintyi siinä määrin konservatiivisuutta, ettei kaikkia osasia haluttu hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla:

”Peter de Kock palveli eräässä Alankomaiden poliisin peiteyksikössä MH17 tutkimuksen aikana. Kun turvallisuuspalvelun vakinainen kuudenkymmenen vahvuinen henkilöstö pyrki tuskalla ja vaivalla edistämään tutkimustaan, hän seurasi, miten Bellingcat selvitti ripeästi Buk-lavetin kulkureitin pelkkien julkisten lähteiden avulla. - - - …poliisilaitos oli konservatiivinen ja piti perinteisiä tutkimusmenetelmiä parempina.” s. 222–223.

Tietenkin alueellisia eroja on, mutta on todennäköistä, että havainto on jotakuinkin yleispätevä. Bellingcatin tutkimuksia seuratessa olemme myös havainneet sen, että suurten julkisten organisaatioiden, kuten Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:n, toiminnassa muutokset tapahtuvat hitaasti määräyksistä huolimatta. Venäjän kohdalla läpensä korruptoitunut yhteiskunta asettaa omat lisähaasteensa, mikä on hyödyttänyt huomattavassa määrin myös Bellingcatia ja heidän yhteistyökumppaneita heidän kyetessä ostamaan pimeiltä markkinoilta dataa ja informaatiota, joka kuitenkin muodostaa vain osan heidän tutkimuksissa käyttämästään materiaalista. Kirjassa esiteltyjä, eräitä erityislaatuisia tutkimuksia, kuten Skripalin myrkytystutkinta, lukuun ottamatta avoimet lähteet ovat edelleen Bellingcatin tutkimustoiminnan kivijalka – perusta. Ne toistamalla, me itsekukin pystymme käymään läpi koko todisteketjun – kuten olen tehnyt esim. Malaysia Airlinesin lennon MH17 aineistoa läpikäydessäni tehnyt – ja tekemään johtopäätökset esitettyjen todisteiden pohjalta. Olen epäilemättä istunut satoja tunteja tietokoneen äärellä vain toisintaakseni Bellingcatin tutkimustyötä, käynyt läpi kuvia ja videoita sijoittaen niitä kartalle, lukenut sotilaiden somepostauksia jne.

Joukossamme on ihmisiä, joita todisteketjut eivät vakuuta, heidän joukossa on ihmisiä, jotka menevät vielä pidemmälle ryhtyessään toistamaan esimerkiksi Venäjän valtiollisten medioiden suoltamaa disinformaatiota, valheita ja harhatietoa – teoksessa Eliot Higgins kuvaa tällaisen ekosysteemin toiminnassa, kun Syyrian siviilipuolustusjärjestö eli valkokypärät joutuivat ankaran propagandakampanjan kohteeksi, jossa heidän maine pyrittiin tuhoamaan syyttäessä heitä murhaajiksi ja jopa elinkauppiaiksi:

”Osoittautui kuitenkin, että jotain kolkkoa oli tekeillä: harhatietokampanja ilman johtajaa, jossa väitteitä viskoivat edestakaisin salaliittoteoreetikot, valtiolliset propagandistit ja vaihtoehtoisen median äänitorvet – ekosysteemi, jolle olen antanut nimen ’kontrafaktuaalinen yhteisö’.” s. 125.

Toiminta on käytännössä sitä, jota toimittaja Jessikka Aro kuvailee teoksessaan ”Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta” termeillä ”mätä silli” ja ”suuri valhe” – ensimmäisen tarkoittaessa sitä, että kohde yhdistetään johonkin skandaaliin ja tätä kytköstä toistetaan niin pitkään, että kohteen nimi ryvettyy – alkaa haista, jonka seurauksena häntä ryhdytään karttelemaan; jälkimmäisen vastaavasti tarkoittaessa sitä, että keksitään niin suuri valhe, jollaista on mahdotonta uskoa kenenkään voivan keksiä, valhe on niin suuri, että se aiheuttaa traumoja kohdeyleisölle ja määrittelee tavan, jolla kohdeyleisö suhtautuu loattuun tahoon tulevaisuudessa.

Teoksessa Eliot Higgins kuvaa Bellingcatin toimintaa, toiminnan periaatteita kuin myös tavoitteita. Kuten kirjoitukseni alkupuolella viittaisin, kiehtovaa Bellingcatin ja samalla Eliot Higginsin tarinassa on se, että kaikki palaset olivat jo olemassa hänen ryhtyessä – ensin harrastajana, nyttemmin asiantuntijana – töihin, ja vaikka Bellingcat on toiminut jo vuosien ajan, olemme edelleen vasta tilanteessa, jossa olemme taipaleen alussa. Viittaan olla-verbillä toimintaan, jota voimme tehdä vapaaehtoisina hyödyntäen niitä tekniikoita, jotka Eliot Higgins ja Bellingcat ovat tehneet meille tutuiksi. Higgins kuvaa kirjassa hienosti, kuinka pohjimmiltaan samoja tekniikoita voi hyödyntää suurista mittakaavoista, kuten MH17 tutkimuksesta tai Jemenin sodassa siviileihin kohdistuneiden pommitusten tutkinnasta meitä lähellä oleviin kohteisiin, kuten ympäristön ja luonnontilan kirjaamiseen, tutkintaan ja lopulta analysointiin, ja tätä voivat tehdä ihan kaikki nuorista vanhuksiin.

Niin kiinnostavia ja erinomaisia kuin Bellingcatin julkaisemat merkittävät tutkimukset esim. Skripalien myrkyttämisestä kuin myös Syyriassa tehdyistä sotarikoksista ovatkin, ehkäpä meidän kaikkien kannalta merkittävin anti on se, mille tielle Eliot Higgins sylimikronsa kanssa meidät johdatti –  

”Aloitin kirjoittamalla blogia vapaahetkinäni. Nyt me olemme Bellingcat – ja tämä on vasta alkua”. s. 231.

Teosta on hyvin vaikea ruveta kritisoimaan. Ennemminkin kyseessä on teos, jossa käsiteltyjä aiheita ja kokonaisuuksia olisi suotavaa tuoda mukaan kouluopetukseen. Samalla kirjan lukeminen toimii jälleen yhtenä todisteena käynnissä olevasta pyrkimyksestä horjuttaa tietoa disinformaatiolla ja harhatiedolla ja kuinka tässä operaatiossa on mukana suuri joukko erilaisia operaattoreita yksittäisistä ihmisistä ryhmien kautta valtiojohtoisiin organisaatioihin ja yrityksiin, kuten Venäjän valtiorahoitteiset mediat, jotka ovat samalla merkittävä työkalu Venäjän informaatiosodankäynnin arsenaalissa. Ja tottahan kirjassa olisi saanut olla toinen mokoma lisää sivuja, lopulta lähdeluetteloineen ja henkilöhakemistoineen reilut 250 sivua oli varsin maltillisesti tekstiä tästä kiinnostavasta aiheesta.

Bellingcatin tunnuslause ”Tunnista, todenna, voimista” on hyvä pitää mielessä tänä aikana, jolloin joudumme kamppailemaan ”kontrafaktuaalisten yhteisöjen” tuottamaa melua vastaan.

 

Marko

 

Lainaukset Eliot Higginsin Me olemme bellingcat – Tiedustelupalvelu verkossa sivuilta:

125; 222–223; 231; 126.

Kirjan tekstin siteeraamiselle on lupa teoksen kustantaneelta Docendolta.

Jessikka Aron Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta viittaus teoksen sivuilta 168–169.

Paluu Artekille – PMC Wagnerin huoltokuljetuksella?

Kuluvan vuoden kesäkuun 16. Yleisradio julkaisi Venäjän-toimittaja Marjo Näkin pastellinsävyisen raportin lasten ja nuorten Artek-leiristä Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla. Tuolloin omassa vastineessani - YYA-Yleisradio kohti ”Naapurineljännestä” – kritisoin pastellinsävyistä raporttia (uutinen-nimeä se ei edelleenkään ansaitse), josta toimituksellinen kriittisyys puuttui täysin ja jossa Artek-leiriä ja sen toimintaa tarkasteltiin suppeasta, Venäjän narratiivia toistavasta, näkökulmasta. Nyt on syytä palata Artek-leiriin uudesta näkökulmasta. Tässä näkökulmassa hyödynnän Sergei Sukhankin raporttia ”‘Continuing War by Other Means’: The Case of Wagner, Russia’s Premier Private Military Company in the Middle East” – kirjoitukseni myötä avautuu myös otsikossa mainittu “PMC Wagnerin huoltokuljetus”.

Alkuun on kuitenkin hyvä kerrata muutamalla lauseella mikä Artek-leiri todellisuudessa on, kuten aiemmassa kirjoituksessani ”YYA-Yleisradio kohti ”Naapurineljännestä’” viittasin, Artek on muutakin kuin ”lasten maa”, jossa ei ole osavaltioita, kansalaisuuksia tai politiikkaa, kuten leirin johtaja Konstantin Fedorenko valheellisesti Näkille kertoikin. Leirillä toki lauletaan ja lausutaan runoja; kisaillaan ja purjehditaan, kuten Näkki kirjoitti, mutta sen ohella leirillä on militaristinen ja poliittinen puoli ”Setä Vova, yhdymme viimeiseen taisteluun” -taisteluhuutojen rinnalla.

Artek lasten ja nuortenleiriltä v. 2018. (1)

Militaristisen kasvatuksen ohella leirien ohjelmaan kuuluu historian kasvatusta, jollaisesta käynee esimerkkinä kesäleirin järjestämä Nürnbergin oikeudenkäynnin rekonstruointi 2017 järjestetyn kesäleirin aikana. (2) Toisin kuin asia esitetään, tällaiset tapahtumat eivät välttämättä tarjoa todellista kuvaa historian kulusta vaan näkökulma on joko yksipuolinen tai suorastaan vääristelevä. Esim. näinä aikoina Venäjällä on kova halu häivyttää olemasta Neuvostoliiton ja natsi-Saksan suorittama Euroopan jako, kieltää Molotov–Ribbentrop-sopimuksen olemassa olo. Tai lievemmillään unohtaa kertoa siitä.

Tämän alustuksen jälkeen onkin sitten syytä siirtyä Wagnerin pariin, mutta emme suinkaan unohda Artekiakaan, vaan palaamme siihenkin tovin kuluttua.

Selvennän lukijoille myös sen, että otsikosta huolimatta Wagnerilla en suinkaan viittaa saksalaiseen säveltäjä, kapellimestari, musiikkiteoreetikko ja esseisti Richard Wagneriin vaan ”Putinin kokin” Jevgeni Prigozhiniin linkittyvään ja GRU:n (G.U:n) ex. everstiluutnantti Dmitri Utkinin johtamaan PMC Wagneriin, jonka harjoittelukeskus sijaitsee Molkinossa, Krasnodar Krain alueella. Harjoittelualue Molkinossa kuuluu GRU:n 10. erikoistehtävien prikaatille, mikä omalta osaltaan todistaa PMC Wagnerilla olevan tiivis suhde niin GRU:hun kuin myös puolustusministeriöön.

”Another essential aspect for the Wagner Group’s success has been Russia’s commitment to provide it with the logistical resources of the entire Southern Federal District (SFD). At this juncture, it is also imperative to underline strategic role of Rostov-on-Don in terms of the development and functioning of Wagner. The city located in the southern part of the SFD, which effectively makes it one of the key logistical venues in southern Russia.” (3)

Eli Venäjän sitoutuminen antamaan PMC Wagnerin (eli Wagner Group) käyttöön eteläisen federaatiopiirin eli SFD:n logistiset resurssit on taannut PMC Wagnerin menestyksen. Samalla valtion rahaa kiertää takaisin Putinin lähipiirille.

Upotuskuvassa Venäjän eteläinen federaatiopiiri eli SFD tummanpunaisella. Venäjän eteläiseen federaatiopiiriin kuuluu myös Venäjän Ukrainalta miehittämä Krimin niemimaa. Alue on merkittävä, koska

”The Rostov Oblast plays a pivotal function in the eastern Ukrainian conflict, serving as the main artery for technical-material support for the Donbas separatist forces” – eli occupied Donbas -alue upotuskuvassa.

Sen ohella, että PMC Wagnerilla on käytössä Venäjän eteläisen federaatiopiirin resurssit ainakin oman organisaation ja Syyriaan sijoitettujen osien huollon osalta, ulottuen eteläisen federaatiopiirin alueella Krimin ohella todennäköisesti myös miehitettyyn osaan Itä-Ukrainaa, PMC Wagnerin taistelijoita osallistuu säännöllisesti Itä-Ukrainassa sotatoimiin osana Venäjän joukkoja. Toisinaan niitä on käytetty alueella myös ”rankaisujoukkoina”, jolloin ne suorittavat puhdistuksia ja kurinpalautustoimenpiteitä Venäjän proxy-joukkojen riveissä Rosgvardiaan liitetyn ODONin eli Felix Dzerzhinskyn mukaan nimetyn divisioonan tapaan.

PMC Wagnerin yksikkö talvella 2015, Debaltsevon alueella. (4) 

Miehitetyllä Krimin niemimaalla sijaitsevan Artek-leirikeskuksen kannalta seuraava kohta herättää kysymyksiä:

”Another essential aspect for the Wagner Group’s success has been Russia’s commitment to provide it with the logistical resources of the entire Southern Federal District” 

–  mahdollistaako tämä sen, että Wagner Group eli PMC Wagner yrityksenä osallistuu erilaisten valtionhallintoon ja sen toimintaan nivoutuvien organisaatioiden huoltoon, jollaisena Artek-leiriäkin on syytä pitää?

Jos mahdollistaa, seuraava kysymys on sitten se, että onko PMC Wagner tai jokin muu vastaava organisaatio suoraan tai välillisesti mukana nuortenleirin toiminnassa?

Artekissa järjestettävillä leireillä on muutakin kuin kulttuuritarjontaa lapsille ja nuorille, kuva-aineiston perusteella hyvin runsaasti erilaista ”sotilaskasvatusta” – monessa tapauksessa voidaan suoraan puhua lasten militarisoinnista, johon uskallan sanoa liittyvän myös propagandistisen kasvatuksellisen puolen. Venäjällä järjestettyjen lasten- ja nuorten leirien kouluttajina on nähty Venäjän proxy-joukoissa Ukrainassa ja Syyriassa sotineita taistelijoita, kuten PMC Wagneriin värväytynyt – Ukrainassa sotarikoksiin syyllistynyt – Ukrainassa sotineen rynnäkkö- ja tiedusteluosasto Rusichin entinen komentaja  Alexei ”Serb” Milchakov. (5)

Huhtikuussa 2018 Artek solmi yhteistyösopimuksen Venäjän federaation tutkintakomitean kanssa, tarkoituksena on järjestää leirillä ohjelma, jonka tarkoituksena on kannustaa lapsia ryhtymään rikostutkijoiksi. (6) Ikävimmillään tämä voi johtaa näytelmään, jollainen nähtiin Pietarissa syyskuussa 2017, jolloin lapsille tarkoitetussa ”tulevien tutkijoiden” -seremoniassa, pieni lapsi julisti tarvittaessa ilmiantavansa oman äitinsä. Tässä on syytä ymmärtää asiayhteys ja se, mitä ilmiantamisella historiallisessa ja nykyisessä kontekstissa tarkoitetaan – kyse on etenkin valtion vihollisten ilmiantamisesta, johon Krimilläkin ihmisiä kannustetaan.

Mikä tai mitä Artek oikeastaan on, nuorten leiri vaiko nuorten propagandakasvatuksen leiri? Uutuuttaan kiiltävät kulissit näyttävät kätkevän taakseen jotain muuta kuin kulttuurikasvatusta ja yhteiseloa. Läntisten medioiden leiriltä kirjoittamien artikkelien perusteella kulissit ovat onnistuneet hämäämään toimittajakunnan – lasten hymy ja säihkyvät silmät ovat lumonneet toimittajat, jolloin epäilys ja kriittinen tarkastelu ovat unohtuneet.

Marko

1. https://twitter.com/KrimRt/status/1052572636364955648 

2. https://www.rt.com/news/411026-artek-camp-nuremberg-trials/ 

3. https://jamestown.org/wp-content/uploads/2018/07/Sukhankin-Wagner.pdf?x74728 

4. https://www.youtube.com/watch?v=RE4UgEXhUXM&feature=youtu.be 

5. http://euromaidanpress.com/2016/06/02/moscow-now-rraining-belarusians-in-russian-camp-headed-by-openly-fascist-leader/ 

6. http://khpg.org/en/index.php?id=1539656242 

”Venäjä ei ole länsimainen maa, niillä on ihan omat jutut…”

Blogini otsikko on suora lainaus Venäjää ja NATO koskevasta keskustelusta, johon olen osallistunut viime päivinä. Lainauksen kirjoittaja on tekstillään halunnut ilmaista sen, miksi Venäjältä ei voi vaatia samaa kuin läntisiltä demokratioilta. Kirjoittajan mielestä se, että Venäjä ei ole länsimainen maa, ja että niillä on ihan omat jutut, on riittävä peruste sille, että Venäjällä on oikeus toimia, siten kuten se on toiminut, se on myös riittävä peruste sille, miksi Venäjältä ei voida vaatia samaa kuin länsimailta. Joko ymmärtämättään tai tietämättään kirjoittaja tulee toistaneeksi syytä, jolla niin monet kerrat on pyritty selittämään Venäjän häikäilemätön toiminta ja pyrkimykset – toki on mahdollista, että kirjoittaja tietoisesti toistaa tätä yleistä ”teesiä”.

Perusteena se, että ”Venäjä ei ole länsimainen maa, niillä on ihan omat jutut…” ei ole millään tapaa pitävä. Se, että jokin maa ei ole länsimainen demokratia, ei suinkaan tarkoita sitä, että sen toiminta olisi jollain tapaa hyväksyttävämpää ja että se kävisi perusteeksi sille, että me kohtelemme maata eristandardien mukaisesti kuin kohtelisimme toista läntistä demokratiaa vastaavassa tilanteessa.

Se, että Venäjä ei ole läntinen demokratia ei kuitenkaan anna maalle ja sen johdolle oikeutta rikkoa järjestelmällisesti allekirjoittamiaan kansanvälisiä sopimuksia, se ei oikeuta heitä valehtelemaan järjestelmällisesti kuten ei oikeuta muihinkaan Venäjän suorittamiin toimenpiteisiin ulkomailla. Eikä se tietenkään käy perusteesta harjoittaa sortoa ja vainoa oman maan kansalaisia kohtaan, meidän on nimittäin syytä muistaa, että Vladimir Putinin hallinnon harjoittamasta sorrosta ja piittaamattomuudesta kärsivät yhtä lailla miljoonat venäläiset.

Venäjä on allekirjoittanut kokojoukon kansainvälisiä sopimuksia, maa on muun muassa allekirjoittanut ja ratifioinut kemiallisten aseiden kieltosopimuksen, mikä ei kuitenkaan ole estänyt Venäjää, joko itse käyttämästä kemiallisia aseita Syyriassa tai välittämästä niitä Syyrian käyttöön. Käytännössä enää ei ole merkityksellistä se kumpi taistelukaasuja sisältäneitä pommeja on pudottanut kohteisiin, koska voidaan katsoa, että Venäjän osallistuttua Syyriassa käytävään sotaan, Bashar al-Assadin hallinto ei ilman venäläisten hyväksyntää turvaudu kemiallisten aseiden käyttöön siviilikohteita vastaan. Huhtikuun 2017 hyökkäyksessä Khan Sheikhouniin venäläinen tiedustelulennokki oli suorittanut valvontaa alueella hetkeä ennen iskua – jokainen voi pohtia, että miksi.

Khan Sheikhoun joutui 4. huhtikuuta 2017 Syyrian hallinnon ja sitä tukevien joukkojen iskun kohteeksi aamulla kello 06:30, kaupunkiin tehdyn ilmaiskun seurauksena vähintään 74 ihmistä kuoli, joukossa naisia ja lapsia, yli kolmensadan vammautuessa iskussa, jossa käytettiin myös sariinia, jonka YK on luokitellut joukkotuhoaseeksi. (1 ja 2)

Samalla tavalla Venäjä on osoittanut piittaamattomuutta allekirjoittamiaan sopimuksia kohtaan Itä-Ukrainassa, jossa sotaa ei olisi syttynyt ilman Venäjän voimakasta myötävaikutusta ja sittemmin suoraa osallistumista, jonka voidaan katsoa alkaneen loppukesästä 2014.

Yhtä lailla Venäjä jätti kunnioittamatta Budapestin sopimusta vuodelta 1994 miehittäessään Krimin niemimaan kevättalvella 2014. Budapestin sopimuksessa Ukraina suostui luopumaan ydinaseistaan, vastineeksi muut sopimusosapuolet takasivat Ukrainan rajojen loukkaamattomuuden. Sopimuksen allekirjoittajamaina oli Venäjän ohella Yhdysvallat ja Iso-Britannia, sopimuksen myötä Ukrainan ohella myös Valko-Venäjä sekä Kazakstan luopuivat ydinaseistaan. Sopimuksen puutteena oli se, että siihen ei oltu sidottu mitään konkreettista velvoitetta, vain takuu siitä Ukrainan rajojen loukkaamattomuudesta. Kuten on nähty, ilman konkreettisia velvoitteita (esim. aseellinen tuki) sopimus on osoittautunut hyödyttömäksi. Teknisesti ottaen Yhdysvallat kuten ei Iso-Britanniakaan ole pitänyt omaa osuutta sopimuksesta, ne eivät ole kyenneet takaamaan Ukrainan rajojen koskemattomuutta – tuolloin tuskin kukaan kuvitteli sopimusosapuolen rikkovan sopimusta näin räikeästi.

Venäläinen ”mainostaulu” miehitetyssä Luhanskissa: ”Venäjän rajat eivät pääty missään”.

Ja kuitenkin kirjoitukseni otsikko ”Venäjä ei ole länsimainen maa, niillä on ihan omat jutut…” näyttää pitävän monella tapaa paikkansa, tai ainakin sellainen tunne minulle tulee seuratessani suomalaistenkin poliitikkojen toimia. Siinä missä tavattoman moni poliitikko on valmis kritisoimaan uskonnollisten teokratioiden ihmisoikeusrikkomuksia, tai Lähi-idän ainoan demokratian Israelin toimia, Venäjän suhteen ollaan kuin ”kusi sukassa” – ikäviä tapahtumia yritetään ”maltillistaa” tai niistä ei puhuta lainkaan. Mikäli tämä ei auta, esille vedetään ”USA-kortti” ja todetaan ”mutt kun USA…” eli syyllistytään ”whataboutismiin”.

Se, että Yhdysvallat on joskus toiminut piittaamattomasti rikkoen kansainvälisiä sopimuksia, ei todellakaan tee Venäjän rikoksista sen hyväksyttävämpiä. Tässä asiayhteydessä on toki syytä muistaa, että tavattoman usein Yhdysvaltojen vastatoimet Venäjän aggressioille käännetään siten, että ne toimivat perusteena Venäjän toimille. Näin on käynyt esim. Baltiassa, jonne NATO Yhdysvaltojen johdolla, on tuonut lisää joukkoja, mutta nyt nämä joukot, jotka alun perin tuotiin sinne Venäjän suorittaman Krimin niemimaan miehittämisen ja Itä-Ukrainan sodan kuin myös Venäjän aggressiivisen toiminnan myötä, toimivat perusteena tälle ”mutt kun USA…” -kortille. Tässä kontekstissa Venäjän narratiivia on toistanut Suomessa myös entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja hyvin näkyvästi.

Venäjää on syytä kohdella kuin mitä tahansa maata, joka toistuvasti – Venäjän kohdalla järjestelmällisesti – rikkoo allekirjoittamiaan sopimuksia sortuen samalla sodankäynnissään sodankäynnin sääntöjen polkemiseen lokaan. Venäjän toimia ei pidä hyväksyä, niitä ei pidä hyssytellä ja jättämättä kertomatta, etenkään perusteena Venäjän toimien hyväksymiselle tai niiden selittelemiselle ei tule käyttää otsikon toteamusta Venäjän omalaatuisuudesta ja siitä, ettei Venäjä ole länsimaa. Rikollisia tekoja ei tule palkita, niistä on langetettava rangaistus, tarvittaessa nämä rangaistukset on kohdistettava maan sijaan sen hallintoon ja Putinin lähipiiriin.

Vaikka Putin ei ole Hitler, eikä Venäjä natsi-Saksa, lainaan tästä huolimatta lyhyelti Garri Kasparovin ja Mig Greengardin teosta:

 ”Länsimailla oli nykyistä enemmän vaikutusvaltaa Putinin ensimmäisen presidenttikauden alussa, jolloin hän vielä kokeili, mistä kaikesta voi selvitä ilman sanktioita. Kuin kuka hyvänsä itsevaltiaaksi syntynyt, Putin kunnioittaa ainoastaan voimaa. Hän ottaa askeleen, katselee ympärilleen, nuuhkii ilmaa, ja jos kielteisiä seurauksia ei ilmaannu, hän ottaa seuraavan askeleen. Jokaisen askeleen jälkeen hän saa lisää itseluottamusta ja häntä on vaikeampi pysäyttää.” (Garri Kasparov ja Mig Greengard, Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset s. 39)

Kuinka monta askelta annamme Putinin vielä ottaa?

Näin loppuun lainaan vielä Andrei Saharovia, Neuvostoliiton ydinpommin isää, sekä maansa tunnetuinta toisinajattelijaa, Nobelin rauhanpalkinnon saajaa:

”Maa, joka ei kunnioita omien kansalaistensa oikeuksia, ei kunnioita myöskään naapurivaltioidensa kansalaisten oikeuksia”.

Marko

1. https://www.bellingcat.com/news/mena/2017/07/04/summary-claims-surrounding-khan-sheikhoun-chemical-attack/ 

2. https://en.wikipedia.org/wiki/Khan_Shaykhun_chemical_attack 

Lähteenä myös Garri Kasparovin ja Mig Greengardin teos ”Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset”.

P.S. Jos Venäjä käyttäytyy kuin kiviä viskova idiootti, sitä on myös kohdeltava sen mukaisella tavalla.