Historian siipien havinaa: ihmisoikeusrikkomuksia ja sotarikoksia miehitetyssä Donetskissa –

 

parantumattomia haavoja ja loppumatonta tuskaa 

Ukrainassa vietettiin tällä viikolla puolustajien muistopäivää, päivän historia juontaa elokuulle 2014 ja Ilovaiskin tragediaan – samalla se muistuttaa meitä kaikkia Ukrainan sodan tosiallisesta kestosta. Sota Ukrainassa ei suinkaan alkanut puolitoista vuotta sitten 24. helmikuuta 2022 vaan sodan siemen kylvettiin jo helmikuussa 2014 Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan ja liekkiin sota roihahti Venäjän aloittaessa sotaan johtaneen operaation Ukrainan itäosissa saman vuoden keväänä.

Ilovaiskin tragedian tapahtumahetkenä Ukrainassa oli jo käyty sotaa useiden kuukausien ajan. Ilovaiskin tragedia – joukkomurha – on seurausta Venäjän kanssa tehdystä sopimuksesta ja sen rikkoutumisesta. Elokuussa 2014 ukrainalaiset olivat edenneet miehitetyn Donetskin kaakkoispuolella Ilovaiskiin saakka, Venäjän perustamat nukketasavallat olivat romahtamaisillaan sen puuttuessa suoraan asevoimillaan tapahtumien kulkuun. Tämän puuttumisen eräs seuraus oli Ilovaiskin tragedia, jossa venäläiset tulittivat ukrainalaisia sotilaita ja vapaaehtoisia heidän vetäytyessä sopimuksen mukaisesti humanitääristä käytävää pitkin Ilovaiskista lounaaseen poikki auringonkukkapeltojen venäläisten ryhtyessä epäsuoralla tulella moukaroimaan vetäytyviä joukkoja. Tulituksessa ja taisteluissa menehtyi, katosi ja venäläisten vangeiksi yhteensä satoja ukrainalaissotilaita ja vapaaehtoisia.

Vastuullisena venäläisupseerina Ilovaiskin massamurhaan pidetään 247. ilmarynnäkkörykmentin 1. pataljoonan komentajaa, everstiluutnantti Dmitri Lissitzkiä, joka palkittiin Venäjän sankarin arvonimellä vuonna 2015. Lissitzki menehtyi epäselvissä olosuhteissa maaliskuussa 2022.

Läntinen media mielellään mainitsee helmikuun 2022 sodan alkuhetkenä unohtaen vuodet ja samalla tuhannet uhrit, jotka ovat tulleet Venäjän hyökkäyssodan seurauksena ennen helmikuuta 2022. Olen itse seurannut Venäjän Ukrainassa aloittamaa sotaa sen ensihetkistä lähtien, kirjoittanut sodasta ja elämästä Venäjän miehittämillä alueilla jo yli yhdeksän vuoden ajan. Osa näistä sodan ensimmäisten vuosien kirjoituksista julkaistiin SSS-Radiossa Virossa, kuten seuraava arkistoita löytämäni kirjoitus.

Kirjoitus itsessään ei tarjoa meille nyt – tämän hetkisen tiedon valossa – mitään uutta, mutta kun huomioimme, että se on alun perin kirjoitettu joko vuoden 2015 lopulla tai hetimmiten seuraavan vuoden alkupuolella, niin kirjoituksen kautta meille avautuu näkymä tapahtumiin, jotka tuolloin olivat tapahtuneet ”hetki sitten”. Kirjoituksessa kuvaan myös tapahtumia ja elämää Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, sitä kuinka sortokoneisto alkaa tunkea lonkeroitaan kaikkialle ja kuinka lopulta miljoonien ihmisten kotiseutu vajoaa Kremlin johtamaan totalitarismiin.

Ne ihmisoikeusrikkomukset ja sotarikokset, joihin Venäjän pystyttämä miehityshallinto Donbasissa syyllistyi piirtää meille myös kuvan siitä, millainen tulisi olemaan ukrainalaisten kohtalo venäläisessä maailmassa – Russkij mir’issä – jos koko Ukraina päätyisi Venäjän käsiin.

Alla oleva teksti on muutamia korjauksia ja tekstin muokkauksia lukuun ottamatta muodossa, jossa sen aikoinaan julkaisin. Alkuperäistekstissä hyödyntämieni paikallislähteiden nimiä tai muitakaan tietoja en (luonnollisista syistä johtuen) julkaise. Ehkäpä vielä koittaa aika, jolloin he pääsevät ääneen omilla kasvoillaan – jos ei muuta, niin todistamaan sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Ihmisoikeusrikkomuksia ja sananvapauden polkemista Donetskin ”kansantasavallassa” 

Olen aiemmin sivunnut aihetta viesteissäni SSS-Radion Facebook-sivulle, kyseisissä viesteissäni olen nostanut esille tilannetta Donetskissa siviileiden näkökulmasta tarkasteltuna, olen myös pohtinut useammassa viestissä sananvapauden ja ilmaisunvapauden toteutumista ns. Donetskin kansantasavallassa – tuolloin olen nostanut esille Suomen kansalainen Janus Putkonen toimet Donetskin kansantasavallassa ja uutistoimisto DONi Newsissä (1) ynnä pohdiskellut sitä mikä merkitys hänen toimilla on ollut siinä, että kesällä 2015 kahden suomalaisen toimittajan akkreditoinnit alueelle evättiin. Tässä kirjoituksessani en puutu journalistien kohteluun kuin sivuhuomioina, sen sijaan pyrin tarkastelemaan edes jollain tasolla alueella tapahtuneita ihmisoikeusrikkomuksia sekä nostamaan jälleen kerran esille sen millaisissa olosuhteissa alueen siviilit joutuvat elämään ja millaisen kohtelun kohteeksi sellainen siviili voi joutua, joka ei jaa ”kansantasavaltalaista unelmaa”. Kirjoitukseni lopussa noukin esille muutamia esimerkkejä alueen Donetskin tapahtumista viime ja sitä edellisen vuoden puolelta, nämä tapahtumat ovat sellaisia, joita omat kontaktini alueella ovat todistaneet – joista heillä on konkreettisia silminnäkijähavaintoja pelkkien kuulopuheiden sijaan. Mutta alkuun yleisluontoisempaa aiheen tarkastelua.

Viimeisimpien viikkojen kuluessa aihe on noussut useamman kerran esille muissakin kuin ukrainalaisissa medioissa, ikävä kyllä en ole nähnyt aihetta käsiteltävän riittävällä vakavuudella medioissa koto-Suomessa – olen yrittänyt löytää laaja-alaisempaa kattausta aiheesta, mutta sellaiset tuntuvat loistavan poissaolollaan. Pieniä mainintoja löytyy sieltä täältä mutta muutoin ihmisoikeusasioiden käsittely on kovin vähäistä, oikeastaan olematonta blogimaailman ulkopuolella. Sikäli aiheen ohittaminen yllättää, koska aiheesta on kuitenkin kirjoitettu maailmalla kohtalaisen paljon ja useampiakin raportteja on julkaistu – joskin on huomioitava, että esim. HRW ja Amnesty raporteissaan ovat kiinnittäneet enemmän huomiota Krimin ihmisoikeustilanteeseen kuin vallitsevaan – heikkoon – tilanteeseen Donbassin alueella, mutta huomiotta Itä-Ukrainakaan ei ole jäänyt.

Niin sanotun Donetskin kansantasavallan alueella suoritetut ihmisoikeusrikkomukset voi jakaa useampaan osa-alueeseen. Ensinnä tulevat vangittuihin Ukrainan asevoimien ja vapaaehtoisjoukkojen sotilaisiin kohdistetut rikkomukset, joissa vangittuja sotilaita ei ole kohdeltu asiaankuuluvalla tavalla. Amnesty Internationalilla on todisteita siitä, että huhtikuussa 2015 Arseni Pavlov, paremmin tunnettu nimellä Motorola, on ”ampunut kuoliaaksi” 15 vangittua ukrainalaissotilasta. (2) Motorolan suorittamat teloitukset ei ole ainoita laatuaan, viitteitä muistakin vankien teloituksista on olemassa, mutta teloitusten ohella vangittuja ukrainalaissotilaita (statuksesta riippumatta) on kohdeltu separatistijoukkojen, yleisön ja paikallis- sekä venäläismedian toimesta nöyryyttävästi, heitä on marssitettu julkisesti sekä häpäisty julkisesti useamman kerran Donetskissa. (3 ja 4) Näiden ohella on syytä muistaa myös Nadija Savtšenko tapaus, häntä ei millään muotoa ole kohdeltu kuten sotavankia tulee kohdella – hänen pidättämiseen ja siirtämiseen Venäjälle ja hänen oikeudenkäyntiin liittyy runsaasti kritisoitavaa. Nadija Savtšenko on monellakin tapaa antanut kasvot sille kuinka kansainvälisten oikeuksien vastaisesti ns. kansantasavallat kuin myös Venäjä – ja hänen tapauksessa etenkin Venäjä – on toiminut. Savtšenkon oikeudenkäyntiä kuvaa parhaiten se, että oikeudenkäyntiä voi pitää ”oikeudenkäynnin irvikuvana”.

Teloitusten ja vankien väärinkohtelun ohella ongelmana on se, että on olemassa vankeja, joiden olinpaikka ei ole tiedossa. Ukrainan viranomaisilla kuten ei omaisillakaan ole tiedossa ovatko nämä ”kadonneet” kuolleet ja jääneet taistelukentälle, vangittu ja siirretty tuntemattomaan sijoituspaikkaan tai onko heidät mahdollisesti tapettu jossain myöhemmässä vaiheessa, näitäkin ”kadonneita” on joitain kymmeniä. En kuitenkaan tässä kirjoituksessa ruodi varsinaisten sotavankien kohtelua tämän tarkemmin, vaikka aihe kokonaisuudessa ansaitsisi tarkempaa käsittelyä, koska sotavankien kohtelu pitää sisällään huomattavat määrät väärinkäytöksiä teloitusten lisäksi. Yllä esille nostamani vankien häpäisyt ja julkiset nöyryyttämiset, tilaisuudet, joissa siviilit pääsevät lyömään vankeja ja sylkemään heidän päälle ovat ehdottoman rikollista toimintaa. Aivan kuten ovat vankien kiduttamiset, joista on lukuisia suoria ja epäsuoria todisteita, sosiaaliseen mediaan on ladattu videoita, joissa militanttijoukkojen miehet ja naiset nöyryyttävät ja kiduttavat vankejaan: videoita, joissa vankeja lyödään, pakotetaan syömään hihamerkkejä vangitsijoiden uhatessa heitä aseilla etc. Seuraavaksi siirryn siviileiden kohteluun aloittaen muutamista julkisuuteen nousseista tapauksista.

Ihmisoikeusrikkomuksia on tapahtunut militanttien hallinnoimalla alueella käytännössä koko ”kansantasavaltojen” olemassa olon ajan. Keväällä 2014 Slovjanskin ja Kramatorskin miehittämisiä seuranneina viikkoina useita paikallispoliitikkoja ja paikallisia, jotka eivät tukeneet tuolloin venäläisen entisen tiedustelu-upseerin Igor Girkinin eli Igor Strelkovin johtamaa hallintoa pidätettiin ja lukuisia tapettiin pidätysten aikana – useita pidätettyjen ruumiita löytyi kevään aikana militanttien hallinnoimalta alueelta ja vielä senkin jälkeen, kun alueet siirtyivät takaisin Ukrainan hallintaan myöhemmin kesällä. Huomiota herätti myös Strelkovin määräys ottaa käyttöön Josef Stalinin sodanaikainen 22. kesäkuuta 1941 julistama poikkeuslaki, tämän lain perusteella teloitettiin useita vangittuja, joukossa pikkurikollisia – kuten Aleksei Pitško, jonka syntilistalta löytyi vähäinen varkaus. (5)

Tällä hetkellä kadonneiden kokonaismäärä on 774 (6) – joukossa on niin sotilaita kuin myös siviilejä, militantit ilmoittavat kadonneiden määräksi 480 ihmistä. Kuinka moni näistä kadonneista on kuollut, on arvailuiden varassa? Kadonneet ovat vain yksi ongelma tässä kysymyksessä, heidän ohella on huomioitava ne lukuisat raportit alueelta, joissa kerrotaan pidätettyjen siviileiden pahoinpitelystä ja järjestelmällisestä kiduttamisesta (7) – julkisen nöyryyttämisen ohella. Kiduttamisen ohella vankeja on teloitettu, eivätkä teloitukset välttämättä ole mitään ”yksittäistapauksia”, koska 16 % vangituista kertoo todistaneensa teloituksia. Kidutuksessa on käytetty fyysisen väkivallan ohella myös henkistä väkivaltaa, 12 % kidutetuista on naisia. Kidutuksen yleisyydestä kertoo jotain se, että haastatteluiden mukaan 71 % vangituista on kokenut joko fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa – tai molempia, yksistään virallisen datan mukaan 1333 siviiliä on ollut vangittuna, saman kohtalon on kokenut myös 27 toimittajaa, sotilaista ja vapaaehtoistaistelijoista puhumattakaan. Seksuaalinen väkivalta ja sen käyttö on toistaiseksi ollut ”kätketty ongelma”. Toistaiseksi vain yksi vankina ollut mies on kertonut naisten raiskauksista ja hyväksikäytöistä – raiskauksia on myös suoritettu kasviksilla. Naiset ovat olleet toistaiseksi hiljaa – ymmärrettävistä syistä johtuen.

Siviileiden perusoikeudet ovat rajoitetut alueella, käytännössä siviileillä ei ole juurikaan mahdollisuutta esittää julkisesti miehityshallintoa vastustavia mielipiteitä – asukkailla ei ole todellista oikeutta ilmaista mielipiteitään julkisesti. Useamman kerran on myös todistettu se, että ns. paikallinen hallinto hyväksyy täysin mielivallan mikä kohdistuu hallintoa vastustaviin siviileihin. Siviilit, jotka ovat yrittäneet ilmaista Ukrainan laillista hallintoa kannattavia mielipiteitä, tai joita epäillään sellaisista, on pahoinpidelty ja nöyryytetty muiden siviileiden toimesta. (8) Ukrainan hallintoa myötäileviä mielipiteitä ilmaisseita siviileitä on myös pidätetty ja viety pidätyskeskuksiin kidutettavaksi. Donetskissa on myös ilmiannettu ihmisiä hallintoa kritisoivista mielipiteistä, nämä ovat ainakin tietyissä tapauksissa johtaneet myös erinäisiin seuraamuksiin – vangitsemisia kidutuksineen. Tietooni on tullut useampi tapaus, jossa ”kahvipöytäkeskustelut” ovat johtaneet seuraamuksiin, joissa hallintoa kritisoinutta henkilöä on tavalla tai toisella rangaistu (esim. evätty työntekijöille jaettavaksi tarkoitettua ruoka-apua ja perusteena on juuri käytetty ”vääriä mielipiteitä” ja eräällä kerralla ilmoitettu, ettei luvattua bonusta tule, ja jälleen viitattiin ”vääriin mielipiteisiin”).

Miehitetyn Donetskin alueella on järjestetty lukuisia näyttäviä hallintoa tukevia paraateja, joihin on osallistunut jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä – mahdollisesti enemmänkin. Niihin osallistuminen on monella työpaikalla käytännössä pakollista, osallistumattomuudesta tulee hyvin usein seuraamuksia, kyseessä voi olla palkanmaksun viivästyttäminen tai jonkin bonuksen epääminen. Vaihtoehtoisesti osallistujille voidaan jakaa ruokapaketteja, mikä toimii kohtuullisena kannustimena kaupungissa, jossa on pulaa elintarvikkeista tai vaihtoehtoisesti rahasta, jolla ostaa ruokaa itselle tai perheelle. Nämäkin toimet osoittavat omalla tavallaan sen, ettei alueen asukkailla ole oikeutta ilmaista mielipidettään vapaasti tai tehdä itsenäisiä päätöksiä sen suhteen haluavatko osallistua paraateihin tai julkisiin kokoontumisiin – osallistumattomuus tulkitaan merkiksi hallinnon vastustamisesta.

Militanttijoukkojen sekä Venäjän sodankäyntitapa on monin paikoin rikollista ja vaarantaa siviileiden hengen sekä omaisuuden. Pelkästään youtube-videoiden perusteella voidaan havaita kuinka militantit ja heitä tukevat venäläisjoukot ovat useita kertoja sijoittaneet tykistöään sekä raketinheittimiä asutuksen keskelle, paikoin tykistöä on sijoitettu asutuksen keskelle pidemmiksikin ajoiksi pysyväluonteisiin asemiin. Tiedossani on kesältä 2014 tapaus, jolloin Leninskin alueelle Donetskissa oli sijoitettu telatykkejä kerrostalojen ja omakotitalojen keskelle useamman päivän ajaksi. Alueelle sijoitetut telatykit osallistuivat myös tulitukitoimintaan tulittaen Donetskin länsi- ja luoteispuolelle sijoitettuja Ukrainan asevoimien joukkoja. Saamieni tietojen mukaan sinä aikana jonka telatykit olivat alueelle sijoitettuna ukrainalaisjoukot eivät tulittaneet alueelle sijoitettuja telatykkejä. Tässä kohdin valittu taktiikka säästi siviilihenkiä, epäilemättä Ukrainan ATO-operaatioon osallistuneet joukot olivat ottaneet opiksi alkukesän (v. 2014) Slovjanskin ja Kramatorskin piirityksistä. Tuolloin joukkoja syytettiin tarpeettomasta siviilikohteiden tulittamisesta, Donetskissa kyseisellä alueella vastaavaa ei tapahtunut koko kesän 2014 aikana.

Alueelle sijoitetut militanttijoukot ovat syyllistyneet Donetskissakin tekoihin, joita voi pitää selkeinä sotarikoksina. Separatistipropaganda on useita kertoja uutisoinut kranaatti-iskuista siviilikohteita vastaan ja syyttänyt niistä Ukrainan joukkoja. Sota on ollut pitkä ja aivan varmasti sodan aikana myös ukrainalaisjoukot ovat tulittaneet syystä tai toisesta siviilikohteita kaupunkialueella, mutta muutamissa tapauksissa voidaan selkeästi todistaa, ettei iskun takana voi olla ukrainalaisjoukot. Mediassa eniten huomiota on saanut trolley bus-isku 22. tammikuuta 2015, isku tapahtui Leninskin alueella, alueelta oli tuolloin reilut 15 kilometriä ATO:n asemiin. Alueella tehtyjen havaintojen (ml. kranaatinkappaleet & sirpaleet) perusteella linja-autopysäkkiä ja trolleybussia tulitettiin 82 millin kranaatinheittimellä. Venäjän käytössä olevien 82 millin kranaatinheittimien kantama on pääsääntöisesti 4,27 km (esim. alueella käytetyt 2B9 Vasilek tai 2B14 Podnos).

Myöhemmin olen saanut tietää, että Donetskissa militanttijoukoilla on käytössä ns. roska-autoja, eli kuorma-autoja, jotka ulkoisesti muistuttavat roska-autoa mutta joiden lavalle on sijoitettu esim. 82 millin kranaatinheitin (kuva). Syksyllä keskustellessani aiheesta alueella asuneen henkilön kanssa, hän kertoi sen kaltaisen kuorma-auton liikkuneen loppukesästä 2014 Donetskissa. Pidän hänen silminnäkijälausuntoa luotettavana, kuin myös sitä, että hän sanoi kertaalleen nähneensä, kyseistä ajoneuvoa käytetyn kaupunkialueella tulitoimintaan – kyseinen alue sijaitsi tuolloin selkeästi rintamalinjojen takana selustassa. 

Kuorma-auton lavalle sijoitettu 82 millin 2B9 Vasilek kranaatinheitin, Itä-Ukrainan miehitetyt alueet lokakuu 2014. 

Samoin kevättalvella 2015 sattunut länsimediassa olematonta huomiota ansainnut tapaus herättää ajatuksia (tässä kohdin jätän eksaktin kaupunginosan turvallisuussyistä mainitsematta). Jolloin kerrostalojen sisäpihalle ammuttiin pari kranaattia tai räjäytettiin jonkin sortin pommeja. Kerrostalojen sisäpiha sijaitsee yli 15 kilometrin päässä rintamasta, vauriokuvausten perusteella käytetyt kranaatit eivät olleet järeitä (jäisessä maassa oli pieniä räjähdekuoppia, rakennuksista rikkoutui lukuisia ikkunoita, pari ovea hajosi sekä rakennuksen päätyseinää murtui – räjähdyksien seurauksena pari ihmistä sai lieviä vammoja). Teosta syytettiin militanttien toimesta Ukrainan asevoimia. Vauriot nähnyt ja tapahtunutta kommentoinut henkilö tuumasi sen olevan ”hevonpaskaa”. Hän piti sitä militanttien lavastuksena – pommeina tai vastaavana.

Alueen tilaa voi kutsua jonkin sortin anarkiaksi – valta on sillä, kenellä on voimaa eli käytännössä aseet tukenaan. Siviileiden kannalta asetelma on tietenkin hyvin ongelmallinen, koska toimivaa oikeuslaitosta tai poliisia ei ole olemassa. Ei etenkään sellaista oikeuslaitosta, johon voi luottaa ja joka tuomioissaan pyrkisi oikeudenmukaisuuteen ja noudattaisi lakia. Tiedossani on kuulo- ja silminnäkijähavaintoja, joissa aseistetut militantit ovat käyttäneet aseitaan hyvin vähäisistä tai suorastaan olemattomista syistä johtuen siviileitä vastaan. Esim. kesällä 2014 ul. K:lla sijainneella tarkastuspisteellä militanttien asemiehet ampuivat pysähtymiskäskyä noudattamatta jättäneen miehen. Jo miehen ampuminen tällaisen syyn tähden on osoitus rikollisuudesta, mutta asetelman teki vaarallisemmaksi se, että aseita käytettiin alueella, jolla on paljon asuintaloja ja siviilejä liikkeellä – oli siis olemassa oleva riski, että sivulliset haavoittuvat tai jopa kuolevat tulituksessa. Tämä ei ole ainoa kerta, jolloin kontaktini ovat nähneet käytettävän aseita Donetskin kaupunkialueella ts. selustassa hyvin olemattomasta syystä.

Omien havaintojeni mukaan siviileiden kohtelu on saanut aivan liian vähän huomiota mediassa. Etenkin nyt kun sota on pitkittynyt ja puhutaan ns. tulitauosta. Ukrainan sota on jäänyt paitsioon monen ollessa sitä mieltä, että sanktioista pitäisi päästä eroon ja jokin sopimus saada aikaan. Tästä ns. tulitauosta huolimatta etenkin ne Donetskissa asuvat siviilit, jotka eivät jaa militanttien ja Venäjän ”unelmaa”, elävät epävarmuudessa ja jopa pelossa anarkian ja diktatorisen hallinnon alaisuudessa. Ja tämä tulitaukokaan ei ole muuta kuin sana paperilla. Minsk II sopimuksen jälkeen, keväällä vallinnutta rauhallisempaa hetkeä lukuun ottamatta Donetskin alueella – pääasiassa lännessä ja luoteessa – on jatkuvaa taistelutoimintaa ja Venäjän tukemat militantit ovat rikkoneet tulitaukoa säännönmukaisesti, käytännössä päivittäin.

On monella tapaa tärkeää, ettei Ukrainan sotaa unohdeta. Unohtaminen tai mikä tahansa kaupankäynti voi heijastella paljonkin Venäjän lähiympäristöön ja antaa Moskovalle vääriä signaaleja. Mutta tässä kirjoituksessani en nyt tähän ongelmaa puutu, tämä kirjoitus oli laadittu yksinomaan muistellen ihmiskohtaloita alueella – yrittäen omalta osaltani tuoda julki sen todellisuuden mikä näissä ns. kansantasavalloissa vallitsee. Millainen ihmisoikeustilanne siellä vallitsee.

* * *

122 millin D-30 Ljaguška kanuunahaupitseja sijoitettuna Šahtarin stadionin ympäristöön miehitetyssä Donetskissa, talvi 2016.

Siihen mitä Ukrainassa on tapahtunut helmikuun 2014 jälkeen Venäjä on suurin syyllinen, ilman sen aloittamaa hyökkäyssotaa miljoonien ukrainalaisten ei olisi tarvinnut paeta kodeistaan, kymmeniä ja taas kymmeniä kaupunkeja ja kyliä ei olisi pommitettu hajalle, satoja tuhansia ihmisiä menehtynyt sotaan ja summittaisiin pommituksiin. Mutta toivon myös, että meillä lännessä on rohkeutta katsoa peiliin ja tehdä tiliä itsemme kanssa ja kohdella niitä poliitikkoja ja päättäjiä, jotka antoivat Venäjän mahdollisuuden hyökätä rajanaapureihinsa, ansaitsemallaan tavalla. Heitä löytyy täältä Suomestakin – nimiä minun ei nyt tarvitse ääneen lausua sillä itsekukin tiedämme, ketkä ovat tiliä tehneet venäläisellä verirahalla!

 

Marko 

 

Alkuperäisen kirjoituksen lähteet, osa linkeistä ei enää toimi elo-syyskuussa 2023.

1. https://dninews.com/?q=content/about-us 

2. https://www.amnesty.org/en/latest/news/2015/04/ukraine-new-evidence-of-summary-killings-of-captured-soldiers-must-spark-urgent-investigations/ 

3. http://www.kyivpost.com/content/ukraine-abroad/agence-france-presse-rebels-parade-ukrainian-pows-through-shelled-city-378150.html 

4. http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/ukraine/11053807/Prisoners-of-war-marched-through-streets-of-Donetsk.html 

5. http://www.hs.fi/ulkomaat/a1405055899517 

6. http://ua-pressa.com/polotica/101167-zniklimi-bezvsti-v-donbas-vvazhayutsya-774-ukrayincya-sbu.html 

7. http://euromaidanpress.com/2015/12/29/euromaidan-sos-war-crimes-in-occupied-donbas-prisoners-tortured-witnessed-executions/ 

8. http://www.nytimes.com/2014/08/26/world/europe/russia-ukraine.html?_r=1 

Muita lähteitä, mukaan lukien valokuvien lähteitä:

https://ukrainetoday.org/2023/03/26/revenge-for-ilovaisk-the-organizer-of-the-boiler-for-the-armed-forces-of-ukraine-was-liquidated-in-ukraine-photo/

https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/ukraines-opposed-independence-day-parades/ 

https://twitter.com/evergreen_dn/status/702480219115016193 

*: Alueen tuntumassa asunut paikallinen on todennut teon taustalla olevan Venäjän johtamat joukot. Hän on todennut hyvin suorasanaisesti venäläisten tulittaneen tuolloin johdinautoa (trolleybussia).

#StandWithUkraine 

Tilannekatsaus miehitettyyn Donetskiin

Matka Tšernivtsiin Karpaattien kainaloon läntiseen Ukrainaan ei ollut pelkkää lomailua, moniviikkoisen reissun kuluessa oli mahdollista kerätä runsaammin tietoa Itä-Ukrainasta – pääasiassa Donetskista. Pääsimme keskustelemaan useiden henkilöiden kanssa, jotka ovat vierailleet miehitetyssä Donetskissa tämän vuoden puolella – merkittävää heidän tekemissä havainnoissa on se, että he ovat kyenneet vertaamaan uusimpia havaintojaan aiempien vierailuidensa kokemuksiin ja havaintoihin. He ovat joko kotoisin miehitetystä Donetskista tai vierailleet alueella sukulaistensa ja läheistensä luona, suuri joukko Donetskissa edelleen asuvista on riippuvaisia avusta ja tuesta sukulaisiltaan ja läheisiltään, jotka asuvat vapaassa Ukrainassa. Etenkin eläkeläisten ja pitkäaikaissairaiden tilanne Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla on kehno, vaikka sitä se on myös suurella joukolla työikäisiä, joiden työnantaja ei syystä tai toisesta kykene palkanmaksuun tai on palkanmaksussa täysin riippuvainen Venäjän rahoituksesta. Köyhät ovat entistäkin köyhempiä ja köyhien määrä on vain lisääntynyt.

Toivon, että lukijat ymmärtävät sen, että kirjoituksen aiheen tähden en voi mainita ainoatakaan nimeä. Anonymiteetti suo heille ja ennen kaikkea heidän miehitetyillä alueilla asuville läheisilleen suojaa, sillä, kuten tiedettyä, Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden ”viranomaistahot” etsivät ja jopa metsästävät henkilöitä, jotka kertovat alueen tapahtumista rehellisesti (peittelemättä) maailmalle tai teoillaan nöyryyttävät miehitettyjen alueiden johtoa. Donetskilainen bloggari Stanislav Aseyev/ Vasin on ollut kateissa kesäkuusta 2017, hänenkin kohdalla syynä on alueelta raportointi, josta miehityshallinto ei pitänyt. (1) Miehitetyssä Itä-Ukrainassa kaunistelematon totuus voi viedä vankilaan – tai pahimmassa tapauksessa gulag-leirille, joilla kova kuri, nälkä ja kidutus ovat alituinen vieras vangituille, joista kaikilla ei edes ole miehitettyjen alueiden ”oikeuslaitoksen” irvikuvan langettamaa tuomiota.

Seuraavaksi havaintoihin

Päiväkodeissa ja kouluissa lapsille annetaan todella paljon ”militaristista kasvatusta” – neuvostoajat nähneet vertaavat päiväkoteja Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla omaan lapsuuteensa, päiväkotien ollessa nyt, jos mahdollista, vieläkin militaristisempia. Lauluja, marsseja ja propagandaa sekä erilaisia harjoituksia voi olla päivittäin. Lapset joutuvat myös viettämään vapaa-aikaansa ”patrioottisen kasvatuksen leireillä” – leirien luonne ja henki on militaristinen ynnä propagandistinen.

Lapset "patrioottisen kasvatuksen" -leirillä miehitetyssä Itä-Ukrainassa.*

Useamman Donetskissa vierailleen havaintoja yhdistää huomio siitä, että paikallisten asukkaiden tyytymättömyys Donetskin ”kansantasavaltaan” on lisääntynyt – samalla myös tyytymättömyys Venäjään on lisääntynyt. Tyytymättömyyden lisääntyminen ei kuitenkaan vielä ole, heidän mukaan, merkittävällä tapaa kääntynyt Ukrainan avoimeen kannattamiseen. Tyytymättömyys, pettymys ja jopa viha paikallista hallintoa kohtaan on kuitenkin huomattavalla tapaa lisääntynyt. Näistä puheista nousee mieleen blogikirjoitukseni lokakuulta 2017, johon kirjoitin seuraavaa:

”Jokin aika sitten eräs läheisemme matkasi bussilla Kramatorskista takaisin kotiinsa miehitettyyn Donetskiin. Matkalla hän antautui keskusteluun erään Luhanskista kotoisin olevan – perheellisen – kanssa, keskustelun lomassa tämä luhanskilainen painokkaasti totesi, ihmisten olevan kotikaupungissaan lopen kyllästyneitä paikalliseen johtoon, että ”kansantasavallan” kannattajat ovat selkeässä vähemmistössä, että ihmiset kritisoivat entistä avoimemmin alueen johtoa ynnä Venäjää. Vastaavasti Ukrainaa tukevien osuus on alueella kasvanut merkittävästi, ja tämä tuki on aiempaa avoimempaa.” (2)

Ovatko miehityshallinnon propagandistiset näyttelyt ja tilaisuudet oma (epätoivoinen) yritys peitellä kulissien takana kytevää kuohuntaa ja kuplintaa? Donetskissakin on pidetty viimeisimpien kuukausien aikana useita ”patrioottisia tunteita” nostattavia tilaisuuksia, samaan kategoriaan voitaneen laskea ”uutiset”, joissa maalaillaan aurinkoinen kuva alueen – romahtamaisillaan olevasta ja täysin Venäjästä riippuvaisesta – taloudesta.

Moni Donetskissa viime aikoina vieraillut on myös huomioinut sen, että kaupungissa ilmeisellä tavalla pyritään pitämään yllä ”julkisivua” – kaupungin ydinkeskusta sekä sieltä johtavat valtaväylät olivat poikkeuksellisen puhtaat, paikoin jopa koristellut. Ehkäpä tämäkin on yhdistettävissä edellisen kappaleen havaintoihin. Potemkinin kulissit!

Toinen puoli on sitten se minkä julkisivu kätkee, piittaamattomuus, rapistuva infrastruktuuri – aluetta kuvattiin Neuvostoliitoksi pienoiskoossa, jossa sielläkin, kulisseit olivat osa ”valetodellisuutta” takapihan paljastaessa todellisuuden – savijaloilla seisovan jätin.

Lääkepula on akuutti, monille lääkkeet ovat jo hinnaltaan tavoittamattomissa – sukulaisten ja läheisten vapaasta Ukrainasta toimittama apu on usealle konkreettinen pelastus ja ainoa mahdollisuus saada tarvitsemiaan lääkkeitä.

Palattuamme Suomeen

Kävimme tällä viikolla lyhyen keskustelun Donetskissa asuvan tuttavamme kanssa attentaatissa kuolleen militanttikomentaja Aleksandr Zahartšenkon hautajaisista ynnä vallitsevasta tunnelmasta kaupungissa. Hän välitti kaupungista ristiriitaisia tuntemuksia, osa oli hänen lailla tyytyväinen siitä, että rikollisesta päästiin eroon, osalla tunteet vaihtelivat epätietoisuudesta epäuskoon ja epävarmuuteen – tulevaisuutta pelättiin. Erityisesti pelättiin attentaatin johtavan sotatoimien eskaloitumiseen. Tuttavamme tuskin on ainoa, joka on sitä mieltä, että Zahartšenkon tappaneessa attentaatissa kyse oli sisäisestä välienselvittelystä – eri asia on se, että kuinka moni uskaltaa hänen lailla sanoa tämän ääneen.

Eläkeläisenä hänen ei ollut pakko osallistua Zahartšenkon hautajaisiin – eikä hän osallistunut, toisin kuin entisten kollegojensa oli tehtävä. Näiltä osin tilanne oli muuttumaton, propagandakoneen piti saada kuvia tuhansista surevista kansalaisista, joten, aivan kuten attentaateissa kuolleiden Arseni Pavlovin eli Motorolan ja Mikhail Tolstykhin aka Givin hautajaisissa, myös attentaatissa menehtyneen Aleksandr Zahartšenkon hautajaisiin koululaisten ja opiskelijoiden sekä ”hallinnon” alaisuudessa työskentelevien oli osallistuttava, mikä tarkoittaa "miliisien" ja militanttien ohella opettajia, päiväkotien henkilökuntaa, sairaanhoitajia etc. Myös muilta paikkakunnilta – kuten Horlivkasta – tuotiin tuhansittain ”surijoita” Zahartšenkon hautajaisiin.

Marko

1. https://www.bbg.gov/threats-to-press/stanislav-vasin-aseyev/ 

2. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2017/10/pommi-iskuja-kansantasavalloissa-tyynta.html 

*: Kuva via @666_mancer.

Attentaatti ”kansantasavalloissa” (eli tapettujen militanttikomentajien lista saa jatkoa)

Elokuun 31. päivänä Venäjän rahoittaman ja varustaman sekä aseistaman – Ukrainalta miehitetyille alueille perustetun – Donetskin ”kansantasavallan” militanttikomentaja Aleksandr Zahartšenko kuoli häntä vastaan tehdyssä pommiattentaatissa. Zahartšenkon tappanut pommi räjähti tämän vieraillessa kotinsa lähistöllä sijainneessa ”Cepar”-kahvilassa. Paikalla oli samanaikaisesti myös kokojoukko muita vieraita, kuten Zahartšenkon varamiehenä pidetty Aleksander Timofe’ev, joka loukkaantui iskussa vakavasti. Zahartšenkon ohella hänen henkivartija kuoli attentaatissa. Tämän pommi-iskun teknisiin detaljeihin voimme palata myöhemmin, sen sijaan luokaamme seuraavaksi katsaus ”elämän sattumanvaraisuuteen” näissä ”kansantasavalloissa” eli siihen, kuinka yksi jos toinen militanttikomentaja tahi -johtaja on päättänyt päivänsä ennenaikaisesti – ja väkivaltaisesti.

"Kansansa" "rakastama" Zahartšenko (asemiesten keskellä).

Aleksandr Zahartšenko ei suinkaan ole ensimmäinen väkivaltaisen kuoleman kokenut militanttikomentaja, uskallan myös todeta, että hän ei ole viimeinenkään. Gennadi Tsyplakov, Arseni ”Motorola” Pavlov, Jevgeni Zhilin, Valeri Bolotov, Oleg Anashenko, Mikhail ”Givi” Tolstykh – he kaikki ovat väkivaltaisen tahi yllättävän kuoleman kohdanneita militanttikomentajia tahi -taistelijoita Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Zahartšenkon tappaneessa pommiattentaatissa vammautui vakavasti Aleksander Timofe’ev, joka selvisi täten hengissä jo toisesta pommi-iskusta vuoden sisään. Viime vuoden syyskuun 23. kello 8:30 – Donetskissa räjähti kaksi pommia, joiden kohteena oli Donetskin ”kansantasavallan” ”vero- ja rahoitusministeri” Aleksander ”Taškent” Timofe’ev. (1)

Gennadi Tsyplakovin kuolema nivoutuu suurella varmuudella Luhanskin ”kansantasavallan” sisäiseen valtakamppailuun, hän kuoli epäselvissä olosuhteissa ollessaan pidätettynä Luhanskin ”kansantasavallan” ”viranomaisten” toimesta. Virallinen kuolinsyy on hirttäytyminen selliin, eri lähteiden mukaan hänen ruumiissa oli kuitenkin pahoinpitelyn merkkejä. Tsyplakovin kuolema ajoittuu Luhanskin ”kansantasavallan” ”johtajan” Igor Plotnitskin salamurhayritykseen loppukesästä 2016, jolloin hänen autonsa räjäytettiin pommilla. Plotnitski selviytyi iskusta hengissä.  (2)

Moskovassa "sydänkohtaukseen" (!) kuollut ex. komentaja Valeri Bolotov Luhanskin suunnalta esitti väitteen, jonka mukaan Igor Plotnitski lavasti häneen kohdistuneen pommi-iskun saadakseen syyn perusteellisemmalle puhdistukselle. Tätä vaihtoehtoa voi sulkea pois, kun huomioimme mitä Tsyplakoville tapahtui hyvin pian Plotnitskiin kohdistetun pommiattentaatin jälkeen. Lavastus -> syytös salaliitosta -> oletettujen vastustajien pidätyksiä ja jopa kuolemia. Plotnitskin oma kohtalo toisaalta kertoo sen, että mikään valta-asema ei ole pysyvä – viime syksynä hänet syrjäytettiin Luhanskin ”kansantasavallan” johdosta, tänään hän elää maanpakolaisena Venäjällä. Plotnitskin syrjäyttämisestä kirjoitin blogissa ”Luhanskilainen”joulusiivous” eli pieniä vihreitä miehiä Luhanskissa”. 

Tsyplakov kuoli epäselvissä olosuhteissa syyskuussa 2016, samaisen vuoden lokakuussa Arseni Pavlov, paremmin ”Motorola”-nimellä tunnettu sotarikollinen kuoli pommi-iskussa. Hänet tappoi hänen asuintalonsa hissikuilun vierellä kulkeneeseen roskakuiluun asennettu kaukolaukaistu pommi. Syy hänen(kin) kuolemasta vieritettiin paikallisen tavan mukaan ukrainalaisten ”sabotoorien” harteille. Kuinka todennäköistä tämä on? Uskallan väittää, että hyvin epätodennäköistä. Tiedetään, että "Sparta" pataljoonan komentaja Motorolalla oli runsaasti vihollisia ja vihamiehiä myös miehitetyillä alueilla operoivissa Venäjän varustamissa joukoissa. Motorolan kuoleman yhteydessä esiin on noussut sikäläisen Pyatnashka prikaatin komentaja Akhra ” Abkhaz” Avidzba. Väitteiden mukaan Motorola oli astunut väärille varpaille, syntyneiden eturistiriitojen seurauksena Avidzba olisi saanut luvan Motorolan raivaamiseksi pois pelistä. Tähän väitteeseen on kuitenkin syytä suhtautua tietyllä varauksella. Yhtä lailla eräänä syyllisenä on mainittu Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB.

Jevgeni Zhilin ammuttiin ravintolassa Moskovassa tunnistamattoman henkilön toimesta syyskuussa 2016. Zhilin, entinen poliisiupseeri, on Itä-Ukrainassa ”kansantasavaltojen” riveissä sotivan, terroristiorganisaatioksi nimetyn "Oplot" pataljoonan perustaja, ollen salamurhan aikaan vielä eräs ”Oplot” pataljoonan rahoittajista sidosryhmiensä kautta. Oplot pataljoonan historia ulottuu vuoteen 2010, jolloin se perustettiin toimimaan Ukrainassa pro-Venäjä liikkeenä. Ukrainan viranomaiset ovat esittäneet Zhiliniä kohtaan syytteitä osallisuudesta lukuisiin rikoksiin, kuten kidnappaukseen sekä kidutukseen.

Luhanskin ”kansantasavallan” militanttikomentajiin kuuluneen Valeri Bolotovin kuolinsyy virallisesti on sydänkohtaus (4) – mikä tuntuu olevan tavanomainen kuolinsyy lukuisille militanttikomentajille sekä Venäjän asevoimien korkeille upseereille, etenkin sellaisille, jotka ovat olleet mukana kyseenalaisissa – laajalti tuomituissa – miehitysoperaatioissa Krimillä ynnä Itä-Ukrainassa. Bolotov on myös eräässä haastattelussa arvellut militanttijoukkojen tulittaneen kesällä 2014 Luhanskin kaupunkia tarkoituksellisesti, näin saatiin propaganda-aineistoa Ukrainan asevoimia ja sitä tukevia vapaaehtoispataljoonia vastaan, jota aineistoa Kreml hyödynsi omassa propagandassaan. Valeri Bolotov toimi Luhanskin ”kansantasavallan” johdossa ennen Igor Plotnitskia.

Hyvin pian Bolotovin kuoleman jälkeen Venäjän varustamien ja komentamien Luhanskin ”kansantasavaltojen” joukoissa taistellut sotilaskomentaja Oleg Anashenko kuoli pommi-iskussa. (5) Hänen autonsa räjäytettiin helmikuussa 2017. Sikäläisen tavan mukaan syy pommi-iskusta vieritettiin välittömästä Ukrainan hallinnon niskaan. Tässäkään tapauksessa totuutta tuskin saadaan selville, ainakaan niin kauan, kun alueella vallitsee miehitys ja sota. Sen sijaan venäläispropaganda tarttui tapahtuneeseen hyvin hanakasti hämmentymisen tahi vaikenemisen sijaan, mikä yleensä indikoi sitä, että Moskovalla on tavalla tai toisella näppinsä mukana tapahtumissa.

Vuoden 2016 loppu ja seuraavan vuoden (2017) alku olivat myrskyisää aikaa Itä-Ukrainan miehitetyille alueille Venäjän toimesta perustetuissa ”kansantasavalloissa”. Bolotovin ja Anashenkon kuolemaa seurasi 8. helmikuuta 2017 Donetskin ”kansantasavaltojen” riveissä taistelleen – myös sotarikoksiin syyllistyneen – ”Somali” pataljoonan komentajan Mikhail ”Givi” Tolstykh kuolema attentaatissa Makiivkassa hänen toimistoon suoritetussa iskussa. (6) Useiden lähteiden mukaan iskussa käytettiin RPO-A Schmel termobaarisia raketteja ampuvaa singonkaltaista asetta. Palaneesta ”toimistosta”, joka sijaitsee vankoin betoniaidoin ympäröidyssä rakennuskompleksissa, on julkaistu video- ja kuva-aineistoa. Todennäköisesti tekijällä on ollut sisäpiirin tietoa siitä, milloin ”Givi” on toimistossa, jotta isku on kyetty ajoittamaan oikeaan hetkeen. Havaintojen ja kuva-aineiston perusteella toimiston lähistöllä oli tapahtuma-aikoihin Venäjän asevoimien taktisin tunnuksin varustettu Ural-kuorma-auto.* Myös ”Givin” kuoleman jälkeen on esiintynyt voimakasta uutisointia, jossa syy on vieritetty ”Kiovan hallinnon niskaan” – tavanomainen kuvio siis toistuu tässäkin tapauksessa, attentaattia seuraa voimakas propagandansävyttämä syyttely.

”Givin” toimisto attentaatin jälkeen, paareilla peiteltynä todennäköisesti juuri Givin ruumis.**

Prizrak prikaatin, jossa nykyään taistelee suomalaislähtöinen militantti Petri Viljakainen, komentajana toiminut – omapäinen ja kiistelty, siviileille kenttäoikeuksia järjestänyt – Aleksei  Mozgovoi kuoli väijytyksessä Luhanskin ja Alchevskin välillä toukokuussa 2015. Samassa iskussa menehtyi lehdistösihteeri, ajaja sekä kuusi Mozgovoin henkivartijaa. Iskun taustalla oli mahdollisesti ukrainalainen kommando-osasto, mutta jo ennen tätä Mozgovoita kohtaan oli tehty useita – epäonnistuneita – attentaatteja. Omapäisen Mozgovoin sanottiin olevan ”kivi” monen militanttikomentajan kengässä.

Kaikki epäsuosioon joutuneet eivät kuitenkaan ole päättäneet päiviään epäselvissä olosuhteissa, osa on – kehotuksen saatuaan – siirtynyt sivuun, jopa poistunut alueelta, näin kävi Andrei Purginille, joka kuului kesästä 2014 alkaen ensimmäisen vuoden ajan Donetskin ”kansantasavallan” kärkikaaderiin ollen ”kansanneuvoston” puhemies. Vuodesta 2016 Purgin on järjestänyt joitain konferensseja Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla ynnä Rostovin ja Voronezhin alueilla Venäjällä uuden organisaationsa «Юг России» -nimissä.

Joitain päätelmiä

Edellä en ole käynyt läpi läheskään kaikkia epäselvissä olosuhteissa kuolleita/ menehtyneitä militanttikomentajia, puhumattakaan Venäjän asevoimien upseereista, kyseessä on ennemminkin eräänlainen läpileikkaus muutaman viime vuoden tapahtumista Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, siitä kuinka syystä tai toisesta johtuen ihmisiä tulee ja menee.

Uskallan sanoa sen, että valtaosa näistä kuolemista jää selvittämättä niin kauan, kun todellista halua siihen ei ole Venäjällä tahi miehitettyjen alueiden – Venäjän pystyttämällä – hallinnolla. Käytännössä kyse on Venäjän halusta ja tahdosta.

Ukrainan viranomaisilla on olemassa olevasta tilanteesta johtuen motiivi poistaa muonavahvuudesta vihollisen komentajia, onkin todennäköistä, että eräissä tapauksissa ukrainalaiset kommandot ovat onnistuneet tehtävässään, mutta kokonaisuus huomioiden, Venäjän rooli on hyvin merkittävä. Putinin hallinnon toimintakulttuuriin näyttää kuuluvan ”joukkojen pitäminen varpaillaan” – Putinin lähipiirissä se merkitsee sitä, että kenenkään asema ei ole täysin turvattu. Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla tämä ”varpaillaan pitäminen” on johtanut siihen, että henkilöitä on vaihdettu tarpeen mukaan – toisinaan ongelma on ratkaistu attentaatilla. Koko kuviossa on myös huomioitava paikallisten militanttikomentajien tapa ratkoa keskinäisiä ongelmiaan, äärimmilleen vietynä se on johtanut attentaatteihin ja väkivallan käyttöön. Riittävän korkealle hierarkiassa noustessa, ongelman ratkaisuun tarvittaneen suostumus – riittävän korkealta taholta – Kremlistä.

Kieleni voi tuntua tylyltä, mutta näille militanttikomentajille, joista valtaosa on syyllistynyt huomattavaan rikoksiin käynnissä olevan – Venäjän masinoiman – sodan kuluessa, ihmiset ja tilanteet näyttäytyvät ongelmina, jotka on tavalla tai toisella ratkaistava. Kun moraalikoodisto on täysin ”nyrjähtänyt”, ongelmat ratkaistaan keinoin, jotka ovat brutaaleja (ja sivistyneessä maailmassa ehdottoman tuomittavia). Itsekin näkisin mieluiten nämä tapetut henkilöt oikeudessa vastaamassa teoistaan. Mutta joillekin, sellaisen ihmisen tappaminen, joka tietää liikaa, on hyväksyttävä teko – sellaisia henkilöitä näyttää olevan Venäjän johdossa.

Paluu detaljeihin

Pommi-iskun tapahtumapaikassa ”Cepar”-kahvilassa Aleksandr Zahartšenkon tapana oli tavata muita militanttikomentajia sekä korkea-arvoisia vieraita tahi heidän ”juoksupoikia”. Välitettyjen tietojen mukaan ”Cepar”-kahvila kuului Zahartšenkon turvallisuuspäällikön omistukseen, joten paikan luonne ja omistussuhde huomioiden, moni on sitä mieltä, että pommin asentaminen onnistui vai ”omien” toimesta. Tällä hetkellä Zahartšenkon lähipiiriä käydään täikammalla läpi. Edellä mainitut seikat ynnä Moskovan käyttäytyminen huomioiden, on hyvinkin todennäköistä, että omapäisenä kuin myös voimapolitiikkaa kannattavana Zahartšenko on nähty liian vaikeasti hallittavana komentajana, joten ”hän sai mennä”. Onpa esim. Moskovan suunnitelma tulevaisuuteen mikä tahansa, heille parasta on kuuliainen komentaja, jota ”tanssii” heidän pillin mukaan.

Arvioiden mukaan Zahartšenkon ja hänen henkivartijan tappanut, ja 12 paikalla ollutta vammauttanut, pommi laukaistiin kännykällä.

Pommiattentaatissa kuolleen militanttikomentaja Zahartšenkon hautajaisiin on tietojen mukaan osallistunut kymmeniä tuhansia paikallisia. Paikallisten lähteiden mukaan lähikaupungeista, kuten Horlivkasta, hautajaisiin tuotiin busseilla tuhansia ihmisiä.

Tälläkin kertaa Donetskin alueen julkisensektorin työntekijöitä sekä koululaisia ja opiskelijoita määrättiin osallistumaan hautajaisiin. Näiltä osin toimintakulttuuri ei ole muuttunut miksikään, myös attentaateissa kuolleiden Motorolan sekä Givin hautajaisiin alueen työntekijöitä ja opiskelijoita pakotettiin rangaistuksen uhalla. Samaa taktiikkaa paikallinen ”hallinto” on toteuttanut myös erilaisten demonstraatioiden kohdalla, lapsia, koululaisia sekä julkisen sektorin työntekijöitä on pakotettu osallistumaan tilaisuuksiin, eräissä tapauksissa ”poliisin” edustajia on kehotettu vaihtamaan työvaatteensa siviilivaatteisiin, jotta toiminta ei olisi niin läpinäkyvää.

Aleksander Timofe'ev Zahartšenkon hautajaisissa.

Zahartšenkon hautajaisiin saapui vieraita Venäjältä sekä Georgialle kuuluvilta, miehitetyiltä, Abhasian ja Etelä-Ossetian alueilta, kuin myös Venäjän miehittämältä Krimiltä, josta tilaisuuteen saapui muun muassa Sergei Aksjonov. Zahartšenkon hautajaiset järjestettiin Donetskin teatteri- ja oopperatalossa kaupungin ydinkeskustassa.

Marko

1. http://vartiopaikalla.blogspot.com/2017/10/pommi-iskuja-kansantasavalloissa-tyynta.html 

2. https://themoscowtimes.com/articles/plotnitsky-assassination-attempt-struggle-for-power-or-provocation-54895 

3. https://themoscowtimes.com/news/ukrainian-separatist-murdered-in-moscow-restaurant-55399 

4. https://www.rferl.org/a/russia-ukraine-luhansk-bolotov-dead/28263899.html 

5. http://euromaidanpress.com/2017/02/05/donbas-separatist-field-commander-killed-in-car-explosion-lnr-onashchenko/ 

6. https://www.rferl.org/a/ukraine-donetsk-separatis-leader-givi-killed/28297344.html 

*:

**: kyseessä kuvakaappaus videolta, alkuperäinen youtube-video on jo poistettu.