Pommi-iskuja ”kansantasavalloissa”, myrskyisiä aikoja tiedossa?

Viime aikojen tapahtumat – 18. syyskuuta Luhanskissa ja 23. syyskuuta Donetskissa – ovat herättäneet kysymyksiä ”kansantasavalloissa” vallitsevasta tilasta – selkeitä vastauksia kysymyksiin on olennaisesti vähemmän saatavilla.

Syyskuun 18. Luhanskissa räjäytettiin ”maahanlaskujoukkojen muistomerkki” – kyseinen muistomerkki oli pystytetty Luhanskin ”kansantasavallan” toimesta alueen sotatoimiin osallistuneiden venäläisten maahanlaskujoukkojen "kunniaksi". Räjäytyksestä uutisoi ensimmäisten joukossa venäläinen ”pseudouutistoimisto” News Front, joka on hämmentävän usein tapahtumapaikalla ”kansantasavalloissa” tai Syyriassa, kun jotain tavanomaisesta poikkeavaa tapahtuu.

Räjäytetty ”VDV:n eli maahanlaskujoukkojen muistomerkki” Luhanskissa, Itä-Ukrainassa.

Esimerkiksi elo-syyskuussa 2014 Venäjän asevoimien maahanlaskujoukkojen (VDV) Pihkovaan (ven. Pskov) sijoitetun 76. maahanlaskudivisioonaan kuuluvia joukkoja osallistui sotatoimiin Itä-Ukrainassa, Luhanskin lähistöllä osa Ukrainaan tunkeutuneista joukoista otti osaa raskaisiin taisteluihin Ukrainan asevoimien kanssa. Ukrainassa sotatoimiin osallistuneita 76. divisioonaan kuuluneita kaatuneita sotilaita on haudattu sotilashautuumaille Pihkovan alueella. (1)

Syyskuun 23. aamuvarhaisella – kello 8:30 – Donetskissa räjähti kaksi pommia, joiden kohteena oli Donetskin ”kansantasavallan” ”vero- ja rahoitusministeri” Aleksander ”Taškent” Timofe’ev. Timofe’evin ohella kahdeksan muuta autosaattueessa matkannutta henkilöä toimitettiin sairaalaan, Donetskin ”kansantasavallan” ”viranomaislähteiden” mukaan sairaalaan toimitettujen tila oli tuolloin vakava.

Aleksander Timofe’ev, Donetsk “kansantasavalta” – Itä-Ukraina.

Toistaiseksi vahvistamattomien tietojen mukaan Aleksander Timofe’ev oli suunniteltu nostettavan Donetskin ”kansantasavallan” johtoon, sen tämänhetkisen johtajan Aleksandr Zahartšenkon tilalle.

Kumpikin tapahtuma palautti mieleeni aiempia keskustelujani tahi kirjoituksiani ”kansantasavalloista” – muistin, kuinka olin blogissakin viitannut mahdollisiin muutoksiin ”kansantasavalloissa” syksyn koittaessa. Seuraavaa kirjoitin blogiin uutisoitaessa Aleksandr Zahartšenkon tekemästä ”Vähä-Venäjä” -keskustelunavauksesta:

”Luettuani uutisen ”Vähä-Venäjästä” väistämättä mieleeni palasi ajatukset epävarmoista tiedoista – useammasta lähteestä – miehitetyiltä alueilta ja siitä kuinka niissä viitattiin tuleviin, merkittäviin, tapahtumiin loppukesästä tai alkusyksystä. Onko tämä ”Vähä-Venäjä” osa näitä, tuolloisia epävarmoja viestejä, ja jos on, onko muita – merkittäviä – tapahtumia vielä tulossa?” (2)

Timofe’eviin kohdistuneen pommiattentaatin jälkeen tulin miettineeksi, että oltiinko häntä todellakin nostamassa Zahartšenkon tilalle – että nämä vahvistamattomat tiedot pitävät paikkansa, jälkimmäisen yrittäessä raivata Timofe’evin pois pelistä. Timofe’ev ei suinkaan ole ensimmäinen Donetskin ”kansantasavallan” johtoon kuulunut henkilö, jota kohtaan on tehty attentaatti joko onnistuneesti tai epäonnistuen siinä, ja ainakin osassa näistä attentaateista jäljet johtavat ”kansantasavaltojen” sisäisiin ongelmiin, joissa kilpailijoita, keinoja kaihtamatta, yritetään raivata pois pelistä. (3) Jo riittävän suuri kansansuosio on riittänyt syyksi henkilön raivaamiselle pois ”näyttämöltä”. Onnekkaimmat ovat sen sijaan saaneet siirron ”sivuraiteelle” säilyttäen henkensä, näin kävi Andrei Purginille, joka kuului ”separatismin” alkuvaiheessa, sekä ensimmäisen vuoden aikana Donetskin ”kansantasavallan” kärkikaaderiin ollen ”kansanneuvoston” puhemies.

Vastaavasti Luhanskin tapahtumasta nousi mieleeni viikkojen takainen viestittely josta seuraavaksi tiivis yhteenveto.

Jokin aika sitten eräs läheisemme matkasi bussilla Kramatorskista takaisin kotiinsa miehitettyyn Donetskiin. Matkalla hän antautui keskusteluun erään Luhanskista kotoisin olevan – perheellisen – kanssa, keskustelun lomassa tämä luhanskilainen painokkaasti totesi, ihmisten olevan kotikaupungissaan lopen kyllästyneitä paikalliseen johtoon, että ”kansantasavallan” kannattajat ovat selkeässä vähemmistössä, että ihmiset kritisoivat entistä avoimemmin alueen johtoa ynnä Venäjää. Vastaavasti Ukrainaa tukevien osuus on alueella kasvanut merkittävästi, ja tämä tuki on aiempaa avoimempaa.

Keskustelu käytiin loppukesästä, jokunen viikko eteenpäin ja Luhanskissa räjähtää muistomerkki, mieleeni nousee väistämättä ajatuksia, siitä, että ehkäpä luhanskilaisen puheissa on perää, että kaupungissa ja laajemmin Luhanskin ”kansantasavallan” alueella pienoinen kapinamieliala on lisääntynyt. Mikäli tämä pitää paikkansa, on mahdollista, että muistomerkin räjäyttämisen takana on joukko hallintoa vastaan kamppailevia ihmisiä toimien yhdessä ukrainalaisten erikoisjoukkojen jäsenten kanssa, tai, että – mikä todennäköisempää – keskeisellä paikalla tapahtuneen räjäytyksen taustalla on alueen hallinto, viime kädessä Luhanskin ”kansantasavallan” johtaja Igor Plotnitski, räjähdyksen toimiessa ”false flag” -operaationa – tekosyynä kurinpalautustoimille, ja mahdollisille puhdistustoimille, mikäli Plotnitski epäilee oman valta-asemansa olevan uhattuna.

Vuosi sitten syksyllä Luhanskin ”kansantasavallan” johtoeliittiin kuulunut Gennadi Tsyplakov kuoli epämääräisissä olosuhteissa ”kansantasavallan” ”viranomaisten” pidätettyä hänet ja syytettyä myös häntä vallankaappaushankkeesta. (4)  Virallinen kuolinsyy on hirttäytyminen, eri lähteiden mukaan hänen ruumiissa oli merkkejä väkivallasta – monien mielestä tuolloin kyse oli sisäisestä valtataistelusta, jonka Plotnitski voitti. Vuosi sitten pidätyksiin ryhdyttiin Plotnitskia vastaan, elokuussa 2016, tehdyn pommiattentaatin jälkeen, attentaatin, josta Plotnitski selvisi hengissä ja josta hän syytti Ukrainan viranomaisia. ”Kansantasavaltalaiseen” ”viralliseen totuuteen” suhtaudutaan – aiheesta – epäillen. Aivan liian moni komentaja ja poliittiseen eliittiin kuulunut on menehtynyt epäselvissä olosuhteissa viime vuosina.

Luhanskin ohella myös Donetskissa on tapahtunut hienoista ilmapiirimuutosta, vielä vuosi sitten ikäviin tapahtumiin syyllinen löytyi kansan keskuudessa aina lännestä – Ukrainasta. Tänään syyttävä sormi kohdistuu entistä useammin ”kansantasavaltojen” valtaeliittiin ja jopa Moskovaan. Luhanskissa ilmapiirimuutos on todennäköisesti vieläkin merkittävämpi, vaikka myös Donetskissa on tämän vuoden puolella ”hiljaisen napinan” ohella protestoitu tai yritetty protestoida julkisesti alueen autoritaarista hallintoa vastaan. Hiilikaivostyöläisten vaimojen sosiaalisessa mediassa masinoima mielenosoitus vuoden alkupuolella jäi hyväksi yritykseksi, sen järjestämisen hallinnon onnistui estää masinoimalla aiotulle paikalle kyseiselle päivälle kokojoukon koululaisia ”pelaamaan ja urheilemaan”.

”Kansantasavaltojen” militanttikomentajien Ukrainaan kohdistuvat puheet ovat tiukentuneet – etenkin Donetskin ”kansantasavallan” johtaja Aleksandr Zahartšenko on entistä useammin nimittänyt Ukrainaa epäonnistuneeksi valtioksi, että se olisi suotavaa palauttaa kokonaisuudessaan Venäjän etupiiriin, tarvittaessa sotilaallisin keinoin. Kertooko tämä tiukentunut retoriikka kuitenkin siitä, että sisäiset ongelmat ovat lisääntymässä ja siksi viholliskuvaa on pidettävä yllä entistä voimakkaammin keinoin? Nämä keinot voivat sitten olla sanoja tahi suoranaisia tekoja, jollainen Luhanskin muistomerkin räjäytys mahdollisesti oli.

Tietty tässä on myös huomioitava ”henkilökohtainen” puoli, alueellisesta johtoasemastaan huolimatta, nämä johtajat ”kansantasavalloissa” ovat alisteisia Moskovan päätöksille. Heidän on mahdollista toimia tiettyyn rajaan saakka itsenäisesti, mutta loppujen lopuksi he toteuttavat sitä politiikkaa, jota Moskova haluaa heidän toteuttavan – rajat määrätään loppujen lopuksi Kremlin muurien sisäpuolella. Asetelman ollessa tämän, on ymmärrettävää, että itse kukin johtaja, pyrkii ajamaan omaa etuaan parhaalla mahdollisella tavalla, tarvittaessa vaikkapa ”puukottamalla” ”tovereiksi” kutsumiaan henkilöitä selkään. Heidän on saatava näyttämään itsensä korvaamattomilta Kremlin silmissä, mikä voi johtaa entistä epätoivoisempiin tekoihin, mikäli laajemmat kansanjoukot ryhtyvät liikehtimään. Tilanteen alkaessa edetä tähän suuntaan, on syytä pohtia sitä, että kuinka kauan Kreml haluaa toimia rahoittajana ja joukkojen varustajana? Kuinka monta vuotta Kreml haluaa syytää rahojaan Itä-Ukrainan ”kansantasavalloille”? Arvioiden mukaan ne maksavat Venäjälle miljardi euroa vuodessa ilman sodankäynnistä aiheutuvia kuluja.

Oma arvioni on se, että asema ”kansantasavaltojen” johdossa on jatkossakin tuulinen. Kukaan heistä ei ole Kremlille korvaamaton. Mikäli alueen asukkaat nousevat aiempaa selkeämmin ”kansantasavaltojen” hallintoa vastaan, näiden totalitaarisesti hallittujen alueiden lopunajat alkavat olla käsillä – tässä on väylä, jota Ukrainan kannattaisi hyödyntää, hajottaa ”kansantasavaltoja” sisältäpäin niin paljon kuin suinkin mahdollista. Mikäli kansa lähtee liikehtimään, viimeistään tuolloin Vladimir Putinin on tehtävä päätöksiä, joiden seuraukset kantautuvat myös Itä-Ukrainan miehitetyille alueille, näihin ns. kansantasavaltoihin. Kansan liikehtiminen voi olla reitti sodan päätökselle Itä-Ukrainassa, sisältä kummunnut kapina nakertaa uskottavuutta voimakkaimmin.

Marko

1. https://www.bellingcat.com/news/mena/2014/08/27/revealed-around-40-russian-troops-from-pskov-died-in-the-ukraine-reinforcement-sent-in/ 

2. http://vartiopaikalla.blogspot.fi/2017/07/venajan-taktiikkana-hajota-ja-hallitse.html 

3. http://www.sss-radio.ee/fi-blogi/kirjeenvaihtajamme-marko-enqvist-mysteerikuolemia-kansantasavalloissa 

4. http://foreignpolicy.com/2016/10/25/who-is-killing-eastern-ukraines-warlords-motorola-russia-putin/ 

Venäjän asevoimien BMD-2 N:o 234 - sijoituspaikka Venäjällä sotilastukikohta N:o 74268, Pihkova (ven. Pskov) – tukikohtaan on sijoitettu 76. laskuvarjodivisioonan alaisia joukkoja. Kyseisen divisioonan sotilaita otti osaa Ukrainan sotaan ensimmäisen kerran elo-syyskuussa 2014.