Elämää Venäjän miehittämässä Donetskissa: elo, kuin lopunaikojen Neuvostoliitossa

 

Vuosi sitten kesän lopulla kirjoitin ja kerroin miehitettyä Donetskia vaivanneesta, ihmishenkiä uhanneesta, kuukausia kestäneestä vesipulasta. Tämän vuoden osalta on liian aikaista ennakoida vesipulalla, kesä on vasta aluillaan ja tavallisesti kuivimmat ajat koittavasta kesän edettyä pidemmälle, veden pinnan laskettua tekoaltaissa alemmas. Mutta jos vesipulasta ei vielä ole tietoa, niin Ukrainan keväällä aloittama vaikuttamiskampanja Venäjän logistiikkaan ja polttoainehuoltoon näkyy Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla, myös Donetskissa. Donetskin alueella Ukraina ei vaikuta pelkästään polttoaineen toimitukseen maanteitse tai rautateitse vaan se iskee myös huoltoasemiin, joilta Venäjän asevoimat hankkii polttoainetta ”sotakoneelleen”.

Ukraina vaikuttaa miehitetyssä Donetskissa, Donetskin kehätiellä sekä Donetskin ja Mariupolin välillä.

Varhain keväällä Ukrainan kansalliskaartin 1. armeijakunta Azov kykeni operoimaan erilaisilla FPV-drooneilla vapaasti miehitetyn Donetskin (kaupunkialueen) ilmatilassa. (1) Sittemmin se ja muut Ukrainan asevoimien yksiköt ovat laajentaneet entisestään operointia Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla Venäjän asevoimia, niiden tukijoukkoja sekä huoltokuljetuksia vastaan. (2) Samaa kertovat miehitetyn Donetskin alueelta alkukesästä saamani viestit, joiden mukaan ukrainalaisia lennokkeja kuulee ja näkee lentävän myös päiväsaikaan aiempaa enemmän kaupunkialueen ilmatilassa. Äänten perusteella paikalliset kykenevät erottelemaan toisistaan useita erilaisia lennokkeja, mutta myös sen, että entistä useammin venäläiset vastaavat lennokkeihin vain ”konekivääritulella”. Tällaiset viestit kertovat Venäjän ilmatorjunnan kasvavista ongelmista alueella, ohjusilmatorjuntaa on selkeästi aiempia vuosia vähemmän.

Polttoainepula on todennäköisesti yksi syy siihen, että suur-Donetskin ulkopuolelta saapuu aiempaa vähemmän hyödykkeitä myyntiin toreille ja markkinapaikoille, (paikalliset tuttumme kutsuivat näitä toreja ’basaareiksi’. Moni paikallinen ostaa edelleen huomattavan osan kasviksistaan ja juureksistaan kauppojen sijaan toreilta, jonne maanviljelijät tai tuotteiden jälleenmyyjät tuovat niitä myyntiin. Aiempiin miehitys ja sotavuosiin (tarkoitan nyt keväästä 2014 alkaen) mahtuu yksittäisiä viikkoja ja jopa kuukausia, jolloin toreilla ja markkinapaikoilla on myyjiä vähemmän tai tuotteita vähemmän myynnissä – tai kumpaakin. Tällä hetkellä kesä 2026 on alkanut siten, että ainakin osassa toreista myyjiä on merkittävästi aiempia vuosia vähemmän. Joidenkin tuotteiden kohdalla saatavuus on olematonta.

Käykö niin, että kesä 2026 päättyy miehitetyssä Donetskissa polttoainepulaan ja sen muassaan tuomaan ruokapulaan? Pulaa todennäköisesti seuraa kansalaisten turvautuminen neuvostoaikaiseen tapaan, heidän ryhtyessä vetoamaan suoraan ”suureen johtajaan” – kuten he tekivät vuosi sitten kaupungin kärvistellessä vesipulan kourissa.

Polttoainejobbarit hamstraushommissa miehitetyssä Donetskissa – venäläisellä rekkarilla liikkeellä tietty. (3) 

Olemme jo nähneet osassa Venäjää kansalaisten turvautuvan päättäjiin vetoamiseen. Toisaalta Venäjällä on myös näkynyt turhautumista ja voimakastakin sanallista kritiikkiä, mikä kohdistuu virkamiehiin ja maan johtoon – pääsääntöisesti kuitenkin siten, ettei kritiikkiä kohdisteta suoraan Vladimir Putiniin. Huomioitavaa tässä on kuitenkin se, että itse sotaa (tai venäläisittäin ”erikoisoperaatiota”) ei juurikaan kritisoida, kuin korkeintaan siten, että kritiikki kohdistuu suorittamisen tasoon. Moni venäläinen onkin sitä mieltä, että Kiova pitäisi pommittaa kivikasaksi. Mitä ilmeisimmin uutiset Venäjän raskaista ohjus- ja lennokki-iskuista Kiovaan eivät tavoita heitä.

Itse en ole ainakaan vielä nähnyt merkittäviä protesti-vetoomuksia esitettävän miehitetyiltä alueilta Moskovan suuntaan. Mikä voi johtua miehitettyjen alueiden asukkaiden varovaisuudesta. Venäjällä on miehitetyillä alueilla paljon matalampi kynnys voiman ja väkivallan käyttöön, mitä omalla maaperällään. Se voi myös kiristää perheitä lasten kautta, mikä olennaisesti vähentää halua ”ukaasien” esittämiseen Kremlille. Tälläkin hetkellä jopa tuhansia miehitettyjen alueiden lapsia on ”kesäleireillä” vanhempiensa tavoittamattomissa. Käytännössä nämä leirit ovat osa lasten venäläistämistä ja militarisointia, mutta samalla ne ovat keino kiristää ja uhata lasten vanhempia. Uhka lapsensa menettämisestä vähentää protestihaluja! Uskoisin kuitenkin, että jossakin vaiheessa kärsivällisyys loppuu ja kansa kääntyy lapsenomaisen uskon vallassa ”johtajan” puoleen. Näin kävi vuosi sitten Donetskin kärvistellessä kuukausien ajan vesipulan kourissa.

Miehittäjä on tämänkin vuoden puolella jatkanut huoneistojen ja kiinteistöjen takavarikointia alueen asukkailta. Aiemmin tämä toimi kohdistui etenkin sellaisiin huoneistoihin ja kiinteistöihin, joiden omistajat eivät enää asu miehitetyn Donetskin alueella – samaa tapahtuu myös muualla miehitetyillä alueilla mutta omat havaintoni vuosien ajalta koskevat nimenomaa miehitettyä Donetskia ja sen ympäristöä. Tänä keväänä miehittäjä alkoi ulottaa vaatimuksiaan entistä myös heihin, jotka edelleen asuvat miehitetyillä alueilla (ja erityisen huonossa asemassa ovat ne, joilla ei ole Venäjän passia). Aiempaan poiketen venäläiset ovat ryhtyneet kokoamaan kokonaisvaltaista rekisteriä huoneistoista ja kiinteistöistä ja niiden omistajista, ja tähän rekisterinlaadintaan liittyy huolta ja pelkoa aiheuttanut puoli. Nimittäin venäläisille (tai miehittäjän edustajalle – venäläiset usein ulkoistavat työn kollaboraattoreille) on esitettävä alkuperäinen notaarin laatima omistusasiakirja. Notaarin oikeaksi todistama kopio alkuperäisestä ei käy. Ja tämä on se ongelman ydin. Moni on sota ja miehitysvuosien aikana siirtänyt asiakirjojaan turvaan miehitetyiltä alueilta; monilta dokumentit ovat yksinkertaisesti kadonneet tai tuhoutuneet menneinä vuosina, ja nyt mielivaltaisesti miehittäjä vaatiikin esittämään alkuperäisen dokumentin omistusoikeudesta.

Olen seurannut sotaa Ukrainassa Itä-Ukrainan sodan alkuhetkistä lukien eli huhtikuusta 2014, ja jos jokin on varmaa, niin miehittäjän tai heidän edustajiensa mielivaltaisuus ja toiminnan ennakoimattomuus. Olennainen osa toimintaa on myös se, etteivät säännöt ole samat kansalle ja eliitille. Eliitti elää omassa korruptoituneessa kuplassaan, nauttien ylhäältä jaelluista eduista, jotka nekin voi menettää yhteisössä, jossa asema perustuu useimmiten jonkun muun hyväntahtoisuuteen tai siihen, että kuuluu ”oikeaan” ryhmään. Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla on nähty lukuisia puhdistusaaltoja, joissa asemansa menettäneille on käynyt hyvinkin huonosti. Usein tämä ”hyvinkin huonosti” tarkoittaa väkivaltaista kuolemaa.

 

Venäjä on vastuussa Starobilskin tapahtumista

Ukrainan vaikuttamista Venäjän miehittämässä Starobilskissa sijaitsevan Taras Ševtšenkon mukaan nimetyn Luhanskin kansallisen yliopiston alueelle viime toukokuussa seurasi Venäjän propagandakampanjan ohella keskustelu iskun tarpeellisuudesta. (4) Operaation toteutus on myös kyseenalaistettu. Operaation kohteena oli oppilaitoksen tiloissa toiminut ”Воин”-koulutuskeskus, jossa koulutettiin miehittämättömien järjestelmien operaattoreita sekä venäläisen ”Rubiconin”-yksikön operatiivinen keskus. Ukrainan OWA-lennokeilla suorittamassa operaatiossa menehtyi ja loukkaantui myös koulun oppilaita. Osa heistä todennäköisesti opiskeli tulevaan ammattiinsa eikä miehittämättömien järjestelmien operaattoriksi Venäjän asevoimiin tai asevoimia tukeviin organisaatioihin.

Kyseenalaistaessamme Ukrainan operaation, on syytä huomioida ensinnäkin se, ettei meidän kotejamme pommiteta venäläisten toimesta viikosta toiseen. Ukrainalaisilla ei ole tätä luksusta! He joutuvat päätöksenteossa huomioimaan kaiken aikaa myös sen, mitä voi seurata siitä, jos tai kun jotakin operaatiota ei toteuteta. Jos Venäjä saa rauhassa kouluttaa tulevia lennokkioperaattoreita, niin mitä siitä seuraa. Tai mitkä ovat seurauksen, jos Venäjä saa rauhassa kouluttaa nuoria ”ammattiin” kokoamaan lennokkeja, (5) joilla se iskee ukrainalaisiin kaupunkeihin.

Venäjä on myös vastuullinen siitä, että se sijoittaa ammatillisia oppilaitoksia sotatoimialueen tuntumaan Ukrainalta miehittämällään alueilla, Starobilskistakin on rintamalle vain reilut 70 kilometriä. Uskoisin, että tämä on Venäjältä tarkoituksellinen teko: nuoret ja oppilaitos toimivat eräänlaisena ”ihmiskilpenä” miehitetyn kaupungin keskustassa. (Huom. toisin, kuin Venäjän propaganda väittää, uhrien joukossa ei ole lapsia vaan nuorimmatkin uhreista olivat seitsemäntoistavuotiaita). Venäjä tai sen proxy-joukot ovat käyttäneet siviilikohteita tai suojeltuja kohteita toistuvasti suojana omille sotatoimilleen tai rikollisille toimilleen. Seuraavaksi muutama esimerkki keväästä 2014 eteenpäin:

Ensimmäinen taistelu Donetskin kansainvälisen lentokentän hallinnasta alkoi 26. toukokuuta 2014 venäläisistä koostuneen Iskra-iskuryhmän ja Vostok pataljoonan taistelijoiden sekä militanttien otettua aamulla haltuun lentokentän uuden terminaalin. Vanhan terminaalin katolle sijoitetut ukrainalaisjoukot havaitsivat myöhemmin aamupäivällä lentokentän alueelle saapuvan useita kuorma-autollisia vahvistuksia militanttien ja venäläisten kontrolloimasta Donetskista.

Puolenpäivän aikaan Ukrainan maavoimien Mil Mi-24 taisteluhelikopterit iskivät lentokenttäalueella olevia vihollisia vastaan, iskua seurasi vahvistuksia Mi-8 kuljetushelikoptereiden tuomina. Varsinainen taistelu alkoi. Hyvin pian venäläisten ja militanttien taholta osoitettiin neuvotteluhalukkuutta, heidän joukossa Punaisen ristin edustajaksi esittäytynyt henkilö pyysi lupaa haavoittuneiden evakuointiin uudesta terminaalista. Ukrainalaiset antoivat luvan evakuointiin, ja jonkin ajan kuluttua ambulanssi saapui uuden terminaalin luo. Ambulanssin pysähdyttyä, naamioituneet taistelijat ryhtyivät purkamaan siitä välittömästi aseita ja ammuksia terminaaliin.

Syyskuu 2014: 122 millin D-30 Ljaguška kanuunahaupitseja tuliasemassa miehitetyssä Šah’tarskissa.

Syyskuussa 2014 Venäjän proxyjoukot sijoittivat itäukrainalaisessa Šah’tarskin kaupungissa 122 millin D-30  Ljaguška* kanuunahaupitseja noin 50 metrin päähän lasten poliklinikasta nro 3 (ukr. Дитяча поліклініка, амбулаторія №3). (6) Itä-Ukrainan sodan aikana 122 millin D-30 kanuunahaupitsi kuului venäläisten ja heidän proxyjoukkojensa yleisesti käyttämiin tykistöaseisiin kanuunahaupitsin monikäyttöisyyden tähden. Sillä on mahdollista ampua 360 asteen ampumasektorilla alakulmilla, toisaalta sen suurin korotus on 70 astetta. Sen pieni koko mahdollisti helpon piilottamisen kaupunkialueelle ja 360 asteen ampumasektori alakulmilla mahdollisti kanuunahaupitsin helpon käytön false-flag-tuli-iskuihin, jossa tuli-isku saatettiin kohdistaa miehitetyltä alueelta miehitetylle alueelle mutta ulkopuolisen tarkkailijan silmissä tulitus näyttää kohdistetun alueelle Ukrainan kontrolloimilta alueilta. Havaintoja Venäjän ja heidän proxyjoukkojen tavasta kätkeä tykistöä (ja muita aseita) asutetuille alueille tammikuussa 2022 kirjoittamassani blogissa. (7)

Siviilikohteiden käyttämisestä ”suojana” sopii esimerkiksi havainto joulukuulta 2014, jossa Venäjän proxyjoukot tulittavat miehitetyssä Donetskissa Šyrokyin alueella kerrostalojen viereen sijoitetulla 122 millin BM-21 Grad raketinheittimellä länsi-lounaaseen eli Ukrainan kontrolloiman Mar’inkan suuntaan. (8) Mikäli Ukraina olisi tulittanut takaisin, Venäjä ja sen ylläpitämä miehityshallinto olisivat voineet käyttää aiheutuneita tuhoja omassa propagandassaan ja syyttää Ukrainaa ”siviilikohteiden tulittamisesta”.

Venäjän ja sen proxyjoukkojen metodeihin kuului Itä-Ukrainan sodan alkuhetkistä lukien sijoittaa asejärjestelmiään, tykistöä tai kranaatinheittimiä keskelle asutettuja alueita, usein jopa koulujen, päiväkotien ja sairaaloiden tuntumaan. Venäjä käyttää edelleen suojeltuja kohteita joukko-osastojensa ”turvapaikkoina”. Miehitetyssä Donetskissa on havaintojen ja luotettavien lähteiden mukaan ainakin päiväkoteihin sijoitettu Venäjän asevoimien operaattoreita suurhyökkäyksen alun jälkeen, (9) kyse on todennäköisesti droonioperaattoreista sekä elektronisen sodankäynnin järjestelmien operaattoreista.

Sen sijaan, että moralisoimme Ukrainaa, eikö syytä olisi syyttää näkyvästi ja voimakkaasti Venäjää täydellisestä piittaamattomuudesta sekä tahallisesta (suorastaan rikollisesta) toiminnasta käyttää siviilejä rikollisen hyökkäyssotansa ”suojakilpinä”? Venäjän toiminta on systemaattista ja järjestelmällistä sekä tarkoituksellista ja tahallista. Se on Ukrainassa jatkunut jo yli vuosikymmenen, ilman, että olemme mainittavasti siihen puuttuneet. Siihen ei puututtu riittävästi edes Itä-Ukrainan sodan kuluessa ETYJ:n Ukrainan monitorointimission tarkkailijoiden toimesta, vaikka tämä kaikki tapahtui heidän silmien alla. Ja mahdotontahan ETYJ:n oli puuttua, koska sodan osapuoli Venäjä osallistui myös ETYJ:n Ukrainan monitorointimissioon eli tarkkailuoperaatioon tarkkailijavaltiona. (10) Pukki kaalimaan vartijana!

Ja kyllä, me sallimme Venäjän toimia näin. Istua kahdella tuolilla ja samalla romuttaa ETYJ:n uskottavuus – ei vain Ukrainassa – vaan myös yleisesti. Samaa Venäjä teki ja tekee edelleen toimiessaan osana kansainvälistä yhteisöä eri järjestöjen kautta meidän salliessa tämän.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://azov.army/en/news/1st-corps-azov-maintains-control-over-enemy-logistics-near-donetsk/

2. https://edition.cnn.com/2026/06/20/europe/ukraine-mid-range-drones-russia-logistics-intl-cmd ks. karttakuva Ukrainan vaikuttamisesta FPV-lennokeilla ja OWA-lennokeilla Venäjän miehittämille alueille.

3. https://t.me/itsdonetsk/386535

4. https://yle.fi/a/74-20231393

5. https://x.com/P_Kallioniemi/status/2058248172053377272

6. https://x.com/Montrey82631182/status/2060351078504243669

7. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/01/havaintoja-miehitetysta-ita-ukrainasta.html

8. https://x.com/Montrey82631182/status/2060683571363234001

9. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2025/01/vuosi-on-vaihtunut-havaintoja-venajan.html

10. https://cdn.osce.org/sites/default/files/f/documents/b/9/512209.pdf   ETYJ:n (engl. OSCE) raportti 7. helmikuuta 2022, katso taulukko ”Mission Monitors”.

*: D-30  Ljaguška on ollut käytössä myös Puolustusvoimilla. Niinpä täällä Suomessa se tunnetaan nimellä 122 H 63.

Ukrainan sota: Ukraina ja Donetsk vuonna nolla – sodan alla keväällä 2014

 

OSA II

Kirjoitukseni myötä palaamme reilun vuosikymmenen takaiseen aikaan Ukrainassa, kevättalveen ja kevääseen 2014 ja silloisiin havaintoihini. Ensimmäisen osan keskiössä olivat tapahtumat Slovjanskissa ja Kramatorskissa 12. huhtikuuta 2014 eteenpäin muutaman päivän ajan.* Tämän toisen osan ytimen muodostavat kevättalvella ja keväällä 2014 tekemäni havainnot, kirjoitukset ja käymäni viestienvaihdot. Ajatus tämän teeman käsittelystä nousi mieleeni lukiessani jälleen kerran kahdentoistavuoden takaisia kirjoituksiani ja havaintojani. Lopullisena kimmokkeena teeman käsittelylle toimivat sosiaalisen median alustoille sekä eräille keskustelupalstoille tuolloin kirjoitetut kommentit, joissa kommentoijat ilmeisen aidosti uskoivat tuolloin Ukrainan ja Venäjän välisen – sotaa kohti etenevän – konfliktin ratkeavan myöntymällä Venäjän tahtoon. Lainaan erästä helmikuussa 2014 kirjoitettua kommenttia, jotta lukijoille syntyy ymmärrys siitä, millaista ehdotuksista oli kyse:   

”En ymmärrä miksei maata panna keskeltä halki, ukrainalaiset länsipuolelle ja venäläiset itäpuolelle. Ei tuosta muuten mitään tule”.

Seurailin ja kommentoin tuolloin käytyjä keskusteluja. Omien havaintojeni mukaan suurinta osaa yllä olevan viestin kaltaisia kommentteja kirjoittaneista henkilöistä ei tuolloin voinut nimittään Venäjä-mielisiksi tai putinisteiksi. Ei ainakaan siten, kuten me termit tänään miellämme. Valtaosa kommentoijista oli todennäköisesti sisäistänyt Venäjän hallinnon ja venäläismedioiden hellimän ajatuksen venäläisten suojelun tarpeesta eivätkä he myöskään nähneet eroa kielen puhumisen ja kansallisuuden välillä. Kun mediat Suomessakin antoivat tilaa Venäjän narratiiville, jossa venäjää puhuvat rinnastettiin maan kansalaisiin, niin ei ihme, etteivät tavalliset ihmisetkään nähneet eroa niiden välillä. Etenkin kun medioissa usein korostettiin Ukrainan itäosissa asuvan venäjän kielisiä (ja venäläisiä), ilman, että asiaa taustoitettiin millään tavalla. Olisi taustoitettu alueen historiaa ja kerrattu Venäjän rooli sukupolvia kestäneessä ukrainan kielisiin ja ukrainalaisiin kohdistuneessa sorrossa ja vainossa. Meille jäi myös kertomatta se, että neuvostoaikana miljoonia ukrainalaisia tuhottiin tai siirrettiin tuhansien kilometrien päähän kotiseudulta ja että Ukrainan alueelle siirrettiin suurin joukoin venäläisiä ja muita kansallisuuksia.

Vastasin tuolloin joihinkin tällaisiin kommentteihin seikkaperäisemmin ja näin jälkikäteen ajateltuna yllättävänkin kärsivällisesti. Seuraavaksi otteita eräästä tällaisesta vastauksesta:

”Ensinnä on tietty se, että tällainen maan jakaminen kahtia tarkoittaisi sitä, että etenkin idästä miljoonat Ukrainan ukrainalaiset joutuisivat muuttamaan länteen, koska ajatus siitä, että jäädä asumaan itään ja mahdollisesti jossain vaiheessa Venäjän vallan alle tuntuu monista hyvin mahdottomalta ajatukselta. Käytännössä tämä ihmisjoukko joutuisi jättämään kaiken omaisuuden taakseen ja aloittamaan elämän lännessä täysin tyhjästä, koska sikäläisen toimintatavan tuntien kukaan heistä ei koskaan tulisi saamaan hryvnaakaan asunnoistaan tai muusta omaisuudestaan – siis sellaisesta, jota he eivät voi viedä mukanaan. - - -

Mutta toinen ja kenties suurempi syy sille miksi maata ei haluta jakaa on geopoliittinen syy. Etenkään Ukrainan ukrainalaiset ja länsimieliset eivät luota siihen, että Venäjä pysyisi toimettomana, mikäli maa jaettaisi kahtia. Voisin melkeinpä veikata, ettei tällaisen tapahtuman jälkeen kuluisi montaakaan kuukautta, kunnes Ukrainan itäosan hallinto tekisi Moskovan kanssa sopimuksen ja hyvin pian alueelle sijoitettaisi pysyvästi venäläisiä joukkoja, ja eihän tämä skenaario kenties meistä pahalta tunnu, saahan jokainen itsenäinen valtio pyytää alueelleen vieraan vallan joukkoja, jos niin haluavat.

- - - ongelma onkin se, että ukrainalaiset eivät luota siihen, että Moskova tyytyisi maan itäosiin, koska Moskovasta katsoen koko Ukraina on heidän etupiiriään. Mitä tapahtuisi tulevaisuudessa, jos idästä alettaisi esittämään uusia vaatimuksia ja ne kohdistettaisi läntiseen osaan Ukrainaa? Juuri kukaan Ukrainan ukrainalainen ja länsimielinen ei luota siihen, että Putin tyytyisi Itä-Ukrainaan ja loppujen lopuksi tässä kriisissä on paljolti kyse siitä, kuinka paljon Putin on valmis tukemaan Janukovitšia. Ja toisaalta siitä, kuinka paljon Janukovitš on valmis ’myymään’ maataan venäläisille ja Putinille. Veikkaan ettei Janukovitš selviydy voittajana tästä kriisistä, jos Putin vetää tukensa pois – mitä hän taasen ei omista/ Venäjän poliittistaloudellisten intresseitten takia tule tekemään. - - -” (helmikuu 2014).

Maalasin jo tolloin hyvin synkän kuvan siitä, millainen tulevaisuus tulisi olemaan, mikäli Vladimir Putinin ja Venäjän vaatimusten edessä taivuttaisi liikaa. Näin jälkikäteen on todettava Ukrainan läntisten tukijoiden merkittävimpiin virheisiin kuuluneen Ukrainan painostaminen voimakeinojen välttämiseen Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014. Emme saa koskaan tietää, mitä olisi seurannut, mikäli Ukrainaa ei olisi painostettu pidättäytymään asevoimien käytöstä tuolloin.

Toisaalta en kuitenkaan usko, että pelkkä ukrainalaisten aseellinen vastarinta helmi-maaliskuussa 2014 olisi hillinnyt Venäjän johtoa ryhtymästä jatkossa valloitussotiin. Myös länsimaiden olisi pitänyt olla toimissaan määrätietoisempia, iskeä Venäjän talouteen pakottein nähtyä voimakkaammin. Niin voimakkaasti, että sanktioihin valmistautumattoman valtion kuin myös kansan selkäranka olisi napsahtanut poikki. Luonnollisesti myös Ukraina olisi tarvinnut vuoden 2014 puolella merkittävästi enemmän aseellista tukea ja kansainvälisen yhteisön rinnalleen taistelussa Venäjää ja sen proxy-joukkoja vastaan. Venäjä tulkitsi tuolloin, aivan kuten tulkitsee nykyäänkin varovaisuuden heikkoudeksi.

Donetskin alueen hallintorakennus 10. huhtikuuta 2014, kuva @ukrpravda_news.

Sain kevättalvella ja keväällä 2014 päivittäin informaatiota Donetskista – näkökulmia ja havaintoja kaupungista: kuinka kaupungilla liikkui venäjää, ei-paikallisella murteella, puhuvia ”tunnustelijoita”; tai kuinka hallintorakennuksen ulkopuolelle kasatuille barrikadeille ilmestyneistä ”tunnuksettomista vartijoista” monet puhuivat venäjää moskovalaisittain jne. Ukrainan vt. hallitus ryhtyi maaliskuussa rajoittamaan rajaliikennettä Venäjältä Ukrainaan Donetskin ja Luhanskin alueisiin rajoittuvan rajan osuudella. Maaliskuun viimeisen viikon aikana satoja Ukrainaan pyrkineitä venäläisiä käännytettiin takaisin Venäjälle. Kevättalven ja kevään 2014 kuluessa näitä Venäjältä saapuneita turisteja ryhdyttiin kutsumaan Donetskin alueella ”Putinin turisteiksi”.

”Donetskin aluehallintorakennuksen ympärillä oli tunnuksettomia taistelijoita, osa oli maastopuvussa, osa pukeutuneena siviiliksi – miehet olivat aseistautuneita rynnäkkökiväärein. He eivät olleet paikallisia”. Л. kirjoitti minulle tuolloin, kuvaillen samalla, kuinka kieli paljasti monen taustan paikallisille.

Nämä ”tunnustelijat” ja ”tunnuksettomat vartijat” eivät osanneet tai ymmärtäneet lainkaan paikallista ”sekaleipää”, alueella puhuttua ukrainan ja venäjän sekoitusta. Puhumattakaan, että he olisivat ymmärtäneet ukrainan. Ei, heidät tunnisti Venäjältä tulleiksi kielestä, ja aksentista saattoi jopa päätellä alueen, jolta he olivat kotoisin. Mietin tuolloin, kuten olen pohtinut lukuisia kertoja jälkeenpäin, heidän roolia median hämmentämisessä ja Venäjän narratiivin syöttämisessä läntisten medioiden toimittajille tai kirjeenvaihtajille. Paikalliset tunnistivat heidät vieraiksi, mutta tunnistivatko (usein vain venäjää osaavat) toimittajat? Toimittajista moni oli vieläpä ehdollistunut ajatukselle venäläisten ja ukrainalaisten samankaltaisuudesta, että ukrainalaiset olivat kieltä myöten venäläisten ”pikkuveljiä”, mikä teki vaikuttamisen entistä helpommaksi.

Näiden ”Putinin turistien” rooli oli ilmeinen. Ensimmäiset heistä saapuivat kohdealueelle jo Euromaidanin aikaan tammi-helmikuussa 2014. Donetskiin saapui imperialistisen, valkoista ylivaltaa ajavan Russian Imperial Movementin eli RIM:in delegaatio Nikolai Truštšalovin johdolla maaliskuussa 2014 tapaamaan sikäläisiä yhteistyökumppaneitaan. (1) RIM kuului tuolloin Venäjällä niihin organisaatioihin, jotka järjestivät sotilas- ja terrorikoulutusta vapaaehtoisille, ja joiden riveistä Venäjä värväsi runsaasti vapaaehtoisia sotaan Itä-Ukrainaan keväästä 2014 eteenpäin. RIM järjesti sotilas- ja terrorikoulutusta Partizan kurssin (leirin) nimellä Pietarissa sekä Leningradin alueella. Leningradin alueella koulutuskeskuksia on ainakin Pietarin lounaispuolella sekä Karjalan kannaksella – myös Pohjoismaisen vastarintaliikkeen jäseniä on osallistunut RIM:in järjestämille kursseille. (2)

Ei lainkaan ihme, että Venäjän oli lähetettävä tunnustelijoita ja operaattoreita alueelle jo viikkoja aiemmin pohjustamaan tulevaa, koska todellisuus oli kuitenkin aivan jotain muuta, mitä Venäjän propaganda kertoi – ja mitä suodattui läntisiin medioihin tuolloin. Havaintojeni mukaan läntisiin medioihin päätyi yllättävänkin usein venäläispropagandaa sellaisenaan tai lähes sellaisenaan. Toisaalta etenkin keväällä 2014 tämä oli ymmärrettävää, koska Venäjän propagandan määrä ja se kuinka sitä levittivät hyvinkin erilaiset mediat epämääräisistä propagandasivustoista valtionmedioihin saakka, todennäköisesti hämmensi läntisten medioiden toimittajakuntaa. Tämän seurauksena osa toimittajista, naiivin luottavaisena välitti kuulemaansa viestiä eteenpäin sellaisenaan mahdollistaen näin narratiivin vapaamman leviämisen – luonnollisesti joukossa oli myös heitä, jotka levittivät tarinaa tietoisesti ja tarkoituksella. Monille oli myös täysin uutta se, että venäläiset mediat haastattelivat uhreina esiintyviä näyttelijöitä tai tehtävään palkattuja henkilöitä, jotta maailmalle saataisi levitettyä ”haluttua tarinaa”, kuten venäläiset ja niille työskennelleet propagandamediat tuolloin tekivät. (3)

Todellisuus oli kuitenkin aivan jotain muuta, mitä propagandistit ja venäläismediat meille uskottelivat. Huhtikuussa 2014, vain paria päivää ennen sodan varsinaista alkua Donetskissa julkaistiin, satunnaisotannalla tehty, kysely, jonka mukaan 66 prosenttia kaupungin asukkaista ei halunnut liittyä Venäjään ja vastaavasti 18 prosenttia asukkaista ilmaisi halunsa liittyä Venäjään – loput eivät joko ottaneet asiaan kantaa, tai muun syyn takia jätti vastaamatta. Suurin osa Donetskin asukkaista tuomitsi Venäjän lippujen nostamisen salkoihin ja muut vastaavat provokatiiviset toimet. Tämä kysely julkaistiin hetkenä, jolloin Venäjän operaattoreita oli Donetskissakin jo satoja, ja eräät alueen hallinnon kannalta merkittävät rakennukset olivat joko näiden operaattoreiden ja heidän tukijoidensa hallussa tai piirittämät.  

Sota alkaa: Slovjanskin ja Kramatorskin miehitys

Itä-Ukrainassa käynnistyneen sodan alkuhetkenä voidaan pitää  huhtikuun 12. päivää 2014, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtama Krimin ryhmä tukijoukkoineen aloitti valtausoperaatiot Ukrainan itäosissa Slovjanskissa ja Kramatorskissa, (4) joita tarkastelin kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa.* Samaa aikaikkunaa hyödynsivät Donbass People’s Militiaan kuuluneet kollaboraattorit, militantit ja venäläisvapaaehtoiset alueen muissa kaupungeissa ja taajamissa, kuten Družkivkassa ja Kostjantynivkassa pyrkiessään ottamaan haltuun hallintorakennuksia sekä poliisiasemia. Horlivkassa asemiehet tukijoineen ryhtyivät piirittämään poliisiasemaa 12. huhtikuuta 2014. Koko kaupunki siirtyi militanttien ja venäläisten operaattoreiden hallintaan muutamaa päivää myöhemmin.

”Slovjanskin valtaus tuntui unelta, minun oli mahdotonta uskoa mitä tapahtui – toivoin kaiken aikaa herääväni painajaisesta. Ensihetkillä oli vaikea hahmottaa kokonaisuuksia, tapahtumat kehittyivät nopeasti – myöhemmin ymmärsin Venäjän roolin paljon paremmin, ymmärsin ’Масштаб’ (skaalan). Ymmärsin, että tämä kaikki oli vaatinut paljon valmistelua.” Л. kohti anarkiaa vajoavassa Donetskissa huhtikuussa 2014.

Sodan ensimmäisten kuukausien aikana rintamalinja liikkui Donbasin alueella varsin paljon. Kesän kääntyessä loppuaan kohden, Ukrainan asevoimien oli onnistunut niitä tukevien vapaaehtoispataljoonien kanssa kääntää taistelun suunta ja saada koko Venäjän vastainen rajaseutu haltuunsa muutamia yksittäisiä kohtia lukuun ottamatta – Slovjansk ja Kramatorsk oli vapautettu miehityksestä heinäkuun alkupuolella. Loppukesästä 2014 Donetskin alueella Ukrainan asevoimat eteni tukijoukkoineen Jasynuvatan kaupunkiin miehitetyn Donetskin pohjoispuolella, ja samanaikaisesti miljoonakaupungin etelä- ja kaakkoispuolella oli käynnissä operaatio koko kaupungin saarrostamiseksi. Tuolloin moni uskoi sodan kääntyvän Ukrainalle ja jopa päättyvän ennen vuoden loppua. Kuvitelmat murskaantuivat elokuussa Venäjän puuttuessa sodan kulkuun asevoimillaan – raskaimmat taistelut käytiin Ilovaiskissa, Donetskin kaakkoispuolella ja kauempana idässä, Luhanskin alueella.

Syksyn koittaessa solmittiin näennäinen tulitauko (Minsk I sopimus) Venäjän miehittäessä edelle Krimiä ja osia Donbasissa. Tästä piittaamatta läntinen yhteisö ei kohdellut sitä sodan osapuolena, vaikka tiedossa olikin sen asevoimien osallistuneen sotatoimiin ja kääntäneen taisteluiden kulun painopistealueilla Donbasissa. Venäjä soti Ukrainassa ja miehitti Ukrainaa, ja samaan aikaan läntiset johtajat sekä mediat toistivat narratiivia Itä-Ukrainan ”separatismista”.

Raskaiden taisteluiden aika ei vielä ollut ohi Ilovaiskista elokuussa 2014 käydyn taistelun jälkeen. Talven koitettua sota eskaloitui ensin miehitetyn Donetskin pohjoispuolella, jossa käytiin raskas taistelu Donetskin kansainvälisen lentokentän hallinnasta, joka päättyi 21. tammikuuta 2015. Donetskin kansainvälisen lentokentän taistelua seurasi merkittävämpi Debaltseven kattilan taistelu, joka päättyi helmikuun 2015 loppupuolella. Kyseiseen taisteluun osallistui joukkoja lukuisia Venäjän asevoimien yksiköistä, kuten osia 232. raketinheitinprikaatista, 5. erillisestä panssariprikaatista, 18. kaartin motorisoidusta prikaatista ja 25. Spetsnaz rykmentistä. (5, 6)

Debaltseven taistelun jälkeen sota Donbasissa muuttui hitaasti asemasodaksi, jossa muutokset rintamalinjoissa olivat vähäisiä ennen 24. helmikuuta 2022 alkanutta Venäjän suurhyökkäystä. Venäjän varustamat joukot pyrkivät yksittäisiin läpimurtoihin vuosien 2015 ja 2017 aikana Donetskin ympäristössä, Mar’inkassa (kesäkuu 2015) ja Avdijivkassa (tammi-helmikuu 2017). Asetelma alkoi muuttua merkittävällä tapaa tämän vuosikymmenen puolella. Keväällä 2021 Venäjän varustamat joukot venäläisyksiköiden ja venäläisten palkkasotilasjoukkojen tuella alkoivat lisäämään painetta rintamavyöhykkeellä ja suorittamaan entistä röyhkeämpiä tuli-iskuja Ukrainan kontrolloimille alueille. Nämä toimet, joihin kansainvälinen yhteisö ei tuolloin mielestäni reagoinut riittävän voimakkaasti, enteilivät myrskyn nousua. Venäjä valmistautui sodan eskalointiin.

”Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tahi luin kirjoja – ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava.” Л. keväällä 2014.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2015/09/russian-fascist-militants-give-money-to.html

2. https://www.expressen.se/gt/militarutbildades-i-ryssland-precis-fore-bombdaden/

3. Disinformaatikot Lukašenkan tukena-blogissa esimerkkejä venäläismedioiden tavasta turvautua palkattuihin esiintyjiin rakentaessaan propagandistista tarinaansa.

4. https://militarnyi.com/en/articles/and-so-began-sloviansk/

5. https://informnapalm.org/en/5th-tank-brigade-russian-army-battle-debaltseve/

6. “The overall figure of Russian troops operating in eastern Ukraine reached approximately 9,000 by the last week of February 2015 and has increased by at least 1,500–2,000 personnel since then.” s. 4. Russian Forces in Ukraine, Igor Sutyagin.

Olen hyödyntänyt lähteenä myös Prometheus kustannuksen ”Donbas in Flames, guide to the conflict zone”-teosta sekä Informnapalmin julkaisemia katsauksia, kuten ”Russian aggression in Ukraine: Overview, Evidence and Map”.

*: Ukrainan sota: kaksitoistavuotta sotaa Ukrainassa – Slovjansk ja Kramatorsk 12. huhtikuuta 2014.

Ukrainan sota: kaksitoista vuotta sotaa Ukrainassa – Slovjansk ja Kramatorsk 12. huhtikuuta 2014

 

OSA I

Tämä kirjoitus on päivitetty versio keväällä 2024 kirjoittamistani Donbas vuonna nolla – vuosikymmenen sotaa Ukrainassa: sota alkoi Slovjanskista ja Kramatorskista 12. huhtikuuta 2014-tekstistä. Toisin kuin alkuperäisessä tekstissä, tässä versiossa laajennan tarkastelua maantieteellisesti Slovjanskin ja Kramatorskin kaupunkien ulkopuolelle sekä ajallisesti tapahtumiin ennen kuin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin Krimin ryhmä aloitti operaationsa Donetskin alueen (oblast) pohjoisosissa.

 

Esinäytös

Ukrainassa käynnissä olevan sodan ensitahdit lyötiin kaksitoista vuotta sitten kevättalvella ja keväällä 2014, Venäjän miehitettyä ensin Krimin niemimaan ja sitä seuranneina viikkoina ryhtyessä operaattoreidensa avulla miehittämään Ukrainan itäosissa, Donetskin ja Luhanskin alueilla, hallintorakennuksia sekä muita merkittäviä kohteita. Vastaavaa se yritti myös useammalla muulla paikkakunnalla Ukrainassa, kuten Harkovassa, onnistumatta aikeissaan.

Harkovassa ’antimaidanilaisten’ sekä Venäjältä saapuneiden operaattoreiden miehittämä kaupungintalo vapautettiin 8. huhtikuuta 2014 Vinnytsiasta Harkovaan saapuneen erikoisjoukkoyksikö ’Jaguarin’ toimesta laukauksitta ja alle puolessa tunnissa. (1) Operaatio alkoi varhain aamulla, vain paria tuntia yksikön Harkovaan saapumisen jälkeen. Vapauttamisoperaatioon osallistuneen Vjatšeslav Hyvtšukin mukaan operaation onnistumisen kannalta merkitsevää oli varhainen toteuttamisajankohta sekä yllätyksellisyys – vain harva kaupungintalossa majailleista miehittäjistä oli hereillä.

Ukrainalaisen erikoisjoukkoyksikkö ’Jaguarin’ sotilaita Harkovan aluehallintorakennuksen vapauttamisen jälkeen. Kuvakaappaus: Історична правда.

Edellisenä päivänä (7. huhtikuuta 2014) Donetskissa aluehallinto ilmoitti aloittavansa terrorisminvastaisen operaation tarkoituksenaan palauttaa tilanne kaupungissa (ja sen ympäristössä) aluehallinnon kontrolliin. Donetskissakin ’antimaidanilaiset’ sekä Venäjältä tulleet operaattorit ja vapaaehtoiset olivat miehittäneet osia aluehallintorakennuksesta sekä muutamasta muusta rakennuksesta. Mutta toisin kuin Harkovassa, Donetskissa yritys tilanteen vakauttamiseksi ei tuottanut kestävää tulosta, vaan huhti-toukokuun aikana kaupunki vajosi hitaasti anarkiaan väkivaltamonopolin siirryttyä Venäjän tukemille militanteille sekä Venäjältä saapuneille vapaaehtoisille.

Idempänä, Venäjän rajan tuntumassa, Luhanskissa tilanne oli, jos mahdollista, niin vieläkin kehnompi. Varhaisessa vaiheessa kevättä suuria määriä aseita päätyi militanttien ja erilaisten asemiesten käsiin. Ukrainan rajavartiosto koetti panna täytäntöön vt. hallituksen määräyksen itä- ja kaakkoisrajan sulusta ja rajaseudun ”haltuunotosta”, jotta venäläisten operaattoreiden olisi hankalampi päästä Ukrainaan.

Ukrainassa oli päädytty tällaiseen tilanteeseen reilussa kuukaudessa Venäjän toteuttaman Krimin niemimaan miehityksen ja sen operaattoreiden käynnistämien epävakauttamistoimien seurauksena. Krimin niemimaan miehityksen Venäjä käynnisti Sotšin olympialaisten jälkeen hetkenä,  jolloin Viktor Janukovitš oli vielä Kiovassa ja virallisesti Ukrainan presidenttinä. Hetkenä, jolloin ukrainalaisten veri virtasi Kiovan kaduilla Janukovitšin hallinnon koettaessa Venäjän voimakkaalla tuella kukistaa ukrainalaisten taistelun vapauden ja demokratian puolesta.

Meille on – valheellisesti – kerrottu Krimin niemimaan miehityksen olleen veretön sotilasoperaatio. Totta on se, etteivät osapuolet kärsineet ihmishengissä mitattuna merkittäviä sotilaallisia tappioita mutta tässä yhtälössä jätämme huomiotta miehitystä seuranneen sorron ja siviileiden kohtaamat kärsimykset, jotka jatkuvat edelleenkin. Krimin niemimaan miehitykseen tähdänneen sotilasoperaation aikana (20. helmikuuta – 26. maaliskuuta 2014) menehtyi kaksi Ukrainan asevoimien sotilasta ja yksi Krimin niemimaan Venäjää tukevien ”itsepuolustusjoukkojen” militantti. Mielenosoituksissa ja muissa yhteenotoissa menehtyi ainakin kolme siviiliä, vammautuneiden lukumäärän noustessa merkittävästi suuremmaksi. Varsinaisen sotilasoperaation rinnalla Venäjää tukeneiden asemiesten ja itsepuolustusjoukkojen toimesta kaapattiin lukuisia yhtenäistä Ukrainaa tukeneita paikallisia, osa heistä murhattiin brutaalisti kaappaajiensa tai venäläisten toimesta.

Lukijalle tiedoksi, näihin itsepuolustusjoukkoihin sekä Venäjän puolelle loikanneisiin Ukrainan sisäministeriön Berkut-joukkoihin värväytyi sotilaita sekä sisäministeriön erikoisjoukkojen jäseniä Venäjältä. (2) Ukrainan itäosassa Venäjä toisti samaa kaavaa, joskin värväytyneiden ”vapaaehtoisten” määrä oli merkittävästi suurempi. Venäjälle alisteisten Donetskin ja Luhanskin alueiden kansanmiliisiin ja aluepuolustusjoukkoihin värväytyi runsaasti sotilaskoulutuksen saaneita venäläisiä. Huomioitavaa on se, että värväytyneiden joukossa oli myös Venäjän asevoimien sopimussotilaita sekä asevoimiin palvelussuhteessa olevia upseereita. Merkittävä osa näiden joukkojen miehistöstä ja upseereista oli venäläistaustaisia.

Itä-Ukrainassa käynnistyneen sodan alkuhetkenä voidaan pitää  huhtikuun 12. päivää 2014, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtama Krimin ryhmä tukijoukkoineen aloitti valtausoperaatiot Ukrainan itäosissa Slovjanskissa ja Kramatorskissa. (3) Seuraavana päivänä Ukraina aloitti terrorisminvastaisen operaation, Anti-Terrorist Operation’in eli ATO:n. Hyvin pian kävi selväksi se, että kyseessä oli olennaisesti merkittävämmästä operaatiosta kuin terrorisminvastaisesta operaatiosta. Tosiasiassa kyse oli kahden valtion välisestä sodasta, jossa Venäjä kieltäessään roolinsa aggressorina hyödynsi erilaisia proxy-joukkoja hyökätessään Ukrainan itäisiin osiin, ja miehittäen kesän loppuun mennessä merkittäviä osia Donbasista. Kirjoituksessani en kuitenkaan luo katsausta monivuotiseen sotaan, vaan huhtikuun 12. päivän ja sitä seuranneiden päivien tapahtumiin Slovjanskin ja Kramatorskin alueilla Donbasissa sekä muutamiin merkittävimpiin seuraavien kevätviikkojen tapahtumiin Ukrainassa.

Girkinin ryhmä valmiina hyökkäämään poliisiasemalle Slovjanskin keskustassa. Kuvakaappaus YouTube-videolta.

Slovjansk 12.–13. huhtikuuta 2014

Huhtikuun 12. päivä valkeni Slovjanskissa, Ukrainan itäosissa Donetskin alueella, rauhallisena. Rauhaa ei kuitenkaan kestänyt montaakaan tuntia, sillä aamukahdeksan jälkeen venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin kokoama ja johtama joukko ”pieniä vihreitä miehiä” ilmaantui pakettiautojen kuljettamina kaupungin keskustaan. Girkinin johtaman ryhmän kokonaisvahvuus oli 52 taistelijaa, jotka olivat hyvin koulutettuja erikoistehtävään. Ryhmän miehistölle oli kertynyt kokemusta vastaavasta operaatiosta Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan Ukrainalta helmi-maaliskuussa. Ryhmän johto ja taistelijat eivät operaatiohetkenä kuuluneet Venäjän asevoimien tai maan turvallisuuselinten henkilöstöön. Ryhmän jäsenet olivat palvelleet Venäjän asevoimissa tai maan muissa turvallisuuselimissä ennen miehitysoperaatiota Krimillä ja sotilasoperaation alkua Itä-Ukrainassa. Girkinin ryhmää voitiin pitää ”vapaaehtoisista” koottuna erikoisosastona, jollaisia Venäjän hallinto tuolloin käytti erikoisoperaatioihin tilanteissa, joissa se ei halunnut (syystä tai toisesta johtuen) lähettää asevoimiaan maan rajojen ulkopuolelle, ja myöhemmin saman vuoden kuluessa PMC Wagner-nimellä tunnettu ryhmä ryhtyi operoimaan vastaavassa tehtävässä.

Voidaan myös perustellusti pohtia sitä, että oliko Igor Girkinin ja hänen ryhmäänsä kuuluneiden taistelijoiden eroaminen asevoimista tarkoituksellinen toimi, jolla Venäjä varasi itselleen mahdollisuuden ”pestä kätensä” operaatiosta, mikäli se ei sujuisi suunnitelmien mukaan.

Girkinin ryhmä osallistui Simferopolissa, Krimin niemimaalla 18. maaliskuuta 2014, toteutettuun operaatioon miehittää Ukrainan asevoimien 13. fotogrammetrinen keskus. Yhteenottoon johtaneessa operaatiossa menehtyi Ukrainan asevoimissa palvelut vääpeli Serhii Kokurin. (4) Slovjanskissa ryhmän ensimmäisenä kohteena oli kaupungin keskustassa sijainnut poliisiasema, jossa sijaitsi myös Ukrainan sisäministeriön alueellinen esikunta. Rakennuksessa operaation alkaessa olleet poliisit ja sisäministeriön henkilökunta ei juurikaan vastustanut hyökkääjiä. Tuntia myöhemmin ryhmä valtasi keskusta-alueella sijainneen Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n toimiston, rakennuksesta Girkinin ryhmä sai haltuunsa lisää aseita ja ammuksia. Ennen puoltapäivää Girkinin ryhmä sai haltuunsa myös Slovjanskin kaupungintalon. Kaupungin keskustassa sijainneet keskeiset kohteet päätyivät Krimin ryhmän hallintaan muutamassa tunnissa.

Slovjanskissa Girkinin joukot saivat tukea paikallisilta kollaboraattoreilta, joita varustettiin aseilla, jotka olivat päätyneet Krimin ryhmän haltuun vallatulta poliisiasemalta sekä SBU:n toimistolta. Ensimmäisen päivän kuluessa Girkinin johtaman osaston vahvuus oli noussut noin 150 taistelijaan, joista kolmasosa oli erikoisjoukoissa palvelleita sotilaita. Kollaboraattoreiden joukossa oli myös paikallisia poliiseja ja sisäministeriön erikoisjoukkojen jäseniä. Ukrainan vt. hallinto lakkautti sisäministeriön erikoisyksikkö Berkutin, joka tuli tunnetuksi Janukovitšin nyrkkinä tämän yrittäessä kukistaa Euromaidania Kiovassa ja muualla Ukrainassa. Lukuisia Berkutin jäseniä siirtyi Krimin niemimaalla sekä Itä-Ukrainassa Venäjän riveihin. (5)

Ukrainan kansallinen turvallisuus ja puolustusneuvosto järjesti hätäkokouksen 12.–13. huhtikuuta välisenä yönä. Kokouksessa päätettiin Anti-Terrorist Operation’in eli ATO:n aloittamisesta kello 09:00 huhtikuun 13. päivänä 2014 – joukkojen kokoaminen alkoi välittömästi. Seuraavana päivänä (14. huhtikuuta) Ukrainan virkaatekevä presidentti Oleksandr Turtšynov allekirjoitti päätöksen ATO:n aloittamisesta. (6)

Slovjanskissa alkoi tapahtumaketju varhain aamulla 13. huhtikuuta (kello 04:53) Krimin ryhmään kuuluvien taistelijoiden pysäytettyä Yavir-2000 turvayrityksen Renault Logan henkilöauton M03 moottoritiellä Slovjanskin tuntumassa, ottaen kiinni yrityksen kaksi vartijaa sekä ottaen haltuunsa yrityksen henkilöauton. Yrityksen valvomossa havaittiin ajoneuvon poistuneen ennalta suunnitellulta reitiltä (Harkovasta Slovjanskin kautta Venäjälle toimitettavan rautatiekuljetuksen varmistustiiminä), kun miehistöön ei saatu yhteyttä (kello 06:xx aikoihin, 13. huhtikuuta 2014) yritys lähetti valkoisella Volkswagen Transporterilla kaksi turvamiestä etsimään kadonnutta ajoneuvoa ja sen miehistöä.

Slovjanskin itäpuolella Semenivkan kohdilla moottoritiellä M03 viisi asemiestä yritti pysäyttää turvayrityksen VW Transporterin. Turvayrityksen ajoneuvo hidasti alueella pysähtymättä, jolloin asemiehet ampuivat ajoneuvoa rynnäkkökivääreillä. Tulituksessa haavoittui ajoneuvon kuljettaja, toisen turvamiehen onnistui kuitenkin ottaa ajoneuvo hallintaansa ja ajaa turvalliseen paikkaan, josta hän teki ilmoituksen sisäasianministeriön alueelliselle yhteyshenkilölle. Ilmoituksen jälkeen turvamies ajoi vammautuneen kuljettajan sairaalaan.

Girkinin ryhmä käytti kaapattua Yavir-2000 turvayrityksen Renault Logania tulevissa operaatioissa. Vangitut turvayrityksen työntekijät vietiin Slovjanskin SBU:n toimiston kellariin, joka toimi vankilan ohella tulevina viikkoina kidutuskeskuksena.

Myöhemmin samana aamuna kello 09:00 aikaan, M03 pikatien tuntumassa, noin 800 metriä kaakkoon paikalta, jolla Yavir-2000 turvayrityksen VW Transporteria tulitettiin haavoittaen kuljettajaa, Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n Alfa-ryhmän jäsenet ja heitä tukeneet 80. erillisen maahanlaskuprikaatin 1. pataljoonan 3. rykmentin sotilaat (komentajana Oleksandr Shvets) ottivat yhteen Girkinin ryhmään ja mahdollisesti toiseen ryhmään (Donbass People’s Militia) kuuluneiden taistelijoiden kanssa.

Sotilaista ja erikoisjoukkojen jäsenistä koostunut ryhmä kävi alueella neuvonpitoa Girkinin kanssa yhteistyötä tehneen Slovjanskin kaupunginjohtajan Nelja Štepan kanssa. Štepan poistuttua moottoritien tuntumassa olleelta aukiolta, paikalle saapui Poltavan SBU:n Alfa-ryhmään kuuluneita, tiedustelemassa olleita, erikoistoimintamiehiä everstiluutnantti Andri Dubovik’in johdolla. Alfa-ryhmän ja 3. rykmentin sotilaiden aloitettua neuvonpidon, heitä vastaan hyökättiin – valkoinen Yavir-2000 turvayhtiölle kuulunut Renault Logan pysähtyi tien pientareelle. Autosta nousi välittömästi ainakin neljä Krimin ryhmään kuulunutta asemiestä aloittaen tulituksen kohti ukrainalaisjoukkoja. Tulitukseen yhtyi läheisestä metsiköstä tunnistamattomaan ryhmään kuuluneita taistelijoita. Havaintojen mukaan alueelle saapui pikatietä myöten Renault Loganin lisäksi kaksi muuta autoa tuoden lisää hyökkääjiä.

Hyökkääjien johdossa oli Krimin niemimaalla v. 1980 syntynyt Sergei Žurikov, jolle oli myönnetty Venäjän kansalaisuus 20 vuoden iässä. Žurikovilla on tarkka-ampujan koulutus ja takanaan yli 1500 laskuvarjohyppyä. Hän ”työskenteli” ennen Venäjän Krimin niemimaalla aloittamaa miehitysoperaatiota avustajana Moskovan patriarkaatin alaisessa Kiovan luolaluostarissa eli Petšerskin lavrassa Kiovassa. (7) Ennen Krimin niemimaan miehitysoperaatiota Žurikov liittyi Girkinin joukkoihin, hänen sotansa Ukrainassa päättyi 2. toukokuuta 2014 kuolemaan sotatoimien yhteydessä. Žurikov on erinomainen esimerkki siitä, kuinka Venäjä hyödynsi Ukrainassa toiminutta Moskovan patriarkaatin alaista ortodoksista kirkkoa operaattoreidensa turvapaikkana. 

Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU vastasi hyökkääjien tuleen, saamatta yhteenoton alussa tukea laskuvarjojoukoilta, joilla ei ollut lupaa vastata tuleen. Tilanne tasoittui 3. komppaniaan kuuluneen BTR-80 panssaroidun miehistönkuljetusajoneuvon komentajan, yliluutnantti Vadym Suh’arevskyin osallistuttuaan tulitaisteluun, ohjeiden vastaisesti, panssaroidun miehistönkuljetusajoneuvon 14,5 mm konekiväärillä. Lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen hyökkääjä vetäytyi alueelta.

Hyökkäyksessä Ukrainan ATO:on osallistuneet joukot kärsivät ensimmäiset tappionsa Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n kapteenin Hennadi Bilitšenkon kaaduttua yhteenotossa. Toistaiseksi vain yksi hyökkäyksessä kuollut vihollinen on tunnistettu, donetskilainen Donbass People’s Militian jäsen Ruben Avanesjan.

Myöhemmin venäläinen propagandakanava LifeNews esitti päivän tapahtumista poikkeavan, hyvin disinformatiivisen, näkemyksen. Huhtikuussa 2014 LifeNewsin toimintaa propagandakanavana ei ymmärretty täysin, joten sen välittämä tarina sai paikoin huomattavaakin julkisuutta. Näkyvyyttä lisäsi se, että sitä toistettiin Venäjän valtiollisten medioiden toimesta. Tuolloin niiden todellista, propagandistista luonnetta ei tiedostettu riittävän hyvin, joten Venäjän narratiivi läpäisi useiden medioiden seulan. Aamupäivän tulitaistelu jäi ATO:on osallistuvien joukkojen ja Igor Girkinin johtamien joukkojen ainoaksi yhteenotoksi Slovjanskissa 13. huhtikuuta 2014.

 

Slovjansk ja Kramatorsk 12.-16.4.2014

Samana päivänä (12. huhtikuuta 2014) Girkinin johtaman Krimin ryhmän tukena ollut – sotilaskoulutuksen saaneilla miehillä vahvistettu – Donbass People’s Militia miehitti Slovjanskista etelään sijainneen Kramatorskin kaupungintalon sekä poliisiaseman. Hyökkäys kaupungintaloon alkoi illalla kello 20:00 aikoihin ja poliisiasemalle myöhemmin illalla noin kello 22:00. Samana iltana ”Donetskin kansantasavallan” edustajiksi esittäytyneet henkilöt puhuivat yleisölle kaupungintalolla taivutellen sitä puolelleen – puhujat saivat yleisöltä kielteisen vastaanoton.

Joukko militantteja eteni illan ja yön aikana Kramatorskin lentokentän tuntumaan ja lentokentän alueelle. Girkin ei tuolloin, kuten ei tulevinakaan päivinä, lähettänyt ryhmänsä jäseniä lentokentälle, pelätessään kaoottisen tilanteen johtavan koko ryhmän menettämiseen, ja sen myötä mahdollisesti koko operaation epäonnistumiseen. Lentokentälle hyökkäämisestä vastasivat pääasiassa Donbass People’s Militian jäsenet, ja heitä tukeneet Venäjältä saapuneet vapaaehtoiset, joilla ei välttämättä ollut erikoiskoulutusta. Tässä vaiheessa Venäjältä saapuneiden vapaaehtoisten määrä oli vielä vähäinen. Heidän määränsä alkoi kasvaa kesän lähetessä.

Huomioitavaa on kuitenkin se, että huhtikuun 12. päivä Slovjansk-Kramatorsk alueelle saapui Donetskista ryhmä Ukrainan entiselle presidentille Viktor Janukovytšille lojaaleja sisäministeriön erikoisyksikkö Berkutiin kuuluneita poliiseja. Heistä valtaosa liittyi Donbass People’s Militian riveihin. Saamieni tietojen mukaan Donetskin alueella merkittäviä määriä sisäministeriön ja muiden turvallisuuselinten upseereja ja sotilaita liittyi Venäjän proxy-joukkoihin keväällä ja alkukesästä 2014 tai poistui yksiköistään.

Kuvaan olen merkinnyt eräitä Slovjansk-Kramatorsk-alueen merkittävimpiä tapahtumia ja operaatioita 12.–16. huhtikuuta 2014.

Huhtikuun 16. päivänä Ukrainan asevoimat koki merkittäviä kalustomenetyksiä maan asevoimien 25. erillisen maahanlaskuprikaatin 3. pataljoonan kolonnan siirtyessä lännestä kohti Kramatorskin keskustaa. Kolonnan matkanteko pysähtyi vul. Rynkovalla satojen organisoidusti toimineiden siviileiden estäessä kolonnaan kuuluvien panssaroitujen ajoneuvojen ja rynnäkkövaunujen matkanteon. Tilanne oli haasteellinen, kolonna miehineen ja kalustoineen oli sumputettu kadulle, militantit sekä venäläiset operaattorit ohjailivat operaatiota väkijoukon keskeltä sekä läheisistä rakennuksista. Heillä oli myös merkittävä etu puolellaan, Ukrainan ATO:on osallistuvien joukkojen tuli välttää siviiliuhreja kaikin mahdollisin keinoin. Sitä vastoin Venäjälle siviiliuhrien runsas lukumäärä oli etu – ne olisivat propaganda-ase, jota hyödyntää taistelussa.

Jo tuolloin Ukrainan tuore hallinto kuin myös Ukrainan puolustus- ja turvallisuusneuvosto näki Igor Girkinin kokoamien joukkojen toimet provokatiivisina, joiden tarkoituksena oli synnyttää tilanne, jossa jopa kymmeniä siviilejä kuolisi Ukrainan asevoimien operaation seurauksena. Tällaisen joukkosurman seurauksena Venäjä voisi saada tekosyyn lähettää ”rauhanturvaajia” alueelle, joten Ukrainan ATO:n joukoilla oli operaation alkuvaiheissa hyvin korkea kynnys käyttää tappavaa voimaa siviilejä vastaan.

Operaation seurauksena Igor Girkinin komentamat joukot saivat haltuunsa kuusi panssaroitua ajoneuvoa (1x BMD-1; 1x BMD-2; 3x BTR-D sekä 1x 2S9 Nona 120 mm kranaatinheitinvaunu) sekä useita olkapäältä laukaistavia lähi-ilmatorjuntaohjuksia (MANPADS). Luhanskin alueella syntyneen, laskuvarjojoukkoihin kuuluneen upseerin Jaroslav Anikan lisäksi muutama muu 3. pataljoonan sotilas siirtyi Donbass People’s Militian riveihin, loppujen saadessa mahdollisuuden poistua kaupungista.

Ukrainan tuoreen hallinnon ongelmana oli tuolloin huomattava epävarmuus siitä, että kuinka uskollisia asevoimien ja muiden turvallisuuselinten joukot olivat Ukrainalle ja sen vt. hallitukselle. Asia toisin ilmaisten, heillä ei ollut tietoa siitä, kuinka moni pettäisi Ukrainan ja joukko-osastonsa siirtyen Girkinin johtamien joukkojen riveihin, joiden todellinen luonne tuskin oli monenkaan rivisotilaan tiedossa huhtikuussa 2014. On hyvinkin mahdollista, että moni sotilas uskoi Girkinin johtamien joukkojen olevan ”kansan” riveistä koottuja ja heidän edustavan kansan ”tahtoa”.

Samana päivänä (16. huhtikuuta 2014) yksi pataljoonan lukuisista kolonnista onnistui saavuttaa tavoitteensa, Kramatorskin lentokentän. Neljä 25. erillisen maahanlaskuprikaatin 3. pataljoonan panssaroitua ajoneuvoa ja rynnäkkövaunua pääsi miehistöineen Kramatorskin lentokentälle, varmistaen näin sotilaallisesti tärkeän lentokenttäalueen hallinnan. Edellisenä päivänä (15. huhtikuuta 2014) ATO:n joukkojen onnistui saada Kramatorskin lentokenttä uudelleen hallintaansa Donbass People’s Militialta. Kyseiseen operaatioon osallistui Ukrainan sisäministeriön Omega-ryhmä ja SBU:n Alfa-ryhmä.

Ukrainan Kramatorskiin kohdistuneen operaation heikon menestyksen taustalta löytyy yksi merkittävä syy - heikko valmistautuminen. Päivää aiemmin eli 15. huhtikuuta 2014 25. erillisen maahanlaskuprikaatin 3. pataljoona sai käskyn siirtyä tukikohdastaan Dobropilljasta, Donetskin ja Harkovan alueiden rajalta, Dnipropetrovskin alueelle, jonne siirtyminen aloitettiin välittömästi samana päivänä. Matkalla operaation kohde muuttui siirtymisestä uudelle sijoitusalueelle, tehtävänä oli Kramatorskin lentokentän haltuun ottaminen. Aikataulu oli tiukka, joukkojen piti olla kentällä 16. huhtikuuta 2014 klo. 17:00 mennessä. Kohteen muutos, kiireinen aikataulu ja valmistautumattomuus (pataljoonan sotilailla ei ollut aikaa valmistautua kentän haltuunottoon; eikä heillä myöskään ollut aikaa huoltaa ja varustaa kalustoa ennen operaatiota, joka saattaisi kääntyä yhteenotoksi vihollistaistelijoiden kanssa) olivat alkusysäys sarjalle epäonnistumisia, jotka johtivat yllä kuvattuun tapahtumasarjaan: pataljoonan voimien hajoamiseen Kramatorskin kaupunkialueella ja kuuden panssaroidun ajoneuvon menettämiseen viholliselle.

Kaapatut kuusi panssaroitua ajoneuvoa siirrettiin vielä samana päivänä ajamalla Kramatorskista strategisesti tärkeämmän Slovjanskin puolustuksen tueksi. Niin ikää 16. huhtikuuta 2014 Itä-Ukrainassa tehtiin havaintoja Venäjän maahanlaskujoukkoihin (VDV) kuuluneen kaartin 45. maahanlaskuprikaatin erikoisjoukoista. Kyseinen kaartin 45. maahanlaskuprikaati on erikoistiedusteluun ja erikoistoimintaan tarkoitettu spetsnaz-prikaati, osia siitä osallistui myös Krimin niemimaan miehitysoperaatioon. (8)

On todennäköistä, että Slovjansk valikoitui Igor Girkinin ryhmän ensisijaiseksi kohteeksi sijaintinsa ja sopivan kokonsa tähden. Sen hallinnan myötä sai kontrolliinsa Harkovasta Slovjanskin ja Debaltseven kautta Venäjälle menevän M03 pikatien sekä merkittäviä raidelinjoja, jotka veivät Slovjanskin ja Kramatorskin kautta Horlivkaan sekä Itä-Ukrainan suurimpaan kaupunkiin, reilun miljoonan asukkaan, Donetskiin. Reilun sadantuhannen asukkaan, tiiviisti rakennettu, Slovjansk oli miehitettävissä ja hallittavissa vähäisemmin voimin verrattuna alueen suurkaupunkeihin.

Slovjanskin teki myös merkittäväksi kaupungin lounaispuolella sijainnut, ympäröivää tasankoa korkeammalle kohonnut, Karatšun vuori – oikeammin kukkula. Alue TV-aseman linkkitorneineen siirtyi Girkinin joukkojen haltuun 17. huhtikuuta 2014. He menettivät kukkulan aamulla 2. toukokuuta Ukrainan asevoimien 95. erillisen ilmakuljetteisen prikaatin 1. pataljoonan sotilaille.

Slovjanskin ja Kramatorskin ohella venäläiset erikoistoimintamiehet ja Donbass People’s Militiaan kuuluneet militantit miehittivät huhtikuun 12. ja 13. päivä lukuisia hallintorakennuksia ja muita avainkohteita alueen muissa kaupungeissa ja taajamissa, kuten Družkivkassa ja Kostjantynivkassa. Horlivkassa militantit aloittivat piirittämään poliisiasemaa 12. huhtikuuta 2014, poliisiaseman ja kaupungin siirryttyä militanttien ja venäläisten operaattoreiden hallintaan muutamaa päivää myöhemmin. Militantteja ja venäläisiä erikoistoimintamiehiä urhollisesti vastustanut kaupunginjohtaja Volodymyr Rybak vangittiin ja siirrettiin Slovjanskiin, jossa häntä kidutettiin SBU:n kellaritiloissa Girkinin joukkojen toimesta. Rybak heitettiin lopulta vatsa auki leikattuna läheiseen jokeen, josta hänen ruumiinsa löydettiin myöhemmin. Rybak oli todennäköisesti ensimmäinen sotarikoksen uhri. Syy hänen julmaan kiduttamiseensa oli isänmaan rakkaus, hän ei taipunut venäläisten ja militanttien painostuksen edessä.

Rybak ei jäänyt ainoaksi julmalla tavalla murhatuksi siviiliksi kevään ja kesän 2014 aikana. Lukuisia ukrainalaisia vangittiin, kidutettiin ja murhattiin Igor Girkinin joukkojen sekä militanttien toimesta. Uhreiksi joutui miehiä, naisia ja jopa alaikäisiä. Nuorimpiin uhreihin kuului 16-vuotias kramatorskilainen aktivisti ja jalkapalloilija Stepan Tšubenko. (9) Hänet murhasi kolme Venäjän proxy-joukkojen riveissä aluetta terrorisoinutta Kertšin pataljoonaan kuulunutta militanttia. Marraskuussa 2017 Dzeržynskin tuomioistuin tuomitsi kolmikon poissaolevana elinkautiseen vankeuteen. (10)

Huomioitavaa on se, että Venäjä-johtoisen operaation ensihetkistä lähtien venäläisten ja paikallisten kollaboraattoreiden kohteeksi päätyivät siviileistäkin lähes poikkeuksetta sellaiset henkilöt, jotka joko puolustivat Ukrainaa tai tukivat yhtenäistä Ukrainaa. Heitä vastaan käytiin asein mutta myös propagandan keinoin. Venäjän ukrainalaisiin kohdistamaa propagandaa kuvasi osuvasti Donetskissa elämänsä syksyyn 2014 asunut Л: ”Muutuimme [venäläisten silmissä] yhdessä yössä vihollisiksi – fasisteiksi”.

Ajanhenki Venäjän propagandassa oli jo tuolloin se, että ollessasi ukrainalainen olet automaattisesti fasisti. Valitettavaa on se, että tätä Venäjän narratiivia ukrainalaisfasisteista toistettiin hyvin kritiikittömästi myös läntisissä medioissa, mikä ei ainakaan auttanut ukrainalaisten asemaa. Samaa kritiikitöntä ja leimaavaa puhetta harjoitettiin myös läntisissä rauhanjärjestöissä ja muissa vastaavissa organisaatioissa sodan ensihetkistä lähtien. Itseasiassa tällaisen disinformaation levittäminen kävi kyseisiltä rauhanjärjestöiltä helposti, olivathan ne lähes poikkeuksetta leimanneet talven Euromaidan-kansanliikkeen ukrainalaisen äärioikeiston aikaansaannokseksi, mikä narratiivina oli venäläispropagandasta lähtöisin.

Timo Hellenberg kuvasi Euromaidanin tapahtumia Kiovassa erinomaisesti tarkasti teoksessa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta. Mikäli hänen silminnäkijähavaintonsa ja ajatuksensa pukisi lyhyeen muotoon, voisi todeta Euromaidanin olleen tavallisten kansalaisten vetoomus – hätähuuto – päättäjien suuntaan. Ei ulkomaiden interventio; ei etenkään äärioikeiston hyökkäys. Se oli tavallisen kansan protesti ja hätähuuto korruptoituneelle ja valtaa itselleen haalivalle valtiojohdolle. Venäjän ja Ukrainan silloisen valtiojohdon silmissä (Janukovytšin klikki) Euromaidanissa kyse oli uhasta, jota vastaan he kävivät myös retoriikalla, jolloin käyttöön otettiin perinteiset neuvostoaikaiset termit viholliskuvan luonnissa. Perinteisesti Neuvostoliitossa fasisti toimi synonyyminä ultimaattiselle viholliselle.

Ukrainan asevoimat ja sitä operaatiossa tukeneet vapaaehtoisjoukot vapauttivat Slovjanskin ja Kramatorskin miehityksestä 5. heinäkuuta 2014, eikä Venäjän ole onnistunut miehittää kaupunkeja vapauttamisen jälkeen uudestaan.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://suspilne.media/kharkiv/120417-dopomogla-raptovist-ak-zvilnali-harkivsku-oda-spogadi-vinnickogo-aguaru/

2. https://informnapalm.org/en/how-ukrainian-berkut-officer-from-russian-ulyanovsk-assaulted-crimean-parliament-back-in-2014/

3. https://mil.in.ua/en/articles/and-so-began-sloviansk/

4. https://crimea-platform.org/en/news/serhii-kokurin-the-first-ukrainian-soldier-killed-by-the-russian-occupiers/

5. https://vz.ru/world/2014/4/12/681771.html

6. Prometheus kustannus: “Donbas in Flames, guide to the conflict zone” s. 35.

7. https://www.religion.in.ua/news/ukrainian_news/25721-v-slavyanske-pogib-ponomar-kievo-pecherskoj-lavry-komandovavshij-otryadom-povstancev.html

8. Prometheus kustannus: “Crimea Behind the Curtain” s. 76-77.

9. https://khpg.org/en/1608809352

10. https://www.pravda.com.ua/news/2017/11/10/7161372/

Olen hyödyntänyt lähteenä myös ”And So Began Sloviansk” ja ”Things Are Heating Up in Sloviansk” artikkeleja Ukrainian Military Center-verkkosivulta sekä mainittua laajemmin Prometheus kustannuksen ”Donbas in Flames, guide to the conflict zone” ja “Crimea Behind the Curtain” -teoksia.

Timo Hellenbergin (valtiotieteen tohtori) Euromaidan-havaintoa Silminnäkijät – Taistelu Ukrainasta-teoksesta. Teoksen kirjoittivat yhdessä Timo Hellenberg sekä toimittaja Nina Leinonen (nyk. Järvenkylä). Leinonen kuvasi tapahtumia Itä-Ukrainassa teoksen jälkimmäisessä osassa.

Me emme unohda: emmekä anna anteeksi

 

Helmikuun 24. päivä ukrainalaiset ja me Ukrainan ystävät kokoonnuimme Senaatintorille ynnä Tehtaankadulle osoittamaan tukeamme Ukrainalle ja ukrainalaisille.

Venäjää diktatorisesti johtava Vladimir Putin ilmoitti ”erikoisoperaation” alkamisesta aamuyön tunteina pitämässään puheessaan 24. helmikuuta 2022. (1) Operaation tavoitteena oli Ukrainan ”demilitarisointi” ja ”denatsifikointi”. Tämä niin sanottu erikoisoperaatio tarkoitti käytännössä monen rintaman hyökkäyssotaa Ukrainaan. Ukrainaan kohdistuvalla ”denatsifikoinnilla” tarkoitettiin todellisuudessa ukrainalaisten kansallisen identiteetin tuhontaa ja ukrainalaisten alistamista Venäjän vallan alle – käytännössä kyse oli ja on etnisestä puhdistuksesta ja kansanmurhasta. Kyse ei ole pelkästään ihmisiin kohdistuvasta murhaamisesta vaan kieleen ja kulttuuriin kohdistuvasta vainosta ja tuhonnasta: Venäjälle kieli ja kulttuuri ovat aseita!

Venäjän suurhyökkäyksen ensimmäisenä päivänä kirjoitin seuraavaa muistuttaakseni siitä, että Venäjän sota Ukrainaa vastaan alkoi paljon aiemmin, kuin 24. helmikuuta 2022 –

”Heräsin varhain aamulla uutiseen – Kiovaa pommitetaan – uutisista sain kuulla Venäjän hyökänneen Ukrainaan. Väärin – Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2014, se jatkoi operaatioitaan Ukrainassa saman vuoden kevään ja kesän ajan, vaikka uutistoimituksemme ja poliitikkomme kielsivätkin tämän kirjoittamalla ”separatismista”, ”sisällissodasta”, ”kriisistä”. Ehkäpä he eivät vaan halunneet tunnustaa tosiasiaa, avata silmiä todellisuudelle; ehkäpä oli mukavampaa tuudittautua hyvänolontunteeseen ja toivoa, että sota pysyy Ukrainassa. Ei pysynyt, ei!”

Senaatintorin muistotilaisuus päättyi päivän hämärtyessä Finlandia hymniin. 

Ukrainan Suomen-suurlähettiläs Myhailo Vydoinyk lausuu tervehdyksensä. Kuvassa myös tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie sekä Helsingin pormestari Daniel Sazonov. 

Слава Україні – Slava Ukraïni! 

Ollessani 24. helmikuuta 2026 Venäjän Ukrainaan kohdistaman suurhyökkäyksen ja tuhoamissodan alun vuosipäivänä Valoa Ukrainaan-tapahtumassa sytyttämässä kynttilän Helsingin tuomiokirkon portaille, mieleni valtasi jälleen suru ja haikeus ynnä katkeruus. En voinut olla muistuttamatta itseäni kevättalven, kevään ja kesän 2014 tapahtumista ja loppumattomasta naiiviudestamme ja sokeudestamme: Miksi me emme kokoontunut kymmenin tuhansin kautta Suomenniemen protestoimaan Venäjän toteuttamaa Krimin niemimaan rikollista miehitystä sen anastettua niemimaan Ukrainalta?

Olimmeko todellakin niin typeriä, että uskoimme tarinan ”pienistä vihreistä miehistä” – sen, ettei Venäjällä mukamas olisi ollut mitään tekemistä miehityksen kanssa? Jos me kansalaiset emme olleet niin typeriä, joku kuitenkin oli, sillä lopulta niin ponneton oli kansainvälisen yhteisön reaktio, sanktioista huolimatta, Venäjän rikoksiin keväällä ja kesällä 2014. Ja lopulta, yllättävänkin pian, Venäjän rikollisten tekojen selittäminen parhain päin alkoi, monen jopa alkaessa ymmärtää Venäjän esittämiä ”turvallisuushuolia”. Anteeksi antamatonta typeryyttä! 

”У житті людини може бути багато різних подій, які поділяють життя на дві частини, до та після. Але, війна це та подія, яка не ділить життя, а розриває його, залишає на межі розриву відкриту рану, до болю  якої людина звикає, але ніколи не може звикнути  до кінця свого життя”.

Nämä sanat sodasta elämän avohaavaksi repivänä tapahtumana olisi voinut kirjoittaa kuka tahansa ukrainalainen neljä vuotta sitten, 24. helmikuuta 2022 Venäjän suurhyökkäyksen käynnistyessä täydellä voimalla venäläisten ohjusten sekä pommien sataessa Ukrainaan. Sanat on kuitenkin kirjoitettu jo reilu vuosikymmen sitten. Ne ovat donetskilaisen Л. tunteita keväältä ja kesältä 2014, jolloin Venäjän käynnistämä sota ja väkivalta rikkoi miljoonien ukrainalaisten arjen ja terrorin ensimmäiset aallot pyyhkivät yli Ukrainan itäisten osien ja miehitetyn Krimin niemimaan. Terrorin, jolta suljimme silmämme ja jonka todellisuuden rauhasta puhuvat päättäjämme ilmeisesti edelleen sulkevat mielestään. Terrorin, joka kohdistuu kaikkiin Venäjän miehittämillä alueilla asuviin ukrainalaisiin, jotka eivät alistu miehittäjän mielivallan alle.

Tämän vuoden muistotapahtuman erityisenä teemana olivat lapset. Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitien nostaessa puheessaan Tuomiokirkon portailla esille Venäjän toimeenpaneman lasten militarisoinnin miehittämillään alueilla, (2) mieleni valtasi ikävä tunne, ettei suurin osa ihmisistä edes kykene ymmärtämään sitä todellisuutta, jonka nämä lapset Venäjän miehittämillä alueilla joutuvat kokemaan. He joutuvat miehittäjän harjoittaman psykologisen terrorin kohteiksi varhaislapsuudestaan lähtien, ja hyvin usein tätä psykologista terroria täydentää lapseen tai hänen läheisiinsä (tai usein lapsiin sekä läheisiin) kohdistuva väkivallan uhka ja sen harjoittaminen. Äärimmilleen vietynä lapsi pakotetaan katsomaan vanhempaansa kohdistuvaa väkivaltaa tai vanhempia lastensa raiskaamista. 

Minä en unohda – enkä anna anteeksi!

Tehtaankadulla Venäjän suurlähetystön edustalla.

Tryzub Venäjän suurlähetystön edustalla – Слава Україні! 

Kiitokseni muistotapahtumien järjestäjille sekä osallistujille. Erityiset kiitokset haluan lausua teille, jotka tavalla tai toisella tuette Ukrainaa ja olette pysyneet nämä vuodet ukrainalaisten rinnalla! Дякую!

Слава Україні!

Marko Enqvist

 

Lähteet:

1. https://x.com/maxseddon/status/1496686129667612676

2. https://khpg.org/en/1608814650

Olen kirjoittanut Venäjän miehittämillä alueilla vallitsevasta todellisuudelta lukuisia blogeja viimeisen vuosikymmenen sisään, ohessa linkit toukokuussa 2025 ja toukokuussa 2023 kirjoitettuihin teksteihin.

Blogin kuvat Marko Enqvist. 

”rauha edellyttää oikeudenmukaisuutta, ei hyökkääjän myötäilyä” Anastasiia Diudina. 

#StandWithUkraine #SlavaUkraïni