Puolustusvoimain lippujuhlapäivänä: veteraanit ennen ja nyt

 

Toisen maailmansodan taistelut päättyivät Euroopan mantereella kahdeksan vuosikymmentä sitten, 8. toukokuuta 1945 natsi-Saksan antauduttua liittoutuneille. Antautumisen astuessa voimaan 8. toukokuuta 1945 klo. 23:01 – Moskovassa vuorokausi oli jo tuolloin ehtinyt vaihtua, elettiin toukokuun 9. päivää. Niinpä ei ole ihme, että olen pohdiskellut kerran ja toisenkin menneiden sukupolvien uhrauksia, sitä kuinka kokonainen kansan yhdistyi marraskuussa 1939 taisteluun vapauden puolesta – voinemme kirjoittaa ”koko kansa”, vaikka vähäinen joukko ihmisiä ei tarttunutkaan tuolloin aseeseen ideologisen tahi jonkin muun syyn tähden. Ja kuinka käytyä talvisotaa seurasi kesäkuussa 1941 alkanut jatkosota, joka päättyi 4. syyskuuta 1944 sovittuun aselepoon ja 19. syyskuuta 1944 allekirjoitettuun Moskovan välirauhaan, jonka yksi seuraus oli Lapin sota. Jatkosodan aselepoehtoihin kuului saksalaisjoukkojen karkottaminen Suomesta 15. syyskuuta 1944 mennessä.

Suomenlinnassa, © Marko Enqvist. 

Lapin sotaa käytiin Suomen ja Saksan välillä 15. syyskuuta 1944–27. huhtikuuta 1945, jolloin viimeisetkin saksalaisjoukot olivat vetäytyneet Käsivarrenlapista Norjan puolelle. Lapinsodan ensimmäiset taistelut käytiin Pohjois-Pohjanmaa Pudasjärvellä syyskuun 28. päivä, merkittävämmät sotatoimet alkoivat muutamaa päivää myöhemmin uhkarohkean Tornion maihinnousun (Röytän maihinnousun) myötä 1. lokakuuta 1944. Sukuni on isäni puolelta Pohjanlahden perukoilta, Kemistä, josta taisteltiin lokakuun alkupuolella 1944. Historiankirjat tietävät kertoa, kaupungin siviiliväestön olleen pääosin taisteluiden keskellä, minun ei tarvinnut lukea tätä historiankirjoista vaan isän puoleisen sukuni ”sukukronikasta”, josta seuraavaksi lyhyt katkelma:

”…eukko tiellä haavoittui ja mökkejä syttyi palamaan. Pian tämä sotatapahtuma oli ohi ja K. rupesi keittelemään korviketta. Ilmeisesti savu oli kiinnittänyt sotilaiden huomiota, sillä pian saapasteli sisään mökkiin joku sotamies ihmettelemään, mitä siellä oikein tehtiin. ’Keitetään korviketta’, oli K. selittänyt totuudenmukaisesti. ’Heti pois täältä’, oli mies komentanut, ja selittänyt, että he olivat juuri kahden rintaman välissä ja pahempi rytinä voisi alkaa milloin tahansa.

Heidät oli häädetty metsään etelään päin ja siellä he olivat istuneet koko yön nuotion äärellä kääriytyneenä häthätää mukaan kerättyihin vaatteisiin ja joivat korviketta tietämättä mistään mitään. Aamulla oli vänrikki tullut kyselemään, olivatko he olleet siinä koko yön ja saatuaan myöntävän vastauksen oli kauhistuneena huudahtanut: ’Taivas, suoraan suomalaisen tykin edessä’.”

Kuvaus siviileiden elämästä sodan keskellä kuuluu niihin harvoihin isäni puoleisen suvun kuvauksiin sodasta, sodan sattumanvaraisuudesta. Moni kemiläinen kertoo Kemin taisteluiden osana Lapin sotaa jättäneen kaupunkilaisiin yli sukupolvien säilyneen syvän jäljen. Isän puoleisen sukuni kohdalle moista kokemusta ei kuitenkaan näytä kertyneen, kronikassakin kyseistä episodia kuvattiin seuraavasti:

”Ei olisi tarvinnut muuta kuin laukaista tykki niin hyvä osa Koivuharjun väestä olisi tullut passitetuksi mullan alle, mutta onneksi koivuharjulaisille, yöllä oli ollut rahallista. Kaikki tämä osoitti vain sitä sekasortoa, mikä Kemin ympäristössä oli silloin ollut”.

Itseäni harmittaa eniten se, etten nuoruudessa kokenut tarpeelliseksi keskustella sodan kokeneen ja nähneen sukupolven kanssa. Mikä on hiukan outoa, koska aiheina historia sekä sotahistoria kiinnostivat minua jo tuolloin todella paljon. Kiinnostus näkyi koululaisen työpöydällä lukuisina kirjastosta lainattuina historian ja sotahistorian kirjoina.

Olen jälkikäteen päätellyt keskustelemattomuuden johtuneen pääasiassa aikakauden ilmapiiristä Suomessa. Elin lapsuuteni ja nuoruuteni 70- ja 80-lukujen Suomessa, eikä kotinurkillani Kaakkois-Suomessa sen erityisemmin kannustettu peruskoulussa oman perheen tai suvun historian tutkintaan. Ja kun setäni laatima sukukronikka edes joiltakin osin antoi vastauksia mieltäni askarruttaneisiin pohdintoihin, niin enpä tullut koskaan esittäneeksi jatkokysymyksiä. Vai oliko minulla vääristynyt näkemys sodasta ja sotilaiden tekemistä sankariteoista, kun sellaisista ei tarinoita kerrottu, niin minulle riitti se, mitä kirjan kansien väliin oli kirjoitettu. Vasta myöhemmin – eli aivan liian myöhään – havahduin todellisuuteen, ymmärtäen, että aivan liian moni havainto ja kertomus oli jäänyt kirjaamatta muistiin. Ja aivan liian moni jatkokysymys jäänyt tekemättä. Niinpä nyt, kun veteraaneja ei suvussani enää ole elossa, eikä heitä seuranneelta sukupolvelta saa enää vastauksia kysymyksiin, painuvat nämä tarinat unholaan.

Isäni isä eli vaarini A. koki toisen maailmansodan ensihetket merillä. Syksyllä 1939 hän meni jälleen remonttimieheksi SS Kouraan, jossa A. oli jo aiemmin työskennellyt laivan kyntäessä merta aina Karibialle saakka.

”Siinä (SS Kourassa) oli silloin massalasti, joka oli tarkoitus viedä Bostoniin, mutta juuri kun he olivat päässeet Ahvenanmaan ohi tuli suunnitelmiin muutos, sillä saksalainen sotalaiva yhytti Kouran ja pakotti sen tykinlaukauksella pysähtymään. Ensin saksalainen sotalaiva ampui varoituslaukauksen Kouran keulan ohi, mutta koska suurta 5000 tonnin laivaa ei pysäytetä hetkessä, ehti sotalaiva ampua vielä toisenkin kerran ennen kuin laiva saatiin pysähtymään”.

Välikohtauksen jälkeen laivaan nousi saksalaissotilaita aseineen varmistamaan, että aluksen miehistö noudattaa annettuja ohjeita. SS Koura saateltiin saksalaisten toimesta Viinemyndiin, (huom. kyseessä on todennäköisesti Swinemünde, joka toisen maailmansodan jälkeen luovutettiin Puolalle, saaden nykyisen nimensä Świnoujście), josta se puolentoista kuukauden odottelun jälkeen jatkoi matkaa Kööpenhaminaan. Kööpenhaminasta haettiin punkraus eli otettiin kolit omaan käyttöön, proviantti eli ruokaa sekä tupakkaa tupakkamiehille. Kun SS Koura saatiin lastatuksi näillä tarvikkeilla, jatkoivat he matkaansa kohti Amerikkaa. Miinoitetun Juutinrauman läpi ohjattiin kerralla pitkä letka laivoja miinaluotsin avulla. Miinaluotsin ohjattua letkan Pohjanmerelle, suuntasi kukin alus omia reittejä määränpäähänsä. SS Kouralla se oli tuolloin Boston, Yhdysvaltojen itärannikolla.

Tämän kirjoituksen kannalta ei ole relevanttia kuvata SS Kouran ja sen miehistön sotajoulua talvisodan aikaan merellä New Yorkin edustalla, jonne alus saapui tyhjänä Bostonista; kuten ei ole merkityksellistä kuvata SS Kouran saapumista Eurooppaan lopputalvesta 1940 ja Le Havreen päättynyttä kierrosta, josta SS Koura miehistöineen lähti jälleen ylittämään Atlanttia tarkoituksenaan hakea Yhdysvaltojen Philadelphiasta 20 000 tynnyriä bensiiniä Suomeen. Teitä keitä nämä tapahtumat kiinnostavat, kehotan lukemaan kirjoitukseni joulukuulta 2020 – Talvisodan aikaan SS Kouran matkassa (aavan meren tuolla puolen).

SS Koura, v. 1940.*

SS Koura saapui Liinahamariin vajaalla miehistöllä vuoden 1940 toisella puoliskolla. Liinahamarissa, Jäämeren rannikolla, vaarini ja SS Kouran tiet erosivat. Saunakankaan varuskunta kutsui häntä seuraavan vuoden alkupuolella. Mitä mahtoi paljon kokenut mies miettiä tuolloin astuessaan aikamiehenä poikain keskelle miestenkouluun, aistiko hän tuulen suunnan muuttuvan?

Vaarini ei ollut kelvannut 30-luvun puolivälin kutsunnoissa sotaväkeen. Hänet oli laitettu silloiseen b-luokkaan, mikä todennäköisesti johtui isänsä Jaakko Enqvistin taustasta. Jaakko Enqvist oli tuomittu ”maanpetoksellisesta toiminnasta” vankeuteen ”Kallion leikkaukseen” liittyvässä oikeudenkäynnissä, jonka tuomio luettiin Turun hovioikeudessa kesäkuussa 1924. Tuomion Jaakko Enqvist istui Tammisaaren pakkotyölaitoksella. Isänsä tausta heitti epäilyksen varjon myös pojan ylle, mikä ei ollut aivan tavatonta tuohon maailmanaikaan.

Jatkosodan alkuvaiheessa joukko-osasto, johon vaarini kuului, laitettiin vartioimaan Sallan rajaa. Myöhemmin heidät siirrettiin Kuusamon Pistojoelle kahdennentoista jalkaväkirykmentin seitsemänteen komppaniaan, rykmentin komentajana eversti Puroma (eli Albert Aleksander Puroma, jolle myöhemmin myönnettiin Mannerheim-risti). Jalkaväkirykmentti 12. miehistö koostui osin asevelvollisista (kuten vaarini) ja osin talvisodan veteraaneista eli ns. Lapin jätkistä.

Vaarini osallistui Puroman komennossa olleissa joukoissa puna-armeijan hallussa olleiden kukkuloiden valloittamiseen.

”Yhdellä valloitusyrityksellä A. oli lähetetty 5–6 miehen kanssa K:n Tepon johdolla koukkaamaan joukkueen takaa, kun yllättäen avattu tulitus oli pysäyttänyt etenemisen siihen paikkaan. Kaksi luotia oli sattunut A. oikeaan jalkaan ennen kuin hän oli ehtinyt maastoutua. Hän oli ryöminyt lähellä olleen puskan taakse suojaan. Mukana olleet nuoret pojat olivat joutuneet pakokauhun valtaan ja juosseet pää kolmantena jalkana pakoon niin vaarallisesta paikasta välittämättä mistään. K:n Teppo oli yrittänyt huudella heille: ’Eihän tämä nyt käy. Ei saa juosta pakoon!’.”

Jonkin ajan kuluttua etulinjan suunnalta alkoi tulla vanhempia miehiä eli näitä Lapin jätkiä, joille vaarini A. oli huudellut: ”Kukahan se ottaisi minutkin matkaan”. Näitä Lapin jätkiä vaarini sai kiittää pelastumisestaan ja evakuoinnista selustaan, jossa joukkueen johtaja oli määrännyt hänet siirrettäväksi joukkosidontapaikalle. Joukkosidontapaikalta hänet oli siirretty Kiimasvaaran kenttäsairaalaan, ja lopulta Kuusamoon tilapaiseen sairaalaan. Kuusamosta A. siirrettiin Oulun vanhaan lääninsairaalaan useammaksi kuukaudeksi, josta tie kävi myöhemmin Kemiin.

Kesällä 1942 vaarini sai määräyksen astua jälleen palvelukseen, hakiessaan litteroita sairaalan komendantilta, puuttui kohtalo peliin. Sen sijaan, että komendantti olisi antanut vaarilleni litterat, hän olikin tiedustellut halukkuutta jäädä Kemin ammattikoululla pidettävän sotilassairaala 57:n lämmittäjäksi. Tämä sopi vaarilleni paremmin kuin hyvin, hänellä kun ei ollut enää haluja päästä rintamalle tekemään sankaritekoja, haavoittumaan, kaatumisesta puhumattakaan. Niinpä hän jatkoi tehtävässä, jota oli jo hoitanut parannellessaan sotavammoja. Siitä huolimatta, että vaarini toimitti lämmittäjän tehtävää sotilaana, voidaan todeta varsinaisten ”sotahommien” päättyneen hänen osalta jatkosodassa siihen. Aselepovuonna vaarini oli mennyt naimisiin K:n kanssa helmikuussa 1944. Syyskesällä 1944 aselevon aikaan sotilaita evakuoitiin Kemistä Raaheen, vaarini kuuluessa tähän joukkoon, tuoreen vaimonsa jäädessä Kemiin, ja kokiessa kirjoitukseni alkupuolen tapahtumat suomalaisten ja saksalaisten taistellessa Kemistä lokakuussa 1944. Myöhemmin tuore perhe sai lisäystä kolmen pojan myötä, pojista yksi oli luonnollisesti isäni, mutta tämä on aivan oma tarinansa. Entäpä äitini suvun kokemukset sodista?

Mummini (äidin äiti), ei juurikaan puhunut sota-ajasta muuta kuin niiltä osin, kun se kosketti miehensä eli äitini isän kaatumista. Sota kyllä koetteli äitini sukua, niin isän kuin hänen äitinsäkin puolelta. Äitini isä kuului veljessarjaan, jossa vain yksi kolmesta veljeksestä selvisi sodista hengissä. Äitini äidin eli mummini suvun puolelta jäljellä on vain kysymysmerkkejä. Äitini tiedot ovat kovin puutteelliset, eikä Savo-Karjalan korpimailla ole enää ajat muistavia sukulaisia hengissä. Oivaksi sotilaaksi ”haukuttu” mummini veli selvisi sodasta hengissä, rauhan aika koitui lopulta hänen kohtaloksi.

Äitini isä haavoittui Aleksandrovkan (kylä) alueelle kohdistuneessa lentopommituksessa jatkosodassa, syyskuussa 1943. Hän kuoli seuraavana päivänä haavoihinsa matkalla A/ 39 KS:ään (KS eli kenttäsairaala). Äitini oli tuolloin alle vuoden ikäinen. Hän ei itse muista itse isäänsä lainkaan, hänestä on otettu kuva isänsä sylissä joidenkin viikkojen ikäisenä vauvana loppuvuodesta 1942. Äitini oli isälleen hyvin tärkeä, muistaen toistuvasti kenttäpostissa esikoistytärtään. Minulle tuntemattomasta syystä, muutamaa korttia lukuun ottamatta kenttäposti, jonka äitini isä kotiin lähetti, on poltettu tuhkaksi kaatumisensa jälkeen.

Lappeenrannan Sankarihautausmaa, © Marko Enqvist 2024.

Äitini isän sotilaskantakortissa lukee pysäyttävät sanat: ”Haavoittunut x.x.43. Aleksandrovkassa keuhkoihin, reiteen ja käteen pommin sirpaleista. Kuoli matkalla A/ 39 KS:aan x.x.-43”. Hänet on haudattu isänmaan multiin.

* * *

Tänään sotiemme veteraaneja on joukossamme enää 1 400 (vuoden 2025 alussa), veteraaniemme keski-iän ollessa lähes sata vuotta. (1) Suomen käymissä sodissa, talvisota (1939—1940), jatkosota (1941—1944) ja Lapin sota (1944—1945), palveli noin 700 000 suomalaista. Heistä noin 600 000 oli miehiä ja loput 100 000 naisia. Veteraanien uhrausta isänmaamme hyväksi on muistettu vuodesta 1987 kansallisena veteraanipäivänä 27. huhtikuuta. Huhtikuun 27. päivä valikoitui kansalliseksi veteraanipäiväksi, syystä että tällä päivämäärällä vuonna 1945 Lapin sota päättyi viimeisten saksalaissotilaiden poistuttua Suomesta.

Nykyään myös rauhanturvaajat ja krisiinhallintaoperaatioihin (eli kriha-operaatiot) osallistuneet saavat veteraani-statuksen. Luonnollisesti siinä semanttinen ero, puhutaanko sotaveteraanista vaiko veteraanista, mutta mielestäni rauhanturvaajat ja kriha-operaatioihin osallistuneet ovat sen ansainneet. Tässä yhteydessä en myöskään unohtaisi sitä, että Euroopassa käynnissä olevassa suursodassa on tälläkin hetkellä sotimassa suomalaisia meille tärkeiden arvojen, kuten demokratian ja vapauden puolesta. Ukrainan riveissä on sotinut vuodesta 2014 pitkälti toistasataa suomalaista, joiden panosta ei mielestäni tule unohtaa. Aivan aiheellisesti on kysytty sitä, että kuinka heitä on kohdeltava heidän palatta kotiin – mielestäni puolustussota Ukrainassa on mitä enenevissä määrin myös meidän sota. Your Finnish Friends yhdistyksen puheenjohtaja Kasper Kannosto on muistuttanut meitä asian käsittelyn tarpeellisuudesta jo vuosien ajan. (2)

Tilannetta ei lainkaan paranna se, että aivan liian usein Ukrainasta kotiin Suomeen palanneet sotilaat putoavat tyhjän päälle. (3) Usein he joutuvat hakemaan apua (tai tukea) julkisen terveydenhoidon piiristä, jossa ei välttämättä ymmärretä heidän kaipaamansa avun erityispiirteitä – jos edes saavat mitään apua akuuttiin tarpeeseen. Julkisen terveydenhoidon rinnalla muutamat yhdistykset ovat erikoistuneet auttamaan Ukrainan sodasta palanneita.

Päätteeksi vielä kappaleen verran tekstiä ryhmästä, jolla on kokemusta sodasta mutta joka julkisessa keskustelussa usein unohdetaan puhuttaessa sodan kokeneista ja tässä tapauksessa heidän synnyttämästä riskistä, nimittäin Venäjän riveissä taistelleista suomalaisista tai Suomessa asuneista tai edelleen asuvista (kolmansien maiden) kansalaisista.  Osa edellä mainittuun joukkoon kuuluneista värväytyi Venäjän perustamiin ja varustamiin proxy-joukkoihin niinkin varhain kuin vuoden 2014 loppupuolella tai vuonna 2015 ja osallistuen sotaan Itä-Ukrainassa. Heistä osa on palannut takaisin Suomeen, viettäen tällä hetkellä todennäköisesti hyvinkin tavanomaista elämää siitä huolimatta, että ovat osallistuneet laittomaan sotaan Ukrainassa. Suomessa olisi myös syytä havahtua tämän ryhmän olemassa oloon ja mahdolliseen verkostoitumiseen rikollisryhmien tai muiden ääriryhmien kanssa. Tämän ryhmän teoista ja osallisuudesta Venäjän sotaan Ukrainassa on käyty yllättävänkin vähän keskustelua verrattuna lukuisiin saman viiteryhmän maihin, joista monissa on käyty oikeutta ja langetettu tuomioita näille vierastaistelijoille/ terroristeille. (4) Lukuisissa maissa on myös huomioitu näiden henkilöiden synnyttämä turvallisuusuhka, ja josta on käyty avointa keskustelua jo ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua helmikuussa 2022. Suomessa asian julkinen käsittely on toistaiseksi ollut olemattoman vähäistä, pois lukien muutamat ansiokkaat artikkelit. (5)

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://veteraanit.fi/ukk/

2. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0dac6304-f876-4d59-9cde-f10762f1799f

3. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/598c2a52-00e7-4dd3-bdec-4fdb5450ad17

4. https://yle.fi/a/3-12153718

5. Suomessa aiheesta ovat kirjoittaneet seikkaperäisemmin ainakin Yleisradio ja Helsingin Sanomat. Linkit artikkeleihin: A, B, C.

*: Kuva A. Enqvistin muistiinpanoista, kuvan ottaja ei ole tiedossa.

Lähteenä hyödynnetty myös A. Enqvistin kirjoittamaa sukukronikkaa sekä Kansallisarkiston Astia-verkkosivua. Sukukronikan siteerauksissa olen tavanomaisuudesta poiketen muokannut nimet kirjaimiksi tai kirjainyhdistelmiksi. Vaarini joukko-osastotiedot on poimittu sukukronikasta.

Suomalaisista Venäjän proxy-joukoissa kirjoituksessani ”Suomalaismilitantit miehitetyssä Donbasissa – Osasto Karhu” ja Suomenvenäläisistä sotimassa Venäjän riveissä kirjoituksessani ”Ne ’tavalliset venäläiset’ sotimassa Venäjän riveissä”.

Havaintoja lennokkisodankäynnistä Ukrainassa: FPV-droonit sodassa

 

Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan lennokit ja erilaiset hiipivät asejärjestelmät ovat merkittävässä roolissa niin hyökkääjän Venäjä, kuin myös puolustuskamppailua käyvän Ukrainan joukoilla. Eräillä rintamalohkoilla lennokit ja hiipivät asejärjestelmät sekä erilaiset nelikopterit ovat  merkittävässä roolissa. Ukraina on miehistöpulaa helpottaakseen sälyttänyt eräillä rintamalohkoilla erilaisilla drooneilla operoiville joukoille huomattavan suuren vastuun puolustussodankäyntiin. (1) Varsinaisten sotatoimien lisäksi Ukraina on käyttänyt drooneja siviileiden avustamiseen rintamavyöhykkeellä tai jopa alueilla, jotka ovat Venäjän miehittämät. Jälkimmäiseen Ukraina ryhtyi kesällä 2023 Venäjän räjäytettyä Nova Kah’ovkan padon ja jättäessä tuhansia alajuoksulla asuneita siviilejä tulvaveden armoille. (2) Tässä droonisodankäyntiä tarkastelevassa kirjoituksessa huomioni kohdistuu erityisesti FPV-droonien eli First Person View-drone käyttöön rintamalla. Painotan myös sitä, että teen havaintoni maallikkona, en sodankäynnin asiantuntijana, pyrkimyksenäni on esittää joitain perusteita havainnoilleni. Alkuun kuitenkin suppea katsaus historiaan: Ukrainan asevoimat ja miehittämättömät ilma-alukset.

 

Historia: miehittämättömät ilma-alukset Ukrainan asevoimilla

Sodan Itä-Ukrainassa alettua keväällä 2014, Ukrainan asevoimilla oli käytössään hyvin vähäinen määrä lennokkeja. Niinpä ”aukkoa paikkaamaan” Ukraina otti käyttöönsä neuvostoajoilta periytyviä Tupolev Tu-141 Striž (ven. Стриж) (3) ja Tupolev Tu-143 Reys tiedustelulennokkeja, jollainen päätyi Venäjän johtamien joukkojen haltuun elokuussa 2014. (4) Sodan alkuvaiheessa kyseisiä lennokkeja käytettiin tiedusteluun, joskin aika oli jo tuolloin ajanut kummastakin ohi. Tu-141 Striž’in sekä Tu-143 Reys’in kohdalla on hiukan arveluttavaa puhua lennokeista, kummankin ollessa pienen hävittäjäkoneen kokoinen.

Sodan kuluessa Yhdysvallat toimitti Ukrainan asevoimille aseapuna lyhyen kantaman AeroVironment RQ-11 Raven tiedustelulennokkeja, joilla on pääasiassa koulutettu joukkoja ja operaattoreita Ukrainassa. RQ-11 Raven ei täyttänyt sille asetettuja vaatimuksia varsinaisessa toimintaympäristössään Itä-Ukrainassa. Tämän takia Ukrainan asevoimat ja niitä tukevat joukot turvautuivat Itä-Ukrainan sodassa suureen joukkoon erilaisia siviilikäyttöön tarkoitettuja lennokkeja ja nelikoptereita. Näitä lennokkeja ja nelikoptereita hyödynnettiin tiedustelussa, tulenosoituksessa sekä alueiden valvonnassa. Sotavuosien kuluessa yksityisyritykset ja vapaaehtoisryhmät sekä Ukrainan valtio käynnistivät mittavampia ja teknisesti vaativampia projekteja.

Ukraina siirtyi lennokkien käytössä tälle vuosituhannelle ryhdyttyään yhteistyöhön Turkin kanssa. Yhteistyön seurauksena Ukraina solmi Turkin kanssa kaupat kahdestatoista Bayraktar TB2 lennokista. (5) Merkittävää oli se, että TB2 lennokilla voitiin operoida ilmasta maahan. Venäjän suurhyökkäyksen alkaessa Ukrainan tilauskanta käsitti 48 Bayraktar TB2 lennokkia, operatiivisessa käytössä niitä oli vuoden 2021 lopulla vasta kuusi. Venäjän suurhyökkäyksen alettua, Turkki on toimittanut Ukrainalle lisää TB2 lennokkeja.

Keväällä 2014 Itä-Ukrainassa alkaneen sodan aikana Ukrainan asevoimat ja sitä tukevat vapaaehtoisjoukot tehostivat tiedustelulennokkien ja nelikoptereiden käyttöä tiedustelussa, tulenjohtamisessa sekä alueiden valvonnassa. Bayraktar TB2 lennokkien tuodessa todellisen kyvyn operoida ilmasta maahan vasta vuoden 2021 aikana. Sitä ennen Itä-Ukrainan sotatoimialueella ilmasta maahan operaatioita olivat suorittaneet pääasiassa Venäjän johtamat ja varustamat joukot kustomoiduilla nelikoptereilla ja lennokeilla. Myös Ukrainalla vastaavia, itse kehittämiään, lennokkeja suunnittelupöydällä tai testivaiheessa vuosikymmenen vaihtuessa. Kaupat Bayraktar TB2 lennokeista helpottivat Ukrainan tilannetta olennaisesti, sen saadessa kyvykkyyksiä, joita sillä ei ollut (mutta joita se tarvitsi). Lennokkien käytölle Itä-Ukrainan sotatoimialueella oli asetettu rajoituksia sopimuksissa. Näitä rajoituksia Venäjä tai sen proxy-joukot eivät kunnioittaneet.

Itä-Ukrainan sotatoimialueella Ukrainan ilmavoimat suoritti ensimmäiset tiedustelulennot Bayraktar TB2 lennokilla keväällä 2021. (6) Samaisen vuoden lokakuun 26. päivä sotatoimialueella siirryttiin uuteen vaiheeseen Ukrainan suorittaessa ensimmäisen ilmasta maahan operaation Bayraktar TB2 lennokilla, iskiessään Venäjän johtamien joukkojen tykistöpatteria vastaan sen jälkeen, kun nämä olivat tulittaneet Ukrainan kontrolloimia alueita Hranitnen kylän ympäristössä. (7)

 

FPV-droonit sodassa

Ukrainassa käynnissä olevassa sodassa hyökkääjä Venäjä kuin myös puolustustaistelua käyvä Ukraina ovat ottaneet käyttöön runsaasti erilaisia miehittämättömiä (ase)järjestelmiä. Merkittävin huomio on Ukrainan kohdalla kohdistunut sen kehittämiin miehittämättömiin pinta-aluksiin, joita se on käyttänyt Mustanmeren alueella niin tehokkaasti, että Venäjän kyky operoida pinta-aluksilla on kaventunut merkittävästi. Miehittämättömien pinta-alusten rinnalla huomio on kohdistunut Ukrainan kykyyn kehittää pitkänkantaman lennokkeja sekä runsaaseen FPV-droonien käyttöön, joilla maa on paikannut olemassa olevia puutteitaan rintamalla.

FPV-droonien käytön sanotaan muuttaneen sodankäyntiä Ukrainassa merkittävästi, toisaalta samaan hengenvetoon on todettu, että vielä ei voida varmuudella sanoa, kuinka merkittävä tai pysyvä tämä muutos on. Tällä hetkellä käynnissä on kilpajuoksu aseen ja vasta-aseen kehittämisen välillä. Joskin juuri nyt näyttää siltä, että FPV-droonien ja niiden käytön evoluutio on niin nopeaa, että ei suoranaisesti voida puhua vasta-aseen kehittämisestä vrt. panssarivaunu ja panssarintorjunta-ase vaan tällä hetkellä ensisijaiset vastatoimet ovat passiivisia: erilaisia suojarakennelmia ja -verkkoja, elektronista häirintää, liikkuvuuteen panostamista (Venäjä toteuttaa tätä siirtymällä nopeasti liikkuvien motoristien muodostamiin joukko-osastoihin, joihin kuuluu pienimmillään vain muutamia sotilaita – Ukrainan asevoimat on myös perustanut ensimmäiset vastaavat joukko-osastot) jne. Ukrainan asevoimissa vapaaehtoisena sotiva suomalaistaustainen ”Mikko” kuvaa Yleisradion artikkelissa droonisodankäynnin aiheuttamaa muutosta:

”Jokaiseen autoon ja jopa yksittäisiin jalkaväen sotilaisiin Ukrainassa on kiinnitetty elektronisen häirinnän järjestelmä, jolla pyritään estämään vihollisen droonit - - -”. (8)

Samalla on kuitenkin huomioitava se, että Ukraina kuin myös Venäjä kehittävät kaiken aikaa lennokkien ja hiipivien asejärjestelmien torjuntaan suunniteltuja järjestelmiä, joukossa on myös lennokkeja, joilla metsästetään vihollisen lennokkeja. Tähän mennessä ukrainalaisyksiköiden kohteet ovat pääasiassa venäläisiä tiedustelulennokkeja, joita metsästetään muun muassa FPV-drooneilla. Tiedustelulennokkien ohella FPV-drooneilla on onnistuttu pudottamaan myös hiipiviä asejärjestelmiä ja jopa helikoptereita. (9 ja 10)

Viime vuoden marraskuussa julkaistujen tietojen mukaan edellisen puolen vuoden kuluessa Ukraina oli pudottanut reilut 500 venäläistä tiedustelulennokkia yksistään FPV-drooneilla. (11) FPV-drooneilla pudotettujen venäläisten tiedustelulennokkien joukossa oli muun muassa 57 kpl Orlan-10 ja Orlan-30 mallisia tiedustelulennokkeja, yli 260 kpl Zala Aeron valmistamaa tiedustelulennokkia ja yli 160 kpl Supercam’in valmistamaa tiedustelulennokkia jne. Tiedustelulennokkien pudotukset vaikuttivat omalta osaltaan siihen, että Venäjän Lancet 3-kamikazedrooneilla suorittamien iskujen määrä laski merkittävästi. Tiedustelulennokkien lisäksi Ukrainan on onnistunut pudottaa yksittäisiä (11 kpl) Lancet-mallisia tappajalennokkeja/ kamikazedrooneja. Pudotusten seurauksena Ukrainan onnistui vaikuttaa merkittävästi (ainakin lyhytaikaisesti) Venäjän Lancet-taktiikkaan: Ukraina onnistui katkaisemaan ”Killing Chain’n” eli ”tappoketjun”, joka käsittää kohteen löytämisen, tunnistamisen, sijainnin määrittämisen, Lancetin ampumisen kohteeseen ja maalin tuhoamisen sekä vaikutuksen arvioinnin. (12)

FPV-droonit eivät tapa pelkästään ilmassa, vaan ne tappavat myös maalla. Venäjän puolustusministeriö julkaisi tämän vuoden maaliskuussa tilaston, joka perustui 6000 Ukrainassa sotineen ja ei-aktiivisessa hyökkäysvaiheessa haavoittuneen sotilaan haastatteluun. Aineiston mukaan 75,x prosentissa tapauksista haavoittuminen oli seurausta Ukrainan lennokki-iskusta (valtaosa rintamalla toteutetuista lennokki-iskuista tehdään FPV-drooneilla); 20,x prosentissa haavoittuminen oli seurausta epäsuoran tulen käytöstä ja vain 4 prosentissa haavoittuminen oli seurausta pienikaliiperisten aseiden tulesta. (13) Huomautan mainitusta reunaehdosta eli venäläisten mukaan aineisto käsittää epä-aktiivisessa hyökkäysvaiheessa haavoittuneet.

Paljon keskustellaan siitä, ovatko FPV-droonit niin mullistava asejärjestelmä, miltä tällä hetkellä näyttää: vääristyykö asetelma julkaistujen droonivideoiden runsaan määrän myötä? Toinen kysymys, mikä meitä suomalaisia luonnollisesti kiinnostaa on se, ovatko taistelukentät Suomen ja Ukrainan välillä verrannollisia? Yleisradio julkaisi huhtikuussa keskustelua herättäneen artikkelin ”Suomalaiset taistelijat Ukrainassa”, jossa sivuttiin myös modernia droonisodankäyntiä useaan otteeseen, kummankin haastatellun sotilaan painottaessa sitä, ettei Suomessa täysin ymmärretä sitä, kuinka paljon Venäjä käyttää taistelukentällä drooneja. (14) Kritiikissä on muun muassa todettu kyseessä olleen vain kahden sotilaan näkemys, joilla tuskin on todellista kuvaa Suomen tämänhetkisestä tilanteesta. Toisaalta aiheeseen paremminkin perehtyneet tahot ovat esittäneet kriittisiä arvioita sen suhteen, kuinka hyvin Nato-maat ovat valmistautunet moderniin droonisodankäyntiin, kuten tanskalainen upseeri ja sotilasanalyytikko Anders Puck Nielsen, Tanskan maanpuolustusakatemiasta (Forsvarsakademiet, FAK). (15)

Nato-mailla on puolellaan se etu, että ne voivat seurata droonisodankäynnin kehittymistä Ukrainassa, pyrkiä ennakoimaan sen suuntaa ja samalla ottaa käyttöön Ukrainassa tehokkaiksi havaittuja keinoja käydä droonisotaa mutta myös tehostaa omaa puolustautumista laajamittaista droonien käyttöä vastaan. Ukrainassa yksistään jo droonien runsas kappalemäärä aiheuttaa ongelmia. Eräs suuren kappalemäärän seurauksista on se, ettei juuri mitään voi tehdä täysin salassa. Entäpä antaako Suomen peitteisempi maasto tarvittavaa lisäsuojaa? Todennäköisesti jonkin verran, mutta toivottavasti emme luota liikaa sen tarjoamaan lisäsuojaan. Ukrainan asevoimien 59. prikaatin droonipataljoonaan kuuluva Oleksandr Ilta-Sanomien julkaisemassa artikkelissa:

”Tavalliset dronet eivät kykene lentämään metsässä latvusten alla, sillä puut häiritsevät signaalia. Viime aikoina rintamalla on kuitenkin lisääntynyt voimakkaasti valokuitukaapeleihin kytkettyjen dronejen käyttö.

Jos lennättäjä osaa asiansa, valokuitudrone pujottelee sujuvasti myös puiden lomassa metsässä matalalla, tuottaen samalla kirkasta kuvavirtaa. Niiden käyttö on kalliimpaa, mutta ne eivät ole alttiina elektroniselle häirinnälle.” (16)

Suomessa Puolustusvoimat on yhä edelleen vaitonainen isoista linjoista, Mighty Arrow 25 -sotaharjoituksen yhteydessä Maavoimat julkaisi videon, jossa näkyi ensimmäistä kertaa käytössä Ukrainassa laajassa käytössä olevia FPV-drooneja. (17) Reserviläisen julkaisemassa artikkelissa Maavoimien ilmailun päällikön everstiluutnantti Jaakko Kauppisen mukaan Ukraina kokemuksia erilaisista drooneista on seurattu hyvin tarkasti sodan alusta lähtien. Everstiluutnantti Kauppinen myös toteaa: ”Yksittäinen järjestelmä ei itsessään ole sateentekijä, mutta kerrostettuina eri toimijoiden kanssa ne muodostavat merkittävän osan tämän päivän sodankäyntiin. Esimerkiksi merkittävä osa tulenkäytöstä tehdään lennokeilla”. (18) Toistaiseksi Maavoimat ei kuitenkaan tule tämän tarkemmin julkisuuteen FPV-strategiastaan, käytössä olevasta kalustosta, aikatauluista tai muusta toteutuksesta. Kauppisen mukaan Suomessa hankitaan tällä hetkellä kokemusta ja kehitetään suorituskykyä.

Suomalaiset vapaaehtoiset Ukrainan apuna – hyödymmehän me suomalaisetkin tästä

Suomalaiset vapaaehtoisjärjestöt ja -yhteisöt ovat toimittaneet Ukrainaan eri joukko-osastoille yksittäisiä nelikoptereita, joita käytetään esim. tiedusteluun, alueiden valvontaan ja tulenosoitukseen. Ukrainaan toimitettavan koulutusavun lisäksi Lion Defence Team ry on toimittanut tukitehtäviin Ukrainaan jo yli 80 droonia. Lion Defence Team ei suinkaan ole ainoa suomalainen yhdistys tai ryhmä, joka on toimittanut sodankäynnin kannalta elintärkeitä drooneja (lennokit, nelikopterit jne.) Ukrainaan. Sodankäynnin lisäksi droonit ovat tärkeitä myös siviilipelastustyössä sekä miinanraivauksessa. Näen tämän kokonaisuuden hyödyttävän myös suomalaisia maanpuolustusaktiiveja, joille kertyy kokemusta Ukrainassa tehdyistä havainnoista, joita he voivat jalostaa Suomen oloihin sopiviksi toimintamalleiksi.

Droonien lahjoittamisen rinnalla suomalaisvapaaehtoiset ovat mukana esimerkiksi Social Drone UA-projektissa, josta tarkemmin verkkosivulla: https://www.socialdrone.com.ua/. Toiminnan on tarkoitus olla monikansallista mutta ukrainalaisten ehdoilla tehtävää. Aiheesta kirjoitti suomeksi Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissa Henry Björklid jo reilu vuosi sitten, tammikuussa 2024: ”Rakenna Ukrainan armeijan tarvitsema drone” -rakennussarja ja ohjeet – aktivoi nuoriso hyvään maanpuolustusharrastukseen. (19)

Reserviläisille ja miksei kaikille suomalaisille viisaita sanoja Ukrainassa puolustustaisteluun osallistuneelta suomalaisveteraanilta:

”Veteraanien muistoa kunnioittaen, reserviläiset hankkikaa esim. radiomasterin ohjain ja liftoff, tai ukrainalainen fpv-simulaattori ja opetelkaa vapaa-ajalla uusi taito maanpuolustukseen, jottei uhraus mene hukkaan.” (20)

Ukrainalaisille erilaisten droonien kanssa operoinnista oli kertynyt kokemusta jo vuodesta 2014 (jolloin sota Donbasissa alkoi). Kertyneestä kokemuksesta huolimatta Ukrainassakin operointia drooneilla väheksyttiin Venäjän suurhyökkäyksen alkaessa, tähän joukkoon kuului silloinen puolustusministeri Oleksi Reznikov, joka vielä vuoden 2023 puolella haastattelussa esitti väheksyviä arvioita ”nelikoptereista” sodankäynnin välineenä. Ukrainalaisen ”droonisodankäynnin äiti” Marija Berlinska suomi näitä luutuneita asenteita Hromadskelle antamassaan haastattelussa. (21) Meidän on syytä kysyä itseltämme, onko Suomella varaa lukkiutuneisiin ajatusrakennelmiin mitä tulee droonisodankäyntiin.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.kyivpost.com/post/46756 

2. https://www.youtube.com/watch?v=EDyvPJzWaTY

3. https://medium.com/war-is-boring/ukraine-resurrects-soviet-era-super-drones-3403f80c51ba

4. https://theaviationist.com/2014/08/02/tu-143-in-field/

5. https://www.dailysabah.com/defense/2019/01/12/ukraine-turkey-have-signed-deal-for-12-bayraktar-tb2-uavs-poroshenko-says

6. https://www.aerotime.aero/articles/27677-ukraine-flies-its-first-turkish-made-armed-drone-over-donbas

7. https://militarnyi.com/uk/news/genshtab-zsu-bayraktar-tb2-zastosuvaly-u-vidpovid-na-zagybel-nashogo-bijtsya/

8. https://yle.fi/a/74-20153507 

9. https://x.com/Archer83Able/status/1831606730775568584

10. https://x.com/Archer83Able/status/1856392327025308055

11. https://x.com/Maks_NAFO_FELLA/status/1861011276651986955

12. https://suomensotilas.fi/2024/12/29/ukraina-onnistunut-tappajalennokkien-torjunnassa/

13. https://istories.media/en/news/2025/03/25/uavs-injures/

14. https://yle.fi/a/74-20153507

15. https://www.logicofwar.com/nato-has-missed-the-drone-revolution/

16. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011237528.html

17. Heavy Armoured Thunder – Mighty Arrow 25: https://www.youtube.com/watch?v=GLP9QxcEbXk 

(ajassa 1:33).

18. https://reservilainen.fi/maavoimat-valaytti-fpv-droonikykyaan-mutta-on-yha-vaitonainen-isoista-linjoista/

19. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/saaristo/rakenna-ukrainan-armeijan-tarvitsema-drone-rakennussarja-ja-ohjeet-aktivoi-nuoriso-hyvaan-maanpuolustusharrastukseen/

20. https://x.com/Hobbit_ua/status/1916497885174132966 

21. https://hromadske.ua/en/posts/either-we-invest-all-our-resources-in-technology-and-protection-against-enemy-technology-or-we-lose-mariia-berlinska 

Hromadsken artikkelin pohjalta Henry Björklid on kirjoittanut suomeksi blogin:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/saaristo/mariia-berlinska-ukrainan-dronejen-aiti-ja-isa-kaikki-kunnia-hanelle/ 

Taustatyössä ja muuna lähdeaineistona olen hyödyntänyt marraskuussa 2021 kirjoittamaani ”’Droonisotaa’ Itä-Ukrainassa, Ukraina on siirtynyt kivikaudelta tälle vuosituhannelle” -blogia lähteineen sekä The Insiderin analyysia ”This won’t fly. Why Moscow's air defense struggles to fend off Ukrainian drones”, ja suomalaisten avustusorganisaatioiden sosiaalisen median tilejä sekä verkkosivuja. 

Elämää Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla

 

Kirjoituksen idea juontaa Verkkouutisissa 14. huhtikuuta 2025 julkaistuun uutiseen ”’Puhelimet takavarikoitiin’ – Tällaista on elää Kremlin miehityksen alla” (1) mutta koska kirjoituksen julkaisulla ei suuren suuri kiire ollut, niin aikaa idean synnyn ja kirjoitusprosessin alun välillä ehtikin vierähtää päivien sijaan viikkoja. Viime viikkoina sotatoimien rinnalla on käyty tulitauko- ja rauhanneuvottelukeskusteluja, toistaiseksi keskustelut eivät ole edenneet konkretian tasolle odotusten kohdistuessa huomiseen, jolloin Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on kertonut olevansa valmis tapaamaan Vladimir Putinin Turkin Istanbulissa. Putin sen sijaan ei ole vielä ilmoittanut, aikooko hän matkustaa Istanbuliin vai ei. (2)

Tulitauko tai pysyvämpi rauha ei kuitenkaan muuta kokonaistilannetta juurikaan Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla. Ne eivät estä Venäjää jatkamasta miehittämiensä alueiden venäläistämistä ja ukrainalaisiin kohdistamaa vainoa. Aloitan kirjoitukseni lainauksella Verkkouutisten julkaisemasta uutisesta:

”Jos Venäjä osana mahdollista rauhansopimusta saa pitää osan miehittämistään Ukrainan alueista, odottaa näiden asukkaita ”brutaali, sortava” tulevaisuus. Näin ennustaa Kremlin miehityksen arkea kuvaileva BBC.

– Venäläiset yrittävät kieltää täällä kaiken ukrainalaisen: kielen ja myös perinteet. Jopa ukrainalaiset pyhät on kielletty, miehitetyillä alueilla asuva Maria kertoo. - - -

Miehitettyjen alueiden ilmapiiriä kuvaillaan vainoharhaiseksi ja pelokkaaksi. BBC:n toimittajaa epäiltiin Mariupolissa venäläiseksi, ja haastateltavien löytäminen osoittautui vaikeaksi. Miehitetyille alueille luodaan Venäjän valvontayhteiskuntaa,  Maria sanoo.” (3)

Mielestäni kuvailtu ”brutaali, sortava” tulevaisuus on se todennäköisin vaihtoehto tulevaisuudesta, jollainen Venäjän miehittämillä alueilla tulee vallitsemaan. Meidän ei tarvitse muuta kuin katsoa, millaiseksi elämä on kehittynyt niillä Ukrainan alueilla, joita Venäjä on miehittänyt vuodesta 2014.

Venäjä on kyennyt rakentamaan niillekin alueille epädemokraattisen, sortokoneistoon perustuvan miehityshallinnon, jota paikalliset kollaboraattorit tukevat. Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla sorto kohdistuu edelleen Krimin tataareiden ohella miehityksen vastustajiin sekä lukuisiin kansanryhmiin ja uskonnollisiin vähemmistöihin, kuten jehovan todistajiin, joiden Venäjä katsoi muodostavan uhan itselleen. Nähdäkseni Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla tilanne oli Krimin niemimaatakin kehnompi, siitä huolimatta, että ETYJ:n Ukrainan monitorointimission uskottiin tuovan jotain suojaa miehitys- ja sortovallan alla asuville ihmisille. Näin ei kuitenkaan käynyt, moni Venäjän miehittämillä Donbasin alueilla asuva kokikin maailman hylänneen heidät. ETYJ:n Ukrainan monitorointimissio Venäjän miehittämässä Itä-Ukrainassa päättyi lopullisesti Venäjän suuhyökkäystä seuranneina päivinä ja viikkoina. Sen toimintaa oli rajoitettu miehityshallinnon toimesta runsaasti jo edellisen vuoden puolella.

Miksi kuvailu ”brutaali, sortava” tulevaisuus on todennäköisin? Olen seurannut Ukrainassa käynnissä olevaa sotaa sen ensihetkistä lähtien, jos tarkkoja olemme, Venäjän Krimin niemimaa miehitykseen tähdänneen operaation valmisteluvaiheesta lähtien (helmikuu 2014). Tämän reilun vuosikymmenen kuluessa olen koonnut havaintoja ensin miehitetyn Itä-Ukrainan alueelta ja Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen (24. helmikuuta 2022) muiltakin Ukrainalta miehitetyiltä alueilta kymmenien sivujen verran. Näiden havaintojen lisäksi olen kirjoittanut tarkempia raportteja vuosien 2014–2022 välillä useista miehityshallinnon, tai niiden edustajien, Itä-Ukrainassa tekemistä ihmisoikeusloukkauksista sekä sotarikoksista. Näiden raporttien ja havaintojen joukossa on myös silminnäkijähavaintoja militanttien (Venäjän proxyjoukkojen) Donetskissa suorittamista Donetskiin kohdistuneista kranaatinheitiniskuista sodan ensimmäisiltä vuosilta.

Venäjä militarisoi esikouluikäisiä lapsia miehitetyssä Luhanskissa. (4)

Viime aikoina on kiinnitetty huomiota entistä enemmän Venäjän toimeenpanemaan lasten militarisointiin ja pakkovenäläistämiseen Ukrainalta miehittämillään alueilla. (5) Tällaisten toimenpiteiden historia ulottuu olennaisesti Venäjän suurhyökkäyksen alkua varhaisemmalle ajalle. Viittasin 30. toukokuuta 2015 kirjoittamassani muistiinpanossa edellisenä kesänä (v. 2014) miehitysvallan alle päätyneessä Donetskissa tehtyyn havaintoon:

”Viime kesänä Donetskissa ’kansantasavallan’ johto antoi määräyksen, jonka mukaan yli 15 vuotiaiden poikien/miesten on osallistuttava kaupungin linnoitustöihin ja puolustuslaitteiden rakentamiseen, kun alkoi näyttää siltä, että ATO:n operaatio uhkaa konkreettisesti Donetskia ja hyökkäys kaupunkiin on odotettavissa oleva. [Lähteideni mukaan] tuolloin paikallisissa medioissa kirjoitettiin poikien rekrytoimisesta ns. DNR:n riveihin taistelijoiksi.”

Kesällä 2014 tehtyyn havaintoon en saanut konkreettista vahvistusta, kirjoitushetkestä (30. toukokuuta 2015) joitain päiviä eteenpäin VICE News julkaisi videon ”The All-Girl Soldier Club: Child Warriors of Donetsk”. (6) Saman vuoden puolella sain luotettavilta lähteiltä Donetskista kuvauksia päiväkodeissa lapsille järjestettävistä ”patrioottisen kasvatuksen” tunneista. Pidetyt ”oppitunnit” olivat sekoitus venäläistä imperialismia ja neuvostoajoilta periytyviä osasia. Omien lähteideni ja mediatalojen sekä ihmisoikeusaktivistien havaintojen perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla lasten ja nuorten militarisointi sekä ”ohjaus” venäläisen imperialismin kannattajaksi alkoi varmuudella vuoden 2015 puolella.

Vice News: The All-Girl Soldier Club: Child Warriors of Donetsk.

Lasten ja nuorten tulevaisuuden näkymien kannalta pakkovenäläistäminen sekä militarisointi eri muodoissaan on tuhoisaa. Aiheen tärkeydestä huolimatta haluan tässä kirjoituksessani omien muistiinpanojeni ja havaintojeni kautta tuoda esille Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden muita ongelma ja kipukohtia, joihin läntinen media kiinnitti aivan liian vähän huomiota tuolloin. Sanoisin, että osaltaan tämä johtui siitä, että Itä-Ukrainan sodan parin ensimmäisen vuoden kuluessa Venäjän narratiivi ja suoranainen propaganda sai yllättävän paljon näkyvyyttä läntisissä medioissa – faktankorjaus seurasi kuukausia myöhässä. Asetelmaa ei lainkaan helpottanut se, että osa lännessä (myös Suomessa) toimivista rauhanjärjestöistä toisti Venäjän propagandaa kritiikittä. Pääasiassa vasemmistopuolueisiin verkostoituneina organisaatioina nämä saivat monessa maassa äänensä kuuluviin.

Mielivaltaisuus ja brutaalius seurasivat Venäjän operaattoreiden jalanjäljissä. Itä-Ukrainan sotatoimialueella ja lopulta miehitetyillä alueilla asuneille ystävilleni ja tutuilleni tämä mielivaltaisuus ja brutaalius kävi tutuksi ensihetkistä lähtien. Heinä-elokuun vaihteessa vuonna 2014 Donetskissa asunut Л. kuvaili minulle seuraavan tapahtuman:

”…militantit ampuivat vanhemman miehen aivan kotitaloni tuntumaan. Kuulin ikkunoista ja avoimesta parvekkeen ovesta ammuntaa, kurkistin varoen ikkunasta ja kuulin kuinka naapuri huusi ja parkui osoittaen tielle. Ne ampuivat miehen! Naapuri osoitti tien suuntaan, aseistautuneita maastopukuisia miehiä – roskasakkia.”

Tapahtunut kuvaa elämän arvaamattomuutta Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla: se oli sitä vuonna 2014 mutta se on sitä edelleen. Tänään ihmisiä ei välttämättä ammuta tarkastuspisteellä, kuten keväällä ja kesällä 2014 tapahtui, sen sijaan epäonninen saattaa kadota johonkin alueen pidätyskeskuksista tai salaisista vankiloista. Poimitaan vielä toinen havainto kuvaamaan Venäjän operaattoreiden mielivaltaisuutta kesältä 2014:

”Oli myös varottava kaiken aikaa, Ukrainan lippua ei voinut pitää esillä, eikä Ukrainan symbolejakaan – kesällä niiden julkinen esittäminen tarkoitti käytännössä kuolemantuomiota. Kukaan ei uskaltanut tehdä mitään, vaikka ihminen olisi tapettu Ukrainan lipun takia.”

Tilanne ei suinkaan helpottanut vuosien kuluessa, poiminta kesällä 2016 Donetskissa tehdyistä havainnoista:

”…osa venäläisvapaaehtoisista sotii alueella ruoka ja vodka-palkalla hankkien lisätienestejä tavalla tai toisella, niin asetelma ei lisää turvallisuutta. Pelko on läsnä kaiken aikaa…”.

Aseet yhdistettynä viinaan ja kurittomuuteen sekä järjestysvallan ja oikeuslaitoksen puutteeseen ei ole turvallisuutta lisäävä yhdistelmä. Mitä kauemmas hallintokortteleista ja korruptoituneen eliitin elinpiiristä siirryttiin, sitä haavoittuvammassa asemassa asukkaat olivat tuolloin ja ovat edelleen. Turvallisuutta ei myöskään lisännyt se, että Venäjän johtamat joukot sijoittivat raskasta aseistusta miehitettyjen alueiden kaupunkikeskuksiin, Donetskissa tykistöä sijoitettiin säännöllisesti asutetulle alueelle kesästä 2014 alkaen. Kalmiuskessa (ent. Komsomolske) tämä johti asukkaiden protestien kesällä 2016, jolloin militantit käyttivät aseita rauhanomaisia protestoijia vastaan.

Läsnäolleen väkivallanpelon rinnalla Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla omaisuuden suoja on ollut olematon kesästä 2014 lähtien. Jo ensimmäisenä sotakesänä Venäjän tuella operoinut paikallishallinto ryhtyi takavarikoimaan omaisuutta ns. kansantasavallan haltuun, josta lähtien omaisuuden menettämisen uhka oli läsnä ihmisten elämässä – etenkin heidän, jotka olivat muuttaneet pois miehitetyiltä alueilta. Marraskuussa 2015 kirjoitin muutaman kappaleen havainnon lähteeltäni miehitetystä Donetskista, ohessa olennainen kohta havainnosta:

”Muutamia viikkoja sitten minulle välitettiin tietoa Donetskista, sen mukaan kaupungin alueella on kierrellyt lukemattomia ihmisiä – ilmiantajiksi heitä voinee kutsua – jotka ovat tiedustelleet talonmiehiltä, porttivahdeilta sekä kerrostalojen asukkailta tyhjistä asunnoista ja missä asuntojen omistajat tällä hetkellä ovat. Tällaista viestiä olen kuullut useammalta taholta ja näin on toimittu ainakin Donetskin keskustan sekä läntisten että lounaisten kaupunginosien alueella.”

Venäjän toteuttama muuttoliike Venäjältä miehitettyyn Donetskiin alkoi jo viime vuosikymmenen puolella, alkuvaiheessa yksittäisinä ihmisinä tai perheinä. Eräissä tapauksissa Venäjä siirsi alueelle köyhiä ja syrjäytyneitä omalta maaperältään. Näitä ihmisiä majoitettiin tyhjiksi jääneisiin opiskelija-asuntoloihin. Venäjän suurhyökkäyksen jälkeisenä aikana muuttoliike on voimistunut entisestään, viime vuoden puolella saimme usein viestejä miehitetystä Donetskista, joissa kuvailtiin venäläisten määrän lisääntyvän kaiken aikaa. Heitä tuli kaikkialta Venäjältä, ei vain rajaseudulta. Samaan aikaan huoneistojen ja kiinteistöjen haltuunotot ovat lisääntyneet. Käytännössä kyse on rosvouksesta, jossa asuntojen tai kiinteistöjen alkuperäiset omistajat menettävät omaisuutensa saamatta mitään korvausta. Näin kävi myös ystävillemme, joiden tyhjillään olleen huoneiston miehittäjä otti haltuunsa – nyt huoneistossa asuu venäläisiä.

Huoneistojen ja kiinteistöjen lisäksi Venäjä rosvosi jo viime vuosikymmenen puolella Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta Venäjälle kokonaisia tehtaita koneineen ja laitteineen, ryöväämisen alkaessa sodan ensimmäisenä kesänä (v. 2014). (6) Miehitysvuodet koituivat lopulta Ukrainan itäosien vanhimpiin kuuluvan suuryrityksen Donetskin metallurgisen tehtaan eli DMZ:n (ukr. Донецький металургійний завод) kohtaloksi. Paikallisten tuttujemme mukaan viime vuonna (v. 2024) DMZ:n alueella päättyi kaikki (teollinen) siviilitoiminta. Heidän mukaansa jäljellä olleet työkoneet ja -laitteet ryövättiin Venäjälle. Miehitetyn Donetskin alueella teollisuus- ja kaivostoiminta hiipui jo vuosien ajan (viime vuosikymmenen puolelta lähtien), josta seurasi työttömyyttä ja lisääntyvää kurjuutta. Näitä työttömiä ja usein hyvin köyhiä miehiä ja naisia Venäjä yhdessä nukkehallinnon kanssa värväsi ns. aluepuolustusprikaateihin viime vuosikymmenen puolelta lähtien. Tämän vuosikymmenen puolella mukaan tuli entistä enemmän pakkovärväys tai rangaistusotot, joilla aluepuolustusprikaatit miehitettiin.

Laiminlyönnit miehittäjän taholta, lisääntynyt työttömyys ja kurjuus sekä korruptiot heikensivät Itä-Ukrainan miehitettyjen alueiden olosuhteita entisestään. Venäjän todennäköinen tarkoitus oli pitää alue kurjassa kunnossa, josta se propagandassaan syytti Ukrainaa ja näin se sai itselleen perusteen pitää yllä kulissia nukketasavalloista ja niiden kautta pitää yllä miehitystään. Alueen kurjistuminen alkoi sodan ja miehityksen ensimmäisenä vuonna, ilman Ukrainan ja kansainvälisten järjestöjen toimittamaa huoltotukea ja hätäapua miehitettyjen alueiden tilanne olisi ollut vieläkin huonompi. Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen alueiden selviäminen on täysin riippuvainen Venäjästä. Marraskuussa 2015 kirjoitin seuraavat havainnot miehitetystä Donetskista:

”Siviileiden tilanne kaupungissa alkaa olla huolestuttavan heikko, Leninskin alueella lämmitys on ollut poikki jo pidemmän aikaa – sen myötä asunnot ovat muuttuneet kylmänkosteiksi ja koleiksi. Ongelmia on myös ollut kaasun- ja veden tulossa. Siviileille maksetaan palkkaa hyvin satunnaisesti, eräs kontaktihenkilö on saanut palkkaa viimeksi alkukesästä – ns. Donetskin kansantasavalta maksaa vähäiset palkat avainhenkilöille tai taistelijoille, samalla komentajien kiristysote kaupungin hiipuvasta bisneksestä lisääntyy ja se kontrolloi jo suurta osaa merkittävämmästä liiketoiminnasta.”

”Sairaaloissa on potilaita, mutta ei ole pätevää hoitohenkilökuntaa tai lääkkeitä, niinpä monet eivät enää vaivaudu sairaaloihin kuin äärimmäisessä hädässä. Edellinen talvi oli jo monelle köyhälle ja huono-osaiselle, kuten eläkeläisille ja sairaille vaikea, tulevasta talvesta ennustetaan vieläkin tuskallisempaa. Minulle arveltiin vanhuksia ja sairaita kuolevan entistä enemmän mitättömiinkin tauteihin mutta myös nälkään.”

Nälkäkuolemista en ole koskaan saanut vahvistusta, sen sijaan hoitohenkilökunnan vähyys (ja paikoin epäpätevyys) yhdistettynä akuuttiin lääkepulaan on varmuudella aiheuttanut kuolemia Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla vuodesta 2014 eteenpäin. Koronavuosina alueella oli jatkuva pula kaikesta sairaalamateriaalista, tilannetta ei lainkaan helpottanut se, että alkuvaiheessa miehitetyn Donbasin alueella kiellettiin pandemian olemassa olo. Kirjoitin maaliskuussa 2020 sekä lokakuussa 2020 alueella tehtyjen havaintojen sekä muun aineiston pohjalta aihetta käsittelevät blogit. (7) Todellisten kuolinsyiden ja jopa niiden kokonaislukumäärän selvittämistä vaikeuttaa se, että yksistään Donetskin ympäristössä on lukuisia kevään 2014 jälkeen perustettuja hautausmaita, joihin on haudattu jopa tuhansia ihmisiä nimettömiin hautoihin. Osa vainajista on varmuudella sotatoimissa menehtyneitä, mutta joukossa voi olla kevään 2014 jälkeen menehtyneitä, joilla ei ollut alueella omaisia huolehtimassa kunniallisesta hautauksesta.

Siinä vaiheessa, kun Itä-Ukrainan miehityshallinnot tunnustivat koronavirusepidemian olemassa olon ja sulkivat rintamalinjan (eli demarkaatiolinjan) ylittämisen mahdollistavat tarkastusasemat, alueen asukkaiden asema heikkeni entisestään, koska vierailut vapaan Ukrainan puolella kävivät lähes mahdottomiksi. Demarkaatiolinjan sulun ja Venäjän suurhyökkäyksen alun (käytännössä vuoden 2021 lopun) välillä vain yksittäiset tarkastuspisteet olivat satunnaisesti avoinna siviileille, lisäksi Ukrainan ja länsimaiden lähettämät avustuskuljetukset saivat käyttää vain muutamaa tarkastuspistettä demarkaatiolinjan ylittämiseen. Venäjän suurhyökkäyksen alun myötä demarkaatiolinja menetti merkityksensä, matalan intensiteetin sota, jota alueella käytiin vuosien ajan, muuttui Venäjän brutaaliksi hyökkäyssodaksi.

Marraskuu 2017, iskulause miehitetyssä Luhanskissa: ”Venäjän rajat eivät pääty missään”.

Edellä, kursiivilla, kirjoittamani havainnot ovat lopultakin vain pieni otanta elämän eri alueilta siitä todellisuudesta, jossa ukrainalaiset elivät ja elävät edelleen Venäjän miehittämillä alueilla Itä-Ukrainassa kevään 2014 ja Venäjän suurhyökkäyksen alun välillä – on myös syytä huomioida, saman todellisuuden vallinneen Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla. Tulevaisuudessa tämän todellisuuden keskellä joutuu elämään entistä suurempi joukko ukrainalaisia, joilta Venäjä riistää kaikki perusoikeudet. Väitän, että päättäjämme tiesivät mikä todellisuus Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla oli kevään 2014 ja helmikuun 2022 välillä, mutta he sulkivat tältä todellisuudelta silmänsä, jotta oli helpommin perusteltavissa miksi Venäjältä virtaa halpaa energiaa länteen, miksi kauppa kaikesta huolimatta jatkuu ja miksi sanktioiden kiertoon ei nähtyä tiukemmin reagoitu. Venäjä on oikeassa syyttäessään länttä tekopyhäksi, valitettavasti. Länsi oli (jää nähtäväksi onko edelleen) tekopyhä ja haluton toimimaan riittävän määrätietoisesti!

Kirjoitukseni loppuun Donetskissa syntyneen ja kasvaneen Л:n toteamus kesältä 2014:

”Ei sotaa osannut omalle kohdalle ajatella, se oli jotain, jota näin uutisissa, jotain, josta katsoin elokuvia tahi luin kirjoja – ei sitä osannut kuvitellakaan omalle kohdalle osuvan, sitten tuli Krimin miehitys ja huhtikuussa [tarkoittaen vuotta 2014] Slovjansk miehitettiin. Elämä muuttui hetkessä täysin, ja samalla elämää oli kuitenkin jatkettava.” Toivon, ettei tämä ole meillä edessä.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.verkkouutiset.fi/a/puhelimet-takavarikoitiin-tallaista-on-elaa-kremlin-miehityksessa/#6a6aad62

2. https://yle.fi/a/74-20161588

3. https://www.verkkouutiset.fi/a/puhelimet-takavarikoitiin-tallaista-on-elaa-kremlin-miehityksessa/#6a6aad62

4. Valokuva Halya Coynashin kirjoittamasta artikkelista Ukrainian preschoolers turned into ‘Russia’s little soldiers’ in occupied Luhansk. https://khpg.org/en/1608814650

5. https://www.rferl.org/a/russia-prepares-children-occupied-ukraine-war/33217789.html

6. https://www.youtube.com/watch?v=0vJPL6PYDTM

7. https://euromaidanpress.com/2014/11/19/putins-locusts-at-work-stripping-donbas-of-industrial-assets/ 

8. Koronaviruspropagandaa miehitetyssä Donbasissa sekä Koronavirusepidemian mustat-aukot Euroopassa, Venäjän miehittämät Itä-Ukraina ja Krim.

Venäjällä kirjoitamme historian uudelleen

 

Toisen maailmansodan taistelut päättyivät Euroopan mantereella 8. toukokuuta 1945 natsi-Saksan antauduttua liittoutuneille. Neuvostoliitossa, kuten edelleen Venäjälläkin, voitonpäivää juhlitaan 9. toukokuuta, koska Saksan antautumisen astuessa voimaan 8. toukokuuta 1945 klo. 23:01, vuorokausi Moskovassa oli jo ehtinyt vaihtua. Vastarinta Euroopassakaan ei päättynyt välittömästi Saksan antautumiseen. Saksan Keskustan armeijaryhmä ei hyväksynyt antautumista, vaan jatkoi vastarintaa Tšekkoslovakiassa 11. toukokuuta 1945 saakka. Aivan liian usein kertomus päättyy tähän, kuvaukseen Euroopan vapautumisesta natsimiehityksestä. Tuolloin unohdamme sen, että natsi-Saksan lyöminen ei tuonut vapautusta kaikille. Sitä seurasi terrorin vaihtuminen toiseen ja usein tämä punainen terrorikoneisto oli toimissaan vähintäänkin yhtä julma kuin natsi-Saksan koneisto. Neuvostomiehitys koetteli toisen maailmansodan jälkeen kymmeniä miljoonia itäeurooppalaisia: eräissä tapauksissa Neuvostoliittoon aiemmin pakolla liitetyt alueet, pakkoliitettiin siihen uudelleen sodan päätyttyä ja eräissä tapauksissa uudet valtiot ja kokonaiset kansat kahlittiin neuvostovaltioon satelliitteina vuosikymmeniksi.

Toukokuu 1945 herättää siis kovin kahtiajakoisia tunnelmia sen suhteen onko kyse vapautuksesta vaiko miehityksen vaihtumisesta toiseen. Tänään tämä tunne on entistä voimakkaammin läsnä Venäjän käydessä brutaalia tuhoamissotaa Ukrainassa, kirjoittaessaan samalla historiaa entistä voimallisemmin uusiksi tavalla, jossa todellisuus korvautuu houreisella sadulla. Sadulla, jossa kunnia natsien kukistamisesta näyttää lankeavan yksinomaa venäläisille – aivan kuin miljoonat ukrainalaiset tai valkovenäläiset ei olisi menettäneet henkeään tässä sodassa. Tai aivan kuin Neuvostoliitto ei olisi saanut mittavaa määrää apua länsiliittoutuneilta taistellessaan natsi-Saksaa vastaan. Onkin syytä muistuttaa historian uudelleen kirjoittajia karusta todellisuudesta.

Chicago Sunday Tribune 17. syyskuuta 1939: Reds Invade Poland – totuus, jonka Venäjä kieltää.  

Venäjä jatkaa neuvostovaltion perinteitä myös siten, että venäläisessäkin historiankirjoituksessa toinen maailmansota alkaa 22. kesäkuuta 1941 Operaatio Barbarossan eli Saksan Neuvostoliittoon hyökkäyksen alkuhetken myötä. Operaatio Barbarossan alkuhetkenä Neuvostoliitto miehitti tuolloin Puolan itäosia, mikä oli seurausta loppukesän ja syksyn 1939 tapahtumista. Neuvostoliitto ja natsi-Saksa laativat Molotov–Ribbentrop-sopimuksen, johon sisältyvässä salaisessa lisäpöytäkirjassa itäinen Eurooppa jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton etupiireihin. (1) Tämä sopimus allekirjoitettiin 23. elokuuta 1939 Moskovassa. Syyskuun 1. 1939 Saksa hyökkäsi Puolaan, Neuvostoliiton aloittaessa oman operaationsa Puolan itäosissa paria viikkoa myöhemmin: toinen maailmansota alkoi.

Syyskuun 14. 1939 Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pää-äänenkannattaja Pravda syytti Puolan ”johtava piirejä” vähemmistökansallisuuksien sortamisesta, muistuttaen lukijoitaan Puolassa asuvista miljoonista ukrainalaisista ja valkovenäläisistä. Muutamaa päivää myöhemmin (17. syyskuuta 1939) puna-armeija aloitti Molotov–Ribbentrop-sopimuksessa Neuvostoliiton etupiiriksi määritellyn Puolan itäisten osien miehitykseen tähdänneen operaation. Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov julisti neuvostohallituksen velvollisuutena olevan ”heimoveljien” suojelun. Venäjän suorittama Krimin niemimaan miehitys kevättalvella 2014 ja muutamaa viikkoa myöhemmin Venäjän Itä-Ukrainassa käynnistämä sota toistivat samaa kaavaa, suojeltavien ollessa heimoveljien sijaan venäläisiä.

Venäjän voitonpäivänjuhlintaa alleviivaa nykyään pyrkimys omia itselleen neuvostovaltion historiasta kaikki gloria, jota täydentää yritys häivyttää menneisyydestä kaikki pahuus ja terrori, johon totalitaarinen neuvostovaltio syyllistyi. Muistellessamme heitä, jota menettivät henkensä toisessa maailmansodassa taistellessa diktatuureja vastaan, Venäjä pyrkii kaikella tapaa häivyttämään muiston kahden diktaattorin epäpyhästä liitosta toisen maailmansodan varhaisina vuosina. Venäjä kulkee Neuvostoliiton jalanjälkiä koettaessaan häivyttää jälkensä osallisuudestaan Katynin joukkomurhaan. Muutama vuosi sitten Tverissä poistettiin entisen NKVD:n rakennuksen seinästä vuonna 1991 asennetut muistolaatat, joilla haluttiin kunnioittaa Ostaškovin vankileirillä olleiden yli 6000 Katynissa murhatun puolalaisen muistoa. (2) Katynissa murhattiin NKVD:n toimesta yhteensä lähes 22 000 puolalaisupseeria ja Puolan älymystön jäsentä keväällä 1940. Aivan samalla tapaa Venäjä kirjoittaa uudelleen talvisodan historiaa. Talvisodan alkamisen 85 vuotismuistopäivänä Venäjän valtiontelevisiossa väitettiin Suomen pommittaneen Mainilan kylää. (3) Venäjällä propagandassa on siis palattu toistamaan Neuvostoliiton valheita Suomesta talvisodan aloittajana.

* * *

Emme välttämättä hahmota kunnolla sitä, mitä vuosia kestänyt miehitys merkitsee miehityksen kokeneille alueille (valtioille) ja miehitetyillä alueilla asuville ihmisille. Suomestakin osia oli miehitettynä (pakkoliitettynä) Neuvostoliittoon talvisodan ja jatkosodan välillä, ja on edelleen liitettynä Venäjään. Kansallista kokemustamme helpotti kuitenkin se, että onnistuimme evakuoimaan lähes koko väestön alueilta, jotka Neuvostoliitto miehitti, joten kokemuksemme ei ole täysin verrannollinen niiden kansojen kokemukseen, jotka kokivat vuosikymmeniä kestäneen neuvostomiehityksen.

Erinomaisessa holokaustia käsittelevässä teoksessa Musta maa historioitsija Timothy Snyder käy läpi useampaan kertaan miehitettyjen valtioiden ja alueiden haavoittuvuutta, kuinka miehitykset lisäävät alttiutta yhteiskunnallisten instituutioiden romahtamiselle, joiden seurauksia nähtiin alueilla, jotka päätyivät Molotov-Ribbentrop-sopimuksen myötä allekirjoittajavaltioiden miehittämiksi kesäkuun 22. päivään 1941, jolloin Operaatio Barbarossan alkamisen myötä sopimus käytännössä raukesi. Operaatio Barbarossan myötä osa miehitetyistä alueista muuttui sotatoimialueiksi, kunnes selustaan jäätyään, olivat jälleen miehityshallinnon alaisia aina siihen saakka, kun puna-armeija valloitti alueet ottaen ne haltuunsa (jonka seurauksena natsi-Saksan miehitys vaihtui vuosikymmeniä kestäneeksi neuvostomiehitykseksi).

Valtioiden loppu merkitsi valtion suojeluksen loppua (4) – Itä-Euroopan miehityksen kokeneista valtioista monen kohdalla miehitys merkitsi samalla muodossa tai toisessa valtion loppua, tai valtiollisten instituutioiden loppua. Valtion suojeluksen loppu mahdollisti alueilla sorron ja väkivallan, tänään näemme samaa Ukrainassa alueilla, joita Venäjä miehittää. Ukrainassa miljoonat ihmiset elävät alueilla, joilla vallitsee julma miehitys ja joissa valtiolliset instituutiot ovat lakanneet toimimasta eivätkä täten tarjoa suojaa asukkaille.

Neuvostoliitto ei tehnyt tiliä menneisyytensä kanssa, osassa neuvostovaltioon pakkoliitetyistä valtioista tällainen prosessi on jo käynnistynyt; Neuvostoliiton miehittämissä valtioissa tilanne on samansuuntainen. Sen sijaan Venäjällä kelloa ja kalenteria näytetään siirretyn toukokuuhun 1945, ja jotta ajatus saavutetusta voitosta olisi täydellinen, Venäjällä lakaistaan maton alle suuri joukko historian synkeitä tapahtumia Molotov-Ribbentrop-sopimuksesta alkaen. Itse asiassa Venäjällä moni kiistää sopimuksen olemassa olon, kuten senkin, että Neuvostoliitto ja natsi-Saksa tekivät yhteistyötä ennen toista maailmansotaa, ja että maat tekivät yhteistyötä sodan jo alettua aina Operaatio Barbarossan alkuun saakka.

Venäjän valtio on pyrkinyt vuosien ajan kiistämään systemaattisesti propagandassaan ja disinformaatiossaan osallisuutensa toisen maailmansodan alkuun. Puolan itäisten osien miehittämistä syksyllä 1939 kuvataan jälleen, irvokkaasti, puolustukselliseksi. Venäjän suuressa ”tarinassa” sen toiminta näyttäytyy puolustuksellisena. Venäjän ollessa uhri, jota katala länsi uhkaa. Venäjän tarinassa puna-armeija esitetään sankarillisena sotajoukkona, joka taisteli tiensä läpi fasistivaltion Berliiniin, kukistaen natsit. Todellisuuden ollessa jotain aivan muuta. Sen riveissä taisteli erilaisia ihmisiä, joista verrattoman moni osallistui, ymmärrettävien mutta ei hyväksyttävien syitten takia, julmuuksiin sodan aikana aina Saksan antautumiseen saakka. Saksan antautumisen jälkeen julmuudet jatkuivat alueilla, joita puna-armeija nyt miehitti.

”Koska kaikki ikkunat oli räjäytetty, berliiniläiset muistavat huutojen kuuluneen joka yö. Berliinin kahden pääsairaalan arviot raiskauksen uhreista vaihtelivat 95 000:sta 130 000:een. Eräs lääkäri päätteli, että Berliinin noin 100 000 raiskatusta naisesta noin 10 000 kuoli, useimmat tekivät itsemurhan. Kuolleisuuden arveltiin olleen paljon korkeampi 1,4 miljoonan naisen keskuudessa, jotka raiskattiin Itä-Preussissa, Pommerissa ja Sleesiassa. Kaikkiaan vähintään 2 miljoonan saksalaisnaisen arvellaan joutuneen raiskatuksi, ja huomattava vähemmistö, ellei peräti enemmistö, oli raiskattu moneen kertaan”. (5)

Itävallan poliisin vuoden 1946 tietojen mukaan yli 90 prosentissa rekisteröidyistä rikoksista, tekijät olivat ”Neuvostoliiton univormuun pukeutuneita miehiä”, jotka yleensä olivat humalassa (vrt. yhdysvaltalaisten sotilaiden osuus oli 5–7 %). Ei siis vain Berliini tai Itä-Preussi, puna-armeijan sotilaat raiskasivat ja kohtelivat väestöä julmasti myös Itävallassa, aivan kuten muillakin miehittämillään alueilla. Tätä tapahtui myös niillä alueilla, jotka olivat Neuvostoliittoa tai jotka sodan jälkeen liitettiin Neuvostoliittoon.

Kirjoittaessamme puna-armeijan sotilaiden tekemistä julmuuksista toisen maailmansodan aikana tai puna-armeijan sotilaiden suorittamista miljoonien naisten raiskauksista, syyllistymme Kremlin mielestä rikolliseen tekoon. Brittiläinen historioitsija Antony Beevor päätyi Kremlin mustalle listalle kirjoitettuaan todenmukaisesti puna-armeijan tekemistä julmuuksista ja raiskauksista toisen maailmansodan viimeisinä kuukausina sekä sodan jälkeen miehittämillään alueilla.

Ukrainassa käynnissä oleva sota on suoraa seurausta Venäjän imperialistisesta ja ekspansiivisesta politiikasta, jota valtiojohtoinen voitonpäivän-ideologia pönkittää. Tämä huomioiden, on perusteltua muistuttaa ideologisen palvonnan taustalle jäävistä tapahtumista, niistä, jotka Venäjä haluaa häivyttää olemasta. Venäjällä menneisyyden (historian) määrittely ja suojelu otetaan tosissaan, toiminnan ulottuessa paljon akateemista keskustelua ja opetustoimintaa laajemmalle tasolle:

”Venäjän tuoreimmassa kansallisen turvallisuuden strategiassa luetellaan ’kulttuurin piiriin kuuluvina kansallisen turvallisuuden uhkina’ ’yritykset väärentää Venäjän historiaa ja maailmanhistoriaa’” ja ”Venäjän sotilaallisessa doktriinissa taas mainitaan yhtenä ’suurena sisäisenä sotilaallisena riskinä’ ’kumoukselliset informaatiotoimet… jotka tähtäävät kotimaan puolustukseen liittyvien historiallisten, hengellisten ja patrioottisten perinteiden horjuttamiseen’.” (6)

Mikäli Venäjä valtiona olisi tehnyt tiliä menneisyytensä kanssa, ei tällaiselle valtiollisen – faktan ja fiktion sekoittavan – tarinan suojelulle olisi tarvetta. Tarinan, jota myös ulkovenäläiset katsovat olevan tarpeen suojella.

Sen ohella, että Venäjä valtiojohtoisesti pyrkii muodostamaan tarinaansa kunniakkaan menneisyyden ja korottaessaan kansana venäläiset jalustalle osana sankarimyyttiään, se aktiivisesti unohtaa tai häivyttää taustalle muiden valtioiden ja kansojen osuuden taistelussa natsi-Saksaa vastaan. (7) Sama unohtamisen politiikka näyttää ulottuvan myös muiden kansojen mittaviin kärsimyksiin. Taistelut itärintamalla koettelivat ankarimmin Valko-Venäjän ja Ukrainan alueiden asukkaita sodan vyöryessä ensin lännestä itään ja lopulta idästä länteen Saksan sotaonnen käännyttyä. Sodan eri vaiheiden miehitykset tuottivat alueiden siviiliväestölle myös mittavia inhimillisiä kärsimyksiä, eivätkä nämä kärsimykset suinkaan päättyneet puna-armeijan valloitettua alueet takaisin. Itse asiassa monin paikoin kärsimyksen määrä tuntui vakiolta, miehittäjän asepuku vain vaihtui yhdestä toiseen.

Miehitysten, totaalisen sodan luonteen ja miljoonien pakkotyövankien sekä lopulta neuvostovaltion luonteen tähden ihmisuhrien määrään kohdalla on suuri vaihteluväli. Lähteestä riippuen Ukrainan SNT:n alueella asuneista sodan ja miehityksen aikana arvioidaan menehtyneen 6,85 miljoonasta jopa yli 8 miljoonaan ihmiseen. Lisäksi yli kaksi miljoonaa asukasta vietiin Saksaan työleireille, heistä kaikki eivät palanneet takaisin. Lisäksi lukuisten, sodan jälkeen kotiin palanneiden, ihmisarvo vietiin, minkä kohtalon kokivat myös ne nuoret tytöt, jotka vietiin pakkotyöhön Saksaan miehityksen aikana. Näiltä neljätoistakesäisiltä tytöiltä ei kysytty, haluavatko he lähteä – heidät vietiin. Palattuaan takaisin kotiin sodan (ja mahdollisen vankeuden jälkeen) heitä nimitettiin ”Hitlerin portoiksi”.  Valko-Venäjän SNT:n alueella sodan ja miehityksen aikana kuoli jopa 2,3 miljoonaa kansalaista, tiedossani ei ole kuinka moni alueen asukkaista pakotettiin pakkotyöhön Saksaan.

Mutta kuten tiedämme, Ukrainan, Valko-Venäjän, Baltian maiden, Tšetšenian ja lukemattomien muiden Neuvostoliiton alueiden kansojen kärsimykset jatkuivat saksalaismiehityksen päättyessä miehittäjän vaihtuessa neuvostovaltion sortokoneistoon. Miehitys ja sorto ulottuivat neuvostovaltion rajojen ulkopuolelle Itä-Eurooppaan, maihin, joissa puna-armeijan ”rautasaapas” oli.

Baltian maissa toimeenpannut väestön pakkosiirrot ovat useimmille meistä tuttuja, Neuvostoliiton toteuttaessa Baltiassa pakkosiirtoja useaan otteeseen. Virossa ensimmäisen kerran 14. kesäkuuta 1941, jolloin 10 000 virolaista – pääasiassa naisia ja lapsia – siirrettiin itään. (8) Vastaavia väestösiirtoja ja kollektiivisia karkotuksia, joista osa oli etnisiä puhdistuksia, tapahtui muuallakin Neuvostoliitossa ja sen miehittämillä alueilla. Näistä voimme nostaa esille Puolan itä- ja kaakkoisosissa suoritetut mittavat väestösiirrot. Osa niistä toimeenpantiin jo sodan kuluessa mutta sotaa seuranneina vuosina 1944–1946, yhteensä noin puolimiljoonaa etnisesti ukrainalaista siirrettiin Puolan itä- ja kaakkoisosista Neuvostoliiton alueelle. Vastaavasti nykyisen Ukrainan ja Valko-Venäjän alueilta reilut miljoona puolalaistaustaista sekä Puolan juutalaista pakkosiirrettiin länteen. Edellä kuvattuja pakkosiirtoja seurasi merkittävä, 28. huhtikuuta 1947 alkanut kolmikuukautinen Operaatio Vistula (Akcja ”Wisła”), jolloin yli 140 000 ukrainalaistaustaista ihmistä pakkosiirrettiin itään. Tuolloinkin nykyisen Ukrainan alueelta neuvostohallinto siirsi puolalaisia ja Puolan juutalaisia länteen.

Siinä missä Saksa pantiin aikanaan tilille rikoksistaan ihmisyyttä vastaan, ei Neuvostoliittoa pantu vastaavista rikoksista missään vaiheessa vastuuseen. Ikävä kyllä osaan neuvostovaltion toimeenpanemista julmuuksista on suhtauduttu ymmärtäen ja jopa hyväksyen. Saatettiinpa niitä pitää oikeutettuina sotaa seuranneina vuosina ja vuosikymmeninä. Venäjällä harjoitettavaa menneisyyden valkopesua ja historian uudelleen kirjoittamista ei missään nimessä pidä hyväksyä. Meidän ei myöskään pidä ryhtyä toistamaan Venäjän muokkaamaa ”tarinaa”, eikä antamaan tilaa sille. Jos 90-luvulla olimme naiivin hölmöjä Neuvostoliiton hajottua, on meidän nyt opittava virheistämme: sitä niittää, mitä kylvää.

Se, joka ei tunne historiaa, on tuomittu toistamaan sitä, George Santayana kirjoitti. Tänään Venäjä on hyvin huolestuttavalla tiellä vääristellessään historiaa; militarisoidessaan lapsia;  miehittäessään itsenäisten valtioiden alueita ja ulottaessaan vainon kokonaisiin kansoihin. Näin tapahtui ensin Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla, jossa se ryhtyi vainoamaan Krimin tataareja, tuhoten samalla heidän kulttuuriaarteita ja uskonnollisia kohteita. Nyt samaa tapahtuu suuremmassa mittakaavassa kaikkialla Ukrainassa, Venäjän kiistäessä ukrainalaisilta oikeuden olemassaoloonsa. 

Lapsia miehitetyssä Itä-Ukrainassa, Dovzhansk v. 2019. (9) 

Marko

 

Lähteet:

1. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Historia:Molotov%E2%80%93Ribbentrop-sopimus

2. https://khpg.org/en/1588896084

3. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0870ad1d-cdba-46c4-84ab-57aa6bc843cd 

4. Lainaus on Timothy Snyderin teoksesta Musta maa (s. 271), asiayhteydestään irrotettuna, soveltuen kuitenkin kuvaamaan silloisten tapahtumien henkeä tässä yhteydessä.

5. Antony Beevor, Berliini 1945 s. 460.

6. Keir Giles, Moskovan opit: Mikä saa Venäjän vastustamaan länttä s. 179.

7. Venäjällä on myös ryhdytty väheksymään länsiliittoutuneiden sille antaman Lend-lease-avun merkitystä taistelussa natsi-Saksaa vastaan. Tällaisten lausuntojen takana on myös Kreml tiedottajansa Dmitri Peskovin suulla.

8. https://yle.fi/a/3-11978773

9. https://x.com/loogunda/status/1096609651301539841 

Taustatyössä hyödynnetty myös muistiinpanojani ja kirjoituksiani sekä Johannes Remyn teosta ”Ukrainan historia”.