Ukrainan lennokkioperaatiot Venäjän ilmatilassa: Suomenlahden pohjukka kohteena

 

Ukrainan vaikuttaessa ensimmäisen kerran onnistuneesti* Suomenlahden etelärannalla sijaitsevan Laukaansuun (ven. Ust-Luga) sataman Novatekin kaasuterminaaliin 20.–21. tammikuuta 2024, (1) kyse oli kaikesta huolimatta yksittäisestä operaatiosta, joka toki oli osoitus Ukrainan kyvykkyyksien merkittävästä kasvusta Venäjän suurhyökkäyksen alkuun verrattuna, mutta tuolloin oltiin vielä kaukana sitä, mihin Ukraina tänään pystyy. Ukrainan iskuajankohtana Novatekin suurimpiin omistajiin kuuluu venäläisoligarkki Gennadi Timtšenko. (2) Timtšenkon omistusosuus yhtiöstä vuonna 2022 oli hieman alle 24 prosenttia, joten hän yhtiön toiseksi suurin omistaja. Timtšenkolla oli tuolloin ja on edelleen Suomen kansalaisuus Venäjän ja Armenian kansalaisuuksien ohella.

Ukrainan kaukovaikutuskyky on parissa vuodessa kehittynyt merkittävästi, mikä näkyy erinomaisesti nyt myös Pietarin talousalueella Ukrainan suorittaessa operaatioita lennokeilla (ja mahdollisesti myös ohjuksilla) useita kertoja saman viikon aikana. Operaatiot ovat nyt kooltaan aivan toista luokkaa, kuin se mitä Laukaansuun satamassa nähtiin reilut pari vuotta sitten. Osaltaan entistä laajempien ja moniulotteisempien operaatioiden läpivienti on mahdollista siksikin, koska Ukraina on systemaattisesti vaikuttanut jo pidemmän aikaa Venäjän ilmapuolustukseen ja sen avainjärjestelmiin, kuten tutkiin ja tulenjohtoyksiköihin ilmatorjuntaohjusten laukaisualustoja unohtamatta. Ukrainan systemaattisen ja pitkään jatkuneen vaikuttamisen seurauksena Venäjä joutuu entistä enemmän tekemään valintoja ilmapuolustuksen sijoittelun ja painopisteiden suhteen. Nyt se on ajautunut jo tilanteeseen, jossa panostaminen Moskovan tai eliitin suojeluun on poissa strategisten avainkohteiden ilmapuolustuksesta.

Venäjä suunnitteli varustavansa miehittämästään Krimin niemimaasta ”uppoamattoman” lentotukialuksen, jolta hallita ympäröiviä merialueita ja joka varmistaisi Venäjän herruuden alueella. Ukrainan pitkään kestäneen vaikuttamisen jäljiltä on miehitetyllä Krimin niemimaalla päädytty tilanteeseen, jossa sen on onnistunut luomaan alueelle vähäisimmilläänkin käytäviä, joita pitkin sen droonien ja muiden asejärjestelmien on mahdollista lentää hyvinkin vapaasti kohteeseensa. (3) Päätelmäni mukaan Venäjä ylläpiti Krimin niemimaalla tehokkaampaa ilmapuolustusjärjestelmää muiden alueiden kustannuksella, kunnes lopulta on päädytty tilanteeseen, jossa vähiin käyviä resursseja ei enää riitä niemimaalle niin paljon, kuin ennen. Jonkinlainen resurssiongelma piinaa Venäjää myös Pietarin talousalueella, monet venäläiset sotabloggarit ovat nimittäin ihmetelleet ilmatorjunnan puutetta – useilla Laukaansuun sataman ympäristöstä kuvatuilla tallenteilla näkyy pääsääntöisesti vain pienikaliiperisten aseiden tulitusta. Koiviston (ven. Primorsk) sataman lounaispuolella sijaitsee asemaan sijoitettu Pantsir-S1 tykki-ohjus-ilmatorjuntajärjestelmä, joka ei havaintojen mukaan ole ollut aktiivisena montaakaan kertaa Ukrainan viikolla 13 toteuttamien operaatioiden aikana. (4)

 

Ukrainan vaikuttaminen Pietarin ja Leningradin alueelle

Ukrainan poikkeuksellisen raju vaikuttamisoperaatio pitkän kantaman asejärjestelmillä Pietariin ja kaupunkia ympäröivälle Leningradin alueelle alkoi viikolla 12, 22. maaliskuuta 2026. (5) Seuraavaksi lyhyt kertaus tähän operaatioon alkuhetkestä huhtikuun alkuun saakka.

Ukrainan operaatio alkoi sunnuntai-iltana 22. maaliskuuta 2026 ensimmäisten lennokkien saavuttaessa seuranneena yönä Suomenlahden pohjukan Venäjällä. Suomenlahdella olleesta rahtilaivasta havaittiin Laukaansuun satamaan osuneen yksittäisiä lennokkeja yöllä 23. maaliskuuta kello 02:40 alkaen. (6) Näiden lennokkien aiheuttamat vauriot jäivät todennäköisesti vähäisiksi, koska sataman toiminta ei merkittävällä tapaa häiriintynyt iskun jälkeen. Sen sijaan Koiviston öljyterminaali (reilut 70 kilometriä pohjoiseen Laukaansuusta) vaurioitui Ukrainan operaation seurauksena merkittävästi. Nimittäin vielä paria päivää myöhemmin Transneftin Koiviston sataman öljyvaraston alueella paloi neljä suurta öljysäiliötä, joiden lisäksi kahdessa suuressa öljysäiliössä on pieniä paloja. (7)

Venäläiset eivät olleet onnistuneet sammuttamaan tulipaloja Koivistossa ukrainalaisten suorittaessa jo seuraavan operaation lennokeilla. 24.–25. maaliskuuta välisenä yönä Laukaansuun öljyterminaaliin osui toistakymmentä ukrainalaista OWA-lennokkia. (8) Öljyterminaalin lisäksi iskussa vaurioitui laajan satama-alueen ratapihaa, varastoja sekä kaasu- ja hiilisatamiin kuuluvia osia.

Samana aamuyönä viipurilaiset heräsivät Ukrainan OWA-lennokkien ääniin, kyseessä oli ilmeisesti vasta toinen kerta, Ukraina käynnissä olleen sodan kuluessa ulotti iskun Viipuriin saakka. Ukrainan Viipurin sataman telakka-alueelle kohdistamassa iskussa vaurioitui Venäjän federaation turvallisuuspalvelu FSB:lle rakenteilla oleva Project 23550-luokan arktinen partioalus ‘Purga’. (9) Venäläiset sotabloggarit ihmettelivät maansa hallinnon hidasta toimintaa havaittuaan, ettei kallistuneen ja osin uponneen aluksen pelastamiseksi ollut ryhdytty mihinkään toimiin moneen päivään Ukrainan operaation jälkeen. (10) Ukrainan lennokin osuma sytytti myös tulipalon Agricola AS:n rakennukseen. Lähellä rakennusta (noin 30 metriä rakennuksesta) sijaitsi FSB:n Rajavartiolaitoksen rakennus, mikä todennäköisesti oli Ukrainan kohde. (11)

Seuraavana yönä (25.–26. maaliskuuta) Ukraina vaikutti lennokeillaan Kinefin (ven. КИНЕФ – Киришинефтеоргсинтез) öljynjalostamoon Kirišissä, Leningradin alueella reilut 100 kilometriä kaakkoon Pietarista.

Tulevina öinä (26.–27. maaliskuuta; 27.–28. maaliskuuta; 28.–29. maaliskuuta; 29.–30. maaliskuuta) Ukraina vaikutti kolmasti Laukaansuun satamaan ja kahdesti Koiviston satamaan. Maalis-huhtikuun vaihteessa Ukraina jatkoi vaikuttamista OWA-lennokeilla Suomenlahden pohjukkaan Laukaansuun ja Koiviston satamiin. Yhteensä reilun viikon kestäneen vaikuttamisen seurauksena Venäjän öljynvienti satamien kautta väheni ensin merkittävästi, jopa 40 prosenttia. (12) Ukrainan operaation jatkuessa ja aiheutuneiden lisätuhojen myötä Laukaansuun ja Koiviston kautta öljynvienti lakkasi kokonaan. (13) Satelliittikuvista tehtyjen havaintojen mukaan Laukaansuun satamassa ainakin 11 suurta tai keskikokoista öljysäiliötä on tuhottu 5 on vaurioitunut, vastaavasti Koiviston satamassa on tuhoutunut ainakin kahdeksan 8 suurta öljysäiliötä ja muutama suuri öljysäiliö on vaurioitunut, (14) lisäksi kummankin öljysatamat muu infrastruktuuri on vaurioitunut iskuissa.

Me suomalaiset heräsimme todellisuuteen kahden ukrainalaisen lennokin harhauduttua ilmatilaamme aamupäivällä 29. maaliskuuta ja pudottua maahan Kaakkois-Suomessa, kolmas ukrainalaislennokki löydettiin Pyhäjärven jäältä Parikkalan ja Kiteen rajalta maaliskuun viimeisenä päivänä. (15 ja 16) Tapahtumia seurasi kiihtynyt disinformaation ja propagandan täyteinen viestintä, jota täydensi muiden Venäjä-mielisten näkökulmien esittäminen. Luonnollisestikaan suomalainen, Venäjän narratiivia toistava joukkio ei nähnyt Venäjän toiminnassa mitään ongelmaa, syy oli puolustussotaa käyvän Ukrainan. Loppuun muutaman kappaleen verran venäläispropagandasta ja disinformaatiosta sekä sen kaiuista.

 

Propagandaa ja disinformaatiota

Jo ennen ensimmäisten ukrainalaisten droonien harhautumista Suomeen, venäläispropaganda syytti Baltian maita ilmatilansa luovuttamisesta ukrainalaisten käyttöön operaatioissa Suomenlahden pohjukassa sijaitsevia Venäjän satamia vastaan. (17) Ensimmäisten ukrainalaisten OWA-lennokkien harhauduttua Suomeen, venäläispropagandassa ja sitä jakavissa kanavissa, kuin myös Venäjä-mielisissä suomalaisissa vastamedioissa ryhdyttiin spekuloimaan vaihtoehdolla, että Suomi luovuttaa ilmatilaansa ukrainalaisten käyttöön – pisimmälle menevissä syytöksissä, suora syytös kohdistui Suomeen ja Natoon operaatioiden toteuttajana. Heppoiset syytökset on helppoa osoittaa disinformaatioksi ja ilkeämieliseksi vaikuttamiseksi. Kiinnostavaa ei oikeastaan ole se, että kuka aineistoa tuottaa vaan ketkä sitä levittävät ja kuinka laajalle yleisölle. Havaintojeni mukaan sosiaalisen median alustojen ohella perinteisten medioiden julkaisemien uutisten kommenteissa nousevat esiin samat teemat.

Iltapäivälehdistä Iltalehdessä toimitusprosessi petti pahemman kerran viihdetoimituksen toimittajan Riia Pakkasen julkaistessa tosi-tv-tähti ja mediapersoona Antti Kurhisen (hänellä on Suomen ja Venäjän kansalaisuus) Facebook-spekuloinnin ympärille kasatun ”uutisen” ukrainalaisten droonien harhautumisesta Suomeen, jossa Kurhinen toistaa venäläispropagandaa droonien lentämisestä Viron (Baltian) kautta Suomeen. (18) Tällaisen ”uutisoinnin” kohdalla on enemmän kuin aiheellista perätä medialta vastuullisuutta – ihan kaikkien kommentointien ja spekulointien ympärille ei kannata väsätä (klikkihuorauksen takia) juttua. 

Havaintoja vastamedioiden sekä Venäjä-kaikujen propagandasta ja disinformaatiosta sekä Venäjän narratiivia myötäilevästä viestinnästä maalis-huhtikuulta 2026.

Tässä kohdin on hyvä muistaa, että Suomeen ei kohdistu ensimmäistä kertaa tällaista vaikuttamista propagandakanavien ja vastamedioiden taholta. Ukraina on aiemmin toteuttanut operaatioita myös Kuolan niemimaalla sijaitsevia kohteita vastaan, kuten Operaatio Hämähäkinverkossa (ukr. Операція «Павутина») 1. kesäkuuta 2025, jolloin kohteiden joukossa oli myös Kuolan niemimaalla sijaitseva Olenjan lentotukikohta (reilut 90 kilometriä etelään Murmanskista), (19) ja jonka jälkeen Suomeen kohdistui vastaavia syytöksiä. Ensimmäisen kerran Ukraina vaikutti OWA-lennokeilla Olenjan lentotukikohtaan heinäkuussa 2024, jolloin Venäjän naapurimaihin kohdistui epäilyjä ja syytöksiä maaperänsä luovuttamisesta ukrainalaisille operaation suorittamiseen. (20)

Ukraina tullee jatkamaan vaikuttamista Suomen lähialueille, mikä tarkoittaa sitä, että Suomeen tulee jatkossakin kohdistumaan vaikuttamista Venäjän sekä sen hyödyksi työskentelevien yksilöiden ja ryhmien taholta. On todennäköistä, että Suomeen tulee jatkossakin harhautumaan Ukrainan OWA-lennokkeja, osa Venäjän elektronisen häirinnän seurauksena, osa mahdollisten muiden syiden tähden (esim. GPS-spoofing, jossa väärennetty signaali ohjaa kohteen [esim. lennokki] väärään sijaintiin). Norjassa GPS-spoofingiin havahduttiin jo tammikuussa 2025, jossa siitä oli esimerkkejä Pohjois-Norjasta. Ongelmasta kärsivät esim. Finnmarkissa lähellä Venäjän-vastaista rajaa operoivat lentoyhtiöt. (21)

* * *

Kirjoitustani viimeistellessä silmiini sattui otsikko: ”Ukrainaa pyydetty hillitsemään iskuja Venäjän öljyjalostamoja vastaan, kertoo Zelenskyin neuvonantaja”, (22) mikä palauttaa mieleeni ne lukuisat kerrat, jolloin länsimaat ovat yrittäneet vaikuttaa Ukrainaan sen käydessä puolustussotaa Venäjän brutaalia hyökkäystä vastaan. Toisinaan Ukrainan on ollut pakko taipua ulkoisen painostuksen edessä, nyt toivon, ettei sen tarvitse niin tehdä, vaan että se vaikuttaa jatkossa entistä rajummin Venäjän öljyteollisuuteen ja öljynvientiin. 

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://x.com/PStyle0ne1/status/1748953602331173111

2. https://www.hs.fi/maailma/art-2000010134251.html

3. https://english.nv.ua/russian-war/russian-air-defense-command-in-crimea-faces-shake-up-after-losses-partisans-say-50590446.html

4. https://x.com/kromark/status/2040549618979676374

5. https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/a/3b0b9c62-a6b0-492f-ba56-41901f965ab7

6. https://x.com/BatlicKapitein/status/2036090937605042457

7. https://x.com/kromark/status/2037189391228019169

8. https://united24media.com/latest-news/russian-ust-luga-gas-terminal-struck-by-drones-1000km-from-ukrainian-border-17235

9. https://x.com/NavyLookout/status/2036732579756323323

10. https://x.com/TheReasonable66/status/2038619415176986705

11. https://www.hs.fi/maailma/art-2000011904305.html

12. https://www.reuters.com/business/energy/least-40-russias-oil-export-capacity-halted-reuters-calculations-show-2026-03-25/

13. https://yle.fi/a/74-20218974

14. https://x.com/GloOouD/status/2039721412533874891

15. https://yle.fi/a/74-20218510

16. https://yle.fi/a/74-20218467

17. https://meduza.io/en/feature/2026/03/30/last-week-ukrainian-drones-reportedly-landed-in-latvia-estonia-and-lithuania-russian-propaganda-was-quick-to-react

18. https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/e2a54a38-8727-4290-a6e0-7011d8b13583

19. https://yle.fi/a/74-20165142

20. https://verkkosanomat.com/kotimaa/sotilasasiantuntija-arvioi-venajan-pommikonetta-vaurioittaneet-lennokit-lahetettiin-suomesta/ 

Vastamedia Verkkosanomien (toim. Kimmo Kautio) uutisessa lainattu eläkkeellä oleva yhdysvaltalaisupseeri eversti Douglas Macgregor esiintyy taajaan Venäjän valtio-omisteisissa propagandamedioissa ”kommentaattorina”. 

21. https://yle.fi/a/74-20139819

22. https://yle.fi/a/74-20010573/64-3-296620

Olen myös hyödyntänyt lähteinä luotettavien tahojen sosiaalisessa mediassa julkaisemia havaintoja, Planet’in julkaisemia satelliittikuvia sekä Financial Times ’in julkaisemaa artikkelia ‘Ukraine’s drones dent Russia’s war-fuelled oil windfall’.

*: Kyseessä oli Ukrainan ensimmäinen onnistunut operaatio Pietarin talousalueella. Paria päivää aiemmin ukrainalainen lennokki syöksyi maahan Laukaansuun sataman alueella aiheuttamatta merkittävää vahinkoa.

Yleisradion Kylmän sodan Suomi – askel pimeydestä kohti valoa

 

Vuoden vaihtuessa Yleisradio tarjosi kansalle Jari Tervon vetämää dokumenttisarjaa kylmän sodan Suomesta, dokumenttisarjassa pureudutaan aikakauteen, jolloin Suomi oppi valehtelemaan itselleen. Ja, ollakseni rehellinen, ei pelkästään virallinen Suomi liturgioiden tasolla – kovin monen suomalaisen maailmankuvassa musta muuttui valkoiseksi ja правда totuudeksi.

Niin hyvin toteutettu kuin sarja onkin, niin on se myös nostattanut soraääniä, jotka (mielestäni) omalla tapaa alleviivaavat sarjan tarpeen. Eräiden kommentointi sarjan tiimoilta tuntuu jopa hiukan surkuhupaisalta – lapselliselta etten sanoisi. Nimittäin onhan siinä jotain perin lapsellista, että ryhdytään kritisoimaan sarjaa katsomatta sitä ja siinä sivussa potkaistaan pallo kokolailla maalin ohi, kuten tekee Erkki Tuomioja –

”En ole nähnyt Ylen suomettumissarjaa tv:stä ja mitä olen siitä lukenut ei houkuttele katsomaan. Se että ohjelman yhtenä aikalaistodistajana on käytetty Ben Zyskowiczia on ihan ok, mutta pelkästään hänen varassaan ei tasapainoista kuvaa ajasta synny.” (1)

Aikakauden eläneenä ja tarkkasilmäisenä havainnoitsijana hänellä olisi epäilemättä runsaasti havaintoja suomettuneesta Suomesta, enemmän kuin minulla, joka synnyin Suomeen helmikuisena iltana 1970 ja jonka lapsuutta värittivät pihaleikit, rakentuva lähiö pölyävine hiekkakenttineen, mustavalkolähetykset televisiossa, peruskoulun aloittaminen elokuisena päivänä 1977, mutta, että ryhtyä vähättelemään sarjaa katsomatta sitä – tätä minun on vaikea ymmärtää, etenkään kun kyse ei ole mistään nelosella esitettävästä tusinadokumentista.

Edellisen rinnalla kulkee sitten toinen kritiikki, jossa muistutetaan meitä suomalaisia siitä, että aihetta (suomettumisen aikakautta) on jo käsitelty vaikka kuinka, että vuodesta toiseen samaa aihetta jaksetaan vatvoa. Tässä kritiikissä olisi terää, jos Suomessa olisi aivan aidosti käyty yhteiskunnallista keskustelua suomettuneen Suomen aikakaudesta, jos kyseiset vuosikymmenet toisen maailmansodan lopusta 1990-luvun alkupuolelle ja Neuvostoliiton hajoamiseen olisi käyty läpi, ja olisi tarkasteltu mitä Suomessa noina vuosikymmeninä tapahtui, sen sijaan, että olisi piilotettu luurangot kaappiin Tiitisen listan lailla. Ehkäpä tänään emme olisi niin herkkiä Venäjän painostukselle, jos Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen maassamme olisi pantu pystyyn totuuskomissio ja sovittelevassa hengessä perattu itse kunkin tekemiset läpi. Herramme pääsivät tuolloin helpolla, mutta sanonpa, että olisi ollut kansallekin hyvää tehdä tiliä menneen kanssa – itsepä olimme herramme valtaan äänestäneet, osan meistä syyllistyessä enempäänkin kuin äänensä antamiseen vaaleissa.

Perhetaustasta huolimatta – isäni isoisä oli Jaakko Enqvist, Tyrnävältä Kemiin muuttanut matkapuhuja, jonka puhelahjat veivät eduskuntaan saakka ja lopulta maanpetoksellisesta toiminnasta Tammisaaren pakkotyölaitokseen 1920-luvulla – olimme varsin epäpoliittinen perhe. Muistan isäni käyneen 70- ja 80-luvuilla jonkun kerran äänestämässä, mitään draamaa niihin ei kuitenkaan liittynyt; äitini sitä vastoin äänesti ensimmäisen kerran elämässään vasta vuoden 1982 presidentinvaaleissa, Helvi Sipilää. Äitiäni ei ohjannut poliittinen kanta vaan sukupuoli.

Poliittisia puheita minun ei tarvinnut lapsena kuunnella; postiluukusta kolahti jok’ikinen aamu Etelä-Saimaa, keskustapuolueeseen kallellaan ollut paikallislehti, josta luin sarjakuvien ja urheilu-uutisten ohella hyvin tarkkaan ulkomaan uutiset ja hiukan vanhempana, kotimaan uutisten ohella politiikkaa käsittelevät kirjoitukset. Olin kuitenkin tuolloin sen verran nuori, ettei kiinnostuksessani ollut kyse itselleen mieluisan poliittisen aatesuunnan etsinnästä. Kyse oli ennemminkin historian ja sotahistorian sivutuotteena heränneestä kiinnostuksesta, joka kasvoi 80-luvulla, johdattaen minut hetkittäin törmäyskurssille läheisteni kuin myös opettajieni kanssa peruskoulussa.

80-luvulla kotipaikkakunnallani Lappeenrannassa järjestettiin useampia rauhanmarsseja. Nämä parin-kolmen vuoden ajan 80-luvulla kautta Suomen järjestetyt marssit saivat, ansaitusti, huomiota myös Yleisradion esittämässä sarjassa. Niinä vuosina, jolloin marsseja järjestettiin, äitini osoitti ehkäpä niitä ainoita kertoja eläessään jonkin sortin aktivismia osallistuessaan pariin rauhanmarssiin. Mielestäni hänen kohdalla kyse ei ollut ideologisesta toiminnasta vaan häneen uutisointi ja kirjoitukset koittavasta ydintuhosta vaikuttivat niin voimakkaasti, että hänen oli suoranainen pakko osallistua marsseille. En myöskään usko, että hän ymmärsi marssien ideologista ulottuvuutta. Toisaalta enpä muista, että hän olisi kummeksunut niitä punalippujenkaan määrää, joita marssijoilla lehtikuvien mukaan oli matkassa.

Idän aseet olivat rauhanaseita – ideologinen totuus tuntui olleen tuolloin tämä, Neuvostoliiton käydessä puolustustaistelua imperialistista länttä vastaan. Mikä oli myös väitteenä outo, jollei asiantola sitten ollut se, että neuvostoimperialismi oli kokijan kannalta jollain tapaa parempaa imperialismia kuin läntinen vastineensa.

Marsseille osallistuminen oli mielestäni täysin absurdia, otinkin tästä yhteen äitini kanssa, jonka mielestä minunkin olisi hyvä osallistua marssille. Miksi? Mielestäni ihmiset olivat sokeita, he eivät ymmärtäneet sitä paradoksia, joka marssien taustalla piili. Marssittiin punalippuja kantaen euro-ohjuksia eli käytännössä yhdysvaltalaisia ohjuksia vastaan mutta samalla ei kannettu huolta Neuvostoliiton ohjuksista. Kukaan ei kuitenkaan voinut olla tietämättä niistä, sillä siinä missä lehdistössä nostettiin esille Yhdysvaltojen keskimatkojen ballistiset ohjukset, eivät ne jättäneet mainitsematta Neuvostoliiton vastaavia ohjuksia, joista ehkäpä tunnetuin ja vaarallisin oli RT-21M Pioneer eli SS-20 Saber, liikkuvalle laukaisualustalle sijoitettu, jopa kolmella 150 kilotonnin taistelukärjellä varustettava, keskimatkojen ballistinen ohjus.

Toki nykyään tiedostan rauhanliikehdinnän taustalla vaikuttavat voimat, joten ymmärrän myös, miksi näiden rauhanmarssien järjestäjät olivat vaiti neuvosto-ohjuksista ja niiden aiheuttamasta vaarasta, kohdistaen kritiikkinsä vain ja ainoastaan yhdysvaltalaisiin ohjuksiin. Edellinen ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että moni äitini kaltainen osallistui näille marsseille ymmärtämättä kokonaisuutta – tai jos he ymmärsivätkin sen, sulkivat he silmänsä totuudelta, kuten äitinikin teki osallistuessaan marsseille, siitä huolimatta, että toin ilmi niiden absurdiuden. Hän ei voinut sanoa, ettei hänelle sanottu, koska hänelle vähintäänkin sanottiin se, että marsseilla ei huomioida kokonaisuutta – vain läntiset ohjukset ja ydinaseet.

Vaikka näinkin paikoin sumuverhon läpi, en voi sanoa poikenneeni merkittävästi aikakauteni nuorista. Itse asiassa kiinnostukseni historiaan, sodankäyntiin ja sen semmoisiin asioihin saattoi tehdä minut omalla tapaa sokeaksi 80-luvun tapahtumille. En ehkäpä kyennyt hahmottamaan vapaudenkaipuuta, joka ajoi kansalaisia ensin Neuvostoliiton miehittämässä itäisessä Keski-Euroopassa eteenpäin ja myöhemmin neuvostovaltion rajojen sisällä, kansalaisten ja kansojen tavoitellessa itsenäisyyttä.

Mutta jo ennen tätä, keväällä 1986 neuvostovaltio heitti vielä synkeän varjonsa Suomen ylle. Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui 26. huhtikuuta 1986. Muistan kuinka paria päivää myöhemmin (28. huhtikuuta) kuulin radiouutisissa mainittavan poikkeustilanteesta, että radioaktiivisuutta oli havaittu ja se oli ilmeisesti peräisin reaktorionnettomuudesta, myöhemmin samana päivänä – olisiko ollut puoliyhdeksän uutiset – saimme tietää mitä oli tapahtunut. Seuraavina päivinä ja viikkoina aihe oli esillä koulussa, mutta vieläkin yllättävämpää oli se, että myös isäni kommentoi tapahtunutta – eikä välttämättä positiiviseen sävyyn.

Havainnoin aikakauden hidasta muuttumista 80-luvulla ennen kaikkea ulkomaiden tapahtumien kautta. Olin jo ala-asteikäisestä lukien ollut enemmän kiinnostunut ulkomaan uutisista. Opittuani kunnolla lukemaan, luin ulkomaan uutiset ensinnä aamun lehdestä, vasta niiden jälkeen sarjakuvat ja urheilu-uutiset. Tämä kiinnostus ajoi minut kirjastossa vieraskielisten lehtien pariin, joiden kautta suomalainen puolueettomuusliturgia, jota myöhemmin yläasteella historian ja yhteiskuntaopin tunneilla toistettiin lukuisia kertoja, alkoi näyttäytyä kovin pinkiltä. Pinkiltä siksi, koska etenkin 80-luvun alkupuolella lukuisissa englanninkielisissä lehdissä Suomen puolueettomuus näyttäytyi kartoissa harmaa-vaaleanpuna-raidallisena, vastaavasti Ruotsin puolueettomuus oli vaaleansinistä. Ymmärsin, että lukuisissa, arvostetuissakin lehdissä, nähtiin maamme olleen vain näennäisesti puolueeton, että se oli lieassa, jonka toisessa päässä oli Kreml. Kontrasti millaisena Suomi ulkoa nähtiin verrattuna siihen, millainen sen kuviteltiin (ja koulussa opetettiin) olevan oli suuri.

Ymmärsin, ettei meille kerrottu aivan kaikkea, toisaalta se, että tämä ymmärrys ei kuitenkaan musertanut minua, kertoo ehkäpä sen, että jollain tasolla olin sisäistänyt itse sen, että Suomi kuuluu Moskovan etupiiriin, että emme ole aivan niin puolueeton kuin toivoimme olevamme. Sen ymmärrys ei kuitenkaan herättänyt minussa nähtyä suurempaa vastarintaa kamppailla pysähtyneeltä vaikuttanutta tilaa vastaan, muutoksen puolesta, vaikka tuolloin muutoksen ratas oli jo pyörähtänyt ensimmäisen kierroksensa kiihdyttäen vauhtiaan.

Monilla on värisyttäviä muistoja 80-luvulta, kuinka ymmärrys maailman muutoksesta tunkeutui heidän tajuntaansa. Itseäni en laske tähän joukkoon, pikkukaupungin teininä tapahtumat 80-luvulla tuntuivat kuitenkin etenevän kuin itsestään vauhtiin päästyään. Kun Puolassa solidaarisuusliikettä ei kyetty täysin kukistamaan edes kenraali Wojciech Jaruzelskin toimesta, ja kun Neuvostoliitto ei lähettänyt joukkojaan kukistamaan sitä, niin miehitetyn itäisen Keski-Euroopan hidas avautuminen ja vapautuminen siinä rinnalla näyttäytyi nähdyssä valossa luonnolliselta kehityskululta. Minulle ehkäpä Berliinin muurin murtumista hätkähdyttävämpi tapahtumaketju nähtiin joitain kuukausia aiemmin Itävallan ja Unkarin rajalla maiden välisen raja-aidan kaaduttua ja itäsaksalaisten rynnättyä länteen Itävallan puolelle. Muistan ne hetket uutisissa tapahtumana, jolloin ymmärsin jotain todella peruuttamatonta tapahtuvan.

Tuolloin syyskesällä 1989 emme nähneet tulevaan, tuskin kukaan arvasi, kuinka nopeasti maailma muuttui rattaan lähdettyä pyörimään täydellä vauhdilla. Marraskuun 9. päivä Berliinin muuri murtui, reilua paria vuotta eteenpäin kuolin korinoissaan oleva Neuvostoliitto yritti pitää suuren valtakunnan koossa asevoimin – Baltiassa kuoli kymmeniä puna-armeijan ja turvallisuusorganisaatioiden erikoisjoukkojen yrittäessä kukistaa itsenäisyysliikehdintää. Vapaus voitti, olin ehkäpä hämmentynyt mutta samalla myös pettynyt siihen, kuinka nuivasti virallinen Suomi tapahtumien kulkuun suhtautui. Puna-armeijan panssarivaunujen ajaessa Vilnassa kansalaisten päälle, Suomessa tehtiin moraalinen valinta olla hiljaa ja täten antaa tuki totalitaariselle valtiolle sen tappaessa vapautta ja itsenäisyyttä kaipaavia, alistettuja, baltteja.

Baltia vapautui miehityksestä, neuvostovaltio hajosi, Suomen liittyessä Euroopan Unioniin (tuolloin puhuttiin yleisesti Euroopan Yhteisöstä) näytti siltä, että Suomi astuu samaa tahtia vapauteen, että Neuvostoliiton kuoppaamisen myötä suomettuminen on historiaa, vai kävikö sittenkään näin? Olimme naiiveja ja hyväuskoisia kuvitellessamme, että ”pois silmistä, pois mielestä” riittää, että se minkä piilotimme kaappiin pysyy myös siellä.

Ei mennyt montaakaan vuosikymmentä, jolloin meiltä löytyy halua kumartaa Kremlin suuntaan, tehdä totalitaarisia valtioita hyödyttäviä arvovalintoja, toimien taustalta löytyy verkostoja, joihin on kasvanut uusia sukupolvia, mutta joista osa on luotu jo KGB-yhteyksien aikakaudella. Kylmän sodan Suomi – ehkäpä naiivi toiveeni on se, että sarja vihdoin ja viimein käynnistää keskustelun, jossa ryhdymme aidosti käymään läpi kylmän sodan vuosikymmeniä täällä Suomessa ja otamme ensimmäiset askeleet pimeydestä valoon, karistaen viimein Neuvostoliiton ja nyky-Venäjän yllemme heittämän varjon, uskaltaen kohdata sen menneisyyden, jolloin opimme kansakuntana valehtelemaan itsellemme, puhumaan mustan valkoiseksi ja kuvittelemaan olleemme puolueeton valtio neuvostovaltion kupeessa.

Maailman rauha.*

Maailman rauha on Moskovan lahja Helsingin kaupungille. Tätä Oleg Kirjuhinin veistämää patsasta voidaan pitää eräänlaisena suomettumisen aikakauden myöhäisenä symbolina. Paljastettiinhan patsas pari kuukautta Berliinin muurin murtumisen jälkeen, 14. tammikuuta 1990, josta lähtien tämä kammottava veistos on uhmannut tuivertavaa tuulta Hakaniemenrannassa, ilman, että kenenkään on onnistunut ”kolhia” sitä jalustaltaan.

Minun olisi helppoa lainata dokumentista tai lukemattomista kirjoistani tähän lausahdus kuvaamaan suomettuneen Suomen henkistä ilmapiiriä, mutta en tee niin. Sen sijaan lainaan Jari Kurrin (Jokerit) toteamuksen viime joulukuulta, osoittamaan, että joukossamme on edelleen heitä, jotka ovat valmiit puhumaan mustan valkoiseksi –

”Ei ole mitään sellaista, mikä estäisi meitä tällä hetkellä menemästä Minskiin. Jos tarvitsee tehdä jotain muutoksia, totta kai toimitaan sen mukaan”. (2)

Jokereiden matkatessa pelaamaan kiekkoa Minskiin, maassa oli satoja poliittisia vankeja vaalit varastaneen Aleksandr Lukašenkan hallinnon sortaessa kansaa. Kansaa vainottiin, vangittuja kidutettiin ja murhattiin, samaan aikaan KHL-joukkue Jokereiden omistaja Jari Kurri valehteli miellyttääkseen ”isäntiään” KHL:ssä.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.facebook.com/erkki.tuomioja 

2. https://www.hs.fi/urheilu/art-2000008458178.html 

Taustoitukseen käytetty myös Jari Tervon twitter-tiliä.

Kylmän sodan Suomi Yle Areenassa. 

*: Alkuperäinen kuva Maailman rauha-veistoksesta otettu helmikuussa 2018, © Marko Enqvist.