Huomioita matkalta: Venäjän ohjushyökkäys Kiovaan maanantaina 10. lokakuuta 2022

 

Lokakuun 10. 2022 Venäjä hyökkäsi laajamittaisesti Ukrainaan risteilyohjuksin (84 kappaletta) sekä iranilaisvalmisteisin itsemurhalennokein (24 kappaletta). (1) Venäjä tuki hyökkäystä laukaisemalla saman päivän kuluessa Ukrainaan useita S-300 ilmatorjuntajärjestelmän 5B55 -ohjuksia sekä ainakin yhden ballistisen Iskander-M ohjuksen Harkovan alueelle. (2) Ainakin osa kyseisen päivän iskuista täyttää myös sotarikoksen tunnusmerkit.

Venäjän maanantai aamuna aloittama hyökkäys kohdistui pääasiassa energiatuotantoa vastaan 14 alueella Ukrainassa, raskaimman hyökkäyksen kohdistuessa Kiovaan. Kiovan ja Kiovan alueen ohella Venäjä kohdisti iskuja seuraaville alueille Ukrainassa, lännessä Lvivin, Ternopilin ja Žytomyrin alueille; Ukrainan keskiosissa Dnipron ja Krementšukin alueille; etelässä Zaporižžjan alueelle sekä idässä Harkovan alueelle. (3)

Lokakuun 10. päivän iskut olivat Venäjän ensimmäiset laajamittaiset Ukrainan energiatuotantoa vastaan kohdistamat iskut viime syksynä ja talvena. Tällaisilla laajamittaisilla iskuilla Venäjä uskoi vaikuttavansa merkittävissä määrin Ukrainan energiatuotantoon sekä kansalaisten haluun jatkaa puolustustaistelua. Iskuilla ei ollut Venäjän toivomaa vaikutusta. Ensinnäkään Ukrainan energiatuotanto ei missään vaiheessa romahtanut, kuten ei kansan taistelutahtokaan. Seuraavaksi tarkemmin Venäjän kyseisen päivän iskuista Kiovaan ja Kiovan alueelle.

Maanantaina 10. lokakuuta 2022, alkaen klo. 08:18 Venäjä iski Kiovaan H-555 ja 3M-14E Kalibr risteilyohjuksin kahdessa eri aallossa.

Ensimmäiset kolme ohjusta osuivat 1-2 minuutin välein Ševtšenkon piirin alueelle, ensimmäisen ohjuksen osuessa Klytškon kävelysillan tuntumaan, lähelle Magdeburgin lain muistomerkkiä. Kahden seuraavan osuessa aamuruuhkan aikaan Taras Ševtšenkon puiston viereiseen tienristeykseen sekä puiston alueelle (ks. satelliittikuva yllä):

1. vul. Taras Ševtšenkon ja vul. Volodymyrskan risteys.

2. lasten leikkipaikka Taras Ševtšenkon puistossa.

Suunnilleen samoihin aikoihin, kello klo. 08:15 jälkeen venäläisten laukaisemia ohjuksia osui Svjatošynin piirin alueelle lähelle Žytomyrskan metroasemaa Kiovan länsiosissa. Todennäköisin kohde oli alueella sijainnut polttoainevarasto, iskussa merkittäviä vaurioita saivat Svjatošynin orpokoti sekä Svjatošynin psykoneurologinen sisäoppilaitos.

Reilua tuntia myöhemmin (klo. 09:30) Kiovaan kohdistui seuraava ohjushyökkäys. Tällä kertaa tärkeimpinä kohteina olivat Kiovan lämpövoimala nro. 5 (ТЕЦ №5) ja Kiovan lämpövoimala nro. 6 (ТЕЦ №6). Venäjän kolmas kohde oli todennäköisesti lämpövoimala nro. 3 (ТЕЦ №3), risteilyohjus sen sijaan osui lähellä sijainneeseen historialliseen rakennukseen – paineaalto ja sirpaleet vaurioittivat myös liikekeskukseen kuuluvaa Torni 101-rakennusta.

Tornin 101 tyhjät ikkunat, kesäkuu 2023.

Kiovaan kohdistuneessa laajassa ohjushyökkäyksessä menehtyi seitsemän siviiliä. Vammautuneiden ja loukkaantuneiden siviileiden lukumäärän noustessa 51:een, joista 42 joutui sairaalahoitoon. Kyseisen päivän iskuissa menehtyi koko Ukrainassa yhteensä 23 siviiliä, vammautuneiden ja loukkaantuneiden siviileiden määrän noustessa yli sataan.

Venäjä laukaisi tuolloin kohti Kiovaa H-555 ja 3M-14E Kalibr tyyppisiä risteilyohjuksia. H-555 ja 3M-14E Kalibr tyyppisten risteilyohjusten ohella Venäjä tulitti kyseisenä päivänä siviilikohteita Ukrainassa H-101 risteilyohjuksilla sekä S-300 ilmatorjuntaohjusjärjestelmän 5B55 ohjuksilla ja iranilaisvalmisteisilla itsemurhalennokeilla. (4) Harkovaan Venäjä ampui ainakin yhden ballistisen Iskander-M ohjuksen. Kyseisenä päivänä Ukrainan ilmatorjunta kykeni pudottamaan 52 prosenttia kaikista kohteista. (5) Lokakuun 10. päivän (v. 2022) jälkeen Ukrainan ilmatorjunnan kyky torjua venäläisten laajamittaisia ohjushyökkäyksiä on parantunut sen saatua käyttöönsä lisää läntisiä ilmatorjuntajärjestelmiä, kuten yhdysvaltalaisvalmisteisen MIM-104 Patriot-järjestelmän. Ukrainan käytössä on Patrioteista ainakin PAC-2-versiota.

Huomioitavaa Kiovan alueelle kohdistuneissa iskuissa oli se, että venäläiset eivät onnistuneet merkittävässä määrin vaikuttamaan kriittiseen infrastruktuuriin. Kiovan lämpövoimalat nro. 5 ja nro. 6 eivät kärsineet merkittäviä vaurioita; lämpövoimala nro. 3, joka oli yhden ohjuksen todennäköinen kohde, ei vaurioitunut iskussa lainkaan. Sen ohella, että venäläisillä näyttää olleen ilmeisiä vaikeuksia tunnistaa kohteita, risteilyohjukset eivät myöskään näytä olevan niin tarkkoja kuin on oletettu. Edellisten lisäksi osa hyökkäyksistä kohdistettiin jopa täysin merkityksettömiin kohteisiin (esim. Klytškon kävelysillan alueen maalittaminen).

* * *

Näkymä Mykhailo Hrushevskyin peitellylle muistomerkille, taustalla lokakuisessa iskussa vähäisiä vaurioita saanut Tsentralna Rada eli Kiovan opettajien talo. 

Paikallisten arvion mukaan venäläisten todellinen kohde olisi ollut Verh’ovna Radan rakennus mutta ohjukset olisi reititetty osumaan Verh’ovna Radaa ulkoisesti muistuttavaan Kiovan opettajien taloon, joka tunnetaan myös nimellä Tsentralna Rada eli Budynok Tsentralʹnoyi Rada (ukr. Будинок Центральної Ради). Päätelmää tukee myös havainto siitä, että venäläiset ovat kohdistaneet muitakin iskuja Kiovan opettajien taloa eli Tsentralna Radan rakennusta vastaan.

Toinen alueelle reititetyistä ohjuksista osui lasten leikkipaikan lähelle Taras Ševtšenkon puistoon, noin 200 metrin päähän vul. Taras Ševtšenkon ja vul. Volodymyrskan risteyksestä, johon aamuruuhkassa venäläisten risteilyohjus osui. (6)

Ohjushyökkäyksen alkuhetkenä vanhemmat olivat juuri tuomassa lapsiaan päivähoitoon. Puisto oli heräilemässä syksyisen yön jäljiltä eloon, ohjuksen iskeytyessä alueelle, murskaten elämiä ja unelmia. Ystävämme työpaikka sijaitsi vajaan puolenkilometrin päässä osumakohdasta, risteilyohjuksen taistelukärjen räjähdyksen aiheuttama paineaalto tuntui rakennuksessa – ikkunat painuivat sisään (mutta eivät hajonneet), ilma tuntui hetkeksi pakenevan kerroksesta, työntekijät säikähtivät.

Tuhojen laajuus alueella paljastui aamupäivän kuluessa, Taras Ševtšenkon puistossa ja sen ympäristössä menehtyi brutaalin hyökkäyksen seurauksena useampi ihminen. Kymmeniä siviilejä kiidätettiin Kiovan sairaaloihin – venäläiset toivat kuolemaa, läsnä oli myös pelko tulevasta.

Ystäviemme kertoman mukaan Kiovassa henkisesti raskainta aikaa olivat kuitenkin ensimmäiset viikot Venäjän Ukrainaan kohdistaman, 24. helmikuuta 2022 alkaneen laajan offensiivin alun jälkeen. Sen ohella, että taisteluita käytiin tuolloin Kiovan esikaupungeissa, oli koko Kiovan alue Venäjän tykistön ja raskaan raketinheitinkaluston ulottuvilla. Epävarmuus ja pelko siitä, että Venäjä kohdistaisi Kiovaan samanlaisia laajamittaisia tykistö- ja raketinheitiniskuja, joita se kohdisti Harkovaa ja Mariupolia vastaan laajaa offensiivia seuranneina viikkoina teki elämästä todella raskasta ja uuvuttavaa. Venäjän vetäytyessä Kiovan alueelta tilanne muuttui olennaisesti, pelko ja epävarmuus hälvenivät. Venäjän viimesyksyiset ja talven ohjushyökkäykset eivät saaneet aikaan samaa epävarmuuden ja pelon tunnetta minkä Venäjän tykistöase oli synnyttänyt. Luonnollisesti ystäväperheemme mies, itse neuvostoarmeijassa varusmiespalveluksen suorittaneena ja Afganistanissa 80-luvulla sotineena tiesi miten Venäjä tykistöään käyttää. Maailma oli nähnyt sen myös 90-luvulla Tšetšeniassa Venäjän moukaroidessa pääasiassa tykistöaseellaan Groznyin raunioiksi aivan kuten Syyriassakin, jossa Bašar al-Assadin hallinto Venäjän tuella ja avulla moukaroi siviilikohteita säälimättömästi myös tykistöllään.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.theguardian.com/world/2022/oct/10/defiance-deadly-strikes-bring-war-back-kyiv

2. https://t.me/mykolaivskaODA/2922 

3. https://bykvu.com/ua/bukvy/vnaslidok-masovanoho-obstrilu-ukrainy-10-zhovtnia-zahynulo-19-osib-shche-105-otrymaly-poranennia/ 

4. https://novynarnia.com/2022/10/11/genshtab-onovyv-chyslo-rosijskyh-vtrat-za-dobu/ 

5. https://www.ukrinform.ua/rubric-ato/3590842-v-ukraini-za-dobu-rosiani-vbili-23-civilnih.html 

6. https://www.theguardian.com/world/2022/oct/10/defiance-deadly-strikes-bring-war-back-kyiv 

Kirjoituksen taustoituksessa hyödynnetty myös Wikipedia-artikkeleja Ракетний удар по Києву 10 жовтня 2022 ja Масований ракетний обстріл України 10 жовтня 2022 sekä keskusteluja ja havaintoja Ukrainan matkalla Kiovassa kesäkuussa 2023. 

Tekstiä muokattu 30. kesäkuuta 2023, klo. 19:15.

#StandWithUkraine 

Tuulisena päivänä kaupungin hautausmaalla

 

Ensimmäinen varsinainen vierailupäivä Kiovassa vei meidän pienen, neljän hengen ryhmämme kaupungin hautausmaalle (Міське кладовище) Kiovan luoteisosaan.

Voimakas, lippuja paukuttava tuuli ja matalalla riippuvat pilvet – muutamia vesipisaroitakaan unohtamatta – maalailivat kuvaa hyisestä syksyisestä päivästä. Tie laajan hautuumaan halki johdatti meidät hautuumaan perukoille, lippumeren keskelle, paikkaan, jonne oli jo haudattu satoja nuoria ja hiukan vanhempiakin ukrainalaisia, jotka olivat antaneet kalleimpansa puolustaessaan perhettään ja maataan brutaalia hyökkääjää vastaan.

Venäjän laajan, koko Ukrainaan kohdistuneen, hyökkäyksen alkaessa varhain 24. helmikuuta 2022 monikaan Ukrainan rajojen ulkopuolella ei uskonut näihin urhoollisiin miehiin ja naisiin, jotka olivat taistelleet hyökkääjää vastaan jo kevättalvesta 2014. Ilman heidän päättäväisyyttä ja rohkeutta ynnä tahtoa käydä puolustussotaan hyökkääjää vastaan maailma tänään olisi toisenlainen – Suomessa valtiojohdon kelkka tuskin olisi kääntynyt NATO-tielle kansan kannoista puhumattakaan. Ilman ukrainalaisten taistelua (ja Venäjän lukuisia virheitä – käyttäisinkö verbiä ryssiä kuvaamaan venäläisten virheiden ja väärien siirtojen määrää) maailma olisi tänään hyinen paikka, paljon hyisempi ja kylmempi kuin Kiovan kaupungin hautausmaa kesäkuisena päivänä, herran vuonna 2023.

Lippumeren keskellä oli ryhmä sotilaita laskemassa taistelutoveriaan viimeiseen lepopaikkaansa; haudan äärellä harmaapäinen mies, kenties isä suremassa poikaansa, laskien kukkia haudalle; me neljä laskimme verenpunaiset narsissimme haudalle, jolla lepäsi ystävämme kollega (ja hyvä ystävä), joka oli kaatunut alkuvuonna taisteluissa idässä.

Siellä me neljä seisoimme tuulisella hautuumaalla matalalla riippuvien pilvien alla ajatuksinemme. Neljä toisilleen tuttua ihmistä ajatuksineen ja mietteineen; tuuli paukutti lippuja, harmaapäinen mies nousi jaloilleen pyyhkien silmäkulmaansa. Lähdimme mekin kulkemaan hiljaisina ajatuksinemme pois lippumeren keskeltä.

Myöhemmin vaihdoimme ajatuksia, purimme tunteitamme.

Valeraa painoi syyllisyys siitä, että tuhannet nuoret luopuvat kaikesta puolustaessaan maataan, ja ettei hän iäkkäämpänä enää kelpaa rintaman lihamyllyyn. Mieluusti hän vanhempana kuolemaan rintamalle kuin nuori, jolla on elämä vielä edessä. Tämä ei olisi ensimmäinen sota johon Valera lähtee, vuosikymmeniä sitten hän taisteli ”punaisen tähden” alla Afganistanissa neuvostovaltion imperialistisessa sodassa, menettäen siellä tovereitaan. Tanja tunsi suunnatonta kiitollisuutta kaikkia heitä kohtaan, jotka puolustavat maataan ja ovat valmiit antamaan henkensä maansa ja perheidensä tulevaisuuden puolesta.

O. oli pakahtua tietämättömyyden tunteeseen, jonka valtaan hän kaupungin hautuumaalla käynnin myötä joutui. Tietämättömyyden, koska ei tiennyt mitä voisi tehdä enemmän auttaakseen ukrainalaisia sotilaita sekä kaatuneiden omaisia.

Entäpä sitten minä – tunnustan rehellisesti vihantunteen nousseen voimakkaimmin esille minulla noina hetkinä. Kyse ei ollut mistään vihanpuuskasta vaan kokonaisvaltaisesta tunteesta, mikä ei kohdistunut pelkästään Ukrainaan brutaalisti hyökänneisiin venäläisiin vaan myös meidän länsimaiden poliitikkoihin ja päättäjiin, jotka (vähintäänkin) mieleltään korruptoituneina olivat valmiit myymään kymmenien miljoonien kansan tyynnytelläkseen Moskovaa (ja pitääkseen äänestäjät tyytyväisinä). Vihaa seurasi häpeä ja raivo!

Masentavinta tässä kevättalvella 2014 alkaneessa tapahtumasarjassa on nimenomaa se, että poliitikkojamme varoitettiin lukuisia kertoja olemasta liian naiivi Venäjän suhteen. Heiltä perättiin tiukkuutta ja tahdonlujuutta, määrätietoisia otteita, mutta näille toiveille päättäjämme viittasivat kintaalla. Ne muutamat vastarinnankiisket eivät riittäneet kääntämään kelkan suuntaa, suomukset päättäjiemme silmistä tippuivat vasta varhain aamulla 24. helmikuuta 2022. 

Kiovasta luoteeseen – Irpin ja Butša

Ajaessamme metsäistä taipaletta pois Kiovasta kohti Irpiniä ja Butšaa, mieleeni palailivat kuvat viime vuoden keväältä, päiviltä, jolloin Ukrainan asevoimat oli juuri vapauttanut Kiovan luoteisosat miehityksestä. Teloitetut siviilit makaamassa kaduilla Butšassa, kiduttamalla murhatut siviilit Irpinissä – tuhoutuneet koulut, päiväkodit ja asuintalot. Kuolema – Смерть!

Vuotta myöhemmin, kesällä 2023, elämä alkaa hiljalleen palaamaan Kiovan luoteispuolen kaupunkeihin ja kyliin. Kaikesta huolimatta sodan sekä venäläisten lyhyeksi jääneen miehityksen jälkiä on edelleen nähtävissä runsaasti. Rikki ammuttuja taloja, sirpaleita ja poltettuja rakennuksia – tuhottuja unelmia!

Eräs Venäjän kohteista Irpinin alueella oli sotilassairaala, jonne venäläiset hyökkäsivät muun muassa Pihkovaan sijoitetun 76. ilmarynnäkködivisioonaan kuuluvien joukkojen voimin. Sairaalan puolustuksesta vastasi Kiovan aluepuolustusjoukoista kootut suojajoukot, jotka yhdessä potilaiden kanssa taistelivat kahden päivän ajan hyökkääjää vastaan.

Venäläisjoukot murskasivat lopulta puolustajien vastarinnan miehittäen koko sairaalan. Yhä edelleen, yli vuosi venäläismiehityksen päättymisen jälkeen osa sairaalan potilaista ja suojajoukkoihin kuuluneista sotilaista on kateissa. Sotilassairaalan potilaista pääosa oli Venäjän Donbasissa vuonna 2014 aloittamassa sodassa haavoittuneita tai vammautuneita. 

Kymmenet venäläisten hyökkäyssodan ja miehitysviikkojen kuluessa tuhoamat autot muodostavat punaruskean ruostuvan metalliröykkiön irpiniläisen metsikön reunassa. Röykkiö muodostuu luotien ja kranaattien puhkomista ja räjähdysten rikki repimistä siviiliautoista – monessa oli tuhonhetkellä perheitä pakenemassa venäläisiä tai vapaaehtoisia avustustyöntekijöitä tuomassa hätäapua hyökkäyksen jalkoihin jääneille siviileille kuolon koittaessa. Lukuisten autojen kylkiä koristavat auringonkukat. Kyseessä on losangelesilaistaiteilija Trek Thunder Kellyn yhdessä ukrainalaistaiteilijoiden kanssa luoma maalausprojekti  Flowers For Hope.

Ukrainan symbolin auringonkukan myötä elämä lopulta voittaa, palaten tuhottuun ja raiskattuun maahan. Слава Україні!

 

Marko 

Kuvat Marko Enqvist. 

#StandWithUkraine 

Venäläinen "juhannusnäytelmä", I osa

Alkuun, en missään nimessä usko, että se mitä näimme viimeisen vuorokauden kuluessa tapahtuvan Venäjällä on osa näytelmä - ennalta suunniteltu operaatio, jonkin "tavoitteen" saavuttamiseksi (esim. Sergei Šoigun ja Valeri Gerasimovin siirtämiseksi syrjään). Toisaalta, en elä venäläisessä "todellisuudessakaan".

"Vallankaappauksen" koko kuva, PMC Wagnerin T-90S taistelupanssarivaunu kiinnijääneenä Rostovin sirkuksen porttiin.

Tapahtunut on myös äärimmäinen nöyryytys Vladimir Putinille. "Erikoisoperaation" täydellinen epäonnistuminen reilu vuosi sitten, osoitti konkreettisesti sen, että Venäjä on savijaloilla seisova jätti. 

Mennyt vuorokausi näytti meille sen, että Venäjän asevoimat on sidottu Ukrainaan siinä määrin, että määrätietoisen ja organisoidusti (riittävän nopeasti) toimivan joukon on mahdollista painaa tikarin terä Kremlin kaulavaltimolle, ilman että kansalliskaarti tai muiden turvallisuusorganisaatioiden joukot kykenevät merkittävään vastarintaan. Osa niistä on tarkoitettu toisenlaista uhkaa vastaan (kärjistäen ilmaistuna pamputtamaan aseettomia siviilejä).

Vaikka nyt on saatu aikaan näennäinen sopimus, jonka sopimisesta osa kunniasta lankeaa Valko-Venäjän diktaattori Aljaksandr Lukašenkalle, minun on vaikea uskoa, että ensinnä Putin uskoo sopimuksen ratkaisseen pitkällä aikavälillä mitään. Viittaan edellä kirjoittamaani, jos Prigožin luopuukin vallankumouksesta (palaan häneen tuonnempana) edessä voi olla tilanne, jossa esiin nousee uusi prigožin uhmaamaan "tsaaria". Edessä on siis aika, jolloin Putinin asema on entistä uhatumpi ja hän näyttää entistä heikommalta.

Entäpä sitten Jevgeni Prigožin, ja laajemmin PMC Wagner ja sen rinnalle astuneet joukot? En oikein usko, että Jevgeni Prigožinkaan on niin tyhmä, että kuvittelee sopimuksen ratkaisseen mitään, että hänellä on todelliset "turvatakuut" tuleville kuukausille, vuosista puhumattakaan. En usko salaliittoon, vaan häikäilemätömän rikollisen, Prigožinin havaitsemaan otolliseen tilanteeseen, jonka hän lopulta päätti hyödyntää eilen. 

Mukana on luonnollisesti paljon kaaosta, todennäköisesti "hyödyllisten idioottien" hyväksikäyttöä ja tilanteeseen reagointia mutta myös tapahtumia joita ei voi unohtaa (esim. helikoptereiden ja ainakin yhden lentokoneen pudottaminen) sekä useiden henkilöiden kokema julkinen nöyryytys, joten edessä lienee aika, jolloin näemme näytelmän toisen osan. 

Ase on jo esitelty, sitä on vähäisessä määrin käytetty, mutta oikeasti mitään ei ratkaistu! Jos kaikki päättyy tähän, useiden johtohahmojen - kuten PMC Wagnerin komentajiin kuuluvan ja organisaation perustaneen Dimitri Utkinin - luulisi ymmärtävän, että jäljellä olevaa elinaikaa ei lasketa vuosissa vaan korkeintaan kuukausissa, mikä tekee tilanteesta räjähdysherkän ja otollisen uusille yllättäville tapahtumille.

Marko 

Lähteinä hyödynnetty muun muassa:

https://twitter.com/PStyle0ne1/status/1672683912005316610

https://twitter.com/bayraktar_1love/status/1672667776912113664 

https://twitter.com/nexta_tv/status/1672665805308272641

https://twitter.com/NOELreports/status/1672480621539590145

Totalitarismin kasvot: johtaja ja hänen hovinsa

 

Aloittakaamme tämä kirjoitus kysymyksellä – Onko Venäjä autoritaarinen vai totalitaarinen valtio? Alkuun totean, ettei poliittisten järjestelmien luokitteluun käytettävistä käsitteistä ole täyttä yksimielisyyttä. Totalitarismia ja autoritaarisuutta yhdistää vapauden puute. Tavanomaisimmin ne erotetaan toisistaan sen perusteella, kuinka kattavasti hallinto kontrolloi alamaisiaan. Autoritäärisuus voidaan nähdä yleisnimenä sellaisille järjestelmille, joissa kansalaisten vapautta on rajoitettu eikä poliittisia vastavoimia hallitsijalle (tai hallitsijoille) enää ole. Totalitaarisen ja autoritaarisen hallinnon välinen ero huomataan erityisesti siinä vaiheessa, kun ne ovat varmistaneet valta-asemansa. Siinä missä autoritaariselle hallitsijalle riittää, ettei hänen poliittista valtaansa uhata, etenkään sisäisesti, totalitarismissa hallitsija (hallinto) sen sijaan vain kiihdyttää omaa liikettään valtaan päästyään. Hallinto kiristää otettaan oman maansa sisällä pyrkien samalla laajentumaan maan rajojen yli. (1) Venäjän kehitys Vladimir Putinin valtakaudella piirtää kuvan siitä, kuinka Venäjä on käynyt muutoksen autoritaarisesta valtiosta totalitaariseksi valtioksi.

Nyky-Venäjää on Neuvostoliiton ohella verrattu natsi-Saksaan, entäpä onko Venäjä fasistinen valtio? Nyky-Venäjän fasistisuudesta käydään keskusteluja myös tutkijapiireissä, asiasta ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä, mikä voi johtua osaltaan siitä, ettei fasismille ole selkeää määritelmää eikä se perustu mihinkään ideologiseen perusteokseen. Vaikka Venäjä ei välttämättä olekaan määritelmällisesti fasistinen valtio, Venäjällä kansaa hallitaan fasistien tavoin ja hallinto turvautuu metodeihin, joihin totalitaariset valtiot turvautuvat. Helsingin yliopiston akatemiatutkija Oula Silvennoista lainatakseni –

”Venäjä pyrkii hallitsemaan kansalaisten mieliä propagandalla, militarisoimaan yhteiskuntaa sekä lietsomaan nationalismia. Valtio yrittää myös kiinnittyä äärikonservatiiviseen arvomaailmaan. Nämä ovat kaikki fasistisia toimintatapoja”. (2)

Venäjältä sanotaan puuttuvan eräitä fasismille tyypillisiä piirteitä, kuten ideologia, jota valtiovalta käyttää hyväkseen. Mielestäni Venäjä on siirtynyt helmikuun 2014 ja Krimin niemimaan miehityksen jälkeen entistä enemmän suuntaan, jossa natsi-Saksasta saavutetun voiton juhlinta alkaa muistuttaa ideologista tai jopa uskonnollista rituaalia, jonka palvonta ohjaa kansalaisten elämää. Edellistä tukee venäläinen strateginen kulttuuri Russkij Mir eli venäläinen maailma, joka muistuttaa entistä enemmän ideologista toimintaa, joka on valjastettu ajamaan valtion (hallinnon) tarpeita. Ja nyt Venäjä – kansakunta – on valjastettu käymään siirtomaasotaa Russkij Mirin eli venäläisen maailman hallinnasta. Kyse on kaiken kulttuurisesti, kielellisesti tai muuten vain venäläiseksi mielletyn kuvitteellisesta hallinnasta. Ideologiana Russkij Mir on hyvin muunneltavissa ollen samalla myös monimerkityksellinen.

Russkij viittaa sanana Venäjän kielen puhujaan, jonka ei tarvitse olla Venäjän kansalainen, mutta joka identifioituu kielen kautta venäläiseen kulttuuripiiriin. Huomioitavaa on myös se, että venäjän kieltä puhuva henkilö kuuluu ikään kuin automaattisesti venäläiseen maailmaan, halusipa hän sitä tahi ei. Mir (ven. Мир) on myös monimerkityksellinen tarkoittaessaan sekä maailmaa että rauha. Huomioitavaa tässä ”konseptissa” on se, ettei Russkij Mir -ideologiassa yksilöllä ole mitään todellista itseisarvoa, yksilöt ovat Kremlin politiikan välineitä – mikä nähdään esim. siinä, että maan johto on valmis tapattamaan Ukrainassa satojatuhansia sotilaitaan, mikä luonnollisesti heijastelee myös siihen, kuinka Venäjä kohtelee miehittämiensä alueiden siviilejä. Etenkään siviileillä, jotka eivät alistu Kremlin toteuttaman politiikan välineiksi, ei ole mitään arvoa.

Etenkin Venäjän laajan, 24. helmikuuta 2022 alkaneen, offensiivin jälkeen Vladimir Putinia on usein verrattu natsi-Saksan johtajaan Adolf Hitleriin. Halukkuutta vertailuun varmasti lisää myös se, millä vauhdilla Venäjä on muuttunut entistäkin totalitaarisemmaksi valtioksi ”erikoisoperaation” epäonnistumisen jälkeen, tätä muutosta vauhdittaa paikoin kulttimainenkin Z-symboleiden viljely, johon yhdistyy kiihkomielinen fanatismi, jota monin paikoin täydentää vastustajien ja vihollisten de-humanisointi. Siinä missä Vladimir Putin rinnastuu Adolf Hitleriin johtajana, rinnastuu Z symbolitasolla hakaristiin. Käsittelin aihetta reilu vuosi sitten, maaliskuussa 2022 blogissani Z – Venäjä luisuu kohti pohjaa.

Vladimir Putinia on kuvailtu riskinottajaksi aivan kuten Hitlerkin oli, heitä myös yhdistää se, että kumpikin on onnistuessaan suunnannut katseensa kohti yhä suurempia riskejä. Garri Kasparov yhdessä Mig Greengardin kanssa kirjoittamassa kirjassa ”Talvi lähestyy” kuvaili meille erinomaisesti Putinin toimintametodin:

”Länsimailla oli nykyistä enemmän vaikutusvaltaa Putinin ensimmäisen presidenttikauden alussa, jolloin hän vielä kokeili, mistä kaikesta voi selvitä ilman sanktioita. Kuin kuka hyvänsä itsevaltiaaksi syntynyt, Putin kunnioittaa ainoastaan voimaa. Hän ottaa askeleen, katselee ympärilleen, nuuhkii ilmaa, ja jos kielteisiä seurauksia ei ilmaannu, hän ottaa seuraavan askeleen. Jokaisen askeleen jälkeen hän saa lisää itseluottamusta ja häntä on vaikeampi pysäyttää. Diplomaattien ja ulkoministerien vaimeat huolenilmaisut käyvät Putinin kaltaiselle ihmiselle vihreästä valosta. Hänen tulkitsemanaan sen kaltainen jaarittelu on täysin merkityksetöntä.” (4)

Putinin annettiin ottaa varsin monta askelta menneinä vuosina, ja nyt Kahovkan padon tuhoamisen jälkeen, näyttää siltä, että osa läntisestä yhteisöstä vetäytyy kuoreensa varoen ottamasta liian voimakkaasti kantaa. Tällaiset huolenilmaisut tai epämääräiset sanojen pyörittelyt ovat kärpäsen surinaa Putinin korvissa – ikävimmässä tapauksessa ne kertovat hänelle lännen heikkoudesta, jonka jälkeen hän on jälleen valmis ottamaan uuden askeleen. Siitä kuinka Putinin Venäjää on kohdeltu viimeisen vuosikymmenen ajan tulee mieleen Neville Chamberlainin paluu Münchenistä ja hänen kuuluisat sanansa ”Rauha meidän elinajaksemme” hänen solmittuaan Münchenin sopimuksen Adolf Hitlerin kanssa. Vuosi tästä eteenpäin ja olimme vajonneet maailmansotaan.

Venäjällä Putinin hallinto käyttää samoja tekniikoita kansan hallitsemiseen kuin fasistiset ja totalitaariset yhteiskunnat. Hallinto pyrkii militarisoimaan yhteiskuntaa, natsi-Saksaa todennäköisemmin esikuvana toimii Neuvostoliitto, joka yhteiskuntana oli äärimmäisen militaristinen nuorisoliikkeistä lähtien. Totalitaaristen yhteiskuntien tapaan myös Venäjä pyrkii lietsomaan nationalismia, jonka kohdalla maan strateginen kulttuurin Russkij Mir rinnastuu varsin helposti nationalistiseen kiihottamiseen. Ja lopuksi, aivan kuten totalitaariset natsi-Saksa tai Pohjois-Korea Venäjäkin pyrkii  hallitsemaan kansalaistensa mieliä propagandalla.

Venäjän kohdalla kiinnostavaa on se, että toisin kuin Neuvostoliitossa, jossa kansalaiset lopulta oppivat erottamaan totuuden ns. virallisesta totuudesta, Venäjällä suurissa kansanjoukoissa tällaista kykyä ei näytä olevan. Aivan kuin totuus olisi menettänyt merkityksensä. Roman Skaskiw kirjoituksessaan ”Nine Lessons of Russian Propaganda” nostaa esille merkittävänä propagandistien hyödyntämänä keinona totuuden tuhoamista tai totuuden pilkkaamista  (Destroy and ridicule the idea of truth) eri metodein, (5) jolloin päädymme yhteiskuntaan, jossa totuus menettää merkityksensä. Asian voi myös ilmaista toisella tapaa, asiat ovat kuin ne koetaan.

Venäjällä televisio on edelleen tärkeässä roolissa propagandan välittämisessä, useimmille venäläisille televisio on edelleen tärkein käytössä oleva media, niinpä valtio käyttää sitä sumeilematta kansalaisten aivopesuun. Venäjällä valtion tuottama propaganda henkilöityy muutamiin näkyviin hahmoihin, mutta kun kaikki media-alustat huomioidaan, on erilaisen propagandan ja valtion narratiivia tukevan viestinnän tuottajia kuitenkin lukuisa joukko. Tämän joukon toisessa laidassa ovat RT:n päätoimittaja Margarita Simonjanin ja televisio- ja radiojuontaja Vladimir Solovjovin kaltaiset tunnetut mediapersoonat, ja siellä toisessa laidassa pienten – hyvinkin likaista työtä tekevien – propagandamedioiden esiintyjien, eräissä tapauksissa jopa perustajien, kuten WarGonzon Semion Pegovin kaltaiset hahmot.

Venäjällä ei ole natsi-Saksan kaltaista, Joseph Göebbelsin johtamaa kansanvalistus- ja propagandaministeriötä, eikä täten samalla tavalla näkyvää propagandaministeriä. Venäjän ministeriöistä viestinnän ja median hallinta kuuluu digitaalikehityksen, viestinnän ja joukkoviestinnän ministeriön alaisuuteen, jonka toiminnallisiin osastoihin kuuluu Viestinnän, tietotekniikan ja joukkotiedotusvälineiden liittovaltion valvontapalvelu eli Roskomnadzor. Kyseessä on vuonna 2009 perustettu Venäjään liittovaltion toimeenpaneva elin, joka suorittaa joukkotiedotusvälineiden valvontaa mukaan lukien sähköinen viestintä ja tietotekniikka, käytännössä valvonta on sensuuria.

Venäjällä suuret valtio-omisteiset yhtiöt on valjastettu propagandan tuottamiseen ja jakamiseen. Propagandaohjelmissa esiintyy näkyviä mediapersoonia, kuten edellä mainittu Solovjov kuin myös hänen kollegansa juontaja ja propagandisti Olga Skabejeva. Skabejeva on tullut tunnetuksi valtio-omisteisen Rossija 1 -televisiokanavan 60 minuuttia -ohjelman juontajana, myös Solovjovilla on ohjelmia samalla televisiokanavalla. Rossija 1 kanava tavoittaa 98,5 prosenttia Venäjän väestöstä. Venäjän laajan hyökkäyssodan alettua 24. helmikuuta 2022 propagandaohjelmien pituudet kasvoivat tuntitolkulla, esim. 60 minuuttia -ohjelmaa näytettiin jopa viisi tuntia päivässä, (joulukuussa 2022). (6)

Kotimaan ohella Venäjä jakaa runsaasti propagandistista materiaalia ulkomaille valtio-omisteisten yhtiöiden ja muiden yhteistyökumppaneiden kautta. Valtio-omisteisista yhtiöistä merkittäviä ovat Dmitri Kiseljovin johtamaan mediaryhmä Rossija Segodnyaan kuuluva RT eli entinen Russia Today, joka monikansallisena ja monella kielellä uutisoivana levittää häikäilemättä venäläispropagandaa globaalisti, aivan kuten tekee myös Sputnik eli Sputnik News.

Hyvin pitkään globaalisti hämmennystä herätti ministeriöiden ohella venäläisedustustojen ja diplomaattien räikeä, jopa hyvinkin julkea, valehtelu ja propagandistinen viestintä, joka paikoin muistuttaa jopa halpahintaista trollaamista, jossa Venäjän Iso-Britannian suurlähetystö on ollut vuosia erityisen taitava. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kuin myös hänen johtamansa ulkoministeriön aina niin ahkera tiedottaja Marija Zaharova, ovat jääneet usein kiinni palturin puhumisesta. 

Uniformupukuinen Zaharova on kuin karikatyyrin karikatyyri. 

Venäjän propaganda toistaa Vladimir Iljitš Leninin oppia – Valhe, joka kerrotaan riittävän monta kertaa, muuttuu todeksi, (7) jotakuinkin samansuuntaisesti asian ilmaisi myös Joseph Göebbels –

Kun valhetta toistetaan riittävän monta kertaa, se muuttuu totuudeksi.

Tämä kirjoitus johdattelee meidät Vladimir Putinin (rapautuvaan) hoviin, palaan teemaan uudelleen tuonnempana tarkastellen hovia hännystelijöistä narreihin – joukkoon mahtuu opportunististen valehtelijoiden ohella synkeän rikollisia mieliä, pahoja ihmisiä. Eli kovin tuttuja persoonia muiden totalitaaristen järjestelmien hallinnoista, kasvot vaihtuvat mutta persoonista kasvojen takana löytyy paljon tuttua.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://politiikasta.fi/kysy-politiikasta-mika-on-autoritaarisen-ja-totalitaarisen-jarjestelman-ero/

2. https://demokraatti.fi/onko-putinin-venaja-fasistinen-valtio-nain-tutkijat-vastaavat 

3. Russkij Mir’istä enemmän Martti J. Karin ja Antero Holmilan yhteisteoksessa Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 296 eteenpäin.

4. Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset, s. 39.

5. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

6. https://yle.fi/a/74-20010190 

7. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 323.

#StandWithUkraine 

Lukašenkan tie, kollektiivitilan puoluesihteerin paikalta Putinin puudeliksi

 

Alkuun huomautus lukijoille, kirjoitukseni hetkittäisestä ironisesta sävystä huolimatta en millään muotoa halua vähätellä Euroopan viimeiseksi diktaattoriksikin nimetyn Aljaksandr Ryhoravitš Lukašenkan vastenmielisiä tekoja. (Lukašenka piti hallussaan titteliä ”Euroopan viimeinen diktaattori” aina siihen saakka, kun Vladimir Putin kadotti lopullisesti todellisuudentajunsa eristäessään itsensä maailmalta koronavirusepidemian aikana).

Tuskainen Lukašenka (keskellä) seuraamassa romahtavan suurvallan viimeistä voitonpäivän paraatia?

Neuvostoliiton käydessä kuolinkamppailuaan 90-luvun alkupuolella,  Valko-Venäjä julistautui vastahakoisesti suvereeniksi heinäkuun 27. päivä 1990, ja siitä tuli virallisesti Valko-Venäjän tasavalta seuraavan vuoden elokuussa, 25. elokuuta 1991. Maan päämiehenä toimi itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina markkinatalousuudistuksia ajanut Stanislau Šuškevitš, jota vuoden 1993 lopulla parlamentin korruption vastaisen komitean puhemies Aljaksandr Lukašenka syytti kymmenien virkamiesten ohella korruptiosta ja valtionvarojen kavaltamisesta. Lukašenkan syytökset johtivat epäluottamusäänestykseen, jonka Šuškevitš hävisi. Kuinka ollakaan, myöhemmissä tutkimuksissa Šuškevitšia vastaan kohdistetut syytökset osoitettiin vääriksi. Seuraavana vuonna (1994) Valko-Venäjällä järjestettiin maan ensimmäiset presidentinvaalit Neuvostoliiton hajoamisen ja itsenäistymisen jälkeen, vaalien suosikkina pidettiin Šuškevitšin tilalle pääministeriksi noussutta Vjatšaslau Kebitšiä. Vaalin voitti 45 prosentin äänisaaliilla Aljaksandr Lukašenka, Kebitšin äänisaaliin jäädessä 15 prosenttiin ja Šuškevitšin 10 prosenttiin – loppujen ehdokkaiden jäädessä marginaaliin.

Lukašenkan valta sementoitui vuoden 1996 kansanäänestyksessä, jonka myötä hänen presidenttikautensa jatkui vuoteen 2001. Niin kiinnostavaa kuin olisikin kerrata Valko-Venäjän historiaa en sitä tässä kirjoituksessa ryhdy tekemään. Aihe, kiinnostavuudestaan huolimatta, ei ole relevantti tämän kirjoituksen teeman näkökulmasta tarkasteltuna, vaikka se tarkentaisikin kuvaa siitä, kuinka Lukašenkan onnistui ottaa kokonainen valtio kuristusotteeseensa ja avaisi sitä, kuinka olemme päätyneet vallitsevaan tilanteeseen, jossa Venäjä samanaikaisesti käy brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainassa ja on kahlinnut Valko-Venäjän kohtalon omaansa.   

Lukašenkan hallintokaudella Valko-Venäjästä muotoutui ensin kansalaistensa oikeuksia polkenut autoritaarinen valtio, jota [Valko-Venäjää] Yhdysvalloissa syytettiin Irakin sodan (v. 2003-) alun jälkeen kaupasta ”pahan akselin” kanssa nimittäen Lukašenkaa samalla ”Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi”, (1) ja kuinka maa lopulta ajautui suhteessa Venäjään vasallivaltion asemaan. Lukašenka haaveili Valko-Venäjän ja Venäjän valtioliitosta jo 90-luvun puolella, epäilen hänen kuitenkin nähneen itsensä jossain muussa, kuin nöyrän – isäntäänsä tottelevan – puudelin asemassa. Siinä missä moni muu Vladimir Putiniin alisteisessa asemassa ollut naapurivaltion johtaja on onnistunut ottamaan etäisyyttä isäntäänsä Venäjän ”erikoisoperaation” mahalaskun myötä, Aljaksandr Lukašenka ei ole tässä onnistunut. Ennemminkin näyttää siltä, että lieka isännän ja puudelin välillä on entisestään kiristynyt – vai onko mahdollista, että asetelma keikahtaa vielä toisin päin. Tähän retoriseen kysymykseen en nyt suoraan vastaa, kirjoitukseni perusteella on ehkäpä mahdollista päätellä jotain tulevista suuntaviivoista.

Tämän verkkaisesti edenneen alustuksen jälkeen onkin syytä käydä kiinni itse asiaan eli tarkastella sitä mikä Aljaksandr Lukašenkan ja hänen johtamansa valtion asema Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan on. Tarkastellessamme Valko-Venäjän roolia (asemaa) Venäjän Ukrainaan kohdistuneessa hyökkäyssodassa, meidän ei pidä unohtaa sitä, että Valko-Venäjä näytteli hyvin merkittävää roolia syksyllä 2021, jolloin Aljaksandr Lukašenkan rikollinen hallinto kävi Venäjän kanssa hybridisotaa EU:ta vastaan, jossa yhtenä välikappaleena olivat pakolaiset ja siirtolaiset, joita lennätettiin Valko-Venäjälle useasta eri lähtömaasta (ja useiden eri lentoyhtiöiden koneilla). (2)

Huomio kirjoitan kanssa, en tuella, koska nähdäkseni ilman Kremlin hyväksyntää operaation toteuttaminen nähdyssä laajuudessa ei olisi ollut mahdollista, joten pidän todennäköisenä, että operaation suuntaviivat piirrettiin Minskin sijaan Moskovassa. Myös se, että Venäjän kaukotoimintailmavoimien Tupolev Tu-22M3 strategiset pommikoneet suorittivat näyttävän demonstraatiolennon Valko-Venäjän ilmatilassa maan ilmavoimien hävittäjien saattamana, alleviivaa sitä, että operaatiossa on kyse muustakin kuin Valko-Venäjän itsenäisestä hybridisodankäynnin-operaatiosta länttä vastaan. Kyseisen syksyn ja syystalven tapahtumia Valko-Venäjällä voi myös tarkastella osana laajempaa kokonaisuutta, paria kuukautta myöhemmin maat aloittivat yhteisen Union Resolve-2022-sotaharjoituksen. Lukašenka antoi hyväksyntänsä maassa järjestettävälle Valko-Venäjän ja Venäjän yhteiselle sotaharjoitukselle tammikuun puolivälin (v. 2022) tietämillä. Tammikuun 17. 2022 Kalodzištšyssä kuvattiin venäläiskalustoa ja joukkoja kuljettanut tavarajuna, seuranneina päivinä lisää joukkoja ja kalustoa alkoi virrata Brjanskin alueelta Venäjältä Valko-Venäjälle. Kaksivaiheisen harjoituksen aktiivinen vaihe pidettiin 10.-22. helmikuuta 2022 Valko-Venäjällä, pääasiassa maan länsi- ja lounaisosissa mutta myös Ukrainaan rajoittuvilla alueilla. (3) Kaksi päivää harjoituksen päättymisen jälkeen (aamuyöllä 24. helmikuuta 2022) Venäjä hyökkäsi laajalla rintamalla Ukrainaan – osa hyökkäykseen osallistuvista joukoista lähti liikkeelle Valko-Venäjän eteläosista Ukrainaan rajoittuvilta alueilta. Venäjän ilmavoimat tuki offensiivia tukeutuen myös lentotukikohtiin Valko-Venäjällä, Kiovan ja Tšernihivin alueisiin Ukrainassa kohdistettiin myös epäsuoraa tulta Valko-Venäjän maaperältä.

Vaikka Valko-Venäjä ei osallistunut aktiivisesti sotatoimiin Ukrainassa*, maa oli sodan osapuoli alusta alkaen antaessaan tukikohtiaan Venäjän käyttöön ja suodessaan Venäjälle mahdollisuuden toteuttaa operaatioita syvälle Ukrainaan alueensa kautta. Valko-Venäjän tämänhetkinen asema suhteessa Venäjään tarkoittaa myös sitä, että Ukrainaan kohdistuu kaiken aikaa (ainakin teoreettinen) uhka myös pohjoisesta. Venäjä on painostanut Lukašenkan hallintoa avaamaan uuden pohjoisen rintaman ja hyökkäämään Ukrainaan, onnistumatta painostustoimissa. Lukašenka todennäköisesti tietää tällaiseen hyökkäykseen sisältyvät riskit ja täten välttelee sellaiseen ryhtymistä viimeiseen saakka, mutta teoreettinenkin uhka pohjoisen suunnalta tarkoittaa sitä, että Ukrainan on pidettävä ylimääräisiä joukkoja maansa pohjoisosien – etenkin Kiovan alueen – suojana.

Lukašenkan vastentahtoisuus uuden rintaman avaamiseen voi johtaa Kremlin taholta toimiin uppiniskaiseksi käyvää diktaattoria vastaan. Ei siis ihme, että voitonpäivänparaatia tuskaisena seuranneen Lukašenkan ympärillä on vellonut enemmänkin spekulaatioita hänen terveydentilasta. (4) Vaan saavuttaisiko Vladimir Putin tavoitteensa poistamalla Lukašenkan laudalta? Se voisi myös johtaa siihen, että kansa lähtisi uudelleen Valko-Venäjällä kadulle vaihtaakseen vallan Minskissä, tai estääkseen Venäjää vetämästä Valko-Venäjää entistä syvemmälle turmioon! Ennustettavuutta vaikeuttaa myös se, että minkä roolin turvallisuuskoneisto tai asevoimat ottaisi tilanteessa, jossa Lukašenka päättäisi päivänsä ja jonka seurauksena maa ajautuisi kaaokseen, ja Kremlin haltuun.  

Valko-Venäjä ei ole pelkästään antanut alueitaan ja tukikohtiaan Venäjän käyttöön, Venäjän on myös ollut mahdollista harjoittaa ja kouluttaa joukkojaan sen alueella (johtuuko tämä siitä, että Venäjällä on hyökkäyssodan synnyttämien runsaiden tappioiden seurauksena puutetta kouluttajista?). Edellisten lisäksi Venäjä on myös saanut Valko-Venäjältä aseita, ammuksia sekä materiaaliapua, jotta sen olisi mahdollista jatkaa sotaa samalla intensiteetillä. (5) Toukokuun 2023 loppuun mennessä Venäjä on varmistetustikin menettänyt hyökkäyssodassa Ukrainaan 2000 taistelupanssarivaunua, todellisen luvun ollessa olennaisesti suuremman, (6) joten Venäjän Valko-Venäjältä saama aseistus ja muu varustus omalta osaltaan mahdollistaa rikollisen hyökkäyssodan jatkamisen siihen liittyvine julmine piirteineen (sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan). Näin maalaisjärjellä tuumailtua, olisi luonnollista, että valtiojohdon tulisi kantaa vastuunsa teoistaan kansainvälisessä oikeudessa.

Toisaalta näyttää siltä, että Valko-Venäjän ylin johto joutuu kaikissa tapauksissa vastuuseen Venäjän hyökkäyssotaan liittyvissä tapahtumissa sen ohella, että maan johto (viimekädessä Aljaksandr Lukašenka) on syyllistynyt suureen joukkoon ihmisoikeusrikoksia omia kansalaisiaan kohtaan vallassa olo aikanaan. (7) Yksistään elokuussa 2020 alkaneiden, Lukašenkan vastaisten mielenosoitusten aikana maan hallinto syyllistyi ihmisoikeusrikkomuksiin, systemaattiseen kiduttamiseen ja murhiin vaalien varastamisen ohella, joten jo yksin niiden tähden olisi enemmän kuin suotavaa, että Lukašenkan johdolla maan ylimmät turvallisuusviranomaiset päätyisivät jokin päivä Haagiin (tai muuhun kansainväliseen tribunaaliin). (8) Toimittaja Tommi Nieminen seurasi Valko-Venäjän kansannousua satojen vuorokausien ajan Lukašenkan varastettua vaalit, jotka hän elokuussa 202 hävisi. Niemisen päivittäiset twiitit ja muut havainnot piirsivät erittäin tarkan kuvan kansannoususta ja brutaaliudesta, jolla se tukahdutettiin. (9 ja 10)

Valko-Venäjän turvallisuusjoukkojen kansalaisia vastaan käyttämän väkivallan jälkiä. 

Viimeisimpien raporttien mukaan Lukašenkan hallinto on sekaantunut Venäjän Ukrainassa toteuttamiin lapsikaappauksiin, Venäjän siirtäessä Ukrainalta miehittämiltään alueilta lapsia erilaisille leireille myös Valko-Venäjän alueelle. (11) Venäjällä Vladimir Putinin ohella myös maan lapsiasiainvaltuutettu Marija Lvova-Belovasta annettiin kansainvälinen pidätysmääräys Haagin kansainvälisen rikostuomioistuimen eli ICC:n toimesta tämän vuoden maaliskuussa. (12) Pidätysmääräys perusteena on Venäjän toteuttamat ukrainalaislasten kaappaukset ja pakkosiirrot miehittämillään alueilla. Mikäli raportit Valko-Venäjän osuudesta Venäjän toteuttamissa lapsikaappauksissa ja lasten pakkosiirroissa pitävät paikkansa, uskoisin kansainvälisen rikostuomioistuimen reagoivat tähän myös jossain vaiheessa. Toivottavasti valkovenäläiset saavat tulevaisuutta oikeutta Lukašenkan hallinnon päätyessä oikeuteen rikoksistaan, joiden juuret ulottunevat 90-luvulle ja syytöksiin, jotka kohdistettiin Stanislau Šuškevitšiin.

 

Marko

 

Lähteet:

1. http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/116265.stm

2. Aiheesta lähteistettynä blogissani Tasavallan presidentti: ”Olemme menettäneet kyvyn olla kova kovaa vastaan”.

3. https://motolko.help/en-news/belarusian-ministry-of-defense-drills-pose-no-threat-to-europe-and-neighbors/ 

4. https://yle.fi/a/74-20031926 

5. https://www.intellinews.com/belarus-prime-minister-confirms-weapons-exports-to-russia-245625/

6. https://www.thedefensepost.com/2023/06/01/russia-lost-tanks-ukraine/ 

7. https://www.hrw.org/europe/central-asia/belarus 

8. https://www.ohchr.org/en/press-releases/2021/07/belarus-massive-human-rights-violations-unprecedented-scope-and-gravity-says 

9. https://twitter.com/TommiHNieminen/status/1474793243091079171 

10. https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000008516185.html  (maksumuurin takana).

11. https://tvpworld.com/70048217/belarus-aided-russia-in-deporting-ukrainian-children-report-says 

12. https://yle.fi/a/74-20022970 

Muina lähteinä käytetty muun muassa NEXTA tv:tä, Belarusian Hajun project’ia, Länsi-Savoa, Alexander Lukashenko (artikkeli) ja oryxspioenkop.com-verkkosivua. Kuvakaappaus Lukašenkasta Moskovassa 9.toukokuuta 2023 @CRUXnews.

*: On spekuloitu, että valkovenäläisiä erikoisjoukkojen sotilaita olisi osallistunut Venäjän 24. helmikuuta 2022 alkaneeseen hyökkäykseen Kiovan alueella. Arveluita ei ole kyetty vahvistamaan. Valkovenäläisiä palkkasotilaita on kyllä osallistunut sotaan Ukrainassa Venäjän riveissä.