tiistai 8. maaliskuuta 2022

Z – Venäjä luisuu kohti pohjaa

 

Venäjän hallinto pyrkii vaikuttamaan kansaan myös symboleiden välityksellä, mikä ei ole uutta Venäjällä kuten ei aiemmin Neuvostoliitossakaan. Krimin niemimaan miehityksen jälkeen Venäjällä kansalliseksi symboliksi nousi musta-oranssi Yrjön nauha, joka on sittemmin kielletty muutamissa maissa Venäjän toimien tähden. Yrjön nauha yhdistyy symbolisella tasolla nyky-Venäjän imperialistiseen laajenemispolitiikkaan. Nyt symbolirintamalla kokoavaksi voimaksi on valjastettu Z-kirjain, jonka voidaan tulkita tarkoittavan myös voittoa (Z eli Za pobedy = voitto), joka houkuttelee puoleensa myös maan rajojen ulkopuolelta Venäjää tukevia, laita- ja äärioikeistolaisia, ryhmiä.










Samainen Z-tunnus kahtena eri variaationa (Z ja Z neliön sisällä) esiintyy myös venäläiskalustossa Ukrainassa, jossa tunnus toimii tietyltä alueelta koottujen joukko-osastojen/ rintamalohkojen tunnuksena.* Tämä tunnus on luontevasti siirtynyt osaksi propagandaa, jonka tarkoituksena lienee yhdistää kansaa.





































Yllä tuhoutunutta venäläiskalustoa Ukrainassa, panssaroiduissa Tigr-maastoajoneuvoissa tunnuksena Z neliön sisällä. (1)

Kyseistä symbolia toistetaan lukuisissa yhteyksissä, viestin välittäjäksi on valjastettu niin poliitikkoja kuin myös päiväkoti-ikäisiä lapsia heidän opettajineen. Myös urheilijoista löytyy heitä, jotka siekailematta (ja ilman pakkoa) esiintyvät Z-tunnus vaatteissaan.





















Venäjän operaattori ja duuman jäsen Maria Butina Z:n mannekiinina.











Kazanilaisessa sairaalassa henkilökunta yhdessä potilaiden ja heidän omaistensa kanssa järjestivät flash mobin Venäjän ”erikoisoperaation” eli sodan tueksi.




















Venäläisen voimistelijan Ivan Kuliakin käyttäytymistä voidaan pitää erityisen vastenmielisenä, etenkin kun hänen kilpakumppaneiden joukossa oli ukrainalaisia – onneksi palkintopallilla Kuliak joutui katsomaan voittanutta ukrainalaista ylöspäin.

Symboli levisi jo ensimmäisten päivien kuluessa Venäjän rajojen ulkopuolelle. Tunnuksella tukeaan Venäjän brutaalille sodalle Ukrainassa osoittavat maan rajojen ulkopuolella asuvat venäläiset kuin myös  Venäjää tukevat ryhmät ja yksittäiset operaattorit.





















Kazakstanissa asuvat venäläiset osoittavat tukensa Venäjän Ukrainan offensiiville, he toimivat vastavoimana maassa esiintyvälle Нет войны!-liikehdinnälle.






















Belgradissa Serbiassa serbinationalistit ovat osoittaneet tukeaan Venäjälle. Z-symbolia on maalattu asfalttiin sen ohella, että nationalistit ylpeinä sonnustautuvat siihen. Ei myöskään ole ihme, että eräät suomalaiset ”koristelevat” sosiaalisen median tilinsä kyseisellä symbolilla – toimikoon Johan Bäckman esimerkkinä tällaisesta vaikuttajasta.












Näyttää myös siltä, että symbolin ja muiden, Venäjän hallinnon pystyyn polkaisemien tai tukemien kampanjoiden kautta ukrainalaiset pyritään de-humanisoimaan, mikä Ukrainassa tarkoittaa yksinomaa sitä, että siviileihin ja sotavankeihin kohdistuvan väkivallan (kidutus, raiskaukset jne.) määrä lisääntyy merkittävästi samalla pidäkkeet murhaamiseen vähenevät entisestään. Siunauksensa puhdistukselle Vladimir Putin saa myös Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkka Kirilliltä. (2)

























Kun tarkastellaan sitä kiihkoa ja vihaa, jota symbolinpalvonnan ympärillä esiintyy, niin ei ihme, että Venäjän toimia verrataan natsi-Saksaan – yhtymäkohtia on enemmän kuin tarpeeksi, ja on olemassa pelko, että ilman riittävän voimakasta vastavoimaa, tämän kampanjan innoittamana ihmiset syyllistyvät tekoihin, jotka ovat julmia ja epäinhimillisiä. He kokevat tekevänsä oikein ryhtyessään taisteluun propagandan luomaa ”Kiovan natsijunttaa” vastaan, ja pelkään, että tulevina viikkoina ja kuukausina miljoonat ukrainalaiset joutuvat kokemaan miehittäjän harjoittamaa julmuutta heidän toteuttaessa Putinin hallinnon asettamia tavoitteita. Tämä arvelu perustuu yksinomaa siihen, mihin olen nähnyt venäläisten ja heidän tukijoidensa syyllistyneen Krimin niemimaan sekä Itä-Ukrainan osien miehityksen jälkeen miehittämillään alueilla: katoamisia, kidutuksia, kidutuskeskuksia, vankileirejä, siirtoja psykiatrisiin hoitolaitoksiin kärsimään rangaistusta jne.

Oikeastaan ukrainalaisten siviileiden vainoaminen ja murhaaminen on jo alkanut, venäläissotilaat sekä kadyrovitsit ovat pidättäneet ja pahoinpidelleet siviilejä, ryöstäneet heidän omaisuutensa ja jopa ryhtyneet teloittamaan heitä. Toisen maailmansodan jälkeen sanottiin, ettei enää koskaan – suljemmeko jälleen silmämme, koska vastassa on ydinasein varustautunut, meitä kiristävä ja ydinaseillaan uhkaava, valtio. Kansainvälisen yhteisön syytä siirtyä sanoista tekoihin ennen kuin on liian myöhäistä – Putin on kuten Josif Stalin, hän kunnioittaa voimaa ja hän pysähtyy vain riittävällä voimalla.  










Marko

 

Lähteet:

1. Alkuperäinen kuva Andrew Marienko.

2. https://twitter.com/ArtyomLukin/status/1500822744627179520 

Lähteenä käytetty myös Tri. Ian Garnerin ja Kamil Galeevin sekä Shannon R. Wattsin havaintoja.

*: Z: Kaukoidän sotilaspiirin alueelta tulleet joukot, operoivat pääsääntöisesti Ukrainan pohjois- ja koillisosissa.

Z neliön sisällä: pääasiassa etelästä Krimin suunnalta Ukrainaan hyökänneet joukot.


Z:lta ei voi välttyä missään.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.