Näytetään tekstit, joissa on tunniste PACE. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste PACE. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. elokuuta 2019

Suomi on hiljaa – hiljaisuuskin on kannanotto (vol. 2)


Kirjoitin vuosi sitten elokuussa blogin ”Suomi on hiljaa – hiljaisuuskin on kannanotto”, jonka kirjoittamiseen minut innoitti kokojoukko lehtiotsikoita maailmalta, kuten –

Sweden to Russia: Release hunger-striking Ukraine filmmaker”; ”France's Macron to raise hunger striker Oleg Sentsov in call with Putin: Elysee”; “Urgence pour le cinéaste ukrainien Oleg Sentsov” –

tänään huomaan Suomen olevan jälleen hiljaa Venäjän tyrannihallinnon turvautuessa brutaaliin väkivaltaan hajottaessaan Venäjän todellisen opposition järjestämiä rauhanomaisia mielenosoituksia, joissa vaaditaan Venäjällekin vapaita ja oikeudenmukaisia vaaleja näytösten sijaan.

Jos maamme valtiojohdon ja poliitikkojen hiljaa oleminen, mitä tulee Venäjän hallinnon mittaviin ihmisoikeusloukkauksiin, herätti jo aiemmin myötähäpeää, tuntuu tämänhetkinen kusi sukassa oleminen absurdilta, kun pidämme mielessämme kansanedustaja Kimmo Kiljusen lausunnon Euroopan neuvoston Venäjä-äänestysten aikaan:

Meidän kaikkien etu on integroida Venäjä osaksi yhteistä normijärjestelmää. Venäjän jäsenyys Euroopan neuvostossa ja sen parlamenttivaltuuskunnan täysivaltainen toiminta yleiskokouksessa antavat moniarvoisuudelle enemmän tilaa venäläisessä yhteiskunnassa”. (1)

Venäjällä maan hallintokoneisto on murskaamassa kansalaistensa rauhanomaiset mielenosoitukset. Mielenosoitukset, joissa kansalaiset vaativat sellaista perusasiaa kuin demokraattiset vaalit, on poliittinen johtomme hissun-kissun kuin mitään ei tapahtuisi. Se sama johto, joka muistaa korostaa Suomen roolia ihmisoikeustyössä, joten haluan muistuttaa tätä samaista valtiojohtoa kannanottamisen tärkeydestä, se mitä Venäjän vangitseman ja näytösoikeudenkäynnissä tuomitseman Oleg Sentsovin serkku Natalia Kaplan viime kesänä puhumisen ja tuen osoittamisen tärkeydestä sanoi pitää paikkansa edelleenkin – EI PIDÄ OLLA HILJAA.

Siinä missä Venäjän laittomasti vangitsemat ja näytösoikeudenkäynneissä tuomitsemat ukrainalaiset tarvitset tukea, aivan samalla tavalla kaduilla oleva Venäjän todellinen oppositio tarvitsee tukea. Myös poliitikkojen ja valtioiden johtajien on reagoitava julkisesti eikä tyydyttävä pelkkiin poliitikkojen kahdenkeskisiin kannanottoihin, jotka eivät koskaan kantaudu tukea tarvitsevien korviin.

Olen kesäkuun loppupuolelta lähtien kohdentanut lukuisia viestejä ja kirjoituksia maamme poliittiselle johdolle, toki jo ennalta tiedostaen sen, että reagointi on laimeaa, mutta tähän mennessä ainoastaan Tarja Filatov (demarit) on reagoinut ja osoittanut ymmärrystä. Alla olevaan kuvakollaasiin olen koonnut osan näistä viesteistä kuvakaappauksia – vain yksi reagointi.



















Tasavallan presidentti Sauli Niinistö loihti lausumaan Financial Timesin haastattelussa seuraavaa:

suomalaiset eivät tue (Nato-jäsenyyttä) ja minä olen suomalainen (2)

joten muistutan tasavallan presidenttiä seuraavasta:

53% suomalaisista haluaa, että valtionjohto nostaa ihmisoikeuskysymykset esiin senkin uhalla, että se vaarantaa maiden väliset suhteet (3)


Alkaa tuntua siltä, että tasavallan presidentille tämä (myyttinen) suomalaisuus on valikoivaa tyyliä, aivan kuin poimittaisi rusinoita pullasta uskovaisten tapaan, onko se samaa koko poliittiselle johdolle?

Toki ymmärrän sen, että valtioiden on toisinaan huomioitava se, että teoilla voi olla kauaskantoisia seuraamuksia, sellaisia, jotka voivat vaikuttaa esim. ulkomaankauppaan ja maiden välisiin suhteisiin, mutta olen huomannut Suomessa olevan käynnissä perin ikävän kehityskulun, joka alkoi jo Tarja Halosen kaudella, ja jossa entistä useammin ihmisoikeudet saavat väistyä kaupallisten ja muiden tekijöiden tieltä, eikä tämä näy pelkästään Suomen ja Venäjän välisessä kanssakäynnissä vaan samaa kaksinaismoralistista politikointia on havaittavissa Suomen ja Kiinan välisessä kaupankäynnissä ja yhteistyössä – panda-politiikka ajaa ihmisoikeuksien edelle. Kärjistäen, mitä uiguureista tahi tiibetiläisistä kunhan vaan Ähtäriin päästään katsomaan mustavalkoisia karvapalloja. Onneksi kuluttajana voin tehdä valintoja ja olla menemättä Ähtäriin, olla matkustamatta Venäjälle jne.

Mutta muistutukseksi siitä mihin tyrannian liian heppoinen vastustaminen voi johtaa lainaan Garri Kasparovia, tähdentäen samalla sitä, että Vladimir Putin ei ole Adolf Hitler (kuten Kasparovkin kirjassaan toteaa):

Adolf Hitler ei hyökännyt Puolaan vuonna 1939 siksi, että liittoutuneet olisivat puolustaneet Tsekkoslovakiaa vuonna 1938, sillä sitähän ne eivät tehneet. Hitler ei valloittanut sudeettialueita siksi, että maailma olisi vastustanut ankarasti Itävallan miehitystä, vaan siksi, että vastustus oli niin heikkoa. Nimenomaan vastustuksen puuttuessa Hitler saavutti alkuvaiheen voittonsa niin pienellä vaivalla ja uskalsi lopulta mennä liian pitkälle”. (Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset s. 27-28).

Hiljaisuuskin on kannanotto, hiljaa oleminen on juuri sitä mitä tyrannia toivoo (ja haluaa), hiljaa oleminen on tuen osoitus tyrannialle ja – anteeksi brutaali ilmaukseni – perseen näyttö ihmisoikeuksille ja demokratialle.


Marko











sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

“Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan”


Näillä sanoin Axel Oxenstierna rohkaisi poikaansa, joka edustaessaan Ruotsia kolmikymmenvuotisen sodan päättäneissä rauhanneuvotteluissa ja epäillessään tuolloin omia kykyjään kokeneiden valtiomiesten ja diplomaattien seurassa – mutta tänään me kuulemme tässä lausahduksessa ennemminkin vanhan valtioviisaan pettyneen huokauksen ja sellainen kaiku lausahduksella minunkin korvissani on. Ja Axel Oxenstiernan lausahduksen kaikuessa korvissani ryhdyn kirjoittamaan tätä purkausta, joka on seurausta Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen eli PACE:n järjettömistä äänestyksistä tällä viikolla – ne sanat kaikuivat korvissani myös viikolla minun lukiessani PACE:n järjettömästä äänestystuloksesta, jonka myötä se toivotti Venäjän tervetulleeksi takaisin Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen täysivaltaiseksi jäseneksi.

Äänestyksessä Venäjä sai 118 puoltavaa ääntä – heidän joukossa Petri Honkonen (keskusta) sekä Anne-Mari Virolainen (kokoomus), 62 äänesti Venäjän jäsenyyttä vastaan – heidän joukossa suomalaisista Tarja Filatov (demarit) ja Minna Reijonen (ps), kymmenen äänestäessä tyhjää, jonka jälkeen ei mennyt montaakaan hetkeä, kun venäläisten suusta kantautuivat ajatukset Krimin aseman tunnustamisesta – Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja ja maan ehdokas PACE:n puhemiehistöön Leonid Slutski (sanktioitu muun muassa EU:n toimesta) loihti sanomaan äänestystuloksen olevan:

a first significant step toward the countries of the Council of Europe recognizing Crimea as Russian”. (1)

Samaa toisti Venäjän valtio-omisteisella kanavalla juontaja Evgeny Popov:

Russia's state TV host Evgeny Popov says that @PACE_News @coe voting to reinstate Russia means that "116 PACE delegates recognized that Crimea belongs to Russia'.” (2)

Lausuntojen ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään, maallikkokin saattoi nähdä sen, että Venäjä tulee hyödyntämään jokaisen tilanteen, jolla se voi heikentää läntistä yhteisöä, jollaisena toimenpiteenä – ja tulkintana – yllä olevan lausunnot on myös otettava. Läntistä yhteisöä heikentävänä toimenpiteenä voi – perustellusti – pitää myös Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen äänestystulosta, lopputulos antoi Venäjälle aseen, jota hyödyntää valtiopropagandassaan.

Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajan Kimmo Kiljusen (demarit) tuomitseva kannanotto Leonid Slutskin lausunnon jälkeen on lopulta merkityksetön – se hukkuu ”taustakohinaan”, kukaan ei enää viikon kuluttua muista sitä. Sen sijaan tulemme muistamaan Slutskin näkemyksen siitä huolimatta, että se on väärä. Kuten Kiljunen toteaa, Euroopan neuvosto on ihmisoikeusjärjestö, jolloin Venäjän valtakirjat hyväksyttiin ihmisoikeusnäkökulman takia, mutta samalla Kiljunen on auttamatta myöhässä lausuessaan tämän. Tilannetta ei olisi saanut edes päästää tähän pisteeseen, Venäjällä ei yksinkertaisesti ollut mitään asiaa takaisin Euroopan neuvoston täysivaltaiseksi jäseneksi, koska maa ei ollut täyttänyt ensimmäistäkään ehtoa – paluu mahdollistui vain uhkailun ja kiristyksen ynnä poliittisen korruption kautta, kuten Iso-Britannian valtuuskunnan johtaja Sir Roger Gale totesi väkevässä puheessaan Euroopan myyneen arvonsa hopeasta.

Kiljunen on myös auttamatta väärässä seuraavassa arviossaan:

Meidän kaikkien etu on integroida Venäjä osaksi yhteistä normijärjestelmää. Venäjän jäsenyys Euroopan neuvostossa ja sen parlamenttivaltuuskunnan täysivaltainen toiminta yleiskokouksessa antavat moniarvoisuudelle enemmän tilaa venäläisessä yhteiskunnassa”. (3)

Venäjää ei näillä toimilla integroida osaksi yhteistä normijärjestelmää, Slutskin lausuma ajatus Euroopan neuvoston tunnistaneen Krimin olevan osa Venäjää vain alleviivaa sen kuinka väärässä Kiljunen on. Kiljusen arvio osuu käsittämättömällä tavalla huti maalin, se ei ole tältä vuosituhannelta vaan jostain synkeänmustalta – vai punaiselta – 70-luvulta, jolloin matelimme Kremlin muurien juurella.

On hämmentävää, että näinkin kokenut poliitikko mitä Kimmo Kiljunen on, menee lausumaan moista sen jälkeen, kun Venäjä on kiristämällä ja uhkailemalla saanut asemansa takaisin. Samalla Kiljunen – ja kaikki, jotka Venäjän puolesta äänestivät – marssivat ukrainalaisten ihmisoikeuksien yli, ja oikeastaan meidän kaikkien muidenkin, vetäessään Euroopan neuvoston nimen lokaan kuvitellessaan tehneensä palveluksen venäläisille. Ei, teitte palveluksen tyrannille!





















Путин, вон из Крыма!
Putin: Get out of Crimea!
Putin, painu v**tuun Krimiltä!


Miehitettyään Krimin niemimaan Venäjä on jatkanut rikollisia tekoja, se on hyökännyt Itä-Ukrainaan ja miehittää osia Donbasia; sen joukot ovat pudottaneet Malaysia Airlinesin lennon MH17 miehittämiensä Itä-Ukrainan alueiden yllä; Venäjä on syyllistynyt Syyriassa mittaviin sotarikoksiin; venäläisagentit ovat iskeneet Iso-Britannian maaperälle myrkyttäen Sergei Skripalin – tämän sekä hänen tyttärensä selvittyä murhayrityksestä; Venäjälle kuuluvassa Tšetšeniassa seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvia on vainottu ja murhattu – seksuaalivähemmistöjen äänitorvena esiintynyt presidentti Tarja Halonen on ollut hissun-kissun; Venäjä pyrkii hajottamaan läntistä yhteisöä moninaisin keinoin – venäläiset itse katsovat käyvänsä sotaa länttä vastaan; mutta tämän – ja monien muiden rikollisten tekojen jälkeen – nämä hyväuskoiset hölmöt äänestävät Venäjän takaisin Euroopan neuvostoon itkien sen jälkeen, kun Venäjällä tehdään – tarkoituksellisesti – omat johtopäätökset äänestyksen lopputuloksesta. Venäjä on kuin koira, joka puree ruokkivaa kättä – ja läntinen yhteisö on idiootti, joka antaa tämän tapahtua kerta toisensa jälkeen.

Meidän tekojemme seurauksena Ukraina jäädytti toistaiseksi oman jäsenyytensä PACE:ssa – Ukrainan rinnalla Georgian, Puolan, Viron, Latvian ja Liettuan sekä Slovakian delegaatiot marssivat ulos.

Mihin tämä voi johtaa?

Katri Pynnöniemi kirjoitti twitterissä 26. kesäkuuta: ”Tähän asti lukemani kommentit yhtä mieltä: tämä on lopun alku, sanktioille. Vielä en ole nähnyt yhtään kommenttia, jossa venäläiset kertoisivat muista, substanssia koskevista tavoitteistaan neuvostossa.” (4)

Vaikka Euroopan neuvostolla ei ole mitään tekemistä EU:n ja Yhdysvaltojen Venäjään kohdistamilla sanktioilla, on Venäjän onnistunut rikkoa rintama yhdellä areenalla. Se on saavuttanut yhden tavoitteen tekemättä myönnytyksiä tai alistumatta kompromisseihin, itse asiassa se on – kuten edellä mainitsin – jatkanut samaa rikollista peliä kevättalvesta 2014. Tapahtunut voi riittää Venäjän presidentti Vladimir Putinille lisätodisteeksi lännen heikkoudesta ja siitä, että kiristäminen, uhkailu ja ajanpeluu voivat riittää hänelle tavoitteiden saavuttamiseen, että länsi on heikko ja valmis myönnytyksiin kovan pelin sijaan, että me täällä lännessä haluamme elää nautinnollista elämää ja tämän tähden olemme valmiit luopumaan arvoistamme. Asiat ovat sitä miltä ne näyttävät – Venäjälle länsi näyttäytyy nyt heikkona ja haavoittuvaisena.

Suomi on ollut eturintamassa pelaamassa Venäjää takaisin Euroopan neuvostoon, Suomi on Saksan rinnalla lobannut Itämeren kaasuputkia (ensin Nord Stream 1 ja tämän jälkeen Nord Stream 2). Itse asiassa Suomi on ollut hyvin aktiivinen toimija, ikävä kyllä usein vieläpä sellaisissa kysymyksissä, joissa – väistämättä – Suomen ajama asia on hyödyttänyt myös Venäjää, todennäköisesti enemmän Venäjää kuin Suomea.

Suomen toiminta on vaikuttanut, ainakin hetkittäin, tarkoitukselliselta, suhde ei kuitenkaan ole tasa-arvoinen vaan olemme kuin palvelija, joka pyrkii miellyttämään isäntäänsä. Olemme luisuneet tähän rooliin likimain huomaamatta, aivan kuin Neuvostoliitto ei olisi hajonnutkaan, ja tuntuu siltä, että ainakin osa on vallan tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen. Ehkäpä he jopa kuvittelevat, että Suomella ja Venäjällä on jokin – mystinen – erityislaatuinen suhde samaan tapaan kuin Suomella ja Neuvostoliitolla kuvitelmissamme oli.

Kimmo Kiljusen kantaessa huolta venäläisten ihmisoikeuksista, hän kaltaistensa kanssa tuli unohtaneeksi ukrainalaisten ihmisoikeudet – miljoonien miehityksestä kärsivien ihmisoikeudet,  vai kävikö moinen edes mielessä, että päätöksen myötä marssisitte ukrainalaisten yli? 




















Viimeinen kuva Volodymyr Rybakista -  kidutettu ja murhattu 17. huhtikuuta 2014 venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Strelkovin johtamien joukkojen toimesta miehitetyssä Itä-Ukrainassa. Hänen ja tuhansien muiden murhattujen ukrainalaisten yli marssittiin alistuessa kiristykselle – se on sitä eurooppalaisten arvojen puolustamista.


Saatanan tunarit - hävetkää, mutta ettehän te osaa!


Marko






tiistai 25. kesäkuuta 2019

Ostettiin ”rauha meidän ajaksemme”


Yöhön venyneen äänestyksen ratkettua Euroopan neuvosto toivotti Venäjän tervetulleeksi takaisin täysivaltaiseksi jäseneksi – uutinen oli odotettu, siihen malliin Ranska ja Saksa – Suomi niiden juoksupoikana, oli ajanut Venäjän asiaa. Toki asia yritettiin kääntää ihmisoikeusasiaksi, selittää päätöstä sillä, että Venäjän paluun myötä Euroopan neuvosto (maailman johtavana) ihmisoikeusjärjestönä voi suojella myös venäläisten ihmisoikeuksia, mutta kuten tiedettyä, perustelu on kestämätön ja tähän kestämättömyyteen tulen palaamaan jatkossa.

Äänestystulos 118 puolesta, 62 vastaan, 10 tyhjää.

















Euroopan neuvosto toivotti Venäjän tervetulleeksi takaisin täysivaltaiseksi jäseneksi 118 äänellä, suomalaisista Tarja Filatov (demarit) ja Minna Reijonen (ps) äänestivät vastaan ja Petri Honkonen (keskusta) sekä Anne-Mari Virolainen (kokoomus) äänestivät Venäjän takaisin Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen (PACE) täysivaltaiseksi jäseneksi.


Suomen valtuuskunnan puheenjohtajan Kimmo Kiljusen (demarit) ja jäsen Petri Honkosen (keskusta) mukaan Venäjä on tärkeä pitää mukana Euroopan ihmisoikeustyössä:

Euroopan neuvosto on koko Euroopan ja ehkä koko maailman johtava ihmisoikeusjärjestö. Jos haluamme suojella ihmisoikeuksia kaikissa järjestön jäsenmaissa, mukaan lukien Venäjällä, on yksiselitteisesti parempi, että Venäjä on järjestön jäsen kuin sen ulkopuolella” (1)

Kiljunen tuntuu kuitenkin unohtavan sen, että Venäjän johto ei piittaa Euroopan neuvoston päätöksistä kuten se ei piittaa ihmisoikeuksistakaan, joten kuinka todennäköistä on sitten se, että Euroopan neuvoston on mahdollista vaikuttaa ihmisoikeuksiin Vladimir Putinin Venäjällä – jokainen voi tätä pohtia itsekseen.

Yhteiskunnallinen edistys tapahtuu vain kompromissien kautta. Suomen huhtikuussa päättyneellä puheenjohtajakaudella Euroopan neuvostossa neuvoteltiin tämä ratkaisuehdotus, joka turvaa järjestön tulevaisuuden. Euroopan neuvosto ei ole olemassa kansallisvaltioita varten, vaan maanosan ihmisiä ja heidän oikeuksiaan varten” (1)

Samaa kuvitelmaa toistaa Suomen valtuuskunnan jäsen, keskustalainen kansanedustaja Petri Honkonen, mainiten ”kompromissit” – mikä ei pidä paikkaansa, sillä tässä nimenomaisessa tapauksessa Venäjä ei ole suostunut yhteenkään kompromissiin. Sen sijaan se on Krimin niemimaan miehityksen ohella uhkaillut ja kiristänyt, ja järjestelmällisesti jatkaa ihmisoikeuksien loukkaamista ja näiden ns. eurooppalaisten arvojen polkemista santaan. Miksi kansanedustaja puhuu palturia väittäessään kompromisseja tapahtuneen, kun tässä tapauksessa mitään näyttöä minkään sortin kompromisseista ei ole olemassa, eikä Venäjä ole tehnyt elettäkään korjatakseen sen mitä on hajottanut.

Hämmentävää tässä on se, että Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola kirjoittaa twitter-viestissään kompromissista ja joustamisesta, vaikka todellisuudessa kaikki muut joustivat ja Ukrainan yli käveltiin Venäjän pysyessä omalla kannallaan:

Pitäminen kynsin hampain kiinni, voi tosiaankin muuttua siksi mitä pelkään. Mutta en näe tätä kompromissia sellaisena. Siinä säilytetään enemmän olemassa olevaan, kuin luodaan uutta. Pitää muistaa, että tämä oli Saksan ja Ranskan johdolla synnytetty diili, kaikki joustivat.” (2)

Keskustelussa, aivan oikein, Katri Pynnöniemi (Venäjän turvallisuuspolitiikan apulaisprofessori) ja Hannu Himanen huomattavat, ettei Venäjä joustanut piiruakaan. On huolestuttavaa, jos yleiseen keskusteluun leviää illuusio kaikkien joustamisesta.

Keskustelussa on korostettu venäläisten ihmisoikeuksia ja sitä mitä Euroopan neuvosto heille tarjoaa Venäjän ollessa jälleen täysivaltainen jäsen, samalla tunnutaan unohtavan se, että lähtöasetelma ei ole muuttunut miksikään – Venäjä miehittää edelleen Krimin niemimaata ja on laittomasti liittänyt sen itseensä, Krimin niemimaalla ihmisoikeustilanne on huono – Krimin tataareja sekä miehitysvallan vastustajia vainotaan; (3) sitten kevään 2014 Venäjä on masinoinut sodan Ukrainaan miehittäen osia Itä-Ukrainasta, sen komennossa olevat joukot ovat ampuneet alas Malaysia Airlinesin lennon MH17 heinäkuun 17. 2014 (298 kuollutta); Venäjän joukot ovat syyllistyneet sotarikoksiin Ukrainassa sekä Syyriassa; unohtamatta Venäjän valtiojohdon piittaamattomuutta ihmisoikeuksien kunnioittamiseen maan rajojen sisäpuolella – tehdessämme sopimuksen kiristäjän ehdoilla tulemme marssineeksi Ukrainan ja ukrainalaisten oikeuksien yli, todennäköisesti Ukraina vetäytyy tilapäisesti Euroopan neuvoston toiminnasta, ja tulemme osaltamme toimintamme myötä legitimoimaan Venäjän Krimillä harjoittaman sorron ja muut (toistuvat) sopimusrikkomukset. Mihin unohtuivat ne eurooppalaiset arvot, sopimusten kunnioittaminen, joihin olemme vedonneet toistuvasti viime vuosina?

Venäjän tunnetuin ihmisoikeusjärjestö Memorial julkaisi kannanoton ennen äänestämistä, on hyvä huomioida, että ihmisoikeusjärjestönä he eivät kuitenkaan pidä vetoamista ihmisoikeuksiin perusteltuna:

Lepyttelemällä vakavaa kansainvälisen oikeuden rikkomusta ja sivuuttamalla Venäjän ihmisoikeusvelvoitteet Euroopan neuvosto laukaisee järisyttäviä seurauksia kansainvälisille turvaamismekanismeille. Pitkällä aikavälillä tällaiset toimet eivät voi olla vahingoittamatta maatamme” (4)

Taipuminen Venäjän kiristyksen edessä on selkeä signaali Putinin hallinnolle, mikä ei voi olla heijastumatta laajemmalle, ja olla vaikuttamatta Venäjän sisäisiin tapahtumiin. Läntinen yhteisö osoitti kyvyttömyytensä vastata kiristykseen ja uhkailuun, tulemme todennäköisesti vastakin saamaan tätä lajia lisää – mikä on edessä kenties pikemmin kuin toivoimmekaan, Venäjän yrittäessä ”soluttaa” ryhmässään neljä sanktioitua parlamentaarikkoa Euroopan neuvoston päätöksentekoon, joista Leonid Slutskia on ehdotettu PACE:n varapuheenjohtajaksi.

Leonid Slutskille langetettiin EU:n toimesta sanktiot 17.maaliskuuta 2014. (5) Slutski on Venäjän liberaalidemokraattisen puolueen jäsen, tämä Vladimir Žirinovskin johtama puolue on kaikkea muuta kuin ”liberaalidemokraattinen”, kyseessä on revansisminen äärikansallismielinen puolue. Slutski on oikeistoradikaali, joka on ollut organisoimassa ”vaalitarkkailua” Venäjän Ukrainalta miehittämällä Krimillä järjestettyyn ”kansanäänestykseen” sekä maan miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla järjestettyihin ”vaaleihin”. (6) Slutski on myös ollut syytettynä kahden venäläisen naistoimittajan seksuaalisesta häirinnästä.

Venäjä aloittaa Euroopan neuvoston koettelun välittömästi, mitä on todennäköisesti tiedossa jatkossakin, mikäli vastaus on lepsunmyötäilevä. Sitä saa mitä tilaa, halusitte öykkärin juhliinne, sen te totisesti saittekin.

Ja jottei todellisuus Krimillä unohtuisi:



































Venäjän asevoimien ja erikoisjoukkojen suorittama miehitys on muuttunut näiden vuosien kuluessa Krimin tataarien ja miehityksen vastustajien vainoksi, katoamisiksi, pidätyksiksi, pidätettyjen kidutukseksi ja heidän sukulaisten pelotteluksi – terroriksi, jolta läntinen media aivan liian usein sulkee silmänsä. Krimillä sijaitsevia kulttuurikohteita on tuhottu, kulttuuriomaisuutta varastettu Venäjälle, uskonnon harjoittamista on vaikeutettu – vaino kohdistuu muihinkin kuin islamin uskoisiin Krimin tataareihin, kaikelta tältäkin suljemme silmämme (ja olemmeko osaltamme vastuussa päättäjiemme selkärangattomuudesta Venäjän kiristyksen edessä?)


Marko