Havaintoja Suomessa asuvien venäläisten mediaseuraamisesta sekä suhtautumisesta Donbasissa käynnissä olleeseen sotaan

 

Tämä kirjoitus pohjautuu muistiinpanoihini vuosina 2015 ja 2016 tekemistäni havainnoista ja huomioista siitä, millaisia medioita Suomessa asuvat venäläiset seuraavat sekä siitä, miten he suhtautuivat Ukrainassa käynnissä olleeseen sotaan. (Huom. huhtikuussa 2014 Venäjän operaattorit ex. tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johdolla aloittivat sotaan johtaneen operaation Slovjansk-Kramatorsk-alueella, Itä-Ukrainassa).

Lukijoiden on tiedostettava se, ettei havaintojeni otanta ole tilastollisesti merkittävä (reilut parikymmentä henkilöä), ja että havainnot on tehty arjen kanssakäynnin ja keskusteluiden yhteydessä. Silloisia havaintojani kritisoitiin aiheesta, toisaalta, kun niitä vertaa Suomessa asuvien venäläisten kommentointiin ja toimintaan tänään, niin ehkäpä havainnoissani oli kuitenkin totta toinen puoli. Otannan pienuudesta huolimatta havainnoistani oli jo tuolloin helppoa päätellä se, että läheskään kaikki Suomessa asuneista venäläisistä eivät tuominneet Krimin niemimaan miehitystä ja annektointia Venäjään – ennemminkin päinvastoin. Vuosikymmenen takaiset havaintoni olivat täysin päinvastaiset verrattuna suomalaisen median maassamme asuvista venäläisistä maalaamaan (siloteltuun) kuvaan. Hetkittäin minusta on tuntunut siltä, että meille haluttiin uskotella merkittävän osan Suomessa asuvista venäläisistä olevan jotain muuta, mitä he todellisuudessa ovat ja vasta Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 reivasi käsitystämme oikeampaan suuntaan.

Seuraavissa kahdessa osiossa ’Havaintoja Suomessa asuvien venäläisten medioiden seuraamisesta’ ja ’Mitä venäläiset ajattelevat Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta’ kursiivilla alkuperäisiin muistiinpanoihin perustuvat tekstit, normaalilla kirjasintyylillä mahdolliset täydentävät kommentit ja havainnot.

Suomessa asuvat venäläiset seuraisivat mieluiten venäläistä uutispropagandaa.

Havaintoja Suomessa asuvien venäläisten medioiden seuraamisesta

Olen jo jonkin aikaa seuraillut Suomessa asuvien venäläisten mediakäyttäytymistä ja sitä millaisia medioita he seuraavat, ja mitä he ajattelevat Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta. Otantani ei ole tilastollisesti suuri eikä se ole tieteellisesti merkittävä, tai tieteellisesti valikoitu – havainnot on tehty arjen kanssakäynnin yhteydessä.

Olen päässyt seuraamaan tavalla tai toisella useiden Suomessa pysyvästi asuvien venäläisten mediakäyttäytymistä ja heidän käsitystään Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta viimeisen vuoden ajalta ja erityisesti syksystä 2014 alkaen. Nämä venäläiset, joiden tuntoja olen päässyt kuulemaan ja seuraamaan eivät muodosta yhtenäistä ryhmää – osa heistä on asunut Suomessa jo useita vuosia (3–5 vuotta), osa on vasta maahan muuttaneita Venäjän kansalaisia. Suurin osa heistä on muuttanut Suomeen Pietarista tai Leningradin alueelta (huom. edelleen on olemassa Leningradin alue, vaikka Leningrad nimisen kaupungin nimi vaihdettiin takaisin Pietariksi lokakuussa 1991. Pietari ei kuitenkaan kuulu Leningradin alueeseen). Joukossa on myös moskovalaisia sekä kauempaa Uralin tuntumasta Suomeen muuttaneita.

Taustaltaan suurin osa on (matalasti koulutettuja) työntekijöitä, korkeasti koulutetut ovat selkeä vähemmistö – mutta heitäkin joukossa on jokunen. Joukossa on myös inkeriläisiä paluumuuttajia tai heidän sukulaisiaan. Huomioitavaa joukossa on se, että jopa vuosia Suomessa asuneet puhuvat edelleen pääsääntöisesti venäjää, ja heidän suomen kielen taito on puutteellinen, ja osa on ilmeisen huonosti integroitunut Suomeen. Joidenkin kohdalla kyse on selkeästä haluttomuudesta integroitua Suomeen, koska venäläisenä venäjällä (kieli) pärjää ihan hyvin – palvelua saa äidinkielellä suurimmista kaupungeista, usein virastoistakin.

Tuolloin ajattelin koulutustaustan suojaavan venäläisiä venäläisiltä propagandalähetyksiltä, ja helpottavan integroitumista maahamme. Mielikuva alkoi kuitenkin romuttua jo tulevina vuosina, merkittävältä osin RUFI:n eli Suomalais-venäläinen yhdistys RUFI ry:n näkyvän toiminnan seurauksena. Eikä maassamme asuvien venäläisten toiminta suurhyökkäyksen alun jälkeen ole ainakaan korjannut tätä romuttunutta mielikuvaa. Voidaan todeta, että korkeasti koulutetut venäläiset ovat hekin alttiita propagandalle ja disinformaatiolle ja toiseksi, ovat myös halukkaita levittämään sitä ja toimimaan Venäjän hallinnolle edullisella tapaa.* Koulutustaustan perusteella ei siis voi tehdä suoraa johtopäätöstä suuntaan tai toiseen – se voi kyllä luoda illuusion integroitumisesta Suomeen.

Integroitumista heikentää myös se, että Suomessa näkyy venäläisiä tv-kanavia ja netin kautta pystyy seuraamaan venäläisiä medioita, joten heillä ei ole suuren suurta tarvetta tai intressiä ryhtyä seuraamaan esim. suomalaisia tv-kanavia tai muita suomenkielisiä medioita, kuten lehdet tai verkkomediat jne. Muistutan kuitenkin, että ryhmään kuuluu myös henkilöitä, jotka haluavat integroitua uuteen kotimaahansa ja oppia sen kielen.

Myöhemmin on käynyt ilmi eräs seikka, joka on hyvä nostaa esiin syynä sille, miksi Suomessa asuvia venäläisiä ei kiinnosta esim. Ylen venäjän kieliset uutiset. Kyse on ehkäpä kulttuurillinen, suomalainen asiapitoinen ”puhuvista päistä” koostuva kuivakka uutislähetys ei herätä samalla tapaa kiinnostusta (ja tunnereaktioita) kuin venäläiset ”uutiset” tai ajankohtaisohjelmat.

 

Mitä venäläiset ajattelevat Ukrainassa käynnissä olevasta sodasta

Kuten todettua, suurin osa yllä mainittuun ryhmään kuuluvista venäläisistä seuraa pääsääntöisesti venäläisiä medioita – osa on jopa ilmaissut asian siten, ettei heitä edes kiinnosta seurata muuta kuin venäläisiä medioita ja joidenkin kohdalla ehdottomuuteen on syynä kielitaito osalla taas muut syyt. Eräiden kohdalla esille on noussut syynä uuden kotimaan (asuinmaan, eivät he Suomea välttämättä kotimaana pidä) väheksyntä ja halveksunta, josta seuraa se, ettei katsota aiheelliseksi seurata suomalaisia medioita. Heidän kohdalla on herännyt ajatus siitä, että mikä sitten saa ihmisen muuttamaan Suomeen, jos lähtökohta on se, että uutta kotimaata halveksutaan ja vähätellään, ettei sitä juurikaan arvosteta? Heidän ei ole kuitenkaan ollut pakko muuttaa Suomeen, mikään vaino tai vastaava ei ole heitä ajanut Suomeen – joten miksi? Muutaman kohdalla vastaus muutolle on inkeriläisyys, joidenkin kohdalla avioliitto.

Ja koska suurin osa havainnoimistani venäläisistä seuraa pääsääntöisesti (tai yksinomaan) venäläisiä medioita on sen myötä kuva Ukrainan sodasta hyvinkin yksipuolinen ja vääristynyt – tällaista termiä käyttääkseni. Tähän venäläismedioiden maalaamaan yksipuoliseen kuvaan uskovat myös sellaiset venäläiset, jotka ovat asuneet vuosia Suomessa ja joilla olisi ollut mahdollisuus seurata Ukrainan tilanteen kehittymistä Euromaidanista alkaen muistakin, kuin venäläisistä lähteistä.

Viimeaikoina olen kuullut toistuvasti seuraavan suuntaisia kommentteja, ”Ukrainassa sotivat amerikkalaiset venäläisiä vapaaehtoisia vastaan” tai ”amerikkalaisjoukot sotivat separatisteja vastaan Ukrainassa”. Merkittävä muutos on tapahtunut viimeisimpien kuukausien kuluessa, siinä kuka sodan toinen osapuoli on (huom. kyse on loppuvuodesta 2015). Entistä useammin ”amerikkalaiset sotivat Ukrainassa” eli harvemmin retoriikassa käytetään termiä ”fasistit” tai ”Kiovan hallinto”, sen sijaan entistä useammin sodan toinen osapuoli ja hyökkääjä on ”amerikkalaiset”. Tätä ajatuskulkua on seurannut tavattoman usein vaatimus tai ajatus siitä, että Venäjän pitäisi lähettää joukkonsa Ukrainaan tukemaan ns. vapaaehtoisia taistelussa amerikkalaisia vastaan. Painotan, että kyse on siis Suomessa asuvien venäläisten toiveesta.

Kun näille venäläisille kerrottiin, ettei Itä-Ukrainassa Donbasin alueella ole amerikkalaisia sotimassa, vaan, että siellä on venäläisiä sotimassa ukrainalaisia vastaan, ajatus on tyrmätty täysin. Tai jos sitä ei tyrmätty, niin se sivuutettiin täysin. Sellaista tietoa, että Donbasissa on kuollut venäläisiä sotilaita, ei ole hyväksytty eikä uskottu. Onpa jopa todettu, ettei siinä ole mitään järkeä, että Venäjä hyökkäisi Ukrainaan. Kuitenkin seuraavassa lauseessa toivotaan, että Venäjä lähettäisi joukkojaan suojelemaan venäläisiä amerikkalaisilta hyökkääjiltä.

Kuten todettua, havaintojeni otanta ei ole suuri mutta kiinnostavaa siinä on se, että lähes poikkeuksetta näiden venäläisten ajatukset ja mielipiteet erosivat merkittävästi siitä kuvasta, mikä venäläisistä (valtaeliittiä lukuun ottamatta) tuolloin pyrittiin maalaamaan meille suomalaisille. Silloinen narratiivi oli Suomessakin se, että ongelma on Venäjän johto ei kansa – ikävä kyllä kokokuva on merkittävästi synkempi, kuten olemme nähneet.

Tietyt seikat paljastivat tuolloin, venäläisten seuraavan pääasiassa venäläisiä medioita etsiessään tietoa Donbasissa käynnissä olleesta sodasta. Eräs tällainen tekijä oli havainto siitä, että keskusteluissa hyvin lyhyessä ajassa ”syyttävä sormi” kääntyi ukrainalaisten sijaan amerikkalaisiin, jotka saapuivat sotimaan Donbasiin. Ja totta, venäläisten propagandassa noihin aikoihin tapahtui merkittävä muutos – entistä raskaammin ryhdyttiin syyttämään ”amerikkalaisvapaaehtoisia” sodasta. Samoihin aikoihin venäläispropaganda ja erilaiset trollitilit levittivät kuvia, joissa väitettiin olevan amerikkalaissotilaita Donbasissa (tai Ukrainassa). Perinteiset suomalaismediat eivät vastaavia syytöksiä esittäneet, korkeintaan mainitsivat tällaisia syytöksiä esitetyn (disinformatiivisessa tarkoituksessa).

Lukijoiden on kuitenkin syytä tietää, että venäläispropagandassa narratiivi ehti vaihtua lukuisia kertoja ennen helmikuussa 2022 alkanutta suurhyökkäystä. Usein rinnakkain kulki lukuisia valheellisia tarinoita, mikä näkyi erittäin hyvin Malaysia Airlinesin lennon MH17 pudotuksen jälkeen, sekä MH17-tutkinnan aikana. Muistakaamme, mitä Roman Skaskiw kirjoitti artikkelinsa ’Nine Lessons of Russian Propaganda’ kohdissa ’Destroy and ridicule the idea of truth’ sekä ’Pollute the information space’. (1) Venäjälle tärkeää ei ollut saada vastaanottajaa uskomaan sen kertomaa ’totuutta’ vaan saada kuulija epäilemään kaikkea informaatiota, jolloin lopulta tosi ja vale menettävät merkityksensä.

Oma lukunsa oli sitten se, että tuolloin paljastui karulla tapaa se, että ainakin osalla Suomeen muuttaneista venäläisistä halu integroitua yhteiskuntaamme oli kehnohkoa – monen kohdalla kyse oli eräänlaisesta nollasummapelistä, jossa itse piti jäädä ’voitolle’. Ehkäpä tässä kohdin meillä suomalaisillakin olisi ollut peiliin katsomisen paikka, monilla paikkakunnilla tilanne oli vuosien kuluessa kehittynyt sellaiseksi, ettei venäläisten välttämättä edes tarvinnut opiskella kieltä (tai tapakulttuuria) kunnolla, koska venäjälläkin pärjäsi. Synnyinkaupungissani Lappeenrannassa tilanne oli juuri tällainen viime vuosikymmenen puolella, ja se oli kehittynyt tällaiseksi ihan meidän suomalaisten myötävaikutuksella.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://archive.smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda

*: Esimerkinomaisesti nostaisin esille pari korkeakoulutettua venäläistä, jotka ovat omalla suurhyökkäyksen alun jälkeisellä toiminnallaan olleet romuttamassa mielikuvaamme koulutetuista ja integroituneista venäläisistä, sotarikollinen Jan Petrovskin oikeusavustajana toiminut Natalia Malgina sekä vasemmistoliiton paikallispoliitikko Ekaterina ’Katja’ Marova.

Katsaus: perinteisen median harharetket Venäjä-uutisoinnissa

 

Aiemmissa heinäkuussa kirjoittamissa katsauksissani kävin kertauksenomaisesti läpi Venäjän Suomeen kohdistamaa vaikuttamista erilaisten yhdistysten sekä vastamedioiden kautta, sarjan kolmannessa osassa vuorossa perinteinen media ”harharetkineen”.

Perinteisissä, luotettavina pidetyissä medioissa ei ole tapahtunut Venäjä-uutisoinnissa kokonaisvaltaista ryhdistäytymistä Venäjän Ukrainaan helmikuussa 2022 kohdistaman suurhyökkäyksen alun jälkeenkään. Edelleen liian usein toistetaan virheitä, joihin Keir Giles teoksessaan ”Venäjän sota jokaista vastaan ja mitä se sinulle merkitsee” viittaa kirjoittaessaan läntisistä medioista Venäjän narratiivin toistajina osiossa ”Venäjä ja lännen tiedotusvälineet”, sivulta 231 eteenpäin.

Kyseisessä osassa lainataan muun muassa ’Larsia’: ”joissakin Euroopan maissa Venäjän tiedotusvälineitä kohdellaan edelleen aivan kuin ne olisivat minkä tahansa muun maan normaaleja tiedotusvälineitä” jatkaen: ”Voi olla uutisvälineitä, jotka aivan oikeasti siteeraavat Venäjän välittämiä uutisia objektiivisena totuutena tai jonakin, mikä muistuttaa luotettavuudeltaan oikeita uutisia. Tuonkaltaiset asiat tihkuvat sitten suuren yleisön mieleen ja voivat muokata julkista mielipidettä. Läntistä lehdistöä käytetään näin vahvistamaan Venäjän disinformaation levittämiä narratiiveja”. (1)

Näin maallikkona hämmentävää on myös ollut huomata eräiden läntisten mediatalojen sortuneen sopimuksiin venäläisten mediatalojen tai ”uutistoimitusten” kanssa Krimin niemimaan miehityksen jälkeenkin. Ikävimmässä tapauksessa sopimusta seurasi se, että läntisestä mediatalosta tuli yksi Venäjän propagandan ja disinformaation levittämisen etäispäätteistä. Näin kävi luotettavana pidetylle Reutersille sen tehtyä kaupallisen sopimuksen Venäjän valtiollisen uutistoimisto Tassin kanssa vuoden 2020 puolivälissä. 

Venäjän helmikuussa 2022 aloittaman suurhyökkäyksen jälkeen läntisten medioiden toiminta maassa vaikeutui merkittävästi. Huomioitavaa kuitenkin on se, että jo ennen suurhyökkäystä moni Venäjällä vuosia työskennellyt toimittaja havaitsi toimintansa vaikeutuneen merkittävästi, eräiden toimittajien kohdalla Venäjä ei enää uusinut akkreditointia. Vaikuttiko tämä suomalaisten mediatalojen käytäntöihin? En ryhdy spekuloimaan mitään mutta joidenkin suomalaisten mediatalojen Venäjä-kirjeenvaihtajien toiminta Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeen jättää lukijalle kuvan, että joistakin toimittajan perusperiaatteista on luovuttu, jotta työ Venäjällä sujuisi ongelmitta. Näin ei mielestäni kuitenkaan tarvitsisi olla! Hyvästä journalistisesta toiminnasta käy esimerkkinä Ylen Venäjä-kirjaanvaihtajana heinäkuusta 2022 helmikuuhun 2025 toiminut Heikki Heiskanen, joka mielestäni kykeni käsittelemään vaikeita ja ongelmallisiakin aiheita luopumatta ammattietiikastaan. Sen sijaan päinvastaiseen suoritukseen ylsi Helsingin Sanomien entinen Venäjä-kirjeenvaihtaja Jenni Jeskanen, jonka lukuisissa kirjeenvaihtaja-aikanaan kirjoittamissa artikkeleissa toistettiin Venäjän propagandaa tai Venäjän hallintoon kuuluvat tahot pääsivät ääneen liiankin vapaasti. Hänen toimittamissa artikkeleissa ei erotettu riittävän selvästi propagandaa todellisuudesta, eikä selkeän propagandistisia väitteitä suodatettu juurikaan – vastuuta siirrettiin lukijan harteille.

Erityisen kyseenalaisina artikkeleina Jeskaselta nostaisin esiin huhtikuun 13. 2023 julkaistun artikkelin, jossa Venäjän lapsiasiainvaltuutettu Marija Lvova-Belova sai hyvin vapaasti toistaa pitkinä, monologinomaisina lainauksina Venäjän propagandaa sisältäviä räikeitä valheita ja väitteitä. (2) Sekä toukokuun 5. 2024 julkaistun artikkelin vierailusta Pozlezavtra-leirillä, jonne oli tuotu uudelleen kasvatettavaksi (huom. Helsingin Sanomien artikkelissa leiriä ei kuvattu toimittajan tai lehden puolesta uudelleenkasvatusleiriksi) lapsia Venäjän Ukrainalta miehittämiltä alueilta. (3)

Toukokuussa 2024 julkaistu artikkeli vierailulta Pozlezavtra-leiriltä toimittaja sysäsi vastuun havaintojen tekemisestä lukijalle. Oli lukijan tarkkaavaisuudesta kiinni, että hän havaitsi artikkelissa kuvatun piinaavan todellisuuden, jossa lapset pakotettiin tällaisella leirillä elämään. Toimittajakaan ei saanut kahden kesken jutella lasten kanssa, vaan paikalla oli aina joku leirin ohjaajista tai lapsiaisainvaltuutetun toimiston työntekijöistä valvomassa. Vastaavia kuvauksia olemme lukeneet ”turistimatkoilta” Pohjois-Koreasta, jossa paikalla on aina hallinnon ”esiliina” valvomassa ja kontrolloimassa tapahtumia. Tarvittaessa ohjaajat leirillä puhuivat lastenkin puolesta: ”Luonnollisesti kerromme, että olemme Venäjällä ja tämä on iso ja ystävällinen koti jokaiselle teinille. Lippu on tietysti meillä aina mukana. Olemme ylpeitä Venäjän federaatiosta, ja voin kertoa, että lapsetkin ovat”. (4)

Kyseenalaista artikkelissa oli myös se, ettei toimittaja tuonut selkeästi esille sitä, että osa haastatelluista nuorista oli alueilta, jotka ovat olleet Venäjän miehittämiä ja sen asettaman nukkehallinnon kontrolloimia jo vuosikymmenen ajan – viittaus ”kansantasavaltaan” ei missään nimessä tällainen ole. Kadijivkasta kotoisin olleen 16-vuotiaan ’Vladimirin’ tilanne on tällainen. Artikkelista jäi myös mainitsematta se, että Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla ja Itä-Ukrainassa asuneita lapsia ja nuoria oli militarisoitu jo vuosien ajan patrioottisella kasvatuksella sekä militaristisilla leireillä. Ensimmäiset vahvistetut havainnot lasten ja nuorten laajamittaisemmasta militarisoinnista miehitetyn Itä-Ukrainan alueelta ovat vuodelta 2018. Ukrainan, miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin alueiden, ihmisoikeusasiamiehen edustajan mukaan joulukuuhun 2018 mennessä yli 5000 lasta oli osallistunut miehitetyillä alueilla Venäjän organisoimille ”militaristis-patrioottisille”-leireille. (5) Yksittäisiä havaintoja on tehty jo vuosia ennen tätä, kesällä 2015 VICE News julkaisi videon ”The All-Girl Soldier Club: Child Warriors of Donetsk”. (6)

Venäjän valtion Ukrainalta miehittämillään alueilla toimeenpanemat lasten pakkosiirrot sekä pakkoadoptiot ovat luonteeltaan sellaisia, joiden seurauksena Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) antoi 17. maaliskuuta 2023 kansainvälisen pidätysmääräyksen Vladimir Putinista sekä Venäjän lapsiasiainvaltuutetusta. (7)

Jeskanen palasi Venäjältä tämän vuoden puolella takaisin Suomeen, hän on kirjeenvaihtajakauden jälkeen kirjoittanut joitakin positiivisia kolumneja Venäjästä Helsingin Sanomiin. Lisäksi hän on ollut Ukrainan sotaa käsittelevien artikkelin toimittajakunnassa mukana, 25. huhtikuuta 2025 julkaistun artikkelin ”Haluan rauhaa” painotus oli mielenkiintoinen. (8) Tottahan toki reilu vuosikymmen sotaa väsyttää kenet tahansa. Näin kauan artikkeliin haastatellut, rauhaa kaivanneet kramatorskilaiset ovat eläneet sodan keskellä, keväästä 2014, jolloin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtamat joukot aloittivat sotilasoperaation Donbasissa. Toisaalta varmasti olisimme löytäneet Kramatorskista haastateltavia, jotka toivovat Venäjän lyömistä ja kaikkien miehitettyjen alueiden vapauttamista. Artikkelista jäi sellainen vaikutelma, että haluttiin rakentaa jännitettä rintamalinjan tuntumassa elävien ja rauhaa kaipaavien sekä sotakiihkoisten kiovalaisten välille.

Helsingin Sanomat on ehkäpä liikaakin tikunnokassa tässä kirjoituksessa. Ikäviäkin hutilaukauksia löytyy muiltakin perinteisen median jättiläisiltä, kuten Yleisradiolta sekä MTV3 uutisilta.  

Helsingin päätösasiakirjan 50. vuosipäivän kunniaksi järjestetyn Helsinki+50-konferenssin kuluessa Yleisradio julkaisi konferenssiin osallistuneen ukrainalaissotilas Lilija Prutjan taustoitetun haastattelun. Konferenssissa Prutja kertoi kokemuksistaan Venäjän sotavankina, sotavankeuteen liittyneestä raiskauksesta (kyseessä on sotarikos). Kun tiedossamme on se, että venäläiset systemaattisesti kiduttavat ja tekevät seksuaalista väkivaltaa sotavangeilleen (yli 90 prosenttia ukrainalaisista sotavangeista kidutetaan sotavankeudessa) pidän enemmän kuin kyseenalaisena sitä, että tapahtumakertomuksen alle haastatteluun on lisätty –

Yle ei ole voinut todentaa Prutjan kertomuksen yksityiskohtia. (9)

Kyseisessä Erkka Mikkosen laatimassa haastattelussa on muitakin kohtia ja viittauksia, jotka eivät ole haastattelun kannalta relevantteja. En pidä perusteltuna nostaa haastattelussa esitetyllä tavalla esiin Aidar-pataljoonan taustaa ajalta ennen pataljoonan uudelleen organisointia, ja etenkin ajalta ennen Lilija Prutjan liittymistä siihen. Tai kun näin kerran tehtiin, olisi myös ollut perusteltua nostaa esiin se, että Ukrainassa järjestettiin oikeudenkäyntejä, joissa Itä-Ukrainan sodan alkupuolella (v. 2014 ja 2015) sotarikoksiin syyllistyneille ukrainalaissotilaille ja upseereille langetettiin tuomioita. Samoin olisi ollut perusteltua mainita sekin, että Ukrainan organisoitua uudelleen keväällä 2014 perustettuja vapaaehtoispataljoonia, niiden miehistöstä pyrittiin myös karsimaan äärioikeistolaista ajattelua. En ota kantaa näiden toimien onnistumiseen, mutta tietooni tulleiden havaintojen mukaan useissa yksiköissä ääriajatteluun taipuvaiset poistuivat vahvuudesta jopa vapaaehtoisesti. Ehkäpä olisi myös ollut perusteltua nostaa esiin sekin, että Ukrainan asevoimat oli Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan ja käynnistäessä proxy-joukoillaan sodan Itä-Ukrainassa hyvin kaoottisessa tilassa, joten merkittävälle joukolle ukrainalaisia vapaaehtoisjoukot olivat ainoa mahdollisuus osallistua maansa puolustamiseen (siitä Itä-Ukrainan sodassa viimekädessä oli kyse), vanhemmille ikäluokille nämä joukot olivat ainoa mahdollisuus tulevinakin vuosina.

En tässä yhteydessä syvenny äärioikeistolaisuuteen Ukrainan asevoimissa tämän enempää. Suomessakin Rauhanpuolustajien ja Amnestyn jäsenten taholta levitettiin hyvin aktiivisesti Itä-Ukrainan sodan kuluessa Venäjän propagandaa tukevaa näkemystä ”ukrainalaisnatseista”. Usein vieläpä tarkoitushakuisesti ja lähteitä valikoiden hyödyntäen, jolloin uhkaa korostettiin ja vastaavasti ukrainalaisten oma työ uhkatekijöiden ja riskien minimoinniksi mitätöitiin. Syksy Räsäsen kyseenalaiseen toimintaan kiinnitin tarkempaa huomiota Kosmologi liikkuu harmaalla vyöhykkeellä-blogissani joulukuussa 2022. Räsänen oli pitkäaikainen Amnestyn Suomen osaston johtokunnan jäsen.

Yleisradion näkyvästä epäonnistumisesta nostaisin esiin myös elokuussa 2022 julkaistun laajahkon katsauksen Venäjän käynnistämästä, Ukrainalta miehittämillään alueilla toimeenpanemastaan, ukrainalaisväestön pakkovenäläistämisestä. (10) Katsauksen alkuperäinen otsikko oli jopa niinkin mauton, kuin ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa myös hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”. Aivan kuin sellaisessa toiminnassa, jonka lopullisena tavoitteena on Venäjän miehittämillä alueilla asuvien ukrainalaisten kansallisen identiteetin, kielen ja kulttuurin tuhoaminen, olisi mitään ”hienovaraista” toteutettiinpa se, miten tahansa. Puhumattakaan, että se toteutetaan metodein, joihin Venäjä miehittämillään alueilla turvautuu. Runsaan asiakaspalautteen jälkeen katsauksen otsikko vaihdettiin muotoon ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa sodan lisäksi kampanjaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”, mikä sekin mielestäni kuvaa kampanjan lopullista tavoitetta liian maltillisesti. Kyseessähän on lopulta ukrainalaisen identiteetin tuhoaminen venäläistämällä väestö: kansanmurha.

Kesällä Julia Navalnajan esiintyminen Suomi-areenalla Porissa herätti ansaittua huomiota. (11) Ensinnäkin oli kyseenalaista kutsua Navalnaja Venäjän ”opposition” edustajana keskustelutilaisuuteen mutta ehkäpä hänen kutsumisensa lopulta avasi ainakin joidenkin suomalaisten silmät, josta kiittäminen on MTV:tä ja sitä, että ”maikkari” päätti julkaista Navalnajan vastaukset Krimin niemimaan hallintaa koskevaan kysymykseen lyhennettyinä ja todennäköisesti tarkoituksellisesti puutteellisesti – väärin – käännettyinä, jolloin hänen vastaustensa imperialistinen sävy ei välittynyt lukijoille. Mitä olisikaan käynyt, jollei suomalais-ukrainalainen dokumentaristi-sellisti Lukas Stasevskij olisi kommentoinut käännöksiä ja Navalnajan vastauksia? Stasevskij’n kommentointi ja siitä virinnyt kansalaiskeskustelu pakotti MTV3:n käsittelemään Julia Navalnajan vastauksia uudelleen ja oikeammassa kontekstissa.

Jollakin tapaa Navalnajan vierailu Suomessa ja ensimmäiset uutiset vierailun tiimoilta muistuttivat minua siitä, että vuosia Venäjän suurhyökkäyksen alun jälkeenkin perinteisen median piiristä löytyy halua tehdä selkeä ero Venäjän hallinnon ja venäläisten välillä. Kun Julia Navalnajan imperialistiset kommentit eivät sopineet pirtaan, ne jätettiin huomiotta, kunnes ne osoitettiin Stasevskij’n toimesta, josta virinnyt kansalaiskeskustelu pakotti toimituksen tarkastelemaan asiaa uudelleen. Sama nousee esiin keskusteltaessa itärajan sulusta, pääsääntöisesti haastatellut venäläiset kokevat tulleensa väärin kohdelluiksi. He uhriutuvat kykenemättä kantamaan vastuuta omasta puolesta tai näkemään kanssavenäläisiä syyllisinä mihinkään. Tai he tekeytyvät epäpoliittisiksi henkilöiksi, kykenemättä tuomitsemaan sotarikoksia ja kansanmurhaa. Näin he toimivat yksilöinä, ryhmänä ja osana yhdistyksiä sekä yhteisöä.

Kritiikkini perinteistä mediaa, jonka tilillä on lukuisia onnistumisia Venäjän tuhoamissotaa käsittelevissä uutisissa, voi tuntua kohtuuttomalta mutta sillekin on sijansa. Etenkin kun perinteistä mediaa tuntuu edelleen vaivaavan ”tasapuolisuusharha” sekä halu tehdä pesäero Venäjän valtaapitävien ja kansan välillä, jossa ensin mainittu on syyllinen tuhoamissotaan jälkimmäisen ollessa ”tahdoton” seuraaja, totuuden ollessa jotain aivan muuta. Näyttääkin siltä, että lännessä poliittisten päättäjien ohella lukuisten median edustajien on mahdotonta tunnustaa sitä, että Venäjällä on jo vuosia sitten ajauduttu tilaan, jossa miljoonat venäläiset ovat kaikkea muuta, kuin ”tahdottomia” seuraajia. He ovat tuhoamissodan kannattajia ja toteuttajia!

 

Myös kulttuuripiireillä on peiliin katsomisen paikka

Siitä huolimatta, että Venäjälle Neuvostoliiton perillisenä kieli ja kulttuuri ovat olleet ja ovat edelleen tärkeitä vaikuttamisen välineitä, kiinnitämme liian vähän huomiota niiden rooliin osana nyky-Venäjän pehmeän vaikuttamisen arsenaalia. Ihmisillä on selkeä halu tehdä ero Venäjän hallinnon ja venäjän kielen ja kulttuurin välille, siinäkin tapauksessa, että tiedostetaan hallinnon käyttävän kieltä ja kulttuuria aseina meitä itseämme vastaan. Tämä sokeus saa meidät melkeinpä ampumaan itseämme jalkaan!

Venäläisen kulttuurin edustajia, taustoista piittaamatta, on jälleen alkanut ujuttautua osaksi eurooppalaista kulttuurielämää. Onko aikaa Venäjän suurhyökkäyksen alkamisesta helmikuussa 2022 kulunut jo niin paljon, ja samalla sota muuttunut osaksi ”normaalia arkeamme”, että laskemme suojuksemme emmekä enää reagoi venäläisten soluttautumiseen keskuuteemme? Seuraammeko Suomessa eurooppalaista kehityskulkua? Lontoon Royal Opera värväsi kaudelle 2025–2026 – Ukrainan sanktioiman – venäläisen sopraano Anna Netrebkon, (12) venäläisen sopraanon sijaan Helsingissä järjestetyllä Tuska-festivaalilla esiintyi venäläisen Aleksandr Šikolain johtama Slaughter to Prevail-metalliyhtye. (13) Aivan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, festivaalijärjestäjän väheksyvät kannanotot festivaalialueen ulkopuolella järjestettyä mielenosoitusta kohtaan alleviivasivat sitä, ettei järjestäjää näyttänyt kiinnostavan tippaakaan heihin ja esiintyjään kohdistunut kritiikki.

Aleksandr Šikolain menneisyys on kaikkea muuta, kuin moitteeton. Vain joitakin viikkoja ennen Tuska-festivaalia, hän nousi Washingtonissa lavalle näyttävästi Venäjän lipun kanssa. Somejulkaisuissaan Šikolai on kirjoittanut ihaillen Venäjästä ja venäläisyydestään. Hän lahjoittaa konserttiensa lipputuloja nuorten kadettikouluille Venäjällä sekä venäläisille orpokodeille. Tiedämme, että etenkin valtiojohtoisissa orpokodeissa lasten ”kasvatuksessa” militarismi ja russismi yhdessä historian vääristelyn ja venäläisen imperialismin ihailun kanssa ovat avainasemassa. Käytännössä Šikolai tukee Venäjän valtion harjoittamaa lasten ja nuorten militarisointia ja täten myös maan imperialistisia pyrkimyksiä.

Tuskan järjestäjiä yhtään parempina en pidä Live Nation Finlandia, joka toimi tapahtumajärjestäjänä alkuvuodesta useammalla paikkakunnalla esiintyneelle ”Kiovan Grand Ballet”-nimisen ryhmän kiertueella, koska jo vuosien ajan on ollut tiedossa, että Eurooppaa ja maailmaa kiertää balettiryhmiä, joiden nimi viittaa Kiovaan tai Ukrainaan, vaikka ryhmien taustalla olevilla henkilöillä on tiiviit suhteet Venäjään. Näin oli (ja on) ”Kiovan Grand Ballet”-ryhmänkin kohdalla.

’Kiovan Grand Ballet’, jossa ei ole ukrainalaisuutta nimeksikään.

Tapahtumajärjestäjän taholta leväperäisyys on anteeksiantamatonta, koska Ukrainan kansallisooppera huomautti jo pari vuotta sitten, ettei Eurooppaa kiertävillä baleteilla, kuten Das Nationalballett Kiew, Ballet de Kiev, Kiew Grand Ballett, Kyiv City Ballet, Nasjonalballetten fra Kyiv, Ukraine Classic Ballet jne. ole mitään tekemistä Ukrainan kansallisoopperan kanssa. (14) Live Nation Finlandilta olisi ollut suoraselkäisyyttä tunnustaa virheensä vaikenemisen sijaan.

Ukrainan kansallisbaletin Prima ballerina Viktoriya Zvaryts totesi Yleisradion haastattelussa Venäjän vaikuttamisesta ”Ensin tulee baletti, sitten tulevat tankit”. (15) Hän on oikeassa, meidän on syytä herätä todellisuuteen, jossa Venäjän valtio on valjastanut venäläisen kulttuurin baletista kirjallisuuteen osaksi arsenaaliaan. Sotaa ei käydä vain rintamalla, vaan myös mielissämme.

 

Marko

 

Lähteet:

1. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 232. 

2. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009491045.html

3. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html

4. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html 

5. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/children-as-a-tool-how-russia-militarizes-kids-in-the-donbas-and-crimea/

6. https://www.youtube.com/watch?v=0vJPL6PYDTM

7. https://yle.fi/a/74-20022970

8. https://www.hs.fi/maailma/art-2000011190381.html

9. https://yle.fi/a/74-20175534

10. https://yle.fi/a/3-12560389

11. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/julija-navalnajan-kommentit-suomiareenassa-herattivat-kritiikkia-nain-ei-ukrainassa-kukaan-ajattele/9181354

12. https://www.rbo.org.uk/people/anna-netrebko 

13. https://yle.fi/a/74-20170120 

14. https://opera.com.ua/en/news/unknown-ballet-companies-touring-europe-nutcracker-and-swan-lake-have-nothing-do-national-0

15. https://yle.fi/a/74-20056773 

Näin Venäjän propaganda ja disinformaatio leviää Suomessa – OSA III

 

Ei perinteinenkään media selviä puhtain paperein

Kirjoitukseni kolmannessa osassa vuoronsa saa luotettavana pidetty perinteinen media, joka sekään ei uutisoinnissaan tai katsauksissaan onnistu välttämään sudenkuoppia, ja kuten esimerkkien kautta osoitan, joukkoon mahtuu hyvinkin räikeitä virheitä. Huomioidessamme perinteisen median lukijakunnan laajuuden ja monimuotoisuuden, niiden olisi ensiarvoisen tärkeä muistaa vastuunsa uutisten välittäjänä. Perinteisen median edustajien kohdalla on myös muistettava niihin liitetystä luotettavuuden-tunteesta seuraava uskottavuus, jota venäläismediat hyödyntävät. Aivan samalla tapaa kuin venäläismedioille suomalaisen asiantuntijan (huom. asiantuntijuus voi kohdistua aivan toiselle osa-alueelle) Venäjä-myönteinen lausunto on arvokas, on sitä myös luotettavaksi tiedetyn perinteisenmedian Venäjä-myönteinen uutinen – puhumattakaan, että perinteisen median edustaja toistaisi Venäjän propagandistista näkemystä tapahtumasta sellaisenaan.

Perinteisissä, luotettavina pidetyissä medioissa ei ole tapahtunut toivomaani todellista ryhdistäytymistä Venäjä-uutisoinnissa 24. helmikuuta 2022 jälkeenkään. Edelleen toistetaan virheitä, joihin Keir Giles uusimmassa teoksessaan (Venäjän sota jokaista vastaan ja mitä se sinulle merkitsee) viittaa kirjoittaessaan läntisistä medioista Venäjän narratiivin toistajina osiossa ”Venäjä ja lännen tiedotusvälineet” s. 231 eteenpäin. Kyseisessä osiossa lainataan muun muassa ’Larsia’ ”joissakin Euroopan maissa Venäjän tiedotusvälineitä kohdellaan edelleen aivan kuin ne olisivat minkä tahansa muun maan normaaleja tiedotusvälineitä” jatkaen: ”Voi olla uutisvälineitä, jotka aivan oikeasti siteeraavat Venäjän välittämiä uutisia objektiivisena totuutena tai jonakin, mikä muistuttaa luotettavuudeltaan oikeita uutisia. Tuonkaltaiset asiat tihkuvat sitten suuren yleisön mieleen ja voivat muokata julkista mielipidettä. Läntistä lehdistöä käytetään näin vahvistamaan Venäjän disinformaation levittämiä narratiiveja”. (1) Toisinaan kaupalliset sopimukset venäläisten mediatalojen tai ”uutistoimitusten” kanssa johtavat siihen, että läntisestä mediatalosta tulee yksi Venäjän propagandan ja disinformaation levittämisen päätteistä. Näin kävi luotettavalle Reutersille sen tehtyä kaupallisen sopimuksen venäläisen valtiollisen uutistoimisto Tassin kanssa vuoden 2020 puolivälissä. (2)

Kasvoin aikana, jolloin Yleisradion viikko-ohjelmistoon radiossa kuului ”Naapurineljännes”, vartin mittainen ohjelmarupeama, jossa maalailtiin perin aurinkoista ja paikkansa pitämätöntä kuvaa naapuristamme Neuvostoliitosta. 70-luvun loppupuolella kyseinen ohjelma venyi puolentunnin mittaan nimen vaihtuessa ”Näin naapurissa” -ohjelmaksi, sisällön kuitenkaan muuttumatta lainkaan todenmukaisemmaksi. Tänään tilanne on olennaisesti parempi kuin lapsuudessani, jolloin Neuvostoliitosta uutisoitiin kieli keskellä suuta ja jolloin koulussa neuvostovaltiosta kerrottiin hyvinkin väritettyjä tarinoita oppitunneilla – olimme uskovinamme niitä (osa todennäköisesti uskoi, minäkin joitain). Vaikka tilanne kokonaisuudessaan on nykyään parempi, uutisointi on luotettavammalla pohjalla, on rehellisyyden nimissä tunnustettava, että parannettavaa myös on. Parhaiten tämä näkyy lukiessa kiireellä kirjoitettuja uutisia tapahtumista rintamalla tai Venäjällä. Aivan liian usein uutistekstiin jää suoria siteerauksia Venäjän hallinnon lausunnoista, jonka seurauksena valheellinenkin viesti saattaa ihmisten mielissä muuttua todenkaltaiseksi vain ja ainoastaan siksi, että sitä levittää luotettavana pidetty perinteinen uutistoimisto tai mediatalo. Suomessa Yleisradio, Helsingin Sanomat tai jokin muu laajalevikkinen perinteisen median edustaja. Mutta toisinaan tämä Venäjän narratiivi pääsee läpi sellaisenaan laajemmassa katsauksessa, joka on ajan kanssa kirjoitettu ja jonka toimitusvaiheessa faktantarkistukseen olisi täytynyt paneutua aivan toisella tavalla. Tässä kirjoituksessa huomioni keskittyy tällaisiin artikkeleihin ja katsauksiin, mutta palaan loppupuolella vielä hektisiin uutistoimituksiin.

Muistutan myös lukijaa siitä, että huomioni kohdistu Venäjän sekä sen tukijoiden tuottamaan ja jakamaan disinformaatioon ja propagandaan, joten en tule uhraamaan suurempaa huomiota esim. Kiinan vaikutuspyrkimyksille tai Lähi-idässä tuotettuun disinformatiiviseen aineistoon. 

Yllä olevassa kuvassa on yksittäisiä esimerkkejä perinteisen median epäonnistumisista Venäjä-uutisoinnissa, joukossa on myös suoranaista propagandaa. Pidän myös perusteltuna käydä läpi perinteisen median epäonnistumisia, merkittävimpänä syynä pidän sitä, että eri mediatalot ja uutistoimitukset edelleen liian kritiikittömästi toistavat Venäjän valtiollisten tahojen sekä venäläisten ”uutistoimitusten” välittämää informaatiota sellaisenaan. Yllä olevan esimerkkikollaasin kuvat omalta osaltaan todistavat myös sen puolesta, että aina ei voi vedota kiireeseen Venäjän propagandan päästessä toimituksen seulan läpi. Toisaalta esimerkkikuva osoittaa myös sen, että ongelma ei ole tuore, yksistään Venäjän Ukrainaan kohdistama sota ja sen eri alueiden miehitys kattaa jo yli vuosikymmenen ajanjakson, mutta edelleen uutistoimitukset sortuvat alkeellisimpiinkin virheisiin. Esim. kuvakaappaus Helsingin Sanomien uutisesta, jossa karttaan on merkitty ”separatistialueet”, jollaiseen lapsukseen ei enää Venäjän suurhyökkäyksen jälkeen olisi pitänyt sortua. Sellaiseen ei olisi pitänyt sortua enää vuosiin. Venäjän rooli Itä-Ukrainan sodassa kävi kaikella tapaa selväksi kesällä 2014, jonka jälkeen ”separatismista” kirjoittaminen ei palvele enää tarkoitustaan – käytännössä kyse oli Venäjän disinformaation toistosta.

Ukrainassa on sodittu jo reilu vuosikymmen. Sodan alkupuolella osa suomalaisistakin medioista sortui julkaisemaan naiiveja – melkeinpä sympatisoivia juttuja – suomalaisvapaaehtoisista ja heidän edesottamuksistansa Venäjän proxy-joukkoihin värväytyneinä vapaaehtoisina. Tällaisten kirjoitusten julkaiseminen maaseutulehdissä tai paikallislehdissä oli ymmärrettävää sodan ensimmäisenä vuonna mutta Länsi-Savon sortuessa moiseen elokuussa 2019, oli jo auttamatta ohitettu aika, jolloin ilmiötä tarkasteltaisi tai siitä kirjoitettaisi naiivisti ja jopa romantisoiden. (3) Tarkastelin Länsi-Savon julkaisemaa haastattelua varsin kriittisesti jo elokuussa 2019 kirjoittamassani blogissa: Länsi-Savo haastatteli Petri Viljakaista, jossa kuvailin kirjoitusta kunnianhimottomaksi, jossa Viljakainen sai sanottua sanottavansa, ilman, että hänen tekemissä valinnoissa nähtiin sen suurempia ongelmia. Viljakaisen esittämät väitteet jäivät myös riippumaan ilmaan sellaisenaan, eikä disinformaatiota ryhdytty oikomaan.

Kokonaiskuvassa maakuntalehdet tai paikallislehdet ovat lopultakin vain yksi tekijä, jota kautta Venäjän narratiivia sodasta on helpompi ujuttaa laajemman yleisön tietoon. Näiden medioiden kyky faktantarkistukseen ei läheskään aina ole sillä tasolla mitä se on valtakunnallisilla mediataloilla tai Yleisradiolla, mutta jotka nekin sortuvat toistuvasti virheisiin.

Pidin Yleisradion kesäkuussa 2019 julkaisemaa, toimittajansa Marjo Näkin kirjoittamaa, kritiikitöntä ja disinformatiivista artikkelia Artek-leirikeskuksenelämästä toimituksellisena pohjanoteerauksena. (4) Elettiin jo aikaa, jolloin kaikilla, jotka seurasivat Venäjän toimia Ukrainalta miehittämillään alueilla, oli tiedossa sen toimet näillä alueilla. Se, kuinka miehitettyjen alueiden väestöä sorrettiin ja kuinka lapsia oli ryhdytty militarisoimaan (ja jossa toiminnassa Artek-leirikeskuksella oli oma roolinsa miehitetyllä Krimin niemimaalla). Tämä kaikki tieto oli helposti saatavilla, siitä oli laadittu myös englannin kielisiä artikkeleja, joten todellisuuden sivuuttamista ei voinut perustella tiedon puutteella. Syy oli jokin muu, vielä oudommaksi koko julkaisuepisodin teki se, että Yleisradiolta meni viikkoja päivittää juttua edes sen verran, että siihen liitettiin lyhyt (ja puutteellinen) tietopaketti Krimin niemimaan asemasta otsikolla ”Krimin kiistelty asema”. Mikä sekin on harhaanjohtava sanamuodoltaan! Krim on kansainvälisoikeudellisesti osa Ukrainaa, siinä ei ole mitään kiistanalaista. Venäjän toimet (miehitys ja vale-kansanäänestys) ovat laittomia.

Elokuussa 2022 eli puolivuotta Venäjän brutaalin suurhyökkäyksen alun jälkeen Yleisradio epäonnistui laajahkossa katsauksessaan Venäjän käynnistämästä, miehittämillään alueilla toteuttamasta, ukrainalaisväestön pakkovenäläistämisestä. (5) Katsauksen alkuperäinen otsikko oli jopa niinkin mauton, kuin ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa myös hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”. Aivan kuin sellaisessa toiminnassa, jonka lopullisena tavoitteena on Venäjän miehittämillä alueilla asuvien ukrainalaisten kansallisen identiteetin, kielen ja kulttuurin tuhoaminen, olisi mitään ”hienovaraista” toteutettiinpa se, miten tahansa. Puhumattakaan, että se toteutetaan metodein, joihin Venäjä miehittämillään alueilla turvautuu. Runsaan asiakaspalautteen jälkeen katsauksen otsikko vaihdettiin muotoon ”Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa sodan lisäksi kampanjaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”.

Kiireiset aamu-tv:n lähetykset tarjoavat alustan valitettaville virheille, olemme nähneet sellaisia niin Yleisradion aamun televisiolähetyksissä kuin myös MTV3:n Huomenta Suomessa. Ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua (24. helmikuuta 2022) tavallisimpia virheitä olivat karttavirheet, jolloin esim. Krimin niemimaa oli osa Venäjää. Useimmiten nämä olivat seurausta siitä, että käytettiin kolmannen osapuolen toimittamaa karttaa, jonka tarjoamaan informaatioon toimituksessa ei ollut perehdytty riittävän tarkoin, jonka seurauksena virheet päätyivät lähetykseen. Toisinaan asiat ilmaistaan kömpelöllä tapaa, siten, että väärinymmärrykselle on sijansa.

Kuvakollaasin oikeassa alakulmassa on kuvakaappaus Ylen aamulähetyksestä 14. helmikuuta 2023, joka sopii erinomaisesta esimerkistä kömpelöstä ja todellisuutta vääristävästä viestinnästä. Tikkerissä huomio kohdistuu viestiin: ”Ukrainan valtaamille alueille luodaan järjestystä”. Ensimmäisenä korvaan särähtävät sanat ”valtaamille alueille”, josta syntyy mielikuva siitä, että Ukrainana käy valloitussotaa, kun tosiasiassa kyse on siitä, että Ukraina vapauttaa Venäjän miehittämiä alueita. Eikä jatkokaan parempaa mielikuvaa synnytä, jossa ”luodaan järjestystä”, joka johtaa myös harhaan herättäen samalla kysymyksiä. Yleisradion toimittaja Antti Kuronen totesi twiittiketjussani Ukrainan vapauttamilla alueilla järjestyksen palautuneen sen jälkeen, kun miehittäjä eli Venäjä joutui vetäytymään niiltä. Vapauttamisen myötä järjestys siis palautui alueille!

Tällä hetkellä perinteisen median edustaista eniten parannettavaa on Helsingin Sanomilla, jonka Venäjä-kirjeenvaihtaja Jenni Jeskasen toimittamat artikkelit ja katsaukset Venäjältä ovat tavattoman usein myötäsukaisia, joissa Venäjän valtion edustajat pääsevät kritiikittä ääneen. Helsingin Sanomien toimituksessa kenties oletetaan, että riittää kun artikkeliin tai katsaukseen sijoitetaan muutama lyhyt maininta siitä, ettei Venäjän toiminta ole kansainvälisten sopimusten mukaista tms. Tässä kohdin on kuitenkin todettava, ettei se missään nimessä riitä, kun siinä samalla päähuomion saa Venäjän valtion edustaja, jonka räikeitäkään valheita ei korjata. Useissa tapauksissa asetelma on jopa sellainen, ettei lukija tiedä tekstin sisältävän räikeitä valheita tai propagandaa, koska toimitus ei millään tavalla korjaa disinformaatiota. Esim. 13. huhtikuuta 2023 Helsingin Sanomat epäonnistui täydellisesti uutisessaan Venäjän lapsiasiainvaltuutettu Marija Lvova-Belovan järjestämästä tiedotustilaisuudesta, päästäessään hänen äänensä kuuluviin pitkinä monologinomaisina lainauksina, joissa toistuvat propagandan ohella räikeät valheet sekä väitteet, joiden todenperäisyyttä ei voida millään muotoa osoittaa. (6) Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) antoi 17. maaliskuuta 2023 kansainvälisen pidätysmääräyksen Vladimir Putinista sekä Venäjän lapsiasiainvaltuutettu Marija Lvova-Belovasta. ICC:n antama pidätysmääräys koskee Venäjän toteuttamia lapsikaappauksia Ukrainasta ja aikuisten pakkosiirtoja Venäjän alueelle. (7) Uutinen kyseisestä tiedotustilaisuudesta ei kuitenkaan päässyt yllä olevaan kuvakollaasiin esimerkkinä perinteisen median epäonnistumisesta. Sen sijaan Helsingin Sanomien (ja samalla toimittaja Jeskasen) epäonnistumisia kuvaavat uutiset Venäjän voitonpäivän paraatista sekä Helsingin Sanomien vierailusta leirillä, jonne oli tuotu satoja nuoria Venäjän miehittämiltä alueilta Ukrainasta. (8 ja 9)

Uutinen Venäjän voitonpäivän juhlinnasta ja siihen liittyvästä paraatista on toki perusteltu, mutta ensiarvoisen tärkeää on se, että tapahtumaa tarkastellaan perusteellisesti ja siihen liittyvät virheelliset detaljit ja suoranainen disinformaatio korjataan ja asetetaan oikeaan rooliinsa, muussa tapauksessa koko uutinen on Venäjän valtiollisen propagandan ohimarssia. Sanoma-konsernin lehdistä Ilta-Sanomissa tämä uutisointi toteutettiin verrattoman paljon paremmin.

Jonkin sortin pohjanoteerauksena Helsingin Sanomien osalta voimme pitää Jeskasen artikkelia vierailustaan Pozlezavtra-leirillä, jonne on tuotu lähes kaksisataa nuorta Venäjän Ukrainalta miehittämiltä Donetskin, Luhanskin ja Hersonin sekä Zaporižžjan alueilta. (10) Osa haastatelluista nuorista on alueilta, jotka ovat olleet Venäjän miehittämiä ja sen asettaman nukkehallinnon kontrolloimia jo vuosikymmenen ajan. Tällainen on 16-vuotiaan ’Vladimirin’ tilanne, hän on kotoisin Kadijivkasta, joka on ollut Venäjälle alisteisten joukkojen kontrollissa jo vuosikymmenen ajan. Kyseisessä artikkelissa ei avattu tätä puolta riittävän painokkaasti, siinä ei esimerkein kerrottu sitä, millainen lasten ja nuorten tilanne on alueilla, joita Venäjä on miehittänyt jo vuodesta 2014. Kuinka lapsia ja nuoria on militarisoitu jo vuosien ajan, kuinka päiväkodit ja koulut Krimillä kuin myös Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla ovat sisältäneet patrioottista kasvatusta jo useiden vuosien ajan (ensimmäiset havainnot lasten ja nuorten militarisoinnista miehitetyillä alueilla ovat vuodelta 2018). Ukrainan, miehitettyjen Donetskin ja Luhanskin alueen, ihmisoikeusasiamiehen edustajan mukaan joulukuuhun 2018 mennessä enemmän kuin 5000 lasta oli osallistunut miehitetyillä alueilla Venäjän organisoimille ”militaristis-patrioottisille”-leireille. (11)

Perusteltua olisi ollut myös tuoda esille se, että Venäjälle pakkosiirrettiin lapsia ensimmäisen kerran Itä-Ukrainan sotatoimialueelta niinkin varhain kuin kesällä 2014. Venäläistaustainen valtion rahoittama organisaatio on pakkosiirtänyt miehitetyn Donbasin alueelta Venäjälle vähimmilläänkin satoja lapsia vuosien 2014 ja 2016 välillä. Joulukuussa 2016 organisaation perustaja Elizaveta Glinka palkittiin Vladimir Putinin toimesta valtiopalkinnolla. (12)

Luonnollisesti Venäjä (ääneen päästessään) pyrkii perustelemaan toimensa parhaalla mahdollisella tavalla ja samalla antamaan siloitellun kuvan todellisuudesta. Mitä Helsingin Sanomat todellisuudessa tietää haastatelluista lapsista tai lapsia valvovista aikuisista? Kyseinen artikkeli on surullinen ja samalla vastenmielinen esimerkki siitä, mihin journalismi kehnoimmillaan voi päätyä. Näiltä leireiltä lapset eivät kohoa savuna ilmaan, kuten juutalaislapset natsi-Saksan tuhoamisleireillä, mutta mitä heistä jää ihmisinä jäljelle, jos heidän kielensä ja identiteettinsä tuhotaan hyökkääjävaltion toimesta? Artikkelissa Jeskanen, kuin sivullisena toteaa nuorilla olevan Venäjän passit, yhtenäiset (Venäjän lipun koristamat) asut. Mutta silmissäni hän ei ole sivullinen – hän on osallinen toistaessaan Venäjän propagandaa artikkeleissa sanasta sanaan. Mikä on toimittajan ja mediakonsernin vastuu? Yllättääkö Helsingin Sanomien linja minut? Ei! muistammehan Hesarissa julkaistun Hongkongin erityisalueen mainoksen, joka siis käytännössä oli mainoksen muotoista poliittista propagandaa, syyskuulta 2019. (13) Onko Hesari setelinipulla ohjailtavissa… 

Perinteisen median rinnalla disinformaation ja propagandan levittämisen alustoiksi saattavat päätyä myös luotettavina pidettävät harrastelehdet. Venäjän helmikuussa 2022 alkaneen laajan hyökkäyssodan alkupuolella perinteikkäässä Suomen Sotilas -lehdessä palstatilaa annettiin yllättävän paljon Aleksei Kettusen kirjoittamille artikkeleille, joista lopulta itsekin tarkastelin tarkemmin hänen kirjoittamaa Terässade – lyhyt oppimäärä tykistöraketinheittimistä -artikkelia (julkaistiin Suomen Sotilas -lehdessä nro. 4/2022). (14) Suomen Sotilas -lehden kunniaksi on sanottava, että Kettusen kirjoitukset eivät ole enää aikoihin ylittäneet julkaisukynnystä. Ilmeisesti toimituksessakin tehty havainto, ettei tekstien asiantuntemus ole riittävän korkealla. Tekstit eivät vastaa todellisuutta!

Satusetä Aleksei Kettunen.

On ymmärrettävää, että uutistoimitusten hektisessä maailmassa tapahtuu virheitä mutta siinäkin maailmassa pitäisi kyetä tarkkuuden rinnalla arvioimaan lähteen luotettavuus. Onko Venäjän puolustusministeriö luotettava lähde, tai mikään merkittävä venäläismedia? (Luonnollisestikaan ei ole!) Aivan liian usein Venäjän edustajan sanat päätyvät sellaisenaan uutiseen läntisessä mediassa, ja jos suomalaisen median lähteenä on läntinen media, päätyvät sanat käännöksen kautta suomalaistenkin luettavaksi. Kirjoitukseni alkupuolella mainitsin Reutersin ja Tassin välisen sopimuksen, ja kuten Keir Giles kirjassaan kuvaa, sopimuksen seurauksena Tassin toimittamaa materiaalia alkoi päätyä sellaisenaan Reutersin uutisvirtaan, jolloin lukija saattoi kuvitella lukevansa Reutersin toimituskunnan kirjoittamaa uutista, vaikka todellinen lähde olikin Tassin puppugeneraattori. (15) Edellinen esimerkkinä siitä, kuinka venäläinen (dis)informaatio voi lopulta päätyä uutisiimme, ilman, että meidän on lukijoina mahdollista saada tietää informaation reittiä. (Itse suhtaudun hyvin skeptisesti uutisiin Ukrainan sodasta Venäjän näkökulmasta, jos alkuperäislähteenä on esim. Reuters). Merkittävin ongelma on venäläinen raha, jota löytyy monien läntisten medioiden omistusten taustalta (esim. brittiläinen The Independent, josta venäläistaustainen Jevgeni Lebedev omistaa 41 prosenttia. Jevgeni Lebedev taasen on ex. KGB-upseeri Aleksandr Lebedevin poika), mikä voi näkyä ja näkyykin siinä, että Venäjän narratiivi ujuttautuu uutisiin, artikkeleihin ja laajempiin katsauksiin.

Näin loppuun nostan esille vielä yhden teeman, joka väistämättä ainakin minulla vaikuttaa siihen, kuinka uskottavana (luotettavana) pidän välitettyä informaatiota. Seuraavaksi esimerkinomainen vertailu Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan ja Israelin sekä palestiinalaisten välisen sodan välillä. Venäjän iskettyä viikko sitten lauantaina ruuhka-aikaan liitopommeilla Epitsentr-kodintavarahypermarkettiin Harkovassa Ukrainan viranomaiset kertoivat ensin muutaman siviilin kuolleen ja kymmenien vammautuneen lisäten, että sammutus- ja raivaustyöt ovat edelleen käynnissä. Raivaustöiden edetessä tulevina päivinä uhriluku kasvoi kaiken aikaa nousten 19 kuolleeseen ja kymmeniin vammautuneisiin. (16) Valitettavan usein käy kuitenkin niin, ettei tämä lopullinen tieto enää tavoita lukijoita lännessä, asia mikä kenties on tiedostettu medioissa tai ministeriöissä, joiden tehtävänkuvaan kuuluu myös hämärtäminen ja informaatiosota. Jokainen suuronnettomuuspaikalla vieraillut tai tuhoisaa paloa sammuttamassa ollut tietää, ettei muutama kymmenen minuuttia tapahtuman jälkeen voida kertoa mitään tarkkoja uhrilukuja. Tämä pitäisi myös olla tiedossa medioiden edustajilla, jotka vuosien ajan ovat välittäneet lukijoille viestiä tällaisista tapahtumista, mutta jostain syystä tämä tieto (oppi) unohtuu, kun ”kaukokirjoittimesta” tulee venäläisministeriöiden jakamaa viestiä tai Hamasin alaisen terveysministeriön julkaisemia uhrilukuja kymmenistä raketti-iskussa kuolleista. Media, toistaessaan kritiikittä tällaista infoa väistämättä nakertaa samalla omaa uskottavuuttaan, mikä ei ole kenenkään etu, ei etenkään kärsivien palestiinalaisten. Sanoilla ja teoilla on merkitystä!

Vaikka tämä kirjoitus on kokonaisuudessaan melkoinen perinteiseen mediaan kohdistuva kritiikkiryöppy, on meidän kuitenkin hyvä muistaa se, että pääsääntöisesti tämänkin kirjoituksen esimerkkimediat onnistuvat työssään hyvin niiden toimittajien tehdessä erinomaista työtä vaikeissa oloissa Ukrainassa.

 

Marko

 

Lähteet:

1. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 232.

2. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 234.

3. Länsi-Savo 6. elokuuta 2019, s. 8–.

4. https://yle.fi/a/3-10786805, jota artikkelia tarkastelin YYA-Yleisradio kohti ”Naapurineljännestä”-blogissani.

5. https://yle.fi/a/3-12560389

6. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009491045.html

7. https://yle.fi/a/74-20022970

8. https://www.hs.fi/maailma/art-2000010414367.html

9. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html

10. https://www.hs.fi/maailma/art-2000009968600.html

11. https://www.atlanticcouncil.org/blogs/ukrainealert/children-as-a-tool-how-russia-militarizes-kids-in-the-donbas-and-crimea/

12. https://khpg.org/en/1608811992

13. https://x.com/VuorelmaJohanna/status/1178202984729186304

14. Blogi Suomen Sotilas lehti: informaatiosta disinformaatioon, erityistarkastelussa Aleksei Kettusen artikkelit ”Terässade – lyhyt oppimäärä tykistöraketinheittimistä” (julk. 4/2022) ja ”Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta” (julk. 6/2022).

15. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 234.

16. https://www.ukrinform.net/rubric-ato/3869302-bodies-of-all-19-victims-of-epicenter-attack-identified-in-kharkiv-search-operations-completed.html

 

Kirjoitussarjan edelliset osat: OSA I ja OSA II.

Katsaus suomalaisiin vastamedioihin sekä disinformaatio- ja propagandakanaviin –

 

Z-uutisista naapuriseuran sanomiin 

Kirjoitin viimeisimmän laajemman katsauksen suomalaisista vastamedioista sekä somen disinformaatio- ja propagandakanavista reilut pari vuotta sitten, aikana, jolloin otsikoita vastamedioissa hallitsi koronadenialismi sekä vaalivilppisyytökset. (1) Kyseisten teemojen nousu ja pysyminen disinformatiivisten medioiden ja sometilien otsikoissa oli seurausta pitkään jatkuneesta koronavirusepidemiasta, vastaavasti tuolloin toteutettu kuntavaalien siirrosta toi uutta nostetta vaalivilppisyytöksiin. Tuolloin kyseistä teemaa voimistivat Johan Bäckmanin rinnalla eräät politiikassa aktiivisesti mukana olleet henkilöt, kuten Ossi Tiihonen. (2) Sittemmin teemoissa koronadenialismi on päätynyt marginaaliin, vaalivilppisyytösten siipien alle koetettiin saada ilmaa viime kevään eduskuntavaalien aikaan onnistumatta siinä. Epäilen, että perussuomalaisten hyvä menestys vaaleissa vähensi painetta vaalivilppisyytösten esittämiseen. Vaalien jälkeen syytöksillä otsikoissa koettivat pysytellä joidenkin pienpuolueiden salaliittoteorioita viljelevät tahot tahi Venäjän propagandisteiksi tunnetut henkilöt, joiden yritykset saada levitettyä tarinaansa (ja puettua se uskottavaan muotoon) oli tuhoon tuomittu.

Helmikuun 24. päivän (v. 2022) ja Venäjän Ukrainan kohdistaman suurhyökkäyksen alun jälkeen Venäjä ja sen Ukrainassa käymä sota kuin myös sen vaikuttamisyritykset Suomeen ja länteen ovat nousseet erilaisten vastamedioiden sekä disinformaatio- ja propagandakanavien teemoiksi. Venäjän ja sen palkkasotilasorganisaatioiden toimien myötä pakolaiset ovat myös nousseet uudestaan tällaisten kanavien otsikoihin, kuitenkin hyvin yksipuolisesti kerrottuna, tarkoituksena ilmiselvästi lisätä jännitteitä Euroopan sisällä ja rikkoa Venäjän hyökkäyssodan myötä lännen vallannutta koheesiota ja taisteluhenkeä. Suomalaiset vasta- ja valemediat ovat vain pieni tekijä laajemmassa kuviossa, mutta myös heidän kautta levitetään sellaisten ns. medioiden, kuten Radio Genova yksipuolisia, provosoivia ja asiayhteydestä irrotettuja videoita. Tällaisen viestinnän tarkoituksena on myös polarisoida tilannetta niin paljon, että asiallisen mutta kriittisen keskustelun käyminen maahanmuuton ongelmista käy mahdottomaksi jakolinjojen jyrkkyyden tähden – tai keskustelu on vähintäänkin hyvin hankalaa.

Hamasin Israeliin tekemän terrori-iskun sekä laajojen raketti-iskujen myötä Lähi-itä on noussut uudestaan otsikoihin, jonka seurauksena on havaittavissa tapahtuman ympäriltä laajaa aktivoitumista, samalla ideologiselta taustaltaan poikkeavat jakelukanavat saattavat päätyä jakamaan samaa aineistoa, johon sisältyy myös voimakkaan antisemiittistä viestintää kommenttien ja meemien myötä. Suomessa tämä on havaittavissa laita- ja äärivasemmistoon liittyvien tahojen retoriikassa, joka ei juurikaan eroa äärioikeiston käyttämistä termeistä. Euroopan tasolla viestinnälliset yhtäläisyydet ovat vieläkin selvempiä ja näkyvämpiä – samoin viestinnän antisemiittisyys. Mikä havaitaan esim. siinä, että kritiikki ei kohdistu Israelin valtioon ja sen harjoittamaan politiikkaan vaan kollektiivisesti juutalaisiin, jotka rinnastetaan hävitettäviin roskiin jne. (3) Se, että ideologiset ääripäät päätyvät jakamaan samaa aineistoa ei suinkaan tarkoita, että ne tekisivät millään tavalla yhteistyötä keskenään. Toisaalta Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on paljastanut sen, että ideologiset ääripäät ovat ajautuneet, tai päätyneet, yhteistyöhän keskenään. Mikä ilmenee näkyvänä lähinnä silloin kun työskentely tapahtuu Venäjällä tai sen miehittämillä alueilla, tai esim. Lähi-idässä Venäjän liittolaisen maaperällä. (4) Toisinaan tämä sai hiukan absurdeja piirteitä, esim. Saksassa Die Linken aktiivit kritisoivat äärioikeistolaista AfD:tä mutta sitten Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla kyseisten puolueiden aktiivit työskentelivät saman isännän puolesta.

Ennen uppoutumista syvemmälle aihepiiriin, tarkasteltavaksi kuva, johon olen poiminut eräitä tällä hetkellä toimivista vasta-, vale- ja vihamedioista sekä tileistä, joita käytetään disinformaation tahi ideologisen materiaalin levittämiseen sosiaalisessa mediassa. Samoja ns. medioita sekä tilejä käytetään laajalti myös propagandan julkaisuun sekä erilaisten herjaus-, viha- ja vainokampanjoiden alustoina, joissain tapauksissa nämä kanavat ovat aktiivisia operaattoreita tällaisissa kampanjoissa. Lukijan on jo hyvä tässä vaiheessa tietää se, että kuvaan on päätynyt vain osa tämän sortin toimijoista. Ihmetystä voi myös herättää se miksi olen sijoittanut kuvaan Rauhanpuolustajat disinformatiivisena mediana. Tätä kuviota avaan tuonnempana, totean kuitenkin jo tässä vaiheessa, että yhdistyksen verkkosivuillaan sekä lehdessään levittämä aineisto on liian usein ideologisesti värittynyttä ja jopa valheellista, mikä mielestäni riittää perusteeksi pääsyyn tähän ”kunniatauluun”. Samalla Rauhanpuolustajat saa kunnian toimia esimerkkinä siitä, että myös tunnettujen ja tunnustettujen yhdistysten välittämä viesti voi olla niin värittynyttä, että kyse on vähintäänkin tarkoituksellisesta misinformaatiosta, usein tarkoituksellisesta disinformaatiosta.

Voimme käyttää kuvaa perustana, jota hyödyntää uppoutuessamme entistä syvemmälle aiheeseen. Verrattuna parin vuoden takaiseen katsaukseen, joitain huomioitavia muutoksiakin on tapahtunut. Venäjän hyökkäyssodan laajenemisesta huolimatta eräisen suomalaisten Venäjä-propagandistien merkitys näyttää selvästi vähentyneen – ehkäpä heidän levittämä propaganda on jo liian räikeää, jotta se saisi kannatusta suomaisyleisön keskuudessa. Luonnollisesti Venäjän suurhyökkäys terroripommituksineen ja sotarikoksineen on todennäköisesti osaltaan heikentänyt Venäjän propagandan näkyvyyttä ja samalla sen läpinäkyvät levittäjät, kuten Johan Bäckman ja Janus Putkonen painuvat taka-alalle. Bäckmanin ja Putkosen kohdalla heidän henkilökohtainen välirikko on ollut omiaan heikentämään viestin leviämistä, mikä on meidän suomalaisten kannalta erinomainen asia.

Toisaalta Venäjän näkemykselle näyttää myös löytyvän lukijakuntaa, kyse on ehkäpä siitä, kuinka asia esitetään. Siinä missä Bäckmanin toimittelema Z-uutiset kuin myös hänen vetämä Z-studio toimivat osalle yleisöä enää parodianäyttämönä, näyttäytyy Naapuriseuran Sanomat aivan toisessa valossa, jonka päätoimittaja on pitkänlinjan toimittaja, kirjailija ja käsikirjoittaja Mauno Saari. (5) Verkkojulkaisussa julkaistujen artikkelien ja kolumnien ollessa moniulotteisempia, joita kaikkia ei voi mieltää ensisilmäyksellä disinformatiivisiksi, kuin korkeintaan laajemman asiayhteyden kautta tarkasteltuna. Julkaisuun pätee seikka, jonka toimittaja Jessikka Aro toi esiin erinomaisessa teoksessaan Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta, julkaistun aineiston noudattaessa (ajatukseltaan) 40:60-periaatetta. (6)

Kyseinen verkkojulkaisu ja Venäjä-mielinen Naapuriseura ry linkittyvät tiiviisti toisiinsa. Naapuriseura ry:n perustajiin kuuluu Mauno Saaren ohella SDP:n entinen kansanedustaja Mikko Elo, joka on osallistunut Jessikka Aron verkkohäirintään menneinä vuosina. (7 ja 8) Naapuriseura ry:n toiminnassa on myös mukana Saaren puoliso Pirkko Turpeinen-Saari (ent. kansanedustaja), Naapuriseuran Sanomien aktiivisten kirjoittajien ja kolumnistien joukkoon kuuluu Leena Hietanen. (9)

Hietasella itsellään on pitkä historia Venäjää tukevien kannanottojen kirjoittajana ja julkaisijana sekä erilaisen propagandanmateriaalin tuottajana. Hänen kädenjälkeä on muun muassa Viron kylmä sota pamfletti keväältä 2008. Pamfletissa Hietanen väitti Viron käyttävän kansalaisuuspolitiikkaa venäläisiä vastaan apartheid-tyyppisenä sortopolitiikkana, jota oikeutetaan ”miehitysmyytillä”. Hietanen ei myöskään hyväksy Viron Neuvostoliiton-kauden nimittämistä miehitykseksi. Hietanen on myös tehnyt runsaasti yhteistyötä Johan Bäckmanin kanssa esiintymällä hänen juontamissa ohjelmissa, tuottamalla materiaalia hänelle jne. Heinäkuussa 2016 Hietanen osallistui Suomesta kootun ryhmän propagandamatkalle miehitettyyn Donetskiin ja Donbasiin, matkan organisoinnista vastasi kaksikko Bäckman ja Putkonen. (10) Hietasen yhteistyö Bäckmanin kanssa on jatkunut näihin hetkiin saakka.

Suhteellisen asiallisesti toimitetusta, mutta Venäjän näkökulmaa myötäilevästä Naapuriseuran Sanomista voimmekin sitten siirtyä Ilja Janitskinin perustaman MV-lehden seuraajaan, miehitetyssä Itä-Ukrainassa majailevan Janus Putkosen toimittelemaan Uuteen MV-lehteen (eli UMV-lehti), jossa Venäjän propaganda toistuu sellaisenaan. Samalla luomme lyhyen katsauksen Putkosen muihinkin julkaisuihin.

Putkosen alaisuudessa MV-lehti on muokkautunut verrattuna siihen, mitä se oli Janitskinin ohjauksessa, ei kuitenkaan laadukkaampaan vaan aiempaa selkeämmin Venäjän propagandaa toistavaan suuntaan. Siinä missä Janitskinin aikana MV-lehti oli selkeämmin vihajulkaisu, jota kautta Venäjä-apologeetat saivat myös äänensä kuuluviin, on Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta toimitettu UMV-lehti selkeästi Kreml-myönteisen propagandan ja disinformaation lähde. Tällaisen materiaalin tuottamisesta ja toimittamisesta Putkoselle oli ehtinyt kertyä runsaasti kokemusta työskennellessään propagandasoturina Donetskissa ja Luhanskissa, Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla. Työskennellessään DONi Newsin päätoimittelijana Putkonen solmi suhteita lukuisiin Kreml-mielisiin propagandisteihin – kuten Max van der Werff’iin ja Patrick Lancaster’iin sekä Russell ”Texas” Bentley’hin, joista eräiden kanssa hän tekee edelleen jonkin asteista yhteistyötä.

Putkosen X-twitter-tilin kuvakaappauksessa (yllä) on nähtävillä hänen toimittelemat verkkomediat, suomalaisille tutumman MV-lehden eli UMV-lehden lisäksi hän ylläpitää the Patriotic Networkia. Tässä kohdin jokaisen on hyvä tiedostaa se, että vaikka hän markkinoi verkostoa patrioottisena, kyse on lopulta ”patrioottisesta” sisällöstä, jossa käytetään hyvin vahvaa Venäjän-trikolorin valko-sini-puna-sävyä. Samalla tavalla on osattava tulkita Putkosen puheet patriotismista. Kyse on ennen kaikkea sellaisesta toiminnasta, joka tukee Venäjän agendaa mutta joka verhotaan patriotismi-termin taa. Samalla tavalla esim. englannin kieliselle yleisölle markkinoidaan ”patriotismia” – patriotismia on tukea Donald Trumpia sekä MAGA-liikettä.  

Avoin media pysytteli pitkään oman tutkani alla, kunnes keväällä 2022, saatuani vinkin, tutustuin siihen tarkemmin ruotien siinä julkaistua Cf2R:n julkaiseman analyysin ensimmäistä osaa. (11) Avoimen median taustalla on parivaljakko Riikka Söyring ja Johanna Lehtonen, julkaisu taasen kuuluu suomalaisten Venäjä-mielisten vastamedioiden joukkoon. Eikä kumpikaan heistä ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Ennen Avoimen median perustamista Söyring ja Lehtonen olivat aktiivisia Tauno Mehtälän perustamassa Vastavalkeassa, joka sekin oli Avoimen median tavoin luonteeltaan Venäjän narratiivia toistava ja sen disinformaatiota levittävä alusta. Vastavalkea näyttää julkaisualustana tulleen tiensä päähän, mikä oli ennakoitavissa, sillä sen verran riitaisaa ”toimituskunta” oli viime vuosikymmenen loppupuolella. Kenties sama kohtalo on odotettavissa muillakin vastamedioilla. Elämänsä ehtoopuolella näyttää olevan laitaoikeistoon kuuluvan, kansankiihottajana vaaleissakin tunnetuksi tulleen, Marco de Wit’in perustama Laiton lehti? – jota kutsuin ”köyhänmiehen MV-lehdeksi” julkaisun luoteen vuoksi. Sen paremmassa hapessa ei näytä olevan Panu Huuhtasen ja Tiina Keskimäen toimittelema Reformi Studio. Ei kuitenkaan vielä kuopata edellisiä, toisin on laita Juha Korhosen perustaman Tokentuben, jonka toiminta loppui rahojen loppumiseen. Korhonen itse kuitenkin näyttää jatkavan entisillä urilla jatkaessaan Venäjä-myönteisellä linjallaan.

Toisaalta siinä missä osa vasta- ja valemedioista lopettaa toimintansa, nousee estradille uusia yrittäjiä, Kimmo Kaution perustama Vastaan Sanomat lasketaan tähän joukkoon. (12) Kautiolla itsellään on takana vuosien historia kirjoittamisessa sekä ”vastamediajournalismissa”. Näiden vuosien aikana hän on kulkeutunut poliittisella kentällä vasemmalta, Vasemmistoliitosta laitaoikealle, Vapauden liittoon. (13)

Erikoisena ilmestyksenä vastamedioiden joukossa voidaan pitää Rapsodia-nimistä, Jussi-Pekka Saarelan perustamaa, uuskarismaattista verkkosivustoa, jossa uskonnolliseen sanomaan kietoutuu salaliittoteorioiden ja disinformaation kudelma. Sivustolla hyökätään aggressiivisesti WHO:ta vastaan, mikä ei ole mikään yllätys, sillä sivuston kautta levitettiin koronapandemian aikana hyvin paljon (ja hyvin aggressiivisesti) koronadisinformaatiota. Siinä missä WHO nähdään vihollisena, suhtautuminen Yhdysvaltojen edelliseen presidenttiin Donald Trumpiin on päinvastaista. Hän on selvästi hyvä jätkä! Rapsodian verkkosivujen kautta levitetään myös Posi TV:n julkaisemia haastatteluja.

Posi TV:n perustaja ja juontaja on Ilkka Tiainen, hänen vaimonsa Olga Novikova on yhtiön toimitusjohtaja. (14) Valta kuuluu kansalle -puolueen perustajiin kuulunut Ilkka Tiainen tunnetaan myös ”taiteilijanimellä” Ike Novikoff. Posi TV esittää  koronarokotedisinformaatiota ja salaliittoteorioita sekä räikeää Venäjän propagandaa, myös suomalaiset kremliinit – kuten Janus Putkonen – ovat päässeet ääneen Posi TV:n lähetyksissä. (15) Posi TV:lle myönnettiin viime vuonna lyhytaikainen ohjelmistotoimilupa. (16) Samalla tapaa Venäjää myötäilevä ynnä salaliittoteorioita levittävä on Jukka Davidssonin johtama Me kansa-kansanliike julkaisukanavineen. Me kansan kanavilla vallitsee eräänlainen ristiriita niiden julistaessa tuomioita salaliittoteorioiden hengessä keksitylle lasten hyväksikäytöille, levittäessään kuitenkin samalla lasten hyväksikäytöstä tuomitun Scott Ritterin näkemyksiä. (17 ja 18) Edellisten kanssa samaan kategoriaan kuuluu QAnon-salaliittoteorioita levittänyt BlokkiMedia, joka näyttäisi elävän oman taipaleensa iltaruskoa.

Oma lukunsa näissä vastamedioissa ovat suomalaisten uusnatsien perustamat sivustot, kuten kiellettyyn Suomen vastarintaliikkeeseen yhdistetty verkkosivusto Partisaani. Partisaanin kohdalla termin vihasivusto käyttö ei ole vailla perusteita, Korkein oikeus päätti Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Suomen osaston (ja siihen suoraan tai välillisesti kuuluvien alaosastojen) lakkauttamisesta 22. syyskuuta 2020. (19)

Magneettimedia eli Magneettimedia.com on nykyisin verkkopalvelu. Aiemmin Magneettimedia oli ilmaisjakelulehti, jonka kustantajana toimi J. Kärkkäinen Oy vuoteen 2013 asti ja sen jälkeen Suomen vastarintaliikkeen alainen järjestö Pohjoinen Perinne ry.

Hamasin Israeliin kohdistuneen terrorihyökkäyksen jälkeen Partisaanin ja Magneettimedian julkaisutoiminta ja viestintä Lähi-idässä käynnissä olevasta sodasta on joko Hamasia ja palestiinalaisia tukevaa tai Israelin vastaista, jossa on viittauksia juutalaisten globaaliin maailmanvaltaan tai spekulaatioita globaalista salaliitosta. Viestinnässä on havaittavissa myös antisemiittisiä kaikuja.

Suomessa antisemiittistä viestintää harjoittavat äärioikeistoon kuuluvien ryhmien ohella merkittävässä määrin maahanmuuttajataustaiset muslimiryhmät tukijoineen. Palestiinalaisissa tukevissa mielenosoituksissa on myös ollut havaittavissa yksittäisiä antisemiittisiä toimia, ei kuitenkaan niin voimakkaina (ja väkivaltaisina) kuin osassa EU:n jäsenmaita – tai Yhdysvaltoja ja Kanadaa. Palestiinaa ja palestiinalaisia tukevat mielenosoitukset maailmalla ovat paljastaneet sen, että myös vasemmistoryhmistä on kuulunut hyvinkin antisemiittisiä kommentteja. Yhdysvalloissa BLM-liikkeen sosiaalisen median kanavilla on myös jaettu antisemiittistä propagandaa – mikä on ollut ilmeinen järkytys monille liikkeen tukijoille. Toisaalta tämän viestinnän ei pitäisi olla mikään täydellinen yllätys, koska BLM-liikkeessä on myös mukana Yhdysvaltojen äärivasemmiston marksisti-leninistejä, joiden maansa hallintoon ja imperialismiin, jota Yhdysvallat heille edustaa, kohdistuva viha kanavoituu myös Yhdysvaltojen hallinnon liittolaisiin, kuten Israeliin. Tämän vihan seurauksena näemme antisemitismiä.

Mikäli tarkastelemme laajemmassa kontekstissa, niin myös Suomesta löytyy merkittäviksi luonnehdittavia, pitkäikäisiä kansanliikkeitä ja yhdistyksiä, joiden viestinnässä on usein misinformatiivinen tai jopa disinformatiivinen säväys, kuten Rauhanpuolustajilla on. Yhdistyksen historia on punainen, oma ikäluokkani muistaa 80-luvun rauhanmarssit, joissa marssittiin etenkin Yhdysvaltojen keskimatkanohjuksia vastaan – neuvosto-ohjuksia kutsuttiin (ilman ironian häivää) samoihin aikoihin rauhanaseiksi. Valitettavasi menneisyys vaikuttaa edelleen Rauhanpuolustajien toimintaan. Yhdistys ei ole tehnyt pesäeroa kylmän sodan aikakauteen, mikä näkyi ja näkyy suhtautumisessa Venäjään – Venäjän brutaalein hyökkäyssota Ukrainaan on luonnollisesti tuomittu mutta yhdistyksen julkaisuissa ja kanavilla on 24. helmikuuta 2022 jälkeenkin julkaistu suorastaan valheellista aineistoa. Yhdistyksen toiminnan tarkastelu ajanjakson 2014 ja alkuvuoden 2022 välillä ei kestä päivänvaloa. Venäjä ei ole ainoa, josta puhuttaessa otetaan kaksoisstandardit käyttöön, sama pätee palestiinalaisterroristeista käytävään keskusteluun. Yhdistyksen uskottavuutta ei lainkaan lisää se, että sen julkaisuissa annetaan tilaa Syksy Räsäsen kaltaisille ”ihmisoikeusaktivisteille”, jotka toisaalla jakavat aktiivisesti Bašar al-Assadia sekä Venäjää tukevia propagandauutisia. (20 ja 21) 

Menneiden aikojen illuusion perään haaveilevan Suomi2030-kansalaisprojektin X-twitter-tili perustettiin jo vuosi sitten (lokakuussa 2022) mutta voimakkaampi aktivoituminen tilillä alkoi tämän vuoden keväällä, jolloin viestintä ja tuotettu videomateriaali alkoivat entistä konkreettisemmin viitata siihen suuntaan, että Suomi on väärällä tiellä. Kansalaisprojektin Youtube-tilillä julkaistut videot maalailevat romantisoitunutta kuvaa konservatiivisesta Suomesta, jossa on vahva johtaja ja hyvät suhteet naapureihin – etenkin Venäjään. Venäjä näyttäytyy monissa twiiteissä positiivisessa valossa, sellaisena valtiona ja toimijana, jota Suomen ja suomalaisten olisi hyvä seurata ja jonka joukkoihin astua puolueettomuus säilyttäen eli kyse lienee jonkin sortin romantisoituneesta kuvasta YYA-Suomesta ja sen suhteesta Neuvostoliittoon. Oma kysymyksenä on sitten se, että onko kyseessä aito kansalaisprojekti vai onko taustalla, jokin ei-viattomalla-ajatuksella liikkeellä oleva taho. En pitäisi mahdottomana sitäkään, etteikö vastaavaa ruohonjuuritason vaikuttamiselta näyttävää toimintaa nähtäisi maassamme tulevaisuudessa enemmänkin.

Eräitä esille nostamistani medioista voi kuvata selkeiksi vihasivustoiksi, jotka jakamansa materiaalin ja/ tai kohdeyleisön vuoksi ovat omiaan voimistamaan jakolinjoja ja ruokkimaan konfliktia. Edellisten lisäksi monia yhdistää konkreettinen linkki yhteen tai useampaan Venäjä-operaattoriin – osan ns. toimittajat ovat Venäjä-operaattoreita. Kirjoitustani voi myös pitää liian yksipuolisena esimerkkien osalta, mitä se varmasti onkin. Epäilemättä Suomessa suhtaudutaan vielä aivan liian naiivisti Kiinan vaikuttamisyrityksiin erilaisten kanavien kautta, sama pätee muutamaan muuhunkin valtioon, joiden nimet ovat nousseet esiin viimevuosina Soft Power-projektiensa kautta. Urheilu näyttelee tällä saralla merkittävää roolia. Kirjoitukseni laajentaminen tarkastelemaan suurempaa joukkoa erilaisia disinformaatiota levittäviä kanavia olisi venyttänyt kirjoitusta liiaksi, samalla mukaan olisi astunut entistä voimakkaammin kieli-kysymys, vaikuttamisen ollessa kohdennetumpaa ja kohdistuen tiettyihin kieliin. Jo nyt tein tiettyjä rajauksia, esim. jätin huomiotta Suomessa asuviin venäläisiin ja venäjän kielisiin kohdistetun vaikuttamisen ja propagandan.

 

Marko

 

Lähteet:

1. Katsaus suomalaisiin disinformaatio- ja propagandakanaviin – uskonnollisesta fundamentalismista äärioikeiston ”kaupunkilaiskanaviin”, blogi julkaistu 3. heinäkuuta 2021. 

2. https://ossitiihonen.com/2021/01/06/kansalaiset-vaalitarkkailijoina-projekti-hakee-vapaaehtoisia-vaalivilppia-vastaan/ 

3. https://x.com/CombatASemitism/status/1716352782687502598  (Huom. esimerkkikuvien aitous on todennettu, Puolassa kylttiä pidellyttä tanskalaistaustaista lääkäriopiskelijaa on myös haastateltu).

4. Esim. Venäjä on hyödyntänyt lukuisissa miehitetyillä alueilla järjestetyissä, laittomissa vaaleissa, sille myötämielisiä valetarkkailijoita, joista moni tulee eurooppalaisista vasemmisto- ja oikeistopuolueista: Fake Observers. 

5. https://fi.wikipedia.org/wiki/Mauno_Saari

6. Jessikka Aro: Putinin trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta, s. 169.

7. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikkoelo/176041-oletko-jo-ilmoittaunut-trolliksi-jessikkalle  (Huom. kirjoitus on jo poistettu).

8. https://www.verkkouutiset.fi/a/ex-kansanedustaja-jakoi-netissa-ylen-toimittajan-puhelinnumeroa/#194c9420 

9. https://naapuriseura.fi/kirjoittajat/ 

10. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/07/lannen-vastamediat-vierailemassa.html  Jossa viite Leena Hietasen vierailuun miehitetyssä Donbasissa kesällä 2016. 

11. https://vartiopaikalla.blogspot.com/2022/04/venajan-disinformaatio-ja-propaganda.html

12. https://vastaansanomat.com/toimitus/ 

13. https://kimmokautio.com/tietoja/ 

14. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009131059.html 

15. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009131059.html 

16. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008812311.html 

17. https://mekansa.fi/scott-ritterin-tutkimus-agentti-zelensky/ 

18. https://x.com/veitera/status/1637066758354788353 

19. https://poliisi.fi/en/-/korkein-oikeus-paatti-pohjoismaisen-vastarintaliikkeen-lakkauttamisesta 

20. https://rauhanpuolustajat.org/hyvan-ja-pahan-taistelu-ukraina-nato-ja-suomen-tie/ 

21. https://x.com/P_Kallioniemi/status/1624010249295302656 

Eurooppalaisen laitavasemmiston sekä laita- ja äärioikeiston Venäjä-yhteistyön kuvioihin voi tutustua huhtikuussa (1) ja toukokuussa (2 & 3) 2021 julkaisemissani kirjoituksissa. Janus Putkosen työskentelyä miehitetyssä Itä-Ukrainassa avaa osaltaan Informnapalmin Egorova Leaksia käsitellyt artikkeli sekä  Jake Hanrahanin artikkeli joulukuulta 2016.