lauantai 3. heinäkuuta 2021

Katsaus suomalaisiin disinformaatio- ja propagandakanaviin – uskonnollisesta fundamentalismista äärioikeiston ”kaupunkilaiskanaviin”

 

Kirjoitellessani viime syksynä blogimuotoista katsaustani suomalaisista disinformaatio- ja propagandasivustoista en osannut ennakoida muutamien kansainvälisten disinformaatiotrendien – kuten koronadenialismi sekä vaalivilppisyytökset – rantautuvan näinkin suurella voimalla Suomeen, vaikka suunta oli jo nähtävillä viime syksynä. Trendien voimistumisen taustalta löytyy edelleen jatkuva koronavirusepidemia, vastaavasti kuntavaalien siirto toi uutta puhtia vaalivilppisyytöksiin, jota voimisti omalta osaltaan Johan Bäckmanin ja eräiden puolueaktivistien, kuten perussuomalaisten Ossi Tiihosen toiminta. Emme myöskään voi unohtaa eräiden – aiempien saavutustensa tähden – arvostusta saaneiden yhteiskunnallisten vaikuttajien, kuten Tuomas Malinen toimintaa ja lausuntoja, joihin kuuluu esiintymisiä salaliittoteorioita viljelevien qanonistien kanssa ynnä perusteettomia vaalivilppiväitösten esittämisiä. (1)

Aika tällaiselle myrkylliselle ja yhteiskuntaa hajottavalle aktivismin muodolle on otollinen edellä mainittujen syiden ohella Yhdysvaltojen presidentinvaalikampanjaa seuranneiden myrskyisten tapahtumien kiihottamana, joihin liittyi olennaiselta osin Donald Trumpin perusteettomat väitteet vaalien varastamisesta ja väitteitä seurannut, Trumpin kannattajakuntaan kuuluneiden salaliittoteoreetikoiden sekä äärioikeistolaisten ekstremistien suorittama Capitolin valtaus,* jota liikehdintää on myös yritetty plagioida Suomeen. Tässä yhteydessä on hyvä mainita Alfa Studion (Alfa TV) vastuuton toiminta, heidän kutsuessa tammikuussa ohjelmaansa Jarmo Ekmanin, joka esiteltiin QAnon-salaliittoteoriaan perehtyneenä vapaana toimittajana, jolloin ohjelman katsojia johdettiin harhaan luomalla kuva vapaasta toimittajasta, joka on perehtynyt salaliittoteoriaan, kun totuus on vallan toinen. Ekman on itsensä esitellyt henkilönä, joka lanseerasi QAnon-salaliittoteorian ilmiönä Suomeen. Häntä ei siis voida pitää ”QAnon-salaliittoteoriaan perehtyneenä vapaana toimittajana” vaan hän on QAnon-salaliittoteoreetikko/-aktivisti.

Päättelin ja ehkäpä toivoinkin Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen tilanteen rauhoittuvan, että Trumpin tappion myötä hänen toiminnasta energiaa saavat ryhmät ensin Yhdysvalloissa ja sen myötä muuallakin  hiipuisivat, kunnes jäljellä olisi enää yksittäisiä toimijoita tai pienryhmiä, jotka eivät enää Suomessakaan muodostaisi merkittävää uhkaa yhteiskuntarauhalle. Maailma ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, Trumpin tappiosta ei seurannut merkittävää toiminnan hiipumista, johtuen osaltaan hänen varjosta republikaanien yllä kuin myös edelleen jatkuvasta koronavirusepidemiasta, joka ruokkii monella tapaa salaliittoteoreetikoita kuin myös laita- ja äärioikeistoa, mikä näkyy runsaana disinformaatiojulkaisuiden ja kanavien toimintana ynnä hiukan outoina ”liittoumina”, jollaisia on Suomessa nähty koronadenialistien joukossa, jolloin esim. äärioikeisto ja vaihtoehtohoitoja tarjoavat tahot ovat löytäneet toisensa.

Viime syksyyn ja edelliseen katsaukseen verrattuna Suomessa tietyt teemat ovat korostuneet disinformaation ja propagandan levittäjillä. Näiden propagandistien ja valeuutisten levittäjien viestintää hallitsevat koronadenialismi siihen liittyvine juonteineen (hallituksen vastaisuus ja etenkin naisministereihin kohdistuva viha) sekä vaalivilppisyytökset, joilla tosin on pidempi historia, Johan Bäckmanin viritellessä moisia syytöksiä jo vuoden 2019 eduskuntavaalien aikoihin. Kevään 2019 vaaleihin verrattuna, tällä kertaa vaalivilppisyytöksiin yhtyi merkittävästi suurempi (ja vaikutusvaltaisempi) joukko ihmisiä tarinan levitessä salaliittoteoreetikoiden ja laitaoikeiston suosimilla alustoilla suhteellisen laajalle. Yhteiskunnallisesti näkyvimpiä ja samalla merkittävimpiä ovat Bäckmanin syytösten ohella Ossi Tiihosen oma kampanjointi (2) sekä Tuomas Malisen hyvin kyseenalaiset, ja perusteettomat, ulostulot.

Ennen uppoutumista syvemmälle aihepiiriin, kuva, johon olen poiminut eräitä tällä hetkellä toimivista vasta-, vale- ja vihamedioista, tai tilejä, joita käytetään disinformaation tahi ideologisen materiaalin levittämiseen sosiaalisessa mediassa. Näitä samoja ”medioita” ynnä tilejä käytetään laajalti myös propagandan julkaisuun sekä erilaisten herjaus-, viha- ja vainokampanjoiden alustoina tai ne ovat aktiivisia operaattoreita tällaisissa kampanjoissa. Lukijan on jo hyvä tässä vaiheessa tietää se, että kuvaan on päätynyt vain osa tämän sortin toimijoista.

Kuvassa suomalaisia vasta-, valemedioita sekä disinformaatiokanavia.
















Voimme käyttää kuvaa perustana pohjana, jota hyödyntää uppoutuessamme entistä syvemmälle aiheeseen ja uppoutumisen aloitan Toimittajaliitosta, jota voi pitää eräiden vastamedioiden ja yksittäisten bloggaajien taustavoimana, (toki tällä ns. Toimittajaliitolla voi olla muitakin tavoitteita ja päämääriä kuin toimia näennäisenä kokoavana voimana).

Toimittajaliitto näki virallisesti päivänvalon marras-joulukuussa 2019, kirjoitin ensihavainnoista 19. joulukuuta 2019 blogiin ”Vastamedioista pseudotoimittajien ’toimittajaliittoon’.” (Kirjoitin nimen tuolloin tarkoituksellisesti pienellä).

Toimittajaliiton taustalla olevan yhdistyksen (Suomen vapaa sana riippumaton toimittajayhdistys ry) historia on kuitenkin pidempi. Se on rekisteröity joulukuussa 2016 ja tuolloin yhdistyksen puheenjohtajana toimi Pispalan Radion perustaja, disinformatiivisia Venäjä uutisia levittäneeseen Love FM -radiokanavaan yhdistetty, Pasi Komsi, varapuheenjohtajana Komsin yhteistyökumppanina toiminut parkanolainen Kauko Kallioniemi ja sihteerinä eräs kohudosentti – Johan Bäckman. Edellä luetelluista henkilöistä yhdelläkään ei ole näkyvää roolia Toimittajaliitossa (ja sen taustayhdistyksessä). Toimittajaliiton taustalla olevan yhdistyksen puheenjohtaja on, useista vastamedioista tuttu, Juha Korhonen; varapuheenjohtajana toimii Uuden MV-lehden päätoimittelija Janus Putkonen; sihteerinä DONi Newsissä työskennellyt, Ukrainan sanktioima Kristallipuolueen kuntavaaliehdokas Jarmo Ekman. On kuitenkin hyvä tiedostaa se, että vaikka Johan Bäckmanilla ei ole näkyvää roolia Toimittajaliitossa, on hän useiden eri lähteiden mukaan toiminnassa mukana tuottaen aktiivisesti materiaalia yhdistyksen verkkosivuille. En uhraa tämän enempää aikaa ja tilaa Toimittajaliitolle, suosittelen kuitenkin lukemaan Rysky Riiheläisen tammikuussa 2020 kirjoittaman viiltävän analyysin: ”Analyysi: Disinformaatio järjestäytyy Toimittajaliittoon”.

Toimittajaliitosta on loogista siirtyä Ilja Janitskinin perustaman MV-lehden seuraajaan, miehitetyssä Itä-Ukrainassa majailevan Janus Putkosen toimittelemaan Uuteen MV-lehteen, samalla tulemme huomioimaan muutkin Janus Putkosen julkaisut. Putkosen alaisuudessa MV-lehti on muokkautunut verrattuna siihen, mitä se oli Janitskinin ohjauksessa, ei suinkaan laadukkaampaan vaan aiempaa selkeämmin propagandistisempaan suuntaan. Itä-Ukrainan miehitetyiltä alueilta julkaisua toimitteleva Putkonen tuottaa huomattavasti enemmän Kreml-mielistä propagandaa ja disinformaatiota, jollaisen tuottamisesta ja toimittamisesta hänelle on kertynyt runsaasti kokemusta viime vuosina työskennellessään propagandasoturina Venäjän miehittämillä Itä-Ukrainan alueilla.

Työskennellessään DONi Newsissä Putkonen solmi suhteita lukuisiin Kreml-mielisiin propagandisteihin, joista eräiden kanssa hän on edelleen jonkin asteisessa yhteistyössä jakaessaan eteenpäin näiden henkilöiden, kuten Max van der Werffin ja Patrick Lancasterin, tuottamia valeuutisia ynnä disinformatiivisia katsauksia. Uuden MV-lehden rahoituskuvioita ei ole juurikaan avattu yleisölle, huomioiden toimituksellisen sijainnin miehitetyssä Luhanskissa sekä Putkosen yhteydet Venäjälle (DONi News toimi myös ruplarahoituksella), enpä sulkisi pois sitäkään, etteikö Putkoselle kanavoituisi taloudellista tukea myös Venäjältä.

Kuvakollaasin oikeassa alanurkassa on musta suunnikas, jossa on joukko erilaisia medioita, joita yhdistää Janus Putkonen, alla olevassa kuvakaappauksessa Putkosen twitter-tililtä kyseiset ”mediat” on selkeämmin erotettavissa. 













Suomalaisille tutumpia ovat UMV eli Uusi-MV-lehti sekä Uusi Verkkomedia, osa on vastaavasti sisällöltään suunnattu englannin kieliselle väestölle ollen kuitenkin sisällöltään väritettyjä ja disinformatiivisia. Mainland ja ForSided ovat ”patrioottista” sisältöä tarjoavia julkaisuja – patrioottisia lainausmerkeissä siksi, koska sisällössä näytetään käytetyn vahvaa Venäjän-trikolorin valko-sini-puna-väriä.

Vastavalkea ry on rekisteröity Tauno Mehtälän nimiin, julkaisuna se oli pidemmän aikaa ”telakalla” jokunen vuosi sitten, kunnes toimituksellisesti aktivoitui uudelleen edellisten eduskuntavaalien alla (vuoden 2018 puolella). On mahdollista, että Vastavalkean aktivoituminen tauon jälkeen marraskuun 2018 alkupuolella oli sattumaa, ajallisesti se vain osuu hetkeen, jolloin useammassa eurooppalaisessa valtiossa venäläismieliset sivustot ja bottiverkostot kiihdyttivät toimintaansa. Aktivoitumista voi myös osaltaan selittää kevään 2019 vaalirypäs Suomessa (eduskuntavaalit ja eurovaalit). Eduskuntavaalien ja eurovaalien jälkeen kuin myös viime vuonna julkaisutahti Vastavalkeassa oli varsin tiivis. Muutamaa kirjoitusta lukuun ottamatta tämän vuoden puolella Vastavalkean sivuilla ei ole nähty merkittävää aktiivisuutta – harvojen julkaisuiden ollessa edelleen hyvin länsivastaisia ja yksipuolisia – polarisoivia.

Ulkoasultaan Vastavalkea on uskottava, jopa luottamusta herättävä. Sivuilla julkaistujen kirjoitusten taustalla on lukuisia, tunnettujakin, nimiä – kuten Sampo Ahto (yleisesikuntaeversti evp ja sotahistorioitsija) sekä kansanedustajana ja Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana toiminut demareiden Mikko Elo, joista jälkimmäinen on toiminut katalyyttina toimittaja Jessikka Aron häirinnässä ja vainoamisessa useampaankin otteeseen. Kirjoittajien joukossa on ollut myös laitaoikeiston ajattelijoita, kuten perussuomalaisten Olli Kotro sekä Sakari Linden, jonka viimeisimmästä julkaisusta on tosin vierähtänyt useampi vuosi.

Laiton lehti? on laitaoikeistoon kuuluvan, kansankiihottajana vaaleissakin tunnetuksi tulleen, Marco de Wit’in perustama julkaisu. Luonteeltaan ja idealtaan sitä voi verrata alkuperäiseen, Ilja Janitskinin perustamaan, MV-lehteen, joskin toimituksellisesti se on, jos mahdollista olennaisesti kömpelömpi kuin esikuvansa. Julkaisua on kenties parempi kutsua ”köyhänmiehen MV-lehdeksi”. Julkaisun sisältöä kuvaa parhaiten kirjainyhdistelmä – VMP! Sisällöltään Laiton lehti? on roskaa, vastenmielisiä meemejä ja kampanjointia poliiseja, toimittajia ja kansalaisaktivisteja vastaan jne. jne. Taannoin Pirkanmaan käräjäoikeus langetti de Witille ehdollista vankeutta 13 kunnianloukkauksesta, kahdesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja yhdestä uskonrauhan rikkomisesta.  (3) Tuomiot eivät ole lainvoimaisia.

Marco de Wit nousi otsikoihin Eurooppaa kohdanneen pakolaiskriisin myötä, perustettuaan Mario Argentan kanssa Suomi Ensin -liikkeen. Liike hajosi kahtia sisäisten erimielisyyksien seurauksena, de Wit kannattajineen perusti Suomen Kansa Ensin -liikkeen, joka myöhemmin rekisteröitiin puolueeksi ja jonka johdossa de Wit jonkin aikaa oli.  de Wit teki aiemmin hyvinkin tiivistä yhteistyötä suomalaisten Venäjä-operaattoreiden kanssa, osallistuen muun muassa ensimmäiseen Suomesta miehitetyn Itä-Ukrainan puolelle järjestettyyn propagandamatkaan, haastatellen matkalla Janus Putkosta. Sittemmin de Wit on, ainakin lausuntojen perusteella, tehnyt pesäeroa Putkosen toimittelemaan Uuteen MV-lehteen, jota hän pitää liiankin putinistisena. Oman arvioni mukaan de Wit on painumassa marginaalin marginaaliin riitauduttuaan niin monen tahon kanssa.

Nykysuomi (eli NS) kuuluu myös niihin medioihin, joilla on tiivis yhteys suomalaiseen laita- ja äärioikeistoon. Sen päätoimittajana on edelleen salaliittoteoreetikoiden ja äärioikeiston suosiman Tokentuben perustaja Juha Korhonen (Toimittajaliiton pj.).

Tätä nykyä NS:n ”uutisvirrassa” positiivista huomiota annetaan koronadenialisteille ynnä rokotusvastaisille henkilöille ja ryhmille, myös muut hallitusta vastustavat toimet saavat positiivista huomiota sivulla. Aiemmin vastaavaa huomiota saivat äärioikeistolaiset ja maahanmuuttovastaiset Soldiers of Odin -liike sekä Vastarintaliike ynnä näiden liikkeiden harjoittama aktivismi. Aikoinaan Nykysuomi järjesti äänestyksen hyväntekeväisyysjärjestöistä, joille lukija olisi valmis tekemään rahalahjoituksen. Äänestyksessä eräänä vaihtoehtona oli myös ”kansallismielinen”, Vastarintaliikkeen jäsenistölle tuttu, Suomalaisapu. Kyseinen äänestys vaihtoehtoineen huomioitiin myös Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen verkkosivulla.

Ennen Juha Korhosta Nykysuomen päätoimittaja oli Petri Perta, joka on Järvenpään perussuomalaisten jäsen ja valittiin uuteen valtuustoon kuntavaaleissa 105 äänellä. (4) Hänen CV:stä löytyy myös maininta työskentelystä Arto Luukkasen eduskuntavaalien kampanjapäällikkönä.

Korhosen nimen tullessa mainittua, on hyvä nostaa esille hänen muitakin projekteja. Kirjoituksessa edellä mainittujen aktiviteettien ja Toimittajaliiton puheenjohtajan tehtävien ohella Korhonen on ehtinyt työntää lusikkansa moneen soppaan, kuten toimia MV-lehden päätoimittelijana Ilja Janitskinin syöpähoitojen aikana, työstää AD-nettiradiota ja epämääräistä, ulkoasultaan erehdyttävästi Facebookia muistuttavaa AD-yhteisöä. Journalisti-lehdessä nro. tarkasteltiin kyseistä AD-yhteisöä artikkelissa ”MV-lehden entinen päätoimittaja perusti vale-Facebookin”. (5)

Korhosen perustamista foorumeista ja alustoista, tällä hetkellä, merkittävimpien joukkoon kuuluvana pidän Tokentubea, Youtuben kaltaista videoalustaa, jolle monet laita- ja äärioikeiston edustajat kuin myös salaliittoteoreetikot ovat siirtyneet. Tokentubessa he saavat jakaa materiaaliaan vailla pelkoa sensuurista, tässä kohdin on ehkäpä parempi asettaa sanat siten, että sensuuria ei ilmene niin kauan kuin materiaali on sellaista, joka käy yksiin toiminnan idean kanssa. Voinemme todeta, että sallittua on kaikki sellainen materiaali, joka hajottaa yhteiskunnallista koheesiota ja on sovitettavissa EU- ja länsivastaiseen agendaan.

Reformi Studion taustalta löytyy kaksikko Panu Huuhtanen ja Tiina Keskimäki, kumpikin on jo vuosien ajan raportoinut suomalaisen laita- ja äärioikeiston demonstraatioista, mutta he ovat myös esiintyneet tällaisissa tilaisuuksissa. Taannoin Huuhtanen oli organisoimassa natsileiriksi kuvailemaansa Elokapinan vastamielenosoitusta, mutta hänellä on pidempikin historia näiden laita- ja äärioikeiston mielenilmausten organisoinnissa ja sellaisiin osallistumisissa. Muistan Huuhtasen esiintymässä Helsingin Oikeustalon ulkopuolella 13. kesäkuuta 2018, tuolloin käytiin oikeutta Ilja Janitskinia, Johan Bäckmania sekä Asta Tuomista vastaan. Kyse oli ns. MV-oikeudenkäynnistä, jossa kolmikkoa vastaan käytiin oikeutta heidän osallisuudesta MV-lehden kautta harjoitettuun mittavaan häirintä- ja vainoamiskampanjaan, jonka kohteena oli muun muassa toimittaja Jessikka Aro sekä kuten MV-lehteä vastaan kampanjoinut Hanna Huumonen. MV-oikeudenkäynnin alla Keskimäki esitti myös väitteitä, ettei Janitskin saisi poliisivankilassa hänelle määrättyjä syöpälääkkeitä – Helsingin poliisi kiisti moiset väitteet.












Kyseinen kaksikko, Huuhtanen ja Keskimäki, ovat myös ottaneet Jessikka Aron hampaisiinsa ja piinanneet häntä jo useamman vuoden ajan – heidän harjoittamaa toimintaa voisi jopa kuvata psyykkiseksi väkivallaksi (kyse ei missään nimessä ole mistään nettikiusaamisesta tai -häirinnästä, sillä terminä ne ovat liian vähätteleviä).

Thaimaassa majaileva Klaus K. Berg pyörittää yli 6700 tilaajan Operaatiokeskus-kanavaa YouTubessa, kanavan sisällön ollessa sitä sun tätä, esim. koronadenialismia, salaliittoteorioita, vääristyneitä tulkintoja todellisista tapahtumista jne. (6) Toisinaan haastateltaviksi päätyy Janus Putkosen kaltaisia tunnettuja propagandisteja tai koronapandemian kieltäjiä, onpa vieraana nähty Laura Huhtasaaren sisko Saara Huhtasaarikin.

Outona lintuna vasta- ja valemedioiden joukossa voidaan pitää Rapsodia-nimistä, Jussi-Pekka Saarelan perustamaa, uuskarismaattista verkkosivustoa, jossa uskonnolliseen sanomaan kietoutuu salaliittoteorioiden ja disinformaation kudelma. Tällä hetkellä sivuston kautta levitetään 5G-salaliittoteorioiden rinnalla koronadisinformaatiota, Yhdysvaltojen edellistä presidenttiä – Donald Trumpia – ei ole vielä unohdettu sivulla. Trumpin kaudella Rapsodia kuului Suomessa niihin sivustoihin, jotka tukivat Trumpia. Tuki on ymmärrettävää, kun muistetaan, että Trumpin hallintoon kuulunut hengellinen neuvonantaja Paula White kuului New Apostolic Reformation- eli nk. uuskarismaattiseen liikkeeseen.

Rapsodiasta erityisen vaarallisen tekee tänä aikana se, että hengellisen materiaalin rinnalla he jakavat hyvinkin aggressiivisesti korona- ja rokotevastaista materiaalia henkilöille, jotka voivat olla haavoittuvassa asemassa.

Rapsodiasta voimme siirtyä Blokkimediaan, jonka sisällöntuotannossa QAnon-salaliittoteorialla on merkitystä. Tarinassaan sivuston ylläpitäjä kirjoittaa:

Keväällä 2018 koin, että kryptovaluutat ja pankkijärjestelmät olivat kyllin hyvin käsitelty, joten olin valmis keskittymään uuteen teemaan. Q oli tähän mennessä postaillut noin puoli vuotta ja olin ennättänyt seurata ja koetella liikettä. Pitkän taustatyön jälkeen totesin, että Q on erittäin tärkeä uutislähde, ja sitä oli syytä avata myös suomalaisille.” (7)

Päättäen tervehdyksensä QAnonin kannattajien paljon käyttämään iskulauseeseen WWG1WGA eli Where we go one, we go all. Todennäköisesti runsas QAnoniin liittyvä julkaisutoiminta sai Youtuben poistamaan Blokkimedia-kanavan. Tätä nykyä sosiaalisen median alustat, kuten Facebook ja Twitter kuin myös Youtube kamppailevat QAnon-materiaalia vastaan, poistaen salaliittoteoriaa jakavia tilejä ja sivustoja, niinpä Blokkimediakin näyttää siirtyneen muille alustoille, kuten Tokentubeen, Bitchuteen jne. (8)

Oma lukunsa näissä vastamedioissa ovat suomalaisten uusnatsien perustamat sivustot, kuten kiellettyyn Vastarintaliikkeeseen yhdistetty verkkosivusto Partisaani. Partisaanin kohdalla termin vihasivusto käyttö ei ole vailla perusteita, maassamme Korkein oikeus päätti Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Suomen osaston (ja siihen suoraan tai välillisesti kuuluvien alaosastojen) lakkauttamisesta 22. syyskuuta 2020. (9) Partisaani on myös harhauttanut perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalénin ”haastatteluun”. Packalénin kuvailun mukaan hänelle soitti toimittajaksi esittäytynyt henkilö, jota hän piti harmittomana tapauksena. Haastattelun luonteen muututtua huuruisemmaksi oli Packalén lopettanut ns. haastattelun.**

Viha- ja propagandasivujen toimintatavan mukaisesti Partisaani kuitenkin julkaisi tämän ”haastattelun”, kuvaillen kyseessä olleen vastentahtoisesta haastateltavasta ongelmallisine yhteistyökuvioineen, Packalén esiteltiin oman startup-yritys Utopia Analytics’in hallituksen puheenjohtajana. Huomioitavaa tässä nimenomaa on se, että Partisaani on hyödyntänyt aineistoaan (todennäköisesti ilman lupaa) ja esitellyt tilanteen haastattelutilanteena harhauttaakseen lukijoita.

Perinteisesti erilaiset vasta- ja propagandamediat hakevat näkyvyyttä sekä uskottavuutta haastattelupyynnöillä ja haastatteluilla – hyödyntäen saamaansa aineistoa härskisti. Toivoen samalla, että julkaisu saisi niiden myötä näkyvyyttä oman marginaalinsa ulkopuolella – toiveena huomion ohella uusien lukijoiden ja kannattajien saaminen. 












Tässä yhteydessä on sopiva mainita Utopia Analytics’in vastaavan ainakin Iltalehden verkkosivujen keskusteluiden moderoinnista. Yrityksen rooli puolueettomana toimijana on kyseenalaistettu lukuisissa keskusteluissa eri sosiaalisen median alustoilla.

Myös Pohjoismaisella Vastarintaliikkeellä on verkkojulkaisu suomeksi: Kansallinen vastarinta, joka sekään ei sisällöllisesti juurikaan eroa Partisaanista – tai muista äärioikeistolaisista julkaisuista. Verkkosivuja ei kuitenkaan näytetä päivitetyn uutisten osalta sitten toukokuun 2020.

Suomalaiseen äärioikeistolaiseen liikehdintään on yhdistetty Twitteriin avatut ”kaupunkilaistilit” tyyliin @helsinkiläiset, @vantaalaiset, @lohjalaiset, @oululaiset, @espoolaiset jne. Niitä yhdistää äärioikeistoon jaetun materiaalin ohella sama vihreä-valkoinen värimaailma, joka on tunnistettavissa myös Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen tunnuksista jne.

Kuvakollaasissa esimerkkejä äärioikeiston ”kaupunkilaistilien” jakamasta sisällöstä.













Valtaosa näistä vastamedioista on kovin lyhytikäisiä, tai ilmaantuneet verkkoon vast’ikää, kumpaakin oli Marko Sihvosen perustama Valtamedia-niminen vastamedia, joka näyttää nyttemmin kadonneen ”vastamedioiden kartalta”. Näiden tuoreempien viritysten rinnalla Paavo Tajukangas-nimellä esiintynyt bloggari ja pt-media-vastamedian ylläpitäjä on pitkäikäisempi. Johanna Vehkoo kirjoitti Ylen verkkosivuille Valheenpaljastaja-palstalla pitkän artikkelin helmikuussa 2017, jossa hän huomioi myös Paavo Tajukankaan toimintaa tarkastellen hänen repertuaariin tuolloin kuuluneita ”trollipuheluita”, jonka konseptin hän oli ilmeisesti kopioinut  Granskning Sverige -nimiseltä sivulta.

Pidempiaikaisten näyttöjen perusteella lasken AlfaTV:n olevan olennainen osa suomalaista vastamedioiden kenttää. Kesäkuun viimeinen päivä Helsingin Sanomissa oli ilmoitus AlfaTV:n osakeannista, jatko näyttää muuttuuko AlfaTV:n sisältö merkittävässä määrin laadukkaammaksi, vai jatkaako se jatkossakin kristillisen konservatiivilaidan kosiskelua kyseenalaisine vieraineen, joista käytän jälleen esimerkkinä tämän vuoden tammikuun Capitolin tapahtumia käsitellyttä Alfa Studio-ohjelmaa, jossa ääneen päästettiin historian dosentti Markku Ruotsilan ohella Jarmo Ekman. Ekman esiteltiin harhaanjohtavasti QAnon-salaliittoteoriaan perehtyneenä vapaana toimittajana, vaikka tosiasiassa hän on QAnon-salaliittoteoreetikko. Ekman on itsensä esitellyt henkilönä, joka lanseerasi QAnon-salaliittoteorian ilmiönä Suomeen.

Vaihtoehto- ja vastamedioiden joukossa on konsepteina ovelampia (ja vaarallisempia), kuten tammikuussa 2017 perustettu Oikea Media, joka luonnehtii itseään konservatiiviseksi suomalaiseksi verkossa toimivaksi vastamediaksi. Oikealle Medialle on myös nimetty päätoimittaja, Jukka-Pekka Rahkonen. (10) Konseptinsa takia Oikea media on kuitenkin syytä huomioida tässä yhteydessä. Markkinointi & Mainonta -lehden toimittaja Maija Tamminen kritisoi verkkolehteä sen aloitettua toimintansa, Tamminen piti vaarallisena sitä, että vaihtoehtomedian luonteesta huolimatta se horjuttaa luottamusta mediaan uskottavalla ulkoasullaan ja vihjauksillaan perinteisiin journalistisiin arvoihin sitoutumisesta. (11)

Ei tarvitse kuin lukea Oikean Median verkkosivuja, niin on helppoa allekirjoittaa Maija Tammisen arvio konseptin vaarallisuudesta. Vastamedioiden joukossa se näyttää samalla tapaa uskottavalta kuin Vastavalkeakin, sellaiselta, joka herättää luottamusta ja voi täten helpommin harhauttaa lukijoitaan. Toisaalta ne verkkosivut paljastavat hyvin pian median agendan – oikeistokonservatismia, kuten ei perussuomalaismyönteisyyttäkään pyritä millään tapaa kätkemään. Erilaisten teemojen käsittely on myös polarisaatiota lisäävää. Oikea Media näyttää ulkoisesti laadukkaammalta kuin konseptina samankaltainen  Kansalainen.fi -verkkojulkaisu, joka sekin mainostaa itseään konservatiivisena ja kansallismielisenä uutissivustona, sen julkaisija on  Vapaan sanan tuki ry ja verkkosivuilla nimetty vastaava toimittaja on Petri Saarela. (12)

Oikeaa Mediaa ja Kansalainen.fi-sivustoa ja muita esittelemiäni vastamedioita yhdistää olennaisella tapaa polarisaatiohakuisuus. Osaa, kuten Janus Putkosen päätoimittelemaa Uutta MV-lehteä leimaa hyvin selkeä Kreml-narratiivin toisto, etenkin Ukrainaa ja Ukrainan sotaa koskevissa katsauksissa, jotka ovat pääosin propagandistisia luonteeltaan. Globaali koronaviruspandemia saa myös runsaasti huomiota, joskin siihen suhtaudutaan kriittisesti tai sen olemassa olo jopa kiistetään – vastaavasti koronavirusrokotteiden ympärille näissä medioissa on kiedottu hyvin tiivis salaliittojen ja disinformaation kyllästämä kudelma. Perusteettomat vaalivilppisyytökset saavat myös kohtuullisesti näkyvyyttä, on kuitenkin syytä huomioida, että joukossa on operaattoreita, kuten Johan Bäckman, joiden sosiaalisessa mediassa vaalivilppisyytökset saavat runsaasti tilaa. Eräitä esille nostamistani medioista voi kuvata selkeiksi vihasivustoiksi tai jakamansa materiaalin ja kohdeyleisön tähden muulla tapaa vaarallisiksi kanaviksi. Edellisten lisäksi useimpia yhdistää konkreettinen linkki yhteen tai useampaan Venäjä-operaattoriin.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://twitter.com/mtmalinen/status/1404534268055928835 

2. https://www.ossitiihonen.com/2021/01/06/kansalaiset-vaalitarkkailijoina-projekti-hakee-vapaaehtoisia-vaalivilppia-vastaan/ 

3. https://yle.fi/uutiset/3-11952966 

4. https://vaalit.yle.fi/kv2021/fi/regions/2/municipalities/186 

5. https://www.journalisti.fi/ajankohtaiset/mv-lehden-entinen-paatoimittaja-perusti-vale-facebookin/ 

6. https://www.youtube.com/c/OperaatiokeskusLive/videos

7. https://blokkimedia.net/info/ 

8. https://blokkimedia.net/hyodylliset-linkit/ 

9. https://poliisi.fi/en/-/korkein-oikeus-paatti-pohjoismaisen-vastarintaliikkeen-lakkauttamisesta 

10. https://oikeamedia.com/ 

11. https://www.marmai.fi/blogit/oikea-media-on-sittenkin-vaara/1099d748-5234-36e3-9d69-9a3c2918eb1a 

12. https://www.kansalainen.fi/yhteystiedot/ 

Lähteenä huomioitu myös Teemu Oivon kirjoittama ”Kremlin ’vapaan sanan’ saattajat? Suomalaiset verkkomediat kansainvälisen uutisvirran portilla ” -artikkeli.

Huom. blogia muokattu 9. lokakuuta 2021 Partisaanin valheelliseksi paljastuneen Packalén-haastattelun osalta.

*: Havaintojeni mukaan huomattava osa näistä salaliittoteoreetikoista kuului myös äärioikeistolaisiin ekstremistisiin ryhmiin.

**: Kansanedustaja Tom Packalénin selvitys haastattelutilanteesta. Hänen selvityksensä on uskottava, koska metodi, johon Partisaanissa turvauduttiin, on tunnettu ja hyödynnetty näissä vasta- ja propagandamedioissa.























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.