Venäjän ”hyödylliset idiootit” ja ”auliit apurit” –

 

eli Venäjän tukijoita ja ymmärtäjiä armaassa Suomen maassa

Kirjoitin vuosi sitten kesällä useampiosaisen katsauksen Venäjän ja ”auliiden apureiden” sekä erilaisten vastamedioiden Suomeen kohdistamista vaikutusyrityksistä palaan nyt teemaan, mutta hiukan tiiviimmän koosteen myötä. Kirjoitukseni koostuu esimerkinomaisista havainnoista Venäjän ”hyödyllisten idioottien” ja ”auliiden apureiden” Suomeen kohdistamasta vaikuttamisesta ja mielipiteenmuokkauksesta. Pyydän lukijoilta armoa sen suhteen, etten huomio Venäjällä haahuilevan ja maan kansalaisuudesta haaveilevan Ano Turtiaisen ja hänen puolisonsa jok’ ikistä julkaisemaansa videota – en edes murto-osaa niistä. Kansanedustaja Turtiaisen sanoilla oli olennaisesti suurempi merkitys, kuin Venäjälle velkojaan paenneen entisen kansanedustajan mutinoilla.

Rajaan tällä kertaa kokonaisuuden tarkastelua siten, etten myöskään huomioi esimerkiksi Venäjän varjolaivaston toimia Suomenlahdella tai Venäjän valtion Suomeen tai Suomen lähialueille kohdistamia toimia. Kirjoituksessani en myöskään huomioi maahamme harhautuneita (tai ohjattuja) Ukrainan OWA-lennokkeja, kyseiset tapahtumat on syytä huomioida tuonnempana kirjoituksessani Venäjämielisistä vasta- ja vihamedioista.

Palautetaanpa alkuun mieleen se, mikä mahdollistaa Venäjän vaikuttamisen ja auttaa sitä toisinaan saavuttamaan tulostakin. Kysymykseen vastaa puolestani Keir Giles teoksessaan Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee:

”Venäjän käymässä kamppailussa demokratioita ja niiden väestöä vastaan sen saavuttamia menestyksiä liittää toisiinsa yhteinen tekijä, olipa sitten kysymys yksittäisten ihmisten suiden tukkimisesta häirinnällä tai koko maan poliittisen suunnan muuttamisesta. Yhdistävä tekijä on se, että Venäjän saavuttama menestys ei olisi ollut mahdollista ilman kohdemaassa olevien halukkaiden tukijoiden aktiivista toimintaa.” (1)

Saavuttaakseen tarvittavaa menestystä Venäjällä on oltava kohdemaassa halukkaita tukijoita, jotka ovat valmiit aktiivisesti avustamaan sitä. Kirjoitukseni laajenisi liikaa, mikäli ryhtyisin tarkemmin pohtimaan tai tarkastelemaan syitä, jotka saavat (tai pakottavat) ihmisen työskentelemään Venäjän hyväksi, joten tyydyn yksinkertaistaen toteamaan:

Taustalla piilevät henkilökohtaiset syyt voivat vaihdella ideologisista ahneuteen tai siihen, että Venäjän on onnistunut kokoamaan raskauttavaa materiaalia henkilöstä, ja materiaalia hyödyntäen (esim. kiristämällä) saa tämän työskentelemään hyväkseen.

Suomessa on kiinnitetty huomiota eurooppalaisen laita- ja äärioikeiston Venäjä-sympatioihin sekä Venäjän edun ajamiseen. Suomalaisesta perspektiivistä katsoen laitavasemmiston vastaaviin sympatioihin on kiinnitetty merkittävästi vähemmän huomiota, mikä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö Venäjä-sympatioita tai myötämielisyyttä olisi olemassa. Kyllä on, minkä näimme tänä keväänä Moskovan antifasistisen foorumin kokoontuessa Venäjän pääkaupungissa. Suomen kommunistinen puolue (SKP) oli myös lähettänyt edustajan paikalle – puolueen entisen puheenjohtajan Liisa Taskisen. (2)

Puolueesta kertoo jotain se, että se lähettää edustajansa Venäjällä järjestettyyn antifasistiseen foorumiin. Maahan, joka käy tuhoamissotaa naapurimaassaan ja jonka johdossa on kansalaisiaan sortava despootti. Tuhoamissodan rinnalla Venäjä militarisoi tulevaisuuttaan. Eikä maata voi ”antifasistisena” pitää, onhan sen eräänlainen ideologia Rusismi (ukr. рашизм) – venäläinen versio fasismista.

Propagandistit Lebedev-Heiskanen ja Hietanen sekä SKP:n Taskinen, kuvan lähde Kosti Heiskanen.

Venäjän kommunistisen puolueen järjestämässä ”antifasistisessa” foorumissa hyväksyttiin yksimielisesti päätöslauselma, jossa ilmaistiin tuki Venäjän hyökkäyssodalle. Ja kyllä, yksimielisesti tarkoittaa sitä, että myös SKP:n Taskinen hyväksyi kyseisen päätöslauselman, mikä samalla tarkoittaa sitä, että puolueena SKP tuli samalla hyväksyneeksi Venäjän hyökkäyssotansa kuluessa tekemät tuhannet sotarikokset. Puolueen puolueohjelmassa kirjoitetaan yleviä rauhasta ja solidaarisuudesta todellisuuden ollessa jotain muuta. (3)

Muistutan lukijoita myös siitä, että SKP:n Liisa Taskinen kuului niiden suomalaisten joukkoon, jotka allekirjoittivat Pietarissa syyskuussa 2024 pidetyn kansainvälisen ’RAUHAA, LUONTOA, YHTEISTYÖTÄ ITÄMERELLÄ JA ARKTISILLA ALUEILLA’ konferenssin julistuksen, jossa länsivaltoja vaadittiin lopettamaan asetoimitukset Ukrainaan. (4) Venäjän liittolaisiltaan ja tukijoiltaan saamasta runsaasta ase- ja materiaalituesta konferenssissa oltiinkin aivan hiljaa.

SKP ei suinkaan ole ainoa maamme puolueista, jonka kanta Venäjään tekojen myötä on avoimen hyväksyvä. Poliittisen janan vastakkaisesta päästä löytyy Ossi Tiihosen perustama Vapauden liitto, jonka riveistä löytyy useita avoimen Venäjä-myönteisiä jäseniä, kuten Olli Kotro ja Sakari Linden sekä taikurinakin tutuksi tullut Tatu Tyni.  Puolueen lähtölaukaus ensi vuoden eduskuntavaaleihin on alleviivaava: Kumman puolen sinä valitset? Venäjää ei suoraan mainita, mutta puolueen ja sen jäsenten Venäjää-kosiskeleva toiminta ei jätä tulkinnanvaraa: EU, NATO:n ja Ukrainan hylkääminen ja Venäjän kanssa yhteistyöhön ryhtyminen toisi rauhan ja vakauden Suomeen. Tämä Venäjän kanssa yhteistyöhön ryhtyminen tuntuu olevan useamman poliittisen ääriliikkeen ydinajatuksia, jota myös ”markkinoidaan” aktiivisesti kansalaisille, kuin iskeäkseen kiilaa Suomen eri osien välille. 

Vapauden liitto – otteita puolueen, jäsenten ja kannattajien somesta. 

SKP ja Vapauden liitto symboloivat tässä kirjoituksessa maamme poliittisen kentän ääripäiden samanhenkisyyttä. Kummassakin vastustetaan läntistä puolustusyhteistyötä ja läntistä arvoyhteisöä – vaikka SKP koettaakin puolueohjelmassaan alleviivata ainoastaan sotilaallista yhteistyötä ja kuinka siitä tulisi irrottautua. Toisaalta kumpikin ääripää näyttää löytävän yhteisen tukijan idästä – Venäjästä. Yksittäisinä tekijöinä nämä puolueet eivät nähdäkseni aiheuta merkittävää uhkaa Suomelle, mutta – kuten havainnot Ukrainasta keväältä 2014 osoittavat – kriittisenä hetkenä yksittäisen ihmisen päätöksillä voi olla ”kokoaan” suurempi merkitys eli huomiotta en tällaisiakaan puolueita tai ryhmiä jättäisi. Maamme pienpuoluekentästä löytyy muitakin puolueita, joiden toiminta hyödyttää tavalla tai toisella Suomeen vihamielisesti suhtautuvia valtioita ja tahoja – Venäjä ei ole ainoa laatuaan.

 

Suomi yhdistystoiminnan luvattu maa

Suomea kutsutaan yhdistystoiminnan luvatuksi maaksi. Yhdistys on helpohko perustaa, asia, jota esimerkiksi Johan Bäckman hyödynsi lukuisia kertoja viime vuosikymmenen puolella. Hän lähipiirinsä kanssa perusti maahamme lukuisia yhdistyksiä, joista osa vaikutti perustetun odottamaan otollista hetkeä, ja osalla vastaavasti oli selkeä tarkoitusperä. Tähän jälkimmäiseen ryhmään kuuluivat Euroopan hybridiosaamiskeskusta nimellään jäljitellyt yhdistys aivan kuten Toimittajaliitokin. (5 ja 6) Toimittajaliiton perustana oli muutamia vuosia aiemmin perustettu  Suomen vapaa sana riippumaton toimittajayhdistys ry, jonka taustahenkilöihin Bäckmankin kuului. Yhdistysten perustamisen helppoutta ja yhdistystoimintaa itsessään Venäjä hyödyntää auliiden apureidensa ja operaattoreidensa kautta pyrkiessään  vaikuttamaan yhteiskuntaamme. Ja koska Suomessa on käytännössä kannustettu kansalaisaktivismiin ja vaikuttamiseen yhdistystoiminnan kautta, emme ole huomioineet riittävällä vakavuudella yhdistystoiminnan käyttöä meitä ja kansalaisyhteiskuntaamme vastaan – ja samalla rapauttamaan luottamustamme yhdistystoimintaa kohtaan. Luottamuksen rapauttaminen ei välttämättä ole ollut tarkoituksena, mutta häikäilemättömän yhdistystoiminnan paljastumisen seurauksena on myös kylvetty epäilyksen siemen tiettyjen ryhmien aloittamaa yhdistystoimintaa kohtaan.

Reilut pari vuotta sitten nousi pienimuotoinen kohu, kun paljastui STEA:n (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) myöntäneen venäjänkielisille ukrainalaispakolaisia auttaneille järjestöille yli miljoona euroa samalla kuitenkin hylänneen lähes kaikki Suomen ukrainalaisten hakemukset. Yleisradion toimittajien ottaessa yhteyttä kahteen merkittävään tukea saaneeseen yhdistykseen (Suomen venäjänkielisten keskusjärjestö ja Vantaan venäläinen klubi) tiedustellakseen yhdistysten kantaa Venäjän käynnistämään brutaaliin hyökkäyssotaan. Suomen venäjänkielisten keskusjärjestön edustaja Olga Liukkonen kehotti puhelinkeskustelussa Ylen toimittajia tiedustelemaan kantaa Venäjän suurlähetystöltä:

”Suosittelen, että kysytte kantaa Venäjän federaation suurlähetystöstä, koska sieltä vastataan kysymyksiin kannoista. Meillä ei ole mitään kantaa eikä aikomustakaan ilmaista sitä”. (7) Myöskään Vantaan venäläinen klubi ei ilmaissut mitään kantaa Venäjän käymään tuhoamissotaan. Minulle tämä kertoo riittävästi näiden yhdistysten toiminnan tarkoitusperästä – toivon, ettei STEA ole myöntänyt (ainakaan ukrainalaispakolaisten tukemiseen) enää euroakaan kyseisille yhdistyksille. Parasta olisi, jos yhteiskuntamme ei tukisi kyseisiä yhdistyksiä enää lainkaan.

Epäilen kuitenkin suuresti sitä, että valtio tai kunnat olisivat heränneet ruususen unesta kuluneiden vuosien aikana. Epäilystäni vahvistaa Helsingin Sanomissa huhtikuussa julkaistu artikkeli, jossa paljastettiin Helsingin kaupungin maksaneen Sun Ray ry:n kolmen työntekijän palkat kokonaan, samaan aikaan kyseinen yhdistys teki yhteistyötä EU:n pakotelistalla olevan Artek-leirikeskuksen kanssa. (8) Myöhemmin paljastui toinenkin Helsingin kaupungin ja Suomen valtion rahoittama yhdistys, joka järjesti lapsia Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla sijaitsevaan Artek-leirikeskukseen. Huhtikuun lopulla (paljastusuutisen jälkeen) Sun Ray ry asetettiin konkurssiin. (9)

Kuvakaappauksia Helsingin Sanomista.

Suomi-Neuvostoliitto-Seuran perillinen Suomi-Venäjä-Seura on tällä hetkellä jakautunut kahtia. Yhdistyksen hallinto sekä pääosa paikallisyhdistyksistä noudattaa ”valtiollista” suhtautumista Venäjään, mikä aiheuttaa kentällä närää niin paljon, että osa paikallisyhdistyksistä ryhtyi tekemään omaa ”Venäjä politiikkaa” eli käytännössä ne toimivat edelleen, kuin mitään ei olisi tapahtunut 24. helmikuuta 2022. (10) Esimerkiksi aktiivinen Kallio-Vallila Venäjä-seura ry pitää edelleen yllä tiiviitä Venäjä-suhteita keskinäisin vierailuin Venäjän lähetystön kanssa. Yhdistys on myös löytänyt luontevan yhteistyökumppanin Venäjä-mielisestä Naapuriseura ry:stä. (11) Naapuriseura ry:n perustajajäseniin kuuluu toimittaja Mauno Saari sekä sosialidemokraattien entinen kansanedustaja ja valtiopäiväneuvos Mikko Elo. Tätä nykyä yhdistyksen puheenjohtajana toimii Jauri Varvikko ja varapuheenjohtajana sekä Naapuriseuran Sanomien päätoimittajana Jaakko Laakso eli KGB:n ”Jan”, (12) Saaren siirryttyä nauttimaan ”eläkepäivistä”.

Piirien pienuudesta kertoo sitten se, että Naapuriseura ry:n puheenjohtaja Jauri Varvikko on toisen, Tehtaankatuun tiiviissä yhteydessä olevan, yhdistyksen Suomen Uusi Strategia – SUS ry:n varapuheenjohtaja. SUS ry:n puheenjohtajana on itseään putinistiksi kuvaileva Jussi Särkelä. Hän on entinen sosialidemokraattien vantaalainen kuntapoliitikko ja taustaltaan liittotoimija. Särkelä joutui luopumaan ehdokkuudestaan sosialidemokraattien listoilla edellisissä kuntavaaleissa (v. 2025) ilmoitettuaan toistuvasti tunnustautuvansa putinistiksi. (13)

Yhdistyksen perustajajäseniin kuuluu myös Olli Kotro, joka toimii Europarlamentissa saksalaisen laita-/ äärioikeistolaisen Vaihtoehto Saksalle-puolueen eli AfD:n Volker Schnurrbuschin avustajana. (14) AfD tunnetaan Venäjää myötäilevästä ja Venäjän näkökantoja tukevasta politiikasta. Useat AfD:n aktiivit ovat vierailleet Venäjän Ukrainalta miehittämillä alueilla vuoden 2014 jälkeen, esim. Hamburgische Bürgerschaftin jäsen Olga Petersen tammikuussa 2025 miehitetyssä Donbasissa. (15)

Edellä kuvaillut yhdistykset (Naapuriseura ry ja SUS ry) eivät ole jäsenmäärältään merkittäviä, mutta jo julkisten esiintymisten perusteella voi päätellä, niiden olevan verkostoituneita ja niillä olevan yhteyksiä Venäjän valtion edustajien lisäksi kolmansien maiden vastaaviin Venäjään myönteisesti suhtautuviin (ja Venäjän soluttamiin) yhdistyksiin. Väistämättä mieleen nousee ajatus siitä, että missä määrin yhdistysten ja Venäjän edustajien välillä vaihdetaan tietoja ja kuinka sensitiivistä tämä tieto voi olla. Osalla tässäkin kirjoituksessa mainituista henkilöistä on taustaa Venäjän tai Neuvostoliiton kanssa tehdystä yhteistyöstä ja tiedonvälityksestä.

Tammikuussa 2024 rekisteröidyn Aleksanterinliitto ry:n julkisena tavoitteena on rajasulun päättäminen eli itärajan avaaminen. Väittäisinkin, että tämä lähestymiskulma, jossa nostettiin esiin itärajan sulun erottamat perheet, vetoaa osaan suomalaisista, mikä nähdäkseni lisäsi jonkin verran heihin kohdistuvaa myötätuntoa. Yhdistyksen ja sen jäsenten toiminnan tarkastelu paljastaa kuitenkin sen, että toimintaan liittyy puolia, jotka eivät kestä päivänvaloa. Yhdistyksen selkeänä pyrkimyksenä on politisoida itärajan sulku ja nostaa se teemana esiin yhteyksissä, joiden toimivaltaan raja-asiat eivät kuulu. Keväällä 2025 järjestetyissä kunta- ja aluevaaleissa yhdistys kokosi ja julkaisi ns. raja-auki-listaa eli listaa ehdokkaista (ja puolueista), jotka suhtautuivat myönteisesti itärajan avaamiseen. Kirjoitin havainnoistani blogiin  Kunta- ja aluevaalien teemana ”itäraja auki”.

Yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneita kehotan lukemaan Outi Salovaaran artikkelin ”Tällainen on Aleksanterinliitto, jonka mielestä venäjänkielisten oikeuksia rikotaan”. (16)

Suomessa on myös lukuisia yhdistyksiä, jotka toiminnallaan edesauttavat Venäjää tai auttoivat jo sen edeltäjää Neuvostoliittoa, vaikka yhdistyksiä itsessään ei välttämättä suuren yleisön silmissä suoraan rinnasteta Venäjämielisiin toimijoihin. Nostan tässä esimerkkinä esiin Suomen Rauhanpuolustajat – Fredskämparna i Finland ry:n  eli lyhyemmin Rauhanpuolustajat, enkä pelkästään yhdistyksen punaisen taustan vuoksi. Yhdistys perustettiin toukokuussa 1949, ja se kuului Neuvostoliitto-johtoiseen Maailman rauhanneuvostoon. Rauhanpuolustajat tuomitsivat yhdessä Aseistakieltäytyjäliiton (AKL) ja Rauhanliiton sekä Sadankomitean kanssa Venäjän rikollisen hyökkäyssodan helmikuussa 2022 mutta jäsenistönsä toiminnalla se edesauttaa edelleen Venäjän narratiivin leviämistä Suomeen. Osa Rauhanpuolustajien kanssa läheisessä yhteistyössä toimivista yhdistyksistä on toiminut hyvin aggressiivisesti Ukrainaa ja ukrainalaisia vastaan, kuten Sumud – Suomen Palestiina-verkosto ry. (17) Sumud on myös rekisteröity samaan postiosoitteeseen, kuin Rauhanpuolustajat ry. Sen hallitukseen kuuluu muun muassa kosmologi ja kansalaisaktivisti Syksy Räsänen (varapuheenjohtaja), joka on tullut tunnetuksi myös ”punaruskean” propagandan ja disinformaation levittäjänä ja ukrainalaisten mustamaalaajana.

Yhdistysten lisäksi Suomesta löytyy huomattava joukko yksilöitä, jotka ovat toiminnallaan edesauttaneet Venäjän narratiivin leviämistä vuosien tai vuosikymmenten ajan – osa on sujuvasti siirtynyt Neuvostoliiton tukemisesta Venäjän sanansaattajaksi. Se tietty pohdituttaa, että mikä lopulta saa tulipunaisen vasemmistolaisen tukemaan nyky-Venäjää? Juontaako se juurensa ideologisesta Amerikan vastustamisesta vai löytyykö taustalta muitakin syitä? Imperialismin vastustaminenkaan ei oikein käy perusteeksi, koska jos jokin maa tänään on imperialistinen, niin Venäjä. Ehkäpä Venäjällä imperialismikin on parempaa imperialismia…

Vaikka jättäisimme näistä yksilöistä huomiotta Heikki Talvitien ja Paavo Väyrysen kaltaiset eläköityneet menneisyyden reliikit, on tähänkin ryhmään tunkua aivan riittämiin. Joukosta löytyy Vasemmistoliitossa sivuraiteille ajautunut Johannes Yrttiaho Turusta, Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki kuin myös perinteisten medioiden toimittajia, joiden teksteistä paitaa läpi Venäjämyönteisyys sekä lukuisia vasta- ja valemedioiden ylläpitäjiä, joihin palaan tulevaisuudessa tarkastellessani maamme Venäjämielistä vastamediakenttää.

 

Tie Suomeen käy tšasounan kautta

Oma lukunsa Venäjän vaikuttamisväylänä on ortodoksinen kirkko, sen ohella Venäjä todennäköisesti hyödyntää myös muita uskontokuntia ja uskonnollisia ryhmiä narratiivinsa levittäjänä tahi yhteiskuntamme koheesion hajottajana. Suomen ortodoksinen kirkko on autonominen arkkipiispakunta ja  Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin yhteydessä, Suomen ortodoksisen kirkon asemasta huolimatta Moskovan patriarkaatti on ulottanut lonkeronsa maahamme, huomattavan osan Suomessa asuvista venäläisistä tunnustaessa Moskovan patriarkaatin aseman. Luonnollisesti Venäjä pyrkii vaikuttamaan Suomessa asuviin venäläisiin ja kaksoiskansalaisiin uskonnon ja kulttuurin lisäksi myös erilaisten yhdistysten ja liikkeiden sekä maanmiespolitiikan kautta.

Myös Suomen ortodoksisen kirkon sisällä on havaittavissa jakolinjoja, joissa näkyy Moskovan vaikutus, sen yrittäessä vaikuttaa ortodoksipappien kautta seurakunnissa järjestettäviin kirkonmenoihin. Osassa ortodoksisia seurakuntia on jopa menty niin pitkälle, ettei ”poliittisiin asioihin” – kuten Ukrainan sotaan – oteta kantaa. Ortodoksisen kirkon Aamun koitto-verkkojulkaisussa julkaistiin keväällä 2024 artikkeli, jossa kuvailtiin Moskovan patriarkaatin pyrkimyksistä saada tukevampaa jalansijaa Suomeen. Tässä toimessa sen välikätenä toimi Moskovan patriarkaatin alaisen Kiovan metropoliitta Onufrin johtama ortodoksinen kirkko. (18) Ukrainassa on myös itsenäinen ortodoksinen kirkko, jonka johtajana on metropoliitta Epifani I.

Toisaalta, vaikka maamme ortodoksista kirkkoa on varoitettu Venäjän vaikuttamispyrkimyksistä, sen piirissä on ollut vähintäänkin kohtuullista lapsenuskoa, josta esimerkkinä käy Ylen artikkeli Venäjältä Suomeen saapuneesta ortodoksipappi Alexander Zanemonetsista. (19)

Moskovan patriarkaatti näyttää myös varautuneen sitä koskeviin rajoituksiin perustamalla Suomeen varjokirkon. Tätä toimintaa tukee vuonna 2022 rekisteröity Ortodoksiset ystävät -yhdyskunta, jonka hallintaan Moskovan patriarkaatti on siirtänyt kaikessa hiljaisuudessa omaisuuttaan. (20) Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole tässä kirjoituksessa ulottaa tarkastelua tämän syvällisemmin Venäjän kaksoiskansalaisiin tai Suomessa asuviin venäläisiin vaikuttamiseen tai painostamiseen saadakseen heidät toimimaan toivomallaan tavalla. Tällöinkin kuvioihin tulee usein mukaan yhdistystoiminta tai harrastetoiminta, kuten esim. Suomessa Venäjän hallinnolle lojaaleiden kasakkayhteisöiden kohdalla. (21)

Käytännössä kirjoitukseni on vasta pintaraapaisu teemaan. Venäjän näkyvyys urheilun ja kulttuurin saralla lisääntyy kansainvälisillä areenoilla kaiken aikaa, mikä väistämättä heijastelee Suomeenkin. Urheilu ja kulttuuri taasen kuuluvat Venäjän ja sen edeltäjän Neuvostoliiton työkalupakkiin – ne ovat osa ”pehmeää voimaa”. Kielestä ja kulttuurista Venäjän aseina olen kirjoittanut aiemminkin, aivan kuten urheilusta osana Venäjän ”pehmeää voimaa”. Olemme myös nähneet viime aikoina entistä useamman ”idänkaupan asiantuntijan” heräilevän talviuniltaan – motiiveja heidän toimiin voimme vain arvailla. Niin houkuttelevaa, kuin näihin ulostuloihin olisi tarttua, jätän sen asian paremmin tuntevien käsiin. Sen sijaan syksyn koittaessa tulen uppoutumaan maamme Venäjämielisten vasta- ja vihamedioiden tarjontaan.

 

Marko

 

Lähteet:

1. Keir Giles: Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee, s. 264.

2. https://kansanaani.org/maailman-edistykselliset-voimat-kokoontuivat-moskovan-antifasistisessa-foorumissa/

3. https://skp.fi/asiakirjat/skpn-puolueohjelma/

4. https://www.naisetrauhanpuolesta.org/julistus-rauhaa-luontoa-yhteistyota-itamerella-ja-arktisilla-alueilla-konferenssi-21-22-syyskuuta-2024/

5. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005034628.html

6. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006351322.html

7. https://yle.fi/a/74-20078543

8. https://www.hs.fi/tutkiva/art-2000011891556.html

9. https://yle.fi/a/74-20223172

10. https://kansanaani.org/kallio-vallilan-venaja-seura-taytti-80-vuotta-venajan-ystavat-juhlivat-vihan-ilmapiirista-piittaamatta/

11. https://naapuriseura.fi/uhka-ja-toivo-pilkahtivat-pikkujoulussa/

12. https://naapuriseura.fi/naapuriseura-ry-2/

13. https://www.verkkouutiset.fi/a/uusi-itameren-rauhanyhdistys-vaatii-rajaa-auki-ja-pietaria-uhkaavia-ohjuksia-pois/#077e92a7

14. https://www.europarl.europa.eu/meps/en/267485/VOLKER_SCHNURRBUSCH/assistants

15. https://www.facebook.com/reel/635368555597986

16. https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-tallainen-on-aleksanterinliitto-jonka-mielesta-venajankielisten-oikeuksia-rikotaan/

17. https://threadreaderapp.com/thread/1793182205012775056.html

18. https://aamunkoitto.fi/ajassa/suomen-ortodoksisen-kirkon-autonomista-aluetta-haastetaan-nain-arkkipiispa-leo-kommentoi/

19. https://yle.fi/a/74-20189658

20. https://www.hs.fi/tutkiva/art-2000012015249.html

21. https://seura.fi/asiat/tutkivat/seura-tutki-tsaarinaikaa-ihailevat-kasakat-asuvat-yha-suomessa-nain-he-ylistavat-vladimir-putinia-ja-harjoittelevat-sotataitoja/

Olen hyödyntänyt lähteinä myös Vapauden liiton, Olli Kotron ja Sakari Lindenin tilejä X:ssä sekä eräitä kirjoituksiani.  

Totalitarismin kasvot: johtaja ja hänen hovinsa

 

Aloittakaamme tämä kirjoitus kysymyksellä – Onko Venäjä autoritaarinen vai totalitaarinen valtio? Alkuun totean, ettei poliittisten järjestelmien luokitteluun käytettävistä käsitteistä ole täyttä yksimielisyyttä. Totalitarismia ja autoritaarisuutta yhdistää vapauden puute. Tavanomaisimmin ne erotetaan toisistaan sen perusteella, kuinka kattavasti hallinto kontrolloi alamaisiaan. Autoritäärisuus voidaan nähdä yleisnimenä sellaisille järjestelmille, joissa kansalaisten vapautta on rajoitettu eikä poliittisia vastavoimia hallitsijalle (tai hallitsijoille) enää ole. Totalitaarisen ja autoritaarisen hallinnon välinen ero huomataan erityisesti siinä vaiheessa, kun ne ovat varmistaneet valta-asemansa. Siinä missä autoritaariselle hallitsijalle riittää, ettei hänen poliittista valtaansa uhata, etenkään sisäisesti, totalitarismissa hallitsija (hallinto) sen sijaan vain kiihdyttää omaa liikettään valtaan päästyään. Hallinto kiristää otettaan oman maansa sisällä pyrkien samalla laajentumaan maan rajojen yli. (1) Venäjän kehitys Vladimir Putinin valtakaudella piirtää kuvan siitä, kuinka Venäjä on käynyt muutoksen autoritaarisesta valtiosta totalitaariseksi valtioksi.

Nyky-Venäjää on Neuvostoliiton ohella verrattu natsi-Saksaan, entäpä onko Venäjä fasistinen valtio? Nyky-Venäjän fasistisuudesta käydään keskusteluja myös tutkijapiireissä, asiasta ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä, mikä voi johtua osaltaan siitä, ettei fasismille ole selkeää määritelmää eikä se perustu mihinkään ideologiseen perusteokseen. Vaikka Venäjä ei välttämättä olekaan määritelmällisesti fasistinen valtio, Venäjällä kansaa hallitaan fasistien tavoin ja hallinto turvautuu metodeihin, joihin totalitaariset valtiot turvautuvat. Helsingin yliopiston akatemiatutkija Oula Silvennoista lainatakseni –

”Venäjä pyrkii hallitsemaan kansalaisten mieliä propagandalla, militarisoimaan yhteiskuntaa sekä lietsomaan nationalismia. Valtio yrittää myös kiinnittyä äärikonservatiiviseen arvomaailmaan. Nämä ovat kaikki fasistisia toimintatapoja”. (2)

Venäjältä sanotaan puuttuvan eräitä fasismille tyypillisiä piirteitä, kuten ideologia, jota valtiovalta käyttää hyväkseen. Mielestäni Venäjä on siirtynyt helmikuun 2014 ja Krimin niemimaan miehityksen jälkeen entistä enemmän suuntaan, jossa natsi-Saksasta saavutetun voiton juhlinta alkaa muistuttaa ideologista tai jopa uskonnollista rituaalia, jonka palvonta ohjaa kansalaisten elämää. Edellistä tukee venäläinen strateginen kulttuuri Russkij Mir eli venäläinen maailma, joka muistuttaa entistä enemmän ideologista toimintaa, joka on valjastettu ajamaan valtion (hallinnon) tarpeita. Ja nyt Venäjä – kansakunta – on valjastettu käymään siirtomaasotaa Russkij Mirin eli venäläisen maailman hallinnasta. Kyse on kaiken kulttuurisesti, kielellisesti tai muuten vain venäläiseksi mielletyn kuvitteellisesta hallinnasta. Ideologiana Russkij Mir on hyvin muunneltavissa ollen samalla myös monimerkityksellinen.

Russkij viittaa sanana Venäjän kielen puhujaan, jonka ei tarvitse olla Venäjän kansalainen, mutta joka identifioituu kielen kautta venäläiseen kulttuuripiiriin. Huomioitavaa on myös se, että venäjän kieltä puhuva henkilö kuuluu ikään kuin automaattisesti venäläiseen maailmaan, halusipa hän sitä tahi ei. Mir (ven. Мир) on myös monimerkityksellinen tarkoittaessaan sekä maailmaa että rauha. Huomioitavaa tässä ”konseptissa” on se, ettei Russkij Mir -ideologiassa yksilöllä ole mitään todellista itseisarvoa, yksilöt ovat Kremlin politiikan välineitä – mikä nähdään esim. siinä, että maan johto on valmis tapattamaan Ukrainassa satojatuhansia sotilaitaan, mikä luonnollisesti heijastelee myös siihen, kuinka Venäjä kohtelee miehittämiensä alueiden siviilejä. Etenkään siviileillä, jotka eivät alistu Kremlin toteuttaman politiikan välineiksi, ei ole mitään arvoa.

Etenkin Venäjän laajan, 24. helmikuuta 2022 alkaneen, offensiivin jälkeen Vladimir Putinia on usein verrattu natsi-Saksan johtajaan Adolf Hitleriin. Halukkuutta vertailuun varmasti lisää myös se, millä vauhdilla Venäjä on muuttunut entistäkin totalitaarisemmaksi valtioksi ”erikoisoperaation” epäonnistumisen jälkeen, tätä muutosta vauhdittaa paikoin kulttimainenkin Z-symboleiden viljely, johon yhdistyy kiihkomielinen fanatismi, jota monin paikoin täydentää vastustajien ja vihollisten de-humanisointi. Siinä missä Vladimir Putin rinnastuu Adolf Hitleriin johtajana, rinnastuu Z symbolitasolla hakaristiin. Käsittelin aihetta reilu vuosi sitten, maaliskuussa 2022 blogissani Z – Venäjä luisuu kohti pohjaa.

Vladimir Putinia on kuvailtu riskinottajaksi aivan kuten Hitlerkin oli, heitä myös yhdistää se, että kumpikin on onnistuessaan suunnannut katseensa kohti yhä suurempia riskejä. Garri Kasparov yhdessä Mig Greengardin kanssa kirjoittamassa kirjassa ”Talvi lähestyy” kuvaili meille erinomaisesti Putinin toimintametodin:

”Länsimailla oli nykyistä enemmän vaikutusvaltaa Putinin ensimmäisen presidenttikauden alussa, jolloin hän vielä kokeili, mistä kaikesta voi selvitä ilman sanktioita. Kuin kuka hyvänsä itsevaltiaaksi syntynyt, Putin kunnioittaa ainoastaan voimaa. Hän ottaa askeleen, katselee ympärilleen, nuuhkii ilmaa, ja jos kielteisiä seurauksia ei ilmaannu, hän ottaa seuraavan askeleen. Jokaisen askeleen jälkeen hän saa lisää itseluottamusta ja häntä on vaikeampi pysäyttää. Diplomaattien ja ulkoministerien vaimeat huolenilmaisut käyvät Putinin kaltaiselle ihmiselle vihreästä valosta. Hänen tulkitsemanaan sen kaltainen jaarittelu on täysin merkityksetöntä.” (4)

Putinin annettiin ottaa varsin monta askelta menneinä vuosina, ja nyt Kahovkan padon tuhoamisen jälkeen, näyttää siltä, että osa läntisestä yhteisöstä vetäytyy kuoreensa varoen ottamasta liian voimakkaasti kantaa. Tällaiset huolenilmaisut tai epämääräiset sanojen pyörittelyt ovat kärpäsen surinaa Putinin korvissa – ikävimmässä tapauksessa ne kertovat hänelle lännen heikkoudesta, jonka jälkeen hän on jälleen valmis ottamaan uuden askeleen. Siitä kuinka Putinin Venäjää on kohdeltu viimeisen vuosikymmenen ajan tulee mieleen Neville Chamberlainin paluu Münchenistä ja hänen kuuluisat sanansa ”Rauha meidän elinajaksemme” hänen solmittuaan Münchenin sopimuksen Adolf Hitlerin kanssa. Vuosi tästä eteenpäin ja olimme vajonneet maailmansotaan.

Venäjällä Putinin hallinto käyttää samoja tekniikoita kansan hallitsemiseen kuin fasistiset ja totalitaariset yhteiskunnat. Hallinto pyrkii militarisoimaan yhteiskuntaa, natsi-Saksaa todennäköisemmin esikuvana toimii Neuvostoliitto, joka yhteiskuntana oli äärimmäisen militaristinen nuorisoliikkeistä lähtien. Totalitaaristen yhteiskuntien tapaan myös Venäjä pyrkii lietsomaan nationalismia, jonka kohdalla maan strateginen kulttuurin Russkij Mir rinnastuu varsin helposti nationalistiseen kiihottamiseen. Ja lopuksi, aivan kuten totalitaariset natsi-Saksa tai Pohjois-Korea Venäjäkin pyrkii  hallitsemaan kansalaistensa mieliä propagandalla.

Venäjän kohdalla kiinnostavaa on se, että toisin kuin Neuvostoliitossa, jossa kansalaiset lopulta oppivat erottamaan totuuden ns. virallisesta totuudesta, Venäjällä suurissa kansanjoukoissa tällaista kykyä ei näytä olevan. Aivan kuin totuus olisi menettänyt merkityksensä. Roman Skaskiw kirjoituksessaan ”Nine Lessons of Russian Propaganda” nostaa esille merkittävänä propagandistien hyödyntämänä keinona totuuden tuhoamista tai totuuden pilkkaamista  (Destroy and ridicule the idea of truth) eri metodein, (5) jolloin päädymme yhteiskuntaan, jossa totuus menettää merkityksensä. Asian voi myös ilmaista toisella tapaa, asiat ovat kuin ne koetaan.

Venäjällä televisio on edelleen tärkeässä roolissa propagandan välittämisessä, useimmille venäläisille televisio on edelleen tärkein käytössä oleva media, niinpä valtio käyttää sitä sumeilematta kansalaisten aivopesuun. Venäjällä valtion tuottama propaganda henkilöityy muutamiin näkyviin hahmoihin, mutta kun kaikki media-alustat huomioidaan, on erilaisen propagandan ja valtion narratiivia tukevan viestinnän tuottajia kuitenkin lukuisa joukko. Tämän joukon toisessa laidassa ovat RT:n päätoimittaja Margarita Simonjanin ja televisio- ja radiojuontaja Vladimir Solovjovin kaltaiset tunnetut mediapersoonat, ja siellä toisessa laidassa pienten – hyvinkin likaista työtä tekevien – propagandamedioiden esiintyjien, eräissä tapauksissa jopa perustajien, kuten WarGonzon Semion Pegovin kaltaiset hahmot.

Venäjällä ei ole natsi-Saksan kaltaista, Joseph Göebbelsin johtamaa kansanvalistus- ja propagandaministeriötä, eikä täten samalla tavalla näkyvää propagandaministeriä. Venäjän ministeriöistä viestinnän ja median hallinta kuuluu digitaalikehityksen, viestinnän ja joukkoviestinnän ministeriön alaisuuteen, jonka toiminnallisiin osastoihin kuuluu Viestinnän, tietotekniikan ja joukkotiedotusvälineiden liittovaltion valvontapalvelu eli Roskomnadzor. Kyseessä on vuonna 2009 perustettu Venäjään liittovaltion toimeenpaneva elin, joka suorittaa joukkotiedotusvälineiden valvontaa mukaan lukien sähköinen viestintä ja tietotekniikka, käytännössä valvonta on sensuuria.

Venäjällä suuret valtio-omisteiset yhtiöt on valjastettu propagandan tuottamiseen ja jakamiseen. Propagandaohjelmissa esiintyy näkyviä mediapersoonia, kuten edellä mainittu Solovjov kuin myös hänen kollegansa juontaja ja propagandisti Olga Skabejeva. Skabejeva on tullut tunnetuksi valtio-omisteisen Rossija 1 -televisiokanavan 60 minuuttia -ohjelman juontajana, myös Solovjovilla on ohjelmia samalla televisiokanavalla. Rossija 1 kanava tavoittaa 98,5 prosenttia Venäjän väestöstä. Venäjän laajan hyökkäyssodan alettua 24. helmikuuta 2022 propagandaohjelmien pituudet kasvoivat tuntitolkulla, esim. 60 minuuttia -ohjelmaa näytettiin jopa viisi tuntia päivässä, (joulukuussa 2022). (6)

Kotimaan ohella Venäjä jakaa runsaasti propagandistista materiaalia ulkomaille valtio-omisteisten yhtiöiden ja muiden yhteistyökumppaneiden kautta. Valtio-omisteisista yhtiöistä merkittäviä ovat Dmitri Kiseljovin johtamaan mediaryhmä Rossija Segodnyaan kuuluva RT eli entinen Russia Today, joka monikansallisena ja monella kielellä uutisoivana levittää häikäilemättä venäläispropagandaa globaalisti, aivan kuten tekee myös Sputnik eli Sputnik News.

Hyvin pitkään globaalisti hämmennystä herätti ministeriöiden ohella venäläisedustustojen ja diplomaattien räikeä, jopa hyvinkin julkea, valehtelu ja propagandistinen viestintä, joka paikoin muistuttaa jopa halpahintaista trollaamista, jossa Venäjän Iso-Britannian suurlähetystö on ollut vuosia erityisen taitava. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kuin myös hänen johtamansa ulkoministeriön aina niin ahkera tiedottaja Marija Zaharova, ovat jääneet usein kiinni palturin puhumisesta. 

Uniformupukuinen Zaharova on kuin karikatyyrin karikatyyri. 

Venäjän propaganda toistaa Vladimir Iljitš Leninin oppia – Valhe, joka kerrotaan riittävän monta kertaa, muuttuu todeksi, (7) jotakuinkin samansuuntaisesti asian ilmaisi myös Joseph Göebbels –

Kun valhetta toistetaan riittävän monta kertaa, se muuttuu totuudeksi.

Tämä kirjoitus johdattelee meidät Vladimir Putinin (rapautuvaan) hoviin, palaan teemaan uudelleen tuonnempana tarkastellen hovia hännystelijöistä narreihin – joukkoon mahtuu opportunististen valehtelijoiden ohella synkeän rikollisia mieliä, pahoja ihmisiä. Eli kovin tuttuja persoonia muiden totalitaaristen järjestelmien hallinnoista, kasvot vaihtuvat mutta persoonista kasvojen takana löytyy paljon tuttua.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://politiikasta.fi/kysy-politiikasta-mika-on-autoritaarisen-ja-totalitaarisen-jarjestelman-ero/

2. https://demokraatti.fi/onko-putinin-venaja-fasistinen-valtio-nain-tutkijat-vastaavat 

3. Russkij Mir’istä enemmän Martti J. Karin ja Antero Holmilan yhteisteoksessa Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 296 eteenpäin.

4. Garri Kasparov ja Mig Greengard: Talvi lähestyy – Vladimir Putin ja vapaan maailman viholliset, s. 39.

5. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

6. https://yle.fi/a/74-20010190 

7. Martti J. Kari ja Antero Holmila: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, s. 323.

#StandWithUkraine