Ajatuksia Suomen varautumisesta itärajalla

Muutama ajatus valmisteilla olevasta poikkeuslaista sekä varautumisesta itärajalla. Pääministeri Petteri Orpon johtama hallitus on valmistellut poikkeuslakia Suomen ja Venäjän väliselle rajalle, joka mahdollistaisi turvapaikanhakijoiden käännyttämisen rajalla tietyin rajoituksin. (1)

Nuijamaan raja-asema, © Google Maps.

Käynnissä olevissa keskustelussa lain vastustajat mainitsevat lain ja sen myötä Suomen toimien “pelaavan Putinin pussiin” tai “turvapaikanhakijoiden määrien olevan vähäisten”, jonka tähden toimiin ei ole tarvetta ryhtyä. Onko jälkimmäinen peruste tulkittavissa siten, että mikäli määrät ovat suuremmat, Suomen on mahdollista ryhtyä kulkua rajoittaviin toimiin? Mikäli on, niin kuinka monta henkilöä tai turvapaikanhakijaa rajalle on saavuttava vuorokausi tai viikkotasolla, jotta mihinkään toimiin voi ryhtyä? Sata turvapaikanhakijaa vuorokaudessa on vähän, vuositasolla määrä onkin merkittävä, (100x365). 

Epäilen, että tilanne tulee olemaan kaikissa tapauksissa sellainen, että aina löytyy lain ja toiminnan (ts. rajoitusten) kritisoijia onpa tilanne rajalla mikä tahansa. Todennäköisesti perusteetkin kritiikille ovat samat: rajoituksilla pelataan Putinin pussiin jne. Seuraavaksi kuviteltu tilanne:

Suomi ei ole varautunut ennalta. Helteinen kesä on koittanut, viikkojen rauhallisen jakson jälkeen joillekin Suomen ja Venäjän vastaisen rajan raja-asemalle “ilmestyy” tuhansia kolmansien maiden kansalaisia venäläisten viranomaisten ohjaamana. Näitä ihmisiä Venäjä ei päästä palaamaan takaisin vaan ohjaa kohti Suomea. Uskallan väittää, että tällaisessa tilanteesta valmistautumaton Suomi olisi aivan toisella tavalla altis painostukselle, verrattuna lainsäädäntötasolla valmistautuneeseen Suomeen. Tällaisessa tilanteessa poliittisia äärilaitoja olisi entistä helpompi yllyttää toisiaan vastaan, samaten muita jakolinjoja ulkoisten voimien olisi helpompi jyrkentää. 

Venäjä on häikäilemätön naapuri, joka käyttää ihmisiä aseenaan hybridisodankäynnissä, joten on parempi, että olemme varautunut ennalta, kuin emme ole. Painottaisin sitä, että Venäjälle kyse on hybridisodankäynnistä ei -vaikuttamisesta. Tällaisessa tilanteessa on ymmärrettävää, että joudumme asetammaan maamme sekä EU:n kokonaisturvallisuuden yksittäisen turvapaikanhakijan oikeutta korkeammalle. Turvapaikanhakijan, joka saapuu maahamme todellisuudessa jonkin muun, kuin henkilökohtaisen hädän tai turvan tarpeen takia.

Muuttovirtojen ohjailun rinnalla Venäjä käyttää näitä muuttovirtoja myös väylänä omien operaattoreidensa soluttamiseen. Näin tapahtui esim. Ukrainassa v. 2014 ja siitä eteenpäin, jolloin Venäjä hyödynsi kaoottista tilannetta ja Krimin niemimaan miehitystä ja myöhemmin Donbasissa käynnistämäänsä sotaa operaattoreidensa sekä ilmiantajiensa soluttamiseen muualle Ukrainaan maan sisäisten evakkojen joukossa. Osa näistä operaattoreista on ns. nukkuvia agentteja, joita edelleen Ukrainan turvallisuusviranomaiset metsästävät.

Suomea ei tietenkään kohtaa niin suuri muuttoliike, mitä Ukrainassa on nähty sotavuosina mutta idästä Suomeen kulkevan “reitin” houkuttelevuus tarjoaa Venäjälle mahdollisuuden, jota se uskoakseni hyödyntää. Todennäköisesti on jo hyödyntänyt. Ja kuten olemme nähneet, osa näistä Venäjältä saapuneista turvapaikkaa hakeneista katoaa (2): Voislav Tordenin eli Jan Petrovskin tapaus vastaavasti osoittaa, että väärennetyillä asiakirjoilla on helppo huijata järjestelmää. Maahanmuuttoviranomaiset (migri) eivät tiedä keitä maahamme saapuu, kuka turvapaikkaa hakenut henkilö todellisuudessa on.

Jan Petrovskin tapaus muistuttaa minua eräiltä osin Ukrainan kevättä 2014, jolloin maahan saapui operaattoreita Venäjältä myös yksittäin. Osa näistä operaattoreista oli saapunut paljon aikaisemmin, kuten Sergei Zhurikov, (3) joka oli työskennellyt avustajana Moskovan patriarkaattiin kuuluvassa Kiovan luolaluostarissa eli Petšerskin lavrassa Kiovassa ja osa, kuten ortodoksipatrioottisen Tšernaja Sotnja-liikkeen (suom. Musta sotnia, ven. Черная Сотня) aktivisti Anton Rajevski saapui vasta kevään 2014 koitettua. Kaikilla heillä oli oma roolinsa Venäjän luodessa kaaosta Ukrainaan tuolloin. 

Palataan lopuksi vielä kokonaisturvallisuuteen sekä uhkakuviin. Venäjä on kertonut käyvänsä sotaa länttä vastaan. Mikäli emme sisäistä tätä, olemme kaiken aikaa jälkijunassa miettiessämme, kuinka reagoida/ vastata sen vaikuttamis- ja painostustoimiin sekä hybridisodanköyntiin. Riittävän voimakas reagointi vaatinee uhrauksia kansallisen turvallisuuden nimissä, mutta oikeastaan saamme syyttää itseämme, että olemme tässä tilanteessa. Varhaisempi voimakkaampi reagointi Venäjän rikollisen hallinnon toimiin olisi aina tullut meille kaikille halvemmaksi. Emme ole oppineet riittävästi Georgiasta, emmekä Krimistä tahi Donbasista. Emme edes talvesta 2015-2016, jolloin Venäjä ohjasi ihmisiä etenkin Sallan ja Raja-Joosepin raja-asemille. (4) Edellä en tarkoita pelkästään Suomea vaan laajemmin länsimaita.

Marko 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/74-20079317

2. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010124913.html

3. https://www.religion.in.ua/news/ukrainian_news/25721-v-slavyanske-pogib-ponomar-kievo-pecherskoj-lavry-komandovavshij-otryadom-povstancev.html

4. https://www.iltalehti.fi/pakolaiskriisi/a/2016012621021223

Voislav Tordenin tapauksesta lähteineen:

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2023/12/kuka-on-voislav-torden-ehka-sen-jalkeen.html

Krimin niemimaan miehityksestä sekä “venäläisen kevään” etenemisestä lähteineen:

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2024/02/asiantuntijalausunto-vuosikymmenen.html

https://vartiopaikalla.blogspot.com/2024/03/tie-sotaan-venalainen-kevat-donbasissa.html

STEA:n linja herättää kysymyksiä: venäjänkieliset avustusjärjestöt saivat yli miljoona euroa

Yleisradion verkkosivuilla julkaistiin tänään kysymyksiä nostattanut katsaus “Ministeriö hylkäsi lähes kaikki Suomen ukrainalaisten järjestöjen hakemuksista – venäjänkieliset saivat yli miljoona euroa”, (1) jossa tarkasteltiin STEA:n eli Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen käytäntöjä. Ihmetystä herätti erityisesti se, että samalla kun Suomen ukrainalaisten perustamien järjestöjen avustushakemukset projekteihin ukrainalaispakolaisten auttamiseksi hylättiin järjestelmällisesti (yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta) venäjänkielisille Suomen venäläisten operoimille järjestöille jaettiin samaan tarkoitukseen yli miljoona euroa. Vielä suurempi ihmetyksen aihe liittyi toki siihen, että osa ukrainalaispakolaisia avustavista venäjänkielisistä järjestöistä ei tuomitse sotaa, tai edes kutsu sotaa sodaksi - johon havaintoon palaan tuonnempana. 

Yle, 14. maaliskuuta 2024.

Aloitetaan “kielipolitiikalla” ja lainauksella katsauksesta:

“Listalla on kuitenkin myös venäjänkielisiä järjestöjä, jotka ovat saaneet avustuksia ukrainalaisten auttamiseen.

– STEA noudattaa toiminnassaan yhdenvertaisuuslakia, eikä avustusehdotuksen valmistelussa suljeta mitään ihmisryhmää toiminnan ulkopuolelle, Kotonen kertoo.

– Ukrainasta paenneista osa on ukrainankielisiä ja osa venäjänkielisiä, hän selittää.” (2)

Ensimmäisenä tulee mieleen se, että päätöksentekijät eivät näytä ymmärtävän sitä, että ensisijaisesti avuntarvitsijat ovat ukrainalaisia, jotka ovat paenneet Venäjän aloittamaa tuhoamissotaa. Kun tämän asian sisäistää, onkin syytä pohtia, että kuinka järkevää on ohjata tällaiset, mahdollisesti hyvinkin traumatisoituneet, pakolaiset hakemaan apua venäläisorganisaatioista, jolloin eteen voi jopa tulla tilanne, jossa ns. avustajien taholta kielletään Venäjän toiminta. Ei tunnusteta, että nämä ukrainalaiset pakolaiset ovat Venäjän tuhoamissodan uhreja. Ehkäpä yhdenvertaisuuslain taakse piiloutuvan STEA:n viestintäasiantuntija Johanna Kotosen olisi syytä tarkastella kysymystä myös tästä näkökulmasta. Tietty se voi olla mahdotonta, kun ei ole nähnyt ja kokenut sitä, mitä “katsapit” ovat tehneet itselle, perheelle, läheisille - kotikaupungille ja kotimaalle.

Ukrainassa on sodittu kevättalvesta 2014, jolloin Venäjä miehitti Krimin niemimaan ja aloitti operaattoreillaan sodan Donbasissa. Siitä saakka olen joutunut muistuttamaan ihmisiä siitä, että kieli (venäjä) ei tarkoita sitä, että ihminen olisi venäläinen. Lähipiirini kuuluu ukrainalaisia, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet aikuisuuteen Neuvostoliitossa mutta joille ei opetettu koulussa isovanhempiensa kieltä ukrainaa vaan venäjää. Vielä 80-luvulla ukrainan puhumisesta rangaistiin, ja neuvostovaltiossa esim. Donbasin alueen venäläistäminen jatkui vuosikymmenen loppuun saakka. Neuvostoliiton hajottua 90-luvulla Venäjän kieli- ja kulttuurivaikutus ei lakannut, etenkin tämä näkyi Ukrainan itä- ja eteläosissa, vaikka Venäjälläkään ei ollut resursseja merkittävään vaikutukseen. Tämän vuosituhannen puolella moni asia muuttui, kuten Venäjän kyky ja halu vaikuttaa kielen ja kulttuurin avulla naapurimaihin. Venäjälle kieli, kulttuuri kuin myös urheilu ovat osa vaikuttamisen välineitä (Soft Power’ia). Toisin sanoen Venäjälle kieli ja kulttuuri ovat aseita. Enkä usko, että Suomessa toimivat venäjänkieliset järjestöt, jotka retoriikassaan toistavat Venäjän propagandaa, ovat muuta kuin instrumentti vaikuttamisessa (hybridisodankäynnissä).

Yleisradion katsauksessa mainitaan nimeltä useita suomenvenäläisten yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka saavat valtionavustuksia ukrainalaispakolaisten auttamiseen. Venäjänkielisten liiton FARO:n maininta palauttaa mieleen Polina Kopylovan kirjoituksen seitsemän vuoden takaa “Sattuiko STEA tietämättä tukemaan Venäjän vaikuttamistoimintaa?”. (3) Tuolloin yhdistyksessä kuohui, kun yhdistyksen kaikki viisi työntekijää lähtivät heidän riitauduttua yhdistyksen hallituksen kanssa. Irtisanoutuneiden työntekijöiden pyrkimys irtisanoutua kaikesta, mikä liittyi yhdistyksessä kasvavaan Pro Venäjä- eli venäjämieliseen politiikkaan.

En ryhdy käymään tarkemmin läpi FARO:n toimintaa nykyään, sen puheenjohtajana on kuitenkin edelleen samainen Natalja Nerman, joka Kopylovan kirjoituksen aikaan yhdistyksen puheenjohtajan ominaisuudessa vieraili elokuussa 2016 Yhdessä Venäjän kanssa -foorumissa, jossa Venäjän silloinen pääministeri Dmitri Medvedev piti kiihkeän puheen ulkovenäläisten etujen puolustamisesta. (4) Viime vuosikymmenellä FARO:n yhteydessä nousi usein esille liikemies Kyösti Kozloffin nimi (sukunimi kirjoitetaan usein muodossa Kozlov). Kozloff bongattiin myös Hjallis Harkimon Liike Nyt!-kansalaisliikkeen tilaisuuksissa liikkeen perustamisen aikoihin v. 2018.

Suhtautuminen Venäjän tuhoamissotaan

Merkittävästi eniten puhetta nostatti useiden yhdistysten suhtautuminen Venäjän aloittamaan tuhoamissotaan, lähinnäkin se, ettei moni ukrainalaispakolaisia avustavista venäjänkielisistä järjestöistä huomioi sotaa juuri millään tavalla, puhumattakaan, että yhdistyksellä olisi joki kanta Venäjän tuhoamissotaan. Seuraavaksi pari lainausta Ylen katsauksesta:

“Kun Yle kysyi suoraan Suomen venäjänkielisten keskusjärjestöltä heidän suhtautumisestaan sotaan, organisaatiosta kieltäydyttiin antamasta kommentteja.

– Suosittelen, että kysytte kantaa Venäjän federaation suurlähetystöstä, koska sieltä vastataan kysymyksiin kannoista. Meillä ei ole mitään kantaa eikä aikomustakaan ilmaista sitä, sanoi organisaation edustaja Olga Liukkonen Ylelle puhelimitse.” (5)

Se kertookin tärkeimmän, kun yhdistyksen taholta kehotetaan kääntymään Venäjän suurlähetystön puoleen. Tällainen yhdistys ei ansaitse euroakaan valtionavustuksia! Entäpä sitten Vantaan venäläinen klubi?

“Vantaan venäläinen klubi kieltäytyi myös sähköpostivastauksessaan ilmaisemasta kantaansa sotaan. Organisaatioiden edustajat eivät edes kutsu konfliktia sodaksi vastauksissaan.

– Sääntömme mukaan emme ole poliittinen rakenne emmekä ilmaise julkista kantaa poliittisiin kysymyksiin. Uskomme, että neutraalin kannan ylläpitäminen mahdollistaa meidän työskentelemään tehtävässämme tehokkaasti ja tarjoamaan apua kaikille poliittisista vakaumuksista riippumatta, kirjoitti Vantaan venäläisen klubin hallituksen puheenjohtaja Svetlana Tchistiakova.” (5)

Tällainen kiemurtelu on äärimmäisen vastenmielistä. Tuhoamissodan tuomitseminen ei ole "poliittinen kannanotto", sen sijaan tuomitsematta jättäminen on. Hiljaisuuskin on kannanotto, sitä edeltää valinta olla hiljaa. Olemalla hiljaa, annat samalla tilaa Venäjän hallinnon tukijoille - sodan hyväksyjille. Kysyn itseltäni: Luottaisinko yhdistykseen, joka ei pysty tuomitsemaan tuhoamissodan aloittanutta maata? EN!

Ehkäpä jotain Suomen venäjänkielisten keskusjärjestöstä ja sen edustajasta Olga Liukkosesta kertoo se, että hän on antanut haastattelun viime syksynä propagandistiselle ja Venäjää tukevalle Naapuriseuran Sanomille. (6) Haastattelussa toistuu tuttu terminologia, kuten "russofobia" ja "Ukrainan kriisi”. En yhtään ihmettele, että Liukkonenkin on saanut palautetta sähköpostiin, kun Venäjän propagandassaan viljelemät termit tulevat kuin “selkäytimestä”. Venäjän narratiivissa kaikki siihen kohdistuva kritiikki on russofobiaa: Krimin tataarien vainosta syyttäminen on russofobiaa, puna-armeijan arvostelu on myös russofobiaa. Sana on jo menettänyt merkityksensä, siitä saavat syyttää itseään ja sitä, etteivät pysty (halua) tarkastella tekojaan kriittisesti. Puhumattakaan, että kantaisivat niistä vastuun.

On myös todettava, että jaa’an Maksym Koshelevin artikkelissa esille nostaman Ukrainan kansalaisten henkilötietojen mahdollisen väärinkäytön. (7) Omien kokemusteni ja havaintojeni perusteella pelko on perusteltu, valitettavasti.

Marko

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/74-20078543

2. https://yle.fi/a/74-20078543

3. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/polinakopylova/246965-sattuiko-stea-tietamatta-tukemaan-venajan-vaikuttamistoimintaa/

4. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/polinakopylova/246965-sattuiko-stea-tietamatta-tukemaan-venajan-vaikuttamistoimintaa/

5. https://yle.fi/a/74-20078543

6. https://naapuriseura.fi/syrjinta-on-suomen-venajankielisten-ongelma/

7. https://yle.fi/a/74-20078543

Artikkeli on luettavissa myös ukrainaksi:

https://yle.fi/a/74-20078157

Valitettavasti tekstin editointi viimeisten kappaleiden osalta ei onnistunut, joko kännykästä tai blogialustasta johtuvista syistä.

Tie sotaan: venäläinen kevät Donbasissa 2014

 

Ukrainassa käynnissä olevan sodan ensitahdit lyötiin vuosikymmen sitten Venäjän miehittäessä ensin Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014 ja käytännössä samanaikaisesti aloittaessa epävakauttamistoimet Ukrainan itä- ja eteläosissa. Tämän vuoden helmikuussa julkaisemassani kirjoituksessa kävin kertauksenomaisesti läpi Venäjän operaation Krimin niemimaan miehittämiseksi ”Asiantuntijalausunto vuosikymmenen takaa: ’Venäjä ei aio liittää Krimiä Venäjään’”-kirjoituksessani, joten tässä kirjoituksessa ei ole perusteltua käydä seikkaperäisesti Venäjän operaatiota Krimin niemimaan miehittämiseksi. Tässä kirjoituksessa huomioni keskittyy tapahtumiin Donetskissa ja Donetskin alueella kevättalvella ja keväällä 2014 ennen varsinaisten sotatoimien alkua Slovjanskin ja Kramatorskin alueella 12. huhtikuuta 2014. Kirjoituksessani lainaan myös joitain omia havaintojani ja muistiinpanojani kevättalvelta 2014.

Venäjän kylvämän kaaoksen kääntymistä sodaksi tarkastelen myöhemmin keväällä omassa erillisessä kirjoituksessa, jossa käyn läpi tapahtumia ja havaintoja Slovjanskin ja Kramatorskin alueella 12. huhtikuuta 2014 eteenpäin. Kyseisenä päivänä (12. huhtikuuta) venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin kokoama ”Krimin ryhmä” aloitti operaation Slovjansk-Kramatorsk-alueella, miehittäen parissa päivässä kummankin kaupungin avainkohteet. Kaupungeista tuli ensimmäiset merkittävät paikkakunnat, jotka venäläisjohtoiset joukot miehittivät Donbasin alueella, Ukrainassa.  Girkinin ryhmä siirtyi Itä-Ukrainaan Venäjän aiemmin Ukrainalta miehittämältä Krimin niemimaalta. Kaupunkien miehitys päättyi heinäkuussa 2014, jolloin Ukrainan asevoimat ja asevoimia tukevat vapaaehtoisjoukot aloittivat laajan operaation Slovjanskin ja Kramatorskin takaisinvaltaamiseksi. Heinäkuun 5. Ukrainan lippu nousi jälleen Slovjanskin ylle.

Vapaa Slovjansk, syyskesällä 2019. 

Epävakauttamisen valmistelua  

Viimeisen vuosikymmenen tapahtumien perusteella meistä voi tuntua oudolta, että Neuvostoliiton hajoamisen ensitahteja lyötiin 1980-luvun lopulla myös Donbasin alueella hiilikaivostyöntekijöiden ryhtyessä osoittamaan tyytymättömyyttään. (1) Donbasin alueen kaivostyöläisten vaatimuksissa oli havaittavissa tuulahdus ukrainalaisen kansallisen identiteetin noususta, niinpä mielenosoituksia tukivat julkisesti itsenäisyyttä kannattavat ryhmät, kuten Ukrainan kansanliike.

Neuvostoliiton hajottu joulukuussa 1991 uusien itsenäistyneiden valtioiden alueella käytiin myös sisäistä keskustelua valtiorajoista, osassa tuoreista valtioista vähemmistökansan kaipasivat lisää itsenäisyyttä tai autonomiaa. Tšetšeniassa nähtiin näiden pyrkimysten myötä tuhoisa sota Venäjän pyrkiessä murskaamaan itsenäistymispyrkimykset raa’alla voimalla – onnistumatta siinä vielä tuolloin. Noihin samoihin aikoihin käytiin poliittista keskustelua etenkin Itä- ja Etelä-Ukrainassa itsenäistymisestä tai liittymisestä Venäjään. Nämä puheet eivät kuitenkaan realisoituneet todelliseksi kannatukseksi, Venäjään liittymisen kannatus ei noussut paria prosenttia suuremmaksi. Poliittisesti merkittävimpiä voimatekijöitä näissä keskusteluissa oli Natalia Vitrenkon johtama vasemmistopopulistinen ja länsivastainen Ukrainan edistyksellinen sosialistinen puolue eli PSPU. (2) Vitrenkon PSPU oli yhtä vähän edistyksellinen, kuin oli venäläisen Vladimir Žirinovskin perustama Venäjän liberaalidemokraattinen puolue liberaalidemokraattinen.  Vuosien ajan  Vitrenko teki hyvin aktiivisesti yhteistyötä venäläismielisten ryhmien kanssa piittaamatta niiden ideologisesta taustasta. Samanaikaisesti hän julkisesti hyökkäsi Ukrainan länsisuuntautuneisuutta vastaan – retoriikassaan hän rinnastaa NATO:n fasismiin Venäjän ollessa anti-fasistinen toimija.

Sodan alkaessa Venäjän käynnistämänä Ukrainassa vuonna 2014, Vitrenko pakeni Venäjälle. Paettuaan maasta hän on antanut lausuntoja, joissa kertoo vihaavansa Ukrainaa ja ukrainalaisia ja joissa hän kehottaa puhdistamaan Ukrainan. (3) Hän on myös antanut täyden tukensa Venäjän helmikuussa 2022 aloittamalle tuhoamissodalle.

Venäjältä käsin pyrittiin vaikuttamaan Ukrainaan ja heikentämään sitä yhteiskuntana jo 90-luvun puolella Boris Jeltsinin kaudella. Vuosituhannen vaihduttua Vladimir Putinin valtakaudella Venäjän toiminta on muuttunut entistä päämäärätietoisemmaksi ja aggressiivisemmaksi. Useimmat meistä ovat unohtaneet Ukrainan vuoden 2004 presidentinvaalit, jolloin länsimielinen Viktor Juštšenko sai vastaansa Viktor Janukovitšin – johon Putin suhtautui alun perin nihkeästi, mutta jolle hän vaalikampanjan edetessä antoi varauksettoman tukensa. Tai kuten Mihail Zygar kirjassaan Putinin sisäpiiri kirjoittaa kuvatessaan vaalikampanjaa Ukrainassa: ”Tapahtuma oli ennennäkemätön: Venäjän presidentti osallistui henkilökohtaisesti vaalikampanjaan vieraassa valtiossa”. (4)

Juštšenkon vaalikampanjan merkittävänä rahoittajana toimi Lontoossa maanpakolaisena asunut venäläinen liikemies Boris Berezovski. Berezovski löydettiin hirtettynä asuntonsa kylpyhuoneesta 23. maaliskuuta 2013. Virallisissa dokumenteissa Berezovskin kuolinsyy jätettiin avoimeksi, murhaa ei myöskään suljettu pois kuolinsyiden joukosta. Jälkikäteen on arvioitu Berezovskin menehtyneen Venäjän toteuttaman operaation seurauksena. (5) Meidän on hyvä huomioida se, että Ukrainan vuoden 2004 presidentinvaalien vaalikampanjan aikana Berezovskin tukema Viktor Juštšenko yritettiin murhata dioksiinilla, jota todennäköisesti tarjoiltiin hänelle illallisella, jolle hän otti osaa yhdessä Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n silloisten johtajien seurassa. (6) Seurueeseen kuului SBU:n silloinen johtaja Volodymyr Satsyuk, joka muutti tapahtuneen jälkeen Venäjälle. Hänellä on nykyään Venäjän kansalaisuus. Ukraina on esittänyt Satsyukista luovutuspyynnön, johon Venäjä vastasi kieltävästi. The Lancetissa elokuussa 2009 julkaistu tutkimus vahvisti sen, että Juštšenko myrkytettiin dioksiinilla: ”The dioxin that poisoned Ukrainian presidential candidate Viktor Yushchenko in 2004 was so pure that it was definitely made in a laboratory”. (7) Venäjän yhteistyöhaluttomuus Ukrainan kanssa omalta osaltaan todistaa sen puolesta, että Venäjällä ei ole puhtaita jauhoja pussissa.

Venäjän valtiohallinnon ohella venäläiset organisaatiot ja ryhmät ovat etsineet kumppaneita Ukrainasta poliittisen janan ääripäistä kommunisteista äärioikeistoon, pyrkien samalla voimistamaan valtion epäyhtenäisyyttä korostavia puolueita ja ryhmiä. Ryhmien tai puoluehankkeiden koolla ei välttämättä ollut venäläisille operaattoreille merkitystä, tärkeintä oli se, että puolue tai liike edisti toiminnallaan Venäjän asiaa. Niinpä ei ole ihme, että venäläiset huomioivat marginaalisen Donetskin kansantasavalta-liikkeen, jonka donetskilainen Andrei Purginin perusti yhdessä Oleg Frolovin ja Oleksandr Tsurkan kanssa joulukuussa 2005. Liikkeen jäsenet toimivat pienellä joukolla seuraavina vuosina Donetskin alueella, esim. marraskuussa 2006 liikkeen jäsenet keräsivät nimikirjoituksia kansanäänestystä varten. Nämä liikkeet toimivat myös värväysalustoina venäläisille, useita Donetskin kansantasavalta-liikkeen aktivisteja osallistui tulevina vuosina Aleksandr Duginin ideoimille Evraziyskiy soyuz molodezhi -leireille Venäjällä. (8) Ideologisen sisällön opiskelun ohella leireillä opeteltiin aseiden käyttöä.

Venäjä ei kohdistanut vaikuttamis- ja epävakauttamistoimia yksistään Ukrainan itä- ja eteläosiin vaan koko maahan vaikka toiminnan pääpaino olikin Krimin niemimaan ohella muualla Ukrainan etelä- ja itäosissa.  Eräs merkittävimmistä yksittäisistä henkilöitä oli Kiovassa vuosia asunut, Duginin ideologinen kumppani 90-luvulta lähtien ollut, Oleh Bakhtiyarov. (9) Ideologisten vaikuttajien rinnalla Venäjä hyödynsi korruptoituneita liikemiehiä omissa toimissaan, osa heistä kohosikin merkittävään asemaan Venäjän kontrolloimilla alueilla Ukrainassa vuoden 2014 jälkeen. Tähän joukkoon kuuluu donetskilainen liikemies Denis Pushilin, joka toimii edelleen Venäjän perustaman nukkevaltion näennäisenä johtajana miehitetyn Donetskin alueella. Nähdäkseni eräs Venäjän tavoitteista oli näillä toimilla luoda hajaannusta ja eripuraa maan osien välille ja näin heikentää Ukrainaa yhteiskuntana.

Tässä tehtävässä sitä auttoivat lukuisat merkittävät venäjämieliset poliitikot ja puolueet, kuten Viktor Janukovitšin johtama Alueiden puolue. Muistan käymäni keskustelut Donetskissa asuneiden ystävien ja tuttujen kanssa jo ajalta ennen Euromaidania, kuinka he kertoivat maan sisäisistä jännitteistä ja kuinka Janukovitšin johdolla toistettiin slogania ”Donbas elättää koko Ukrainan”. Tällaisten sloganien viljelyä ei mielestäni voi rinnastaa tervehenkiseen maan eri alueiden väliseen ”kilvoitteluun” osin tarkoitushakuisuuden tähden sekä sen tähden, että niissä näkyy hyvin vahvasti ulkoinen (Venäjän) vaikutus. Epävakauttamistoimien rinnalla Janukovitšilla oli pyrkimys entistä autoritaarisempaan hallintoon, jonka kritisoijat hallinto pyrki vaientamaan turvautumalla rikollisryhmiin ja moottoripyöräjengeihin sekä Euromaidanin aikaan entistä enemmän tituškyiksi kutsuttuihin provokaattoreihin, joiden tehtävänä oli pelotella kohde hiljaiseksi.

Kiinnostavaa kokonaiskuviossa on se, että sen jälkeen kun valta Ukrainassa oli vaihtunut maan merkittävimmät läntiset tukijat eivät auttaneet Ukrainan uutta hallintoa siivoamaan venäjämielisiä voimia ja puolueita pois päätöksentekokoneistosta, ennemminkin toisinpäin. Länsimaat kritisoivat hyvin voimakkaasti niitä toimia, joihin Ukrainassa Petro Porošenkon kaudella yritettiin ryhtyä. (Huom. Petro Porošenko valittiin Ukrainan presidentiksi toukokuussa 2014 pidetyissä presidentinvaaleissa; hän pyrki toiselle kaudelle mutta hävisi vaalikamppailun Volodymyr Zelenskyille vuonna 2019). Kritiikkiä nostatti jopa se kun Ukraina pyrki suitsimaan venäläisten propagandakanavien toimintaa maassa. (10)

 

Donetsk ja Donbas kevättalvella ja keväällä 2014

Venäjän miehittäessä Krimin niemimaan helmi-maaliskuussa 2014 se aloitti samanaikaisesti aktiiviset epävakauttamistoimet Ukrainan itä- ja eteläosissa. Kirjoituksen tässä osassa keskityn havaintoihin Donetskissa kevättalvella 2014, perustelen ratkaisua pitääkseni kirjoituksen inhimillisissä mitoissa. Venäjä lähetti tuolloin operaattoreitaan omalta maaperältä sekä miehitetyltä Krimin niemimaalta kuin myös Transnistrian epävaltion alueelta Ukrainaan. Miehitetyn Krimin niemimaan kautta Venäjän oli helpohkoa lähettää operaattoreitaan Ukrainaan soluttautuneina miehitystä pakenevien ukrainalaisten joukkoon.

Venäjä toteutti samaa taktiikkaa myös Donbasin alueella kevään epävakauttamistoimien edettyä sodankäynniksi ja ensimmäisten paikallisten ryhtyessä valmistelemaan muuttoa alueelta. Mitä alkoi tapahtua enenevissä määrin kesän 2014 kesälomien päätyttyä, jolloin Venäjä loppukesän sotilasoperaatiollaan oli vakiinnuttanut miehityksen alueella. Tuolloin lukuisissa valtionlaitoksissa ja oppilaitoksissa tehtiin lopullinen päätös toimintojen siirtämisestä muualle Ukrainaan, jolloin virkamiehiä ja opettajia sekä muuta henkilöstöä muutti Ukrainan itäosista muualle Ukrainaan, osa ulkomaille. (Huom. tuolloin muuttoliikettä oli myös Venäjälle, etenkin etnisesti venäläiset muuttivat itään). Tämä asia meidänkin on syytä huomioida rajallamme, Venäjä on käyttänyt muuttovirtoja sekä evakkojen liikkeitä Ukrainassa omien operaattoreidensa soluttamiseen selustaan (osasta tulee nukkuvia agentteja), joten on todennäköistä, että Venäjä on toiminut ja tulee toimimaan näin myös jatkossa maidemme välisellä rajalla, mikäli raja-asemat avataan ja liikkuminen vapautuu merkittävästi.

Venäläinen äärioikeistolainen ja imperialistinen Russian Imperial Movement eli RIM (ven. Русское имперское движение – РИД) lähetti delegaation Itä-Ukrainaan, Donetskiin, maaliskuussa 2014 tapaamaan sikäläisiä yhteistyökumppaneita. Delegaatiota johti RIM:in johtohahmoihin kuulunut Nikolai Truštšalov, johon Yhdysvallat on sittemmin kohdistanut henkilökohtaisia sanktioita. (11 ja 12) Muutama viikko RIM:in delegaation vierailusta alkoikin venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin johtaman ”Krimin ryhmän” käynnistämä, sotaan johtanut, operaatio Donbasin alueella. Kevään ja kesän 2014 havaintojen perusteella näyttää siltä, että tuolloin RIM teki laajempaakin Igor Girkinin ja hänen ryhmänsä kanssa. Girkin tunnetaan monarkistina ja venäläisimperialismin vankkana tukijana. Girkinin tukijana ja rahoittajana toimi tuolloin ortodoksioligarkki Konstantin Malofejev, joka on Novaja Gazetan mukaan ollut luomassa Venäjän Ukraina-muistiota. (13)

Helmi-maaliskuussa 2014 sekä myöhemmin keväällä lukuisissa ukrainalaiskaupungeissa nähtiin Venäjältä saapuneita operaattoreita. Tuolloin heidän kasvonsa olivat tuntemattomia mutta näin jälkikäteen tarkasteltuna on mahdollista päätellä heidän olleen mukana organisoimassa tai kiihdyttämässä Ukrainan tuoreen hallinnon vastaisia mielenosoituksia. RIM:in delegaation vierailu Donetskiin ajoittuu hetkiin, jolloin venäläisprovokaattoreiden sekä Venäjää tukevien paikallisten toiminta alkoi muuttua entistä aggressiivisemmaksi. Venäjän rajan tuntumassa Harkovassa toistui sama kuvio, sinnekin saapui provokaattoreita Venäjältä – heidän joukossa oli sittemmin sotarikoksia tehtaillut Arseni ”Motorola” Pavlov. (14)

Venäjältä saapui operaattoreita ja provokaattoreita Ukrainaan pitkälle kesään 2014. Keväällä Odesan alueelle saapui venäläisprovokaattoreita, osa heistä todennäköisesti Moldova-Transnistria-reittiä myöten. Osan taasen tullessa junalla Venäjältä tai Valko-Venäjän kautta. Tähän joukkoon kuului ortodoksipatrioottisen Tšernaja Sotnja-liikkeen (suom. Musta sotnia, ven. Черная Сотня) aktivisti Anton Rajevski. Rajevski oli myös kansallissosialistisen Venäjän kansallinen yhtenäisyysliike-jäsen. (15) Ukrainassa Rajevski osallistui huhti-toukokuussa 2014 antimaidan-mielenosoituksiin Odesassa, kuuluen ryhmään, joka suunnitteli ukrainalaisaktivisti Sergei Sternenkon murhaa. (16) Ryhmän tarkoituksena oli myös synnyttää kaupungissa laajempia yhteenottoja. Myöhemmin Rajevski liittyi vapaaehtoisena Donbasissa taisteleviin venäläisjoukkoihin, jossa hänestä tehtiin ensimmäiset havainnot kesäkuussa 2014. Rajevskin tiedetään sotineen alueella Venäjän varustamissa joukoissa aina 21. heinäkuuta 2014 saakka, jolloin hänet siirrettiin haavoittumisensa jälkeen saamaan hoitoa Rostov-na-Donuun, Venäjälle.

Taisteluiden alettua Donbasin alueella huhtikuussa 2014, Venäjä jatkoi samanaikaisesti muita epävakauttamistoimia Ukrainassa sekä nukkehallintojen vakiinnuttamistoimia kontrolloimillaan alueilla. Donetskiin saapui kesäkuussa Marija Butina-niminen venäläisoperaattori, hänelläkin oli kokemusta Venäjän operaatiosta Krimin niemimaalla, jossa hän esiintyi julkisesti muutamaa kuukautta aiemmin, maaliskuussa 2014. Butina oli vieraillut Ukrainassa lukuisia kertoja ennen vuotta 2014, tavaten muun muassa ukrainalaisen aseharrastajien UAVZ-organisaation johtajan Georgi Utšaikinin. Butina nousi kansainväliseen kuuluisuuteen vuonna 2019 kun hänet vangittiin ja tuomittiin Yhdysvalloissa 18 kuukaudeksi vankeuteen vieraan vallan eli Venäjän agenttina toimimisesta. (17) Opiskelijana Yhdysvalloissa ollut Butina pyrki luomaan suhteita Yhdysvaltojen Kansalliseen kivääriyhdistykseen eli NRA:han esittäytymällä pienen venäläisen asejärjestön puheenjohtajaksi.

Yllä kuvatuista toimista sain ensimmäiset havainnot Ukrainasta maaliskuussa 2014, kirjoitin muistiinpanoihini 16. maaliskuuta 2014 seuraavaa:

”Donetskissa on paikallisten lähteideni sekä viranomaisten tietojen perusteella värväreitä Venäjältä, jotka pyrkivät saamaan paikallisia venäläisiä ja venäläismielisiä mukaan laajemmassa mitassa mielenosoituksiin. Toistaiseksi määrät ovat olleet vähäisiä huomioiden se, että alueella asuu miljoonia asukkaita. Tähän mennessä Venäjä ei ole saanut masinoiduksi alueelle todella massiivisia ja provokatiivisia hyökkäyksiä. En tiedä oletettiinko Moskovassa, että Ukrainan itäiset alueet seuraavat suoraviivaisesti ja omatoimisesti Krimin esimerkkiä ja venäläismieliset kaappaavat vallan alueella suht' helposti.”

Omilta kontakteiltani sain myös yksityiskohtaisempia tietoja Venäjän verkostoista ja niiden aktivoitumisesta, kuinka esim. eräässäkin oppilaitoksessa aiemmin poliittisesti neutraalit henkilöt muuttuivat Venäjän asiaa ajaviksi henkilöiksi – myöhemmin osa näistä henkilöistä värväytyi Venäjän perustamaan nukkehallintoon tai päätyi toimimaan sen ns. virallisissa elimissä.  Toimintakuvausten perusteella voi päätellä Venäjän kontaktoineen näitä henkilöitä jo aiemmin, ja he aktivoituivat hetkenä, jolloin Venäjä tarvitsi operaattoreita esim. asemansa vakiinnuttamiseen alueella. Valtaosa Venäjän värväämistä henkilöistä oli havaintojeni mukaan kuitenkin matalamman koulutustason henkilöitä tai elämässään muuten syrjäytyneitä henkilöitä, joita Venäjä hyödynsi provokaattoreina, agitaattoreina tai rakennusten valtaajina kevään 2014 kaoottisina viikkoina ja kuukausina.

Tässäkin kuviossa on huomioitava myös se, että osa näistä operaattoreista kohosi (ainakin joksikin aikaa) merkittävään asemaan alueille pystytetyissä nukkehallinnoissa seuraavina vuosina. Näin kävi myös Andrei Purginille, joka valittiin ns. kansanneuvoston puheenjohtajaksi Donetskissa, kunnes syyskuussa 2015 hänet erotettiin, (18) jouduttuaan Denis Pushilinin hampaisiin, joutui pakenemaan alueelta. Ulkopuolisten tarkkailijoiden arvioiden mukaan toimen taustalla oli Venäjä omine tavoitteineen, kuten sitouttaa alue näennäisesti noudattamaan Minsk II-sopimusta. Tämä sopi Venäjän suunnitelmiin mutta ei välttämättä paikallisten värvättyjen, joiden kuvitelmissa oli joko pikainen Venäjään sulautuminen tai Neuvostoliiton kaltainen valtio.

Venäjän ja sen operaattoreiden toimista huolimatta Donetskissa paikallisia kerääntyi maaliskuussa 2014 lukuisia kertoja osoittamaan tukeaan yhtenäiselle Ukrainalle – silmämääräisesti pääteltynä näihin tukimielenosoituksiin osallistui merkittävästi enemmän kansalaisia kuin venäjämielisten ja Venäjän lähettämien provokaattoreiden viikoittaisiin protesteihin Donetskin keskustassa, Leninin aukiolla. Nämä protestit olivat jo menettämässä voimaa maaliskuun 2014 lopulla, jolloin kaupunkiin alkoi saapua selvästi enemmän väkeä Venäjältä – paikalliset kutsuivat heitä ”Putinin turisteiksi”.

Maaliskuussa Venäjälle työskennelleet provokaattorit ja agitaattorit ryhtyivät käyttämään entistä enemmän väkivaltaa pelottaakseen väen kotiin Ukrainaa tukevista mielenosoituksista. Maaliskuun 13. päivä Venäjää tukevat agitaattorit hyökkäsivät Ukrainan yhtenäisyyttä ja EU-integraatiota tukeneiden mielenosoittajien kimppuun. Hyökkäyksessä puukotettiin kuoliaaksi Donetskin alueella syntynyt ukrainalaisaktivisti Dmytro Tšernjavskyi. (19) Tämäkään hyökkäys ei pelottanut kansalaisia kotiin, vaan he lähtivät edelleen kaduille tukemaan vapaata Ukrainaa.

Veri virtasi Donetskissa, maaliskuun 13. 2014. 

Viimeiset Ukrainan tuoretta hallintoa ja maan yhtenäisyyttä tukeneet mielenosoitukset järjestettiin Donetskissa niinkin myöhään kuin huhtikuun lopulla 2014. (20) Tuolloin kaupunki ympäröivine seutuineen oli vajoamassa anarkiaan, Ukrainalle lojaaleiden poliisien oli lähes mahdotonta suojella kansalaisia ”Putinin turistien” ja agitaattoreiden hyökkäyksiltä. Huhtikuussa 2014 väkivalta ja sota olivat jo saapuneet Ukrainan itäisiin osiin ensimmäisten venäläisjoukkojen myötä, näitä joukkoja johti Krimin niemimaan miehitykseen osallistunut venäläinen tiedustelu-upseeri Igor Girkin.

Huhtikuun 7. päivä 2014 osa tuhatpäisestä mielenosoittajajoukosta hyökkäsi Donetskissa aluehallintorakennukseen, miehittäen osan rakennuksesta vaatien kansanäänestyksen järjestämistä. (21) Venäjän lippuja alkoi näkyä entistä enemmän ”Donetskin kansantasavallan” lippujen joukossa, toiminnan näyttäessä kopiolta Venäjän Krimillä organisoimasta näytelmästä.

Huhtikuun 12. päivä vuonna 2014 valkeni Slovjanskissa, Donbasissa Ukrainan itäosissa, rauhallisena. Rauhaa ei kuitenkaan kestänyt montaakaan tuntia, aamukahdeksan jälkeen venäläisen tiedustelu-upseeri Igor Girkinin kokoama ja johtama joukko ”pieniä vihreitä miehiä” ilmaantui pakettiautojen kuljettamina kaupungin keskustaan. (22) ”Krimin ryhmä” yhdessä Donbass People’s Militian* kanssa aloitti kaupungissa operaation, joka oli alkusysäys sodalle Ukrainassa. Slovjanskin ja Kramatorskin valtauksesta ja sodan ensihetkistä tuonnempana erillisen kirjoituksen muodossa. Se minkä Venäjä oli aloittanut miehittäessään Krimin niemimaan lähti vyörymään eteenpäin Donbasissa, jossa ukrainalaiset eivät enää ”kääntäneet toista poskea” vaan vastasivat voimaan voimalla.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://www.pravda.com.ua/articles/2021/10/16/7310383/ 

2. https://historynewsnetwork.org/article/the-strange-alliance-between-ukrainian-progressive 

3. https://web.archive.org/web/20191109065708/https:/vgolos.com.ua/news/zachystyty-ukrayintsiv-maty-odnogo-iz-kerivnykiv-naftogazu-u-moskvi-rozpovila-yak-nenavydyt-ukrayinu-video_1101858.html 

4. Mihail Zygar: Putinin sisäpiiri – Nyky-Venäjän lyhyt historia, s. 127.

5. https://www.theguardian.com/world/2014/mar/27/boris-berezovsky-inquest-open-verdict-death 

6. https://sanctions.nazk.gov.ua/en/candidates/persons/ukraine/27399/ 

7. https://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(09)60912-0/abstract 

8. https://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html 

9. http://rossia3.ru/mer/oxota 

10. https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005216502.html 

11. https://anton-shekhovtsov.blogspot.com/2015/09/russian-fascist-militants-give-money-to.html 

12. https://thesoufancenter.org/wp-content/uploads/2020/04/TSC-Report-Inside-the-Russian-Imperial-Movement-Practical-Implications-of-U.S.-Sanctions.pdf  (tiedosto luettu 8. kesäkuuta 2020).

13. https://www.verkkouutiset.fi/a/vladimir-putinin-ukraina-strategian-valmisti-vahan-tunnettu-oligarkki-32663/#194c9420 

14. https://euromaidanpress.com/2015/01/30/terrorist-commander-from-russia-spotted-at-spring-kharkiv-protest/ 

15. https://www.themoscowtimes.com/2014/03/30/chechens-offer-weary-welcome-a33462 

16. https://www.forumdaily.com/en/pyat-let-tragedii-v-odesse-vinovnyx-v-smerti-lyudej-ne-nashli-spory-prodolzhayutsya/ 

17. https://yle.fi/a/3-11038250 

18. https://www.interfax.ru/world/464849 

19. The Heaven’s Hundred: Dmytro Chernyavskiy.

20. https://lb.ua/society/2021/08/12/491303__donbas_nevtrachene_pokolinnya_ch1.html 

21. https://www.bbc.com/news/world-europe-26910210 

22. https://mil.in.ua/en/articles/and-so-began-sloviansk/ 

*: Donbass People’s Militia koostui keväällä 2014 venäläisvapaaehtoisten ohella paikallisista Venäjän tukijoista. Joukko-osastoon liittyi myös Viktor Janukovitšille lojaaleita sisäministeriön Berkut-erikoisjoukkojen poliiseja sekä loikkareita asevoimista. 

Olen sivunnut aihetta ”Ukrainan sodan taustaa – havaintoja Venäjän vaikutustyöstä Ukrainassa”-kirjoituksessani, maaliskuussa 2020.