lauantai 17. joulukuuta 2022

Suomen Sotilas lehti: informaatiosta disinformaatioon

 

Ukrainassa on sodittu jo reilut kahdeksan vuotta, jonka kuluessa olen kirjoittanut kriittiseen sävyyn lukuisia blogeja (ja muita kirjoituksia) perinteisen median kompuroinnista sotauutisoinnissa – ikävämmillään sortumisesta Venäjän välittämän narratiivin kritiikittömään toistamiseen. Toistaiseksi olen jättänyt, vakavasti otettavat pienemmät mediat kritiikkini ulkopuolelle yksittäismainintoja lukuun ottamatta, tämä kirjoitus omalta osaltaan rikkoo tämän perinteen.

Kirjoituksen otsikossa nostan informaation ohella esille disinformaation, niin väärin kuin se lehteä kohtaan kenties onkin, tässä kirjoituksessa huomioni kohdistuu nimenomaa tähän disinformaatioon. Informaatio-sanan otin otsikkoon mukaan tasapainottaakseni asetelmaa. Otsikkona Suomen Sotilas -lehti: disinformaatiota, olisi ollut vääristävä, koska kyseinen lehti tarjoaa lukijoilleen kaikesta huolimatta runsaasti informatiivisia artikkeleja. Venäjän aloitettua 24. helmikuuta 2022 usean rintaman hyökkäyksen Ukrainaan (Donbasissa vuosia jatkuneen asemasodan jälkeen) lehden sivuilla on vieraillut säännöllisesti lukuisia arvostamiani asiantuntijoita, kuten Pekka Toveri, kenraalimajuri evp ja puolustusvoimien pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, joten disinformaation korostaminen olisi ollut vääristävää harhaanjohtamista. Etenkin kun huomioimastani disinformatiivisesta tai muulla tavalla harhaanjohtavasta aineistosta vastaa pääsääntöisesti yksi ja sama kirjoittaja, jo vuosien ajan lehteen artikkeleja kirjoittanut, Aleksei Kettunen.

Suomen Sotilas ja satusetä Aleksei Kettunen.












Suomen Sotilas on ilmestynyt vuodesta 1919, ikää lehdelle on siis kertynyt jo rapiat vuosisata. Lehti toimittajineen on nähnyt aikakausien muuttumisen, vuosituhannen vaihtumisen ja ajan, jolloin Suomessakin moni oli romuttamassa perinteikästä asevelvollisuusarmeijaa: maamme puolustus lepää koko kansan harteilla, tänään tiedon ja valheen rooliin kiinnitetään jälleen menneitä vuosikymmeniä enemmän huomiota – eikä vähiten naapurimme Venäjän toimien tähden. Niinpä omissa silmissäni korostuu tiedon jakajien rooli, medialla on suuri vastuu jakamastaan aineistosta. Vastuunkantajina on mediat suurimmista pienempiin, kuten edellä viittasin, suurimpien tekoihin olen aiemmin kiinnittänyt lukuisia kertoja huomiota – blogieni ohella lähestynyt suoraan toimituksia ja toimittajia hetkinä, jolloin olen huomannut uutisen tai artikkelin olevan tavalla tai toisella harhaanjohtavan, toisinaan jopa disinformatiivisen.

Suomen Sotilaan pitkäaikaisena seuraajana olen pannut merkille Aleksei Kettusen sortuvan toistuvasti suoranaiseen Venäjän fanittamiseen – ilmaus on suora mutta ei perusteeton. Kettusen fanipoikamainen asenne näkyi jo vuosia sitten Suomen Sotilaassa julkaistuissa venäläisen Armata-tuoteperheen esittelyissä. Armata-tuoteperheessä on kyse Venäjän asevoimille suunnitellusta Armata-tela-alustasta (tai universaalista tela-alustasta), jonka varaan Venäjä laski paljon viime vuosikymmenen puolivälin tietämillä. Venäjän suurellisten suunnitelmien mukaan alustalle piti rakentaa kokonainen vaunuperhe, taistelupanssarivaunusta (T-14) raskaan rynnäkkövaunun (T-15) kautta panssarihaupitsiin ja muihin tela-alustaa hyödyntäviin vaunuihin. Tähän päivään mennessä Venäjä ei ole onnistunut valmistaa kuin yksittäisiä vaunuja, joiden kyvyistä suurin osa näyttää jääneen suunnittelijoiden työpöydälle.

Kirjoituksessani aikomukseni ei kuitenkaan ole ruotia Aleksei Kettusen kirjoitushistoriaa, vaan tarkastella eräitä hänen 24. helmikuuta 2022 jälkeen kirjoittamia (ja Suomen Sotilaassa julkaistuja) artikkeleja ja näyttää niissä piilevät – toistuvat – virheet. Päätin puuttua virheisiin kyseisen kirjoittajan roolin vuoksi, moni voi pitää häntä asiantuntijana kirjoittaessaan laajoja artikkeleja harrastelehteen. Kettunen on myös toiminut asiantuntijan roolissa muissa medioissa, (1) joten kirjoitukselle on enemmän kuin riittämiin perusteita.

Aloittakaamme ruodinta tarkastelemalla lyhyesti Aleksei Kettusen kirjoittamaa Terässade – lyhyt oppimäärä tykistöraketinheittimistä -artikkelia, joka julkaistiin Suomen Sotilas -lehdessä nro. 4/2022.

















Yllä (kuvan yhteydessä) kävin läpi muutamia selkeitä virheitä, jokainen näistä artikkelissa tosiasioina esitetyistä virheistä (disinformaatiosta ja/ tai propagandasta) olisi ollut mahdollista käydä vieläkin seikkaperäisemmin läpi. Huomiotta jätin myös violetissa suorakulmiossa esitetyn väitteen Venäjän toteuttamasta varastojen hajauttamisesta, jonka syvällisempi tarkastelu olisi vaatinut huomattavan paljon tilaa, jolloin meidän olisi pitänyt määritellä se, mitä tämä ”hajauttaminen” tarkoittaa.

Tarkoittaako se sitä, että ammuksia kasataan taivasalle ratapihoille, koulujen liikuntasaleihin, vai sitä, että polttoainesäiliöitä varastoidaan ratapihoille sekä käyttämättömille junaradoille jne. Toisaalta Venäjän toiminta osoittaa sen, että samoja alueita on käytetty varastointiin ja kaluston säilytykseen Ukrainan toteuttamien iskujen jälkeenkin. Eli jos Venäjä hajauttaakin materiaalivarastojaan, käyttää se myös samaa kohdetta toistuvasti (jatkuvasti) materiaalinsa varastointiin. Se, että Venäjä on logistiikan kautta sidoksissa rataverkkoon, sitoo ainakin jossain määrin sen huoltoakin. On myös syytä huomioida se, että Ukrainan itäosien miehitetyillä alueilla Venäjä on rakentanut erilaisten ja erikokoisten varastojen verkoston vuoden 2014 jälkeen. Osa näistä huoltotukikohdista ja -varikoista on Ukrainan vaikutuskyvyn ulottumattomissa.

Jatkakaamme vyyhdin purkua, seuraavaksi voimme siirtyä uusimman Suomen Sotilas -lehden pariin (6/2022) ja artikkeliin Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta, josta löytyy lukuisia kohtia, jossa on toistettu sellaisenaan venäläisten väittämiä tuomatta muuta näkökulmaa esille, tai jossa rinnastetaan asioita, jotka eivät ole vertailukelpoisia – rinnastettavissa. Kiinnostavaa on se, että kerratessaan kyseisessä artikkelissa OTR-21 Totška-U -ohjusjärjestelmää ja sen käyttöhistoriaa, Kettunen omasta puolestaan esitä mitään kritiikkiä Venäjän väittämälle, että se on poistanut järjestelmän asevoimiensa käytöstä vuonna 2019. (2) Venäjän brutaalin offensiivin ollessa jo alkanut, Valko-Venäjälle sijoitetulla Venäjän asevoimien yksiköillä oli käytössä juuri OTR-21 Totška-U -ohjusjärjestelmiä. (3) Kyseiset järjestelmät oli vieläpä merkitty V:llä (taktinen merkintä), muun muassa kyseistä taktista merkintää venäläisjoukot käyttivät tunkeutuessaan Ukrainaan usealta suunnalta 24. helmikuuta 2022.

Venäläinen kolonna liikkeellä Valko-Venäjällä valtatiellä M10, kuvassa Totška-U:n laukaisualusta.
















Seuraava kohta samaisessa artikkelissa on suorastaan hämmentävä, kun huomioimme, että tämä artikkeli on kaikesta päätellen kirjoitettu kokonaisuudessaan kuukausia Venäjän hyökkäyssodan alkuhetkien jälkeen:

Ukrainan mukaan Venäjä käyttää myös S-300:n it-ohjuksia ukrainalaisia maakohteita vastaan väitetyn ohjuspulan takia. Tämä on tietenkin mahdollista elinkaarensa päähän tulevien ohjusten hyödyntämiseksi, pakon edessä tai käyttäjien kouluttamiseksi. Osa käytettyjen ohjusten jäänteistä osoittaa, että ne on valmistettu 1980-luvulla. - - - Lienee kuitenkin epätodennäköistä, että näin vanhoja, yli kolminkertaisesti 10 vuoden elinkaarensa ylittäneitä ohjuksia vielä löytyisi Venäjän arsenaaleista”. (4)

Väistämättä mieleen hiipii ajatus siitä, että kun todellisuus ei ole yhdistettävissä kuvitelmiin (muistamme Kettusen ilmeisen Venäjän asejärjestelmiin kohdistuvan fanituksen), oman mielenrauhan tähden kuvitelmista pidetään kiinni. Sama ristiriitaisuus saa jatkoa paria kappaletta myöhemmin Kettusen kirjoittaessa Venäjän käyttämistä itsemurhalennokeista, josta Kettunen käyttää venäläisten Iranista ostamista itsemurhalennokeistaan käyttämää Geran-2 nimitystä. Ja koska sanoilla on merkitystä, sillä kuinka asiat artikkelissa ilmaistaan, on suuri merkitys. Aleksei Kettusen tapa saa aikaan sen, että tietämättömämpi lukija jää epätietoisuuden valtaan sen suhteen, mistä Venäjä kyseiset lennokit on todellisuudessa saanut. Tai vähintäänkin synnytetään epäilys sen suhteen, mikä on totuus – ja juuri tähän Venäjä omassa informaatiosodassaan myös pyrkii: tuhoamaan totuuden. (5) Synnyttämään tilan, jossa on useita totuuksia tai ei ole yhtään totuutta.

Ja täyttä puppuahan on se, että Geran-2 eli iranilainen HESA Shahed-136 lennokki olisi jollain tapaa vaikeasti torjuttava, kuten Kettunen väittää. (6) Kettunen myös muistuttaa lukijoita kriittisestä tarkastelusta, johon hän ei (todellisuudessa) itse juurikaan pysty. Muistamme Kettusen toistamat venäläisväitteet lukuisista tuhotuista M142 HIMARS-raketinheitinjärjestelmän ajoneuvoista tai ilmatorjunnan onnistumisista rakettien torjunnassa.

Kirjoituksesta huokuu myös jollain tapaa piittaamaton asenne Venäjän sodankäyntitapaa kohtaan, se ilmenee esim. seuraavasti –

Näiden ohjusten laukaisuilla on luultavasti haluttu parantaa käyttöhenkilöstön osaamista sekä ampua pois vanhimpia vuodesta 2002 alkaen valmistettuja ohjuksia”. (7) Kyseisessä kohdassa kuvataan, kuinka Venäjä on vaikuttanut maamaaleja vastaan 3M55 Oniks/Oniks-M-pintamaaliohjuksilla. Sama on havaittavissa kohdassa, jossa kuvataan Venäjän S-300 ilmatorjuntaohjusten käyttöä Ukrainassa – ”Ukrainan mukaan Venäjä käyttää myös S-300:n it-ohjuksia ukrainalaisia maakohteita vastaan - - - Tämä on tietenkin mahdollista elinkaarensa päähän tulevien ohjusten hyödyntämiseksi, pakon edessä tai käyttäjien kouluttamiseksi.” (8)

Kyse on Kettusen mukaan asejärjestelmien käyttämistä sodassa joukkojen kouluttamiseksi, ja vaikka hyväksyisimmekin tämän (oman ymmärrykseni mukaan se koulutus pitäisi pääasiassa kyllä tehdä jossain muualla kuin taistelukentällä) selityksen, niin hämmentävää on se, ettei sanallakaan mainita käyttötarkoitusta, mikä etenkin maamaaleja vastaan käytettynä, epätarkoilla S-300 ilmatorjuntaohjuksilla, on siviilikohteiden terroripommitukset.

Kun vertaa Aleksei Kettusen kirjoittamaa katsausta Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta, Suomen sotilas -lehden numerossa 3/2022 julkaistuun, Ahti Lapin (eversti evp), katsaukseen Ohjussotaa Ukrainassa, niin erot ovat huomattavia. Toki on mainittava, että Ahti Lappi on ilmatorjunnan rautainen ammattilainen. Katsauksessaan Lappi tarkastelee kriittisesti Venäjän toteuttamia operaatioita, mutta huomioiden myös Ukrainan toimet samalla tavalla. Lappi toteaa sen, minkä me kaikki tiedämme (Venäjän sodanjohdossa ja -käynnissä on nähty dramaattisia puutteita ja osaamattomuutta), mutta jonka Kettunen jättää kirjoittamatta. Onkin valitettavaa, että tällaisena aikana pitkänlinjan maanpuolustuksellisessa julkaisussa näkyvästi palstatilaa saa toimittaja, joka ei kirjoituksissaan pysty noudattamaan ohjeitaan ts. seuraamaan kriittisesti sodan osapuolten viestintään.

Edelliseen lisäisin sen, että samalla kirjoittajan tulisi kuitenkin huomioida sodan osapuolten viestinnän erot ja vertailla niitä puolueettomien tahojen raportoinnissaan tekemiin havaintoihin, joissa näkyy hyvin selvästi se, että Venäjän sodasta maalaama kuva on hyvin kaukana todellisuudesta – paljon kauempana mitä Ukrainan. Esim. Venäjä on, ilmoitustensa mukaan, tuhonnut Ukrainan ilmavoimat, ampunut alas kaikki Bayraktar TB-2 lennokit jne. (9) Samalla kuitenkin näemme Ukrainan ilmavoimien toteuttavan päivittäin taistelulentoja rintamalla, haastaen näin Venäjän ilmavoimat: (10) näemme myös Ukrainan toteuttavan edelleen harvakseltaan operaatioita – niillä moneen kertaan pudotetuilla – TB-2 lennokeilla jne. Toki Bayraktar TB-2 lennokkien rooli on nyt pienempi kuin reilut puolivuotta sitten, mutta Venäjän brutaalin hyökkäyssodan alkupuolella niillä oli oma merkittävä osansa hyökkäyksen hidastamisessa, mikä kenties sai venäläiset väheksymään sen tehoa ja vastaavasti korostamaan liioitteluun saakka, oman ilmatorjuntansa onnistumisia.

Aleksei Kettusen kirjoittamissa artikkeleissa puitteet ovat usein kunnossa, mutta artikkeleiden tasoa heikentää olennaisesti – puitteista ja kiinnostavasta aiheesta huolimatta – outojen tulkintojen rinnalla tilan anto disinformaatiolle ja suoranaiselle sotapropagandalle, ilman, että tekstissä tuodaan millään tapaa esille sitä, että kyse on edellisistä.

Olen kuulunut Suomen Sotilaan lukijoihin ja tilaajiin jo vuosien ajan, joten katson, että myös tässä roolissa minulla on oikeus kritisoida lehteen toimitettua ja siinä julkaistua materiaalia, mutta ennen kaikkea tämä kritiikki on kirjoitettu asianharrastajan roolissa. Olen seurannut Ukrainan yhteiskunnallista kehitystä tarkemmin jo yli vuosikymmen ajan, sotaa Ukrainassa Venäjän suorittamasta Krimin niemimaan miehityksestä ja keväästä 2014 lähtien. Historian ja sotahistorian harrastaminen on sitten aivan oma juttunsa, se alkoi vuosikymmeniä sitten.

 

Marko

 

Lähteet:

1. https://yle.fi/a/3-11549276  (Jutussa on käytetty muun muassa seuraavia lähteitä ja haastatteluja: - - - Suomen Sotilas lehden toimittaja Aleksei Kettunen - - -).

2. Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta, Suomen sotilas 6/2022 s. 70.

3. https://twitter.com/MotolkoHelp/status/1509099435262976000 

4. Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta, Suomen sotilas 6/2022 s. 71.

5. https://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

6. https://www.rferl.org/a/ukraine-iran-drones-russia/32097697.html 

7. Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta, Suomen sotilas 6/2022 s. 70.

8. Ilmaiskut Ukrainaan ja niiden torjunta, Suomen sotilas 6/2022 s. 71.

9. https://www.oryxspioenkop.com/2022/10/lost-in-lies-keeping-track-of-russian.html 

10. https://www.ukrinform.net/rubric-ato/3632142-war-update-ukrainian-air-forces-launch-five-strikes-on-enemy-positions.html 


Lähteinä ja taustoitukseen käytetty myös Suomen sotilas lehden numeroita 3/2022 ja 4/2022 sekä vanhempien vuosikertojen numeroita – 6/2018 ja 3/2015 (Aleksei Kettusen kirjoittama artikkeli Venäjän uusi nyrkki Armata s. 26). Unohtamatta Suomen sotilas -lehden verkkosivuja sekä uusimman lehden (6/2022) artikkelia Tykinkuulalla takalaittomaksi, kirjoittajana Jarmo Sinkkonen, ye-everstiluutnantti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.