lauantai 22. lokakuuta 2022

Sanoilla on merkitystä, perinteinen media epäonnistuu toistuvasti Ukrainan sodasta uutisoidessa

 

Ukrainan reilut kahdeksan vuotta kestänyt sota eskaloitui helmikuun lopulla Venäjän aloitettua usean rintaman hyökkäyksen perimmäisenä tavoitteenaan Ukrainan miehittäminen ja nykymuotoisen Ukrainan valtion tuhoaminen – käytännössä kyse on tuhoamissodasta, mikä tuntuu olevan monelle mahdoton ymmärtää (tai hyväksyä). Ehkäpä tuhoamissota tuntuu niin mahdottomalta ajatukselta kaiken sen jälkeen mitä meille on opetettu peruskoulussa ja mitä meille on toistettu yhteiskunnallisessa keskustelussa holokaustista ja siitä, ettei sen voi antaa tapahtua enää uudestaan, vaikka onhan näinkin tapahtunut jo ennen Ukrainaa kohdannutta tuhontaa.

Venäjän ryhdyttyä usean rintaman hyökkäyssotaan, toivoin hetken ajan, että luotettava perinteinen media Suomessa (ja muualla Euroopassa) kiinnittäisi huomiota uutisointiin ollen erityisen huolellinen sen suhteen millaisin termein sotatapahtumia Ukrainassa kuvattaisi. Ukrainan sotavuosien (muistamme, että Ukrainassa on sodittu keväästä 2014 lähtien) kuluessa olin – toisinaan tuskastumiseen saakka – turhautunut siihen, kuinka suomalaisetkin mediat kerta toisensa jälkeen syyllistyivät epätäsmällisyyksiin tai suorastaan toistivat Kremlin propagandaa uutisartikkeleissaan.

Ikäväkseni olen huomannut, etteivät toimitukset ole kyenneet riittävään tarkkuuteen uutisissaan, mikä on sinänsä harmi, koska Suomessa on lukuisia Ukrainan sodasta erinomaisesti raportoivia toimittajia (kuten Yleisradion Antti Kuronen) ja tiedän, että ainakin eräissä mediataloissa toimittajille järjestettiin koulutustilaisuuksia kevättalvella, jotta pahimman Kreml-disinformaatio ei päätyisi uutistekstiin, jotta se tunnistettaisi riittävän varhain.

Aiempien sotavuosien aikana olen aina toisinaan, ehkäpä hiukan osoitellen, kirjoittanut suomalaismedioiden epäonnistumisista Ukrainan sotauutisoinnissa. Helmikuun 24. päivän jälkeen olen joutunut tarttumaan samaan teemaan jonkun kerran, ensimmäisen kerran niinkin pian kuin maaliskuun 7. päivä havaittuani MTV:n julkaisseen luokattomasti laaditun sotauutisen Ukrainasta. (1)* Kyseisessä uutisessa päädyttiin kritiikittä toistamaan Donetskista kotoisin olevan mutta Venäjän kansalaisuuden vuoden 2014 jälkeen saaneen olympiaurheilija Marina Goliadkinan Instagram-päivityksen, jossa tämä – täysin valheellisesti toteaa – Donetskissa kaiken olevan rikki, tuhottu.

Ukrainan kontrollissa helmikuussa 2022 ollut Piskyn kylä Donetskin kupeessa oli jo tuolloin lähes täysin tuhottu, samoin on käynyt Mar’inkan kaupungille Donetskin lounaispuolella Venäjän yritettyä valloittaa sen lukuisia kertoja mutta Donetsk ei ollut helmikuussa 2022 tuhottu. Se ei ole sitä vieläkään, toisin kuin Mariupol, jonka rakennuskannasta venäläiset tuhosivat valloitusvaiheessa suurimman osan. Todennäköisesti Venäjän olympiajoukkueeseenkin kuuluneen Goliadkinan Instagram-päivitys oli tarkoin harkittu disinformaatio-operaatio, jolla toistettiin (tunnetun henkilön kautta) Venäjän virallista narratiivia ”kahdeksan vuotta pommitetusta Donetskista”, jota myös suomalaispropagandistit ja disinformaatikot innokkaasti toistavat.

MTV:tä paremmin ei ole onnistunut Yleisradiokaan, jonka elokuun 3. päivä julkaisema ja Elsa Osipovan toimittama katsaus antoi minulle edellisen kerran kimmokkeen kirjoittaa hiukan tarkemmin suomalaismedioiden epäonnistumisista uutisoidessaan Venäjän brutaalista hyökkäyssodasta. (2) Todellisena kimmokkeena silloiselle kirjoitukselle oli Osipovan toimittaman katsauksen täysin epäonnistunut otsikko – Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa myös hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen.

Kriittisen palautteen myötä, jota myös allekirjoittanut laittoi toimitukselle, artikkelin otsikko muutettiin muotoon – Kreml käy Kaakkois-Ukrainassa sodan lisäksi kampanjaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen.

Elsa Osipovan laatiman artikkelin alkuperäisessä otsikossa korvaan särähti sanamuoto ”hienovaraista sotaa, jonka tavoitteena on ukrainalaisen väestön venäläistäminen”. Huomio kiinnittyi erityisesti sanaan ”hienovaraista”. Aivan kuin sellaisessa toiminnassa, jonka lopullisena tavoitteena Venäjällä on (oli) miehittämillään alueilla asuvien ukrainalaisten kielen ja kulttuurin sekä kansallisen identiteetin tuhoaminen, on mitään ”hienovaraista” vaikka tämä tuhonta pantaisikin toimeen hiljaisuudessa ja kameroilta piilossa.

Seuraavassa kuvakollaasissa esimerkkejä suomalaismedioiden viimeaikaisten uutisten epäonnistuneista sanavalinnoista. Esimerkkien uutisissa toistuu Venäjän propagandan käyttämien termien toistaminen sellaisenaan, tai Venäjän tekojen kuvaaminen – tilanne huomioiden – täysin väärällä termillä, kuten ”evakuointi” vaikka kyseessä on laiton väestön pakkosiirto, tai ”kansanäänestys” vaikka kyseisellä toimituksella ei ollut mitään tekemistä kansanäänestyksen kanssa. Kyse oli Kremlissä ohjatusta näytelmästä, jossa tulos oli jo ennalta määritelty.










Suomalaismedioiden rinnalla myös kansainvälisesti tunnetut ja luotettavina pidetyt mediat ovat syyllistyneet toistuvasti harhaanjohtavien termien käyttöön sekä Venäjän propagandan välittämiseen sellaisenaan, kuvassa muutama tällainen esimerkki. Itse asiassa näyttää jopa siltä, että kansainväliset mediat ovat suomalaismedioita huolimattomampia uutisoinnissaan (toki kyse on vain omista havainnoista, ei kattavasta tutkimuksesta).







On todennäköistä, että osa suomalaismedioiden julkaisemista uutisista on suoria käännöksiä läntisten uutistoimistojen uutisvirrasta, jolloin uutistoimittajat eivät ole ajatelleet tarpeeksi kääntämänsä tekstin sisältöä, tai pahimmassa tapauksessa eivät ole tarpeeksi hyvin perehtyneitä aiheeseen, jolloin ikävämpiäkin huteja voi tulla kohdalle. Toisaalta Ukrainassa on sodittu jo keväästä 2014 lähtien, tämän ajan uutistoimituksia on myös huomautettu uutisten sisällöstä ja käytetyistä sanavalinnoista, joten luulisi, että jossain vaiheessa toimitusprosessi hioutuisi sille mallille, etteivät typerimmät sanavalinnat enää pääse seulasta läpi. Mutta ei!

Sanojen ohella myös kuvat ja grafiikat voivat välittää disinformatiivista viestiä tukien näin Venäjän valheellista tarinaa. Elokuussa 2020 Yleisradion Ykkösaamu-ohjelmassa haastateltiin tasavallan presidentti Sauli Niinistöä, jolloin ohjelman karttagrafiikkaan oli päätynyt hyvin ikävä virhe – Krimin niemimaa oli merkitty osaksi Venäjää. (3)** Virheet erilaisissa karttagrafiikoissa ovat toistuvia, ja sikäli ikäviä, että tekstiä on helppo muokata, mutta televisio-ohjelmien karttagrafiikat jäävät elämään, aivan kuten käy perjantaiselle (21. lokakuuta 2022) Ylen aamu-tv:n hyvin sekavalle karttagrafiikalle, joka virheellisen tiedon ohella on muullakin tapaa hyvin tulkinnanvarainen – mielestäni tällainen kartta puutteineen ei edes saisi päätyä tv-lähetykseen, jonkun olisi pitänyt olla hereillä. (4) 










Tiedostan, ettei työ uutistoimituksessa ole helppoa, virheitä sattuu itse kullekin, mutta kun selkeitä virheitä sattuu kerta toisensa jälkeen, vuosi vuoden perään, niin Ukrainan sotaa kaikki nämä vuodet aktiivisesti seuranneena ja aiheesta paljon kirjoittaneena (ja medialle uutisista oikaisupyyntöjä laatineena), tämä samojen virheiden ja epätäsmällisyyksien toistuminen uutisissa turhauttaa. Nyt se turhauttaa entistä enemmän, koska ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä sen suhteen mikä kenenkin rooli on, että Venäjä on miehittäjä, joten sitä tulisi kohdella myös sellaisena viestinnässä sen sijaan, että toistetaan Venäjän väittämät sellaisenaan.

 

Marko 

 

Lähteet:

1. https://app.mtvuutiset.fi/artikkeli/8371656

2. Lähteistetty blogini Yleisradion mahalasku, jossa toimittajan katsausta on tarkasteltu lähemmin.

3. https://areena.yle.fi/1-50331163#autoplay=true

4. https://areena.yle.fi/1-50970907?autoplay=true 

Yllä olevien eriteltyjen lähteiden ohella olen käynyt läpi suuren joukon BBC:n, Reutersin ja AFP:n uutisia sekä sosiaalisen median päivityksiä – sama pätee myös suomalaismedioihin. Kuvakollaaseihin päätyi esimerkkeinä vain pieni joukko syksyn epäonnistuneesta uutistarjonnasta.

*: Blogini viittaamastani MTV:n uutisesta: MTV-3-uutiset disinformaation levittäjänä.

**: Kyseinen Ykkösaamun virheellinen karttagrafiikka, josta lähetin tuolloin palautetta myös Yleisradion uutistoimitukseen.










#StandWithUkraine #CrimeaIsUkraine


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi ei kommentointia.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.