eli havaintoja Yleisradion
artikkelin innoittamana
Kirjoitin lyhyen twiittiketjun
verkkohäirinnästä Yleisradion tänään julkaiseman Suomalaiset
vapaaehtoistaistelijat joutuivat rajujen syytösten kohteeksi venäläisillä
propagandasivustoilla -artikkelin seurauksena. Yleisradion artikkeli
käsitteli tärkeää, mutta vähäiselle huomiolle jäänyttä aihetta, nimittäin
suomalaisten Ukrainassa sotivien vapaaehtoistaistelijoiden joutumista rajujen
syytösten kohteeksi venäläisillä propagandasivuilla. (1) Tässä kirjoituksessa
laajennan muutaman twiitin ketjua hiukan, taustoittaen havaintojani ja
kokemuksiani konkreettisin esimerkein.
Valokuva Yleisradion verkkosivulta, 26. maaliskuuta 2023. |
On ymmärrettävää, että tällaisen
häirinnän kohteeksi joutuminen kirpaisee, kuten se tekee vapaaehtoistaistelija Topi
Huhtalaa. Luonnollisesti tällainen häirintä on vastenmielistä, mutta
samalla oli (on) odotettavissa, että Venäjä pyrkii myös tällä tavalla
vaikuttamaan kohteeksi valittuun henkilöön – eikä vain häneen vaan myös hänen
lähipiiriinsä. Voisin kuvitella, että rintamaolosuhteissa tällaisen häirinnän
ja vaikuttamisen kohteeksi joutuminen ei niin paljoa häiritse, mutta se voi
ikävällä tavalla iskeä vasten kasvoja, kun on palannut kotiin (tai on lomilla).
Omien kokemusteni perusteella
näkisinkin, että tarkoitus on yrittää vaikuttaa pidempikestoisesti mutta
etenkin siten, että häirintä alkaa jossain vaiheessa vaikuttaa myös lähipiirin
elämään – jos ei muuten niin ikävien uutisten tai spekulaatioiden muodossa. En
myöskään sulkisi pois sitäkään vaihtoehtoa, etteivätkö syytökset leviäisi telegram-tileiltä
myös muille alustoille, kuten vasta- ja vihamedioihin enemmän suomen kieliselle
yleisölle kohdennettuna.
Erinomaisessa teoksessaan Putinin trollit –
Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta Jessikka Aro esitteli,
kuinka ”mätä silli” -metodilla ihminen (kohde) leimataan:
”Mätä silli viittaa pahan
hajun hieromiseen kohteen vaatteisiin. Tekniikka perustuu väärien ja
skandalöösien väitteiden levittämiseen, jotka halutaan ujuttaa mahdollisimman
laajaan julkiseen keskusteluun. Tekniikan onnistuessa syytetyn nimeä ja hänen
kytköstään skandaaliin toistetaan niin pitkään, että kohteen nimi ryvettyy, alkaa
haista pahalle”. (2)
Ja mikäpä olisikaan pahempi,
väärä ja skandaalimainen väite, kuin epämääräinen vihjaus ja syytös
osallisuudesta sotarikokseen? Tässä kohdin on huomioitava se, että väitteellä
ei tarvitse olla mitään totuuspohjaa; logiikka on myös turha etsiä. Sillä ei
ole merkitystä, että venäläiset ovat tehneet mittaamattomasti enemmän
sotarikoksia, ja ovat syyllistyneet rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Ei, nämä ovat
täysin merkityksettömiä tapahtumia tässä asiayhteydessä! On muistettava, että
ainakin osa näistä propagandan ja valheiden levittäjistä kokee itsekin olevansa
sodassa länttä vastaan, josta he etsivät oikeutuksen teoilleen (itse asiassa
kaikille Venäjän teoille).
Tällä hetkellä kymmenet
suomalaiset yksityishenkilöt ja yhdistykset osallistuvat näkyvästi Ukrainan
tukemiseen, joukossa on Huhtalan kaltaisia vapaaehtoistaistelijoita (vai ovatko
he sotilaita, kun ovat osa Ukrainan asevoimia ja sitä tukevia organisaatioita),
minkä tähden on luonnollista, että Venäjä tukijoineen pyrkii vaikuttamaan myös
heihin erilaisin keinoin. Perättömien väitteiden ohella Yleisradion
artikkelissa nostettiin esille omat sosiaalisen median kanavat. Huhtala kertoo
saaneensa uusnatsi- ja murhaaja -kommentteja Instagramissa.
Muistetaan mitä Keir Giles
kirjoitti uusimmassa teoksessaan:
”Ylipäätään on valtaisa virhe
olettaa, että kukaan olisi liian merkityksetön voidakseen olla Venäjälle kohde,
etenkin verkossa”. (3)
Mutta tämä suurempi joukko voi
tavallaan suojella kohteita tällaiselta vaikuttamistoiminnalta, vaikuttamispyrkimysten
kohdistuessa laajemmalle alalle. Ryhmissä kohteiksi joutuneet voivat tukea
toinen toistaan, jos kokevat vaikuttamis- ja häirintäyritysten vaivaavan
liiaksi mieltä. Toivottavasti tällainen likainen toiminta on huomioitu myös
erilaisissa yhdistyksissä, sellainen voi tulla monelle täytenä yllätyksenä, kun
on vilpittömästi ja hyvää hyvyyttään lähtenyt mukaan toimintaan halutessaan
auttaa hädässä olevia. Valitettavasti on todettava, ettei Venäjän
operaattoreille sillä ole mitään väliä toimiiko kohde siviileille
kohdistettavan hätäavun piirissä tai tukeeko hän vapaaehtoisjoukkoja tms. Heille
kaikki ovat kohteita, aivan kuten sotilaille kohteita ovat sotilaallisten
kohteiden ohella siviili-infrastruktuuri. Loppujen lopuksi tällaisen häirinnän
ja vaikuttamisen kohteeksi voi joutua näennäisen vähäisestä syystä, esim.
lähipiiriin kuuluu henkilö, joka on tavalla tai toisella näkyvästi toiminnassa
mukana.
Kokemusteni perusteella perhettä
ja lähimpiä ystäviä kannattaa suojella somessa, jos ryhtyy näkyvämpään toimintaan
Ukrainan tukemiseksi. Ihan kaikkea ei ole enää järkevää jakaa sosiaaliseen
mediaan, ei ainakaan omalta (nimetyltä) tililtä. Häiriköt voivat myös yrittää
soluttautua sosiaalisen median kautta ns. kaveripiiriin ja sitä kautta onkia lisää
tietoja kohteesta. Häirinnän aktiivisimpina aikoina sain lukuisia ”kaveripyyntöjä”
Facebookiin. Näitä yhdisti se, että tilit oli laadittu harkitummin, kuvat oli
kaapattu maanpuolustusaiheisilta sivuilta tai artikkeleista jne. (tarkastin
näitä kuvia Googlen kuvahaulla). Turvallisuusnäkökulmatkin kannattaa huomioida,
pidettävä mielessä se, että häirintä voi myös siirtyä jossain vaiheessa verkosta
todelliseen – oikeaan – elämään. Anonyymitilin käyttö voi tietyissä tapauksissa
olla perusteltua.
Mikäli häirintä etenee
pidemmälle, edessä voi myös olla tilanne, jossa kohteesta ryhdytään tekemään
valetilejä sosiaaliseen mediaan, joita käytetään joko harhauttamiseen tai
joille postitetaan kyseisen henkilön nimissä hyvinkin harhaista materiaalia
(esim. kuvamanipulaatioita; kolmannen osapuolen ottamia kuvia, jotka esitetään
kohtaan ottamina ja jakamina jne.) Näiden tilien kautta voidaan yrittää kontaktoida
kohteen lähipiiriä ja tuttavia ja viestinnän kautta mustamaalaamaan kohde
heidän ja lopulta myös kolmansien osapuolten silmissä. Työpaikkojakin saatetaan
yrittää jäljittää, ja levittää työyhteisöön ikäviä juoruja.
Kokemusteni mukaan Suomessa
poliisi on myös hyvin haluton tutkimaan sellaisia häirintätapauksia, joissa
taustalla on yksi tai useampia anonyymitilejä, vastaus on usein ”Ei ole
aikaa, eikä resursseja”. Tästä huolimatta suosittelen tutkintapyynnön
tekemistä ainakin sellaisessa tapauksessa, jossa häirintään liittyy terveyteen
tai henkeen liittyvää uhkaamista.
Valitettavasti pitkälle viedyn
häirinnän kohteeksi joutuminen on tuttua minullekin, kirjoitan tavallaan kokemusasiantuntijana.
Minusta on tehty valetilejä, minuun on kohdistettu pitkäkestoista häirintää
sosiaalisessa mediassa, kotiosoitteeni on yritetty selvittää ja ainakin
kertaalleen onnistuttu siinä jne. Minuun on yritetty vaikuttaa vihjaamalla,
että jotain voi tapahtua ukrainalaisille tuttavilleni, myös heidän kotipaikka
on koetettu selvittää. Tähän tehtävään
on valjastettu henkilöitä myös ulkomailta, viestiä on levitetty pro-Kreml
ryhmiin jne. Minuun kohdistuvan häirinnän aktiivisin – näkyvin – vaihe on (ilmeisesti)
jo päättynyt. Nyt kirjoittamiseeni ja aktivismiini koetetaan vaikuttaa muin
toimin (esim. tekemällä tutkintapyyntöjä poliisille, ja toivomalla, että niiden
seurauksena lopettaisin tietyistä aiheista kirjoittamisen). Tämän häirinnän
taustalla on luonnollisesti Venäjän hyväksi työskentelevät henkilöt ja ryhmät.
Seuraavaksi muutama kuvakaappaus esimerkkinä minuun kohdistuneesta häirinnästä,
kuvakaappauksiin olen laatinut lyhyen kuvauksen tapahtumasta/ havainnosta.
Kiinnostavaa tässä kokonaisuudessa oli (on) se, ettei Twitter ryhtynyt merkittäviin konkreettisiin toimiin raportointieni seurauksena (pois lukien muutaman yksittäisen twiitin poisto raportointini seurauksena, mikä on lopulta olematon määrä verrattuna niihin tuhansiin twiitteihin, joita tililtä/ tileiltä kaikkiaan twiitattiin). Tiliä ei pidetty identiteettivarkauksena, eikä häirintänäkään, ei vaikka tilin taustalla ollut henkilö (taho) käytti lukuisia oman tilini kuvia twiiteissään. Häirintänä ei nähty edes sitä, että henkilö selvästi pyrki saattamaan suuremman joukon tietoon asuinpaikkani ynnä sanallisen kuvailun avulla synnyttämään kuvan, että jonkun olisi ehkäpä hyvä käydä vierailulla luonani. Eipä poliisikaan sen paremmin suoriutunut, jonka jälkeen ymmärsin, että Suomessa kohde jää näissä tapauksissa liian usein hyvin yksin. Toivottavasti vastaava ei toistu tänään, heidän kohdalla, jotka (tahtomattaan) joutuvat verkkohäirinnän kohteeksi, tai joista ryhdytään levittämään räikeitä valheita verkkoon. Puhumattakaan, että mukaan vedetään lähipiiriä, jotka ovat kenties vielä huonommin valmistautuneita tällaiseen.
Näin loppuun vielä totean, että terminä
häirintä on aivan liian vähättelevä. Toiminnan skaala voi olla hyvinkin laaja,
osan ollessa häirintää, mutta äärimmilleen vietynä kyse on psyykkisestä
väkivallasta, de-humanisoinnista, jolla kohde yritetään nujertaa henkisesti.
Ikävimmillään kyse ei ole vain fyysisen väkivallan uhasta vaan fyysisestä
väkivallasta, joka kohdistuu kohteeseen, ja jonka kimmokkeena häirintä ja
valheelliset viestit ovat.
Marko
Lähteet:
1. https://yle.fi/a/74-20023826
2. Jessikka Aro: Putinin
trollit – Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta, s. 168.
3. Keir Giles, Venäjän
sota jokaista vastaan ja mitä se sinulle merkitsee s. 252.
Luonnollisesti suosittelen
lukemaan Jessikka Aron sekä Keir Gilesin teokset.
#StandWithUkraine
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toistaiseksi ei kommentointia.
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.