Vieraskynä: Kiova liekeissä: Maidanin vallankumouksen viimeiset päivät

Blogini vieraskynänä kirjoittaa Maidanin vallankumouksen viimeisistä päivistä ja vallitsevista tunnelmista ukrainalainen Kalev Korppinen.

* * *

Kiova Liekeissä: Maidanin vallankumouksen viimeiset päivät

Rankka talvi, veriset päivät, tulen ja pimeyden tanssi vanhalla hautausmaalla, ensimmäiset tapetut ihmiset Mariinskin puiston Hetmanin puutarhassa, valmistautumista verenvuodatukseen ja suureen vihaan - siveltimen vetoja kankaalle Kiovan mielenosoituksissa 18. – 21. helmikuuta 2014. Kylmät talven pakkaspäivät pitävät toisinaan kevään ensimerkkejä piilotettuna kätkössään...

Kiovan keskusta 20. helmikuuta 2014, “Pravyi Sektorin” jäseniä matkalla Kamazillaan Bankovalle.

18. helmikuuta 2014 oli aurinkoinen pakkaspäivä. Kiova nautti raikkaasta talvituulesta, joka liikkui kaduilla majesteettisen rauhallisesti. Juuri mikään ei enteillyt lähestyvästä verenvuodatuksesta. Maidanin mielenosoituksien alku ei ollut ollut mitenkään jännittävä - liikaa moukkamaista kyräilyä, liian paljon karjalaumamaista käyttäytymistä.

Koservatiivisen vallankumouksen ensimmäiset kuolonuhrit tulivat Hruševskon kadulla, ja Hetmanin puutarhassa tapahtunut joukkomurha antoi käsityksen siitä, kuinka suuri olisi se musta-aukko, johon kaikki rauhallisuus oli yht´ äkkiä imeytyisi ja katoaisi.

TV-kanava "1+1" reportteri kertoi TV-lähetyksessä itkuaan nieleskellen, samalla kyyneleitä vuodattaen ja yrittäen koota itseään, että vallassa ollutta presidenttiä tukevat poliisin erikoisjoukkojen ”Berkutin” palkkaamat provosoijat ja mellakoitsijat, "tituškit", olivat tappaneet mielenosoittajia Hetmanin puutarhassa ja että häntä itseäänkin oli lyöty lapiolla vatsaan. Tuo kaikki oli Suuren sodan alku, sodan joka on käynnissä edelleenkin joka päivä.

Huono, tai tarkalleen ottaen erittäin huono, rauha, joka alkoi vuonna 1991, oli tullut päätökseensä. Toivo joka oli herännyt Ukrainassa sata vuotta aiemmin ja joka oli elänyt kansassa läpi Neuvostoliiton miehitysaikojen, painui syvään uneen vuonna 1991, 20-vuoden ajaksi äärivasemmiston ja libertarismin myrkyttämänä, mutta noina helmikuun päivinä 2014 koitti uusi herääminen. Elämä jatkuu, sota jatkuu, sekä Ukrainan vallankumous voittaa lopulta!

Kalev Korpinen 

Havaintojani Venäjän kaiuista Suomessa

Tämä blogikirjoitus toimii eräänlaisena yhteenvetona aiemmista blogeistani, joissa olen nostanut esille sellaisia toimintoja, joita voidaan pitää Venäjän suoraan Suomeen kohdistavina vaikuttamiskeinoina, kuin myös blogeja, joissa Venäjän narratiivia toistetaan suomalaisoperaattoreiden taholta. Tässä kohdin en kuitenkaan huomio tarkkapiirteisesti Donetskin ”kansantasavallassa” propagandistina työskentelevän suomalaistaustaisen Janus Putkosen toimintaa. Hän kohdistaa myös Suomeen ja suomalaisille Donetskista käsin Venäjän narratiivia toistavaa propagandaa, samaan kategoriaan on laskettavissa hänen suunnitelmansa ”separatismista” Suomessa. Niissä toistuu Venäjän valtiollinen ajatus ”separatismin” – mikä (separatismi) on itse asiassa laitonta Venäjällä – levittämisestä globaalisti, mistä johtuen Venäjä on viime vuosina kovin innokkaasti tukenut erilaisia separatistia itsenäisyyspyrkimyksiä, kuten katalaanien itsenäisyyshanketta.

Janus Putkonen ja ”separatismi” Suomessa, kuvakaappaus Putkosen FB-tili.

Kirjoituksessani väliotsikot toimivat linkkeinä kyseiseen blogiin. Väliotsikon alla lyhyt yhteenveto kirjoituksesta, joissain tapauksissa ajankohtaisin havainnoin ryyditettynä.

Hekin ovat vierastaistelijoita 

Keskusteltaessa vierastaistelijoista yleensä ensinnä mieleen tulevat radikalisoituneet, jotka ovat lähteneet taistelemaan sellaisten terroriorganisaatioiden kuin Daesh (ISIS) ja al-Qaida sekä somalialaisen al-Shabaabin riveihin. Vierastaistelijoista keskusteltaessa unohtuu tavattoman usein eräs ryhmä suomalaisia vierastaistelijoita, jotka aivan samalla tavalla sotivat laillista hallitusta vastaan ryhmissä (joukko-osastoissa), jotka ovat kollektiivina syyllistyneet terroritekoihin ja sotarikoksiin sekä rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Nyt kohdistan katseeni Suomesta Itä-Ukrainaan ”kansantasavaltojen” riveihin sotimaan lähteneisiin taistelijoihin. Tiedämme Johan Bäckmanin värvänneen taistelijoita Itä-Ukrainaan sotimaan Ukrainan laillista hallintoa vastaan, heistä etenkin Petri Viljakaista Bäckman on hyödyntänyt propagandistisessa viestinnässä varsin usein.

Suomalaismilitantti Petri Viljakainen miehitysjoukoissa Itä-Ukrainassa.

Suomi ensin – Putinin asialla  

Tätä nykyä Suomi ensin on hajonnut kahteen osaan, Marco de Wit’iä seuranneet ovat perustaneet oman organisaation Suomen kansa ensin, mikä jatkaa Suomi Ensin viitoittamalla tiellä. Marco de Wit kannattajineen sai viime vuoden puolella melkoisesti huomiota Helsingin ytimeen parkkeeratun Suomi Maidan -leirinsä myötä.

Siitä huolimatta, että tänään Suomi Ensin on hajonnut kahtia, ja osa aktivisteista on hylännyt ryhmän, on blogikirjoitus sikäli ajankohtainen, että se kuvaa sitä toimintaa, jolla ryhmä ja vastaavat ryhmät pyrkivät hajottamaan yhteiskuntaa sekä synnyttämään eripuraa yhteiskunnassa eri ryhmien välille.

Keinot, joihin he turvautuvat ovat tuttuja useita maista, joiden sisäistä yhtenäisyyttä Venäjä pyrkii horjuttamaan.

Kansalaispuolue, kadonnutta aikaa etsimässä 

Paavo Väyrysen presidenttiehdokkuuden jälkimainingeissa hänen perustamansa Kansalaispuolue on noussut uudelleen otsikoihin, merkittävä tekijä lisääntyneelle näkyvyydelle on tietty Väyrysen oma ajatus haastaa Juha Sipilä Keskustan puheenjohtajakamppailussa.

Blogikirjoituksessani kiinnitän erityistä huomiota Kansalaispuolueen asiantuntijajäseniin, joista eräillä on varsin eriskummallinen tausta, joukosta löytyy muun muassa Donetskin ”kansantasavallassa” työskennellyt Jarmo Ekman, kuin myös pirkanmaalainen kansanedustajaehdokas Jukka Davidsson, joka esiintyi puhujana Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia tukevan eurooppalaisen äärioikeiston kokoontumisessa Pietarissa jokunen vuosi sitten, myös Timo Isosaari on vieraillut samaisessa tapaamisessa ja vieläpä samaan aikaan Davidssonin kanssa. Toisin kuin Johan Bäckman väittää, tilaisuudessa on esiintynyt myös kovan linjan venäläisiä uusnatseja, kuten sotarikollinen Alexei Milchakov.

Palvelevatko he Putinia 

Kyseinen kirjoitus on päivitetty katsaus aiemmin maanpuolustus.net blogissa julkaistusta blogistani ”Huijareita, onko heitä?”. Kirjoituksessani ”Palvelevatko he Putinia” luon katsauksen Itä-Ukrainan miehitetyille alueille, Venäjän toimesta perustettujen ns. kansantasavaltojen, merkittävimpiin suomalaisedustajiin sekä joihinkin heidän tukijoihin Suomessa.

Venäjän harjoittamasta vaikuttamisesta ja propagandasta 

Tämä kirjoitus on päivitys maanpuolustus.net-foorumin blogiin joulukuussa 2016 kirjoittamastani tekstistä ”Venäjän propagandasta, Venäjän vaikuttamisesta” – kirjoituksessa vastata omien havaintojeni perusteella kysymykseen: Millä tavalla Venäjän vaikuttamispyrkimykset ja propaganda näkyvät Suomessa? Yrittäessäni vastata esittämääni kysymykseen, olen hyödyntänyt Roman Skaskiw’n kirjoittamaa oivallista katsausta ”Nine Lessons of Russian Propaganda” pyrkien hyödyntämään hänen havaintoja ja löytämään niille mahdollisia toteutuneita vastinkappaleita Suomesta. Lukija voi tehdä omat johtopäätöksen sen suhteen onnistuinko tehtävässäni.

”Nine Lessons of Russian Propaganda” – Roman Skaskiw. (1)

Selkä nöyränä Moskovan suuntaan (osa II) 

Tässä blogikirjoituksessa tarkastelen Suomen Moskovaan suuntautuvaa nöyristelyä. Kimmokkeen kirjoitukselle antoi Puolustusvoimien entinen komentaja, kenraali Gustav Hägglund lausuessaan Vakaus vaakalaudalla -kirjan julkistamistilaisuudessa seuraavaa:

”Siinä on käynyt kuin koiralle, joka ajetaan nurkkaan. Se murisee aikansa, sitten se puree. Jos sen sijaan, että lähdettiin laajenemaan olisi tyydytty kumppanuuteen, maailma olisi hyvin erilainen tällä hetkellä. Ei olisi näitä kriisejä. Ei Itämerellä eikä monessa muussakaan paikassa”. (2)

Vastarintaliike, kaikkea muuta kuin isänmaan asialla 

Viime vuoden puolella Suomi ensin ei suinkaan ollut ainoa liike, joka oli taajaan otsikoissa, myös kansallissosialistinen Vastarintaliike sai varsin paljon näkyvyyttä. Seuratessani Vastarintaliikkeen ympärillä käytyä keskustelua, huomasin monen kuvitelleen Vastarintaliikkeen jäsenten olevan Suomen asialla – monille liikkeen taustaideologia näytti olleen yllätys, eräille Vastarintaliikkeen kansallissosialistinen ideologia on edelleen asia, jota on vaikea käsittää/hyväksyä.

Siitä huolimatta, että Vastarintaliikkeen verkkosivuilla lukee ”Pohjoismainen Vastarintaliike toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Vastarintaliike tunnustaa kansallissosialistisen maailmankatsomuksen”, olen havainnut ihmisten joko kieltävän tämän ”kansallissosialistisen maailmankatsomuksen” olemassa olon tai sitten pitävän sitä merkityksettömänä.

Vastarintaliikkeen verkkosivuilla julkaistiin tammikuun 2018 lopulla Ukrainan Oikean sektorin haastattelu -kirjoitus. Kirjoituksen keskusteluosion seuraaminen paljastaa liikkeen sisällä vallitsevan kahtiajaon, myös Vastarintaliikkeen suomalaisjäsenten joukossa näyttää olevan pro-Venäjä-aktiiveja – minkä ei pitäisi olla yllätys äärioikeiston liikehdintää tarkemmin seuranneelle. (3)

”Venäjä ei ole länsimainen maa, niillä on ihan omat jutut…” 

Tämä kirjoitus kuvastaa olemassa olevaa kaksoisstandardia, jolla osa maamme kansalaisista tarkastelee Venäjää. Kirjoituksen otsikko on suora lainaus Venäjää ja NATO koskevasta keskustelusta, johon tuolloin osallistuin. Lainauksen kirjoittaja on tekstillään halunnut ilmaista sen, miksi Venäjältä ei voi vaatia samaa kuin läntisiltä demokratioilta.

Viime vuosina sosiaalisessa mediassa käytyjen keskusteluiden seuraaminen (osallistumisesta puhumattakaan), on paljastanut sen, että yllättävän moni ajattelee lainaamani kirjoittajan tavalla – Venäjä ei ole länsimainen maa, niillä on ihan omat jutut… Venäjältä ei voi – eikä pidäkään – vaatia samaa kuin länsimailta, on ajatus, jota en voi hyväksyä.

Kansainvälisen lokakampanjan kohteena  

Muutamana viime vuonna vihapuhe sekä erinäiset lokakampanjat ovat olleet otsikoissa. Suomessa näiden kohteeksi ovat joutuneet tavattoman usein henkilöt, jotka ovat joko osallistuneet aktiivisesti maahanmuuttokeskusteluun näkökulmasta, että Suomen oli avattava rajansa ja pidettävä ne mahdollisuuksien mukaan auki.

Toinen ryhmä, joka on joutunut vihapuheen kuin myös lokakampanjoiden kohteeksi, ovat henkilöt, jotka ovat aktiivisesti tutkineet Venäjän Suomeen kohdistamaa vaikutusta. Tässä kirjoituksessa käyn läpi toimittaja Jessikka Aroon kohdistunutta kansainvälistä lokakampanjaa, jonka siemenet melkoisella todennäköisyydellä kylvettiin viime vuoden puolella Helsingissä ja jossa toimijana on tanskalaisbloggari Jesper Larsen.

Venäjän toimilla on selkeä tarkoitus, häiritä ja vaikeuttaa sen toimien kriittistä tarkastelua, näiltä osin Venäjä näyttää saavan yllättävänkin laajalti tukea että sympatiaa suomalaisilta. 

Kaiken takana on… Bäckman 

Lyhyen kirjoituksen ytimessä on Johan Bäckman sekä Suomeen avattu Donetskin ”kansantasavallan” edustusto. Edustuston, kuin myös sen ”edeltäjän” NovoRossijan edustuston, aseman Suomi on järjestelmällisesti kieltänyt, seuraava lainaus elokuulta 2015:

”Suomalainen taho ilmoittaa toimivansa "Donetskin kansantasavallan edustustona” tai ”Donetskin kansantasavallan suurlähetystönä” Helsingissä. Mainittua "Donetskin kansantasavaltaa" ei ole Suomen tunnustamana valtiona olemassa, eikä sillä voi olla suurlähetystöä tai muuta virallista edustustoa Suomessa. Myöskään YK, EU tai ETYJ eivät tunnusta Itä-Ukrainan separatistisia ryhmiä valtioksi.

Diplomaattinen edustusto voidaan perustaa vain diplomaattisuhteet solmineiden valtioiden välillä ja näiden molemminpuolisella suostumuksella.” (4)

Kiusantekoa ja propagandaa, ynnä vastenmielistä valehtelua  

Kirjoitus on eräiltä osin jatkoa ”Kaiken takana on… Bäckman” -blogikirjoitukselle, kirjoituksen toimiessa summauksena Johan Bäckmanin Suomeen kohdistamalle toiminnalle viime vuosilta. Blogikirjoitukseni pitää sisällään myös pienoisen viranomaisillemme kohdistetun piikin, hämmästellessäni ynnä kritisoidessani Suomen varovaista linjaa. Toisin kuin monessa muussa maassa, Suomessa Bäckmanin harjoittamaan värväystoimintaan näytetään suhtautuvan olkia kohautellen.

Kerran vielä LoveFM 

Radioasema Love FM kuuluu niihin projekteihin, joihin Venäjän hallinnon tiliin työskentelevä Johan Bäckman on sotkeutunut. Love FM oli otsikoissa loppukesästä 2016, jolloin maanpuolustus.net -foorumille avatun ketjun LOVE FM - Moskovan tiltu? -ketjun myötä radioasema nousi hetkeksi valtakunnan uutisiin. (5) Vaikka Love FM -kohusta on vierähtänyt jo reilut pari vuotta, edelleenkään kaikkiin esitettyihin kysymyksiin ei ole saatu vastausta – tokkopa edes saadaan. Saatiinko edes vastausta kysymykseen ”Kuka on Love FM:n vastaava päätoimittaja”.

Mikä se RuFi oikein on? 

Suomalais-venäläinen RuFi ry eli RuFi nousi marginaalista otsikoihin tammikuisten presidentinvaalien myötä yhdistyksen puheenjohtajan Daria Skippari-Smirnovin asettuessa tukemaan voimakkaasti ehdokas Paavo Väyrystä, jota ei julkiputinistin tuki näyttänyt lainkaan häiritsevän.

RuFi oli tuolloin otsikoissa, tästä huolimatta media jätti alkuun kertomatta olennaisia tietoja siitä millainen yhdistys RuFi todellisuudessa on, blogissani kirjoitin seuraavaa:

”RuFin toiminta myötäilee hyvin tiukasti Venäjällä toteutettua imperialistista politiikkaa, yhdistyksen näkyvät jäsenet tukevat avoimesti Venäjän suorittamaa Krimin niemimaan miehitystä, kuin myös Venäjän masinoimaa ja rahoittamaa sekä varustamaa (miehistö ja aseistus) eli Venäjän käymää Itä-Ukrainan sotaa”

toteennäyttäen myös tämän. Todisteesta käynee myös yhdistyksen suunnitelmat ”turistimatkan” järjestämisestä Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle, näiden suunnitelmien taustalla häilyy myös ”kohudosentti” Bäckmanin varjo.

Kuvakaappaus: https://rufi.fi/Tapahtumat-ja-Uutiset/

World Without Nazism – venäläistä vaikuttamista 

World Without Nazismia kuvataan GONGO:ksi eli “government-organized non-governmental organization” eli kyseessä on valtion perustama NGO (non-governmental organization), joka käytännössä on epäitsenäinen organisaatio, jollaisia autoritaariset tai diktatoriset yhteiskunnat käyttävät oman asiansa ajamiseen. GONGO:a voidaan käyttää hyödyksi propagandaoperaatioissa, World Without Nazismia on hyödynnetty myös neuvostotyylisissä ”aktiivisten toimenpiteiden” suorittamisissa.

World Without Nazismin eräs tehtävä on ”neuvostonäkökulman välittäminen toisesta maailmansodasta”, johon sisältyy nyky-Venäjällä hyvin voimakas historian uudelleen kirjoittaminen kuin myös puna-armeijan hirmutekojen kieltäminen.

Tutustuessa World Without Nazismin – sekä kaltaistensa venäläisten NGO:iden – toimintaan, ei lainkaan ihme, että Venäjällä suhtaudutaan suorastaan vainoharhaisesti erilaisiin maassa toimiviin ”non-governmental organization’seihin”, koska maan hallinto kuvittelee niiden olevan samalla tapaa lännen työkaluja sitä itseään vastaan kuin Venäjän perustamat NGO:t ovat työkaluja kohdemaita tai läntistä yhteisöä vastaan.

* * *

Eräitä Venäjän olennaisia vaikuttamiskeinoja en ole vielä sen tarkemmin käsitellyt erillisissä kirjoituksissani, kuten vaikuttaja-agentteja, siitä johtuen kaikkia Venäjän Suomeen kohdistamia keinoja en ole huomioinut riittävällä tarkkuudella.

Vähäiselle huomiolle jäi myös suomettuminen, kuin myös Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomessa tekemättä jäänyt lustraatio – tai meidän omanlainen prosessi, jossa suomettumisen aika olisi käyty kauttaaltaan läpi. Näihin teemoihin on syytä paneutua tämän vuoden kuluessa tarkemmin.

Marko

1. http://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

2. https://demokraatti.fi/kenraali-hagglund-pitaa-naton-laajentumista-virheena-siina-on-kaynyt-kuin-koiralle-joka-ajetaan-nurkkaan/ 

3. http://www.vastarinta.com/ukrainan-oikean-sektorin-haastattelu/ 

4. http://www.finland.org.ru/public/default.aspx?contentid=326873&contentlan=1&culture=fi-FI 

5. https://maanpuolustus.net/threads/love-fm-moskovan-tiltu.5239/ 

Varastaako diktaattori show’n?

Pyeongchangin talviolympialaisten avajaisia vietettiin muutama päivä sitten helmikuun 9. jo ennen kisojen avajaisia urheilijoitakin suurempaa huomiota saivat Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong-un’in kisoihin lähettämät ”cheerleaderit”. Paikoin heidän saama huomio on naiivin ihailevaa, jossa huomio kiinnittyy ulkoiseen olemukseen, heidän täsmällisiin liikkeisiin ja ”antaumukselliseen” kannustamiseen – mitä muuta he voivat tehdä kuin kannustaa ”antaumuksellisesti”, sillä onhan tämä ennen kaikkea propagandanäytöstä, kauniiseen ”karkkipaperiin” toki käärittyä!

Useamman päivän ajan olen pohdiskellut tätä ilmiötä. Suomessakin nämä ”cheerleaderit” ovat saaneet joltisenkin huomiota, mutta kaikkiaankin varsin rajallisesti verrattuna moneen muuhun maahan, eikä huomiokaan ole välttämättä ollut niin yliampuvaa tahi ylitsevuotavan ihailevaa mitä se monessa muussa maassa on ollut. Tämän näytöksen alkumetreillä näyttää vahvasti siltä, että diktatuuri vie länsimaista mediaa puhtaasti kuusi nolla. Rumempia termejä en tässä yhteydessä tohdi käyttää.

Nämä ”cheerleaderit” ovat vankeina kultaisessa häkissä – eliittiä, hyvien perheiden tyttäriä, propaganda ja musiikkiryhmien jäseniä. Koko tätä pohjoiskorealaista kiristysnäytelmää kuvailisin yhdellä sanalla – irvokas.

Olen seurannut suomalaisen median ohella eniten englannin kielistä mediaa, tällä hetkellä niissä näyttää yhdistyvän samalla kertaa – toisinaan vieläpä samoissa artikkeleissa – naiivi lapsenusko parempaan tulevaan, samalla kuitenkin annetaan rutkasti palstatilaa propagandalle (usein tahattomasti) ja loppuun päädytään typerryttävällä tavalla ihailemaan diktatuurin toimintaa.

Uskovatko nämä median edustajat ja heidän lainaamansa asiantuntijat siihen mitä meille kirjoittavat? Kuvittelevatko he todellakin Kim Jong-un’in olevan vilpittömin mielin liikkeellä, että tästä alkaa ”uusi aika”? Ovatko he unohtaneet ne opit, joita he ovat – kantapään kautta kerryttäneet – viime vuosien aikana totutellessaan toimimaan venäläispropagandan kyllästyttämässä ympäristössä?

Saamme nähdä, että kisat eivät muuta maailmaa, että tämä on vain mediapeliä ja propagandaa, jolla Pohjois-Korean diktaattori kiillottaa omaa kuvaansa käyttäen hyväksi olympialaisia ja olympia-aatetta –

tämä koko teatteri palauttaa mieleen helmikuisen Sotšin 2014 ja kuinka tuolloin eräs diktatorisesti valtaan takertunut hallitsija paistatteli valokeilassa nauttien saamastaan julkisuudesta, nyt julkisuuskuvaansa kiillottava diktaattori ei edes ole kisaisäntä (onneksi!) mutta elkeet ovat samat –

kun olympiatuli on sammunut, on aika palata arkeen. 

Berliinin olympialaiset, 1936.

Millaisia ihailevia otsikoita media tänään kirjoittaisikaan Berliinin olympiatunnelmasta? Kuinka ihaillen viivasuorista riveistä kirjoitettaisi, kuinka lapsenuskoisesti tarkasteltaisi Adolf Hitleriä tervehtivää yleisömerta, jossain sivulauseessa huomautettaisi maan kehnosta ihmisoikeustilanteesta.

Moskovan olympialaiset – kyynelehtivä Miska-karhu päättäjäisissä, 1980.

Moskovan kisojen aikaan olin kymmenen ikäinen, muistikuvissa on kisojen päättäjäisissä kyyneliä vuodattanut Miska-karhu – millaista draamaa siitä tänään – herran vuonna 2018 – saataisi mediaan, ja kuinka neuvostovaltion todellisuus häipyisi jonnekin taustalle?

Eihän tämä pohjoiskorealainen Pyeongchangissa Etelä-Koreassa esitettävä teatteri eroa millään muotoa Berliinistä tahi Moskovasta. Halutaan tunkeutua ihmisten mieliin, herättää tunteita ja niiden avulla muokata kuvaa todellisuudesta. Hetken diktaattori Kim on parrasvaloissa, hetkeksi hänen onnistuu varastaa show – tehdä olympialaisilla politiikkaa. Ei siis mitään uutta auringon alla!

Arki koittaa, maailma palautuu ennalleen, dialogin luonne muuttuu mutta joidenkin mieliin on kylvetty itävä siemen ”ei se Pohjois-Korea niin paha voi olla”. Naiivia lapsenuskoista perunanenää vedetään höplästä, hän ehkäpä kuvittelee, että ”totuus on jossain siellä välillä”, että Kim Jong-un’in kanssa on mahdollista keskustella – harrastaa dialogia.

Dialogi diktaattorin kanssa on turhauttavaa – ehkäpä jopa turhaa, koska se ei perustu keskinäiselle luottamukselle. Kuinka luottaa keskustelukumppaniin, joka ei ole vastuussa muuta kuin itselleen? Pohjois-Korean kanssa neuvotellessa olemme nähneet, ties kuinka monta kertaa sen, että sopimusten lopullisena tarkoituksena tuntuu olevan vain ja ainoastaan ajan pelaaminen ei sopimusten kunnioittaminen. Tämä irvokas – olympiahengen vastainen – näytelmä, josta nyt pääsemme osalliseksi, on osa tätä ajan pelaamista, tämä on asia, mikä meidän on syytä pitää mielessä sen sijaan, että antautuisimme haaveillemme.

Ei olympiahengen mukaisesti citius, altius, fortius vaan veni, vidi, vici.

Marko

Mikä se RuFi oikein on?

Keskustan kunniapuheenjohtaja – kannatusyhdistyksen presidenttiehdokas juuri päättyneissä vaaleissa – Paavo Väyrynen haali ja myös sai tukea erinäisiltä ryhmiltä, näiden ryhmien joukkoon kuuluu myös kooltaan varsin marginaalinen RuFi ry eli Suomalais-venäläinen RuFi ry. (1)

RuFi ry:n puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnov Väyrysen vaalivalvojaisissa.

Mikä tämä RuFi ry sitten oikein on?

Yhdistyksen kotisivuilta lainattua:

”Olemme perustaneet uuden yhdistyksen, joka auttaa parantamaan ja paikkaamaan nykyisiä kylmänkiskoisia, negatiivisia suhteita Venäjään, kulttuurisella ja informatiivisella vaikuttamisella.

Tarkoitus on luoda myötämielinen linjaus, lämmin, toverillinen lähestyminen Venäjää kohti. Yhdistys toimii liioittelun ja paniikin lietsonnan vasta-aineena, joten kyseeseen tulee kaikenlainen oikaisu.” (2)

Kuulostaa hienolta, lupaus on suorastaan positiivinen, mutta onko se sitten totuudenmukainen? Kaikessa lyhykäisyydessään vastaus on, että ei ole – tämä toki on täysin subjektiivinen mielipide, mutta koetan saada hiukan lihaa mielipiteeni ympärille, osoittaakseni, että toiminnallaan RuFi tuskin parantaa ja paikkaa nykyisiä – heidän mukaansa kylmänkiskoisia ja negatiivisia – suhteita Venäjään.

Suomalais-venäläinen RuFi ry järjesti tai oli mukana viime vuoden puolella lukuisissa tilaisuuksissa, joista osa on hyvin konkreettinen tuenosoitus Venäjän nykyhallinnon toimille sekä harjoittamalle politiikalle. Ehkäpä merkittävin kyseenalaistettu tilaisuus oli Daria Skippari-Smirnovin ja RuFin Facebook-ryhmän järjestämä ”Kuolemattoman rykmentin” -marssi Helsingissä toukokuun 9. 2017 – tällä hetkellä yhdistys ilmoittaa vastaavasta marssin järjestämisestä tämän vuoden toukokuun 9. päivä samalla juhlistettaisi Voitonpäivää juhlan merkeissä. (3)

RuFin toiminta myötäilee hyvin tiukasti Venäjällä toteutettua imperialistista politiikkaa, yhdistyksen näkyvät jäsenet tukevat avoimesti Venäjän suorittamaa Krimin niemimaan miehitystä, kuin myös Venäjän masinoimaa ja rahoittamaa sekä varustamaa (miehistö ja aseistus) eli Venäjän käymää Itä-Ukrainan sotaa. Tästä toiminnasta voidaan poimia esimerkkinä RuFin ja Suomi-Novorossija-Seuran yhteiset pikkujoulut viime vuoden puolella, jossa olivat läsnä RuFin puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnov ja hallituksen rahastonhoitaja Marina Muhonen, joka on myös vieraillut propagandistisella turistimatkalla Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla. Alueelle kyseinen ryhmä saapui Ukrainan lakien vastaisesti Venäjältä. Ryhmän kotisivujen mukaan RuFi ry ja Suomi-Novorossija-Seura tulevat tekemään jatkossakin tiivistä yhteistyötä.

Donetskin ”kansantasavallan” ystävien julistus, RuFin Skippari-Smirnov ja Marina Muhonen.

RuFin asiantuntijoiden joukkoon kuuluu myös Demlan jäsen, venäläisen nationalistisen NOD:in Suomen koordinaattori, Olga Tshizhik-Kinnunen. RuFin kotisivujen mukaan Tshizhik-Kinnunen on ihmisoikeusaktivisti. Keväällä 2017 Tshizhik-Kinnunen etsi aktiivisesti materiaalia Suomessa esiintyvästä russofobiasta sosiaalisen median välityksellä, tässä toiminnassa hyödynnettiin myös RUFIa. Aineiston etsintä ajoittui hetkeen ennen ”Kuolemattoman rykmentin” marssia että Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin Suomen vierailua. Oma näkemykseni on se, että myös Tshizhik-Kinnusen lausunnot ja toiminta ovat omiaan lisäämään vastakkainasettelua Suomessa rakentavan vuoropuhelun synnyttämisen sijaan, Skippari-Smirnovin linjan ollessa saman, mikä ei toisaalta ole ihme, koska Skippari-Smirnov kuuluu tätä nykyä niihin aktiiveihin, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä Venäjän presidentinhallinnon alaisessa ajatushautomossa työskentelevän Johan Bäckmanin kanssa.

RuFin edustajat olivat näkyvästi esillä Donetskin ”kansantasavallan” ystävien julistuksen allekirjoittajien joukossa. RuFin Facebook-sivuilla jaetaan Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla toimivan propagandisti Janus Putkosen ”hengentuotteita”. On hyvin todennäköistä, että Tshizhik-Kinnusen (RuFin asiantuntija) ja Johan Bäckmanin kautta yhdistyksellä on kontakteja venäläisiin, Putinin hallintoa tukeviin, äärijärjestöihin– kuten edellä mainittu NOD - Kansallinen vapautusliike (ven. Narodnoe Osvoboditel'noe Dviženie engl. National Liberation Movement).

RuFin ja Suomi-Novorossija-Seuran pikkujoulut joulukuussa 2017.

Muita havaintoja RuFista – yhteistyötä myös suomalaisten muukalaisvihamielisten organisaatioiden kanssa

Yhdistys on kooltaan pieni, Helsingin Sanomien mukaan rekisteröityneitä jäseniä on 50. Yhdistyksen puheenjohtajan Skippari-Smirnovin mukaan yhdistyksen kannattajien lukumäärä on olennaisesti suurempi, hänen mukaan lukijoita yhdistyksen Facebook-sivuilla on tuhansia. (1) Yhdistyksen Facebook-sivuilla on 472 seuraajaa. (4)

Koostaan huolimatta yhdistyksen toiminta on aggressiivista, sen puheenjohtajan kommentit ovat paikoin hyvin kärkkäitä ja hyökkääviä, kuten hänen toteamuksensa Polina Kopylovalle, tämän kirjoitettua kriittisen blogin ”Sattuiko STEA tietämättä tukemaan Venäjän vaikuttamistoimintaa?” (5) Helsingin Sanomissa, arvostettu, Jarmo Mäkelä kolumnissaan lainaa Skippari-Smirnovia – hänen kysymystä Kopylovalle:

 ”mistä päin länttä blogin kirjoittaja, venäläinen nainen, saakaan palkkionsa näiden likaisten tekstiensä kirjoitteluun”. (6)

Kyseinen toiminta on tuttua myös muista maista esim. Ukrainassa kevättalvella ennen Itä-Ukrainan ”separatismia” ja sotaa, erilaiset pienet, Venäjän tuella perustetut, ryhmittymät toimivat hyvin aggressiivisesti pyrkien valtaamaan informaatiotilan maltillisilta tahoilta. Ukrainassa he onnistuivat Venäjän voimakkaalla tuella erittäin hyvin. Venäjältä saapui ns. Putinin turisteja eli aggressiivisia agitaattoreita ja mielenosoittajaryhmiä tukemaan tätä ns. separatismia ja esiintymään paikallisina.  Venäläismediat levittivät näitä propagandauutisia myös läntisille medioille, joissa ei vielä tuolloin oltu sisäistetty Venäjän toimintaa – käymää informaatiosotaa, josta seurasi se, että nämä uutiset saivat toisinaan globaalia näkyvyyttä.

Blogissa ”How Alexander Dugin's Neo-Eurasianists geared up for the Russian-Ukrainian war in 2005-2013” Anton Shekhovtsov kuvailee tällaisten pienryhmien leviämistä ja toimintaa Itä-Ukrainassa. (7) Samankaltaisena, mutta poliittisena vaikuttamisena, voidaan pitää erilaisten pienpuolueiden perustamista, joiden tosiasiallinen tehtävä näytti olevan Ukrainan poliittisen opposition toiminnan hajottaminen, ja samalla Ukrainan silloisen presidentin Viktor Janukovytšin toiminnan hiljainen tukeminen/edistäminen. Tuolloin tällainen marginaalitoimija oli Denis Pushilin, joka on nyt merkittävässä asemassa Donetskin ”kansantasavallassa”. Hänen eräänä projektina voidaan pitää pienpuolue ”Ми Маємо Мету’a” (ukr. My Majemo Metu eli Meillä on tavoite), jonka riveissä hän osallistui parlamenttivaaleihin ennen Euromaidania. Puolueen nimi oli todennäköisesti tarkoituksellisesti ukrainaksi, jotta se tavoittaisi kansallismielisiä ukrainalaisia jäsenikseen. Pushilin oli todellisuudessa Viktor Janukovytšin Alueiden puolueen tukija.

Muun muassa Ukrainassa ja Baltiassa tällaiset ryhmittymät pyrkivät hajottamaan venäläisyhteisöä sisältä, muokkaamaan ilmapiiriä ja synnyttämään tuntemuksia, joissa kyseinen väestönosa on uhatussa asemassa – tai siihen kohdistuu suoranainen väkivallan uhka. Samalla toiminnallaan nämä ryhmät synnyttävät jännitteitä valtaväestön ja vähemmistön – paikoin vähemmistöjen – välille. Tästä on nähty viitteitä myös Suomessa, jossa RuFin johto sekä jäsenistö on avoimesti flirttaillut muukalaisvihamielisten ryhmien kanssa, kuten Johan Bäckmanilta ja Janus Putkoselta vähintäänkin henkistä tukea saaneen, Marco de Witin johtaman ryhmittymän kanssa. Tuolloin ryhmittymän nimi oli Suomi Ensin! – nyt Suomi Ensin! on jo hajonnut Marco de Witin perustaessa Suomen Kansan Ensin! ryhmän. Tällainen yhteistyöprojekti ryhmien välillä oli Nobinan erottaman bussikuskin Gleb Simanovin tueksi järjestetty mielenilmaus viime vuonna Helsingissä. Erottamisen syihin ei ole tässä yhteydessä perusteltua ottaa kantaa.

Tässä kirjoituksessa on mahdotonta avata kaikkia puheenjohtaja Skippari-Smirnovin ja RuFin kontakteja venäläisiin tahoihin, joista osa on valtiojohtoisia organisaatioita, joiden avulla Venäjä pyrkii vaikuttamaan ulkovenäläisiin ihmisiin tai heidän muodostamiin järjestöihin ja yhteisöihin. RuFia voi aivan oikeutetusti kutsua yhdeksi Venäjän informaatiovaikuttamisen väyläksi pienestä koostaan huolimatta.

RuFin toiminnasta löytyy myös runsaasti elementtejä, joita Roman Skaskiw nosti esille kirjoituksessaan ”Nine Lessons of Russian Propaganda”, jossa hän myös lainasi ideologisti Aleksandr Duginia:

"The most important factor should not be whether these groups are pro-Russian or not. What they oppose is of much greater importance here. The enemy of my enemy is my friend. It is simple and easy to understand…” (8)

Kuvaamaan Venäjän toimintaa, huomioikaa korostettu kohta lainauksesta: viholliseni vihollinen on ystäväni – tässä kohdin kuvaavampaa on käyttää termiä yhteistyökumppanini ystävän sijaan. RuFi on muutakin kuin yhteistyökumppani, suhde Venäjän valtiollisiin toimijoihin ja propagandan jakamiseen on olennaisesti intiimimpi.

RuFin kaltaisia yhdistyksiä seuratessa, ei ole ihme, että Venäjällä pidetään maassa toimivia ulkomaalaisia NGO:ta tai niiden kanssa yhteistyötä tekeviä yhdistyksiä ja organisaatioita ulkomaisina agentteina, koska Venäjä itse pyrkii tällaisten järjestöjen ja organisaatioiden kautta vaikuttamaan maan rajojen ulkopuolella asuviin venäläisiin, kuin myös ulkovaltoihin, jolloin Venäjällä ajatellaan, että ulkomaita ohjaa vastaavat tarkoitusperät.

* * *

Tässä kirjoituksessa ei ole tarkoituksenmukaista käsitellä Paavo Väyrysen muita yhteistyökumppaneita ja tukijoita. Väyrysen puolueprojektista Kansalaispuolueesta kirjoitin blogiin elokuussa 2017 ”Kansalaispuolue, kadonnutta aikaa etsimässä”. (9)

Marko

1. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005542896.html?share=b4e0a49edd1251d689699106e9bf321c 

2. https://www.rufi.fi/ 

3. https://www.rufi.fi/Tapahtumat-ja-Uutiset/ 

4. https://www.facebook.com/pg/rufiyhdistys/community/?ref=page_internal 

5. http://polinakopylova.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246965-sattuiko-stea-tietamatta-tukea-venajan-vaikuttamistoimintaa 

6. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005516748.html 

7. http://anton-shekhovtsov.blogspot.fi/2016/01/how-alexander-dugins-neo-eurasianists.html 

8. http://smallwarsjournal.com/jrnl/art/nine-lessons-of-russian-propaganda 

9. http://vartiopaikalla.blogspot.fi/2017/08/kansalaispuolue-kadonnutta-aikaa.html 

World Without Nazism – venäläistä vaikuttamista

On aika penkoa arkistoja ja palauttaa mieleeni aiemmin kirjoittamani blogikirjoitus World Without Nazism ja SAFKA, joka on julkaistu ensimmäisen kerran SSS-Radiossa parisen vuotta sitten – miksi palaan tähän aiheeseen, se käy selville hiukan myöhemmin.

World Without Nazism (Maailma ilman natsismia) – kuinka ylevä ja hieno päämäärä, jota moni on valmis tukemaan ja jota moni tavoittelee, mutta onko venäläinen World Without Nazism (ven. Мир без нацизма) jotakin muuta mitä ylevä nimi antaa ymmärtää? Kaikessa lyhyin mahdollisin vastaus on – kyllä on! Mutta ehkäpä tämä vastaus kaipaa hiukan lihaa luidensa ympärille.

World Without Nazism’in perustaja ja presidentti on Boris Spiegel, venäläinen poliitikko – duuman jäsen ja oligarkki, käytän tässä yhteydessä mieluummin nimitystä oligarkki kuin liikemies, koska sanana oligarkki kuvaa häntä olennaisesti paremmin, kuin sivistyneemmän oloinen liikemies. Boris Spiegelillä on tiiviitä yhteyksiä Kremliin, israelilaisen Haaretzin mukaan Boris Spiegel on ”closely tied to the Kremlin”. (1) Meille suomalaisille Spiegelin nimi on tutumpi Johan Bäckmanin tukijana, vuosia sitten Spiegelin on sanottu kuuluneen Bäckmanin merkittävimpiin tukijoihin, Bäckmanin toiminnan taustalla olevaksi henkilöksi. Elokuussa 2011 julkaistussa uutisessa Johan Bäckman sanoi ”Spiegel on henkilökohtaisesti minulle erittäin tärkeä yhteistyökumppani ja tapaamme säännöllisesti.” (2) Tänään Spiegelin vaikutus Bäckmaniin on todennäköisesti vähäisempi.

Johan Bäckman ja Boris Spiegel (kuva: Wikimedia Commons).

Sen ohella, että Spiegel on perustanut World Without Nazismin, hän toimii myös puheenjohtajana Venäjän juutalaisten maailmankongressissa ja tätä kautta hänellä tiedetään olevan kontakteja myös Israelin venäjänjuutalaisten yhteisöön. The Jewish Chroniclen mukaan Venäjän juutalaisten maailmankongressi eli World Congress of Russian Jewry (WCRJ) ”works on behalf of the Kremlin”. (2) Tässä kohdin on hyvä huomioida se, että antisemitistisiä ryhmiä voimakkaasti tukeva Vladimir Putinin johtama Venäjä on onnistunut saamaan ”oman miehensä” Moshe Vjatseslav Kantorin Euroopan juutalaisten kongressin (European Jewish Congress) johtoon. (3)

World Without Nazismia kuvataan GONGO:ksi eli “government-organized non-governmental organization” eli kyseessä on valtion perustama NGO (non-governmental organization), joka käytännössä on epäitsenäinen organisaatio, jollaisia autoritaariset tai diktatoriset yhteiskunnat käyttävät oman asiansa ajamiseen. GONGO:a voidaan käyttää hyödyksi propagandaoperaatioissa, World Without Nazismia on hyödynnetty myös neuvostotyylisissä ”aktiivisten toimenpiteiden” suorittamisissa. (5)

Viron suojelupoliisi eli Kaitsepolitseiamet (KAPO) kuvasi vuosiraportissaan kuinka World Without Nazism jäsenet ovat osallistuneet esim. Krimin niemimaan ”kansanäänestyksen” valvontaan ”kansainvälisinä tarkkailijoina” 16. maaliskuuta 2014, ja myöhemmin samaisen vuoden kuluessa Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla järjestetyn ”kansanäänestyksen” valvojana yhdessä venäläisten ETYJ:n monitorointimission tarkkailijoiden kanssa. (6) Latvian turvallisuuspalvelu luokittelee World Without Nazismin organisaatioksi, jolla pyritään lisäämään Venäjän vaikutusvaltaa.

World Without Nazism on katto-organisaatio yli 130 eri organisaatiolle, siihen kuuluvat ryhmät toimivat kymmenissä eri valtioissa useammalla mantereella Venäjältä Yhdysvaltoihin. Katto-organisaation nimestä huolimatta, organisaation merkittävimpiin tehtäviin kuuluu venäläisen version vahvistaminen historiankulusta, erityisesti koskien Baltian maiden miehittämistä sekä Ukrainaa Stalinin kaudella – 1930-luvun alussa – koskettanutta holodomoria – miljoonien ukrainalaisten tappamista nälkään neuvostovaltion toimesta. Venäläistä chauvinismia edistävät Maksim Reva ja Andrei Zarenkov edustivat Viroa World Without Nazismin hallintoneuvostossa – nykyään Zarenkov on organisaation presidiumin jäsen. (7 ja 8) Johan Bäckman on myös kuulunut organisaation hallintoneuvostoon ja presidiumiin. Bäckmanin perustama Suomen Antifasistinen Komitea eli SAFKA, jonka ytimeen kuuluu myös Juha Molari, Leena Hietanen ja Petri Krohn, kuuluu myös World Without Nazismiin.

Boris Spiegelin johdolla World Without Nazismin delegaatio matkusti helmikuussa 2014 Kiovaan tapaamaan Ukrainan silloista presidenttiä Viktor Janukovytšia, Spiegel tarjosi organisaationsa täyttä apua taistelussa ”extremismiä ja natsismia” eli Euromaidanin protestoijia, jotka halusivat irrottautua Venäjän lieasta, vastaan. (5) Organisaatio on tukenut voimakkaasti Venäjän hallinnon toimia Itä-Ukrainassa ennen sotaa ja sodan kuluessa – sen toimialaan on kuulunut propagandan levittäminen. Vietettäessä Stalingradin taistelun 72. vuosipäivää, Spiegel ilmoitti ukrainalaisten uusnatsien kokevan akselivaltojen kohtalon.

Spiegelin oma retoriikka, aivan kuten organisaation nimissä annetut lausunnot, tukevat kaikella tapaa Venäjän hallinnon virallista linjaa, ei siis ihme, että Viron suojelupoliisi (Kaitsepolitseiamet) on määritellyt organisaation propagandaorganisaatioksi, jonka tehtäviin kuuluu ”neuvostonäkökulman välittäminen toisesta maailmansodasta”, johon sisältyy nyky-Venäjällä hyvin voimakas historian uudelleen kirjoittaminen kuin myös puna-armeijan hirmutekojen kieltäminen. Ei ihme, että World Without Nazism organisaatiossa toistaa termejä, joita Venäjän hallinto käyttää retoriikassaan, kuten ”ukrainalaisnatsit”, ”fasistit” – fasismi on rinnastettavissa täydelliseen pahaan nyky-Venäjällä (tosin aivan ymmärrettävistä syistä johtuen) ja sitä voidaan pitää kuvaavana terminä valtion viholliselle. Sanalla ”fasisti” on sen leimaavuuden vuoksi hyvin voimakas propaganda-arvo, nyky-Venäjällä baltit ovat leimallisesti fasisteja, aivan kuten ukrainalaisetkin. Ei siis ihme, että Johan Bäckman nimittää virolaisia sumeilematta fasisteiksi – sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.

Ennen Ukrainan sotaa länsimaisen median edustajat eivät välttämättä ymmärtäneet, eivätkä tiedostaneet, sitä kuinka Venäjä pyrki vaikuttamaan eri kanavien kautta, kuinka näennäisen viattomilta vaikuttavat organisaatiot olivatkin aivan jotain muuta. Ei World Without Nazismin tärkein tehtävä ole natsismin vastainen taistelu, vaan Venäjän vaikutuksen lisääminen globaalisti.

Se, että median edustajat eivät välttämättä tiedostaneet erilaisia tarkoitusperiä on jollain tapaa ymmärrettävää, siitä huolimatta, että viimeistään Georgian sodan olisi pitänyt toimia herättäjänä, mutta tähän ansaan on langennut kokojoukko globaaleja vaikuttajia. Hillary Clinton lähetti tukikirjeensä organisaatiolle sen perustamiskokoukseen, epäilen, ettei Clinton vastaavaa virhettä enää tänään tekisi.

Tämän vuoden tammikuussa Simon Wiesenthal -keskuksen Jerusalemin toimiston johtaja – historioitsija – tohtori Efraim Zuroff on päätynyt otsikoihin keskuksen pyydettyä tasavallan presidentti Sauli Niinistöä teettämään suomalaisten SS-vapaaehtoisten toimista virallisen selvityksen. (9) Zuroff on myös tehnyt yhteistyötä World Without Nazismin kanssa, hän on todennut Daily Beastiin kirjoittavalle James Kirchickille:

”You never know where the concern about history ended and the Russian political interests began,” – “In my opinion, Putin very much wanted this issue to be adopted and led by a Jewish NGO.” (5)

World Without Nazism perustamiskokous Kiovassa ja sen väliaikainen presidium (kesäkuu 2010). Kuvassa 1. Johan Bäckman ja 2. Efraim Zuroff.

* * *

Niin tärkeää kuin se onkin kamppailla nousevaa natsismin aaltoa, aivan kuten holokaustin kieltäjiäkin vastaan, en kuitenkaan näe venäläistä GONGO:a – kuten World Without Nazism – tällaisessa taistelussa kovinkaan luotettavana liittolaisena. Itse asiassa se on täysin epäluotettava liittolainen. Sen agenda ei käy yksiin läntisten yhteisöiden tavoitteiden kanssa, sen toimintaa ohjaa loppujen lopuksi eniten Kremlissä harjoitettu politiikka – sen tärkeimpänä tavoitteena voidaan pitää venäläisen maailmankuvan – historian – vaalimista, muistuttaa meitä puna-armeijan voitokkuudesta häivyttäen samalla näköpiiristä ne miljoonat siviiliuhrit, joita tämä voitokas armeija jätti jälkeensä. Aivan kuten Venäjän johto, sekin kieltää niiden olemassa olon – puna-armeijan gloriaa ei saa viedä: tuhota.

Itse asiassa World Without Nazism ja kaltaisensa organisaatiot muistuttavat meitä siitä, että Venäjä on jättänyt oman historiansa kriittisen tarkastelun tekemättä, se mitä 90-luvulla alkoi, on jo aikaa sitten päättynyt, tunnustusten sijaan on siirrytty – jälleen – valehtelun ja historian uudelleen kirjoittamisen tilaan, tämä olisi oman kirjoituksensa aihe, joten tälle ajatukselle, joka ei tule Putinin valtakaudella saamaan Venäjällä tilaa, en uhraa tämän enempää aikaa.

Ukrainassa on sodittu keväästä 2014 alkaen, eiköhän lännessä olisi vihdoin ja viimein viisainta avata silmät ja suhtautua terveellä kriittisyydellä tehtyyn yhteistyöhön Venäjällä valtiollista suojelua nauttivien organisaatioiden kanssa. Ne ovat näennäisesti non-governmental organizationeja, huomattavan osan ollessa todellisuudessa Venäjän valtion työkaluja omien intressiensä ajamisessa.

Marko 

1. https://www.haaretz.com/1.5015814 

2. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011080514162367_uu.shtml 

3. https://en.wikipedia.org/wiki/Boris_Spiegel 

4. https://www.haaretz.com/jewish/MAGAZINE-how-putin-s-man-made-his-way-to-the-top-of-european-jewry-1.5395939 

5. https://www.thedailybeast.com/anti-nazi-group-secretly-helping-kremlin-rebuild-russian-empire 

6. https://www.kapo.ee/en/content/annual-reviews.html  (v. 2014 s. 5).

7. https://www.kapo.ee/en/content/annual-reviews.html  (v. 2010 s. 13).

8. https://en.wikipedia.org/wiki/World_Without_Nazism 

9. https://yle.fi/uutiset/3-10025148 

Miehitetty Donetsk tammikuussa 2018 – pakkovärväystä ja kiusantekoa

Luodaanpa lyhyt katsaus miehitettyyn Donetskiin – tämä katsaus ei millään muotoa pyri olemaan kattava raportti Donetskin tapahtumista tämän vuoden ensimmäisen kuukauden ajalta, kyseessä on ennemminkin omien kontaktieni viesteistä poimimiani havaintoja, joista eräitä yritän sovittaa laajempaan kokonaisuuteen.

Suunnilleen puolitoistaviikkoa sitten Donetskissa kuin myös muualla miehitetyn Itä-Ukrainan alueella – eli Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavaltojen” alueella – ukrainalainen operaattori MTS eli Vodafone lakkasi toimimasta. Paikallisen miehityshallinnon, jollaisena Donetskin ”kansantasavallan” Venäjän pystyyn pistämää hallintoa pidän, edustaja kertoi Donetskissa syyn MTS:n toimimattomuudelle olevan ”kaapelivian”. Hyvin pian alkoi tulla viestiä MTS:n eli Vodafonen toimimattomuudesta muuallakin miehitetyillä alueilla. Uskoisin, että syy toimimattomuuteen on kuitenkin paljon arkisempi, nimittäin samoihin aikoihin, kun MTS lakkasi toimimasta, on venäläistaustainen teleoperaattori Feniks aloittanut "markkinointikampanjan" alueella. Todennäköisesti raha on vaihtanut omistajaa ja näin on päädytty ratkaisuun, jossa ukrainalaisoperaattoreiden toimintaa vaikeutetaan, jotta alueen asukkaita saadaan siirrettyä venäläisomisteisten operaattoreiden asiakkaiksi.

Paikallisille ja kaikille ukrainalaisille tämä ukrainalaisoperaattoriin kohdistuva blokki on ongelmallisempi, koska ukrainalaisoperaattoreiden liittymistä soitettuja puheluita ei yhdistetä esimerkiksi edellä mainitun Feniksin liittymiin. Toisaalta myöskään Feniksin liittymistä soitetut puhelut eivät yhdisty ukrainalaisoperaattoreiden liittymiin.  

Pidän edellä esille nostamaani ”liiketaloudellista” syytä kuitenkin vain yhtenä syynä, tämän vuoden puolella olen saanut useilta eri henkilöiltä viestiä, joiden mukaan Donetskin ”kansantasavallan” hallinto on ryhtynyt vaikeuttamaan tiettyjen avainalojen työntekijöiden ostosmatkailua ja muuta matkailua Ukrainan puolelle. Muun muassa Ilovaiskin alueella sijaitsevan Komsomolskajan hiilikaivoksen kaivosmiehiä on painostettu allekirjoittamaan sopimus, jolla työntekijät lupautuvat olemaan matkustamatta Ukrainan puolelle. Käytännössä kyseessä on määräys.

Samansuuntaisia sopimuksia on Donetskin ”kansantasavallan” hallinnon taholta annettu allekirjoitettavaksi ukaaseiden kera myös muiden avainalojen edustajille virkamiehistä alkaen. Tällaisten vaatimusten seurauksena eräs Donetskin alueella asunut tuttumme päätyi lopulta ratkaisuun muuttaa miehitetyiltä alueilta pois länteen vapaaseen Ukrainaan. Hänelle, kuten tuhansille muillekin, mahdollisuus tarvittaessa matkustaa vapaaseen Ukrainaan on toiminut henkireikänä mahdollistaen sen, että Donetskissa on voinut asua nämä vuodet.

Miehitettyjen alueiden asukkaille ostosmatkat vapaan Ukrainan puolelle ovat tähän asti olleet elintärkeitä – voidaan todeta, että mahdollisuus matkustaa Ukrainan puolelle on mahdollistanut alueen asukkaille sen, että he ovat voineet ostaa lääkkeitä sekä henkilökohtaiseen hygieniaan liittyviä tarvikkeita elintarvikkeiden ohella, päivittäisessä elämässä tarvittavia hyödykkeitä, joista on pulaa miehitetyillä alueilla tai joiden hinnat ovat kohtuuttoman korkeat tulotasoon suhteutettuna.

Kuohuntaa paikallisväestössä on synnyttänyt myös Donetskin ”kansantasavallassa” aloitettu yli 16-vuotiaiden miesten värvääminen ”kansantasavaltojen” joukkoihin – paikalliset kuvaavat toimintaa pakkovärväämiseksi. Käynnissä olevan sodan kuluessa vastaavia värväysoperaatioita on järjestetty aiemminkin, nykyinen on synnyttänyt paikallisten keskuudessa kuohuntaa, johtuen kenties muista ”hallinnon” alueen asukkaisiin kohdistaneista painostustoimista, joihin on luettava edellä mainitsemani ukrainalaisoperaattorin blokkaus sekä avainalojen työntekijöille kohdistetut ukaasit matkustuskielloista/ -rajoituksista. 

”Liikekannallepanokehotus” donetskilaisen rakennuksen seinässä, (tammikuu 2018).

Alueen ”hallinnon” toimista syntyy eittämättä kuva tarkoituksellisuudesta – onko tarkoituksena pyrkiä erottamaan alueen asukkaita henkisesti (psykologisesti) sukulaisistaan ja läheisistään vapaan Ukrainan puolella? Rakentaa muureja, jotta kansalaisia on helpompi hallita? Onko odotettavissa ongelmia, joita varten rikollinen hallinto valmistautuu – sellaisia, joista he eivät usko selviytyvänsä ilman riittäviä ennakkovalmisteluja?

Vuosi ei siis ole alkanut miehitettyjen alueiden asukkaiden kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Ei, vaikka sotatoimet eivät vuodenvaihteen jälkeen olekaan eskaloituneet, eikä Donetskin kaupunkialuetta ole tietämäni mukaan Ukrainan taholta tulitettu. Ankara talvi, ajoittain kovakin pakkanen, ”hallinnon” ukaasit, sähkökatkot ja ajoittain toimimattomat tietoliikenneyhteydet yhdistettynä ”kansantasavaltojen” synnyttämiin operaattoriongelmiin koettelevat asukkaiden hermoja. Epävarmuus, epätoivo ja pelko ovat monella läsnä päivittäisessä elämässä.

Marko